LAATOKAN KALASTAJAT
3-näytöksinen kansannäytelmä lauluineen ja tansseineen
Kirj.
RUUPERT KAINULAINEN
Jyväskylässä, K. J. Gummerus Osakeyhtiö, 1916.
HENKILÖT:
Juho Pärssinen, pientilallinen ja kalastaja. Loviisa, hänen vaimonsa. Ylli, heidän poikansa. Mauno, heidän renkinsä. Simo Tiira, talokas ja kalastaja. Kalle, hänen poikansa. Mari, heidän emännöitsijänsä. Perttu, heidän renkinsä. Vappu Inkinen, orpo tyttö. Iivan, | munkkeja. Stepan, | Soittoniekka, kylännuorisoa ja munkkeja.
Tapahtuu Laatokan seuduissa 20:nnen vuosisadan alussa.
Ensimäinen näytös:
(Laatokan lahden ranta. Kauempana ulappa. Rantapiha Pärssisen ja Tiiran talojen välillä. Molemmilta sivuilta näkyy osa aittarakennusta. Toisella sivulla peräkulmauksessa näkyy kahden suuren meriveneen kokat. Syyskesän aamuyö.)
(Kaukaa kuuluu loittonevaa nuorison laulua ja hanurin soittoa.)
Mauno (istuu Marin aitankynnyksellä tupakoiden): Niin Mari! — Nukuitko jo?
Mari (aitassa): Nythän tässä nukkumaan, kun siinä volmotat! — Noo, Mauno! Laske nyt minut katsomaan, joko aurinko nousee. (Tulee aitasta… Katsoa tirkistelee…) Talkoistahan ne nuoret vasta tulevat. — Mene nyt jo pois Mauno. — Ja epäile vaan, jos tahdot; mutta minulla on Amerikassa sukulaisia. Vieläpä tässä saan päivännousuun nukkua pienen putkun. (Menee haukotellen jälleen aittaansa.)
Mauno: Hm! Luulin sinun jo ylösnousevan, sentään sinut herätinkin. (Menee venheen luo, vanhan verkon kanssa hääräämään…)
Ylli: (tulla syöksähtää…) Sinäkös se olitkin, Mauno!
Mauno (matkien): Sinäkös se… — No, sinäkös se olitkin Ylli! — Lentää niin, että oli vähällä vielä näin syksyllä vanhan miehen housut uittaa!
Ylli: Olisitpa nyt kiveltä veteen putkahtanut, niin eipä olisi sitten Laatokan vesi juotavaksi kelvannut Käksalmen hevosille.
Mauno: Niin, eikä kalatkaan sen kylän asukkaille syötäväksi.
Ylli: Niin! Mutta luulin sinua Vapuksi.
Mauno: Ha, ha, ha! No, etpä sitten paljollakaan erehtynyt.
Ylli: Oletko jo nähnyt hänen talkoista tulevan?
Mauno: Jos myönnän, niin valheen korviis työnnän! — Mutta kuinka sinä nyt niin hänet käsistäsi päästit?
Ylli: No, siellä talkoissa oli toisen kylän tyttöjä, — niin saatoimme heitä vähän.
Mauno: Ja omasi häipyi! — Vot sillä lailla, — sanoi harju-ukko! — Mutta kylläpä myöhään tanssittekin.
Ylli: Nuoruus ja hulluus… (Heittäytyy pitkäkseen.)
Mauno: Mutta entäs uni ja soutu nyt kalamatkalla?
Ylli: No, tuskin siitä tänään kalaan lähdöstä tuleekaan mitään.
Mauno: Soo! ja sinäkö niin sanot! Senkö tähden, että te hullut olette koko yön valvoneet! — Mutta onhan meitä viisaita, nukkuneitakin toki! (Näppää kepillä puoli leikillä Ylliä pakaroille.) Nukuttaako poikaa!
Ylli: Noo, eihän virkaveljesi Tiiran Perttukaan ole vielä kaupunkimatkaltaan palannut.
Mauno: No siinä se on kyllä yksi vanhempikin vetelys. Mutta kai hän jo vihdoin viimein palaa.
Ylli: Mutta ehkä niin seilissä, ettei kykene soutamaan lähtemään.
Mauno: Se on lähteminen vain!
Ylli: Niin, et uskalla häntä, kilpakosijaasi jättää tänne kotiin, Marin luo, — jos Tiiralaiset jonkun muun soutajan ottaisivat hänen tilalleen?
Mauno: No et sinäkään uskalla jättää Tiiran Kallea, Vappusi vahdiksi.
Ylli: Hm! No, — samat lie meillä salakarit. — Mutta etkö Kalleakaan ole vielä nähnyt talkoista tulevan?
Mauno: En niin kengänkärkeä.
Ylli (nousten lojumasta): Peijakas! — Missähän se Vappu oikeen… (Menee…)
Mauno (huutaen jälestä): Suoriudu vain ajoissa tänne! — Isännätkin ovat jo kohta hereillä ja lähdetään! (Puuhailee edelleen…)
Vappu (laulaa näkymättömissä):
Orpo olen, orpo vain, orpo myös nyt lemmestäin, toiseen kiintyi armahain, yksin jäin, yksin jäin!
(Tulee esille kansallispukuun puettuna, istuutuu aittansa portaille jatkaen laulua.)
Täyttynyt ei aatelmain… Niinkuin päivää kukkanen hänen puoleen katsoin ain… Mut hän liittyi toisehen…
Huolissani laulelen, orpo myös nyt lemmestäin; kuin suvilintu talvehen; yksin jäin, yksin jäin.
Mauno (esille): No siinähän… Et sinä kohta kuole… Kun Ylli tässä sinua melkeen vesisilmissä kaihosi.
Vappu: Vai kaihosi… Vaikka toisen kylän tyttöjen kanssa äsken Nikkilän talkoista lähti.
Mauno: Noo, sattuuhan sitä sen verran eri "fikuria". Mutta kyllä se poika vain sinua rakastaa!
Vappu: Rakastanee nyt sentähden kuin muutkin, kun kuuli minun odottamatta Amerikasta sukulaisperuja saavani.
Mauno: Ole! Tämä Tiiran Kalle ennemmin sinua vain sentähden mielinee.
Vappu: Niinkö sinäkin luulet.
Mauno: No, näithän, että silloinhan hän vasta sinut havaitsi, kun lehdessä sinua perijäksi ilmoitettiin. Ja hehän nyt erintoden tarvitsevat rahoja, kun kuuluu se kauppias saataviaan kiristävän; sitä lainaa, jonka Tiira teki Kallen kouluttamisen johdosta. Vaikka mikä siitä pojasta nyt tuli! Hamppari, suoraan sanoen! Joi vain siellä Helsingissä pari kolme vuotta! Niin meni turhaan hänen lukunsa, kuin tina tuhkaan! Ja siitä surusta se äitinsäkin ennen aikaansa sortui hautaan.
Vappu: Mutta onhan Kalle nyt raitis.
Mauno: On, kun ei milloin saa… mökäöljyään! Ja tavalliseksi maalaiseksi sen herran on vain taivuttava. Äläkä sinä sen narrin merkkeihin luota! Rahojen tähden hän vain sinua mielii.
Vappu: Niinpä lienee… samoin kuin ne kymmenet muutkin… ja Yllikin.
Mauno: Ole! Kyllä Ylli on sinua jo ennemmin mielinyt! Niinkuin et tietäisi… Mutta nyt vasta hänkin sitte rupesi puoliaan pitämään! Ja onhan hänellä siihen etuoikeus! Kun samassa talossa, vaikka eri tuvassa asustattekin. Niin, hän oli vain vähän kaino.
Vappu: Jopahan…
Mauno: Ja siinä tarkoituksessa äitisikin vielä kuolinvuoteellaan kehoitti sinua Pärssisellä asumaan. Ja isäsikin oli niin jutellut viime kalaretkellään, kun Laatokka hänet uhrikseen nieli. Niin, ja olethan sinä emännän, Loviisan heikontuessa heitä taloustöissäkin jo autellut, kuin miniä ainakin.
Vappu: Ha, ha, ha! Sinäpä Mauno vasta osaat! Luulen kohta, että Ylli on sinut ihan jo puhemiehekseen pyytänyt.
Mauno: Enköhän tuolta kohta paitaa saakin.
Vappu: Ha, ha, ha! — Ja sitte sinä varmaan pyydät hänet puhemieheksesi tälle sinun mielitietyllesi, Musakan Marille (viittaa Marin aittaan) ja annat sen paidan takaisin.
Mauno: Ole! Kyllä sitä näin vanha jo itsekin rohkenee kieltään soittaa.
Vappu: Mutta sinä ja Perttu ihan varmasti vain rahojen toivossa kävitte Maria riijailemaan, kun kuulitte että hänelläkin on Amerikassa sukulaisia?
Mauno: Ole nyt! Soo! Vappu… En minä ainakaan.
Vappu: Kas, kas, kun Mauno punastui! Kyllä se niin on, hi, hi, hi! Mutta jospa olikin Mari niin ovela, että keksi koko Amerikka-sukulaisjutun, nähtyään minulle niin paljon kosijoita sen johdosta ilmestyneen.
Mauno: Ettäkö… Olehan…
Vappu: No! — Vaikka mikäs! Onhan Mari vielä muutenkin topakka ihminen, — vaikka maitohampaat häneltä lienee jo menneet! He, he, he! Mutta eiköhän siinä kaupassa sen talon mies Perttu voittane, sillä onhan Marikin kuin Tiiran väkeä.
Mauno: Mutta kukaan ei ole profeetta omalla maallaan.
Vappu: Eipä sitte minun ja Yllin suhteenkaan! — Mutta suoraan sanoen, ei luulisi Marinkaan tykkäävän niin kovasta juoposta, kuin Perttu on. Vaikka hauska mieshän se Perttu on muuten.
Mauno: Mutta palasi hän nyt humalassa tai ei, niin silti vain kolmanneksi Tiiran venekuntaan! — Joskaan meidän Yllikään ei oikeen lähtöpäällä ole yön tanssailtuaan.
Ylli (tulee): Siinähän sinä… (Koppaa kiinni Vapun.)
Mauno: Paistakaahan nyt särkiä siinä, ennenkuin lohia ja siikoja vetelemään lähdemme. (Poistuu.)
Vappu (vapauttaen itsensä): No, eikö Joen tytöt olleetkaan mieleisiäsi?
Ylli: Älähän nyt turhasta viitsi, Vappu… Etenkin tuota… kun minä aion nyt sinulle puhua vakavasti.
Vappu: Miksi et jo ennemmin ole… Tai haasta päivällä…
Ylli (ottaa jälleen kiinni): Et saa mennä… Katsos! jos me lähdemme nyt tänään jo kalallekin ja viivymme siellä viikkokausia, niin…
Vappu: … niin ei sinulle minua ikävä tule… Anna minä menen muuttamaan pukuni… kohta pitää lypsyynkin… Sillä ei kai äitisi itse kykene vielä tänäänkään…
Ylli: En, minä en päästä sinua nyt, ennenkuin olen sanonut asiani! — Ja arvannethan jo sen… Katsos! kun äiti on käynyt jo vanhaksi ja…
Vappu: … No, ottakaa nuori piika tilalle…
Ylli: Ei, minä olen päättänyt ottaa vaimon… Ja se on isänkin mielestä parempi…
Vappu: … Ota, ota sitte vaimo! Onhan ne Joen tytöt komioita!
Ylli: Vappu, ole nyt! — Ja sitähän minun piti juuri sanoa, että minä rakastan vain sinua.
Vappu: Hm! — Miksi et sitä ennemmin ole jo sanonut?
Ylli: Olen ollut välinpitämätön! Ja olen ajatellut, että huomaathan sinäkin sen jo sanomatta, ja…
Vappu: … Ja kosin sinua, ha, ha, ha! — Oh, Ylli… Kun et sinäkin vaan sen perintöni takia minua…
Ylli: Vappu! Älä luule niin… Mutta se perintöasia, sen tunnustan, minutkin sai hereille, kun toiset alkoivat sen johdosta sinua enemmän mieliä. Ja minä en sitä jaksa kärsiä. Minä olen lemmenkateinen, tai niinkuin ne kaupunkilaiset sanovat, minä olen mustasukkainen.
Vappu: Ha, ha, ha!
Ylli: Niin Vappu! Siten juuri on asiat! Ja nytkin, kun meille tulee kalalle lähtö, niin ajattelin tehdä ennen matkaamme asiani sinulle selväksi… Ja, kun tuolla talkoissakin kaikki pojat niin sinua mielistelivät, että…
Vappu: Ha, ha, ha! Mustasukkainen sitte olet tosiaan!
Ylli: Niin! Ja sentään minä vähän matkaa menin niiden Joen tyttöjenkin kanssa…
Vappu: … että minäkin tulisin sinusta mustasukkaiseksi!
Ylli: Vaikka niin!
Vappu: Oi, Ylli!
Ylli: No, mitä sinä sanot tähän tuumaani?
Vappu: Sen tulevaisuus näyttää!
Ylli: Ei, Vappu! Sinun on heti… Minä pyydän, rukoilen… sinun on oitis, tai ainakin ennen lähtöämme, annettava vastaus… Sen sinä voit tehdä. Tunnethan jo minut… Emmehän nyt heti vielä naimisiin menisi. Mutta kihloihin menisimme vaikka kohta minun tältä kalaretkeltä tultuani… Tai jouluksi! Ja sitte keväällä viettäisimme häät. — Niin, — sano nyt! — Eihän taloutemme mikään suuri ole… enkä minä rikas. Mutta eteenpäinhän on huushollimme menossa. Ja, jos nyt taas kalaretkemmekin onnistuu, niin… Ja luottakaamme tulevaisuuteen Vappu!
Vappu: Ja minun tulevaan perintööni! Ha, ha, ha!
Ylli: Vappu! Enhän sitä enää muistanutkaan! — Ja ethän sitä vielä ole saanutkaan.
Vappu: Niin, en! Ja jos en saakaan!
Ylli: Se on minusta sama.
Vappu: Ylli! — saatathan minut nyt aivan pyörälle…
Ylli: Onnenpyörälle! Voitti tai tappasi.
Vappu: No, sen minä vain jo nyt tosissani sanon sinulle, Ylli: ole hyvässä toivossa!
Ylli: Ah, ei se riitä.
Vappu: No sinulla on etuoikeus; kuten Mauno äsken sanoi.
Ylli: Vappu! (Pyörähyttäen). Johan tästä niin monesti lapsena leikkiessämme haaveilimme.
Vappu: Ylli! — Mutta, niinkuin tiedät, minua nyt lähentelee niin moni… Älä tule mustasukkaiseksi.
Ylli: Hm, niin… Kallekin… Oletko hänelle jo mitä… Ah, minä tulen heti raivoon, kun ajattelenkin häntä, ja kaikkia toisia sinun kanssasi… Ja minä luulen, että sinä seurustelet Kallen kanssa, vaikka et sitä sano!
Vappu: Siinä oli! mutta ole huoletta! — En ole hänelle luvannut enempää, kuin sinullekaan. (On menossa.)
Ylli: Etkä saa luvata sitäkään! (Ottaa kädestä.)
Vappu: No en sitäkään!
Ylli:, Vappu! (Pyörähyttää.)
Vappu: Olen sinun!
Ylli: Sanasi muista!
Vappu: Voit luottaa minuun kuin Laatokan tyyneyteen?
Ylli: Voi sinua millainen olet… (Yrittää suudella.)
Vappu: Ohops! Vasta kihlattua pusu sanoi hönttö Jusu! (Menee aittaan.)
Ylli: Odotahan! Vielä sitä pyydät! (Laulaa):
Nyt sykkiös riemusta sydämeni, hän kallein aarre on mun! Heittun palajala, heittun palajala, kallein aarre on mun! Ja niinkuin salko on köynnökselle mä tukena olen sun! Heittun palajala, heittun palajala, tukena olen sun!
Kuin kukalla kammarin ikkunalla nyt oloni on onnekkain! Heittun palajala, heittun palajala, oloni on onnekkain! Mut virvoita mua, se armas, muista, nyt suudelmilla vain! Heittun palajala, heittun palajala, suudelmilla vain!
(Syrjään.) Joko saat kuntoon ne pyydöt, Mauno? (Poistuu verkkaan.)
Vappu (hyräilee aitassa):
Ei ole ruuhta rannalla… j.n.e.
(Hetken kuluttua tulee kaksi miestä…)
1:nen mies (Kuultuaan laulua): Siellä se on!
2:nen mies: Vappu? Inkisen korea Vappuko siellä on?
Vappu (aitassa): Niinkuin kuuluu! — Vaikka ken hänen sorjuudestaan ties!
2:nen mies: Me olemme ne vieraspitäjäläiset, jotka äsken jo tuolla talkoissa kanssasi uhoilimme siitä naima-asiasta.
1:nen mies: Saammeko nyt jo sen lopullisen vastauksen?
Vappu: Saatte! Ja se on sama: ei!
2:nen mies. Oletko hullu! — Tämä toverini on, niinkuin tiedät, suuri talokas!
Vappu: Vaikka olisi vielä suurempi! Menkää vaan! Hyvästi jo sanoin…
2:nen mies: Oletpa tyttö!
Vappu: En lähde vieraaseen pitäjään! Ja minulla on jo sulhanen!
2:nen mies: Etpä sitä äsken sanonut.
Vappu: No, nyt sen kuulitte!
2:nen mies: Mutta laskehan nyt sissää!
Vappu: Johan nyt?
Kalle (tulee): Mitäs miehiä täällä?
2:nen mies: Kuten näet! (Toverilleen) Tuo Tiiran Kalle se varmaan on jo hänen. (Menevät.)
Kalle: Vappu! Oletko nukkumassa! Minkätähden et Nikkilästä lähtiessäsi odottanutkaan minua!
Vappu: Siksi, kun tulinkin yksin.
Kalle: Hm! Höpsy! — Tuota… Laskehan nyt minut sinne pakisemaan.
Vappu: Älähän höpsi! — Kun muutan juuri pukuani…
Kalle: Etkö nukkua enää aiokaan?
Vappu: Ei maksa… vähän tähden! Ja kohtahan tekin kalaan…
Tiiran (ääni): Kalle!
Kalle: Ka, isähän siellä jo ylhäällä…
Tiira (näkymättömissä): Tulehan sieltä näitä verkkoja avukseni kokoomaan… Kun ei sitä Perttuakaan ole vielä kuulunut! Olisi pitänyt antaa sille hevonen, että pikemmin…
Kalle: Mitä vielä… rääkättäväksi! (Aittaan.) Etkö päästä nyt?
Vappu: En, enhän toki.
Kalle: No, minä tulen hetken kuluttua. Sillä ethän nyt kohta töihin käsiksi käyne! — Kuulehan vielä! Oletko sinä Yllille vihanen?
Vappu: Kuka sitä on sanonut?
Kalle: Olin huomaavinani! — Näitkös! hän meni Joen tyttöjen kanssa?
Vappu: Kyllä!
Kalle: Kannatkos minulle kaunaa?
Vappu: Mistä syystä?
Kalle: Ajattelin muuten vaan… No, juttuan hetken päästä sinulle tärkeää! "Älskade" Vappu! (Syrjään). Jos hän todellakin saa sen perinnön, niin minun on päästävä hänen suosioonsa Yllin tilalle (Menee… Aurinko nousee, kullaten järven… Linnut alkavat myös laulaa… Ja joku kukkokin kiekahtaa silloin tällöin.)
Perttu (tulee hutikassa hetken kuluttua, viinapullokori kädessään, hyräilee):
Kun linnut juovat vettä ja mehiläiset mettä, niin ystävykset maistelevat maljastaan…
(Kukko kiekahtaa.) Vai sillä lailla sinä kirkkovirteeni yhdyt! No, minä vastaan, kanan tavalla: joko taas, joko taas! (Katselee.) Nukkukoot vielä vähäsen… Minä pyrin Marin luo siksi aikaa. (Koittaa povitaskuaan.) Kohta se hänkin saanee Amerikasta "preivin". (Koputtaa aitan ovelle:)
Mari, aukase, se on Perttu, siun syämeis terttu!
Ja terveisiä nyt sentään ensin kaupungista. (Koputtaa taas.)
Sikiääpä sie vielä nukut, vaikk' aurinko kultaa jo lukut! Aukase Mari, miun syämein kari… Miull' on niin vari, — eiks meist' tulekin pari?
(Koputtaa.)
No ootpas nyt laiskalla päällä, vaikka mie oon täällä… Etkö kehtaa vastata? No, mie kyllä voin siull' lisää lastata. Laskehan oikeen sukkelaan ja ramakkaan, äitis antaa aamull, voileipää ja jamakkaa! Jo lase sähäkkää, ei issäis kerkkii nähäkkää!
Vappu (Katsoo salaa nauraen oman aittansa ovelta sulkien sen sitte jälleen.)
Perttu (Koputtaa edelleen):
No, joha mie nyt oon laskent tätä puhheen punttii, kuin nuoran lunttii, ja sananpartta, kuin saappaanvartta… Vai pitäskö siulle laulaa? No, oonhan jo kastellut kaulaa! —
Ja niinkuin tiedät, sanoihan se kaupungin Kapelmestar Kalle, jotta miull' on hyvä ään' ja oikeen tenor, kun kuuli miun humalassa vähän kavulla veisaavan!
Mut en mie siull' sentään laula, muuten auetkoon paula. Oi, kaunis Mari kulta, nyt liennä rintain tulta, ja aukase ovi, muuten halkiaa miun povi… Voi, sie oot kuin kukkanen, puolukkaposki, sydän kuohuu kuin koski, mansikka huulinen, ain' hyvätuulinen. No, nosta jo salpa… Vai oon mie halpa? Hm! no ota sitte rikkaamp' ja sorjemp' ja kieleltään norjemp'! Ota! toiselle sovitkin paremmin, senkin ylpiä ypykkä, pippuri-nypykkä! Ruumis siull' onkin kuin lahopuun lontti, ja pää kuin tuohikontti! Kuin vemmel' on väärät jalat! jakunpalat, ja toinen niistäkin kaviosorkkana! Ja nenäs on kuin porkkana! Kaulas on kuin piikkosäkki, ja poskes punottaa kuin — läkki!
(Kolkuttaa.)
No, joko pääsen sissää, vai vieläkö haluat lissää? Korvas on kuin ryssänrukkaset! Ja huules kuin keltakukkaset! Silmäs on kuin lankakerät, ja kuin penninkorput perät! No! avaa jo! saat ryypyn murheeseen, rintaas urheeseen!
Mari (tulee esiin):
Se naula veti, heräsin heti!
Perttu: Vai jo pöllähit unikeko!
Mari:
Hereillä olinkin ja kuulin kaikki.
Perttu:
Vai niin Maikki! No, oliko lukuni pahateko?
Mari: Hyvä ja paha!
Perttu: Jaha, jaha!
Mari: No, annahan nyt sitte sitä… kaupungintuomisia… Suuni onkin niin pahalle.
Perttu: Eihän vain Maunon pusun jäliltä?
Mari: Ole nyt!
Perttu (antaa): Ei tätä naisille tuotu, mutta… vaan meille miehille tuliaisiksi, jos kalaretkemme onnistuu…
Mari: Eiköhän tuo kumminkin menene jo lähtiäisiksi. Äh! — Hyvää teki…
Perttu (Otettuaan myös ryypyn, istuutuu aitanportaille Marin viereen laulaa kaulaten Maria):
Rannalla rommia ryypättiin ja pullot ne lyötiin rikki, — kun piikaflikkoja halattiin niin talon tytöt ne itki!
Mari (saatuaan uuden ryypyn laulaa ja kaulaa myös):
Suo sydämestäni hyh, hyh, hyh, koko elinaikani, jos kohta onkin hyh, hyh, hyh, mun kaikki toivoni…
(Loppusäkeitä kerratessaan lähtee Pertun kanssa marssimaan pois.)
Vappu (tulee esiin): Ha, ha, ha!
Perttu (kääntyy Marin kanssa takaisin): Vai jo heräsit sinäkin! —
(Mauno ja Ylli sekä Tiira ja Kalle tuovat pyydyksiä ja panevat ne venheisiin.)
Tiira: No, saitko edes muuttokirjasi reilaan, että naimaan pääset?
Perttu: Kyllä! — Iltaa! — tai huomenta! — Niin! nyt minä vasta tulen… Mutta samahan se on, tulenko auringon laskussa vai nousussa… Kyllä minä aina työhön kykenen. — (Ojentaa kirjeen Vapulle). Mutta tässä sinulle Vappu, onnenlappu.
Vappu: Oo! — Amerikasta on jo siis ehtinyt vastaus.
Perttu: Ja aimo kultalastaus!
(Kaikki tulevat kuulemaan.)
Vappu (luettuaan kirjeen): Oo! 4,000 dollaria, eli 20,000 markkaa, on minulle nyt tullut pankkiin. Hips!
Tiira: Ooho! Aika summa olikin! Ken olisi uskonut silloin kun setäsi merimieheksi lähti, että, kun hän kuolee, niin tuollaisenkin summan ainoalle perijälleen jättää. Rikas olet nyt tyttö!
Perttu: Rikas kullasta, kuin pelto mullasta! — Niin, — hyvän uutisen sait sinä! — Mutta tämä toinen kirje teille, isäntäni, siltä Karoselta, lienee kaikkea muuta…
Tiira: Hm, senhän arvaa… Vai lähetti hän jo oikeen kirjeen…
Perttu: Lähetti… Antoi, kun piipahdin siinä puodissaan… (Toiset lähtevät kaikki paitsi Perttu, Tiira ja Kalle, — joka katsoo karsaasti Yllin ja Vapun jälestä.)
Mari (mennessään): Kahvi joutuu kohta!
Tiira: Menehän sinä Perttu kokoilemaan ne viimeiset pyydykset. Me tässä Kallen kanssa vähän katselemme tätä… (Avaa kirjeen.)
Perttu (mennessään): Eihän se vain kalaonneamme pilanne?
Tiira: Päin vastoin! Velka kehoittaa paremmin yrittämään… (Lukee, painuu murtuneena kivelle.)
Kalle: Isä… Mitä sinä oikeen… (Lukee.) Hm! — Hän myyttää talomme, jos emme ennen syyskäräjiä voi velkaamme maksaa…
Tiira: Niin, ne on niitä sinun kouluvelkojasi.
Kalle: Mutta älkäähän olko vielä noin toivoton, isä. Ehkä Iässä jotain keksitään.
Tiira: Ei mitään; kuin keppikerjäläinen tuli minusta vanhuuden päivinäni. — Sinusta jotain toivoin ja sentähden kaikkeni uhrasin, vaan nyt… Ah! — Panee niin sydäntäkin pahasti…
Kalle: Älkää nyt… Tässähän tämä viina… Ottakaa tuosta…
Tiira: Ei ole ollut tapana merelle lähtiessä ryypätä, kun muutenkin siellä vaara uhkaa… Mutta oli menneeksi nyt… Eihän tämä yksi ryyppy nyt mitään pahaa tehne… (Juo).
Kalle: Hyvää se nyt tekee sydämellenne… kas, noin! — Ja kyllä minä koetan päästä Vapun suosioon… (Ryyppää myös.)
Tiira: Älä, älä… sinä poika…
Kalle: Ei yksi ryyppy minua ainakaan kaada, isä. — Niin, Vappu on minun vallattava… ja silloin, kaikki hyvin! — Olen kokenut Helsingissä yhtä ja toista, enkä minä kainostele… (Juo taas).
Tiira: Poika! — (Ottaa pullon pois.) Ja kuinka sinä nyt enää Vapun valtaat, kun hän on jo toisen?
Kalle: Hm! — tarkoitatko Yllin? Hm! kyllä tuollaiset nahkimukset on ennenkin saatu väistymään.
Tiira: En usko, että se nyt onnistuu. Onhan Vappu hänelle kuin kasvusiskokin.
Kalle: Oi, kyllä minä tiedän, isä… Eikä heidän välinsä sen pitemmällä ole, kuin minunkaan. Eiväthän he vielä ole edes kihloissakaan. Ja onhan papinkin edestä saatu morsian kääntymään! Ja keinoja on monenmoisia.
Tiira: Mutta sen sanon älä vain itseäsi tyhmästi käytä! Ja enää mainettasi häväise… Enkä soisi Pärssiselle tästä mitään vahinkoa tulevan. Ovathan he hyviä naapureita. Ja Yllikin kunnon poika! Ja se on heidän onnensa, jos hän Vapun voittaa. Mutta eiköhän tuo Vappukin kallistune vielä johonkin rikkaampaan! — On niitä nyt niin paljon hänellä tarjolla. — Ja kaippa se Vappu itse lainaisikin minulle siitä perinnöstään tähän velan maksuun, mutta eihän hän ole vielä täysi ikäinen, vaan on holhouksen alla…
Kalle: Oh! niin, isä! Ja holhoojansa lautamies Vuohelainen ei siihen koskaan suostu!
Tiira: Eipä niin, sillä onhan hän jo entisistä takauksistaan minulle, joutunut paljon kärsimään.
Kalle: Niin, se tie on aivan mahdoton! Muita keinoja täytyy koettaa! — Naimisen kautta on paras! — Ja jätä nyt minun huostaani kaikki, isä.
Tiira (nousee): Jospa nyt kalamatkamme onnistuisi, niin saisimmehan siitä ensihätään sille Karoselle. Kuuluuhan nyt Pietarissa olevan hyvät hinnat kaloilla…
Kalle: Mutta vähän ne on kaikki.
Mari (näkymättömissä): Kahvi on valmis!
Kalle: Alkakaahan mennä… isä… Minä autan vielä Perttua… Enkä minä sitä "mokkaa" nyt niin kaipaakaan!
Tiira (mennessään): Käske Perttu sitte kahville…
Kalle (on menossa rantaan päin, — vaan kääntyykin ja ottaa vielä ryypyn. Menee sitte.) Perttu, mene ottamaan kuppi kuumaa…
Perttu: Pelit onkin kohta reilassa! Tuossa siihen sopiva kivi. (Heittää pikkukiveä Kallelle, menee.)
(Pärssinen ja Loviisa tulevat, kantaen eväskontteja y.m.)
Pärssinen: Kyllä kai se vanhempi sadetakkini on tuossa Vapun aitassa… Annahan kun minä itse… Loviisa! kuule! älä mene!… Anna minä katson, jos et sinä jaksa etsiä…
Loviisa: Kyllä minä… Paranemaan päinhän minä jo… Vaikka saahan se Vappu vielä lypsyt tehdä… (Menee aittaan.)
Pärssinen (vie kontin rantaan, palaa): Hyvähän se olisi, jos se poika voittaisikin Vapun meille ikuisesti.
Loviisa: Niin! mutta kahden kauppa… Tähän on vielä nappeja ommeltava.
Pärssinen: No, minäkin lähden vielä tarkastamaan, tuleeko sieltä kaikki kalastusvehkeet mukaan! — Vaikka emmehän tällä matkalla kauaa viipynekään, kun tähän lähelle vain menemme, Konevitsan seutuun. (Menevät.)
Vappu (hyräilee näkymättömissä.)
Kalle (tulee aitan päätyeeseen kuuntelemaan.)
Vappu (tulee esille, vaatteita kainalossaan, laulaa edelleen):
Pysy myrsky piilossa siiheks itses salaa, kunnes kallis kultani ulapalta palaa! Tuo noin syömeen rauha, kevät-aika lauha! Väisty armaan tieltä myös salakarin paasi, joka monen monta jo onnenpurtta kaasi! Ollos taivaan luoja, kultain purren suoja!
Kalle: Sinutpa saattaa lähtömme ihan suruisaksi.
Vappu: Lauloinpa vain muuten… Tai miksi ei! Sillä onhan Laatokka joka syksy uhrinsa vaatinut… Isänikin! — Vaikka enhän nyt sentään usko, että se näitä teidän venekuntia kohtaa.
Kalle: Tutkimattomat ovat sallimuksen tiet! Tänään voi olla yhden, huomenna toisen vuoro mennä! Tai niinkuin tänään kohtaa yhtä onnettomuus ja toista onni. Niinkuin nyt sinua ja meitä.
Vappu: Niin! olihan se kai onni minulle… Mutta kiristääkö Karonen pahastikin teitä?
Kalle: Hm! — Oh! — eipä juuri! — Ja sen vertaiset, joku tuhat! Kyllä hän ne saa, kun vain malttaa vähän odottaa. — Mutta, kuules Vappu! emmekö me solmia nyt oikeen lemmenliittoa?
Vappu: Ha, ha, ha! — Kuinka? Ja senkö tähden sinä nyt minua… kun minulla on rahoja ja sinulla velkoja?
Kalle: Ole nyt! Kuinka sinä nyt tuollaista… Vaikka nekin asiat nyt tähän sattuivat yhteen mylläkkään…
Vappu: Mikäs sinulle nyt vasta sen aatoksen päähän toi? Olethan minua melkeen viimepäiviin asti katsonut noin vain yli olkain…
Kalle: Ei se ole johtunut siitä, etten olisi sinusta jo kauan pitänyt! Mutta minä ajattelin vain, että jos sinä minua kuitenkin käyt vieromaan, kun minä olen nyt enemmän ikääni siellä kaupungeissa ollut. Niin sentähden en ennemmin sinua niin lähennellyt, kuin esimerkiksi Ylli… Vaan nyt, kun tulen jäämään tänne maalle, niin päätin suoraan kysyä asiasta.
Vappu: Vaan jos minä nyt sanon: ei, herra maisteri!
Kalle: Mutta sitähän sinä et sano "fröökinäni". (Kohottaa kätensä.) "Du bist wie eine Blume…"
Vappu: Siunaatko jo minua? — Mutta jos sanon ei! ja että minulla on jo toinen katsottuna.
Kalle: Katsottuna voi olla vaikka kymmenen, mutta ei otettuna.
Vappu: Mutta, jospa minä katsomani myös sitte otan!
Kalle: Ethän nyt kuitenkaan minua noin ikään vain, kuin tavallisia maajusseja, harkitsematta ylenkatsone?
Vappu: Melkeen, minun täytyy… Kalle parka…
(Menee aittaan…)
Kalle: Vappu! — älä nyt noin minua sentään surkuttele, vaikka jättäisitkin'… Mutta ethän sinä jätäkään… (Yrittää mennä aittaan.)
Vappu: Et saa tulla! (Työntää pois, panee oven hakaan.)
Kalle: Ha, ha, ha! — Mutta Vappu! Oletko sinä hullu! Enkö minä nyt ole sinun silmissäsi edes tavallisen maakollon veroinen?
Vappu: Kollon? no, kollon veroinen kyllä… Mutta kolloista minä en huolikaan.
Kalle: Älä nyt viisastele… Mutta enkös vastaa edes tavallista maalaispoikaa?
Vappu: Totta kai!
Kalle: Mitäs sitte höpsit! — Laske nyt sisään, niin juttelemme hetkisen oikeen järkevästi, ennenkuin me merelle lähdemme?
Vappu: Minun on mentävä jo kohta lypsämään…
Kalle: Ei tässä nyt kauaa viivy! (Aukaisee puukkonsa kärjellä ha'an.)
Vappu: Kalle! Kuinka sinä olet ilkeä! — Kun et antanut rauhassa etsiä isännän vyötä…
Kalle: No, nythän paremmin näet! — Ja istutaan nyt tässä sängyn laidalla ja jutellaan, eli uhoillaan oikeen vakavasti…
Vappu: Minähän sanoin jo sinulle ihan vakavasti… (on lähdössä.)
Kalle (käy häneen kiinni ja sulkee oven.)
Vappu (kirkuu): Kalle! Kalle! mitä sinä oikeen meinaat? Et saa! laske heti pois! tai minä suutun sinuun tosissani!
Kalle: Eipä se siis äsken totta ollutkaan.
Vappu: Oli se! — laske! — suutun iäkseni! Noo! Kalle! Minä huudan, että koko väki tulee tänne… (kirkuu edelleen.)
Ylli (tulee kalavehkeitä kantaen… Laskee ne maahan… Kuuntelee): Vappu! sinäkö se… Ja missä sinä… Oo! (Menee aitan ovelle, potkaisee auki.) Mitä! Kalle! päästätkö heti Vapun sylistäsi!
Kalle: Sen teen, mutta en sinun käskystäsi! (Tulee esille.)
Vappu (seuraa): Mokoma kun pusersi ihan käsivarteni mustelmille… (Istuutuu aitan rapulle järjestämään pukuaan ja tukkaansa.)
Ylli (on katsonut Kallea vihaisena): Mikä meininki sinulla oikein oli, roisto?
Kalle: Itse se olet! senkin maapässi! Ja minä luulen, ettei minun huoli sinulle tiliä tehdä!
Ylli: Vai luulet! — Mutta, jos sinun pitää tehdä?
Vappu: Älä viitsi Ylli… Ja älkää kehdatko kumpikaan…
Ylli: Mutta hänen pitää pyytää sinulta anteeksi! (Kallelle). Pyydä anteeksi hävytön käytöksesi Vapulta, heti!
Kalle: Oh, niinhän komennat, kuin todella olisin käskyläisesi! — Mutta ei minulla, hyvä herra, ole mitään anteeksi pyydettävää.
Ylli: "Hyvä herra…" — Sinuthan herraksi on koulutettu! Vaan senkö tähden isäsi sen teki, että julkeammin kykenisit toisilta morsiamia ryöväämään?
Vappu: Pojat, jättäkää nyt jo!
Kalle: Morsiamia! Minä luulen, ettei Vappu vielä ainakaan sinun morsiamesi ole! Ja tuskin koskaan tuleekaan!
Ylli: Mutta jos hän on?
Kalle: Ei ole!
Ylli: Mutta jos on?
Kalle: Eihän mitä! — Äläkä mulkoile siinä ja suurentele sieramias! Vai käsikähmää meinaat! No, katso silloin, ettei Karjalainen voi tehdä Pohjalaisen töitä!
Ylli: Sinäkö Pohjalainen! senkin ylen annettu narri! hampuusi-maisteri! entinen ylioppilas!
Kalle: Mies! (Vetäisee puukkonsa.) Tukitko suusi?
Ylli: Helapää se on minullakin, konna! (Kiertelevät toisiaan saadakseen iskeä.)
Vappu: Voi hyvät ihmiset! — Apuun! Nämä pojat ovat menettäneet järkensä. — Ylli! — Kalle! Seis! (Menee käsin ensin Yllän, jolta saa puukon pois, ja viskaa sen aholle; silloin Kalle aikoo iskeä Ylliä, vaan Vappu ottaa häneltäkin aseen ja heittää pois.) Nyt mukiloikaa, jos ei teillä ole yhtään häpyä! (Pojat tappelevat. Sitte tulee Tiira ja Perttu, sekä Mari tuoden kalastusvehkeitä, ja samalla myöskin saapuu Pärssinen, Loviisa ja Mauno.)
(Perttu ja Mauno menevät erottamaan tappelijat.)
Tiira: Kalle… pojat… Mitäs te oikein…
Pärssinen: Ha, ha, ha! Pojat koettavat kumpi heistä on toinen. — Havaitsivat kumpikin ehkä vasta liian myöhään Vapun.
Loviisa: Hävetkää nyt kumpikin edes vähän! Ja samalle kalamatkalle pitää teidän juuri lähteä…
Perttu: No, siellä raitis meri-ilma kuumat mielet ja sydämet, maksat ja munaskuut, vilvoittaa.
Mauno: Niin! emmehän me, Perttu, vain noin hulluiksi Marin takia tulla?