VIIMEINEN TUOMIO
Kirj.
Upton Sinclair
Suomennos
Hämeenlinnassa, O.Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino, 1909.
Kirjanen koskettelee Amerikan oloja, mutta sopii täydellisesti meilläkin.
Muutamassa arvokkaassa Amerikkalaisessa aikakauslehdessä oli julkaistuna tulokset siitä tutkimuksesta, jonka eräs Chicagon yliopiston opettaja oli toimittanut pukuteollisuuden alalla mainitussa kaupungissa. Pukuteollisuuden alalla Chicagossa työskentelee noin 500,000 henkilöä, eli noin 30 pros. tuon Yhdysvaltain toisen kaupungin koko väkiluvusta. Luottaen tuon oppineen tutkijan laskuihin, oli siellä tämän teollisuuden alalla työskentelemässä naisia, 10 tuntia päivässä, 6 päivää viikossa ja 40 sentin viikkopalkalla. Useat naiset ansaitsivat vähemmän kuin yhden dollarin viikossa, — ja yksikään näistä naisista ei voinut löytää työtä joka viikoksi. Alhaisin keskimääräinen palkka oli n.s. dressmaakareilla, ollen viikkopalkka keskimäärin 90 senttiä ja siis ne jotka työskentelivät 42 viikkoa vuodessa, voivat ansaita vuoden ajalla keskimäärin 37 dollaria. Housujen valmistajat ansaitsivat keskimäärin 1.30 senttiä viikossa, mutta tekivät työtä vaan 37 1/2 viikkoa keskimäärin vuodessa, ansaiten 42 doll. vuodessa. Korkein keskimääräinen palkka oli räätäleillä, jotka ansaitsivat 6.20 senttiä viikossa, 32 viikon työajalla, vuosittain siis ansaiten 212 dollaria. — Keskimääräinen palkka koko tällä teollisuuden alalla — se on: 30 prosentilla suuren Chicagon onnellisista asukkaista — oli 2.48 senttiä viikossa, 31 viikon työstä, eli 76.74 senttiä vuodessa.
Mitä olisi tehtävä tämän asiantilan suhteen? — Useat ajattelevat ihmiset tekevät itselleen tuon kysymyksen, ja tuskinpa yksikään heistä voi väittää, ettei vastaukseksi olisi tullut mieleen ajatus, että meidän taloudellinen järjestelmämme on huono, ja että jolloinkin, jonkunlainen toinen järjestelmä täytyisi tulla tilalle.
On niin raskasta ajatella kuitenkin muutosta, se kun on niin äärettömän valtavaa! Kuitenkin me tiedämme, että ihmiskunnan historian on täytynyt kulkea monien ja suurten muutosten läpi — että jos meidän esi-isämme nousisivat haudoistaan, heidän täytyisi tunnustaa sama totuus. Kehitys ei ole mielikuvitusta, se on tosiasia ja vaikein tosiasia mitä olla voi. — Me kaikki olemme kuulleet Ranskan vallankumouksesta kuinka se perin pohjin muutti koko Ranskalaisen yhteiskunnan. Ja mikä oli perussyynä Ranskan vallankumoukseen? — Se oli se, että kuningas ja ylimystö tahtoi saada haltuunsa kaikki mukavuudet ja vallan sekä tehdä koko kansan nöyräksi välikappaleeksi omissa käsissään. Ranskan kansa oli rakentanut kaikki, mutta sen sijaan, että se olisi saanut nauttia työnsä hedelmistä, täytyi sen maksaa suunnattomia veroja ylimyslaiskureille ja tuhlaavalle hovijoukolle. He huomasivat, nimittäin kansa, että, ensiksi valtiollinen hirmuvalta ei ollut välttämätön ja toiseksi että se oli epäinhimillinen — se tahtoo sanoa että nämä muutamat henkilöt eivät voineet käyttää valtaansa koko yhteiskunnan hyväksi. Ja silloin Ranskan kansa muodosti järjestelmän, jossa valtiollinen hirmuvalta, itsevaltius oli mahdoton — se tahtoo sanoa, järjestelmän, jossa valtiollinen itsenäisyys oli taattu joka miehelle koko yhteiskunnassa. — Ja nyt, te tiedätte jokainen, että juuri samalla tavalla meidän teollisuus-ruhtinaat ovat anastaneet kaiken rikkauden tässä maassa omiin käsiinsä, mikä tarkoittaa taloudellista muotoa verotukselle, eli liikevoittoa; ja täten myöskin samalla tavalla he ovat aikaansaaneet melkein koko valtakunnan rikkaudet keskittymään, eli paremmin sanoen synnyttäneet, kansallistaloudellisen halvauksen, — jonka täytyy vuorostaan synnyttää vallankumouksen, sillä kansalla on ainoastaan kaksi ehtoa, joko nousta vaatimaan oikeuksiaan tai kuolla nälkään. Te käsitätte mikä ehto näistä on luonnollisempi. Mikä on sitten se järjestelmä, jonka päällä meidän taloudellinen yhteiskunta lepää? — Tuotannon välikappaleet ja mitä tuotannolla tarkoitetaan — rautatiet, sähkösanomalaitokset, kaivannot, tehtaat ja kauppaliikkeet — ovat pienen joukon käsissä miehiä, jotka ovat muodostaneet itselleen yksinoikeuden valmistaa ja myydä elämän välttämättömimpiä tarpeita. Toiselta puolen kansan enemmistö on pakoitettu kilpailemaan keskenään, niin että meillä on kilpailun alentama palkka, ja monopoolihinnat kaikille tavaroille, — joka yksinkertaisesti merkitsee sitä, että koko maan rikkaudet ovat joutuneet varakkaan luokan käsiin. Ja luonnollinen seuraus tästä tulee olemaan että palkkatyöntekijät pakoitetaan poistumaan taloudellisesta yhteiskunnastamme, ja joutuvat perikatoon — ellemme onnistu, minä ja sinä, työmies, pääsemään kengän kiillottajaksi tai muuksi sellaiseksi!
Seisahtukaamme silmänräpäykseksi ajattelemaan.
Tässä olisi kapitalisti — sanokaamme että hän omistaa kenkätehtaan. Työntekijät tarjoutuivat, saadakseen "jabin" tekemään 5 paria kenkiä päivässä. Yhden parin kenkiä työmies saapi palkastaan; kaksi paria menee kapitalistilta raaka-aineeseen, yksi pari tarpeisiin ja työkapineisiin, ja yhden parin pistää hän taskuunsa voittona. Sinä ehkä huomautat, että hän ei teetä taskukenkiä; hän pistää taskuunsa ainoastaan rahat. Mutta hän ei myöskään maksa työmiehen palkkaa kenkäparilla, vaan antaa ainoastaan niiden arvon rahassa. Ja toiselta puolen, hänen täytyy kyetä myymään kengät, ja arvattavasti hän on bisness-mies mies eikä mikään ihmisystävä, hänen täytyy saada sellainen hinta että siitä jää osa, taaskin hänen voittonsa, eli muuten hän sulkee tehtaansa. Ja se on juuri tässä kun vaikeus tulee eteen; sinun palkkasi oli laskettu alhaisimman arvon mukaan, ja myydessä tekemäsi tavara monopoli-hinnan mukaan. Täten joutuu juuri maan rikkaudet yhden luokan käsiin, kapitalistien käsiin, ja kansa saa korkeilla hinnoilla korvata sen vahingon, jonka liikatuotanto tuottaa — ja niin liike vähenee, ja tulee sopiva tilaisuus työväestölle miettiä asemaansa.
Kaksi tahi kolme vuotta takaperin oli mr John D. Rockefellerin tulot 100 miljoonaa dollaria vuodessa. Sen jälkeen on mr Rockefeller Standard öljyvarastollaan kohottanut tulojaan 50 tahi 60 prosenttia vuosittain! Ja mitä tekee hän tällä suunnattomalla omaisuudellaan? Kuluttaako hän sen? Jos hän kustantaisi maailmannäyttelyn St. Louis'iin joka vuosi, ei hän saisi tulojaan hävitetyksi. Hänellä on toimikunta, johon kuuluu 32 hyvin opetettua liikeneroa, jotka työskentelevät aina löytääkseen uusia rahansijoituspaikkoja; toisin sanoen hän vaihtaa rahansa uuteen pääomaan. Ja hän tekee sen uudestaan ja uudestaan, vuosi vuodelta, ja kun hän tällä tavalla jatkaa, täytyy hänen oppilaittensa kulkea perässä — ja silloin me näemme että miljonäärimme eivät voi kuluttaa kymmenettä osaa tuloistaan — he yksinkertaisesti sijoittavat uudestaan ne. Oletteko koskaan laskeneet mikä tulee olemaan lopputulos tästä leikistä?
* * * * *
Tämä on, mitä tarkoitetaan kansallistaloudellisella halvauksella. Te kuitenkin arvelette, että meidän hyvä republikaaninen hallituksemme, hallituksemme amerikkalainen Napoleon etunenässä, voi asettua yläpuolelle tätä kehitystä, ja siten säästää teidät näkemästä sitä vastenmielistä järjestelmän muutosta, josta te ette mielellänne haluaisi kuulla puhuttavankaan. Te luotatte kuten hukkuva oljenkorteen. Te sanotte, pian on tuo aika menevä ohi. Minä olen iloinen ollessani samaa mieltä teidän kanssanne. Se on jo sivuutettu! Me olemme sivuuttaneet sen jo seitsemän kahdeksan vuotta sitten.
Te katselette säikähtyneinä! Mutta oletteko kuulleet puhuttavan trusteista, ja "amerikalaisesta hyökkäyksestä"! Ehkä, mutta yhtäkaikki, te ette käsitä mitä se puhe tarkoittaa.
Rautatietrusti merkitsee sitä, että rautatientyötä ei ole enää saatavissa. On liian monta rautatietä välittämässä liikettä tässä maassa; ne ovat tulleet yhdistetyksi, kuletus- ja rahtimaksut korotetuksi, menot vähennetyksi, niin että voitto-osinko on vielä kerran varmistunut. Samoin kivihiilitrusti, terästrusti, samoin kaikki muut tuotannon haarat. Entäs se "amerikalainen hyökkäys"!? — Me olemme myöneet tehdasteollisuutemme tuotteita Englannissa, Indiassa, Venäjällä, y.m. — Miksi? Yksinkertaisesti, koska me valmistamme enemmän kuin kotimaan markkinoilla voidaan myödä. Me olemme myöneet kenkäteollisuutta niin paljon kuin oma yleisömme on voinut ostaa, ja sitte meidän täytyy mennä kauppaamaan kenkiämme kiinalaisille ja hottentoteille. Ja kun emme enää voi myydä heille, silloin meidän täytyy sulkea kenkätehtaamme ja ajaa suutarit maantielle!
Sitten te näette että meidän teollisuusrykmenttimme on lyöty ulkomaan markkinoilla — koska siellä on menetelty jokseenkin samalla tavalla kuin meillä, työtä on tehty samallaisella järjestelmällä, ja samalla tavalla pääoma kiinnitetty. Kun me olemme syösseet teollisuuskoneemme käytäntöön täällä, on samalla tavalla tehty Saksassa, Englannissa, Ranskassa jopa Japanissakin. Kaikkialla näiden kansallisuuksien keskuudessa käy samoin kuin meidänkin markkinoilla. V. 1893 meidän ulosvientimme oli 847 milj. ja sisääntuonti 866 milj; v. 1901 sisääntuontimme väheni 823 miljoonaan ja ulosvientimme kohosi 1,487 miljoonaan. Täten on siis enempi kuin kysymys, kuinka kauan sivistynyt maailma täytyy suorittaa meille 664 miljoonaa kullassa joka vuosi, siitä ylijäämästä minkä me tuotamme teollisuudessamme?
Useat puuvillatehtaat Canadassa ovat suljettu ja toiset ovat pakottaneet työmiehensä moneksi kuukaudeksi pois työstä, koska työntekijät eivät ole voineet elää maksetuilla palkoilla. Mistä tämä johtuu? Osaksi siitä, koska tehtaat Georgiassa teettävät työnsä lapsilla, usein 6 ja 10 vuoden ikäisillä, jotka saavat palkkaa 9 senttiä päivässä tehden mahdolliseksi isännilleen myydä tavaraa halvemmalla kuin Massaschusettsin narrit, jotka suvaitsevat lakeja lasten työn rajoittamiseksi; myöskin koska Indiassa on puuvillatehtaita, joissa lapset tekevät työtä 16 tuntia päivässä, sortuen ennenaikaiseen perikatoon vuoden eli kahden kuluttua; ja osaksi koska puuvillateollisuus Italiassa on noussut kaksinkertaisesti joka kahdessa vuodessa ja lisääntyy joka vuosi Belgiassa ja Japanissa. Yhdysvalloissa on puuvillateollisuuden tuotanto kohonnut 45 milj. dollarista v. 1840 — 210 miljoonaan v. 1880, 267 milj. v. 1890, ollen 339 milj. v. 1900. Ja nyt meillä on liian paljon puuvillaa! — Puuvillateollisuuden työntekijät ovat tehneet kaikki mitä heidän herransa ovat halunneet, ja nyt täytyy heidän hakea uusi "jabi", tahi siirtyä johonkin toiseen taivaankappaleeseen, mikä ei olisi täytetty teollisuuskoneilla, kuten meidän onneton maapallomme!
Jos on totta, että muilla teollisuuden aloilla kuljetaan samaan suuntaan — mikä tulee olemaan lopputulos? Tulee vaikeus maksaa voitto-osinkoa tahi tehdä riittävästi liikevoittoa. Kuinka voidaan silloin kohottaa voittoa, sillä sehän kuitenkin on ainoa tarkoitus nykyään. Ainoastaan alentamalla palkkoja eli korottamalla teollisuustuotteiden hintaa. Mutta katsokaamme ympärillemme maailmassa! Kovanhiilen kaivajain palkkaa on jo leikattu 5 prosentilla, terästyöntekijäin 18 prosentilla, ja kuitenkin on hiilen ja teräksen hinta kohonnut samalla aikaa; mr Rockefeller on kohottanut hiljattain taas öljyn hinnan sentillä kaluunaa kohti, ja lihatrusti lihan hinnan sentillä paunaa kohti, ja kuitenkin ne 50,000 onnetonta, jotka työskentelevät Chicagon y.m. kaupunkien teurastuslaitoksissa, hävisivät lakossa, jonka he tekivät saadakseen palkat korotetuksi elämänehtojensa tasalle. Sama totuus koskee kaikkia kymmenillä eri työaloilla lakossa olevia työntekijöitä — he ovat kaikki lakossa juuri saman syyn takia! Ja kuitenkin on elämän ehdot Yhdysvalloissa kohonneet 39 prosentilla 7 viime vuoden ajalla. Toinen keino liikevoiton korottamiseksi on, vähentää työvoimaa ja tehdä jälelle jääneiden työ raskaammaksi. Ja sitävarten kymmeniä tuhansia höyrylaiva-asiamiehiä on palvelemassa pitkänäköisiä kapitalistejamme, kiiruhtaen työmiehiä lähtemään Euroopasta ja lähettävät noita ulosviskattuja tänne halvalla palkalla ja elämään kurjaa elämää — sekä auttamaan siten vielä kerran mahdolliseksi korottaa liikevoittoa! Siirtolaisuus Yhdysvaltoihin oli 311,000 v. 1899: 448,000 v. 1900; 487,000 v. 1901; 648,000 v. 1902 ja 857,000 v. 1903 — ollen viimemainittuna vuonna enemmän kuin puolet annoksesta Unkarista, Venäjältä ja Etelä-Italiasta. Yli miljoona naisia työskentelee tehtaissa ympäri maata ja liki 2 miljoonaa lapsia 10:stä 15:sta ikävuoteen ansaitsevat elämänsä. Puuvillatehtaissa etelävaltioissa lisääntyi miestyöntekijäin lukumäärä 79 prosentilla kymmenessä vuodessa; naisien lukumäärä samalla ajalla kasvoi 178 pros., ja lasten alle 16 ikävuoden 270 pros. Komitea lastentyön tarkastamista varten ilmoittaa Alabaman valtiossa työskentelevän 50,000 lasta, joista 34 pros. alle 12 ikävuoden ja 10 pros. alle 10-vuotisia. Eräs etevä nainen ja lastenystävä kirjoittaa m.m.: "Minä olen puhutellut erästä pientä, seitsemänvuotiasta poikaa Alabamassa, joka oli tehnyt työtä 40 yötä peräkkäin ja erästä toista lasta, alle 9 vuoden vanhan joka kuuden vuoden vanhasta oli työskennellyt yövuorolla." Neiti Jane Adams, kuuluisa Hull Housen perustaja Chicagossa, sanoo: "Etelä-Carolinassa eräässä suuressa uudessa tehtaassa tapasin 5 lasta työskentelemässä yöllä. Columbiassa, South Carolinassa, eräässä tehtaassa, jonka omistavat Pohjoisvaltioiden kapitalistit, olin minä kello 10.30 illalla, ja puhuttelin useita lapsia, jotka eivät tietäneet ikäänsä, mutta työskentelivät klo 6 illalla 6 aamulla". Korkein palkka näille lapsille on 50 senttiä päivässä ja alin palkka 9 senttiä.
Itsemurhain luku Yhdysvalloissa on kasvanut hirvittävässä määrässä viime vuosina, ollen 12 jokaista 100,000 asukasta kohti v. 1890 — ja 17 jo v. 1902, jolta ajalta on viimeiset tilastotiedot. Mielipuolia oli 91,959 v. 1880 ja 145,000 v. 1896. — Vuonna 1876 nautittiin väkijuomia vaan 8.61 kaluunaa henkilöä kohti — mutta vuonna 1900 oli jo tuo luku noussut 19,48 kaluunaa joka henkilöä kohti Yhdysvalloissa. Eräs sosialistiystäväni sanoikin kerran: "jos sinun täytyy elää helvetissä kaksinkerroin, parempi on siellä olla juovuksissa kuin selvällä päällä". Ja mikä juuri on totta, on se, että työmiehen kohtalo nykyisessä yhteiskunnassamme on niin surullinen, että sen vuoksi usea vähemmällä tahdon voimalla varustettu sortuukin viettämään joutoaikansa epäinhimillisessä ilossa. Niille jotka raittiustyön avulla luulevat parantavansa yhteiskuntamme, puhuu nämä hirvittävästi kasvaneet numerot, juuri sillä ajalla kuin raittiustyötä kiivaimmin on edistetty, selvempää kieltä kuin mikään muu!
Meidän rautatiemme tappoivat 6,136 henkilöä v. 1895, ja 8,588 v. 1902; haavottuneiden luku rautatieonnettomuuksissa oli 33,748 v. 1895 ja 64,662 v. 1902. Teollisuuskomisioonin raportin mukaan rautatieonnettomuuksissa kuolleitten luku viime neljänneksellä v. 1903 oli 3 kertaa niin suuri kuin keskimääräinen kuolleitten luku yhdeksällä edellisellä neljänneksellä. Katurautatiet New Yorkissa vaativat yhden uhrin joka päivä, eli yksi 10,000 asukkaasta vuosittain. Ihmiset kävelevät huolettomasti kadulla, mutta värisevät pelosta kun on ukkosen myrsky, ja kuitenkin katuvaunut tappavat kymmenen kertaa enemmän ihmisiä joka vuosi, kuin salama ja myrsky koko ihmisijässä. Me olemme tappaneet 10 tai 20 henkilöä erään hotellin sortumisessa New Yorkissn, ja tuhannen muutaman höyrylaivan palossa, samaten 600 erään teatterin palossa Chicagossa — ja kaikki liikevoiton takia! Kukaan ei ole tullut rangaistuksi, eikä tule, koska jokainen ymmärtää, että jos seisautetaan tuollaiset liikkeet, kaatuu koko yhteiskunta nurin!
Vuonna 1893 tapettiin Yhdysvalloissa ja Canadassa 2.53 jokaista 1,000 mainaria kohti; v. 1902 oli luku 3.51. Mainarien unio Coloradossa on saanut osakseen kapitalistien hirveimmän sorron, koska se vaati parempia hengensuojelusvarustuksia. Kuolevaisuus heidän keskuudessaan oli 32 jokaista tuhatta kohti 10 vuodessa; kuolevaisuus rautateiden jarrumiesten keskuudessa on 32 jokaista tuhatta kohti kahdessa vuodessa — siis mitä syytä oli mainareilla valittaa? Valtion kuvernööri huomasi varmaankin tämän edullisen suhteen, ja lähetti hengen suojelukseksi mainareille presidentti Rooseveltin, villiratsastajain kenraalin Sherman Bell'in, ja me kaikki tiedämme, että kuolevaisuusprosentti Coloradon mainarien keskuudessa hänen siellä ollessaan "huomattavasti lisääntyi", käyttääksemme tilastotieteellistä kieltä!
* * * * *
Mutta — mistä on tuleva pelastus?! Meidän täytyy sanoa, että on ainoastaan ajan kysymys milloin tämä hirvittävä kansan kurjuus, ja sen alituinen kasvaminen, yhdessä maan pääoman kanssa, ja joka vuosi kasvavan kiihkon kanssa tulee sietämättömäksi? Me voimme ehkäistä sen, hätäilemättä, milloin vaan haluamme — voimme ehkäistä sen silmänräpäyksessä, yhdellä iskulla. Me voimme ehkäistä sen samoin kuin mies, joka kulkiessaan rautatietä, yht'äkkiä kuullessaan junan lähestyvän hirvittävällä nopeudella lähtee juoksemaan edellä, voi ehkäistä varman kuoleman kun hyppää sivulle ja antaa junan mennä menojaan.
Kun hän sen on tehnyt, hieroo hän silmiään ja kysyy itseltään, miksi ei tuo ajatus pistänyt hänen päähänsä ennenkuin viime silmänräpäyksessä. Me voimme ehkäistä tuon tulevan vaaran, uudestaan jakamalla kansallisrikkautemme, parantamalla taloudellisen halvauksen, ja samalla kertaa me voimme tehdä sen niin varmasti, että tuo kamala sairaus ei koskaan uudistu, ottamalla taloudellisen vallan sinne, missä politillinenkin voima on — nimittäin koko kansan käsiin, koko kansan käytettäväksi, koko kansan hyväksi. Silloin, ei tulisi enää oleman tuotantoa liikevoittoa varten, mutta ainoastaan tuotanto tarvetta varten, jokainen mies, joka haluaisi tehdä työtä, saisi tilaisuuden siihen, ja saisi palkan täyden työarvon mukaan tuotannostaan; jokainen mies joka ei haluaisi tehdä työtä, tietysti, nääntyköön nälkään. Silloin ei enään tulisi olemaan kurjuutta — koska nykyisilläkin teollisuuskoneilla työmies ko-operativisen järjestelmän pohjalla voisi ansaita 2,500 dollaria vuodessa, 6 tuntisen työpäivän ollessa käytännössä kaikilla aloilla. Silloin ei tulisi olemaan ylellisyyttä, luonnollisesti, koska ei olisi orjuutta; silloin ei olisi ammattihaureutta, samojen syiden takia. Silloin ei tulisi olemaan niin paljon rikollisuutta, koska rikosten syy on vääryys. Silloin ei tulisi olemaan niin paljon juoppoutta, koska juoppouden syynä on epätäydellinen ravinto, ylityö, epävakainen työnsaanti, likainen ja epämiellyttävä koti j.n.e. ja ihan varmaan, ei silloin tulisi olemaan sotaväkeä, ei maa- eikä meriväkeä — eikä myöskään sotia!
Kaikkialla maailmassa, missä kapitalismi on enemmän kehittynyt, esiintyy myöskin sosialismi — ikäänkuin varjo! — Sosialisti on aina sama, missä hyvänsä hän lieneekin; hän kutsuu työkumppaniaan "toveriksi", eikä tee mitään eroitusta, onko tuo toveri vanha tai nuori, ruma tai kaunis, naimaton tai perheellinen, valkea, musta, punanen, tai keltanen. Pääasia on vaan se, että hän on nähnyt sen tulevan päivän nousun, jolloin kaikki miehet työskentelevät toistensa hyväksi, yleiseksi hyödyksi, koskaan tahtomatta sortaa veljeään, ja tarvitsematta peljätä tulevansa sorretuksi veljeltään. Mies, joka kerran on nähnyt ja käsittänyt tuon, on muuttunut tulevaisuuden mieheksi — maailma ei koskaan tule näkemään häntä samanlaisena kuin ennen. Itsensätunteminen on hänen ensimäinen askeleensa eteenpäin, ja jokainen uusi kokemus mitä hän tekee, on aina yksi askel tulevaa voittoa kohti. Hän ei ota taka-askeleita. Missä hyvänsä hän on, hän antaa äänensä sosialismille, ja noista äänistä te voitte laskea ja ennustaa tulevaisuutta. Te voitte tuntea hänet vähistä säästöistään, hänen äänestään, hänen säntillisyydestään, yöllä ja päivällä, missä ikänä hän on. Näin tämä mahtava, voimakas joukko marssii kohti voittoa, pelkäämättä mitään, huolimatta mistään, koskaan sovittelematta, koskaan lahjomatta, ymmärtäen että totuuden ja valheen välillä, oikeuden ja vääryyden välillä, ei koskaan voi tulla yhtymäkohtaa, ei mitään sovintoa — ainoastaan taistelu elämästä ja kuolemasta.
Sosialistinen liike on alkanut Saksassa; se on siellä saanut kärsiä ivaa, pilkkaa, sortoa, mahtavain vastustusta ja tuhmimmat on se lyönyt hämmästyksellä ja kiukulla, jopa pelolla, samoten kuin kaikkialla muuallakin. Seuraavat numerot osoittavat sen äänimäärän Saksan vaaleissa:
V. 1867 39,000 " 1871 102,000 " 1874 352,000 " 1877 487,000 " 1884 600,000 " 1887 763,000 " 1890 1,427,000 " 1893 1,787,000 " 1898 2,125,000 " 1903 3,008,000
Sosialistien äänimäärä Itävallassa on 900,000; Ranskassa sama määrä; Tanskassa se on 55,000; Spanjassa 28,000; Sveitsissä 100,000; Englannissa 100,000; Belgiassa 300,000; Japanissa on huomattava heräys käymässä; ja Argentinan tasavallassa etelä-Amerikassa ovat sosialistit valinneet ensimäiset ehdokkaansa. Australiassa ja Italiassa työmiesten uniot noudattavat sosialistista ohjelmaa, ja pitävät jo politillisia voimia tasapainossa. Yhdysvalloissa on nyt täydellisesti järjestetty sosialistipuolue, omalla vaalilistallaan joka valtiossa. Tällä puolueella on 25,000 maksavaa jäsentä ja 1,400 paikallisosastoa, se kustantaa 4 kuukausilehteä ja 35 viikko- ja päivälehteä, ollen yhdellä lehdellä yli neljännesmiljoona maksavia tilauksia, ja tuottaen noin 2,000 dollaria joka viikko. Tämä puolue nimitti ensi kerran kokelaansa v. 1888, saaden ne 2,068 ääntä. V. 1890 äänimäärä nousi 13,331; v. 1902 21,157; v. 1894 oli sillä jo 33,133 ääntä; v. 1896 36,364 ja v. 1898 91,749. V. 1900 se oli 131,109; v. 1902 285,000. V. 1904 noin 600,000.
Meillä on tässä maassa politillinen kansanvalta, hallitus kansan tahdosta riippuvainen. Siitä saakka kuin tämän maan historiaa on kirjoitettu, on tämä kansanvalta viekkaasti ja ahnaasti valloitettu rahaylimystömme käsiin. Viaton kansa luulee, että politillinen kansanvalta ja taloudellinen aristokratia tai harvainvalta, voivat seistä vieretysten — mutta ne eivät voi! Ne ovat kuin kaksi sähköpilveä, ja niiden välillä, milloin hyvänsä ne yhtyvät, täytyy syntyä kuolettava taistelu. Kansanvalta ei ole mikään lakikokoelma, ei mikään järjestelmä hallitukselle tai hallitusta varten; se on juuri samasta merkityksestä sille kuin ruumis on sielulle. Kansanvalta on hallituksen pohja; se on yhteys niille ihmisille, jotka vaativat, että jokainen on saman arvoinen, ja ellei ole, täytyy tulla tasa-arvoiseksi. Harvainvallan, aristokratian pohja on ruumiissa — viekkauden ja voiman ylivallassa. "Ei ole mitään eroitusta", sanoo Lincoln, "missä muodossa ilmenee tyrannius, joko kuningas rasittaa kansaa oman joukkonsa hyväksi ja elää työn hedelmistä, toisten kärsiessä kurjuutta, eli joku osa kansasta liittoutuu sortamaan toista osaa; se on aina sama tyrannillinen tarkoitus. Se on se sama henki, joka sanoo: sinä teet työtä ja syöt leipää, minä vaan syön sitä!"
"Vallankumous on tapahtunut", lausuu mr. Lincoln Steffens, kirjassaan "Kansanvallan vihollinen". — Se on vallankumous lahjomisen kautta.
"Hallitus kansalta, kansan kautta ja kansalle", on tullut valloitetuksi, ja nykyisessä muodossaan on siitä tullut "hallitus kansalta, roistojen kautta, ja rikkaille". Hallitus tässä maassa, tänä päivänä, on muutamien harvojen kapitalistien ohjattavissa; ja on tavallaan heidän ehdoton palveliansa, jopa se on heidän suoranaista omaisuuttaan. Senaattorimme Washingtonissa ovat heidän palkattuja asianajajiaan, ja valtuusmiehet kaupungeissamme y.m., ovat heidän juoksupoikiaan. Ne ostavat itsenäisyyden lahjoilla, ja toisilta virkapaikoilla; ne ostavat puolueet vaalitaistelurahastoilla. Ne itsevaltiaasti hallitsevat kaikki virkamiesten nimitykset, ne valitsevat joka miehen, ja näistä roistoista on kansalla muka sitten oikeus äänestää! Jokainen joka ei ole tottelevainen, potkitaan ulos politiikasta!
Kapitalismi — taloudellinen aristokratia — ei ainoastaan pidä omissa ohjaksissaan hallitustamme, se ohjaa ja määrää myöskin yleisen mielipiteen. Se omistaa sanomalehdistön — jokainen New Yorkin seitsemästä johtavasta päivälehdestä, esimerkiksi, ovat miljonäärien omaisuutta. He uhraavat kirkoille ja he ylläpitävät korkeimmat oppilaitokset. Nyt juuri istuvat he innostuneina ja voitollisina kaikilla aloilla meidän yhteiskunnassamme! Politillisesti he ovat asettaneet molemmat valtapuolueet käytettäväkseen, kerrassaan kukistaen ne.
Heillä on vaan yksi asia peljättävänä, meidän hallitsijoillamme — ja se asia on sosialismi. Se pelko onkin aivan vakavaa laatua, se on hirvittävä heistä. He käyttävät kaiken mahtavuutensa ja voimansa nykyään, voidakseen estää yleisöä tutustumasta siihen! He ovat anastaneet sanomalehdistön, saarnatuolit ja oppilaitokset, voidakseen käyttää niitä palveluksessaan. Massachusettsin valtiossa kapitalistit kuluttivat vuoden 1902 vaalitaistelussa yli miljoonan dollarin, ja lähettivät yli 30 parhainta puhujaansa Mark Hannan johdolla koettaen hävittää sosialismin sieltä juuriaan myöten! He ovat häväisseet Amerikan perustuslait Coloradossa ponnistellessaan sosialismia vastaan! Ja kuitenkaan heidän joukkonsa, verikoirineen, ei voi sille mitään! Kansa on taistellut uusia hallitsijoitaan vastaan kaikilla aseilla mitä se on voinut ajatella, mutta aina se on tullut lahjotuksi, petetyksi, lyödyksi takaisin joka yrityksessä!
Sittenkin käy niin, että sosialismi leviää, kuten aamu-rusko, ennenkuin aurinko nousee itäiseltä taivaanrannalta. Amerikan kansa on nyt ensi kerran tilaisuudessa tulla kyllin ymmärrettävästi näkemään mikä todellisuudessa on kysymys! He tulevat huomaamaan, että niinkauan kun taloudellinen voima maassa tulee pysymään yhden luokan käsissä, niin kauan se luokka hallitsee koko maan; kansa tulee näkemään sen todellisuuden, että Amerikassa ei koskaan enää tule olemaan kansanvaltaista hallitusta, — ennenkuin taloudellinen voima on anastettu noiden muutamain harvojen käsistä, ja tehty jälleen koko kansan ikuiseksi omaisuudeksi.