KAKSI MESTARIA

Kansannäytelmä 1:ssä näytöksessä

Kirj.

URHO HAAPANEN [U. W. Walakorpi]

Hämeenlinnassa, Boman & Karlsson, 1905.

Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.

HENKILÖT:

Neulanen, suutari. Saksinen, räätäli. Maija, muuan 45 v. eukko. Aatami. Nuorisoa.

Näyttämö:

Metsäinen paikka. Taustana järvi saarineen.

(Aatami tulee pienessä hutikassa pullo kädessä; laulaa.)

Aatami:

Ja ei tämä poika se huolia tunne, kanna ei tuskia rinnassaan. Mieli tän poian se aina on nuori, silmä se loistavi riemusta vaan.

Mieli tän poian se aina on nuori, kieli tän poian se liikkuva on. pullo tän poian se aina on täysi, neste se siinä on loppumaton.

Tyhjäksi pulloni käypi jos joskus, Jällehen täytehen täytän mä sen, nautin ja juon sekä laulan ja maistan, maistan, maistan ja tanssielen.

Kenpä se viitsiskin itkeä täällä surra ja vaivoja vaikertaa, armast' on astua elämän teitä miekkonen ken täällä käydä saa!

Mutta ei! Tämä laulu ei oikein tällä hetkellä sovellu, minun mieleni on pimeä kuin yö, ja tämä vaalea neste ei voi minun suruani sammuttaa. Ah, minun viuluni, minun kallis viuluni, miksi luovuinkaan minä sinusta, miksi möin minä sinut yhden viinapullon hinnasta! Kuulkaat minua! Eikö ole minulla suruhun syytä: tänä aamuna ei ollut minulla penniäkään taskussani. Tunsin kurkkuni käheäksi. Menin viinakauppiaan luokse ja panttasin hänelle viuluni, joka minua vuosia monia oli palvellut, jonka säveleet minun mieleni kirkastivat ja sieluni kantoivat taivaitten tupihin. Mutta iloa ei antanut minulle viina kuin hetkeksi. Viuluani, sen säveleitä minä kaipaan! Vaan kukaan ei lainaa minulle rahaa saadakseni ostaa sen takaisin. Mitä teen minä poloinen mies? (Ajattelee ja kävelee). Mutta muistanpa jotakin. Minun takkini on jotensakin hyvä. Heh! Minäpä menen ja annan sen viinakauppiaalle, niin ehkä saan takaisin viuluni. Kummallista etten tätä seikkaa ennemmin huomannut. Se oli visusti keksitty, ja sen päälle kannattaa ottaa ryypyt. (Juo ja laulaa).

Laulan, laulan, enkä itke, Surua mä tunne en; laulan sekä välillä mä pullostani maistelen.

Laulaisin mä kullalleni, kulta jos se mulla ois; laulun kun mä hälle soisin, tottahan se suukon sois.

Suukon yhden taikka kaksi Simasilta huuliltaan. Voi, jos oiskin mulla tyttö hänt' en heittäis' ollenkaan.

Saksinen (Tulee): Kuulehan Aatami, heitä nyt laulusi hetkeksi ja kuulo minua.

Aatami: Mitä sinulla on sanottavaa, minä olen hartaasti kuuleva. Vanhan ystävyytemme vuoksi olen kuuleva sinua. Mutta kuulehan, kraatari Saksinen, sinä teit minulle erään kerran sangen ahtaat housut; ne eivät sopineet ensinkään minulle; mutta kuitenkin otit sinä täyden maksun — mitä sanot siitä?

Saksinen: Tahdonpa korjata sen seikan tulevaisuudessa. Mutta nyt pyytäisin sinua auttamaan minua eräässä asiassa, sangen tärkeässä asiassa…

Aatami: Minä en ole mies, joka turhanaikaisia muistelee. Kerro minulle asiasi. Housuista en puhu enää sanaakaan.

Saksinen: Lupaatko auttaa minua, Aatami?

Aatami: Parhaani mukaan.

Saksinen: Asia, josta aion puhua sinulle on tärkeä, kuten jo sanoin. Ja koskee se minua ja Maijaa, tuota Alitalon Maijaa — tunnethan sinä sen?

Aatami: Kyllä tunnen, kyllä tunnen. Sangen soma eukko. Muuten aivan mukiinmenevä, mutta liian leveä lanteiltaan. Mutta mitäs siitä! Annahan kuulla!

Saksinen: Se on nyt niin, että jo ensi näkemästä tuo Maija minua suuresti miellytti; silmäni tarttuivat häneen; ja kun sitten sain kuulla, että hänellä on rahaakin säästössä sievonen summa, kasvoi minun mieltymiseni, kunnes lemmeksi leimahti.

Aatami: Mutta miksi et sitten ole jo nainut eukkoa?

Saksinen: Olenhan minä jo kauan aikaa tuumannut eukkoa kosia, mutta eräs seikka on minua ollut estämässä. En oikein ymmärrä tuota Maijaa; ei se juuri minua mielellään lähentele. Ja olenpa ollut huomaavinani, että se vähän tavallista hellemmin katselee sitä kirkonkylän puolihupsua suutaria…

Aatami: Vai suutaria, Jaa-a, ei se muija hullummin tekisi, vaikka suutarin ottaisikin. Mies on hieman tuhma vaan, mutta kunniallinen, peräti kunniallinen ja rehellinen mies. Mutta jos suutari sinua estää aikeissasi, tekee hän väärin — niin, väärin hän tekee.

Saksinen: Aikeissani hän estää minua, se on varma, ja sentähden täytyisi minun saada hänet väistymään tieltäni. En ole uskaltanut kosia edes eukkoa; olen pelännyt saavani rukkaset, kun olen huomannut hänen hellät välinsä suutarin kanssa. Ai, ai, minä todellakin kiipelissä olen! Tuo Maija on rikas — minun asiani ovat hieman huonolla kannalla. Ja paitsi sitä, rakastan minä Maijaa täydestä sydämmestäni. Päivä päivältä minun rakkauteni kasvaa, mutta toivoton on minun mieleni, sillä päivä päivältä teen myös sen ikävän huomion, että tuon suutarin ja Maijan väli käy yhä hellemmäksi. Ai, ai, Aatami, ei ole lystiä katsella se!

Aatami: Veljeni kraatari, sinä olet murheisella mielellä. Maista pullostani!

Saksinen: Minä kiitän sinua.

(Juo).

Aatami (Maistaa hänkin): Ja nyt lausu minulle, veliseni, miksi puhut näitä asioita minulle?

Saksinen: Miksikä puhun näitä asioita sinulle? Lupasithan sinä auttaa minua?

Aatami: Tahtoisit siis, että minun tulisi toimia siihen suuntaan, jotta suutarin ja Maijan suhde muuttuisi kylmäksi ja sinun ja Maijan väli sitä mukaa lämpenisi? Sekö tahtosi?

Saksinen: Niin. Ja varmaan tiedän, että sinä voit asian onnellisesti toimittaa, kunhan vaan tahdot. Ennenkin olet tällaisissa asioissa onnistunut.

Aatami (Ajattelee): Tahdonpa asiaa ajatella. Vaikeata se tosin lienee, mutta vanhan ystävyytemme vuoksi, kraatari Saksinen, tahdon auttaa sinua. Parastani koetan ja luulenpa onnistuvani. (Ajattelee). Mutta palkkioksi tulee sinun antaa minulle pari markkaa rahaa…

Saksinen: Kernaasti annan sen.

Aatami: Minä nimittäin välttämättömästi tarvitsen tuon summan, sillä katsohan, asia on tämä: aamulla panttasin minä viuluni viinakauppiaalle yhdestä pullollisesta; ja viuluni täytyy minun saada takaisin, muuten kuollutta on iloni. Anna siis minulle raha; hyvin toimitan asiasi.

Saksinen (Antaa Aatamille rahaa): Tässä Aatami. Mielelläni annan tämän ja enemmänkin jos onnistumme.

Aatami (Ottaa rahat, jotka pistää taskuunsa): Enempää en pyydä. Ja nyt menen minä lunastamaan viuluni ja sitten alan toimittaa asiaa. (Erikseen). Mikä onnen potkaus! Nyt ei tarvitse minun takkiani pantata. Tämän asian päälle kannattaa ottaa ryypyt. (Juo. Saksiselle.) Hyvästi nyt!

(Menee).

Saksinen: Jumalan haltuun! (Sangen hauskalla tuulella). Voisiko Aatami todellakin toimittaa asian? Tämä kaikki tuntuu niin kummalliselta. Tulisiko todellakin muijakseni tuo pullea eukko? Hänkö minun paitani pesisi, minun vuoteeni valmistaisi? Armasta on sitä ajatella. Tosin minä en nyt paljoakaan häntä sulasta rakkaudesta muijakseni halua, vaikka Aatamille hieman valehtelin, saadakseni asiani alkuun; tuo raha, jota säilyttää hän piirongin laatikossaan, minua enemmän viehättää. Huonot ovat hieman omat asiani; Maija voisi täydellisesti pelastaa minut taloudellisesta rappiotilastani. — Mutta luulenpa, että tuo Aatamin antama neste meni päähäni. Pääni on hemmetin huono — ja johtunee sen huonous siitä, että sangen vähän olen väkeviä maistellut. Mutta se ei ole suinkaan minun syyni. Parhaalla tahdollanikaan en voi ansaita niin paljoa, että siitä joku summa viinaan riittäisi. (Huokaa). Kraatarin palkka on huono — Jumala paratkoon! Mutta kun minä nyt tuon Maijan saisin ja sen rahat niin… (Nauraa, säpsähtää). Kuka tulee?

Neulanen (Tulee sortuukiin ja valkeaan kaulahuiviin puettuna, erikseen): Onkohan täällä näkynyt Maijaa?

Saksinen (Erikseen.) Suutari! Minun kilpakosijani!

Neulanen: Kuulehan, veli Saksinen, oletko täällä äskettäin nähnyt Maijaa?

Saksinen (Erikseen): Se on hänellä aina mielessä. (Puhuu tylysti ja ivallisesti). Vai Maijaa! En ole nähnyt.

Neulanen: Antanet anteeksi minulle, että vaivasin sinua kysymykselläni, mutta kuulehan, veli Saksinen, minulla olisi vähän sanomista tuolle Maijalle…

Saksinen: Vai niin.

Neulanen: Se on nyt niin, että minä jo kauan aikaa olen tuota Maijaa pitänyt muita muijia parempana…

Saksinen: Kyllä olen sen huomannut.

Neulanen (Naurahtaa): Oletko huomannut sen?

Saksinen Ellen olisi huomannut, sitten olisin minä silmät ummessa astunut.

Neulanen: Luuletko, että myös Maija on sen huomannut?

Saksinen: Aivan vannaan.

Neulanen (Hyvillään): Niin luulen minäkin, sillä viime aikoina on hän minua sangen leppeästi katsellut. Kuulehan, veli Saksinen, minä olen todellakin mieltynyt tuohon Maijaan…

Saksinen: Vai niin.

Neulanen: Ja minä olen päättänyt ottaa hänestä eukon itselleni.

Saksinen: Vai niin.

Neulanen: Olen jo kauan aikaa aikonut häntä kosia, mutta se on vaikea tehtävä, se on vaikea tehtävä!

Saksinen: Niin se taitaa olla.

Neulanen: Se vie voimia. Mutta nyt olen minä vahvasti päättänyt sen tehdä. Siksi juuri haen Maijaa.

Saksinen (Erikseen): Penteleen suutari! Hän ehkä voittaa minut. Luotan sentään Aatamiin ja hänen toimiinsa.

Neulanen: Minä uskallankin nyt astua hänen eteensä rohkeammalla mielellä, sillä tilaisuutta varten olen minä itseni juhlavaatteisiin sonnustanut.

Saksinen: Aivan oikein.

Neulanen: Tämä sortuuki sopii minulle mainiosti vai kuinka?

Saksinen: No koko lailla.

Neulanen: Minä sain sen muuten sangen halvalla hinnalla. Satuin onnekseni joutumaan muutaman herrasmiehen pakinoille, oikein sinatöörimiehen, ja hän minulle sanoa tokasi, että kuulehan suutari Neulanen, osta tuosta sortuuki itsellesi, kolmella markalla saat. Niin sanoi ja kaupat me tietysti teimme. Tarjosi tuo sinatööri harjakaisiksi puol'kuppistakin, mutta minä en juonut, sillä Maija vihaa sellaisia miehiä, jotka maistelevat ja ennen kaikkea tahdon olla hänen suosiossaan.

Saksinen: Parhainta se onkin.

Neulanen: Tämän kaulahuivin sitten ostin minä eräältä kulkukauppiaalta… (Katsoo metsään). Mutta kas! Tuollahan kulkee Maija puiden lomassa, tunnen hänet valkeasta esiliinastaan. Veli Saksinen, anna nyt anteeksi! Minun täytyy mennä. Hyvästi nyt!

(Juoksee vasemmalle).

Saksinen: Tulisesti rakastunut mies! Mutta odota ja odota: voitto on minun!

(Menee vastaiselle suunnalle).

Maija (Tulee hetkisen kuluttua): Missähän lienee Jussi? Minä olen häntä kaikkialta hakenut, mutta en mistään löytänyt. Ei hän juuri sunnuntaisin tuvassa istu, kyllä hän kulussa on, missä sitten lieneekin. No, kai tänään vielä tavataan. Mielelläni minä hänet nyt näkisinkin, minulla kun olisi hänelle pieni lahja annettavana. (Ottaa esiliinansa alta valkean kaulahuivin). Ostin sen eräältä kauppamieheltä, joka eilen illalla luokseni pistäysi. Jussi tulee varmaan sangen iloiseksi tämän saatuaan. Hän onkin jo kauan aikaa kärsinyt kaulahuivin puutetta. (Piilottaa sen taas esiliinansa alle). Voi sentään, kun hän nyt pian tulisi!

Neulanen (Tulee, huomaa Maijan): Kah, täällähän Maija onkin. Ja minä kun olen hakenut ja hakenut…

Maija: Sielläkö se Jussi tuleekin. Päivää!

Neulanen: Päivää!

Maija: Mutta oletpa sinä nyt hieno! Mistä ihmeestä olet tällaisen sortuukin saanut? Sehän on juuri kuin rovastin takki. Ja sopii niin mainiosti. Sinä näytät sangen somalta tuossa puvussa.

Neulanen (On kuunnellut tyytyväisenä niskatukkaansa raappien): Sortuukin ostin minä, Mutta sopiiko se todellakin minulle?

Maija: No niin erinomaisesti! Ja entäs sitten sinun hattusi! Mistä ihmeestä olet kaikki saanutkaan?

Neulanen: Hattu on isävainajani vanha kirkkohattu. Löysin sen ullakosta romujen joukosta…

Maija (Siunaten): Homujen joukosta! Synti on pitää tuollaista hattua romujen joukossa.

Neulanen: Niin arvelen minäkin. Kyllä tämä vielä hatun tehtävän täyttää ja koska se kerran kelpasi isävainajalleni, niin kelvanneehan se minullekin.

Maija: No miks'ei!

(Taustalle on viime puhelun aikana ilmestynyt Saksinen ja Aatami, jolla on viulu kainalossa. He ovat olleet kiivaassa keskustelussa. He poistuvat silloin tällöin ja tulevat taas uudestaan näkyviin. Maija ja Neulanen eivät huomaa heitä.)

Neulanen: Mutta kuulehan, Maija, mitä sinä säilytät esiliinasi alla.

Maija: Koetahan arvata.

Neulanen: Minä olen sangen huono arvaamaan — en minä todellakaan tiedä…

Maija: Koeta, koeta vaan.

Neulanen: Onko se — onko se — kaulahuivi?

Maija: Kas arvasithan! (Ottaa kaulahuivin esille). Mutta arvaahan nyt kuka tämän saa.

Neulanen: Tuota — eihän Maija vain sitä minulle anna?

Maija: Sinulleko? Sinulle juuri. Kiitä nyt oikein koreasti. — Mutta kas! Sinullahan on itselläsikin samanlainen. Voi, kun tuota en tiennyt!

Neulanen: Mitäpäs siitä, mitäpäs siitä! Ei lisä pahaa tee ja nyt voinkin minä pitää omaa huiviani joka päivä, mutta sinun antamaasi vain sunnuntaisin.

Maija: No niin, no niin. Mutta etkö edes kiitä lahjastani?

Neulanen: Paljon kiitoksia! Sinä olet aina niin hyvä minulle Maija.

Maija: Panehan nyt tämä huivi koreasti taskuusi.

Neulanen (Panee huivin taskuunsa): Aina olet niin hyvä minulle, Maija.

Maija: Älähän nyt!

Neulanen: Lahjoja annat sinä minulle, mutta minä en vielä koskaan ole sinulle mitään antanut.

Maija: Pienethän ne ovat olleet minun lahjani… mitäpä sinä sellaisia muistelet!

Neulanen: Mutta kuulehan, Maija. Vaikka lahja onkin pieni, tuntuu se kumminkin sangen suurelta, kun saa sen vastaan ottaa… kun saa sen vastaanottaa sellaiselta, josta pitää paljon… jota rakastaa…

Maija (Lyö häntä hellästi): Mitä sinä nyt sellaisia puhut!

Neulanen: Minkätähden en sitten saisi puhua sellaisia? Kauan aikaa olen jo aikonut sinulle sanoa tätä, mutta en ole saanut siihen tilaisuutta. Mutta nyt…

Maija: Ole tuossa hupisematta!

Neulanen: Mutta nyt, Maija, nyt sanon sinulle sen. Jo ensi näkemästä olen minä tykännyt sinusta. Miten onnellinen minä olisinkaan, jos sinäkin…!

Maija: Äläkän nyt! — Mutta tässä seison minä ja sinun kerallasi rupattelen. Aikaa sitten olisi minun pitänyt olla Eveliinan tykönä. Hyvästi hetkeksi!

(Pois).

Neulanen (Katselee suu ammollaan hänen jälkeensä): Kuin tuhka tuulehen menivät minun aikeeni. Pois kiisi eukko, ennenkuin edes pääsin oikeaan alkuun. Vai Eveliinan tykö, ja juuri nyt! Mistä penteleestä hänen päähänsä kaikki sellaiset pälkähtävätkään? Rakastaakohan se minua ollenkaan, kun noin lähtee? Niin… (Huokaa). Sellaista se on! Mutta toisella kerralla onnistun paremmin, siihen luotan. Menenpä katsomaan menikö se Eveliinan luokse vai minuako narrasi.

(Lähtee, mutta samassa tulee Aatami.)

Aatami (Tarttuu Neulaseen): Kuulehan! Minne olet menossa?

Neulanen: Noo — en juuri mihinkään. Mitä sitten?

Aatami: Sinä olet hieman murheisella mielellä.

Neulanen: Mistä tiedät sen?

Aatami: Sen näen naamastasi.

Neulanen: Aivan oikein. Minua hiukkasen surettaa.

Aatami: Mikä sinulla on suruna?

Neulanen: Tahdonpa kertoa sen sinulle. Äsken juuri, tällä samalla paikalla, olin minä Maijan kanssa keskustelussa. Kosin häntä, mutta juuri, kun olin tärkeimpään kohtaan pääsemäisilläni, jätti hän minut, menojansa meni.

Aatami: Surkuttelen suuresti kohtaloasi kovaa. Mutta kuulehan, maista täältä pullostani ja kohta on sammuva sun surusi. (Itsekseen). Minä juotan miehen humalaan. Kyllä Maija hänet heittää, kun näkee juovuksissa. Ja sitten voi kraatari ilman esteitä koettaa onneansa. Tämä on viisas päähänpisto! (Neulaselle). Hei, mies, mitä töllistelet?

Neulanen: Mitä sanoit sinä äsken?

Aatami: Sinä nukut! Maista pullostani ja kohta surusi sammuu.

Neulanen: En. Minä en juo.

Aatami: Mitä sanot? Minkätähden?

Neulanen: En ole koskaan ryypännyt.

Aatami: Mitä tekee se. Juo pois vaan.

Neulanen: Maija on kieltänyt minua.

Aatami: Maija. Mutta eihän hän sitä nyt saa tietää. Maista! Tämä on makeaa.

Neulanen: Luuletko sitten aivan varmaan, että viina tekee mielen iloiseksi?

Aatami: "Sanasta miestä", kraatari.

Neulanen: Siinä tapauksessa ei vahingoksi olisi, vaikka vähän maistaisinkin.

Aatami: Ei se vahingoksi ole. Kas tässä!

(Tarjoaa.)

Neulanen: Taitaa tehdä viina kielenkin kevyemmäksi?

Aatami: Sen se tekee. Kun vähän maistaa, liikkuu kieli sukkelaan.

Neulanen: Asia on nimittäin se, että minä en oikein osannut puhua puhuttavaani Maijalle; kieleni on kankea…

Aatami: Siis juo. Kielesi kankeus on katoava.

Neulanen: Onko se aivan varma? Ethän vain valehtele?

Aatami: Sinulleko minä valehtelisin! En koskaan. Parastasi katson.

Neulanen: Annahan sitten pullo tänne.

Aatami (Antaa pullon Neulaselle): Tässä.

Neulanen (Katselee ympärilleen): Ettei vain Maija näkisi…

Aatami: Eihän se täällä ole.

Neulanen (Vie pullon huulilleen, mutta vetää sen heti takaisin): Kuulehan, onko tämä väkevää?

Aatami: Mitä vielä! Mietoa kuin sokurivesi.

Neulanen (Vie pullon huulilleen, mutta vetää heti takaisin): Karvastaako tämä kurkkua?

Aatami: Sanoinhan jo, että se on mietoa kuin sokurivesi.

Neulanen (Vie taas huulilleen. Aikoo juoda): Älä vain sano Maijalle.

Aatami: En, en.

Neulanen (Juo): Nyt minä join.

Aatami: Miltä maistui?

Neulanen: No olihan se koko hyvää, täytyy sanoa.

Aatami: Maista toinenkin kerta,

Neulanen (Epäröiden): En minä oikein uskalla — mutta samahan se. (Juo useita kertoja). No nyt tunnen minä edes viinan maun. Tuo kraatari Saksinen minulle joskus on kerskaten lausunut, että siinä mies, joka ei edes viinanmakua tunne. Mutta tunnenhan sen nyt?

Aatami: Aivan varmaan.

Neulanen: Tässä pullosi — tai annahan, minä vielä kerran… (Juo). Hyvää on!

Aatami: Minun viinani on aina makeaa.

(Maistaa).

Neulanen (Tulee humalaan): Kuulehan, mikä vaikuttaa sen, että mieleni muuttuu kepeäksi ja jalkani tuntuvat raskaiksi? Mikä vaikuttaa sen, että äskeinen surumielisyys sammuu ja kaikki tuntuu suloiselta?

Aatami: Tämä neste vaikuttaa sen. (Itsekseen). Kas niin, nyt on toimeni toimitettu! Kyllä nyt Maija antaa sinulle matkapassit. Parasta, että heti menen Saksiselle ilmoittamaan iloisen sanoman. Jää rauhaan!

(Menee).

Neulanen (On ruvennut hoipertelemaan): Hei, Aatami, älä mene! Pentele! menee se. Olenkohan minä nyt siis kerrankin humalassa? Sitä se lienee. Ja ihanaa se on. Ah, luulenpa, että aukenee eteeni uusi maailma! Ah, luulenpa, että korkealle kohoan! Hei, Aatami, minne menit? Anna minulle vielä tilkkanen sitä ruusuista juomaa, anna minun vielä sen tenhosta nauttia. Mutta hän ei kuule. Hei! Minä en ole koskaan laulanut, mutta nyt tuntuu minulla olevan ääntä ja suurta ääntä sittenkin. (Laulaa ja polkee jalkaa).

Ja mitä minä itken ja mitä minä itken ja mitä minä vaivoja vaikerran, tyttö kun mulla on sievä ja sorja, impi kun käy minun rinnallan'!

Tule, tule, tyttöni, tule, tule, impeni tulkosi, armas, sä rinnalle mun Suukko sä lahjoita, pulmuni hellä, purppurahuulilta lämpeiltä sun!

Tule, tule, Maijani, pullea Maijani, Maijani, muijista armahin sä! Sitten me vannomme lemmet ja liitot pappilan vihkimäpenkillä.

Hei vaan! Menee se kuin oppineelta. Tallella on ääni.

(Nuorisoa tulee).

1:nen poika: Suutarihan nyt on lystillä tuulella. Laulaakin kuin paras lukkari.

Neulanen: Aivan oikein. Minulla on hyvä ääni. En ole huomannut sitä ennen käyttää; en ole lahjoistani vaaria ottanut. Mutta nyt olen sen tekevä; aion hakea tämän kylän lukkariksi. Ja hei vaan, miten minä sapatin päivänä veisaan! Kajahtavat Herran temppelit, seinät, koska ääneni soi. Ja ihmettelevä on minua maailma.

2:nen poika: Sen me uskomme aivan hyvin.

3:s poika: Mutta mestari taitaa olla hieman hutikassa?

Neulanen: Te olette oikeassa. Vähän olen ryypännyt. Mutta kuulkaat! Varoitanpa teitä yhdestä seikasta: älkäät sanoko Maijalle, että olen juonut. Sillä muuten suuttuu hän minulle, eikä koskaan lepy.

1:nen poika: Emme sano. Olkaa huoletta!

2:nen poika: Tietäkääkö mestari, missä on Aatami?

Neulanen: Tässä oli hän äskettäin, minne lienee mennyt.

2:nen poika: Aiomme vaan tänä iltana vähän tanssia ja etsimme soittajaa. Tuleehan mestarikin mukaan?

Neulanen: Tahdonpa harkita asiaa. — Mutta, ystäväiseni, onko se Maija, joka tulee tuolla?

3:s poika: Maija se on.

Neulanen: Minua hieman pelottaa, vaan mitä siitä! Olenhan minä mies ja housuja jalassani kannan. He, he, he!

Maija (Tulee; huomaa, että Neulanen on hutikassa; lyö käsiään yhteen kummastuneena): Jussi, oletko se sinä?

Neulanen: Heh, minähän se olen!

Maija: Ja sinä olet juonut itsesi humalaan!

Neulanen: Maija, älä katso minua niin tuimasti! Mitä tekee se vaikk' olen hieman maistanutkin? Mies se, ken maistaa uskaltaa.

Maija (Vääntelee käsiään): Sellainen olit siis sinäkin, samanlainen kuin muutkin. Paremmaksi luulin minä sinua. Voi sentään!

Neulanen (Lähenee Maijaa): Mutta eihän tämä nyt mitään haittaa tee. Älä sentähden sure, Maija, vaan iloitse, iloitse minun tähteni, sillä minun on hyvä olla. Hei vaan! Sinä kohtelit minua vähän nyrpeästi äsken, menemään lähdit ihan ilman syytä, mutta sitä en tahdo muistella, minä annan anteeksi sinulle.

Maija: Kun pitäisit edes suusi kiinni, niin olisi se jotain!

Neulanen: Maija, miksi puhut minulle noin? Miksi katsot minua kuin vihamiestäsi pahinta? Ja kuitenkin minä kaikesta sydämmestäni rakastan sinua!

(Rientää Maijan luo ja heittäytyy hänen kaulaansa; mutta saa Maijalta sellaisen sysäyksen, että kaatuu.)

Maija: Hyi sinua! Hyi, juopunut retkale! Anna heti pois minun kaulahuivini, anna heti, täst'alkaen en enää tahdo nähdä sinua!

Neulanen (Nousee ylös): Pahoin teit minulle, Maija, sysätessäsi minut luotasi. Toinen mies minun sijassani olisi silmittömästi suuttunut, mutta yhä vieläkin rakastan minä sinua. Hei, Maija, ensi pyhänä me papin pakinoille menemme ja sitten…

Maija (Tarttuu häneen): Tuki suusi! Anna heti pois minun kaulahuivini!

Neulanen: Mutta, Maija kulta, sinähän annoit sen minulle?

Maija: Anna heti se pois! Paremmalle miehelle sen annan. Sinua en tahdo enää nähdäkään.

Neulanen (Peräytyy askeleen): Huivi on minun! Sinä annoit sen minulle ja siks' se on minun.

Maija: Minäkö antaisin huiveja kaikenlaisille hampuuseille. Vai et meinaa antaa? Kyllä sen minäkin saan. (Tarttuu Neulaseen ja tempaa hänen taskustaan kaulahuivin). Ja nyt hyvästi sinun kanssasi!

(Poistuu kiivaasti.)

Neulanen (Puoli itkussa): Voi, voi, voi, voi, kaulahuivin antoi, takaisin otti! Maija, Maija, hoi, älä mene vielä! Pentele sentään, ei taida se enää rakastaakaan minua!

(Nuoriso on nauraen katsellut kohtausta.)

1:nen poika: Mitä mestari nyt tällaista asiaa surra viitsii!

2:nen poika: Huoli pois! Ei suru auta maailmassa.

Neulanen: Te olette oikeassa. Mutta on se sentään ikävää, ellei tuo Maija enää tykkää minusta. Suuttunut se oli niin penteleesti!

1:nen tyttö: Mutta onhan muuallakin tyttöjä… kyllä mestari saa rakkaampiakin.

Neulanen: Aivan oikein. Maa on suuri ja lavea ja neitoja paljon. Sanotaan, että joka vuosi syntyy naisia kaksi kertaa niin paljon kuin miehiä. Onkohan siinä perää?

1:nen poika: Kyllä se on totta. Mestarilla ei näin ollen ole hätäpäivää.

Neulanen: Mitäs minulla! Mutta luuletteko, että minä saan yhtä hyvän muijan kuin tuo Maija, vaikka hän hylkäisikin minut?

2:nen tyttö: Ihan varmaan.

1:nen tyttö: Ja eihän tuo Maija niin erinomainen ole. Hulluhan se on, joka heti suuttuu, jos mies vähän maistelee.

Neulanen: Se on totta, hulluhan se on. Palttua minä annan sellaiselle, kuin tuo Maija on. Nyt olen päättänyt sen. — Mutta kuulkaahan, neuvokaa minulle joku, jota nyt rupeaisin armastelemaan.

2:nen poika: Kyllähän sellaisia paljon löytyy, jotka mestarista pitävät.

Neulanen: Kuka esimerkiksi?

2:nen poika: No, esimerkiksi tuo Peltolan Eveliina.

Neulanen: Aivan oikein. Hän on sangen soma muija. Ja eihän se vielä ole liiaksi vanhakaan.

3:s poika: Mikäs vanha se vielä on! Tuskin viidenkymmenen.

Neulanen: Se sopii hyvin. Minun ikäni on myös niillä vaiheilla. Jaa'a Eveliinan otan minä kullakseni. Se on päätetty. Lähden heti hänen luoksensa. Maijalle annan palttua.

2:nen poika: Me lähdemme myös sinnepäin. Voimmehan siis kulkea yhdessä.

Neulanen: Aivan hyvin. Mutta emmeköhän tässä mennessämme pistä lauluksi? Kyllä minä alan.

1:nen poika: Tehdään se.

Neulanen: No niin. Lauletaan sitten, pojat, lauletaan se laulu, jonka Ahtolan Aukusti teki silloin kun Leena antoi hänelle rukkaset. Se soveltuu muuten minulle sangen hyvin.

1:nen tyttö: Ei sellaisia lauluja!

Neulanen: Se lauletaan. Nyt, pojat, ottakaa äänestä kiinni. (Lyö tahtia ja alkaa laulaa. Kaikki menevät).

(Pojat ja Neulanen laulavat).

Ja en minä itke sittenkään, en tunne tuskan tulta, mä vaikka sainkin rukkaset sinulta, Leena kulta. En murehdi, en ollenkaan, oon ilomieliä, laulan vaan, mä kyllä kullan uuden saan ja entist' upeamman!

Maija (Tulee hetkisen kuluttua vastaiselta suunnalta): En minä nyt sentään olisi koskaan uskonut, että Jussi ryyppäisi, en olisi uskonut, vaikka joku olisi sitä minulle sanonutkin. Mutta sellaistahan se on, että asia niin mahdottomalta kun se näyttääkin, voi kumminkin mahdolliseksi tulla. (Katselee siihen suuntaan, jonne Neulanen ja muut menivät). Tuolla hän nyt astuu muiden keralla ja näyttää olevan sangen iloissaan. Viina villitsee miehen, viisaastakin tekee se hullun. — Taisin minä sentään olla ehkä liiaksi ankara Jussia kohtaan; ellei tämä olisikaan hänen syytänsä; jos muut olisivat juottaneet häntä? Mitä vielä! Kyllä maar mies osaa niin paljon vastustaa, ettei hänelle väkisin tyrkytetä. Vapaasta tahdostaan on hän juonut; ja minä tein aivan oikein sanoessani hänelle, etten enää tahdo olla hänen kanssansa missään tekemisissä. Tehköön nyt mitä tahansa, minä en hänestä välitä, en pennin edestä.

(Aatami tulee viulu kainalossa vetäen Saksista mukanaan. Saksinen vastustelee.)

Aatami (Erikseen Saksiselle): Nyt olen laittanut asiat niin, että Maija on suuttunut suutariin ja nyt saat sinä koettaa onneasi.

Saksinen (Erikseen Aatamille): En, en minä uskalla!

Aatami (Samoin): Kyllä minä kosin. (Maijalle). Päivää, Maija!

Maija: Mitä nyt?

Aatami: Se on nyt niin, Maija, että tämä kraatari Saksinen, taitava neulan käyttäjä ja muuten kunniallinen mies, on huomannut elämänsä liian yksitoikkoiseksi ja ikäväksi, ja on hän sentähden päättänyt ottaa itsellensä ystävän, joka on hänelle sopiva. — Eikö asia ole niinkuin sanoin?

Saksinen: Kyllä se niin on.

Maija: Mutta minkätähden puhutte tätä minulle?

Aatami: Ei niin kiireesti, Maija, ei niin kiireesti. — Useampia neitokaisia on kraatari tähystellyt, mutta ainoastaan yhteen ovat hänen silmänsä kiintyneet. — Eikö asia ole kuten olen sanonut?

Saksinen: Niin se on. Ainoastaan yhteen ovat silmäni kiintyneet, ainoastaan yhteen.

Maija: Vai niin.

Aatami: Mutta ennenkun asiaa pitemmälle puhumme, tahdon mainita, että kraatari Saksinen ei suinkaan ole mikään roskamestari, sillä onpa tapahtunut, että senaattorikin on häneltä housut tilannut ja työn kuntoa kiitellyt. (Saksinen nykäsee Aatamia hihasta). Ja vielä tahdon mainita, että hän ei suinkaan ole mikään köyhä mies. Talo on oma ja rahaa kuin roskaa.

Maija: Vai niin.

(Aikoo mennä).

Aatami (Tarttuu häneen): Maija, pari sanaa vielä. Tuo yksi, johon mies on silmänsä iskenyt, joka lemmen on sytyttänyt häneen, tulisen ja todellisen lemmen, olet juuri sinä, Maija. Sinua on rakastanut kraatari ja sinua ilman hänen elämänsä on syksyistä ja sumeata. Minä siis sinulta kysyn, tahdotko hänen kerallansa elämän surut ja ilot jakaa, tahdotko tulla hänen heikommaksi astiaksensa?

Maija (Joka Aatamin puheen aikana on koettanut päästä irti kuitenkaan onnistumatta): Vai kosii Saksinen minua? No, enpä olisi uskonut! Mutta ikävä kyllä, täytyy minun panna vastaan. Päästä minut!

(Tempaisee itsensä irti ja poistuu).

Saksinen (Kiroten): Siinä se nyt oli!

Aatami: Pentele sentään!

Saksinen: Nyt on kaikki turhaa. Se rakastaa sittenkin tuota kurjaa suutaria.

Aatami: En minä luule kuitenkaan, että niin on asian laita. Katselin metsästä heidän kohtaustaan, Maijan ja suutarin, ja ainakin siitä päättäen on Maija ainaiseksi suutarin hyljännyt, vaikka ei sinullakaan, veikkoseni, ole mitään toivoa.

Saksinen: Pentele sentään! Luulin minä sinun toimittavan asiasi paremmin.

Aatami: Minä parastani koetin. Muuta en voi tehdä. Sinun mielesi on musta, veikkoseni. Juo, (tarjoaa pulloa) tämä surut sammuttaa!

Saksinen: Minua ei haluta.

Aatami: Ainakin minua haluttaa. (Juo). Muuten tämä kepponen rupesi jo kyllästyttämään minua. Ajattele, hellästi rakastivat toisiansa Maija ja suutari, heidän liittonsa olisi onnelliseksi tullut; nyt tulin minä ja eroitin heidät. Tein väärin ja kalvaapa se omaatuntoani hieman.

Saksinen: Vai niin, sinä näytätkin olevan suutarin puolella.

Aatami: Veljeni kraatari, tämä tosiaankin surettaa minua. He rakastivat toisiansa lemmellä puhtaalla ja todellisella, jota vastoin, sinä rakastit Maijaa melkein ainoastaan rahojen tähden…

Saksinen: Mitä sanot!

Aatami: Näin ollen oikeus ja kohtuus olisi ollut, että suutari ja Maija olisivat toisensa saaneet. (Ajattelee). Kuule, veliseni, lepy nyt jo, älä vihaa kanna sydämmessäsi.. Kuule, emmekö menekin Maijan luo ja ilmoita hänelle asian todellista laitaa? Saamme ehkä vielä rakastavien välit entiselleen?

Saksinen: Paha sinut periköön! Vai vielä ilmaista asiaa. Mene helvettiin!

Aatami: Minun täytyy se tehdä. Tänä iltana vielä pitää rakastavien välit olla kuin ennenkin. Tämä kaikki säälittää minua.

Saksinen: Sinä perkele!

Aatami: Veljeni kraatari, älä ole murheisalla mielellä, vaikka kehnosti onnistuikin asiasi. Saat sinä eukkoja muualtakin ja aivan yhtä rikkaita. Kuule, laulanpa sinulle laulun, joka on lohduttava sinua. (Laulaa):

Ei tän kylän neiet ne pulskia oo, mies niitä ei lempiä voisi. On muualla tyttäret hellemmät, on muualla impyet viehkeemmät.

Ja maljan mä kunniaks' heidän nyt juon ja toisenkin kohta mä maistan. Jos armasta tahdot sä, kaihoat, mies, niin muualle, muualle johda sä ties, on muualla hellemmät immet.

(Taputtaa räätäliä olalle). Niin laula, kraatari, laula ja iloinen ole!

Saksinen: Mene hittoon lauluinesi!

(Pois).

Aatami: Pois menen minäkin. Tuota miestä en enää tahdo palvella. Maijan luokse lähden ja teen sovinnon hänen ja suutarin välillä.

(Pois).

Neulanen (Hetkisen kuluttua vastaiselta suunnalta): Maija, Maija hoi! Maija-a-a! Minnehän se meni? Voi sentään! Nyt se varmaan on minuun ainaiseksi suuttunut. Että tämän nyt piti tapahtua! Muistan hämärästi että minä äsken olin hänen kanssansa keskustelussa; hän haukkui minua, ja riisti minulta kaulahuivin, jonka oli antanut minulle. Hämärästi muistan tämän, sillä minä olin humalassa. Lähdin sitten muiden keralla teitä tallustamaan — mutta matkalla selvisi pääni, humala katosi kuin tuhka tuuleen. Silloin, selväksi tultuani, näin kaikki oikeassa valossa. Voi sentään! Mutta heti täytyy minun tavata Maijaa, minun täytyy! Hän kyllä antaa minulle anteeksi, kun koreasti pyydän. — Minnehän se meni? Maija, Maija, hoi! Maija, hoi-i-i!

Maija (Tulee ärtyisesti): Mitä sinä tahdot?

Neulanen (Kiepsahtaa Maijan kaulaan): Anna nyt, Maija kulta, anteeksi!

Maija (Sysää hänet luotansa): Pois, minä en tahdo nähdä sinua!

(Aikoo mennä).

Neulanen (Estää sen): Voi, eihän tämä ollut minun syyni!

Maija: Vai ei sinun syysi. Kenen sitten?

Aatami (Joka viime kohtauksen aikana on kuunnellut kauempana): Syy on minun.

Maija: Aatami?

Aatami: Minä juotin suutarin humalaan. Suo siis, Maija, anteeksi hänelle ja ota hänet armoihisi jälleen.

Maija: Selitä asia tarkemmin.

Neulanen: Niin, Aatami rakas, selitä! Minua ei Maija usko.

Aatami: Tahdonpa sen kertoa siis, että rauhan saisitte. Asia on tämä, kraatari Saksinen myös oli tulisesti ihastunut sinuun, Maija, mutta toivottomaksi huomasi hän tilansa, sillä olipa hän huomannut, että sinä paljon pidit suutarimestari Neulasesta…

Maija: Siinä hän lienee erehtynyt.

Aatami: … ja suutari piti sinusta. Sentähden päätti mies turvautua juoniin. Lupasi minulle pari markkaa, jos minä laittaisin asiat niin, että sinun ja suutarin väli tulisi kylmäksi. Minä satuin juuri olemaan rahanpuutteessa; olin nimittäin pantannut viuluni viinakauppiaalle yhdestä pullollisesta; halusin saada sen takaisin ja lupasin toimittaa kraatarin asiat. Tiesin, että sinä, Maija, vihaat juopuneita miehiä; päätin sentähden juottaa suutarin humalaan. Tässä onnistuinkin. Tosin hän kauan vastusteli. Mutta sattui hänen mielensä olemaan hieman murheisana ja juuri sinun tähtesi, Maija…

Neulanen: Aivan oikein. Sinä lähdit minun luotani niin äkisti, siitä tuli murheisaksi mieleni.

Aatami: Siis on Maijallakin syynsä jutussa.

Neulanen: En minä olisi ryypännytkään, ellei mieleni olisi ollut murheisana. Ja Aatami sanoi minulle että suru katoaa, kun vähän maistaa.

Maija (Lyö käsiään kummastuneena): No enpä uskonut olisi! Vai tällainen juttu!

Aatami: Juuri tällainen juttu. Loput tiedätkin sinä itse. Minua suuresti rupesi kaduttamaan, että olin saattanut kahden rakastavan välin eripuraiseksi. Päätin sentähden selittää jutun. En olisi ehkä konstailemaan ryhtynytkään, mutta tuo viulu asia…

Maija: Hyvin teit, Aatami, kertoessasi tämän mulle. Minä olinkin niin pahalla mielellä, että…

Neulanen: Ja minä olin epätoivosta pakahtua. Mutta nyt on kaikki hyvin, Maija!

Maija: Niin on. Kaikki on nyt hyvin, Jussi!

Neulanen: Muija…

Maija: Jussi…

Neulanen: Aatami sanoi meitä rakastaviksi, Rakastammekohan me toisiamme?

Maija (Kiihkeästi syleillen suutaria): Rakastamme, rakastamme! Tämän kepposen perästä on minun rakkauteni kasvanut kaksinkertaiseksi!

Neulanen (Syleillen Maijaa): Ja minä en koskaan ole näin sinua rakastanut! Hei, Maija, nyt elämä alkaa elämältä tuntua! Katso! Tuolla hongiston helmassa seisoo tölli, minne me muutamme. Laaja näköala on sen akkunasta yli metsien ja laaksojen. Sen akkunan ääressä olen minä monta kenkäparia valmistanut. Niin, sinne muutamme. Minä teen kenkiä, sinä rukkia väännät ja jalallasi kehtoa heilutat, jossa pieni punaposkinen nukkuu…

Maija: Pieni punaposkinen poika!

Neulanen: Josta kasvaa suutari isänsä vertainen. — Aatami, minä olen onnellinen, minä!

Aatami: Sen uskon. Olisipa minullakin vielä se aika, kun Liisa vainaa vierelläni astui! Mutta kalmistossa nukkuu hän nyt.

Neulanen: Rauha hänelle! Mutta, Aatami, sinä tiedät, millaista on elämä naimisissa olevan miehen. Lausu se minulle!

Aatami: Millaistako hänen elämänsä? Käyntiä päivänpaisteisella kummuilla, kulkua ihanassa laaksossa, jossa koivut juuri ovat kukkaan puhjenneet, jossa lähteet lirisevät ja linnut laulavat ja tuulet soivat leppeinä leyhyen viileyttä. Sellaiseksi olen hänen elämänsä tuntenut. Se on alituista nautintoa, alituista onnea… ja suruja ja huolia ei hänen poluillaan ole.

Neulanen: Yhä korkeammaksi tunnen minä onneni. Aatami, minä olen onnellisin suutarimestari auringon alla! Onnellisin mies, joka naskalia ja pikeä on konsanaan käyttänyt! Minun armas Maijani! (Syleillen Maijaa). Mutta soita, veikkoseni, meille pienoinen polkka. Minä tanssin Maijan kanssa morsiustanssini!

Aatami: Tai kihlajaistanssisi.

Neulanen: Miten vaan, mutta soita!

Aatami: Sen olen tekevä.

(Soittaa).

Neulanen: Ja nyt minun morsiameni!

(Tanssii Maijan kanssa). (Nuorisoa tulee.)

1:nen poika: Kas! täällähän Aatami onkin ja kiihkeästi soittaa hän soitikollaan. Hei, tytöt, nyt saamme hauskaa!

(Tempaa lähimmän tytön kainaloonsa ja hänen kerallaan ryhtyy tanssimaan. Muut tekevät samaten, joten kohta kaikki ovat pyörimässä. Mutta ylinnä karkelossa liehuu Neulanen käsivarrellaan hymyilevä Maija).

Esirippu.