Produced by Tapio Riikonen
KUMARRUSMATKA
Kolminäytöksinen huvinäytelmä
Kirj.
R. KILJANDER
Ensimmäisen kerran julkaissut Otava, Helsinki, 1894.
HENKILÖT:
MILLER, hovineuvos, leskimies.
ALBERT, hänen poikansa.
SELMA, hänen tyttärensä.
VIIVI, hänen veljensä tytär.
SALMELA, ylioppilas.
KEKKONEN, lukkari.
VINQVIST, ent. ravintolanpitäjä.
NEITI KRAFTMAN, köyhäinkodin johtajatar.
MÖTTÖNEN, kulkukauppias.
Hänen lapsensa.
POLIISIKOMISARIUS.
KYYPPÄRI.
PALVELIJATAR RAVINTOLASSA.
PALVELIJATAR HOVINEUVOKSESSA.
Tapahtumapaikka Helsingissä. Ensimäinen näytös Hotel National nimisessä ravintolassa, toinen ja kolmas hovineuvoksen luona.
ENSIMÄINEN NÄYTÖS
Sali pienemmässä ravintolassa. Ovi perällä sekä molemmin puolin. Jokseenkin siistit huonekalut. Punakupuinen kattolamppu, josta hämäränlainen valo leviää huoneesen. Aika keskellä yötä.
ENSIMÄINEN KOHTAUS
Albert, Selma ja Salmela (istuvat oikealla puolella [näyttämöltä katsoen] pöydän ympärillä, jossa on kahvineuvot likööreineen. Heillä on päällysvaatteet yllä ja heidän puvuistaan näkee että he tulevat jostakin hienommasta tilaisuudesta).
SALMELA (kohottaen lasinsa): Neiti Selma, saanko luvan? Olkaa nyt niin hyvä!
SELMA (nauraen): Ei, ei, en minä enää, johan minä otin yhden. En pääse kotiin sitten.
ALBERT (haukotellen): Ota pois vaan kun sinulla kerran on kunnia olla viftillä rakkaan veljesi ja tuon toisen tyhjäntoimittajan kanssa. Maljanne!
(Juo pohjaan).
SELMA. Niin, mitähän pappa sanoisi, mitä ihmeessä hän sanoisi, jos hän tietäisi että minä tässä keskellä yötä —! (Maistaa lasistaan) Ai, ai, kun se on imelätä! Kyll'on hyvää tämmöinen avekki!
SALMELA. Te maistatte niin vähän. Onko teillä kahvia? Ehkä saan tarjota —?
SELMA. Kiitoksia, minulla on vielä. Mutta muista nyt Abbe, ei hiiskahdusta, ei pienintäkään viittausta kellenkään siitä että minä tällä tapaa olen antanut itseäni narrata, sillä —
ALBERT. Että sinä olet antanut itseäsi narrata! Itsehän sinä meidät tänne viekottelit.
SELMA. Minäkö?
ALBERT. No, kukas muu? Kotimatkalla Alliance Françaisesta kun me, sinä, minä ja tämä toivorikas nuori mies, joka asuu aivan toisessa päässä kaupunkia, mutta joka nyt näinä viimeisinä aikoina, hiis' ties' mistä syystä, on ruvennut pitämään niin hellää huolta perheestämme! — Niin no, kun me kuljimme tästä Nationaalin ohitse, niin huudahdit sinä: Kas, kun tuolta vielä loistaa valkeata! Mennäänpäs sinne viftaamaan. Ja kun minä puolestani en koskaan hyvää asiata —
SELMA. Niin, mutta enhän minä sillä mitään tarkoittanut — ilman aikojanihan vaan —
SALMELA. Niin, te sanoitte olevanne semmoisella hurjapäisellä seikkailutuulella ja että teitä huvittaisi kerran nähdä, mimmoiset ne ovat nuo paikat, joissa herrat niin hyvin viihtyvät ja joissa —
SELMA. Niin, mutta hyvät herrat, se olisi ollut teidän velvollisuutenne estää minua. Tehän kuulutte siihen viisaampaan sukupuoleen, ha ha ha!
ALBERT. Sanoinhan minä että kyllä ukko papan tekotukka nousee pystyyn, jos hän saa vihiä siitä, että hänen tyttärensä —
SALMELA. Niin, mutta kun sitten muistimme, että herra hovineuvos olikin valtioneuvoksen luona Uuden vieraskodin johtokunnan kokouksessa, jossa sitten tavallisesti jälestäpäin pelataan whistiä myöhään aamuun asti, niin —
SELMA. Niin, niin, syyttäkää vaan minua. Mutta Abbe, ajatteleppas, ajatteleppas jos Viivi sill'aikaa on tullut kaupunkiin ja minä vaan istun täällä aivan rauhallisesti! Sehän olisi kaunista!
ALBERT (täyttää lasinsa): No, jos on tullut, niin on tullut.
SALMELA. Kuka tuo Viivi on?
SELMA. Hän on meidän serkkumme maalta ja hän kirjoitti minulle toissa päivänä että hän tulee meille tänään tahi huomenna.
SALMELA. Tuleeko hän viipymään kauan?
SELMA. Ainoastaan muutamia päiviä. Niillä on siellä hänen kotipitäjässään Alamäellä jonkunmoinen suurempi juhlatilaisuus ja siksi pitää hänen täällä laitattaa itselleen vähän hienompi puku tietysti. Niin, se on kaunis tyttö ja te tulette varmaan rakastumaan häneen, herra Salmela.
ALBERT. Ikävä hän minusta on. Ja sitä paitsi hän on köyhä, ettei kannata häntä hakkaillakaan.
(Juo).
SELMA. Oh, elä sinä hänestä huolehdi. Onhan hänellä ollut kosijoita siellä maalla parikin, vaikk'ei ole vielä siitä mitään varmempata kuultu. Ja kyllä minäkin hänestä pidän, vaikka hän välistä onkin liian kiivas ja itsepäinen. Rupeanko puhemieheksenne, herra Salmela?
SALMELA (ottaa lasinsa): Mutta mitä varten neiti nyt noin — tiedättehän kyllä — Kuulkaa, olkaa nyt hyvä ja maistakaa vähän, hiukkasen vaan —
SELMA. En uskalla — en totisesti uskalla —
ALBERT (haukotellen): Niin, pullo on nyt lopussa. Tilataanko uutta vai —?
SALMELA. Se on tietty. (Soittaa) Kalle!
SELMA. Ei nyt enää. Nyt on jo kerrassaan aika lähteä. Ainakaan en minä —
(Vetää harson kasvoilleen).
TOINEN KOHTAUS
Entiset. Kyyppäri.
KYYPPÄRI (vasemmalta, servietti kainalossa, kumartaa): Mitä herrasväki suvaitsee —?
SALMELA. Yksi neljännes munkki lisää.
KYYPPÄRI. Pyydän anteeksi, mutta kello käy jo kahta. Emme saa anniskella enää näin myöhään ja —
ALBERT. Mitä tuhmuuksia se on! Onhan meillä yksityinen huone. Kutsu tänne isäntä!
KYYPPÄRI. Isäntä makaa ja sitä paitsi kävi juuri komsarjus bufetissa ja oli niin äkäisen näköisenä kun huomasi että täällä vielä oli väkeä, niin että jos herrasväki ei paheksu niin —
SELMA (matalalla äänellä Salmelalle): Tulkaa pois nyt! Ajatelkaa jos vielä saisimme tekemistä poliisin kanssa!
SALMELA. Oh, se nyt ei tule kysymykseen. (Kyyppärille) No, tuohan sitten lasku.
KYYPPÄRI. Tässä se on.
SALMELA (vetäytyy vasemmalle tarkastaen laskua).
ALBERT (puoliääneen Selmalle; ivallisesti): No, joko hän on kosinut?
SELMA. Hyi, kuinka sinä —!
ALBERT (sytyttää paperossin): Niin no, minä puolestani kyllä annan siunaukseni, jos se teitä huvittaa, mutta pappa tulee luultavasti räjähtämään ilmaan jos häntä oikein tunnen, sillä —
KYYPPÄRI (Salmelalle): Kiitoksia nöyrimmästi!
(Kaksi kumarrusta).
ALBERT. Ja nyt me matkustamme, sanoi Blåfjell.
(Panee päällystakkinsa kiinni ja menee).
KYYPPÄRI (menee edeltäpäin aukaisemaan oven etehiseen, joka on hämärästi valaistu).
SALMELA. Yksi pyyntö, neiti Selma. Saanko huomenna tulla hakemaan teitä luistinradalle? Saanko? Mitä?
SELMA. Niin — en tiedä —
SALMELA. Kyllä te tiedätte.
SELMA. No, tulkaa sitten,
SALMELA. Kiitos, kiitos! En voi sanoa kuinka —
(Tarttuu Selman käteen, mutta hän vetää sen takaisin ja menee edeltäpäin. — Näyttämö tyhjänä).
KOLMAS KOHTAUS
Kyyppäri. Palvelijatar.
KYYPPÄRI (tulee takaisin): Stiilinen tyttö, tuo neiti, aika stiilinen!
Mutta suotta se kasvonsa minulta piilotteli, kyllä minä hänet tunsin.
Eipä se muutenkaan ole ensimmäinen kerta kun täällä on istunut naisia
herrojen kanssa yksityisessä huoneessa aamuun saakka.
(Huutaa) Anna! onko Anna siellä? (Menee ottamaan pois tarjottimen, ja kun huomaa että siellä on puolillaan oleva lasi, tyhjentää hän sen poskeensa).
PALVELIJATAR (tulee vasemmalta ja pyyhkii silmiään hyvin unisen näköisenä).
KYYPPÄRI. Anna sulkee ovet ja sammuttaa lamput. Hyvää yötä! Nuku niinkuin olet alottanutkin.
(Menee vasemmalle).
PALVELIJATAR. Hyvää yötä!
(Menee haukotellen perälle. — Näyttämö tyhjä. Hetkisen vaitioloa. Anna kuuluu puhuvan etehisessä jonkun kanssa).
PALVELIJATAR (takaisin): Kalle!
KYYPPÄRI (vasemmalta): Noh? Mitä nyt?
PALVELIJATAR. Tulee matkustajia. Herra ja rouva maalta. Pitää olla kaksi huonetta ja pilttu hevoselle.
(Menee perälle).
KYYPPÄRI (hänen perästään): No, mitkä juuttaan matkustajat nyt tähän aikaan —!
(Näyttämö vähän aikaa tyhjä).
NELJÄS KOHTAUS
Kekkonen, Viivi, Kyyppäri ja Palvelijatar (joka kantaa kahta pienempää kapsäkkiä [yhdennäköisiä] ja muita matkakapineita).
KEKKONEN (noin 36-vuotias): Jahah, vai tämäkö huone! Kiitoksia paljon, kiitoksia paljon! Herra on hyvä ja antaa anteeksi että tulemme näin myöhään häiritsemään, mutta me olemme maalta emmekä ehtineet asemalle ennenkuin — (aikoo auttaa Viiviä päällysvaatteista) Saanko luvan —?
VIIVI (lyhyesti): Kyllä minä itsekin — (osoittaa oikeanpuolista ovea)
Tämäkö se on se toinen huone, joka meille?
KYYPPÄRI. Niin, olkaa hyvä.
(Menee aukaisemaan oven).
VIIVI. Tehkää hyvin neiti ja kantakaa kapsäkit sinne sisään.
(Palvelijatar tekee niin).
KEKKONEN (riisuen): Niin, katsokaas, ensimäiseen junaan emme voineet ajatellakaan että pääsisimme, lumipyry kun teki meille semmoiset kepposet ja vaikka Polle parka ponnistelikin voimiaan viimeiseen saakka, niin tulimme sittenkin asemalle vasta kun toinen juna oli lähdössä ja pyyhkäisi aivan juuri nokkiemme edessä, ja ota sitä sitten hännästä kiinni. Hm! (Sivukatse Viiviin) Niin no, jos herra sitten on hyvä ja sanoo teidän rengille että hän toimittaa Pollen talliin ja antaa sille oikeen kukkurakopan kauraa, sillä kyllä on poika poloinen tänään saanut reistailla ja rimpuella että oikein sydäntä särkee kun sitä — (Kun kyyppäri auttaa häntä) Kiitoksia, kiitoksia, se on liian paljon vaivaa —! (Viiville) Mutta mitä minun vielä piti sanomankaan —? Niin, että emmeköhän samassa tilaa vähän ruokaa? Biffipaisti olisi mainion lämmittävää näin kylmästä tultua, jos —
VIIVI. Ei minun ole nälkä.
KEKKONEN. No, ei minunkaan sitten, ei minunkaan. (Kyyppärille) Niin ei tarvitse mitään. Mutta jos nyt herra sitten vaan on niin hyvä ja toimittaa tuota Pollelle, niin —
KYYPPÄRI. Heti paikalla. (Mennessään) Lystikäs herrasmies, tuo!
VIIVI (kävelee edestakaisin): Oiss, että tälle matkalle ollenkaan tulin! Oiss!
KEKKONEN. No, no, ei pidä olla pahalla tuulella, ei pidä olla pahalla tuulella, neiti Viivi. Onko tuo nyt sitten niin suuri onnettomuus, ett'ette enää päässyt sisään tuonne hovineuvokseen, vaikka niin soitimme ja koputimme! Ottavathan muutkin naiset kortteeria ravintoloissa ja huomennahan te jo hyvissä ajoissa voitte tavata sukulaisianne ja makeasti nauraa heidän kanssaan koko jutulle. Minusta tämä vaan on ollut niin hemmetin lysti matka ettei —
VIIVI. Ja mikä ravintola tämä sitten lieneekään? Uskaltaakohan tässä edes ummistaa silmänsä yöksi?
KEKKONEN. Hieno paikka, hieno paikkahan tämä on. Tuskin piispallakaan on paremmat mööpelit. Ja lupasinhan minä mammalle, teidän kunnioitettavalle mammalle, että kyllä minä pidän huolta neiti Viivistä ettei mitään — Niin, teidän mammanne kehotuksestahan se onkin kun nyt ensimäisen kerran olen täällä Helsingin suuressa kaupungissa. »Hyvä kanttori», hän sanoi, kun nimittäin kerroin hänelle että koetteeksi lystin vuoksi olin hakenut hoitajan paikan tässä vasta perustetussa Uudessa vieraskodissa. »Hyvä kanttori», hän sanoi, »ei ne paperit paljon paina, teidän pitää kaikin mokomin mennä kumartamaan, sillä jos ette itse tule Helsinkiin, niin ajattelevat herrat siellä että ehkä te vaan pilallanne olette jättänyt sisään hakemuksenne, koska ette persoonallisesti ole käynyt heitä puhuttelemassa». Niin hän puhui. Eikö niin?
VIIVI (kärsimättömästi): Kyllä —
KEKKONEN. Niin, mutta sitten hän samassa muisti että pitihän neiti Viivinkin näinä päivinä pistäytyä pääkaupungissa ja siinä tapauksessa se sopisi mainion hyvästi, jos te pääsisitte minun hevosessani asemalle, niin se tulisi helpommaksi meille molemmille. Mutta siihen minä vastasin että —
VIIVI. Niin, niin, kyllä minä muistan —
KEKKONEN. Niin, siihen minä vastasin että kyytirahasta ei kysymystäkään, he he he, sillä minä jos menen, niin menen omalla Pollellani ja aivan yksin, että jos Viivi neiti vaan tahtoo tulla minun halvassa reessäni, niin se on minulle sekä kunnia että ilo, sanoin minä. Ja seuraavana aamuna sitä sitten mentiin kun mentiinkin ja mammanne vielä lähtiessä taputti minua olkapäälle ja katsoi meitä niin viekkaasti ja meinaavasti että mitähän se sillä oikeastaan —
VIIVI. Oiss, mitä te nyt taas noita vanhoja —!
KEKKONEN. No ei mitään sitten, ei mitään. Mutta jättäkää nyt pois tuo nyrpeä katse. Koettakaapas nyt vähän kikattaa, niin saatte nähdä että jos ei se auta, niin —
PALVELIJATAR (oikealta päiväkirja kädessä, jonka hän antaa Kekkoselle):
Tässä olisi kirja, jos herrasväki —
KEKKONEN. Mitä? Mikä kirja tämä on —?
PALVELIJATAR. Matkustavaisten kirja.
VIIVI (erikseen): Matkustavaisten kirja! No, se vielä puuttui!
PALVELIJATAR. Niin, siihen kirjoittaa jokainen matkustaja nimensä.
VIIVI (kuin edellä): Minä siis tulisin ilmoitetuksi samassa paikassa kuin hän! Ei, se ei saa tapahtua.
KEKKONEN. Ahaa, ahaa! (ottaa kynän) No, pistetään nimi, pistetään nimi vaan. Tulee hauska huomenna nähdä kaikissa sanomalehdissä —
VIIVI (kuin edellä): Tuo piika pitää saada pois täältä. (Ääneen) Kuulkaapas neiti, tuokaapas minulle lasi juomavettä, mutta oikein raitista.
PALVELIJATAR. Kyllä. Paikalla.
(Menee).
VIIVI. Odottakaapas kanttori! Elkää kirjoittako!
KEKKONEN. Heh? Enkö —?
VIIVI. Niin tuota — Minun nimeni ei saa tulla tuohon kirjaan.
KEKKONEN. Eikö teidän —? No mistä —?
VIIVI. Niin, minä en sitä tahdo. Minusta on niin ikävää nähdä nimeni sanomalehdissä — ja kun sitä paitsi vielä tulimme tänne näin keskellä yötä, niin —
KEKKONEN. Mutta kun tuo tyttö sanoi että jokaisen matkustajan nimi pitää siinä —
VIIVI. Niin, sen vuoksi juuri meidän täytyy keksiä joku keino. Me panemme toiset nimet.
KEKKONEN. Toiset nimet! No, kylläpä sen Viivi neidin päähän pälkähtääkin — ha ha ha! Mutta jos poliisi vetää meidät siitä edesvastaukseen?
VIIVI. Poliisi? Mitä se poliisia koskee? Nimi kuin nimi. Sitä paitsihan te olette aivan tuntematon täällä ja huomennahan minä olen poissa. Mutta mistä nyt keksimme nimet —?
KEKKONEN. Niin, mutta — onkohan tämä nyt —?
VIIVI. Pian nyt vaan ennenkuin piika tulee takaisin —
KEKKONEN. Niin, en minä — en minä suinkaan — Mutta nyt tiedän. Jos panisimme pilan vuoksi vaan Nimetön, Niilo ja Nilla Nimetön esimerkiksi. Se kuuluisi niin —
VIIVI. Eihän tuo nyt — Pitää olla joku ulkomaalainen, joku ruotsalainen, joka ei ole niin tunnettu.
KEKKONEN. Niin, kuka nyt niitä ruotsalaisia — Ahaa, nyt löysin.
Pannaan Pettersson.
VIIVI. Oiss! Mutta nyt sen keksin. Mammalla on vanhoja tuttavia tuolla
Kajaanin toisella puolella, eräs perhe nimeltään Miltopeus.
Kirjoittakaa Miltopeus.
KEKKONEN. Milto — Miltopeus —?
VIIVI. Niin, Miltopeus.
KEKKONEN. Mutta jos ne sattuisivat lukemaan sanomista että —?
VIIVI. Niillä ei ole muita lehtiä kuin lähetyssanomat. Kirjoittakaa siis —
KEKKONEN. Mutta eikö se ole väärin että toisen rehellistä nimeä —?
VIIVI. No, kylläpä te olette lapsellinen. Antakaa tänne kynä, niin minä —
KEKKONEN. Ei, kyllä minäkin. — Matti ja Mimmi Miltopeus, he he he.
Passaako se?
VIIVI. Mitä te niistä syntymänimistä? ja sitä paitsi —
PALVELIJATAR (tuo vesilasin): Olkaa niin hyvä!
VIIVI. Kiitoksia! (Juo) Se oli oikein hyvää.
KEKKONEN. No, no, kyllä ymmärrän, kyllä ymmärrän. (Kirjoittaa ja antaa piialle kirjan) Kas niin, minkä minä kirjoitin sen minä kirjoitin.
PALVELIJATAR. Kiitoksia!
(Oikealle; vilkaisee sivumennen kirjaan).
VIIVI. No, kuinka te kirjoititte?
KEKKONEN. Kirjoitin vaan: Herra Miltopeus rouvineen Kajaanista.
VIIVI. Rouvineen! Kirjoititteko rouvineen?
KEKKONEN. Niinhän minä —
VIIVI. Se oli jokseenkin sopimatonta pilaa, se minun täytyy sanoa. Mitä minulla teidän nimellänne on tekemistä. Omanihan vaan —
KEKKONEN. Voi peeveli! Mutta kun luulin —
VIIVI. No, mikä on tehty, se on tehty. Itsellänne teillä siitä voi olla suurimmat hankaluudet. (Rupeaa panemaan päällysvaatteitaan kokoon; lyhyesti) No, miksi ajaksi tilaamme kahvia aamulla.
KEKKONEN. Miksikä ajaksi kahvia. No, se on minulle yhdentekevä, aivan yhdentekevä.
VIIVI. No, määrätään sitten k:lo 9. Ja hyvää yötä nyt ja kiitoksia kyydistä!
(Aikoo mennä oikealle).
KEKKONEN. No, joko te menette?
VIIVI. Mitäs minä sitten —?
KEKKONEN. Kuulkaapas neiti! Tuota — saanko vast'edeskin tulla teitä kyyditsemään? Saanko?
VIIVI. Miks'ei jos soveltuu.
KEKKONEN. Tuota — että jos olisikin vaikka vähän pitempi matka.
He he he!
VIIVI. Pitempi matka?
KEKKONEN. Niin tuommoinen matka, joka — hm, joka kestäisi ei ainoastaan yhden päivän, mutta monta päivää, viikkoa, kuukausia jopa vuosiakin ja joka — hm —
VIIVI. Minne ihmeissä kanttori sitten aikoisi minua laahata? (Erikseen)
Aikooko hän nyt tässä keskellä yötä vielä ruveta —?
KEKKONEN. Niin, se olisi semmoinen matka, joka — joka —
VIIVI. Minä olen jo niin väsynyt tämänkin päivän matkasta että tuskin luulen voivani pitempiä —
KEKKONEN. Niin no, eihän se ole mikään Ameriikan matka, vaikka kyllähän sitä reissurahoja juuri siihenkin riittäisi, he he he. Sillä jos en enää, niinkuin sanotaan, puhuisi esimerkeillä ja kuvilla, vaan —
VIIVI. Ei puhukaa vaan »esimerkeillä ja kuvilla» se on paljon hauskempaa, mutta puhukaa sitten huomenna, sillä minua nukuttaa todellakin niin kauheasti etten nyt tällä haavaa —
KEKKONEN. Jahah, jahah. No, niinkuin neiti suvaitsee, niinkuin vaan itse suvaitsette —
KYYPPÄRI (perältä): Asia on toimitettu. Olen sanonut rengille. Olisiko mitään muuta käskettävää?
PALVELIJATAR (tulee oikealta).
KEKKONEN. Ei minulla suinkaan. Antakaa nyt vaan anteeksi että näin yöllä —
PALVELIJATAR. Saanko luvan kysyä milloinka herra ja rouva tahtoo kahvia aamulla?
VIIVI. Rouva —! (Hillitsee itseään) Tuota — tuokaa k:lo 9. (Menee oikealle; erikseen) No, kyllä se nyt on viimeinen kerta kuin minä tämmöiselle —
KYYPPÄRI. Hyvää yötä sitten!
(Kumartaa).
PALVELIJATAR. Hyvää yötä!
(Niiaa).
KEKKONEN. Hyvää yötä, hyvää yötä ja makeata unta!
(Kun kyyppäri ja piika menevät, näkyy edellinen hiljaa väittelevän jotain, johon piika vastaa osoittamalla nimikirjoitusta kirjassa, jonka hän on antanut kyyppärille).
KEKKONEN. Rouva! Se sanoi häntä rouvaksi, he he he!
VIIVIN ÄÄNI (oikealta): Herra jumala, mitä tämä on!
KEKKONEN. Mitä, mitä — mitä siellä —?
(Juoksee ovelle).
VIIVIN ÄÄNI. Ette saa tulla, ette saa tulla!
(Ovi paiskataan kiinni).
KEKKONEN. No, sun seitsemän seppää! No, sun seitsemän —! Eihän tuo johtunut mieleenikään — (Istuutuu aivan hämillään) No, tämäpä hassua, ha ha ha! — Mutta onhan se sentään aivan luonnollista — seisovathan nimet tuossa kirjassa — ja eihän tuo piika voinut muuta ajatella kuin että — Mahdottoman hienoilta ne näytti kumminkin nuo punaiset peitteet ja nuo pitsityynyt — niinkuin avioparin sänky ainakin! — Niin, mutta mitä minulla siitä on hyötyä! täällä minä kuitenkin yksinäni saan — Ja sinne se otti minun kapsäkkinikin, etten — Uskaltaisinkohan häntä —? (Koputtaa arasti ovelle) Neiti Viivi, kuulkaapas! Minulla olisi vähän —
VIIVI (sisältä): Jos vaan tulette, niin huudan ja herätän koko talon.
KEKKONEN. Taivas varjelkoon! Enhän minä — Tahtoisin vaan teitä —
VIIVI. Minä en ryhdy teidän kanssanne minkäänlaiseen puheluun. Te se olette joka on syypää kaikkiin, tomppeli!
(Ovi pönkitetään sisäpuolelta).
KEKKONEN. Niin, siinä nyt sain! Kaikki on minun syyni — jos olisi täällä edes sohva, johonka voisin —. No, tuossa on kumminkin turkkini. — Huh, kuinka se on kylmä! Siitä voi vielä saada influensaa. (Aivastaa) Nälkäkin rupeaa tässä suolia kopristamaan. — No, ei auta muu kuin istua tuohon nojatuoliin koettamaan saisiko siinä unta. (Vetää tuolin keskelle näyttämöä) No, istuuhan tässä aika mukavasti sentään. Ja kun oikein ajattelen, niin eihän sitä aina kinkerilläkään ole ollut niin paljon parempia makuusijoja. Tyytyväinen sitä aina pitää olla. »Aina tyytyväinen ja iloinen», se onkin minun mielilauseeni. (Kiertää turkkinsa ympärilleen ja nyökähyttää oikealle päin; puoliääneen) Hyvää yötä nyt, rouva Milto — Miltopeus!
TOINEN NÄYTÖS
Hienosti sisustettu sali hovineuvoksen luona. Ovi perällä, yksi oikealla ja kaksi vasemmalla puolella.
ENSIMÄINEN KOHTAUS
Miller. Albert. (Edellinen istuu lyijykynä kädessä oikealla pöydän ääressä, jolla on koko kasa papereita; jälkimäinen loikoo kiikkutuolissa toisella puolella, selaillen sanomalehtiä).
MILLER (mutisee itsekseen): No, niin, hyviä paperejahan nämäkin — Hm! — Eikä nuokaan niin huonoja — Kanttori Kekkonen Alamäeltä. — Oojaa, oojaa — Hm — hm!
ALBERT. Onko paljon hakemuksia, pappa?
MILLER (äreästi): Näethän sinä että niitä on tässä koko pöytä täynnä.
(Mutisee) Hm — hm —
ALBERT. No, kellenkä virka annetaan?
MILLER. Kellenkäkö virka annetaan? Huomennahan se vasta hakemusaika loppuukin, tiedämmä. Ja mistä minä muutenkaan — (kuin edellä) Hm, — hm —
ALBERT. No tuota, tiedetäänhän se kyllä ettei muilla johtokunnan jäsenillä ole juuri mitään sanomista paitsi valtioneuvoksella ja sinulla, ja kun nyt valtioneuvos tänä aamuna matkusti Pietariin ja antoi sinulle kaikki hakemukset että saisit päättää niistä aivan mielesi mukaan, niin onhan se —
MILLER. Niin, siinäpä se juuri on se vaikeus, se kirottu vaikeus! Että mitä valtioneuvos sitten sanoo, mitä hän sitten sanoo? Voi vielä suuttua minuun jos en oikein (kuin edellä) Hm — hm — 53 — 3 — 4 —
ALBERT. Annappas kuulla keitä kaikkia —?
MILLER. Yhteensä jo 67 hakijaa! Jaa-a, otappas nyt ja sano kuka niistä nyt on sopivin, varsinkin kun kaikilla on mitä loistavimpia rekommendatsiooneja! Luulenpa että se kysyy miehen järkeä se, vai mitä?
ALBERT. No, mitä väkeä siellä nyt on sitten? Olisipa hauska kuulla.
MILLER. Hm! Niin, mitä väkeä. Kyllä täällä löytyy kaikista kansanluokista ja vielä päällekin. Muun muassa on täällä 23 ylimääräistä tulli- ja postivirkamiestä, 10 kyyppäriä, 11 eläkettä nauttivaa upseeria, yksi kanttori, 9 kansakoulunopettajaa kaikki absolutisteja, eräs entinen vahtimestari, jolla on todistus raittiudesta, eräs eläkkeen saanut maanmittari Miltopeus, ainoa jonka näistä tunnen ja minun vanha ystäväni —
ALBERT. Miltopeus? Missä minä tuon nimen olen —?
MILLER. Et sinä häntä tunne — siitä on jo 25 vuotta kuin minä hänet viimeksi näin. Sitten seuraa 8 ent. kauppiasta, yksi saksalainen probenreiter ja viimein kaksi viralta pantua painoasiamiestä. Summa summaarum kuusikymm —
ALBERT. Kyll' on kirjava joukko! mutta tuo nimi Miltopeus? Missä minä siitä —? Ahaa nyt muistan. Tuo sinun ystäväsi Miltopeus on par'aikaa kaupungissa, pappa.
MILLER. Miltopeus kaupungissa?
ALBERT (antaa hänelle sanomalehden): Niin, seisoohan tässä matkustavaisten joukossa: H:ra Miltopeus rouvineen Kajaanista, niin että jos ei muita samannimisiä —
MILLER. Ei, hän se on. Ei sitä muita sillä nimellä —. No, katsoppas ukkoa, joka on tehnyt näin pitkän matkan vanhoine eukkoineen!
ALBERT. Ehkä hän on tullut kumartamaan, ha ha!
MILLER. Mitä sinä noin naurat?
ALBERT. Muuten vaan kun ajattelen kuinka koomillista se olisi, kun pappa ottaisi vastaan kumartelijoita.
MILLER. Mitä koomillista siinä olisi? Sitä minä en suinkaan ymmärrä. Mutta sinä olet aina semmoinen ettet voi mitään katsella totiselta ja vakavalta kannalta. Kaikille sitä vaan pitää irvistellä ja —
ALBERT. Ei suinkaan, mutta jos kerran on hyvät paperit, niin —
MILLER. Hyvät paperit, niin. Mutta se riippuu siitä millä tavalla nuo paperit jätetään sisähän, ja se seikka on myöskin lukuun otettava. Hakija, joka noin vaan työntää hakemuksensa menemään postissa, tekee aina minuun jonkunmoisen vastenmielisen vaikutuksen. Hän on verrattava henkilöön, joka lakki päässä, päivää sanomatta, astuu virastoon, nakkaa hakemuksensa pöytään virkamiesten eteen ja sitten poistuu yhtä röyhkeästi ja moukkamaisesti kuin tulikin. Tuommoisella miehellä voi olla vaikka kuinka mainiot paperit, niin ei —
ALBERT. Tarpeeton tuommoinen hännysteleminen minusta on, enkä minä suinkaan —
MILLER. Niin no, sinä! Niin sen minä kyllä luulen. Valtioneuvos kysyykin välistä minulta että miksi tuo teidän poikanne oikeastaan aikoo, ja mitä minä silloin voin muuta kuin —
ALBERT. Tiedäthän että tutkin estetiikkaa ja että —
MILLER. Estetiikkaa! Aivan oikein — niinkuin aina tyhjäntoimittajat.
Mutta tuo sinun estetiikkasi on jo —
ALBERT. Saanko kysyä jotain pappa? Hävisitkö illalla whistipöydässä, koska olet noin huonolla —
MILLER. Mi-mitä? Pyydän päästä tuommoisesta nokkaviisaudesta. Niinkuin ei tässä olisi muitakin huolia kuin että vielä pitää —
ALBERT. No, no, elä viitsi kiivastua. Eletään sovinnossa. Tuolle
Miltopeukselleko siis aiot antaa puoltolauseesi, vai mitä?
MILLER. Johan minä sanoin, että huomennahan se vasta — (Itsekseen järjestäen papereitaan) Olisiko hän todellakin tehnyt tänne kumarrusmatkan? Kun menen ulos kävelemään, niin täytyy pistäytyä häntä tervehtimässä.
TOINEN KOHTAUS
Entiset. Selma (vasemmalta).
SELMA (iloisesti): Hyvää huomenta pappa, hyvää huomenta! (Ottaa isänsä kaulasta ja nyökähyttää samassa Albertille) Huomenta Abbe!
MILLER (mutisee): Päivää! Sinä viivyit kauan Alliance Françaisessa eilen.
SELMA. Niin, mutta kun siellä oli niin äärettömän hauskaa. Et usko kuinka —
MILLER. Tuo ei passaa. Semmoinen viipyminen viimeiseen tanssiin saakka on liian plebeijimäistä ja sopii ompelijaneidille eikä sinun säätyluokkasi nuorelle naiselle. Sinun pitää paremmin ottaa vaaria itsestäsi ja panna muistiin että olet hovineuvoksen tytär, sen sanon.
SELMA. Mutta, Herra jee, viipyiväthän siellä muutkin tytöt yhtä kauan — Alma, Eugenie, Fiffi, Lullu ja kaikki tyyni. Ja olisinhan minä tullut aikaisemminkin, mutta kun tuo Abbe ei viitsinyt tulla saattamaan, niin —
MILLER. Syytä sinä Abbea! Niinkuin ei sinulla aina olisi vakituinen saattaja. Mutta sen minä nyt tässä vielä kerran sanon, että tuo kurtiisi on lopetettava, minä en sitä ollenkaan salli.
SELMA. Mutta voinko minä siihen mitään, että hän on niin kohtelias ja huomaavainen? Ja sitä paitsi hän on Abben parhaimpia ystäviä —
MILLER. Niin, sen kyllä uskon, ainahan vakka kantensa hakee. Mutta tuommoiselle nuorelle ylioppilaalle, jolla ei ole muuta kuin kaunis naamansa, sille minä en tytärtäni anna, se on vissi se! Valtioneuvoskin kerran —
SELMA. Mutta pappa kulta, eihän hän milloinkaan ole — Hän vaan pitää minun seurastani. Ja tuota — onhan hän muuten henkivakuutusagentti —
MILLER. Niinkuin joka toinen mieshenkilö nykyään.
ALBERT (sanomalehden takana): Ja postimerkki-asioitsija.
MILLER. Minä en sinulle tässä —. Niinkuin sanottu, minun tahtoni on, että sinä tästä päivästä alkaen lopetat koko seurustelun tuon miehen kanssa.
SELMA. Voi voi, pappa kulta, kuinka sinä olet paha! Mutta jos vasta huomisesta alottaisimme?
MILLER. Huomisesta?
SELMA. Niin kun lupasin tänään tulla hänen kanssaan luistinradalle ja hän varmaan paheksuisi jos en —. Rakas, oma pappa kulta, enkö saa mennä? Sano että saan —
MILLER. No, kyll' on teidän kanssanne peliä, kyll' on peliä!
SELMA. Sano nyt: olkoon nyt tällä kertaa.
MILLER. Anna minun olla rauhassa. Mutta muista se että —
SELMA. Kiitos, kiitos tuhannesti! (Hiljaa Albertille) Ethän sinä suinkaan millä tavalla siitä yöllisestä —?
ALBERT. Äh, kaikkea nyt —!
KOLMAS KOHTAUS
Entiset. Palvelijatar. Viivi.
PALVELIJATAR (perältä): Tuolla tambuurissa on vieras neiti kapsäkki kädessä, joka kysyy neiti Selmaa.
SELMA. Ah, se on Viivi! Kuulkaa, Viivi on tullut!
(Juoksee ulos perältä; piika seuraa).
MILLER. No no, vähemmälläkin sitä —
ALBERT. No, kuinka hän nyt tähän aikaan — (Korjaa kravattiansa) Kuule pappa, jos et minun neuvoani halveksi, niin kyllä voisit antaa myönnytyksesi. Ne rakastavat toisiaan ja sinun relatsioonillasi kyllä Eerolle voit hankkia —
MILLER. Kiitos nöyrimmästi! Mutta suot kai anteeksi jos tässä asiassa omin neuvoin uskallan —. Valtioneuvoskin huomautti —
Viivi, Selma ja palvelijatar (joka auttaa Viiviä päällysvaatteiden
riisumisessa).
SELMA. Käy sisään, käy sisään! Ei täällä ole muita kuin —
MILLER. Ah, Viivi! No, tervetultua! Mitä maalta kuuluu?
ALBERT. Terve tultua Helsinkiin!
SELMA. Ja minä kuin odotin sinua vasta iltasella. Tai oikeastaan jo eilen tuossa iltamassa vähän pelkäsin, että jos sinä tulet ja minä olen ulkona huilaamassa. Mutta, ethän sinä niin varmaan kirjoittanutkaan mikä päivä —. No, kerro nyt kuinka sinä tähän aikaan —?
VIIVI. Oli pyryilma ja sen vuoksi —
SELMA. Ahaa! Ja sen vuoksi ehdit vasta aamujunassa. No, johan minä ajattelinkin että —
VIIVI. Niin, juuri, niin. Minä tulin — minä tulin aamujunassa. (Piialle, joka aikoo ottaa hänen kapsäkkinsä) Kiitos, kapsäkkiä ei tarvitse —
(Piika menee päällysvaatteineen).
MILLER. Ole nyt hyvä ja käy istumaan, tyttöseni! No, mitenkä mamma jaksaa? Hyvin tietysti?
VIIVI. Kiitoksia! Kyllähän se —. Lähetti paljon terveisiä. Mitenkä setä itse on voinut?
MILLER. Kiitos! Mitä tämmöisestä vanhasta äijästä! Huolia ja edesvastausta vaan. Valtioneuvoskin on mennyt matkalle ja antanut minulle kaikki hommat. No, teillä on kohta jonkunmoinen juhla siellä Alamäellä — kansanopiston vihkiäiset, vai mitä?
VIIVI. Niin, senvuoksihan minäkin tänne —
SELMA. Niin, sinun pitää paikalla näyttää minulle tuo sinun leninkikankaasi. Se on kai täällä kapsäkissä —? (Tuo kapsäkin tuolille etunäyttämölle) Voi voi, meillä on niin paljon puhumista ja rupattamista etten —
MILLER. Niin, sen kyllä arvaan. Parasta siis jättää teidät kahden kesken, vai mitä?
VIIVI. Kyllähän me vielä ehdimme —
ALBERT. Onko siitä kauan kuin Viivi viimein kävi Helsingissä?
VIIVI. Taitaa siitä kohta olla pari vuotta.
ALBERT. Vai niin. No onko kaupunki sillä ajalla paljon muuttunut? Kyllä kai.
VIIVI. En voi sanoa. Vilkastahan täällä näkyy olevan. Ja sitten niin paljon huveja.
SELMA. Niin, tänä iltana pitää meidän välttämättömästi mennä sirkukseen. Et usko kuinka siellä on kauniita hevosia ja hassuja klovneja, ja sitten siellä saa nähdä Helsingin hienointa yleisöäkin —
VIIVI. Mutta onhan tänään teatterikin —
SELMA. Äh, se on vanhaa! Ei siellä malta istua. Mutta voi voi, kyllä se sentään oli sanomattomasti hauskaa että taas sain nähdä sinua näin pitkän ajan perästä!
(Ottaa Viiviä vyötäisiltä ja pyörittää häntä).
VIIVI. No no, elähän nyt —!
MILLER. Niin no; minä menen nyt vähän kävelemään ja tapaamaan vanhoja tuttuja, joita näkyy olevan kaupungissa. En minä kauan viivy. Näkemiin asti siis.
(Menee oikealle).
ALBERT. Minä en myöskään tahdo häiritä —. (Mennessään vasemmalle)
Vanhan piian näköiseksi on käynyt.
NELJÄS KOHTAUS
Selma. Viivi.
SELMA. No, annapas nyt minun oikein katsella sinua. Sinä näytät niin totiselta. Et ole oikein hyvällä tuulella. Onko sinulle mitään tapahtunut matkalla, vai —?
VIIVI. Tapahtunut! Ei suinkaan. Mitä minulle —?
SELMA. Mutta ehkä olet rakastunut? Ehkä jo kihloissakin? Niin, niin, olenhan kuullut kerrottavankin jotain sinnepäin, että siellä maalla yksi ja toinen on sinua hakkaillut, vaikk'et sinä vielä —
VIIVI. Loruja vaan. Ei siinä ole perää.
SELMA. Niin, sinä oletkin aina ollut noin vähän jäykkä ja vaativainen — ylpeä, niinkuin sanotaan, hahaha — niin ettei sinulle tavalliset tarjoomukset juuri —
VIIVI. Mitä minä — köyhä ja vanha tyttö. Mutta kuinkahan lienee itsesi laita? Poskesi hehkuu ja silmäsi loistavat niin kirkkaasti, että etköhän vaan itse —
SELMA (hämillään): Minäkö?
VIIVI. Niin, tunnusta vaan. Kyllähän sen näkee että jotain sinulle —
SELMA. Huomaako sitä todellakin?
VIIVI. Vai niin, sinä siis todenteolla olet —?
SELMA. Ei ei, en minä vielä, mutta —
VIIVI. Mutta ei se kaukana olekaan.
SELMA (salaperäisesti): Niinkö? Niin no, meidän kesken sanottuna, niin kyllä luulen että se kohta tulee tapahtumaan. Mutta Herran nimessä, et saa siitä kellenkään virkata! Pappakin on sitä niin vastaan etten tiedä kuinka hänen kanssaan vehkeillä että —
VIIVI. Onnittelen, onnittelen vaan! No, kuka se sitten tuo —?
SELMA. Se on Eero, Abben hyvä ystävä, josta välistä olen sinulle kirjoittanut. Mutta pappa ei tahdo hänestä kuullakaan, hänellä kun ei ole mitään vakinaista. Sillä hän on vaan henkivakuutusagentti, poika parka. Mutta jos tietäisit kuinka hän on kaunis. Ja kuinka hänellä on uskolliset silmät! Ja sitten hän on niin rakastunut.
VIIVI. No, sehän on luonnollista —