E-text prepared by Tapio Riikonen

AENEIDI

Kirj.

P. VERGILIUS MARO

Suomensi ja lyhyillä selityksillä varusti

K. Siitonen

Pietarissa, Anton Lindebergin jaettavana, 1888.

Sortavalan Osake-Yhtiön kirjapainossa.

SISÄLLYS:

Alkulause.
Ensimmäinen laulu: Aeneaan tulo Karthagoon.
Toinen laulu: Troijan hävitys.
Kolmas laulu: Matka-sadut.
Neljäs laulu: Dido.
Viides laulu: Kilpaleikit.
Kuudes laulu: Manala.
Seitsemäs laulu: Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa.
Kahdeksas laulu: Aeneaan liittolaiset.
Yhdeksäs laulu: Sodan alku.
Kymmenes laulu: Sota.
Yhdestoista laulu: Sotilakko ja sodan jatko.
Kahdestoista laulu: Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.

Alkulause.

Soisin Suomeni hyväksi, maani marjan kasvavaksi.

Publio Vergilio Maroni, jonka etevin teos, Aeneidi-kertomaruno, tässä lukialle suomalaisessa puvussa tarjotaan, syntyi Andes-kylässä lähellä Mantuan kaupunkia 15 p. Lokak. v. 70 e.Kr., Marko Licinio Krasson ja Knejo Pompejon Rooman konsulina ollessa. Hänen isänsä, Vergilius Maro, oli maanviljeliä ja hänen äidistään tiedetään vaan, että hän oli nimeltään Maja. Seitsemännestä vuodestaan asti Kremonassa koulua käytyänsä, lähetettiin runoilijamme nuorukaisena ensin Milanoon ja sitten Neapoliin oppimaan, missä hän lakitieteen ohessa harjotti varsinki roomalaisen ja kreikkalaisen kirjallisuuden lukemista.

Eräs tapaus vaikutti silloin suuresti runoilijamme elämään. Se oli seuraava: kun keisari Augustus oli v. 31 e.Kr. Aktion luona saavuttamansa voiton kautta pääsnyt Rooman rajattomaksi hallitsiaksi, palkitsi hän sotamiehiänsä heille maatiluksia lahjottamalla ja näiden lahjotettujen maatilojen joukossa oli Vergilionki kotitila. Tämä seikka pakotti hänet Roomaan lähtemään, maatilaa takasin puuhaamaan ja siten tuli hän tutustumaan suosijansa Maecenaatin, Auguston ystävän, kautta myös keisari Auguston kera, jonka avulla sai sitte helposti perintötilansa takasin. Keisari Auguston suosio vaikutti, että hän siitä lähtien saattoi huoleta runoilija-toimiinsa antautua.

Hänen ensimmäisenä tärkeämpänä teoksenaan pidetään "Paimenlauluja" (Bukolika). Ne olivat idyllejä sekä saavuttivat aikanansa niin suuren suosion, että niitä julkisesti Rooman theaattereissa luettiin ja kerrotaan, että yleisö, runoilijamme sinne saapuessa, seisoalle nousemallansa osotti hänelle erityistä kunnioitustansa. Paimenlauluja sepittäessä oli Vergilion esikuvana kreikkal. runoilija Theokritos.

Vergilion toinen suurempi teos on hänen nelilauluinen oppirunonsa "Maanviljelyksestä" (Georgika), jonka ensimmäisessä laulussa hän puhuu maanviljelyksestä, toisessa — puiden kasvatuksesta, kolmannessa — karjan- ja neljännessä — mehiläistenhoidosta.

Vaan etevin hänen teoksistaan on Aeneidi, kertomaruno, jota hänen sanotaan kirjoittaneen koko 12 vuotta. Kuuden ensimmäisen laulun sepityksessä on hänen esikuvanaan ollut Homeron Odysseia sekä varsinki neljännelle laululle rhodolaisen Apolloonion "Argonauti-retken" kolmas laulu. Aeneidin jälkimäinen puoli muistuttaa taasen Homeron sotais-henkistä Iliaadia ja vain jolloin kulloin äsken mainittua Apolloonion teosta. Keisari Augustus oli niin Aeneidiin mieltynyt, että hän tahtoi sen oitis luettavakseen, mikäli vaan teosta valmistui, vieläpä Vergilion suunnitelmatkin siihen, mikä vielä oli valmistumatta. Aeneidin alun ilmestyessä lauloi runoilija Propertius:

"Rooman jo väistykäten runojat, tekin väistyte Kreikan; syntyvän näen jalompaa, kuin Iliaadikan' on!"

Luultavasti uusia aineita Aeneidiin hankkiaksensa, — sillä Vergilio aikoi vielä sitä jatkaa —, läksi hän Kreikkaan, jolloin Megarassa tutkimassa ollessaan, hän sairastui ja sen vuoksi täytyi kohta lähteä kotiansa purjehtimaan, mutta kuoli, juuri kuin oli Italiaan saapunut, Brundusiumissa v. 18 e.Kr., 52:lla ikävuodellansa. Hänen ruumiinsa vietiin sieltä Neapeliin, jonka lähellä, Puteolin luona, hänen hautansa vieläkin löytyy. Jos vielä mainitsemme, että hänen ystävänään oli mainio roomalainen runoilija Horatius, niin olemme maininneet tähdellisimmät seikat Vergilion elämäkerrasta, mitkä hänestä nyky-ajalle ovat säilyneet.

Vergilion Aeneidi-lauluista ei tätä ennen ole ollut suomennettuna muuta kuin l, 2 ja 4:s laulu, joista ainoastaan ensimmäinen Suomi-kirjassa painettu laulu on kirjakaupoissa ollut saatavana. Tätä puutetta olen suomennokseni kautta koettanut poistaa.

Suomentaessani olen pää-asiallisesti noudattanut A. Genetz'in Savo-Karjalaisen Osakunnan "Koitar"-albumissa julkaisemia kuusimitta-runon sääntöjä. Kuitenkin on minun joissakuissa kohdissa niistä täytynyt poiketa. Nelitavuisissa sanoissa olen käyttänyt viimeistä tavua korollisena, kuten esim. "huokaukset" j.n.e. Yhdistettyjä kolme- ja nelitavuisia sanoja olen taas korkoon nähden usein käyttänyt ikäänkuin muodostaisivat ne vain yhden sanan ja olen niissä korkoa polkenut, niinkuin "sill'aikaa", "maanmiesten" y.m.

Nimien lausuntotavassa olen ylimalkaan noudattanut latinalaista lausuntotapaa, mutta välisti myös meidän, esim. "Aasian" (muistaakseni kerran vain "Asian", kuten Verg.) ja harvoin "Itaalian" (enemmiten "Italian", kuten Verg.). Täyttä johdonmukaisuutta niiden viljelyksessä samoin kuin yleensä Suomenkielen kirjoitustavassa en ole parhaimmalla tahdollanikaan aina voinut saavuttaa.

Mitä nimien kirjoitustapaan tulee, olen oe:n muuttanut ee:ksi, — c:n, kerakkeen ja kovan ääntiön edellä, k:ksi, ph:n — f:ksi; mutta ae, joka on lausuttava kuin pitkä e, on jäänyt nimissä latinaiseen muotoonsa, koska en tahtonut Aeneidin pääsankarin nimeä toisenmuotoiseksi muuttaa.

Sekä telkkimenä (vahvikkeena) että ja-sanan asemesta olen usein käyttänyt loppuliitettä -kin, samoin kuin latinankielessäkin Vergilio itse on pleonastisesti käyttänyt tämän sukulaista enklitikaa — qve; tällä olen koettanut välttää tuota mitään merkitsemätöntä on-sanan telkkimenä käyttämistä. Ki- eli -kin-liitteen viljelemistä ja-sanan asemesta tapaa Kalevalassakin, ehkä harvoin (vertaa Kal. 41 runo, s. 127-128).

Ennen ilmaantuneista Aeneidi-suomennoksista olen hyväkseni käyttänyt M. Costianderin suomentamasta ja J.L. Krohnin korjaamasta Aeneidin I:stä laulusta joko osaksi tai kokonaan seuraavat värssyt: 74, 90, 149, 158, 177-178, 189-191, 426, 436, 440-441, 46l, 488-489, 524, 539, 552, 566-567, 579, 703-704, 709, 713-714, 742, 745-746, 748-749 ja 755 (yhteensä 33 värssyä) sekä lehtori H. Hellgrenin 4 laulun suomennoksesta värssyt 45, 482, 547-549, 56l, 571-572, 574, 592, 628-629, 640, 644, 685-693, 695 ja 700 (yhteensä 25 värssyä).

Suomentaessani olen pyytänyt pysyä tekstissä niin tarkkaan kuin mahdollista. Paikottain olen kuitenki tahallani tekstistä poikennut ja tämän olen tehnyt syystä, minkä tekstiäni alkukieleen vertaava lukia itse on huomaava. Luonnon ääniä tapailevien värssyjen suomennosta olen koettanut kyllä, vaan vakuutukseni on, että niiden saaminen alkutekstin mukaiseksi on mahdoton; senkaltaisia ovat esim. I, 53, II, 631, III, 557, VI, 573, VIII, 452, 596 y.m.

Koska olen vakuutettuna, että Suomenkielen varastossa on suuri joukko kauneita ja sattuvia, mutta nykykielessä vain ani harvoin käytettyjä sanoja, niin olen tekstilläni tähänki nähden koettanut kortiseni vetää; näiden oudompien sanojen selityksen olen liittänyt kirjan loppupuolelle.

Selvyyden vuoksi olen kunkin laulun varustanut ainehistolla ja päällekirjoituksella, joita, kuten tietty, ei alkutekstissä ole.

Latinan kieltä tuntematonta lukiaa varten olen katsonut tarpeelliseksi varustaa tekstin lyhyillä selityksillä, jotka ovat enimmiten otetut H. Aminson'in "Kommentarier öfver Virgilii Aeneis"-nimisen kirjan toisesta painoksesta, mutta osaksi myös muualtakin.

Ennen kirjan viljelemistä pyydän minä lukiaa hyväntahtoisesti korjaamaan haitallisimmat huomatuista vioista ja painovirheistä, mitkä ovat nähtävänä loppuun liitetyssä paino- y.m. virhe-luettelossa, ja johon vielä liitettäköön, että sana suhahtain siv. 329, v. 474 on oleva suhahtaa; niiden välttäminen painopaikan kaukaisuuden ynnä muiden syiden vuoksi on ollut tavallista vaikeampi. [E-kirjassa e.m. virheet korjattu.]

Semmoisenaan, jommoiseksi sen olen voinut saada, tarjoan suomennokseni Aeneidin tuttavuuteen haluavan yleisön käsiin. Huomautukset, mitkä tapahtuvat sine ira et studio, s.o. kiukutta ja kiivaudetta, otetaan kiitollisuudella vastaan.

Suomentaja.

ENSIMMÄINEN LADLU.

Aeneaan tulo Karthagoon.

Ainehisto.

Johdanto. — Junon viha Troijalaisia vastaan (v. 1-50). — Juno pyytää, näitä hukuttaakseen, Aeolon päästämään myrskytuulet raivoamaan (51-80). — Myrsky (81-123). — Neptunus asettaa myrskyn (124-156). — Aeneaan saapuminen Pohjois-Afrikan rantaan ja levähdys siellä (157-222). — Venuksen valitus Juppiterille Troijalaisten kovan onnen vuoksi ja Juppiterin lohdutus (223-304). — Aeneas kohtaa Venuksen, joka hänelle selittää, mihin maahan hän oli joutunut ja lähettää hänet — pilvehen kätkettynä — Karthagoon (305-417). — Karthago ja sen muhkean temppelin Troijan sotaa kuvailevat kuvat (418-493). — Ilioneyn anomus Didolle suojelemaan Troijalaisia ja Didon leppeä vastaus (494-578). — Aeneas, tullen näkyviin, kiittää tästä Didoa (579-612). — Dido ottaa ystävällisesti Aeneaan ja Troijalaiset vastaan ja käskee valmistamaan juhlalliset pidot (613-656). — Lemmetär neuvottelee poikansa kera, kuinka he Didon hurmaisivat rakkaudella (657-696). — Pidot Didon hovissa (697-756).

Oon se, ku paimenten soraluikulla soittelin muinoin laulua, sitt' eroten lehikoista ma naapuri-pellot saatoin tottelemaan ehk' kuinkin ahnetta herraa, — maanmiesten hyväks työ, — vaan nyt Mars'in kamalasta[1] taistelust' ynn' urohosta ma laulan, jok' ensinnä Troijan 1 rannoilt' Italiaan, Lationkin äärille saapui, Salliman käskystä; paljonpa hän samos maita ja merta, tahdost' ylhäisten, vihan kantavan Junonki vuoksi: paljon kärsiä sai sodan aikana, siks kuni laittoi 5 kaupungin sekä toi jumalat, Lation suku jost' on, albalais-isät, niin myös Rooman korkeat muurit. Kerroppa, oi Runotar, mikä syy tai loukkaus tenhon, tai mitä surren hän, jumal'ruhtinatar, sysäs miehen hurskaan, mainehikkaan niin moneen vaivahan, vaaraan? 10 Moinenko täyttääpi viha myös jumalittenki mielet? Kaupunki olj ijäkäs, jota Tyron hallitsi kansa, Karthago, Italiast' etähällä ja suult' Tiberin vuon, mahtava aarteiltaan, aseleikkihin innokas varsin: Junon jot' yksinähän sanotaan yli kaikkia maita 15 hallinnehen, Samonkin yli saaren. Tääll' asehensa, täälläpä vaununsa olj; sen jo silloin kansoja tahtoi, kiiihkeäst' toivoi vallitsemaan, jos Sallima sois sen. Teukroin heimosta sill' oli kuullut nousevan kerran miehen, jon hajottaa oli määränä Punien muurit; 20 tästäpä kansan, laajalti hallitsevan, sodass' uljaan koituvan viel Libyan tuhoks; päättänehen täten Parkkain. Junopa, tuot' araksuin sekä muistaen entistä sotaa, jot' oli armahan Argonsa puolesta Troijassa käynyt, kun ei lähtenehet vihan syyt eik' katkerat murheet 25 mielestä, mut Parisen yhä tuomio rintansa pohjaa kalvaa, halveksitun ihanuutensakin syvä loukkaus, ryöväillyn Ganymedesin arvo ja inhomans' kansa: suuttuen kaikesta täst' etähäll' Latiosta hän esti, heitellen Danaoin tylynkin Akhilleen karikkeita, 30 Teukroja, ain' ulapalla; he kaikkia aavoja pitkin harhasivat, kuten onnensa ohjas, mont' ajast'aikaa. Näin tukalaa perustaa oli Rooman valtoa varsin. Tuskin purjehtineet olivat Sikulein näkyvistä halkoillen meren aaltoja vaahdokkait' ilomielin, 35 kuin Juno, ikihaavoa kantaen rintansa alla, näin nimes: "Täytysikös mun aivoitukseni heittää? Teukrojen hallitsijaa muka Italiast' en ma pois sais? Sen muka kohtalo kieltää! Eikös Argivo-laivat polttaa voinut ja nää merehen upotellakin Pallas 40 ainoan vimmatun Aijaan syyn sekä raivojen vuoksi? Pilvestä linkoillen tuo Juppiterin ukonnuolen laivat työns hajalleen, meret meuruellen vihureilla rinnoin raadelluin hänet henkivän tuulispäällä tempas ja sitten tuon kohen kallion särmeä paiskas. 45 Vaan minä Juppiterin sisar, puoliso, myös jumalaisten haltiatar tätä kansaa vastaan niin monet vuodet taistella saan. Kenp' täst'edes Junon tahtoisi voimaa palvella, ken enähän häll' uhreja nöyränä tehdä?" Näitä kun haltiatar sydämessään kiihtyen mietti, 50 Aeoliaan, vihurein kotihin tuli, raivoavaisten myrskyjen seutuun. Laajassa luolassa Aeolus täällä tuulet tuivertavat sekä myrskyiset väkipuuskat hallitsi, kahlein nää masentain sekä vankeudella. Harmissaan jyryten nämät vuoren telkien luona 55 hurjina pauhaavat. Yleväss' asuen hovissaanpa Aeolus hallitsee, vihat hilliten, mieliä tyyntäin: ellei niin tekis hän, nepä maat, meret, korkean taivaan tempaisi mukanaan ja ne niin sirottaisivat ilmaan. Vaan isä kaikenvoipa ne mustiin luolihin kätki, 60 peljäten tuot', ylevänki ne vuoren paadella peitti, määräsi heillen myös kuninkaan, joka vahvana voisi ohjia kiinnittää sekä laskea, käskyjen jälkeen. Junopa tuot' anoen on lausehin näin nimeellyt: "Sullen taivahisten isä kuin inehmoin soi herra 65 aaltoja tyynentää ja ne tuulella, Aeolus, nostaa; kansa, jot' en minä kärsi, nyt kyntää Tyrrhenin merta Iliot' Italiaan sekä voitetut vieden Penaatit: tuulet kiihottaos, ett' uppois laivojen keulat, tai aja nuo hajalleen sekä heittele ruumihit mereen! 70 Toist' on kymmentä varreltaan sulonymfia mulla, joist ihanimman sulle ma annan Deiopean, liittäen tuon sinuhun avioll', omakses ijäks lausun, kanssas viettämähän vuoks ansiojes ikäpäiväs kaikki ja saattamahan isäks sun ihanaisien lasten." 75 Aeolus vastaa: "Haltiatar, sun työsi on käskyn tutkia laatu, mut mun vain toivosi, käskysi täyttää! Mulle sa valtani suot, jumalainkin suosion saatat, sie minut myöskin teet jumalain aterjain osakkaaksi, vinhain myrskyinkin sä mun autoit hallitsijaksi." 80 Näinpä hän lausuttuaan löi valtikall' ontelon vuoren syrjähän; ryntäsi tuulet nyt kuni riehuva joukko sinne, joss' auk' oli tie, rajuten vihurillansa mailla. Laskeupi merellen suvituuli ja myrskysä louna, myös itä, yhdessä nuo meren meuruavat syvänteetkin, 85 rannalle vyöryttäen yhä karjaspäit' jyrinällä. Tästäpä miesten huuto ja köysien vinkuna syntyy. Äkkiä peittävät pilvet Teukroilt' taivon ja päivän; laskeutuu merellen nyt synkeä yö, sysimusta. Maannavat jyrskähtävät, särähtyy säkeneihinsä taivas: 90 kaikkipa miehillen tuhon joutusan rientävän uhkaa. Aeneaan jäsenet vilust' äkkiä kohmehen käyvät. Huoaten nostaa hän molemmat kädet taivoa kohden, näin nimeten: "Oi, kolmasti, neljästi onnelliset ne, Troijan, joill' yleväin oli sallittu muurien luona 95 kuoll' isien näkyviss'! Oi, sie Danaoin uros uljas, Tydeon poika, ma miks' en hukkua Ilioss' saanut enkä sun kättes kautta jo siellä mun henkeni heittää, joss' on julman Akhilleen keiholta kaatunut Hektor, voimakas Sarpedon — sekä joss' Simoïs-joki huuhtoo 100 aaltojens' all' urosten asehet sekä jäntevät ruumiit?" Näin hänen lausuissaan ulisten lyö pohjonen myrsky äkkiä purjeihin sekä laineit' tähtihin nostaa. Airot murskahuvat ja nyt kääntyvi keula ja laine laitahan roiskahtaa sekä jyrkkänä vuorena uhkaa. 105 Nuo ovat aaltojen harjalla, näill' on maa näkyvissä lainetten välyksessä ja hiekalla telmivät tyrskyt. Kolmet temmattuaan Suvi töytäyttää salasärkkiin, särkkiin, joit' Itaalot meren keskus-alttariks kutsuu: hirveä harjannet ulapalla; mut laivoa kolme 120 seljältä Syrtteihin Itä tunkee (surkea nähdä), rannoillen sysäten, ja ne hiekan vallilla kiertää. Sen, joka Lykiolaiset, Oronteenkin vakamielen kantoi, jäljestä päin hänen nähden hirveä laine peittää: järkähtyy sekä suin päin aaltohon suistuu 115 nyt perämies; mut paikallaan alus kertoa kolme kierryttyään vajos viimein ahneesen kurimukseen. Harvoja nähdään uiskelevan enähän ulapalla; uiskeli laudat vain, urosten asehet, varat Troijan. Ilionein tukevan aluksen ynn' urhon Akhaten, 120 myöskin Abaan sekä sen, ijäkäs samos jolla Aletes, voittaa myrsky ja kaikki ne liitteill' löyhentyneillä vett' imevät tuhokasta ja rappeuvat rakoloihin. Vihdoin suurella pauhulla kuohoavaks meren huomaa, hyisenkin rajusään Neptunus ja syöveri pohjain 125 liiaksi liikkuvan. Silloin aallon harjalta nostaa leppeän pääns' sekä kummastuen merellen tähystääpi. Huomaa Aeneaan alukset hajallaan yli seljän, aaltojen, taivonki uhkaaman tuhon vaarassa Teukrot. Kohtapa arvaa sen veli Junon kiukkujen syyksi. 130 Luokseen Lännen kuin Idän kutsui; näin nimes sitten: "Näink' ylen luotatten muka korkeahan sukuhunne? Maan sekä taivaan vain sekaluttain heitellä, tuulet, rohkeatten, jopa vain luvattain mokomat vesivuoret nostaa! Kyllä mä teit' —! Mut on hillittävät toki aallot. 135 Ett' edespäin toki niin hyvin suoria moisista töistä! Tiehenne suoritkaa, kuninkaallenne viestinä vieden: ei merivaltaa häll' ole, vaan mull', Onnetar suonut, mullepa julman kolm'kärenkin! Hänen vallassa olkoot, Kaakkoinen, kotiluolanne; Aeolus kerskukohon siell' 140 linnassaan sekä hallitkoon vihurein komeroita!" Näin nimeten nopeasti hän tyynentää meren kuohut, pilvetkin pimeät hajottain palauttavi päivän. Cymothoe sekä Triton työntävät kaikilla voimin laivoja särkiltä pois; heit' auttaa kolm'kärellään hän; 145 aukaisee, tyventäin meren, Syrttien hiekkaset renkaat: sittepä rattaillaan meren selkää lentäen kiitää. Niinkuin suuressa kansassa joskus, noustua melskeen, rahvas kurja ja raaka kun raivoissaan elämöipi: soihdut jo lentelevät, kivetkin jopa; tuop' aseheita 150 raivo: jos silloin nää osuvat näkemään uron hurskaan, ansiokkaan, niin ääneti kuulevat hörkössä korvat; mieliä johtaa hän sanoillaan, tyvennyttävi rinnat: näin asettui ulapan koko pauhina; katsoen sitten taas merellen, isä, pilvettömään siniseen ylä-ilmaan 155 ohjailee hevoset sekä vaunussa lentäen liitää. Aeneaan väsyneet toverit, lähisimpähän rantaan pyrkien päästäkseen, Libyan maan kääntyvät seutuun. Pitkänpä vuonon pääss' sia on; sen luo satamaksi saari, jonk' rantoja vastaan törmättyään meren aallot 160 murtuen haarouvat täst' tuon etäisiin lahermoihin. Laajat siellä ja tääll' ovat kalliot; taivasta kohden tunturit päällekkäin ylenee; mut vuorien juurell' laajalti on meri tyyn'; on vuorella aukea tanner välkkyävän salon keskellä; siellä on synkeän jylhä 165 horhon kalve ja vastassa paatten kattama luola; — tääll' ovat läikkyvät lähteet, luonnonki veistoa istuin louhessa: nymfien kotj. Ei laivoja oo väsyneitä tarvis ankkurihin tai nuorihin kytkeä täällä. Tännepä kokoon haalitun seitsemän laivansa kanssa 170 Aeneas tuli: maallen päästyä riemastuneina rientävät kilpahan Teukrot rannoillen halutuille, hiekalle laskeakseen meren hyydyttämät jäsenensä. Ens' kypenenpä Akhates iskeä nyt pirahutti, tartuttain tulen lehtihin siitä hän kuivia otti 175 luoksensa sytykkeitä ja liehtoi taulasta liekin. Veestäpä viljoa turmeltunutta ja jauhomaneuvot tuovat vaivoistaan väsyneinä ja aikovat sitten liekillä kuivattaa hedelmät ja ne paasilla survoo. Vuorelle Aeneas kavuten tähän aikahan katsoo 180 aavallen ulapall' ylen ympäri, josko hän huomais tuulen vieminä Antheiaan tahi Frygialaisten haaksia, tai Kapyn tai aseheit' takakeulalla Kaikon. Ei näe laivaakaan, mut huomaa rannalla kolme hirveä harhoavan; heti näiden jälkehen seuraa 185 aimosa lauma, mi laitumenaan piti laaksoa laajaa. Hän pysähtyin käsilleen heti tempaa joutusat nuolet, joutsen ja keihäät, joit' oli kantanut kelpo Akhates; johtajat ensinkin kenokaulat ja haarukkasarvet kaataa, muitakin sitten, kaikottain koko joukon 190 ampuen karkoittaa pakohon viheräisihin metsiin; eik' sinis hän lopeta, kunis kaatoi seitsemän aimo raavasta maahan ja näin sai kullekin laivalle yhden. Sieltä hän valkamahan läks, joss' omilleen jakoi saaliin. Viinejä, joit' oli oiva Acestes kaatanut leiliin, 195 rannalla Trinakrian heill' antaen muonaksi matkaan, kaataa; sitten näin lohuttaa murehelliset mielet: "Oi toverit, kova kohtalohan jo on tuttumme vanha, oi kamalampia nähneet, suonee kai lopun luoja näillenkin, kiviriutat kun pauhavat nähdä jo saitte; 200 Scyllan kauheat luodot ja Kykloopeinki te paadet saitte jo kestää! Uljastukaat sekä pankate mustat pois murehet! Ehk' joskus hauska on näitäkin muistaa. Kohtalojen monenlaisten ja niin monen rettelön kautta aijomme ain' Latioon ast', joss' on Sallima meille 205 säätänyt rauhaisat majat; siellä on nouseva Troija. Mielenne karkaiskaat ilosempaa toivoen aikaa!" Lausui näin ja hän huolista sairaana sydämessään toivoa teeskeli, mut syvän murheens' rintahan kätki. Saaliisen käsin käyvät ja einetten varustukseen: 210 taljoja kyljiltä nylkien, paljastavat sisälmykset; näit' osa pilkkoo, vartahasen palat värjyvät pistää; rannalle kattilan muut asettaa sekä laittavat valkeen. Voimia virkistävät aterjalla ja nurmella loikoin nauttivat viiniä kyllin ja riistaansa maukasta. 215 Sitte kun poistettiin halu ruokaan, vietihin pöydät, ystävistään kadonneista he juttelivat pakinoiden, häilyen toivon kuin pelon kesken, heit' elävikskö vaiko jo uskoisivat kadonneiks eik' kuuluviks koskaan. Hurskas Aeneas erittäinkin tarkan Oronteen 220 surmaa huokasi tai Amykon tai muisteli kurjaa onnea Lykon ja urhon Gyaan sekä urhon Kloanthon. Hän jopa päätti, kun Juppiter nyt sinitaivolta katsoin merta purjehikasta ja siinteleväisiä maita, rantoja suuriakin sukukuntia, kannella taivaan 225 seisahtuu, Libyankin seutuhun katsehens' suuntaa. Hällepä mielessään täänlaisia huolehtivalle surren, kyynelten sulosilmissä kimmeltäessä, näin Venus lausuu: "Sie, joka ihmisten, jumalainkin kohtalot hallitset sekä peljästytät salamalla, 230 kuinkapa Aeneakseni niin sua vastahan rikkoi, kuinkapa rikkoivat Teukrot, joilt' onnettomilta Italian vuoks telkeillään koko maailman piiri? Varmahan Roomalaisia näist' on nouseva joskus, vuosien viertyä on Teukroin suvust' urhoja taasen 235 syntyvä, jotk' ovat maat, meret saattavat valtahans'; niinhän sie lupasit. Mikä syy, oi taattoni, mielesi muutti? Tuo lohutuksena Troijan surkean sortuman vuoksi itselläin oli, onnella punnita onnettomuutta. Mut sama kuitenkin kova onni nyt vainovi heitä. 240 Minkäpä vaivoillen lopun suot, oi valtias suuri? Saattihan Antenorkin, Akhivein keskeltä karkuun päästyä, tunkea onnellisest' Illyrialaisten lahden, Liburnein myös sydänseutujen kautta, Timavon virranki voittaa, jossa se pauhulla yhdeksän-suisna 245 tunkeutuu merehen, vesin vieruja paisuvinensa painaen. Tänne hän kaupungin Paduan teki Teukroin suojaks, kansallekin sai arvon ja Dardanolaisten taistelut päätti; nyt tyynenä vienoa rauhoa nauttii. Vaan me sun heimos, joill' olet myöntänyt taivahan suojan, 250 sitte kun hukkuivat alukset (kamalaa!), yhen kiukkuin vuoks hylätään, etähäll' ajetaan pois Italiasta! Hurskauden sekö palkka on? Näink' meit' autat sä valtaan?" Tällepä ihmisten isä kuin jumalain hymyellen muodolla, joll' yhä hän seestääpi myrskyt ja taivaan, 255 suutelon tyttärelleen suo; sitten lausuvi näitä: "Poistaos pelkosi pois, Cytherea, on sukus onni muuttumaton; sä Lavinon vannotut muurit ja linnan näet sekä Aeneaan jalon viel' ylös taivahan tähtiin saatat; ei vähänkään ole mieleni muuttunut vielä! 260 Aeneas, näet, — kerron, kun sua tuo suru kalvaa, laajemmin julistain tulevaiset Salliman säännöt —, kestävä on kamalan sodan Italiassa ja julmat kansat on lyövä ja miehille luova lait sekä linnat, herrana kun Lation kesä löytääpi hänet kolmas, 265 kun kulunut on talvea kolm' Rutulein kukistuksest'. Poikapa Askanius, jota myös on kutsuttu Juloks, — Uus hän olj, kun mahtava viel' oli Ilion valta —, kuukautten kuluessa se kolmetkymmentä vuotta hallitsee sekä vallan Lavinon linnasta siirtää 270 Alba-Longaan; sitte sen kiertää muurilla vahvaks. Kolme jo sataa vuott' on hoitanut Hektorin kansa Albaa, kun papitar kuninkaallinen, Mars'ista raskas, Ilia siittävi kaksoiset. Romulus siten syntyy; tää puetettuna kellertävän suden-, hoitajans', taljaan, 275 vallan itselleen anastaa, perustain varustukset; kansanpa taas nimens' jälkehen Roomalaisiksi kutsuu. En rajotusta enk' heill' ajan määrää tahdo ma panna, vallan äärettömän heill' annan. Sittenpä Juno, nyt joka merta ja maata ja taivasta kiukuten kiusaa, 280 toiseks muuttavi mielens' ja Roomalaisia vaippaan vaadehdittuja maailman herroina kanssani suosii. Niin on päätetty. On ajan viertyä joutuva aika, jolloin Assarakon suku on yli kuulun Mykenen, Ftian ja voitetun Argoksen yli hallitsemassa. 285 Kerran syntyvi Troijan heimosta kuulusa Caesar, jonk' on valtaa vaan meri, mainetta estävä tähdet; (Julius, johtunut tuo nimi on nimest' aimon Julon). Kerran Olympoon tään varakkaan Idänmaan tavaroista varmahan viet, johon uhraillaan lupauksia hälle. 290 Silloin raukeavat sodat, ankehikkaat ajat poistuu. Muinais Usko ja Vesta ja Remon kanssa Qvirinus määräävät lakiloita ja rautasin kahlehin julman telkeävät Sodan portit. Tuo syäntyin perin julmaks istuupi kamaloill' asehillaan; ett' takoaan sa'at 295 kytkevät vaskiset kahleet, siks verisuisna se raivoo." Näin nimeten lähettää sitt' taivolta Maijasta siinneen toimittamaan, ett' Teukrille maat sekä Karthagon nuori kaupunki auk' avattaisiin eik' heit' tietämätönnä onnesta Dido maaltansa häätäis. Tää läpi ilman 300 siivillä lennettyään Libyan pian rantahan saapui. Käskynsä täyttää; Puunialaisten siis heti mielet tahdosta lauhtuivat jumalan. Etenkin kuninkaatar leppeän, rauhaisen sydämen saa Teukroja kohtaan. Vaan vaka Aeneas, yli yön ajateltua paljon, 305 päivän koitossa tutkimahan läks outoa seutuu, millekä rannallen taas tuulen tuomana joutui, ketkäpä tääll' asukkaat, pedotkos (maa jylhälle näytti) vai inehmot, — tovereinsa hän tiedoks tutkia päättää. Ontelon kallion suojahan lehtoiseen sekä jylhään 310 lahteen, tihkeän metsän varjohon laivansa kätkee: itseppä kumpaakin levykärkistä keihästä kantain lähtee, mut jälessään vaan seuraa yksin Akhates. Hällepä yhtyypi lehon keskessä äitinsä vastaan, neitona muodoltaan sekä Spartan impyen kuosiin 315 vaadehdittuna, tai kuni Harpalyke hevot ohjaa thrakialaiset, ku juosten kiitävänkin Idän voittaa. Riippui metsästäjän tapahan olallaan soma jousi, vaan hajan liehumahan jäi suortuvans' tuulien valtaan; polvensa paljastui, kun vyöll' oli solmittu lieve. 320 Ensiksi lausuu: "Nuoret miehet, o kertote mulle, näittekö eksynehen sisaristani täällä te jonkun, kantavan seljässä viintä ja täplikäst' ilveksen taljaa, taikk' ajavan kajotellen karjua vaahtoavaista?" Niin Venus; vastoamaan nyt näin Venuksen kävi poika: 325 "En ole yhtään kuullut en nähnyt sun sisaristas, — miks sua kutsuisin? — oi neito; sill' ei ole kasvos eik' sulo-äänesi ihmisenlainen. O, hengetär varmaan, tai sisar Febon? Tai joku nymfain heimoa olnet? Suopusa oo, kuka lienetkään sekä tuskamme poista; 330 neuvoos, minkäpä. taivahan alle nyt tai mihin maahan joudumme viimeinkin? Maan, kansan tuntematonna eksymme tännekkin kovan myrskyn vainoellessa. Uhreja täst' useoita me uhraamm' alttariloilles." Nyt Venus lausui: "Moinen kunnia mulle on liikaa. 335 Punein neidollahan vain on tapa kantoa viintä, kääriä pohkeillen ylevän purppuraisen kothurnon. Punien valtion sie näet ynnä Agenorin linnan: tää Libyan on maata, mi voittamaton sodass' onpi. Valtiot' ohjaa Tyron linnasta veljensä tähden 340 paennut Dido. Suuri on vääryys, mutkaset vehkeet! Päällisin puolin vain siis kerron seikkojen juonen! Konnuiltaan Tyrolaisista rikkain täll' olj Sykhaeus puolisonaan; sitä onneton lemmitsi mahdottomasti; neitona Didon häll' isä soi sekä ens' aviolla 345 tuohon liitti; mut silloin Tyrossa hallitsi veljens' Pygmalion, rikoksilt' ihan verraton kaikista muista. Näiden keskuuteen tora syttyi. Tuopa Sykhaeon, kullan vimmasta hulluna julmasti alttarin eessä, huolien siskostaan vähät, aavistamattoman murhaa 350 miekalla; kau'anpa tuo työns' peitti ja sairastavaisen lempivän valheitaan valaen, yhä toivolla petti. Vaan surevan unihin tuli haittaamattoman haamu, häll' osotellen kalveat kasvonsa ihmehen lailla: kauhean alttarin luona se miekoin puhkotun rinnan 355 näytti ja tuon salaisen teon paljasti näin kokonansa. Käskee tään pakohon heti rientää pois kotimaalta, tien varaks julkaisten häll' aarnio-aartehet maasta, aartehiston ihan suunnattoman hopeaa sekä kultaa. Tuostapa kauhistuin Dido paon kumppanit hankkii. 360 Yhtyvät julmaan joill' olj tyranniin kauhea kammo tai iso pelko; he ryöstävät, mitk' käsilleen osui laivat, kullalla lastatakseen; näin ahnehen Pygmalionin matkustavat merell' aarteet: nainen on kepposen päänä. Seutuun nää tulivat, joss' aimosat vallit sa nyt näet, 365 jossa sä Karthagon näet nuoren nousevan ilmaan, paikkaa ostettuaan, — min vuoksi sen on nimi Byrsa — vaan sen verta, min voisivat härjän vuodalla kiertää. Mut ketä its' oletten tai mistä te saavutte maasta, minnekä matkanne on?" Nyt näitäpä tiedustavalle 370 huoahtain syvähän näin Aeneas nimeääpi: "Jos, oi haltiatar, mun ens' alust' alkaen täytyis kertoa, aikasikin sua myöntäis vaivamme kuulla, ennenpä taivahan Vesper illan vaipalla peittäisi Meidät vanhasta Troijasta (jos nimi Troijan on teille 375 kuulunut koskaan), heitellyt meren aavojen kautta, rannalle täll' Libyan väkivaltanen paiskasi myrsky. Oon vaka Aeneas, ku Penaatit vien vihamiehilt' taltunehet aluksill'; on maineeni yli ilmain kuulu. Ma Italiaan pyrin; Juppiter on sukun' alku. 380 Kaksikin kymmentä meill' oli laivaa, kun Frygi-merta laskin, viittailless' emon tietä, mun onneni huostaan; tuskinpa seitsemän nyt Idän myrskyltä meill' enähän jäi. Outona, köyhänä kuljeksin Libyan erämaita, Euroopan sekä Aasian hylkynä." Eip' valitustaan 385 sietää voi Venus, mut täten poikoans' keskeyttääpi: "Kenpä sä lienetkään, en luule ma sun elon ilmaa hengittävän jumalain yli tahdon, kun tännekin pääsit. Matkasi jatka ja mee kuningattaren linnahan täältä! Sulle ma kumppanis säilynehiksi ja laivasi saavas 390 ilmotan; sillä ne tuulten kääntyess' ehtivät suojaan, jos vain vanhemmat mull' ennustus-opin oikein neuvoi. Näetkös joutsenparven leikkiä lyövän, joit' oli Juppiterin ylä-ilmasta syöksyvä lintu taivolla vainossa; saavuttaneen' eli saavuttamassa 395 heidät juuri sä nyt näet pitkässä sarjassa maata. Niinkuin nää palatessaan taivaall' leikkiä lyövät suihkavin siivin ladellen sekä sorjasti laulain, niinpä sun laivasi myös sekä varmat miehesi lienee valkamassaan tahi täysin purjehin rientävät sinne. 400 Astuos vaan vakavast' edespäin, mihin tiesi sun viekin!" Virkki ja kääntyessään hoht kaulansa ruusuväreissä, ambrosiaa jumalallista tuoksui suortuvans' pitkät; jalvoilleen alas laskihe lieve. Hän julkasi kohta käynnillä haltiatart' ihan selvään. Niin pian kuin nyt 405 äitinsä tunsi, hän surren kaipail erkanevaista: "Miks, oi julma, sa myös mua tyhjine haamunes peijaat poikoas niin usehin? Miks emme me yhtehen kättä liittää tai tosilauseit' taida kuulla ja vaihtaa?" Näin valitettuahan päin muureja suunnitti tiensä. 410 Vaan Venus matkustavaiset synkkään pilvehen peitti, umpehen verhoillen, tiheään sumuvaippahan kätkein, ettei kenkään nähdä heit' tahi kohdata voisi, matkoa viivyttää tahi tutkailla tulon syitä. Ylvänä sitte hän läks Pafohon, näkemään ilomieliä 415 huoneitaan sekä temppeliään, joss' saabealainen suitsutus tuoksusi hälle ja kukkais-kiehkurat tuoreet. Sillävälin polun johtoa myöten he riensivät matkaan. Vihdoin vuorellen kapuaat, ylemmäks joka linnaa nousevi, ynn' ylähält' tähystäät varustuksia täältä. 420 Siin' hovit Aeneaan imeheks, mökit joss' oli ennen; portteja ihmeksii, hälinää, katujen kivitystä. Kiireessään väki hyörivi; muureja laittavat yhdet; linnoa vahvistavat käsin paasia vierettämällä; huoneellen tilan yks osa etsii, sen ojin kiertäin; 425 tuoll' on tuomarien, pyhänraadin, senaatinki vaali; toiset kaivoivat satamaa ja teaatterillen muut korkeeta kivijalkaa veist, jätinmois-pilareita vuorista murs, joill' aikovat näyttölavaa koristella: kuin mehiläisetkin kevähän kukasrikkahass' maassa, 430 päivän poudassa puuhaavat sekä vaurastuneita poikia saattavat tai kun noutavat kirkasta mettä, tuppaillen sulonektarillaan komeroitansa täyteen, taikkapa korjaavat tulevain takat tai sotarinnan tehtyä, nää urosain väen laiskan patsahast' estäät: 435 kiehuvi työ, mesinummen haiskahtaa kukosteelta. "Onnelliset, oi, joiden jo nousevat muurit!" nyt lausuu Aeneas sekä linnan torneihin ylös katsoo. Kulkee pilvehen verhottuneena ja, yhtyen miehiin, hänt' ei (kummaa kas!) väen keskessä kenkänä huomaa. 440 Kaupungin sisustass' oli sangen varjosa puisto, joss' olivat vihurein sekä myrskyn heittämät Puunit, löynnehet vasta nyt merkin tuon, vikevän hevon pään ja jost' oli ennustanut jalo Juno; olj näin, näet, kansaa niin sotamaine kuin elon-onnikin seurova aina. 445 Temppelin Junollen komean tähän sidonilainen Dido nyt laittoi, lahjoist' uhkean, suositun varsin; joll' oli vaskesta kynnys ja vaskiset olj ovipielet portaitten yli; vask'ovetkin narisit saranoillaan. Oottelemattoman puiston ilmaus laimensi vasta 450 pelvon; täälläpä Aeneas taas toivoa tohti onnellisuutta ja onnettomuudess' se mielensä rohkais. Sillä kun tähdystelee, kuningattaren joutumist' oottain, suuressa templissä kaiken ja kaupungin upeutta, taide-niekkojen kun käsitöitä hän suuria katsoo, 455 ihmeekseen siell' Ilion taistelut järjestetyiksi huomas ja ehtineheks sodan, Atridain, Priamonkin, näillen julman Akhilleen mainehen maailman ääriin. Seisahtui sekä kyynelsilmin hän äänsi: "Mi paikka tai surujamm' mikä nurkk' ei viel' ole täynnä, Akhates? 460 Tuoll' on, kas, Priamus! On täälläkin hurskahall' arvo; täälläkin liikuttaa voi sääl' inehmolliset mielet. Pelkosi poista; on onneksi joksikin meille se maine!" Näin nimes; hartaasti kuvauksien muotoja katsoin huokas ja antoi kyynelvirran kasvoja kastaa. 465 Sillä hän huomas, kuinkapa Hellenit Pergamon luona taistellen pakenee, mut Troijan nuoriso vainoo; tääll' ajoi taas Frygilaisia takaa uljas Akhilles. Täst' etemmäks vähän matkaa hän surukseen näki Rheson teltatkin lumivalkeat, joissa sen, ens'unessansa, 470 tappoi Tydeolainen raivoillen verisesti, kuin hän vei tuliset hevot leiriins', ennenkun Troijan laidun ne syötti ja Xanthuksen joki eht janon jäähtää. Toisella puolellaan Troilus, kadotettua aseet, — poijut parka, kun taisteluhun Akhilleen kera ryhtyi —, 475 kiitääpi paeten; selällään ulos vaunusta roikkuin, ohjia sittenkin pitelee: maan pintoa laahas tukka ja kaula ja kaatunut keihäs uurteli multaa. Närkkähän Pallaksen sill'aikaa astuvat templiin Ilion naiset nyt hajahapsin tuoss'; suruharsoon 480 vaadehdittuna, vaikerrellen he rintojans' löivät. Kylmänä haltiatar vain tuijottaa kohen maata. Kolmasti Ilion muurein ympäri raastettuansa Hektorin hengettömän möi ruumihin kullast' Akhilles. Silloin vasta hän aivan rintansa pohjasta huokas, 485 kun näki loistokkaan asun, vaunut ja ystävän ruumiin, kun Priamon käsiään näki heikkoja nostavan maassa. Tunsipa itsensäkin päämiesten joukoss' Akhivein, joukkojakin Itämaan, asehet tuns Memnonin mustan. Tuolla Amazonien väen kuumois-kilpine johtaa 490 raivosa Penthesileia ja joukkojen keskessä kiitää, vyöllään kultaisellansa kiinnittäen sulorinnat, impi, jok' yhtymähän sotahan urosten kera rohkes. Näitä kun Aeneas imehtiipi nyt dardanolainen, kun ihastellen, hämmästyen yhä ääneti katsoo, 495 niin kuninkaatar, tuo ylen kukkea Dido jo templiin saa, jota jäljestä seuraa nuorien miehien joukko. Eurotan kuni varrella tai kuni Cynthian mäellä vie väkeänsä Diana ja kuin lukemattomat seuraa Luonnottaret sitä siellä ja täällä; hän kantavi viintä 500 harteillaan sekä astuen kaikk' jumalattaret voittaa; hiljaisestapa riemusta paisuu rinta Latonan; semmoinen oli Dido, kun kansan keskessä kulki, kiirehti töit' ilosesti ja hallituksen asioita. Sitt' ovellen jumalattaren, temppelin holvien suojaan, 505 suojaankin asetten hän valtio-istumell' istuu. Säätää oikeuden sekä lain, myös miehille töitä määräilee tasan tunnollisest' tahi arvalla päättää; äkkiä Aeneas väkijoukon kun tunkien huomaa tuovan Anthean, Sergeston sekä urhon Kloanthon, 510 kuin myös muitakin, joit' oli aavalta synkeä myrsky heitellyt etärannoillen, ajaen erillensä. Tuostapa hämmästyi hän, tuostapa valtas Akhaten pelko ja riemu; he kiihkeesti kätehen käden liittää tahtoivat, vaan mieltänsä häiritsee epätieto. 515 Mielensä malttain katselevat utupilvestä, minkä onnen nyt saavuttais urohot, mihin jättivät laivat, miks tulivat? — Valitut näet pursista kaikista miehet saapuivat anoen sekä huutaen pyrkivät templiin. Tultuahan sisähän, kun heill' lupa lausua suotiin, 520 vanhin Ilioneys näin tyynellä mielellä alkaa: "Oi kuninkaatar, jollenka uuden laittoa linnan Juppiter soi, kopeoitakin kansoja hillitä lailla, Troijan miespoloset sua viskellyt merimyrskyin, pyydämme: hillitkös alukset poroks polttelemasta, 525 hurskasta heimoa sääst' ynn' asjamme tarkkahan tutki! Emmepä ryöstelemään Libyan Penateita me tulleet tai merirosvoin moisina saalista pursihin viemään; ei ole voitettuin väki moinen ja röykkeä mieli. Paikka on, — Hesperiaks sitä Kreikanmaan väki kutsuu, 530 kuulusa maa, mahikas asehilta ja maan hedelmiltä, Eenotrit ovat sen asukkaita, — nyt Italiaksi kutsuvan mainitahan väen päällikköns' nimen jälkeen. Tänn' oli matkamme; äkkiä kun Itä nousi ja myrskyäväisenä meidät 535 vei kariloille ja myrskyn pauhaavan vihureilla saattaen voimakkaiks meren aallot eksytti särkkäin keskehen. Muutamat vain tähän rannoillenne me saatiin. Mut mi on ihmisten suku tää? Mikä sallivi maa niin armotont' tapaa? Eip' edes siedetä rannalle nousta, 540 seisahtaa evätään, sotahan yrittäin, lähimaahan. Jos ylenkatsotten inehmoin suvun tai aseheitaan, peljätkäät jumaloit' toki, jotk' hyvän kuin pahan muistaa! Meill' oli Aeneas kuninkaanamme; ei sitä kenkään hurskaamp' ollut eik' asetaidoltaan etevämpi; 545 täänpä jos miehen Sallima säästi ja viel' eloss' on hän eikäpä sortunut viel' ole Tuonen julmahan varjoon, varmaankin katusitten velvollisuutenne laimin lyöneenne! Viel' onhan Sicilian seutuvill' linnat, pientarehet sekä kuulusa Troijan heimost' Acestes. 550 Kiskoa maallen suo siis tuulien murtamat laivat, hirsiä hankkia myös salomaista ja airoja veistää; sittenpä löyttyä taas kuninkaamme ja kumppanuksemme, lähdemm' Italiaan iloten Lation alueille; vaan jos onnemme raukes ja sunkin, oi isä Teukroin, 555 peittänyt on Libyan meri eik' enähän ole toivoo, niinpä Sikulien raumaan, valmeihin asunnoihin, josta me saimme, Acestes valtian luo palajamme!" Näin sanel Ilioneys; muut suostumustaan sorinallaan näyttivät Dardanidat. 560 Didopa vastas näin lyhyeen, alas silmänsä luoden: "Teukrot, poistote pois sydämestänne pelko ja huoli! Valtion nuoruus, vaaratki, näet, pakottaa mua näihin huolihin, vahtimahan rajat laajalti tarkkahan tuiki. Kenp' ei Aeneaan suvun, kenp' ei tuntisi Troijan 565 kaupungin hyvät miehet ja semmoisen sodan kauhut? Eip' ole Puuneinkaan sydän niin kiven kalttanen eikä aurinko Tyrialaistenkaan niin kaukana paista! Suuren Hesperian jos, taikka Saturnus'en pellot, taikkapa toivotten Erykon rajat, taikka Acesteen 570 saavuttaa, varallain teit' auttaen rauhassa lasken. Tai ehk! mieluummin asettuisitte kanssani tänne? Teidän on kaupunki silloin; maall' aluksenn' nyäskäätte! Yhdenpä arvon saa mult' Teukrot kuin Tyrilaiset. Joskopa Aeneas kuningas saman heittona myrskyn 575 saapusi tänne! Ma rantoja pitkin etsijät laitan, käskenpä myös hakemaan Libyan etäsimmätki nurkat, jos se ehk' kaupunkiin tahi metsihin eksynyt oisi." Näistäpä nyt sykähtää sydän niin urokkaisen Akhaten kuin isän Aeneaan; jopa pilvestä tahtovat varsin 580 lähteä. Ensinnä näin nimes Aenealle Akhates: "Oi, jumalattaren poika, mi arvelu mielehes juontuu? Kaikkihan tallella on; alukset, toveris takasin sait! Yks vain puuttuu, jonk' meren aavalla seljällä näimme hukkunehen; mut muu tapahtuu emos lausuman jälkeen." 585 Tuskin sen lausunut olj, kun äkkiä verhova pilvi usmana suoltuen, kirkkaan taivahan kannelle haihtui. Seisoo Aeneas, helosan valon loistossa hohtain, kasvoiltaan sekä harteiltansakin haltianmoisna; äitipä tään pojalleen suo nuoruuden verevyyden, 590 loihtii hiustenkin ihanuuden ja luo sulon silmiin: niinkuin norsunluun tahi Paroksen kiven saattaa tai hopean somistaa hyvin juotettu keltanen kulta. Sitten Didon puolehen kääntyen äkkiä lausui, hämmästyttäen kaikkia: "Tuo, jota etsitte, täss' on 595 Troijan Aeneas, Libyan rajusääst' avitettu. Oi sinä ainoa, vielä mi Troijan tuskia säälit, meitäkin kun, Danaoin karikkeita, ku mailla, merillä kaikkea tuskaa nähnehet oomme, sä köyhinä tahdot kaupungis, kotos suojahan ottaa; ei ole meidän 600 tarpehen kiittää, oi sua Dido, ansios jälkeen, eikäpä Dardanonkaan suvun maailmaan hajotellun! Sua jumalat, jos vainen hurskait' oottavi mikään ansiopalkka ja löytyy oikeuden omatunto, varmahan palkitsevat! Oi aikoa onnellisinta, 605 sie jona synnyit ja semmoiseks sinut vanhemmat saivat! Siks kuni laskeuvat merehen joet, siks kuni lankee laaksohon vuorten varjo ja kiiltävät taivahan tähdet, aina sun kunnias maine ja kiitollisuutemme kestää, missäpä vain asusin!" — Nimes näin sekä Ilioneystä 610 kätteli oikeallaan, vasemellaanpa Serestusta, sitte Gyaan sekä urhon Kloanthon jälkehen muita. Sidonilainenpa Dido hämmästyi näköään ens', sitt' täänmois-urohon epä-onnea; nytpä hän lausui: "Miks sua vaivaakin, jumalattaren poika, tok' aina 625 vastus? Millinen voim' yhä outohon rantahan työntää? Ootko se Aeneas, min sai Venus kukkea tuonoin Troijan Ankhisell' Frygian Simoïs-joen luona? Muistanpa Teukron maastaan karkoitettuna tulleen Sidonihin, jost' taasen hän valtansa uudisti Belon 420 turvissa. Silloinhan isä Belus Cyperin saaren ryösti ja voitettuaan sen sitten halttuhuns' otti. Siitäpä vuodesta ast' yhä Troijan kaupungin vaiheet tuntenut oon, nimes ynnä Pelasgeinkin kuningasten. Mainitsihan vihamieskin Teukroja kiittelemällä, 425 syntynsäkin Teukron ikiheimosta koetteli johtaa. Siksipä nuoret miehet, tulkaatte majahamme! Kautt' useain koetuksien on muakin sama onni vainonnut, kunis mun soi seisahtuu tähän maahan. Oppinut oon, surut nähneenä, toki onnetont' auttaan!" 630 Näin nimeää; sitt' Aeneaan hovihinsa jo saattaa, määrättyään jumalain ylistykseks temppeli-juhlan. Oiti hän rannallen lähettää parikymmentä härkää Aeneaan tovereille ja myös sata syöttilässikaa, ynn' emineen lihavaa karitsaa sata, tuohonpa Bakkhon 635 riemastuttavat lahjat. Vaan kuninkaallinen linna jo kaunistetaan komeasti, suojiinsa komeoihin kun valmistetaan hyvät kestit: siell' ovat loistavat purppurakatteet, taidolla tehdyt, pöytäkin on hopeainen; tään on veistetty kultaan 640 taattoin sankarityöt, eteväin tapauksien sarja, miessukujen kautt', ain' yhä muinaisest' alust' alkain. Aeneas, (sill' eip' isän rakkaus malttanut oottaa), laivoillen lähettääpi Akhaten joutuhun että kertois Askaniolle hän näitä ja tois hänet linnaan. 645 Armahass' Askanioss' on vaan isän hartahin huoli. Lahjojakin, pelastettuja Ilionin häviöstä, tuomahan käskee, kultakoruistaan kankean viitan, siihenpä hunnun, jonn' oli neulottu kiehkura kasvi, Argolais-Helenan koristuksia, joit' oli tuonut 650 Spartasta Pergamohon, avioon evättyyn halutessaan; häll' imehdyttävät lahjat olj emons' antanut Leda: paits sitä valtikankin, jota Ilione oli muinoin, tuo Priamon tytär vanhin, kantanut, kaulanki koljeet helmistä, kultasen kaksjakosan ja timanttisen kruunun. 655 Laivoilta hakemaan noit' oitis läksi Akhates. Uusiap' aikeita Cytherea nyt arvellen tuumii, keinoa, kuink' kävis, muuttaen muodon ja kasvot Kupido Askanion asemesta ja näin kuningattaren rinnan lahjoillaan lumoais ja sen lemmen leimuhun hurmais. 660 On hovi mutkainen, kaksikielisetkin Tyrilaiset mielessä kuin viha Junon; se huoli hänt' yölläkin vaivaa. Siksipä lentosallen pojalleen hän näin puheleepi: "Poikani, voimani, sie mun ainoa mahtini suuri, sie, joka halveksit myös Juppiterin ukonnuolet, 665 turvaiten sinuhun apuas anon, tenhoas vaadin! Tiedäthän miten kaikillen meren äärille veljes Aeneas ajelluks on tullut, närkkähän Junon kiukkujen vuoks; useastihan sie suruhin' otit osaa. Häntäpä Puunien Dido nyt luonaan viivytteleepi, 670 lauseillaan imartain; mie Junon kestejä pelkään, ettei tässäkähän tapauksessa hän vihast' erkii. Vehkeillen siks ennen ma lemmen liekillä tahdon valloittaa kuningattaren, ettei muuttusi jollain lailla, mut Aeneast' kerallain sydämestänsä lempis. 675 Kuinka sen tehdä sä voisit, nyt siitä mun tuumani kuule! Rakkaan taattonsa käskystä sidonilaisehen linnaan mennä mun armaihin kuninkaallinen poikanen aikoo, jätteitä meren, Troijanki liekkein lahjaksi vieden. Vaivutetun unehen ma Cytheran saarehen vien tuon, 680 taikkapa Idalion mäen temppelihin hänet kätken, ettei juontani tietäis eik' sitä häiritä voisi. Vehkeillen siis muotoiseksensa yhdeksi yöksi vaihtuos, poikani, Askanion omistain tutut kasvot, että, kun ottaa sun sylihinsä hilpeä Dido, 685 herkkuinsa kuninkaallisten sekä viinien vaiheell', silloin kuin sepäellen sull' antaa herttaset suukot, lemmellä sen lumoat sekä rakkaus-kaiholla peijaat!" Rakkaan äitinsä käskyä totteli Amor ja siivet poisti ja ilkkuen käy teputtaa kuni poika Julus. 690 Vaan Venus Askanion jäseneihin vuodatti unta rauhaisaa, hänet, armastellen rintoa vasten, vie ylös Idahan lehikkoon, johon meiranten hentoin kukkien kalveesen, sulosaan lemuhun hänet kätkee. Kuunnellen emoaan ilomielin jo kulki Kupido, 695 lahjoja Didolle vieden Akhateen kanss' upeoita. Heidän jo saapuessaan, kuninkaatar kullatun sohvan sorjilla patjoill' istui, laskeuneena sen keskeen; myös isä Aeneas ja jo Troijan nuoriso yhtyi; kaikki he laskeuvat purpuraisillen aluksille. 700 Palveliat käsivettä ja leipää nyt koriloissa tuovat, pyyhkimetkin ylen hienosta kankahast' tehdyt. Myös viiskymment' on sisäpiikaa, virkana joill' on ruokien laittaminen sekä alttari-liekkien hoito; olj sata piikaa muut', yhen verran yhdenikäistä 705 palveliaa, jotk' kattavat pöydät ja täyttävät maljat. Tyrialaisistakin ilosuojihin yhtyvi monta; pyydettyinä he sohvihin istuivat koreoihin. Lahjoja Aeneaan sekä Juloakin ihaellaan, muotoa kaunoisen jumalan, sanojen somautta, 710 harsoa, huntua myös, johon neulottu kiehkura kasv' olj. Didopa varsinkin, tuo turmion aijotun uhri, ei voi täyttääkään haluaan, yhä kiihtyen katsoo lahjain nyt koreutta ja poikasenkin ihanuutta. Vaan kun jo Aeneaan, telien, oli kaulassa ollut, 715 kun isän erhettyneen se olj täyttänyt rakkaudella, Didon luo meni. Tääpä nyt silmillään, sydämellään riippui tuossa ja tuon sylihins' sulk tietämätönnä, haltia millainen polost' uhkas! Äitiä muistain tuo vähitellen jo haihduttamaan rupeaapi Sykhaeon 720 Didon mielestä, lempehen kiivahasen lumoellen unhottaneen sekä ammon aikoja tyynehen rinnan. Ruoalta päästyä kun levättiin sekä syrjähän pöydät vietihin, maljoja tuodaan, kukkasin kaunistetuita. Suojihin syntyypi häly: kaikahuviss' saliss' sointuu 725 laulu ja kultaillultapa laelta jo kiiltävät kirkkaat kruunut, ja loisteellaan vaha-soihdut voittavat yösen. Didopa maljan, sen timanteista ja kullasta raskaan, vaatii, sitt' tämän viinillä täyttää; Belosta asti tuota jo heimonsa käytti; nyt hiljaisuus hoviss' syntyy: 730 "Juppiter, vierasten lait määrännees taru kertoo, teeppä sä Puuneillen sekä Troijastakin eronneille, päivyt tää ilosaksi ja ainakin muistettavaksi! Lahjoittaos ilos Bakkho ja siekin ehtosa Juno! Viettööten tekin, Puunit, juhloa suosiollisna!" 735 Virkki ja pöydällen kaas viiniä tilkan ja ensin, uhrattuaan, sitä hiukan huulillansa hän maistaa; rohkaisten ojentaa Bitiolle sen sitten. Se julma tyhjensi vaahtoavan pikarin ihan tilkkahan asti; muut ylimykset sen jälkeen. Kultasta kannelta soitti 740 hapsikas Jopas niin kuin hänt' oli neuvonut Atlas. Lauleli retkiä kuun sekä auringon pimennykset; mist' on ihmissynty ja karjan ja vetten ja liekin, Arkturon, vesikkäin Hyadain, Otavais-parin tähtein, mintähden merehen niin varhain talvinen rientää 745 aurinko, taikkapa yö miten niin lyhenee kesäsillä. Puunit innokkaast' taputtaat, heit' Dardanot seuraa. Näin koko yön puhellen monenlaisia onneton Dido vietti ja huomaamattahan täyttyi rakkaudella: paljon kons' Priamosta hän tieteli, Hektoristai kons', 750 kons' mityset asehet oli, kun tuli Koittaren poika, milliset Diomedeen hevot ynnä min lainen Akhilles. "Noh, mut kertoileppa, o vieras, ens'alust' alkain", lausuu, "sie Danaoin kujehet, sukus onnettomuudet, ynn' omat seikkailus! Jopahan vuos seitsemäs vieree 755 harhaellessasi sun nyt kaikkea maata ja merta!"

Viitteet:

[1] Neljässä alkuvärsyssä, joista monet epäilevät, tokko ne ovatkaan Vergilion sepittämiä, viitataan runoilijamme sepittämiin teoksiin, nim. paimenlauluihinsa (Bukolika) ja oppirunoihinsa maanviljelyksestä (Georgika) sekä vihdoin käsillä oleviin Aeneidi-lauluihinsa. — Mars oli Roomalaisten sodanjumalan nimi.

V. 1. "Urohosta", nimittäin Aeneaasta, Ankhisen pojasta, joka oli Troijan etevimpiä urhoja ja jonka Verg. otaksuu Rooman kansan kanta-isäksi. — "Troija" oli kaupunki, jonka Kreikkalaiset n. v. 1184 e.Kr. hävittivät Vähässä Aasiassa.

V. 2. "Latio" (lue: Laatsio) oli sen maakunnan nimi, johon Rooman kaupunki oli perustettu.

V. 3. "Sallima" = Luoma, Kohtalo (roomal. Fatum) oli kaikkea johtava salainen valta, jonka säännösten alle ajateltiin jumalainkin täytyvän nöyrtyä.

V. 4. Juno, pääjumalan Juppiterin puoliso ja sisar, oli avioliittojen suojelija ja jumalattarista ylin.

V. 7. "Albalais-isät", s.o. Alba-Longan kaupungissa asuneet Roomalaisten esi-isät; Alba-Longan perustajaksi mainitaan Aeneaan poikaa Askaniusta, mutta Rooman kaupungin perustajaksi tuli tään jälkeläinen Romulus (n. v. 753 e.Kr.)

V. 13. Karthago oli ikivanhan Tyron kaupungin siirtolais-kaupunki, jonka Tyrosta paennut tyytymätön joukko oli naisen Didon johdon alla perustanut Libyan maakuntaan pohjois-Afrikassa (lähellä nykyistä Tunis-kaupunkia); tämä tapahtui historian otaksumisen mukaan vasta n. v. 880 e.Kr. — Tiber (nyk. Tevere) on virran nimi, jonka varrelle Rooma on perustettu.

V. 16. Samos oli eräs Kreikkalaisten asuma saari Egean meren pohjoispuolella, jossa Junolle osoitettiin suurinta kunnioitusta.

V. 19. "Teukroin" s.o. Troijalaisten; näin nimitetään Troijaisia välistä erään esi-isänsä Teukerin mukaan. — V:ssä 19 ja 20 tarkoitetaan roomalaista sotapäällikköä Scipiota (nuorempaa), joka v. 146 e.Kr. hävitti Junon suosiman Karthagon.

V. 22 "Parkat" = Onnettaret, joita oli 3, nimittäin: Klootho, joka kehräsi, Lakhesis, joka mittasi, ja Atropos, joka katkasi elämän onnen langan.

V. 24. Argos oli eräs Kreikan maan kaupunkeja; tässä, kuten usein muulloinkin, runoilijamme käyttää osan nimeä kokonaisen, Kreikan kansan asemasta. — Troijan sodan kertoo taru syntyneen näin: Kun Ftian kuningas Peleys ja merenneito Thetis viettivät häitään, kutsuttiin kaikki jumalat ja jumalattaret vieraiksi paitsi riidan jumalatarta Eris'tä, koska peljättiin hänen tapansa mukaan, häissä riidan nostavan. Tuosta vihoissansa viskasi Eris hääsuojaan kulta-omenan, jolle oli kirjoitettuna: "kauneimmalle." Jopa nousikin tästä riita, varsinkin kolmen etevimmän jumalattaren, Junon, Minervan ja Venuksen kesken, koska jokainen piti itsensä kauneimpana. Riidasta päästäkseen, päättivät he sen jättää Troijan kuninkaan Priamon pojan Paris'en ratkaistavaksi, ken heistä tuon kulta-omenan oli saapa. Tultuaan Pariksen luo, kun tämä oli parhaillaan isänsä laumoja kaitsemassa, koetti jokainen heistä lupauksillaan taivuttaa hänet puoleensa. Juno lupasi, jos hän kultaomenan saisi, Parikselle kunniaa ja valtaa, Minerva, viisauden jumalatar, viisautta, ja Venus (= Lemmetär), kauneuden jumalatar, kauneimman puolison. Paris antoi kulta-omenan Venukselle. Kiitokseksi tästä johti hän hänet Spartaan kuninkaan Menelaon luo vieraisiin, jolta Paris sittemmin ryösti hänen puolisonsa, sen ajan kauneimman naisen, Helenan, ja vei hänet Troijaan. Tätä vääryyttä kostamaan nousi koko Kreikan kansa ja siitä sai Troijan sota alkunsa, joka 10 vuotta kestettyään, päättyi Troijan hävityksellä.

V. 28. Ganymedesin, Troijan kuninkaan pojan, jonka Juppiterin kotka oli ryöstänyt, teki Juppiter juomanlaskiakseen.

V. 30. "Danaoin", näin nimitetään Kreikkalaisia erään esi-isänsä Danaus'en jälkeen. — Akhilles, edellämainitun Peleyn poika, oli kuuluisin kreikkalainen urho Troijan sodassa.

V. 34. "Sikulein" = Sicilian saaren asukkaiden näkyvistä, jossa Teukrot harhamatkoillaan viimeksi olivat olleet.

V. 40. Pallas on Minervan kreikkalainen nimi.

V. 41. Aijax, Oïlein poika, oli häväisnyt Minervan templin Troijassa.

V. 51. Aeolia (lue: Eeolia) oli maakunta Kreikanmaan luoteiskulmalla.

V. 68. Ilio on Troijan toisintonimi. — "Penaatit" oli kotijumalain kuvia, joiden luultiin suojelevan kotia; kullakin perheellä samoin kuin valtioillakin olivat omat suojelus-penaatinsa.

V. 71, Nymfit olivat jumalattarien palvelusneitoja.

V. 97. Tydeon poika oli kuuluisa kreikkalainen urho Diomedes, joka kerran oli vähältä tappaa Aeneaan.

V. 99. Hektor, Priamon poika, oli urhoollisin Troijalaisista, jonka
Akhilles voitti ja kaasi.

V. 100. Sarpedon, Juppiterin poika ja Troijalaisien liittolainen; hänet kaasi Akhilleen ystävä Patroklos. — Simoïs oli erään virran nimenä, jonka läheisyyteen Troija oli rakennettu.

V. 108. "Suvi" s.o. Etelätuuli.

V. 111. Syrtit, vielä nytkin saman nimiset lahdet Afrikan pohjoisrannalla.

V. 114. "Hänen nähden", nim. Aeneaan. — Orontes, Ilioneys, y.m. tällä kohtaa mainitut olivat Aeneaan kansalaisia.

125. Neptunus, sama kuin Suomalaisten Ahti, oli meren jumala, Juppiterin ja Junon veli; hänen valtansa merkkinä oli kolmikärkinen hanko.

V. 144. Cymothoe ja Triton olivat meren neitoja, samaa kuin
Suomalaisten Wellamon neidot.

V. 161. "Lahermoihin" = lahdermoihin = lahdenpohjukoihin.

V.. 195. Acestes oli troijalaisen kuninkaan nimi Sicilian saarella, jonka luona Teukrot olivat viimeksi vierailleet.

V. 196. Trinakria, s.o. kolmikärkinen, — niin kutsuttiin Siciliaa myöskin, sen kolmikulmaan vivahtavan muodon vuoksi.

V. 201. Scylla ja Kharybdis oli vaarallisten meren kurimusten nimenä kummallakin puolella Sicilian ja Italian välistä, Messinan salmea. — "Kyploopit" (s.o., "ympyräsilmät") oli julmien jättiläisien nimi, joilla taru kertoo olleen vain yhden silmän (luultavasti tulivuorien personifikationeja).

Värsyissä 220-222 mainitut olivat Aeneaan tovereita.

V. 242. Antenor purjehti Troijan hävityksen jälkeen pitkin Adrian merta sen pohjoispäähän, jossa, Venetian tienoilla, nousi maalle ja perusti pohjois-Italiaan Patavon (nykyisen Paduan) kaupungin.

V. 244. Timavo on erään joen nimi Pohjois-Italiassa.

V. 248. Dardanolaiset = Troijalaiset; Dardanus oli Troijalaisten esi-isä.

V. 257. Cytherea oli Venuksen lisänimi, Cytheran saaren mukaan, jossa häntä palveltiin.

V. 258. Lavino oli erään, Aeneaan Latioon perustaman kaupungin nimi.

V. 266. Rutulot olivat eräs kansa keski-Italiassa sekä Aeneaan kiivaimpia vastustajoita, kun tämä saapui Italiaan.

V. 273. Mars on sodan jumalan nimi.

V. 275. Tarun mukaan oli susi sotaisen Romulon imettäjänä.

V. 284. Assarakos oli Ankhisen isänisä. — Mykene oli erään kaupungin nimi Argolin maakunnassa, Kreikassa; se oli Menelaon veljen Agamemnonin asuinpaikka.

V. 285. Ftia, kaup. Thessaliassa, Akhilleen syntymäpaikka.

V. 286. Caesar = kuuluisa Julius Caesar.

V. 289. Olympo on kreikkalaisten mukaan paikan nimenä, jossa heidän
jumalansa asuivat (= taivas); Thessaliassa on myös samanniminen vuori.
— "Idänmaan tavaroista." Tällä tarkoitetaan Caesarin retkeä
Mithridateen poikaa Farnaacesta vastaan V. Aasiassa.

V. 292. Vesta oli yhteisen turvallisuuden ja yksimielisyyden jumalatar.
— Remus oli Romulon veljen nimi. — Qvirinon nimellä palveltiin
Romulusta tään kuoleman jälkeen jumalana.

V. 294. Sotaakin palveltiin jumalana. — "Sodan portit" tarkoittaa sodan jumalan Janon temppelin portteja, jotka vain sodan aikana olivat auki.

V. 297. "Maijasta siinnyt" = Merkurio, Juppiterin ja Atlaan tyttären
Maijan poika, jumalitten airut.

V. 302. "Puunialaisten"; nimi on luult. latinalainen muoto foinikialaisten nimelle; Karthago oli Foinikilaisten (l. Feniciläisten) perustama.

V. 316. Harpalyke oli, tarun mukaan, erään naissotilaan, Amazonin nimenä.

V. 317. Thrakianmaa oli kuuluisa hevosistaan. — "Idän", s.o. itätuulen.

V. 329. "Febon sisar" oli Diana, metsästyksen jumalatar.

V. 337. "Kothurno" oli korkea puolisaapas, jota käytettiin metsästyksellä oltaissa.

V. 338. Agenor oli Didon esi-isiä.

V. 343-347. Venus, pysyäkseen tuntematonna, kertoo tässä kansan tapaan, asialle luonnollista järjestystä noudattamatta.

V. 367. "Byrsa" (vert. "pörssi") merkitsee vuotaa; taru kertoo heidän leikelleen vuodan hienoiksi remeleiksi, joilla saattoivat kiertää suuren alan.

V. 374. Vesper on iltatähti.

V. 380. Dardarius, Troijalaisten esi-isä, oli Juppiterin ja Elektran poika.

V. 394. "Juppiterin lintu" = kotka.

V. 403. Ambrosia oli jumalain hyvähajuinen voide, jolla he itseään voitelivat; se oli myöskin heidän ruokanaan. Heidän juomansa nimenä oli nektar.

V. 406. Tarun mukaan oli Aeneas Venuksen ja Ankhisen poika.

V. 415. Pafo oli kaupunki Cyperin saarella, Venuksen mielipaikka.

V. 416. Saba oli vanha kaupunki Arabiassa, vanhaan aikaan maailman kuulu hyvänhajuisista lemuaineistaan.

V. 446. Sidon oli Foinikilaisten toisen pääkaupungin nimi.

V. 466. Pergamo oli Troijan linnan nimi.

V. 469, Rheso oli thrakialainen kuningas, Troijalaisten liittolainen. Ennustuksen mukaan ei olisi Troijaa voitu valloittaa, jos hänen hevosensa olisi saaneet juoda Xanthon joesta; ennenkuin sitä ehtivät, varasti ne öiseen aikaan Tydeon poika Diomedes.

V. 474. Troilus oli eräs Priamon poikia.

V. 485-488. Priamo rukoili polvillaan Akhillesta, että saisi haudata poikansa Hektorin ruumiin.

V. 489. Memnon oli mustien Afrikalaisten johtaja, Priamon sukulainen ja liittolainen.

V. 490. Amazoneiksi kutsutaan erästä tarumaista sotaista naiskansaa, joka oli myöskin Troijalaisien liittolaisia.

V. 498. Eurotas, virta Lakoniassa Kreikan maalla, jonka rannalla
Spartan kaupunki oli. — Cynthia oli vuoren nimenä Delos'en saarella
Arkhipelagissa sekä oli, tarun mukaan, Apollon ja Dianan syntymäpaikka.

V. 502. Latona oli Apollon ja Dianan äidin nimi.

V. 530. Hesperiaksi kutsuivat Kreikkalaiset Italiaa sen vuoksi, että sen asema oli heidän kotimaastaan länteen päin. (Hesper = ilta, länsi).

V. 532. Eenotrit olivat kreikkalaisia (Pelasgeja), jotka olivat
Kreikasta sinne siirtyneet.

V, 560. Dardanidat = Troijalaiset.

V. 569. "Saturnus'en pellot", s.o. Lation maakunta, jossa Juppiterin isän Saturnon sanotaan ennen hallinneen.

V. 570. "Erykon rajat" = Sicilia, sen kuninkaan Erykon mukaan.

V. 590, "Äitipä", nim. Venus.

V. 592. "Paroksen kivi" tarkoittaa valkoista marmoria, jota saatiin
Paroksen saarelta (Arkhipelagissa).

V. 624. Pelasgit olivat Kreikanmaan alku-asukkaita.

V. 635. Bakkhus oli viinin jumala.

V. 658. Kupido (= Amor) oli Venuksen, ampumaneuvoilla ja siivillä varustettu, sokea poika ja äitinsä apulainen.

V. 661. Tyyrolaiset, jotka olivat kauppaa käypää kansaa, olivat kuuluisat kavaluudestaan.

V. 681. Idalion (myös Idalia) oli erään vuoren nimi Venuksen mielikkisaarella Cyperillä.

V. 741. Tarun mukaan oli Atlas eräs Mauretanian kuningas ja tähtitieteen oppinut, mutta joka sitten tuli muutetuksi Atlas vuoreksi.

V. 744. Hyadat, eräs pienempi, seitsentähtinen, V-muotoinen tähdistö, jonka nousun luultiin tuottavan pitkällisiä sateita.

V. 751. "Koittaren (= Auroran) poika" tarkoittaa Memnonia, Troialaisten liittolaista.

TOINEN LAULU.

Troijan hävitys.

Ainehisto.

Aeneas alkaa kertomuksensa Troijan hävityksestä (l-12). — Puuhepo, täynnään siihen kätkettyjä kreikkalaisia asekkaita; Kreikkalaisien lähtö Tenedon saaren yksinäiselle rannalle kätköön (13-24). — Troijalaisien erimielet puuhevon tarkoituksesta (25-56). — Kreikkal. Sion antautuu Troijalaisille ja kertoo, valheita keksien, omia kovia kohtaloltaan sekä selittää hevon tarkoituksen (57-198).— Laoko'onin kuolema saattaa Troijalaiset hinaamaan puuhevon linnaan (199-253). — Kreikkalainen laivasto palajaa ja Sion, aukaisten hevon teljet, päästää siitä Kreikkalaiset ulos (254-267). — Hektorin haamu herättää unesta Aeneaan, joka huomattuaan Troijan tulipalot ja perikadon päättää taistellen kuolla ja saapi joukon samanmielisiä kumppaneja (268-369). — He voittavat ensin yön pimeässä Androgeon joukkoineen, vaihtavat aseensa kreikkalaisiin aseihin, mutta pelastaissaan Priamon vangittua tytärtä kärsivät asevaihtonsa vuoksi tappion ja hajoavat toisistaan (370-437). — Taistelu Priamon hovissa ja naisten tuska siellä (438-505). — Priamon kuolema (506-558). — Aeneas huomaa Helenan piilopaikasta, tahtoo tälle kostaa Troijan häviön, mutta tulee äitinsä Venuksen kautta tästä estetyksi, joka käskee hänen pelastamaan edes omaisiansa, koska kaupunkia ei enää voitu pelastaa (559-633). — Ankhises, joka ensin kieltäytyi lähtemästä matkan vaivoja kärsimään, tulee ihmeitten kautta siihen saatetuksi (634-720). — Pakomatkalla eksyy Aeneaan puoliso Kreusa, joka, sittenkuin Aeneas kauan oli turhaan etsinyt häntä, ilmestyy haamuna tälle ja tään lohduttaa (721-795). — Aeneas palajaa isänsä luo ja pakenee seuroineen vuorille (796-804).

Vaijeten Aeneahan nyt kasvonsa käänsivät kaikki. Kunnia-paikalta siis näin Aeneas isä alkoi: "Haikean murheen käsket uudistamaan, kuninkaatar, kuinkapa Troijan arvon ja kuin valitettavan vallan mullistivat Danaot sekä myös mitä näin minä kurjaa, 5 jost' osan runsahan sain minäkin. Ken Myrmidolaisten tai Dolopein tai julman Odysseyn miehistä näitä kertois kyyneletöinnä? Taivaallenki jo rientää kostea yö sekä laskeva täht' unen huostahan vaatii. Vaan jos niin haluat ylen tietää kohtalojamme 10 lyhvehen kuullakses sekä Troijan sortumis-vaivaa, vaikkapa muistellakin kamoksuttaa, mieltäni karmii, mie alan." Onnen hylkäämät sekä taistossa lyödyt päämiehet Danaoin, monet vuodet tuhlattuansa, vuorenmois hevon ylhäisen Pallaan avittaissa, 15 valmistavat sekä kuusen lautoja liittävät kyljiks; sen selittäät kotimatkansa uhriks. Tää levis maine. Tuon lymypaikkoihin pimeöihin he miehiä kätkee arvalla nuo valiten sekä näin väellään asekkaalla vatsan täyttelevät kokonaan ja sen hirveät kuilut. 20 On näkyvissä Tenedos, varsin kuulusa saari, aarrekas niin kauan kunis vain Priamon pysyi valta, nyt vaan lahti ja laivoillen ylen vaarakas paikka; tultua tänne, he kätkeyvät erämaisehen rantaan. Vaan mepä luulimme heidän jo purjehtineen Mykenaahan; 25 siksipä ankehikkaan surun hylkääpi koko Troija. Portit aukaistaan: ilotellen Dorien leiriin rientävät katsomahan nuo hyljättyy meren rantaa. Täss' Dolopein väki, täss' oli julman Akhilles'en teltta, laivaston sija tuoss' sekä täss' oli taistelutanner. 30 Kummeksii osa Pallas-impyen turmiolahjaa, ihmetellen hevon mittaakin. Esimmäisnä Thymeetes neuvoo saattamahan sisähän ja sen viemähän linnaan, — viekkaudestako vai jo se niin oli Troijalle säätty. Vaan Kapys ynnä ne, joiss' oli valtias järkevä mieli, 35 syöksemähän merehen kehoittaa koko viekkahan Kreikan lahjan-peljätyksen tahi maallakin tuon poroks polttaan, taikkapa, puhkaisten mahan, tutkimahan sisälmykset. Mielihin erkautuu monihin epätietonen kansa. Seurailless' isojen väkijoukkojen tuoll' esimmäisnä 40 linnasta Laokoón alas rientää kuvaten sinne, huutaen kaukaa: "Voi poloset, mitä mielettömyyttä? Mennehiks vai vihollistenne luulette? Vai Danaoiden lahjat vilpittömiks mitkään? Sitenk' tuttu Odysseys on? Joko on tähän puuhun Akhivoja kätköhön pantu, 45 taikk' on tää kone laitettu meidän muurien turmaks, huoneitten va'ontaan, ylähält' ett' linnahan päästäis, tai muu juoni täss' on. Teukrot, hepoa varokaatte! Kuinkapa lie, Danaoin mut lahjoja varsin ma kammoon!" Virkki ja voimakkaasti hän syöksee raskahan keihään 50 hirviön kylkehen, sen nivottuunkin pullerovatsaan. Seisoo tuo vavahtuin ja sen vatsassa järkähtyneessä kuilut kaikahuvat ja sen ontosta huokaus kuuluu. Jos ois sallittu, eik' olis mielemme ollunna nurja, jos ois aukasemaan hevon kuilut saanunna kangin, 55 Troija, sa seisosit viel, Priamonkin korkea linna! Miehyttä silloin, kas, selän taa kädet pantua kiinni, paimenet juur taluttaa Priamon luo dardanolaiset suurella pauhulla, joill' ihan outona antihe kiinni, että hän itsekin toimiskelis ja Akhivoja Troijaan 60 laskis; siksipä valmistui pelotonna jo kaikkeen, pettelemään tai raukenemaan Manalan tuvill' itse. Rientää katsomahan joka suunnalta uuteliaana Troijan nuorisokin sekä vankia kilpahan pilkkaa. Kuuleppa siis Danaoin kujehet sekä yhdestä syystä 65 tuntemahan opi kaikki! Sillä kun seisoi hän asetonna ja hämmästyneenä, niin frygiläis-väen keskessä katsoen ympärillensä: "Voi mikä maa mun tai meret mitkä mun viimeink' korjaa?" lausuvi. "Tai mikä onni mun koidon kohtavi vihdoin, 70 joll' enähän Danaoin luon' ei ole turvoa yhtään, kiivahat Teukrotkin jota tahtovat hengiltä saattaa?" Tuopas huokaus liikutti mielet ja laimensi kaiken suuttumuksen. Puhumaan kehotamme nyt, mist' suvust' oisi, mik' asians' oliskaan, mihin voi noin luottoa vanki? 75 Pelkonsa heittävinään tuo vihdoin näin nimes meille: "Kaikki ma sullen, oi kuningas, tosin kertoa tahdon, kuink' käviskään hyvähän; on Argos mun isänmaani; ensiksi vain tuon; eikä jos kurjaksi onni Sinonin saattoi, eipä se mun valetten sepäks tyhjien saane! 80 Ehk' on joskus korvihis tullut belidolaisen Palamedeksen nimi, mainio mainehelt' aivan; tään viatonna Pelasgit antoivat tekosyillään, väärin kanneltuaan, telottaa siks, että hän sotaa vastusti; nytpä he kuollutta muistelevat surumiellä. 85 Kun olin tään sukulainen, mun isäparkani laittoi taisteluhun, toveriksensa häll' ens' vuosista alkain. Siimes kuin hänen valtansa kesti ja hän kuningasten neuvotteluiss' oli, niin oli meilläi arvo ja mahti. Vaan kun sitten Ulysseen — empä mä outoja kerro — 90 tuon petosmestarin vainoamilla hän Tuonehen joutui: mielin murheellisn' apein elämääni mä vietin, äitellen sydämestäni ystävän onnettomuutta. En vähämielinen vaijennut, mut uhkasin kostaa, jos mun Sallima sois isänmaahani saapua joskus 95 voitokkaana; tää uhitus verivainonsa nosti. Tää kovan onnen olj alkuna; tästäpä hetkest' Odysseys uusilla kanteillaan pelottain, väkehen levitellen kieroja juoruja, — näit' tamineita hän mestarin lailla käytti. Hän ei herennyt, kunis Kalkhaan hänt' avittaissa — 100 Niin, — mut miksikä taas tätä kurjuuttain peron turhaan? Miksikä viivyn? Jos samass' arvossa kaikki Akhivot teill' ovat, — kyllin jo kuulitten; telotuksehen käykäät! Tuota Ulysses sois sekä teit' ylen kiittäs Atridat." Silloinkos halajamme me tietää, tutkia syitä, 105 aavistamattammekaan tään vertaista kavaluutta. Pelkoa teeskellen tuo ulkokultaisena jatkaa: "Hankkeuneet usehin Danaot ovat hyljätä Troijan, rientää pois hereten isost' taistelustaan väsyneinä, — oi, jos sen oisivat tehneet! — vaan usehin merell' esti 110 heit' menemäst' ylen ankara myrsky ja hirvitti Louna. Varsinkin kun tää hepo vaahtera-hirsist' olj saatu valmihiks, raivosivat koko taivaall' ulvovat tuulet. Eurypulon, epäellen, Feboa tietelemään nyt laitamme; tää pyhäköstäpä nää surulausehet tuopi: 115 'Hurme ja immen uhri on tyyntänyt tuulet kun muinoin, oi Danaot, tulitten ens' kerrall' Ilion rantaan; Argivolais-veren, hengenki lyylimisin palaus taas pyydettäköön!' — Tää tieto kun kansan korvihin ehti, mielemme lannistui, väristys vilu luihimme tunki, 120 — keitä nyt Sallimus ois kysynyt, ketä vaatis Apollo? Ithakolainenpa suurella pauhulla tietäjän Kalkhaan luoksemme saattaa, sitten julkasemaan jumalitten tahtoa pyytää meill'. Useat tätä taiturin julmaa kepposta kuihkasivat minullen, äkäten hänen tuumat. 125 Kymmenen päivää tuo oli vait, ump'mielisnä kieltäin yhtään mainitsemasta ja Tuonelle uhroamasta. Vihdoin Ulysseen huutojen ahdistaessa hän lausuu niin, kuten suostuttu olj, sekä uhrattavaks minut määrää. Kaikkipa suostuivat: mitä itselle pelkäsi kaikki, 130 sen sitä mieluummin minun raukan käänsivät surmaks. Vaan jopa koitui mun tuhon päivä ja jop' pyhät neuvot, suolatut jauhot ja aivenanauhat tuodahan mulle. Kahlehet katkaisten paennein Manan suusta ma myönnän, myös salavihkaan liejusen allikon ruokohin yöllä 135 kätkeynnein, kunis ehtinehet olis lähteä matkaan. Eip' kotiain enähän niitäkään ole toivoa mulla nähdä, ei sulolapsia eik' ikävöittyä isää; ehkäpä heitäkin mun paon tähden kostonsa uhriks vaativat, mun katalan syyn raukkojen kuololla kostain. 140 Siks sua ylhäisten, toden puhtahan tuntevien kautt', jos on rikkomatont' omatuntoisuutt' inehmoilla viel' olemass', — sen kautt' anon, sääliös vaivoja näitä, säälippä mieltä, mi ansaimattomat kohtalot kärsii!" Uskoen kyyneltulvaa viel' tätä surkuttelemme. 145 Ensin irrottamaan Priamus käsirautoja käskee, miehenki ahtaita siteheit'; täten lauhkana sitten lausuvi: "Kenpä sä lienetkään, jo nyt unhota Kreikka; meidän sä oot! Sanoppas vakahat todet mun kysymyksiin: Miks on tää jätinmois hepo tehtynä? Kenpä sen laittoi? 150 Miks sen aikoivat, — pyhäköksikö vai sotakoneeks?" Näin nimes. Vehkeilyyn se Akhivoin tottunut lailla tähtiä kohden nyt kädet kahleist' irrotut nostaa: "Teit' ijankaikkiset liekit, tenhonne loukkaumatta, vieraiks miehiksen' anon", — hän nimeää, "pyhät veitset, 155 kauheat uhrinkin sitehet, joit' uhrina kannoin: onhan sallittu mun valat Kreikalle vannotut korkeet rikkoa, on, hyläten vihatun suvun, kaikk' julistella aikehens'; eipähän mitkään nyt kotilait mua kiellä! Sie lupauksesi täyttäös, Troija, ja varjeltuneena 160 vain sanoissas pysy, totta kun kerron ja oivasti kostan! On Danaoin koko toivo ja aljetun taistelun onni ainakin riippunut Pallaksesta. Mut rohkenivatpa tunnoton Diomedes sekä myös rikosseppä Ulysses Palladion tuhokkaan hänen temppelistään pyhimmästä 165 ryöstää, korkean linnan vahdit surmattuansa; tempasivat kuvapatsaan, hurmehine käsinensä impyen rohkenivat jumalattaren nauhoja raastaa; onnipa muuttuikin Danaoin, — täst' aivan se raukes, voimatki murtuivat, jumalattaren kun apu poistui. 170 Tuotapa Pallas heill' ylen selvällä merkillä näytti. Tuskin leirihin olj kuva saatu, kun leimusi tulta silmissään vihasiss' sekä suolainen hiki kulki raajojans' pitkin; kolmasti itsekkin — sepä kummaa! — näyttihe kilvekkäänä ja keihäällään heristellen. 175 Rientämähän pakohon merellen heti käskevi Kalkhas, eik' hävittää Danaoin asehilla nyt voitavan Troija, elleivät taas Argossa uhraten jällehen toisi tenhon, min merellen mukahans' ons'laivone veivät. Nuo kotiaan jopa purjehtivat nyt Kreikkahan, että 180 saisivat puolelleen jumaloilt' ase-onnen ja sitten äkkiä hyökkäisivät. Näin entehet selvitti Kalkhas. Loukatun palladion sijahan tämän valmistivat siks, että se ois lepytyksenä heidän ilkiö-työstään. Kuitenki siks hevon hirveän suureksi käskevi Kalkhas 185 hirsistä veistelemään sekä laittamahan yläväksi, ettei tuo sopis portista eik' vois linnahan vietää, suojelemaan siten entuudestahan hurskasta kansaa. Sillä jos Pallaan lahjaa sormikin loukkais, silloin turmio tuost' Priamon peris vallan ja Frygialaiset 190 (joska sen kääntäsivät jumalat tuot' itseä vastaan!). Vaan jos tuo käsillänn' ehk' nousisi linnahan tänne, silloin Aasia taas lähenis sodallaan Pelopidein muureja, teidänki kohtalo kääntyisi suvullemme." Näitäpä juoruten, taidollaan valapattonen Sinon 195 valheit' uskomahan sai meidät ja kyyneliänsä, joit' ei Diomedes edes voittanut eikä Akhilles, kymmenenkään sotavuott' ei sortanut eik' tuhat laivaa! Tässäpä toinenkin tapaus, kamalaa kamalampi, kurjille olkes ja kauhisti mielemme aavistamatta. 200 Laokoón, Neptunon arvalla määrätty pappi, uhrasi parhaillaan ison sonnin juhlallisesti; silloin laskihe kas! meren selvälle seljälle kaksi jättiläiskäärmettä (kertoakin kamalaa!) Tenedosta; kiemurrellen nuo tasarinnoin riensivät rantaan; 205 aaltojen keskellä näitten rinnat kuin veriharjat pystöinään näkyvät ulapalla, mut muu perä viilsi merta ja hirmuiset selät käännellehtivät siellä; vaahtoillen edessään meri pauhas. Jo pääsivät rantaan; noill' lepänkiimasta loistelivat tulisilmät ja kielin 210 luikerrellen, suitaan nää lipoivat sähäellen. Kauhusta vaaleina pakenemme; ne Laokoónin kimppuhun karkaavat. Ens' kahden poikasen ruumiit kietoopi käpyröihinsä kumpikin käärme ja raukkain syödä raatelevat nyt hentosia jäseneitä; 215 tempaavat isän sitte, kun keihästä kantaen riensi heill' avukseen sekä kietovat kääreihins' kainaloihin. Kahdesti suomuiset madot vyötäiset sekä kaulan kiertävät, pääns' sekä kaulansa kannattain ylähällä. Silloin pyytävi hän käsin raastaa solmuja auki, 220 nauhoja näljästää kun jo visva ja tummea muihe; tästäpä taivaallen kohos huutonsa voivottavaiset, niinkuin ammuvi härkä, ku haavoitettuna poijes karkaapi alttarilta ja pois osumattoman puistaa kaulalta kirveen. Kumpikin käärme sitt' templihin väistyy, 225 korkeahan tylyn Pallaan linnahan luikertamalla, siell' jumalattaren jalkoihin ala kilven ne peittyy. Tuostapa uudet huolet kaikkien kauhistuneihin mielihin nousee; syystä nyt lausuvat Laokoónin saanehen kärsiä rangaistusta, kun loukkasi pyhää 230 puuta, syöstessään rikoksellisen peitsen sen selkään. "Temppelihin kuva saatettakoon, jumalattaren tenho pyydettäköön!" — väki huutaa. Muureja siks hajotamme ja kaupungin varustusta; työhön ryhtyvät kaikki ja laittavat vierevät pyörät 235 jalkoihin sekä kaulahan kiintävät hampusta köydet. Turmiokas kone täynn' asehikkait' astuvi muurein piirihin, ympärillään kun neidot ja poikaset laulaa virsiä, riemuten sormellansakin koskea köyteen; uhkaten liikkuu tuo sekä linnan keskelle vyöryy. 240 Oi, isänmaani mun! Oi, jumalain koti, taistosta kuulut Ilion muurit! Neljästi seisahtuupi se portin kynnyksellä ja neljästi helskähti vatsassa aseet. Vaan kuni vimmastuneet vain hyörimme arvelematta, turmiohirviön viel' asetamm' ihan temppelin viereen! 245 Nyt Kassandrakin taas rupes ennustamaan tulevaista, tahdosta mut jumalan ei Troijass' sit' uskonut kenkään. Voi poloset, ehk' viimeinen oli hetki jo tullut, templitkin koristamme me lehvillä juhlallisesti! Taivas kiertyypi merest' ehdittäin tähän aikaan 250 yön, joka kietovi maan sekä taivaan suurenen vaippaans' Kreikan vehkeetkin; kotihins' eroten väki linnan vaikeni; uupunehet jäsenet uni sitkeä valtas. Ääneti mut lähestyi sotapursiss' Akaijan jo joukko kuutamon suopuisan tyvenyydessä saarelt' Tenedon, 255 kulkien tuttuhun rantaan; kuin peräkeulasta liekki leimahti, niin tylyjen jumalain jopa auttama Sinon kirvottaa salahan hevon teljet ja kätketyt vatsaan Argivolaiset. Aukaistu hepo ilmahan laskee onkaloluolista heit': iloten alas vierevät maahan 260 päälliköt Thessandrus, Sthenelus sekä julma Odysseys, luisuen pitkin köytt' alas maall', Akamas sekä Thoas, poika Akhillen Neoptelemus, esimmäisnä Makhaon, myös Menelauskin ja sen puuhevon seppä Epeos. Viinin kuin unen vaivuttamaan heti syöksyvät linnaan; 265 vartiat surmaillaan: sitt' aukovat portit ja kaikki lasketahan sotamiehet ja muodostetaan sotarinta. Ehtipä aika, kun sairaillen inehmoill' uni vasta virvoitukseksi koitui, tuo jumalain paras lahja. Silmien' eess' unissain, kas, Hektor murheissansa, 270 kyynelvirtoa vuodattain, nyt ollehen näytti, vaunujen raastaman kalttaisna, veriliejusta niin hän mustan' olj, kuin oli, kun pöhönnein läpi ohjat olj nilkkain. Millainen oli hän! Min verran Hektorist' tuosta muuttunut, jok' Akhilleen asuhun palas verhouneena, 275 taikka kun laivoillen Danaoin hän linkosi tulta; parta olj tahrauneena ja visvasta takkusna hiukset, ruumiissaan syvät haavat, jotk' kotimuurien luona hän oli saanut. Mie valitellen ensiksi näytin urhoa haastatelleen sekä lausuin näin surullisna: 280 "Oi, sinä Teukrojen toivo ja Troijan taattavin turva, miks noin kauan sä viivyit, kaihottu Hektor, ja mistä seudusta saavut? Kuink' ylen altisna niin usean sun miestesi kuolon ja linnan seikkojen, ihmisten vaivain jälkehen uupunehet sua näemme? Ken ilkimys kasvot 285 kirkkahat tahrata noin tais? Miks näen haavoja näitä?" Turhia tieteleväll' eip' yhtään vastaust' anna, vaan nyt rintansa pohjasta raskaast' huoaten lausuu: "Jouduppas tult', oi jumalattaren poika, jo karkuun! Linnan jo ottanut on vihamies, jopa syöksyvi Troija! 290 Sai Priamoll', isänmaalle jo loppu! Jos maat' isiemme ihmisvoimilla ois voin't auttaa, oisin sen tehnyt. Sullen uskovi Pergamo nyt pyhäköt, Penaansa: viekösi nuo satujes toveriks, niill' etsi ne muurit, jotka sa vahvoiks viel' perustat meren toiselle puolen!" 295 Virkki ja tuop' käsissään pyhät nauhat ja mahtavan Vestan, huoneiden sisimmäst' ulos kantavi myös ikitulta. Silläpä aikaa nousevat linnassa surkeat huudot; ain' yhä suuremmiksi ne kiihtyvät, vaikk' etähällä puitten suojassa taattoni Ankhisen talo löytyi; 300 äänet selkenevät ja jo kuuluvi miekkojen kalske. Pystyhyn kapsahdan unestain, katon harjalle kiipeen; tarkkahan kuunnellen ylähällä ma seison, ikäänkuin paimen hämmästynyt, joka kallion huipulla seisten kuulevi outoa ääntä, kun joskus viljahan liekki 305 pääsevi, lounaisen rajutess' eli voimakas vuorten virta kun tulvaillen hävittää somat laihot ja pellot, töit' inehmoin tuhoten sekä kaataen metsiä maahan. Silloin vast' Danaon vala selkesi, selkesi juonet. Korkea Deifobon talo raunioks kaatuvi, liekkein 310 voittaess' sen, Ukalegonin naapurinkin talo leimuu; liekeistä kumottaa avaralta jo Sigeon salmet; nousee miehien huuto ja torvien räikeät äänet. Hurjana tempaisen asehet; ehk' toivoa paitsi, mieleni kuitenkin teki yhtyä myös sodan pauhuun, 315 linnasta kumppanit koottuan' yhteen. Raivo ja harmi mieleni valtaa; kuoll' asehissa nyt kaunihilt' tuntuu. Kas, paetenpa Akhivein keihäit' Othrysen poika Panthus, Febon temppelin pappi jo kiitävi tuossa; kantaen voitettuin jumalain kuvat, lapsensa lasta 320 pienoistaan taluttain ovellen hän huimasti syöksyy. "Kuinka on, Panthus, valtion laita? Miss' linna on meidän?" Tuskinpa nuo nimesin, kuin huoaten hän täten lausuu: "Viimeinen tuli Troijan jo päivä ja turmion hetki! Mennyttä on suku Teukron, Iliokin sekä Teukroin 325 verraton kunnia! Kaikki ne armoton Juppiter saatti Kreikkahan! Kaupungin palavaisen on herrana Kreikka. Aimoinen hevonen kesk'linnassa miehiä laskee miekkoineen sekä Sinon pilkaten liekkejä kylvää, voitosta ilkkuillen; mut muit' avoportista tulvaa, 330 noit' tuhansii, joit' aimosta Kreikast' on tullunna koskaan; keihäillään muut kaupungin kadut sulkevat tukkoon; tihjä ja rautainen sotarinta jo välkkyvin säilin seisoo, valmisna murhaan; juuripa porttien valppaat vartiat vastustaa yrittäivät yön pimeässä." 335 Nää sanat kuultua, mie jumalitten tahdosta riennän tulta ja taistoa kohden, jonne mun synkkä Erinnys, jonneka ärjyntä vaati ja taivolle nouseva huuto. Seurahan' yhtyypi Ripeus, asekuulu Epytus, kuutamon paisteella tavatut Hypanis ja Dymaskin, 340 yhtyy myös sotarintahan nuorellinenki Korebus, Mygdonen poikia. Juur' tähän aikaan Troijahan sattui hän tulemaan, ylen innokkaasti kun lempi Kassandraa; toi avunkin Frygilaisillen Priamon vävy kanssaan, tuo polonen, kun ennustavan ei morsiamensa 345 huolinut ennusteist'. Yhtehen saaneiks nuo kun näen sotahan halukkaina, näin alotan: "Oi kumppanukset, oi urhosat turhaan! Tahtonne teillä jos vankk' on seurata rohkenevaista suurihin vaaroihin (mikä onnemme ompi te näette: 350 kaikk' jumalammekin templien alttarit hyljättyänsä, — ainoa turvamme — poistuivat; sytytettyä linnaa autatte:) kuolkame, rynnähtäin aseleikkihin oitis! Ainoa voitettuin menestys on — hyljätä toivo!" Miehuullisten se mielissä nostavi raivon. Ihan kuin 355 raatelevat sudet synkeän yön pimeässä, kun heitä ankara nälkänsä saattaa raivoaviks tahi jääneet kuivin suin penikat ikävöi: niin kuljemme varmaa kuoloa kohden nyt vihollisten keihojen tuiskuun keskehen kaupungin; kaikk' peittää yön sumuharso. 360 Ken sen yön vois kertoa kauhut, ken telotukset mainita, kyyneliltään kuvaella ken malttasi vaivat? Vanha, jo vuos'satojen läpi vallinnut kaupunki sortuu; pitkin teitä ja temppelien, asuntoin oviloilla loikoovat joka paikassa kuollehet ihmisten ruumiit. 365 Eivätkä yksin vaan osuneet verisaunahan Teukrot; kääntyypä povehen välist' urhous voitettujen ja suistua voittajan täytyy. On joka paikassa julma kauhu ja vakerrus sekä kuoleman kirjava taulu. Ensinpähän Danaoin ison mieskunnan etupäässä 370 kohtaa Androgeos meit'; ystävikseen otaksuissaan tietämätönnä hän näin nimeää kuni kumppanillensa: "Joutuhun, miehet! Miks noin myöhään kuhnustelitte? Muut palavan Troijan typi tyhjäks jo kaikesta ryöstäin vievät; vai nyt vast' ylävilt' aluksilta te saatte!" 375 Äänsi ja äkkiähän tuo, — sill' epäeltävä kuului vastaus —, joutunehens' vihamiehien parvehen huomas. Hämmästyi sekä äänensä kanssa hän kulkunsa katkas. Aivan kuin joku kyylle kun tallaa ohdakemaassa, astuen aavistamatta, ja vaaleten väistyvi oitis, 380 kun sähäellen se mustan, paisuvan kaulansa nostaa: Androgeos näin, meidät nähtyä, säikkyen poistui. Päällen hyökkäämme, asehilla he saarramme tarkkaan; paikan noit' äkinnäisiä ynn' ylen kauhistuneita sitt' telotamme ja työtämme ensin auttavi onni. 385 Tästäpä onnesta innostuneena Korebus nyt lausuu: "Oi toverit, min tien menestys pelastukseksi ensin näyttävi meille ja Onnemme viittaa, seuraelkaamme: kilvet vaihdellen, Danaoin asut pankame päälle! Valheko, kuntoko, — ken sodass' paljoa huolisi tuosta? 390 Its' siten antavat meill' aseheitaan." Näin nimes; sitten töyhtösän Androgeon kypärin sekä kiiltävän kilven yllensä ottaen, vyöllensä laskee Argivo-kalvan; tään Ripeus ja Dymas teki: riemuten nuoriso kaikki verhottui samoten, vereksin asehin varustautuin. 395 Oudoissa tamineiss' Danaoin väen keskessä kulkein, ryhdymme näin monihin aseleikkihin yön pimeässä, laitellen Danaoist' useankin Tuonelan maille. Jotkut puikahtavat aluksille ja pyrkivät rannan suojahan; arkaellenpa mut muut jätinmois-hevoseensa 400 kiipeävät, takasin lymyten sen pullerovatsaan. — Turha on onnea etsiä sen, jumalat jota vainoo! Tuolla kas! laahattiin Pallaan templin pyhästöstä, hiukset hajan, Priamon tytär, kaunis Kassandra; hän nosti silmiä kyynelikkäitä nyt vainen taivolle turhaan; 405 silmiä vain, käsiänsä kun hentoja estivät kahleet. Tuot' ei sietänyt nähdä lemmitseväinen Korebus: siksipä raivoillen syöks' kuolohon joukkojen keskeen. Kaikki me seuraamme sekä ryntäämme sodan pauhuun. Nytkös päällemme korkean temppelin harjalta syöksyy 410 kansamme keihojen tuisku ja syntyy kauhea murha, — helleniläiskypäräin, asemuotomme hairauksesta. Joukkomme vaikerrus sekä ryöstetyn neitosen kosto saa Danaoin väen yhteen: hyökkää uljahin Aias, kumpikin Atreyn poika ja myös Dolopein koko joukko 415 niinkuin tuulispään hajotessa, kun vastais-tuulet syöksyvät yhteen, länsi ja louna ja koittehenmoisna kiitävä kaakkoinen; salot ryskävät, kolm'kärellään kun Nereo raivoo, liikuttain meren syöveripohjat. Nuokin, jot pakohon pimeän yön synkeydessä 420 saimm' ajaneeks' kavalast' ja jo kaupunkiin hajotimme, kääntyvät nyt takasin, — hepä ens' valekilvet ja keihäät huomaten julkasevat asullen rist'riitasen kielen. Meidät voittaapi väen paljous; ensin Korebus Peneleon käden kautt' ihan Pallaan alttarin luona 425 kaatuvi; suistuupa Ripeus, eräs hurskahimmista Dardanolaisista kuin myös kohtuuden pitävistä: niin jumalain oli päätös. Sitt' Hypanis ja Dymaskin hukkuvat haavoitettuina omasiltansa; Pantho, ei suakaan pyhytes eik' auttanut nauha Apollon! 430 Vannon Ilionin tuhan kuin kodin raunion liekin kautta sen, etten sortuissanne ma peistä, en vaaraa vältellyt Danaoin mitäkään; jos kuoloni oisi sallittu, oisin sen ansainnut! Hajoamme sen jälkeen; Ifito, Peliokin mun kanssani; Ifito vanha 435 olj ijältään, Odysseyn taas haavasta Pelio verkka; rientämähän Priamon hovihin sai haikea parku. Kiivahan tappelun tääll', ikähän kuin ei olis missään muualla taistoa eik' ketäkään tuho linnassa korjais, niin sodan raivoavan Danaoidenki pyrkivän suojiin 440 näemme ja piirittävän jopa kynnystä saartavin kilvin. Seinille pystytetään tikapuut ja jo räystähill' asti kiipeävät nuo, kun vasemmillansa peitsiä vasten kilpiähän pitävät sekä oikeill' ottavat kattoon. Nytkös Teukrot kiskomahan toriloiden ja kattoin 445 parraspuit' hajalleen, kun huomaavat lopun tulleen; näill' asehilla he aikovat kuolema-taisteluns' kestää, maahan hirsiä kultailluit', isien koristeita syösten: porttien suojaks säiline paljastetuineen muut asettauvat, noit tiheöin' sotarintone puoltaan. 450 Puolustamaan kuninkaallista linnaa mielemme kiihtyy, miehiä auttamahan sekä voitettujen sotavoimaa. Löytyi kammio, joss' sala-ukset olj takateineen johdattavat Priamon kamareihin ja myös sivusuojiin; tuotapa onneton Andromakhe, kun valtamme kesti, 455 seurata kulk' usehin niin luo apen kuin anopinkin, kantaen vaarillen sylissään pient' Astyanaktaa. Mie katon harjalle nousen, jostapa peitsiä turhaan paiskelivat Teukrot poloset käsillään tehomatta. Partaalla mäen töyryn olj pilvien korkea torni, 460 jonkapa huipulta saatettiin koko Troija ja myöskin helleniläis-alukset ja Akhivojen leirinki nähdä; tuohon me kangeilla käsin käymme ja mist' ylikerrat huojuvat liitteistään, mepä sen sijoiltaan yläviltä riuhtaisten sysäjämme; se horjahtuen äkin syöks' ja 465 räiskyillen kovin, läämältään Danaoin väen päälle kaatui. Astuvat muut sijahan taas, eik' kivet lakkaa, eikäpä muu aselaatu. Kynnykselläpä juur' ihan porstuan vastassa Pyrrhus riehui, kiiluillen asehilta ja vaskipuvultaan; 470 aivankuin valohon mujuruohoja nauttinut käärme, turvonneen alimaahan min piilotti jäähtävä talvi, vaan joka nyt ketun muutettuaan sekä uudesta kiiltäin, pöyhkeillen poveaan kohottaa, selän niljasen vääntää päivän paisteesen, lipoen hajakieline suutaan. 475 Silloin hirmuinen Perifas sekä kuski Akhilleen, knaappikin Automedon ynn' nuoriso Skyrian kaikki hyökkääpi hovihin sekä harjalle soihtuja linkoo. Hän etupäässäpä kirveen temmattuansa jo murtaa vahvat kynnykset, saranoiltaankin ovipuolet 480 vaskisilt' irroittaa; jopa hirttä hän veistettyänsä, puhkaisee raut'tammen ja laittaa aimosan aukon: näin näkyvät sisäsuojat ja aukenevat salit laajat, huoneetkin Priamon sekä muinoisten kuningasten; myös näkevät sotamiehien vahtaavan oven eessä. 485 Vaan sisäsuojissa syntyy tuskallinen sekasorto; naisten vaikerrus, valitus, polo suojien täyttää holveja, kirkkaihink' kohoaa ylös tähtihin parku. Suurissa suojissa haihattavat pelon vallassa äidit; suutelevat ovipieliä, sulkien noit' sylihinsä. 490 Pyrrhus ryntää kuin isäns' ennen; ei sulut eikä kestää vartiatkaan voi. Murtuvat puskurin eessä ukset kuin saranoiltaan järkytetyt ovipuolet. Tie väkisin avataan; Danaot likimmäisiä lyövät, päästyähän sisähän, sekä miehittävät hyvin paikat. 495 Niinkuin vaahtosa virtakin, vallit murrettuansa, lähtee, kun, veden painolla särkien aarniosulvut, syöksyvi ärjähtäin vesivuorena niitylle, pitkin nurmea karjat talline vieden: Neoptelemon näin juur täten raivoavan tapossaan sekä kaksos-Atridat; 500 näin Hekuban sadan minjänsä' kera, näin Priamonkin tahraavan verineen nyt vihkimäns' alttariliekit. Puol'sataa leposuojaa, — lasten mielikki-paikat —, kullasta, voitettuin tavaroistakin hohtavat huoneet vaipuvat maahan; Kreikka sen vei, mikä liekiltä säästyi. 505 Tietää ehk' halunnet Priamon mikä kohtalo kohtas? Kun näki kaupungin otetuks ja kun rikotuiksi portit, kun palatsiinkin tunkeunneiks vihollisten, turhaan vuosiltaan tutistessa jo yllehens' ukko, oudot ott' asehet sekä miekan uumille vyötti, 510 aikoen kuollakseen karata tiheään vihamiesten parvehen. Suojien keskessä, paljaan taivallan alla, aimosa alttari olj sekä vieressään ikivanha nuokkui laakeripuu, joka lehvine peitti Penaatit. Tääll' Hekuba sekä lapsensa toivotta alttarin luona, 515 niinkuin myrskyis-sään rajun riehuiss' sukkelat kyyhkyt, yhdessä istuivat halaten jumalain kuvapatsait'. Vaan Priamon kun ottavan vahvoill' aijotut aseet huomasi, lausui: "Oi, mikä raivo sun puoliso parka sai sopahan pukeuntumahan? Tai minnekkä riennät? 520 Ei avun tuon eik' semmoisten apumiehien oo tää puuttehess' aika, eik' auttaiskaan vaikk' Hektorikin tääll' läsn' olis. Tänne sä tullos; alttari kaikkia suojaa, taikkapa kuitenkin yhess' sorrumme!" — Virkki ja luokseen hän veti vanhuksen sekä paikan alttarill' laittoi. 525 Mutta kas! Pyrrhon murhaa karkuhun päässyt Polites, poikia yks Priamon, vihamiesten peitsiä välttäin kiitää kalteriloit' avaroita ja saapuvi tyhjään sintsihin haavoitettuna. Surman haavalla Pyrrhus tuot' tavottain ihan kinterillään, jo sen keihästi viimein. 530 Tultua vanhempain näkyviin sekä kasvojen eteen kaatui, hurmehen koskehen vuodattaen elämänsä. Ei sitä sietää voi Priamus, vaikk' kuoleman kauhuin keskessä oljkin, eik' vihans' hillitä eikäpä ääntään. "Sullepa", huutaa, "moisesta rohkeesta rikoksestas, 535 haltiat, taivahass' jos on moisista huolehtivainen oikeus, maksavat palkkasi ansaitun tekos jälkeen, koska sä mun näkemään nyt saatit poikani murhaa, kun siten surmallaan syväst' taaton loukkasit kasvot! Eipä se, syntyneheks' kehut josta sa itses, Akhilles 540 ollut semmoinen vihamiehenäkään mua kohtaan, pyytäväll' arvoa soi se ja antoi Hektorin ruumiin kalpean haudattavaks sekä mun kotihin pojes laski." Vanhus, sen lausuttuaan, jopa viskaapi hötelöipi peitsensä; oitispa sen rämähtyin nyt ehkäsi vaski, 545 josta se kilpistyin siten kilven jäi kupuralle. Hällepä Pyrrhus: "Airuenain puhumaan sinä riennä taaton Akhilleen luo sekä hällen hirveät työni kuin sukuheitosta Pyrrhuksesta sä kertoa muista! Kuole nyt!" — Näin nimeten hän alttarin juurelle vanhan 550 poikansa hurmehen liejussa liukuavan ukon kiskoi; tukkahan kietoi sitt' vasempansa, kun oikea tempas välkkyvän säilän ja sen sysäs kylkeen kahvahan saakka. Tää Priamon oli kohtalojen pää, sen lopun hälle Sallima määräsi, suotua nähdä sen sortuvan tuhkaan 555 mahtavan Troijan, mi niin mont' Aasian maata ja kansaa ennen olj vallinnut. Venyi rannalla silvottu ruumis, pää oliltaan typistetty ja vartalo tuntematonna. Silloinkos minut valtaapi ylen hirveä kauhu: säikyn, kun rakas taattoni muoto mun mielehen juohtuu, 560 kun kuninkaan ikivanhan julmasta haavasta näen mä henkensä heittävän; mielehen juohtuu hento Kreusa, niin kodin ryöstöt kuin pojut Juloa uhkiva vaara. Taakseni katson ja kuink' on luonani laita, ma tutkin. Kaikki jo hylkäsivät mun tai väsyneinäkin maahan 565 tai tulen liekkiin sairahat ruumiins' paiskasivatten. Jop' olin yksin jäänyt, kun Vestan kynnyksen luona hiljaan istuinneen pakopaikkahan kätkeynneenä näen Helenan; palo luo valon kirkkaan, loimottavaisen harhoavaan sekä tuoss' erisuunnalle katselevaiseen. 570 Teukrojen kostoa tää peläten tuhon Pergamon vuoksi, myös Danaoinkin rankaistusta ja hyljätyn miehen kiukkua, — yhteinen isänmaansa ja Troijan Erinnys, — istuen kätkeytyy epäkelpoinen alttarille. Rintani leimahtaa vihan leimuun; mieleni kostaa 575 tek' isänmaan kukistusta ja rankaista pahan naikon. Tuoko se vammatta nähdä Spartan sais, isänmaansa, tuok' kuninkaatar voiton riemuihin osan saada? Puolison, vanhemmat, kodin, tuo näkis lapsensa myöskin, Hion joukon kuin Frygllaisetki orjina eessään? 580 Miekkahan vei Priamon se ja Troija on ilmitulessa! Liiaksikin hikoellut on rantamme Teukrojen verta! Eipähän! Vaikkapa ei mitenkään ole mainehikasta naiselle kostaa eik' ylen voitto se kiitosta tuota, kuitenki ansainneen kurituksen ja herjanki poiston 595 tähden kiitettäneen mua; mieltäni tuo ilahuttaa, sammuttaa vihan liekin ja tyydyttää sukun' haamut. Riensin jo miettien näitä mä mielellä raivoavalla, kun sulo-äitini entistään ihanampana saapui mun näkyviini ja loimosta kirkasna kiilteli yöllä, 590 muodoltaan jumalattaren moisena, niin kuni näkyy sorjana varreltaan ylimmillen; mun, kätehein hän tarttuen, seisauttaa sekä näin rusosuullansa lausuu: "Poikani, miks' syvä tuska sun saattaa niin vihan vimmaan? Miksikä raivoot? Tai mihin poistui huolesi meistä? 595 Etköhän katsois' ennemmin, mihin kätkisit vanhan taattosi Ankhisen? Eloss' onk' viel' vaimos Kreusa, poikaski Askanius? Heit' kaikkia Kreikan jo joukot kiertelevät joka suunnalt' ja jollei huoleni oisi estänyt, niin joko liekin tai ois miekan he uhriks 600 saanehet. Ei sull' aatkela Tyndaron tyttären muoto eikäpä syyllinenkään Paris, vaan jumalain nämät kosto rikkaudet hävittää sekä Troijan syöksevi tuhkaan. Katsos: sillä mä väistää tahdon peittävän pilven tuon, joka nyt inehmois-näkös tylsyttää sekä märkää 605 huuruvi usmaa; sie älä äitisi käskyjä pelkää noudattaa äläk' kieltäy neuvojans' seuroamasta! Tuollapa, jossa sä näet irt' paasista kiskotut paadet, joss' kiviröykyt näet sekasin, tuhan kuin savun tuprut, muurien liikuttaen alukset isoll' kolm'kärellänsä 610 mellastaapi Neptunus ja niin sijoiltaan koko linnan syöksevi; Skaijanpa-porttien luon' on julminna Juno; riehuen tää varukseen puetettuna kutsuvi Kreikan joukkoja liittouneit' aluksilta. Linnan huipullakin kas! myös jo Tritonilan Pallas 615 istuu, Gorgoineen kamaloine pilveltä loistain. Itsepä Ukkokin Kreikalle urhollisuutta ja voimaa suopi ja kiihoittaa jumalat aseheitamme vastaan. Riennä jo poikani karkuun: tee siten vaivoin' loppu! Missään en sua hylkää mie, kotis sun oviloille 620 varmahan vien." Sanoen täten yön katos tihjähän varjoon. Ilmauvat näyt synkeät mullen, myös jumalitten Troijallen vihamieliset, mahdikkaat tehovoimat. Näen koko Ilionin nyt liekkeihin vajonneeksi, näen hävitettävän juuresta saakka Neptunus'en Troija; 625 kuin ijäkäs on tunturi-vuorilla saarni, kun tuota kilpahan veistettyään maamiehet kaatamahan jo käyvät, kirveellään tiheään pamahuttaen; nuokkuu lehvinehen vavahtain se ja latvoineen tutisneine taipuu, haavoihins' kunis sorruttuansa se viimein 630 harjulta, poikki kun raksahtaa, rytisten jopa kaatuu. Laskeun, niin tulen kuin vihollistenki keskite päästen haltian johdolla; tien ase raivas ja valkea väistyi. Vaan kun jo saavuttiin isän huoneitten edustalle, vanhaankin kotihin, mun taattoni, jonka ma tahdoin 635 vuorien seutuhun saattaa, mie jota ensinnä pyysin, kieltäy hukkunehen peräst' Troijan päiviäns' jatkaa, maanpaon tuskia kärsiäkseen. "Tepä, joiden on vielä vuosilta raitis ver'," — nimeää, "sekä voimat on vahvat, joutukaten pakohon! 640 Jos elon päiviä mun jumalat olis suonehet viettää, oisivat suojelleet kotin'. Jop' on liiakski nähdä tää hävitys sekä elää voitetun kaupungin jälkeen. Niinpä jo menkäätten, hyväst' jättäen kuollehen ruumiin! Kyllä mä kuoloni löydän; sääliihän vihamieskin 645 tai asuain halunnee hän. Helppo on haudatta jäänti. Ammoisest' ajast' ast' jumalain vihatessa jo vietän vuosia turhaan; siit' ast' kuin jumalain isä niin myös ihmisten kuningas salamoin muhun kirkkahin iski." Näitä hän jäykkänä virkki ja niin pysyi järkkymätönnä. 650 Askanio, koko perhe ja puoliso armas Kreusa, kaikki me itkein nyt anelemm', ett'ei isä tahtois kaikkia sortumahan yhess' uhkaavan tuhon alle. Kieltävi taasen ja aikeissaan sekä suojissa kestää. Taas sotahan minä aijon kurjana kuoloa toivoin. 655 Nyt mikä neuvo mun enään tai mikä auttasi onni? "Lähtien toivoitkos, isä, mun sinun voivani jättää? — Taattoni, suustasko niin ylen raskas soimaus läksi? Jos eivät mitäkään täst' linnasta haltiat tahdo jäämähän, jos sinä mielehes juurrutit hukkuvan Troijan 660 turmiohon sukus turmion liittää, — on ovi auki kuolollen sekä saapuupa Priamon tapost' Pyrrhus; tää isän nähden kyll' isän kuin pojan alttarin luona surmaa. Täksikö, armas äiti, mun keskite keihäin kuin tulen autit, ett' kodissain vihamies minut kohtais, 665 Askanion, isän niin myös vierestäinki Kreusan, toistensa verihin näkisin minä teurastetuiksi? Miehet, tänn' asehet! Jopa voitettuin tuho joutuu! Viekäätten Danaoin parihin, taas nähdä mun suokaat tappelut! Emmepä vain tänä päivänä kostota kuole!" 670 Taasen miekkani vyötän ja kilven myös vasempaani kietoillen tanakasti ma aijon suojista rientää. Mutta kas! kynnykselläpä puoliso polvihin tarttui, niit' halaten, isällenkin nostaen pienosta lasta. "Jos sinä surmahan riennät, niin vie meidätki kanssas; 675 vaan jos toivot viel' asehistas joitakin, ensin suojelkos kotis nyt! Kell' uskosit pienosen Julon, taaton ja sen, jota puolisokses olet kutsunut muinoin?" Näitäpä lausuillen koko huonehen itkulla täytti, kun äkist' ilmaantui näky kertoa ihmekäs meille: 680 vanhempain surusain käsien välystäss' sekä kasvoin näyttää köykäinen tulenkärk' päälailta nyt Julon vuodattavan valoaan sekä hienohin hiuksihin koskein, liekillä polttamataan yhä välkkyvän tään ohimoilla. Säikäyksest' tutistenpa me tahdomme leimuvat hiukset 685 puistaa, sammuttaa pyhän liekin, vettäkin luoden. Vaan isä Ankhises nyt riemulla silmiänsä tähtiin nostaa, taivasta koht' käsiään kurottaapi ja lausuu: "Juppiter kaikenvaltias, jos rukouksista huolit, katsaha meihin; vaan sen; ja jos sitä hurskautemme 690 ansaitsee, isä, aut', tukien nämät ennustemerkit!" Tuskin lausuillut oli vanhus, kun vasen puoli, äkkiähän jylisten jyrähtää sekä taivahan tähti yön läpi loistaen lens' kuni kiitelevä tulisoitto. Tuon katon harjanteen yli laskeillen helosasti 695 näemme nyt sammuvan Idealaisehen metsähän, meille viitaten tietä; silloinpas vako pitkäurainen luo valon, laajaltikin rikin sauhua seutuhun huuruu. Tältäpä voitettu taattoni jalvoilleen kavahtaa jo ynn' anoen jumaloit' imehtiipi nyt tähteä pyhää. 700 "Estettä en enähän tee; minnekkä viettekin, seuraan. Suojelkaat, isänmaan' jumalat, pojanpoikani, perhein! Teiltäpä enne se olj sekä teidän on vallassa Troija. Mie jopa taivun, enk' sua, poikani, seurata kieltäy!" Lausui; silloin seiniä pitkin jo roihuva liekki 705 vyöryy ain' lähemmäks: tulen vaaran pauhu jo kuuluu. "Joutuhun, armahin oi isä, tarttuas kaulahan' kiinni; sun olallen' otan eik' oo mulle se vaivaksi käypä! Kuink' käviskään asiat, meill' yhteiset ovat vaarat, yhdetkin sadut kumpoa kohtaa. Pieni Julus 710 vieressä olkoon, vaan jäljestän' mun puoliso tulkoon! Palveliat, tepä kuulkaatten, jota lausun ma, tarkkaan! Ulkona kaupungist' on kumpu ja siell' ikitempli, joss' Cererin oli palvelus ennen ja vieressä vanha kypressi, — tuo ikivanhastaan isien pyhä paikka; 715 siihenpä paikkahan saakaamme joka suunnalta yhteen! Sie kätehes pyhäköt ota, taatto, ja huone Penaatit; väärinpä ois minun semmoisen sodan murhista äsken päästyä näihin koskea, siks kunis juokseva virta taas minut puhdistais!" 720 Lausun ja harteillen leveillen ja kaulani ylle hurstin ja leijonan keltasen taljan mä heitän ja astun kuormani alle. Nyt oikeahan kätehein kävi pieni Julus, lapsen askelineen teputtain isäns' jälkeen; sitten puoliso seuras. Lähdemme synkkähän seutuun; 725 jok' ei ennen huolinut keihäistä visotuista eikäpä kreikkaalais-vihollisten joukosta yhtään, tuulikin nyt peloittaa sitä, säpsähyttää joka ryske, seurastaan samaten kuin taakasta huolehtivaista. Pääsin jo portillen sekä välttänehen koko vaaran 730 näytin; äkkiä kun jykeväinen poljenta kuuluu korvissain sekä taattoni tuijottain pimennoihin: "Poikani", huudahtaa, "nopeammin; jop' likeneevät, kiiltävät kilvet ja vask'puvutkin minä välkkyvän näen jo!" Tässäpä mun pelätess' en tiedä, mi lie pahan suopa 735 loihtumus vienyt mieleni rauhan. Sillä kun kuljen mie salateitä ja tuttujen polkujen piiristä luovun, kurjalta voi! osumaltako puoliso armas Kreusa vietihin vai lie eksynyt tielt' tahi lie väsyneenä jäljelle jäänyt, — en ole sittemmin nähnynnä häntä. 740 Eikäpä kaihota mielehen' juohdukkaan kadonnutta, ennenkuin ijäkkään Cererin mäellen pyhäpaikkaan saavumme. Tännepä kaikkien yhtehen saatua, yksin hän oli vailla ja seuran ja lapsen ja miehensä jätti. Keit' inehmoist', jumaloistakin en vain syyttänyt, hurja? 745 Tai mitä julmempaa näin Troijassa mellastetussa? Askanion, isän Ankhisen sekä Troijan Penaatit ystävien jätän huostaan, laakson notkohon kätkein; kaupunkiin palajan helokkait' aseheitani kantain. Uudistettavat taas ovat kohtalot kaikki ja Troijan 750 keskitsen vaeltain on antauduttuva vaaraan. Ensin muurit ja portin synkeät käytävät kertaan taasen, jost' eronnut olin; uudestaan uroamme tarkkahan seuraan mie sekä tutkailen tähystellen. Kauhut, yksin äänettömyyskin mieltäni vaivaa. 755 Näinpä ma taas kotihin palajan, jos sinn' olis mennyt. Jop' olivat Danaot sen murtaineet joka suojaan. Leimuten parhaillaan tuli nous katon harjalle juuri; tuulenpa liehtoissa tuli voittaa, roihuen riehuu. Kauemmas menen, — taas Priamon tulen linnahan, suojiin. 760 Junon temppelin nyt etehistössä tyhjässä täällä arvotut vartiat, Fenix kuin myös julma Odysseys saalista vahtivat. Tänn' jokapaikasta Teukrojen aarteet, tännepä templien poltettujen kalut, lyylimäpöydät, kullasta raskahat maljat kuin sodass' saadutki vaatteet 765 kootahan. Pitkissä sarjoiss' seisoivat liki näitä poikaset ynn' arat äidit. Vieläpä uskalsin huhoella nyt yön pimeässä, huudolla täytin tieni ja murheellisna Kreusaa, huoaten, ain' yhä uudestaan minä huutelin turhaan. 770 Lakkaamattapa kaupungin läpi mun hakiessa, tuskaellessa, Kreusan onneton haamu ja varjo pitkänä varreltaan näkyviin tuli silmien' eteen. Kauhusta pystyhyn käi nivukset, kävi ääneni kurkkuun. Sitte hän näin nimeää sekä huoleni lausehin poistaa: 775 "Miks' niin raivoisaan suruhun sinä vainua huolit, oi rakas puoliso? Ei jumalain tämä tahdotta ookkaan sattunut niin; sun ei ole sallittu kanssas Kreusaa viedä; sen ylevän Olympon epäs valtias itse. Pitkä on matkas, kynnettäväs meren ääretön selkä; 780 Hesperian tulet maahan, lydialais-Tiber jossa tyynenä juoksee miesten oivien peltojen kautta. Siellä on onni ja valta ja myös kuninkaallinen vaimo määrätty sullen; Kreusas tähden jo kyyneles kuivaa! Myrmidolaisten tai Dolopein kopeoit' asunnoita 785 en minä näe enk' Akhivojen äideill' orjaksi joudu, mie jumalattaren minjä ja Dardanolainen —; vaan minut suur' jumalain emo näillen korjasi maille. Voi hyvin siis sekä hellitse lastamme rakkaudella!" Näin hän lausuttuaan mun itkevän, tahtovankin juur 790 paljon lausua heitti ja vienoksi ilmaksi haihtui. Kolmasti koetan käsivarteni kietoa kaulaan, kolmasti väistyvi nyt käsin turhaan hairastu haamu, kerkiän tuulosen moisna ja lentoisan unenlaisna. Näin yön vietettyäin palajan tovereini ma luokse. 795 Täälläpä ihmeeksein minä uuden kumppanijoukon löydän kasvanehen lukusaks, pakoteiltänsä kootun nuorison ynn' emot, miehet: se olj poloteltava parvi. Mielellään varoneen joka paikasta yhtehen saavat, valmeina, mihin maahan veisinki heit' ulapoitse. 800 Vaan jopa Idalaismäen harjulta aurinko nousi, päiveä kirkastain; Danaot nyt vahtivat porttein pieliä eik' enähän avun toivoa mistäkän ollut. Väistyen onnelle siis isän nostin ja vuorelle läksin.

Viitteet:

V. 6, 7. Myrmidonit ja Dolopit olivat kreikkalaisia heimokuntia ja Akhilleen alamaisia. — Odysseys oli Ithakan saaren, varsinkin viekkaudestaan ja kekseliäisyydestään kuuluisa kuningas.

V. 15. Pallas'eksi nimittivät Kreikkalaiset viisauden jumalatarta
(= Roomalaisten Minerva).

V. 21. Tenedos on saari muutamia virstoja Troijan rannikolta.

V. 27. "Doorit" olivat erästä kreikkal. heimoa, johon Sparta,
Argos y.m. kaupungit kuului.

V. 41, Laokoón oli Neptunon, meren jumalan, pappi.

V. 79. Sinon oli tään vangitun nuorukaisen nimi.

V. 82. Palamedes, Belon jälkeinen, Eubean viisaudestansa kuulu kuningas, oli siitä syystä joutunut Odysseyn vihoihin, kun oli viekkaudella pakoittanut tään osalliseksi Troijan sotaan. Tätä kostaaksensa oli Odysseys kaivanut erään kirjeen, joka oli olevinaan Priamolta, sekä rahoja Palameden teltassa maahan ja sitten syytti tätä Troijalaisten liittolaiseksi ja kavaltajaksi. Odysseyn kehoituksesta tutkittiin hänen telttansa ja kun kirje ja rahat löydettiin, tuli Palamedes siitä syystä kivitetyksi.

V. 100. Kalkhas oli Troijan sodassa usein mainittu tietäjäpappi.

V. 104. Ulysses = Odysseys. — Atridat s.o. Atreyn pojat Agamemnon ja Menelaus.

V. 111. Louna = lounatuuli, vastainen Kreikkalaisille Troijasta kotia aikoessa.

V. 114. "Feboa (= viisauden jumalaa) tietelemään", s.o. Febon temppelistä Delfissä Kreikanmaalla, sen papittarelta neuvoa (oraakkelivastausta) saamaan.

V. 116. Kun Kreikkalaiset aikoivat lähteä Troijan sotaan Auliin satamasta, oli Agamemnon, tarun mukaan, surmannut erään Dianan hirven; tästä suuttuneena herätti jumalatar pitkällisiä myrskyjä, jotka estivät heidän matkaansa eivätkä laanneet ennen, kuin Agamemnon, oraakkelin neuvon jälkeen, oli uhrannut jumalille tyttärensä Ifigeneian. — "Lyylimisin" = uhrein avulla.

V. 155. "Pyhät veitset", s.o. uhrissa käytetyt veitset.

V. 161. "Oivasti kostan", s.o. näillä nyt seuraavilla tärkeillä tiedoilla sinut palkitsen.

V. 165. Palladio oli sota-asuinen Pallaan kuvapatsas, joka, tarun mukaan, oli pudonnut taivaasta ja talletettiin, kahleilla kiinnitettynä Troijassa Pallaan temppelissä; sillä oli ennustettuna, että Troija säilyisi niin kauan, kuin se kuvapatsas taltuisi siellä. Diomedes ja Odysseys olivat sen sodan aikana onnistuneet Troijasta viemään.

V. 246. Kassandra, kaunein Priamon tyttäristä, oli, pyydettyään, saanut ennustustaidon, mutta hänen ennustuksiansa — Apollon tahdon mukaan — ei ollut kukaan uskova.

V. 263. "Esimmäisnä" nim. puuhevosta alas laskenut.

V. 275. Patroklus, Akhilleen ystävä, oli pukeutunut, Troijalaisia pelottaakseen, Akhilleen tamineihin; Hektor hänet voitti ja tappoi.

V. 312. Sigeo on oikeittain niemi, joka pistää mereen juuri siinä, jossa Hellesponton salmi yhtyy Eegean mereen.

V. 335. Erinnys = Raivotar; tässä samaa kuin raivo, sota-into.

V. 412. "Helleniläiskypärät" = kreikkalaiskypärät.

V. 419. Nereo oli meren jumala, Okeanon (= valtameren) ja Maan poika, merenimpien isä.

V. 457. Astyanax oli Hektorin ja Andromakhen poika; nimi merkitsee "kaupungin anastaja", "vallottaja."

V. 476. Skyria on eräs Egean meren saaria.

V. 491. Pyrrhus, jonka nimi oli myös Neoptelemus, oli Akhilleen poika.

V. 492. "Puskuri" (aries) oli muinoisten kansojen sotakone, jolla he särkivät muureja.

V. 501. Hekuba oli Priamon puoliso. Tällä parikunnalla sanotaan olleen 50 poikaa ja 50 tytärtä. "Sata miniää", tarkoittanee sekä Hekuban poikien puolisoja että hänen omia tyttäriänsä.

V. 562. Kreusa, Priamon ja Hekuban tytär, Aeneaan puoliso.

V. 601. "Aatkela" = ikävä, katkera. — Tyndaron tytär = Helena.

V. 612. Portit olivat muuten Junon suojeluksen alla, samoinkuin muurit
Neptunon ja linnat Minervan.

V. 615. Tritonilaiseksi kutsutaan tässä Pallasta hänen syntymäpaikkansa
Triton-järven mukaan Vähäis-Syrtin luona Pohjois-Afrikassa.

616. Gorgo Medusa oli sen hirviö naisen nimi, jonka kuva oli Pallaan kilvessä ja jolla hiuksien asemesta oli käärmeitä. Tarun mukaan se kivettyi, joka sai vain nähdä sen kuvan.

V. 625. "Neptunus'en Troja"; näin nimitetään Trojaa siksi, koska
Neptunus ja Apollo olivat, tarun mukaan, rakentaneet Trojan muurit.

V. 646. Kuten kuudennesta laulusta näkee, panivat vanhat muuten erinomaisen arvon hautaamiseen.

V. 648. Tarun mukaan, oli Juppiter iskenyt Ankhiseen salamalla, josta tää tuli vanhoilla päivillään halvatuksi.

V. 710. "Satu"-sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä seikkailua.

V. 714. Ceres, Cereri oli maanviljelystä suojelevan jumalattaren nimi.

V. 762. Fenix oli Akhilleen opettaja sotataidossa, Dolopein kuningas.

V. 781. Tiber-virtaa kutsutaan tässä lydialaiseksi sen vuoksi, koska lydialaiset siirrokkaat olivat kuninkaansa Tyrrhenon johdon alla tään virran luo asettuneet.

V. 788. Jumalain emo = Cybele.

KOLMAS LAULU.

Matka-sadut.

Ainehisto.

Aeneas lähtee kotimaastaan ja tulee Thrakiaan, jossa tahtoo perustaa Aeneadain linnan, mutta tulee estetyksi tästä, kun saa ihmeen kautta tietää, kuinka julmasti Priamon poika Polydorus täällä tuli surmatuksi (1-59). — Polydorolle hautajaiset pidettyään, he lähtevät purjehtimaan ja saapuvat Delos-saarelle liittolaisensa, kuninkaan Anion luo, jonka oraakkelista saavat hämärän neuvon, lähteä sinne, josta heidän esi-isänsä muinoin olivat lähteneet ja jonka Ankhises kaimoellen muisteli olevaksi — Kreetan saaren (60-123). — He saapuvat sinne, perustavat kaupungin, jolle annetaan nimeksi Pergamo, mutta hirveä rutto pakoittaa heitä täältäkin lähtemään; — penaatit neuvovat Aeneasta pyrkimään Italiaan, jonka neuvon Ankhiseski näkee oikeaksi (124-189). — Myrskyisen matkan jälkeen he saapuvat Strofadein saarille, jossa taistelevat ilkeäin Harpyijain kera; Harpyija Celaeno ennustaa turmiota Troijalaisille (190-267). — Troijalaiset täältä lähdettyä, purjehtivat Ithakan ohi Epiroon, Buthrotin linnaan, jossa Aeneas kohtaa odottamatta Hektorin lesken Andromakheen ja tään nykyisen puolison, tietäjän Helenon, — maan kuninkaan (268-355). — Helenus, pyydettynä, neuvoo, kuinka Troijalaisien on pyrittävä Italiaan, neuvoo uhkaavia vaaroja välttämään, Junon lepyttämään ja Sibyllalta neuvoa hakemaan (356-462). — Lahjoja jaettuaan toisilleen he eroavat; Teukrot tulevat Italiaan ja sieltä Scyllan ja Kharybdin hirmut nähtyään tulevat Aetnan juurelle (463-587). — Polyfeemus ja muut Kykloopit (588-691). — Ankhisen kuolemaan päättyi Aeneaan kertomus (692-718).

Aasian sitten kuin menestys, Priamon väki syytön tahdost' taivahisten menehtyi, suur Ilio kaatui, kunpahan Neptunon koko Troija jo nyt savus maassa: maanpakohon hakemaan muult' tahkolta auttoa maata luottehet meit' jumalain kehottaa; mepä siis rakennamme 5 laivoja Antandron sekä Idanvuorien luona, tuumaillen, mihin kohtalo veis, mihin voisimme jäädä; miehiä haalimme ens kokohon. Heti kun kevät alkoi, niin rakas taattoni purjehtimaan käsk onnemme huostaan, niin isänmaani ma rannat ja valkamat itkien heitän, 10 nurmetki, joill' oli Troija. Maanpakolaisna merelle kumppanien, pojan, suurtenkin jumalain kera lähden. Mars'illen pyhä maa asutaan avaroin' aroinensa, — Thrakein maa, jota ankara hallitsi ennen Lykurgo, Troijan muinoinen kest'paikka ja ystävä-kansa 15 onnemme kestäissä. Tänn' ehdittyäin, lahenpohjaan muureja pystöitän ens Salliman tahtoa vasten, Aeneadaiks — nimestäin nimen johtain — niitä ma kutsun. Uhrasin Dionelais-emollen sekä muill' jumaloille, suojelijoin' alettuin yritysten; myös ylimmälle 20 taivahisten kuninkaallen rannalla kiiltävän härjän teurastin. Oli vieressä kumpu, min huipulla kasvoi kornellipensas ynn' oka-oksilta synkeä myrtti. Tuot' lähenin, kokien viherän vesan riuhtoa maasta, että mä peittäisin lehekkäisillä oksilla uhrit, 25 kun minä näen kamalan sekä oudon kertoa ihmeen. Sillä kas! puusta, min ensin ma, juuret saatua poikki, riuhtasin maasta, nyt tiukkuvat mustahkot veritilkat, tahraten visvalla maata. Mun silloin kylmävä kauhu voivuttaa jäsenet, veren' jäiseks hirmusta hyytyy. 30 Taasenpa nyhkäistä koen toisen notkean varren, kosk' ihan tarkalleen salasyitä ma tutkia tahdon: kuoresta toisenkin taas vuotaa hirveä visva. Varsin hurmaillen, maan Nymfejä pyytämähän käyn, kuin isä Marsia, jonk' ovat suojassa Getojen nurmet, 35 että he merkkejä onneksi sois, pahat entehet poistain. Mutta kun suuremmalla ma innolla kolmannen rungon kimppuhun käyn, kun ponnistan kohen hiekkoa polvin — vaijennenk' vai kerronko —, kummun pohjasta kuuluu huokaus voivottavainen ja nää sanat korvihin ehtii: 40 "Kurjoa, Aeneas, miks raastat? Jo kuollutta säästä, hurskaita käsiäs älä tahraa! Ei mua Troija oudoksi kantanut sull' eik' oksasta vaan veri tiuku. Karttaos julmia mait', oi ahnein rantoja karta! Mie Polydorus oon. Mun keihojen rautanen tuisku 45 haavotetun tähän peitti ja peitsien metsäksi kasvoi." Silloinkos epätietosa pelko mun mieleni valtaa; säikyn ja pystyhyn käy hivukset, käy ääneni kurkkuun. Täänp' Polydoron suurine kullat joukkonens' ennen onneton olj salahan Priamus Thrakein kuninkaalle 50 antanut hoidettavaks, epäellessä voitosta Troijan, kun näki kaupungin joka suunnalta piiritetyksi. Tuopa, kun Dardanien väki murtui, onnemme väistyi, puolustain Agamemnonin asjaa, voitonki puolta, hyljäten oikeuden kokonaan, Polydorus'en murhaa, 55 tään varat ryöstää. Oi, kirottuu rahan ahnehtimista, kuink' inehmoin sydänt' et sinä vimmoa vainen! Kun pelko luistani taukos, mie valituill' ylimyksille kansan, varsinkin isäll' ihmehet kerron ja neuvoa pyydän. Kaikill' on sama mieli nyt, hyljätä maan rikoksikkaan, 60 saastutetun kest'paikan ja laivoill' lähteä matkaan. Maanpanijaiset siis Polydorolle laitamme oitis: haudankummuksi maata me luomme; jo seisovat Tuonen alttarit, synkkinä mustista nauhoista, kyparissost'; itkevät naisetkin hajottaa hivuksens' tavan jälkeen. 65 Kaadamme vaahtoavist' pikareistamme lämmintä maitoo, kuin myös uhrinkin verimaljat; hautahan hengen kätkemme, vihdoin "jäähyväst'!" korkeall' äänellä heittäin. Vaan kun jo saatimme luottoa aavaan, kun merenselkä tuulilta tyyn' on, lounakin hiljanen kun ulapalle 70 kutsuu, työkkäävät toverit vesill' laivoja, täyttäin rannan. Lähdemme siis satamasta ja maat sekä linnat taantuvat. Viljellään pyhä tienoo keskellä merta, mielusa niin Neptunolle kuin emollen Nereidein, jonk' ajelehtivan pitkin rantoja ennen Apollo 75 kiinnitti vuorikkaan Gyaron ja Mykonus'en keskeen vankaks viljelymaaks sekä tuulten halveksijaksi. Tänne ma saan, väsyneit' tää tyynimpään satamaansa kätkee. Katselemaan heti lähdemm' Apollonin linnaa. Tääll' Anius, asukkain kuningas ja Apollonin pappi, 80 jonk' ohimoo koristaa pyhä laakeriseppel ja nauhat yhtyvi meihin ja Ankhisen ijäkkään toverikseen tuntee. Kättä me lyömme ja suojihin kestihin lähtään. Näin anon sitt' ikitemplissä kalliollen raketussa: "Thymberilainen, suo koti meille ja suo väsyneille 85 muurit, heimon ja kestävän linnan! Suojele uutta Pergamoa, joka Kreikalta jäi sekä julmalt' Akhilleelt'! Ken meit' ohjaa? Tai mihin meit' asumaan sinä käsket? Suoppas entehes, oi isä, meille ja mieltämme neuvo!" Tuskin nää nimesin, värisseen ovipielet kun näytti 90 äkkiä, haltian laakeripuu vavisseen, koko vuorkin liikkuvan, kun pyhästön, auk' auveten, vonkuvan kuultiin. Nöyrinä vaivumme maahan ja nää sanat saamme nyt kuulla: "Ankarat Dardanidat, joka maa on ensinnä teitä kantanut es'isien suvun alkaiss', s'ottavi teidät 95 taas hedelmällisnä vastaan. Tää hakekaat emo vanha! Täälläpä Aeneaan suku hallitsee yli kaikkein maiden ja lasten lapset ja vielä jot' syntyvät näistä!" Febus näin, — mut silloinkos ilonen häly syntyy; missä se linnamme ois, sitä tahtoivat tieteä kaikki, 100 — Febus harhoavii mihin kutsus ja kääntyä käskis. Taattoni kaimoellen ikivanhoja nyt tarinoita lausuu: "Kuulkaatten ylimykset ja toivomme nähkäät! Juppiterin iso Kreetan saari on keskellä merta, joss' on Idan vuori ja meidän kansamme kehto: 105 aimoa linnoa on sata täällä ja valtiot uhkeet; täältäpä taattomme kuulu, jos oikein kuultuja muistan, Teuker ensin on tullut Rhetealaisehen rantaan, paikkaa vallalleen hakiess'. Ei Ilio viel' eik' seisnehet Pergamon linnat, vaan alangoll' asuntons olj. 110 Täält' Cybeleen mäen suosija äit', Korybantien helskyt, idealainen lehto ja täält' alun sai salapalve; tääll' jumalattaren vaunuin valjahin leijonat käivät. Joutuhun lähkäme siis, jumalat johon käskevät meitä, tuulet viihdyttäkäämme ja menkäme Gnosian maahan! 115 Eipä se kaukana oo, — jos Zeys vain auttavi meitä, kolmas päivä jo laivamme Gnosian rantahan saattaa." Näin nimes; alttarillen sitt' uhras oikeat uhrit, härjän Neptunolle ja sullekin, kaunis Apollo, myrskylle mustan vuonan ja myötäistuulille valkeen. 120 Idomeneyn urohon kotimaastaan pois ajetun jo lähtenehen huhu mainits ja Kreetan maat hylänneen sen, pois eronneen vihamiehen ja tyhjinä seisovan suojain. Heitämme Ortygian satamat nyt aavalle kiitäin, Naxon viinikkäät mäet kuin viheränkin Donusan, 125 Olearon ja Paron lumivalkean, myös hajanaiset Cykladat sivuamm', ihanat rikassaariset salmet. Kilvassa nouseepi merimiehien riemukas huuto: Kreetaan pyrkimähän kehottaa toverit isien luo. Kulkeissammepa auttoi kiihtyvä myötänen tuuli, 130 kunnes Kuretoin ikivanhaan saavumme rantaan. Kaihotun kaupungin varustuksia laittoa annan, Pergamoks sen nimitän sekä, kansan tuost' ilotessa, liettään lempimähän kehotan, tekemään jaloks linnan. Jop' oli veittyinä peräkeulat kuivahan rantaan, 135 huolena nuortenkin oli uudismaat, aviot, jo annoin tontit ja lait, kun äkkiä jäytävä rutto taivahan turmioseudusta saa, hivuvuoden mi tuopi, turmiokkaan, niin puihin ja viljaan kuin jäseniinkin. Yks osa mieluisan elons' heitti, kun muut potilaina 140 riutuivat; typi tyhjäks peltomme poutakin poltti; ruohot helvistyi, elon näivettynyt epäs vilja. Purjehtimaan isä taas meren toiselle puolelle neuvoo, Febon oraakkelin neuvotteluun sekä selkoa saamaan, min lopun seikoillen polosille hän soisi ja mistä 145 vaivoillemm' avun etsimähän, mihin kääntyä käskis. Yö oli; jop' uni kaikk' elohikkaat valtasi mailla, kun frygilaiset Penaatit, nuo jumalain pyhät patsaat, joit' olin kaupungin palon keskestä kanssani vienyt Troijasta, näyttivät seisovan nukkuvan silmien eessä, 150 mun unissain ihan selkeinä kumotuksesta, jolla tehtyjen akkunusten läpi täyskuu kirkasti niitä; sitten näin puhutellen he poistavat huoleni synkän: "Sen, mink' Ortygiaan samonneelle sull' laususi Febus, senpä hän täällä jo lausuu, meitä sun luoksesi laittain. 155 Dardanian palon jälkeen seuraamme aseheitas, jotka jo laivoissas samosimm' meren myrskysän poikki; lapsesi vastaiset mepä tähteihin ylennämme, linnallekin ison vallan me suomme. Sä suurille suuret valmista muurit, säikkymätäs paon vaivoa suurta! 160 Lähteös täältä; sill' ei sua käskenyt Delon Apollo näillen rannoill' eik' koko Kreetaan jäämähän. Löytyy tienoo, — Hesperiaks sitä kutsuvat Helleniläiset, — muinaismaa, asehistakin kuulu ja maan lihavuudest': Eenotrit ovat sen asukkaat; sitä Italiaksi 165 kutsuvan mainitahan väen, päällikköns' nimen jälkeen. Nää asunnot omiamm' ovat; täälläpä Dardanus syntyi, taattokin Iasius, joist' alkunsa kansamm' on saanut. Nouse ja kerto'os nää ijäkkääll' isälles tosilauseet: hän hakekoon Korython sekä Ausonilaisien maita, 170 Diktealais-ketoloita kosk' kieltää Juppiter sulta!" Näist' jumalain näkylöistä ja lauseist' oudoksuneena (unt' ei ollunna tuo, mut selvään kasvoni eessä näytin tuntevan luonani nauhaset, hiukset ja kasvot; siksipä mun koko ruumis kostui kylmästä hiestä;) 175 vuoteelta kavahdan sekä nostan taivahasen päin mun käsivarteni, kun rukoellen puhtahat uhrit liesillä uhraan. Uhrin tehtyä riemuten annan tiedon Ankhisalle ja asjan tarkkahan kerron. Kahdakkaiseksi hän suvun myönsi ja myös epävarmaks 180 kannan ja seikkojen vanhuuden vuoks erhettyneensä. Sitte hän lausuu: "Näistäpä vaiheist' ennusti mulle, Ilion kohtalot kestänyt poikani, vainen Kassandra. Tään suvullemme nyt muistelen säädyksi ennustaneensa, Hesperiaa usehin nimenneen sekä Italon valtaa. 185 Vaan maill' Italian ken Teukrojen saapuvan oisi uskonut? Tai ketä liikutti silloin loitsut Kassandran? Kuulkame Feboa, rankaistuin' hakien paremmuutta!" Lausui näin; mepä kaikk' iloten sanojaan hyväksymme. Hyljäten paikan tään, me nyt sinnekin heitämme jotkut; 190 lähdemme purjehtimaan vaeltain aluksill' ulapalla. Mutta jo kun merell' aavall' olj laivat eivätkä mitkään maat enähän näkyneet, vaan ainoastaan meri, taivas, silloinp' päämm' yli nousee synkeä pilvi ja, tuoden myrskyn ja yön, pimentoon kamalimpahan peittävi aallot. 195 Kohtapa kuohuttaa vihurit meren, julmia nostain laineita; hajalleenpa me heitellään ulapalla. Pilvet peittävät päivän ja taivahan kostea kätkee yö sekä välkkyen pilviä viiltelevät ukonnuolet. Eksymme tieltä ja synkässä myrskyssä harhaelemme. 200 Nyt Palinuruskin erottaa epäs voivansa päivää taivahan yössä ja kiels meren keskellä muistavans' suuntaa. Päivää kolme me yön pimeäss' siten harhaelemme aavalla tietämätönnä ja tähditä yhtä mont' yötä, päivänä neljäntenäp' etähällä kun nousevan vihdoin 205 näemme me kaukana maan sekä vuoret ja tupruvan sauhun. Purjeet lasketahan; käsin airohin käymme ja miehet soutavat ponnistain sekä kuohuttavat sinimerta. Myrskystä varjeltuneen Strafadein mun rannatpa ensin korjaavat. Strofadeiks nimitellään Kreikassa suuren 210 Joonian saaristoo, joss' ompi nyt julma Celaeno, muutkin Harpyijat asumassa, kun Fineon huone suljettiin ja he täytyi hyljätä entiset pöydät. Ilkeämpää noit' ei ole hirmua, eik' ole noussut ruttoa julmempaa stygilaisvuost' eik' jumalainkaan 215 vastusta. Linnuill' olj kavon kasvot ja saastasa sangen vatsan jälk, kädet koukkuiset sekä kalveat aina näljästä kasvot. Vaan kun saavuimme satamaan, tääll' oiti me näemme siellä ja tääll' aholoilla nyt härkäin pulskeat laumat, 220 vuohiakin sekä karjan vahditta laidunta käyvän. Hyökkäämme vasamin, jumalat sekä Juppiterinkin kutsuen saaliimme osanottoon. Sittepä lahden rantahan laitamme pöydät ja kelposan atrian syömme, äkkiä kun Harpyijat vinhasti vuorilta lentäin 225 rientävät suurella pauhulla siivillään suhisuttain: eineen saastuttavat, soasten ruvennallansa kaikki; julmaa haisua paits oli äänensä ilkeä myöskin. Vuononpa taas perukassa me ontelon kallion alla puiden siimekseen pimeään sekä suojahan pöydät 230 laitamme, valkean alttarillen asetamme, kun taivaan kaikilta suunnilta taas salaiseen pakopaikkahan kiitää joukko se kirkuillen sekä saalihisen kävi kynsin, turmellen einettä suin. Sen vuoks sodan käymisehen ja taistoon turmiokkaan suvun kanssa ma kumppanit käsken. 235 Niinkuin käskin, niin tekevät; siks kätköhön ruohoon pannahan miekat ja piilohon kilvet peitetähän. Niin kohta kun Harpyijain jymy kuuluu mutkasta rantaa pitkin, oiti Misenus kallion huipulta antoi torvella merkin. Syöks sotahan heti kumppanit outoon, 240 miekalla haavoittaa meren ilkiölintuja pyytäin. Eivätpä untuvihin saa vammaa eivätkä selkään haavoa, vaan nopeaan paeta suhahtaat ale tähtein, jättäen puol'kalutun aterjan sekä ilkeät jälkens'. Istahtain kivilouhellen vain yksin Celaeno 245 ennustaen tuhoamme nyt nää sanat rinnasta raakkui: "Vieläkö härkäin surmast' ja teurastuksesta hiehoin nyt sotahan yritätten, Teukrot, vai sotahan viel? Vai kotimaastaan pois ajasitte te syyttä Harpyijat? Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat, 250 joit' isä kaikenvaltias Febolle, Febos Apollo ilmotti mullen, nuo minä suurin Raivottarista julkaisen teill'! Italiaan pyritten, johon myötäis- tuulten auttaess' saavutte, pääsetten satamaankin; ette mut linnaanne varustuksilla vahvista ennen, 255 ennenkun kauhea nälkä ja teurastuksenne vääryys teidät pöytiäkin saa jyrsimähän ikeninne." Äänsi ja lentämähän lehahtain hän metsihin poistui. Siiloinkos toverein veri äkkiä jäiseksi hyytyy — kauhusta mielemme lannistuu eik' taistelull' enään, 260 vaan rukoellen, uhraten käskevät etsiä rauhaa, lie jumalattaret nuo tahi julmat, saastaset linnut; siis isä Ankhises, levitettyähän kädet, pyytää voimia tenhokkait' avukseen luvaten hyvät uhrit: "Haltiat poistootten uhat, moisen turmion estäin, 265 hurskaita tuetkaat tyveneinä!" Käskevi touvin rannalta irroittaa sekä päästää hankkilusnuorat. Purjehet lounaallen levitellään; kuljemme aaltoin vaahdossa sinn', osottaa mihin tien perämies sekä tuuli. Jop' meren keskellä on näkyviss' salorunsas Zakynthos, 270 Dulikios ja Samos sekä Neriton korkeat töyräät; kartamme lthakon riuttoja ynnä Laertesen valtaa, maan kiroten, joka kerran kasvatti julman Odysseyn; Leukaten vuorenkin heti talmaset kukkulat nähdään, myös merimiehien kammoma temppeli. Saavumme tänne; 275 laskemme kaupungin vähäisen luo uuvuttuamme; ankkuri keulasta lasketahan, perä kääntyvi rantaan. Vihdoin päästyä siis ikävöittyyn maahan me käymme Juppiterin pyhästöön, joss' alttarill' uhreja poltamm': Aktion rannalla vietämme Troijan leikkejä. Kiiltäin 280 öljystä, kilpoavat toverit, otellen kuni ennen paljasna. Niin monen Argivo-kaupungin ilahuttaa välttänehen, pakohon vihollisten keskite päästen. Vuotuis-kiertonsa taas sill'aikaa aurinko täyttää, talvenki pohjoinen uhotuuli jo kuohutti aallot. 285 Kiipperän vaskisen kilven, kuulu Abas jota kantoi, uksen pielehen mie panen, täst' täten värsyllä kertoin: "Aeneas asehet nää Kreikalta voittanehelta!" Sitten valkamast' lähteä käsken ja istua teljoon. Kilpahan kumppanit aaltoja lyövät ja laskevat merta. 290 Kohtapa Faiakilais-varustusten peittyvät huiput; Epiron rantoja kiertäen, saavumme Khaonilaiseen valkamahan sekä astumme korkean Buthrotin linnaan. Täältäpä kummallisin asiain huhu korvamme kohtaa, ett' muka hallitsis' Priamon poik' Argivo-linnaa, 295 vallanneen Helenon Pyrrhon avion sekä vallan, — maalaisens' kera Andromakhen avioon ruvenneeksi. Hämmästyin sekä ihmehen lailla mun rintani syttyi innosta miest' tavata sekä moisia seikkoja kuulla. Lähtein laiturilt' astumahan, jätän rannat ja laivat. 300 Andromakhe suruissaan juur' vuotuis-uhrit ja lahjat Hektorin tuhkallen lehoss' uhras kaupungin luona jäljennös-Simoïsjoen rannalla, haamuja kutsuin kummulle, turpehist' jonk' viherist' oli laittanut muistoks, alttariloita kaks vihkittyään syyks kyynelillensä. 305 Vaan kun mun tulevan näki dardanolais-asehissa, hämmästyi sekä suurista ihmeist' äimistyneenä, jähmettyi imehtiissä ja lämmin luistansa poistui; vaipu' ja tuskin saa sanoneeks nää kotvasen jälkeen: "Sunko se muotosi on, jumalattaren poika? Sä itsek' 310 tosjahan liet? Elätkös? Tahi jos suloinen elo poistui, missä on Hektor?" Virkki ja, kyynelten vuotaess', itkuin täyttääpi koko seudun. Tuskinpa murhehtivalle vastata voin sekä lausehist' oudoist' ällistyneenä änkytän: "Viel' elän, viel' elämää ylen kurjoa vietän! 315 Pois epätietosi heitä; sä nyt näet erhettymättäs! Voi mikä kohtalo sun niin suuren puolison lesken kohtasi? Tai mikä sull' osui kyllin arvosa onni? Hektorin Andromakhe, Pyrrhonko sä vaimona viihdyt?" Luoden kasvonsa maahan hän murtunehin nimes äänin: 320 "Oi Priamon sua impeä, toisia onnellisempaa, jonk' vihamiehen haudalla Troijan aimojen muurein all' oli käsketty kuolla, et nähnyt arpoa mitään, voittajan herrankaan et vuodetta tarvinnut peittää! Kun koti poltettiin, vedellyt usean meren kautta 325 nyt Akhilleen sikiön kopeutta ja nuort' isomieltä kärsiä täydymme orjuudessa; se pyytäen sitte Ledan Hermioneeta ja Spartalais-avioita, palvelialleen mun Helenollen piiaksi antoi. Mut tämän ryöstetyn puolison tähden kiivastuneena 330 suuressa lemmessään, pahan työn vuoks, raivoss' Orestes kohtaa, huolettoman, koti-alttarin luona ja murhaa. Pyrrhon kuoltua myös osa annettiin Helenolle vallasta; tää kedot Khaonilaisiksi kutsu ja kaiken Khaonin maaks nimes Troijan Khaonin jälkeen; 335 harjulle Pergamon tään sekä Ilion linnan hän laittoi. Mitkäs tuulet ja kohtalot ohjasivat sinun matkas? Tai mikä haltia toi sinut rantaamm' aavistamattas? Miss' on poikasi? Henkiikös elon ilmoa vielä? Jonka jo Troijassa sull' — —. 340 Syvään maar kadonneen emon kaiho nyt poikasta vaivaa? Kuntohon muinoiseen sekä miehen mielehen tuota kaiketi innostaa isäns' Aeneas, enons' Hektor!" Näitäpä hän nimes itkein; kauan itkien turhaan vaikerehtaa valittain, Priamon vesa linnasta kunnes 345 nyt Helenus uroskin useain toverein kera saapui; hänkin tuntevi meidät ja riemulla suojihins' saattaa, kyyneltä vuodattaen pakinoidessaan useasti. Astun ja Troijan pienoisen, ison Pergamon kaavaan, linnan löydän ja kuivuvan virran, jonka he Xanthoks 350 kutsuvat, Skaijalaisenki portin pieltä ma halaan. Teukrot täss' sukukaupungin toveruuttapa nautti; pylvähistöss' yleväss' kuningas heit' ottavi vastaan. Nää hovin keskessä maljoja Bakkholle uhrasivat ja, ruokien kullan vallassa hohtaess', sarkkoja käytti. 355 Yksi ja toinenkin jopa vierähti päivä ja tuulet vaativat purjehtimaan: kohotess' Suven palttina paisuu. Ennustajaa lähenen kysymään sekä tietelen näitä: "Troijasta syntynyt, oi jumalain ja Apollonin tulkki; sie Klaron laakeripuun sekä tähtien entehet tunnet, 360 tunnet lintujen kieltä ja kiitävän lemmonki aanat, kerros, — silläpä onnelliseks mun matkani muuten ennustus lupas: kaikk' jumalat tahollaan mua käski pyrkiä Italiaan, — etähäisiä etsiä maita: oudon ja kertoakin kamalan Harpyija Celaeno 365 loiht vain turman ja ennusti hirmuisen tuhon meille, kauhean näljän, — mitkäpä vaarat on välttäminen ens? Milläpä keinoin niin isot vaivat ma vältteä voisin?" Nyt Helenus ens hiehoja uhrattuaan tavan jälkeen, kun anonut jumaloilt' oli rauhaa, kun pyhäst' päästään 370 irrotti nauhat ja kynnyksillesi, Febo, kun saattoi mun kädellään kovin tenhoa arkoavaisen, se sitte näitäpä ennustaa jumalaisesta suustansa pappi: "Oi jumalattaren poika, on selvää kulkevas merta auttaess' suurempain; näin kohtalot valtias herra 375 säätää, vaiheet määrää, — tää satujeisi on kulku: joukosta mie jotakin vain kerron, missä sä löydät varmaan tyynettä merta ja voit ausonialaiseen saapua valkamahan; sill' estää Sallimus muuta tietää nyt Helenon sekä kertomast' eittävi Juno. 380 Ensin Italiaan, jonk' sie lähiseksi jo luulet, tietämätönnä kun sen likimäis-satamiin koet laskee, pitkä ja vaikea tie erottaa etähäisiltä mailta. Ensinpä notkuvat aironne Trinakrian ulapalla, nähtäv' on laivoill' ens Ausonian suolanen selkä, 385 Tuonelan järvetkin sekä Circeen Aialais-saar, ennenkun vankalle maalle sa linnan laittoa voinet. Sen sanon merkiksi; tää syvähän sinä kätkeös mieleen! Kun sun huolehtiessas syrjäisen joen luona tammien suojassa sie sian aimosan rannalla löydät, 390 kolmetkymmentä päätä mi makaa synnyttäneenä, valkosna vierren maass', utareissaan valkeat porsaat: siin' on kaupungin sija, tääll' lepo tuskist' on varma. Ällös kauhistu tuot', ett' teidän on purtava pöytään; pyytessä läsn' on Apollo ja Sallimus keksivi keinon. 395 Näitäpä maita ja Italian rant'maata sa tuota, min lähisimmin meidän huuhtoilee meren kuohu, karttaos; tääll' asumass' joka linnass' on herjoja Kreikan. Tännepä Narykolaiset Lokrin linnansa laittoi, Sallention tääll' on kedot miehittänyt sotaväellään 400 Lyktosta Idomeneys; tääll' on kuninkaan Filokteeton Melibolais-varustuksine pieni Petelian linna. Niinpähän kun meren toiselle puolelle pääsevät laivat, alttarit tehtyäs kun lupauksias rannalla täytät, purppuraviittaan verhottuneena sä hiuksesi peitä, 405 ettei uhritulen jumalain ylisteeks palaessa mikään vastainen näky kohtais, häiriten enteet. Tää toverein tapa uhrata on, sinäkin sitä seuraa; hurskaina pysykööt täss' uskossa lastenki lapset! Vaan kun lähdettyäs' sun Sicilian rantahan saattaa 410 tuuli ja aukeavat sull' ahtahat salmet Pelorin, etsiös maat', merellen vasenpuolisell' antaen kauas; oikean rannan ja sen meren aaltoja karta! Ne seudut muinoin irralleen väkivallalla, maan järistessä, — niin ajan verkkainen väki saattaa kaikkea muuttaa, — 415 kertovat haljenneen, vaikk' ennen kumpikin maa olj yhtenä; tunkeutui vesineen välihin meri, poistain Hesperian Sicilian rannast' ja sen erotettuj' linnoja kuin ketoloitaki huuhtovi myrskysä salmi. Scyllan halluss' on oikea ranta ja julman Kharybdin 420 on vasen; kolmasti kuilun pohjasta tuo kurimukseen äkkiä särppää summalta vettä ja taasen sen ilmaan syöksähyttää takasin sekä parskuvi tyrskyä tähtiin. Vaan Scyllan pimeöin sopukoinensa kätkevi luola, kasvoja kurkottavan, joka laivoja särkkihin härppää. 425 Ihmisen muoto on sillä ja immen kaunonen rinta vyöhönsä asti, mut muu osa haikalan muodoton ruumis, joss' ovat delfinin evät kiinnitetyt suden vatsaan. On parast' Trinakrilaisen Pakhynuksen kären väistää, aikaakin menettäin etähittäin kaukoa kiertää, 430 kuin vaan kerranki nähdä laajassa onkalossansa ilkeän Scyllan ja norppien huudosta kaikuvat riutat. Muuten jos Helenoll' käsitystä on vielä, jos sull' on luottamus pappihin, jos tosin täyttävi mielen' Apollo, sen, jumalattaren poika, ma ennen kaikkea muuta 435 ilmotan sulle ja mie penäten yhä muistutan vainen: olletikin ison Junon tenhoa sie rukoellos, Junolle mielelläs lupauksia laula ja uhrin lahjones mahdikkaan jumalattaren voit'! Täten vihdoin voittaen pääset Siciliast', Italian tulet maahan. 440 Tänne kun pääset ja Kumeen kaupunkiin sinä saavut, järvet haltiokkaiset, Avernonki pauhusat metsät, raivonki näet näkijän, joka rotkonnurkassa loihtii kohtalojas sekä lauseet kuin nimet lehdille piirtää. Mitkäpä piirtääkin tämä neitsyt lehdille enteet, 445 itse ne järjestää sekä rotkon syrjähän jättää. Nuo pysyvät kohallaan eik' järjestyksestä poistu. Mutta kun liikahtaiss' saranan näit' tuulonen koskee, kun ovi hentoiset lehet näin seoittaa sekaluksiin, eipä hän silloin rotkon syrjihin sinkuvat ottaa 450 eik' asettaa asemill' eli koota loihtuja kehtaa. Neuvotta poistuvat nuo vihastuin Sibyllan asunnoihin. Aikasi hukkaa niin ylen suureksi sie älä katso, vaikk' nureksis toverit, merellenkin vaikk' olis kiire purjehtimaan sekä myötäinen hyvin purjehet täyttäis, 455 ett'et velholla käis sekä loitsuja lahjones pyytäis. Itse hän laulakohon tahallaan, suuns' aanoja antain! Tää sull' Italian väen, uhkaavat sodat myöskin, kartettavas sekä kestettävää miten on kukin vaiva, neuvoo, myös rukoeltuna tuottaa onnea matkaas. 460 Tää se on, jonk' on meidän sallittu lausua sulle. Mennös ja luo teoistaan sinä ilmahan mahtava Troja!" Sittekun näin puhunut myrysmies oli ystävällisnä, kultaisii sekä norsunluisia lahjoja käskee laivoihin kulettaa, kasaten aluksillemme suuren 465 hopee-joukon ja Dodonalaisiakin patojansa, kolmenkertaisen raut'paidan, jonk' haat oli kultaa, oivankin kypärän nupun, joss' oli jouhinen töyhtö, Pyrrhuksen tamineit'. Isä-ukkokin lahjansa saapi. Antavi ratsut ja oppahat antaa; 470 airoston täyttää, myös varustaa asehin toverimme. Vaan jopa käskevi laivoja matkaan valmihiks saamaan Ankhises, ett'ei olis viivytyst' yltessä tuulen. Suuresti arvostain häll' lausuvi Febusen pappi: "Ankhises, kopean Venuksen joka saavutit lemmen, 475 suosikki oi jumalain, kahest' Troijankin häviöstä suojeltu, — sun Ausonian maa on; purjehdi sinne! Täydyt sen kuitenkin ohi kulkea viel' ulapalla, kosk' etähäll' on se Ausonian osa, jonk' lupas Febus. Lähteös, onnellinen", nimes, "joll' on niin jalo poika! 480 Miksipä jatkan ja virmeäst' tuulesta viivytän haastain." Myöskin Andromakhe murehiss' erohetkellä varsin, kullanreunuksiset tuo vaattehet, tuo frygiläisen vaipan Askanioll' eik' lahjojen annista lakkaa; lahjoja luo kokohon komeoita ja lausuvi näitä: 485 "Ottaos nää, ett' oisivat muistoinas teoistamme, poikani, ett' todistaisi ne Hektorin puolison suurta lempeä sullen! Heimoltas ota viimeis-lahjat, oi kuva ainoa mun joka Astyanaktast' on jäänyt! Näin käsiään, näin silmiä hän, näin kasvoja kantoi; 490 näin parahillaan miehuuden ikähänsä hän varttuisi" Heist' eroten, kohotessapa kyynelten minä lausuin: "Onnellisest' eläkäät, joill' on oma määrätty onni; seikasta seikkahan mut yhä kutsuvi kohtalo meitä! Teillä jo on lepo, eik' meren selkää kulkea pakko; 495 ettekä Ausonian yhä kauas jääviä maita etsiä täydy. Xanthoksen kuvan, Troijanki näette, jonk' käsivartenne loivat, enteillä paremmilla, toivon, ett' vähemmin s'ois Helleniläisille tiellä. Vaan jos koskaan mie Tiberin lähinurmille saavun, 500 jos saan nähdä mä myönnytetyt suvullein varustukset, niinpä me kaupungit sukulaiset ja myös sukukansat Epirossa ja Hesperiassa ja Dardanus joill' on es'isä, kohtalotkin samat, Troijan kummankin teemme yhdeksi mieleltään. Sepä lastemme huolena olkoon!" 505 Lähdemme taas merellen ohitsen Ceraunien vuorten, jost' on Italiaan lyhin tie, lyhyin merimatka. Täälläpä laskevi päivä ja varjohon peittyvät vuoret. Vaivumme kaivatun maa-emän helmaan aaltojen luona; soudust' arvottuamm', eritenpä me hoidamme ruumeit' 510 kuivalla rannalla; raajamme virkistää uni raukeet. Eip' yö hetkein viel' pakotuksesta ehtinyt puoleen, kunpa jo vuoteeltaan Palinurus virkkuna nousee, katsovi suunnat kaikki ja tutkivi tuulien voimaa; kaikki hän tyynellä taivolla vierevät tähdetki tarkkaa, 515 Arkturon, sadekkaat Hyadat, molemmat Otavatkin, kullanmiekkahisenkin hän tähystää Orionin. Kaikkipa seijas-taivolla tyyneksi huomattuansa, antaa keulasta hän valomerkin; tiell' varustaimme; purjeiden levitettyä siivet me lähdemme matkaan. 520 Koittipa tähtien sammuess' aamun rusko jo, kun me kaukoa siintävän vuorten ja alhaisen havaitsemme Italian. Nyt "Italia!" huus ensin Akhates: Italiaa ilohuudolla ystävät tervehtivätten. Tuoss' isä Ankhises ison kruunaapi pikarin ja 525 täyttäen viinillä sen hän kutsuu näin jumaloita, korkeella peräkeulalla seisten: "Maan, meren mahdikkaat jumalat sekä myrskyjen herrat, tuulella helpottakaat tien, suokaat myötäsen meille!" Yltyy toivottu tuuli ja valkamakin lähemmin jo 530 aukeutuu, jopa linnasta hohtaa Pallasen torni. Miehet köyttelevät, kokat kääntäen rantahan, purjeet. Niemellä valkama tääll' Idän myrskyjä estävi; särkät vaahdoten vastustavat meren suolasta hyökyä; itse kätkössä on; äkinjyrkkinä kalliot haaroa kaksi 535 laskevat niinkuin muurin ja rannasta tuompan' on templi. Neljäpä ratsua tääll' lumivalkosta nurmella näemme laajaa laidunta käyvän, — kohtalojemm' esi-enne. Näin isä Ankhises: "Voi vieras maa, sodan tuotat; käytetähän sotahan hevot; sotaa tietävi lauma! 540 Kuitenki tottunehet ovat nuo nelijalkaset joskus valjahissai olemaan, ijes-ohjia yhdessä kantaan. Rauhanki toivoa on!" — nimes. Sitt' asehelskyvän Pallaan suojaa tenhoisaa anomm'; ensin hän riemumme kuuli; alttarin eess' frygiläiseen vaippaan kätkemme päämme; 545 suomain myös Helenon opetuksien tärkkien jälkeen nöyrinä Argivo-Junolle poltamme käsketyt uhrit. Viivyttämättä me taas, pian laillehen tehtyä uhrit, käännämme päin merellen alusraakojen nyt sakaroita; heitämm' Akhivojen huoneet ynn' epäluottosat nurmet. 550 Täält' Herakleen Tarenton laht' nähdään, jos huhu oikein kertovi. Vastassaan jumalainen Lacinia nousee, laivoja hukkaava Scylaceum ja Kaulonin linnat. Kaukaa seljältä nähdähän tältä Sicilian Aetna, kauheankin meren ärjyn, jo kuohuvan kalliot kaukaa 555 kuulemme kuin myös aaltojen rantahan murtuvan pauhun; tyrskyssä pohjankin mura aaltojen vaahtohon yhtyy. Nyt isä Ankhises: "Tuo varmahan ompi Kharybdis; tuoss' ovat paadet ja louhet, joit' Helenus käsk' karttaan. Ponnistaen nyäiskäät, toverit, nyt airoja kaikki!" 560 Niinkuin käskettiin, tekevät; ens' hyrskyvän keulan kiertääpi Palinurus päin selällen vasemmalle; siks vasempaan koko joukko nyt pyrkivi tuulin ja airoin. Taivaallen kohoamme me aallon harjalla, sitten, aallon vyörtyä pois, Manalan tuvillen vajoamme. 565 Onkalokuiluistaan kolm' kertoa ärjähti louhet; kolmasti syöksyvän tyrskyn me tähtihin parskuvan näimme. Sillävälin väsyneistä jo päivä ja tuulikin erkes; Kykloopein, tien tietämätönnä, me saavumme rantaan. Tuulten raivolta on tyven valkama, ihmehen laaja, 570 vaan sen vieressä julmine syöksyne jyskivi Aetna. Tää välihin pikistä poroaan ylä-ilmahan suitsuu, pihkasta sauhua kuin myös valkosta tupruten tuhkaa; liekkein pallerojaan puhaltain tää tähtiä nuolee, paadet ja vuoren irt' revityt välihin sisälmykset 575 lennättää kidastaan, sulat kalliot kiekkona paiskaa ilmoihin jyryten sekä kuilussaan syväss' kiehuu. On taru Enceladon panun polttaman ruumihin tällä painolla painettavan sekä hirveän päällensä pannun Aetnan louhikkaist' ukuroistansa syöksevän tulta; 580 kun vaan tää väsyneen kylen muuttaa, niin koko saari jyrskähtäen järähtyy sekä sauhuun peittyvi taivas. Metsien keskessä tuon koko yön mepä ihmettä julmaa kärsimme, aavistamattamme, mik' jyryhyn olis syynä. Ei näkynynnä nyt tähtien tult' eik' taivahan kansi 585 tähtiä tuikkinut, kun pimeäss' oli pilvessä taivas, kun sydän yö, ajaton, kuun synkkähän pilvehen peitti. Koittipa päivän seuraavan esimmäinen jo rusko, kun Rusotar oli poistanut taivaan kostean tahnan, äkkiä metsästä kuin ylen laihtunut, kalpea oudon 590 miehen surkastunut näky ynnä tän ryöttysä ruokko ilmaantuu; käsiään, rukoellen, se rannalla nostaa. Katsomme: ilkeä tahra ja ruokoton parta on hällä; vaatteitaan oat kiinnitti, muuten olj Helleniläinen, pois kotoaan lähetettynä muinoin Teukroja vastaan. 595 Tuo kun dardanolaispuvun huomas ja Teukrojen aseet kaukaa, säpsähtäen näöstänsä hän hiukkasen horjui, seisahti astuntaan; mut rantaa koht' heti syöksi, itkien, näin rukoellen: "Tähtien kautta ma pyydän kuin jumalain, tään taivaan hengittämän valon kautta; 600 korjatkaat minut Teukrot ja minne tahdotte viekäät! Kyllin on tästäi. Kreikan laivoiss' olleni myönnän; myönnän vainonnein minäkin Troijan Penateita. Jostapa, jos rikoksemm' on niin ylenmääräsen suuri, paiskatkaat vetehen minut, mun upottain ulapalla! 605 Jos hukun, mieluummin hukun ihmisten käden kautta." Näin nimes hän; halaellen polvia, polvissa riippui vierren. Käskemme, ken olis? kertoa, myös suvust' mistä syntynyt? Tunnustamaankin, onni mi vainosi häntä? Its' isä Ankhises käden nyt vähänkään epimättä 610 nuorelle miehelle soi sekä mieltään pantilla tällä rohkas. Näitäpä hän pelon poistaen lausuvi vihdoin: 'Ithakon maast' olen onnettoman Odysseyn tovereita; mun nimen ompi Akhemenides, isän' ollessa köyhä, (oi, jos onni se kestänyt oisi!) mä Troijahan läksin. 615 Tännepä, kun vapisten nuo jättävät kynnykset julmat, luolahan Kykloopin avaraan toverit minut heittää unhottaen. Kotinaan täll' on verisist' aterjoistaan visvanen hirveä rotko. Hän, kauhea, its' ylettyypi tähtihin (semmoisen jumalat tuhon poistote mailta!); 620 vaikea nähdä hän olj, mut vaikeempi puhutella. Onnettomain sisälmyksiä söi se ja mustoa verta. Itse ma näin miten hän pari ruumista luvustamme julmalla kouralla taapäin temmaten keskellä luolaa paiskasi paateen, niin ett' parskunehest' verestänsä 625 kostuivat ovet; näin miten hurmetta tiukkuvat raajat söi se ja lämpöiset jäsenet varis hampahissansa. Ei vaan kostoa paits; ei kärsinyt tuota Ulixes, eikä nyt tässäkähän unohtainnut Ithakolainen. Kerran ruoasta kun sekä viinasta voivuttuansa 630 taivutti kaulansa tuo unehen, yli luolansa roikuin, julmana, oksentain unissaan verivisvoa, jossa uiskelivat jäsenet, — avuks suuria pyydettyämme siis jumaloita ja arpaa lyötyä, yhdessä kaikki hyökäten puhkomme keihään kärjellä hirveän silmän, 635 hirveän otsan all' yksinähän joka piileksi hällä, Argivo-kilven taikkapa Febon auringon laisna; vihdoin näin iloten toverein mepä kostamme surman. Vaan paetkaat heti, oi poloset, sekä rannalta köydet pankate poikki! 640 Sillä jon moisena onteloluolassaan Polyfemus vahtivi villasta karjaa ynn' nisät lypsävi, näillä mutkais-rannoill' löytyypi kamaloita Kykloopej' yltäänsä sadottain sekä korkeill' louhilla liikkuu. Kolmannen kerran kuun sakarat valollansa jo täyttyy, 645 kun elämää petojen saloloissa ma vietän ja kuiluin yksiksein ukuroiss' asuen ma Kykloopeja katson hirveitä, peläten jalkain töminääns' sekä ääntään. Kurja on ruokani: marjoja, kornelleit' kivekkäitä antavat oksat ja ruokkivat ruohojen nyhdetyt juuret. 650 Kaikkia tutkaillen, tään laivaston ensinnä rantaan näin tulevaksi. Ma tällen, keitäpä oisikin, päätin antaida; on kyllin ett' hirveän heimon ma vältin. Ennen te ottooten mun henkeni vain miten hyvään!' Tuskin lausunut nää oli, vuoren kun harjulla näemme 655 karjansa keskessä liikkuvan vuorenmoisena itse kaitselijan Polyfemon ja pyrkivän tuttuhun rantaan, — kauhean hirviön, aarniokkaan, pois jolt' oli silmä. Honkapa katkaistu kädessään tuken' olj sekä ohjas käyntiä; mut jälessään tuli villasat lampahat; ainoo 660 tuo ilons' olj, tuo lohtua soi kovass' onnessa hälle. Sitten kuin merell' ehti ja yllätti korkeat aallot, visvaa silmästään revityst' valuvaa pesi täällä, voihkaten, hampaitaan kiristäin; meren keskelle astuu, vaan ei kylkiäkään ylävii viel kastele aallot. 665 Siitäpä karkaamme vapisten pakohon me nyt kau'as, miehen ansiokkaan pelastain sekä katkomme hiljaan köyden ja ponnistain merell' airoin soudamme kilpaan. Astuntaans', äkätessähän, tuo päin pauhua kääntää. Vaan kun ei kädellänsä se voinunna haapata kiinni, 670 eik' ahistain syvängöll' ulapan voi vertoa vetää, nostaapi kamalan parun, jostapa kaikk' meren aallot järkähtyvät, pelästyi jota myös koko Italian maa, rotkoistaan syvimmistäkin kaikuen vongahti Aetna. Vaan Kykloopein kutsuttu kansa nyt metsistä, vuorten 675 harjuilt' töytää valkamahan sekä täyttävi rannan. Aetnan veikkoja seisovan tuimin katsehin turhaan näemm', ylettyin yläpuolelle taivahan pilviä päältään, — seurue hirmuinen: kuni harjulla tunturivuoren seisovat vänkeät tammet tai kävykkäät kyparissot, 680 tai kuni Juppiterin ikimets' eli horho Dianan. Ankara pelkomme saattaa laskemahan heti köydet minn' hyvähän sekä myötäistuulille laivoja kääntään. Toist' opastus Helenon meit' käski: Scyllan ja Kharybdin keskess' on tie, joka meill' yhenlaista kuoloa uhkas, 685 ellemme suunnalla kestäis; päätämme purjehet kääntää. Vaan kas! pohjoinen puhals nyt Pelorin ahingoilta kuin lähetettynä. Niin ohi kalliosuuta ma kuljen Pantagian, Megaran lahen, Thapsonkin alahikkaan. Näilläpä rannoill' luotsasi harhaillen takasin taas 690 Akhemenides, kumppani onnettoman Odysseyksen. Ompa Sicilian lahdessa saari, mi suojavi vastoin myrskyjä Plemmyrion, nimekseen joll' antovat vanhat Ortygia; tänn' Alfeon joen elidiläisen tehneen kerrotahan salatien meren alla ja suullas 695 sun, Arethusa, sicilialaisehen yhtyvän mereen. Kuin pitikin, maan suuria pyydämme auks jumaloita; sitten Helorin maan lihavan sivu, tulvanalaisen laskemme. Täältä Pakhynon korkeat louhet ja riutat myös sivuamme ja kaukana haamoittaa Kamarina, 700 jollen Sallima muutoksen kielsi, ja Gelonki nurmet, — hirveän pyörtehikkään Gelan virrasta niin nimitetty. Sitten korkea Akragas aarniomuurinsa näyttää kauas, — tuo tulisten hepojen ikisyntymä paikka —, tuulten suotua palmuhikas Selinuski sun heitän, 705 kynnellen salasärkistään Lilybein vedet vaikeet. Sitt' Drepanon mun valkama kuin perin surkea ranta suojasi. Tääll' usean meren myrskyn kestänehen jo mun isän' Ankhiseen, — surun', onnettomuuteni ainoon hoivan mie kadotan; parahin isä hylkäsit täällä 710 mun väsyneen, voi, niin monest' turmasta säilynyt turhaan! Eip' Helenuskaan tietäjä, muista kun julmista neuvoi, ennustanut tätä murhetta, eikäpä julma Celaeno. Tää oli viimeinen suru, tää ison matkani loppu. Täältäpä lähtien mun ajoi haltia rantamillenne. 715 Kaikkien kuullen näin isä Aeneas pakis yksin Onnen sallimistaan sekä matkoistaan täten kertoi. Vihdoin lakkas ja sen lopun tehtyähän levähtiihe.

Viitteet:

V. 6. Antandro oli merikaupunki Idan vuoriryhmän juurella.

V. 13. "Mars'illen pyhä maa", s.o. sotajumalalle Marsille pyhitetty maa, Thrakia.

V. 14. Lykurgosta kerrotaan, että hän ajoi viinin jumalan Bakkhon
Thrakiasta pois sekä käski kaikki viinapensaatkin hävittää.

V. 19. "Dionelaisemo" = Venus, jonka sanotaan olleen Dionen tyttären.

V. 35. "Getojen nurmet" se osa Thrakiaa, jossa Getit (vertaa
Massagetit, Goothit) olivat asumassa.

V. 66-68. Vanhat sivistyneet kansat panivat yleensä hyvin suuren arvon ruumisten hautaamiseen. Kreikkalaisten ja Roomalaisten luulon mukaan ei haudatta jäänyt kuollut voinut saada rauhaa Manalassa.

V. 75. Delon saaren, jota tällä paikkaa tarkoitetaan, kerrotaan ennen ajelehtineen pitkin merta, kunnes Apollo sen kiinnitti nykyiseen olopaikkaansa.

V. 76. Gyaros ja Mykonus ovat Arkhipelagin saaria.

V. 82. Ankhises oli vähää ennen Troijan sotaa ollut Delon kuninkaan
Anion vieraana.

V. 85. Thymberilainen on Apollon liikanimiä.

V. 104. Kreeta on nyk. Kandian saaren vanhempi nimi.

V. 108. Rheteum oli erään niemen nimi Troijan luona.

V. 111. Cybele-jumalattaren palvelusta, jota johtivat hänen pappinsa Korybantit, vietettiin salaisesti rajuilla asetansseilla ja vaskikastanjettejen tahi cymbalein helskyissä eräässä lehdossa frygilaisen Kybelen vuoren rinteillä. — Cybele kuvattiin leijonain vetämänä vaunuissa.

V. 115. "Tuulet viihdyttäkäämme" nim. uhraamalla. — Gnosian maa = Kreeta, jossa oli Gnosus'en kaupunki.

V. 121. Idomeneys oli eräs Kreetan kuninkaita, joka myös taisteli Troijaa vastaan; kun kotia palatessa häntä kohtasi myrsky, lupasi hän Neptunolle uhrata ensimmäisen, jonka kohtaisi, kotia päästyä. Se olikin hänen oma poikansa. Kun hän sittenkin tahtoi lupauksensa täyttää, nousi osa kansasta kapinaan häntä vastaan sekä karkoitti hänet pois maasta. Idomeneys läksi seuralaistensa kera Italiaan.

V. 124. Ortygia oli Delossaaren vanhempi nimi.

V. 126. Paros saarelta saatiin oivaa valkosta marmoria. — Naxos,
Dontisa, Olearon ja Cykladat ovat saaria Arkhipelaagissa.

V. 131. Kuretot olivat Kreetan vanhimpia asukkaita, jotka, tarun mukaan, näkivät Juppiterin syntymän ja peittääkseen lapsen itkua sekä pelastaaksensa tään, sen isänisän Saturnon (= ajan, omia lapsiansa nielevän jumalan) vainolta, helisyttivät vaskilevyjä. Tästä kiitokseksi teki jumalatar Cybele heidät papiksensa (Korybantit, Kuretit).

V. 156. "Dardanian" = Troijan.

V. 170. Korython oli erään Etrurian maan vuoren ja kaupungin nimi
(Keski-Italiassa).

V. 212. Siitä kuin Thrakialainen kuningas Fineos oli — toisen puolisonsa kehoituksesta — sokaissut edellisestä aviostansa syntyneiden lapsien silmät, sai hän rankaistukseksi Harpyijat niskoillensa, joista hän pääsi vasta sitten, kun oli tehnyt hyvän työn Argonauteille, jonka vuoksi nämät kiitollisuudesta ajoivat Harpyijat Strofadein saarille Välimeressä.

V. 270. Zakynthos, Dulikios, Samos, Nerito, Ithaka ja Teukate ovat kaikki saaria Joonian meressä.

V. 272. Laertes oli Odysseyn isä.

V. 275. "Merimiehien kammoma temppeli" sen tienoilla olevien vaarallisten karien tähden.

V. 280. Aktio on se paikka, jossa Oktavianus (keisari Augustus), Vergilion suosija, voitti meritappelussa Antonion ja anasti yksivallan itselleen v. 30 e.Kr.

V. 287. Aeneas lahjoitti, ajan tavan mukaan, voitetun kilpensä templille.

V. 291. Faiakilaiset olivat Korfun entiset kreikkalaiset asukkaat.

V. 303. "Jäljennös-Simoïsjoki", s.o. joki, jonka Andromakhe ja Helenus olivat niin troijalais-Simoïsjoen muistoksi nimittäneet.

V. 321. Akhilles oli rakastunut Polixenaan, Priamon tyttäreen, ja pyysi tätä puolisokseen. Vieteltynä Apollon temppeliin, muka morsiantaan vastaan-ottamaan, murhasi hänet siellä Paris. Tästä syystä teloitti Troijan valloituksen jälkeen Akhilleen poika Pyrrhus Polixenan tuon hautakummulla.

V. 328. Ledan tyttärentytär Hermione oli kihlattu Oresteelle.

V. 331. "Pahan työn vuoks." — Agamemnonin Troijan sodassa ollessa vietteli Aigistho tuon puolison Klytaimnestran, jonka suostumuksella hän tappoi Agamemnonin, juuri kun tää palas Troijan sodasta. Sama kohtalo olis kohdannut Agamemnonin poikaakin Orestesta, ellei tään sisar Elektra olisi hänet pelastanut. Orestes pakeni, mutta 8 vuotta myöhemmin palasi hän jälleen ja murhasi Aigisthon sekä äitinsä. Äitinsä murha ei suonut Oresteelle sinis rauhaa, kunis hän tuli Areopagin (tuomarikunnan) tahi, toisten mukaan, Minervan tuomion kautta viastaan vapautetuksi ja raivostaan päästetyksi.

V. 340. Andromakhe tahtoi kai jatkaa katkaistua lausettansa tähän tapaan: "on synnyttänynnä Kreusa", — vaan arvasi Aenean surullisesta muodosta, ettei Kreusa enään ollutkaan elossa ja katkaisee sentähden lauseensa.

V. 360. Klaros oli kaupunki Jooniassa V.-Aasiassa, jossa oli Apollon temppeli. Täällä ennustettiin laakeripuun palamisesta; jos se rätisi palaessaan, merkitsi se hyvää, — muuten päinvastoin.

V. 361. Lintujen laulusta ja lennostakin ennustettiin.

V. 376. "Satu" sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä kummallisia elon vaiheita (ruots. äfventyr).

V. 396. Etelä-Italian rantamailla, joita tässä tarkoitetaan oli niin paljon kreikkalaisia siirtolaiskaupunkeja, että sitä sen vuoksi kutsuttiin Suureksi Kreikaksi. — Hiukan jälemmin mainitut paikat olivat kaikki siellä. — Naryko, Lyktos ja Melibea osoittaa kreikkalais-siirtolaisten entisiä kotikaupunkeja joista he olivat Italiaan tulleet.

V. 420. Scylla ja Kharybdis olivat kaksi merimiehille vaarallista kohtaa Messinan salmen kummallakin puolella. Scylla (nyk. Scilla) on korkea, pienempien karien ympäröimä kallio Italian puolella ja Kharybdis (nyk. Kalofaro) on vaarallinen meren kurimus, joka, eräiden tuulten vallitessa, synnytti ankaran meren kuohun. Tarun mukaan oli loitsija Circe mustasukkaisuudessaan muuttanut Sardinian kuninkaan Forkon tyttären Scyllan merihirviöksi. — Kharybdis, Neptunon tytär, oli varastanut eräitä Herkuleen härkiä, josta syystä Juppiter paiskasi hänet salamallaan siihen merenkurimukseen, joka hänestä sai nimensä.

V. 441. Kumee oli kreikkal. kaupunki Kampaniassa.

V. 442. Avernon järvet luultiin olevan yhteydessä Manalan kanssa, siksi sanotaan niitä "haltiokkaisiksi." Nimi merkitsee suomeksi "linnuton", kosk'eivät mitkään linnut voineet viihtyä niiden luona, niistä nousevien rutollisten höyryjen vuoksi.

V. 466. Dodona oli erään Epiron kaupungin nimi, jossa oli Juppiterin temppeli ja ennustuspaikka (oraakkeli). Templin ympärille oli kattiloita ripustettuna, joiden soinnusta sitten ennustettiin.

V. 506. Ceraunilais-vuoret pohjoispuolella kreikkalaista Epiroa tunkevat Akroceraunian niemenä mereen, josta on lyhvin merimatka Italiaan.

V. 525. "Pikarin kruunaamiseksi" nimittivät muinaiset roomalaiset tapaa, koristaa uhratessa pikaria kukkaiskiehkuralla.

V. 534-35. "Itse", nim. kaupunki, "on kätkössä", niemen takana. Tämä hamina oli lähellä nykyistä Otrantoa.

V. 551. Herakles (= Herkules) oli tarun mukaan Tarenton kaupungin perustaja.

V. 552. Lacinia niemi, jolla muinoin oli Junon temppeli, oli vähän matkaa muinaisesta kreikkal. kaupungista Krotonista.

V. 553. Scylaceum, nykyisen Sqvillacen kaupungin seutu Bruttiassa, oli vaarallinen myrskyjensä vuoksi.

V. 578. Encelados oli eräs jättiläinen (Titaani), joka yritti valloittaa taivaan, mutta jonka Juppiter löi ukonnuolellaan ja laski Aetnan tulivuoren hänen vielä elävälle ruumiilleen.

V. 587. "Sydän yötä" sanotaan "ajattomaksi" tässä siitä syystä, kun ei taivaan kappalten liikunnosta voitu päättää, min verran yötä olis kulunut.

V. 687. "Pelorin ahingolta" s.o. Messinan salmesta.

V. 689. Pantagia on eräs pieni Sicilian joki, — ja Thapsus on niemen nimi Megaran lahden luona.

V. 693. Plemmyrion on myöskin niemen nimi, joka Ortygian saaren kera suojelee kuuluisan Syrakuusan kaupungin sataman.

V. 695. Alfeus on joki Kreikan maan Elis-maakunnassa, jonka hoettiin kulkevan meren alate ja yhtyvän sicilialaisen Arethusa-virran lähteihin.

V. 698. Helorin merikaupunki oli Syrakuusasta etelään.

V. 699. Pakhynon niemi on Sicilian eteläisin kärki.

V. 700. Kamarina oli Sicllian etelärannalla. Tään kaupungin luona oli suo, jota oraakkeli oli kieltänyt kuivattamasta. Siitä kiellosta eivät asukkaat huolineet, mutta siksipä pääsivätkin viholliset tään suon kautta kaupunkiin ja sen valloittivat.

V. 703. Akragas on vuoren nimi, jonka luona suuri, komeista rakennuksistaan kuuluisa Agrigenton kaupunki muinoin oli.

V. 705. Selinus oli melkoinen kaupunki Sicllian lounaiskulmalla.

V. 706-707. Lilybeum ja Drepanum (nyk. Trapani) olivat kaupunkeja
Sicllian länsipuolella.

NELJÄS LAULU.

Dido.

Ainehisto.

Dido rakastuneena valittaa huoliansa sisarelleen Annalle, joka kehoittaa tätä ottamaan Aeneaan puolisokseen (1-55). — Didon rakkaus (56-89). Juno kehoittaa Venusta suostumaan siihen, että Aeneas naisi Didon, johon tämä suostuu sillä ehdolla, ettei Sallimalla olisi mitään sitä vastaan (90-128). — Dido ja Aeneas lähtevät metsästykselle; Junon toimittamat häät (129-172). — Maine kertoo tästä Didon entiselle kosijalle Jarbaalle, joka sen vuoksi valittaa Juppiterille (173-218). — Juppiter käskee Merkurion viemään Aeneaalle jyrkän käskyn lähtemään Libyasta, jonka Merkurio, laskeuttuaan ensin Atlaalle, toimittaa (219-278). — Aeneaan pula (279-295). — Kuningattaren haikea murhe ja Aeneaan teeskennelty tylyys (296-392). — Aeneaan jo matkaan varustautuessa kokee Dido, lähettämällä sisarensa Annan, edes viivyttää matkaa, mutta kaikki turhaan (393-449). — Dido päättää lopettaa päivänsä, jota päätöstään edistävät luullut näkemänsä julmat aanat (450-473). — Aikomustansa salaten, pyytää hän sisartaan laittamaan rovion sisälinnaan, jolla poltettaisiin, loihtia-naisen neuvon mukaan, kaikki muistomerkit Aeneaasta ja hän siten loitsuneuvoilla pääsisi tuskastaan (474-521). — Didon mielenmyrsky yöllä (522-552). — Aeneas saa käskyn Merkuriolta lähtemään pois maasta, jonka tekeekin (553-583). — Didon epätoivo ja raivo aamulla nähdessään laivat jo merta kyntämässä (584-629). — Dido käskee eukon Barcen hakemaan Annan ja tään poistuttua, nousee roviolle, jossa päättää miekalla päivänsä (630-692). — Juno säälien kuolevan tuskia lähettää Irin häntä niistä vapauttamaan (693-705).

Vaan kuninkaatar jo haavoitettuna raskahan kaihon tuntevi suonissaan sekä oudossa leimussa riutuu. Mielehen taas palajaa urohon avut, taas suvun suuri kunniakin; syvähän sydämeen puhe kuin jalo muoto juurtuvi vain eik' suo jäsenillensä rauhoa kaiho. 5 Toisen päivän koi jopa Febon soihdulla valkas maita ja poisteli taivaan kannelta kostean tahnan, kun sisartaan yks'mieltä hän haaveksien puhuttelee: "Annani, siskoni, mitk' unelmat levotont' mua vaivaa! Kuinkapa arvohikas majallamme on tullunna vieras! 10 Kuink' on muodoltaan jalo! Kuink' uros urheamieli! Ei ole uskoni turhaa, ett' jumalain suvust' on hän; varmahan uskon sen: pelokkuushan on kehnojen merkki. Voi, mit seikat hän koki, millaiset sodan käynnit kertoil! Ell'eip' ois luja mieleni enk' vakavast' ois 15 päättänyt, etten naimisliittohon aijo ma käydä, sitten kuin ens'lempi mun kuolohon raueten petti, ell'eivät mua inhottais hääsuojat ja soihdut: ehkäpä ainoan tään vian alle ma lantua voisin! Anna, sen tunnustan ett' mieheni, koidon Sykhaeon 20 kuoleman jälkeen, kun Penaatit velimurha se tahras, ainoa tää mun mieleni käänsi ja syömmeni saattoi horjumahan; taas entisen leimun jälkiä tunnen. Ennenpä toivosin tok' ahmaan mun nielevän taikka ett' isä kaikenvaltias mun Manalaan salamallaan, 25 Tuonenki kalpeahaamujen yön syvän valtahan veisi, ennenkuin, Siveys, sua loukkaan tai lakis hylkään! Hän mun lempeni vei, joka ens' minut itsehens' liitti; hän sen myös pitäköön, — omans' olkohon hautahan asti!" Lausui näin; hykertyin alas sitten purskahti itkuun. 30 Annapa vastaa: "Oi sisar, armahisemp' elämääni, ainako nuoruuden kuluttaisit yksinäs surren, et sulolapsia sais, Venuksenkan' et auvoa tuntis? Tuostako tuhkan tai Manan haamujen huolivan luulet? Olkoon, ett'eivät surevaa kosijat ole saaneet, 35 ei Libyast' eik' Tyrosta muinoin; halveksit Jarbaan, päälliköt toisetkin, joit' Afrikan voittorikas maa tuottaa; oisitko myös miel'tehtosta lempeä vasten? Eikös mielehes juohdu, kennenkä sie asut mailla? Täältä Getulian linnat ja sortumaton sodass' kansa, 40 saartavat raat Numidatki ja vierahill' ankara Syrtti; tuolt' erämaa vedetön sekä varsin raivosat Barkat. Vieläkö Tyrostakin sodan nousevaks mainita täydyn, uhkoa veljesikin? Luulenpa johdollaan jumalain sekä suosivan Junon 45 Ilion laivojen ohjanneen kulun tuulella tänne. Millaiseks näkisit, sisar, linnas, min nousevan vallan moisesta liitosta! Teukroinkin asetten tukiessa millaiset urotyöt eik' Puunien kunnian nostais! Pyytäös vaan jumalain lupausta ja tehtyäs uhrit, 50 huolehi vieraistas sekä keksiös viivytyssyitä: milloin pauhaapi meren myrsky, Orionin kuurot, milloin laivat on rikki ja lähtöä kieltävi taivas!" Mielen syttynehen täten lemmen leimuhun liehtoi, toivoa arvelevaisessa nosti ja karkotti kunnon. 55 Lähtevät temppelihin anomaan ens' alttariloilta rauhaa; uhraavat tavan jälkehen määrätyt lampaat kunniaks lain tekijän Cererin, Febon sekä Bakkhon, Junonpa varsinkin, avion sitehet joka hoitaa. Maljoa oikeallaan pitäen tuo kukkea Dido 60 viiniä valkoisen vasikan kaas sarvien keskeen; tai jumalain kuvien edess' alttarin rasvasen luona kulkee, viettää uhrissa päivän ja auotun raavaan rintahan tuijottaa, sisälmyksistä neuvoja urkkein. Voi povarein vähämieli! Mit' auttavat raivoa enteet, 65 taikkapa templissä käynnitkin! Yhä vaan tuli vieno syö ydintään, sydämess' yhä vain kipu kalvava kiihtyy. Hehkuu onneton Dido ja kaupungiss' yhä häilää, hurmaellen, vasaman kuni haavasta hirv', johon kaukaa huolettomaan osui Kreetan lehtojen keskessä paimen, 70 rautasen peitsensä vainotessaan ump'mähkähän lentoon paiskaten; tuo paeten samoaa salot, Diktonki vaaran oudat, mut kylessään tuhon tuottava riippuvi keihäs. Milloin Aeneaan mukanaan vie linnansa keskeen, näyttäen Sidonin aarteit' ynn' yrityksiä linnan; 75 alkavi lauseen, mut puhe kesken taas pysähtyypi; milloinp' ehtoonnuttua, kestiä taas halajaa hän, pyytäen hartaast' Troijan vaivoja taasenki kuulla, taasenki tarkastuksine riippuvi kertojan suusta. Sitten kuin erottiin sekä laskevan kuun valo väistyy, 80 tähdetki käskevät kun unehen aleten perätysten, yksinpä huolevi tyhjässä linnassa, tyhjähän sohvaan vaipuen; poiss'olevaa poiss'ollenki kuulevi, näkee. Tai sylihins', isän muodosta hurmaellenpa, Julon painaa, josk' edes näin vois suuren lempensä pettää. 85 Ei aletut torit nouse, eivätkä huolehi nuoret toimistaan, tahi ett' sataman tahi sais varustukset vaimeiksi sotahan; työt seisovat kesken ja muurein hirveät huiput ja taivaan korkuhiset telineetkin. Vaan kun Juppiterin rakas puoliso huomasi Didon 90 lemmen turmiohon osuneen eik' arvosta yhtään huolivan, näin Venusta läheneepi nyt lausehin Juno: "Oivanpa kiitoksen sekä suuren saalihin saitte, sie sekä poikas! On tuo ylen suur, ylistettävä tenho, jospahan kaks' jumalaa yhen vaimon peijaten voittaa! 95 En ole unhottanut sinun linnaamm' arkaelneesi, en ylevänkin Karthagon asunnoit' epäellees. Vaan mitä tarkoitat? Lopuks miksikä ottelus tähtää? Emmekö ennemmin avion sitehill' ikirauhan sääntäsi? Sen, jota oot halunnut sydämestäsi, sait nyt: 100 lempeä hehkuvi Dido ja lempi jo luunsakin täyttää. Siis väki vallitkaamm' molemmat, samass' arvossa ollen, miehenäns' sitte hän palvelkoon Frygilaistakin vaikka huomenlahjatkin tyrolaiset ma valtahas annan." Hälle, — kun vain puhuneen tämän teeskelymielellä huomas, 105 vallan ett' Italian Libyan hän äärille kääntäis —, näin Venus alkavi vastauksensa: "Ken houkkopa tuota kieltäis, mieluummin ruveten kerallais sodan käyntiin? Jospahan vain asian, jota kerroit, Onnikin myöntäisi Sallimast' oon epävarmana vaan, jos Juppiter yhden 110 aikosi kaupungin Tyron kuin Troijan lähökkäille, kansojen yhtyä jos hyväksyis, sekä liittoa laittaa. Sie olet puolisons'; sie rukouksella koetella mieltään voit. Mene; seuraan!" — Näin kuninkaallinen Juno nyt lausuu: "Huolenan' olkohon tuo! Vaan milläpä lailla me aikeen 115 voisimme täyttää, kuules, kun lyhyeen heti kerron. Onneton Dido ja Aeneas yhess' aikovat mennä korpehen metsästämään, kun huomenna juur' yleneepi Koitto ja taas sätehillään maan kehyksen kerittääpi. Pilvenpä ruittuisen, rakehikkahan syydän ma näiden 120 päälle ja, metsästys-apajoin ritarjoukkojen outaa innolla kierrelless', ukonilmalla järkytän taivaan. Erkanevat toverit ja he peittyvät synkkähän yöhön: Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan. Läsn' olen siellä ja, jos sun tahtosi vankaksi jääpi, 125 liitän nää avion sitehell', omaksens' hänet lausuin. Sielläpä olkohon häät!" Anovallen vastustamatta myöns' Venus, keppoisten sepityksilleen hymyellen. Kunpahan valtameren yleten vaan Koitar jo jätti, niin rusottaiss' sen läks paras nuoriso portista vieden 130 harvat verkot ja paulat kuin levykärkiset keihäät, läks myös Massylian hevosmiehet ja vainusat koirat. Suojassa viivähtävää kuninkaatarta kynnyksen luona oottelevat ylimykset ja suitsijahan jymyjalka vaahdottaen pureksii, purpurasta ja kullasta hohtain. 135 Vihdoin astuvi hän esihin, jälessään iso seura, kullan reunuksiseen puetettuna sidonilaiseen vaippahan; kullasta häll' on viine ja suortuvat solmii kulta ja purppuravaattehen kiinnittää soma solki. Tännepä myös frygilaistoverit sekä hilpeä Julus 140 saapuvat. Itsekin Aeneas ihanampana muita seurahan yhdistyy sekä joukkoja järjesteleepi. Jommoinen on Apollo kun talv'asunnon Lykiassa, Xanthonkin joen hylkää, saapuen äitinsä Deloon, uudistamaan ilojoukkojahan; luon' alttariensa 145 Kreetat kuin Dryopit remuaa, sekasin Agathyrsit kirjotutkin; Cynthon kuin harjulle nousten se hiuksens liehuvat kaunistaa kukin sorjaks ja kullalla kruunaa, keihäät kuin olallaan heläjää: näin käi keveästi Aeneas, sulo loisteli näin näöstään ylevästä. 150 Sitte kun vuoristoon oli tultu ja korpehen jylhään, tiettömähän, pukit villit jo kallion huipulta kiitäin kiipasevat mäkilöilt' alas, hirvien laumakin laukkaa aukean tannermaan ylitsen nyt toiselta puolen; tupruttain paossaan tomupilviä, mäeltä se lähtee. 155 Poikapa Askanius ilakoi hevollaan tulisella notkelmassa ja milloin näit' sivuaa tahi noita, pelkurien otusten sijahan hän vuorilta toivoo karjun vaahtoavan tahi leijonankin kohatakseen. Sillävälin jyrinällä jo suurella alkavi taivas 160 synkistyä, rakehein kera ruittosakin sade puhkee. Troijan nuorison kanss' sekasin tyrolaistoverit ynn' arkaillen Venuksen pojanpoikakin dardanilainen nurmilta kaikkovat, kun vesi vuorilta koskina syöksyy. Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan. 165 Maa sekä naittaja Juno nyt antaa ensinnä merkin: leimuavat salamat, avion ylä-ilmakin tietää; vaikerehtain ulisee myös vuoren huipulla Nymfat. Päivä se turmiohon vei, tuo oli onnettomuuksiin alkuna. Sill' ei maineestaan eik' kunnosta huoli 170 eik' enähän salalempenäns' kätkeä Dido sit' aijo; kutsuu sen avioks sekä näin nimittäin vian puoltaa. Äkkiä kulkeepi Libyan ison linnojen kautta Maine, se hirviö, jon vikevyydell' ei ole vertaa. Liikkeistään väkevöityy, matkasta voimansa karttuu; 175 pelvosta pienenä ens, sepä kohta jo nousevi ilmaan, astuessaan mailmassa, jo peittävi pilvihin päänsä. Täänp' emo-Maan, jumalain vihan kiihoittaiss' sitä, viimein synnyttäneen sanotaan Ceeolle ja Enceladolle turmio siiviltään, jaloiltaan nopeaks sisareksi, 180 — hirviö hirmuinen, joll' untuvat kuin ovat tihjät, niin tiheät tähyssilmät on höyhenten all' (ime kertoo!), niin usein tuo suin suhajaa, höristää monin korvin. Taivon ja maan välystässä se lentää suihkavin siivin yön pimeäss', unehen eik' ummista silmiä vienoon: 185 päivät vahtaellen sepä huonehen harjalla istuu tai torien kupuloilla, jost' kaupungit vavahuttaa, niin valettaan, pahoaan latellen kuin tottakin kertoin. Tää monenlaisella viestillä silloin kansoja täytti, tää iloten niin tehdyt kuin tekemättömät lauloi: 190 tullehen Aeneaan, joka Troijast' on sukujansa, tällepä puolison arvon suonehen kaunihin Didon; — nyt koko pitkosen talven he keskenähän hekumassa, huoleti vallastaan, himon halvan orjina viettää. Näitäpä ilkeä haltiatar yhä miehien mieliin 195 kylvävi. Valtian Jarbaan luo heti kulkunsa suuntaa, tään sanomallaan kiihoittaa sydämen, vihat lietsoo. Ammon olj isä tään, emonaan garamantinen Nymfa; laajaan maahansa hän sata aimoa templiä laittoi Juppiterille ja alttariloit', ikitultakin sääs ja 200 valvonnat jumaloill'; oli rasvaisna keto raavaan hurmeesta sekä seppelistään useoist' ovet kukki. Katkeran maineen kautt' tään syttyvi raivohon rinta; siks hoetaan jumalain pyhästössä sen alttarin luona paljon Zeyst' anoneen, käsiään ylös nöyränä nostain: 205 "Juppiter kaikenvaltias, jolleka Maurien kansa atriat valmistaa ihapöydille, viiniä uhraa! Näetkö sä näit'? Tahi turhaankos salamain kuningasta, oi isä, pelkäämme? Vai syyttäkö pilvien leimut mieltämme kauhistavat? Jyrys taivahan turhako onkin? 210 Naikkoinen, joka harhottuans' sai maassamme pienen kauppalan ostaneheks sekä jollen kynteä soimme rantaa, jonka me sallimme sääteä lait, — aviomme hylkäs ja Aeneas tyrannin maakuntahans' otti. Tuopa nyt Paris akkamusmois sotajoukkions' kanssa, 215 kiinnittäin hivuksiins', valuvaankin öljyä leukaans' Meeonimyssyn, — tuo anastaa ylivallan; me lahjaa kantaa templihis saamme ja tyytyä tyhjähän arvoon!" Lausehin näin anovaista ja alttarihin ruvennutta kaikenvaltias kuuli ja nyt kuningattaren linnaan 220 katsehen käänsi ja lemmestä arvons' unhottaneihin. Sitten Hermeellen puheleepi hän käskien näitä: "Joutuos, poikani, kutsuos tuulta ja laskeu siivin: Teukrojen johdattajaa, joka Karthagossa nyt viipyy eikäpä linnoistaan, joit' Onni on suonunna, huoli, 225 muistuta ynn' nopeaan vie käskyni ilmojen teitä! Ei emo kaunihin hänt' ole huovannut tämänlaiseks meill' eik' kahdesti säilynyt Hellenitaistossa siksi, vaan olevan se, ku voimakkaan, sotasen kukistaisi Italian, Teukron suvun korkean taasen ku alkais, 230 saattaisi koko maankin tottelemaan lakejansa. Ellei semmoisten asiain halu kiihota häntä, eikäpä kunniastaan hän kehtaa vaivoa nähdä: kieltäiskös isä Askanioltakin linnoja Rooman? Minkäpäs aikoo? Tai mitä toivoen hän vihollisten 235 viipyvi maass' eik' ausonilaissuvust' eik' sure maista? Purjehtikoon: se on käskyni summa; se ilmota hälle!" Lausui. Käskyä tuo ylevän isän seurata aikoo: ensinnä jalkoihinsa hän kullatut anturat solmii, jotkapa siivin hänt' ylähällen tai meren poikki 240 tai yli maan kuni kiitävän tuulen puuskassa vievät; ottaa sauvansa sitten, jolla hän Tuonesta kutsuu vainain sieluja tai muit' Tuonehen synkkähän laittaa, suop' unen, poistaa sen sekä kuolosta aukovi silmät; tuohonpa luottaen tuulilla kulkee, ui läpi synkkäin 245 pilvien. Hän jopa lentäen Atlantin kovan huipun korkeat rintehet huomaa, tuon, tukena joka taivaan, Atlantin, min peittyvi synkkihin pilvihin aina kukkula mäntyinen, vihurit, satehet jota pieksää: niettää olkiahan lumivaippa ja leu'asta äijän 250 syöksyvät kosket ja jääss' on kankea, hirveä parta. Tännepä laukuillen tasasiivin Kyllenialainen seisahti; paistikkaan suhahtaa meren pintahan täällä kaijan lailla, mi kiertää pitkin rantoja, pitkin myös kalasärkkiä, laukuillen meren pinnalla aivan. 255 Juuripa näin lens' nytkin taivon ja maan välystässä rantahan hiekkaisen Libyan tää äijänsä luonta, halkoillen vihureit' samotessa Kyllenialainen. Tultua siivikkäin jaloin afrikalais-majojen luo, linnaa Aeneaan näki vahvistamass', asunnoita 260 uudistamassa; sen vyöll' oli jaspistähtinen miekka, tyrialainenki purppuraviittansa hohtaen riippui harteillaan, rikas joit' oli antanut lahjaksi Dido; kultasill' langoillaan se olj tään puvun kirjonut taiten. Oitispa tiuskaa: "Karthagon perustuksia korkeen 265 siekö nyt laitat ja armastellen sorjaksi pyydät linnaa, voi! oman valtasi hyödyn unhottaneena? Its' jumalain mun valtias tänne Olymposta laittoi kirkkaastaan, joka maan sekä taivaan voimalla hoitaa; käskien saattaan tään sanoman nopeaan läpi ilman: 270 Minn' pyrit? Tai mitä toivoen sie Libyan venyt mailla? Ellei semmoisten asiain sua kunnia koske, etkä sä kiitokseksesi kehtaa vaivoa nähdä, katsos Askanioon kohovaan, perintönsäkin toiveet muistaos, Italian joka maan on saava ja Rooman 275 vallankin!" — Näin lausuttuansa Kyllenialainen keskeyttäin puhettaan jopa ihmishahmonsa heitti, kauaskin näkyvistä jo ohvahan ilmahan haihtui. Tuostapa Aeneas ylen hämmästyy näkemästään, hiuksensa pöyristyvät sekä äänensä kurkkuhun tarttuu. 280 Pois haluaa paeta, sulosetkin hyljätä seudut, säikähtäen jumalain manausta ja käskyä jyrkkää. Voi, mitä tehdä? Kuin puhuen kuningattaren raivon uskaltais asettaa? Kuin alkais ens' puhettansa? Miettehet lennellen nyt häilyvät sinne ja tänne, 285 horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa. Tää ajatus epäröivästä näyttihe parhaimmalta, käskeä Mnestheon, Sergeston sekä urhon Kloanthon valmistamaan alukset salass', saamahan kumppanit rantaan, toimittamaan asehetkin; vaan mikä muutoksen syyn' ois, 290 nuo salatkoot; sill'aikaa itse hän, kun paras Dido tiedotta olj eik' lempensä luullut murtuvan koskaan, koittais luoksensa päästä ja, kun sopivin olis aika, sen lepyttäis kuten vois parahittain. Oitispa kaikki käskyä noudattaa iloten sekä tehtävät täyttää. 295 Vaan kuninkaatar — ken voiskaan lempivän petteä! — vehkeit' aavistaa sekä oitis matkamme aikehet kuuli, — hän, joka syyttäkin pelkäs. Ilkeä mainepa kertoo raivoavallen laivamme laitokset, eron hankkeet. Neuvotta riehuen vimmassaan koko linnoa pitkin 300 kiitääpi, kuni Raivotar, palveluksen alettaissa, hourii, kun sitä kiihoittaa kolm'vuotiset Bakkhon juhlat ja yöllä se äänen Cithaeronin ulvovan kuulee. Vihdoin Aeneaalle hän näin nimeten saneleepi: "Vieläkö peittääkin valapattoinen rikostyötäs 305 voivasi toivoelit sekä varkain maastamme mennä? Eikö mun rakkautein eik' muinaiset lupaukses, eik' pidättää voi Didon aikoma hirveä kuolo? Vai joko talvellakin sie laivastoas varustellen rientäisit merellen Puhurin parahimpahan myrskyyn, 310 julmuri? Kuinka? Jos et kedot oudot ja vierahat suojat etsiä täytys' ja viel' ikä-Troijakin seisosi, tokkos sittenkään rajullen ulapalle sä lähtisit laivoin? Mua pakenetkos? Näiden kyynelten, kätes kautta, kosk'en itsellein enähän, poloin, jättänyt muuta, 315 naimisliittomme ynn' aletun avion anon kautta, sulta jos ansainnut olen minkään tai sinull' yhtään oon rakas ollut: huoneeni perihukkoa sääl' ja, jos rukouksista yhtähän huolit, — heitä se aikees! Sun takias Libyan väki, paimentolais-tyrannitkin 320 vainoavat mua, on Tyrit äissään; sun saman vuoksi sammui kainouskin, joka ennen mun tähtihin nosti, kunniakin —. Mihin kuolemahan minut hylkäsit, vieras? Tää nimi ainoastaank' enähän nyt puolisostain jäi? Miksipä viivyn? Ettäkö Pygmalion veli muurit 325 syöksisi maahan ja mun veis vankina Getulo Jarbas? Kuitenki jos mull' ennen sun pakoais edes saatu ois sikiös, jos mullen pienonen linnassa leikkis Aeneas, näöllään joka muistuttais sua mulle, enpähän vallan mie petetyks enk' hyljätyks näyttäis!" 330 Lausui. Juppiterin tuo käskystä tyynenä katseens säilytti; ponnistaen surun rintansa alle hän painoi. Vihdoin vastaapi vähän: "Sull' en, joita sa paljon lausua voit luetellen, oi kuninkaatar, ma kiellä velkaunnein ylen, eik' mua harmita Didoa muistaa, 335 kunnes on muistia mulla ja nää jäsenet elo täyttää. Nyt vähän asjasta lausun: en salavihkahan peittää aikonut tään paon, sit' älä usko, — en puolison koskaan etsinyt soihtuja enkä mä tuohon liittohon tullut. Jos mun sallittaneen elon onneni huostassa viettää 340 Salliman kautta ja ehtoni jälkeen huoleni hoitaa, ensinpä Troijan linnasta kuin omien sulosesta huolehin tähteest', ett' ylevät Priamon majat nousis, että mä voitettuin rakentaisin Pergamon uuden. Vaan nyt Italiaan isohon mua Grynen Apollo 345 pyrkiä, Italiaan Lykiankin käskivät arvat. Tääll' isänmaa, tääll' lempeni on! Sua foinikilaista naistakin jos ilahuttaa Karthagon linnoja nähdä, miks Ausonian maahan et Teukrojen soisi sa päästä? Onhan meilläkin oikeus etsiä muualta valtaa. 350 Taattoni Ankhiseen pelottaa ylen synkeä muoto, muistuttain mua maatessain niin kohta kun peittää varjolla kostea yö maat, tähdet kun kiiltävät nousee, huolettaa rakas Askaniuskin ja kärsimäns' vääryys, vallasta Italian jonk' estän ja Onnensa mailta. 355 Nyt jumalitten airutkin, jonk' Juppiter laittoi — pään molempain nimess' sen sanon! — kiitäen ilmojen kautta käskyjä toi. Minä its' jumalan näin keskellä päivää astuvan linnaan; äänensä korvillaini ma kuulin. Heittäös tuskoittaa parullas mua, itseäs säästä! 360 En tahallain pyri Italiaan." Näin puhuvaisehen syrjästä päin hän pitkähän katsoo silmin rauhattomin sekä kiirehest' astipa kantaan ääneti hänt' tähystää; vihastuin täten lausuvi sitten: "Ei ole haltiatar emos eik' sukus alkuna Teukro, 365 petturi; vaan kivipaasistaan sinut synnytti julma Kaukaso, Hyrkanon sua tiikerit on imetelleet! Miks vihan kätkisin? Viel' tukalampaakos haen tuskaa? Huokasko itkustain edes? Vai värähyttikö silmääns'? Tai herahtik' edes kyynel? — Säälikö lempeni tuskaa? 370 Voih, mitä lausuisin ens'? Eikös mahtavin Juno, eik' isä Juppiter näit' enähän näe kostajan silmin? Ei kehenkään voi luottaa! Rannalle heitetyn, köyhän korjasin tuon, häll', mieletön, vallastaink' osan annoin; laivaston kadonneen sekä kumppanit turmiost' autin; 375 — haa, tuost' hulluksi voisin ma tulla! — nyt arpa Apollon, nyt Lykian manat, nyt jumalitten airuen laittaa Juppiter julmia käskyjä tuomaan tuulien teitä! Tuo jumalain muka vaivaksi on, tuo huoli se heidän rauhansa vie! — Sua en enähän pidä, enk' sanas kumoo. 380 Purjehi Italiaan, mene vain, hae valtasi sieltä! Toivonpa, jos mitäkään voi hurskas pyyntö, sun saavas haaksirikossasi rankaistuksen ja muistella Didoo vielä sä saat usehin. Sua tunnon vaivalla kiusaan! Vaan vilu kuolema kun jäsenistäni henkeni viepi, 385 sua yhä haamuna vainoon. Palkkasi saat, epäkelpo; sen saan kuulla ja tää huhu saapuu viel' Manalaanki!" Näin sanoen hän lausehet keskeyttääpi ja, ilmaa sairaana paeten, eroaa näkyvistä ja poistuu, jättäen pelvosta arvelevaisen ja mielivän paljon 390 lausua. Ottaen vastaan raukean ruumihin piiat marmorisuojahan vievät ja laskevat patjalle rauhaan. Vaan jalo Aeneas, ehk' mielensä murhehtivaista lieventää teki, lohduttain sanoillaan surun poistaa, raskaast' huoaten suuresta lemmestä järkähtyneenä 395 kuulevi kuitenkin jumaloita ja laivoill' lähtee. Teukrot jouduttavat jopa työtä ja korkeat laivat työnnetähän vesillen koko rannalla. Tervattu taika uip' jo; he tuovat metsistä lehtiset airojen aineet, pölkytki, kun paon kiire on, veistämätöinnä. 400 Näet koko kaupungissa sä rientävän muuttelevaisten, niinkuin muuraiset jyväko'on ison kimppuhun ryöstäin käyvät ja sen, ajatellen talvea, kätkevät talteen; pitkin nurmea käy jono tumma ja saalihin viepi ruohoss' ahdasta polkusta myöten; työntävi suurta 405 ponnistaen olallaan osa aarta ja joukkoja toiset järjestävät, kurittain hitahait'; koko polvulla kiehuu työ. Oi, milläpä mielellä katselit, Dido, sä näitä! Kuinka sa huokailit, kun linnasta näit ylevästä laajalti puuhattavan satamassa, kun näit meren kaiken 410 silmies eessä jo pauhaavan hälinäst' ilosesta! Armoton rakkaus, vain mihin et inehmoin sinä rintaa saata! Se itkuhun taas pakottaa, taas koetella käskee pyyntöä, taas anoen alistaa vihan lempensä alle, ettei koettamataan erohons' ast' jättäsi minkään! 415 "Anna, sä riennettävän koko rannalla näet, miten kaikki yhtehen saa: jopa kutsuvat tuulia purjehet; laivain kokkihin kruunuja laittelevat iloten merimiehet. Tuskoa moista ma jos oon hankkia voinunna, voin myös, siskoni, kesteä sen. Oi, toimita kurjalle mulle, 420 Annani, tää vain; sill' on vain sua tuo epäkelpo arvostanut, sull' uskonut on sydämens' salaisuudet; parhaimmin sopivan puhelaadun sä ynn' ajan tiedät! Mee, sisarein, kopeall' anoen vihamiehelle haasta! En Danaoin kera vannonut Troijan kansoa vastaan 425 Auliissa, ma en myöskään laittanut laivoja Troijaan, en isäns' Ankhisen tuhan solvannut tahi haamun. Miks sanojain kovakorvaisna hän kieltävi kuulla? Minnekäs rientää? Koidolle armaalleen erolahjaks sois edes tään: odotelkoon tyyntä ja myötähist' tuulta! 430 Entist' en enähän avioo, jonk' petti, ma pyydä, en ett' ilman jäis Lation sulomaita ja valtaa: aikoa tyhjää vain anon, raivollein levon hoivaa, kunnes kärsimähän opettaa kova onni mun kurjan. Armona ainoastaan sitä pyydän; siskoas sääli; 435 jos sen mulle sa teet, sen runsahast' sulle ma kostan!" Näin pyys; murhehtien sisar nää anomuksensa saattaa ain' yhä uudestaan. Mut tuot' ei liikuta mitkään itkut eik' mitäkään esitystä hän myöntyen kuule; Luoma sen kielsi ja leppeän miehen tukkesi korvat. 440 Aivan kuin ijäkästä ja paksua tammea Alppein puuskat tuivertavat vihureillansa sieltä ja täältä, kilpahan koettaen kaataa; käy kohaus sekä kohta laajalti peittävät maata jo rungosta riivityt lehdet: mut on kalliollaan se: min verran latvone ilmaan 445 nousee, niin syvält' työntää juurensa Tuontaki kohti: pyynnöillään uros näin alituisilla sieltä ja täältä ahdistetaan ja hän tunteepi jalomielisnä murheen, mut ei mielensä järky ja turhaan kyyneltä vuotaa. Silloin kohtalostaan epätoivossa onneton Dido 450 kuoloa pyys eik' taivon kantt' enähän näkeväns' sois. Aikeessaan, elons' heittää, varsinki hänt' tukeaapi, kun näki lahjoja laskiessaan savutus-alttarille — kertoilla kamalaa! — pyhät nestehet mustuvan siellä, kaadetun viininki kun verivisvaks muuttuvan näkee. 455 Ei puhu kellenkään näystään, edes ei sisarelleen. Paits' sitä linnassaan miesvainajans' muistoksi löytyi marmoritemppeli; — tuota hän varsin hellästi hoiti kaunistaen sitehillä ja lehväis-kiehkurtamilla. Täältä hän ääniä kuullehens' luuli ja miehensä huudon 460 kutsuvan häntä, kun maat yö synkeä peitti ja usein huuhkajan yksinähän katon harjalta hautaus-virttään voikuvan kuultiin, huutoja haikeit' ulvoen pitkään. Paljon on ennustajain sitä paits' pyhät entehet häntä, ennustaen kamalaa, pelotelleet. Hurmehtivaista 465 vaivaa Aeneaan tylymiel' unissaan; yhä yksin jäävänsä näyttää tai yhä seurata kulkevans' tietä loppumatont' Tyrolaisia etsien autosta maastaan: niinkuin Raivottarein väen näkee mieletön Pentheus, kahtena auringon sekä kahdeks' väittävi Theben: 470 tai Agamemnonin poika Orestes, kun näytettäessä soihduin, mustinki käärmehin hän varustettua äitiins' templihin hirmuissaan pakenee, mut kostajat kohtaa. Kun siis raivonsa sai ylivallan, sortuen huoleen päätti hän kuolla ja itsekseen sen aikoa, tapaa 475 miettivi; näin surevaa sisartaan puhutellen hän peittää aikeensa sekä kirkkahall' otsalla toivoa teeskel: "Löysinpä, Annani, keinon, — onnitteles sisartaisi! — jolla ma saan hänet taas tahi lempensä paulasta pääsen. Okeanon rajan luon' on, laskevan auringon puolla, 480 Aethiopein raja-äärillä paikka, joss' jättiläs Atlas käännyttää olallaan tulitähtisen taivahan kantta. Massyli-kansasta on papitar mull' laulettu sieltä, Hesperon templin vartia; tää lohikäärmehell' antaa ruokaa, tää pyhän puun omenoitakin vahtivi, mettä 485 helmeävää levittäin, univalmunkin jyvä-appeit'. Tää, näet, loitsuillaan lupajaa kerittää surumielet, kuin vaan tahtovi, vaan muill' laittaa raskahat huolet; seisauttaa jokiveet, ta'a tähdetki taivahan kääntää; kutsuvi haamuja öillä ja maan näet jalkojes alla 490 mylvivän, vuoriltakin alas astuvan saarnit. Ma vannon, armahin, kautt' jumalain ja sun kauttasi, siskoni, kuin myös kautt' ihapääs, ett'en tahallain minä loitsuhin turvaa. Sie salahan rovio sisälinnaan taivahan alle laittaos, miehen myös asehet, joit' tunnoton suojaan 495 naulahan jätti ja vaattehet kaikk', avionki se vuode, jolla ma hukkaannuin, pane päälle! Sill' ilkeän miehen kaikkipa muistot loitsija polttoa käski ja neuvoi!" Vaikeni lausuttuaan; äkin kasvonsa kalpeus peittää. Eipähän luullut Anna nyt oudoill' lyylillä siskons' 500 kuoloa peittävän eik' niin suureen raivohon mielens' saanehen, eik' pahempaa varo kuin erotessa Sykhaeon. Siks hänen käskyt hän täyttää. Vaan kuninkaatar, kun linnan keskessä taivahan alle laittoivat rovion pärehistä ja tammihaloista, 505 paikan sen seppelillään koristaa sekä lehvillä kruunaa — hautansa, miekankin jätetyn asettaa yli paarein, vaattehet kuin kuvan, ei epätietoisna tulevasta. Alttarit seisovat siellä ja nyt papitar hajahapsin huutaapi jumaloit' useoit', Ereboo sekä Khaaoo, 510 kolmenlais-Hekateta, kolm'muotosta neittä Dianaa. Vihmoi Avernon lähtenen myös mukaeltua vettä, kuun kumottaiss' hakien hepä niittävät vaskisin sirpin ruohoja tenhokkait', joiss' maitona on muju musta; myös haetaan hevon otsasta kiskottu onnenki kelme, 515 tuon emän lemmeltä vieden. Jauhoja hurskaissa käsiss' alttarin luokse hän vei ja, riisuttuaan yhen jalkansa kengistä, vöin kerittyine, nyt anelee jumaloit' kuni kuoleva ynn' näkeväisii onnensa tähtiä; jos vaan lempivist' onnettomista 520 huolivi ken jumaloista, hän muistoa, kostoa pyytää. Yö oli; uinostuneina jo nauttivat vienoa unta ihmiset mailla ja tyyntyivät meret raivot ja metsät, vierrenkin ratans' keskeltä siirtyvät tähdet ja kaikki maa asettui, elävät sekä kirjavasulkaset linnut, 525 jotk' ovat läikkyvill' lammilla tai asuvat karumailla, ohdakkeisilla, — kaikk' unt' yön tyvenessä he nautti, huolia lieventäen sekä unhottain elon vaivat, — vaan ei raskasmielinen Dido nyt saavuta yhtään unt' eik' silmiinsä tahi rintaans' yön lepo saakkaan. 530 Huolensa paisuvat vain, kons' yltyen rakkaus riehuu, kons' vihamielensä myrskyten kuohuu raivoavaisna. Näinpä hän hurmehtien sydämessänsä miettivi yksin: "Voih; mitä teen? Vai taaskos pilkaksi entiset yljät etsisin, paimentolais-avioitako taas tulis pyytää 535 nöyränä, joihin jo niin monet kerrat halveksin mennä? Vai pitäs Ilion laivoja seurata, — kaikkia Teukroin käskyjä? Ehkäpä siks, ett' auttamiain ilahuttais tai ett' entistä työtäni muistaen voisivat kiittää? Vaikka sen teen, ken sallisi mun? Aluksill' upeoille 540 huolisko tuo vihatun? Voi onneton, etkö jo tunne, Laomedon suvun pattouden et vieläkän huomaa? Kuink'? Karaten jos seuraisin merimiehiä yksin riemutsevaisia? Taikk' ajasin takoaan koko Puunein joukolla; minkä ma Sidonin linnasta vein ulos äsken, 545 — taas merellenk' komentaisin sen tuulille purjehet antaan? — Kuole, kuin olet ansainnut; terä tuskasi poistaa! — Sie, sisarein, minut kyyneltein, sinä vimmani tähden, ensin mun vaivoihin vajotit vihamieheni saaliiks. Miks viatoinn' en mie, avion osatoinnakin saanut 550 viettää kuin elävät elämääni ja nää kivut päästä? — En pitänyt lupausta, min tuhkalle tein ma Sykhaeon!" Näin valittaa yhä hän sydämestänsä murtunehesta. Korkeass' Aeneas peräkeulassa, lähtöhön aivan valmiina unt' otti jo toimittuaan asioistaan. 555 Tällepä ilmestyy levätessähän taas samanlaisna haltian muoto ja näin taas näyttihe muistuttavansa, Hermeen kalttaisna kokonaan, väriltään, puhunnalta, keltaseltai tukaltaan sekä nuoruuden ihaltansa. "Oi jumalattaren poika? Sä voitko nyt nauttia unta? 560 Etkö sä mieletön näe, mitk' uhkaavat sua vaarat, etkö sä kuulekkaan huminaa Zefyrein mukahisten? Dido se rinnassaan tuhotöitä ja juonia miettii; kuolonsa päätettyään, vihan myrskystä mielensä kuohuu. Etköhän, kunnes voit paon täyttää, rientäsi poijes? 565 Lankuista sinä näet meren viel sekavaksi ja julmat, loimottavat tulet näet sekä liekissä roihuvan rannan, näilläpä mailla jos siekoamass' sinut löytävi Koitar. Joutuhun arvelus heitä! On mutkikas, vaihtelevainen nainen ain'!" Näin lausuttuaan yön varjohon peittyi. 570 Tuostapa Aeneas, pelästyksissään äkillistä hahmoa, nous unestaan sekä kumppanejaan havautti: "Nouskaatten heti miehet ja tuhtoillen ruvetkaatte! Irralleen pian purjeet! Haltia, korkean taivaan airut, kiiruhtamaan pakohon taas yllyttelee ja 575 katkasemaan pitoköydet. Seuraamme, pyhä airut, kenpä sä lienetkään, iloten taas käskysi teemme! Leppeenä tule auks sekä taivahalt' onnesat tähdet matkahan suo!" — Näin lausuttuaan veti välkkyvän säilän huotrast' ja miekallaan sivaltain hän katkasi köydet. 580 Kaikk' ilottaa sama into ja kahmaisten tavaran, he rientävät. Rannalta lähdetähän; meren laivat jo peittää: innolla soudetahan ja jo kuohutetaan siniselkä. Vaan jopa taas valoaan ihanaa sirotellessa maille nousee, jättäen Tlthonon kultasen vuotehen, Koitar. 585 Niin pian kuin kuninkaatar päivän koittavan huomaa ikkunastaan, kun laivaston kiitävän pullehin purjein, rannaltai satamat aluksista jo tyhjäksi huomaa, kolmasti, neljästikin käsin kaunista rintoa lyöden, tukkaa keltaista repien: "Haa, Juppiter!" lausuu. 590 "Pääsikö tuo menemään? Näin pilkkasko valtamme vieras? Miss' asehet? Miks' kaupungist' ei vainota häntä? Laivoja miks teloiltaan ei tempoa muut? Heti menkäät! Kaappaiskaat heti tulta ja purjehill', airoill' oitis! — Voi, mitä lausun? Tai miss' oon? Mitä mieleni raivoo? 595 Onneton Dido! Vastako nyt sua koskevat syntis? Silloin tuo sopi, kuin soit vallan! Haa lupaustaan! Haa vakitustaan, jonk' sanotaan isien Penateita kuljettavan sekä nostanehen olilleen isäns' vanhan! Enkös ottaen kiinn', repiä palasiks hänet voinut? 600 Enk' upottaa merehenkin? Enk' toverinsa ja tuonkin Askanion telottaa, isällens' aterjaks asetella? — Vaan epätietonen on sodan onni. — No, olkohon; keitä säikkysin kuolohon aikoen? Leirin ma polttanut oisin, täytellyt toritkin tuliloilla, mie pojan, taaton, 605 tuon koko matkuen kuin myös itseni tappanut oisin! Aurinko, sie joka maan valollas teot kirkastat kaikki, siekin nää minun huoleni tunteva, tietävä Juno, sie, Hekate, jota kaupungin kadull' ulvotahan öill', julmat Raivottaret sekä haltiat kuolevan Didon, 610 näitä te kuulkaatten pahoill' antaen ansiopalkan; kuulkate nää rukoukset: jos täytyy ilkeä päänsä päästä valkamahan sekä saapua purjehin maille, Juppiter jos tahollaan sitä vaatii, tuon lopuks suokoon: taistolla häirittäköön suku julkia ynn' asehilla, 615 syöstynä maastaankin, erotettuna Julonsa luonta, pyytäköhön apua sekä nähköön heimonsa kurjaa surmaa! Älköön, kun tukalan lakon sääntöjen alle antautuu, hän valtoa tai sulopäiviä nähkö! Haudata sortukohon soramaalle se aikoans' ennen! 620 Tää rukoukseni, — tään lopuks vuodattaen veren lausun! Silloin, Tyro, sa heimos kuin koko nousevan polven harjottaos sotahan sekä laittaos tää tuhallemme uhriksi! Älköhön kansoill' lempeä, liittoa olko! Kerranpa nouseepi eräs kostaja luistamme vielä, 625 jok' kadottaa tulin, miekoin dardanilais-tulokkaita, nyt tahi vastedes, jolloin suo tähän voimia aika! Rantoja rannat, aaltoja aallot ja miekkoja miekat vastaelkoot! Sotikoot yhä itse ja lastenki lapset!" Lausui näin sekä kaikkia seikkoja hiljahan mietti, 630 pyytäen min pikemmin vihatust' elämästänsä päästä. Barcelle, hoitajallen hän Sykhaeon lyhvehen lausuu, — sill' omans' muinaisen isänmaan tomu musta jo peitti: "Käskes, armas hoitaja, Annan, siskoni tänne; pyydä kiiruhtamaan pesemään jokiveellä sä ruumiin, 635 tuokoon myös elukat mukanaan sekä neuvotut uhrit; tulkoon niin! Sinäkin pääs' lyylimänauhoin peitä! Uhrit Plutollen nuo, jotka jo uhrata aijoin, täyttää mieleni on sekä huolillein lopun tehdä, antaen dardanilaisen pään rovion tulen valtaan!" 640 Näin nimes. Ämmäpä tassuttain, min kerkesi, läksi. Vaan vapisten sekä julmast' aikehest' raivona Dido silmiltään verinen sekä poskeinsa vapistessa pilkukkaiden ja vaalistuen lopustaan lähisestä, syöksähtää sisälinnansa suojaan; tääll' ylevälle 645 raivoten nouseepi roviolle ja Dardanilaisen miekan paljastaa; ei pyytänyt hän sitä tuohon. Täällä kun Iliolaispuvut huomaa, kun tutun vuoteen, viivähti itkemähän hyrähtäin sekä mielensä malttain, painaa patjalle pääns' sekä nää lopuks lausehet lausuu: 650 "Jättehet oi suloset, kunis Onni ja haltia salli, ottakaten elo vastaan, mun vapahtain murehista! Oon elänyt sekä onneni suoman tieni jo päätin; kohtapa nyt Manalaan mun aimokas haamuni astuu. Kuulun kaupungin perustin, omat muurini näin jo; 655 mieheni kostin ja veljeni rankaisin tihomielen; onnellinen, oi onnekas liianki, eivät jos koskaan koskenehet olis rantaan Dardanilaisien laivat!" Äänsi ja kasvonsa patjahan painain: "Kostota kuolen, kuolkame kuitenkin!" — nimes. "Näin hyvä Tuonehen mennä! 660 Nauttikohon ulapalt' tuo silmillään tätä tulta, hirveä Aeneas, mukanaan tuhon entehet vieköön!" Näin nimes; silloin tään näkevät juur lausuttuansa piiat syöksyvän miekkaansa sekä hurmehest' säilän höyryävän, kädetkin verisiks'. — Heti suojissa huuto 665 nouseepi; huhu hämmästyneessä sen linnassa kertoo; itkusta, voihkamisesta ja myös polotuksesta vaimoin huonehet voikahuvat, valituksia taivaski kaikuu: aivan kuin vihollisten päästyä syöksysi kaikki Karthago tahi muinonen Tyro ja raivosat liekit 670 temppelien, asuntoinki jo pitkin harjoja leimuis. Kuulevi häimertyin, hälinää levotont' aristuu ja, kasvojans' raadellen sisar kynsin ja rintoa nyrkin, joukon keskite juoksee lausuen erkanevalle: "Tuotako tuo olikin, sisar? Saatoitkos mua pettää? 675 Tuotako tään rovion tulet, alttarit tarkottivatkin? Voi, mitä ensin ma, hyljätty, itken? Halvaksko siskon kuolosi seurahan katsoit? Suonut sen onnen mull' oisit, ett' molemmat sama tuska ja hetk' ois miekalla lyönyt! Siksikö viel, lavan tein käsilläin, jumaloit' isänmaamme 680 pyysin, julman sun ett' erotess' siten, poissa ma oisin? Sie hukutit, sisar, mun sekä kansan ynn' ylimykset sidonilaiset ja linnas! Tuokate vettä, ma että huuhtosin haavan ja jos viel' yhtähän liikkuvi henki, suulla sen korjaisin!" — Nimeten ylähälle jo astuu, 685 tainnoksiss' olevaa sisartaan pitelee sylissänsä huokaillen sekä vaatteellaan veren kuivaten mustan. Raskait' aukaista koki silmiä Dido ja taasen vaipui; rinnassaan korisee syvä turmion haava. Kolmasti käsivarrelleen nojaten kohoaapi, 690 kolmasti putos vuoteelleen sekä sammuvin silmin päivän etsielee valoa ja sen löyttyä huokaa. Kaikenvaltias Junopa silloin, säälien pitkää, vaikeeta eron tuskaa, laitti Olymposta Irin, hengen taistelevan ett' irrottais jäsenistä. 695 Kun tahost' ei jumalain eik' ansaiten eron kuollut, — vaan polonen elon katkasi äkkiä raivohon joutuin — eikä Proserpina viel' kiharaa ole poistanut hältä otsalta eikäpä pääns' Manan kätköhön vihkinyt vielä. Kastekas Iris siis läpi taivaan sahrami-siivin 700 lentävi kimmeltäen tuhansin värin päiveä vasten, sitt' yli pään pysähtyy: "Mie tään vihin vallalle Tuonen käskyn jälkehen uhriks ja ruumiistas sinut päästän!" Näin nimeten kädell' oikeallaan hän suortuvan leikkas. Kerrallaan eros lämpö ja ilmoihin elo haihtui. 705

Viitteet:

V. 42. "Tuolt'" (nim. saartaa) "erämaa vedetön", s.o. Saharan suuri erämaa. Karthagon hävityksen jälkeen (v. 146 e.Kr.) kerrotaan osan Karthagolaisia paenneen Saharaan sekä perustaneen siellä Tombuktun nykyjäänkin vielä löytyvän kaupungin sisä-Afrikaan.

V. 72. Dikton, vuori on Kreetan saarella.

V. 73. "Outa" = metsä.

V. 146. Delos-saarella, jossa oli oraakkeli, kävi neuvoa kysymässä
Kreetalaisia, Dryopeja (Kreikan maalta Parnasson vuoren tienoilta,
Epirosta ja Thessaliasta) sekä kirjottuja (= tatueerattuja) Agathyrsejä
Scythiasta; siis etelästä, lounasta ja pohjosesta.

V. 166. Maa, kaikkien emo, oli avioliiton suojelia; se antoi merkin järistyksensä kautta, mutta Juno, alemman ilmakehän haltija, ukkosen kautta. — Juppiter vallitsi ylempää ilmakehää.

V. 167. Runoilijain mukaan tietävät luonnon esineetkin siitä, mitä niiden läheisyydessä tapahtuu.

V. 168. Nymfain ulina, polotus oli paha merkki.

V. 178. Maa synnytti tyttärensä Maineen vihoissaan jumalille siitä, että nämät surmasivat hänen lapsensa — Titaanit, jotka, vuoria vuorten päälle kasaamalla, yrittivät rynnätä taivaasen, pannaksensa Juppiterin viralta pois.

V. 196. Jarbaan, Mauretaanian kuninkaan isä oli tarun mukaan Juppiter
Ammon, jolla oli temppeli Ammoniumin kosteikossa (nyk. Sivahin
oasissa), länteenpäin Egyptistä. — Garammantilais-kansa asui nyk.
Fezzanin maassa.

V. 205. Zeys on Juppiterin kreikkal. nimi.

V. 217. "Meeonimyssy" = naispäähine, jota Troijalaisten entisten naapurien, Lyydialaisien naiset kantoivat.

V. 222. Hermes (kreikkal. nimi) = Merkurius, jumalien airut.

V. 240. Merkuriolla oli, jumalaistarun mukaan, jaloissaan siivet, joilla hän saattoi lennellä.

V. 246. Atlas oli Mauretaanian kuningas, jonka Perseus raivottaren
Medusan kuvalla muutti vuoreksi, mikä vieläkin kantaa Atlantin nimeä
(Afrikan luoteiskulmalla).

V. 252. Merkurius kutsutaan Kyllenialaiseksi siitä syystä, että hänet oli synnyttänyt Atlantin tytär Maia Kylleeneen vuorella Arkadiassa Kreikan maalla.

V. 303. Cithaeron on eräs vuori Boiotian maakunnassa Kreikanmaalla.

V. 345. Grynelaiseksi kutsutaan Apolloa Gryneijon kaupungin jälkeen V. Aasiassa, jossa hänellä oli temppeli ja oraakkelipaikka, samoin kuin (v. 346) Lykiassakin (Pataran kaupungissa).

V. 367. Hyrkania oli sen maan nimenä ennen, joka on Kaspian merestä etelään päin, nykyisessä Persian valtakunnassa.

V. 462. Huuhkajan huudon luultiin ennustavan kuolemaa.

V. 469. Pentheus, Theban kuningas, oli maassaan kieltänyt Bakkhon palveluksen, jonka vuoks jumalat tekivät hänet, tarun mukaan, mielipuoleksi.

V. 473. Orestes kohtasi, murhenäytelmäin sepittäjäin mukaan, äitiään paetessa templiin pyrkiessään, juuri tään ovien luona Koston jumalattaret, hirveät raivottaret.

V. 480. Okeano tarkoittaa Atlantin valtamerta.

V. 484. Atlas-vuoren juurella oli, tarun mukaan, kultaisia omenia kasvava puisto, jota vartioi Atlantin veljen Hesperon 3 tytärtä sekä lohikäärme; tätä lohikäärmettä he syöttivät hunajalla ja unettavilla valmun eli unikukan siemenillä.

V. 508. "Kuin kuvan", niin. Aeneaan vahakuvan.

V. 510. Erebus oli eräs Tuonelan jumaloita ja Khaos, Erebon isä, tarkoittaa alkuperäistä tyhjää avaruutta.

V. 511, Hekateella oli 3-lainen muoto: taivaalla oli nimenänsä Luna (kuu), maan päällä — Diana ja Manalassa Proserpina.

V. 515. Vanhojen luulon mukaan on varsoilla syntyessään otsassa kelme ("onnenlakki"), jonka emä kohta nuolee pois.

V. 525. "Uinostuneina" = väsyneinä, rauenneina.

V. 535. "Paimentolais-avioitako",. s.o. avioitako paimenkansoja hallitsevien kuningasten kanssa minun tulisi etsiä.

V. 542. Laomedon oli pettänyt Neptunon, Apollon ja Herkuleen.

V. 585. Tarun mukaan oli Tithonus, Laomedonin poika, Koittaren puoliso.

V. 602. Niin teki Atreys, Agamemnonin ja Menelaonin isä, veljelleen
Thyestelle sekä Prokne puolisolleen Tereukselle.

V. 618. "Lakon" = sotilakon, välirauhan.

V. 620. Aeneaasta kerrotaan, että hän kaatui taistellessaan Etrurian kuningasta Mezentiusta vastaan Numikon joen rannalla etteikä hänen ruumistaan löydetty mistään.

V. 625. Viittaus kuuluisaan, urhoolliseen Karthagolaisten sotapäällikköön Hannibaliin, joka toisen Puunialais-sodan aikana ahdisti kovasti Roomalaisia, varsinkin Italiassa. Puunialaisia sotia käytiin sekä maalla, — kumpaisenkin sotivan puolen alueella, — että merellä.

V:jen 686-692 suomennos on, vähällä muutoksella, otettu lehtori
H. Hellgrenin Aeneidin 4:n kirjan suomennoksesta.

V. 698 Proserpina, Pluton, Manalan kuninkaan puoliso.

V. 699. Vasta sitten kun niin tapahtui, kuten tässä ja edellisessä värsyssä on kerrottu, luulivat vanhat kuoleman taistelun loppuneen.

VIIDES LAULU.

Kilpaleikit.

Ainehisto.

Surun aavistuksia täynnään purjehtii Aeneas merellä, jossa taivaan uhkaava muoto Troijalaisia pakoittaa kääntymään taasen Sicilian saarelle, josta olivat Karthagoon saapuneet; siellä ottaa Acestes heidät ystävällisesti vastaan (1-41). — Aeneas viettää vuotuista muistojuhlaa Ankhisen kunniaksi tämän haudalla, jossa saa nähdä ennusmerkin kummusta nousevassa käärmeessä (42-103). — Kilpaleikit alkavat kilpasoudulla (104-243). — Voittajien palkinto ja paadelle joutuneen laivan palajaminen (244-285). — Kilpajuoksu ja poikien kiista palkinnosta (286-361). — Taistelu Cestoilla Daretan ja Entellon välillä (362-484). — Kilpa-ampuminen ja Acesteen ammuttua nähty ennusmerkki (485-544). — Poikien kilparatsastus (545-603.) — Juno käskee Iriksen menemään meren rannalle kokoontuneiden, purjehdukseen väsyneiden äitien luo; muuttauduttuaan Beroë-eukon näköiseksi, saa Iris vaimot polttamaan laivoja, jonka kautta he muka säästyisivät alituisesta inhottavasta purjehtimisesta (604-663). — Tulipalosta nouseva sauhu saa Askanion y.m. kilpaleikistä rientämään tulipaloon, jota turhaan kokevat sammuttaa; vasta sitte kuin Aeneas oli rukoellut Juppiteriä, sammui se ankaran sateen kautta, kun jo 4 laivaa oli palanut (664-699). — Aeneas suruissaan tästä saa Ankhisen haamulta kehotuksen seuraamaan Nauten antamaa neuvoa sekä jättämään kaikki heikot ja tyytymättömät Siciliaan (700-778). — Venus pyytää Neptunolta onnellista matkaa Troijalaisille, johon tämä suostuu; yksi vain oli meren uhriksi joutuva (779-826). — Palinuron hukkuminen (827-871).

Silläpä aikaa Aeneas lujamiel meren selkää kulki jo laivoillaan sekä synkkiä aaltoja halkoi, nähden purjehtiess', Elissan miten koidon jo muurit liekistä loimottivat. Syyt' ei voi arvata, miksi nousevat semmoiset tulet; mut ison loukatun lemmen 5 raskahat murheet kuin myös tieto, min raivokas nainen voi, surun aavistuksihin Teukrojen rintoja saattaa. Vaan kun jo ulkonivat urannoillen eivätkä mitkään maat enähän näy, mut joka suunnalta taivas ja vetten selkämä, nousipa tääll' yli heidän synkeä pilvi, 10 tuoden myrskyn ja yön sekä synkistäen meren aallot. Tuoss' ylevält' peräkeulaltaan perämies Palinurus: "Voi, miks semmoiset ukonpilvet peittävät taivaan? Tai mitä Neptunus isä aijot?" — Sen lausuttuansa käskevi purjehet koota ja vahvast' airoja käyttää; 15 purjehet kaiten käännättää sekä lausuvi näitä: "Aeneas jalomiel, en, vaikkapa Juppiter taaten yllyttäis, täll' ilmalla saapuvan' Italiaan sois! Kääntyen synkkähän luoteen yltyen vinkuvat tuulet vastahakaan sekä pilvehen ilmakin pakkautuupi. 20 Emmepä taistella vastaan eik' edes suuntoa saata kannattaa. Kun Sallima käskevi meit', totelkaamme, matkustaen, mihin kutsuvi tuo! Ei kaukana täältä löytyvän luulen sicllialais-toverein sulorannat kuin satamat, jos oikein muistan ma tähtien merkit." 25 Aeneas vaka ääns: "Minäkin näen vaativan tuulten tuota ja turhaan ponnistaivasi vastahan enään. Purjehdi toisehen suuntaan! Oisiko mielumpi mikään tai jonn' ennemmin väsyneet minä laskisin laivat, kuin joka maa elättää mull' Acesteen dardanilaisen, 30 jok' isän Ankhisen luut kätkeepi povehensa!" Pyrkivät valkamahan näin lausuttuansa ja myöten lännelle kääntävät purjeet; kiitäen aavalla rientää laivasto, sitt' iloten jo se kääntyvi tuttuhun rantaan. Vaan imehdellen korkean vuoren huipulta katsoi 35 ystävien alusten tulemista ja riensi Acestes vastahan, — hirveä keihäältään, libyläisenki karhun vuodalta; Krimisson joest' dardanilais-emo siinneen tään oli synnyttänyt. Tuo entisen heimonsa muistain tervehtii palanneit' ilomiellä ja ottaen maansa 40 riistast' ystävälahjoin virvoittaa väsyneitä. Toisenpa päivän kun rusollaan Koi karkotti tähdet, kutsuvi Aeneas koko rannalta nyt toverinsa yhtehen saamaan; sitt' täten kummulta lausuvi heille: "Oivat Dardanidat, joill' on suku suur jumaloista! 45 Kuukautten kuluessapa päättyvi vuosi jo siitä, kun jumalitten moisen taattomme ruumihin jätteet kätkimme maahan ja alttarit murheellen pyhitimme. Päivä jo ehti, jos en pety, murheellen yhä jonka juhlaillen omistan, kuten on jumalittenki tahto. 50 Viettäisinkö sen maanpakolaisena Gaetulo-Syrtiss' tai tapoaisko se mun meren seljällä, linnassa Kreikan, ainapa vuotuiset lupaukset ja juhlasat retket toimittaisin ja alttarit lahjoillaan varustaisin. Saapumahan osuneet isän luiden ja tuhkien luokse 55 oomme; en luule ma, ett' jumalain pait suontia taikka tahdottaan satamoihin me saavumme ystäviemme. Riemuillen siis nyt pitäkäämme me juhloa kaikki, tuulia toivoellen; perustettua kaupungin voimme uhrata vuosittain pyhäköss', omaks' häll' luvatussa! 60 Troijassa syntynyt teille Acestes on pari härkää antanut laivoa kohden; tuokate atriallenne niin kotimaan kuin myös isäntämme Acesten Penaatit! Pait sitä yhdeksännen kun päivän loistava Koitar kuolonalaisille nousee, maan kenttäin sätehillään, 65 määrään Teukroillen nopeain ens laivojen kilvan, juoksussa ken etevämpi ja ken väeltään urosamp' on, tai vasamoiltaan ken utalampi ja joutsella ampuin, Cestollakin ken uskaltaapi taistelun kestää, ansio-palkkiotaan odottain nuot olkohot läsnä! 70 Lehvillä kruunatkaat ohimonne nyt vaijeten kaikki!" Otsansa, lausuttuaan, hän äidin myrtillä verhoo; tään Helymus teki, tään ijältään myös vanha Acestes, poijut Askanius, jota muukin nuoriso seuraa. Hän kokouksesta täst' useain tuhanten kera läksi 75 kummulle, ympärillään iso seuraavaisien joukko. Viiniä uhraten siell' kaks maljoa Bakkholle kaataa maahan, seuraten sääntöjä rieskaa kaksi ja uhrein vertakin kaks sekä heittäen purppurakukkia lausuu: "Terve, o terveppä taas mun taattoni, terveppä teille 80 turhaan löydetyt tuhkat ja taattoni henki ja haamu! Ei ole sallittu Italian rajat, onnemme seudut, Ausonian, Tiberinkään oudon kanssasi löytää!" Nää nimes tuskin, kun iso, niljakas vyöryvi käärme haudan pohjasta nyt sen seitsemän väännettä tehden, 85 kiertää hiljahan kummun ja alttarillen vetäyntyy, seljässään sinitummat pilkut; sen suomukset kiilsi kultais-täplien loistosta, niinkuin taivahan kaari heijastaa tuhannen värin loiston päiveä vasten. Nähtyä Aeneas pelästyy: tuo käärmepä vyörren 90 pitkänä maljain kuin välitsen koreain pikareiden, uhria maistaa viimeks ja taas takasin vahingotta kumpuhun laskeutuu sekä jättää maistamans' uhrit. Intosammin isälleen aletun hän jatkavi uhrin, häilyen, seudunko haltian vai isän palvelianko 95 luulisi ollehen tuon: tavan jälkehen teurasti kaksi lammasta, lutsua, kaks' myös hiehoa mustukkaselkää; viiniä maljasta kaas sekä Ankhisen jalon sielun, haamunkin luvatun tulemaan Manalasta hän kutsui. Tuovat kumppanukset, kenellen vara myöns, ilo-miellä 100 alttarill' antimiaan kasaten, sekä hiehoja lyylii; paikalleen asetettua paat, nämät ruohossa roikuin, hiiliä vartaitten ala heittävät, paistavat lihaa. Jop' oli kaivattu päivä se tullut, kun yheksännen aamun toi Faeton hevot kirkkaana valoltansa; 105 maine ja kuulun Acesteen arvo jo naapurit saattaa liikkeellen, ilosesta jo joukosta täyttyvi ranta: aikovi Aeneast' osa nähdä ja taistella toiset. Kentän keskukseen näkyviinsä nyt ensinnä lahjat laitetahan, pyhät kolm'jalat, kiehkuratkin viheräiset 110 voiton palkkioks, palmujen lehvät ja purppuravaatteet, myös asehet sekä kultaiset, hopeaiset talentit; leikkien aljentaa mäkitöyryltä räikkyvi torvi. Käypä jo kilpoamaan ens airoiltaan samanlaista neljä laivaa, kaikesta laivastost' etevintä. 115 Tuimaa soutajiltaan, nopeaa joht "Tursasta" Mnesteus, — Mnesteus Italian asukas pian, Memmien jost' on heimo —, ja rungoltansa Gyas perin suurta "Khimairaa", kaupunkityötä, kolm'kertasta saarta, jot' Dardanon miehet soutavat, kolmessa kerrassaan tasan airoja nostain; 120 Sergestus, nimen jost' on saanunna Sergion huone suurella kulki "Kentaurilla"; "Scyllaa" mut sinimustaa johti Kloanthus, jost' sukus johtuvi Rooman Kluentho. Vaahtoavaisten rantojen vastassa seljällä löytyy kallio, kuohuen jonk' yli aallot hyökyvät joskus, 125 kun läns'tuulet talvisin kätkevät tähdet; se tyynen vallitess' ääneti on, kohottain meren läikästä kentän lokkien päivän paistetta suosivien ilopaikaks. Tännepä Aeneas isä tammen lehvästä laittoi osviitaks merimiehillen viherän vesan, että 130 kääntyä tietäsivät, kulun taivuttaen etähittäin. Sitten vuoroist' arpoellaan. Peräkeulalla kau'as purppuran, kullankin helotuksesta johtajat hohtaa; poppelilehvin kruunautuu muu nuoriso, jolla öljystä voidellust' olat kiiltelivät alastoinna. 135 Istuen teljoillen he jo airoihin käsin käyvät, merkkiä ootellen, tähäten; sydäntään levotonta näännyttää epätieto ja voiton kiihtynyt kiihko. Sitten kuin heleän säveleen helähytti jo torvi, rientävät paikoiltaan heti kaikki ja nousevi ilmaan 140 miehien huuto ja vahvasta soudusta vaahtovat salmet; viiltelevät vanoja tasavoimin ja kaikkea merta uurtavat airoillaan sekä kolm'kärillään kokillansa. Niinp' ei kilpaillen pari orhia kentteä riennä eivätkä kiitäen lähtemä-paikasta lennätä vaunuj' 145 eivätkä niin ajurit, pudistellen ohjine norjin, valtoa valjakolleen suo, hurjasti huimien piiskoin. Nyt hälinästä ja pauhusta, miesten puoltessa kilpaa, raikuupi koko lehto ja ääntään rantojen vierut viertävät, vuoretkin vavahtuivat huudosta kaikuin. 150 Rientävi ennen muit' esimmäisenä aavalle kiitäin, joukon pauhaellessa Gyas, jota sitte Kloanthus seuraa, airostolt' etevämpi, mut rungolta laiva on hidas. Näiden jälkehen yht'etähäll' yrittääpi "Tursas" ynnä "Kentaurus" valloittaa etupaikan. 155 Nytpä on "Tursas" voitolla, nyt ohi voitetun rientää suuri "Kentaurus"; nyt tasakeuloin kumpikin kulkee pitkällä uurrellen talallaan meren suolasta selkää. Paatta jo nää lähestyivät ja saavuttivat rajapyykin, kun meren keskellä voitolle päässyt Gyas, jalo kattein, 160 näin perämiehellensä Meneetelle kiivahast' ääntää: "Oikeallen mihin liiaksi poistut? Tänne sä käännä, rannoillen pyri, vaikk' käviskin vasempaan kihopaateen airojen lehdet; muut merell' olkoot!" Virkki. — Meneetes, särkkiä kammoksuen, ulapallen laivansa kääntää. 165 "Minnekä poistut?" Taas: "Pyri paasia kohti, Meneetes!" huutaen käski Gyas, kun hän takanansa Kloanthon huomaa ahdistamass' sekä suunnittavan lähemmältä. Pauhaavain karien ja Gyaan aluksen välitsen tuo väylää soutaapi vasempaa, sisemmin ohi rientää 170 täst' nopeaan, meren turvasan löytäen pyykin jo jättää. Nuoren miehenpä luissa nyt syttyi katkera harmi; poskilleen tipaht kyynel ja unhottaen oman arvon kuin toverein menestyksen, hän kuhnustavaisen Meneeten syöksevi päistikkään merehen alukselt' ylevältä; 175 itsepä katteini perämiehenä käy peräruoriin, miehiä kiihoittaa sekä ruorilla rantahan kääntää. Tuskinpa päästyähän merenpohjasta verkkahan jälleen vanhanläntä Meneetes, veen puvustaan valuessa, kallion harjalle kiipes ja kuivalla paadella kykki. 180 Tuotapa luiskahtavaa sekä uivaa nauravat Teukrot, nauravat rinnalt' tuon pudistellessa suolasta vettä. Kahdessa viimeisessä nyt syttyi riemusa toivo, — Sergestossa ja Mnestossa, — viivytetyn Gyaan voittaa. Saavutti Sergestus esipaikan ja paadelle joutui: 185 ei sivu kuitenkaan koko laivalla pääsnynnä tuosta, vaan osaks; kilvaten rinnallaan lens "Tursahan" keula. Silloin astuen laivan keskellä kumppaniansa Mnesteus kiihoittaa: "Nyt ponnistaen nyäiskäätte, Hektorin kumppanit, jotka ma Troijan oon häviöstä 190 kumppanikseni valinnut, nyt näyttäkäten sitä voimaa, nyt sitä mieltä, min näytitte Gaetulo-Syrtissä kerran, Joonian seljällä, luon' Malean vihurein kera taistoss'! Ensisijaa en, Mnesteus, pyydä, en taistele voittaa, vaikk' oi —! Kuitenki voittakohot, joill' soit sen Neptunus; 185 viimeisnä palata hävettää; tuo voittote, veikot! Estöötten häpeä!" — Nuo soutavat tarmonsa takaa: voimakkaist' tutajaa nykäyksistä vaskinen keula ynn' etenee meri. Raajoja, kuivia suitansa puistaa tihjähän läähätys: kaikkiakaan hiki virtana vuosi. 200 Vieläpä sattumakin tuo miehille kaihotun voiton. Sillä kun kiivaudessaan keulan kallion puoleen Sergestus ylen kääns sekä väärää suuntoa laski, ulkoneviin hän, onneton, riuttoihin ravahutti. Kalliotkin tärähtyy: terävälläpä särkällä airot 205 murtuvat ponnahtain, kun törmäten juuttuvi keula. Pystyhyn käy merimiehet ja myöhästyvät kovin huutain; puosha'at rautaiset sekä myös okakärkiset keksit kirvotetaan sekä poimitahan merelt' airojen tynget. Mnesteus riemuissaan sekä onnestaan utalampi, 210 joukon soutaissa väkevästi ja joukon avulla, kiitävi seljällen sekä laskeepi ulapalle. Niin kuni kyyhkyinen äkist' onkalostaan aristettu, jonk' koti kuin sulonen pesä kalliovinkeloss' ompi, lähteepi kedollen, pelotettuna siivillä vahvaan 215 onkalossaan räpyttää, mut kohta jo ilmassa laukuin liitää selveä tietään, siipiä liikuttamatta joutusiaan: näin Mnesteus, juur näin Tursaski viimein aavaa kyntävät, näin omast' tenhostansa ne kiitää. Ensinnä jättää kallion kärjellä taistelevaisen 220 Sergeston matalaan vetehen sekä auksensa turhaan hoiloavan ynn' airojen tyngillä oppivan sovitaan. Sitte Gyaan sekä myöskin tuon jätinmoisen Khimairan saavuttaa; tämä jää, kun puuttuvi nyt perämiestä. Ainoa matkan päähän on jäänyt vielä Kloanthus; 225 tuota se, ponnistaen koko tarmoahan, tavottaapi. Siitäpä nousee huuto ja kaikki he vainoavaista puoltaen yllyttävät; ylä-ilmakin pauhusta kaikuu. Näit' äkä valtaa, jos oman arvon ja kunnian saadun eivät he säilyttäis; elons' voitosta tahtovat antaa. 230 Onnensa noit' elähyttää; voivat, kun uskovat voivan. Ehkäpä oisivat nää tasakeuloin saanehet voiton, ellei, päin merellen kurottain kätens' kumman, Kloanthus ois anonut jumaloita ja heill' lupauksia tehnyt: "Haltiat, joitten on merivalta ja joiden ma kiidän 235 aavaa, teillepä rannalla riemuellen härän valkeen laitan alttarillen, kuten oon luvannut, sisälmykset viskaan teill' ulapalle ja kaadan helmivät viinit!" Lausui. Tuotapa aaltojen alta nyt kuulevi kaikki Forkon ja Nereidein vedenjoukko; siks sen Panopeia 240 neito ja Portunus isä vahvalla kouralla kulkuun tyrkkäsi. Tuo nopeamminpa tuulta ja lentoa nuolen kiitävi maallen ja piiloutuu syvähän satamaansa. Silloin Aeneas kaikk' kutsuttuaan tavan jälkeen, airuen suurell' äänellä voittaneheksi Kloanthon 245 suo julistaa, koristain sen otsaa laakerilehvin. Kullekin laivallen suo kolmet hiehoa lahjaks hän valikoida ja viiniä kuin hopeaa ison summan. Antaa johtajillen erikoisia lahjoja: vaipan kullan kirjatun voittanehellen; tuon koristaapi 250 melibelais pari purppurapäärmettä ympäritsensä, myös kudelmat, miten idalais-saloss' urhea poika hirviä keihäällään nopeoit' ajaen väsyttääpi tuimasti huohottain, min Juppiterin aselintu käyrillä kynsillään ylä-ilmahan Idalta ryösti; 255 turhaan palveliat ijäkkäät kätens' tähtiä kohden nostavat, turhaan koirien haukunta ilmahan kaikuu. Sitten sille, mi kunnollaan sai toisena voiton, haarniskan kudotun kolm'kertaa kultahaoilla sorjilla, Demoleolta min hän oli riistänyt itse, 260 voitettuaan Simoïs-joen luon' ison Ilion juurell', lahjoittaa koristeeks uroholle ja taistossa turvaks. Tuskinpa tuot' olallaan monikertasta kantoa voivat palveliat Fegeus ja Sagaris; sen päällensä pannen ennen Demoleos ajoi juosten Teukroja takaa. 265 Kolmanneksi hän lahjoittaa pari vaskista pataa, suo hopeais-pikareit', ylen kauneita kuviltansa. Näin oli lahjottu kaikki ja, aarteiltaan kopeoina, purppuranauhoja nää ohimoillansa kantaen käivät, kun häin tuskin taidolla julmalta paadelta irti 270 saatua, särkynehin terin, heikkona toiselta puolen voitota Sergestus toi laivansa naurunalaisen. Jommoinen useaan tien töyryllä löydetty käärm' on, jonk' yli vaskinen pyörä on kulkenut tai kivell' iskein tainnuksiin säpäleisenä jätti sen matkustavainen; 275 ruumiillaan paokseen tuo turhaan kimmurteleikse; vielä sen julmina säihkävät silmät ja suuns' sähäessä kaulans' se nostaa, vaan osa haavoitettu sit' estää, solmuihin käpertyiss' sen ja myös jäseniins' sykertyissä: näinpähän soudullaan alus tuokin vengalsi vitkaan; 280 purjehet nostaen, täysin se purjehin laskevi rantaan. Sergestollekin Aeneas suo määrätyn lahjan, mielissään pelastuksesta laivan ja kumppaniensa. Orjatar suodahan hälle, Minervan töitä mi tunsi, Kreetasta syntyinen Foloe ja sen kaks povilasta. 285 Tään jalo Aeneas lopetettua taistelun lähtee kentän nurmikollen, jota jylhien vuorien lehdot piirittävät joka suunnalta; tääll' on theaatterin piiri laakson keskellä: tänn' useain tuhanten kera urho läksi ja laitellun lavan keskuspaikkahan istui. 290 Täällä hän, ketkäpä tahtosivat ehk' kilpahan juosta, lahjoin mieliä kiihottaa sekä palkkiot määrää. Yhtehen saa joka suunnalta Teukrot ja myöski Sikaanot; ensinnä Nisus ja Euryalus; Euryalus oli nuoruuden verevyydestä kaunis; 295 sen oli ystävä Nisus; heitäpä seurasi sitten synnyltään kuninkaallista heimoa oiva Diores, Patron kuin Salius: joist' toinen Akarnan olj verta, toinenpa Arkadilainen heimoa tegealaista; tnnakrilaistakin miest' oli kaks, Helymus ja Panopes, 300 vanhan Acesteen miehiä, kasvanehet salomailla; pait sitä muut monet, joist' ei kehtaa kertoa maine. Heidänpä keskessään sitt' Aeneas nimes näitä: "Pankate mielehen ynn' ilakoivin mielin se kuulkaat! Ei ole joukosta tästä nyt kenkään lahjata jääpä. 305 Rautaista pari Kreetan keihästä kiiltävin kärjin annan ja myös hopeoidun kaksterä-kirvehen lahjaks. Kaikille tään saman palkkion suon. Etevintäpä kolme lahjoja saavat ja pääns' koristan ma olivien lehvin: sorjasilan hevosenpa on parhain voittaja saava, 310 toinen Amazonien saa viinen, nuolia täynnään thraakialaisia; sen levä kultanen nauhana kiertää, hohtokivin sen hankkiluksen pidättää soma solki; kolmas tyytyköhön kypärään tähän argolilaiseen!" Näin nimes; nuo asemillehen käyvät ja kuultua merkin, 315 kiistämö-kentällen heti kiitävät, lähtemön heittäin; rientävät myrskyn lailla ja pyrkivät merkkiä kohden. Ensinnä juoksi ja kiiteli kaukana kaikista muista Nisus kuin salaman tahi tuulen siivillä joutuin. Jälkehen tuon, mut pitkosen matkan päässäpä seuraa 320 tuot' Salius lähimmäisnä; vaan vähän matkoa tästä kolmas on Euryalus; Euryalust' ehättää Helymus, vaan sen ihan jälkeen kinnertänsä jo koskee kas! jalallansa Diores, harteitaan olillansa; jos ois pitemp' ollunna matka, 325 ois sivunnut hänet tai epävarmaks voittonsa tehnyt. Jop' olivat pian määränsä päässä ja juur väsyneinä nuo tulemaisillaan perillen, limaskaan verehen kun onneton Nisus liukahtuu, joka hiehojen uhrist' maahan olj vuotanut, tahraillen viherän nukan päältä. 330 Täälläpä poika jo voitosta riemusa ei pysynytkään pystyssä, mut suin päin jopa, hoiperrettua, kaatui, syöksyen saastaiseen lokahan sekä raavasten visvaan. Eipä se Euryalust' unohda eik' ystävätänsä: nousten liukkahalt' tää Salion etehen vetäyntyy; 335 hiekkahan pehmoiseen mahallensa jo keikahti tuokin. Euryalus vilahtaa sekä ystävän toimesta voittaa ensinnä, suosiohuutoihin, taputuksihin lentäin. Toisen saa Helymus sekä kolmannen lahjan Diores. Vaan koko suuren theaatterin kalterin, korviakin nyt 340 ylhäisten isien Salius kovin äitellen täyttää; suomahan itselleen penäs kepposen ryöstämän voiton. Euryalustapa kyynelten sulo, suosio puoltaa; ain' avu mielusamp' on, jota ruumiin kauneus puoltaa. Suurella äänellään tätä puolustaa Dioreskin, 345 voiton saavuttanut, joka turhaan tullunna oisi voittohon viimeiseen, ens' voiton jos Salius ois saanunna. Aeneas isä lausuu: "Lahjanne jäävät varmoiksi, pojat, teill' eik' seppelten sääntöä kenkään muuta; mun sallittakoon hyvittää toverii viatonta!" 350 Lausuttuaan ison gaetulilaisen leijonan taljan pörheän, kultaiskynsistä raskahan suo Saliollen. Nisuspa virkkoi: "Voitettuin jos palkka on moinen, kompastuneita jos säälit; min ansainneeksi sä palkan Nisus'en luulet? Parhaan palkkion saanunna oisin, 355 ellei tuo samanen kova onni, mi olj Salioll', ois kohdannut muakin!" — Nimeten tätä kasvonsa näytti, tahrauneit' jäseneitään. Nauroi hänt' isä parhain nyt sekä taidokkaan Didymaonin kilven hän tuomaan käskevi, jonk' oli Kreikan Neptunon templistä saanut. 360 Oivalle nuorelle miehelle lahjotti tään jalon lahjan. Kun oli juoksu jo päätetty, lahjatkin jaettuina: "Nyt jos kuntoa, jos uroutta on rinnassa kellä, tulkoon, nostakohon ylös käet sekä hihnaset nyrkit!" Näin nimeten näkyviin asettaa pari kiistauslahjaa: 365 voittaja saa vasikan, jota kaunisti kullatut nauhat; miekan kuin kypärän jalon voitettu saa hyvitykseks. Oiti Dares esihin jopa astahtaa lujavoima, miesten suuressa pauhussa nousten uhkoavaisna; tää vain kamppailla Paris'en kera uskalsi yksin; 370 tää mäen luona, jossa on kaatunut Hektori kuulu, voitokkaan Buten jätinmoisen löi, joka kerskui Bebryciast' olevans' kotosin, Amykon sukulaisen; hiekalle keltaiselle hän sen kaas kuoleman kieliin. Tämmöinen olj Dares, kun uljasna nosteli päätään 375 taistohon ensin, näyttäen suuria olkia ynnä huimien nyrkeillään hän tuimana ilmoa pieksi. Toist' haetaan täll'; eik' koko suuresta joukosta kenkään uskalla, pingottain remeleitä, nyt ryhtyä mieheen. Siis hyvillään kun voitosta luuli jo luopuvan kaikkein 380 Aeneaan lavitsan luo malttia vaill' asettuu ja näin, pitäen vasemmallansa härkää, lausuvi täällä: "Oi jumalattaren poika, jos ei tohi taistohon kenkään käydä, mi loppun' on tällen? Kauanko outtoa täydyn? Käskeös korjata lahjat!" Suostumustaan tähän Teukrot 385 julkasivat, luvatun elukan jätön urholle vaatein. Entellust' ikäpuoli Acestes nyt yllytti kiivaast, vieressään viherän lavan luona ku ruohossa istui: "Entellus, olit turhaan uljahin sie uroloita, siedät jos palkinnot senmoiset kilvata vietää. 390 Missäpä on jumalainen sun neuvojas mainio Eryx, josta sa kerskasit turhaan? Trinakrian yli kuulu mainehes missä ja nuo sinun suojissa riippuvat saaliit?" Tuo nimes näin: "Ei kiiton kiihk' eik' kunnian viel' oo pelvosta poistunut, vaan ijästäin hitahaksi mun saattaa 395 jäähtynyt hurme ja heikoiks jäykistyvät käsivoimat. Jospa mull' oisi se nuoruus, luotellen johon kerskuu tuo epäkelpo ja jos mull' oisivat entiset voimat, enp' ois kaunista hiehoa enkä ma saalista etsein tullut; en lahjasta piittaa." Lausuttuansa hän sitte 400 viskaisi kedon keskelle hirveän raskasta kaksi cestoa, joit' oli ennen käyttänyt ärhäkkä Eryx taistelussaan sekä näill' ylen nyrkkine paiskinut selkään. Nähdessä hämmästyvät: härän seitsemän aimoa vuotaa niin olivat kovat lyijystä, raudankin mukuroista. 405 Hämmästyip' erittäinki Dares sekä kiisteli kauan; käänteli Aeneas jalomielikin sinne ja tänne, hihnain julmia pahkoja, painoakin imehellen. Ukkopa lausuvi nää sanat silloin: "Niin, mitä nuo on! Jospahan nähnynnä ois joku Herkulen hihnat ja leikit, 410 jos hänen otteluaan kamalaa täll' rannalla juuri! Näitäpä lekkeit' ennen on kantanut veljesi Eryx. Verta sa nytkin näet sekä jälkiä murskatun aivon. Näillä hän vastusti Alceon poikaa; näitä mä käytin, kun veri raittiimpi toi voimia eik' pahan suopa 415 vanhuus harmaata visannut ohimoilleni vielä! Vaan jos näit' aseheit' epäjää mult' Dares troalainen, hurskas Aeneas sitä suo, hyväksyy sen Acestes, ottelu näin tasatkaamme: ma Eryxin taljasta luovun; pelkosi poista — ja dardanolais-remelit ota päältäs!" 420 Näin nimes, harteiltaan kaks'kertasen viskaten vaatteen, paljastaen isot raajat ja suuret luut sekä jäykät jäntärehet, asettuu jätinmoisena keskelle kenttää. Heill' isä Aeneas nyt hihnat toi samanlaiset ynn' asehet tasa-arvoiset pani kummanki kouriin. 425 Äkkiä varpailleen kavahtain molemmat asettuupi ynn' ylös ilmaan nostavat nyrkkinsä pelkeämättä. Iskusta poistavat taa päin kauas korkeat päänsä, kiemurtavat käsiään käsihin sekä alkavat taiston; jalvoilt' tuo keveämp' on ja nuoruuteensa hän luottaa, 430 tää jäsenilt' tukevamp' on paljon, mut verkkahat polvet notkahtivat tutisten; isot raajat estävi ähky. Kauanpa keskenähän jakel iskuja sankarit turhaan, kauan paiskelivat kylen onttohon, rintoa varsin jyskyttivät: usehin kädet korviin ynn' ohimoihin 435 paukahtivat sekä läimäyksistään ryskivät leuat. Seisoo Entellus vakahaisna ja liikkumatonna, vääjäten varrella vain sekä valppain' silmine iskut. Tuo kuni piirittämäss' olis korkeamuurista linnaa, taikkapa vuor'kastellia vastahan taistella täytyis, 440 milloin pyrkivi näin tahi noin, oveluudella kiertää hän joka paikkaa hyökkäellen, monet koettaen turhaan. Nousten Entellus, kurottain ylös oikeans', iski: kiireellensä Dares tulevan tuhon ennalta oitis huomasi, — siks nopeasti hän ruumihins' syrjähän väisti: 445 tuulehen Entellus väkens' tuhlas ja päällenpä päätteeks, raskaast, raskas kun olj, hän suurine painone maahan rotkaht: niinkuin ontelopuu Erymantholla kaatuu taikkapa korkeall' Idalla juurilta kiskottu mänty. Teukrot, Sicilian nuorisokin ylös säälien hyppäs, 450 huutonsa taivaallen kohotess'; ens riensi Acestes vanhaa ystävätään, polost', auttamahan ylös maasta. Vaan täst' ei hitahampana eik' pelotettuna urho taistohon huimemmin palajaa: viha kiihdytti voimat, kiihdyttää häpykin väkeänsä ja kuntonsa tieto; 455 päistikkään tasangolla Daresta hän kaikella vainoo riehuen; milloin oikea iski ja taas vasen milloin. Ei levähdyst' ole, ei loma-aikaa. Kuin rae rankka harjoilla rapajaa, niin urhokin tihjästi iskein kummallakin kädellään vain peihtos ja pohti Daresta. 460 Eip' isä Aeneas suo kauemmas eistyä kiukun eikäpä Entelluksen raivota katkeramiellä, taistelun mut lopettain väsyneen pelastaapi Dareksen, sitten lohduttaen häll' lauhkana lausuvi näitä: "Voi polonen, mikä semmoinen kevytmiel tuli järkees? 465 Etkö sä toiset voimat ja tarmonsa muutoksen huomaa? Nöyrtyös siis jumalallen!" Näin nimes, ottelun päättäin. Vaan tuon uskolliset toverinsa jo sairahin polvin horjuvan, päällään nuokkuvan kumminki puolin ja verta paksua sylkevän suusta ja hampaitten säpäleitä, 470 laivalle vievät; muut keralleen kypärän sekä miekan ottivat; seppelehen sekä härjän Entellolle suovat. Tässäpä voittaja uljasmiel, härästään kopeellen, lausuvi: "Tunnustas, jumalattaren poika ja Teukrot, näitä ja arvatkaat mikä nuoressa ennen olj voima, 475 minkäpälaisesta kuolostakin pelastitte Dareksen!" Virkki ja seisomahan osui eess' vasikan tasakärsän, — tää oli tappelun palkkana siinä, — ja heilauttain taa läimäsi oikeallaan kovat hihnansa sarvien keskeen aivan ja näin muserrettua luut löi murskaksi aivot. 480 Härkäpä kaatui ja maass' vavahtain virui pitkosenansa. Tuo kovall' äänellä nää sanat virkkoi: "Sulle tän, Eryx, hengen suon paremman ma Dareksen kuoleman sijaan; tuohon ma voittaja lasken hihnat ja taitoni myöskin!" Kohtapa Aeneas käsk kilpailuun nopeoilla 485 nuolilla, ketk' vain tahtosivat sekä määräsi lahjat; maston pystyttää Sereston aluksest' tukevalla kourallaan sekä nuorahan solmiten lentävän kyyhkyn kiinnitti mastohon korkeahan, tähystys kohaksensa. Miehet yhtenen saavat ja arvat heitetyt korjaa 490 vaskisehen kypärään; jopa onnea toivotettaissa, Hippokoontes saa esivuoron, Hyrtakon poika; tuotapa laivain kilvassa voittanut Mnesteus seuraa, Mnesteus, seppeltään viherää joka päässänsä kantoi; kolmas on Eurytion, sun, kuulusin Pandarus, veljes, 495 sie, joka muinoin, käskettäiss' sua rikkoa rauhaa, ensinnä paiskasit keihääsi Danaoin väen keskeen; pohjahan mut kypärän vihoviimeks Acestesen jääpi arpa, ku rohkesi kilpahan käydä nuorien kanssa. Oitipa jännittää väkevin käsillensä jo joutsens' 500 eessään nyt joka mies sekä nuolia viinestä ottaa. Ensinpä jänteeltään suhahtain lens taivahan kautta ilmoa pieksellen keveää pojan Hyrtakon nuoli; saavuttuansa se sattuvi mastonpuun etupuoleen. Mastopa järkähtyi, räpisyttäen siipiä säikkyi 505 lintu ja siipeinsä suhinaa joka paikkahan kuuluu. Karskipa Mnesteus nyt viritettyne joutsine nousee, tähdäten korkeallen, tasan nostaa nuolen ja silmän; vaan kova-onninen ei osannut vasamoinensa itse lintuhun; katkasi vaan sitehet sekä liinasen nuoran, 510 mastohon joll' ylävään oli kyyhkynen kytketty kiinni; lentäen ilmahan mut tuo synkkiin pilvihin pyrki. Silloin kiirehtäen vasamansa jo valmihin tähtäs kaarelt' Eurytion, velimiest' anoen avukseen ja taivaan kannella nähtyä riemutsevan sen ja siivin 515 läiskyttävän, viel' ampui synkän pilvenki alta. Hengeti tää putoaa, elons heittäen tähtien tienoon, kieppuillen alas tuo mukanaan osuneen vasamankin. Jäljell' Acestes yksin jäi, kadotettuans' voiton; tähtäsi kuitenkin vasamansa hän myös ylä-ilmaan, 520 taitoa näyttääkseen, isä, kaarenki kimmousvoimaa. Silloinp' äkkiä ihme ja suuria tietävä enne nähtihin; merkityksens' ison myöhempi kohtalo neuvoi; merkin sen kaihot tietäjät selvittivät ylen myöhään. Sillä kun kiidellen vasamans' säepilvissä hehkui, 525 leimulla tien vaoten, katoaa tämä, sammuen ohvaan ilmahan; aivan kuin usehin myös taivahan tähdet irtaannuttuahan jälen jättäen, lentäen kiitää. Mielemme hämmästyi; jumaloita Sicilian kuin myös Troijan miehetkin anovat. Eip' ennettä kiellä 530 Aeneas jalo, vaan halaten ilomieltä Acestoo, suurilla lahjoillaan varustaa hänet, lausuen näitä: "Ottaos nää isä; sull' on Olympon valtias suuri moisilla enteillään erityisesti tahtonut antaa arvoa! Ankhisen ijäkkään tää muistona olkoon 535 maljanen, korkokuvin min ennen thraakialainen Ankhisell' isällein oli suurena lahjana Cisseys käskenyt antamahan syvän lempensä, muistonsa pantiks!" Laakerikruunulla kaunisti näin nimeten ohimot ja voittaneheks esimmäisenä kaikista julkas Acesteen. 540 Ei hyvä Eurytion katehin hänen arvoa katso, vaikk' oli yksin linnun ampunut taivolta maahan. Sitte se lahjans' saa, joka katkasi köyden ja vihdoin tuo, joka nuolellaan nopeall' oli sattunut mastoon. Viel' ei Aeneas isä päättänyt leikit, mut kutsuu 545 luokseen Epytideen, pojan keskenikäisen Julon vaaliamiehen ja kuiskasi uskotun korvahan näitä: "Mennös Julollen sanomaan, jos poikien joukko ynn' uvehet ovat luonansa ratsastuksihin valmiit, vaarinsa kunniaks että hän parvensa tois asehissaan!" 550 Näin nimes. Lähtemähän koko tunkeunneen väen käskee pitkältä cirkolta, ett' avonaisina oisivat kentät. Poikaset saapuivat isien näkyviin somasesti ratsuja ohjaillen komeoita; Sicilian, kaikki Troijankin melus miehet, ihmetellen tulijoita. 555 Kaikilla kiehkura olj somanen tavan jälkehen päässä, kaikilla olj pari rautaiskärkistä, kornellipeistä; muill' olillaan helsk kaunihit viinet ja kaulassa riippui ketjut kultahiset, punotut ihan rintahan asti. Kiitää ratsastajain kolm' parvea; johtajinaan myös 560 kolm' oli; poikaa seurasi kaksioista jokahista, loistaen johtajien somault', osihin jaoltaankin. Nuorison riemuavaa eräst' joukkoa pienonen johti äijänsä Priamon nimikaima, sun, kuulu Polites, poikasi, Italian kopeus, jota thraakialainen 565 valkeapilkkuinen hepo kantoi; täll' etujalkans' valkeat olj, kohos korkeallen myös valkea otsa. Toinen Atys, Ation suku josta Latinojen johtuu, pikku Atys, pojallen Juloll' ylen mielusa poika. Vihdoin muodoltaan ihanampana muita Julus, 570 Sidonin ratsastain orihilla, min kukkea Dido häll' oli lahjottanut syvän lempensä, muistonsa pantiks. Vanhan Acesteksen muu nuoriso Trinakrilaisten ratsastaa uvehilla. Kainoja näit' taputtain väki Dardanon vastahan otti, 575 riemulla nähdessään ijäkkäin isien tutut kasvot. Sitten kuin iloset olivat omien ilotelleet silmiä ratsuillaan, kovin huutaen valmistuneille merkin Epytides suo, piiskallaan pamahuttain. Kiisivät nää erilleen tasasesti ja kolmehen parveen 580 joukkonsa kirvottivat, vaan taas, komennettua, jälleen tieltänsä kääntyivät, karaten vihamiehinä päälle. Toisinpa hyökkäävät, sitt' taas peräyntyvät toisin, matkan pääss' erillään nämät vuorohon kaartelemalla kierrosta estävät, näin sodan vaiheita jälitellen: 585 kons' paetess' selän paljastavat, kons' kääntävät keihään suuttuen, kons' kuni rauhan tehtyä kulkivat rinnan. Niinkuin kerrotahan Labyrinthoon korkean Kreetan veistellyks solateitä ja tään solakkeist' tuhansistaan tullehen eksyttäväks, ett' kaikkipa johtavat merkit 590 huomioton, palaukseton harhaus turhaksi saattais: Teukroin näin pojatkin kulun mutkahiseks pujotellen leikiten teeskelivät pakoretkeä tai sodan pauhuu, niinkuin delfiinit, jotk' uiden kyntävät märkää Karpathin tai Libyan mert', aalloill' leikkiä lyöden. 595 Nää kisajuoksut, nää tavat, taistelut toimehen ensin Askanius pani, Alban kun Longan muurilla kiersi, neuvoen viettään noita Latinojen vanhoa kansaa, niinkuin leikkiä hän löi Dardanojen kera ennen. Albaanit omiaan opast' taasen; täältä ne sitten 600 sai iso Rooma, ne säilyttäen isien ylistykseks; "Troijaks" poikien joukkoa vieläkin ain' nimitellään. Tänn' ast' taistoja vietettiin isän kunniaks hurskaan. Tässäpä vilpistyen jopa onnemme muuttikin Luoma. Kun monenlaisilla leikillä viettivät haudalla juhlaa, 605 taivaalt' Iriksen lähettääpi Saturnus'en Juno Ilion laivoillen sekä tuulella kulkuans' auttaa; paljoa aikoi hän, yhä tuskallens' saamatta hoivaa. Neitopa kiiruhtain tuhannen värin kiiltosta kaarta pitkin joutuhun kiis uroaan ja sit' ei näe kenkään. 610 Huomaa suunnattoman väkijoukon ja rantoja tutkii: valkamat hän jätetyiks älyää sekä tyhjiksi laivat. Vaan etähäll' erillään eränäisellä rannalla Troijan vaimot Ankhisaa kadotettua itki ja kaikki katselivat, valittain, meren selkää. — "Voi, miten paljon 615 aavaa mert' on viel' edessämme!" — he lausuvat kaikk' ja linnaa kaihoavat, meren vaivoihin väsyneinä. Näiden keskehen siis hyvin ymmärtäen vahingoittaa astuvi tuo, jumalattaren muodon ja vaattehet riisuin; niin on kuin Beroë, Tmarilais-Dorykleen ikä-eukko, 620 joll' oli kuuluisa nimi, heimo ja kuulut olj lapset; dardanolais-emojen täänlaisna hän joukkohon yhtyy: "Koidot", — lausuvi, "jotk' ei helleniläis-käden kautta hukkunehet sotahan isänmaan varustuksien luona! Oi suku kurja, mi on tuho, sun johon kohtalo määrää? 625 Seitsemäshän kesä Troijan jo hukkuman jälkehen vieren kunpa me salmia, luotoja julmia, kaikkia maita kuljemme, tähtien tiet' osottaissa, — kun laajoa merta pitkin Italiaa pakosaa haemm' aavalla kelluin. Täällähän on Erykon velirannat ja kelpo Acestes. 630 Linnamme laitantaa mikä estäs ja sen varustusta kansalle? Oi isänmaa, Penatit vihamiehiltä turhaan korjatut! eivätkö mitkään muurit kutsuta Troijaks? Enkö mä missään näe joet Hektorin, Xanthon, Simoïn? Kanssani polttooten heti nuo kovan onnemme laivat! 635 Sill' unissain näin ennustavan Kassandranki haamun soihtuihin palaviin osotelleen: 'Täält' hakekaatte Troijaa; tää kotonn' on!' — nimes. Toimia aikamme on jo! Ei sovi viivyttää tätä ihmettä! Tuoss' on Neptunon neljät alttarit! Haltiakin suo soihdut ja innon." 640 Lausuttuaan esimmäisenä tempasi ilkeän soihdun, nostaen oikeallaan ylös viuhkas, ja ponnistaen, sen linkos. Hämmästynyt sydän Ilion naisten ja mieli kiihoittuu. Nimes vain ijäkäs emo, ainoa Pyrgo, lasten niin useain Priamon kuninkaallinen amma: 645 "Ei Beroë ole tää, ei rheteolainen, o äidit, puoliso oo Dorykleen: jumalallisen nähkäte arvon merkit ja silmäinsä tulisuutta ja millinen henki, millinen muotonsa on sekä äänensä sointu ja käynti! Juuripa äskettäin Beroëst' erotessa sen heitin 650 sairasna, harmitellen, ett' yksin hän luopua täytyis moisesta juhlasta eik' vois ansiokunnian suoda Ankhisellen." Näin nimes. Vaan emot horjuellen ens laivoja nurjilla silmin katsovat, häilyellen tuon maan haluns' kurjan ja myöskin 655 valtion vaiheilla, johon Sallimus kutsuvi heitä, kun kohos siivillään koht' taivoa haltiatar ja leikkasi laukuillen ison kaaren pilvien alle. Silloin hämmästyen imehestä ja raivoavaisna huutaen tempoavat tult' temppelin alttariloilta; 660 alttariloit' osa raast, mut muut risuloitten ja lehväin soihtuja sinkoavat. Tuli hillitön tuhtoja kalvaa, airoja, kuusisia peräkeulainkin koristeita. Ankhisen lavan ynnä theaatterin katsojien luo tuo sanan Eumelus alusten tulen vaarasta; itsek- 665 kin näkevät sysisauhua mustaa tupruvan pilviin. Ensinnä Askanius kuten riemuten ratsastuskilpaa johdatti, niin päin riens heti leiriä hämmästynyttä ratsulla eik' voi säikähtyneet sitä hoitajat estää. "Mist' on tuo raju raivo ja minnekkä aijotte", kiljas 670 "voi viheljäät emot? Ettepä vainoojain Danaoiden leiriä nurjaa, vaan oman toivonne poltatte. Teidän Askanius minä oon." Kypäränsä hän riisuen paiskaa jalkoihin, jota kantaen hän sotaleikkiä johti. Siinäpä Aeneaski jo riensi ja Teukrojen joukot. 675 Nuo eri suunnillen yli rantojen sinne ja tänne kaikkoavat pelästyin, jos joihinki luolihin, metsiin pyrkivät peittymähän. Yrityksens' ja päiväkin vaivaa; tuntevat rauhottuin' omans'; rinnasta poistuvi raivo. Vaan yhä hurjemmin tulen loimotus laimentumatta 680 raivos: kostean puun välyksissä jo tappura kytee sauhua tupruttain nokimustaa; syö tuli verkkaan laivoja; tää levittää koko ruumaankin hävitystä eik' urosten väki aut' eik' tulvittain veden kaanta. Silloin Aeneas jalo yltänsä reualsi vaatteen 685 ynn', avukseen jumaloit' anoessaan näin, kädet nostaa: "Juppiter kaikenvaltias, jos viel' et jokahista Teukroa inhoa, jos sun entinen laupeus huolii murheista inehmoin, tuli sammumahan aluksista saa, isä; tempoa pois tuhost' Teukroin kaiskerat asjat, 690 taikkapa jääneenkin Manalaan vihas nuolella paiskaa, jos ma sen ansaitsen, kädelläs meit' hukkoa täältä!" Tuskin lausunut nää olj, kun sai tavaton rajumyrsky riehumahan, satehen valaen; jyrinästäpä maitten vuoret järkkyvät ynn' aromaat; koko taivoita syöksyy 695 ryöppyvä, myrskyinen sade, tihjeä sohjua vihmoin; täyttyvät laivat jo vettä ja puoleks poltetut ruumat kostuvat; sammuupi koko valkea viimeks ja kaikki vaarasta säilyivät alukset, menetettyä neljä. Vaan isä Aeneas kovast' onnestaan murehissaan 700 suuria ankeitaan sydämessähän sinne ja tänne miettivi häilyillen, Sikulein kedollenko nyt jäisi, entehet unhottaen, vai pyrkis Italian rantaan. Nautes tuoss' ijäkäs, jonk' ainoan tritonilainen Pallas neuvonut olj sekä varsin taitavaks tehnyt, 705 näin osas selvittää, mitä haltiasten viha suuri tietäis kuin myös sen, mitä Salliman määräys vaatis. Lohduttaen täten Aenealle se lausua alkaa: "Menkäämme, jumalattaren poika, minn' onnemme viekin! Kuink' käviskään, joka kohtalo karsein voitettavamm' on! 710 On jumalain sukulainen Acestes heimoa sulle; tää ota neuvottelus toveriksi ja taivuta liittoon; hälle ne heittäös, jotk' kadonneist' aluksist' ovat jääneet, joit' väsyttää sun aimosat hankkees ynn' yritykses: vanhukset sekä kammoavat merimatkoa äidit, 715 kaikki, mi heikkoa, vaaraa pelkääväistä on, luotas luovuta; suo, väsyneet ett' täällä jo saisivat suojan; kaupungin luvallas nimetkööt Acestaks nimeltänsä!" Näinepä lauseineen hänet lohdutti ystävä vanha. Mielensä johtuupi nyt kaikenlaisihin huoliin. 720 Vaan kuin synkeä Yö parivaunussa taivolle saapui, taivolta laskeunut isän Ankhisen kuva näytti silloin äkkiähän tähän laatuhun lausuvan hälle: "Poikani, mull' elämää sulosampi, kun viel' elon' kesti muinoin, kohtalojen opistossa sä koetettu poika! 725 Tahdosta Juppiterin tulen tänn', aluksista ku liekin poisti ja taivaaltaan ylevält' teit' armahti vihdoin. Neuvoja kuunnelkos, joit' oivia soi ikävanha Nautes: miehet vain valitut, sydämet urohimmat viekösi Italiaan! Raju kansa ja yrmeä varsin 730 voittamises Latioss' on. Kuitenki tullos sa ensin Tuonelan alhaisiin tupihin, Manalan syvän kautta pyytäös, poikani, mun kera yhtyä! Eipä mua suojaa ilkeä horna tai surukas pimeys: ihanassa hurskaiden pariss' Elysioss' asun. Puhdas Sibylla 735 tänne sun johdattaa monen raavahan uhrattuaisi. Silloin nähdä sä saat sukus kaiken ja myös varustukses. Voi hyvin! Kostea yö jopa matkansa puolehen joutuu; ankaran Koitonki ratsujen viel' minut entävi henkäys." Virkki ja ilmoihin hupihin kuni sauhu hän haihtui. 740 Aeneas nimeää: "Mihin syöksyt? Oi, mihin riennät? Tai ketä kammoat? Taikka ken estää sun halausta?" Näitäpä lausuillen tuhast' kyyntynehen tulen liehtoo: Pergamo-Laren ja myös iki-Vestan hän alttarit uhrin jauhone täydellä suitsutusastiallaan pyhittääpi. 745 Kohtapa kutsuu sitt' toverit, ylimyksen Acesteen; käskyn Juppiterin, isän armahan neuvoti kertoo heille ja myös mikä mielessään olis tuumansa tästä. Suostuvat arvelematt' eik' käskyjä kiellä Acestes. Siis emot kaupunkiin jätetään sekä kansa, mi tuota 750 toivoo, joidenka miel ei kunniamainetta kaipaa. Itsepä uudistavat tuhot, myös tulen kalvamat hirret korjaavat aluksista ja laittavat airot ja köydet harvoina luvultaan, mut täynnäänsä sotakuntoo. Linnan Aeneas sill' aikaa aatralla määrää, 755 tontteja arpoo; Ilioks tään, mut tuon nimittääpi Troijaksi. Vallastaan ilahtuu troalainen Acestes; määrääpi torin, lait isien kokouksille säätää. Laitetahan Erykon mäen töyrälle, tähtien puoleen, temppeli idalilais-Venukselle ja määrätähän myös 760 haudalle Ankhisen pyhä, kookas lehto ja pappi. Päivää yhdeksän jopa olj levännyt koko kansa, alttarill' lyylinyt olj, kun tyynnyttivät meren vienot tuulet ja taas merellen suhisten käsk virmeä Louna. Alkaa haikea itku jo pitkin lahtista rantaa, 765 päivän ja yön kuu he toisiahan halajaa hetahasti. Itsepä äiditki, joist' meren muotoki näyttihe ennen inhottavalt', ett'eivät sietänehet nimeäänkään, tahtovat lähteä kuin koko matkan vaivoja kestää. Ystävän lausehin Aeneas jalo lohdutteleepi, 770 kun sukulaisell' Acestoll' itkien heittävi heidät. Kolmet hiehoa hän Erykolle ja myrskylle lampaan uhrata käskeepi ja jo oitis päästeä touvin. Itsepä kaunistain olivin leheksillä nyt päänsä keulassa seisoopi ulommaisna ja maljoa pitää, 775 kaataen suolaiseen merehen lihat, helmivät viinit. Kiihtyen seuraa myötäistuuli jo matkustajoita. Kilpahan soutelevat merimiehet ja laskevat aavaa. Vaan Neptunollen Venus lausuvi huolehtivaisna, näin valituksiahan hänellen julistain sydämestään: 780 "Junon kiukkuinen viha, kyllänsä saamaton rinta saattavat Neptunus minut ryhtymähän rukouksiin: ei ajan verkkaisuus eik' tyynennä hurskaus tuota, tuot' ei Juppiterin iso valt' eik' Kohtalo rauhaan taivuta. Ei frygilaisväen keskeltä kaupungin saaneen 785 julmalla kiukullaan häviöön ole kyllin ja kaikkeen vaivahan vieneen: tää Troijan karikkeitakin, tuhkaa, luitakin vainoo. Syyt tähän raivoon hän selitelköön! Saatatpa itsekkin todistaa libyläis-selält' äsken, minkäpä äkkiä hän melun nostatti. Kaikk' meret sa'aten 790 taivahan kanss', vihureihin aeolilaisihin turhaan luottaen rohkesi tään alallaiski! Kas, rikoksellahan myöskin vimmattuaan emot Troijan ilkeesti poroks laivoja poltti ja outohon maahan saattoi jättämähän toverit, kadotettua laivat. 795 Pyydän, sallittakoon, mitä jäi merest', turvassa kyntää purjehin; sallittakoon mun Laurentoin Tiber löytää, jos luvallist' anon, Parkat jos varustukset ne suovat!" Näitäpä nyt nimeää meren korkean valtias itse: "Täydellä syylläpä sie, Cytherea, mun valtahan luotat, 800 jost' sukus johdat; sen ansaitsenkin. Montahan tyynsin tuppurisäätä ja taivaan kuin meren raivoa suurta. Xanthos kuin Simoïs todistaa, ett'ei vähemp' ollut maillakan' Aeneaksestas surun'. Kunpa Akhilles Troijan säikähtynytt' ajoi kansaa muurille saakka, 805 kuololle uhraillen tuhannet monet, kun joet täyttyin huokasivat, eik' tiet' osannut eik' voinunna mereen syöksyä Xanthos, silloinhan Pelidaan urokkaasen Aeneaan väeltään, jumaloiltakin heikomman estin yhtymäst', tään sumupilvehen peittäin; vaikk' halasinki 810 pelmuuttaa käsilläin raketun valapattosen Troijan muurit. Mieleni viel' sama on; sie pelkosi heitä! Huoleti astukohon, kuten toivot, hän Tuonelan maille! Yht' vain kaihota saa, jonk' aavall' on hukkua määrä; tuo pää vaan monien edest' uhrattakoon!" 815 Kun jumalattaren näin pakinoin iloseks teki mielen, vaunuhin valjastaa hevoset isä, tuimille pannen vaahtosat suitset ja ohjia höllittää käsissänsä. Vaunuill' liitääpi keveäst' ulapan siniselkää. Aallot laskeuvat sekä hyrskyvän akselin alla 820 tyynentyvät meren kuohut ja kaihtuvat taivahan pilvet. Tuotapa seuraavat monet muodot, hirveät tursaat, vanhuksen Glaukon väki, myös inolainen Palemon, Tritonitkin nopeat, koko Forkonkin sotajoukko; on vasemmalla Thetis, Melite, Panopeiakin impi, 825 Neseia, Spio, myös Thalia kuin Cymodocekin. Tääll' isä Aeneaan murehellista mieltäpä vuoroin täyttävi väikkyillen ilo; joutuhun kaikkia käskee mastoja pystyttämään sekä raakohin hiivata purjeet. Kerrallaan tekevät sen; nyt vasemmat samall' aikaa, 830 oikeat purjeet nyt avataan; raat yhdessä korkeet kierretähän, kunis laivasto löytää sattuvan tuulen. Ensinnä johtaapi tiheää regattaa Palinurus; kulkunsa ohjata tään mukahan on käsketty muita. Taivaan puol'välihin olj jo kostea yö kerennynnä, 835 laskenehet olivat jäsenensä jo tyynehen rauhaan uupunehet merimiehet tuhtoill' airojen alle, keijuillen kevykäs Uni kuin tähtitarhasta laskeu karkoittain pimeän, yön haihuttaen sumuvarjot, sua hakien, Palinurus, ja sullen turmio-unta 840 tuoden. Haltia istuiksen ylevään peräkeulaan Forbon muodossa, hällen näit' tarinoin pakinoita: "Iasides Palinurus, vie meri itsekin laivat; tyynihän tuulosen henk' on, voisithan uinata hiukan. Painuta pääs levollen, pääst' vaivasta raukeat silmäs! 845 Voinhan hetkisen sun asemestasi tointasi hoitaa." Tuskin nostain silmiä vastaapi Palinurus: "Munk' meren tyyneyteen tahi maininkiin levokkaasen yllytät luottamahan, — tähän hirviöhön usaltaimaan? Aeneaan kell' uskosin mie, jonk' niin monet kerrat 850 peijasi taivaan vaihtuva sees sekä pettävät tuulet?" Lausuen nää sanat kiinteämmin kävi vain peräruoriin, eik' vähänkään sitä hellitä, tuijottaen yhä tähtiin. Lehvän haltiatar kas! letheolaismehust' tuoreen, tenhoillun stygilais-unill' ottaen, löyhäyttääpi 855 tuoll' ohimoita ja sulk teniväisen torkkusat silmät. Tuskinpa oottamaton uni hervoittaa jäseneit' tään, käy kun jo kimppuhun tuo, repien palasen peräsintä, vienohon paiskaapi vetehen hänet ruorinsa kanssa päistikkäin, tovereitansa turhaan huutavan aukseen. 860 Itsepä lentäen tuo kohos lintuna ohvahan ilmaan. Laivasto kuitenkin mert' eellehen rauhassa kynti, kulkien Neptunus-isän suojassa kommeluksetta. Näin vaeltain Sirenein kariloita tää lähestyi jo, muinoin vaarahikkaita ja luist' useata valenneita, 865 kun kohisten etähällä nyt äkkiä ärjähti riutat: silloin vast' isä huomaapi perämiehettä laivan harhoavan; yön aalloill' itse nyt joht alustansa, paljon huokaillen suruissaan toverin kovast' onnest: "Voi tyveneen merehen lopen luottanut, taivahasenki, 870 oudolla hiekall', oi Palinurus, täydyt sä maata!"

Viitteet:

V. 3. Elissa on Didon foinikilainen nimi ja on semiläistä juurta (vertaa esim. hepr. Elisabeth).

V. 38. "Krimisson joest'" = Krimissus-joen haltijasta.

V. 72. "Äidin myrtillä" s.o. Venukselle pyhitetyllä myrtillä.

V. 99. Vanhan ajan luulon mukaan sallittiin vainaiden haamujen saapua niille uhreille, jotka heitä miellyttivät.

V. 122. "Kentauri", "Scylla" samoinkuin "Tursas" ja "Khimaira" olivat kilpaavien laivojen nimiä.

V. 193. Malea oli Peloponneson eteläisimmän niemen nimi.

V. 240. Nereidit olivat Nereon, meren haltian, tyttäriä (= Vellamon neitejä). — Forkus oli Nereon veli, jolla oli oma haltiakuntansa. — Panopeia oli eräs etevimpiä Nereidejä.

V. 241. Portunus, jonka alkuperäinen nimi oli Melicertes, oli Theban kuninkaan Athaman ja Inon, Kadmon tyttären poika. Ino, paetessaan mielipuolta miestään, syöksyi poikineen mereen ja he muutettiin meren haltioiksi.

V. 251. Melibeea oli eräs thessalial. kaupunki, kuuluisa kauniista purppurastaan.

V. 252. Vaippaan oli kudottu kuva, joka kertoi Trosin pojan Ganymedesin elämästä ja vaiheista.

V. 271. "Terin", s.o. airojen terin l. lavoin.

V. 284. "Minervan töitä mi tunsi", s.o. oli taitava kotiaskareissa niinkuin kehruu-, kutomis-, neulomis- y.m.s. töissä.

V. 373. Bebryciaksi nimitettiin erästä osaa Bithynian maakunnassa
V. Aasiassa. — Amykus oli kuuluisa nyrkkisillä olija; hänet voitti
Argonautiretkellä matkustava Pollux.

V. 402. Eryx oli tarun mukaan erään sicialaisen kuninkaan Buteen ja Venuksen poika, kuuluisa nyrkkisillä olija. Jouduttuaan nyrkkisille Kreikkalaisten väkevimmän urhon Herkuleen, Alceon pojan, kera, tuli hän voitetuksi ja tapetuksi.

V. 440. "Vuor'kastelli" = pienenläntä vuorilinna.

V. 448. Erymantho on metsäkäs vuori Arkadiassa Kreikanmaalla.