JOULULEIKKEJÄ JA VUOROKESKUSTELUJA

Toimittanut

Alli Trygg-Helenius

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1909.

Suomen opettajille, opettajattarille, raittiusyhdistyksille ja nuorisoseuroille.

Ystävällisiä neuvoja leikkien käyttämisessä.

Tämän mukana lähetetään teille kokoelma jouluieikkejä, raittius- ja muita vuorokeskusteluja, jotka ovat julaistut Koittoja Joululehti-lehdissä, Niiden lisänä on muutamia uusia, myöhemmin kirjoitettuja leikkejä. Joulun lähestyessä on nimittäin niin usein kouluista tullut kysymyksiä, eikö voitaisi kouluihin saada joululeikkejä, että ehkä on käytännöllistä saada niitä valmis kokoelma. Monille teistä täysi-ikäisistä ovat useat niistä tuttuja. Mutta saapuuhan joka vuosi kouluihimme uusia lapsia, ja heillehän nämä leikit ovat aina uusia.

Toivonliittojen ja nuorisoseurojen kokousten ohjelmiin toivomme näiden vuorokeskustelujen tuovan hauskaa vaihtelua. Niille, jotka eivät ole tottuneet harjoittamaan nuoria näiden yksinkertaisten leikkien esittämiseen, pyydämme antaa muutamia ystävällisiä neuvoja.

Kun allekirjoittanut vuosina 1896—1897 kävi monissa paikoin Suomea tekemässä lasten- ja nuorison raittiustyötä tutuksi, saimme kokea, kuinka suuri merkitys on leikkien oikealla harjoittamisella. Se on kylläkin vaivalloista. Mutta jos ei leikkeihin uhraa työtä, voi yhtä hyvin jättää niiden esittämisen sikseen. Sillä jos lapset seisovat ja latelevat ajatuksia ilman äänenpainoa, useimmiten niin matalalla äänellä, ettei voi erottaa sanoja, ja niin nopeasti, ettei voi seurata sisällystä, niin herättää se nuoressa kuulijakunnassa vain levottomuutta. Se ei pysy hiljaa: nauretaan, kuiskaillaan, kujeillaan esityksen aikana, kun salissa on tavallista pimeämpää, ja ennen kaikkea: kuulijoilla ei ole yhtään hyötyä niistä totuuksista, joita leikissä esitetään, Sillä toivommehan me — kuten kunnioitettavat lukijat näkevät — näiden leikkien avulla, voivamme antaa jonkun opetuksen nuorille elämää varten.

Katsokaamme sen vuoksi, että harjoitettaessa otetaan huomioon seuraavat yksinkertaiset seikat:

1:o) Lapset täytyy saada lausumaan sanat tarpeeksi hitaasti.

Tämä ei ole heille helppoa; sen tähden täytyy harjoittajan aina ensin lausua heidän kanssansa ja saada heidät huomaamaan, että jos he puhuvat tavallisesti, niinkuin koulussa taikka kotona, eivät kuulijat etäisyyden tähden voi erottaa sanoja. Leikissä tulee lausua sanat noin kaksi kertaa niin hitaasti kuin tavallisessa puheessa.

2:o) Täytyy leikkijöitä kehoittaa puhumaan tarpeeksi kovaa.

Tässä tarkoituksessa on meillä tapana asettaa pari lasta koulu- tai kokoussalin viimeiseen sopukkaan. He saavat siinä istua ja koettaa, voivatko he hyvin kuulla, mitä puhutaan. Luonnollisesti eivät leikkijät saa huutaa. Jos tiedetään, että jollakin lapsella on heikko ääni ja epäselvä lausumistapa, ei häntä pidä ottaa leikkiin.

3:o) Täytyy saada lasten huomio alituisesti kiinnitetyksi siihen,

etteivät koskaan puhu selkä käännettynä katsojiin päin tai kasvot käännettyinä kuulijoista poispäin.

On vaikeampaa kuin luullaankaan totuttaa heitä siihen. Jos heidän esim. tulee poistua näyttämöltä, kävelevät he ovelle ja mennessään puhuvat sanottavansa kääntyneinä kuulijoista poispäin. Jos heidän esim. tulee istua jonkun sivupöydän ääressä, täytyy heidän aina kumminkin kääntää kasvonsa kuulijoita kohden.

4:o) Täytyy ottaa huomioon sanain oikea korostaminen.

Kun lapsi ensi kerran lukee osansa leikissä, latelee hän sen niinkuin ulkoläksyn. Silloin täytyy ottaa joku ihan tavallinen lause ja "ladella" se samalla tavalla, jotta lapsi huomaa eron tavallisen puheen ja sen tavan välillä, jolla se esittää leikkiosansa. Johtaja sanoo: no, Jussi, sanotko sinä, kun tulet kotiin, näin: (luetaan ulkoläksyäänellä) "Äiti, minun on niin kauhea nälkä; eikö puuro ole vielä valmista, taikka saanko minä palasen leipää, kunnes puuro kypsyy", tai jotakin samantapaista. Tämä auttaa aina. Sitä paitsi voi, ensi kerran luettaessa leikkiä taikka runoa, joka on esitettävä, antaa lasten lyijykynällä vetää viiva niiden sanain alle, jotka ovat korostettavat, esim. näin: "Tässä istuu Ilmari. Hän on muuten kiltti poika, mutta hänellä on paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vastaan j.n.e."

Luonnollisesti eivät korostettavat sanat saa tulla ikäänkuin työntämällä esiin. Tämä kyllä tasaantuu, kun lapsi vain on oppinut ymmärtämään, että korostus on otettava huomioon. Kouluissahan jo opetetaan nuoria oikein korostamaan sanottavaa, joten tämä koskee vain niitä, jotka harjoituttavat raittiusiltamia ja nuorisoseurojen kokouksia varten.

Niille, jotka ovat niin ystävällisiä, että ottavat vaivakseen auttaa tällaisissa tapauksissa, pyydän kehoitukseksi mainita, että kun ensi kerran on saatu joukko kokoon harjoittamaan vuorokeskustelua voi se näyttää ihan toivottomalta. Osanottajat ovat ihan "mahdottomia". Luulee, etteivät he koskaan opi lausumaan osiansa. Mutta jos vain on kärsivällisyyttä ja kestävyyttä, niin kyllä lopulta onnistutaan. Täytyy itse näyttää heille, ja jos on kysymyksessä itku tai nauru, niin täytyy ensin itse suorittaa tehtävä.

Mitä ulkonaiseen järjestelyyn tulee, niin täytyy ottaa huomioon seuraavat seikat:

Kaikkien katsojain täytyy välttämättömästi voida nähdä leikkijät.

Jos leikki esitetään vain lattialla, niin täytyy katsojain seisoa kehässä leikkijäin ympärillä, niin että kaikki voivat nähdä. Jos katsojat istuvat toistensa takana, niin että etumaiset estävät taempana istuvia näkemästä, syntyy tyrkkimistä, noustaan penkeille, kuiskataan: "anna minunkin nähdä" y.m. pahaa verta synnyttäviä sanoja, jollaista usein sattuu aikuistenkin kokouksissa. Maalla, missä on helppo saada lautoja, voidaan hyvin helposti valmistaa yksinkertainen lava siten, että asetetaan parille penkille tai kolmelle tuolille lavan kumpaankin päähän vankka lauta, joka täytyy lujasti sitoa, tuoleihin, ellei voida nauloilla lyödä sitä kiinni. Näitten tukilautojen päälle asetetaan poikittain toisia lautoja, jotka täytyy vahvasti naulita joko tukilautoihin taikka tuoleihin. Lavan täytyy olla niin korkea, että karumpana takana olevat voivat hyvästi nähdä leikkijät. Lavan edessä oleva tyhjä paikka peitetään konepaperilla, — rulla sisältää 50 neliömetriä ja maksaa 3 mk. 75 p. — jota voidaan käyttää myöskin lavan takaseinäksi. Sivuille asetetaan rivi kuusia, jotka eivät myöskään paljoa maksa maalla. Kaupungeissa on jo parempia keinoja käytettävissä. Esiripuksi otetaan muutamia lakanoita, jotka kiinnitetään pienillä messinkirenkailla vahvaan teräslankaan, niin että esirippu helposti kulkee. Messinkirenkaita saa jokaisesta rautakaupasta 10:llä pennillä tusinan. Puvut valmistetaan yhtä yksinkertaisesti. Kuningas esim. ripustaa ihan punasen saalin hartioilleen ja kiinnittää vaikean paidan, joka ylettyy polviin asti, punaisella vyöllä; kruunu leikataan kultapaperista, joka liimataan pahville, jotta se kestää. Tontuille ommellaan punaset hiipat ja valmistetaan pitkät parrat teräslankaan kiinnitetyistä pellavista, Kuningattaret ja prinsessat lainaavat itsellensä pitkät Valkoset alushameet, joihin ommellaan pari pyyheliinaa laahustimeksi j.n.e.

Monet tottuneet leikkien johtajat pitävät luonnollisesti näitä ohjeita äärettömän yksinkertaisina ja tarpeettomina. Mutta allekirjoittanut onkin antanut ne vain niille, jotka niitä tarvitsevat.

Lopuksi pyytäisin, että jokainen johtaja olisi ystävällinen ja ennen jonkun leikin harjoittamista tai milloin muuten näkee hyväksi, lukisi lapsille tervehdyksen, jonka minä lähetän heille ja joka on otettu seuraaville sivuille.

Lausuen sydämellisen toivomuksen, että kirjaan otetut leikit eivät olisi vain iloksi, vaan että ne herättäisivät nuorissa vakavia ja hyviä ajatuksia ja tunteita, jotka kerran, Jumalan avulla, toteutuvat toimintana, piirrän kunnioittaen teidän uskollista ja uutteraa työtänne nuorison hyväksi.

Aatetoverinne Alli Trygg-Helenius.

Rakkaat pojat ja tytöt

Tässä lähettää Koiton täti teille muutamia joululeikkejä ja vuorokeskusteluja, joiden esittämisestä te niin paljon pidätte. Monet niistä ovat teille tuttuja; nuoremmille teistä ovat monet uusia, eräskin niistä kun on painettu jo vuonna 1895, siis ennen kuin moni teistä on syntynyt. Nyt minä pyydän sanoa muutamia sanoja sekä niille, jotka ottavat osaa leikin esittämiseen, että niille, jotka ovat katsojina.

Onhan hauskaa olla esim. joululeikissä mukana? Eikö totta? On, on, sanot sinä. Minkätähden se on niin hauskaa? oletko ajatellut sitä? En, vastaat sinä. Siihen voi olla monta syytä. Useimman teidän mielestä on hauska saada tehdä jotakin, puuhata jotakin; sellainen on mieleen, kun on teidän ikäisenne. Mutta monet lapset — sen olen itse nähnyt Toivonliitossani ja koulussani — tahtovat olla mukana näyttääkseen itseänsä, saadaksensa suosiota ja kiitosta j.n.e. He ajattelevat vain itseänsä. Ja kaikki itsekkyys, itserakkaus, kaikki oman kiitoksen himo on rumaa, on syntiä. Sellaisia varten en minä yhtään ole koonnut näitä leikkejä.

Minkätähden meidän siis pitää leikkiä, sinä kysyt. Sinä saat kyllä pitää leikkiä ja puuhailemista hauskana; muuten et sinä olisi oikea poika taikka tyttö, vaan pikkuvanha, hapan äkäpussi, joka voi jäädä nurkkaan istumaan ja jonka ei tarvitse tulla teidän muiden, iloisten telmyrien joukkoon. Mutta teillä pitää olla toinenkin syy leikkiä. Ja se on, että te tahdotte ilahuttaa muita; ja kun te esitätte esim. raittiusvuorokeskustelun, tulee teidän olla iloisia siitä, että tekin voitte tehdä jotakin raittiusasian hyväksi.

Korkeinta ja parasta, mitä te voitte tehdä, lähinnä sitä, että tottelette ja palvelette Jumalaa ja teette jotakin hänen valtakuntansa hyväksi, on olla muille ihmisille iloksi ja hyödyksi ja palvella jotakin suurta ja jaloa asiaa. Ajatteles, jos joku tovereistasi taikka heidän vanhemmistansa, joka on katsomassa leikkiä "JouluaattokeskUstelu", alkaa, kuullessaan kuinka kauniisti Rosa ja Emma ja pojat osaavat vastata vanhemmillensa raamatusta, ajatella, kuinkahan hyvin hän tuntee raamatun; ja niin hän itsekin alkaa lukea kirjojen kirjaa. Taikka eikö olisi onnellista, jos esim. joku, joka ei koskaan ole ajatellut ruveta raittiiksi, kuullessaan leikin "Sininauha", tekisi raittiuslupauksen? Taikka ajattele, että jotkut, jotka istuvat ja kuuntelevat leikkiä "Lämpöä Lappiin", alkaisivat koota vaatteita ja rahaa pienille, köyhille lappalaislapsille; taikka jos muutamat lapset teidän koulussanne, kun kuulevat "Kertun ja Liisan kesähommat", päättäisivät ensi kevännä laittaa itsellensä pienen puutarhan j.n.e.

Mutta jotta te voisitte tuottaa todellista iloa ja hyötyä kuulijoille, täytyy teidän myöskin esittää osanne leikissä ja vuorokeskustelussa sydämestänne toivoen voivanne ilahuttaa ja hyödyttää muita. Teidän täytyy rukoilla, että Jumala auttaisi teitä tässä, niinkuin kaikessa muussakin. Sillä jos te ette voi rukoilla, että Jumala olisi kanssanne silloin kun te esitätte leikin taikka vuorokeskustelun, niin teidän ei pidä ottaa siihen yhtään osaa, sillä silloin ei siitä kaikesta ole siunausta eikä hyötyä. Pitäkää se nyt mielessänne.

Kuunnelkaa sitten tarkkaan, mitä opettaja taikka hän, joka teitä harjoittaa, teille sanoo. Kaikkeen vaaditaan työtä. Täyttyy oppia hyvin ulkoa, mitä on sanottava, eikä vain silmäillä osaansa. — Minäpä kerron teille jotakin. Kerran minä olin eräässä Toivonliiton juhlassa. Siellä esitettiin leikki, joka on tässäkin kirjassa. Siinä lapset seisoivat ja änkyttivät ja jankuttivat eivätkä osanneet sanoa sitä, mitä heidän piti. He puhuivat liian hiljaa, he käänsivät selän meihin päin, jotka olimme kuulemassa; he latelivat niin hätäisesti, ettei voinut erottaa sanaakaan. Toiset lapset, jotka olivat katsomassa, telmivät vain salissa. Se oli niin, niin kiusallista ja ikävää, etten minä koskaan unohda sitä tuskallista iltaa. Niin, mitäpä hyödyttääkään harjoitella ja panna toimeen juhlia, jos kenelläkään ei ole niistä iloa eikä hyötyä?

Mutta minä toivon, ettei kukaan teistä tee niinkuin lapset tässä Toivonliiton juhlassa. Tehkää vakavuudella ja ilolla kaikki, harjoittakaa niin myös nämä leikit, ja teillä itsellänne on niistä siiloin suurin ilo.

Minä lopetan tämän kirjeen sydämestäni toivoen, että kirja tuottaisi teille iloa ja hyötyä ja että te itse valmistaisitte muille samaa.

Teidän uskollinen Koiton Täti.

SISÄLLYS:

I. JOULULEIKKEJÄ JA RUNOJA

Jouluaattokeskustelu
Jouluilo
Risumummo
Joulutonttujen lahjat
Jouluaattona
Laurin ja Liisan seikkailut
Uusi vuosi saapuu
Tähtipojat
Joulupukki

II. RAITTIUSVUOROKESKUSTELUJA

Kun tulen suureksi
Sotamiehiä
Suomalaisia orjia
Laskuesimerkki
Orjaraukat
Sininauha
Miksi aijon tulla

III. VUOROKESKUSTELUJA JA LEIKKEJÄ

Lempikertomus
Metsolaan
Kertun ja Liisan kesätuumat
Lämpöä Lappiin
Uusi kartasto
Vuodenajat
Briitta-äidin päätös
Paimenessa

I

JOULULEIKKEJÄ JA RUNOJA

Jouluaattokeskustelu.

Osanottajat: Kaksi täysikasvuista ja viisi lasta.

1:NEN KOHTAUS.

(Isä ja äiti puuhailevat joulukuusen ääressä; isä sytyttää kynttilöitä ja äiti järjestelee joululahjoja.)

Isä: No niin, nyt on viimeinen kynttilä sytytetty. Nyt, äiti, voivat lapset tulla; kilistä nyt kelloa, kuten sovittiin. Kyllä heidän silmänsä vaan suurenevat, sen saat uskoa.

Äiti: Näin suurta joulukuusta meillä ei ole vielä koskaan ollut. Ja nuo monet lahjat sitten! Jokainen lapsi saa vaatekappaleen ja sen lisäksi omenia ja pähkinöitä. Kun minä muistelen millaista meillä oli ennen jouluina… oi, oi!

Isä: Niin, rakas isämme taivaassa on pelastanut meidät monista suruista ja alennuksesta, johonka minä olen sinut saattanut, rakas vaimoni. (Tarttuu äidin käteen.) Minä kiitän sinua kärsivällisyydestä, jolla olet minua kohdellut, Osottakaamme kiitollisuuttamme Jumalaa kohtaan ylistämällä Häntä elämällämme ja kasvattamalla lapsiamme Hänen pelvossaan.

Äiti: Herra auttakoon meitä siinä. Nyt minä soitan!

2:NEN KOHTAUS.

(Lapset: Frida 6-vuotias, Fritz ja Ville 8- ja 10-vuotiaat sekä Rosa ja Emma 12-ja 14-vuotiaat, tulevat sisään. He asettuvat joulukuusen ääreen iloisesti huutaen:)

Emma: Oi, kuinka kaunista!

Rosa: Ai, kuinka kaunis tämä kuusi onkaan!

Ville: Tämäpä on kaunein mitä meillä koskaan on ollut!

Fritz: Katsoppa vaan noita kauniita omenia, jotka riippuvat oksilla!

Frida: Oi, äiti, katso miten monta kirkasta kynttilää! Onko
Kristuslapsi taivaassa lähettänyt ne meille?

Äiti: Nämä kynttilät on isä sytyttänyt teille. Mutta joulukynttiläin valo muistuttaa meitä Kristuslapsesta; sen vuoksi ne meistä ovat niin kirkkaat.

Isä: Ja nyt, rakkaat lapset, me laulamme yhdessä tuon kauniin joululaulun, jonka te olette oppineet pyhäkoulussa.

(Kaikki ristivät kätensä ja laulavat yhdessä laulun:)

Terve, oi joulu, sä juhlamme parhain,
Terve, te kynttilät loistelevat!
Enkelten laulu jo kuuluvi varhain,
Taivas ja maakin nyt riemuitsevat:
Jumalalle kunnia nyt korkeudessa!
Maassa rauha, ihmisille hyvä tahto myös!
Terve, oi joulu, sä juhlamme parhain,
Terve, te kynttilät loistelevat!

Kun jouluaamu koittaa,
Käyn seimeen katsomaan
Hänt' joka synnit voittaa
Ja vallat maailman.
Hänt’ en voi kiittää kyllin,
Kun velkan’ pyyhki pois.
Ken orjuudessa synnin
Viihtyä vielä vois?
Sua, Jeesus, tarvitsemme,
Sä lasten puoltaja,
Suo synnillä ettemme
Sun mieltäs pahoita!

Äiti: ja nyt me hyörien pyörien katsomme joululahjoja. Frida, tässä on sinun käärösi. (Ojentaa hänelle käärön).

Isä: Ja tässä on Rosan.

Äiti: ja tässä on käärö Villelle.

Isä: Tämä on Emmalle.

Äiti: Fritz, tässä on sinun käärösi. (Kaikki lapset aukaisevat käärönsä, joiden pitää olla niin sidottuja, että ne helposti saa auki.)

Frida: Oi, äiti, miten suloinen nukke! Kiitos, kiitos! (Syleilee äitiä ja isää; samoin tekevät kaikki lapset.) .

Rosa: Ai, kuinka lämmin talvitakki!

Emma: Ja koulupuku, jota minä niin väittämättömästi tarvitsen!

Ville: Tämmöiset kunnon saappaat ja sukat; no nyt voi kahlata lumikinoksien halki!

Fritz: Eläköön, kaunis kuvakirja, jota minä olen niin kauvan toivonut, ja kolme uutta paitaa!

Kaikki: Kiitoksia, kiitoksia, rakas isä ja äiti!

(Sitten he juoksevat ovelle ja palaavat kantaen kahta kääröä.)

Rosa: Nämä ovat isälle ja äidille meiltä.

Äiti: Mitä te sanotte! Oletteko te tehneet meille joululahjoja!
Tällaiset oivalliset sukat!

Isä: Ja mistä te olette saaneet rahaa langan ostamiseen?

Emma: Frida sai Kaarlo-sedältä markan ja hän antoi sen. Fritz ja Ville ovat juosseet kauppiaan asioilla ja saaneet juoksurahoja. Ja Rosa ja minä olemme kutoneet ne. (Taputtaa käsiänsä.) Oli niin hauska kutoa niitä!

(Äiti ja isä ottavat lapset syliinsä.)

Äiti ja isä: Kiitos, kaikki, kaikki rakkaat pienokaiset!

Isä: Ja nyt me katselemme joulukuusta ja kuuntelemme, mitä se meille kertoo.

(Isä ja äiti istuvat.)

Äiti (vetää pikku Fridan luokseen): Tule, aarteeni, ja nojaa minuun; jos väsyt, voit istua syliin.

Isä: Frida piti erittäin kirkkaista kynttilöistä. Rosa, tiedätkö sinä mihin ne meitä kehoittavat?

Rosa: Tiedän kyllä, isä kulta. Äiti jo sanoi meille, että ne muistuttavat meitä oikeasta jouluvalosta, joka tuli taivaasta tänne pimeään maahan, se on meidän herramme Jeesus Kristus.

Äiti: Mistä sinä sen tiedät? Voitko mainita jonkun raamatunlauseen, joka sen todistaisi?

Rosa (hitaasti ja selvästi): Jesajan 60 luvussa 1 ja 2:ssa värsyssä sanotaan: "Nouse, ole kirkas; sillä sinun valkeutes tulee, ja Herran kunnia koittaa sinun ylitses. Sillä katso, pimeys peittää maan, ja synkeys kansan; mutta Herra koittaa ylitses, ja hänen kunniansa pitää sinun päälläs nähtämän."

Äiti: Ja mitä Sakarias sanoo kiitosvirtensä lopussa, Emma?

Emma: "Meidän Jumalan sydämellisen laupiuden kautta, jolla meitä on etsinyt koitto ylhäältä: Valaisemaan niille, jotka pimeissä ja kuolon varjossa istuvat, ja ojentamaan meidän jalkamme rauhan tielle."

Isä: Mikä pimeys se on, Ville?

Ville: Synti on pimeyttä, rakas isä, sen sanoi meille pyhäkouluopettajamme. Synti pimittää meidän sydämemme kokonaan. Minä luulen, että jokainen synti, minkä me teemme, jättää mustan tahran meidän sydämeemme.

Frida (innokkaasti): Niin, ja silloin emme me lainkaan pääse taivaaseen, sillä kaikki rakkaat enkelit ovat niin valkoisia ja puhtaita.

Fritz: Mutta Vapahtaja pesee pois kaikki tahrat ja puhdistaa meidän sydämemme lumivalkoiseksi, niin, valkoisemmaksi kuin lumi.

Äiti: Mistä sinä sen tiedät, rakas poikani?

Fritz: Mutta, äiti, minähän rukoilen joka ilta: "Luo, Jumala, minuun puhdas sydän."

Isä: Voiko joku teistä minulle sanoa, mistä omena meitä muistuttaa?

Ville: Minä luulen, että se muistuttaa meitä ensimäisestä syntiinlankeemuksesta.

Frida: Ja käärmeestä, joka vietteli heidät.

Äiti: Jouluilossakaan me emme saa unhottaa, että kiusaus voi lähestyä myöskin meitä.

Isä: Niin, rakkaat lapset, paha käärme on purrut myöskin minua niin syvästi ja kovasti, etten minä luule enää koskaan voivani parantua.

Kolme nuorinta lasta: (Katsovat ihmetellen isään.)

Frida: Purrut sinua, isä!

Ville: Mihinkä kohtaan sitten?

Fritz: Vieläkö siihen tekee kipeätä? Mutta eihän sitä näy missään?

(Rosa ja Emma, jotka ovat istuneet tuolille, kätkevät kasvot käsiinsä.)

Isä: Rosa ja Emma kyllä tietävät kuinka käärme on minua purrut. (Tytöt nyökkäävät hitaasti ja surullisesti.) Nähkääs, lapset, (hän vetää kolme nuorinta luoksensa) se oli tuo paha alkoholi-juoma, jossa käärme eli kiusaus minua vaani. Ja pitkään aikaan minä en aavistanut, että minä, juodessani olutta, viiniä taikka viinaa, yhä enemmän jouduin kiusaajan valtaan. Minusta tuli köyhä, sairas ja jumalaton.

Ville: Sentähdenkö meillä ei ennen ole ollut tällaista joulukuusta?

Isä: Sen tähden, oi, sen tähden. Mutta, jumalan kiitos, Vapahtajamme pelasti minut väkijuomien vallasta, silloin kun minä antauduin hänelle. Nyt ovat minun haavani parantuneet, mutta arvet ovat vielä jälellä.

Rosa (menee ja kiertää kätensä isän kaulaan): Eikö ole onnellista, että me saamme kuulua Toivonliittoon ja että me olemme oppineet tuntemaan nämä juomat, niin ettemme koskaan, emme koskaan koske niitä!

Äiti: Niin, lapset, kun isä parani, lähetti hän teidät kaikki, paitsi Fridaa, joka oli liian pieni, Toivonliittoon. Mutta muistakaa, että "käärme" voi kätkeytyä muuannekin kuin väkijuomiin. Kaikessa tottelemattomuudessa, riidassa, kateudessa, kiroilemisessa, epärehellisyydessä, ylpeydessä, itserakkaudessa se asustaa. Oikean Toivonliiton pojan ja tytön tulee väittää kaikkea sellaista yhtä tarkasti kuin väkijuomiakin.

Emma: Koulussa me saimme viime kerralla ulkoa opittavaksi Syrakin kirjasta lauseen: "Vältä syntiä, niinkuin käärmettä, sillä jos sinä sitä lähestyt, niin se pistää sinua. Sen hampaat ovat leijonan hampaat ja tappavat ihmisten sielut."

Isä: Ja vihdoin vielä vähän joulukuusesta. Minkätähden ripustetaan kaikki nämä kauniit koristeet juuri kuuseen? Eikö voisi asettaa lahjoja vaan pöydälle ja pistää kynttilöitä esim. nisuleipään tai johonkin semmoiseen?

Frida: Mutta, rakas isä, mitä sinä ajattelet; silloinhan ei yhtään olisi oikeata joulua.

Äiti: Näettekö, lapset, kuusi on aina vihanta, sekä talvella että kesällä. Sentähden se muistuttaa meille Vapahtajamme ikuista, muuttumatonta rakkautta ja uskollisuutta, ja kuusen kaunis viheriä on samalla toivon vertauskuva. Meille, joiden turva on Herrassa Jumalassa, sanoo joulukuusi: "Hän, joka Herraan turvaa, ei koskaan joudu häpeään. Hänen armonsa kestää ijankaikkisesta ijankaikkiseen niille, jotka Häntä pelkäävät ja pitävät hänen käskynsä."

Fritz: Oi, äiti, jospa aina olisi joulu ja me saisimme aina pitää tämän kuusen huoneessamme!

Isä: Sitä meidän ei tarvitse toivoa, rakas lapsi. Ei joulu kynttilät, vaan Vapahtaja on oikea valkeus. Nämä valot sammuvat, kuusi kuihtuu, mutta Kristus pysyy. Emma, mitenkä hän sanoo opetuslapsillensa ennen taivaaseen astumistansa?

Emma: "Katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä mailman loppuun asti."

Äiti: Niin on, Jumalan kiitosi Katsokaa, lapset, jos te oikein sydämestänne rakastatte Jeesusta, tottelette Häntä ja ahkerasti rukoilette Häntä, niin te itse olette joulukuusen kynttiläin kaltaiset. Herra Kristus asuu silloin teidän sydämessänne ja loistaa siellä, niinkuin liekki loistaa kynttilässä.

Rosa: Sentähden sanoikin opettajamme Toivonliitossa meille, että meidän tulee olla pieniä kynttilöitä ja loistaa Vapahtajan kunniaksi.

Ville: Ja sitten hän sanoi vielä, että kukaan ei ole liian pieni siksi.

Fritz: Katso miten kauniisti minun sininauhani loistaa kilpaa kynttilöiden kanssa!

Emma: Kuulkaa, rakkaat siskot, emmekö me koko ensi vuoden aikana tee oikein ahkerasti ja innokkaasti työtä Toivonliittomme hyväksi ja koeta saada oikein monta tyttöä ja poikaa yhtymään siihen, ja kun me sitten saamme kiinnittää sininauhan heidän rintaansa, niin on kuin me taas olisimme sytyttäneet pienen kirkkaan kynttilän.

(Kaikki lapset taputtavat käsiänsä ja huutavat:)

Ville: Siinäpä sinä keksit erinomaisen ajatuksen!

Rosa: Niin, niin me teemme!

Fritz: Eläköön, eläköön! Minä tahdon päästä mukaan!

Frida: Ah, äiti, silloin heidän Toivonliittonsa on niinkuin suuri joulukuusi. Minä tahdon myöskin olla pieni kynttilä, äiti, ole kiltti ja anna minunkin saada sininauha!

Äiti: Sen sinä kyllä saat, kun siskot ovat ensin opettaneet sinulle mitä se oikein merkitsee ja mitä he ovat oppineet Toivonliitossa. Ja nyt me menemme syömään joulupuuroa. Mutta ensin, rakas Fritz ja Ville, sanokaa meille mitä kauniita nimiä Kristuslapsella on raamatussa, ja mitkä niin selvästi kertovat, mitä me hänessä omistamme.

Fritz: Enkeli sanoi Josefille: "Sinun pitää antaman hänelle nimen
Jeesus, sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."

Ville: "Sillä meille on lapsi syntynyt, ja poika on meille annettu, jonka hartioilla herraus on; ja Hänen nimensä kutsutaan Ihmeellinen, Neuvonantaja, Väkevä Jumala, iankaikkinen Isä, Rauhan päämies."

Äiti: Ennenkuin menemme illalliselle, laulamme kaikki yhdessä.

(Kaikki laulavat — myös kuulijat — jonkun jouluvirren taikka joululaulun, jonka kaikki tuntevat.)

Saksasta mukaillut Alli Trygg-Helenius.

Jouluilo.

Keskustelu 3:n tytön ja 3:n pojan välillä.

Liisa (kulkee ympäri järjestäen laseja ja lautasia pöydälle.)

Jaakko (hänen veljensä, asettaa katajanoksia maljakkoihin, nostaa tuoleja, j.n.e.)

Liisa: Kunhan nyt Vuorelan tytöt vain tulisivat, meillä on niin paljon läksyjä maanantaiksi.

Jaakko: Te tytöt puhutte sitte aina läksyistänne! Ne ajetaan päähän välitunneilla koulussa.

Liisa: Kuinka voit puhua noin? Jos ajaa läksyt päähän sillä lailla, niin eivät ne ainakaan kauvaa siellä pysy.

Jaakko: Oh, sen tunnin ne kyllä siellä pysyvät, nimittäin niin kauvan kuin opettaja kuulustelee. Ja kauvempaa ei tarvitsekkaan.

Liisa: Mutta rakkahin veliseni, meidänhän täytyy oppia elämää varten, sanoi opettaja.

Jaakko: No paras ystävä, luuletko todellakin, että muistat Ganges-virran lisäjokia ja märehtijäin poskihampaita enää kun koulusta pääset!

Liisa: Sitä en voi taata. Mutta sen tiedän, että kaikki työ, jonka teen, tulee minun tehdä tunnollisesti ja perinpohjin.

Jaakko: Niin, te tytöt olette nyt aina niin juhlallisia ja pikkuviisaita. Onhan kyllä totta, että sinun todistuksesi ovat paremmat kuin minun, mutta — — (ovelle koputetaan). Nytpä he varmaan tulevat!

TOINEN KOHTAUS.

Edelliset. Tuomas, Aino, Niilo, Anna-Maija astuvat sisään.

(Liisa ja Jaakko menevät heitä vastaan ja auttavat päällysvaatteita yltä.)

Liisa: Hyvää päivää ja tervetuloa! (Kättelee heitä.)

Kaikki tulijat: Saamme onnitella syntymäpäivän johdosta! (Kättelevät
Liisaa.)

Jaakko: Tehkää hyvin ja istukaa! (Kaikki istuutuvat.)

Aino ja Anna-Maija (ottavat pienet käsityöt esille.)

Aino: On niin hirveä kiire nain joulun edellä, ett'ei ehdi levähtää minuuttiakaan. Siksi täytyi meidän ottaa käsityöt mukaan.

Niilo ja Tuomas (ottavat laukusta paperia ja lyijykynät.)

Niilo: Niin, ja ajatelkaas, siskot kiusasivat meitä piirtämään malleja heille. Kyllä me sentään voimme jutella, vaikka piirrämmekin.

Tuomas: Älkää uskoko häntä, kun hän sanoo, että he "kiusasivat." Me pidämme molemmat piirtämisestä. Kuulkaahan, saammeko nostaa tämän pienen pöydän lähemmäksi teitä?

Liisa ja Jaakko (kiiruhtavat auttamaan): suurimmalla mielihyvällä, siitähän tulee oikein hauskaa! (Kaikki järjestyvät.)

Jaakko: Hohhoo, kyllä tämä elämä on vaivalloista, kun näin nuorella ijällä täytyy lauvantai-illallakin istua ahertelemassa.

Niilo: Tyhmyyksiä, veliseni. Eihän tämä ole mikään tavallinen lauvantai-ilta; kolme viikkoa ennen joulua on kaikki tavallinen ajanlasku lakannut.

Liisa (kaataa pomrilia laseihin): Älkää uskoko, että hän on niin laiska kun hän sanoo. Jaakko tekeytyy aina pahemmaksi, kuin hän onkaan. Mutta nyt, tytöt ja pojat, koska tänään on syntymäpäiväni, tahtoisin jollakin tavoin tehdä jotakin hyvää. Ja minäkös olen miettinyt, kuinka oikein viettäisimme joulua tänä vuonna.

Niilo: Minä aijon viettää joulua sydämeni pohjasta. Aijon syödä livekalaa ja puuroa ja torttuja, ja luistella, ynnä muuta.

Anna-Maija: Niin, jos ajattelemme vain itseämme, on Niilon ehdotus kyllä hyvä.

Aino: Ohhohhoo, jos vain saisi isän, äidin ja muiden joululahjat valmiiksi, niin, luullakseni, on väsymyksestä veltto kuin tyhjä kummipallo, eikä jaksa ajatella mitään "hyvän" tekoa.

Tuomas: Kuulkaas nyt, arvoisat läsnäolijat, minun mielestäni voisimme antaa puhevuoron arvoisalle emännällemme. Hänellähän on ehdotus, emmekä saa sitä moittia ennenkuin olemme kuulleet sen.

Jaakko: Tuo Tuomas puhuu kuin kirja. Hänestä kyllä tulee vielä professori jonakin kauniina päivänä.

Liisa: Tiedättekö, hyvät ystävät, kun opettajatar viime uskontotunnilla puhui lauseesta: "autuaampi on antaa kuin ottaa", pisti päähäni, että me voisimme keksiä jotakin hauskaa itsellemme ja muille, ja niinpä tahdon nyt ehdottaa jotakin ihkasen uutta.

Niilo: Jatka, jatka, minä aivan halkean uteliaisuudesta.

Aino: Ohhoo, eiväthän pojat koskaan ole uteliaita! Me tytöthän vain olemme.

Tuomas: Lörpötellä te ainakin osaatte! Oi, Liisa raukka, joka et saa puhua loppuun asti. Nyt pääasia esille!

Liisa: Niin, tässä kaupunginosassa, jossa te ja me asumme, on paljon köyhiä. Ja minä ehdotan, että jokainen meistä kuudesta etsii oikein köyhän, yksinäisen ja kenties sairaan lapsen, jolle tahtoo valmistaa hauskan joulun. Torilta ostaisimme pienen, pienen, sievän kuusen, sen koristaisimme kynttilöillä ja paperikukilla. Jouluaaton iltapäivänä veisimme sen tuolle lapselle, ja sitte veisimme myös vanhoja leikkikalujamme ja vaatteitamme, joita haalisimme kokoon.

Tuomas (nousee ja heiluttaa paperiarkkia, jolle hän on piirtänyt):
Eläköön, Liisa, sinä olet tytöistä parahin! Siihen asiaan minä suostun.
Mitä te muut sanotte?

Anna-Maija: Hyvä juttuhan se on, kunhan vain saamme luvan isältä ja äidiltä.

Liisa: Se on tietysti ensimäinen ehto voidaksemme panna asian toimeen.

Aino: Eläköön, minunkin päähäni pisti jotakin. Me voimme koota kaikilta tutuiltamme heidän vanhat vaatteensa ja leikkikalunsa, ja niin voimme antaa monelle, monelle köyhälle.

Liisa: Se oli oikein hyvä ajatus, Aino. Pyydän äitiä, että saamme koota tavarat tyhjään huoneeseen alhaalla pihalla. Ja kuulkaas, jos saamme oikein paljon tavaraa, niin puhumme köyhäinhoidolle. Se ottaa kaikki, jota me emme voi käyttää. Mutta mehän voisimme pyytää jokaista koulutoveriamme etsimään köyhän lapsen ja tuomaan meille.

Tuomas: Minullakin on tuumani. Kuulkaa, ajatelkaas, entä jos sitte joulunpyhinä kokoisimme kaikki nuo köyhät lapset teidän suureen tyhjään huoneeseenne, Liisa ja pitäisimme heille Toivonliiton kokouksen. Meillä on uusi taikalyhty, jonka isä on hankkinut. Me näyttäisimme heille nuo kauniit kuvat, jotka kuuluvat "Pikku kapteeniin", ja kertoisimme kertomuksen myös.

Anna-Maija: Oi, kuinka hauskaa! Minä autan järjestämään kaikkea.

Jaakko: Tuohan kuuluu sangen hauskalta. Luulenpa, että liityn etenkin juhlan työmiehistöön. Oksasen pikku Lassi, joka on vain kymmenvuotias, oli eilen ollut juovuksissa kansakoulussa. Hänen isänsä on hirveä juomari. Ja Lassin varmaan tarvitsisi kuulla jotakin Toivonliitostamme.

Anna-Maija: Niin, ja kenties voisimme perustaa oikean Toivonliiton noiden köyhien lasten keskuuteen. (Syleilee Liisaa.) Sinä olet kunnon tyttö, Liisa!

Jaakko (syleilee Tuomasta): Sinä, Tuomas, olet kunnon poika! Sillä näetkös, Anna-Maija, hänhän se ensin keksi tuon Toivonliitto-jutun. Olen oikein mielissäni tuosta ehdotuksesta.

Liisa: Lauvantai-illalla kuulutamme kokouksen koulussa viimeisellä välitunnilla ja päätämme, mitä on tehtävä. Suostutteko siihen?

Kaikki: Kyllä, kyllä, eläköön!

Tuomas: Ja Liisasta tulee komitean puheenjohtaja.

Liisa: Ja sinusta tulee sihteeri. Ja nyt, arvoisat vieraat, pyydän, että juotte lasin pomrilia ja syötte omenan. Olkaa hyvät!

(Kaikki ottavat pomrililasinsa.)

Esirippu laskee.

Alli Trygg-Helenius.

Risumummo.

Tapaus koulumatkalla.

Henkilöt: Risumummo; Matti ja Elli koulumatkalla.

(Näyttämö: Maantie ja sen takana metsä; tien vieressä pari kiveä.)

Risumummo (tulee esille kantaen risutaakkaa, pysähtyy ja lausuu samannimisen runon):

Risutaakkani alla nyt horjun
Ei ainoat’ auttajaa.
Vilukuolon tuskin torjun,
Jopa nälkäkin ahdistaa.

Oli ennen auttelijoita,
Oli poskeni ruskoiset,
Ei silloin tarvinnut noita
Käsivarteni valkoiset.

Nyt — ryppyinen vaimorukka
Vene aaltojen murjoma,
Sydän särkynyt — harmaa tukka,
Ja autio maailma.

Oh, hoo! täytyy levähtää vähäisen, en jaksa kulkea askelta enään.

(Kuuluu laulua; Matti ja Elli, kirjat kainalossa, tulevat näkyviin, laulaen "Kansakoululaisten laulua koulumatkalla"):

Me kuljemme nuoruuden kukkiessa,
Ja aamujen armaiden kastehessa;
Me kuljemme syksyt ja talvetkin
Yl’ nietosten, jäätyneen järvenkin.
Käv’ pirtti ahtahaks
Ja tiemme mieluisaks
Ja kulkumme laulu saa uljahaks.
Kun valkeuden Herran meit’ matkalla vie,
Ei pitkältä tunnu tää onnekas tie.

Mummo (itsekseen): Lapset ovat iloisia, he eivät vielä ole kokeneet tämän maailman kovuutta. Niin ne iloisina visertelevät kuin lintuset pesänsä reunalla. Onnelliset lapsukaiset! Jospa olisi koko elämänne kulku yhtä keveä, kuin lapsuutenne koulumatka.

Matti: Hei, tulitei! Kolmen päivän perästä on lusiajuhla! Perjantai, lauvantai ja sunnuntai, (laskee sormilla) — kolme pitkää päivää vielä! Ja kolme kertaa täytyy vielä nukkua, ennenkuin se odotettu aamu vaikenee. — Tiedätkö, Elli, minä en ole tällä viikolla tahtonut saada läksyjänikään päähän, sillä on kuin joka rivin välistä joulukynttilät loistaisivat silmiini. Eilen, kun minun piti laskea eräs oikein vaikea lasku, en osannut ajatella mitään muuta kuin: "mitenhän monta karamellia mahtaa löytyä siitä joulupussista?" Pitäisi minun sentään osata läksyni tänään, sillä illalla paukutin kirjaani kolme kertaa päähäni ja yöllä oli se minulla pään alla. Kuuleppas, osaanko? 2x1=2. 2x2 = 4 j.n.e.

Elli (keskeyttäen): Katsos, tuossa istuu vanha mummo. Hän näyttää niin väsyneeltä ja surulliselta. Mutta kiltiltä hän näyttää, aivan niinkuin isoäiti. Minäpä menen hänen luoksensa. (Hiljaa). Hyvää huomenta, vanha mummo! Saammeko me kantaa risutaakkaasi; sehän on aivan liian raskas sinulle. Eikö sinulla ole omaisia, jotka voisivat sinua kantamisessa auttaa?

Mummo: Minulla oli kyllä kaksi lasta, samanlaisia kuin sinä ja veljesi. Erkki raukkani tuli tehdastyöhön Helsinkiin ja alkoi juoda toveriensa seurassa. Niin palasi hän eräänä päivänä sielultaan ja ruumiiltaan murtuneena ja kuoli kotikaupunkimme sairaalassa. Väkijuomat riistivät minulta reippaan, rakkaan poikani. (Peittää kasvonsa käsillään ja itkee.)

Matti: Älä itke, mummo kulta! Sinähän olet kai kuullut, että valtiopäivät ovat päättäneet karkottaa pois kaikki väkijuomat Suomesta.

Mummo (nousten iloisena ylös): Mitä sinä sanot, poikani, mitenkä me voisimme sen tehdä?

Elli: Katsokaahan, mummo, me saamme sellaisen lain, joka kieltää valmistamasta ja myymästä väkijuomia. Koko maassamme ei silloin ole tippaakaan olutta, viinaa, viiniä, punssia tahi muita tuollaisia ilkeitä juomia.

Mummo: Onko se todellakin totta, onko se totta? Voisiko noin onnellinen aika tulla rakkaaseen maahamme?

Matti: Se on Jumalan avulla tuleva, sanoi isä kotona, kun me kuulimme, että valtiopäivät olivat hyväksyneet kieltolain maahamme.

Mummo: Lapset, kun minä seisoin poikani kuolinvuoteella, ja kun hän sanoi minulle: "Äiti, väkijuomat veivät minut ennenaikaiseen hautaan; sano kaikille tuttavilleni, etteivät he koskaan niitä maistaisi!" silloin ajattelin minä: tulee kai sekin päivä, jolloin nuo kauheat kiusaukset poistetaan kansamme tieltä. Ja nyt, nyt olen tyytyväinen, kun olen saanut kuulla, että sellainen vapautuksen päivä on tulossa.

Elli: Niin, kaikkihan saamme siitä suuresti iloita. — Mutta aika rientää, kouluun täytyy ennättää. Annahan siksi, mummokulta, minun kantaa risukimppuasi.

Mummo: Kiitos, tyttöseni! Jumala siunatkoon hyvää sydäntäsi, mutta liian raskas se on sinunkin hennoille hartioillesi. Sitäpaitsi täytyy minun mennä Mattilaan näitä hakoja viemään ja teidän matkanne luultavasti vie muuannepäin?

Matti: Eipä niinkään, me menemme kouluun, sehän on juuri Mattilan tuolla puolella; sopii siis mainiosti, että minä otan mummon kuorman selkääni. Kyllä tämä poika jaksaa. Ota sinä Elli kirjani ja eväspullani, niin kiepsautan kuorman selkääni.

Elli (kuiskaa Matille): Emmekö anna mummolle pullaa, ehkä hänen on nälkä?

Matti (nyökäyttää Ellille myöntävästi).

Elli (mummolle): Ettekö te, mummo, tahtoisi ottaa tätä Matin pullaa, ei hän kuitenkaan jaksa sitä syödä koulussa, kun juuri söimme velliä kotoa lähtiessä.

Mummo: Kiitos, kiitos, lapsikullat! Oikeinhan te olette kuin pienet enkelit, jotka jumala on lähettänyt avukseni. En ole syönyt murenettakaan eilispäivästä. Joka köyhää armahtaa, se lainaa Herralle. Hän teille palkitkoon, rakkaat lapset!

Elli (itsekseen): Ei ole syönyt mitään vielä tänään! Mummo rukka! Lieneekö hänellä edes ketään, joka hänelle keittää joulupuuroa. — Nytpä tiedän. (Matille.) Äiti antoi minulle eilen tämän kauniin rahan jouluostoksiin, ja minä olen miettinyt oikein pääni pyörälle, mitä sillä ostaisin. Nyt tiedän mitä teen. Sehän on ihan oma rahani, jolla saan tehdä mitä tahdon. Minä pistän sen mummon taskuun. (Mummolle.) Se oli vaan joulupukki, joka pistäysi taskussasi. — Mennäänkö nyt, ettemme myöhästy koulusta. Saanko minä taluttaa sinua, kiltti vanha mummo? (Auttaa mummoa ylös.)

Matti: Hei, vaan, nyt sitä mennään. (Ottaa kuorman selkäänsä.)
(Mennessä laulavat toisen säkeistön "Kansakoululaisten laulusta"):

Me maallemme oomme kuin aamuinen koi,
Min ruskosta päivä viel' valjeta voi,
Sen vihrehin laiho, min rakkaus luo,
Mi heelmien toivossa kukkia tuo.

Oi, oota kaunis maa,
Sun laihos kasvantaa;
Me joudumme taistojas taistelemaan
Ja kuormias kantaan, sua suojelemaan,
Sun uskoas, valkeuttas varjelemaan!

R.M. & A.T.-H.

Joulutonttujen lahjat.

(Erään kertomuksen mukaan vuorokeskusteluksi sovittanut A. h—d.)

Henkilöt: Tonttuisä. Nisse, Nasse, Nippe, Nappe, Rikki, Tikki, tonttuja. Lippi, Hippi (tulevat myöhemmin).

Näiden lisäksi 2 tahi useampia muita tonttuja ja haltioita, jotka ovat piilossa tonttujen teltassa.

(Salissa hämärää. Ääneti tontut parittain sipsuttavat sisään ja istuutuvat heitä varten asetettujen pulpettien ääreen. Tonttuisä, jonka myssyssä on suuri musta tupsu, istuutuu opettajan pöydän ääreen, rykäsee vähän, asettaa silmälaseja nenälleen ja puhuu):

Pikku tonttu-ukot! Olemme tänä yönä tulleet tänne honkien, joulukuusten ja kauniitten satujen maasta miettimään sopivia joululahjoja pikku ystävillemme, joilla kouluaikana on tapana oleskella täällä. Oletteko jo keksinyt jotakin sopivaa jollekin heistä?

Kaikki: Totta kai, totta kai!

Tonttuisä: No, antaapa kuulua sitten! Ala sinä, Nisse!

Nisse: Tässä istuu Ilmari, Hän on muuten kiltti poika, mutta hänellä on paha tapa hangata kyynärpäitään pöytää vasten, niin että äiti saa yhä panna uusia paikkoja hihoihin. Hänelle olemme päättäneet lahjoittaa hevosennahkaisia kyynärlappuja. Niiden pitäisi toki kestää ainakin yhden lukukauden.

Nasse: Minä olen ajatellut Tuttua ja Viljoa. Heillä on niin paljon kerrottavaa toisilleen, ettei siihen välitunti riitä, vaan täytyy heidän jatkaa keskusteluaan tunnilla eivätkä siis voi seurata toisia lapsia opetuksessa. Suulukko ei siis olisi heille vahingoksi. Vai mitä arvelette?

Kaikki: Niin, todellakin on suulukko sangen sopiva. Tuttu saa suulukon.

(Nyt nousee pikku Nippe ja viittaa kädellään. Mutta kun tonttuisä ei sitä huomaa, kiipeää hän pulpetille, viuhkoo myssyllään ja huutaa kimeällä äänellä.)

Nippe: Tässä istuu pikku Elsa. Eilen näin hänen hoitavan pientä veljeään. Sitten hän lämmitti ja siisti huoneen. Sitäpaitsi juoksee hän isänsä asioilla. Kuitenkin ehtii hän aina lukea läksynsä. Ystävällinen ja iloinen, kiltti ja ahkera hän on. Eikö hän ansaitse palkintoa? Minä tahtoisin antaa hänelle satukirjan palkinnoksi hänen ahkeruudestaan ja lämpöisen talvipuvun.

Nappe (huutaa): Älä unohda antaa hänelle uusia sukkia ja kenkiä! Näin eilen pikkuvarpaan pistävän esille kengänraosta.

Tonttuisä (nousee paikaltaan, ottaa hyppysellisen nuuskaa suuresta rasiastaan, aivastaa ja sanoo):

Kas, sepä vasta oiva tyttö! Sepä vasta oiva tyttö! tyttö! — No! jatkakaa!

Rikki (nousee nenäänsä hieroen ja hyvin miettiväisen näköisenä).

Tonttuisä: No, Rikki, eikö sinulla ole mitään sanottavaa?

Rikki: Kyllä, – – Ky-yllä – – tässä istuu pikku Pentti. Hän on hyvän kodin lapsi, hänellä on kaikkea, mitä hän tarvitsee, mutta – – (tässä pysähtyy tonttu, sillä hän on niin huolissaan. Vihdoin hän kuiskaa:) Pentti ei aina puhu totta.

(Kaikki tontut, jotka juuri iloitsivat Elsasta, pudistavat surullisina päätään).

Rikki: Hän saa pienen valkean taulun kaulaansa. Sillä taululla on sellainen merkillinen ominaisuus, että aina kun hän valhettelee, on siinä heti suurilla kirjaimilla sana: "Valhe".

Tonttuisä (nyökäyttää päätään sanoen): Se lahja sopii hyvin pikku Pentille. Taulu saa olla hänelle rangaistukseksi ja muille varoitukseksi.

Tikki: Minä muistan Annaa. Hänen äitinsä on kuollut. Hänen kuolemastaan asti on Anna keittänyt ruuan pikku siskoilleen ja isälle, joka on päivät työssä. Siskoilleen hän on aina ystävällinen ja avulias. Usein hän saa pukea heidät aamuisin ennen kouluun menoaan. Usein hän saa parsia heidän sukkansa, jotka ovat niin huonot, etteivät tahdo enää koossa pysyä. Olen ajatellut sinne ja tänne, mutta en vieläkään ole keksinyt mitään sopivaa joululahjaa hänelle. Mitä isä arvelee? Tonttuisä (nauraa, lyö sormella nenäänsä ja kysyy): Onko hän koulussakin kiltti ja tarkkaavainen?

Tikki (nyökkää): On, on! Hän on kohtelias opettajalleen. Kiltti ja tarkkaavainen hän on myöskin. Sekä hänen isänsä että opettaja toivovat hänestä hyvää ihmistä.

Tonttuisä: Niin, niin, hyvä ihminen hänestä varmaan tulee. Hänelle käy aina hyvin. Suureksi tultuaan ei hän ole kärsivä mitään puutetta. Kodin ja konnun, hevosia ja lehmiä, lampaita ja porsaita saa hän yllin kyllin, sillä hyve ja ahkeruus palkitsevat itse itsensä. — (Ottaa hyppysellisen nuuskaa ja aivastaa) – – – Jatkakaa!

(Nisse ottaa esille paketin, jossa on suuret silmälasit, ja koettaa niitä nenälleen).

Tonttuisä: Mihin sinä niitä aijot? Eiväthän lapset tarvitse käyttää silmälaseja?

Nisse: K-y-y-yllä —! Täällä istuvat Aili ja Ilona. He saavat parin silmälaseja, joiden avulla he voivat nähdä, että monet heidän tovereistaan ovat kiltimpiä ja taitavampia kuin he, vaikka he aina pitävät itseään luokan etevimpina.

Tontut: Niin, niin, Aili ja Ilona saavat silmälasit.

(Kuuluu jyrinää, ovi avautuu ja kaksi tonttua juoksee sisään aivan hengästyneenä. Heillä on kaksi suurta paperiarkkia kädessään. Kuivaten hikeä otsaltaan asettuvat he Tonttuisän eteen.)

Tonttuisä: No, katsokaahan Lippiä ja Hippiä, jotka tulevat tänne henki kurkussa ja suuret plakaatit kädessä! Mitä kerrottavaa teillä on?

Lippi (kumartaa Tonttuisälle): Niin, hyvä Tonttuisä, se on niin, että me molemmat olemme lukukauden alusta asti pitäneet silmällä muutamia, jotka olemme merkinneet syntipukiksemme.

Hippi: Ei toki pelkkiä syntipukkeja; on minulla ollut suosikkinikin.

Tonttuisä: Niin, niin, Hippi, kyllä tiedän sinun olevan hyväsydämisen tontun. Aina sinä näet mieluimmin hyvät puolet. Mutta tietysti meidän on kuultava ikävätkin asiat. Mitä te toiset arvelette; emmekö säästä hyviä uutisia viimeiseksi ja salli sen vuoksi Lipin alkaa?

Kaikki muut: Niin, niin, tietysti! Ikävät asiat ensin!

Tonttuisä: Kas niin, Lippi, lateleppas syntiluettelosi!

Lippi: Minun täytyy saada lukea muistiinpanoistani, muutoin en muista mitään. N:o 1) Helmi on koko lukukauden aikana tuskin kaksikymmentä kertaa tullut ajoissa kouluun. Hän hidastelee aina kotona eikä milloinkaan tottele, kun äiti kehoittaa häntä lähtemään. N:o 2) Väinö on kolmasti kivittänyt naapurin koiraa ja monet kerrat usuttanut omaa koiraansa suutarin kissa-paran kimppuun. N:o 3) Almalla on aivan auttamaton halu kielitellä tovereistaan. Hän koettaa päästä opettajan suosioon pitämällä huolta siitä, mitä toiset tekevät. N:o 4) Osmo jättää aina läksynsä viimeiseksi. Hän juoksentelee pitkin vuoria ja mäkiä ja sisään tultuaan on hän niin väsynyt, että väkisinkin tahtoo nukkua kirjan ääreen. N:o 5) Maija ja Matti ovat pitäneet pulpettinsa niin hirveässä epäjärjestyksessä, että näyttää siltä kuin niissä olisi ollut Jerusalemin kauhea hävitys. Kotona he ovat yhtä huolimattomia ja epäsäännöllisiä; he heittävät vaatteensa mihin sattuu, sensijaan että ripustaisivat ne naulaan; he töhrivät vihkonsa; he eivät tahdo tulla peseytymään; eivätkä he koskaan tiedä tavaroistaan. N:o 6) Pekka, joka on niin iso poika, tekee usein kiusaa pienemmille tovereilleen, tyrkkii heitä ja tappelee heidän kanssaan. Hän tekee hirveästi pilaa Hermannista, joka sanoi tilaavansa Koiton. "Sellaisesta jonninjoutavasta raittiuslehdestä en minä antaisi 5 penniäkään. Ennemmin minä ostan markallani neljä paperossilaatikkoa ja poltan, niin näkevät, että minä olen mies", sanoi hän. — Uh, huh, nyt minä en enää jaksa.

Tonttuisä: No, kylläpä se olikin hirveä juttu.

Kaikki toiset: Niin, kauheata se oli; emme me jaksa kuunnella niin paljon pahaa.

Tonttuisä: No niin, Hippi, kerroppas sinä nyt jotain parempaa, muuten me rupeamme voimaan pahoin.

Hippi (kumartaa): Erkki on aivan Väinön vastakohta. Kun torpparin vanha hevonen ei jaksanut vetää puukuormaa mäkeä ylös, otti Erkki ja purki aika paljon puita kuormasta omaan kelkkaansa sekä työnsi sitten kuormaa takaapäin, niin että hevonen pääsi hyvin mäestä ylös. — Esterillä itsellään oli hyvin nälkä. Mutta kun mäkituvan Liisalla ei ollut yhtään ruokaa koulueväiksi, antoi hän hänelle suurimman osan omista eväistään. — Ville oli toimittamassa jotain asiaa tehtaalla. Siellä suuret tehtaanpojat tahtoivat saada hänet juomaan olutta. Kun hän sanoi kuuluvansa Toivonliittoon, pilkkasivat he häntä hirveästi, Mutta siitä hän ei vähintäkään välittänyt. — Suoma on koko koulun avuliain tyttö. Aina kun hän näkee jonkun, jota hän voi palvella, on hän heti paikalla valmis. Hän kantoi vanhan emäntä Luukkkosen vesiämpärin, hän selitti läksyn Reinilän Annille, hän oli Penttisellä ja auttoi emäntää lasten vaatteiden paikkaamisessa. — Urho koettaa aina rakentaa rauhaa, kun toiset pojat kinastelevat, ja sitten hän on kierrellyt ympäri kylää hankkiakseen Koitolle uusia tilaajia. — Ja Vilho ja Saima kokoovat kerran kuukaudessa kaikki kylän lapset kotiinsa suureen tupaan ja leikkivät Toivonliittoa heidän kanssaan. — Kas niin, nyt ei minulla ole enää mitään kerrottavaa.

Tonttuisä: No, siinähän olikin jo koko joukko hyviä ansioita. Tonttuisä iloitsee ihan sielunsa pohjasta kuullessaan puhuttavan sellaisista kilteistä, kunnon lapsista. Kuulkaas nyt te toiset! Mitä on hipin ikävä joukko saava rangaistukseksi kaikista synneistään?

Nisse: Minä ehdotan, että me jollain tavoin nyt varoitamme heitä emmekä heti rankaise.

Nasse: Mutta, Tonttuisä, meidän on tarkoin pidettävä heitä silmällä ja jos he eivät tee parannusta, niin kyllä he saavat nähdä, mitä sitten ensi jouluna tulee.

Toiset: Oikein sanottu, hyvä, hyvä!

Tonttuisä: Ja entä kiltit lapset?

Nippe: Me kuiskaamme kaikille ihmisille, että pitäisivät paljon, paljon heistä, jotta niistä kilteistä lapsista olisi elämä oikein valoisa ja kaunis.

Nappe: Niin, ja sitten me vielä autamme heitä kaikissa tehtävissään, niin että ne sujuvat kuin tanssi.

Tonttuisä: Ja kaikkein paras palkinto on heille Jumalan mielihyvyys.

Tonttuisä: Hu, hu, huu miten pimenee; Onko teillä lyhdyt mukananne?

Tontut: Ei, meistä näytti kuu loistavan niin kirkkaasti, ettei niitä tarvittaisi.

Tonttuisä: No, sitten meidän on lopetettava täksi yöksi. Tulevana yönä jatkamme. Ottakaa silloin lyhdyt mukaanne! Silloin määräämme joululahjoja muille tytöille ja pojille sekä opettajalle.

(Tontut sipsuttelevat pois paikoiltaan. Samassa tulee salissa valoisempaa. He asettuvat piiriin ja pyörivät laulaen:)

(Oma sävel).

Hoh, hoh, hoi, ja heh, heh, hei
Ei oo huolta, ei, ei, ei,
Ja näin sitä mennään hyörähdellään,
Pyörähdellään hiljalleen.

Heh, heh, hei ja hoh, hoh, hoi,
Eikä kukaan kieltää voi,
Ett’ tonttuja ollaan, hyörähdellään,
Pyörähdellään hiljalleen.

Hih, hih, hii ja hoh, hoh, hoo,
Täytyy rientää kotiin jo,
Ja näin sitä mennään hyörähdellään.
Pyörähdellään kotiin päin.

Tonttuisä (lyö kämmenensä yhteen ja keskeyttää piirihypyn, tontut kääntyvät lapsiin päin):

Mutta vaikka tonttuja
Ollaankin, niin lapsia
Vieraiksemme pyydämme,
Seuraks’ meille tulkaatte.
Majamme on matala,
Mutta kun on sopua,
Niin on tilaa kylliksi.
Pistetään siis marssiksi
Ja lähdetäänpä joukolla
Nyt syömään tonttuin namuja!

(Tontut lähtevät parittain ja lapset seuraavat heitä laulaen:) (Sävel:
Arvon mekin ansaitsemme.)

Ystävinä mennään sitte,
Vaikka ootte tonttuja.
Kauniisti te hyppelitte.
Laulukin oi' kaunista.
Mutta kaikkein kauneintanne
Annoitte te neuvoissanne.
Lal la la j.n.e.

(Sitte saapuvat he yhdessä tonttujen kuusilla, sammalilla y. m. koristettuun asuntoon luokan sivulla. Tontut jakavat lapsille nisusia ja omenia. Kun lapset lähtevät, laulavat tontut jäähyväisiksi:) (Sävel: Juokse porosein.)

Mekin lapsia
Ollaan oikeita,
Vaikka luultiinki
Tonttu-ukoiksi.
Hyvästi nyt vaan.
Toiste tavataan!

Toivomme on se,
Että saisitte
joulun riemuisan,
Oikein ihanan,
Juhla verraton
Joulust’ tulkohon!

Joulu-aattona.

Henkilöt: Joulupukki, Nisse ja Nasse.— tonttuja, Pekka, Eeva, Eero,
Liisa, Lauri, Anna, Matti, Ville, Elli, Yrjö — koululapsia.

(Näyttämö kuvaa koulusalia, jonne lapset ovat kokoontuneet joulukuusen ympärille.)

Lapset (pyörivät piirissä kuusen ympärillä ja laulavat; sävel:
"Tervehtii jo meitä — ").

Taas on joulu meillä,
Juhla armahin.
Lunta onpi teillä —
Tuli sittenkin!
Pimeyden poistaa
Kuusi kaunoinen,
Niinkuin tähdet loistaa
Silmät pienoisten.
Joulu, valon juhla,
Ilon, riemun vaan,
Kaikille se tuhlain
jakaa lahjojaan!

Joulu-ukko kulta,
Saavu sukkelaan!
Saisikohan sulta
Hieman makeaa?
Vielä paljon muuta
Sulla varmaan on.
Kunhan pussis suuta
Avaat verraton!
Pekka ottais’ pyssyn,
Eeva es’liinan,
Matti talvimyssyn,
Lauri lapikkaat!

(Kolkutusta kuuluu ovelta, lapset avaavat oven ja sisään astuu joulu-ukko. Tytöt niiaavat syvään, pojat kumartavat.)

Pukki: Hyvää iltaa, hyvää iltaa, armas pikkuväki! Kauaksi kuulin heleän laulunne. Vai pukin pussia vuotetaan! Kukapa ei teitä tahtoisi ilahuttaa, jouluporsaat. Oh, oikein vanhoja silmiäni huikasee — en tiedä mitkä enemmän loistavat, kynttilätkö, vai teidän katseenne, pienet ystävät. No, kuinka teidän laitanne nyt on? Oletteko olleet kilttejä ja ahkeroita?

Eeva (niiaten): Koetettu ainakin on, pukkisetä.

Pukki (nipistäen Eevaa poskesta): Vai niin, typykkä, jos kerran olette koettaneet olla kilttejä, on joulupukki teihin tyytyväinen. Mutta ennenkuin jaan lahjani, tekee minun mieleni kysyä teiltä, tahdotteko te myöskin ensi vuonna koettaa olla oikein kilttejä ja tottelevaisia.

Kaikki: Kyllä, kyllä, hyvä joulupukki, kyllä me tahdomme koettaa.