Produced by Tapio Riikonen

MERIPOIKIA

Kolminäytöksinen huvinäytelmä

Kirj.

Teuvo Pakkala

Otava, Helsinki, 1922.

VANHALLE PUOSULLE.

Harvoin kyhää kirjailija,
Laula ei myös laulumies
Miehistä meren päällä kulkevista.
He heitti heidät unholaan.

Näillä säkeillä alkaa muuan laulu tuossa kellastuneessa vihkosessanne, johon nuorena jummannina olette kirjoitellut oppimianne merimieslauluja. Nuo nimettömät ja tuntemattomat runoilijat ovat aikoja sitten laskeneet kynän kädestään. Unhoittuneet ovat merimieslaulut, lakanneet kuulumasta nuo kaihomieliset sävelet, joita merimiesten tyttäret talvet pitkät lauleskelivat. Autioina ovat nyt satamat, joissa ennen kesäisin oli metsänään frekattiemme, parkkiemme ja skuunareittemme mastoja. Siitä merimiespolvesta, joka edusti Suomen laivaston viimeistä loistetta, on enää elossa jokunen iäkäs vanhus niinkuin Tekin odotellen viimeistä käskyä: »Vahti alas!»

Teidän muistollenne pyydän saada omistaa tämän vaatimattoman
kuvaukseni Teitä
ihaillen ja kunnioittaen
Teuvo Pakkala.

Kokkola 9.3.1915.

HENKILÖT.

EEVA, |
ELVIIRA, | merimiehen tytär.
ANNA, |
HILMA, puotineitsy.
HEI LOTTA, ravintolan emäntä.
JUNKKA, merikapteeni.
KARIHAARA, matruusi.
KARIHAARAN LESKI, edellisen äiti.
LETTO, matruusi.
NEITSY JANNE, nuori merimies.
ONNEN HERRA, merikapteeni.
PASANTERI, vanha merimies.
PASANTERSKA, hänen vaimonsa.
RAJALINSKA, kipparin leski.
SIHVONEN, matruusi.
VARJAKKA, perämies.
ENSIMÄINEN MERIMIES.
TOINEN MERIMIES.
ERÄS MERIMIEHEN VAIMO.
KALLE |
HEIKKI | pikkupoikia.
JUSSI |
PAAVO, Rantalan huutolaispoika.
VÄISÄS-AMAALIA.
Merimiehiä, neitosia ja muuta väkeä.

Tapahtuu Pohjanmaan rantakaupungissa 1860-luvulla.

ENSIMÄINEN NÄYTÖS.

Piha. Vasemmalla kaksi rakennusta, toinen pieni, maaperässä mataloine portaineen, perimäinen talo on korkeampi, sievästi rakennettu, että se huomattavasti eroaa muista. Keskellä vasenta sivua talojen välissä portti. Oikealla sivulla etualalla korkea lauta-aita, jossa muutamassa kohtaa on lauta poikki, että on kapea, ihmisen mentävä aukko. Aidasta perälle päin ulkohuonerakennuksia sekä perempänä pieni asuinrakennus. Perällä säleaita, jossa on portti. Aidan takaa näkyy matalaa rantaa. Ulompana ulapalle aukeava meri.

Keskellä pihaa laajakehyksinen kaivo. Siitä oikealle laudanpäistä ja laatikoista rakennettu poikain leikkilaiva, jonka keulassa on nimi: Suomi.

KALLE, HEIKKI, JUSSI ja muita poikia on laivassa. Jussi, pienin pojista, »sydvästi» päässä, avojaloin, puserotta, housut yhden viilekkeen varassa ja takaa rikki, että paidanhelma on ulkona repeimestä.

KALLE (komentavasti). Hiivatkaa ankkuri!

POJAT (hinaten ankkuria laulavat).

Meripoika merellä ja maalla,
Meripoika kannella ja raalla,
Meripoika oo oli ohi ooo.

Meripoika rajullakin säällä,
Meripoika hurtilla on päällä,
Meripoika oo oli ohi ooo.

KALLE. Ruori styyrpuuriin.

HEIKKI (matkien komentoa). Ruori styyrpuuriin.

KALLE. Mikä on kompassisträki?

HEIKKI. Uest-bai-saut.

KALLE. Eallaa.

HEIKKI. Eallaa.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Uestsautuest.

KALLE. Eallaa.

HEIKKI. Eallaa.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Sautuest-bai-uest.

KALLE. Fallaa vielä.

HEIKKI. Fallaa vielä.

KALLE. Sträki?

HEIKKI. Sautuest-bai-saut.

KALLE. Stödii!

HEIKKI. Stödii!

POJAT (laulavat).

Kapteeni katsoi horisonttikin,
Siellä pilvi paltava, oli myrsky alkava.
Kapteeni katsoi horisonttihin,
Hei, nyt, poiat, reivaamaan!

Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina
Eikä surut meitä paina,
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä luonto raitis ain!

Yksitoista miestä meni mastohon
Ja kaksi ruorihin sekä kuusi pumppuihin.
Yksitoista miestä meni mastohon,
Heitä aallot huuhteli.

ANNA tulee laulun aikana oikeanpuolisesta talosta kaivolle veden nountiin.

KALLE. Tehkää pramseili.—Reivatkaa märsseili. Ottakaa mesaani pois.

Pojat puuhailevat laivassa purjeita kooten ja muissa toimissa.

ELVIIRA tulee peräportista ja nousee kulmatalon portaita.

ANNA. Elviira! Menetkö tapaamaan Eevaa? Hän on kirkossa.

ELVIIRA (tulee kaivolle). Kuule, Anna. Ei se olekaan komesrootin Patria, joka Merenkurkussa on tehnyt haaksirikon, vaan Toivo. Eikä ketään ole hukkunut.

ANNA. Minä jo tiedän.

ELVIIRA. Tietääkö Eeva?

ANNA. Jo eilen illalla hän sai kuulla.

ELVIIRA. Mitäs Eeva, kun oli turhaan itkenyt?

ANNA. Tietysti oli iloinen.

ELVIIRA. Tiedätkö, ketä hän oikeastaan itki?

ANNA. Setäänsä, kapteeni Junkkaa.

ELVIIRA. Eihän kapteeni Junkka ole hänen oikea setänsäkään, kummisetä vain.

ANNA. Niin on, mutta on Eevalle kuin isä ja niin hyvä, että harva isä.

ELVIIRA. Eikö Eeva ole sinulle sanonut, ketä hän rakastaa?

ANNA. Ei.

EEVA on pujottautumassa aidan raosta oikealta ja purskahtaa nauramaan.

ELVIIRA. Mutta katso sinä, Anna, minkälainen kummittelija tuo Eeva on!

ANNA. Mitä teitä sinä, hyvä ihminen, kuljet?

EEVA. Niinpä tuntuu kuin kulkisin neulan silmästä. Olisi käynyt hullusti, jos minulla olisi ollut krinuliini!

ANNA. Etkö sinä olekaan ollut kirkossa?

EEVA. Olen minä ollut kirkossakin.—Terveisiä kirkosta.—Mutta sieltä palatessani jouduin synnin retkille.

ELVIIRA. Missähän se on ollut?

EEVA. Friiuulla.

ELVIIRA. Herra siunatkoon, kirkosta friiuulle! Voi kauheaa! Siitä ei ole hyvät seuraukset.

ANNA. Ja Elviira se kaikki totena tonkaisee. Eeva on tietysti ollut taas piilosilla jonkun pienen pojan kanssa.

ELVIIRA. Sopiiko se aikaihmiselle syntymäpäivänään?

EEVA. Ei se ollut pieni poika, vaan Onnen kapteeni.

ELVIIRA. Oletteko te ennestään tuttuja?

EEVA. Emme.

ANNA. Missä sinä hänen kanssaan olit?

EEVA. Kuljimme pitkin katuja.

ELVIIRA. Mitä te puhelitte?

EEVA. Emme puhelleet mitään. Minä kuljin edellä, hän asteli jälessä.

ELVIIRA. Sepä sitten friiailua!

EEVA. Aivan oikeaa friiailua.—Juuri kun minä laskeuduin kirkon portaita, kulki hän mammansa ja sisarensa kanssa katuviertä ohi. Mutta kun ensimäisestä kadunkulmasta käännyin, huomasin kapteenin tulevan jälessäni. Ja aina kun poikkesin toiselle kadulle, poikkesi hänkin. Luulin, että hänellä on matka tänne Pasanterin luo pestausasioissa. Pisti päähäni tehdä tarpeeton mutka, hän seurasi kuin varjo. Ja niin me sitten kuljimme jonkun aikaa mutkitellen jos miten.

ANNA. Minne hän sinusta lopuksi jäi?

EEVA. Parhialan talon nurkkaan seisomaan ja odottamaan minua.

ANNA. Sinä eksytit hänet?

EEVA. Niin. Laskeakseni hänet ohitseni pistäysin Elviiraa tapaamaan. Mutta teillä ei ollut ketään kotona. Minulle ei muu neuvoksi kuin puikkelehtia palosolia myöten tänne.

ANNA. Ai ai, Eeva! Hän on sinuun rakastunut.

ELVIIRA. Rakastunut! Kyllä kai rikkaan komesrootin poika saa minkä herrastytön tahansa.

ANNA. Miksei, mutta jospa hän ei huoli. Hänen mammansa ei pidä herrastytöistä lainkaan. Sen olen kuullut hänen omasta suustaan viime talvena, kun olin siellä neulomassa.

ELVIIRA. Mitä hän sanoi?

ANNA. Huonolla suomenkielelläänkin hän osasi panna pataluhaksi jokaisen, josta tuli kysymys. Ja ylisummaan hän sanoi: Kaikki herskapityttö tämä kaupungis olla kalppeas ja vetteläs ku yks eipaistettu kringuli.

ELVIIRA. Mutta kuulkaa miten hassua! Viime viikolla komesrootin rouva tuli minua vastaan, pysähdytti minut ja kysyi: Kenen on sinä tyttö?— Minä vastasin, että luotsioltermanni Parhialan. Mutta ei hänellä ollut sen enempää asiaa, taputti minua poskelle ja sanoi: Hyvästi, kaunis tyttö.

EEVA. Kas niin! Elviira valtaa minulta Onnen kapteenin!

ONNEN HERRA tulee näkyviin oikealta perältä kulkien aidan taitse vasemmalle. Hän pysähtelee ja katselee kuin paikkaa tunnustellen ja katoaa vasemmalle.

ANNA. Katsokaa, tuolla hän menee. Hän katselee sinun asuntoasi, Eeva.

EEVA. Ei hän tiedä minun asuntoani, vaan hakee Pasanteria, joka on koettanut pestata miehiä Onneen.

ELVIIRA. Hän siis tulee tänne.

ANNA. Mutta Pasanteri ei näy olevan kotona. Ei ole vielä tullut kirkosta.

EEVA. Sittenpä on mainio tilaisuus tehdä kapteenin kanssa tuttavuutta.

ELVIIRA. Mutta jos hän ei tulekaan tänne, vaan menee ohi?

EEVA. Se olisi suuri vahinko, sillä minulla olisi hänelle tärkeää asiaa.

ELVIIRA. Mennään seisomaan portille.

EEVA. Se ei passaa.—Mutta lauletaan »Onnen herran laulu».

ANNA. Oletko kerrassaan hullu? Joka kuuluu olevan kauhean vihainen tuosta laulusta. Ei siedä Onnen herran nimeäkään enempää kuin härkä punaista vaatetta.

EEVA. Silloinpa hän varmasti tulee. Pojat, laulakaa se Onnen herran laulu, niin saatte lakeria!

ANNA (ottaa vesiastiansa). Minä kumminkin lähden tieheni. (Menee oikeanpuoliseen taloon jääden kurkistelemaan.)

POJAT (laulavat).

Onni laiva Pohjanmerta sinne tänne seilas,
Styyry nukkui humalassa, kapteen' maita peilas:
Liiverpuuliks' paikan luuli,
Hampuriksi rannass' kuuli.

ONNEN HERRA tulee sivuportista ja keppi tanassa syöksyy poikia kohti. Pojat keskeyttävät laulunsa ja piiloutuvat laivaansa. ELVIIRA pelästyneenä juoksee Annan luo.

EEVA (joka on ollut kaivon takana, astuu Onnen herran tielle). Minnekä nyt?

ONNEN HERRA (hölmistyen). Oletteko te täällä?

EEVA. Ettekö minua näe?

ONNEN HERRA. Minulle neuvottiin, että tämä on Pasanderin talo.

EEVA. Niin onkin.

ONNEN HERRA. Mutta mikä se olikaan sen talon nimi?

EEVA. Minkä talon?

ONNEN HERRA (viitaten vasemmalle). Tuolla päin.

EEVA. Siellä on monta taloa.

ONNEN HERRA (ottaa taskukirjansa, josta katsoo). Muuan pikku poika sanoi, että se on Parhialan talo.

EEVA. Parhialan talo on tuolla päin. (Osoittaa oikealle.)

ONNEN HERRA. Niitä siis on kaksi.

EEVA. En usko.

ONNEN HERRA (katsoo kirjaansa). Se poika sanoi, että siinä asuu luotsi
Parhiala.

EEVA. Aivan oikein.

ONNEN HERRA. Kaksi lasta.

EEVA. Kaksi lasta, niin.

ONNEN HERRA. Yksi poika, merellä.

EEVA. Niin. Herra häntä varjelkoon.

ONNEN HERRA. Yksi tytär, Elviira, kotona.

EEVA. Pikku poika on selittänyt oikein ja tarkasti.

ONNEN HERRA. Minä olen kapteeni Ramberg. Komersroodi Ramberg on minun pappani.—Minun mammani tykkää teistä.

EEVA. Eihän komesrootin rouva tunne minua.

ONNEN HERRA. Ei hän tiedä nimeänne ja kuka olette. Kun näimme teidät kirkon portailla, niin mamma sanoi: Wilhelm, ota nyt selko, missä hän asuu ja kuka hän on.—Minä en uskaltanut tulla kadulla teiltä kysymään, pelkäsin että pahastutte.

EEVA. Ettekö olekaan enää vihassa?

ONNEN HERRA. En, en lainkaan. Näytänkö minä siltä?

EEVA (huutaa laivalle päin). Pojat, ei teidän tarvitse pelätä. Ei kapteeni ole vihassa, se oli vain leikkiä. Tulkaa pois, kapteeni antaa teille lakerirahaa.—(Onnen herralle.) Eikö niin?

ONNEN HERRA. Niin, tulkaa vain pojat tänne, minä annan lakerirahaa.

Pojat nouseskelevat laivasta.

ONNEN HERRA. Kuka teistä on kapteeni?

KALLE. Minä olen kapteeni.

ONNEN HERRA. Minä annan rahan kapteenille. Ostakaa lakeria ja jakakaa keskenänne.

KALLE. Oolrait, verivel.

ONNEN HERRA. Tuossa on.

KALLE. Kiitoksia paljon.—Pojat, tulkaa! Mennään apteekista ostamaan lakeria.

Pojat Kallen jälessä juoksevat sivuportista.

EEVA. Minulla olisi tärkeää kysyttävää kapteenilta. Halutti jo kadulla kysyä.

ONNEN HERRA. No, kysykää vain.

EEVA. Milloin tulee komesrootin Patria laiva?

ONNEN HERRA. Patria on jo tullut.

EEVA (hämmästyy aivan kuin säikähtäen). Onko Patria jo tullut?

ONNEN HERRA. Se tuli tänä aamuna, aamurummun aikaan.

EEVA (tavattomasti riemastuen). Hurraa, me nuoret meripoiat! (Hypähtää laivan kannelle ja huiskuttaa pikkuliinaansa ulapalle päin.) Terve tuloa, terve tuloa!

ONNEN HERRA (nolostuneena.) Patriassa siis on joku poika, jota te olette hartaasti odottanut?

EEVA. Niin on. Minä kerran sain tuliaisiksi näin kauniita pikkuliinoja.
Katsokaas.

ONNEN HERRA. Onhan se kaunis tuokin. Mutta jos minä saan tuoda tuliaisia neitsy Elviiralle—

EEVA (purskahtaen nauramaan). Neitsy Elviiralle!

ONNEN HERRA. Saanko minä sanoa vain Elviiraksi?

EEVA. Kuulkaa, kapteeni, osaatteko panna kolme luutaa yhteen varteen?

ONNEN HERRA. En, en minä osaa. Voiko niitä niin monta panna yhteen varteen? Olisipa hauska nähdä, miten se käy.

EEVA. No, kapteeni on luuta.

ONNEN HERRA. Minäkö luuta?

EEVA. Paremman puutteessa, ja minä olen toinen. Istukaa tuohon kaivon kannelle.

ONNEN HERRA. Mitä Elviira meinaa?

EEVA. Pelkäättekö kaivoa? Merikapteeni!

ONNEN HERRA. En minä pelkää. (Istuutuu.)

EEVA (istuutuen viereen). Me olemme nyt pari.

ONNEN HERRA. Pariko?

EEVA. Niin, luutapari.

ONNEN HERRA (nauraen mielihyvän naurua). Luutapari.

EEVA. Käsketään tuolta yksi tyttö kolmanneksi.

ONNEN HERRA. Ei käsketä, minusta on hauskempi kahden Elviiran kanssa.

EEVA. Tässä ei ole vielä kolmea luutaa. (Huutaa.) Hoi, sinä kaunis tyttö, tule tänne, joutuin!

ELVIIRA (rientäen kaivolle). Mitä minulle on asiaa?

EEVA. Istu tuonne toiselle puolen.

ELVIIRA. Mitä varten? (Istuutuu.)

EEVA. Kuulkaa, kapteeni Ramberg. Yhteen varteen ei voi panna kolmea luutaa.

ONNEN HERRA. Sitähän minäkin.

EEVA. Valitkaa nyt parinne, kapteeni. Kumpaa te rakastatte, Eevaa vai
Elviiraa?

ONNEN HERRA. Elviiraa!

EEVA. Siinä sen nyt kuulit, Elviira! Te siis olette pari, ja minä poistun. Kiitoksia hauskasta seurasta. (Menee Annan luo ja sitten tämän kanssa kulmataloon.)

ONNEN HERRA (pitkän hölmistymisen jälkeen). Onko hänen nimensä Eeva?

ELVIIRA. On.

ONNEN HERRA. Onko hänellä veljiä?

ELVIIRA. Ei ole veljiä eikä sisaria.

ONNEN HERRA. Teidän nimenne on Elviira?

ELVIIRA. Niin.

ONNEN HERRA. Asutte Parhialan talossa?

ELVIIRA. Niin.

ONNEN HERRA. Ja sukunimenne on Parhiala?

ELVIIRA. Niin.

ONNEN HERRA. Kaksi lasta?

ELVIIRA. Kaksi lasta?

ONNEN HERRA. Yksi poika merellä?

ELVIIRA. Herra hyvästi varjelkoon!

ONNEN HERRA. Minä huomaan, että on tullut erehdys. Minä tarkoitin äsken neitsy Eevaa.

ELVIIRA. Mutta minulla ei ole yhtään poikaa, ei maalla eikä merellä!

ONNEN HERRA. Eikö?

ELVIIRA. Ei ole, ja se on tosi!

ONNEN HERRA. Onko neitsy Eevalla?

ELVIIRA. Ei ole Eevallakaan.

ONNEN HERRA. Se ei voi olla totta. Kyllä sellaisella tytöllä kuin neitsy Eeva täytyy olla poikia jos kuin paljon. Meidän Patria laivassa on muuan, jota hän odottaa.

ELVIIRA. Niin—sellaisia poikia!

ONNEN HERRA. Minkälainen poika se on, jolta Eeva on saanut tuliaisiksi silkkisiä pikkuliinoja?

ELVIIRA. Se on Patrian kapteeni.

ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka? Mutta hänhän on liian vanha!

ELVIIRA. Hän on Eevan kummisetä.

ONNEN HERRA. Vai niin? Kuka on neitsy Eevan isä?

ELVIIRA (katsahtaen portille, äkkiä). Pasanteri!

ONNEN HERRA. Sekö vanha puosmanni Pasander?

ELVIIRA. Hän tulee tuolla. Kapteenilla kai on hänelle asiaa. (Menee kiireesti kulmataloon.)

PASANTERI, kirja kädessä, ja PASANTERSKA tulevat sivuportista.

PASANTERI. Hyvää päivää, kapteeni. Terveisiä kirkosta.

PASANTERSKA. Mikä kapteeni se on, joka istuu meidän kaivon kannella?— Kas, olipahan sittenkin. Hyvää päivää, kapteeni Ramberg. Terveisiä kirkosta.—Minä en kauas erota hyvin enkä aina tahdo oikein uskoa tuota meidän ukkoa, kun se on niin paha kureilemaan.

PASANTERI. Kuka sitä, muori kulta, heti kirkosta tultuaan kureilemaan!

PASANTERSKA. Voi, ukko kulta, sinä kureilet kirkkoon mennessäkin ja kirkossakin. Niinkuin tänäänkin, kun olisit pannut minut veisaamaan väärän virren.

PASANTERI. Numeron minä sinulle hain oikean ja syytön olen siihen, että sanat olivat engelskaa.

PASANTERSKA. Herranen aika, sekö olikin engelskakirja?

PASANTERI. Itse sinä tämän kirkkoon kannoit. Kun minä siellä asian huomasin, niin ajattelin, että antaapa muorin veisata luikahuttaa engelskaksi. Mutta eukko sihtaili ja tihtaili ja sitten paiskasi kirjan kiinni äkäisesti.

PASANTERSKA. Minä luulin, että ukko on kureillaan hakenut minulle väärän numeron, ja olin hänelle vihassa.

PASANTERI. Muori oli ison aikaa vaiti kuin ahven. Ihmiset katselivat, että mikä nyt on, kun ei veisaakaan Pasanterska. Mutta sitten hän rupesi ulkomuistista veisaamaan ja veisasikin niin, että lukkari innostui laulamaan tenuuria, ja seurakunta kuunteli, kun nämä kahden lauloivat.

PASANTERSKA. Kapteeni on odottanut ja istunut ties kuinka jo kauan meidän kaivon kannella?

PASANTERI. Ei se ole mikään kaivon kansi, se on isoluukku.

PASANTERSKA. Kapteeni ei ymmärrä sinun isoluukkujasi.

PASANTERI. Kyllä kapteeni tietää, että laivassa sopivina joutohetkinä keräännytään isonluukun kannelle juttelemaan. Samaa virkaa toimittaa tämä kaivonkansi meidän pihamaalla.

PASANTERSKA. Annapa, ukko, se huoneen avain. (Saatuaan avaimen
Pasanterilta rientää kiireesti etumaiseen taloon.)

PASANTERI. Minulle tuli hiki kuumia katuja kävellessä, ja tässä paahtaa aurinko. Mennään tuonne ruffin kynnykselle istumaan. (Menee etumaisen talon portaille, johon istahtaa.) Tässä onkin suloinen katve. Istukaa, kapteeni. Tästä ei korkealta putoa.—Onko kapteeni kauankin odottanut?

ONNEN HERRA. Ei siitä ole kuin vähän aikaa, kun minä tulin.

PASANTERI. Ja näytti olevan seuranpitäjäkin, niin että pitkäkin aika olisi lyhyeksi käynyt.

ONNEN HERRA. Varsinkin kun minulle oli seuraa tekemässä teidän tyttärenne.

PASANTERI. Meidän tytär? Ei suinkaan hän ole ollut.

ONNEN HERRA. Oli hän.

PASANTERI. Parhialan tyttären minä näin.

ONNEN HERRA. Teidän tyttärenne oli ennemmin ja meni käymään tuolla valkoisessa talossa.

PASANTERI. Ahaa! No, mitäs kapteeni hänestä tykkäsi?

ONNEN HERRA. Hän on hyvin hauska ja herttainen ja kaunis. Minä rakastan häntä.

PASANTERI. Ohohohoh! Mutta mitäs kapteenin mamma sanoo?

ONNEN HERRA. Mamma sanoi tänään, että tuo tyttö Wilhelmin pitää saada rouvakseen.

PASANTERI. Kylläpä hissattaisiin korkealle, kun ihan ison maston toppiin!

PASANTERSKA (tulee portaille). Siihenkö sinä, ukko kulta, kapteenin istutit? Kapteeni on hyvä ja tulee sisälle.

PASANTERI. Eipä kapteenin ole siellä sen hauskempi kuin tässäkään, kun ei sattunut olemaan kotona meidän tyttäremme.

PASANTERSKA (nauraa). No on toki hyvä, että kapteeni ymmärtää leikin.

ONNEN HERRA. En minä ymmärrä.

PASANTERSKA. Eihän meillä ole tytärtä. Ei tytärtä, ei poikaa.

ONNEN HERRA. Poikaa teillä ei tarvitsekaan olla, mutta pitäisi olla yksi tytär.

PASANTERI. Niin, muori kulta, ollapa meillä nyt ohria, niin saataisiin rukiita!

PASANTERSKA. Ei ole meitä siunattu lapsilla.

ONNEN HERRA. Eikö? Sepä kummallista. Sitten on tullut joku erehdys.

PASANTERSKA. Jumala kaikkitietävässä viisaudessaan on sen niin hyväksi nähnyt.

ONNEN HERRA. Kukas tuossa valkoisessa talossa asuu?

PASANTERSKA. Siinähän se Rajalinska asuu.

PASANTERI. Rajalinska on eräs kipparin leski.

PASANTERSKA. Sinä, ukko kulta, selittää tokotat niinkuin kapteeni ei tuntisi eikä tietäisi Rajalinskaa.

ONNEN HERRA. En minä tunne.

PASANTERSKA. Eikö kapteeni tunne Rajalinskaa!

PASANTERI. Mutta, muori kulta, ei kapteenintutkinnoihin kuulu tietää ja tuntea kaikki linskat ja lanskat ja Pasanterskat.

PASANTERSKA. Eipä kaiketikaan. Mutta ajattelin, että kaikki tämän kaupungin herrasväki tuntee Rajalinskan, joka on joka herrastalossa ollut oikeana kätenä, olipa sairas hoidettavana, hautajaiset tahi häät tahi ristiäiset pidettävänä. Ja ennen tyttönä kun oli, niin ei sitä kapteenia täällä, jonka kanssa ei tanssinut.

PASANTERI. Se oli ennen, muori kulta. Nyt Rajalinskan maailma rajoittuu tähän pihaan, niin että kesäisinä sunnuntaipäivinä hän retkeilee talonsa portaille katselemaan lasten leikkejä ja maailman menoa. Ja hänen tanssitovereistaan monet ovat jo melkoisen pihlajan alla. Niin, muori kulta, meidän taipaleemme lyhentyvät ja maailmamme rajat kutistuvat kutistumistaan.

PASANTERSKA. Niinpä vain, niinpä vain.—Hän oli kaunis ja manjeerityttö. Arvokas, niinkuin hän on vieläkin.

ONNEN HERRA. Onko hänellä tytär nimeltä Eeva?

PASANTERSKA. Eeva on ollut vain hänen kasvatettavanaan.

ONNEN HERRA. Onko neitsy Eeva orpo tyttö?

PASANTERSKA. Orpohan se on Eeva ollut varhaisesta lapsuudestaan saakka. Isä hukkui ennen Eevan syntymistä, ja viikon vanhana Eeva jäi orvoksi äidistäänkin.

PASANTERI. Muori, viepä mennessäsi tämä engelskakirjasi. Ja koska olet nuorempi minua, niin ota tämä minun takkinikin. (Riisuu takkinsa.)

PASANTERSKA. Paitahihasillesiko sinä riisut, vaikka on kapteenikin.
(Kopahuttaa Pasanteria muka toruvasti kirjalla.) Olet sinä klooki.
(Menee sisälle.)

PASANTERI. Kapteeni arvatenkin tuli tiedustelemaan, olenko saanut miehiä Onneen. Asia on niin, ettei ole halukkaita lähtijöitä.

ONNEN HERRA. Pappa käski sanoa, ettei tarvitsekaan enää tiedustella. Pestaus Onneen toimitetaan tänään merimieshuoneella tavallisuuden mukaan ja tarjotaan vain tavalliset palkat.

PASANTERI. Miten luullaan nyt saatavan miehiä tavallisilla palkoilla, kun ei ole saatu korotetuillakaan? En ymmärrä komesrootin ajatusmeininkiä. Mutta eipä asia minua liikuta.

ONNEN HERRA. Kun meidän Patria on nyt tullut, niin järjestetään asia vähän toisin.

PASANTERI. Niin, sitäpä minä, että kyllä komesrooti itse tietää asiansa.—Milloinkahan Patrian miehistö pääsee maihin?

ONNEN HERRA. Minä luulen, että ovat jo päässeet.

LETTO ja KARIHAARA tulevat perältä oikealta aidan taitse ja kääntyvät pihaan peräportista.

ONNEN HERRA. Tuolla tuleekin Patrian miehiä.

PASANTERI (nousee ja käy kaivon luo). Niinpähän on, ainakin tuo toinen,
Leton Oskari, sisareni poika. Toista en tunne.

ONNEN HERRA. En minäkään tiedä hänen nimeään, mutta kyllä minä hänet näin aamulla Patriassa. Me olimme siellä aamukahvilla, pappa, Eliise ja minä.

LETTO. Terveisiä, eno, meidän matkoiltamme.

PASANTERI. Terve tuloa kotia.

KARIHAARA. No, vielä vanha puosukin elää. Terveisiä sellaisesta maasta, jossa Pasanteri ei ole käynyt.

PASANTERI. Teillä on syytä ylpeillä. Ensimäisiä Suomen poikia, jotka ovat käyneet Itä-Intiassa. Onnellisesti te teitte matkanne ja joutuisasti.

KARIHAARA. Ei auttanut muu kuin joutu, kun tuuli puhalteli posket sievästi pullollaan ja aina parhaalta puolen.

LETTO. Hyväntoivon niemen kohdalla se puhalteli silmät nurin päässä. En ole ennen ollut sellaisessa ryöpyssä.

ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka kertoi, ettei koko matkalla ollut minkäänlaista hätää.

LETTO. Sitä kummaa ei tule, että kapteeni Junkka sanoisi, että on hätä.

PASANTERI. Sen uskon minäkin. Minä tunnen Junkan Jussin. Monella matkalla olemme olleet yhdessä. Minulta hän on ensimäisen oppinsakin saanut.

LETTO. Meidän styyry, Varjakka, joka ei ole arkalasta kotoisin, kerran vakavasti sanoi kapteenille: Minä luulen, että nyt on aika vähentää purjeita.—Mutta ukki hymähti styyrylleen ja sanoi: Jos niitä on liiaksi, niin kyllä tuuli alas tuopi, mitä sinne poikia vaivaamaan.

PASANTERI. Rohkea hän on, mutta myös taitava. Ja ihmisenä erinomainen. Niin hyvää herrassäätyä kuin mikä muu kapteeni hyvänsä, mutta kansanmies.

KARIHAARA. Kyllä Jumalakin purjehtii mielellään sellaisessa laivassa, jossa kapteenina on Junkka ja perämiehenä Varjakka.

ONNEN HERRA. Kapteeni Junkka sanoi papalle, että styyrmanni Varjakka on etevämpi kuin hän.

KARIHAARA. Perämies Varjakka pystyisi minkä ulkomaalaisen kapteenin rinnalle hyvänsä.

PASANTERI. Varjakka on minun ristipoikani. Hän on syntynyt ja kasvanut tässä pihassa. Jo pienestä näki, että hän on luotu merimieheksi.

EEVA, ELVIIRA ja ANNA tulevat kulmatalosta.

KARIHAARA. Kas tyttöjä tuolla. (Heiluttaa hattuaan.) Terve, Suomen neitoset! Minäpä tulen lähempää katsomaan ja näyttämään itseäni, että tunnetteko te minua ja minä teitä. (Menee tyttöjen luo jääden heitä puhuttelemaan.)

PASANTERI. Kuka se on tuo poika?

LETTO. Se on kippari Karihaara vainajan poika.

PASANTERI. Nythän minä muistankin. Hän on ollut kauan poissa kotimaasta.

LETTO. Viisi vuotta yhteen menoon. Liiverpuulissa hän tapasi meidät, kun lastasimme Itä-Intiaan. Hän oli ollut hospitaalissa pari viikkoa ja oli aikeissa lähteä kotia, mutta ottikin pestin Patriaan, kun kuuli, että tarvitaan mies.

ANNA (huudahtaen). Karihaaran Jooseppi!

KARIHAARA. No niin! (Ottaa vyötäisistä Annaa ja pyörähyttää ympäri ja yrittää tavoittamaan Eevaa.)

EEVA lähtee juoksemaan pakoon kaivon luo.

KARIHAARA juoksee jälessä. Kiertävät kaivoa.

KARIHAARA. Sitä tyttöä, joka pakenee, minä suutelen.

EEVA yht'äkkiä pujahtaa Pasanterin taakse ja pistää päänsä tämän kainalosta.