Aeneidi

AENEIDI

Kirj.

P. VERGILIUS MARO

Suomensi ja lyhyillä selityksillä varusti

K. Siitonen

Pietarissa, Anton Lindebergin jaettavana, 1888.

Sortavalan Osake-Yhtiön kirjapainossa.

SISÄLLYS:

Alkulause. Ensimmäinen laulu: Aeneaan tulo Karthagoon. Toinen laulu: Troijan hävitys. Kolmas laulu: Matka-sadut. Neljäs laulu: Dido. Viides laulu: Kilpaleikit. Kuudes laulu: Manala. Seitsemäs laulu: Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa. Kahdeksas laulu: Aeneaan liittolaiset. Yhdeksäs laulu: Sodan alku. Kymmenes laulu: Sota. Yhdestoista laulu: Sotilakko ja sodan jatko. Kahdestoista laulu: Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.

Alkulause.

Soisin Suomeni hyväksi, maani marjan kasvavaksi.

Publio Vergilio Maroni, jonka etevin teos, Aeneidi-kertomaruno, tässä lukialle suomalaisessa puvussa tarjotaan, syntyi Andes-kylässä lähellä Mantuan kaupunkia 15 p. Lokak. v. 70 e.Kr., Marko Licinio Krasson ja Knejo Pompejon Rooman konsulina ollessa. Hänen isänsä, Vergilius Maro, oli maanviljeliä ja hänen äidistään tiedetään vaan, että hän oli nimeltään Maja. Seitsemännestä vuodestaan asti Kremonassa koulua käytyänsä, lähetettiin runoilijamme nuorukaisena ensin Milanoon ja sitten Neapoliin oppimaan, missä hän lakitieteen ohessa harjotti varsinki roomalaisen ja kreikkalaisen kirjallisuuden lukemista.

Eräs tapaus vaikutti silloin suuresti runoilijamme elämään. Se oli seuraava: kun keisari Augustus oli v. 31 e.Kr. Aktion luona saavuttamansa voiton kautta pääsnyt Rooman rajattomaksi hallitsiaksi, palkitsi hän sotamiehiänsä heille maatiluksia lahjottamalla ja näiden lahjotettujen maatilojen joukossa oli Vergilionki kotitila. Tämä seikka pakotti hänet Roomaan lähtemään, maatilaa takasin puuhaamaan ja siten tuli hän tutustumaan suosijansa Maecenaatin, Auguston ystävän, kautta myös keisari Auguston kera, jonka avulla sai sitte helposti perintötilansa takasin. Keisari Auguston suosio vaikutti, että hän siitä lähtien saattoi huoleta runoilija-toimiinsa antautua.

Hänen ensimmäisenä tärkeämpänä teoksenaan pidetään "Paimenlauluja" (Bukolika). Ne olivat idyllejä sekä saavuttivat aikanansa niin suuren suosion, että niitä julkisesti Rooman theaattereissa luettiin ja kerrotaan, että yleisö, runoilijamme sinne saapuessa, seisoalle nousemallansa osotti hänelle erityistä kunnioitustansa. Paimenlauluja sepittäessä oli Vergilion esikuvana kreikkal. runoilija Theokritos.

Vergilion toinen suurempi teos on hänen nelilauluinen oppirunonsa "Maanviljelyksestä" (Georgika), jonka ensimmäisessä laulussa hän puhuu maanviljelyksestä, toisessa — puiden kasvatuksesta, kolmannessa — karjan- ja neljännessä — mehiläistenhoidosta.

Vaan etevin hänen teoksistaan on Aeneidi, kertomaruno, jota hänen sanotaan kirjoittaneen koko 12 vuotta. Kuuden ensimmäisen laulun sepityksessä on hänen esikuvanaan ollut Homeron Odysseia sekä varsinki neljännelle laululle rhodolaisen Apolloonion "Argonauti-retken" kolmas laulu. Aeneidin jälkimäinen puoli muistuttaa taasen Homeron sotais-henkistä Iliaadia ja vain jolloin kulloin äsken mainittua Apolloonion teosta. Keisari Augustus oli niin Aeneidiin mieltynyt, että hän tahtoi sen oitis luettavakseen, mikäli vaan teosta valmistui, vieläpä Vergilion suunnitelmatkin siihen, mikä vielä oli valmistumatta. Aeneidin alun ilmestyessä lauloi runoilija Propertius:

"Rooman jo väistykäten runojat, tekin väistyte Kreikan; syntyvän näen jalompaa, kuin Iliaadikan' on!"

Luultavasti uusia aineita Aeneidiin hankkiaksensa, — sillä Vergilio aikoi vielä sitä jatkaa —, läksi hän Kreikkaan, jolloin Megarassa tutkimassa ollessaan, hän sairastui ja sen vuoksi täytyi kohta lähteä kotiansa purjehtimaan, mutta kuoli, juuri kuin oli Italiaan saapunut, Brundusiumissa v. 18 e.Kr., 52:lla ikävuodellansa. Hänen ruumiinsa vietiin sieltä Neapeliin, jonka lähellä, Puteolin luona, hänen hautansa vieläkin löytyy. Jos vielä mainitsemme, että hänen ystävänään oli mainio roomalainen runoilija Horatius, niin olemme maininneet tähdellisimmät seikat Vergilion elämäkerrasta, mitkä hänestä nyky-ajalle ovat säilyneet.

Vergilion Aeneidi-lauluista ei tätä ennen ole ollut suomennettuna muuta kuin l, 2 ja 4:s laulu, joista ainoastaan ensimmäinen Suomi-kirjassa painettu laulu on kirjakaupoissa ollut saatavana. Tätä puutetta olen suomennokseni kautta koettanut poistaa.

Suomentaessani olen pää-asiallisesti noudattanut A. Genetz'in Savo-Karjalaisen Osakunnan "Koitar"-albumissa julkaisemia kuusimitta-runon sääntöjä. Kuitenkin on minun joissakuissa kohdissa niistä täytynyt poiketa. Nelitavuisissa sanoissa olen käyttänyt viimeistä tavua korollisena, kuten esim. "huokaukset" j.n.e. Yhdistettyjä kolme- ja nelitavuisia sanoja olen taas korkoon nähden usein käyttänyt ikäänkuin muodostaisivat ne vain yhden sanan ja olen niissä korkoa polkenut, niinkuin "sill'aikaa", "maanmiesten" y.m.

Nimien lausuntotavassa olen ylimalkaan noudattanut latinalaista lausuntotapaa, mutta välisti myös meidän, esim. "Aasian" (muistaakseni kerran vain "Asian", kuten Verg.) ja harvoin "Itaalian" (enemmiten "Italian", kuten Verg.). Täyttä johdonmukaisuutta niiden viljelyksessä samoin kuin yleensä Suomenkielen kirjoitustavassa en ole parhaimmalla tahdollanikaan aina voinut saavuttaa.

Mitä nimien kirjoitustapaan tulee, olen oe:n muuttanut ee:ksi, — c:n, kerakkeen ja kovan ääntiön edellä, k:ksi, ph:n — f:ksi; mutta ae, joka on lausuttava kuin pitkä e, on jäänyt nimissä latinaiseen muotoonsa, koska en tahtonut Aeneidin pääsankarin nimeä toisenmuotoiseksi muuttaa.

Sekä telkkimenä (vahvikkeena) että ja-sanan asemesta olen usein käyttänyt loppuliitettä -kin, samoin kuin latinankielessäkin Vergilio itse on pleonastisesti käyttänyt tämän sukulaista enklitikaa — qve; tällä olen koettanut välttää tuota mitään merkitsemätöntä on-sanan telkkimenä käyttämistä. Ki- eli -kin-liitteen viljelemistä ja-sanan asemesta tapaa Kalevalassakin, ehkä harvoin (vertaa Kal. 41 runo, s. 127-128).

Ennen ilmaantuneista Aeneidi-suomennoksista olen hyväkseni käyttänyt M. Costianderin suomentamasta ja J.L. Krohnin korjaamasta Aeneidin I:stä laulusta joko osaksi tai kokonaan seuraavat värssyt: 74, 90, 149, 158, 177-178, 189-191, 426, 436, 440-441, 46l, 488-489, 524, 539, 552, 566-567, 579, 703-704, 709, 713-714, 742, 745-746, 748-749 ja 755 (yhteensä 33 värssyä) sekä lehtori H. Hellgrenin 4 laulun suomennoksesta värssyt 45, 482, 547-549, 56l, 571-572, 574, 592, 628-629, 640, 644, 685-693, 695 ja 700 (yhteensä 25 värssyä).

Suomentaessani olen pyytänyt pysyä tekstissä niin tarkkaan kuin mahdollista. Paikottain olen kuitenki tahallani tekstistä poikennut ja tämän olen tehnyt syystä, minkä tekstiäni alkukieleen vertaava lukia itse on huomaava. Luonnon ääniä tapailevien värssyjen suomennosta olen koettanut kyllä, vaan vakuutukseni on, että niiden saaminen alkutekstin mukaiseksi on mahdoton; senkaltaisia ovat esim. I, 53, II, 631, III, 557, VI, 573, VIII, 452, 596 y.m.

Koska olen vakuutettuna, että Suomenkielen varastossa on suuri joukko kauneita ja sattuvia, mutta nykykielessä vain ani harvoin käytettyjä sanoja, niin olen tekstilläni tähänki nähden koettanut kortiseni vetää; näiden oudompien sanojen selityksen olen liittänyt kirjan loppupuolelle.

Selvyyden vuoksi olen kunkin laulun varustanut ainehistolla ja päällekirjoituksella, joita, kuten tietty, ei alkutekstissä ole.

Latinan kieltä tuntematonta lukiaa varten olen katsonut tarpeelliseksi varustaa tekstin lyhyillä selityksillä, jotka ovat enimmiten otetut H. Aminson'in "Kommentarier öfver Virgilii Aeneis"-nimisen kirjan toisesta painoksesta, mutta osaksi myös muualtakin.

Ennen kirjan viljelemistä pyydän minä lukiaa hyväntahtoisesti korjaamaan haitallisimmat huomatuista vioista ja painovirheistä, mitkä ovat nähtävänä loppuun liitetyssä paino- y.m. virhe-luettelossa, ja johon vielä liitettäköön, että sana suhahtain siv. 329, v. 474 on oleva suhahtaa; niiden välttäminen painopaikan kaukaisuuden ynnä muiden syiden vuoksi on ollut tavallista vaikeampi. [E-kirjassa e.m. virheet korjattu.]

Semmoisenaan, jommoiseksi sen olen voinut saada, tarjoan suomennokseni Aeneidin tuttavuuteen haluavan yleisön käsiin. Huomautukset, mitkä tapahtuvat sine ira et studio, s.o. kiukutta ja kiivaudetta, otetaan kiitollisuudella vastaan.

Suomentaja.

ENSIMMÄINEN LADLU.

Aeneaan tulo Karthagoon.

Ainehisto.

Johdanto. — Junon viha Troijalaisia vastaan (v. 1-50). — Juno pyytää, näitä hukuttaakseen, Aeolon päästämään myrskytuulet raivoamaan (51-80). — Myrsky (81-123). — Neptunus asettaa myrskyn (124-156). — Aeneaan saapuminen Pohjois-Afrikan rantaan ja levähdys siellä (157-222). — Venuksen valitus Juppiterille Troijalaisten kovan onnen vuoksi ja Juppiterin lohdutus (223-304). — Aeneas kohtaa Venuksen, joka hänelle selittää, mihin maahan hän oli joutunut ja lähettää hänet — pilvehen kätkettynä — Karthagoon (305-417). — Karthago ja sen muhkean temppelin Troijan sotaa kuvailevat kuvat (418-493). — Ilioneyn anomus Didolle suojelemaan Troijalaisia ja Didon leppeä vastaus (494-578). — Aeneas, tullen näkyviin, kiittää tästä Didoa (579-612). — Dido ottaa ystävällisesti Aeneaan ja Troijalaiset vastaan ja käskee valmistamaan juhlalliset pidot (613-656). — Lemmetär neuvottelee poikansa kera, kuinka he Didon hurmaisivat rakkaudella (657-696). — Pidot Didon hovissa (697-756).

Oon se, ku paimenten soraluikulla soittelin muinoin laulua, sitt' eroten lehikoista ma naapuri-pellot saatoin tottelemaan ehk' kuinkin ahnetta herraa, — maanmiesten hyväks työ, — vaan nyt Mars'in kamalasta[1] taistelust' ynn' urohosta ma laulan, jok' ensinnä Troijan 1 rannoilt' Italiaan, Lationkin äärille saapui, Salliman käskystä; paljonpa hän samos maita ja merta, tahdost' ylhäisten, vihan kantavan Junonki vuoksi: paljon kärsiä sai sodan aikana, siks kuni laittoi 5 kaupungin sekä toi jumalat, Lation suku jost' on, albalais-isät, niin myös Rooman korkeat muurit. Kerroppa, oi Runotar, mikä syy tai loukkaus tenhon, tai mitä surren hän, jumal'ruhtinatar, sysäs miehen hurskaan, mainehikkaan niin moneen vaivahan, vaaraan? 10 Moinenko täyttääpi viha myös jumalittenki mielet? Kaupunki olj ijäkäs, jota Tyron hallitsi kansa, Karthago, Italiast' etähällä ja suult' Tiberin vuon, mahtava aarteiltaan, aseleikkihin innokas varsin: Junon jot' yksinähän sanotaan yli kaikkia maita 15 hallinnehen, Samonkin yli saaren. Tääll' asehensa, täälläpä vaununsa olj; sen jo silloin kansoja tahtoi, kiiihkeäst' toivoi vallitsemaan, jos Sallima sois sen. Teukroin heimosta sill' oli kuullut nousevan kerran miehen, jon hajottaa oli määränä Punien muurit; 20 tästäpä kansan, laajalti hallitsevan, sodass' uljaan koituvan viel Libyan tuhoks; päättänehen täten Parkkain. Junopa, tuot' araksuin sekä muistaen entistä sotaa, jot' oli armahan Argonsa puolesta Troijassa käynyt, kun ei lähtenehet vihan syyt eik' katkerat murheet 25 mielestä, mut Parisen yhä tuomio rintansa pohjaa kalvaa, halveksitun ihanuutensakin syvä loukkaus, ryöväillyn Ganymedesin arvo ja inhomans' kansa: suuttuen kaikesta täst' etähäll' Latiosta hän esti, heitellen Danaoin tylynkin Akhilleen karikkeita, 30 Teukroja, ain' ulapalla; he kaikkia aavoja pitkin harhasivat, kuten onnensa ohjas, mont' ajast'aikaa. Näin tukalaa perustaa oli Rooman valtoa varsin. Tuskin purjehtineet olivat Sikulein näkyvistä halkoillen meren aaltoja vaahdokkait' ilomielin, 35 kuin Juno, ikihaavoa kantaen rintansa alla, näin nimes: "Täytysikös mun aivoitukseni heittää? Teukrojen hallitsijaa muka Italiast' en ma pois sais? Sen muka kohtalo kieltää! Eikös Argivo-laivat polttaa voinut ja nää merehen upotellakin Pallas 40 ainoan vimmatun Aijaan syyn sekä raivojen vuoksi? Pilvestä linkoillen tuo Juppiterin ukonnuolen laivat työns hajalleen, meret meuruellen vihureilla rinnoin raadelluin hänet henkivän tuulispäällä tempas ja sitten tuon kohen kallion särmeä paiskas. 45 Vaan minä Juppiterin sisar, puoliso, myös jumalaisten haltiatar tätä kansaa vastaan niin monet vuodet taistella saan. Kenp' täst'edes Junon tahtoisi voimaa palvella, ken enähän häll' uhreja nöyränä tehdä?" Näitä kun haltiatar sydämessään kiihtyen mietti, 50 Aeoliaan, vihurein kotihin tuli, raivoavaisten myrskyjen seutuun. Laajassa luolassa Aeolus täällä tuulet tuivertavat sekä myrskyiset väkipuuskat hallitsi, kahlein nää masentain sekä vankeudella. Harmissaan jyryten nämät vuoren telkien luona 55 hurjina pauhaavat. Yleväss' asuen hovissaanpa Aeolus hallitsee, vihat hilliten, mieliä tyyntäin: ellei niin tekis hän, nepä maat, meret, korkean taivaan tempaisi mukanaan ja ne niin sirottaisivat ilmaan. Vaan isä kaikenvoipa ne mustiin luolihin kätki, 60 peljäten tuot', ylevänki ne vuoren paadella peitti, määräsi heillen myös kuninkaan, joka vahvana voisi ohjia kiinnittää sekä laskea, käskyjen jälkeen. Junopa tuot' anoen on lausehin näin nimeellyt: "Sullen taivahisten isä kuin inehmoin soi herra 65 aaltoja tyynentää ja ne tuulella, Aeolus, nostaa; kansa, jot' en minä kärsi, nyt kyntää Tyrrhenin merta Iliot' Italiaan sekä voitetut vieden Penaatit: tuulet kiihottaos, ett' uppois laivojen keulat, tai aja nuo hajalleen sekä heittele ruumihit mereen! 70 Toist' on kymmentä varreltaan sulonymfia mulla, joist ihanimman sulle ma annan Deiopean, liittäen tuon sinuhun avioll', omakses ijäks lausun, kanssas viettämähän vuoks ansiojes ikäpäiväs kaikki ja saattamahan isäks sun ihanaisien lasten." 75 Aeolus vastaa: "Haltiatar, sun työsi on käskyn tutkia laatu, mut mun vain toivosi, käskysi täyttää! Mulle sa valtani suot, jumalainkin suosion saatat, sie minut myöskin teet jumalain aterjain osakkaaksi, vinhain myrskyinkin sä mun autoit hallitsijaksi." 80 Näinpä hän lausuttuaan löi valtikall' ontelon vuoren syrjähän; ryntäsi tuulet nyt kuni riehuva joukko sinne, joss' auk' oli tie, rajuten vihurillansa mailla. Laskeupi merellen suvituuli ja myrskysä louna, myös itä, yhdessä nuo meren meuruavat syvänteetkin, 85 rannalle vyöryttäen yhä karjaspäit' jyrinällä. Tästäpä miesten huuto ja köysien vinkuna syntyy. Äkkiä peittävät pilvet Teukroilt' taivon ja päivän; laskeutuu merellen nyt synkeä yö, sysimusta. Maannavat jyrskähtävät, särähtyy säkeneihinsä taivas: 90 kaikkipa miehillen tuhon joutusan rientävän uhkaa. Aeneaan jäsenet vilust' äkkiä kohmehen käyvät. Huoaten nostaa hän molemmat kädet taivoa kohden, näin nimeten: "Oi, kolmasti, neljästi onnelliset ne, Troijan, joill' yleväin oli sallittu muurien luona 95 kuoll' isien näkyviss'! Oi, sie Danaoin uros uljas, Tydeon poika, ma miks' en hukkua Ilioss' saanut enkä sun kättes kautta jo siellä mun henkeni heittää, joss' on julman Akhilleen keiholta kaatunut Hektor, voimakas Sarpedon — sekä joss' Simoïs-joki huuhtoo 100 aaltojens' all' urosten asehet sekä jäntevät ruumiit?" Näin hänen lausuissaan ulisten lyö pohjonen myrsky äkkiä purjeihin sekä laineit' tähtihin nostaa. Airot murskahuvat ja nyt kääntyvi keula ja laine laitahan roiskahtaa sekä jyrkkänä vuorena uhkaa. 105 Nuo ovat aaltojen harjalla, näill' on maa näkyvissä lainetten välyksessä ja hiekalla telmivät tyrskyt. Kolmet temmattuaan Suvi töytäyttää salasärkkiin, särkkiin, joit' Itaalot meren keskus-alttariks kutsuu: hirveä harjannet ulapalla; mut laivoa kolme 120 seljältä Syrtteihin Itä tunkee (surkea nähdä), rannoillen sysäten, ja ne hiekan vallilla kiertää. Sen, joka Lykiolaiset, Oronteenkin vakamielen kantoi, jäljestä päin hänen nähden hirveä laine peittää: järkähtyy sekä suin päin aaltohon suistuu 115 nyt perämies; mut paikallaan alus kertoa kolme kierryttyään vajos viimein ahneesen kurimukseen. Harvoja nähdään uiskelevan enähän ulapalla; uiskeli laudat vain, urosten asehet, varat Troijan. Ilionein tukevan aluksen ynn' urhon Akhaten, 120 myöskin Abaan sekä sen, ijäkäs samos jolla Aletes, voittaa myrsky ja kaikki ne liitteill' löyhentyneillä vett' imevät tuhokasta ja rappeuvat rakoloihin. Vihdoin suurella pauhulla kuohoavaks meren huomaa, hyisenkin rajusään Neptunus ja syöveri pohjain 125 liiaksi liikkuvan. Silloin aallon harjalta nostaa leppeän pääns' sekä kummastuen merellen tähystääpi. Huomaa Aeneaan alukset hajallaan yli seljän, aaltojen, taivonki uhkaaman tuhon vaarassa Teukrot. Kohtapa arvaa sen veli Junon kiukkujen syyksi. 130 Luokseen Lännen kuin Idän kutsui; näin nimes sitten: "Näink' ylen luotatten muka korkeahan sukuhunne? Maan sekä taivaan vain sekaluttain heitellä, tuulet, rohkeatten, jopa vain luvattain mokomat vesivuoret nostaa! Kyllä mä teit' —! Mut on hillittävät toki aallot. 135 Ett' edespäin toki niin hyvin suoria moisista töistä! Tiehenne suoritkaa, kuninkaallenne viestinä vieden: ei merivaltaa häll' ole, vaan mull', Onnetar suonut, mullepa julman kolm'kärenkin! Hänen vallassa olkoot, Kaakkoinen, kotiluolanne; Aeolus kerskukohon siell' 140 linnassaan sekä hallitkoon vihurein komeroita!" Näin nimeten nopeasti hän tyynentää meren kuohut, pilvetkin pimeät hajottain palauttavi päivän. Cymothoe sekä Triton työntävät kaikilla voimin laivoja särkiltä pois; heit' auttaa kolm'kärellään hän; 145 aukaisee, tyventäin meren, Syrttien hiekkaset renkaat: sittepä rattaillaan meren selkää lentäen kiitää. Niinkuin suuressa kansassa joskus, noustua melskeen, rahvas kurja ja raaka kun raivoissaan elämöipi: soihdut jo lentelevät, kivetkin jopa; tuop' aseheita 150 raivo: jos silloin nää osuvat näkemään uron hurskaan, ansiokkaan, niin ääneti kuulevat hörkössä korvat; mieliä johtaa hän sanoillaan, tyvennyttävi rinnat: näin asettui ulapan koko pauhina; katsoen sitten taas merellen, isä, pilvettömään siniseen ylä-ilmaan 155 ohjailee hevoset sekä vaunussa lentäen liitää. Aeneaan väsyneet toverit, lähisimpähän rantaan pyrkien päästäkseen, Libyan maan kääntyvät seutuun. Pitkänpä vuonon pääss' sia on; sen luo satamaksi saari, jonk' rantoja vastaan törmättyään meren aallot 160 murtuen haarouvat täst' tuon etäisiin lahermoihin. Laajat siellä ja tääll' ovat kalliot; taivasta kohden tunturit päällekkäin ylenee; mut vuorien juurell' laajalti on meri tyyn'; on vuorella aukea tanner välkkyävän salon keskellä; siellä on synkeän jylhä 165 horhon kalve ja vastassa paatten kattama luola; — tääll' ovat läikkyvät lähteet, luonnonki veistoa istuin louhessa: nymfien kotj. Ei laivoja oo väsyneitä tarvis ankkurihin tai nuorihin kytkeä täällä. Tännepä kokoon haalitun seitsemän laivansa kanssa 170 Aeneas tuli: maallen päästyä riemastuneina rientävät kilpahan Teukrot rannoillen halutuille, hiekalle laskeakseen meren hyydyttämät jäsenensä. Ens' kypenenpä Akhates iskeä nyt pirahutti, tartuttain tulen lehtihin siitä hän kuivia otti 175 luoksensa sytykkeitä ja liehtoi taulasta liekin. Veestäpä viljoa turmeltunutta ja jauhomaneuvot tuovat vaivoistaan väsyneinä ja aikovat sitten liekillä kuivattaa hedelmät ja ne paasilla survoo. Vuorelle Aeneas kavuten tähän aikahan katsoo 180 aavallen ulapall' ylen ympäri, josko hän huomais tuulen vieminä Antheiaan tahi Frygialaisten haaksia, tai Kapyn tai aseheit' takakeulalla Kaikon. Ei näe laivaakaan, mut huomaa rannalla kolme hirveä harhoavan; heti näiden jälkehen seuraa 185 aimosa lauma, mi laitumenaan piti laaksoa laajaa. Hän pysähtyin käsilleen heti tempaa joutusat nuolet, joutsen ja keihäät, joit' oli kantanut kelpo Akhates; johtajat ensinkin kenokaulat ja haarukkasarvet kaataa, muitakin sitten, kaikottain koko joukon 190 ampuen karkoittaa pakohon viheräisihin metsiin; eik' sinis hän lopeta, kunis kaatoi seitsemän aimo raavasta maahan ja näin sai kullekin laivalle yhden. Sieltä hän valkamahan läks, joss' omilleen jakoi saaliin. Viinejä, joit' oli oiva Acestes kaatanut leiliin, 195 rannalla Trinakrian heill' antaen muonaksi matkaan, kaataa; sitten näin lohuttaa murehelliset mielet: "Oi toverit, kova kohtalohan jo on tuttumme vanha, oi kamalampia nähneet, suonee kai lopun luoja näillenkin, kiviriutat kun pauhavat nähdä jo saitte; 200 Scyllan kauheat luodot ja Kykloopeinki te paadet saitte jo kestää! Uljastukaat sekä pankate mustat pois murehet! Ehk' joskus hauska on näitäkin muistaa. Kohtalojen monenlaisten ja niin monen rettelön kautta aijomme ain' Latioon ast', joss' on Sallima meille 205 säätänyt rauhaisat majat; siellä on nouseva Troija. Mielenne karkaiskaat ilosempaa toivoen aikaa!" Lausui näin ja hän huolista sairaana sydämessään toivoa teeskeli, mut syvän murheens' rintahan kätki. Saaliisen käsin käyvät ja einetten varustukseen: 210 taljoja kyljiltä nylkien, paljastavat sisälmykset; näit' osa pilkkoo, vartahasen palat värjyvät pistää; rannalle kattilan muut asettaa sekä laittavat valkeen. Voimia virkistävät aterjalla ja nurmella loikoin nauttivat viiniä kyllin ja riistaansa maukasta. 215 Sitte kun poistettiin halu ruokaan, vietihin pöydät, ystävistään kadonneista he juttelivat pakinoiden, häilyen toivon kuin pelon kesken, heit' elävikskö vaiko jo uskoisivat kadonneiks eik' kuuluviks koskaan. Hurskas Aeneas erittäinkin tarkan Oronteen 220 surmaa huokasi tai Amykon tai muisteli kurjaa onnea Lykon ja urhon Gyaan sekä urhon Kloanthon. Hän jopa päätti, kun Juppiter nyt sinitaivolta katsoin merta purjehikasta ja siinteleväisiä maita, rantoja suuriakin sukukuntia, kannella taivaan 225 seisahtuu, Libyankin seutuhun katsehens' suuntaa. Hällepä mielessään täänlaisia huolehtivalle surren, kyynelten sulosilmissä kimmeltäessä, näin Venus lausuu: "Sie, joka ihmisten, jumalainkin kohtalot hallitset sekä peljästytät salamalla, 230 kuinkapa Aeneakseni niin sua vastahan rikkoi, kuinkapa rikkoivat Teukrot, joilt' onnettomilta Italian vuoks telkeillään koko maailman piiri? Varmahan Roomalaisia näist' on nouseva joskus, vuosien viertyä on Teukroin suvust' urhoja taasen 235 syntyvä, jotk' ovat maat, meret saattavat valtahans'; niinhän sie lupasit. Mikä syy, oi taattoni, mielesi muutti? Tuo lohutuksena Troijan surkean sortuman vuoksi itselläin oli, onnella punnita onnettomuutta. Mut sama kuitenkin kova onni nyt vainovi heitä. 240 Minkäpä vaivoillen lopun suot, oi valtias suuri? Saattihan Antenorkin, Akhivein keskeltä karkuun päästyä, tunkea onnellisest' Illyrialaisten lahden, Liburnein myös sydänseutujen kautta, Timavon virranki voittaa, jossa se pauhulla yhdeksän-suisna 245 tunkeutuu merehen, vesin vieruja paisuvinensa painaen. Tänne hän kaupungin Paduan teki Teukroin suojaks, kansallekin sai arvon ja Dardanolaisten taistelut päätti; nyt tyynenä vienoa rauhoa nauttii. Vaan me sun heimos, joill' olet myöntänyt taivahan suojan, 250 sitte kun hukkuivat alukset (kamalaa!), yhen kiukkuin vuoks hylätään, etähäll' ajetaan pois Italiasta! Hurskauden sekö palkka on? Näink' meit' autat sä valtaan?" Tällepä ihmisten isä kuin jumalain hymyellen muodolla, joll' yhä hän seestääpi myrskyt ja taivaan, 255 suutelon tyttärelleen suo; sitten lausuvi näitä: "Poistaos pelkosi pois, Cytherea, on sukus onni muuttumaton; sä Lavinon vannotut muurit ja linnan näet sekä Aeneaan jalon viel' ylös taivahan tähtiin saatat; ei vähänkään ole mieleni muuttunut vielä! 260 Aeneas, näet, — kerron, kun sua tuo suru kalvaa, laajemmin julistain tulevaiset Salliman säännöt —, kestävä on kamalan sodan Italiassa ja julmat kansat on lyövä ja miehille luova lait sekä linnat, herrana kun Lation kesä löytääpi hänet kolmas, 265 kun kulunut on talvea kolm' Rutulein kukistuksest'. Poikapa Askanius, jota myös on kutsuttu Juloks, — Uus hän olj, kun mahtava viel' oli Ilion valta —, kuukautten kuluessa se kolmetkymmentä vuotta hallitsee sekä vallan Lavinon linnasta siirtää 270 Alba-Longaan; sitte sen kiertää muurilla vahvaks. Kolme jo sataa vuott' on hoitanut Hektorin kansa Albaa, kun papitar kuninkaallinen, Mars'ista raskas, Ilia siittävi kaksoiset. Romulus siten syntyy; tää puetettuna kellertävän suden-, hoitajans', taljaan, 275 vallan itselleen anastaa, perustain varustukset; kansanpa taas nimens' jälkehen Roomalaisiksi kutsuu. En rajotusta enk' heill' ajan määrää tahdo ma panna, vallan äärettömän heill' annan. Sittenpä Juno, nyt joka merta ja maata ja taivasta kiukuten kiusaa, 280 toiseks muuttavi mielens' ja Roomalaisia vaippaan vaadehdittuja maailman herroina kanssani suosii. Niin on päätetty. On ajan viertyä joutuva aika, jolloin Assarakon suku on yli kuulun Mykenen, Ftian ja voitetun Argoksen yli hallitsemassa. 285 Kerran syntyvi Troijan heimosta kuulusa Caesar, jonk' on valtaa vaan meri, mainetta estävä tähdet; (Julius, johtunut tuo nimi on nimest' aimon Julon). Kerran Olympoon tään varakkaan Idänmaan tavaroista varmahan viet, johon uhraillaan lupauksia hälle. 290 Silloin raukeavat sodat, ankehikkaat ajat poistuu. Muinais Usko ja Vesta ja Remon kanssa Qvirinus määräävät lakiloita ja rautasin kahlehin julman telkeävät Sodan portit. Tuo syäntyin perin julmaks istuupi kamaloill' asehillaan; ett' takoaan sa'at 295 kytkevät vaskiset kahleet, siks verisuisna se raivoo." Näin nimeten lähettää sitt' taivolta Maijasta siinneen toimittamaan, ett' Teukrille maat sekä Karthagon nuori kaupunki auk' avattaisiin eik' heit' tietämätönnä onnesta Dido maaltansa häätäis. Tää läpi ilman 300 siivillä lennettyään Libyan pian rantahan saapui. Käskynsä täyttää; Puunialaisten siis heti mielet tahdosta lauhtuivat jumalan. Etenkin kuninkaatar leppeän, rauhaisen sydämen saa Teukroja kohtaan. Vaan vaka Aeneas, yli yön ajateltua paljon, 305 päivän koitossa tutkimahan läks outoa seutuu, millekä rannallen taas tuulen tuomana joutui, ketkäpä tääll' asukkaat, pedotkos (maa jylhälle näytti) vai inehmot, — tovereinsa hän tiedoks tutkia päättää. Ontelon kallion suojahan lehtoiseen sekä jylhään 310 lahteen, tihkeän metsän varjohon laivansa kätkee: itseppä kumpaakin levykärkistä keihästä kantain lähtee, mut jälessään vaan seuraa yksin Akhates. Hällepä yhtyypi lehon keskessä äitinsä vastaan, neitona muodoltaan sekä Spartan impyen kuosiin 315 vaadehdittuna, tai kuni Harpalyke hevot ohjaa thrakialaiset, ku juosten kiitävänkin Idän voittaa. Riippui metsästäjän tapahan olallaan soma jousi, vaan hajan liehumahan jäi suortuvans' tuulien valtaan; polvensa paljastui, kun vyöll' oli solmittu lieve. 320 Ensiksi lausuu: "Nuoret miehet, o kertote mulle, näittekö eksynehen sisaristani täällä te jonkun, kantavan seljässä viintä ja täplikäst' ilveksen taljaa, taikk' ajavan kajotellen karjua vaahtoavaista?" Niin Venus; vastoamaan nyt näin Venuksen kävi poika: 325 "En ole yhtään kuullut en nähnyt sun sisaristas, — miks sua kutsuisin? — oi neito; sill' ei ole kasvos eik' sulo-äänesi ihmisenlainen. O, hengetär varmaan, tai sisar Febon? Tai joku nymfain heimoa olnet? Suopusa oo, kuka lienetkään sekä tuskamme poista; 330 neuvoos, minkäpä. taivahan alle nyt tai mihin maahan joudumme viimeinkin? Maan, kansan tuntematonna eksymme tännekkin kovan myrskyn vainoellessa. Uhreja täst' useoita me uhraamm' alttariloilles." Nyt Venus lausui: "Moinen kunnia mulle on liikaa. 335 Punein neidollahan vain on tapa kantoa viintä, kääriä pohkeillen ylevän purppuraisen kothurnon. Punien valtion sie näet ynnä Agenorin linnan: tää Libyan on maata, mi voittamaton sodass' onpi. Valtiot' ohjaa Tyron linnasta veljensä tähden 340 paennut Dido. Suuri on vääryys, mutkaset vehkeet! Päällisin puolin vain siis kerron seikkojen juonen! Konnuiltaan Tyrolaisista rikkain täll' olj Sykhaeus puolisonaan; sitä onneton lemmitsi mahdottomasti; neitona Didon häll' isä soi sekä ens' aviolla 345 tuohon liitti; mut silloin Tyrossa hallitsi veljens' Pygmalion, rikoksilt' ihan verraton kaikista muista. Näiden keskuuteen tora syttyi. Tuopa Sykhaeon, kullan vimmasta hulluna julmasti alttarin eessä, huolien siskostaan vähät, aavistamattoman murhaa 350 miekalla; kau'anpa tuo työns' peitti ja sairastavaisen lempivän valheitaan valaen, yhä toivolla petti. Vaan surevan unihin tuli haittaamattoman haamu, häll' osotellen kalveat kasvonsa ihmehen lailla: kauhean alttarin luona se miekoin puhkotun rinnan 355 näytti ja tuon salaisen teon paljasti näin kokonansa. Käskee tään pakohon heti rientää pois kotimaalta, tien varaks julkaisten häll' aarnio-aartehet maasta, aartehiston ihan suunnattoman hopeaa sekä kultaa. Tuostapa kauhistuin Dido paon kumppanit hankkii. 360 Yhtyvät julmaan joill' olj tyranniin kauhea kammo tai iso pelko; he ryöstävät, mitk' käsilleen osui laivat, kullalla lastatakseen; näin ahnehen Pygmalionin matkustavat merell' aarteet: nainen on kepposen päänä. Seutuun nää tulivat, joss' aimosat vallit sa nyt näet, 365 jossa sä Karthagon näet nuoren nousevan ilmaan, paikkaa ostettuaan, — min vuoksi sen on nimi Byrsa — vaan sen verta, min voisivat härjän vuodalla kiertää. Mut ketä its' oletten tai mistä te saavutte maasta, minnekä matkanne on?" Nyt näitäpä tiedustavalle 370 huoahtain syvähän näin Aeneas nimeääpi: "Jos, oi haltiatar, mun ens' alust' alkaen täytyis kertoa, aikasikin sua myöntäis vaivamme kuulla, ennenpä taivahan Vesper illan vaipalla peittäisi Meidät vanhasta Troijasta (jos nimi Troijan on teille 375 kuulunut koskaan), heitellyt meren aavojen kautta, rannalle täll' Libyan väkivaltanen paiskasi myrsky. Oon vaka Aeneas, ku Penaatit vien vihamiehilt' taltunehet aluksill'; on maineeni yli ilmain kuulu. Ma Italiaan pyrin; Juppiter on sukun' alku. 380 Kaksikin kymmentä meill' oli laivaa, kun Frygi-merta laskin, viittailless' emon tietä, mun onneni huostaan; tuskinpa seitsemän nyt Idän myrskyltä meill' enähän jäi. Outona, köyhänä kuljeksin Libyan erämaita, Euroopan sekä Aasian hylkynä." Eip' valitustaan 385 sietää voi Venus, mut täten poikoans' keskeyttääpi: "Kenpä sä lienetkään, en luule ma sun elon ilmaa hengittävän jumalain yli tahdon, kun tännekin pääsit. Matkasi jatka ja mee kuningattaren linnahan täältä! Sulle ma kumppanis säilynehiksi ja laivasi saavas 390 ilmotan; sillä ne tuulten kääntyess' ehtivät suojaan, jos vain vanhemmat mull' ennustus-opin oikein neuvoi. Näetkös joutsenparven leikkiä lyövän, joit' oli Juppiterin ylä-ilmasta syöksyvä lintu taivolla vainossa; saavuttaneen' eli saavuttamassa 395 heidät juuri sä nyt näet pitkässä sarjassa maata. Niinkuin nää palatessaan taivaall' leikkiä lyövät suihkavin siivin ladellen sekä sorjasti laulain, niinpä sun laivasi myös sekä varmat miehesi lienee valkamassaan tahi täysin purjehin rientävät sinne. 400 Astuos vaan vakavast' edespäin, mihin tiesi sun viekin!" Virkki ja kääntyessään hoht kaulansa ruusuväreissä, ambrosiaa jumalallista tuoksui suortuvans' pitkät; jalvoilleen alas laskihe lieve. Hän julkasi kohta käynnillä haltiatart' ihan selvään. Niin pian kuin nyt 405 äitinsä tunsi, hän surren kaipail erkanevaista: "Miks, oi julma, sa myös mua tyhjine haamunes peijaat poikoas niin usehin? Miks emme me yhtehen kättä liittää tai tosilauseit' taida kuulla ja vaihtaa?" Näin valitettuahan päin muureja suunnitti tiensä. 410 Vaan Venus matkustavaiset synkkään pilvehen peitti, umpehen verhoillen, tiheään sumuvaippahan kätkein, ettei kenkään nähdä heit' tahi kohdata voisi, matkoa viivyttää tahi tutkailla tulon syitä. Ylvänä sitte hän läks Pafohon, näkemään ilomieliä 415 huoneitaan sekä temppeliään, joss' saabealainen suitsutus tuoksusi hälle ja kukkais-kiehkurat tuoreet. Sillävälin polun johtoa myöten he riensivät matkaan. Vihdoin vuorellen kapuaat, ylemmäks joka linnaa nousevi, ynn' ylähält' tähystäät varustuksia täältä. 420 Siin' hovit Aeneaan imeheks, mökit joss' oli ennen; portteja ihmeksii, hälinää, katujen kivitystä. Kiireessään väki hyörivi; muureja laittavat yhdet; linnoa vahvistavat käsin paasia vierettämällä; huoneellen tilan yks osa etsii, sen ojin kiertäin; 425 tuoll' on tuomarien, pyhänraadin, senaatinki vaali; toiset kaivoivat satamaa ja teaatterillen muut korkeeta kivijalkaa veist, jätinmois-pilareita vuorista murs, joill' aikovat näyttölavaa koristella: kuin mehiläisetkin kevähän kukasrikkahass' maassa, 430 päivän poudassa puuhaavat sekä vaurastuneita poikia saattavat tai kun noutavat kirkasta mettä, tuppaillen sulonektarillaan komeroitansa täyteen, taikkapa korjaavat tulevain takat tai sotarinnan tehtyä, nää urosain väen laiskan patsahast' estäät: 435 kiehuvi työ, mesinummen haiskahtaa kukosteelta. "Onnelliset, oi, joiden jo nousevat muurit!" nyt lausuu Aeneas sekä linnan torneihin ylös katsoo. Kulkee pilvehen verhottuneena ja, yhtyen miehiin, hänt' ei (kummaa kas!) väen keskessä kenkänä huomaa. 440 Kaupungin sisustass' oli sangen varjosa puisto, joss' olivat vihurein sekä myrskyn heittämät Puunit, löynnehet vasta nyt merkin tuon, vikevän hevon pään ja jost' oli ennustanut jalo Juno; olj näin, näet, kansaa niin sotamaine kuin elon-onnikin seurova aina. 445 Temppelin Junollen komean tähän sidonilainen Dido nyt laittoi, lahjoist' uhkean, suositun varsin; joll' oli vaskesta kynnys ja vaskiset olj ovipielet portaitten yli; vask'ovetkin narisit saranoillaan. Oottelemattoman puiston ilmaus laimensi vasta 450 pelvon; täälläpä Aeneas taas toivoa tohti onnellisuutta ja onnettomuudess' se mielensä rohkais. Sillä kun tähdystelee, kuningattaren joutumist' oottain, suuressa templissä kaiken ja kaupungin upeutta, taide-niekkojen kun käsitöitä hän suuria katsoo, 455 ihmeekseen siell' Ilion taistelut järjestetyiksi huomas ja ehtineheks sodan, Atridain, Priamonkin, näillen julman Akhilleen mainehen maailman ääriin. Seisahtui sekä kyynelsilmin hän äänsi: "Mi paikka tai surujamm' mikä nurkk' ei viel' ole täynnä, Akhates? 460 Tuoll' on, kas, Priamus! On täälläkin hurskahall' arvo; täälläkin liikuttaa voi sääl' inehmolliset mielet. Pelkosi poista; on onneksi joksikin meille se maine!" Näin nimes; hartaasti kuvauksien muotoja katsoin huokas ja antoi kyynelvirran kasvoja kastaa. 465 Sillä hän huomas, kuinkapa Hellenit Pergamon luona taistellen pakenee, mut Troijan nuoriso vainoo; tääll' ajoi taas Frygilaisia takaa uljas Akhilles. Täst' etemmäks vähän matkaa hän surukseen näki Rheson teltatkin lumivalkeat, joissa sen, ens'unessansa, 470 tappoi Tydeolainen raivoillen verisesti, kuin hän vei tuliset hevot leiriins', ennenkun Troijan laidun ne syötti ja Xanthuksen joki eht janon jäähtää. Toisella puolellaan Troilus, kadotettua aseet, — poijut parka, kun taisteluhun Akhilleen kera ryhtyi —, 475 kiitääpi paeten; selällään ulos vaunusta roikkuin, ohjia sittenkin pitelee: maan pintoa laahas tukka ja kaula ja kaatunut keihäs uurteli multaa. Närkkähän Pallaksen sill'aikaa astuvat templiin Ilion naiset nyt hajahapsin tuoss'; suruharsoon 480 vaadehdittuna, vaikerrellen he rintojans' löivät. Kylmänä haltiatar vain tuijottaa kohen maata. Kolmasti Ilion muurein ympäri raastettuansa Hektorin hengettömän möi ruumihin kullast' Akhilles. Silloin vasta hän aivan rintansa pohjasta huokas, 485 kun näki loistokkaan asun, vaunut ja ystävän ruumiin, kun Priamon käsiään näki heikkoja nostavan maassa. Tunsipa itsensäkin päämiesten joukoss' Akhivein, joukkojakin Itämaan, asehet tuns Memnonin mustan. Tuolla Amazonien väen kuumois-kilpine johtaa 490 raivosa Penthesileia ja joukkojen keskessä kiitää, vyöllään kultaisellansa kiinnittäen sulorinnat, impi, jok' yhtymähän sotahan urosten kera rohkes. Näitä kun Aeneas imehtiipi nyt dardanolainen, kun ihastellen, hämmästyen yhä ääneti katsoo, 495 niin kuninkaatar, tuo ylen kukkea Dido jo templiin saa, jota jäljestä seuraa nuorien miehien joukko. Eurotan kuni varrella tai kuni Cynthian mäellä vie väkeänsä Diana ja kuin lukemattomat seuraa Luonnottaret sitä siellä ja täällä; hän kantavi viintä 500 harteillaan sekä astuen kaikk' jumalattaret voittaa; hiljaisestapa riemusta paisuu rinta Latonan; semmoinen oli Dido, kun kansan keskessä kulki, kiirehti töit' ilosesti ja hallituksen asioita. Sitt' ovellen jumalattaren, temppelin holvien suojaan, 505 suojaankin asetten hän valtio-istumell' istuu. Säätää oikeuden sekä lain, myös miehille töitä määräilee tasan tunnollisest' tahi arvalla päättää; äkkiä Aeneas väkijoukon kun tunkien huomaa tuovan Anthean, Sergeston sekä urhon Kloanthon, 510 kuin myös muitakin, joit' oli aavalta synkeä myrsky heitellyt etärannoillen, ajaen erillensä. Tuostapa hämmästyi hän, tuostapa valtas Akhaten pelko ja riemu; he kiihkeesti kätehen käden liittää tahtoivat, vaan mieltänsä häiritsee epätieto. 515 Mielensä malttain katselevat utupilvestä, minkä onnen nyt saavuttais urohot, mihin jättivät laivat, miks tulivat? — Valitut näet pursista kaikista miehet saapuivat anoen sekä huutaen pyrkivät templiin. Tultuahan sisähän, kun heill' lupa lausua suotiin, 520 vanhin Ilioneys näin tyynellä mielellä alkaa: "Oi kuninkaatar, jollenka uuden laittoa linnan Juppiter soi, kopeoitakin kansoja hillitä lailla, Troijan miespoloset sua viskellyt merimyrskyin, pyydämme: hillitkös alukset poroks polttelemasta, 525 hurskasta heimoa sääst' ynn' asjamme tarkkahan tutki! Emmepä ryöstelemään Libyan Penateita me tulleet tai merirosvoin moisina saalista pursihin viemään; ei ole voitettuin väki moinen ja röykkeä mieli. Paikka on, — Hesperiaks sitä Kreikanmaan väki kutsuu, 530 kuulusa maa, mahikas asehilta ja maan hedelmiltä, Eenotrit ovat sen asukkaita, — nyt Italiaksi kutsuvan mainitahan väen päällikköns' nimen jälkeen. Tänn' oli matkamme; äkkiä kun Itä nousi ja myrskyäväisenä meidät 535 vei kariloille ja myrskyn pauhaavan vihureilla saattaen voimakkaiks meren aallot eksytti särkkäin keskehen. Muutamat vain tähän rannoillenne me saatiin. Mut mi on ihmisten suku tää? Mikä sallivi maa niin armotont' tapaa? Eip' edes siedetä rannalle nousta, 540 seisahtaa evätään, sotahan yrittäin, lähimaahan. Jos ylenkatsotten inehmoin suvun tai aseheitaan, peljätkäät jumaloit' toki, jotk' hyvän kuin pahan muistaa! Meill' oli Aeneas kuninkaanamme; ei sitä kenkään hurskaamp' ollut eik' asetaidoltaan etevämpi; 545 täänpä jos miehen Sallima säästi ja viel' eloss' on hän eikäpä sortunut viel' ole Tuonen julmahan varjoon, varmaankin katusitten velvollisuutenne laimin lyöneenne! Viel' onhan Sicilian seutuvill' linnat, pientarehet sekä kuulusa Troijan heimost' Acestes. 550 Kiskoa maallen suo siis tuulien murtamat laivat, hirsiä hankkia myös salomaista ja airoja veistää; sittenpä löyttyä taas kuninkaamme ja kumppanuksemme, lähdemm' Italiaan iloten Lation alueille; vaan jos onnemme raukes ja sunkin, oi isä Teukroin, 555 peittänyt on Libyan meri eik' enähän ole toivoo, niinpä Sikulien raumaan, valmeihin asunnoihin, josta me saimme, Acestes valtian luo palajamme!" Näin sanel Ilioneys; muut suostumustaan sorinallaan näyttivät Dardanidat. 560 Didopa vastas näin lyhyeen, alas silmänsä luoden: "Teukrot, poistote pois sydämestänne pelko ja huoli! Valtion nuoruus, vaaratki, näet, pakottaa mua näihin huolihin, vahtimahan rajat laajalti tarkkahan tuiki. Kenp' ei Aeneaan suvun, kenp' ei tuntisi Troijan 565 kaupungin hyvät miehet ja semmoisen sodan kauhut? Eip' ole Puuneinkaan sydän niin kiven kalttanen eikä aurinko Tyrialaistenkaan niin kaukana paista! Suuren Hesperian jos, taikka Saturnus'en pellot, taikkapa toivotten Erykon rajat, taikka Acesteen 570 saavuttaa, varallain teit' auttaen rauhassa lasken. Tai ehk! mieluummin asettuisitte kanssani tänne? Teidän on kaupunki silloin; maall' aluksenn' nyäskäätte! Yhdenpä arvon saa mult' Teukrot kuin Tyrilaiset. Joskopa Aeneas kuningas saman heittona myrskyn 575 saapusi tänne! Ma rantoja pitkin etsijät laitan, käskenpä myös hakemaan Libyan etäsimmätki nurkat, jos se ehk' kaupunkiin tahi metsihin eksynyt oisi." Näistäpä nyt sykähtää sydän niin urokkaisen Akhaten kuin isän Aeneaan; jopa pilvestä tahtovat varsin 580 lähteä. Ensinnä näin nimes Aenealle Akhates: "Oi, jumalattaren poika, mi arvelu mielehes juontuu? Kaikkihan tallella on; alukset, toveris takasin sait! Yks vain puuttuu, jonk' meren aavalla seljällä näimme hukkunehen; mut muu tapahtuu emos lausuman jälkeen." 585 Tuskin sen lausunut olj, kun äkkiä verhova pilvi usmana suoltuen, kirkkaan taivahan kannelle haihtui. Seisoo Aeneas, helosan valon loistossa hohtain, kasvoiltaan sekä harteiltansakin haltianmoisna; äitipä tään pojalleen suo nuoruuden verevyyden, 590 loihtii hiustenkin ihanuuden ja luo sulon silmiin: niinkuin norsunluun tahi Paroksen kiven saattaa tai hopean somistaa hyvin juotettu keltanen kulta. Sitten Didon puolehen kääntyen äkkiä lausui, hämmästyttäen kaikkia: "Tuo, jota etsitte, täss' on 595 Troijan Aeneas, Libyan rajusääst' avitettu. Oi sinä ainoa, vielä mi Troijan tuskia säälit, meitäkin kun, Danaoin karikkeita, ku mailla, merillä kaikkea tuskaa nähnehet oomme, sä köyhinä tahdot kaupungis, kotos suojahan ottaa; ei ole meidän 600 tarpehen kiittää, oi sua Dido, ansios jälkeen, eikäpä Dardanonkaan suvun maailmaan hajotellun! Sua jumalat, jos vainen hurskait' oottavi mikään ansiopalkka ja löytyy oikeuden omatunto, varmahan palkitsevat! Oi aikoa onnellisinta, 605 sie jona synnyit ja semmoiseks sinut vanhemmat saivat! Siks kuni laskeuvat merehen joet, siks kuni lankee laaksohon vuorten varjo ja kiiltävät taivahan tähdet, aina sun kunnias maine ja kiitollisuutemme kestää, missäpä vain asusin!" — Nimes näin sekä Ilioneystä 610 kätteli oikeallaan, vasemellaanpa Serestusta, sitte Gyaan sekä urhon Kloanthon jälkehen muita. Sidonilainenpa Dido hämmästyi näköään ens', sitt' täänmois-urohon epä-onnea; nytpä hän lausui: "Miks sua vaivaakin, jumalattaren poika, tok' aina 625 vastus? Millinen voim' yhä outohon rantahan työntää? Ootko se Aeneas, min sai Venus kukkea tuonoin Troijan Ankhisell' Frygian Simoïs-joen luona? Muistanpa Teukron maastaan karkoitettuna tulleen Sidonihin, jost' taasen hän valtansa uudisti Belon 420 turvissa. Silloinhan isä Belus Cyperin saaren ryösti ja voitettuaan sen sitten halttuhuns' otti. Siitäpä vuodesta ast' yhä Troijan kaupungin vaiheet tuntenut oon, nimes ynnä Pelasgeinkin kuningasten. Mainitsihan vihamieskin Teukroja kiittelemällä, 425 syntynsäkin Teukron ikiheimosta koetteli johtaa. Siksipä nuoret miehet, tulkaatte majahamme! Kautt' useain koetuksien on muakin sama onni vainonnut, kunis mun soi seisahtuu tähän maahan. Oppinut oon, surut nähneenä, toki onnetont' auttaan!" 630 Näin nimeää; sitt' Aeneaan hovihinsa jo saattaa, määrättyään jumalain ylistykseks temppeli-juhlan. Oiti hän rannallen lähettää parikymmentä härkää Aeneaan tovereille ja myös sata syöttilässikaa, ynn' emineen lihavaa karitsaa sata, tuohonpa Bakkhon 635 riemastuttavat lahjat. Vaan kuninkaallinen linna jo kaunistetaan komeasti, suojiinsa komeoihin kun valmistetaan hyvät kestit: siell' ovat loistavat purppurakatteet, taidolla tehdyt, pöytäkin on hopeainen; tään on veistetty kultaan 640 taattoin sankarityöt, eteväin tapauksien sarja, miessukujen kautt', ain' yhä muinaisest' alust' alkain. Aeneas, (sill' eip' isän rakkaus malttanut oottaa), laivoillen lähettääpi Akhaten joutuhun että kertois Askaniolle hän näitä ja tois hänet linnaan. 645 Armahass' Askanioss' on vaan isän hartahin huoli. Lahjojakin, pelastettuja Ilionin häviöstä, tuomahan käskee, kultakoruistaan kankean viitan, siihenpä hunnun, jonn' oli neulottu kiehkura kasvi, Argolais-Helenan koristuksia, joit' oli tuonut 650 Spartasta Pergamohon, avioon evättyyn halutessaan; häll' imehdyttävät lahjat olj emons' antanut Leda: paits sitä valtikankin, jota Ilione oli muinoin, tuo Priamon tytär vanhin, kantanut, kaulanki koljeet helmistä, kultasen kaksjakosan ja timanttisen kruunun. 655 Laivoilta hakemaan noit' oitis läksi Akhates. Uusiap' aikeita Cytherea nyt arvellen tuumii, keinoa, kuink' kävis, muuttaen muodon ja kasvot Kupido Askanion asemesta ja näin kuningattaren rinnan lahjoillaan lumoais ja sen lemmen leimuhun hurmais. 660 On hovi mutkainen, kaksikielisetkin Tyrilaiset mielessä kuin viha Junon; se huoli hänt' yölläkin vaivaa. Siksipä lentosallen pojalleen hän näin puheleepi: "Poikani, voimani, sie mun ainoa mahtini suuri, sie, joka halveksit myös Juppiterin ukonnuolet, 665 turvaiten sinuhun apuas anon, tenhoas vaadin! Tiedäthän miten kaikillen meren äärille veljes Aeneas ajelluks on tullut, närkkähän Junon kiukkujen vuoks; useastihan sie suruhin' otit osaa. Häntäpä Puunien Dido nyt luonaan viivytteleepi, 670 lauseillaan imartain; mie Junon kestejä pelkään, ettei tässäkähän tapauksessa hän vihast' erkii. Vehkeillen siks ennen ma lemmen liekillä tahdon valloittaa kuningattaren, ettei muuttusi jollain lailla, mut Aeneast' kerallain sydämestänsä lempis. 675 Kuinka sen tehdä sä voisit, nyt siitä mun tuumani kuule! Rakkaan taattonsa käskystä sidonilaisehen linnaan mennä mun armaihin kuninkaallinen poikanen aikoo, jätteitä meren, Troijanki liekkein lahjaksi vieden. Vaivutetun unehen ma Cytheran saarehen vien tuon, 680 taikkapa Idalion mäen temppelihin hänet kätken, ettei juontani tietäis eik' sitä häiritä voisi. Vehkeillen siis muotoiseksensa yhdeksi yöksi vaihtuos, poikani, Askanion omistain tutut kasvot, että, kun ottaa sun sylihinsä hilpeä Dido, 685 herkkuinsa kuninkaallisten sekä viinien vaiheell', silloin kuin sepäellen sull' antaa herttaset suukot, lemmellä sen lumoat sekä rakkaus-kaiholla peijaat!" Rakkaan äitinsä käskyä totteli Amor ja siivet poisti ja ilkkuen käy teputtaa kuni poika Julus. 690 Vaan Venus Askanion jäseneihin vuodatti unta rauhaisaa, hänet, armastellen rintoa vasten, vie ylös Idahan lehikkoon, johon meiranten hentoin kukkien kalveesen, sulosaan lemuhun hänet kätkee. Kuunnellen emoaan ilomielin jo kulki Kupido, 695 lahjoja Didolle vieden Akhateen kanss' upeoita. Heidän jo saapuessaan, kuninkaatar kullatun sohvan sorjilla patjoill' istui, laskeuneena sen keskeen; myös isä Aeneas ja jo Troijan nuoriso yhtyi; kaikki he laskeuvat purpuraisillen aluksille. 700 Palveliat käsivettä ja leipää nyt koriloissa tuovat, pyyhkimetkin ylen hienosta kankahast' tehdyt. Myös viiskymment' on sisäpiikaa, virkana joill' on ruokien laittaminen sekä alttari-liekkien hoito; olj sata piikaa muut', yhen verran yhdenikäistä 705 palveliaa, jotk' kattavat pöydät ja täyttävät maljat. Tyrialaisistakin ilosuojihin yhtyvi monta; pyydettyinä he sohvihin istuivat koreoihin. Lahjoja Aeneaan sekä Juloakin ihaellaan, muotoa kaunoisen jumalan, sanojen somautta, 710 harsoa, huntua myös, johon neulottu kiehkura kasv' olj. Didopa varsinkin, tuo turmion aijotun uhri, ei voi täyttääkään haluaan, yhä kiihtyen katsoo lahjain nyt koreutta ja poikasenkin ihanuutta. Vaan kun jo Aeneaan, telien, oli kaulassa ollut, 715 kun isän erhettyneen se olj täyttänyt rakkaudella, Didon luo meni. Tääpä nyt silmillään, sydämellään riippui tuossa ja tuon sylihins' sulk tietämätönnä, haltia millainen polost' uhkas! Äitiä muistain tuo vähitellen jo haihduttamaan rupeaapi Sykhaeon 720 Didon mielestä, lempehen kiivahasen lumoellen unhottaneen sekä ammon aikoja tyynehen rinnan. Ruoalta päästyä kun levättiin sekä syrjähän pöydät vietihin, maljoja tuodaan, kukkasin kaunistetuita. Suojihin syntyypi häly: kaikahuviss' saliss' sointuu 725 laulu ja kultaillultapa laelta jo kiiltävät kirkkaat kruunut, ja loisteellaan vaha-soihdut voittavat yösen. Didopa maljan, sen timanteista ja kullasta raskaan, vaatii, sitt' tämän viinillä täyttää; Belosta asti tuota jo heimonsa käytti; nyt hiljaisuus hoviss' syntyy: 730 "Juppiter, vierasten lait määrännees taru kertoo, teeppä sä Puuneillen sekä Troijastakin eronneille, päivyt tää ilosaksi ja ainakin muistettavaksi! Lahjoittaos ilos Bakkho ja siekin ehtosa Juno! Viettööten tekin, Puunit, juhloa suosiollisna!" 735 Virkki ja pöydällen kaas viiniä tilkan ja ensin, uhrattuaan, sitä hiukan huulillansa hän maistaa; rohkaisten ojentaa Bitiolle sen sitten. Se julma tyhjensi vaahtoavan pikarin ihan tilkkahan asti; muut ylimykset sen jälkeen. Kultasta kannelta soitti 740 hapsikas Jopas niin kuin hänt' oli neuvonut Atlas. Lauleli retkiä kuun sekä auringon pimennykset; mist' on ihmissynty ja karjan ja vetten ja liekin, Arkturon, vesikkäin Hyadain, Otavais-parin tähtein, mintähden merehen niin varhain talvinen rientää 745 aurinko, taikkapa yö miten niin lyhenee kesäsillä. Puunit innokkaast' taputtaat, heit' Dardanot seuraa. Näin koko yön puhellen monenlaisia onneton Dido vietti ja huomaamattahan täyttyi rakkaudella: paljon kons' Priamosta hän tieteli, Hektoristai kons', 750 kons' mityset asehet oli, kun tuli Koittaren poika, milliset Diomedeen hevot ynnä min lainen Akhilles. "Noh, mut kertoileppa, o vieras, ens'alust' alkain", lausuu, "sie Danaoin kujehet, sukus onnettomuudet, ynn' omat seikkailus! Jopahan vuos seitsemäs vieree 755 harhaellessasi sun nyt kaikkea maata ja merta!"

Viitteet:

[1] Neljässä alkuvärsyssä, joista monet epäilevät, tokko ne ovatkaan Vergilion sepittämiä, viitataan runoilijamme sepittämiin teoksiin, nim. paimenlauluihinsa (Bukolika) ja oppirunoihinsa maanviljelyksestä (Georgika) sekä vihdoin käsillä oleviin Aeneidi-lauluihinsa. — Mars oli Roomalaisten sodanjumalan nimi.

V. 1. "Urohosta", nimittäin Aeneaasta, Ankhisen pojasta, joka oli Troijan etevimpiä urhoja ja jonka Verg. otaksuu Rooman kansan kanta-isäksi. — "Troija" oli kaupunki, jonka Kreikkalaiset n. v. 1184 e.Kr. hävittivät Vähässä Aasiassa.

V. 2. "Latio" (lue: Laatsio) oli sen maakunnan nimi, johon Rooman kaupunki oli perustettu.

V. 3. "Sallima" = Luoma, Kohtalo (roomal. Fatum) oli kaikkea johtava salainen valta, jonka säännösten alle ajateltiin jumalainkin täytyvän nöyrtyä.

V. 4. Juno, pääjumalan Juppiterin puoliso ja sisar, oli avioliittojen suojelija ja jumalattarista ylin.

V. 7. "Albalais-isät", s.o. Alba-Longan kaupungissa asuneet Roomalaisten esi-isät; Alba-Longan perustajaksi mainitaan Aeneaan poikaa Askaniusta, mutta Rooman kaupungin perustajaksi tuli tään jälkeläinen Romulus (n. v. 753 e.Kr.)

V. 13. Karthago oli ikivanhan Tyron kaupungin siirtolais-kaupunki, jonka Tyrosta paennut tyytymätön joukko oli naisen Didon johdon alla perustanut Libyan maakuntaan pohjois-Afrikassa (lähellä nykyistä Tunis-kaupunkia); tämä tapahtui historian otaksumisen mukaan vasta n. v. 880 e.Kr. — Tiber (nyk. Tevere) on virran nimi, jonka varrelle Rooma on perustettu.

V. 16. Samos oli eräs Kreikkalaisten asuma saari Egean meren pohjoispuolella, jossa Junolle osoitettiin suurinta kunnioitusta.

V. 19. "Teukroin" s.o. Troijalaisten; näin nimitetään Troijaisia välistä erään esi-isänsä Teukerin mukaan. — V:ssä 19 ja 20 tarkoitetaan roomalaista sotapäällikköä Scipiota (nuorempaa), joka v. 146 e.Kr. hävitti Junon suosiman Karthagon.

V. 22 "Parkat" = Onnettaret, joita oli 3, nimittäin: Klootho, joka kehräsi, Lakhesis, joka mittasi, ja Atropos, joka katkasi elämän onnen langan.

V. 24. Argos oli eräs Kreikan maan kaupunkeja; tässä, kuten usein muulloinkin, runoilijamme käyttää osan nimeä kokonaisen, Kreikan kansan asemasta. — Troijan sodan kertoo taru syntyneen näin: Kun Ftian kuningas Peleys ja merenneito Thetis viettivät häitään, kutsuttiin kaikki jumalat ja jumalattaret vieraiksi paitsi riidan jumalatarta Eris'tä, koska peljättiin hänen tapansa mukaan, häissä riidan nostavan. Tuosta vihoissansa viskasi Eris hääsuojaan kulta-omenan, jolle oli kirjoitettuna: "kauneimmalle." Jopa nousikin tästä riita, varsinkin kolmen etevimmän jumalattaren, Junon, Minervan ja Venuksen kesken, koska jokainen piti itsensä kauneimpana. Riidasta päästäkseen, päättivät he sen jättää Troijan kuninkaan Priamon pojan Paris'en ratkaistavaksi, ken heistä tuon kulta-omenan oli saapa. Tultuaan Pariksen luo, kun tämä oli parhaillaan isänsä laumoja kaitsemassa, koetti jokainen heistä lupauksillaan taivuttaa hänet puoleensa. Juno lupasi, jos hän kultaomenan saisi, Parikselle kunniaa ja valtaa, Minerva, viisauden jumalatar, viisautta, ja Venus (= Lemmetär), kauneuden jumalatar, kauneimman puolison. Paris antoi kulta-omenan Venukselle. Kiitokseksi tästä johti hän hänet Spartaan kuninkaan Menelaon luo vieraisiin, jolta Paris sittemmin ryösti hänen puolisonsa, sen ajan kauneimman naisen, Helenan, ja vei hänet Troijaan. Tätä vääryyttä kostamaan nousi koko Kreikan kansa ja siitä sai Troijan sota alkunsa, joka 10 vuotta kestettyään, päättyi Troijan hävityksellä.

V. 28. Ganymedesin, Troijan kuninkaan pojan, jonka Juppiterin kotka oli ryöstänyt, teki Juppiter juomanlaskiakseen.

V. 30. "Danaoin", näin nimitetään Kreikkalaisia erään esi-isänsä Danaus'en jälkeen. — Akhilles, edellämainitun Peleyn poika, oli kuuluisin kreikkalainen urho Troijan sodassa.

V. 34. "Sikulein" = Sicilian saaren asukkaiden näkyvistä, jossa Teukrot harhamatkoillaan viimeksi olivat olleet.

V. 40. Pallas on Minervan kreikkalainen nimi.

V. 41. Aijax, Oïlein poika, oli häväisnyt Minervan templin Troijassa.

V. 51. Aeolia (lue: Eeolia) oli maakunta Kreikanmaan luoteiskulmalla.

V. 68. Ilio on Troijan toisintonimi. — "Penaatit" oli kotijumalain kuvia, joiden luultiin suojelevan kotia; kullakin perheellä samoin kuin valtioillakin olivat omat suojelus-penaatinsa.

V. 71, Nymfit olivat jumalattarien palvelusneitoja.

V. 97. Tydeon poika oli kuuluisa kreikkalainen urho Diomedes, joka kerran oli vähältä tappaa Aeneaan.

V. 99. Hektor, Priamon poika, oli urhoollisin Troijalaisista, jonka Akhilles voitti ja kaasi.

V. 100. Sarpedon, Juppiterin poika ja Troijalaisien liittolainen; hänet kaasi Akhilleen ystävä Patroklos. — Simoïs oli erään virran nimenä, jonka läheisyyteen Troija oli rakennettu.

V. 108. "Suvi" s.o. Etelätuuli.

V. 111. Syrtit, vielä nytkin saman nimiset lahdet Afrikan pohjoisrannalla.

V. 114. "Hänen nähden", nim. Aeneaan. — Orontes, Ilioneys, y.m. tällä kohtaa mainitut olivat Aeneaan kansalaisia.

125. Neptunus, sama kuin Suomalaisten Ahti, oli meren jumala, Juppiterin ja Junon veli; hänen valtansa merkkinä oli kolmikärkinen hanko.

V. 144. Cymothoe ja Triton olivat meren neitoja, samaa kuin Suomalaisten Wellamon neidot.

V. 161. "Lahermoihin" = lahdermoihin = lahdenpohjukoihin.

V.. 195. Acestes oli troijalaisen kuninkaan nimi Sicilian saarella, jonka luona Teukrot olivat viimeksi vierailleet.

V. 196. Trinakria, s.o. kolmikärkinen, — niin kutsuttiin Siciliaa myöskin, sen kolmikulmaan vivahtavan muodon vuoksi.

V. 201. Scylla ja Kharybdis oli vaarallisten meren kurimusten nimenä kummallakin puolella Sicilian ja Italian välistä, Messinan salmea. — "Kyploopit" (s.o., "ympyräsilmät") oli julmien jättiläisien nimi, joilla taru kertoo olleen vain yhden silmän (luultavasti tulivuorien personifikationeja).

Värsyissä 220-222 mainitut olivat Aeneaan tovereita.

V. 242. Antenor purjehti Troijan hävityksen jälkeen pitkin Adrian merta sen pohjoispäähän, jossa, Venetian tienoilla, nousi maalle ja perusti pohjois-Italiaan Patavon (nykyisen Paduan) kaupungin.

V. 244. Timavo on erään joen nimi Pohjois-Italiassa.

V. 248. Dardanolaiset = Troijalaiset; Dardanus oli Troijalaisten esi-isä.

V. 257. Cytherea oli Venuksen lisänimi, Cytheran saaren mukaan, jossa häntä palveltiin.

V. 258. Lavino oli erään, Aeneaan Latioon perustaman kaupungin nimi.

V. 266. Rutulot olivat eräs kansa keski-Italiassa sekä Aeneaan kiivaimpia vastustajoita, kun tämä saapui Italiaan.

V. 273. Mars on sodan jumalan nimi.

V. 275. Tarun mukaan oli susi sotaisen Romulon imettäjänä.

V. 284. Assarakos oli Ankhisen isänisä. — Mykene oli erään kaupungin nimi Argolin maakunnassa, Kreikassa; se oli Menelaon veljen Agamemnonin asuinpaikka.

V. 285. Ftia, kaup. Thessaliassa, Akhilleen syntymäpaikka.

V. 286. Caesar = kuuluisa Julius Caesar.

V. 289. Olympo on kreikkalaisten mukaan paikan nimenä, jossa heidän jumalansa asuivat (= taivas); Thessaliassa on myös samanniminen vuori. — "Idänmaan tavaroista." Tällä tarkoitetaan Caesarin retkeä Mithridateen poikaa Farnaacesta vastaan V. Aasiassa.

V. 292. Vesta oli yhteisen turvallisuuden ja yksimielisyyden jumalatar. — Remus oli Romulon veljen nimi. — Qvirinon nimellä palveltiin Romulusta tään kuoleman jälkeen jumalana.

V. 294. Sotaakin palveltiin jumalana. — "Sodan portit" tarkoittaa sodan jumalan Janon temppelin portteja, jotka vain sodan aikana olivat auki.

V. 297. "Maijasta siinnyt" = Merkurio, Juppiterin ja Atlaan tyttären Maijan poika, jumalitten airut.

V. 302. "Puunialaisten"; nimi on luult. latinalainen muoto foinikialaisten nimelle; Karthago oli Foinikilaisten (l. Feniciläisten) perustama.

V. 316. Harpalyke oli, tarun mukaan, erään naissotilaan, Amazonin nimenä.

V. 317. Thrakianmaa oli kuuluisa hevosistaan. — "Idän", s.o. itätuulen.

V. 329. "Febon sisar" oli Diana, metsästyksen jumalatar.

V. 337. "Kothurno" oli korkea puolisaapas, jota käytettiin metsästyksellä oltaissa.

V. 338. Agenor oli Didon esi-isiä.

V. 343-347. Venus, pysyäkseen tuntematonna, kertoo tässä kansan tapaan, asialle luonnollista järjestystä noudattamatta.

V. 367. "Byrsa" (vert. "pörssi") merkitsee vuotaa; taru kertoo heidän leikelleen vuodan hienoiksi remeleiksi, joilla saattoivat kiertää suuren alan.

V. 374. Vesper on iltatähti.

V. 380. Dardarius, Troijalaisten esi-isä, oli Juppiterin ja Elektran poika.

V. 394. "Juppiterin lintu" = kotka.

V. 403. Ambrosia oli jumalain hyvähajuinen voide, jolla he itseään voitelivat; se oli myöskin heidän ruokanaan. Heidän juomansa nimenä oli nektar.

V. 406. Tarun mukaan oli Aeneas Venuksen ja Ankhisen poika.

V. 415. Pafo oli kaupunki Cyperin saarella, Venuksen mielipaikka.

V. 416. Saba oli vanha kaupunki Arabiassa, vanhaan aikaan maailman kuulu hyvänhajuisista lemuaineistaan.

V. 446. Sidon oli Foinikilaisten toisen pääkaupungin nimi.

V. 466. Pergamo oli Troijan linnan nimi.

V. 469, Rheso oli thrakialainen kuningas, Troijalaisten liittolainen. Ennustuksen mukaan ei olisi Troijaa voitu valloittaa, jos hänen hevosensa olisi saaneet juoda Xanthon joesta; ennenkuin sitä ehtivät, varasti ne öiseen aikaan Tydeon poika Diomedes.

V. 474. Troilus oli eräs Priamon poikia.

V. 485-488. Priamo rukoili polvillaan Akhillesta, että saisi haudata poikansa Hektorin ruumiin.

V. 489. Memnon oli mustien Afrikalaisten johtaja, Priamon sukulainen ja liittolainen.

V. 490. Amazoneiksi kutsutaan erästä tarumaista sotaista naiskansaa, joka oli myöskin Troijalaisien liittolaisia.

V. 498. Eurotas, virta Lakoniassa Kreikan maalla, jonka rannalla Spartan kaupunki oli. — Cynthia oli vuoren nimenä Delos'en saarella Arkhipelagissa sekä oli, tarun mukaan, Apollon ja Dianan syntymäpaikka.

V. 502. Latona oli Apollon ja Dianan äidin nimi.

V. 530. Hesperiaksi kutsuivat Kreikkalaiset Italiaa sen vuoksi, että sen asema oli heidän kotimaastaan länteen päin. (Hesper = ilta, länsi).

V. 532. Eenotrit olivat kreikkalaisia (Pelasgeja), jotka olivat Kreikasta sinne siirtyneet.

V, 560. Dardanidat = Troijalaiset.

V. 569. "Saturnus'en pellot", s.o. Lation maakunta, jossa Juppiterin isän Saturnon sanotaan ennen hallinneen.

V. 570. "Erykon rajat" = Sicilia, sen kuninkaan Erykon mukaan.

V. 590, "Äitipä", nim. Venus.

V. 592. "Paroksen kivi" tarkoittaa valkoista marmoria, jota saatiin Paroksen saarelta (Arkhipelagissa).

V. 624. Pelasgit olivat Kreikanmaan alku-asukkaita.

V. 635. Bakkhus oli viinin jumala.

V. 658. Kupido (= Amor) oli Venuksen, ampumaneuvoilla ja siivillä varustettu, sokea poika ja äitinsä apulainen.

V. 661. Tyyrolaiset, jotka olivat kauppaa käypää kansaa, olivat kuuluisat kavaluudestaan.

V. 681. Idalion (myös Idalia) oli erään vuoren nimi Venuksen mielikkisaarella Cyperillä.

V. 741. Tarun mukaan oli Atlas eräs Mauretanian kuningas ja tähtitieteen oppinut, mutta joka sitten tuli muutetuksi Atlas vuoreksi.

V. 744. Hyadat, eräs pienempi, seitsentähtinen, V-muotoinen tähdistö, jonka nousun luultiin tuottavan pitkällisiä sateita.

V. 751. "Koittaren (= Auroran) poika" tarkoittaa Memnonia, Troialaisten liittolaista.

TOINEN LAULU.

Troijan hävitys.

Ainehisto.

Aeneas alkaa kertomuksensa Troijan hävityksestä (l-12). — Puuhepo, täynnään siihen kätkettyjä kreikkalaisia asekkaita; Kreikkalaisien lähtö Tenedon saaren yksinäiselle rannalle kätköön (13-24). — Troijalaisien erimielet puuhevon tarkoituksesta (25-56). — Kreikkal. Sion antautuu Troijalaisille ja kertoo, valheita keksien, omia kovia kohtaloltaan sekä selittää hevon tarkoituksen (57-198).— Laoko'onin kuolema saattaa Troijalaiset hinaamaan puuhevon linnaan (199-253). — Kreikkalainen laivasto palajaa ja Sion, aukaisten hevon teljet, päästää siitä Kreikkalaiset ulos (254-267). — Hektorin haamu herättää unesta Aeneaan, joka huomattuaan Troijan tulipalot ja perikadon päättää taistellen kuolla ja saapi joukon samanmielisiä kumppaneja (268-369). — He voittavat ensin yön pimeässä Androgeon joukkoineen, vaihtavat aseensa kreikkalaisiin aseihin, mutta pelastaissaan Priamon vangittua tytärtä kärsivät asevaihtonsa vuoksi tappion ja hajoavat toisistaan (370-437). — Taistelu Priamon hovissa ja naisten tuska siellä (438-505). — Priamon kuolema (506-558). — Aeneas huomaa Helenan piilopaikasta, tahtoo tälle kostaa Troijan häviön, mutta tulee äitinsä Venuksen kautta tästä estetyksi, joka käskee hänen pelastamaan edes omaisiansa, koska kaupunkia ei enää voitu pelastaa (559-633). — Ankhises, joka ensin kieltäytyi lähtemästä matkan vaivoja kärsimään, tulee ihmeitten kautta siihen saatetuksi (634-720). — Pakomatkalla eksyy Aeneaan puoliso Kreusa, joka, sittenkuin Aeneas kauan oli turhaan etsinyt häntä, ilmestyy haamuna tälle ja tään lohduttaa (721-795). — Aeneas palajaa isänsä luo ja pakenee seuroineen vuorille (796-804).

Vaijeten Aeneahan nyt kasvonsa käänsivät kaikki. Kunnia-paikalta siis näin Aeneas isä alkoi: "Haikean murheen käsket uudistamaan, kuninkaatar, kuinkapa Troijan arvon ja kuin valitettavan vallan mullistivat Danaot sekä myös mitä näin minä kurjaa, 5 jost' osan runsahan sain minäkin. Ken Myrmidolaisten tai Dolopein tai julman Odysseyn miehistä näitä kertois kyyneletöinnä? Taivaallenki jo rientää kostea yö sekä laskeva täht' unen huostahan vaatii. Vaan jos niin haluat ylen tietää kohtalojamme 10 lyhvehen kuullakses sekä Troijan sortumis-vaivaa, vaikkapa muistellakin kamoksuttaa, mieltäni karmii, mie alan." Onnen hylkäämät sekä taistossa lyödyt päämiehet Danaoin, monet vuodet tuhlattuansa, vuorenmois hevon ylhäisen Pallaan avittaissa, 15 valmistavat sekä kuusen lautoja liittävät kyljiks; sen selittäät kotimatkansa uhriks. Tää levis maine. Tuon lymypaikkoihin pimeöihin he miehiä kätkee arvalla nuo valiten sekä näin väellään asekkaalla vatsan täyttelevät kokonaan ja sen hirveät kuilut. 20 On näkyvissä Tenedos, varsin kuulusa saari, aarrekas niin kauan kunis vain Priamon pysyi valta, nyt vaan lahti ja laivoillen ylen vaarakas paikka; tultua tänne, he kätkeyvät erämaisehen rantaan. Vaan mepä luulimme heidän jo purjehtineen Mykenaahan; 25 siksipä ankehikkaan surun hylkääpi koko Troija. Portit aukaistaan: ilotellen Dorien leiriin rientävät katsomahan nuo hyljättyy meren rantaa. Täss' Dolopein väki, täss' oli julman Akhilles'en teltta, laivaston sija tuoss' sekä täss' oli taistelutanner. 30 Kummeksii osa Pallas-impyen turmiolahjaa, ihmetellen hevon mittaakin. Esimmäisnä Thymeetes neuvoo saattamahan sisähän ja sen viemähän linnaan, — viekkaudestako vai jo se niin oli Troijalle säätty. Vaan Kapys ynnä ne, joiss' oli valtias järkevä mieli, 35 syöksemähän merehen kehoittaa koko viekkahan Kreikan lahjan-peljätyksen tahi maallakin tuon poroks polttaan, taikkapa, puhkaisten mahan, tutkimahan sisälmykset. Mielihin erkautuu monihin epätietonen kansa. Seurailless' isojen väkijoukkojen tuoll' esimmäisnä 40 linnasta Laokoón alas rientää kuvaten sinne, huutaen kaukaa: "Voi poloset, mitä mielettömyyttä? Mennehiks vai vihollistenne luulette? Vai Danaoiden lahjat vilpittömiks mitkään? Sitenk' tuttu Odysseys on? Joko on tähän puuhun Akhivoja kätköhön pantu, 45 taikk' on tää kone laitettu meidän muurien turmaks, huoneitten va'ontaan, ylähält' ett' linnahan päästäis, tai muu juoni täss' on. Teukrot, hepoa varokaatte! Kuinkapa lie, Danaoin mut lahjoja varsin ma kammoon!" Virkki ja voimakkaasti hän syöksee raskahan keihään 50 hirviön kylkehen, sen nivottuunkin pullerovatsaan. Seisoo tuo vavahtuin ja sen vatsassa järkähtyneessä kuilut kaikahuvat ja sen ontosta huokaus kuuluu. Jos ois sallittu, eik' olis mielemme ollunna nurja, jos ois aukasemaan hevon kuilut saanunna kangin, 55 Troija, sa seisosit viel, Priamonkin korkea linna! Miehyttä silloin, kas, selän taa kädet pantua kiinni, paimenet juur taluttaa Priamon luo dardanolaiset suurella pauhulla, joill' ihan outona antihe kiinni, että hän itsekin toimiskelis ja Akhivoja Troijaan 60 laskis; siksipä valmistui pelotonna jo kaikkeen, pettelemään tai raukenemaan Manalan tuvill' itse. Rientää katsomahan joka suunnalta uuteliaana Troijan nuorisokin sekä vankia kilpahan pilkkaa. Kuuleppa siis Danaoin kujehet sekä yhdestä syystä 65 tuntemahan opi kaikki! Sillä kun seisoi hän asetonna ja hämmästyneenä, niin frygiläis-väen keskessä katsoen ympärillensä: "Voi mikä maa mun tai meret mitkä mun viimeink' korjaa?" lausuvi. "Tai mikä onni mun koidon kohtavi vihdoin, 70 joll' enähän Danaoin luon' ei ole turvoa yhtään, kiivahat Teukrotkin jota tahtovat hengiltä saattaa?" Tuopas huokaus liikutti mielet ja laimensi kaiken suuttumuksen. Puhumaan kehotamme nyt, mist' suvust' oisi, mik' asians' oliskaan, mihin voi noin luottoa vanki? 75 Pelkonsa heittävinään tuo vihdoin näin nimes meille: "Kaikki ma sullen, oi kuningas, tosin kertoa tahdon, kuink' käviskään hyvähän; on Argos mun isänmaani; ensiksi vain tuon; eikä jos kurjaksi onni Sinonin saattoi, eipä se mun valetten sepäks tyhjien saane! 80 Ehk' on joskus korvihis tullut belidolaisen Palamedeksen nimi, mainio mainehelt' aivan; tään viatonna Pelasgit antoivat tekosyillään, väärin kanneltuaan, telottaa siks, että hän sotaa vastusti; nytpä he kuollutta muistelevat surumiellä. 85 Kun olin tään sukulainen, mun isäparkani laittoi taisteluhun, toveriksensa häll' ens' vuosista alkain. Siimes kuin hänen valtansa kesti ja hän kuningasten neuvotteluiss' oli, niin oli meilläi arvo ja mahti. Vaan kun sitten Ulysseen — empä mä outoja kerro — 90 tuon petosmestarin vainoamilla hän Tuonehen joutui: mielin murheellisn' apein elämääni mä vietin, äitellen sydämestäni ystävän onnettomuutta. En vähämielinen vaijennut, mut uhkasin kostaa, jos mun Sallima sois isänmaahani saapua joskus 95 voitokkaana; tää uhitus verivainonsa nosti. Tää kovan onnen olj alkuna; tästäpä hetkest' Odysseys uusilla kanteillaan pelottain, väkehen levitellen kieroja juoruja, — näit' tamineita hän mestarin lailla käytti. Hän ei herennyt, kunis Kalkhaan hänt' avittaissa — 100 Niin, — mut miksikä taas tätä kurjuuttain peron turhaan? Miksikä viivyn? Jos samass' arvossa kaikki Akhivot teill' ovat, — kyllin jo kuulitten; telotuksehen käykäät! Tuota Ulysses sois sekä teit' ylen kiittäs Atridat." Silloinkos halajamme me tietää, tutkia syitä, 105 aavistamattammekaan tään vertaista kavaluutta. Pelkoa teeskellen tuo ulkokultaisena jatkaa: "Hankkeuneet usehin Danaot ovat hyljätä Troijan, rientää pois hereten isost' taistelustaan väsyneinä, — oi, jos sen oisivat tehneet! — vaan usehin merell' esti 110 heit' menemäst' ylen ankara myrsky ja hirvitti Louna. Varsinkin kun tää hepo vaahtera-hirsist' olj saatu valmihiks, raivosivat koko taivaall' ulvovat tuulet. Eurypulon, epäellen, Feboa tietelemään nyt laitamme; tää pyhäköstäpä nää surulausehet tuopi: 115 'Hurme ja immen uhri on tyyntänyt tuulet kun muinoin, oi Danaot, tulitten ens' kerrall' Ilion rantaan; Argivolais-veren, hengenki lyylimisin palaus taas pyydettäköön!' — Tää tieto kun kansan korvihin ehti, mielemme lannistui, väristys vilu luihimme tunki, 120 — keitä nyt Sallimus ois kysynyt, ketä vaatis Apollo? Ithakolainenpa suurella pauhulla tietäjän Kalkhaan luoksemme saattaa, sitten julkasemaan jumalitten tahtoa pyytää meill'. Useat tätä taiturin julmaa kepposta kuihkasivat minullen, äkäten hänen tuumat. 125 Kymmenen päivää tuo oli vait, ump'mielisnä kieltäin yhtään mainitsemasta ja Tuonelle uhroamasta. Vihdoin Ulysseen huutojen ahdistaessa hän lausuu niin, kuten suostuttu olj, sekä uhrattavaks minut määrää. Kaikkipa suostuivat: mitä itselle pelkäsi kaikki, 130 sen sitä mieluummin minun raukan käänsivät surmaks. Vaan jopa koitui mun tuhon päivä ja jop' pyhät neuvot, suolatut jauhot ja aivenanauhat tuodahan mulle. Kahlehet katkaisten paennein Manan suusta ma myönnän, myös salavihkaan liejusen allikon ruokohin yöllä 135 kätkeynnein, kunis ehtinehet olis lähteä matkaan. Eip' kotiain enähän niitäkään ole toivoa mulla nähdä, ei sulolapsia eik' ikävöittyä isää; ehkäpä heitäkin mun paon tähden kostonsa uhriks vaativat, mun katalan syyn raukkojen kuololla kostain. 140 Siks sua ylhäisten, toden puhtahan tuntevien kautt', jos on rikkomatont' omatuntoisuutt' inehmoilla viel' olemass', — sen kautt' anon, sääliös vaivoja näitä, säälippä mieltä, mi ansaimattomat kohtalot kärsii!" Uskoen kyyneltulvaa viel' tätä surkuttelemme. 145 Ensin irrottamaan Priamus käsirautoja käskee, miehenki ahtaita siteheit'; täten lauhkana sitten lausuvi: "Kenpä sä lienetkään, jo nyt unhota Kreikka; meidän sä oot! Sanoppas vakahat todet mun kysymyksiin: Miks on tää jätinmois hepo tehtynä? Kenpä sen laittoi? 150 Miks sen aikoivat, — pyhäköksikö vai sotakoneeks?" Näin nimes. Vehkeilyyn se Akhivoin tottunut lailla tähtiä kohden nyt kädet kahleist' irrotut nostaa: "Teit' ijankaikkiset liekit, tenhonne loukkaumatta, vieraiks miehiksen' anon", — hän nimeää, "pyhät veitset, 155 kauheat uhrinkin sitehet, joit' uhrina kannoin: onhan sallittu mun valat Kreikalle vannotut korkeet rikkoa, on, hyläten vihatun suvun, kaikk' julistella aikehens'; eipähän mitkään nyt kotilait mua kiellä! Sie lupauksesi täyttäös, Troija, ja varjeltuneena 160 vain sanoissas pysy, totta kun kerron ja oivasti kostan! On Danaoin koko toivo ja aljetun taistelun onni ainakin riippunut Pallaksesta. Mut rohkenivatpa tunnoton Diomedes sekä myös rikosseppä Ulysses Palladion tuhokkaan hänen temppelistään pyhimmästä 165 ryöstää, korkean linnan vahdit surmattuansa; tempasivat kuvapatsaan, hurmehine käsinensä impyen rohkenivat jumalattaren nauhoja raastaa; onnipa muuttuikin Danaoin, — täst' aivan se raukes, voimatki murtuivat, jumalattaren kun apu poistui. 170 Tuotapa Pallas heill' ylen selvällä merkillä näytti. Tuskin leirihin olj kuva saatu, kun leimusi tulta silmissään vihasiss' sekä suolainen hiki kulki raajojans' pitkin; kolmasti itsekkin — sepä kummaa! — näyttihe kilvekkäänä ja keihäällään heristellen. 175 Rientämähän pakohon merellen heti käskevi Kalkhas, eik' hävittää Danaoin asehilla nyt voitavan Troija, elleivät taas Argossa uhraten jällehen toisi tenhon, min merellen mukahans' ons'laivone veivät. Nuo kotiaan jopa purjehtivat nyt Kreikkahan, että 180 saisivat puolelleen jumaloilt' ase-onnen ja sitten äkkiä hyökkäisivät. Näin entehet selvitti Kalkhas. Loukatun palladion sijahan tämän valmistivat siks, että se ois lepytyksenä heidän ilkiö-työstään. Kuitenki siks hevon hirveän suureksi käskevi Kalkhas 185 hirsistä veistelemään sekä laittamahan yläväksi, ettei tuo sopis portista eik' vois linnahan vietää, suojelemaan siten entuudestahan hurskasta kansaa. Sillä jos Pallaan lahjaa sormikin loukkais, silloin turmio tuost' Priamon peris vallan ja Frygialaiset 190 (joska sen kääntäsivät jumalat tuot' itseä vastaan!). Vaan jos tuo käsillänn' ehk' nousisi linnahan tänne, silloin Aasia taas lähenis sodallaan Pelopidein muureja, teidänki kohtalo kääntyisi suvullemme." Näitäpä juoruten, taidollaan valapattonen Sinon 195 valheit' uskomahan sai meidät ja kyyneliänsä, joit' ei Diomedes edes voittanut eikä Akhilles, kymmenenkään sotavuott' ei sortanut eik' tuhat laivaa! Tässäpä toinenkin tapaus, kamalaa kamalampi, kurjille olkes ja kauhisti mielemme aavistamatta. 200 Laokoón, Neptunon arvalla määrätty pappi, uhrasi parhaillaan ison sonnin juhlallisesti; silloin laskihe kas! meren selvälle seljälle kaksi jättiläiskäärmettä (kertoakin kamalaa!) Tenedosta; kiemurrellen nuo tasarinnoin riensivät rantaan; 205 aaltojen keskellä näitten rinnat kuin veriharjat pystöinään näkyvät ulapalla, mut muu perä viilsi merta ja hirmuiset selät käännellehtivät siellä; vaahtoillen edessään meri pauhas. Jo pääsivät rantaan; noill' lepänkiimasta loistelivat tulisilmät ja kielin 210 luikerrellen, suitaan nää lipoivat sähäellen. Kauhusta vaaleina pakenemme; ne Laokoónin kimppuhun karkaavat. Ens' kahden poikasen ruumiit kietoopi käpyröihinsä kumpikin käärme ja raukkain syödä raatelevat nyt hentosia jäseneitä; 215 tempaavat isän sitte, kun keihästä kantaen riensi heill' avukseen sekä kietovat kääreihins' kainaloihin. Kahdesti suomuiset madot vyötäiset sekä kaulan kiertävät, pääns' sekä kaulansa kannattain ylähällä. Silloin pyytävi hän käsin raastaa solmuja auki, 220 nauhoja näljästää kun jo visva ja tummea muihe; tästäpä taivaallen kohos huutonsa voivottavaiset, niinkuin ammuvi härkä, ku haavoitettuna poijes karkaapi alttarilta ja pois osumattoman puistaa kaulalta kirveen. Kumpikin käärme sitt' templihin väistyy, 225 korkeahan tylyn Pallaan linnahan luikertamalla, siell' jumalattaren jalkoihin ala kilven ne peittyy. Tuostapa uudet huolet kaikkien kauhistuneihin mielihin nousee; syystä nyt lausuvat Laokoónin saanehen kärsiä rangaistusta, kun loukkasi pyhää 230 puuta, syöstessään rikoksellisen peitsen sen selkään. "Temppelihin kuva saatettakoon, jumalattaren tenho pyydettäköön!" — väki huutaa. Muureja siks hajotamme ja kaupungin varustusta; työhön ryhtyvät kaikki ja laittavat vierevät pyörät 235 jalkoihin sekä kaulahan kiintävät hampusta köydet. Turmiokas kone täynn' asehikkait' astuvi muurein piirihin, ympärillään kun neidot ja poikaset laulaa virsiä, riemuten sormellansakin koskea köyteen; uhkaten liikkuu tuo sekä linnan keskelle vyöryy. 240 Oi, isänmaani mun! Oi, jumalain koti, taistosta kuulut Ilion muurit! Neljästi seisahtuupi se portin kynnyksellä ja neljästi helskähti vatsassa aseet. Vaan kuni vimmastuneet vain hyörimme arvelematta, turmiohirviön viel' asetamm' ihan temppelin viereen! 245 Nyt Kassandrakin taas rupes ennustamaan tulevaista, tahdosta mut jumalan ei Troijass' sit' uskonut kenkään. Voi poloset, ehk' viimeinen oli hetki jo tullut, templitkin koristamme me lehvillä juhlallisesti! Taivas kiertyypi merest' ehdittäin tähän aikaan 250 yön, joka kietovi maan sekä taivaan suurenen vaippaans' Kreikan vehkeetkin; kotihins' eroten väki linnan vaikeni; uupunehet jäsenet uni sitkeä valtas. Ääneti mut lähestyi sotapursiss' Akaijan jo joukko kuutamon suopuisan tyvenyydessä saarelt' Tenedon, 255 kulkien tuttuhun rantaan; kuin peräkeulasta liekki leimahti, niin tylyjen jumalain jopa auttama Sinon kirvottaa salahan hevon teljet ja kätketyt vatsaan Argivolaiset. Aukaistu hepo ilmahan laskee onkaloluolista heit': iloten alas vierevät maahan 260 päälliköt Thessandrus, Sthenelus sekä julma Odysseys, luisuen pitkin köytt' alas maall', Akamas sekä Thoas, poika Akhillen Neoptelemus, esimmäisnä Makhaon, myös Menelauskin ja sen puuhevon seppä Epeos. Viinin kuin unen vaivuttamaan heti syöksyvät linnaan; 265 vartiat surmaillaan: sitt' aukovat portit ja kaikki lasketahan sotamiehet ja muodostetaan sotarinta. Ehtipä aika, kun sairaillen inehmoill' uni vasta virvoitukseksi koitui, tuo jumalain paras lahja. Silmien' eess' unissain, kas, Hektor murheissansa, 270 kyynelvirtoa vuodattain, nyt ollehen näytti, vaunujen raastaman kalttaisna, veriliejusta niin hän mustan' olj, kuin oli, kun pöhönnein läpi ohjat olj nilkkain. Millainen oli hän! Min verran Hektorist' tuosta muuttunut, jok' Akhilleen asuhun palas verhouneena, 275 taikka kun laivoillen Danaoin hän linkosi tulta; parta olj tahrauneena ja visvasta takkusna hiukset, ruumiissaan syvät haavat, jotk' kotimuurien luona hän oli saanut. Mie valitellen ensiksi näytin urhoa haastatelleen sekä lausuin näin surullisna: 280 "Oi, sinä Teukrojen toivo ja Troijan taattavin turva, miks noin kauan sä viivyit, kaihottu Hektor, ja mistä seudusta saavut? Kuink' ylen altisna niin usean sun miestesi kuolon ja linnan seikkojen, ihmisten vaivain jälkehen uupunehet sua näemme? Ken ilkimys kasvot 285 kirkkahat tahrata noin tais? Miks näen haavoja näitä?" Turhia tieteleväll' eip' yhtään vastaust' anna, vaan nyt rintansa pohjasta raskaast' huoaten lausuu: "Jouduppas tult', oi jumalattaren poika, jo karkuun! Linnan jo ottanut on vihamies, jopa syöksyvi Troija! 290 Sai Priamoll', isänmaalle jo loppu! Jos maat' isiemme ihmisvoimilla ois voin't auttaa, oisin sen tehnyt. Sullen uskovi Pergamo nyt pyhäköt, Penaansa: viekösi nuo satujes toveriks, niill' etsi ne muurit, jotka sa vahvoiks viel' perustat meren toiselle puolen!" 295 Virkki ja tuop' käsissään pyhät nauhat ja mahtavan Vestan, huoneiden sisimmäst' ulos kantavi myös ikitulta. Silläpä aikaa nousevat linnassa surkeat huudot; ain' yhä suuremmiksi ne kiihtyvät, vaikk' etähällä puitten suojassa taattoni Ankhisen talo löytyi; 300 äänet selkenevät ja jo kuuluvi miekkojen kalske. Pystyhyn kapsahdan unestain, katon harjalle kiipeen; tarkkahan kuunnellen ylähällä ma seison, ikäänkuin paimen hämmästynyt, joka kallion huipulla seisten kuulevi outoa ääntä, kun joskus viljahan liekki 305 pääsevi, lounaisen rajutess' eli voimakas vuorten virta kun tulvaillen hävittää somat laihot ja pellot, töit' inehmoin tuhoten sekä kaataen metsiä maahan. Silloin vast' Danaon vala selkesi, selkesi juonet. Korkea Deifobon talo raunioks kaatuvi, liekkein 310 voittaess' sen, Ukalegonin naapurinkin talo leimuu; liekeistä kumottaa avaralta jo Sigeon salmet; nousee miehien huuto ja torvien räikeät äänet. Hurjana tempaisen asehet; ehk' toivoa paitsi, mieleni kuitenkin teki yhtyä myös sodan pauhuun, 315 linnasta kumppanit koottuan' yhteen. Raivo ja harmi mieleni valtaa; kuoll' asehissa nyt kaunihilt' tuntuu. Kas, paetenpa Akhivein keihäit' Othrysen poika Panthus, Febon temppelin pappi jo kiitävi tuossa; kantaen voitettuin jumalain kuvat, lapsensa lasta 320 pienoistaan taluttain ovellen hän huimasti syöksyy. "Kuinka on, Panthus, valtion laita? Miss' linna on meidän?" Tuskinpa nuo nimesin, kuin huoaten hän täten lausuu: "Viimeinen tuli Troijan jo päivä ja turmion hetki! Mennyttä on suku Teukron, Iliokin sekä Teukroin 325 verraton kunnia! Kaikki ne armoton Juppiter saatti Kreikkahan! Kaupungin palavaisen on herrana Kreikka. Aimoinen hevonen kesk'linnassa miehiä laskee miekkoineen sekä Sinon pilkaten liekkejä kylvää, voitosta ilkkuillen; mut muit' avoportista tulvaa, 330 noit' tuhansii, joit' aimosta Kreikast' on tullunna koskaan; keihäillään muut kaupungin kadut sulkevat tukkoon; tihjä ja rautainen sotarinta jo välkkyvin säilin seisoo, valmisna murhaan; juuripa porttien valppaat vartiat vastustaa yrittäivät yön pimeässä." 335 Nää sanat kuultua, mie jumalitten tahdosta riennän tulta ja taistoa kohden, jonne mun synkkä Erinnys, jonneka ärjyntä vaati ja taivolle nouseva huuto. Seurahan' yhtyypi Ripeus, asekuulu Epytus, kuutamon paisteella tavatut Hypanis ja Dymaskin, 340 yhtyy myös sotarintahan nuorellinenki Korebus, Mygdonen poikia. Juur' tähän aikaan Troijahan sattui hän tulemaan, ylen innokkaasti kun lempi Kassandraa; toi avunkin Frygilaisillen Priamon vävy kanssaan, tuo polonen, kun ennustavan ei morsiamensa 345 huolinut ennusteist'. Yhtehen saaneiks nuo kun näen sotahan halukkaina, näin alotan: "Oi kumppanukset, oi urhosat turhaan! Tahtonne teillä jos vankk' on seurata rohkenevaista suurihin vaaroihin (mikä onnemme ompi te näette: 350 kaikk' jumalammekin templien alttarit hyljättyänsä, — ainoa turvamme — poistuivat; sytytettyä linnaa autatte:) kuolkame, rynnähtäin aseleikkihin oitis! Ainoa voitettuin menestys on — hyljätä toivo!" Miehuullisten se mielissä nostavi raivon. Ihan kuin 355 raatelevat sudet synkeän yön pimeässä, kun heitä ankara nälkänsä saattaa raivoaviks tahi jääneet kuivin suin penikat ikävöi: niin kuljemme varmaa kuoloa kohden nyt vihollisten keihojen tuiskuun keskehen kaupungin; kaikk' peittää yön sumuharso. 360 Ken sen yön vois kertoa kauhut, ken telotukset mainita, kyyneliltään kuvaella ken malttasi vaivat? Vanha, jo vuos'satojen läpi vallinnut kaupunki sortuu; pitkin teitä ja temppelien, asuntoin oviloilla loikoovat joka paikassa kuollehet ihmisten ruumiit. 365 Eivätkä yksin vaan osuneet verisaunahan Teukrot; kääntyypä povehen välist' urhous voitettujen ja suistua voittajan täytyy. On joka paikassa julma kauhu ja vakerrus sekä kuoleman kirjava taulu. Ensinpähän Danaoin ison mieskunnan etupäässä 370 kohtaa Androgeos meit'; ystävikseen otaksuissaan tietämätönnä hän näin nimeää kuni kumppanillensa: "Joutuhun, miehet! Miks noin myöhään kuhnustelitte? Muut palavan Troijan typi tyhjäks jo kaikesta ryöstäin vievät; vai nyt vast' ylävilt' aluksilta te saatte!" 375 Äänsi ja äkkiähän tuo, — sill' epäeltävä kuului vastaus —, joutunehens' vihamiehien parvehen huomas. Hämmästyi sekä äänensä kanssa hän kulkunsa katkas. Aivan kuin joku kyylle kun tallaa ohdakemaassa, astuen aavistamatta, ja vaaleten väistyvi oitis, 380 kun sähäellen se mustan, paisuvan kaulansa nostaa: Androgeos näin, meidät nähtyä, säikkyen poistui. Päällen hyökkäämme, asehilla he saarramme tarkkaan; paikan noit' äkinnäisiä ynn' ylen kauhistuneita sitt' telotamme ja työtämme ensin auttavi onni. 385 Tästäpä onnesta innostuneena Korebus nyt lausuu: "Oi toverit, min tien menestys pelastukseksi ensin näyttävi meille ja Onnemme viittaa, seuraelkaamme: kilvet vaihdellen, Danaoin asut pankame päälle! Valheko, kuntoko, — ken sodass' paljoa huolisi tuosta? 390 Its' siten antavat meill' aseheitaan." Näin nimes; sitten töyhtösän Androgeon kypärin sekä kiiltävän kilven yllensä ottaen, vyöllensä laskee Argivo-kalvan; tään Ripeus ja Dymas teki: riemuten nuoriso kaikki verhottui samoten, vereksin asehin varustautuin. 395 Oudoissa tamineiss' Danaoin väen keskessä kulkein, ryhdymme näin monihin aseleikkihin yön pimeässä, laitellen Danaoist' useankin Tuonelan maille. Jotkut puikahtavat aluksille ja pyrkivät rannan suojahan; arkaellenpa mut muut jätinmois-hevoseensa 400 kiipeävät, takasin lymyten sen pullerovatsaan. — Turha on onnea etsiä sen, jumalat jota vainoo! Tuolla kas! laahattiin Pallaan templin pyhästöstä, hiukset hajan, Priamon tytär, kaunis Kassandra; hän nosti silmiä kyynelikkäitä nyt vainen taivolle turhaan; 405 silmiä vain, käsiänsä kun hentoja estivät kahleet. Tuot' ei sietänyt nähdä lemmitseväinen Korebus: siksipä raivoillen syöks' kuolohon joukkojen keskeen. Kaikki me seuraamme sekä ryntäämme sodan pauhuun. Nytkös päällemme korkean temppelin harjalta syöksyy 410 kansamme keihojen tuisku ja syntyy kauhea murha, — helleniläiskypäräin, asemuotomme hairauksesta. Joukkomme vaikerrus sekä ryöstetyn neitosen kosto saa Danaoin väen yhteen: hyökkää uljahin Aias, kumpikin Atreyn poika ja myös Dolopein koko joukko 415 niinkuin tuulispään hajotessa, kun vastais-tuulet syöksyvät yhteen, länsi ja louna ja koittehenmoisna kiitävä kaakkoinen; salot ryskävät, kolm'kärellään kun Nereo raivoo, liikuttain meren syöveripohjat. Nuokin, jot pakohon pimeän yön synkeydessä 420 saimm' ajaneeks' kavalast' ja jo kaupunkiin hajotimme, kääntyvät nyt takasin, — hepä ens' valekilvet ja keihäät huomaten julkasevat asullen rist'riitasen kielen. Meidät voittaapi väen paljous; ensin Korebus Peneleon käden kautt' ihan Pallaan alttarin luona 425 kaatuvi; suistuupa Ripeus, eräs hurskahimmista Dardanolaisista kuin myös kohtuuden pitävistä: niin jumalain oli päätös. Sitt' Hypanis ja Dymaskin hukkuvat haavoitettuina omasiltansa; Pantho, ei suakaan pyhytes eik' auttanut nauha Apollon! 430 Vannon Ilionin tuhan kuin kodin raunion liekin kautta sen, etten sortuissanne ma peistä, en vaaraa vältellyt Danaoin mitäkään; jos kuoloni oisi sallittu, oisin sen ansainnut! Hajoamme sen jälkeen; Ifito, Peliokin mun kanssani; Ifito vanha 435 olj ijältään, Odysseyn taas haavasta Pelio verkka; rientämähän Priamon hovihin sai haikea parku. Kiivahan tappelun tääll', ikähän kuin ei olis missään muualla taistoa eik' ketäkään tuho linnassa korjais, niin sodan raivoavan Danaoidenki pyrkivän suojiin 440 näemme ja piirittävän jopa kynnystä saartavin kilvin. Seinille pystytetään tikapuut ja jo räystähill' asti kiipeävät nuo, kun vasemmillansa peitsiä vasten kilpiähän pitävät sekä oikeill' ottavat kattoon. Nytkös Teukrot kiskomahan toriloiden ja kattoin 445 parraspuit' hajalleen, kun huomaavat lopun tulleen; näill' asehilla he aikovat kuolema-taisteluns' kestää, maahan hirsiä kultailluit', isien koristeita syösten: porttien suojaks säiline paljastetuineen muut asettauvat, noit tiheöin' sotarintone puoltaan. 450 Puolustamaan kuninkaallista linnaa mielemme kiihtyy, miehiä auttamahan sekä voitettujen sotavoimaa. Löytyi kammio, joss' sala-ukset olj takateineen johdattavat Priamon kamareihin ja myös sivusuojiin; tuotapa onneton Andromakhe, kun valtamme kesti, 455 seurata kulk' usehin niin luo apen kuin anopinkin, kantaen vaarillen sylissään pient' Astyanaktaa. Mie katon harjalle nousen, jostapa peitsiä turhaan paiskelivat Teukrot poloset käsillään tehomatta. Partaalla mäen töyryn olj pilvien korkea torni, 460 jonkapa huipulta saatettiin koko Troija ja myöskin helleniläis-alukset ja Akhivojen leirinki nähdä; tuohon me kangeilla käsin käymme ja mist' ylikerrat huojuvat liitteistään, mepä sen sijoiltaan yläviltä riuhtaisten sysäjämme; se horjahtuen äkin syöks' ja 465 räiskyillen kovin, läämältään Danaoin väen päälle kaatui. Astuvat muut sijahan taas, eik' kivet lakkaa, eikäpä muu aselaatu. Kynnykselläpä juur' ihan porstuan vastassa Pyrrhus riehui, kiiluillen asehilta ja vaskipuvultaan; 470 aivankuin valohon mujuruohoja nauttinut käärme, turvonneen alimaahan min piilotti jäähtävä talvi, vaan joka nyt ketun muutettuaan sekä uudesta kiiltäin, pöyhkeillen poveaan kohottaa, selän niljasen vääntää päivän paisteesen, lipoen hajakieline suutaan. 475 Silloin hirmuinen Perifas sekä kuski Akhilleen, knaappikin Automedon ynn' nuoriso Skyrian kaikki hyökkääpi hovihin sekä harjalle soihtuja linkoo. Hän etupäässäpä kirveen temmattuansa jo murtaa vahvat kynnykset, saranoiltaankin ovipuolet 480 vaskisilt' irroittaa; jopa hirttä hän veistettyänsä, puhkaisee raut'tammen ja laittaa aimosan aukon: näin näkyvät sisäsuojat ja aukenevat salit laajat, huoneetkin Priamon sekä muinoisten kuningasten; myös näkevät sotamiehien vahtaavan oven eessä. 485 Vaan sisäsuojissa syntyy tuskallinen sekasorto; naisten vaikerrus, valitus, polo suojien täyttää holveja, kirkkaihink' kohoaa ylös tähtihin parku. Suurissa suojissa haihattavat pelon vallassa äidit; suutelevat ovipieliä, sulkien noit' sylihinsä. 490 Pyrrhus ryntää kuin isäns' ennen; ei sulut eikä kestää vartiatkaan voi. Murtuvat puskurin eessä ukset kuin saranoiltaan järkytetyt ovipuolet. Tie väkisin avataan; Danaot likimmäisiä lyövät, päästyähän sisähän, sekä miehittävät hyvin paikat. 495 Niinkuin vaahtosa virtakin, vallit murrettuansa, lähtee, kun, veden painolla särkien aarniosulvut, syöksyvi ärjähtäin vesivuorena niitylle, pitkin nurmea karjat talline vieden: Neoptelemon näin juur täten raivoavan tapossaan sekä kaksos-Atridat; 500 näin Hekuban sadan minjänsä' kera, näin Priamonkin tahraavan verineen nyt vihkimäns' alttariliekit. Puol'sataa leposuojaa, — lasten mielikki-paikat —, kullasta, voitettuin tavaroistakin hohtavat huoneet vaipuvat maahan; Kreikka sen vei, mikä liekiltä säästyi. 505 Tietää ehk' halunnet Priamon mikä kohtalo kohtas? Kun näki kaupungin otetuks ja kun rikotuiksi portit, kun palatsiinkin tunkeunneiks vihollisten, turhaan vuosiltaan tutistessa jo yllehens' ukko, oudot ott' asehet sekä miekan uumille vyötti, 510 aikoen kuollakseen karata tiheään vihamiesten parvehen. Suojien keskessä, paljaan taivallan alla, aimosa alttari olj sekä vieressään ikivanha nuokkui laakeripuu, joka lehvine peitti Penaatit. Tääll' Hekuba sekä lapsensa toivotta alttarin luona, 515 niinkuin myrskyis-sään rajun riehuiss' sukkelat kyyhkyt, yhdessä istuivat halaten jumalain kuvapatsait'. Vaan Priamon kun ottavan vahvoill' aijotut aseet huomasi, lausui: "Oi, mikä raivo sun puoliso parka sai sopahan pukeuntumahan? Tai minnekkä riennät? 520 Ei avun tuon eik' semmoisten apumiehien oo tää puuttehess' aika, eik' auttaiskaan vaikk' Hektorikin tääll' läsn' olis. Tänne sä tullos; alttari kaikkia suojaa, taikkapa kuitenkin yhess' sorrumme!" — Virkki ja luokseen hän veti vanhuksen sekä paikan alttarill' laittoi. 525 Mutta kas! Pyrrhon murhaa karkuhun päässyt Polites, poikia yks Priamon, vihamiesten peitsiä välttäin kiitää kalteriloit' avaroita ja saapuvi tyhjään sintsihin haavoitettuna. Surman haavalla Pyrrhus tuot' tavottain ihan kinterillään, jo sen keihästi viimein. 530 Tultua vanhempain näkyviin sekä kasvojen eteen kaatui, hurmehen koskehen vuodattaen elämänsä. Ei sitä sietää voi Priamus, vaikk' kuoleman kauhuin keskessä oljkin, eik' vihans' hillitä eikäpä ääntään. "Sullepa", huutaa, "moisesta rohkeesta rikoksestas, 535 haltiat, taivahass' jos on moisista huolehtivainen oikeus, maksavat palkkasi ansaitun tekos jälkeen, koska sä mun näkemään nyt saatit poikani murhaa, kun siten surmallaan syväst' taaton loukkasit kasvot! Eipä se, syntyneheks' kehut josta sa itses, Akhilles 540 ollut semmoinen vihamiehenäkään mua kohtaan, pyytäväll' arvoa soi se ja antoi Hektorin ruumiin kalpean haudattavaks sekä mun kotihin pojes laski." Vanhus, sen lausuttuaan, jopa viskaapi hötelöipi peitsensä; oitispa sen rämähtyin nyt ehkäsi vaski, 545 josta se kilpistyin siten kilven jäi kupuralle. Hällepä Pyrrhus: "Airuenain puhumaan sinä riennä taaton Akhilleen luo sekä hällen hirveät työni kuin sukuheitosta Pyrrhuksesta sä kertoa muista! Kuole nyt!" — Näin nimeten hän alttarin juurelle vanhan 550 poikansa hurmehen liejussa liukuavan ukon kiskoi; tukkahan kietoi sitt' vasempansa, kun oikea tempas välkkyvän säilän ja sen sysäs kylkeen kahvahan saakka. Tää Priamon oli kohtalojen pää, sen lopun hälle Sallima määräsi, suotua nähdä sen sortuvan tuhkaan 555 mahtavan Troijan, mi niin mont' Aasian maata ja kansaa ennen olj vallinnut. Venyi rannalla silvottu ruumis, pää oliltaan typistetty ja vartalo tuntematonna. Silloinkos minut valtaapi ylen hirveä kauhu: säikyn, kun rakas taattoni muoto mun mielehen juohtuu, 560 kun kuninkaan ikivanhan julmasta haavasta näen mä henkensä heittävän; mielehen juohtuu hento Kreusa, niin kodin ryöstöt kuin pojut Juloa uhkiva vaara. Taakseni katson ja kuink' on luonani laita, ma tutkin. Kaikki jo hylkäsivät mun tai väsyneinäkin maahan 565 tai tulen liekkiin sairahat ruumiins' paiskasivatten. Jop' olin yksin jäänyt, kun Vestan kynnyksen luona hiljaan istuinneen pakopaikkahan kätkeynneenä näen Helenan; palo luo valon kirkkaan, loimottavaisen harhoavaan sekä tuoss' erisuunnalle katselevaiseen. 570 Teukrojen kostoa tää peläten tuhon Pergamon vuoksi, myös Danaoinkin rankaistusta ja hyljätyn miehen kiukkua, — yhteinen isänmaansa ja Troijan Erinnys, — istuen kätkeytyy epäkelpoinen alttarille. Rintani leimahtaa vihan leimuun; mieleni kostaa 575 tek' isänmaan kukistusta ja rankaista pahan naikon. Tuoko se vammatta nähdä Spartan sais, isänmaansa, tuok' kuninkaatar voiton riemuihin osan saada? Puolison, vanhemmat, kodin, tuo näkis lapsensa myöskin, Hion joukon kuin Frygllaisetki orjina eessään? 580 Miekkahan vei Priamon se ja Troija on ilmitulessa! Liiaksikin hikoellut on rantamme Teukrojen verta! Eipähän! Vaikkapa ei mitenkään ole mainehikasta naiselle kostaa eik' ylen voitto se kiitosta tuota, kuitenki ansainneen kurituksen ja herjanki poiston 595 tähden kiitettäneen mua; mieltäni tuo ilahuttaa, sammuttaa vihan liekin ja tyydyttää sukun' haamut. Riensin jo miettien näitä mä mielellä raivoavalla, kun sulo-äitini entistään ihanampana saapui mun näkyviini ja loimosta kirkasna kiilteli yöllä, 590 muodoltaan jumalattaren moisena, niin kuni näkyy sorjana varreltaan ylimmillen; mun, kätehein hän tarttuen, seisauttaa sekä näin rusosuullansa lausuu: "Poikani, miks' syvä tuska sun saattaa niin vihan vimmaan? Miksikä raivoot? Tai mihin poistui huolesi meistä? 595 Etköhän katsois' ennemmin, mihin kätkisit vanhan taattosi Ankhisen? Eloss' onk' viel' vaimos Kreusa, poikaski Askanius? Heit' kaikkia Kreikan jo joukot kiertelevät joka suunnalt' ja jollei huoleni oisi estänyt, niin joko liekin tai ois miekan he uhriks 600 saanehet. Ei sull' aatkela Tyndaron tyttären muoto eikäpä syyllinenkään Paris, vaan jumalain nämät kosto rikkaudet hävittää sekä Troijan syöksevi tuhkaan. Katsos: sillä mä väistää tahdon peittävän pilven tuon, joka nyt inehmois-näkös tylsyttää sekä märkää 605 huuruvi usmaa; sie älä äitisi käskyjä pelkää noudattaa äläk' kieltäy neuvojans' seuroamasta! Tuollapa, jossa sä näet irt' paasista kiskotut paadet, joss' kiviröykyt näet sekasin, tuhan kuin savun tuprut, muurien liikuttaen alukset isoll' kolm'kärellänsä 610 mellastaapi Neptunus ja niin sijoiltaan koko linnan syöksevi; Skaijanpa-porttien luon' on julminna Juno; riehuen tää varukseen puetettuna kutsuvi Kreikan joukkoja liittouneit' aluksilta. Linnan huipullakin kas! myös jo Tritonilan Pallas 615 istuu, Gorgoineen kamaloine pilveltä loistain. Itsepä Ukkokin Kreikalle urhollisuutta ja voimaa suopi ja kiihoittaa jumalat aseheitamme vastaan. Riennä jo poikani karkuun: tee siten vaivoin' loppu! Missään en sua hylkää mie, kotis sun oviloille 620 varmahan vien." Sanoen täten yön katos tihjähän varjoon. Ilmauvat näyt synkeät mullen, myös jumalitten Troijallen vihamieliset, mahdikkaat tehovoimat. Näen koko Ilionin nyt liekkeihin vajonneeksi, näen hävitettävän juuresta saakka Neptunus'en Troija; 625 kuin ijäkäs on tunturi-vuorilla saarni, kun tuota kilpahan veistettyään maamiehet kaatamahan jo käyvät, kirveellään tiheään pamahuttaen; nuokkuu lehvinehen vavahtain se ja latvoineen tutisneine taipuu, haavoihins' kunis sorruttuansa se viimein 630 harjulta, poikki kun raksahtaa, rytisten jopa kaatuu. Laskeun, niin tulen kuin vihollistenki keskite päästen haltian johdolla; tien ase raivas ja valkea väistyi. Vaan kun jo saavuttiin isän huoneitten edustalle, vanhaankin kotihin, mun taattoni, jonka ma tahdoin 635 vuorien seutuhun saattaa, mie jota ensinnä pyysin, kieltäy hukkunehen peräst' Troijan päiviäns' jatkaa, maanpaon tuskia kärsiäkseen. "Tepä, joiden on vielä vuosilta raitis ver'," — nimeää, "sekä voimat on vahvat, joutukaten pakohon! 640 Jos elon päiviä mun jumalat olis suonehet viettää, oisivat suojelleet kotin'. Jop' on liiakski nähdä tää hävitys sekä elää voitetun kaupungin jälkeen. Niinpä jo menkäätten, hyväst' jättäen kuollehen ruumiin! Kyllä mä kuoloni löydän; sääliihän vihamieskin 645 tai asuain halunnee hän. Helppo on haudatta jäänti. Ammoisest' ajast' ast' jumalain vihatessa jo vietän vuosia turhaan; siit' ast' kuin jumalain isä niin myös ihmisten kuningas salamoin muhun kirkkahin iski." Näitä hän jäykkänä virkki ja niin pysyi järkkymätönnä. 650 Askanio, koko perhe ja puoliso armas Kreusa, kaikki me itkein nyt anelemm', ett'ei isä tahtois kaikkia sortumahan yhess' uhkaavan tuhon alle. Kieltävi taasen ja aikeissaan sekä suojissa kestää. Taas sotahan minä aijon kurjana kuoloa toivoin. 655 Nyt mikä neuvo mun enään tai mikä auttasi onni? "Lähtien toivoitkos, isä, mun sinun voivani jättää? — Taattoni, suustasko niin ylen raskas soimaus läksi? Jos eivät mitäkään täst' linnasta haltiat tahdo jäämähän, jos sinä mielehes juurrutit hukkuvan Troijan 660 turmiohon sukus turmion liittää, — on ovi auki kuolollen sekä saapuupa Priamon tapost' Pyrrhus; tää isän nähden kyll' isän kuin pojan alttarin luona surmaa. Täksikö, armas äiti, mun keskite keihäin kuin tulen autit, ett' kodissain vihamies minut kohtais, 665 Askanion, isän niin myös vierestäinki Kreusan, toistensa verihin näkisin minä teurastetuiksi? Miehet, tänn' asehet! Jopa voitettuin tuho joutuu! Viekäätten Danaoin parihin, taas nähdä mun suokaat tappelut! Emmepä vain tänä päivänä kostota kuole!" 670 Taasen miekkani vyötän ja kilven myös vasempaani kietoillen tanakasti ma aijon suojista rientää. Mutta kas! kynnykselläpä puoliso polvihin tarttui, niit' halaten, isällenkin nostaen pienosta lasta. "Jos sinä surmahan riennät, niin vie meidätki kanssas; 675 vaan jos toivot viel' asehistas joitakin, ensin suojelkos kotis nyt! Kell' uskosit pienosen Julon, taaton ja sen, jota puolisokses olet kutsunut muinoin?" Näitäpä lausuillen koko huonehen itkulla täytti, kun äkist' ilmaantui näky kertoa ihmekäs meille: 680 vanhempain surusain käsien välystäss' sekä kasvoin näyttää köykäinen tulenkärk' päälailta nyt Julon vuodattavan valoaan sekä hienohin hiuksihin koskein, liekillä polttamataan yhä välkkyvän tään ohimoilla. Säikäyksest' tutistenpa me tahdomme leimuvat hiukset 685 puistaa, sammuttaa pyhän liekin, vettäkin luoden. Vaan isä Ankhises nyt riemulla silmiänsä tähtiin nostaa, taivasta koht' käsiään kurottaapi ja lausuu: "Juppiter kaikenvaltias, jos rukouksista huolit, katsaha meihin; vaan sen; ja jos sitä hurskautemme 690 ansaitsee, isä, aut', tukien nämät ennustemerkit!" Tuskin lausuillut oli vanhus, kun vasen puoli, äkkiähän jylisten jyrähtää sekä taivahan tähti yön läpi loistaen lens' kuni kiitelevä tulisoitto. Tuon katon harjanteen yli laskeillen helosasti 695 näemme nyt sammuvan Idealaisehen metsähän, meille viitaten tietä; silloinpas vako pitkäurainen luo valon, laajaltikin rikin sauhua seutuhun huuruu. Tältäpä voitettu taattoni jalvoilleen kavahtaa jo ynn' anoen jumaloit' imehtiipi nyt tähteä pyhää. 700 "Estettä en enähän tee; minnekkä viettekin, seuraan. Suojelkaat, isänmaan' jumalat, pojanpoikani, perhein! Teiltäpä enne se olj sekä teidän on vallassa Troija. Mie jopa taivun, enk' sua, poikani, seurata kieltäy!" Lausui; silloin seiniä pitkin jo roihuva liekki 705 vyöryy ain' lähemmäks: tulen vaaran pauhu jo kuuluu. "Joutuhun, armahin oi isä, tarttuas kaulahan' kiinni; sun olallen' otan eik' oo mulle se vaivaksi käypä! Kuink' käviskään asiat, meill' yhteiset ovat vaarat, yhdetkin sadut kumpoa kohtaa. Pieni Julus 710 vieressä olkoon, vaan jäljestän' mun puoliso tulkoon! Palveliat, tepä kuulkaatten, jota lausun ma, tarkkaan! Ulkona kaupungist' on kumpu ja siell' ikitempli, joss' Cererin oli palvelus ennen ja vieressä vanha kypressi, — tuo ikivanhastaan isien pyhä paikka; 715 siihenpä paikkahan saakaamme joka suunnalta yhteen! Sie kätehes pyhäköt ota, taatto, ja huone Penaatit; väärinpä ois minun semmoisen sodan murhista äsken päästyä näihin koskea, siks kunis juokseva virta taas minut puhdistais!" 720 Lausun ja harteillen leveillen ja kaulani ylle hurstin ja leijonan keltasen taljan mä heitän ja astun kuormani alle. Nyt oikeahan kätehein kävi pieni Julus, lapsen askelineen teputtain isäns' jälkeen; sitten puoliso seuras. Lähdemme synkkähän seutuun; 725 jok' ei ennen huolinut keihäistä visotuista eikäpä kreikkaalais-vihollisten joukosta yhtään, tuulikin nyt peloittaa sitä, säpsähyttää joka ryske, seurastaan samaten kuin taakasta huolehtivaista. Pääsin jo portillen sekä välttänehen koko vaaran 730 näytin; äkkiä kun jykeväinen poljenta kuuluu korvissain sekä taattoni tuijottain pimennoihin: "Poikani", huudahtaa, "nopeammin; jop' likeneevät, kiiltävät kilvet ja vask'puvutkin minä välkkyvän näen jo!" Tässäpä mun pelätess' en tiedä, mi lie pahan suopa 735 loihtumus vienyt mieleni rauhan. Sillä kun kuljen mie salateitä ja tuttujen polkujen piiristä luovun, kurjalta voi! osumaltako puoliso armas Kreusa vietihin vai lie eksynyt tielt' tahi lie väsyneenä jäljelle jäänyt, — en ole sittemmin nähnynnä häntä. 740 Eikäpä kaihota mielehen' juohdukkaan kadonnutta, ennenkuin ijäkkään Cererin mäellen pyhäpaikkaan saavumme. Tännepä kaikkien yhtehen saatua, yksin hän oli vailla ja seuran ja lapsen ja miehensä jätti. Keit' inehmoist', jumaloistakin en vain syyttänyt, hurja? 745 Tai mitä julmempaa näin Troijassa mellastetussa? Askanion, isän Ankhisen sekä Troijan Penaatit ystävien jätän huostaan, laakson notkohon kätkein; kaupunkiin palajan helokkait' aseheitani kantain. Uudistettavat taas ovat kohtalot kaikki ja Troijan 750 keskitsen vaeltain on antauduttuva vaaraan. Ensin muurit ja portin synkeät käytävät kertaan taasen, jost' eronnut olin; uudestaan uroamme tarkkahan seuraan mie sekä tutkailen tähystellen. Kauhut, yksin äänettömyyskin mieltäni vaivaa. 755 Näinpä ma taas kotihin palajan, jos sinn' olis mennyt. Jop' olivat Danaot sen murtaineet joka suojaan. Leimuten parhaillaan tuli nous katon harjalle juuri; tuulenpa liehtoissa tuli voittaa, roihuen riehuu. Kauemmas menen, — taas Priamon tulen linnahan, suojiin. 760 Junon temppelin nyt etehistössä tyhjässä täällä arvotut vartiat, Fenix kuin myös julma Odysseys saalista vahtivat. Tänn' jokapaikasta Teukrojen aarteet, tännepä templien poltettujen kalut, lyylimäpöydät, kullasta raskahat maljat kuin sodass' saadutki vaatteet 765 kootahan. Pitkissä sarjoiss' seisoivat liki näitä poikaset ynn' arat äidit. Vieläpä uskalsin huhoella nyt yön pimeässä, huudolla täytin tieni ja murheellisna Kreusaa, huoaten, ain' yhä uudestaan minä huutelin turhaan. 770 Lakkaamattapa kaupungin läpi mun hakiessa, tuskaellessa, Kreusan onneton haamu ja varjo pitkänä varreltaan näkyviin tuli silmien' eteen. Kauhusta pystyhyn käi nivukset, kävi ääneni kurkkuun. Sitte hän näin nimeää sekä huoleni lausehin poistaa: 775 "Miks' niin raivoisaan suruhun sinä vainua huolit, oi rakas puoliso? Ei jumalain tämä tahdotta ookkaan sattunut niin; sun ei ole sallittu kanssas Kreusaa viedä; sen ylevän Olympon epäs valtias itse. Pitkä on matkas, kynnettäväs meren ääretön selkä; 780 Hesperian tulet maahan, lydialais-Tiber jossa tyynenä juoksee miesten oivien peltojen kautta. Siellä on onni ja valta ja myös kuninkaallinen vaimo määrätty sullen; Kreusas tähden jo kyyneles kuivaa! Myrmidolaisten tai Dolopein kopeoit' asunnoita 785 en minä näe enk' Akhivojen äideill' orjaksi joudu, mie jumalattaren minjä ja Dardanolainen —; vaan minut suur' jumalain emo näillen korjasi maille. Voi hyvin siis sekä hellitse lastamme rakkaudella!" Näin hän lausuttuaan mun itkevän, tahtovankin juur 790 paljon lausua heitti ja vienoksi ilmaksi haihtui. Kolmasti koetan käsivarteni kietoa kaulaan, kolmasti väistyvi nyt käsin turhaan hairastu haamu, kerkiän tuulosen moisna ja lentoisan unenlaisna. Näin yön vietettyäin palajan tovereini ma luokse. 795 Täälläpä ihmeeksein minä uuden kumppanijoukon löydän kasvanehen lukusaks, pakoteiltänsä kootun nuorison ynn' emot, miehet: se olj poloteltava parvi. Mielellään varoneen joka paikasta yhtehen saavat, valmeina, mihin maahan veisinki heit' ulapoitse. 800 Vaan jopa Idalaismäen harjulta aurinko nousi, päiveä kirkastain; Danaot nyt vahtivat porttein pieliä eik' enähän avun toivoa mistäkän ollut. Väistyen onnelle siis isän nostin ja vuorelle läksin.

Viitteet:

V. 6, 7. Myrmidonit ja Dolopit olivat kreikkalaisia heimokuntia ja Akhilleen alamaisia. — Odysseys oli Ithakan saaren, varsinkin viekkaudestaan ja kekseliäisyydestään kuuluisa kuningas.

V. 15. Pallas'eksi nimittivät Kreikkalaiset viisauden jumalatarta (= Roomalaisten Minerva).

V. 21. Tenedos on saari muutamia virstoja Troijan rannikolta.

V. 27. "Doorit" olivat erästä kreikkal. heimoa, johon Sparta, Argos y.m. kaupungit kuului.

V. 41, Laokoón oli Neptunon, meren jumalan, pappi.

V. 79. Sinon oli tään vangitun nuorukaisen nimi.

V. 82. Palamedes, Belon jälkeinen, Eubean viisaudestansa kuulu kuningas, oli siitä syystä joutunut Odysseyn vihoihin, kun oli viekkaudella pakoittanut tään osalliseksi Troijan sotaan. Tätä kostaaksensa oli Odysseys kaivanut erään kirjeen, joka oli olevinaan Priamolta, sekä rahoja Palameden teltassa maahan ja sitten syytti tätä Troijalaisten liittolaiseksi ja kavaltajaksi. Odysseyn kehoituksesta tutkittiin hänen telttansa ja kun kirje ja rahat löydettiin, tuli Palamedes siitä syystä kivitetyksi.

V. 100. Kalkhas oli Troijan sodassa usein mainittu tietäjäpappi.

V. 104. Ulysses = Odysseys. — Atridat s.o. Atreyn pojat Agamemnon ja Menelaus.

V. 111. Louna = lounatuuli, vastainen Kreikkalaisille Troijasta kotia aikoessa.

V. 114. "Feboa (= viisauden jumalaa) tietelemään", s.o. Febon temppelistä Delfissä Kreikanmaalla, sen papittarelta neuvoa (oraakkelivastausta) saamaan.

V. 116. Kun Kreikkalaiset aikoivat lähteä Troijan sotaan Auliin satamasta, oli Agamemnon, tarun mukaan, surmannut erään Dianan hirven; tästä suuttuneena herätti jumalatar pitkällisiä myrskyjä, jotka estivät heidän matkaansa eivätkä laanneet ennen, kuin Agamemnon, oraakkelin neuvon jälkeen, oli uhrannut jumalille tyttärensä Ifigeneian. — "Lyylimisin" = uhrein avulla.

V. 155. "Pyhät veitset", s.o. uhrissa käytetyt veitset.

V. 161. "Oivasti kostan", s.o. näillä nyt seuraavilla tärkeillä tiedoilla sinut palkitsen.

V. 165. Palladio oli sota-asuinen Pallaan kuvapatsas, joka, tarun mukaan, oli pudonnut taivaasta ja talletettiin, kahleilla kiinnitettynä Troijassa Pallaan temppelissä; sillä oli ennustettuna, että Troija säilyisi niin kauan, kuin se kuvapatsas taltuisi siellä. Diomedes ja Odysseys olivat sen sodan aikana onnistuneet Troijasta viemään.

V. 246. Kassandra, kaunein Priamon tyttäristä, oli, pyydettyään, saanut ennustustaidon, mutta hänen ennustuksiansa — Apollon tahdon mukaan — ei ollut kukaan uskova.

V. 263. "Esimmäisnä" nim. puuhevosta alas laskenut.

V. 275. Patroklus, Akhilleen ystävä, oli pukeutunut, Troijalaisia pelottaakseen, Akhilleen tamineihin; Hektor hänet voitti ja tappoi.

V. 312. Sigeo on oikeittain niemi, joka pistää mereen juuri siinä, jossa Hellesponton salmi yhtyy Eegean mereen.

V. 335. Erinnys = Raivotar; tässä samaa kuin raivo, sota-into.

V. 412. "Helleniläiskypärät" = kreikkalaiskypärät.

V. 419. Nereo oli meren jumala, Okeanon (= valtameren) ja Maan poika, merenimpien isä.

V. 457. Astyanax oli Hektorin ja Andromakhen poika; nimi merkitsee "kaupungin anastaja", "vallottaja."

V. 476. Skyria on eräs Egean meren saaria.

V. 491. Pyrrhus, jonka nimi oli myös Neoptelemus, oli Akhilleen poika.

V. 492. "Puskuri" (aries) oli muinoisten kansojen sotakone, jolla he särkivät muureja.

V. 501. Hekuba oli Priamon puoliso. Tällä parikunnalla sanotaan olleen 50 poikaa ja 50 tytärtä. "Sata miniää", tarkoittanee sekä Hekuban poikien puolisoja että hänen omia tyttäriänsä.

V. 562. Kreusa, Priamon ja Hekuban tytär, Aeneaan puoliso.

V. 601. "Aatkela" = ikävä, katkera. — Tyndaron tytär = Helena.

V. 612. Portit olivat muuten Junon suojeluksen alla, samoinkuin muurit Neptunon ja linnat Minervan.

V. 615. Tritonilaiseksi kutsutaan tässä Pallasta hänen syntymäpaikkansa Triton-järven mukaan Vähäis-Syrtin luona Pohjois-Afrikassa.

616. Gorgo Medusa oli sen hirviö naisen nimi, jonka kuva oli Pallaan kilvessä ja jolla hiuksien asemesta oli käärmeitä. Tarun mukaan se kivettyi, joka sai vain nähdä sen kuvan.

V. 625. "Neptunus'en Troja"; näin nimitetään Trojaa siksi, koska Neptunus ja Apollo olivat, tarun mukaan, rakentaneet Trojan muurit.

V. 646. Kuten kuudennesta laulusta näkee, panivat vanhat muuten erinomaisen arvon hautaamiseen.

V. 648. Tarun mukaan, oli Juppiter iskenyt Ankhiseen salamalla, josta tää tuli vanhoilla päivillään halvatuksi.

V. 710. "Satu"-sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä seikkailua.

V. 714. Ceres, Cereri oli maanviljelystä suojelevan jumalattaren nimi.

V. 762. Fenix oli Akhilleen opettaja sotataidossa, Dolopein kuningas.

V. 781. Tiber-virtaa kutsutaan tässä lydialaiseksi sen vuoksi, koska lydialaiset siirrokkaat olivat kuninkaansa Tyrrhenon johdon alla tään virran luo asettuneet.

V. 788. Jumalain emo = Cybele.

KOLMAS LAULU.

Matka-sadut.

Ainehisto.

Aeneas lähtee kotimaastaan ja tulee Thrakiaan, jossa tahtoo perustaa Aeneadain linnan, mutta tulee estetyksi tästä, kun saa ihmeen kautta tietää, kuinka julmasti Priamon poika Polydorus täällä tuli surmatuksi (1-59). — Polydorolle hautajaiset pidettyään, he lähtevät purjehtimaan ja saapuvat Delos-saarelle liittolaisensa, kuninkaan Anion luo, jonka oraakkelista saavat hämärän neuvon, lähteä sinne, josta heidän esi-isänsä muinoin olivat lähteneet ja jonka Ankhises kaimoellen muisteli olevaksi — Kreetan saaren (60-123). — He saapuvat sinne, perustavat kaupungin, jolle annetaan nimeksi Pergamo, mutta hirveä rutto pakoittaa heitä täältäkin lähtemään; — penaatit neuvovat Aeneasta pyrkimään Italiaan, jonka neuvon Ankhiseski näkee oikeaksi (124-189). — Myrskyisen matkan jälkeen he saapuvat Strofadein saarille, jossa taistelevat ilkeäin Harpyijain kera; Harpyija Celaeno ennustaa turmiota Troijalaisille (190-267). — Troijalaiset täältä lähdettyä, purjehtivat Ithakan ohi Epiroon, Buthrotin linnaan, jossa Aeneas kohtaa odottamatta Hektorin lesken Andromakheen ja tään nykyisen puolison, tietäjän Helenon, — maan kuninkaan (268-355). — Helenus, pyydettynä, neuvoo, kuinka Troijalaisien on pyrittävä Italiaan, neuvoo uhkaavia vaaroja välttämään, Junon lepyttämään ja Sibyllalta neuvoa hakemaan (356-462). — Lahjoja jaettuaan toisilleen he eroavat; Teukrot tulevat Italiaan ja sieltä Scyllan ja Kharybdin hirmut nähtyään tulevat Aetnan juurelle (463-587). — Polyfeemus ja muut Kykloopit (588-691). — Ankhisen kuolemaan päättyi Aeneaan kertomus (692-718).

Aasian sitten kuin menestys, Priamon väki syytön tahdost' taivahisten menehtyi, suur Ilio kaatui, kunpahan Neptunon koko Troija jo nyt savus maassa: maanpakohon hakemaan muult' tahkolta auttoa maata luottehet meit' jumalain kehottaa; mepä siis rakennamme 5 laivoja Antandron sekä Idanvuorien luona, tuumaillen, mihin kohtalo veis, mihin voisimme jäädä; miehiä haalimme ens kokohon. Heti kun kevät alkoi, niin rakas taattoni purjehtimaan käsk onnemme huostaan, niin isänmaani ma rannat ja valkamat itkien heitän, 10 nurmetki, joill' oli Troija. Maanpakolaisna merelle kumppanien, pojan, suurtenkin jumalain kera lähden. Mars'illen pyhä maa asutaan avaroin' aroinensa, — Thrakein maa, jota ankara hallitsi ennen Lykurgo, Troijan muinoinen kest'paikka ja ystävä-kansa 15 onnemme kestäissä. Tänn' ehdittyäin, lahenpohjaan muureja pystöitän ens Salliman tahtoa vasten, Aeneadaiks — nimestäin nimen johtain — niitä ma kutsun. Uhrasin Dionelais-emollen sekä muill' jumaloille, suojelijoin' alettuin yritysten; myös ylimmälle 20 taivahisten kuninkaallen rannalla kiiltävän härjän teurastin. Oli vieressä kumpu, min huipulla kasvoi kornellipensas ynn' oka-oksilta synkeä myrtti. Tuot' lähenin, kokien viherän vesan riuhtoa maasta, että mä peittäisin lehekkäisillä oksilla uhrit, 25 kun minä näen kamalan sekä oudon kertoa ihmeen. Sillä kas! puusta, min ensin ma, juuret saatua poikki, riuhtasin maasta, nyt tiukkuvat mustahkot veritilkat, tahraten visvalla maata. Mun silloin kylmävä kauhu voivuttaa jäsenet, veren' jäiseks hirmusta hyytyy. 30 Taasenpa nyhkäistä koen toisen notkean varren, kosk' ihan tarkalleen salasyitä ma tutkia tahdon: kuoresta toisenkin taas vuotaa hirveä visva. Varsin hurmaillen, maan Nymfejä pyytämähän käyn, kuin isä Marsia, jonk' ovat suojassa Getojen nurmet, 35 että he merkkejä onneksi sois, pahat entehet poistain. Mutta kun suuremmalla ma innolla kolmannen rungon kimppuhun käyn, kun ponnistan kohen hiekkoa polvin — vaijennenk' vai kerronko —, kummun pohjasta kuuluu huokaus voivottavainen ja nää sanat korvihin ehtii: 40 "Kurjoa, Aeneas, miks raastat? Jo kuollutta säästä, hurskaita käsiäs älä tahraa! Ei mua Troija oudoksi kantanut sull' eik' oksasta vaan veri tiuku. Karttaos julmia mait', oi ahnein rantoja karta! Mie Polydorus oon. Mun keihojen rautanen tuisku 45 haavotetun tähän peitti ja peitsien metsäksi kasvoi." Silloinkos epätietosa pelko mun mieleni valtaa; säikyn ja pystyhyn käy hivukset, käy ääneni kurkkuun. Täänp' Polydoron suurine kullat joukkonens' ennen onneton olj salahan Priamus Thrakein kuninkaalle 50 antanut hoidettavaks, epäellessä voitosta Troijan, kun näki kaupungin joka suunnalta piiritetyksi. Tuopa, kun Dardanien väki murtui, onnemme väistyi, puolustain Agamemnonin asjaa, voitonki puolta, hyljäten oikeuden kokonaan, Polydorus'en murhaa, 55 tään varat ryöstää. Oi, kirottuu rahan ahnehtimista, kuink' inehmoin sydänt' et sinä vimmoa vainen! Kun pelko luistani taukos, mie valituill' ylimyksille kansan, varsinkin isäll' ihmehet kerron ja neuvoa pyydän. Kaikill' on sama mieli nyt, hyljätä maan rikoksikkaan, 60 saastutetun kest'paikan ja laivoill' lähteä matkaan. Maanpanijaiset siis Polydorolle laitamme oitis: haudankummuksi maata me luomme; jo seisovat Tuonen alttarit, synkkinä mustista nauhoista, kyparissost'; itkevät naisetkin hajottaa hivuksens' tavan jälkeen. 65 Kaadamme vaahtoavist' pikareistamme lämmintä maitoo, kuin myös uhrinkin verimaljat; hautahan hengen kätkemme, vihdoin "jäähyväst'!" korkeall' äänellä heittäin. Vaan kun jo saatimme luottoa aavaan, kun merenselkä tuulilta tyyn' on, lounakin hiljanen kun ulapalle 70 kutsuu, työkkäävät toverit vesill' laivoja, täyttäin rannan. Lähdemme siis satamasta ja maat sekä linnat taantuvat. Viljellään pyhä tienoo keskellä merta, mielusa niin Neptunolle kuin emollen Nereidein, jonk' ajelehtivan pitkin rantoja ennen Apollo 75 kiinnitti vuorikkaan Gyaron ja Mykonus'en keskeen vankaks viljelymaaks sekä tuulten halveksijaksi. Tänne ma saan, väsyneit' tää tyynimpään satamaansa kätkee. Katselemaan heti lähdemm' Apollonin linnaa. Tääll' Anius, asukkain kuningas ja Apollonin pappi, 80 jonk' ohimoo koristaa pyhä laakeriseppel ja nauhat yhtyvi meihin ja Ankhisen ijäkkään toverikseen tuntee. Kättä me lyömme ja suojihin kestihin lähtään. Näin anon sitt' ikitemplissä kalliollen raketussa: "Thymberilainen, suo koti meille ja suo väsyneille 85 muurit, heimon ja kestävän linnan! Suojele uutta Pergamoa, joka Kreikalta jäi sekä julmalt' Akhilleelt'! Ken meit' ohjaa? Tai mihin meit' asumaan sinä käsket? Suoppas entehes, oi isä, meille ja mieltämme neuvo!" Tuskin nää nimesin, värisseen ovipielet kun näytti 90 äkkiä, haltian laakeripuu vavisseen, koko vuorkin liikkuvan, kun pyhästön, auk' auveten, vonkuvan kuultiin. Nöyrinä vaivumme maahan ja nää sanat saamme nyt kuulla: "Ankarat Dardanidat, joka maa on ensinnä teitä kantanut es'isien suvun alkaiss', s'ottavi teidät 95 taas hedelmällisnä vastaan. Tää hakekaat emo vanha! Täälläpä Aeneaan suku hallitsee yli kaikkein maiden ja lasten lapset ja vielä jot' syntyvät näistä!" Febus näin, — mut silloinkos ilonen häly syntyy; missä se linnamme ois, sitä tahtoivat tieteä kaikki, 100 — Febus harhoavii mihin kutsus ja kääntyä käskis. Taattoni kaimoellen ikivanhoja nyt tarinoita lausuu: "Kuulkaatten ylimykset ja toivomme nähkäät! Juppiterin iso Kreetan saari on keskellä merta, joss' on Idan vuori ja meidän kansamme kehto: 105 aimoa linnoa on sata täällä ja valtiot uhkeet; täältäpä taattomme kuulu, jos oikein kuultuja muistan, Teuker ensin on tullut Rhetealaisehen rantaan, paikkaa vallalleen hakiess'. Ei Ilio viel' eik' seisnehet Pergamon linnat, vaan alangoll' asuntons olj. 110 Täält' Cybeleen mäen suosija äit', Korybantien helskyt, idealainen lehto ja täält' alun sai salapalve; tääll' jumalattaren vaunuin valjahin leijonat käivät. Joutuhun lähkäme siis, jumalat johon käskevät meitä, tuulet viihdyttäkäämme ja menkäme Gnosian maahan! 115 Eipä se kaukana oo, — jos Zeys vain auttavi meitä, kolmas päivä jo laivamme Gnosian rantahan saattaa." Näin nimes; alttarillen sitt' uhras oikeat uhrit, härjän Neptunolle ja sullekin, kaunis Apollo, myrskylle mustan vuonan ja myötäistuulille valkeen. 120 Idomeneyn urohon kotimaastaan pois ajetun jo lähtenehen huhu mainits ja Kreetan maat hylänneen sen, pois eronneen vihamiehen ja tyhjinä seisovan suojain. Heitämme Ortygian satamat nyt aavalle kiitäin, Naxon viinikkäät mäet kuin viheränkin Donusan, 125 Olearon ja Paron lumivalkean, myös hajanaiset Cykladat sivuamm', ihanat rikassaariset salmet. Kilvassa nouseepi merimiehien riemukas huuto: Kreetaan pyrkimähän kehottaa toverit isien luo. Kulkeissammepa auttoi kiihtyvä myötänen tuuli, 130 kunnes Kuretoin ikivanhaan saavumme rantaan. Kaihotun kaupungin varustuksia laittoa annan, Pergamoks sen nimitän sekä, kansan tuost' ilotessa, liettään lempimähän kehotan, tekemään jaloks linnan. Jop' oli veittyinä peräkeulat kuivahan rantaan, 135 huolena nuortenkin oli uudismaat, aviot, jo annoin tontit ja lait, kun äkkiä jäytävä rutto taivahan turmioseudusta saa, hivuvuoden mi tuopi, turmiokkaan, niin puihin ja viljaan kuin jäseniinkin. Yks osa mieluisan elons' heitti, kun muut potilaina 140 riutuivat; typi tyhjäks peltomme poutakin poltti; ruohot helvistyi, elon näivettynyt epäs vilja. Purjehtimaan isä taas meren toiselle puolelle neuvoo, Febon oraakkelin neuvotteluun sekä selkoa saamaan, min lopun seikoillen polosille hän soisi ja mistä 145 vaivoillemm' avun etsimähän, mihin kääntyä käskis. Yö oli; jop' uni kaikk' elohikkaat valtasi mailla, kun frygilaiset Penaatit, nuo jumalain pyhät patsaat, joit' olin kaupungin palon keskestä kanssani vienyt Troijasta, näyttivät seisovan nukkuvan silmien eessä, 150 mun unissain ihan selkeinä kumotuksesta, jolla tehtyjen akkunusten läpi täyskuu kirkasti niitä; sitten näin puhutellen he poistavat huoleni synkän: "Sen, mink' Ortygiaan samonneelle sull' laususi Febus, senpä hän täällä jo lausuu, meitä sun luoksesi laittain. 155 Dardanian palon jälkeen seuraamme aseheitas, jotka jo laivoissas samosimm' meren myrskysän poikki; lapsesi vastaiset mepä tähteihin ylennämme, linnallekin ison vallan me suomme. Sä suurille suuret valmista muurit, säikkymätäs paon vaivoa suurta! 160 Lähteös täältä; sill' ei sua käskenyt Delon Apollo näillen rannoill' eik' koko Kreetaan jäämähän. Löytyy tienoo, — Hesperiaks sitä kutsuvat Helleniläiset, — muinaismaa, asehistakin kuulu ja maan lihavuudest': Eenotrit ovat sen asukkaat; sitä Italiaksi 165 kutsuvan mainitahan väen, päällikköns' nimen jälkeen. Nää asunnot omiamm' ovat; täälläpä Dardanus syntyi, taattokin Iasius, joist' alkunsa kansamm' on saanut. Nouse ja kerto'os nää ijäkkääll' isälles tosilauseet: hän hakekoon Korython sekä Ausonilaisien maita, 170 Diktealais-ketoloita kosk' kieltää Juppiter sulta!" Näist' jumalain näkylöistä ja lauseist' oudoksuneena (unt' ei ollunna tuo, mut selvään kasvoni eessä näytin tuntevan luonani nauhaset, hiukset ja kasvot; siksipä mun koko ruumis kostui kylmästä hiestä;) 175 vuoteelta kavahdan sekä nostan taivahasen päin mun käsivarteni, kun rukoellen puhtahat uhrit liesillä uhraan. Uhrin tehtyä riemuten annan tiedon Ankhisalle ja asjan tarkkahan kerron. Kahdakkaiseksi hän suvun myönsi ja myös epävarmaks 180 kannan ja seikkojen vanhuuden vuoks erhettyneensä. Sitte hän lausuu: "Näistäpä vaiheist' ennusti mulle, Ilion kohtalot kestänyt poikani, vainen Kassandra. Tään suvullemme nyt muistelen säädyksi ennustaneensa, Hesperiaa usehin nimenneen sekä Italon valtaa. 185 Vaan maill' Italian ken Teukrojen saapuvan oisi uskonut? Tai ketä liikutti silloin loitsut Kassandran? Kuulkame Feboa, rankaistuin' hakien paremmuutta!" Lausui näin; mepä kaikk' iloten sanojaan hyväksymme. Hyljäten paikan tään, me nyt sinnekin heitämme jotkut; 190 lähdemme purjehtimaan vaeltain aluksill' ulapalla. Mutta jo kun merell' aavall' olj laivat eivätkä mitkään maat enähän näkyneet, vaan ainoastaan meri, taivas, silloinp' päämm' yli nousee synkeä pilvi ja, tuoden myrskyn ja yön, pimentoon kamalimpahan peittävi aallot. 195 Kohtapa kuohuttaa vihurit meren, julmia nostain laineita; hajalleenpa me heitellään ulapalla. Pilvet peittävät päivän ja taivahan kostea kätkee yö sekä välkkyen pilviä viiltelevät ukonnuolet. Eksymme tieltä ja synkässä myrskyssä harhaelemme. 200 Nyt Palinuruskin erottaa epäs voivansa päivää taivahan yössä ja kiels meren keskellä muistavans' suuntaa. Päivää kolme me yön pimeäss' siten harhaelemme aavalla tietämätönnä ja tähditä yhtä mont' yötä, päivänä neljäntenäp' etähällä kun nousevan vihdoin 205 näemme me kaukana maan sekä vuoret ja tupruvan sauhun. Purjeet lasketahan; käsin airohin käymme ja miehet soutavat ponnistain sekä kuohuttavat sinimerta. Myrskystä varjeltuneen Strafadein mun rannatpa ensin korjaavat. Strofadeiks nimitellään Kreikassa suuren 210 Joonian saaristoo, joss' ompi nyt julma Celaeno, muutkin Harpyijat asumassa, kun Fineon huone suljettiin ja he täytyi hyljätä entiset pöydät. Ilkeämpää noit' ei ole hirmua, eik' ole noussut ruttoa julmempaa stygilaisvuost' eik' jumalainkaan 215 vastusta. Linnuill' olj kavon kasvot ja saastasa sangen vatsan jälk, kädet koukkuiset sekä kalveat aina näljästä kasvot. Vaan kun saavuimme satamaan, tääll' oiti me näemme siellä ja tääll' aholoilla nyt härkäin pulskeat laumat, 220 vuohiakin sekä karjan vahditta laidunta käyvän. Hyökkäämme vasamin, jumalat sekä Juppiterinkin kutsuen saaliimme osanottoon. Sittepä lahden rantahan laitamme pöydät ja kelposan atrian syömme, äkkiä kun Harpyijat vinhasti vuorilta lentäin 225 rientävät suurella pauhulla siivillään suhisuttain: eineen saastuttavat, soasten ruvennallansa kaikki; julmaa haisua paits oli äänensä ilkeä myöskin. Vuononpa taas perukassa me ontelon kallion alla puiden siimekseen pimeään sekä suojahan pöydät 230 laitamme, valkean alttarillen asetamme, kun taivaan kaikilta suunnilta taas salaiseen pakopaikkahan kiitää joukko se kirkuillen sekä saalihisen kävi kynsin, turmellen einettä suin. Sen vuoks sodan käymisehen ja taistoon turmiokkaan suvun kanssa ma kumppanit käsken. 235 Niinkuin käskin, niin tekevät; siks kätköhön ruohoon pannahan miekat ja piilohon kilvet peitetähän. Niin kohta kun Harpyijain jymy kuuluu mutkasta rantaa pitkin, oiti Misenus kallion huipulta antoi torvella merkin. Syöks sotahan heti kumppanit outoon, 240 miekalla haavoittaa meren ilkiölintuja pyytäin. Eivätpä untuvihin saa vammaa eivätkä selkään haavoa, vaan nopeaan paeta suhahtaat ale tähtein, jättäen puol'kalutun aterjan sekä ilkeät jälkens'. Istahtain kivilouhellen vain yksin Celaeno 245 ennustaen tuhoamme nyt nää sanat rinnasta raakkui: "Vieläkö härkäin surmast' ja teurastuksesta hiehoin nyt sotahan yritätten, Teukrot, vai sotahan viel? Vai kotimaastaan pois ajasitte te syyttä Harpyijat? Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat, 250 joit' isä kaikenvaltias Febolle, Febos Apollo ilmotti mullen, nuo minä suurin Raivottarista julkaisen teill'! Italiaan pyritten, johon myötäis- tuulten auttaess' saavutte, pääsetten satamaankin; ette mut linnaanne varustuksilla vahvista ennen, 255 ennenkun kauhea nälkä ja teurastuksenne vääryys teidät pöytiäkin saa jyrsimähän ikeninne." Äänsi ja lentämähän lehahtain hän metsihin poistui. Siiloinkos toverein veri äkkiä jäiseksi hyytyy — kauhusta mielemme lannistuu eik' taistelull' enään, 260 vaan rukoellen, uhraten käskevät etsiä rauhaa, lie jumalattaret nuo tahi julmat, saastaset linnut; siis isä Ankhises, levitettyähän kädet, pyytää voimia tenhokkait' avukseen luvaten hyvät uhrit: "Haltiat poistootten uhat, moisen turmion estäin, 265 hurskaita tuetkaat tyveneinä!" Käskevi touvin rannalta irroittaa sekä päästää hankkilusnuorat. Purjehet lounaallen levitellään; kuljemme aaltoin vaahdossa sinn', osottaa mihin tien perämies sekä tuuli. Jop' meren keskellä on näkyviss' salorunsas Zakynthos, 270 Dulikios ja Samos sekä Neriton korkeat töyräät; kartamme lthakon riuttoja ynnä Laertesen valtaa, maan kiroten, joka kerran kasvatti julman Odysseyn; Leukaten vuorenkin heti talmaset kukkulat nähdään, myös merimiehien kammoma temppeli. Saavumme tänne; 275 laskemme kaupungin vähäisen luo uuvuttuamme; ankkuri keulasta lasketahan, perä kääntyvi rantaan. Vihdoin päästyä siis ikävöittyyn maahan me käymme Juppiterin pyhästöön, joss' alttarill' uhreja poltamm': Aktion rannalla vietämme Troijan leikkejä. Kiiltäin 280 öljystä, kilpoavat toverit, otellen kuni ennen paljasna. Niin monen Argivo-kaupungin ilahuttaa välttänehen, pakohon vihollisten keskite päästen. Vuotuis-kiertonsa taas sill'aikaa aurinko täyttää, talvenki pohjoinen uhotuuli jo kuohutti aallot. 285 Kiipperän vaskisen kilven, kuulu Abas jota kantoi, uksen pielehen mie panen, täst' täten värsyllä kertoin: "Aeneas asehet nää Kreikalta voittanehelta!" Sitten valkamast' lähteä käsken ja istua teljoon. Kilpahan kumppanit aaltoja lyövät ja laskevat merta. 290 Kohtapa Faiakilais-varustusten peittyvät huiput; Epiron rantoja kiertäen, saavumme Khaonilaiseen valkamahan sekä astumme korkean Buthrotin linnaan. Täältäpä kummallisin asiain huhu korvamme kohtaa, ett' muka hallitsis' Priamon poik' Argivo-linnaa, 295 vallanneen Helenon Pyrrhon avion sekä vallan, — maalaisens' kera Andromakhen avioon ruvenneeksi. Hämmästyin sekä ihmehen lailla mun rintani syttyi innosta miest' tavata sekä moisia seikkoja kuulla. Lähtein laiturilt' astumahan, jätän rannat ja laivat. 300 Andromakhe suruissaan juur' vuotuis-uhrit ja lahjat Hektorin tuhkallen lehoss' uhras kaupungin luona jäljennös-Simoïsjoen rannalla, haamuja kutsuin kummulle, turpehist' jonk' viherist' oli laittanut muistoks, alttariloita kaks vihkittyään syyks kyynelillensä. 305 Vaan kun mun tulevan näki dardanolais-asehissa, hämmästyi sekä suurista ihmeist' äimistyneenä, jähmettyi imehtiissä ja lämmin luistansa poistui; vaipu' ja tuskin saa sanoneeks nää kotvasen jälkeen: "Sunko se muotosi on, jumalattaren poika? Sä itsek' 310 tosjahan liet? Elätkös? Tahi jos suloinen elo poistui, missä on Hektor?" Virkki ja, kyynelten vuotaess', itkuin täyttääpi koko seudun. Tuskinpa murhehtivalle vastata voin sekä lausehist' oudoist' ällistyneenä änkytän: "Viel' elän, viel' elämää ylen kurjoa vietän! 315 Pois epätietosi heitä; sä nyt näet erhettymättäs! Voi mikä kohtalo sun niin suuren puolison lesken kohtasi? Tai mikä sull' osui kyllin arvosa onni? Hektorin Andromakhe, Pyrrhonko sä vaimona viihdyt?" Luoden kasvonsa maahan hän murtunehin nimes äänin: 320 "Oi Priamon sua impeä, toisia onnellisempaa, jonk' vihamiehen haudalla Troijan aimojen muurein all' oli käsketty kuolla, et nähnyt arpoa mitään, voittajan herrankaan et vuodetta tarvinnut peittää! Kun koti poltettiin, vedellyt usean meren kautta 325 nyt Akhilleen sikiön kopeutta ja nuort' isomieltä kärsiä täydymme orjuudessa; se pyytäen sitte Ledan Hermioneeta ja Spartalais-avioita, palvelialleen mun Helenollen piiaksi antoi. Mut tämän ryöstetyn puolison tähden kiivastuneena 330 suuressa lemmessään, pahan työn vuoks, raivoss' Orestes kohtaa, huolettoman, koti-alttarin luona ja murhaa. Pyrrhon kuoltua myös osa annettiin Helenolle vallasta; tää kedot Khaonilaisiksi kutsu ja kaiken Khaonin maaks nimes Troijan Khaonin jälkeen; 335 harjulle Pergamon tään sekä Ilion linnan hän laittoi. Mitkäs tuulet ja kohtalot ohjasivat sinun matkas? Tai mikä haltia toi sinut rantaamm' aavistamattas? Miss' on poikasi? Henkiikös elon ilmoa vielä? Jonka jo Troijassa sull' — —. 340 Syvään maar kadonneen emon kaiho nyt poikasta vaivaa? Kuntohon muinoiseen sekä miehen mielehen tuota kaiketi innostaa isäns' Aeneas, enons' Hektor!" Näitäpä hän nimes itkein; kauan itkien turhaan vaikerehtaa valittain, Priamon vesa linnasta kunnes 345 nyt Helenus uroskin useain toverein kera saapui; hänkin tuntevi meidät ja riemulla suojihins' saattaa, kyyneltä vuodattaen pakinoidessaan useasti. Astun ja Troijan pienoisen, ison Pergamon kaavaan, linnan löydän ja kuivuvan virran, jonka he Xanthoks 350 kutsuvat, Skaijalaisenki portin pieltä ma halaan. Teukrot täss' sukukaupungin toveruuttapa nautti; pylvähistöss' yleväss' kuningas heit' ottavi vastaan. Nää hovin keskessä maljoja Bakkholle uhrasivat ja, ruokien kullan vallassa hohtaess', sarkkoja käytti. 355 Yksi ja toinenkin jopa vierähti päivä ja tuulet vaativat purjehtimaan: kohotess' Suven palttina paisuu. Ennustajaa lähenen kysymään sekä tietelen näitä: "Troijasta syntynyt, oi jumalain ja Apollonin tulkki; sie Klaron laakeripuun sekä tähtien entehet tunnet, 360 tunnet lintujen kieltä ja kiitävän lemmonki aanat, kerros, — silläpä onnelliseks mun matkani muuten ennustus lupas: kaikk' jumalat tahollaan mua käski pyrkiä Italiaan, — etähäisiä etsiä maita: oudon ja kertoakin kamalan Harpyija Celaeno 365 loiht vain turman ja ennusti hirmuisen tuhon meille, kauhean näljän, — mitkäpä vaarat on välttäminen ens? Milläpä keinoin niin isot vaivat ma vältteä voisin?" Nyt Helenus ens hiehoja uhrattuaan tavan jälkeen, kun anonut jumaloilt' oli rauhaa, kun pyhäst' päästään 370 irrotti nauhat ja kynnyksillesi, Febo, kun saattoi mun kädellään kovin tenhoa arkoavaisen, se sitte näitäpä ennustaa jumalaisesta suustansa pappi: "Oi jumalattaren poika, on selvää kulkevas merta auttaess' suurempain; näin kohtalot valtias herra 375 säätää, vaiheet määrää, — tää satujeisi on kulku: joukosta mie jotakin vain kerron, missä sä löydät varmaan tyynettä merta ja voit ausonialaiseen saapua valkamahan; sill' estää Sallimus muuta tietää nyt Helenon sekä kertomast' eittävi Juno. 380 Ensin Italiaan, jonk' sie lähiseksi jo luulet, tietämätönnä kun sen likimäis-satamiin koet laskee, pitkä ja vaikea tie erottaa etähäisiltä mailta. Ensinpä notkuvat aironne Trinakrian ulapalla, nähtäv' on laivoill' ens Ausonian suolanen selkä, 385 Tuonelan järvetkin sekä Circeen Aialais-saar, ennenkun vankalle maalle sa linnan laittoa voinet. Sen sanon merkiksi; tää syvähän sinä kätkeös mieleen! Kun sun huolehtiessas syrjäisen joen luona tammien suojassa sie sian aimosan rannalla löydät, 390 kolmetkymmentä päätä mi makaa synnyttäneenä, valkosna vierren maass', utareissaan valkeat porsaat: siin' on kaupungin sija, tääll' lepo tuskist' on varma. Ällös kauhistu tuot', ett' teidän on purtava pöytään; pyytessä läsn' on Apollo ja Sallimus keksivi keinon. 395 Näitäpä maita ja Italian rant'maata sa tuota, min lähisimmin meidän huuhtoilee meren kuohu, karttaos; tääll' asumass' joka linnass' on herjoja Kreikan. Tännepä Narykolaiset Lokrin linnansa laittoi, Sallention tääll' on kedot miehittänyt sotaväellään 400 Lyktosta Idomeneys; tääll' on kuninkaan Filokteeton Melibolais-varustuksine pieni Petelian linna. Niinpähän kun meren toiselle puolelle pääsevät laivat, alttarit tehtyäs kun lupauksias rannalla täytät, purppuraviittaan verhottuneena sä hiuksesi peitä, 405 ettei uhritulen jumalain ylisteeks palaessa mikään vastainen näky kohtais, häiriten enteet. Tää toverein tapa uhrata on, sinäkin sitä seuraa; hurskaina pysykööt täss' uskossa lastenki lapset! Vaan kun lähdettyäs' sun Sicilian rantahan saattaa 410 tuuli ja aukeavat sull' ahtahat salmet Pelorin, etsiös maat', merellen vasenpuolisell' antaen kauas; oikean rannan ja sen meren aaltoja karta! Ne seudut muinoin irralleen väkivallalla, maan järistessä, — niin ajan verkkainen väki saattaa kaikkea muuttaa, — 415 kertovat haljenneen, vaikk' ennen kumpikin maa olj yhtenä; tunkeutui vesineen välihin meri, poistain Hesperian Sicilian rannast' ja sen erotettuj' linnoja kuin ketoloitaki huuhtovi myrskysä salmi. Scyllan halluss' on oikea ranta ja julman Kharybdin 420 on vasen; kolmasti kuilun pohjasta tuo kurimukseen äkkiä särppää summalta vettä ja taasen sen ilmaan syöksähyttää takasin sekä parskuvi tyrskyä tähtiin. Vaan Scyllan pimeöin sopukoinensa kätkevi luola, kasvoja kurkottavan, joka laivoja särkkihin härppää. 425 Ihmisen muoto on sillä ja immen kaunonen rinta vyöhönsä asti, mut muu osa haikalan muodoton ruumis, joss' ovat delfinin evät kiinnitetyt suden vatsaan. On parast' Trinakrilaisen Pakhynuksen kären väistää, aikaakin menettäin etähittäin kaukoa kiertää, 430 kuin vaan kerranki nähdä laajassa onkalossansa ilkeän Scyllan ja norppien huudosta kaikuvat riutat. Muuten jos Helenoll' käsitystä on vielä, jos sull' on luottamus pappihin, jos tosin täyttävi mielen' Apollo, sen, jumalattaren poika, ma ennen kaikkea muuta 435 ilmotan sulle ja mie penäten yhä muistutan vainen: olletikin ison Junon tenhoa sie rukoellos, Junolle mielelläs lupauksia laula ja uhrin lahjones mahdikkaan jumalattaren voit'! Täten vihdoin voittaen pääset Siciliast', Italian tulet maahan. 440 Tänne kun pääset ja Kumeen kaupunkiin sinä saavut, järvet haltiokkaiset, Avernonki pauhusat metsät, raivonki näet näkijän, joka rotkonnurkassa loihtii kohtalojas sekä lauseet kuin nimet lehdille piirtää. Mitkäpä piirtääkin tämä neitsyt lehdille enteet, 445 itse ne järjestää sekä rotkon syrjähän jättää. Nuo pysyvät kohallaan eik' järjestyksestä poistu. Mutta kun liikahtaiss' saranan näit' tuulonen koskee, kun ovi hentoiset lehet näin seoittaa sekaluksiin, eipä hän silloin rotkon syrjihin sinkuvat ottaa 450 eik' asettaa asemill' eli koota loihtuja kehtaa. Neuvotta poistuvat nuo vihastuin Sibyllan asunnoihin. Aikasi hukkaa niin ylen suureksi sie älä katso, vaikk' nureksis toverit, merellenkin vaikk' olis kiire purjehtimaan sekä myötäinen hyvin purjehet täyttäis, 455 ett'et velholla käis sekä loitsuja lahjones pyytäis. Itse hän laulakohon tahallaan, suuns' aanoja antain! Tää sull' Italian väen, uhkaavat sodat myöskin, kartettavas sekä kestettävää miten on kukin vaiva, neuvoo, myös rukoeltuna tuottaa onnea matkaas. 460 Tää se on, jonk' on meidän sallittu lausua sulle. Mennös ja luo teoistaan sinä ilmahan mahtava Troja!" Sittekun näin puhunut myrysmies oli ystävällisnä, kultaisii sekä norsunluisia lahjoja käskee laivoihin kulettaa, kasaten aluksillemme suuren 465 hopee-joukon ja Dodonalaisiakin patojansa, kolmenkertaisen raut'paidan, jonk' haat oli kultaa, oivankin kypärän nupun, joss' oli jouhinen töyhtö, Pyrrhuksen tamineit'. Isä-ukkokin lahjansa saapi. Antavi ratsut ja oppahat antaa; 470 airoston täyttää, myös varustaa asehin toverimme. Vaan jopa käskevi laivoja matkaan valmihiks saamaan Ankhises, ett'ei olis viivytyst' yltessä tuulen. Suuresti arvostain häll' lausuvi Febusen pappi: "Ankhises, kopean Venuksen joka saavutit lemmen, 475 suosikki oi jumalain, kahest' Troijankin häviöstä suojeltu, — sun Ausonian maa on; purjehdi sinne! Täydyt sen kuitenkin ohi kulkea viel' ulapalla, kosk' etähäll' on se Ausonian osa, jonk' lupas Febus. Lähteös, onnellinen", nimes, "joll' on niin jalo poika! 480 Miksipä jatkan ja virmeäst' tuulesta viivytän haastain." Myöskin Andromakhe murehiss' erohetkellä varsin, kullanreunuksiset tuo vaattehet, tuo frygiläisen vaipan Askanioll' eik' lahjojen annista lakkaa; lahjoja luo kokohon komeoita ja lausuvi näitä: 485 "Ottaos nää, ett' oisivat muistoinas teoistamme, poikani, ett' todistaisi ne Hektorin puolison suurta lempeä sullen! Heimoltas ota viimeis-lahjat, oi kuva ainoa mun joka Astyanaktast' on jäänyt! Näin käsiään, näin silmiä hän, näin kasvoja kantoi; 490 näin parahillaan miehuuden ikähänsä hän varttuisi" Heist' eroten, kohotessapa kyynelten minä lausuin: "Onnellisest' eläkäät, joill' on oma määrätty onni; seikasta seikkahan mut yhä kutsuvi kohtalo meitä! Teillä jo on lepo, eik' meren selkää kulkea pakko; 495 ettekä Ausonian yhä kauas jääviä maita etsiä täydy. Xanthoksen kuvan, Troijanki näette, jonk' käsivartenne loivat, enteillä paremmilla, toivon, ett' vähemmin s'ois Helleniläisille tiellä. Vaan jos koskaan mie Tiberin lähinurmille saavun, 500 jos saan nähdä mä myönnytetyt suvullein varustukset, niinpä me kaupungit sukulaiset ja myös sukukansat Epirossa ja Hesperiassa ja Dardanus joill' on es'isä, kohtalotkin samat, Troijan kummankin teemme yhdeksi mieleltään. Sepä lastemme huolena olkoon!" 505 Lähdemme taas merellen ohitsen Ceraunien vuorten, jost' on Italiaan lyhin tie, lyhyin merimatka. Täälläpä laskevi päivä ja varjohon peittyvät vuoret. Vaivumme kaivatun maa-emän helmaan aaltojen luona; soudust' arvottuamm', eritenpä me hoidamme ruumeit' 510 kuivalla rannalla; raajamme virkistää uni raukeet. Eip' yö hetkein viel' pakotuksesta ehtinyt puoleen, kunpa jo vuoteeltaan Palinurus virkkuna nousee, katsovi suunnat kaikki ja tutkivi tuulien voimaa; kaikki hän tyynellä taivolla vierevät tähdetki tarkkaa, 515 Arkturon, sadekkaat Hyadat, molemmat Otavatkin, kullanmiekkahisenkin hän tähystää Orionin. Kaikkipa seijas-taivolla tyyneksi huomattuansa, antaa keulasta hän valomerkin; tiell' varustaimme; purjeiden levitettyä siivet me lähdemme matkaan. 520 Koittipa tähtien sammuess' aamun rusko jo, kun me kaukoa siintävän vuorten ja alhaisen havaitsemme Italian. Nyt "Italia!" huus ensin Akhates: Italiaa ilohuudolla ystävät tervehtivätten. Tuoss' isä Ankhises ison kruunaapi pikarin ja 525 täyttäen viinillä sen hän kutsuu näin jumaloita, korkeella peräkeulalla seisten: "Maan, meren mahdikkaat jumalat sekä myrskyjen herrat, tuulella helpottakaat tien, suokaat myötäsen meille!" Yltyy toivottu tuuli ja valkamakin lähemmin jo 530 aukeutuu, jopa linnasta hohtaa Pallasen torni. Miehet köyttelevät, kokat kääntäen rantahan, purjeet. Niemellä valkama tääll' Idän myrskyjä estävi; särkät vaahdoten vastustavat meren suolasta hyökyä; itse kätkössä on; äkinjyrkkinä kalliot haaroa kaksi 535 laskevat niinkuin muurin ja rannasta tuompan' on templi. Neljäpä ratsua tääll' lumivalkosta nurmella näemme laajaa laidunta käyvän, — kohtalojemm' esi-enne. Näin isä Ankhises: "Voi vieras maa, sodan tuotat; käytetähän sotahan hevot; sotaa tietävi lauma! 540 Kuitenki tottunehet ovat nuo nelijalkaset joskus valjahissai olemaan, ijes-ohjia yhdessä kantaan. Rauhanki toivoa on!" — nimes. Sitt' asehelskyvän Pallaan suojaa tenhoisaa anomm'; ensin hän riemumme kuuli; alttarin eess' frygiläiseen vaippaan kätkemme päämme; 545 suomain myös Helenon opetuksien tärkkien jälkeen nöyrinä Argivo-Junolle poltamme käsketyt uhrit. Viivyttämättä me taas, pian laillehen tehtyä uhrit, käännämme päin merellen alusraakojen nyt sakaroita; heitämm' Akhivojen huoneet ynn' epäluottosat nurmet. 550 Täält' Herakleen Tarenton laht' nähdään, jos huhu oikein kertovi. Vastassaan jumalainen Lacinia nousee, laivoja hukkaava Scylaceum ja Kaulonin linnat. Kaukaa seljältä nähdähän tältä Sicilian Aetna, kauheankin meren ärjyn, jo kuohuvan kalliot kaukaa 555 kuulemme kuin myös aaltojen rantahan murtuvan pauhun; tyrskyssä pohjankin mura aaltojen vaahtohon yhtyy. Nyt isä Ankhises: "Tuo varmahan ompi Kharybdis; tuoss' ovat paadet ja louhet, joit' Helenus käsk' karttaan. Ponnistaen nyäiskäät, toverit, nyt airoja kaikki!" 560 Niinkuin käskettiin, tekevät; ens' hyrskyvän keulan kiertääpi Palinurus päin selällen vasemmalle; siks vasempaan koko joukko nyt pyrkivi tuulin ja airoin. Taivaallen kohoamme me aallon harjalla, sitten, aallon vyörtyä pois, Manalan tuvillen vajoamme. 565 Onkalokuiluistaan kolm' kertoa ärjähti louhet; kolmasti syöksyvän tyrskyn me tähtihin parskuvan näimme. Sillävälin väsyneistä jo päivä ja tuulikin erkes; Kykloopein, tien tietämätönnä, me saavumme rantaan. Tuulten raivolta on tyven valkama, ihmehen laaja, 570 vaan sen vieressä julmine syöksyne jyskivi Aetna. Tää välihin pikistä poroaan ylä-ilmahan suitsuu, pihkasta sauhua kuin myös valkosta tupruten tuhkaa; liekkein pallerojaan puhaltain tää tähtiä nuolee, paadet ja vuoren irt' revityt välihin sisälmykset 575 lennättää kidastaan, sulat kalliot kiekkona paiskaa ilmoihin jyryten sekä kuilussaan syväss' kiehuu. On taru Enceladon panun polttaman ruumihin tällä painolla painettavan sekä hirveän päällensä pannun Aetnan louhikkaist' ukuroistansa syöksevän tulta; 580 kun vaan tää väsyneen kylen muuttaa, niin koko saari jyrskähtäen järähtyy sekä sauhuun peittyvi taivas. Metsien keskessä tuon koko yön mepä ihmettä julmaa kärsimme, aavistamattamme, mik' jyryhyn olis syynä. Ei näkynynnä nyt tähtien tult' eik' taivahan kansi 585 tähtiä tuikkinut, kun pimeäss' oli pilvessä taivas, kun sydän yö, ajaton, kuun synkkähän pilvehen peitti. Koittipa päivän seuraavan esimmäinen jo rusko, kun Rusotar oli poistanut taivaan kostean tahnan, äkkiä metsästä kuin ylen laihtunut, kalpea oudon 590 miehen surkastunut näky ynnä tän ryöttysä ruokko ilmaantuu; käsiään, rukoellen, se rannalla nostaa. Katsomme: ilkeä tahra ja ruokoton parta on hällä; vaatteitaan oat kiinnitti, muuten olj Helleniläinen, pois kotoaan lähetettynä muinoin Teukroja vastaan. 595 Tuo kun dardanolaispuvun huomas ja Teukrojen aseet kaukaa, säpsähtäen näöstänsä hän hiukkasen horjui, seisahti astuntaan; mut rantaa koht' heti syöksi, itkien, näin rukoellen: "Tähtien kautta ma pyydän kuin jumalain, tään taivaan hengittämän valon kautta; 600 korjatkaat minut Teukrot ja minne tahdotte viekäät! Kyllin on tästäi. Kreikan laivoiss' olleni myönnän; myönnän vainonnein minäkin Troijan Penateita. Jostapa, jos rikoksemm' on niin ylenmääräsen suuri, paiskatkaat vetehen minut, mun upottain ulapalla! 605 Jos hukun, mieluummin hukun ihmisten käden kautta." Näin nimes hän; halaellen polvia, polvissa riippui vierren. Käskemme, ken olis? kertoa, myös suvust' mistä syntynyt? Tunnustamaankin, onni mi vainosi häntä? Its' isä Ankhises käden nyt vähänkään epimättä 610 nuorelle miehelle soi sekä mieltään pantilla tällä rohkas. Näitäpä hän pelon poistaen lausuvi vihdoin: 'Ithakon maast' olen onnettoman Odysseyn tovereita; mun nimen ompi Akhemenides, isän' ollessa köyhä, (oi, jos onni se kestänyt oisi!) mä Troijahan läksin. 615 Tännepä, kun vapisten nuo jättävät kynnykset julmat, luolahan Kykloopin avaraan toverit minut heittää unhottaen. Kotinaan täll' on verisist' aterjoistaan visvanen hirveä rotko. Hän, kauhea, its' ylettyypi tähtihin (semmoisen jumalat tuhon poistote mailta!); 620 vaikea nähdä hän olj, mut vaikeempi puhutella. Onnettomain sisälmyksiä söi se ja mustoa verta. Itse ma näin miten hän pari ruumista luvustamme julmalla kouralla taapäin temmaten keskellä luolaa paiskasi paateen, niin ett' parskunehest' verestänsä 625 kostuivat ovet; näin miten hurmetta tiukkuvat raajat söi se ja lämpöiset jäsenet varis hampahissansa. Ei vaan kostoa paits; ei kärsinyt tuota Ulixes, eikä nyt tässäkähän unohtainnut Ithakolainen. Kerran ruoasta kun sekä viinasta voivuttuansa 630 taivutti kaulansa tuo unehen, yli luolansa roikuin, julmana, oksentain unissaan verivisvoa, jossa uiskelivat jäsenet, — avuks suuria pyydettyämme siis jumaloita ja arpaa lyötyä, yhdessä kaikki hyökäten puhkomme keihään kärjellä hirveän silmän, 635 hirveän otsan all' yksinähän joka piileksi hällä, Argivo-kilven taikkapa Febon auringon laisna; vihdoin näin iloten toverein mepä kostamme surman. Vaan paetkaat heti, oi poloset, sekä rannalta köydet pankate poikki! 640 Sillä jon moisena onteloluolassaan Polyfemus vahtivi villasta karjaa ynn' nisät lypsävi, näillä mutkais-rannoill' löytyypi kamaloita Kykloopej' yltäänsä sadottain sekä korkeill' louhilla liikkuu. Kolmannen kerran kuun sakarat valollansa jo täyttyy, 645 kun elämää petojen saloloissa ma vietän ja kuiluin yksiksein ukuroiss' asuen ma Kykloopeja katson hirveitä, peläten jalkain töminääns' sekä ääntään. Kurja on ruokani: marjoja, kornelleit' kivekkäitä antavat oksat ja ruokkivat ruohojen nyhdetyt juuret. 650 Kaikkia tutkaillen, tään laivaston ensinnä rantaan näin tulevaksi. Ma tällen, keitäpä oisikin, päätin antaida; on kyllin ett' hirveän heimon ma vältin. Ennen te ottooten mun henkeni vain miten hyvään!' Tuskin lausunut nää oli, vuoren kun harjulla näemme 655 karjansa keskessä liikkuvan vuorenmoisena itse kaitselijan Polyfemon ja pyrkivän tuttuhun rantaan, — kauhean hirviön, aarniokkaan, pois jolt' oli silmä. Honkapa katkaistu kädessään tuken' olj sekä ohjas käyntiä; mut jälessään tuli villasat lampahat; ainoo 660 tuo ilons' olj, tuo lohtua soi kovass' onnessa hälle. Sitten kuin merell' ehti ja yllätti korkeat aallot, visvaa silmästään revityst' valuvaa pesi täällä, voihkaten, hampaitaan kiristäin; meren keskelle astuu, vaan ei kylkiäkään ylävii viel kastele aallot. 665 Siitäpä karkaamme vapisten pakohon me nyt kau'as, miehen ansiokkaan pelastain sekä katkomme hiljaan köyden ja ponnistain merell' airoin soudamme kilpaan. Astuntaans', äkätessähän, tuo päin pauhua kääntää. Vaan kun ei kädellänsä se voinunna haapata kiinni, 670 eik' ahistain syvängöll' ulapan voi vertoa vetää, nostaapi kamalan parun, jostapa kaikk' meren aallot järkähtyvät, pelästyi jota myös koko Italian maa, rotkoistaan syvimmistäkin kaikuen vongahti Aetna. Vaan Kykloopein kutsuttu kansa nyt metsistä, vuorten 675 harjuilt' töytää valkamahan sekä täyttävi rannan. Aetnan veikkoja seisovan tuimin katsehin turhaan näemm', ylettyin yläpuolelle taivahan pilviä päältään, — seurue hirmuinen: kuni harjulla tunturivuoren seisovat vänkeät tammet tai kävykkäät kyparissot, 680 tai kuni Juppiterin ikimets' eli horho Dianan. Ankara pelkomme saattaa laskemahan heti köydet minn' hyvähän sekä myötäistuulille laivoja kääntään. Toist' opastus Helenon meit' käski: Scyllan ja Kharybdin keskess' on tie, joka meill' yhenlaista kuoloa uhkas, 685 ellemme suunnalla kestäis; päätämme purjehet kääntää. Vaan kas! pohjoinen puhals nyt Pelorin ahingoilta kuin lähetettynä. Niin ohi kalliosuuta ma kuljen Pantagian, Megaran lahen, Thapsonkin alahikkaan. Näilläpä rannoill' luotsasi harhaillen takasin taas 690 Akhemenides, kumppani onnettoman Odysseyksen. Ompa Sicilian lahdessa saari, mi suojavi vastoin myrskyjä Plemmyrion, nimekseen joll' antovat vanhat Ortygia; tänn' Alfeon joen elidiläisen tehneen kerrotahan salatien meren alla ja suullas 695 sun, Arethusa, sicilialaisehen yhtyvän mereen. Kuin pitikin, maan suuria pyydämme auks jumaloita; sitten Helorin maan lihavan sivu, tulvanalaisen laskemme. Täältä Pakhynon korkeat louhet ja riutat myös sivuamme ja kaukana haamoittaa Kamarina, 700 jollen Sallima muutoksen kielsi, ja Gelonki nurmet, — hirveän pyörtehikkään Gelan virrasta niin nimitetty. Sitten korkea Akragas aarniomuurinsa näyttää kauas, — tuo tulisten hepojen ikisyntymä paikka —, tuulten suotua palmuhikas Selinuski sun heitän, 705 kynnellen salasärkistään Lilybein vedet vaikeet. Sitt' Drepanon mun valkama kuin perin surkea ranta suojasi. Tääll' usean meren myrskyn kestänehen jo mun isän' Ankhiseen, — surun', onnettomuuteni ainoon hoivan mie kadotan; parahin isä hylkäsit täällä 710 mun väsyneen, voi, niin monest' turmasta säilynyt turhaan! Eip' Helenuskaan tietäjä, muista kun julmista neuvoi, ennustanut tätä murhetta, eikäpä julma Celaeno. Tää oli viimeinen suru, tää ison matkani loppu. Täältäpä lähtien mun ajoi haltia rantamillenne. 715 Kaikkien kuullen näin isä Aeneas pakis yksin Onnen sallimistaan sekä matkoistaan täten kertoi. Vihdoin lakkas ja sen lopun tehtyähän levähtiihe.

Viitteet:

V. 6. Antandro oli merikaupunki Idan vuoriryhmän juurella.

V. 13. "Mars'illen pyhä maa", s.o. sotajumalalle Marsille pyhitetty maa, Thrakia.

V. 14. Lykurgosta kerrotaan, että hän ajoi viinin jumalan Bakkhon Thrakiasta pois sekä käski kaikki viinapensaatkin hävittää.

V. 19. "Dionelaisemo" = Venus, jonka sanotaan olleen Dionen tyttären.

V. 35. "Getojen nurmet" se osa Thrakiaa, jossa Getit (vertaa Massagetit, Goothit) olivat asumassa.

V. 66-68. Vanhat sivistyneet kansat panivat yleensä hyvin suuren arvon ruumisten hautaamiseen. Kreikkalaisten ja Roomalaisten luulon mukaan ei haudatta jäänyt kuollut voinut saada rauhaa Manalassa.

V. 75. Delon saaren, jota tällä paikkaa tarkoitetaan, kerrotaan ennen ajelehtineen pitkin merta, kunnes Apollo sen kiinnitti nykyiseen olopaikkaansa.

V. 76. Gyaros ja Mykonus ovat Arkhipelagin saaria.

V. 82. Ankhises oli vähää ennen Troijan sotaa ollut Delon kuninkaan Anion vieraana.

V. 85. Thymberilainen on Apollon liikanimiä.

V. 104. Kreeta on nyk. Kandian saaren vanhempi nimi.

V. 108. Rheteum oli erään niemen nimi Troijan luona.

V. 111. Cybele-jumalattaren palvelusta, jota johtivat hänen pappinsa Korybantit, vietettiin salaisesti rajuilla asetansseilla ja vaskikastanjettejen tahi cymbalein helskyissä eräässä lehdossa frygilaisen Kybelen vuoren rinteillä. — Cybele kuvattiin leijonain vetämänä vaunuissa.

V. 115. "Tuulet viihdyttäkäämme" nim. uhraamalla. — Gnosian maa = Kreeta, jossa oli Gnosus'en kaupunki.

V. 121. Idomeneys oli eräs Kreetan kuninkaita, joka myös taisteli Troijaa vastaan; kun kotia palatessa häntä kohtasi myrsky, lupasi hän Neptunolle uhrata ensimmäisen, jonka kohtaisi, kotia päästyä. Se olikin hänen oma poikansa. Kun hän sittenkin tahtoi lupauksensa täyttää, nousi osa kansasta kapinaan häntä vastaan sekä karkoitti hänet pois maasta. Idomeneys läksi seuralaistensa kera Italiaan.

V. 124. Ortygia oli Delossaaren vanhempi nimi.

V. 126. Paros saarelta saatiin oivaa valkosta marmoria. — Naxos, Dontisa, Olearon ja Cykladat ovat saaria Arkhipelaagissa.

V. 131. Kuretot olivat Kreetan vanhimpia asukkaita, jotka, tarun mukaan, näkivät Juppiterin syntymän ja peittääkseen lapsen itkua sekä pelastaaksensa tään, sen isänisän Saturnon (= ajan, omia lapsiansa nielevän jumalan) vainolta, helisyttivät vaskilevyjä. Tästä kiitokseksi teki jumalatar Cybele heidät papiksensa (Korybantit, Kuretit).

V. 156. "Dardanian" = Troijan.

V. 170. Korython oli erään Etrurian maan vuoren ja kaupungin nimi (Keski-Italiassa).

V. 212. Siitä kuin Thrakialainen kuningas Fineos oli — toisen puolisonsa kehoituksesta — sokaissut edellisestä aviostansa syntyneiden lapsien silmät, sai hän rankaistukseksi Harpyijat niskoillensa, joista hän pääsi vasta sitten, kun oli tehnyt hyvän työn Argonauteille, jonka vuoksi nämät kiitollisuudesta ajoivat Harpyijat Strofadein saarille Välimeressä.

V. 270. Zakynthos, Dulikios, Samos, Nerito, Ithaka ja Teukate ovat kaikki saaria Joonian meressä.

V. 272. Laertes oli Odysseyn isä.

V. 275. "Merimiehien kammoma temppeli" sen tienoilla olevien vaarallisten karien tähden.

V. 280. Aktio on se paikka, jossa Oktavianus (keisari Augustus), Vergilion suosija, voitti meritappelussa Antonion ja anasti yksivallan itselleen v. 30 e.Kr.

V. 287. Aeneas lahjoitti, ajan tavan mukaan, voitetun kilpensä templille.

V. 291. Faiakilaiset olivat Korfun entiset kreikkalaiset asukkaat.

V. 303. "Jäljennös-Simoïsjoki", s.o. joki, jonka Andromakhe ja Helenus olivat niin troijalais-Simoïsjoen muistoksi nimittäneet.

V. 321. Akhilles oli rakastunut Polixenaan, Priamon tyttäreen, ja pyysi tätä puolisokseen. Vieteltynä Apollon temppeliin, muka morsiantaan vastaan-ottamaan, murhasi hänet siellä Paris. Tästä syystä teloitti Troijan valloituksen jälkeen Akhilleen poika Pyrrhus Polixenan tuon hautakummulla.

V. 328. Ledan tyttärentytär Hermione oli kihlattu Oresteelle.

V. 331. "Pahan työn vuoks." — Agamemnonin Troijan sodassa ollessa vietteli Aigistho tuon puolison Klytaimnestran, jonka suostumuksella hän tappoi Agamemnonin, juuri kun tää palas Troijan sodasta. Sama kohtalo olis kohdannut Agamemnonin poikaakin Orestesta, ellei tään sisar Elektra olisi hänet pelastanut. Orestes pakeni, mutta 8 vuotta myöhemmin palasi hän jälleen ja murhasi Aigisthon sekä äitinsä. Äitinsä murha ei suonut Oresteelle sinis rauhaa, kunis hän tuli Areopagin (tuomarikunnan) tahi, toisten mukaan, Minervan tuomion kautta viastaan vapautetuksi ja raivostaan päästetyksi.

V. 340. Andromakhe tahtoi kai jatkaa katkaistua lausettansa tähän tapaan: "on synnyttänynnä Kreusa", — vaan arvasi Aenean surullisesta muodosta, ettei Kreusa enään ollutkaan elossa ja katkaisee sentähden lauseensa.

V. 360. Klaros oli kaupunki Jooniassa V.-Aasiassa, jossa oli Apollon temppeli. Täällä ennustettiin laakeripuun palamisesta; jos se rätisi palaessaan, merkitsi se hyvää, — muuten päinvastoin.

V. 361. Lintujen laulusta ja lennostakin ennustettiin.

V. 376. "Satu" sanaa käytetään Kalevalassa merkitsemässä kummallisia elon vaiheita (ruots. äfventyr).

V. 396. Etelä-Italian rantamailla, joita tässä tarkoitetaan oli niin paljon kreikkalaisia siirtolaiskaupunkeja, että sitä sen vuoksi kutsuttiin Suureksi Kreikaksi. — Hiukan jälemmin mainitut paikat olivat kaikki siellä. — Naryko, Lyktos ja Melibea osoittaa kreikkalais-siirtolaisten entisiä kotikaupunkeja joista he olivat Italiaan tulleet.

V. 420. Scylla ja Kharybdis olivat kaksi merimiehille vaarallista kohtaa Messinan salmen kummallakin puolella. Scylla (nyk. Scilla) on korkea, pienempien karien ympäröimä kallio Italian puolella ja Kharybdis (nyk. Kalofaro) on vaarallinen meren kurimus, joka, eräiden tuulten vallitessa, synnytti ankaran meren kuohun. Tarun mukaan oli loitsija Circe mustasukkaisuudessaan muuttanut Sardinian kuninkaan Forkon tyttären Scyllan merihirviöksi. — Kharybdis, Neptunon tytär, oli varastanut eräitä Herkuleen härkiä, josta syystä Juppiter paiskasi hänet salamallaan siihen merenkurimukseen, joka hänestä sai nimensä.

V. 441. Kumee oli kreikkal. kaupunki Kampaniassa.

V. 442. Avernon järvet luultiin olevan yhteydessä Manalan kanssa, siksi sanotaan niitä "haltiokkaisiksi." Nimi merkitsee suomeksi "linnuton", kosk'eivät mitkään linnut voineet viihtyä niiden luona, niistä nousevien rutollisten höyryjen vuoksi.

V. 466. Dodona oli erään Epiron kaupungin nimi, jossa oli Juppiterin temppeli ja ennustuspaikka (oraakkeli). Templin ympärille oli kattiloita ripustettuna, joiden soinnusta sitten ennustettiin.

V. 506. Ceraunilais-vuoret pohjoispuolella kreikkalaista Epiroa tunkevat Akroceraunian niemenä mereen, josta on lyhvin merimatka Italiaan.

V. 525. "Pikarin kruunaamiseksi" nimittivät muinaiset roomalaiset tapaa, koristaa uhratessa pikaria kukkaiskiehkuralla.

V. 534-35. "Itse", nim. kaupunki, "on kätkössä", niemen takana. Tämä hamina oli lähellä nykyistä Otrantoa.

V. 551. Herakles (= Herkules) oli tarun mukaan Tarenton kaupungin perustaja.

V. 552. Lacinia niemi, jolla muinoin oli Junon temppeli, oli vähän matkaa muinaisesta kreikkal. kaupungista Krotonista.

V. 553. Scylaceum, nykyisen Sqvillacen kaupungin seutu Bruttiassa, oli vaarallinen myrskyjensä vuoksi.

V. 578. Encelados oli eräs jättiläinen (Titaani), joka yritti valloittaa taivaan, mutta jonka Juppiter löi ukonnuolellaan ja laski Aetnan tulivuoren hänen vielä elävälle ruumiilleen.

V. 587. "Sydän yötä" sanotaan "ajattomaksi" tässä siitä syystä, kun ei taivaan kappalten liikunnosta voitu päättää, min verran yötä olis kulunut.

V. 687. "Pelorin ahingolta" s.o. Messinan salmesta.

V. 689. Pantagia on eräs pieni Sicilian joki, — ja Thapsus on niemen nimi Megaran lahden luona.

V. 693. Plemmyrion on myöskin niemen nimi, joka Ortygian saaren kera suojelee kuuluisan Syrakuusan kaupungin sataman.

V. 695. Alfeus on joki Kreikan maan Elis-maakunnassa, jonka hoettiin kulkevan meren alate ja yhtyvän sicilialaisen Arethusa-virran lähteihin.

V. 698. Helorin merikaupunki oli Syrakuusasta etelään.

V. 699. Pakhynon niemi on Sicilian eteläisin kärki.

V. 700. Kamarina oli Sicllian etelärannalla. Tään kaupungin luona oli suo, jota oraakkeli oli kieltänyt kuivattamasta. Siitä kiellosta eivät asukkaat huolineet, mutta siksipä pääsivätkin viholliset tään suon kautta kaupunkiin ja sen valloittivat.

V. 703. Akragas on vuoren nimi, jonka luona suuri, komeista rakennuksistaan kuuluisa Agrigenton kaupunki muinoin oli.

V. 705. Selinus oli melkoinen kaupunki Sicllian lounaiskulmalla.

V. 706-707. Lilybeum ja Drepanum (nyk. Trapani) olivat kaupunkeja Sicllian länsipuolella.

NELJÄS LAULU.

Dido.

Ainehisto.

Dido rakastuneena valittaa huoliansa sisarelleen Annalle, joka kehoittaa tätä ottamaan Aeneaan puolisokseen (1-55). — Didon rakkaus (56-89). Juno kehoittaa Venusta suostumaan siihen, että Aeneas naisi Didon, johon tämä suostuu sillä ehdolla, ettei Sallimalla olisi mitään sitä vastaan (90-128). — Dido ja Aeneas lähtevät metsästykselle; Junon toimittamat häät (129-172). — Maine kertoo tästä Didon entiselle kosijalle Jarbaalle, joka sen vuoksi valittaa Juppiterille (173-218). — Juppiter käskee Merkurion viemään Aeneaalle jyrkän käskyn lähtemään Libyasta, jonka Merkurio, laskeuttuaan ensin Atlaalle, toimittaa (219-278). — Aeneaan pula (279-295). — Kuningattaren haikea murhe ja Aeneaan teeskennelty tylyys (296-392). — Aeneaan jo matkaan varustautuessa kokee Dido, lähettämällä sisarensa Annan, edes viivyttää matkaa, mutta kaikki turhaan (393-449). — Dido päättää lopettaa päivänsä, jota päätöstään edistävät luullut näkemänsä julmat aanat (450-473). — Aikomustansa salaten, pyytää hän sisartaan laittamaan rovion sisälinnaan, jolla poltettaisiin, loihtia-naisen neuvon mukaan, kaikki muistomerkit Aeneaasta ja hän siten loitsuneuvoilla pääsisi tuskastaan (474-521). — Didon mielenmyrsky yöllä (522-552). — Aeneas saa käskyn Merkuriolta lähtemään pois maasta, jonka tekeekin (553-583). — Didon epätoivo ja raivo aamulla nähdessään laivat jo merta kyntämässä (584-629). — Dido käskee eukon Barcen hakemaan Annan ja tään poistuttua, nousee roviolle, jossa päättää miekalla päivänsä (630-692). — Juno säälien kuolevan tuskia lähettää Irin häntä niistä vapauttamaan (693-705).

Vaan kuninkaatar jo haavoitettuna raskahan kaihon tuntevi suonissaan sekä oudossa leimussa riutuu. Mielehen taas palajaa urohon avut, taas suvun suuri kunniakin; syvähän sydämeen puhe kuin jalo muoto juurtuvi vain eik' suo jäsenillensä rauhoa kaiho. 5 Toisen päivän koi jopa Febon soihdulla valkas maita ja poisteli taivaan kannelta kostean tahnan, kun sisartaan yks'mieltä hän haaveksien puhuttelee: "Annani, siskoni, mitk' unelmat levotont' mua vaivaa! Kuinkapa arvohikas majallamme on tullunna vieras! 10 Kuink' on muodoltaan jalo! Kuink' uros urheamieli! Ei ole uskoni turhaa, ett' jumalain suvust' on hän; varmahan uskon sen: pelokkuushan on kehnojen merkki. Voi, mit seikat hän koki, millaiset sodan käynnit kertoil! Ell'eip' ois luja mieleni enk' vakavast' ois 15 päättänyt, etten naimisliittohon aijo ma käydä, sitten kuin ens'lempi mun kuolohon raueten petti, ell'eivät mua inhottais hääsuojat ja soihdut: ehkäpä ainoan tään vian alle ma lantua voisin! Anna, sen tunnustan ett' mieheni, koidon Sykhaeon 20 kuoleman jälkeen, kun Penaatit velimurha se tahras, ainoa tää mun mieleni käänsi ja syömmeni saattoi horjumahan; taas entisen leimun jälkiä tunnen. Ennenpä toivosin tok' ahmaan mun nielevän taikka ett' isä kaikenvaltias mun Manalaan salamallaan, 25 Tuonenki kalpeahaamujen yön syvän valtahan veisi, ennenkuin, Siveys, sua loukkaan tai lakis hylkään! Hän mun lempeni vei, joka ens' minut itsehens' liitti; hän sen myös pitäköön, — omans' olkohon hautahan asti!" Lausui näin; hykertyin alas sitten purskahti itkuun. 30 Annapa vastaa: "Oi sisar, armahisemp' elämääni, ainako nuoruuden kuluttaisit yksinäs surren, et sulolapsia sais, Venuksenkan' et auvoa tuntis? Tuostako tuhkan tai Manan haamujen huolivan luulet? Olkoon, ett'eivät surevaa kosijat ole saaneet, 35 ei Libyast' eik' Tyrosta muinoin; halveksit Jarbaan, päälliköt toisetkin, joit' Afrikan voittorikas maa tuottaa; oisitko myös miel'tehtosta lempeä vasten? Eikös mielehes juohdu, kennenkä sie asut mailla? Täältä Getulian linnat ja sortumaton sodass' kansa, 40 saartavat raat Numidatki ja vierahill' ankara Syrtti; tuolt' erämaa vedetön sekä varsin raivosat Barkat. Vieläkö Tyrostakin sodan nousevaks mainita täydyn, uhkoa veljesikin? Luulenpa johdollaan jumalain sekä suosivan Junon 45 Ilion laivojen ohjanneen kulun tuulella tänne. Millaiseks näkisit, sisar, linnas, min nousevan vallan moisesta liitosta! Teukroinkin asetten tukiessa millaiset urotyöt eik' Puunien kunnian nostais! Pyytäös vaan jumalain lupausta ja tehtyäs uhrit, 50 huolehi vieraistas sekä keksiös viivytyssyitä: milloin pauhaapi meren myrsky, Orionin kuurot, milloin laivat on rikki ja lähtöä kieltävi taivas!" Mielen syttynehen täten lemmen leimuhun liehtoi, toivoa arvelevaisessa nosti ja karkotti kunnon. 55 Lähtevät temppelihin anomaan ens' alttariloilta rauhaa; uhraavat tavan jälkehen määrätyt lampaat kunniaks lain tekijän Cererin, Febon sekä Bakkhon, Junonpa varsinkin, avion sitehet joka hoitaa. Maljoa oikeallaan pitäen tuo kukkea Dido 60 viiniä valkoisen vasikan kaas sarvien keskeen; tai jumalain kuvien edess' alttarin rasvasen luona kulkee, viettää uhrissa päivän ja auotun raavaan rintahan tuijottaa, sisälmyksistä neuvoja urkkein. Voi povarein vähämieli! Mit' auttavat raivoa enteet, 65 taikkapa templissä käynnitkin! Yhä vaan tuli vieno syö ydintään, sydämess' yhä vain kipu kalvava kiihtyy. Hehkuu onneton Dido ja kaupungiss' yhä häilää, hurmaellen, vasaman kuni haavasta hirv', johon kaukaa huolettomaan osui Kreetan lehtojen keskessä paimen, 70 rautasen peitsensä vainotessaan ump'mähkähän lentoon paiskaten; tuo paeten samoaa salot, Diktonki vaaran oudat, mut kylessään tuhon tuottava riippuvi keihäs. Milloin Aeneaan mukanaan vie linnansa keskeen, näyttäen Sidonin aarteit' ynn' yrityksiä linnan; 75 alkavi lauseen, mut puhe kesken taas pysähtyypi; milloinp' ehtoonnuttua, kestiä taas halajaa hän, pyytäen hartaast' Troijan vaivoja taasenki kuulla, taasenki tarkastuksine riippuvi kertojan suusta. Sitten kuin erottiin sekä laskevan kuun valo väistyy, 80 tähdetki käskevät kun unehen aleten perätysten, yksinpä huolevi tyhjässä linnassa, tyhjähän sohvaan vaipuen; poiss'olevaa poiss'ollenki kuulevi, näkee. Tai sylihins', isän muodosta hurmaellenpa, Julon painaa, josk' edes näin vois suuren lempensä pettää. 85 Ei aletut torit nouse, eivätkä huolehi nuoret toimistaan, tahi ett' sataman tahi sais varustukset vaimeiksi sotahan; työt seisovat kesken ja muurein hirveät huiput ja taivaan korkuhiset telineetkin. Vaan kun Juppiterin rakas puoliso huomasi Didon 90 lemmen turmiohon osuneen eik' arvosta yhtään huolivan, näin Venusta läheneepi nyt lausehin Juno: "Oivanpa kiitoksen sekä suuren saalihin saitte, sie sekä poikas! On tuo ylen suur, ylistettävä tenho, jospahan kaks' jumalaa yhen vaimon peijaten voittaa! 95 En ole unhottanut sinun linnaamm' arkaelneesi, en ylevänkin Karthagon asunnoit' epäellees. Vaan mitä tarkoitat? Lopuks miksikä ottelus tähtää? Emmekö ennemmin avion sitehill' ikirauhan sääntäsi? Sen, jota oot halunnut sydämestäsi, sait nyt: 100 lempeä hehkuvi Dido ja lempi jo luunsakin täyttää. Siis väki vallitkaamm' molemmat, samass' arvossa ollen, miehenäns' sitte hän palvelkoon Frygilaistakin vaikka huomenlahjatkin tyrolaiset ma valtahas annan." Hälle, — kun vain puhuneen tämän teeskelymielellä huomas, 105 vallan ett' Italian Libyan hän äärille kääntäis —, näin Venus alkavi vastauksensa: "Ken houkkopa tuota kieltäis, mieluummin ruveten kerallais sodan käyntiin? Jospahan vain asian, jota kerroit, Onnikin myöntäisi Sallimast' oon epävarmana vaan, jos Juppiter yhden 110 aikosi kaupungin Tyron kuin Troijan lähökkäille, kansojen yhtyä jos hyväksyis, sekä liittoa laittaa. Sie olet puolisons'; sie rukouksella koetella mieltään voit. Mene; seuraan!" — Näin kuninkaallinen Juno nyt lausuu: "Huolenan' olkohon tuo! Vaan milläpä lailla me aikeen 115 voisimme täyttää, kuules, kun lyhyeen heti kerron. Onneton Dido ja Aeneas yhess' aikovat mennä korpehen metsästämään, kun huomenna juur' yleneepi Koitto ja taas sätehillään maan kehyksen kerittääpi. Pilvenpä ruittuisen, rakehikkahan syydän ma näiden 120 päälle ja, metsästys-apajoin ritarjoukkojen outaa innolla kierrelless', ukonilmalla järkytän taivaan. Erkanevat toverit ja he peittyvät synkkähän yöhön: Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan. Läsn' olen siellä ja, jos sun tahtosi vankaksi jääpi, 125 liitän nää avion sitehell', omaksens' hänet lausuin. Sielläpä olkohon häät!" Anovallen vastustamatta myöns' Venus, keppoisten sepityksilleen hymyellen. Kunpahan valtameren yleten vaan Koitar jo jätti, niin rusottaiss' sen läks paras nuoriso portista vieden 130 harvat verkot ja paulat kuin levykärkiset keihäät, läks myös Massylian hevosmiehet ja vainusat koirat. Suojassa viivähtävää kuninkaatarta kynnyksen luona oottelevat ylimykset ja suitsijahan jymyjalka vaahdottaen pureksii, purpurasta ja kullasta hohtain. 135 Vihdoin astuvi hän esihin, jälessään iso seura, kullan reunuksiseen puetettuna sidonilaiseen vaippahan; kullasta häll' on viine ja suortuvat solmii kulta ja purppuravaattehen kiinnittää soma solki. Tännepä myös frygilaistoverit sekä hilpeä Julus 140 saapuvat. Itsekin Aeneas ihanampana muita seurahan yhdistyy sekä joukkoja järjesteleepi. Jommoinen on Apollo kun talv'asunnon Lykiassa, Xanthonkin joen hylkää, saapuen äitinsä Deloon, uudistamaan ilojoukkojahan; luon' alttariensa 145 Kreetat kuin Dryopit remuaa, sekasin Agathyrsit kirjotutkin; Cynthon kuin harjulle nousten se hiuksens liehuvat kaunistaa kukin sorjaks ja kullalla kruunaa, keihäät kuin olallaan heläjää: näin käi keveästi Aeneas, sulo loisteli näin näöstään ylevästä. 150 Sitte kun vuoristoon oli tultu ja korpehen jylhään, tiettömähän, pukit villit jo kallion huipulta kiitäin kiipasevat mäkilöilt' alas, hirvien laumakin laukkaa aukean tannermaan ylitsen nyt toiselta puolen; tupruttain paossaan tomupilviä, mäeltä se lähtee. 155 Poikapa Askanius ilakoi hevollaan tulisella notkelmassa ja milloin näit' sivuaa tahi noita, pelkurien otusten sijahan hän vuorilta toivoo karjun vaahtoavan tahi leijonankin kohatakseen. Sillävälin jyrinällä jo suurella alkavi taivas 160 synkistyä, rakehein kera ruittosakin sade puhkee. Troijan nuorison kanss' sekasin tyrolaistoverit ynn' arkaillen Venuksen pojanpoikakin dardanilainen nurmilta kaikkovat, kun vesi vuorilta koskina syöksyy. Dido ja Aeneas pakenee saman onkalon suojaan. 165 Maa sekä naittaja Juno nyt antaa ensinnä merkin: leimuavat salamat, avion ylä-ilmakin tietää; vaikerehtain ulisee myös vuoren huipulla Nymfat. Päivä se turmiohon vei, tuo oli onnettomuuksiin alkuna. Sill' ei maineestaan eik' kunnosta huoli 170 eik' enähän salalempenäns' kätkeä Dido sit' aijo; kutsuu sen avioks sekä näin nimittäin vian puoltaa. Äkkiä kulkeepi Libyan ison linnojen kautta Maine, se hirviö, jon vikevyydell' ei ole vertaa. Liikkeistään väkevöityy, matkasta voimansa karttuu; 175 pelvosta pienenä ens, sepä kohta jo nousevi ilmaan, astuessaan mailmassa, jo peittävi pilvihin päänsä. Täänp' emo-Maan, jumalain vihan kiihoittaiss' sitä, viimein synnyttäneen sanotaan Ceeolle ja Enceladolle turmio siiviltään, jaloiltaan nopeaks sisareksi, 180 — hirviö hirmuinen, joll' untuvat kuin ovat tihjät, niin tiheät tähyssilmät on höyhenten all' (ime kertoo!), niin usein tuo suin suhajaa, höristää monin korvin. Taivon ja maan välystässä se lentää suihkavin siivin yön pimeäss', unehen eik' ummista silmiä vienoon: 185 päivät vahtaellen sepä huonehen harjalla istuu tai torien kupuloilla, jost' kaupungit vavahuttaa, niin valettaan, pahoaan latellen kuin tottakin kertoin. Tää monenlaisella viestillä silloin kansoja täytti, tää iloten niin tehdyt kuin tekemättömät lauloi: 190 tullehen Aeneaan, joka Troijast' on sukujansa, tällepä puolison arvon suonehen kaunihin Didon; — nyt koko pitkosen talven he keskenähän hekumassa, huoleti vallastaan, himon halvan orjina viettää. Näitäpä ilkeä haltiatar yhä miehien mieliin 195 kylvävi. Valtian Jarbaan luo heti kulkunsa suuntaa, tään sanomallaan kiihoittaa sydämen, vihat lietsoo. Ammon olj isä tään, emonaan garamantinen Nymfa; laajaan maahansa hän sata aimoa templiä laittoi Juppiterille ja alttariloit', ikitultakin sääs ja 200 valvonnat jumaloill'; oli rasvaisna keto raavaan hurmeesta sekä seppelistään useoist' ovet kukki. Katkeran maineen kautt' tään syttyvi raivohon rinta; siks hoetaan jumalain pyhästössä sen alttarin luona paljon Zeyst' anoneen, käsiään ylös nöyränä nostain: 205 "Juppiter kaikenvaltias, jolleka Maurien kansa atriat valmistaa ihapöydille, viiniä uhraa! Näetkö sä näit'? Tahi turhaankos salamain kuningasta, oi isä, pelkäämme? Vai syyttäkö pilvien leimut mieltämme kauhistavat? Jyrys taivahan turhako onkin? 210 Naikkoinen, joka harhottuans' sai maassamme pienen kauppalan ostaneheks sekä jollen kynteä soimme rantaa, jonka me sallimme sääteä lait, — aviomme hylkäs ja Aeneas tyrannin maakuntahans' otti. Tuopa nyt Paris akkamusmois sotajoukkions' kanssa, 215 kiinnittäin hivuksiins', valuvaankin öljyä leukaans' Meeonimyssyn, — tuo anastaa ylivallan; me lahjaa kantaa templihis saamme ja tyytyä tyhjähän arvoon!" Lausehin näin anovaista ja alttarihin ruvennutta kaikenvaltias kuuli ja nyt kuningattaren linnaan 220 katsehen käänsi ja lemmestä arvons' unhottaneihin. Sitten Hermeellen puheleepi hän käskien näitä: "Joutuos, poikani, kutsuos tuulta ja laskeu siivin: Teukrojen johdattajaa, joka Karthagossa nyt viipyy eikäpä linnoistaan, joit' Onni on suonunna, huoli, 225 muistuta ynn' nopeaan vie käskyni ilmojen teitä! Ei emo kaunihin hänt' ole huovannut tämänlaiseks meill' eik' kahdesti säilynyt Hellenitaistossa siksi, vaan olevan se, ku voimakkaan, sotasen kukistaisi Italian, Teukron suvun korkean taasen ku alkais, 230 saattaisi koko maankin tottelemaan lakejansa. Ellei semmoisten asiain halu kiihota häntä, eikäpä kunniastaan hän kehtaa vaivoa nähdä: kieltäiskös isä Askanioltakin linnoja Rooman? Minkäpäs aikoo? Tai mitä toivoen hän vihollisten 235 viipyvi maass' eik' ausonilaissuvust' eik' sure maista? Purjehtikoon: se on käskyni summa; se ilmota hälle!" Lausui. Käskyä tuo ylevän isän seurata aikoo: ensinnä jalkoihinsa hän kullatut anturat solmii, jotkapa siivin hänt' ylähällen tai meren poikki 240 tai yli maan kuni kiitävän tuulen puuskassa vievät; ottaa sauvansa sitten, jolla hän Tuonesta kutsuu vainain sieluja tai muit' Tuonehen synkkähän laittaa, suop' unen, poistaa sen sekä kuolosta aukovi silmät; tuohonpa luottaen tuulilla kulkee, ui läpi synkkäin 245 pilvien. Hän jopa lentäen Atlantin kovan huipun korkeat rintehet huomaa, tuon, tukena joka taivaan, Atlantin, min peittyvi synkkihin pilvihin aina kukkula mäntyinen, vihurit, satehet jota pieksää: niettää olkiahan lumivaippa ja leu'asta äijän 250 syöksyvät kosket ja jääss' on kankea, hirveä parta. Tännepä laukuillen tasasiivin Kyllenialainen seisahti; paistikkaan suhahtaa meren pintahan täällä kaijan lailla, mi kiertää pitkin rantoja, pitkin myös kalasärkkiä, laukuillen meren pinnalla aivan. 255 Juuripa näin lens' nytkin taivon ja maan välystässä rantahan hiekkaisen Libyan tää äijänsä luonta, halkoillen vihureit' samotessa Kyllenialainen. Tultua siivikkäin jaloin afrikalais-majojen luo, linnaa Aeneaan näki vahvistamass', asunnoita 260 uudistamassa; sen vyöll' oli jaspistähtinen miekka, tyrialainenki purppuraviittansa hohtaen riippui harteillaan, rikas joit' oli antanut lahjaksi Dido; kultasill' langoillaan se olj tään puvun kirjonut taiten. Oitispa tiuskaa: "Karthagon perustuksia korkeen 265 siekö nyt laitat ja armastellen sorjaksi pyydät linnaa, voi! oman valtasi hyödyn unhottaneena? Its' jumalain mun valtias tänne Olymposta laittoi kirkkaastaan, joka maan sekä taivaan voimalla hoitaa; käskien saattaan tään sanoman nopeaan läpi ilman: 270 Minn' pyrit? Tai mitä toivoen sie Libyan venyt mailla? Ellei semmoisten asiain sua kunnia koske, etkä sä kiitokseksesi kehtaa vaivoa nähdä, katsos Askanioon kohovaan, perintönsäkin toiveet muistaos, Italian joka maan on saava ja Rooman 275 vallankin!" — Näin lausuttuansa Kyllenialainen keskeyttäin puhettaan jopa ihmishahmonsa heitti, kauaskin näkyvistä jo ohvahan ilmahan haihtui. Tuostapa Aeneas ylen hämmästyy näkemästään, hiuksensa pöyristyvät sekä äänensä kurkkuhun tarttuu. 280 Pois haluaa paeta, sulosetkin hyljätä seudut, säikähtäen jumalain manausta ja käskyä jyrkkää. Voi, mitä tehdä? Kuin puhuen kuningattaren raivon uskaltais asettaa? Kuin alkais ens' puhettansa? Miettehet lennellen nyt häilyvät sinne ja tänne, 285 horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa. Tää ajatus epäröivästä näyttihe parhaimmalta, käskeä Mnestheon, Sergeston sekä urhon Kloanthon valmistamaan alukset salass', saamahan kumppanit rantaan, toimittamaan asehetkin; vaan mikä muutoksen syyn' ois, 290 nuo salatkoot; sill'aikaa itse hän, kun paras Dido tiedotta olj eik' lempensä luullut murtuvan koskaan, koittais luoksensa päästä ja, kun sopivin olis aika, sen lepyttäis kuten vois parahittain. Oitispa kaikki käskyä noudattaa iloten sekä tehtävät täyttää. 295 Vaan kuninkaatar — ken voiskaan lempivän petteä! — vehkeit' aavistaa sekä oitis matkamme aikehet kuuli, — hän, joka syyttäkin pelkäs. Ilkeä mainepa kertoo raivoavallen laivamme laitokset, eron hankkeet. Neuvotta riehuen vimmassaan koko linnoa pitkin 300 kiitääpi, kuni Raivotar, palveluksen alettaissa, hourii, kun sitä kiihoittaa kolm'vuotiset Bakkhon juhlat ja yöllä se äänen Cithaeronin ulvovan kuulee. Vihdoin Aeneaalle hän näin nimeten saneleepi: "Vieläkö peittääkin valapattoinen rikostyötäs 305 voivasi toivoelit sekä varkain maastamme mennä? Eikö mun rakkautein eik' muinaiset lupaukses, eik' pidättää voi Didon aikoma hirveä kuolo? Vai joko talvellakin sie laivastoas varustellen rientäisit merellen Puhurin parahimpahan myrskyyn, 310 julmuri? Kuinka? Jos et kedot oudot ja vierahat suojat etsiä täytys' ja viel' ikä-Troijakin seisosi, tokkos sittenkään rajullen ulapalle sä lähtisit laivoin? Mua pakenetkos? Näiden kyynelten, kätes kautta, kosk'en itsellein enähän, poloin, jättänyt muuta, 315 naimisliittomme ynn' aletun avion anon kautta, sulta jos ansainnut olen minkään tai sinull' yhtään oon rakas ollut: huoneeni perihukkoa sääl' ja, jos rukouksista yhtähän huolit, — heitä se aikees! Sun takias Libyan väki, paimentolais-tyrannitkin 320 vainoavat mua, on Tyrit äissään; sun saman vuoksi sammui kainouskin, joka ennen mun tähtihin nosti, kunniakin —. Mihin kuolemahan minut hylkäsit, vieras? Tää nimi ainoastaank' enähän nyt puolisostain jäi? Miksipä viivyn? Ettäkö Pygmalion veli muurit 325 syöksisi maahan ja mun veis vankina Getulo Jarbas? Kuitenki jos mull' ennen sun pakoais edes saatu ois sikiös, jos mullen pienonen linnassa leikkis Aeneas, näöllään joka muistuttais sua mulle, enpähän vallan mie petetyks enk' hyljätyks näyttäis!" 330 Lausui. Juppiterin tuo käskystä tyynenä katseens säilytti; ponnistaen surun rintansa alle hän painoi. Vihdoin vastaapi vähän: "Sull' en, joita sa paljon lausua voit luetellen, oi kuninkaatar, ma kiellä velkaunnein ylen, eik' mua harmita Didoa muistaa, 335 kunnes on muistia mulla ja nää jäsenet elo täyttää. Nyt vähän asjasta lausun: en salavihkahan peittää aikonut tään paon, sit' älä usko, — en puolison koskaan etsinyt soihtuja enkä mä tuohon liittohon tullut. Jos mun sallittaneen elon onneni huostassa viettää 340 Salliman kautta ja ehtoni jälkeen huoleni hoitaa, ensinpä Troijan linnasta kuin omien sulosesta huolehin tähteest', ett' ylevät Priamon majat nousis, että mä voitettuin rakentaisin Pergamon uuden. Vaan nyt Italiaan isohon mua Grynen Apollo 345 pyrkiä, Italiaan Lykiankin käskivät arvat. Tääll' isänmaa, tääll' lempeni on! Sua foinikilaista naistakin jos ilahuttaa Karthagon linnoja nähdä, miks Ausonian maahan et Teukrojen soisi sa päästä? Onhan meilläkin oikeus etsiä muualta valtaa. 350 Taattoni Ankhiseen pelottaa ylen synkeä muoto, muistuttain mua maatessain niin kohta kun peittää varjolla kostea yö maat, tähdet kun kiiltävät nousee, huolettaa rakas Askaniuskin ja kärsimäns' vääryys, vallasta Italian jonk' estän ja Onnensa mailta. 355 Nyt jumalitten airutkin, jonk' Juppiter laittoi — pään molempain nimess' sen sanon! — kiitäen ilmojen kautta käskyjä toi. Minä its' jumalan näin keskellä päivää astuvan linnaan; äänensä korvillaini ma kuulin. Heittäös tuskoittaa parullas mua, itseäs säästä! 360 En tahallain pyri Italiaan." Näin puhuvaisehen syrjästä päin hän pitkähän katsoo silmin rauhattomin sekä kiirehest' astipa kantaan ääneti hänt' tähystää; vihastuin täten lausuvi sitten: "Ei ole haltiatar emos eik' sukus alkuna Teukro, 365 petturi; vaan kivipaasistaan sinut synnytti julma Kaukaso, Hyrkanon sua tiikerit on imetelleet! Miks vihan kätkisin? Viel' tukalampaakos haen tuskaa? Huokasko itkustain edes? Vai värähyttikö silmääns'? Tai herahtik' edes kyynel? — Säälikö lempeni tuskaa? 370 Voih, mitä lausuisin ens'? Eikös mahtavin Juno, eik' isä Juppiter näit' enähän näe kostajan silmin? Ei kehenkään voi luottaa! Rannalle heitetyn, köyhän korjasin tuon, häll', mieletön, vallastaink' osan annoin; laivaston kadonneen sekä kumppanit turmiost' autin; 375 — haa, tuost' hulluksi voisin ma tulla! — nyt arpa Apollon, nyt Lykian manat, nyt jumalitten airuen laittaa Juppiter julmia käskyjä tuomaan tuulien teitä! Tuo jumalain muka vaivaksi on, tuo huoli se heidän rauhansa vie! — Sua en enähän pidä, enk' sanas kumoo. 380 Purjehi Italiaan, mene vain, hae valtasi sieltä! Toivonpa, jos mitäkään voi hurskas pyyntö, sun saavas haaksirikossasi rankaistuksen ja muistella Didoo vielä sä saat usehin. Sua tunnon vaivalla kiusaan! Vaan vilu kuolema kun jäsenistäni henkeni viepi, 385 sua yhä haamuna vainoon. Palkkasi saat, epäkelpo; sen saan kuulla ja tää huhu saapuu viel' Manalaanki!" Näin sanoen hän lausehet keskeyttääpi ja, ilmaa sairaana paeten, eroaa näkyvistä ja poistuu, jättäen pelvosta arvelevaisen ja mielivän paljon 390 lausua. Ottaen vastaan raukean ruumihin piiat marmorisuojahan vievät ja laskevat patjalle rauhaan. Vaan jalo Aeneas, ehk' mielensä murhehtivaista lieventää teki, lohduttain sanoillaan surun poistaa, raskaast' huoaten suuresta lemmestä järkähtyneenä 395 kuulevi kuitenkin jumaloita ja laivoill' lähtee. Teukrot jouduttavat jopa työtä ja korkeat laivat työnnetähän vesillen koko rannalla. Tervattu taika uip' jo; he tuovat metsistä lehtiset airojen aineet, pölkytki, kun paon kiire on, veistämätöinnä. 400 Näet koko kaupungissa sä rientävän muuttelevaisten, niinkuin muuraiset jyväko'on ison kimppuhun ryöstäin käyvät ja sen, ajatellen talvea, kätkevät talteen; pitkin nurmea käy jono tumma ja saalihin viepi ruohoss' ahdasta polkusta myöten; työntävi suurta 405 ponnistaen olallaan osa aarta ja joukkoja toiset järjestävät, kurittain hitahait'; koko polvulla kiehuu työ. Oi, milläpä mielellä katselit, Dido, sä näitä! Kuinka sa huokailit, kun linnasta näit ylevästä laajalti puuhattavan satamassa, kun näit meren kaiken 410 silmies eessä jo pauhaavan hälinäst' ilosesta! Armoton rakkaus, vain mihin et inehmoin sinä rintaa saata! Se itkuhun taas pakottaa, taas koetella käskee pyyntöä, taas anoen alistaa vihan lempensä alle, ettei koettamataan erohons' ast' jättäsi minkään! 415 "Anna, sä riennettävän koko rannalla näet, miten kaikki yhtehen saa: jopa kutsuvat tuulia purjehet; laivain kokkihin kruunuja laittelevat iloten merimiehet. Tuskoa moista ma jos oon hankkia voinunna, voin myös, siskoni, kesteä sen. Oi, toimita kurjalle mulle, 420 Annani, tää vain; sill' on vain sua tuo epäkelpo arvostanut, sull' uskonut on sydämens' salaisuudet; parhaimmin sopivan puhelaadun sä ynn' ajan tiedät! Mee, sisarein, kopeall' anoen vihamiehelle haasta! En Danaoin kera vannonut Troijan kansoa vastaan 425 Auliissa, ma en myöskään laittanut laivoja Troijaan, en isäns' Ankhisen tuhan solvannut tahi haamun. Miks sanojain kovakorvaisna hän kieltävi kuulla? Minnekäs rientää? Koidolle armaalleen erolahjaks sois edes tään: odotelkoon tyyntä ja myötähist' tuulta! 430 Entist' en enähän avioo, jonk' petti, ma pyydä, en ett' ilman jäis Lation sulomaita ja valtaa: aikoa tyhjää vain anon, raivollein levon hoivaa, kunnes kärsimähän opettaa kova onni mun kurjan. Armona ainoastaan sitä pyydän; siskoas sääli; 435 jos sen mulle sa teet, sen runsahast' sulle ma kostan!" Näin pyys; murhehtien sisar nää anomuksensa saattaa ain' yhä uudestaan. Mut tuot' ei liikuta mitkään itkut eik' mitäkään esitystä hän myöntyen kuule; Luoma sen kielsi ja leppeän miehen tukkesi korvat. 440 Aivan kuin ijäkästä ja paksua tammea Alppein puuskat tuivertavat vihureillansa sieltä ja täältä, kilpahan koettaen kaataa; käy kohaus sekä kohta laajalti peittävät maata jo rungosta riivityt lehdet: mut on kalliollaan se: min verran latvone ilmaan 445 nousee, niin syvält' työntää juurensa Tuontaki kohti: pyynnöillään uros näin alituisilla sieltä ja täältä ahdistetaan ja hän tunteepi jalomielisnä murheen, mut ei mielensä järky ja turhaan kyyneltä vuotaa. Silloin kohtalostaan epätoivossa onneton Dido 450 kuoloa pyys eik' taivon kantt' enähän näkeväns' sois. Aikeessaan, elons' heittää, varsinki hänt' tukeaapi, kun näki lahjoja laskiessaan savutus-alttarille — kertoilla kamalaa! — pyhät nestehet mustuvan siellä, kaadetun viininki kun verivisvaks muuttuvan näkee. 455 Ei puhu kellenkään näystään, edes ei sisarelleen. Paits' sitä linnassaan miesvainajans' muistoksi löytyi marmoritemppeli; — tuota hän varsin hellästi hoiti kaunistaen sitehillä ja lehväis-kiehkurtamilla. Täältä hän ääniä kuullehens' luuli ja miehensä huudon 460 kutsuvan häntä, kun maat yö synkeä peitti ja usein huuhkajan yksinähän katon harjalta hautaus-virttään voikuvan kuultiin, huutoja haikeit' ulvoen pitkään. Paljon on ennustajain sitä paits' pyhät entehet häntä, ennustaen kamalaa, pelotelleet. Hurmehtivaista 465 vaivaa Aeneaan tylymiel' unissaan; yhä yksin jäävänsä näyttää tai yhä seurata kulkevans' tietä loppumatont' Tyrolaisia etsien autosta maastaan: niinkuin Raivottarein väen näkee mieletön Pentheus, kahtena auringon sekä kahdeks' väittävi Theben: 470 tai Agamemnonin poika Orestes, kun näytettäessä soihduin, mustinki käärmehin hän varustettua äitiins' templihin hirmuissaan pakenee, mut kostajat kohtaa. Kun siis raivonsa sai ylivallan, sortuen huoleen päätti hän kuolla ja itsekseen sen aikoa, tapaa 475 miettivi; näin surevaa sisartaan puhutellen hän peittää aikeensa sekä kirkkahall' otsalla toivoa teeskel: "Löysinpä, Annani, keinon, — onnitteles sisartaisi! — jolla ma saan hänet taas tahi lempensä paulasta pääsen. Okeanon rajan luon' on, laskevan auringon puolla, 480 Aethiopein raja-äärillä paikka, joss' jättiläs Atlas käännyttää olallaan tulitähtisen taivahan kantta. Massyli-kansasta on papitar mull' laulettu sieltä, Hesperon templin vartia; tää lohikäärmehell' antaa ruokaa, tää pyhän puun omenoitakin vahtivi, mettä 485 helmeävää levittäin, univalmunkin jyvä-appeit'. Tää, näet, loitsuillaan lupajaa kerittää surumielet, kuin vaan tahtovi, vaan muill' laittaa raskahat huolet; seisauttaa jokiveet, ta'a tähdetki taivahan kääntää; kutsuvi haamuja öillä ja maan näet jalkojes alla 490 mylvivän, vuoriltakin alas astuvan saarnit. Ma vannon, armahin, kautt' jumalain ja sun kauttasi, siskoni, kuin myös kautt' ihapääs, ett'en tahallain minä loitsuhin turvaa. Sie salahan rovio sisälinnaan taivahan alle laittaos, miehen myös asehet, joit' tunnoton suojaan 495 naulahan jätti ja vaattehet kaikk', avionki se vuode, jolla ma hukkaannuin, pane päälle! Sill' ilkeän miehen kaikkipa muistot loitsija polttoa käski ja neuvoi!" Vaikeni lausuttuaan; äkin kasvonsa kalpeus peittää. Eipähän luullut Anna nyt oudoill' lyylillä siskons' 500 kuoloa peittävän eik' niin suureen raivohon mielens' saanehen, eik' pahempaa varo kuin erotessa Sykhaeon. Siks hänen käskyt hän täyttää. Vaan kuninkaatar, kun linnan keskessä taivahan alle laittoivat rovion pärehistä ja tammihaloista, 505 paikan sen seppelillään koristaa sekä lehvillä kruunaa — hautansa, miekankin jätetyn asettaa yli paarein, vaattehet kuin kuvan, ei epätietoisna tulevasta. Alttarit seisovat siellä ja nyt papitar hajahapsin huutaapi jumaloit' useoit', Ereboo sekä Khaaoo, 510 kolmenlais-Hekateta, kolm'muotosta neittä Dianaa. Vihmoi Avernon lähtenen myös mukaeltua vettä, kuun kumottaiss' hakien hepä niittävät vaskisin sirpin ruohoja tenhokkait', joiss' maitona on muju musta; myös haetaan hevon otsasta kiskottu onnenki kelme, 515 tuon emän lemmeltä vieden. Jauhoja hurskaissa käsiss' alttarin luokse hän vei ja, riisuttuaan yhen jalkansa kengistä, vöin kerittyine, nyt anelee jumaloit' kuni kuoleva ynn' näkeväisii onnensa tähtiä; jos vaan lempivist' onnettomista 520 huolivi ken jumaloista, hän muistoa, kostoa pyytää. Yö oli; uinostuneina jo nauttivat vienoa unta ihmiset mailla ja tyyntyivät meret raivot ja metsät, vierrenkin ratans' keskeltä siirtyvät tähdet ja kaikki maa asettui, elävät sekä kirjavasulkaset linnut, 525 jotk' ovat läikkyvill' lammilla tai asuvat karumailla, ohdakkeisilla, — kaikk' unt' yön tyvenessä he nautti, huolia lieventäen sekä unhottain elon vaivat, — vaan ei raskasmielinen Dido nyt saavuta yhtään unt' eik' silmiinsä tahi rintaans' yön lepo saakkaan. 530 Huolensa paisuvat vain, kons' yltyen rakkaus riehuu, kons' vihamielensä myrskyten kuohuu raivoavaisna. Näinpä hän hurmehtien sydämessänsä miettivi yksin: "Voih; mitä teen? Vai taaskos pilkaksi entiset yljät etsisin, paimentolais-avioitako taas tulis pyytää 535 nöyränä, joihin jo niin monet kerrat halveksin mennä? Vai pitäs Ilion laivoja seurata, — kaikkia Teukroin käskyjä? Ehkäpä siks, ett' auttamiain ilahuttais tai ett' entistä työtäni muistaen voisivat kiittää? Vaikka sen teen, ken sallisi mun? Aluksill' upeoille 540 huolisko tuo vihatun? Voi onneton, etkö jo tunne, Laomedon suvun pattouden et vieläkän huomaa? Kuink'? Karaten jos seuraisin merimiehiä yksin riemutsevaisia? Taikk' ajasin takoaan koko Puunein joukolla; minkä ma Sidonin linnasta vein ulos äsken, 545 — taas merellenk' komentaisin sen tuulille purjehet antaan? — Kuole, kuin olet ansainnut; terä tuskasi poistaa! — Sie, sisarein, minut kyyneltein, sinä vimmani tähden, ensin mun vaivoihin vajotit vihamieheni saaliiks. Miks viatoinn' en mie, avion osatoinnakin saanut 550 viettää kuin elävät elämääni ja nää kivut päästä? — En pitänyt lupausta, min tuhkalle tein ma Sykhaeon!" Näin valittaa yhä hän sydämestänsä murtunehesta. Korkeass' Aeneas peräkeulassa, lähtöhön aivan valmiina unt' otti jo toimittuaan asioistaan. 555 Tällepä ilmestyy levätessähän taas samanlaisna haltian muoto ja näin taas näyttihe muistuttavansa, Hermeen kalttaisna kokonaan, väriltään, puhunnalta, keltaseltai tukaltaan sekä nuoruuden ihaltansa. "Oi jumalattaren poika? Sä voitko nyt nauttia unta? 560 Etkö sä mieletön näe, mitk' uhkaavat sua vaarat, etkö sä kuulekkaan huminaa Zefyrein mukahisten? Dido se rinnassaan tuhotöitä ja juonia miettii; kuolonsa päätettyään, vihan myrskystä mielensä kuohuu. Etköhän, kunnes voit paon täyttää, rientäsi poijes? 565 Lankuista sinä näet meren viel sekavaksi ja julmat, loimottavat tulet näet sekä liekissä roihuvan rannan, näilläpä mailla jos siekoamass' sinut löytävi Koitar. Joutuhun arvelus heitä! On mutkikas, vaihtelevainen nainen ain'!" Näin lausuttuaan yön varjohon peittyi. 570 Tuostapa Aeneas, pelästyksissään äkillistä hahmoa, nous unestaan sekä kumppanejaan havautti: "Nouskaatten heti miehet ja tuhtoillen ruvetkaatte! Irralleen pian purjeet! Haltia, korkean taivaan airut, kiiruhtamaan pakohon taas yllyttelee ja 575 katkasemaan pitoköydet. Seuraamme, pyhä airut, kenpä sä lienetkään, iloten taas käskysi teemme! Leppeenä tule auks sekä taivahalt' onnesat tähdet matkahan suo!" — Näin lausuttuaan veti välkkyvän säilän huotrast' ja miekallaan sivaltain hän katkasi köydet. 580 Kaikk' ilottaa sama into ja kahmaisten tavaran, he rientävät. Rannalta lähdetähän; meren laivat jo peittää: innolla soudetahan ja jo kuohutetaan siniselkä. Vaan jopa taas valoaan ihanaa sirotellessa maille nousee, jättäen Tlthonon kultasen vuotehen, Koitar. 585 Niin pian kuin kuninkaatar päivän koittavan huomaa ikkunastaan, kun laivaston kiitävän pullehin purjein, rannaltai satamat aluksista jo tyhjäksi huomaa, kolmasti, neljästikin käsin kaunista rintoa lyöden, tukkaa keltaista repien: "Haa, Juppiter!" lausuu. 590 "Pääsikö tuo menemään? Näin pilkkasko valtamme vieras? Miss' asehet? Miks' kaupungist' ei vainota häntä? Laivoja miks teloiltaan ei tempoa muut? Heti menkäät! Kaappaiskaat heti tulta ja purjehill', airoill' oitis! — Voi, mitä lausun? Tai miss' oon? Mitä mieleni raivoo? 595 Onneton Dido! Vastako nyt sua koskevat syntis? Silloin tuo sopi, kuin soit vallan! Haa lupaustaan! Haa vakitustaan, jonk' sanotaan isien Penateita kuljettavan sekä nostanehen olilleen isäns' vanhan! Enkös ottaen kiinn', repiä palasiks hänet voinut? 600 Enk' upottaa merehenkin? Enk' toverinsa ja tuonkin Askanion telottaa, isällens' aterjaks asetella? — Vaan epätietonen on sodan onni. — No, olkohon; keitä säikkysin kuolohon aikoen? Leirin ma polttanut oisin, täytellyt toritkin tuliloilla, mie pojan, taaton, 605 tuon koko matkuen kuin myös itseni tappanut oisin! Aurinko, sie joka maan valollas teot kirkastat kaikki, siekin nää minun huoleni tunteva, tietävä Juno, sie, Hekate, jota kaupungin kadull' ulvotahan öill', julmat Raivottaret sekä haltiat kuolevan Didon, 610 näitä te kuulkaatten pahoill' antaen ansiopalkan; kuulkate nää rukoukset: jos täytyy ilkeä päänsä päästä valkamahan sekä saapua purjehin maille, Juppiter jos tahollaan sitä vaatii, tuon lopuks suokoon: taistolla häirittäköön suku julkia ynn' asehilla, 615 syöstynä maastaankin, erotettuna Julonsa luonta, pyytäköhön apua sekä nähköön heimonsa kurjaa surmaa! Älköön, kun tukalan lakon sääntöjen alle antautuu, hän valtoa tai sulopäiviä nähkö! Haudata sortukohon soramaalle se aikoans' ennen! 620 Tää rukoukseni, — tään lopuks vuodattaen veren lausun! Silloin, Tyro, sa heimos kuin koko nousevan polven harjottaos sotahan sekä laittaos tää tuhallemme uhriksi! Älköhön kansoill' lempeä, liittoa olko! Kerranpa nouseepi eräs kostaja luistamme vielä, 625 jok' kadottaa tulin, miekoin dardanilais-tulokkaita, nyt tahi vastedes, jolloin suo tähän voimia aika! Rantoja rannat, aaltoja aallot ja miekkoja miekat vastaelkoot! Sotikoot yhä itse ja lastenki lapset!" Lausui näin sekä kaikkia seikkoja hiljahan mietti, 630 pyytäen min pikemmin vihatust' elämästänsä päästä. Barcelle, hoitajallen hän Sykhaeon lyhvehen lausuu, — sill' omans' muinaisen isänmaan tomu musta jo peitti: "Käskes, armas hoitaja, Annan, siskoni tänne; pyydä kiiruhtamaan pesemään jokiveellä sä ruumiin, 635 tuokoon myös elukat mukanaan sekä neuvotut uhrit; tulkoon niin! Sinäkin pääs' lyylimänauhoin peitä! Uhrit Plutollen nuo, jotka jo uhrata aijoin, täyttää mieleni on sekä huolillein lopun tehdä, antaen dardanilaisen pään rovion tulen valtaan!" 640 Näin nimes. Ämmäpä tassuttain, min kerkesi, läksi. Vaan vapisten sekä julmast' aikehest' raivona Dido silmiltään verinen sekä poskeinsa vapistessa pilkukkaiden ja vaalistuen lopustaan lähisestä, syöksähtää sisälinnansa suojaan; tääll' ylevälle 645 raivoten nouseepi roviolle ja Dardanilaisen miekan paljastaa; ei pyytänyt hän sitä tuohon. Täällä kun Iliolaispuvut huomaa, kun tutun vuoteen, viivähti itkemähän hyrähtäin sekä mielensä malttain, painaa patjalle pääns' sekä nää lopuks lausehet lausuu: 650 "Jättehet oi suloset, kunis Onni ja haltia salli, ottakaten elo vastaan, mun vapahtain murehista! Oon elänyt sekä onneni suoman tieni jo päätin; kohtapa nyt Manalaan mun aimokas haamuni astuu. Kuulun kaupungin perustin, omat muurini näin jo; 655 mieheni kostin ja veljeni rankaisin tihomielen; onnellinen, oi onnekas liianki, eivät jos koskaan koskenehet olis rantaan Dardanilaisien laivat!" Äänsi ja kasvonsa patjahan painain: "Kostota kuolen, kuolkame kuitenkin!" — nimes. "Näin hyvä Tuonehen mennä! 660 Nauttikohon ulapalt' tuo silmillään tätä tulta, hirveä Aeneas, mukanaan tuhon entehet vieköön!" Näin nimes; silloin tään näkevät juur lausuttuansa piiat syöksyvän miekkaansa sekä hurmehest' säilän höyryävän, kädetkin verisiks'. — Heti suojissa huuto 665 nouseepi; huhu hämmästyneessä sen linnassa kertoo; itkusta, voihkamisesta ja myös polotuksesta vaimoin huonehet voikahuvat, valituksia taivaski kaikuu: aivan kuin vihollisten päästyä syöksysi kaikki Karthago tahi muinonen Tyro ja raivosat liekit 670 temppelien, asuntoinki jo pitkin harjoja leimuis. Kuulevi häimertyin, hälinää levotont' aristuu ja, kasvojans' raadellen sisar kynsin ja rintoa nyrkin, joukon keskite juoksee lausuen erkanevalle: "Tuotako tuo olikin, sisar? Saatoitkos mua pettää? 675 Tuotako tään rovion tulet, alttarit tarkottivatkin? Voi, mitä ensin ma, hyljätty, itken? Halvaksko siskon kuolosi seurahan katsoit? Suonut sen onnen mull' oisit, ett' molemmat sama tuska ja hetk' ois miekalla lyönyt! Siksikö viel, lavan tein käsilläin, jumaloit' isänmaamme 680 pyysin, julman sun ett' erotess' siten, poissa ma oisin? Sie hukutit, sisar, mun sekä kansan ynn' ylimykset sidonilaiset ja linnas! Tuokate vettä, ma että huuhtosin haavan ja jos viel' yhtähän liikkuvi henki, suulla sen korjaisin!" — Nimeten ylähälle jo astuu, 685 tainnoksiss' olevaa sisartaan pitelee sylissänsä huokaillen sekä vaatteellaan veren kuivaten mustan. Raskait' aukaista koki silmiä Dido ja taasen vaipui; rinnassaan korisee syvä turmion haava. Kolmasti käsivarrelleen nojaten kohoaapi, 690 kolmasti putos vuoteelleen sekä sammuvin silmin päivän etsielee valoa ja sen löyttyä huokaa. Kaikenvaltias Junopa silloin, säälien pitkää, vaikeeta eron tuskaa, laitti Olymposta Irin, hengen taistelevan ett' irrottais jäsenistä. 695 Kun tahost' ei jumalain eik' ansaiten eron kuollut, — vaan polonen elon katkasi äkkiä raivohon joutuin — eikä Proserpina viel' kiharaa ole poistanut hältä otsalta eikäpä pääns' Manan kätköhön vihkinyt vielä. Kastekas Iris siis läpi taivaan sahrami-siivin 700 lentävi kimmeltäen tuhansin värin päiveä vasten, sitt' yli pään pysähtyy: "Mie tään vihin vallalle Tuonen käskyn jälkehen uhriks ja ruumiistas sinut päästän!" Näin nimeten kädell' oikeallaan hän suortuvan leikkas. Kerrallaan eros lämpö ja ilmoihin elo haihtui. 705

Viitteet:

V. 42. "Tuolt'" (nim. saartaa) "erämaa vedetön", s.o. Saharan suuri erämaa. Karthagon hävityksen jälkeen (v. 146 e.Kr.) kerrotaan osan Karthagolaisia paenneen Saharaan sekä perustaneen siellä Tombuktun nykyjäänkin vielä löytyvän kaupungin sisä-Afrikaan.

V. 72. Dikton, vuori on Kreetan saarella.

V. 73. "Outa" = metsä.

V. 146. Delos-saarella, jossa oli oraakkeli, kävi neuvoa kysymässä Kreetalaisia, Dryopeja (Kreikan maalta Parnasson vuoren tienoilta, Epirosta ja Thessaliasta) sekä kirjottuja (= tatueerattuja) Agathyrsejä Scythiasta; siis etelästä, lounasta ja pohjosesta.

V. 166. Maa, kaikkien emo, oli avioliiton suojelia; se antoi merkin järistyksensä kautta, mutta Juno, alemman ilmakehän haltija, ukkosen kautta. — Juppiter vallitsi ylempää ilmakehää.

V. 167. Runoilijain mukaan tietävät luonnon esineetkin siitä, mitä niiden läheisyydessä tapahtuu.

V. 168. Nymfain ulina, polotus oli paha merkki.

V. 178. Maa synnytti tyttärensä Maineen vihoissaan jumalille siitä, että nämät surmasivat hänen lapsensa — Titaanit, jotka, vuoria vuorten päälle kasaamalla, yrittivät rynnätä taivaasen, pannaksensa Juppiterin viralta pois.

V. 196. Jarbaan, Mauretaanian kuninkaan isä oli tarun mukaan Juppiter Ammon, jolla oli temppeli Ammoniumin kosteikossa (nyk. Sivahin oasissa), länteenpäin Egyptistä. — Garammantilais-kansa asui nyk. Fezzanin maassa.

V. 205. Zeys on Juppiterin kreikkal. nimi.

V. 217. "Meeonimyssy" = naispäähine, jota Troijalaisten entisten naapurien, Lyydialaisien naiset kantoivat.

V. 222. Hermes (kreikkal. nimi) = Merkurius, jumalien airut.

V. 240. Merkuriolla oli, jumalaistarun mukaan, jaloissaan siivet, joilla hän saattoi lennellä.

V. 246. Atlas oli Mauretaanian kuningas, jonka Perseus raivottaren Medusan kuvalla muutti vuoreksi, mikä vieläkin kantaa Atlantin nimeä (Afrikan luoteiskulmalla).

V. 252. Merkurius kutsutaan Kyllenialaiseksi siitä syystä, että hänet oli synnyttänyt Atlantin tytär Maia Kylleeneen vuorella Arkadiassa Kreikan maalla.

V. 303. Cithaeron on eräs vuori Boiotian maakunnassa Kreikanmaalla.

V. 345. Grynelaiseksi kutsutaan Apolloa Gryneijon kaupungin jälkeen V. Aasiassa, jossa hänellä oli temppeli ja oraakkelipaikka, samoin kuin (v. 346) Lykiassakin (Pataran kaupungissa).

V. 367. Hyrkania oli sen maan nimenä ennen, joka on Kaspian merestä etelään päin, nykyisessä Persian valtakunnassa.

V. 462. Huuhkajan huudon luultiin ennustavan kuolemaa.

V. 469. Pentheus, Theban kuningas, oli maassaan kieltänyt Bakkhon palveluksen, jonka vuoks jumalat tekivät hänet, tarun mukaan, mielipuoleksi.

V. 473. Orestes kohtasi, murhenäytelmäin sepittäjäin mukaan, äitiään paetessa templiin pyrkiessään, juuri tään ovien luona Koston jumalattaret, hirveät raivottaret.

V. 480. Okeano tarkoittaa Atlantin valtamerta.

V. 484. Atlas-vuoren juurella oli, tarun mukaan, kultaisia omenia kasvava puisto, jota vartioi Atlantin veljen Hesperon 3 tytärtä sekä lohikäärme; tätä lohikäärmettä he syöttivät hunajalla ja unettavilla valmun eli unikukan siemenillä.

V. 508. "Kuin kuvan", niin. Aeneaan vahakuvan.

V. 510. Erebus oli eräs Tuonelan jumaloita ja Khaos, Erebon isä, tarkoittaa alkuperäistä tyhjää avaruutta.

V. 511, Hekateella oli 3-lainen muoto: taivaalla oli nimenänsä Luna (kuu), maan päällä — Diana ja Manalassa Proserpina.

V. 515. Vanhojen luulon mukaan on varsoilla syntyessään otsassa kelme ("onnenlakki"), jonka emä kohta nuolee pois.

V. 525. "Uinostuneina" = väsyneinä, rauenneina.

V. 535. "Paimentolais-avioitako",. s.o. avioitako paimenkansoja hallitsevien kuningasten kanssa minun tulisi etsiä.

V. 542. Laomedon oli pettänyt Neptunon, Apollon ja Herkuleen.

V. 585. Tarun mukaan oli Tithonus, Laomedonin poika, Koittaren puoliso.

V. 602. Niin teki Atreys, Agamemnonin ja Menelaonin isä, veljelleen Thyestelle sekä Prokne puolisolleen Tereukselle.

V. 618. "Lakon" = sotilakon, välirauhan.

V. 620. Aeneaasta kerrotaan, että hän kaatui taistellessaan Etrurian kuningasta Mezentiusta vastaan Numikon joen rannalla etteikä hänen ruumistaan löydetty mistään.

V. 625. Viittaus kuuluisaan, urhoolliseen Karthagolaisten sotapäällikköön Hannibaliin, joka toisen Puunialais-sodan aikana ahdisti kovasti Roomalaisia, varsinkin Italiassa. Puunialaisia sotia käytiin sekä maalla, — kumpaisenkin sotivan puolen alueella, — että merellä.

V:jen 686-692 suomennos on, vähällä muutoksella, otettu lehtori H. Hellgrenin Aeneidin 4:n kirjan suomennoksesta.

V. 698 Proserpina, Pluton, Manalan kuninkaan puoliso.

V. 699. Vasta sitten kun niin tapahtui, kuten tässä ja edellisessä värsyssä on kerrottu, luulivat vanhat kuoleman taistelun loppuneen.

VIIDES LAULU.

Kilpaleikit.

Ainehisto.

Surun aavistuksia täynnään purjehtii Aeneas merellä, jossa taivaan uhkaava muoto Troijalaisia pakoittaa kääntymään taasen Sicilian saarelle, josta olivat Karthagoon saapuneet; siellä ottaa Acestes heidät ystävällisesti vastaan (1-41). — Aeneas viettää vuotuista muistojuhlaa Ankhisen kunniaksi tämän haudalla, jossa saa nähdä ennusmerkin kummusta nousevassa käärmeessä (42-103). — Kilpaleikit alkavat kilpasoudulla (104-243). — Voittajien palkinto ja paadelle joutuneen laivan palajaminen (244-285). — Kilpajuoksu ja poikien kiista palkinnosta (286-361). — Taistelu Cestoilla Daretan ja Entellon välillä (362-484). — Kilpa-ampuminen ja Acesteen ammuttua nähty ennusmerkki (485-544). — Poikien kilparatsastus (545-603.) — Juno käskee Iriksen menemään meren rannalle kokoontuneiden, purjehdukseen väsyneiden äitien luo; muuttauduttuaan Beroë-eukon näköiseksi, saa Iris vaimot polttamaan laivoja, jonka kautta he muka säästyisivät alituisesta inhottavasta purjehtimisesta (604-663). — Tulipalosta nouseva sauhu saa Askanion y.m. kilpaleikistä rientämään tulipaloon, jota turhaan kokevat sammuttaa; vasta sitte kuin Aeneas oli rukoellut Juppiteriä, sammui se ankaran sateen kautta, kun jo 4 laivaa oli palanut (664-699). — Aeneas suruissaan tästä saa Ankhisen haamulta kehotuksen seuraamaan Nauten antamaa neuvoa sekä jättämään kaikki heikot ja tyytymättömät Siciliaan (700-778). — Venus pyytää Neptunolta onnellista matkaa Troijalaisille, johon tämä suostuu; yksi vain oli meren uhriksi joutuva (779-826). — Palinuron hukkuminen (827-871).

Silläpä aikaa Aeneas lujamiel meren selkää kulki jo laivoillaan sekä synkkiä aaltoja halkoi, nähden purjehtiess', Elissan miten koidon jo muurit liekistä loimottivat. Syyt' ei voi arvata, miksi nousevat semmoiset tulet; mut ison loukatun lemmen 5 raskahat murheet kuin myös tieto, min raivokas nainen voi, surun aavistuksihin Teukrojen rintoja saattaa. Vaan kun jo ulkonivat urannoillen eivätkä mitkään maat enähän näy, mut joka suunnalta taivas ja vetten selkämä, nousipa tääll' yli heidän synkeä pilvi, 10 tuoden myrskyn ja yön sekä synkistäen meren aallot. Tuoss' ylevält' peräkeulaltaan perämies Palinurus: "Voi, miks semmoiset ukonpilvet peittävät taivaan? Tai mitä Neptunus isä aijot?" — Sen lausuttuansa käskevi purjehet koota ja vahvast' airoja käyttää; 15 purjehet kaiten käännättää sekä lausuvi näitä: "Aeneas jalomiel, en, vaikkapa Juppiter taaten yllyttäis, täll' ilmalla saapuvan' Italiaan sois! Kääntyen synkkähän luoteen yltyen vinkuvat tuulet vastahakaan sekä pilvehen ilmakin pakkautuupi. 20 Emmepä taistella vastaan eik' edes suuntoa saata kannattaa. Kun Sallima käskevi meit', totelkaamme, matkustaen, mihin kutsuvi tuo! Ei kaukana täältä löytyvän luulen sicllialais-toverein sulorannat kuin satamat, jos oikein muistan ma tähtien merkit." 25 Aeneas vaka ääns: "Minäkin näen vaativan tuulten tuota ja turhaan ponnistaivasi vastahan enään. Purjehdi toisehen suuntaan! Oisiko mielumpi mikään tai jonn' ennemmin väsyneet minä laskisin laivat, kuin joka maa elättää mull' Acesteen dardanilaisen, 30 jok' isän Ankhisen luut kätkeepi povehensa!" Pyrkivät valkamahan näin lausuttuansa ja myöten lännelle kääntävät purjeet; kiitäen aavalla rientää laivasto, sitt' iloten jo se kääntyvi tuttuhun rantaan. Vaan imehdellen korkean vuoren huipulta katsoi 35 ystävien alusten tulemista ja riensi Acestes vastahan, — hirveä keihäältään, libyläisenki karhun vuodalta; Krimisson joest' dardanilais-emo siinneen tään oli synnyttänyt. Tuo entisen heimonsa muistain tervehtii palanneit' ilomiellä ja ottaen maansa 40 riistast' ystävälahjoin virvoittaa väsyneitä. Toisenpa päivän kun rusollaan Koi karkotti tähdet, kutsuvi Aeneas koko rannalta nyt toverinsa yhtehen saamaan; sitt' täten kummulta lausuvi heille: "Oivat Dardanidat, joill' on suku suur jumaloista! 45 Kuukautten kuluessapa päättyvi vuosi jo siitä, kun jumalitten moisen taattomme ruumihin jätteet kätkimme maahan ja alttarit murheellen pyhitimme. Päivä jo ehti, jos en pety, murheellen yhä jonka juhlaillen omistan, kuten on jumalittenki tahto. 50 Viettäisinkö sen maanpakolaisena Gaetulo-Syrtiss' tai tapoaisko se mun meren seljällä, linnassa Kreikan, ainapa vuotuiset lupaukset ja juhlasat retket toimittaisin ja alttarit lahjoillaan varustaisin. Saapumahan osuneet isän luiden ja tuhkien luokse 55 oomme; en luule ma, ett' jumalain pait suontia taikka tahdottaan satamoihin me saavumme ystäviemme. Riemuillen siis nyt pitäkäämme me juhloa kaikki, tuulia toivoellen; perustettua kaupungin voimme uhrata vuosittain pyhäköss', omaks' häll' luvatussa! 60 Troijassa syntynyt teille Acestes on pari härkää antanut laivoa kohden; tuokate atriallenne niin kotimaan kuin myös isäntämme Acesten Penaatit! Pait sitä yhdeksännen kun päivän loistava Koitar kuolonalaisille nousee, maan kenttäin sätehillään, 65 määrään Teukroillen nopeain ens laivojen kilvan, juoksussa ken etevämpi ja ken väeltään urosamp' on, tai vasamoiltaan ken utalampi ja joutsella ampuin, Cestollakin ken uskaltaapi taistelun kestää, ansio-palkkiotaan odottain nuot olkohot läsnä! 70 Lehvillä kruunatkaat ohimonne nyt vaijeten kaikki!" Otsansa, lausuttuaan, hän äidin myrtillä verhoo; tään Helymus teki, tään ijältään myös vanha Acestes, poijut Askanius, jota muukin nuoriso seuraa. Hän kokouksesta täst' useain tuhanten kera läksi 75 kummulle, ympärillään iso seuraavaisien joukko. Viiniä uhraten siell' kaks maljoa Bakkholle kaataa maahan, seuraten sääntöjä rieskaa kaksi ja uhrein vertakin kaks sekä heittäen purppurakukkia lausuu: "Terve, o terveppä taas mun taattoni, terveppä teille 80 turhaan löydetyt tuhkat ja taattoni henki ja haamu! Ei ole sallittu Italian rajat, onnemme seudut, Ausonian, Tiberinkään oudon kanssasi löytää!" Nää nimes tuskin, kun iso, niljakas vyöryvi käärme haudan pohjasta nyt sen seitsemän väännettä tehden, 85 kiertää hiljahan kummun ja alttarillen vetäyntyy, seljässään sinitummat pilkut; sen suomukset kiilsi kultais-täplien loistosta, niinkuin taivahan kaari heijastaa tuhannen värin loiston päiveä vasten. Nähtyä Aeneas pelästyy: tuo käärmepä vyörren 90 pitkänä maljain kuin välitsen koreain pikareiden, uhria maistaa viimeks ja taas takasin vahingotta kumpuhun laskeutuu sekä jättää maistamans' uhrit. Intosammin isälleen aletun hän jatkavi uhrin, häilyen, seudunko haltian vai isän palvelianko 95 luulisi ollehen tuon: tavan jälkehen teurasti kaksi lammasta, lutsua, kaks' myös hiehoa mustukkaselkää; viiniä maljasta kaas sekä Ankhisen jalon sielun, haamunkin luvatun tulemaan Manalasta hän kutsui. Tuovat kumppanukset, kenellen vara myöns, ilo-miellä 100 alttarill' antimiaan kasaten, sekä hiehoja lyylii; paikalleen asetettua paat, nämät ruohossa roikuin, hiiliä vartaitten ala heittävät, paistavat lihaa. Jop' oli kaivattu päivä se tullut, kun yheksännen aamun toi Faeton hevot kirkkaana valoltansa; 105 maine ja kuulun Acesteen arvo jo naapurit saattaa liikkeellen, ilosesta jo joukosta täyttyvi ranta: aikovi Aeneast' osa nähdä ja taistella toiset. Kentän keskukseen näkyviinsä nyt ensinnä lahjat laitetahan, pyhät kolm'jalat, kiehkuratkin viheräiset 110 voiton palkkioks, palmujen lehvät ja purppuravaatteet, myös asehet sekä kultaiset, hopeaiset talentit; leikkien aljentaa mäkitöyryltä räikkyvi torvi. Käypä jo kilpoamaan ens airoiltaan samanlaista neljä laivaa, kaikesta laivastost' etevintä. 115 Tuimaa soutajiltaan, nopeaa joht "Tursasta" Mnesteus, — Mnesteus Italian asukas pian, Memmien jost' on heimo —, ja rungoltansa Gyas perin suurta "Khimairaa", kaupunkityötä, kolm'kertasta saarta, jot' Dardanon miehet soutavat, kolmessa kerrassaan tasan airoja nostain; 120 Sergestus, nimen jost' on saanunna Sergion huone suurella kulki "Kentaurilla"; "Scyllaa" mut sinimustaa johti Kloanthus, jost' sukus johtuvi Rooman Kluentho. Vaahtoavaisten rantojen vastassa seljällä löytyy kallio, kuohuen jonk' yli aallot hyökyvät joskus, 125 kun läns'tuulet talvisin kätkevät tähdet; se tyynen vallitess' ääneti on, kohottain meren läikästä kentän lokkien päivän paistetta suosivien ilopaikaks. Tännepä Aeneas isä tammen lehvästä laittoi osviitaks merimiehillen viherän vesan, että 130 kääntyä tietäsivät, kulun taivuttaen etähittäin. Sitten vuoroist' arpoellaan. Peräkeulalla kau'as purppuran, kullankin helotuksesta johtajat hohtaa; poppelilehvin kruunautuu muu nuoriso, jolla öljystä voidellust' olat kiiltelivät alastoinna. 135 Istuen teljoillen he jo airoihin käsin käyvät, merkkiä ootellen, tähäten; sydäntään levotonta näännyttää epätieto ja voiton kiihtynyt kiihko. Sitten kuin heleän säveleen helähytti jo torvi, rientävät paikoiltaan heti kaikki ja nousevi ilmaan 140 miehien huuto ja vahvasta soudusta vaahtovat salmet; viiltelevät vanoja tasavoimin ja kaikkea merta uurtavat airoillaan sekä kolm'kärillään kokillansa. Niinp' ei kilpaillen pari orhia kentteä riennä eivätkä kiitäen lähtemä-paikasta lennätä vaunuj' 145 eivätkä niin ajurit, pudistellen ohjine norjin, valtoa valjakolleen suo, hurjasti huimien piiskoin. Nyt hälinästä ja pauhusta, miesten puoltessa kilpaa, raikuupi koko lehto ja ääntään rantojen vierut viertävät, vuoretkin vavahtuivat huudosta kaikuin. 150 Rientävi ennen muit' esimmäisenä aavalle kiitäin, joukon pauhaellessa Gyas, jota sitte Kloanthus seuraa, airostolt' etevämpi, mut rungolta laiva on hidas. Näiden jälkehen yht'etähäll' yrittääpi "Tursas" ynnä "Kentaurus" valloittaa etupaikan. 155 Nytpä on "Tursas" voitolla, nyt ohi voitetun rientää suuri "Kentaurus"; nyt tasakeuloin kumpikin kulkee pitkällä uurrellen talallaan meren suolasta selkää. Paatta jo nää lähestyivät ja saavuttivat rajapyykin, kun meren keskellä voitolle päässyt Gyas, jalo kattein, 160 näin perämiehellensä Meneetelle kiivahast' ääntää: "Oikeallen mihin liiaksi poistut? Tänne sä käännä, rannoillen pyri, vaikk' käviskin vasempaan kihopaateen airojen lehdet; muut merell' olkoot!" Virkki. — Meneetes, särkkiä kammoksuen, ulapallen laivansa kääntää. 165 "Minnekä poistut?" Taas: "Pyri paasia kohti, Meneetes!" huutaen käski Gyas, kun hän takanansa Kloanthon huomaa ahdistamass' sekä suunnittavan lähemmältä. Pauhaavain karien ja Gyaan aluksen välitsen tuo väylää soutaapi vasempaa, sisemmin ohi rientää 170 täst' nopeaan, meren turvasan löytäen pyykin jo jättää. Nuoren miehenpä luissa nyt syttyi katkera harmi; poskilleen tipaht kyynel ja unhottaen oman arvon kuin toverein menestyksen, hän kuhnustavaisen Meneeten syöksevi päistikkään merehen alukselt' ylevältä; 175 itsepä katteini perämiehenä käy peräruoriin, miehiä kiihoittaa sekä ruorilla rantahan kääntää. Tuskinpa päästyähän merenpohjasta verkkahan jälleen vanhanläntä Meneetes, veen puvustaan valuessa, kallion harjalle kiipes ja kuivalla paadella kykki. 180 Tuotapa luiskahtavaa sekä uivaa nauravat Teukrot, nauravat rinnalt' tuon pudistellessa suolasta vettä. Kahdessa viimeisessä nyt syttyi riemusa toivo, — Sergestossa ja Mnestossa, — viivytetyn Gyaan voittaa. Saavutti Sergestus esipaikan ja paadelle joutui: 185 ei sivu kuitenkaan koko laivalla pääsnynnä tuosta, vaan osaks; kilvaten rinnallaan lens "Tursahan" keula. Silloin astuen laivan keskellä kumppaniansa Mnesteus kiihoittaa: "Nyt ponnistaen nyäiskäätte, Hektorin kumppanit, jotka ma Troijan oon häviöstä 190 kumppanikseni valinnut, nyt näyttäkäten sitä voimaa, nyt sitä mieltä, min näytitte Gaetulo-Syrtissä kerran, Joonian seljällä, luon' Malean vihurein kera taistoss'! Ensisijaa en, Mnesteus, pyydä, en taistele voittaa, vaikk' oi —! Kuitenki voittakohot, joill' soit sen Neptunus; 185 viimeisnä palata hävettää; tuo voittote, veikot! Estöötten häpeä!" — Nuo soutavat tarmonsa takaa: voimakkaist' tutajaa nykäyksistä vaskinen keula ynn' etenee meri. Raajoja, kuivia suitansa puistaa tihjähän läähätys: kaikkiakaan hiki virtana vuosi. 200 Vieläpä sattumakin tuo miehille kaihotun voiton. Sillä kun kiivaudessaan keulan kallion puoleen Sergestus ylen kääns sekä väärää suuntoa laski, ulkoneviin hän, onneton, riuttoihin ravahutti. Kalliotkin tärähtyy: terävälläpä särkällä airot 205 murtuvat ponnahtain, kun törmäten juuttuvi keula. Pystyhyn käy merimiehet ja myöhästyvät kovin huutain; puosha'at rautaiset sekä myös okakärkiset keksit kirvotetaan sekä poimitahan merelt' airojen tynget. Mnesteus riemuissaan sekä onnestaan utalampi, 210 joukon soutaissa väkevästi ja joukon avulla, kiitävi seljällen sekä laskeepi ulapalle. Niin kuni kyyhkyinen äkist' onkalostaan aristettu, jonk' koti kuin sulonen pesä kalliovinkeloss' ompi, lähteepi kedollen, pelotettuna siivillä vahvaan 215 onkalossaan räpyttää, mut kohta jo ilmassa laukuin liitää selveä tietään, siipiä liikuttamatta joutusiaan: näin Mnesteus, juur näin Tursaski viimein aavaa kyntävät, näin omast' tenhostansa ne kiitää. Ensinnä jättää kallion kärjellä taistelevaisen 220 Sergeston matalaan vetehen sekä auksensa turhaan hoiloavan ynn' airojen tyngillä oppivan sovitaan. Sitte Gyaan sekä myöskin tuon jätinmoisen Khimairan saavuttaa; tämä jää, kun puuttuvi nyt perämiestä. Ainoa matkan päähän on jäänyt vielä Kloanthus; 225 tuota se, ponnistaen koko tarmoahan, tavottaapi. Siitäpä nousee huuto ja kaikki he vainoavaista puoltaen yllyttävät; ylä-ilmakin pauhusta kaikuu. Näit' äkä valtaa, jos oman arvon ja kunnian saadun eivät he säilyttäis; elons' voitosta tahtovat antaa. 230 Onnensa noit' elähyttää; voivat, kun uskovat voivan. Ehkäpä oisivat nää tasakeuloin saanehet voiton, ellei, päin merellen kurottain kätens' kumman, Kloanthus ois anonut jumaloita ja heill' lupauksia tehnyt: "Haltiat, joitten on merivalta ja joiden ma kiidän 235 aavaa, teillepä rannalla riemuellen härän valkeen laitan alttarillen, kuten oon luvannut, sisälmykset viskaan teill' ulapalle ja kaadan helmivät viinit!" Lausui. Tuotapa aaltojen alta nyt kuulevi kaikki Forkon ja Nereidein vedenjoukko; siks sen Panopeia 240 neito ja Portunus isä vahvalla kouralla kulkuun tyrkkäsi. Tuo nopeamminpa tuulta ja lentoa nuolen kiitävi maallen ja piiloutuu syvähän satamaansa. Silloin Aeneas kaikk' kutsuttuaan tavan jälkeen, airuen suurell' äänellä voittaneheksi Kloanthon 245 suo julistaa, koristain sen otsaa laakerilehvin. Kullekin laivallen suo kolmet hiehoa lahjaks hän valikoida ja viiniä kuin hopeaa ison summan. Antaa johtajillen erikoisia lahjoja: vaipan kullan kirjatun voittanehellen; tuon koristaapi 250 melibelais pari purppurapäärmettä ympäritsensä, myös kudelmat, miten idalais-saloss' urhea poika hirviä keihäällään nopeoit' ajaen väsyttääpi tuimasti huohottain, min Juppiterin aselintu käyrillä kynsillään ylä-ilmahan Idalta ryösti; 255 turhaan palveliat ijäkkäät kätens' tähtiä kohden nostavat, turhaan koirien haukunta ilmahan kaikuu. Sitten sille, mi kunnollaan sai toisena voiton, haarniskan kudotun kolm'kertaa kultahaoilla sorjilla, Demoleolta min hän oli riistänyt itse, 260 voitettuaan Simoïs-joen luon' ison Ilion juurell', lahjoittaa koristeeks uroholle ja taistossa turvaks. Tuskinpa tuot' olallaan monikertasta kantoa voivat palveliat Fegeus ja Sagaris; sen päällensä pannen ennen Demoleos ajoi juosten Teukroja takaa. 265 Kolmanneksi hän lahjoittaa pari vaskista pataa, suo hopeais-pikareit', ylen kauneita kuviltansa. Näin oli lahjottu kaikki ja, aarteiltaan kopeoina, purppuranauhoja nää ohimoillansa kantaen käivät, kun häin tuskin taidolla julmalta paadelta irti 270 saatua, särkynehin terin, heikkona toiselta puolen voitota Sergestus toi laivansa naurunalaisen. Jommoinen useaan tien töyryllä löydetty käärm' on, jonk' yli vaskinen pyörä on kulkenut tai kivell' iskein tainnuksiin säpäleisenä jätti sen matkustavainen; 275 ruumiillaan paokseen tuo turhaan kimmurteleikse; vielä sen julmina säihkävät silmät ja suuns' sähäessä kaulans' se nostaa, vaan osa haavoitettu sit' estää, solmuihin käpertyiss' sen ja myös jäseniins' sykertyissä: näinpähän soudullaan alus tuokin vengalsi vitkaan; 280 purjehet nostaen, täysin se purjehin laskevi rantaan. Sergestollekin Aeneas suo määrätyn lahjan, mielissään pelastuksesta laivan ja kumppaniensa. Orjatar suodahan hälle, Minervan töitä mi tunsi, Kreetasta syntyinen Foloe ja sen kaks povilasta. 285 Tään jalo Aeneas lopetettua taistelun lähtee kentän nurmikollen, jota jylhien vuorien lehdot piirittävät joka suunnalta; tääll' on theaatterin piiri laakson keskellä: tänn' useain tuhanten kera urho läksi ja laitellun lavan keskuspaikkahan istui. 290 Täällä hän, ketkäpä tahtosivat ehk' kilpahan juosta, lahjoin mieliä kiihottaa sekä palkkiot määrää. Yhtehen saa joka suunnalta Teukrot ja myöski Sikaanot; ensinnä Nisus ja Euryalus; Euryalus oli nuoruuden verevyydestä kaunis; 295 sen oli ystävä Nisus; heitäpä seurasi sitten synnyltään kuninkaallista heimoa oiva Diores, Patron kuin Salius: joist' toinen Akarnan olj verta, toinenpa Arkadilainen heimoa tegealaista; tnnakrilaistakin miest' oli kaks, Helymus ja Panopes, 300 vanhan Acesteen miehiä, kasvanehet salomailla; pait sitä muut monet, joist' ei kehtaa kertoa maine. Heidänpä keskessään sitt' Aeneas nimes näitä: "Pankate mielehen ynn' ilakoivin mielin se kuulkaat! Ei ole joukosta tästä nyt kenkään lahjata jääpä. 305 Rautaista pari Kreetan keihästä kiiltävin kärjin annan ja myös hopeoidun kaksterä-kirvehen lahjaks. Kaikille tään saman palkkion suon. Etevintäpä kolme lahjoja saavat ja pääns' koristan ma olivien lehvin: sorjasilan hevosenpa on parhain voittaja saava, 310 toinen Amazonien saa viinen, nuolia täynnään thraakialaisia; sen levä kultanen nauhana kiertää, hohtokivin sen hankkiluksen pidättää soma solki; kolmas tyytyköhön kypärään tähän argolilaiseen!" Näin nimes; nuo asemillehen käyvät ja kuultua merkin, 315 kiistämö-kentällen heti kiitävät, lähtemön heittäin; rientävät myrskyn lailla ja pyrkivät merkkiä kohden. Ensinnä juoksi ja kiiteli kaukana kaikista muista Nisus kuin salaman tahi tuulen siivillä joutuin. Jälkehen tuon, mut pitkosen matkan päässäpä seuraa 320 tuot' Salius lähimmäisnä; vaan vähän matkoa tästä kolmas on Euryalus; Euryalust' ehättää Helymus, vaan sen ihan jälkeen kinnertänsä jo koskee kas! jalallansa Diores, harteitaan olillansa; jos ois pitemp' ollunna matka, 325 ois sivunnut hänet tai epävarmaks voittonsa tehnyt. Jop' olivat pian määränsä päässä ja juur väsyneinä nuo tulemaisillaan perillen, limaskaan verehen kun onneton Nisus liukahtuu, joka hiehojen uhrist' maahan olj vuotanut, tahraillen viherän nukan päältä. 330 Täälläpä poika jo voitosta riemusa ei pysynytkään pystyssä, mut suin päin jopa, hoiperrettua, kaatui, syöksyen saastaiseen lokahan sekä raavasten visvaan. Eipä se Euryalust' unohda eik' ystävätänsä: nousten liukkahalt' tää Salion etehen vetäyntyy; 335 hiekkahan pehmoiseen mahallensa jo keikahti tuokin. Euryalus vilahtaa sekä ystävän toimesta voittaa ensinnä, suosiohuutoihin, taputuksihin lentäin. Toisen saa Helymus sekä kolmannen lahjan Diores. Vaan koko suuren theaatterin kalterin, korviakin nyt 340 ylhäisten isien Salius kovin äitellen täyttää; suomahan itselleen penäs kepposen ryöstämän voiton. Euryalustapa kyynelten sulo, suosio puoltaa; ain' avu mielusamp' on, jota ruumiin kauneus puoltaa. Suurella äänellään tätä puolustaa Dioreskin, 345 voiton saavuttanut, joka turhaan tullunna oisi voittohon viimeiseen, ens' voiton jos Salius ois saanunna. Aeneas isä lausuu: "Lahjanne jäävät varmoiksi, pojat, teill' eik' seppelten sääntöä kenkään muuta; mun sallittakoon hyvittää toverii viatonta!" 350 Lausuttuaan ison gaetulilaisen leijonan taljan pörheän, kultaiskynsistä raskahan suo Saliollen. Nisuspa virkkoi: "Voitettuin jos palkka on moinen, kompastuneita jos säälit; min ansainneeksi sä palkan Nisus'en luulet? Parhaan palkkion saanunna oisin, 355 ellei tuo samanen kova onni, mi olj Salioll', ois kohdannut muakin!" — Nimeten tätä kasvonsa näytti, tahrauneit' jäseneitään. Nauroi hänt' isä parhain nyt sekä taidokkaan Didymaonin kilven hän tuomaan käskevi, jonk' oli Kreikan Neptunon templistä saanut. 360 Oivalle nuorelle miehelle lahjotti tään jalon lahjan. Kun oli juoksu jo päätetty, lahjatkin jaettuina: "Nyt jos kuntoa, jos uroutta on rinnassa kellä, tulkoon, nostakohon ylös käet sekä hihnaset nyrkit!" Näin nimeten näkyviin asettaa pari kiistauslahjaa: 365 voittaja saa vasikan, jota kaunisti kullatut nauhat; miekan kuin kypärän jalon voitettu saa hyvitykseks. Oiti Dares esihin jopa astahtaa lujavoima, miesten suuressa pauhussa nousten uhkoavaisna; tää vain kamppailla Paris'en kera uskalsi yksin; 370 tää mäen luona, jossa on kaatunut Hektori kuulu, voitokkaan Buten jätinmoisen löi, joka kerskui Bebryciast' olevans' kotosin, Amykon sukulaisen; hiekalle keltaiselle hän sen kaas kuoleman kieliin. Tämmöinen olj Dares, kun uljasna nosteli päätään 375 taistohon ensin, näyttäen suuria olkia ynnä huimien nyrkeillään hän tuimana ilmoa pieksi. Toist' haetaan täll'; eik' koko suuresta joukosta kenkään uskalla, pingottain remeleitä, nyt ryhtyä mieheen. Siis hyvillään kun voitosta luuli jo luopuvan kaikkein 380 Aeneaan lavitsan luo malttia vaill' asettuu ja näin, pitäen vasemmallansa härkää, lausuvi täällä: "Oi jumalattaren poika, jos ei tohi taistohon kenkään käydä, mi loppun' on tällen? Kauanko outtoa täydyn? Käskeös korjata lahjat!" Suostumustaan tähän Teukrot 385 julkasivat, luvatun elukan jätön urholle vaatein. Entellust' ikäpuoli Acestes nyt yllytti kiivaast, vieressään viherän lavan luona ku ruohossa istui: "Entellus, olit turhaan uljahin sie uroloita, siedät jos palkinnot senmoiset kilvata vietää. 390 Missäpä on jumalainen sun neuvojas mainio Eryx, josta sa kerskasit turhaan? Trinakrian yli kuulu mainehes missä ja nuo sinun suojissa riippuvat saaliit?" Tuo nimes näin: "Ei kiiton kiihk' eik' kunnian viel' oo pelvosta poistunut, vaan ijästäin hitahaksi mun saattaa 395 jäähtynyt hurme ja heikoiks jäykistyvät käsivoimat. Jospa mull' oisi se nuoruus, luotellen johon kerskuu tuo epäkelpo ja jos mull' oisivat entiset voimat, enp' ois kaunista hiehoa enkä ma saalista etsein tullut; en lahjasta piittaa." Lausuttuansa hän sitte 400 viskaisi kedon keskelle hirveän raskasta kaksi cestoa, joit' oli ennen käyttänyt ärhäkkä Eryx taistelussaan sekä näill' ylen nyrkkine paiskinut selkään. Nähdessä hämmästyvät: härän seitsemän aimoa vuotaa niin olivat kovat lyijystä, raudankin mukuroista. 405 Hämmästyip' erittäinki Dares sekä kiisteli kauan; käänteli Aeneas jalomielikin sinne ja tänne, hihnain julmia pahkoja, painoakin imehellen. Ukkopa lausuvi nää sanat silloin: "Niin, mitä nuo on! Jospahan nähnynnä ois joku Herkulen hihnat ja leikit, 410 jos hänen otteluaan kamalaa täll' rannalla juuri! Näitäpä lekkeit' ennen on kantanut veljesi Eryx. Verta sa nytkin näet sekä jälkiä murskatun aivon. Näillä hän vastusti Alceon poikaa; näitä mä käytin, kun veri raittiimpi toi voimia eik' pahan suopa 415 vanhuus harmaata visannut ohimoilleni vielä! Vaan jos näit' aseheit' epäjää mult' Dares troalainen, hurskas Aeneas sitä suo, hyväksyy sen Acestes, ottelu näin tasatkaamme: ma Eryxin taljasta luovun; pelkosi poista — ja dardanolais-remelit ota päältäs!" 420 Näin nimes, harteiltaan kaks'kertasen viskaten vaatteen, paljastaen isot raajat ja suuret luut sekä jäykät jäntärehet, asettuu jätinmoisena keskelle kenttää. Heill' isä Aeneas nyt hihnat toi samanlaiset ynn' asehet tasa-arvoiset pani kummanki kouriin. 425 Äkkiä varpailleen kavahtain molemmat asettuupi ynn' ylös ilmaan nostavat nyrkkinsä pelkeämättä. Iskusta poistavat taa päin kauas korkeat päänsä, kiemurtavat käsiään käsihin sekä alkavat taiston; jalvoilt' tuo keveämp' on ja nuoruuteensa hän luottaa, 430 tää jäsenilt' tukevamp' on paljon, mut verkkahat polvet notkahtivat tutisten; isot raajat estävi ähky. Kauanpa keskenähän jakel iskuja sankarit turhaan, kauan paiskelivat kylen onttohon, rintoa varsin jyskyttivät: usehin kädet korviin ynn' ohimoihin 435 paukahtivat sekä läimäyksistään ryskivät leuat. Seisoo Entellus vakahaisna ja liikkumatonna, vääjäten varrella vain sekä valppain' silmine iskut. Tuo kuni piirittämäss' olis korkeamuurista linnaa, taikkapa vuor'kastellia vastahan taistella täytyis, 440 milloin pyrkivi näin tahi noin, oveluudella kiertää hän joka paikkaa hyökkäellen, monet koettaen turhaan. Nousten Entellus, kurottain ylös oikeans', iski: kiireellensä Dares tulevan tuhon ennalta oitis huomasi, — siks nopeasti hän ruumihins' syrjähän väisti: 445 tuulehen Entellus väkens' tuhlas ja päällenpä päätteeks, raskaast, raskas kun olj, hän suurine painone maahan rotkaht: niinkuin ontelopuu Erymantholla kaatuu taikkapa korkeall' Idalla juurilta kiskottu mänty. Teukrot, Sicilian nuorisokin ylös säälien hyppäs, 450 huutonsa taivaallen kohotess'; ens riensi Acestes vanhaa ystävätään, polost', auttamahan ylös maasta. Vaan täst' ei hitahampana eik' pelotettuna urho taistohon huimemmin palajaa: viha kiihdytti voimat, kiihdyttää häpykin väkeänsä ja kuntonsa tieto; 455 päistikkään tasangolla Daresta hän kaikella vainoo riehuen; milloin oikea iski ja taas vasen milloin. Ei levähdyst' ole, ei loma-aikaa. Kuin rae rankka harjoilla rapajaa, niin urhokin tihjästi iskein kummallakin kädellään vain peihtos ja pohti Daresta. 460 Eip' isä Aeneas suo kauemmas eistyä kiukun eikäpä Entelluksen raivota katkeramiellä, taistelun mut lopettain väsyneen pelastaapi Dareksen, sitten lohduttaen häll' lauhkana lausuvi näitä: "Voi polonen, mikä semmoinen kevytmiel tuli järkees? 465 Etkö sä toiset voimat ja tarmonsa muutoksen huomaa? Nöyrtyös siis jumalallen!" Näin nimes, ottelun päättäin. Vaan tuon uskolliset toverinsa jo sairahin polvin horjuvan, päällään nuokkuvan kumminki puolin ja verta paksua sylkevän suusta ja hampaitten säpäleitä, 470 laivalle vievät; muut keralleen kypärän sekä miekan ottivat; seppelehen sekä härjän Entellolle suovat. Tässäpä voittaja uljasmiel, härästään kopeellen, lausuvi: "Tunnustas, jumalattaren poika ja Teukrot, näitä ja arvatkaat mikä nuoressa ennen olj voima, 475 minkäpälaisesta kuolostakin pelastitte Dareksen!" Virkki ja seisomahan osui eess' vasikan tasakärsän, — tää oli tappelun palkkana siinä, — ja heilauttain taa läimäsi oikeallaan kovat hihnansa sarvien keskeen aivan ja näin muserrettua luut löi murskaksi aivot. 480 Härkäpä kaatui ja maass' vavahtain virui pitkosenansa. Tuo kovall' äänellä nää sanat virkkoi: "Sulle tän, Eryx, hengen suon paremman ma Dareksen kuoleman sijaan; tuohon ma voittaja lasken hihnat ja taitoni myöskin!" Kohtapa Aeneas käsk kilpailuun nopeoilla 485 nuolilla, ketk' vain tahtosivat sekä määräsi lahjat; maston pystyttää Sereston aluksest' tukevalla kourallaan sekä nuorahan solmiten lentävän kyyhkyn kiinnitti mastohon korkeahan, tähystys kohaksensa. Miehet yhtenen saavat ja arvat heitetyt korjaa 490 vaskisehen kypärään; jopa onnea toivotettaissa, Hippokoontes saa esivuoron, Hyrtakon poika; tuotapa laivain kilvassa voittanut Mnesteus seuraa, Mnesteus, seppeltään viherää joka päässänsä kantoi; kolmas on Eurytion, sun, kuulusin Pandarus, veljes, 495 sie, joka muinoin, käskettäiss' sua rikkoa rauhaa, ensinnä paiskasit keihääsi Danaoin väen keskeen; pohjahan mut kypärän vihoviimeks Acestesen jääpi arpa, ku rohkesi kilpahan käydä nuorien kanssa. Oitipa jännittää väkevin käsillensä jo joutsens' 500 eessään nyt joka mies sekä nuolia viinestä ottaa. Ensinpä jänteeltään suhahtain lens taivahan kautta ilmoa pieksellen keveää pojan Hyrtakon nuoli; saavuttuansa se sattuvi mastonpuun etupuoleen. Mastopa järkähtyi, räpisyttäen siipiä säikkyi 505 lintu ja siipeinsä suhinaa joka paikkahan kuuluu. Karskipa Mnesteus nyt viritettyne joutsine nousee, tähdäten korkeallen, tasan nostaa nuolen ja silmän; vaan kova-onninen ei osannut vasamoinensa itse lintuhun; katkasi vaan sitehet sekä liinasen nuoran, 510 mastohon joll' ylävään oli kyyhkynen kytketty kiinni; lentäen ilmahan mut tuo synkkiin pilvihin pyrki. Silloin kiirehtäen vasamansa jo valmihin tähtäs kaarelt' Eurytion, velimiest' anoen avukseen ja taivaan kannella nähtyä riemutsevan sen ja siivin 515 läiskyttävän, viel' ampui synkän pilvenki alta. Hengeti tää putoaa, elons heittäen tähtien tienoon, kieppuillen alas tuo mukanaan osuneen vasamankin. Jäljell' Acestes yksin jäi, kadotettuans' voiton; tähtäsi kuitenkin vasamansa hän myös ylä-ilmaan, 520 taitoa näyttääkseen, isä, kaarenki kimmousvoimaa. Silloinp' äkkiä ihme ja suuria tietävä enne nähtihin; merkityksens' ison myöhempi kohtalo neuvoi; merkin sen kaihot tietäjät selvittivät ylen myöhään. Sillä kun kiidellen vasamans' säepilvissä hehkui, 525 leimulla tien vaoten, katoaa tämä, sammuen ohvaan ilmahan; aivan kuin usehin myös taivahan tähdet irtaannuttuahan jälen jättäen, lentäen kiitää. Mielemme hämmästyi; jumaloita Sicilian kuin myös Troijan miehetkin anovat. Eip' ennettä kiellä 530 Aeneas jalo, vaan halaten ilomieltä Acestoo, suurilla lahjoillaan varustaa hänet, lausuen näitä: "Ottaos nää isä; sull' on Olympon valtias suuri moisilla enteillään erityisesti tahtonut antaa arvoa! Ankhisen ijäkkään tää muistona olkoon 535 maljanen, korkokuvin min ennen thraakialainen Ankhisell' isällein oli suurena lahjana Cisseys käskenyt antamahan syvän lempensä, muistonsa pantiks!" Laakerikruunulla kaunisti näin nimeten ohimot ja voittaneheks esimmäisenä kaikista julkas Acesteen. 540 Ei hyvä Eurytion katehin hänen arvoa katso, vaikk' oli yksin linnun ampunut taivolta maahan. Sitte se lahjans' saa, joka katkasi köyden ja vihdoin tuo, joka nuolellaan nopeall' oli sattunut mastoon. Viel' ei Aeneas isä päättänyt leikit, mut kutsuu 545 luokseen Epytideen, pojan keskenikäisen Julon vaaliamiehen ja kuiskasi uskotun korvahan näitä: "Mennös Julollen sanomaan, jos poikien joukko ynn' uvehet ovat luonansa ratsastuksihin valmiit, vaarinsa kunniaks että hän parvensa tois asehissaan!" 550 Näin nimes. Lähtemähän koko tunkeunneen väen käskee pitkältä cirkolta, ett' avonaisina oisivat kentät. Poikaset saapuivat isien näkyviin somasesti ratsuja ohjaillen komeoita; Sicilian, kaikki Troijankin melus miehet, ihmetellen tulijoita. 555 Kaikilla kiehkura olj somanen tavan jälkehen päässä, kaikilla olj pari rautaiskärkistä, kornellipeistä; muill' olillaan helsk kaunihit viinet ja kaulassa riippui ketjut kultahiset, punotut ihan rintahan asti. Kiitää ratsastajain kolm' parvea; johtajinaan myös 560 kolm' oli; poikaa seurasi kaksioista jokahista, loistaen johtajien somault', osihin jaoltaankin. Nuorison riemuavaa eräst' joukkoa pienonen johti äijänsä Priamon nimikaima, sun, kuulu Polites, poikasi, Italian kopeus, jota thraakialainen 565 valkeapilkkuinen hepo kantoi; täll' etujalkans' valkeat olj, kohos korkeallen myös valkea otsa. Toinen Atys, Ation suku josta Latinojen johtuu, pikku Atys, pojallen Juloll' ylen mielusa poika. Vihdoin muodoltaan ihanampana muita Julus, 570 Sidonin ratsastain orihilla, min kukkea Dido häll' oli lahjottanut syvän lempensä, muistonsa pantiks. Vanhan Acesteksen muu nuoriso Trinakrilaisten ratsastaa uvehilla. Kainoja näit' taputtain väki Dardanon vastahan otti, 575 riemulla nähdessään ijäkkäin isien tutut kasvot. Sitten kuin iloset olivat omien ilotelleet silmiä ratsuillaan, kovin huutaen valmistuneille merkin Epytides suo, piiskallaan pamahuttain. Kiisivät nää erilleen tasasesti ja kolmehen parveen 580 joukkonsa kirvottivat, vaan taas, komennettua, jälleen tieltänsä kääntyivät, karaten vihamiehinä päälle. Toisinpa hyökkäävät, sitt' taas peräyntyvät toisin, matkan pääss' erillään nämät vuorohon kaartelemalla kierrosta estävät, näin sodan vaiheita jälitellen: 585 kons' paetess' selän paljastavat, kons' kääntävät keihään suuttuen, kons' kuni rauhan tehtyä kulkivat rinnan. Niinkuin kerrotahan Labyrinthoon korkean Kreetan veistellyks solateitä ja tään solakkeist' tuhansistaan tullehen eksyttäväks, ett' kaikkipa johtavat merkit 590 huomioton, palaukseton harhaus turhaksi saattais: Teukroin näin pojatkin kulun mutkahiseks pujotellen leikiten teeskelivät pakoretkeä tai sodan pauhuu, niinkuin delfiinit, jotk' uiden kyntävät märkää Karpathin tai Libyan mert', aalloill' leikkiä lyöden. 595 Nää kisajuoksut, nää tavat, taistelut toimehen ensin Askanius pani, Alban kun Longan muurilla kiersi, neuvoen viettään noita Latinojen vanhoa kansaa, niinkuin leikkiä hän löi Dardanojen kera ennen. Albaanit omiaan opast' taasen; täältä ne sitten 600 sai iso Rooma, ne säilyttäen isien ylistykseks; "Troijaks" poikien joukkoa vieläkin ain' nimitellään. Tänn' ast' taistoja vietettiin isän kunniaks hurskaan. Tässäpä vilpistyen jopa onnemme muuttikin Luoma. Kun monenlaisilla leikillä viettivät haudalla juhlaa, 605 taivaalt' Iriksen lähettääpi Saturnus'en Juno Ilion laivoillen sekä tuulella kulkuans' auttaa; paljoa aikoi hän, yhä tuskallens' saamatta hoivaa. Neitopa kiiruhtain tuhannen värin kiiltosta kaarta pitkin joutuhun kiis uroaan ja sit' ei näe kenkään. 610 Huomaa suunnattoman väkijoukon ja rantoja tutkii: valkamat hän jätetyiks älyää sekä tyhjiksi laivat. Vaan etähäll' erillään eränäisellä rannalla Troijan vaimot Ankhisaa kadotettua itki ja kaikki katselivat, valittain, meren selkää. — "Voi, miten paljon 615 aavaa mert' on viel' edessämme!" — he lausuvat kaikk' ja linnaa kaihoavat, meren vaivoihin väsyneinä. Näiden keskehen siis hyvin ymmärtäen vahingoittaa astuvi tuo, jumalattaren muodon ja vaattehet riisuin; niin on kuin Beroë, Tmarilais-Dorykleen ikä-eukko, 620 joll' oli kuuluisa nimi, heimo ja kuulut olj lapset; dardanolais-emojen täänlaisna hän joukkohon yhtyy: "Koidot", — lausuvi, "jotk' ei helleniläis-käden kautta hukkunehet sotahan isänmaan varustuksien luona! Oi suku kurja, mi on tuho, sun johon kohtalo määrää? 625 Seitsemäshän kesä Troijan jo hukkuman jälkehen vieren kunpa me salmia, luotoja julmia, kaikkia maita kuljemme, tähtien tiet' osottaissa, — kun laajoa merta pitkin Italiaa pakosaa haemm' aavalla kelluin. Täällähän on Erykon velirannat ja kelpo Acestes. 630 Linnamme laitantaa mikä estäs ja sen varustusta kansalle? Oi isänmaa, Penatit vihamiehiltä turhaan korjatut! eivätkö mitkään muurit kutsuta Troijaks? Enkö mä missään näe joet Hektorin, Xanthon, Simoïn? Kanssani polttooten heti nuo kovan onnemme laivat! 635 Sill' unissain näin ennustavan Kassandranki haamun soihtuihin palaviin osotelleen: 'Täält' hakekaatte Troijaa; tää kotonn' on!' — nimes. Toimia aikamme on jo! Ei sovi viivyttää tätä ihmettä! Tuoss' on Neptunon neljät alttarit! Haltiakin suo soihdut ja innon." 640 Lausuttuaan esimmäisenä tempasi ilkeän soihdun, nostaen oikeallaan ylös viuhkas, ja ponnistaen, sen linkos. Hämmästynyt sydän Ilion naisten ja mieli kiihoittuu. Nimes vain ijäkäs emo, ainoa Pyrgo, lasten niin useain Priamon kuninkaallinen amma: 645 "Ei Beroë ole tää, ei rheteolainen, o äidit, puoliso oo Dorykleen: jumalallisen nähkäte arvon merkit ja silmäinsä tulisuutta ja millinen henki, millinen muotonsa on sekä äänensä sointu ja käynti! Juuripa äskettäin Beroëst' erotessa sen heitin 650 sairasna, harmitellen, ett' yksin hän luopua täytyis moisesta juhlasta eik' vois ansiokunnian suoda Ankhisellen." Näin nimes. Vaan emot horjuellen ens laivoja nurjilla silmin katsovat, häilyellen tuon maan haluns' kurjan ja myöskin 655 valtion vaiheilla, johon Sallimus kutsuvi heitä, kun kohos siivillään koht' taivoa haltiatar ja leikkasi laukuillen ison kaaren pilvien alle. Silloin hämmästyen imehestä ja raivoavaisna huutaen tempoavat tult' temppelin alttariloilta; 660 alttariloit' osa raast, mut muut risuloitten ja lehväin soihtuja sinkoavat. Tuli hillitön tuhtoja kalvaa, airoja, kuusisia peräkeulainkin koristeita. Ankhisen lavan ynnä theaatterin katsojien luo tuo sanan Eumelus alusten tulen vaarasta; itsek- 665 kin näkevät sysisauhua mustaa tupruvan pilviin. Ensinnä Askanius kuten riemuten ratsastuskilpaa johdatti, niin päin riens heti leiriä hämmästynyttä ratsulla eik' voi säikähtyneet sitä hoitajat estää. "Mist' on tuo raju raivo ja minnekkä aijotte", kiljas 670 "voi viheljäät emot? Ettepä vainoojain Danaoiden leiriä nurjaa, vaan oman toivonne poltatte. Teidän Askanius minä oon." Kypäränsä hän riisuen paiskaa jalkoihin, jota kantaen hän sotaleikkiä johti. Siinäpä Aeneaski jo riensi ja Teukrojen joukot. 675 Nuo eri suunnillen yli rantojen sinne ja tänne kaikkoavat pelästyin, jos joihinki luolihin, metsiin pyrkivät peittymähän. Yrityksens' ja päiväkin vaivaa; tuntevat rauhottuin' omans'; rinnasta poistuvi raivo. Vaan yhä hurjemmin tulen loimotus laimentumatta 680 raivos: kostean puun välyksissä jo tappura kytee sauhua tupruttain nokimustaa; syö tuli verkkaan laivoja; tää levittää koko ruumaankin hävitystä eik' urosten väki aut' eik' tulvittain veden kaanta. Silloin Aeneas jalo yltänsä reualsi vaatteen 685 ynn', avukseen jumaloit' anoessaan näin, kädet nostaa: "Juppiter kaikenvaltias, jos viel' et jokahista Teukroa inhoa, jos sun entinen laupeus huolii murheista inehmoin, tuli sammumahan aluksista saa, isä; tempoa pois tuhost' Teukroin kaiskerat asjat, 690 taikkapa jääneenkin Manalaan vihas nuolella paiskaa, jos ma sen ansaitsen, kädelläs meit' hukkoa täältä!" Tuskin lausunut nää olj, kun sai tavaton rajumyrsky riehumahan, satehen valaen; jyrinästäpä maitten vuoret järkkyvät ynn' aromaat; koko taivoita syöksyy 695 ryöppyvä, myrskyinen sade, tihjeä sohjua vihmoin; täyttyvät laivat jo vettä ja puoleks poltetut ruumat kostuvat; sammuupi koko valkea viimeks ja kaikki vaarasta säilyivät alukset, menetettyä neljä. Vaan isä Aeneas kovast' onnestaan murehissaan 700 suuria ankeitaan sydämessähän sinne ja tänne miettivi häilyillen, Sikulein kedollenko nyt jäisi, entehet unhottaen, vai pyrkis Italian rantaan. Nautes tuoss' ijäkäs, jonk' ainoan tritonilainen Pallas neuvonut olj sekä varsin taitavaks tehnyt, 705 näin osas selvittää, mitä haltiasten viha suuri tietäis kuin myös sen, mitä Salliman määräys vaatis. Lohduttaen täten Aenealle se lausua alkaa: "Menkäämme, jumalattaren poika, minn' onnemme viekin! Kuink' käviskään, joka kohtalo karsein voitettavamm' on! 710 On jumalain sukulainen Acestes heimoa sulle; tää ota neuvottelus toveriksi ja taivuta liittoon; hälle ne heittäös, jotk' kadonneist' aluksist' ovat jääneet, joit' väsyttää sun aimosat hankkees ynn' yritykses: vanhukset sekä kammoavat merimatkoa äidit, 715 kaikki, mi heikkoa, vaaraa pelkääväistä on, luotas luovuta; suo, väsyneet ett' täällä jo saisivat suojan; kaupungin luvallas nimetkööt Acestaks nimeltänsä!" Näinepä lauseineen hänet lohdutti ystävä vanha. Mielensä johtuupi nyt kaikenlaisihin huoliin. 720 Vaan kuin synkeä Yö parivaunussa taivolle saapui, taivolta laskeunut isän Ankhisen kuva näytti silloin äkkiähän tähän laatuhun lausuvan hälle: "Poikani, mull' elämää sulosampi, kun viel' elon' kesti muinoin, kohtalojen opistossa sä koetettu poika! 725 Tahdosta Juppiterin tulen tänn', aluksista ku liekin poisti ja taivaaltaan ylevält' teit' armahti vihdoin. Neuvoja kuunnelkos, joit' oivia soi ikävanha Nautes: miehet vain valitut, sydämet urohimmat viekösi Italiaan! Raju kansa ja yrmeä varsin 730 voittamises Latioss' on. Kuitenki tullos sa ensin Tuonelan alhaisiin tupihin, Manalan syvän kautta pyytäös, poikani, mun kera yhtyä! Eipä mua suojaa ilkeä horna tai surukas pimeys: ihanassa hurskaiden pariss' Elysioss' asun. Puhdas Sibylla 735 tänne sun johdattaa monen raavahan uhrattuaisi. Silloin nähdä sä saat sukus kaiken ja myös varustukses. Voi hyvin! Kostea yö jopa matkansa puolehen joutuu; ankaran Koitonki ratsujen viel' minut entävi henkäys." Virkki ja ilmoihin hupihin kuni sauhu hän haihtui. 740 Aeneas nimeää: "Mihin syöksyt? Oi, mihin riennät? Tai ketä kammoat? Taikka ken estää sun halausta?" Näitäpä lausuillen tuhast' kyyntynehen tulen liehtoo: Pergamo-Laren ja myös iki-Vestan hän alttarit uhrin jauhone täydellä suitsutusastiallaan pyhittääpi. 745 Kohtapa kutsuu sitt' toverit, ylimyksen Acesteen; käskyn Juppiterin, isän armahan neuvoti kertoo heille ja myös mikä mielessään olis tuumansa tästä. Suostuvat arvelematt' eik' käskyjä kiellä Acestes. Siis emot kaupunkiin jätetään sekä kansa, mi tuota 750 toivoo, joidenka miel ei kunniamainetta kaipaa. Itsepä uudistavat tuhot, myös tulen kalvamat hirret korjaavat aluksista ja laittavat airot ja köydet harvoina luvultaan, mut täynnäänsä sotakuntoo. Linnan Aeneas sill' aikaa aatralla määrää, 755 tontteja arpoo; Ilioks tään, mut tuon nimittääpi Troijaksi. Vallastaan ilahtuu troalainen Acestes; määrääpi torin, lait isien kokouksille säätää. Laitetahan Erykon mäen töyrälle, tähtien puoleen, temppeli idalilais-Venukselle ja määrätähän myös 760 haudalle Ankhisen pyhä, kookas lehto ja pappi. Päivää yhdeksän jopa olj levännyt koko kansa, alttarill' lyylinyt olj, kun tyynnyttivät meren vienot tuulet ja taas merellen suhisten käsk virmeä Louna. Alkaa haikea itku jo pitkin lahtista rantaa, 765 päivän ja yön kuu he toisiahan halajaa hetahasti. Itsepä äiditki, joist' meren muotoki näyttihe ennen inhottavalt', ett'eivät sietänehet nimeäänkään, tahtovat lähteä kuin koko matkan vaivoja kestää. Ystävän lausehin Aeneas jalo lohdutteleepi, 770 kun sukulaisell' Acestoll' itkien heittävi heidät. Kolmet hiehoa hän Erykolle ja myrskylle lampaan uhrata käskeepi ja jo oitis päästeä touvin. Itsepä kaunistain olivin leheksillä nyt päänsä keulassa seisoopi ulommaisna ja maljoa pitää, 775 kaataen suolaiseen merehen lihat, helmivät viinit. Kiihtyen seuraa myötäistuuli jo matkustajoita. Kilpahan soutelevat merimiehet ja laskevat aavaa. Vaan Neptunollen Venus lausuvi huolehtivaisna, näin valituksiahan hänellen julistain sydämestään: 780 "Junon kiukkuinen viha, kyllänsä saamaton rinta saattavat Neptunus minut ryhtymähän rukouksiin: ei ajan verkkaisuus eik' tyynennä hurskaus tuota, tuot' ei Juppiterin iso valt' eik' Kohtalo rauhaan taivuta. Ei frygilaisväen keskeltä kaupungin saaneen 785 julmalla kiukullaan häviöön ole kyllin ja kaikkeen vaivahan vieneen: tää Troijan karikkeitakin, tuhkaa, luitakin vainoo. Syyt tähän raivoon hän selitelköön! Saatatpa itsekkin todistaa libyläis-selält' äsken, minkäpä äkkiä hän melun nostatti. Kaikk' meret sa'aten 790 taivahan kanss', vihureihin aeolilaisihin turhaan luottaen rohkesi tään alallaiski! Kas, rikoksellahan myöskin vimmattuaan emot Troijan ilkeesti poroks laivoja poltti ja outohon maahan saattoi jättämähän toverit, kadotettua laivat. 795 Pyydän, sallittakoon, mitä jäi merest', turvassa kyntää purjehin; sallittakoon mun Laurentoin Tiber löytää, jos luvallist' anon, Parkat jos varustukset ne suovat!" Näitäpä nyt nimeää meren korkean valtias itse: "Täydellä syylläpä sie, Cytherea, mun valtahan luotat, 800 jost' sukus johdat; sen ansaitsenkin. Montahan tyynsin tuppurisäätä ja taivaan kuin meren raivoa suurta. Xanthos kuin Simoïs todistaa, ett'ei vähemp' ollut maillakan' Aeneaksestas surun'. Kunpa Akhilles Troijan säikähtynytt' ajoi kansaa muurille saakka, 805 kuololle uhraillen tuhannet monet, kun joet täyttyin huokasivat, eik' tiet' osannut eik' voinunna mereen syöksyä Xanthos, silloinhan Pelidaan urokkaasen Aeneaan väeltään, jumaloiltakin heikomman estin yhtymäst', tään sumupilvehen peittäin; vaikk' halasinki 810 pelmuuttaa käsilläin raketun valapattosen Troijan muurit. Mieleni viel' sama on; sie pelkosi heitä! Huoleti astukohon, kuten toivot, hän Tuonelan maille! Yht' vain kaihota saa, jonk' aavall' on hukkua määrä; tuo pää vaan monien edest' uhrattakoon!" 815 Kun jumalattaren näin pakinoin iloseks teki mielen, vaunuhin valjastaa hevoset isä, tuimille pannen vaahtosat suitset ja ohjia höllittää käsissänsä. Vaunuill' liitääpi keveäst' ulapan siniselkää. Aallot laskeuvat sekä hyrskyvän akselin alla 820 tyynentyvät meren kuohut ja kaihtuvat taivahan pilvet. Tuotapa seuraavat monet muodot, hirveät tursaat, vanhuksen Glaukon väki, myös inolainen Palemon, Tritonitkin nopeat, koko Forkonkin sotajoukko; on vasemmalla Thetis, Melite, Panopeiakin impi, 825 Neseia, Spio, myös Thalia kuin Cymodocekin. Tääll' isä Aeneaan murehellista mieltäpä vuoroin täyttävi väikkyillen ilo; joutuhun kaikkia käskee mastoja pystyttämään sekä raakohin hiivata purjeet. Kerrallaan tekevät sen; nyt vasemmat samall' aikaa, 830 oikeat purjeet nyt avataan; raat yhdessä korkeet kierretähän, kunis laivasto löytää sattuvan tuulen. Ensinnä johtaapi tiheää regattaa Palinurus; kulkunsa ohjata tään mukahan on käsketty muita. Taivaan puol'välihin olj jo kostea yö kerennynnä, 835 laskenehet olivat jäsenensä jo tyynehen rauhaan uupunehet merimiehet tuhtoill' airojen alle, keijuillen kevykäs Uni kuin tähtitarhasta laskeu karkoittain pimeän, yön haihuttaen sumuvarjot, sua hakien, Palinurus, ja sullen turmio-unta 840 tuoden. Haltia istuiksen ylevään peräkeulaan Forbon muodossa, hällen näit' tarinoin pakinoita: "Iasides Palinurus, vie meri itsekin laivat; tyynihän tuulosen henk' on, voisithan uinata hiukan. Painuta pääs levollen, pääst' vaivasta raukeat silmäs! 845 Voinhan hetkisen sun asemestasi tointasi hoitaa." Tuskin nostain silmiä vastaapi Palinurus: "Munk' meren tyyneyteen tahi maininkiin levokkaasen yllytät luottamahan, — tähän hirviöhön usaltaimaan? Aeneaan kell' uskosin mie, jonk' niin monet kerrat 850 peijasi taivaan vaihtuva sees sekä pettävät tuulet?" Lausuen nää sanat kiinteämmin kävi vain peräruoriin, eik' vähänkään sitä hellitä, tuijottaen yhä tähtiin. Lehvän haltiatar kas! letheolaismehust' tuoreen, tenhoillun stygilais-unill' ottaen, löyhäyttääpi 855 tuoll' ohimoita ja sulk teniväisen torkkusat silmät. Tuskinpa oottamaton uni hervoittaa jäseneit' tään, käy kun jo kimppuhun tuo, repien palasen peräsintä, vienohon paiskaapi vetehen hänet ruorinsa kanssa päistikkäin, tovereitansa turhaan huutavan aukseen. 860 Itsepä lentäen tuo kohos lintuna ohvahan ilmaan. Laivasto kuitenkin mert' eellehen rauhassa kynti, kulkien Neptunus-isän suojassa kommeluksetta. Näin vaeltain Sirenein kariloita tää lähestyi jo, muinoin vaarahikkaita ja luist' useata valenneita, 865 kun kohisten etähällä nyt äkkiä ärjähti riutat: silloin vast' isä huomaapi perämiehettä laivan harhoavan; yön aalloill' itse nyt joht alustansa, paljon huokaillen suruissaan toverin kovast' onnest: "Voi tyveneen merehen lopen luottanut, taivahasenki, 870 oudolla hiekall', oi Palinurus, täydyt sä maata!"

Viitteet:

V. 3. Elissa on Didon foinikilainen nimi ja on semiläistä juurta (vertaa esim. hepr. Elisabeth).

V. 38. "Krimisson joest'" = Krimissus-joen haltijasta.

V. 72. "Äidin myrtillä" s.o. Venukselle pyhitetyllä myrtillä.

V. 99. Vanhan ajan luulon mukaan sallittiin vainaiden haamujen saapua niille uhreille, jotka heitä miellyttivät.

V. 122. "Kentauri", "Scylla" samoinkuin "Tursas" ja "Khimaira" olivat kilpaavien laivojen nimiä.

V. 193. Malea oli Peloponneson eteläisimmän niemen nimi.

V. 240. Nereidit olivat Nereon, meren haltian, tyttäriä (= Vellamon neitejä). — Forkus oli Nereon veli, jolla oli oma haltiakuntansa. — Panopeia oli eräs etevimpiä Nereidejä.

V. 241. Portunus, jonka alkuperäinen nimi oli Melicertes, oli Theban kuninkaan Athaman ja Inon, Kadmon tyttären poika. Ino, paetessaan mielipuolta miestään, syöksyi poikineen mereen ja he muutettiin meren haltioiksi.

V. 251. Melibeea oli eräs thessalial. kaupunki, kuuluisa kauniista purppurastaan.

V. 252. Vaippaan oli kudottu kuva, joka kertoi Trosin pojan Ganymedesin elämästä ja vaiheista.

V. 271. "Terin", s.o. airojen terin l. lavoin.

V. 284. "Minervan töitä mi tunsi", s.o. oli taitava kotiaskareissa niinkuin kehruu-, kutomis-, neulomis- y.m.s. töissä.

V. 373. Bebryciaksi nimitettiin erästä osaa Bithynian maakunnassa V. Aasiassa. — Amykus oli kuuluisa nyrkkisillä olija; hänet voitti Argonautiretkellä matkustava Pollux.

V. 402. Eryx oli tarun mukaan erään sicialaisen kuninkaan Buteen ja Venuksen poika, kuuluisa nyrkkisillä olija. Jouduttuaan nyrkkisille Kreikkalaisten väkevimmän urhon Herkuleen, Alceon pojan, kera, tuli hän voitetuksi ja tapetuksi.

V. 440. "Vuor'kastelli" = pienenläntä vuorilinna.

V. 448. Erymantho on metsäkäs vuori Arkadiassa Kreikanmaalla.

V. 449. "Korkeall' Idalla" s.o. Idan vuorella lähellä Troijaa.

V. 475. "Näitä", nim. käsien jäntäreitä.

V. 495. Troijalaiset ja Kreikkalaiset olivat kerran päättäneet ratkaista Troijan sodan Menelaon ja Pariksen kaksintaistelun kautta, jossa taistelussa oli Paris vähältä menettää henkensä, mutta pelastui Venuksen auttaman paon kautta. Kun Menelaos vaati sovinnon ehtojen täyttämistä, laukasi Pandarus, Minervan käskystä, salamyhkään nuolen, joka haavoitti Menelaon. Tästä syystä alkoi sota taasen.

V. 514. "Velimiest'", s.o. v:ssä 495 mainittua Pandaroa, joka kaatui taistelussaan Diomeden kautta.

V:ssä 524-528 mainitun ennustusmerkin otaksutaan merkinneen Troijalaisten laivojen tulipaloa, josta kohta tulee olemaan puhetta.

V. 588. Tämän Labyrinthin rakensi kreikkalainen taituri Daidalos (= suomeksi "taitava"), kuninkaan Minon käskystä erään hirviön Minotauron talletuspaikaksi (vertaa Aen. VI, v. 24-29).

V. 735. Elysio oli vanhan ajan otaksumisen mukaan nimeltään se seutu, jossa hurskaat kuoltuansa oleskelevat.

V. 739. Haamujen ei luultu voivan valoa sietää.

V. 744. Pergamo-Lares oli Troijan suojelushenki. — Vestaa nimitetään "ikuiseksi" siitä syystä, että hän oli vanhimpia jumalattareita ja jo ikivanhoista ajoista palveltuna.

V. 797. "Laurentoin Tiber", s.o. Laurentojen maassa oleva Tiber.

V 807. "Huokasivat", nim. jokien haltiat.

V. 808. "Pelidaan". s.o. Peleyn poikaan, Akhilles'iin.

V. 809. "Jumaloitakin heikomman", s.o. jumalain suosion puolesta heikomman.

V:ssä 823-826 mainitut ovat nähtävästi kaikki Ahdin ja Vellamon väkeä.

V. 833. Regatta = laivasto.

KUUDES LAULU.

Manala.

Ainehisto.

Aeneas saapuu Kumeen satamaan sekä lähtee heti Hekateen lehikkoon Sibyllaa tapaamaan (1-13). — Siellä Hekateen temppelissä Aeneaan ihmetellessä Daedalon taitoisia töitä, saapuu Sibylla ja kehottaa tätä tekemään lupauksia Apollolle, jonka Aeneas täyttää (14-76). — Sibylla ennustaa Aenealle tulevista suurista sodista (77-101). — Aeneas pyytää, isänsä haamun kehotuksen mukaan, päästä Manalaan isänsä puheille, johon loitsija suostuu, sittenkuin tää olisi tuonut hänelle kultaisen lehvän Avernon metsästä ja haudannut leilissä olevan kuolleen (102-155). — Torvensoittajan Misenon kuolema ja hautaus sekä kultalehvän löytö kyyhkyjen avulla (156-235). — Uhrattuaan Manalan valloille, lähtevät Sibylla ja Aeneas Tuonelaan (236-263). Tuonen hirveät tautien y.m. tursaiden haamut, Akherontin liejunen virta ja ihmissielut sen rannalla pyrkimässä päästä vuon toiselle puolelle (264-336). — Palinuron kohtalot ja anomus (337-383). — Sielujen lautturi Kharon lauttaa yli Manan virran ja Kerberon tainnutus; saapuminen lasten olopaikkaan ja Surukentille (384-449). — Aeneas kohtaa Didon, kreikkalaisia ja troijalaisia urhoja; Deifobo kertoo Aenealle oman kuolemansa (450-534). — Heidän puhellessa kiirehtii Sibylla matkaa ja he saapuvat Hornan linnan luo, josta sivumennen näkevät sen hirveät piinat (535-627). — Sitten saapuvat autuaitten maille, jossa Musaio saattaa Aeneaan Ankhisen luo (628-678). — Ankhises iloitsee poikansa näkemästä ja kertoo hänelle sielujen vaelluksen ja palajamisen ylä-maailmaan (679-751). — Sitten näyttää hän Aenealle tään etevimmät jälkeläiset sekä urhot, varsinkin Romulon, Caesarin, Auguston, Numan, Tullon, Ankon, Katon, Scipioin, Fabricion, Regulon, Fabius Kunktatorin y.m. jaloimpien roomalaisien haamut sekä viimeksi Auguston jalon pojan Marcellon (752-893). — Aeneas palajaa norsunluisesta portista ylä-ilmaan (894-902).

Näin nimeää valittain sekä laskien täysine purjein, Kumen eubealais-satamoihin saapuvi vihdoin. Kääntävät kokkia päin merellen, sitt' ankkuri vankka haaksia kiinnittää oallaan sekä rantoja keulat peittävät kaarekkaat. Heti kilpahan nuoriso-joukko 5 Hesperiaan riens. Tääll' osa etsivi piikiven syihin kätkettyä tulenainaa; muut petojen pakopaikkaan, tihjähän metsään kiis sekä löyttyjä virtoja näytti. Vaan jalo Aeneas pyhästöön, jota suuri Apollo johtavi, julman Sibyllan syrjäiseen, eränäiseen, 10 hirveähän ukuraan meni; tuon ison mielen ja sielun Febus hengellään, osottain tulevat, elähyttää. Nää Trivian lehikkoon menevät jo ja kultapalatsiin. Daedalon kerrotahan paetessaan Minoksen valtaa, siivillä rohjenneen ylös pilvihin liitäen nousta, 15 hyisehen Pohjahan päin kun hän samos outoa tietä; vihdoin seisahtui keveäisn' yli Kalkidin linnan. Maahan saavuttuaan tähän, kohta sull' uhrasi, Febus, soutimens' siivekkäät sekä laittoi kookkahat templit. Androgeon tuho olj oviloissa ja myös miten täytyi 20 Kekropidain joka vuos, — oi kurjaa! — seitsemän poikaa sakkona uhrata; tuoll' oli arvan heittojen urna: vastassa seisoopi merest' nouseva Gnosian seutu. Tääll' on Pasifaen häjy rakkaus Taurohon kuin myös tuon pimeän parituksen ilkeämuotonen taimi 25 on Minotaurus tääll', — Venuksen iletyttävä muisto, tääll' iso työ solakkein sekä päättömät sokkelopolvut; muttapa armahtain kuningattaren lempeä suurta, Daedalus julkaisee tuon sokkelon matkat ja mutkat, langalla hänt' opastain salateillään. Moisehen työhön 30 ois osas ollut sull', Ikarus, jos kyennyt surult' oisi. Kahdesti koettanut olj satujaan kuvaella hän kultaan, kahdesti vaipuivat isän kä'et. Perättäinpä he kaikki ois tähystelleet, elleip' ennalta mennyt Akhates ois palannut sekä myös Febon, Hekateen papitarkin, 35 Glaukon Deifobe, joka näin nimeää kuninkaalle: "Ei sua katselemaan tätä aikasi myönnä; sä ennen karjasta uhraamaan käy seitsemän hiehoa nuorta, yht' usean valitun karitsan, kuten meit' tapa vaatii!" Näin puhuteltua Aeneast' (eip' vaaditut uhrit 40 siksehen jää) papitar ylevään käsk templihin Teukrot. Kumeen kalliohon oli veistetty hirveä luola, jonn' avaraa sata johtavi tietä ja yhtä mont' usta; yht' monet kuului täältä Sibyllan vastauksetkin. Jouduttiin ovellen, kun lausuvi impi: "On aika 45 tutkia kohtalojas! Haa, haltia!" — Näin puhuvalla äkkiähän väri, muotokin muuttaiksen oven eessä; pystyhyn pöyristyvät hapenensa ja rintansa huohuu; paisuttaa sydänt' tään raju raivo; hän suurelta näyttää eik' inehmoin tavall' äännä, kun hengellään lähemmältä 50 kosketti haltia tuot'. "Lupauksihin ynn' anomuksiin taivutko, Aeneas?" — nimes. "Taivutko? Eip' ovet suuret ennen synkeähän majahan avahu'!" — Nimeten näin vaikeni. Voimakkain Teukroin läpi luidenpa kulki hyyväristys; kuningas, anoen sydämestänsä lausuu: 55 "Febus, ainapa Troijan ailutta, vaivoja säälit, sie, joka dardanolais-Parisen avitit kädet, keihäät ruumihisen Akhilleen; niin monta jo laajoa maata kiertelevää ulappaa opastaissasi kuljin ja näin jo Massylonkin etähäis-suvut, Syrttein rannikko-nurmet. 60 Vihdoin Italian yhä väistyvät löysimme rannat. Loppukohon jo nyt tuohon Troijaa vainonnut onni! Onpa jo kohtuus säästää Pergamon kansoakin, oi kaikk' jumalat, jumalattaret, joillen Ilion suuri kunnia olj epäsuotusa! Sie pyhä loitsija myöskin 65 tunteva vastahiset, suo, (— emp' ano vasten ma Luoman kieltoa valtaa —), Teukroillen Latioon asettauda, harhoavill' jumaloille ja tenhoillen samoville. Tästäpä Febollen ja Dianalle marmoritemplin laitan ja myös pyhäpäiviä Febon muistoksi määrään. 70 Myös sinäkin pyhäköt isot meidän saat alueilla, joihin sun ennustukset ja kohtalojen sala-arvat, lausutut kansallein, asetan sekä määrätyt miehet, neito, ma sull' omistan. Älä vain pane lauluja lehtiin, ettei viehkurituulet leikkinähän pitäs noita! 75 Pyydän, ett' itse sä loihtisit." Näin nimennänsä hän päätti. Vaan nyt, sietämätään viel' Feboa julmana raivoo luolassaan papitar, jos mahtavan haltian voisi rinnastaan erottaa; sen voimemminpa se vaivaa vaahtista suuta ja raivoa rintaa hilliten ohjaa. 80 Jop' asunnon sata aimoa porttia aukeni aivan itsestään ja tänlainen loitsijan vastaus kuului: "Oi sinä vihdoinkin meren suurista turmista pääsnyt, (vartoo mut isommat sua maalla), Lavinon jo maahan pääsevät Dardanidat; tää huolesi mielestä heitä; 85 vaan ei tullehenkaan nämä sois! Sodat, hirveät taistot näen, verijoukoistaan Tiberin vuon vaahtoavaksi! Ei Simoïs, Xanthus ole sult, ei Dorien leiri puuttuva. On Latiossa jo syntynyt toinen Akhilles, myös jumalattaren poik'. Ei Teukroill' ankara Juno 90 missään puutu, kun ahdingoss' anoen sinä pyydät Italian jotakin avuks kansaa taikkapa linnaa. Semmoisen pulan syynä on Teukroin ystävän vaimo, ulkohiset avioon yrityksetkin. Sie tukalill' älä nöyrry, mut uljaammin mene eelleen, 95 minne sun Onnesi viekin! Sun menestyksesi alku, jot' et sä luulekkaan, Akhivein varustuksista urkee." Näilläpä lauseillaan pyhäköstänsä Kumen Sibylla julmista luomista laulaa, onkalossaan jyryellen, peitellen hämäriin toden; näinpähän raivoavaisen 100 ohjia hallitsi, rintaa kiihottamalla, Apollo. Vaan kun raivonsa taukos ja tyyntyivät tylyt kasvons', alkavi Aeneas uros: "Eipähän pulmista ykskään uutena muodoltaan tahi outona nouse mull', impi, kaikki jo ennalta nuo otaksuin sekä ennalta mietin. 105 Yhtä mä pyydän. Kun sanotaan Manan haltian tien tääll' löytyvän, synkän Tuonelan lammin tulviman tänne, — enkö ma saattais täält' isän rakkahan kasvoja mennä katsomahan? Oi, neuvo'os tie, avaten pyhät portit! Sen läpi liekkien, peistenkin tuhanten uhatessa, 110 tempasin hartehillein, viholisten keskeltä vieden; teilläni seurattuaan hän pitkin kaikkea merta kärsei kaikk' ulapan sekä taivaankin uhitukset, heikkona voimiltaan pait vanhuuden haperuutta. Hänpä se pyytäen käsk mua, että sun tultua luokses, 115 hartaasti tätä pyytäsin sult'. Oi armahda, neito, poikaa kuin isäjään, anon! Voithan kaikkea; syytt' ei oo Hekate sua pannut hoitamahan Manan metsää; puolison haamun jos palauttaa voinut on Orfeus thraakialaiskitharan lumovain sävelsointujen kautta, 120 — jos Pollux pelastaa voi veljensä, vuorohon kuollen, kulkien ees takasin monet kerrat. Ma Theseyn, miksi mainitsisin Herakleen jalon? On jumalist' suku mullai." Näillä hän lauseillaan aneks, ryhtyen alttaripieliin, kun papitar puhumaan rupes näin: "Jumalain veren taimi, 125 Ankhisen jalo poika, on helppoa Tuonehen mennä, päivät ja yöt selällään on Surman synkeä portti, vaan palata takasin sekä taas ylä-ilmahan nousta, — siinäpä työ, sepä vaiva on! Harvat, joita on tyyni Juppiter hellinyt, loistava kuntokin korkeall' auttoi, 130 tään jumalain pojat voivat. Sen ihan sulkevat metsät, mustanki liejuinen Kokytus sen kiertävi veellään. Vaan jos niin iso rakkaus, jos niin on halus harras kahdesti matkustaa Manalan vedet, nähdä jos mustan Tarttaron, kestääkin kamalan ilahuttavi vaivan: 135 kuules, mi tehtävä on sinun ensin! Tuuhean puun on suojassa lehdiltä kuin myös varrelta kultanen virpi, Tuonelan Junollen pyhitetty, mut tään koko lehto suojaa, synkkien laaksojen varjolla siimestämällä. Ei, näet, ennen 00 Manalaan alas sallittu mennä, 140 ennenkun nyhtänyt ois joku puusta sen kultasen lehvän. Lahjaksi itselleen sen kaunis Proserpina käski tuomahan. Nyhdettyäis sen pois, ei puutu silt' toinen kultanen virpi ja versoopi samast' ainehest' eelleen. Tarkkaan katsele siis ylähälle ja, löydettyäs sen, 145 ottaos oikein! Mielellään se ja helposti lähtee, jos sua Sallima kutsuu: muuten et voimalla millään voittais, etkä sen katkoa vahvalla kalvallakaan vois. Paits' sitä ystävän hengetön ruumis haudata makaa — voi, sit' et tiedä! — ja saastuttaa koko laivaston kalmaan, 150 juuri kun neuvoa etsit ja suojassamme sä viivyt. Tää sinä ensin vie majahansa ja hautahan kätke! Mustaa karjaa tuo'os; se ens'lepytyksenä olkoon! Niinpä sä vihdoinkin Stygian salon näet, eläville suljetun vallan." Näin nimes; vaijeten suunsa sitt' tukkes. 155 Kasvoilt' Aeneas surevaisn', alas silmänsä luoden, astuvi luolast' tään eroten, sydämess' ajatellen himmeitä tapauksia. Tuotapa kelpo Akhates seuraten myös samanlaisissa huolissa jäljessä astuu. Paljon he keskenähän molemmat puhellen pakinoivat, 160 kennenkä kuolleeksi tovereist' papitar nimes, minkä ruumihin haudattavaks. Kun hiekalle rannan Misenon nää tulevat, näkevät viheljäisellä kuololla kuolleen aeolilaisen Misenon, joll' ei vertoa ollut torven soitolla miehiä kiihottaiss' sodan intoon. 165 Tää oli suuren Hektorin kumppani, jonk' kera aina karskist taisteluhun kävi torven ja peitsensä kanssa. Sitte kun tuolt' elämän oli voittaen vienyt Akhilles, dardanilaisen Aeneaan toveriks uros uljas yhtyvi eik' vähä-arvoisempaa nytkänä seuraa. 170 Vaan kun kerran käyrällä torvella kaiutti merta, mieletön, soittoonsa jumaloitakin kutsuen kilpaan, kiivastuen Triton urohon, jos uskoa voinee, kalliosärkältä kaapattuaan meren tyrskyhyn syöksi. Kaikki siks' suurella äänellään valittaat tämän luona, 175 varsinkin jalo Aeneas. Valittainpa Sibyllan käskyjä toimittavat heti sitte ja laittavat puista polttolavan, mikä innolla taivaallen körötellään. Aarniometsään riennetähän, petojen olopaikkaan: männyt kaatuvat; jyskyy kirveell' isketty tammi; 180 kiiloin halkoillaan sarapuut sekä rautasa-tammi; vuorilta vieritetään jätinmoisiakin jalavoita. Myöskin kiillottelee tovereitaan puuhissa näissä Aeneas etupääss', samanlais-aseheitansa käyttäin. Näitäpä itsekseen sydämessään huolien miettii, 185 korpea katsellen avaraa sekä näin aneleepi: "Jospa nyt kultaiseen puun oksahan viel' osusimme moisessa metsässä! Voi, kun liiaksikin oli totta kaikki, min olj papitar nimennyt sinust', oi sä Misenus!" Tuskin nää puhunut oli, kun pari kyyhkyä sattui 190 taivolta lennellen tulemaan urohon ihan kasvoin alle ja nurmelle laskeumaan. Kun äitinsä linnut tuntevi riemastuin uros uljas, näin anel noita: "Johtootten, — jos vain joku tie on, — ja kulkunne ilman kautt' ojaskaat lehikkoon, joss' siimestää lihavan maan 195 arvokas oksa! Sa vaikeiss' oi älä kohdissa luovu, haltiatar emon'!" Näin nimeellen hän pysähtyypi, katsoen, merkin min soisivat tai mihin aikosivat ne. Ruokaa noukkien nuo sen verran lensivät eelle, kunnes seuroavain selittää heit' taisivat silmät. 200 Saavuttuaan väkevän hajusan Avernon syvänteen luo nousevat kiireesti sulan ilman kautta ja laukoin puulle he laskeuvat molemmat, halutuill' asemille, kullan välkyntä oksien kautta joss' ilmahan loisti. Niinkuin lehvällään vereksellään talvella naava 205 kylmässä vehreytyy, joka loisena kasvavi puulla. kiertäen runkoa pyöreetä kuni keltanen köynnös, semmoinen oli tuuhean tammen kultasen lehvän kiilto ja näin kult'aaluva vienossa tuulessa helkki. Tarttuen Aeneas halukkaast äkistään hitahaisen 210 katkas ja sen sitt' ennustajan Sibyllan majailen tuo. Silläpä aikaa Teukrot Misenoa kaipasivat jo rannalla, heittäen sen tuhallen apeat hyvästinsä. Ensin tervaksisen sekä halvoistaan ylen suuren laittavat nää rovion: tämän syrjiä mustine lehvin 215 peittävät, vaan etupuolen maanpanijais-kyparissoll' laittelevat sekä kaunistavat ylähält' asehilla. Nuot asettaa paat kiehumahan tulell' lämmintä vettä, vainaan ruumista muut pesevät sekä voitelevat sen. Haikeast itkien nää panevat roviolle sen raajat, 220 siihenpä purppuravaatteet, vainajan tunnetut viitat lasketahan. Osa astuu hirmuisen lavan alle — surkea toimi! — ja kääntyen pois, isien tavan jälkeen, soihtuja tuon ala kannattaa. Kasotut lemulahjat poltetahan, pikareistakin kaadettu öljy ja ruoat. 225 Sitten kuin tuhat hiipuivat, tuli raueten sammui, viinillä huuhtelivat tuhan jätteitä' janokkaita; poimitut luut Korynaeus vaskisehen pani urnaan. Kolmasti kantoi tää tovereilleen raikasta vettä; ripsuttain keveään vett' onnekkaan olivin puun 230 lehvin ja puhdistaen urohot, nimes "jäähyväst"-lauseet. Vaan jalo Aeneas imehen ison haudalle kummun laitti ja miehellen asehet pani, airon ja torven, tuulikkaan mäen juurelle: tästä nyt tuo Misenoksi kutsutahan, nimen vuos'satojen läpi kantaen aina. 235 Tehtyä nää, nopeaan hän Sibyllan täyttävi käskyt. Löytyipä syvä, synkältä kuilulta hirveä rotko, louheikas, salon siimes ja synkeä lamp' jota suojas, jonk' yli turmiottaan ei voinehet lentävät mitkään matkaans' siivillä jatkaa: moinen, näet, kohos löyhkä 240 mustista jurmistaan leveten kohen taivahan kantta: siksipä Helleniläiset Aornoksi kutsuvat paikan. Täälläpä juur papitar pysähdyttää hiehoa neljä, mustaa seljältään sekä otsalle viiniä valaa; sitt' ylimmäisiä karvoja sarvien keskeltä nyhtäin 245 nuo pyhävalkeallen asettaa ens' uhriksi, huutain äänellään Hekateet', Manalassa ja taivolla suurta; toisetpa puukoin teurastavat sekä lämmintä leppää korjaavat pikareihin. Mustanpuuhavan vuonan Raivottarein emoll' Aeneas sekä tään sisarelle 250 suurelle uhras ja sulle, Proserpina, ehtysän lehmän, myös Manalan kuninkaalle hän synkät alttarit laittaa, liekille härkäinkin asettaa kokonaan sisälmykset, mittoihin palaviin sitt' öljyä paksua kaataa. Vaan kas! päivän koittehen juur sarastaissapa näyttää 255 mylviä alkanehen maa jalkojen alla ja harjut metsäkkäät vavisseen, ulisseen penut varjossa, kun sai haltiatar. — "Etemmäks, oi syrjälliset, etemmäksi!" loitsija huudahtaa, "koko lehdostakin eretkäätte! Lähde sä matkalles sekä huotrasta tempoa miekka; 260 nyt kyky, Aeneas, kysytään, nyt rohkea rinta!" Näin nimeten avonaisehen rotkohon riehuen syöksyy. Johdattajaansapa uskaliain tuo askelin seuraa. Oi jumalat, Manan hallitsiat sekä hiljasat haamut, Khaos kuin Flegeton, laveat yön tyynehet mannut, 265 sallittakoon mun kuultuja kertoa, tenhonne suokoon kertoa maan sydämeen, pimennoihin kätketyt seikat! Vaivalla nähden yön hämärässä he kulkivat yksin kautt' avarain Manalan majojen sekä kolkkojen seutuin: niinkuin on salotie epäselvänä, kun valollansa 270 niukasti kuu kumottaa sekä verholla peittävi taivaan Juppiter, kun värin poistaa synkeä yö esineiltä. Kynnyksen etenen Manalan esimmäisehen kuiluun tehnehet vuotehens' olj Surut, kostavat tunnonki Tuskat, kalveat Taudit tääll' asuvat sekä vaikea Vanhuus, 275 Pelko ja syntiin johtava Nälkä ja ilkeä Köyhyys, — kauhean muotoiset näyt katsoa —, Kuolo ja Vaiva; kuolon heimollinen Uni, myös rikoksellisen häijyt Ilkut ja turmiokas Sota vastaisen oven luona, raudasta Raivottarein lepopaikat ja mieletön Riita, 280 niin hapenistoon kyyt, verinauhatki olj punottuina. Keskellä haaraantuu jalavan ikivanhan ja aimon oksat ja haarat, joill' unien sanotaan mitätönten laajalti ottanehen majan, tään takertuin joka lehteen. Pait sitä myös monet muut oven luon' oleksii pelotukset, 285 ihmehet Kentaurit; Scyllat kaksmuotohiset ja myös Briareys, joll' olj sata kättä ja Lernanki käärme kauheestl' sähäjää ja tult' tuiskuttaapi Khimaira; Gorgonit, Harpyijat, kolm'päinenki hirveä haamu. Äkkiä Aeneas veti, kauhusta hämmästyneenä, 290 miekan ja paljastaen terän hän tulevaisia uhkaa; kimppuhan ois karannut ja, ell'ei opas taitava oisi neuvonut virvana henkien lentävän, tyhjien haamuin muodossa, ruumista paits, — hosunut ois haamuja turhaan. Täältäpä johtaa tie Manalan Akheron joen luokse; 295 laajassa kuilussaan kurimus mutavettänsä tyrskyin kuohuu, vyöryttäen Kokyton jokehen yhä hiekkaa. Nää vedet, virrat vallitsee tyly lautturi Kharon, hirveän törkyinen; tään leualla ruokoton parta riippuvi harmaana sekä silmänsä säihkyvät tulta; 300 poimuisna oliltaan alas laskehti vyöttynä viitta. Tangolla ruuhtansa sauvovi itse ja seiliä hoitaa haamuja lauttaellessaan raut' aluksessahan ukko; vanha olj ukko, mut karski ja raitis olj haltian vanhuus, Täälläpä rannoillen koko joukko nyt tunkien syöksyi, 305 äidit ja miehet ja myös jalomielisten urostenki kuollehet haamut, nuoret miehet ja impyet neitseet, lapset, jot laskettavan rovioll' emot täytyvät nähdä; niinkuin syksyn ens' pakastaissakin metsissä paljon lehtiä sinkoilee karisten tai maall' ulapalta 310 paljon lintuja kuin kokountuu, kun vilu talvi ajaa näit' meren taa, eteläisihin laittaen maihin. Seisovat näin anoen esimmäisinä lauttahan päästä nää, käsiään ojennellen, pyrkien toisehen rantaan, mut juro lautturi otti nyt näitä ja sittemmin noita, 315 vaan muut häädellen etähälle hän rannalta estää. Aeneas imehdellen ja surkutellen väkijoukkoo, "Kerro, o immyt!" — virkki, "mit' etsivi virralta kansa? Tai mitä toivovat henget? Tai min vuoksipa näitä rannalta häädetähän, mut nuo samovat mutavuolla?" 320 Hällen näin lyhyeen pakinoi papitar ikäpuoli: "Oi vakahin jumalain vesa, Ankhisen sukutaimi, tässä sä näet Kokyton syvät veet sekä suon stygilaisen, jonk' nimehen jumalat varovat valarikkoa tehdä. Tää koko joukko, min näet, on, onneton, hautoa vailla; 325 lauttur on Kharoni; nuot ovat, joita hän lauttavi, kuolleet. Ei ole sallittu heit' yli hirveän rannikon eikä vuon yli viedä, ennenkun luuns' levon haudassa saavat. Leijuen harhoavat sata vuotta he rantoja pitkin, siks kuni saliltahan, — kuten toivovat —, vuon yli päästä." 330 Poikapa Ankhisen pysähtyy sekä, seisoen, varsin harkitsee pallotellen noiden onnea kurjaa. Täällä hän näk' apehiss', ett' hautauskunnia puuttui, Leukaspin, lykilais-alusten perämiehen Oronteen: yhdessä Troijasta kulkeissaan yli raivosan seljän 335 Lounas nää upottaa, hukuttain alukset sekä miehet. Kas! perämies Palinuruskin ajelehteli täällä: tuo Libyan joka matkalla äsken, kun tähtiä tutki, horjahtain peräkeulalt' aaltojen keskehen keikaht. Tuskin tään apean hämärässä hän synkässä huomas, 340 hälle kun näin nimeää: "Ken haltia sun, Palinurus, tempasi meilt', upottain sinut aavan selkämän keskeen? Kerto'os! Sillä jok' ei mua pettänyt koskana ennen, vain täss' yhdessä kohdassa mieleni petti Apollo, kun meren ehjänä kulkevan sun sekä saapuvan lauloi 345 ausonilais-alueell'. Onk' tää lupauksien täyttöö?" Mut tämä: "Ei sua Febon oraakkeli pettänyt ookkaan, Aeneas uros, eik' ulappaan mua haltia syösnyt. Sillä mä ruotelinkin osunnalt' äkist' temmatun irti, juuri kuin tähtiä tarkkailin sekä ohjasin suuntaa, 350 syöksyen vein mukanain. Meren yrmeän kautta ma vannon, etten ma puolestain niin paljoa säikähtynynnä, kuin ett'ei alukses, kadotettuahan perämiehen, ruoriakin paits, paisuvahan meren raivohon hukkuis. Kolme' talvista yöt' avaran mua aavikon kautta 355 ankara Lounainen ajel veellä, kun harjalta aallon neljännen koiss' Italiaa selittää vähin saatoin. Uiden mie likeniimme jo maata ja suojassa oisin, ellei kauhea kansa mun märjistä vaattehist' verkan, tarttuvan kohmettunein käsin louhen suippohon särkkään 360 tappanut tietämättään ois, mun otaksuin otukseksi. Nytpä mun aalto jo sai sekä rannalla tuutivat tuulet. Siis sua taivasten ihanan valon, ilmojen kautta, kautt' isäs, Julonki lapsesi kasvavan toivon ma pyydän, voittamaton, mua aut' täst' ankehest' taikkapa hautaa 365 maahan, sillä sen voit, kun Velian valkamahan saat; taikka jos laatuhun käy jotenkin, jos valtias äitis näyttäis keinon, — sill' en jumalain sua tahdota usko aikovan matkustaa tätä virtaa eik' stygi-suota —, suo kätes koidolle, vie mukahas minut toiselle puolen, 370 ett' edes uuvuttuain levon paikassa mie lepäjäisin!" Senpä hän lausunut olj, kun nyt papitar nimes näitä: "Mistäkäs, oi Palinurus, sä sait niin kauhean kaihon? Soisitko haudatakin näkeväs stygilais-vedet, julman Raivottarein joen tai luvan saamatta rantahan päästä? 375 Luovu jo toivostas, anoen jumalain sävyn muuttaa voivasi! Tää pane vain sydämees, kovan onnesi hoivaks, ett' asukkaat lähikaupunkein lavealta ja kaukaa taivahan ihmeitten pakost' täytyvät luus lepytellä; kummun nää ylentäät sekä kummulla laittavat uhrit, 380 paikkakin saa ijäkseen Palinuruksen nimen kantaa!" Näin nimeten surun siirti ja hetken tuokioks poistui synkästä mielest' tään mure: maan nimitys ilahuttaa. Matkansa aljetun nää lopettaa, läheten joen luokse. Niin pian kuin näki lautturi Styxin virralta kaukaa 385 heidän matkustavan salon tyynehen kautta ja rantaan pyrkivän, näin nimeää ens hän heill' ärjyen vastaan: "Kenpä sä lienetkään, asehissa kun vuollemme kuljet, lausuos seisahtuin sen sieltä jo, miksi sä saavuit? Haamujen seutu on tää, Unen, Yönkin uunnuttavaisen; 390 väärin saattoa ois elävää Manalan venehellä. Enp' ilonnunna ma oo, ett' tulleen Alkidan saatoin järvellen enk' Theseost' enkäpä Perithoostai; vaikk' olivat jumalaiset nuo sekä voimilta ihmeet. Tuo käsin Tuonelan vartiankin on kahlehtinunna, 395 vieden sen, vauhkounneen, kuninkaan valt'istumen luonta; nää kokivat Manalan kuningattarenkin pojes ryöstää." Näin amfrysialais-papitar tähän lyhvehen vastaa: "Moisia vehkeit' ei ole tässä, — sä kiukkusi heitä —, eik' asehet väkivaltoa uhkaa! Luolassa suuri 400 vartia haukullaan Manan haamuja ain' aristelkoon, myös asukoon setäns' suojassa puhdas Proserpina aina! Troijan Aeneas, asehilta ja hurskaudelta mainio, laskeutuu isäns' luo Manalan pimennoihin. Jos sua ei tämän hellyyden kuva liikuta yhtään, 405 vieläkö tään" (vesan näytti, min kätkenyt olj pukuhunsa) "tunnet sie vesan?" — Tää sydämestään vei vihan kiukun. Eikäpä sen enempää. Tää kummeksien pyhän oksan arvosta lahjaa, min niin kauan olj aikoa sitten nähnynnä, kääntää tumman keulan ja rantahan tuopi. 410 Sitte hän henget muut, jotk' istuivat lavitsoilla, häätää pois; tilan laitettuaan heti ottavi ruuheen aimosan Aeneaan. Narahtaa vene paikattu painon alla ja vuotaapi rakoloistahan viljalti vettä. Vihdoin saattaa vuon yli vaarata, miehen ja velhon 415 laskevi ilkeähän mutahan sekä synkkähän kaislaan. Kerberus hirmuinen tääll' haukkua kolmekitaisna julmana järkyttää venyen ukurans' yläpäässä. Mut papitar, äkäten kyyn kaulojen paisuvan, tälle uunnuttavan mesikakkaran, loihditust' yrtistä tehdyn, 420 viskaa. Tuo levittäin kolm' varsin ahnetta kitaa, heitetyn haappaisee sekä hirveän selkänsä maahan suoraksi oikaisee, yli rotkon julmana roikkuin. Aeneas pujahtaa sisähän, kun vartia nukkui, joutuhun kiiruhtaen yli pääsyttömän joen rantaan. 425 Äkkiähän monet kuuluvat äänet ja ankara parku, henget joss' itkivät pienoisten poraten oven luona; näit' elämäns' kevähästä ja äidin rinnalta ryöstäin tempasi armoton päivä ja kuolohon synkkähän syöksi. Näidenpä vieressä nuo, jotk' syytt' ovat tuomitut kuoloon, 430 mut ei myönnetä tuomio-arvatta viel' lepopaikkaa. Tuomari Minos tääll' urnaans' tärisyttävi, kutsuu kansan äänettömän esillen, rikokset, teot tutkii. Sittenpä seuraa noiden onnettomain olopaikka, jotk' ylen tuskastuin elämääns', ovat itsensä tappain, 435 henkensä tuhlanneet. Voi, kuink' yläilmassa nähdä puutetta tahtosivat nyt ja vaivaakin tukaloista! — Sallima vastustaa sekä suon ylen synkeä aalto estävi sen; Manalan joki käy välihin yheksästi. Eikäpä kaukana täält' eri suunnillen näkyvät nyt 440 laajenevan Surukentät: tään nimen nuo ovat saaneet. Tääll' eränäispolut noit', joit' ankara rakkaus kalvaa julmalla hiukasemallaan, kätki ja myrttien metsä suojaa soi: vaan ei suruns' kuollossaankana poistu. Näilläpä mailla hän Faedran, Prokrin ynn' Erifylen 445 näyttävän murheissaan tylyn poikansa haavoja näkee, Evadnen sekä Pasifaen; tuoll' Laodanna seuras ja muinoinen nuor mies, mut nainen nyt, Caenis, muotohons' oikeahan mi jo Salliman käskystä muuttui. Heidän keskessään verihaavaa kantaen Dido 450 suuressa metsässä harhaili: tään Dardano-urho niin pian kuin tapoaa sekä tuntevi varjojen kautta häämöttävän, kuten kun joku kuun juur syntyess' aivan luulevi nähnehen taikkapa huomaa pilvien kautta; kyyneltä vuodattain heti hellästi lemmellä lausui: 455 "Onneton Dido, on siis tosiaan ihan kertonut mulle airut, kuollehen sun, elon miekalla päättäneheksi? Syyn' olin moiseen kuolohos siis! Kautt' tähtien vannon, kautt' jumalain ja jos löytyy Tuonessa uskoa yhtään, ett'en mie tahallain, kuninkaatar, lähtenyt maastas. 460 Vaan jumalain mua käskyt, jotka nyt vaativat Tuonen nää karut seudut mun väeltään läpi yön pimennoiden, vaativat vallallaan enk' uskoa voinunna kuinkaan, ett' eron' ois sinullen niin raskahan tuottanut tuskan. Viivähdä hetkinen, oi, älä viel näkyvistämme haihdu! 465 Miks pakenet? Sua viimeis-kerran voin puhutella." Näinepä lausehin Aeneas koki kiivastunutta, synkästi katselevaa lepytellä, kyyneliss' silmät. Tuo pois kääntyen silmine tuijottaa alas vainen eik' teho kasvoihins' enemmin puhe aljettu yhtään, 470 kuin jos ois ukonpiitä hän taikka Marpesian vuorta. Vihdoin hän kavahtaa sekä närkästyen pakeneepi lehtohon varjoisaan, joss' entinen puoliso vastaa hällen huolillaan ja hänt' armastaa saman verran. Aeneas, hänen onnettomuuttansa nyt pahotellen, 475 seuraa kyyneltäen sekä kaivaten hänt' etähältä. Jatketahan täält' aljettu matka. Jo kenttien ääreen ennättivät, miss' olj olopaikkansa sankarit saaneet. Täällä hän kohtaapi Tydeon, asehiltansa kuulun Parthenopaeon ja Adrastonkin haalean haamun. 480 Tääll' oli ylhäisten luon' itketyt taistelun uhrit, Dardanidat: riviss' seisovan nähtyä pitkässä kaikki, huokaa: Glaukon, Medon näki, siinäpä Thersilokhonki, kolm' Antenoridaa, Cererin papin myös Polyfeeten, Idaeon aseheita ja vaunuja hoitavan täälläi. 485 Seisovat ympärillään monet haamut kumminki puolin. Eivätkä vain näkemään nämät tyydy, he tahtovat olla vaan yhä luona ja seurata, urkkiellen tulon syitä. Mut Danaoin ylimykset ja myös Agamemnonin joukot, kun näkevät urohon sekä varjossa kiiltävät aseet, 490 suuresti peljästyvät: kuten muinoin pyrkivät laivaan, näin osa kiiruhtaa pakohon: osa nostavi heikon huudon, mut hiiaapi polo aivottu suuns' avattunsa. Tääll' Priamon pojankin, koko ruumiiltaan rusikoidun Deifobon näki hän, kovin raadellun näöltänsä, 495 kasvoiltaan, käsiltään, revityin ohimoisilta korvin: silpoillun nenänkin rumentaa häpeällinen haava. Tuskin arkoavan siis tunsi ja peittävän julmat naarmunsa, äänellään tutullaan kun näin nimeääpi: "Voimakas Deifobos, ylevän Teukron sukulainen, 500 ken sua vastaan niin ylen julmasti raivota saattoi? Tehdä ken semmoisen tihotyön voi? Viimeksi maine kertoili väsyneen Pelasgein telotuksesta laajast' yöllä sun sortunehen yli ruumisten kasan vihdoin. Tyhjän kummun reetealaisella rannalla silloin 505 tein sekä kolmastikin Manan henkiä huutaen kutsuin. Paikka se säilyttää asemainees. En sua voinut, ystävä, löytää enk' isänmaahan haudata enään." Deifobos tähän: "Et mitäkään sinä lyönynnä laimin, ystävä, kaikki sä mullen teit Manan haamulle tarkkaan. 510 Vaan mua sallima kuin Helenan tuhokas rikos näihin vaivutti vaivoihin; nää mulle se muistoksi jätti. Sillä sen viimeisen yön kuink' ilotenpa me syyttä vietimme, tiedät: tuotahan täydymme liianki muistaa. Tuo kovan onnen kun hepo Pergamohon yleväiseen 515 pääsi ja vatsaltaan asemiehistä raskasna saapui, kuoroja teeskellen tämä johtavi naisia Troijan ympäri riehuillen; tulisoittoa aimoa kantoi hanki ja linnan huipulta Helleniläisiä kutsui. Silloin huolistaan väsyneen', unehen vajonneena 520 vuoteellani lepäsin, polonen; mua maatessa painast raskas ja mieluinen lepo, tyynehen kuoleman laisin. Oivapa naikkoinen asehet vie suojista syrjään kaikki ja säiläni uskollisen pään aitakin peittää: suojahan kutsuupi Menelaon ja aukovi ukset; 525 tietysti toivossa ett' olis tää ylen miehelle mieleen, ett' täten entisten rikostensa hän poistasi muiston. Vaan mitä viivyn? Sängylle hyökkäävät: samass' seuraa Aeolides rikosseppä. O, kostootten Danaoille nää, jumalat, jos syystä mä rankaistustansa vaadin; 530 vaan mitk' kohtalot sun elävän tähän saattivat, vuoroos kerto'os! Saavuitkos meren harhausmatkojes vuoksi, vai jumalatko sun laittoi? Taikka mi pakko sun käskee lähtemähän surusuojihin, päivättömään sumuseutuun?" Heidän näin pakinoin rusovaunuissaan jopa Koitar 535 taivallan keskustan ohi matkustaa radallansa. Ehk' koko myönnetyn aikansa oisivat näin menetelleet, ellei muistuttaen ois kumppani lausunut lyhveen: "Ruhtinas, rientävi yö; valittain kulutamme me hetket! Tälläpä paikkaa tie eroaa erisuuntahan kahteen: 540 oikea kulkeepi Manalan ison muurien juureen; tää tie Elysioon vie meidät, vaan vasen vaivaan johtaapi pahojen sekä Tarttarohon kamalimpaan." Deifobus nimeää: "Älä kiivastu, tietäjä suuri; erkanenhan, palajan pimentooni ma taas luvun täyttäin; 545 mennös, sie ihanteemm', ole paljoa onnellisempi!" Tään vain lausuttuaan, puhuen takasin hän jo kääntyi. Katsoen Aeneas vasemman heti kallion juureen, huomaa linnotukset laveat, kolm'kertaset muurit: liekkine polttavineen nuo kiertävi ryöppysä virta 550 — Tartarolais-Flegeton, joka paukkuin paasia viskoo. Vastass' on iso portti ja vahvat timanttiset patsaat: ettei ihmisten mikähän väki eik' jumalain tuot' raudalla murtaa vois. Kohoaa raut'torneja ilmaan; istuen Tisifone, veriseen levättiin puetettu, 555 porttia vahtii yöt sekä päivätkin unetonna. Täältäpä voivotukset sekä hirveät ruoskien läiskeet kuuluvat, kahletten räminät sekä rautojen helskeet. Aeneas pysähtyi sekä hämmästyen melun kuuli: "Tää' rikosten mikä laatu? O, neitsyt, kerto'os, millä 560 vaivatahan nuo? Tai mikä semmoinen polo kuuluu?" Nyt papitar näin lausua alkoi: "Kuulu sa Teukroin johtaja, ei rikosten asuntoon lupa puhtahallen oo astua, vaan Hekate, Manan lehdon mi käski mun hoitaa, its' jumalain vihat näytti ja mun läpi kaikkia johti. 565 Täälläpä vallitsee Rhadamanthus ankara aivan, vilppiä rankaisten; hän tunnustamaan pakottaapi, jos eläessään turhaan ken ilakoi salanneensa, kuolohon myöhäiseen lykäten, tihotyöt tekemänsä. Kostosa Tisifone, varustettuna ruoskalla, huimii, 570 soimaten äkkiähän rikoksellisiaan; vasemmallaan käärmeitään kokottaa kamalan sisarjoukkonsa kanssa." Vihdoin urkenivat naristen saranoill' äreästi portitkin kirotut. "Etehistössä millinen, näetkös, vartia istuupi? Mikä hirviö kynnystä vahtii? 575 Mustasta puolesta sa'ast' kidastansa mut hirveä Hydra, tuot' kamalamp', asustaa sisäpuolella. Tarttaros itse kahdesti riittääpi syvänköön, pimeyksihin antaa, niin kau'as kuin voi näkö taivaan kannelle kantaa. Tännepä paiskattiin salamalla Titaanien kansa, 580 entiset maan asukkaat, sekä viskattiin alikuiluun. Täällä mä Aloidat molemmat näin jättiläismielet, jotk' ovat aikonehet käsineen irt' taivahan kiskoo laajan ja Juppiterin ylivallastaan alas syöstä. Näin myös Salmoneon, joka julmasti palkita sai sen, 585 ett' apinoinunna olj Olympon salamoita ja jyryy. Neljällä tää ajaen hevosella ja lampulla huiskain keskite Kreikan maan sekä Elisen kaupungin kautta matkusti riehuillen, jumalan nimen itselle vaatein, houkka, kun myrskyä kuin salamaakin matkimatonta, 590 vaskella ynn' uvehein kapioin kumunnalla hän matki. Vaan isä kaikenvaltias tihjästä pilvestä keihään linkosi eikäpä vain tulisoihtuja tai savupärheen tulta, mut tuon yli niskoin hän rajumyrskyllä syöksi. Myös näin Tltyonin, Maan kaikkia holhovan lapsen, 595 jonk' koko yhdeksän vakomaan yli roikuvi ruumis: käyrällä nuokallaan repien tält' hirveä kotka maksaa kuolematonta ja, rankaistukseksi, vatsan kasvavan pengastaa, ravintoo hakien ison rinnan alt' eik' kasvavillen vähinkään sisuksill' lepo suoda. 600 Miksikä Ixiost' kertoisin, Lapithaist', Perithoostai? Vierähtämäisillään yli näitten, kallio musta ruhtoa uhkaa heit': edessään somajalkaset, kauniit pöydät loistelevat, katetut kuninkaan komeoilla herkuill': on sivullaan mut suurin Raivottareista 605 vahtina; tää käsin koskeakaan ei pöytihin salli, naamansa mut uhaten kohottaa se ja kirkuvi suullaan. Tääll' oli toisiahan elinaikana väijyvät veljet, tai jotk' löi isiään tahi pettivät holhottiansa, tai jotk' aartehet löydettyään noit' käyttivät yksin, 610 suomattaan niitäkään omilleen: näit' aimo olj parvi. Mestatut avjonki rikkojat, — jotk' sotahan ovat kehnoon ryhtynehet sekä nuo, jotk' pettivät herransa luoton, rankaistust' odottaa sulettuina. Sä ällöspä urki, kuinka he rankaistaan, mikä sattuma miehiä syöksi! 615 Toiset vierittävät kivimöhkää; pingotetuina rattain puoloihin muut riippuvat. Ain' ijät istuu istumistaan Theseys; Flegyas kova-onnisin huutaa suurella äänellään varottain, penäten pimennossa: 'Oikeuden rikontaa varokaat, pelätkäät jumaloita!' 620 Kultahan tää isänmaan möi, auttaen mahtavan herran valtahan, mut tuo lait rahanvoitosta muutti ja kiersi; vastoin luontoa tuo oli riistänyt tyttären onnen; hirveän vääryyden rohenneet ovat kaikki ja tehneet. En vois, vaikka mull' ois sata kieltä ja ois sata suuta, 625 raudast' äänenikin, rikosten koko kertoa sarjaa, en nimityksiäkään luetella ma vois kuritusten!" Niin pian kuin nimes nää Febon papitar ikivanha: "Jouduppa matkahan taas sekä aivottu toimesi täytä! Kiirehtikäämmepä!" — äänsi. "Kyklopien ahjossa tehdyt 630 muurit jo näen sekä holviset portit toisella puolla, jonneka käskymme on nämät lahjat laskea maahan." Virkki ja vierekkäin vaeltain tiet' varjohikasta kulkevat matkansa päähän ja saapuvat nyt oven luokse. Astuvi Aeneas sisähän sekä ruumihins' huuhtoo 645 selvällä veellä ja kiinnittää vesan kynnyksen pieleen. Vihdoin tehtyä tään, jumalat kuten käskivät täyttäin, tienoihin tulivat ihaniin sekä Onnelan lehtoin horhoihin vihannoihin ja autuasten asunnoihin. Purppura-loistoineen tääll' alhoja verhovi kirkas 640 taivas ja tääll' oma aurinko kuin omat tähdetki paistaa. Ottelukentällä harjoittaa jäseneltänsä yhdet, taistellen huvikseen sekä hiekalla painia heittäin; joukossa karkeli muut sekä laulelivat runojansa. Pitkässä viitassaan sulokkaasti thraakialainen 645 tietäjä soittaa seitsenkielistä kanteloansa, koskien sormilla tuot' tahi norsunluu-napulalla. Täälläpä Teukron olj suku vanha ja kuulusin heimo, urhokkaat urohot, paremman ajan tuottamat miehet, Uus, Assarakus sekä tuo, joka laitteli Troijan. 650 Tyhjiä vaunuja ynn' urosten tamineit' imeht kaukaa. Pystyhyn pantuna maall' ovat peitset ja laidunta pitkin siellä ja tääll' hevot syö vapahaina. Mi olj eläessään intonsa vaunuihin, otelmiin ja mi huolensa kaita pulskeja orheitaan, se on huolenahan Manalassai. 655 Toisten, kas, einehtivän näki ruoholla siellä ja täällä, — riemulla laulelevan ilolaulua kuorossa toisten, keskellä laakerien lemulehtoa, syöksyvi missä koskena Eridanon läpi metsän vuostava virta. Tääll' oli joukot, jotk' isänmaan vuoks haavoja saivat, 660 tääll' olivat papit, puhtaina pysyneet ijän kaiken, hurskaat tietäjätkin, nimenneet ku on Febolle mieleen, taikka jotk' kaunistivat elon taitein keksinnön kautta, tai muit' itseähän oli syyst' ikävöimähän saaneet. Kaikkien kaunistaa ohimoita valkea nauha. 665 Tulleit' ympärilleen puhutellen virkki Sibylla, varsinki Musaioo, kun keskessä aimosan joukon näkee tään olevan, yleten muist' hartehiltansa: "Henget autuahat sanokaat, sano tietäjä parhain, missähän Ankhises on paikassa? Juur hänen vuoksi 670 läksimme, Tuonenkin isojen kymien yli kulkein." Verkkaan lausui näin täll' urho nyt vastaukseksi: "Ei asunnoit' ole kellään tääll': ovat lehtojen kalveet, rannikkokunnahat, vierutkin purojen vihannoivat vain majanamme. Mut jos halavoitsee mielenne tuota, 675 nouskaatten yli harjun, kun mukavan polun näytän!" Virkki ja läks edespäin; osotettuahan ihanoita alhoja ylhäältä, mäkilöilt' alas johdatti sitten. Vaan isä Ankhises syvähän viheräisehen laaksoon henkiä telkeillyit', ylös aihelevaisia ilmaan, 680 tarkkahan katsasti parhaillaan sekä taas omiensa joukkoa laskemahan osui juur, sukuns' rakkahan kaiken Luomaa, onneakin urosten, tapojaan, urotöitään. Tää kun Aeneaan yli nurmen kulkevan luokseen huomaa, riemuiten molemmat kädet häll' ojentaapi, 685 kyyneltä vuodattaen sekä nää sanat kuuluvat suustaan: "Saitko sa vihdoinkin? Isäs koettama hurskaus onk' jo voittanut vaikean tien? Jokos, poikani, suodahan nähdä kasvosi, kuullakkin tutun äänes, sua puhutella? Niinpä mä mielessäni otaksuin, niin koituvan luulin, 690 aikoja arvaellen; eik' oo mua pettänyt huolein. Mitkäpä maat samonneeks, meret milliset purjehtineeksi näen sinut, poikani, kuink' isot vaaratkin kokeneeksi! Kuink' araksuin, ett'ei Libyan maa vaurioks sull' ois!" Tää nimeää: "Isä, oi usehin sinun murhekas haamus, 695 jonka ma näin, minut pyrkimähän tähän tienohon käski. Siks ovat Tyrrhenilais-merell' laivat. Lyökäme kättä; suo, isä, — ällös sie syleystämme väistykö poijes!" Näin nimetess', näköään nyt kasteli kyynelten tulva. Kolmasti koetteli tää käsiään hänen kaulahan kiertää; 700 turhaan hairaistu käsistään hävis kolmasti haamu, köykäsen tuulosen moisna tai unen haihtuvan laisna. Silloin Aeneas etähäisessä laaksossa huomaa metsikön syrjäisen sekä myös lehikon huminoivan, Laetheon joen, jok' tyventen majojen ohi juoksee. 705 Lenteli ympärillään lukemattomat kansat ja heimot, kuin mehiläisetkin, kesäpoudalla nurmilla kun nuo kirjavillen kukillen pysähtyy sekä kiertelevät taas valkois-liljoja, — näin humajaa huristen koko kenttä. Äkkiä hämmästyy näkemästä ja tutkivi syitä 710 tiedoton Aeneas, mitk' oisivat nuo joet tuolla, tai mikä tunkeutuin väki täyttää rannikkomaita. Virkk' isä Ankhises: "Nuo henget, Sallima joillen toisia ruumeita suo, Laetheon joen veestä leutoja nesteitä' iki-aianki uuhetta juovat. 715 Aikoja sitten jo näistä ma tahdon kertoa sullen, näyttää tarkoilleen omies suvun tään luetellen, Italiaan osunnastasi ett' enemmin ilotseisit." "Voisk', isä, luullakkaan kenenkään inehmoist' ylähälle ilmahan kaipoavan, palataksensa taas hitahaisiin 720 ruumeihin? Elämää miks, koidot, niin kovin kaipais?" "Sulle sen kertoilen enk' tietoa paits sua heitä," alkavi Ankhises sekä kertovi laillehen kaikki: "Ensinnä taivas ja maat sekä vainiot viljahikkaatkin, kuun kehä kuumottavainen ja myöski Titanian tähdet 725 hengellä elvytetään, jäseniink' sovitettuna toimi kaiken ko'on kuni aimoa ruumistaan elähyttää. Siit' on ihmisten, eläväin suku kuin elo lintuin, tursaink', jotk' alapuoll' asuvat meren marmori-pinnan. On tulinen noill' into ja taivahan voimista alku, 730 niinkau'an kuin ei hitahaiks vahingolliset ruumiit, maahiset eik' jäsenet eik' tylsytä kuolevat raajat. Siitä ne pelkäävät, himoaa, surevat; ilotseekin eik' ylennyst' halaja sulettuin' onelmaans' pimitettyyn. Vaan kuin viimeinkin elost' täytyvi luopua hengen, 735 eipähän onnettomain koko vaiv' eik' tarkkahan kaikki ruumihin puutukkaan kipu; on ihan välttämätöntä, että se karttuupi ajan pitkähän ihmehen lailla. Siksi he rankaistaan: tihotöittensä entisten vuoksi kärsiä saavat tääll'. Ripustellaan ilmahan yhdet 740 tuulien turjuttaviks; muut äärettömän meren alla pestähän tarttunehest' törystään, tulellai kulutellaan. Kärsivi synneistään joka henki ja sitt' ylevään me harvat saavumme Elysioon, ilokentille päästen: kunnes täytettyään ajan määrän pitkonen päivä 745 tahran kasvettuneen on poistanut, saattaen sielun aetheripuhtaaksi, tulen kirkkahimman tapaseksi. Näitäpä kaikkia, vuostuhat kun on kiertynyt umpeen, Laetheon joen luo taas joukottain jumal' ohjaa: ett' ylä-ilmoihin palajaisivat muistamatonna 750 taas sekä ruumeihin palata halu alkasi olla." Näin nimes Ankhises; pojan niin myös viepi Sibyllan joukkojen keskellen sekä haastelevan väen seuraan: kummullen asettuu, osotellakseen koko joukon, nähdä jost' kaikkia vois, tulevaistenki kasvoja näyttää: 755 "Kertoa aijon nyt mikä Dardanon heimoa vartoo kunnia, mitk' Italon suvustai viel' nousevat urhot, henget kuuluisat, jotk' suurentavat nimeämme, tarkkahan kertoelen sekä kohtalos julkasen sulle. Näethän valtikkahan nojauntuvan sankarin nuoren: 760 vuorona ensin on valohon hänen nousta ja ilmaan nousevi hän, Italon jalohon verehen sekauntuin, albanolais-nimens' Silvius on ja on poikias nuorin: tään ijäkkäällen sulle Lavinia puolisos myöhään metsissä kasvattaa kuninkaaks, isäkskin kuningasten; 765 täst' on heimonne Alba-Longassa hallitsevaisna. Seuraa tuota Prokas, Troijan suvun ylpeydeksi, myös Numitor, Kapyskin sekä sun nimikkonasi vielä Silvius Aeneas, asehilta ja hurskaudeltaan vertahias, saa Alban jos kerran hallittavakseen. 770 Millaiset urohot! Mitä voimia uhkuvat, katsos! Tammesta kaunistaa ohimoita siks kunniaseppel. Sulle Nomenton nää, Gabion ja Fidaenanki linnan, nääpä ne vuorillen Kollatinon nostavat tornit, — mainehest' kainouden ikikuulut, — ja laittavat ylpeen 775 Pometion, Inuon varustukset, Bolan sekä Koran. Näinpä ne maat nimitellään, jotk' ovat nyt nimetönnä. Katsos, aijalleen toveriks Marsin Romuluski yhtyvi; Assarakon verest' tuon kert' Ilion äiti synnyttää; näetkös, miten seisovi kumpikin töyhtö 780 kiireellään, miten its' jumalain isä hänt' ylistääpi? Katsos, poikani, johdattaessa sen mainio Rooma vallassa maill' ylenee, ylevyydessäkin Olympolle; yhdellä muurillaan tuo seitsemän kumpua kiertää, urhoja tuotteliast': ihan kuin Berekynthia äiti 785 kaupungein Frygian läpi ajaa kruunuhikkaana, kun, iloten jumalaissuvustaan, syleääpi lapslaumaans': kaikk' ovat taivahikkait', asekkait' ylä-ilmojen kaikki. Luoppas katseesi tähän, katsellen tätä heimoo, Rooman kansaas! Tää on Caesar ja kaikki Julon 790 heimoa on, avaran joka taivaan kannelle nousee. Täss' on mies, jota sie usehin luvatuks olet kuullut, keisari Augustus, jumalain sukulainen, mi saattaa kultaiset ajat taas Latioon, jotk' maill' on Saturnon ennen vallinneet; levittää Garamantiahan tää 795 valtans' ja Indiahan sekä maahan, mi ulkona tähtein, ulkona auringon radan on, joss' taivahan pönkkää, tähtihin kiilteleviin sovitettua, kantavi Atlas hartehillaan. Tulostansa jo nytkin Kaspian seutu peljästyy, jumalainkin vastauksista Meootein 800 maa, vavisten vavahtuu tätä Niilinki seitsemän suuta. Eip' Alcideskaan sen verran kulkenut maita, vaikk' ehätt' tuo vaskjalkasen hirven, ehk' Erymanthon lehdotki rauhottanut on, vaikk' on tappanut Lernan, eikä Liberkaan vaikka hän köynnös-ohjilla ohjas 805 tiikeri-valjakkoaan, eroten Nysan mäkilöiltä. Empisitkös enähän teoillas laventaa oma arvos? Pelkoko estäsi seisahtumast' Ausonian maahan? — Ken on kaukana tuo, olivin joka seppeltä kantaa uhratessaan? Rooman kuninkaan nivukset sekä harmaan 810 parran ma näen. — Tää kaupungillepa lait nimeääpi pienestä Kureesta; sepä pienestä maast' lähetettiin suurehen valtaan. Tuon on jälkehen nouseva sitten Tullus; tää isänmaan levon poistaa, johtaen miehet tyyntynehet sotahan sekä tyynehet joukkonsa voittoon. 815 Vieress' on seurana täll' ylen kerskuva Ankus, jo nytki lii'aksi riemuissaan taputuksista kansallis-joukkoin. Tahdotko Tarkviniot kuninkaat, isomielenki Bruton, kostajan, nähdäkses, — kuninkailt' otetut kurikimput? Konsuli-vallan tää ens saa sekä kauheat kimput, 820 tää isä rankaisee omat poikansa siitä, kun uutta sotaa puuhasivat ihanan vapahduksensa vuoksi. Onneton! Kuinkapa tään teon katsookin sukupolvet, lemp isänmaan etevämp on ja kunnian ääretön kiihko. Katsos Drusotkin, Deciot etähäll' on ja kirveelt' 825 tuima Torkvatus, myös takasin liput tuova Kamillus. Hengetpä, yhdenlais-asehista mitk' kättelemässä näet, yksmielisnä nyt, kun yö viel' estävi heitä, voi! metelin mink' keskenähän elon kun valohon vain pääsevät, millaiset sotarinnat ja tappelut aikaan 830 saavat; Alppien valleilt' appi ja linnast' Moneekon laskeutuu, — vävy vastahan käy Itämaan väkinensä. Älkäätten sotihin, pojat, mieltänne kääntäkö moisiin älkäätten isänmaatanne vastaan tarmosat voimat! Sääliös varsinkin sinä, jonk' on Olymposta heimos, 835 heittäös keihäät sie kädestäs, joka vertani oot! — Voitettuaan Korinthon Kapitoliohon ylevään tuo voittaja vaununsa vie Akhivein kukistuksesta kuulu. Tää Argon hävittää, Agamemnonin myöski Mykeenan, Aeakonkin pojan ynn' Akhilleen väkevän sukulaisen; 840 kostaa Troijan es'-isät, Pallaan temppelin tahrat. Mainitsematta ken jättäis sun iso Kato ja Kossus, ken suvun Grakkhoin; tai molemmat sodan ukkosen leimut, Scipiot, nuo Libyan tuhot, tai vähillänsäkin suuren Fabricion, tahi kylvävän sun vakoloihin, Serranon? 845 Minnekkä johdatten Fabiot väsynyttä? Sä 'Suurin' oot; sie aikaillen taas kuntoon seikkamme saatat. Toiset laittanevat vask'patsahat luonnollisemmin, luulen ma; saakohon vaikk' elon muodon marmorihinki, tieteilkööt paremmin syyt taikkapa taivahan matkat 850 piirrelkööt kynällään sekä ennustakoot kulut tähtein: voimalla, Rooman mies, sinä kansoja hallita muista! Olkohon taitonas nää: sotilakkojen määrätä ehdot, säästää lannistetuita, mut kukistaa kopeoita!" Näin isä Ankhises, johon viel' lisäs ihmehtijöille: 855 "Kas, miten uljaana sotasaaliistansa Marcellus astuu, — voittaja kuin kohoaa yli kaikkien miesten! Rooman vallan tää sekasorrossa suuressa saapi rauhottumaan, hävittää hevot Puunein, Gallian melskeen; kolmannet tää asehet ripustaa isällen Qvirinolle." 860 Tässäpä Aeneas, kun yhdessä käyskelevän näk, miehen muodoltaan etevän sekä kiilt'asehiltaan, vaan murekas oli otsa ja silmänsä luonut olj maahan. "Ken, isä, tuo, joka tuoss' urohon jälest' astuen seuraa? Poikako vai joku tään sukulaisten heimoa suurta? 865 Millainen häly on tovereilla! Se kuin kuva tuon on! Synkkä mut yö suruharsollaan tään peittävi päätä." Nyt isä Ankhises nimes kyynelten kohotessa: "Poikani, oi omies mitatont' älä murhetta tutki! Sallima näyttää tään vain maill' eik' kauemmin suokkaan 870 viipyä. Lii'aksi teist' on näyttänyt heimonne Rooman voimakkaalt', jumalat, jos tää olis säilynyt lahja! Millaiset urosten porut kuulet, sä tantere Marsin, suuren kaupungin lähistössä ja milliset, oi, näet hautaiset, Tiberino, kun sie ohi kaivetun haudan 875 kuljet. Eip' ykskään suvust' Ilion laillansa toivoon saattanut es'isiään latinaisia eikäpä koskaan Rooman maa jäsenestähän kestähän niin kopeoitse. Voi mikä hurskaus, voi mikä usko ja urhollisuuskin taistossa! Eipähän lannistumatt' ois käynynnä kenkään 880 kanssaan ottelemaan, jos ois sotahan jalan urho saan't tahi kannuksill' olis vaahtoavan hevon kyljet uurtanut. Oi polonen poik', Onnes jos murtoa voisit! Sie olet Marcellus. Käsin tuokate liljoja täysin, purppurakukkia, ett' hajottaisin ja poikani haamun 885 näill' edes lahjoillain hyvittäisin ja täyttäsin toimen tenhottoman!" — Nuot näin vaeltaa joka paikassa Tuonen aavilla tuulekkaill' aholoilla ja katsovat kaikki. Vaan kun Ankhises pojan kaikkien kautta jo joht ja koittavan kunnian innostuksesta mielensä syttyi, 890 vielä hän mainitsee sodat miehelle, jotk' hänen täytyy käydä ja Laurenton tarinoi väest' ynnä Latinon linnasta, kuinka hän myös joka pulman karttas ja välttäs. Kaks unen porttia on; yht' sarvihikkaaks hoetaan näist': tää tosihaamuillen keveäst' ulospääsynsä suopi: 895 toinenpa kiiltää norsunluust' ylehens' valahkasta: täältäpä Tuonehikkaat unet turhat ilmahan laittaa. Sitten kuin oli Ankhises pojan ynnä Sibyllan saattanut, näin puhellen elefantien portista päästi: tää samoaa alusten luo täältä ja kumppanit etsii. 900 Suorinta tietä Kajetan hän satamaan tuli sitten: ankkuri keulasta lasketahan, perät kääntyvät rantaan.

Viitteet:

V. 2. Kume oli Eubean saarelta Kalkis-kaupungista tulleiden siirtolaisten perustama kaupunki Kampaanian maakunnassa etelä Italiassa.

V. 4. "Keulat" = peräkeulat.

V. 13. "Trivia = kolmiteinen" on Diana eli Hekate (vertaa Aen. IV, 511). — "Nää" — nim. Aeneas seuralaisineen.

V. 14. Daedalos oli kuuluisa athenalainen taideniekka, joka oli rakentanut Kreetan kuninkaalle Minokselle Labyrintin. Hän joutui kohta kuitenkin Minoksen vihattavaksi, siitä, kun oli autellut tämän puolisoa ja tytärtä heidän rakkauden seikoissaan; kun D. ei voinut meritietä päästä Kreetasta pakoon, valmisti hän itselleen ja pojallensa Ikarolle lentimet vahasta. Pakomatkalla, nuoruuden innossaan nousi Ikarus, tarun mukaan, liian lähelle aurinkoa, jonka vuoksi hänen vahasiipensä sulivat ja hän putosi mereen, joka vanhaan aikaan siitä syystä nimitettiin ikarolaiseksi mereksi. Daedalus pääsi onnellisesti Siciliaan, josta sitten tuli Kumehen.

V. 20. Androgeos, Minoksen poika, voitti usein Kreikkalaisten yhteisissä kilpataisteluissa, jonka vuoksi kateelliset Athenalaiset (= Kekropidat) hänet surmasivat. Tästä syntyneessä sodassa Minos heidät voitti ja pakoitti heitä lähettämään Kreetaan joka vuosi 7 arvalla valittua poikaa. Perille saavuttuaan suljettiin nämät Labyrintiin, jossa joutuivat Minotaurus-hirviön uhriksi. Tään hirviön tappoi vihdoin uros Theseys, Ariadnen, Minoksen tyttären avulla.

V. 24. Pasifae oli Minoksen puolison nimi.

V. 26. Minotaurus oli hirviö, puoleksi härkä ja puoleksi ihminen.

V. 28. "armahtain kuningattaren", oikeittain kuningattaren tyttären, Ariadnen, lempeä. — Daedalos neuvoi kiinnittämään lankakerän pään oveen; langan ohjauksella Theseys sitten taisi tien löytää Labyrinton sokkeloissa.

V. 36. "Glaukon Deifobe" = Glaukon tytär Deifobe.

V. 97. "Urkee" = lähtee, avautuu.

V. 119. Orfeon, Kreikkalaisten Väinämöisen, kerrotaan laulunsa ja soittonsa voimalla herättäneen ylös kuolleista vaimonsa Eurydiken.

V. 121. Polluxilla, joka oli kuolematon, oli kuolevainen veli Kastor; senpä vuoksi pyysi Pollux Juppiteriltä, että hän saisi vuorotellen joka toiseksi päiväksi siirtyä Olymposta Manalaan, että hänen veljensä Kastorkin saisi kuolemattomuutta nauttia. Juppiter suostui pyyntöön.

122. Thesey, kuuluisa athenalainen uros, koetti ystävänsä Perithoon kera ryöstää Manalan kuningattaren Proserpinan; yritys ei onnistunut. Perithoos surmattiin ja Thesey pelastui hädin tuskin Herkuleen (= Herakleen) avulla.

V. 123. Herkules kävi kuninkaan Eurysteyn käskystä Manalan koiraa Kerberoa noutamassa.

V. 132. Kokytus on eräs Tuonelan virtoja (nimi johtuu kreikkal. sanasta "kookyoo" = itken).

V. 135. Tarttaros oli, Kreikkalaisten mukaan, pahojen piinapaikan nimi Manalassa.

V, 192. Kyyhkyset olivat Venukselle pyhitetyt.

V:ssä 212-234 kuvaellaan Roomalaisten hautaamismenoja.

V. 234. Misenon mäki ja niemi on säilyttänyt nimensä nyky-aikaan asti; sen nimi on nykyjäänki "Capo di Miseno."

V. 242. Aornos merkitsee suomeksi "linnuton" (lat. Avernus).

V. 247. Hekateella oli 3 nimeä: taivaalla Luna (kuu), maan päällä Diana ja Manalassa Proserpina.

V. 252. Stygilais kuningas = Tuonelan kuningas, Pluto, maassa löytyvien aarteiden valtias.

V. 265. Khaos oli kaiken luodun alku-aine; Nox (yö) ja Erebus (Manala) olivat sen lapsia; nekin katsottiin personallisiksi olennoiksi. — Flegeton, Pyriflegeton oli eräs Tuonelan virtoja (nimet johtuvat kreikkal. sanasta "flegoo" = palan).

V. 286. Kentaurit olivat epäluomia, joiden yläpuoli oli ihmisen, mutta alapuoli hevosen muotoinen.

V. 287. Satakäsinen Briareys, Uranon ja Maan poika, autti Juppiteriä tään taistelussa Titaaneja (jättiläisiä) vastaan, josta hyvästä Juppiter hänet pani voitettujen Titaanien vartiaksi Manalassa. — Lernalaiskäärmeellä oli 50 päätä, joista jos yksi hakattiin, kasvoi pari, kolme sen sijaan. Herkules tään tappoi siten, että hakattuaan pään poikki heti tulella kärvensi haavan. — Lerna oli erään suon nimenä, Argon ja Mykenen välillä (vert. suon polttoa).

V. 288. Khimaira oli tultasuitseva sekasikiö, jonka ylä-osa oli leijonan, keski-osa vuohen ja ala-osa lohikärmeen näköinen.

V. 289. "Kolm'päinenki (oik. kolmeruumihikas) haamu" tarkoittaa Spanian ruhtinasta Geryonia; "kolm'ruumihikas" hän oli siitä kolmen miehen voimasta minkä hänellä sanottiin olleen. Herkules hänet voitti ja ryösti hänen karjansa.

V. 366. Velia on erään valkaman nimi Lukaanian maakunnassa Etelä-Itaaliassa.

V. 381. Eräs niemi Etelä-Itaaliassa on vielä nytkin "Capo di Palinuro" nimeltään.

V. 392. "Alkidan", s.o. Alkeyn pojan, Herkuleen (kreikk. sana alx, alkis, josta nimi johtuu, merkitsee — voimaa).

V. 395. Tuonelan vartiana oli 3-päinen koira, Kerberus nimeltään.

V. 398. "Amfrysialais-papitar" s.o. Amfrysian luona olleen Apollonin elähyttämä papitar. Amfrysia on eräs joki Thessaliassa, jonka luona Apollo paimensi, tarun mukaan, kuningas Admeton karjaa.

V. 431. Roomalaisten tapana oli valita arvalla lautamiehet (jyrymiehet) tuomarille.

V. 432. Minos, Kreetan kuningas, ja tään veli Rhadamanthos sekä Aeginan kuningas Aeakos olivat, tarun mukaan, tuomareina tuonelassa. Tuomarin lautamiehillä oli kolme pientä liuskaa, joista yhdessä oli kirjain C. (alkukirjain sanasta condemno = tuomitsen), toisessa A. (absolvo = päästän, vapautan) ja kolmannessa N. L. (non liquet = asia ei ole kyllin selvitetty). Mitä laatua näistä liuskoista enin urnaan kokoontui, sen mukaan tuomari päätti. — Tää oli Roomalaisten tapana rikosasioita tuomitessa.

V. 445. Faedra, Theseyn puoliso (katso Aen. VII, 765). — Prokris oli Erekhteon, Fokis maan kuninkaan puoliso. Prokris oli kerran mustasukkaisuudessaan kätkeytynyt pensaasen, vakoellaksensa sieltä puolisoansa. Kun Erekhteo kuuli, että pensaassa jotain kahahti, ampui hän sinne ja sattui puolisoonsa. — Erifyle petti puolisonsa, Amfiaraon, Kreikkalaisille, kun nämät vaativat Amfiaraoa mukaansa ensimmäiseen thebalais-sotaan lähtemään ja Amfiarao oli heitä lymyinnyt, koska hänen siinä oli, oraakkelin ennustuksen mukaan, kaatuminen. Amfiaraon kuoleman jälkeen tappoi tään poika Alkmaeon, isän käskystä, äitinsä.

V. 447. Kun Kapaneo, Evadnen puoliso, kaatui thebalais-sodassa, antoi Evadne itsensä polttaa roviolla puolisonsa ruumiin kera. — Laodomia, Protesilaon puoliso, saatuaan kuulla, että puolisonsa oli ensimmäisenä thebalais-sodassa kaatunut, pyysi jumaloilta, että sais vielä nähdä edes puolisonsa haamun. Kun anomuksensa myönnettiin, kuoli hän tämän halaukseen.

V. 448. Nainen Caenis pyysi Neptunolta, että saisi muuttua mieheksi ja tulisi haavoittamattomaksi. Miehenä oli hänen nimensä Caenus.

V. 479. Tydeus, Oineon poika, otti osaa ensimmäiseen thebalais-sotaan, jossa kaatui. Kuuluisa urho Diomedes oli hänen poikansa.

V. 480. Parthenopaeus ja Adrastus olivat kuninkaita, jotka myös olivat taistelleet thebalais-sodassa. Adrastus oli ainoa niistä 7:stä Thebaa vastaan taistelleesta kuninkaasta, joka, sodan loputtua, jäi eloon.

V. 481. "Ylhäisten" s.o. maan pinnalla asuvaisten.

V. 483. Glaukus, Medon ja Thersilokhos olivat muukalaisia ruhtinoita, jotka olivat Troijan kera liitossa Kreikkalaisia vastaan.

V. 484. "Kolm' Antenoridaa" = kolme Antenorin poikaa (troijalaisia).

V. 485. Idaeus oli ollut Priamon kuskina ja aseitten kantajana.

V. 500. Deifobos, Priamon poika, nai veljensä Parisen kuoleman jälkeen Helenan. Kun Troija valloitettiin, tappoi hänet Menelaos.

V. 505. Reeteon niemi on lähellä Troijaa (ks. Aen. III, 108). — "Tyhjän (hauta-) kummun"; ilman tätä ei luultu kenenkään pääsevän yli Tuonelan joen, Styxin.

V. 517. "Tämä" s.o. Helena.

V. 529. "Aeolides" s.o. Aeolon sukulainen, Odysseys.

V. 569. "Kuolohon myöhäiseen lykäten" = rikostensa tunnustuksen siksehen jätttäen.

V. 573. "Urkenivat" = aukenivat.

V. 576. Hydra, louhikäärme, jolla oli 50 päätä.

V. 577. "Tuot kamalampi", s.o. kamalampi kuin se hirviö, joka oli kynnyksellä vartioimassa.

V. 580. Titaanit olivat jättiläisiä, joiden kerrotaan kerran yrittäneen vuoria vuorille kasaten, rynnätä taivaasen, anastaaksensa vallan Juppiteriltä.

V. 591. "Vaskella", s.k. vaskivaunuilla, tahi, toisten mukaan, yli vaskisen sillan.

V. 618. Theseys istui, tarun mukaan, kahlehdittuna kallioon. — Flegyan, Lapithain kuninkaan, tappoi Apollo siitä syystä, kun tuo oli polttanut Apollon temppelin Delfissä.

V. 595. Tityos, Juppiterin ja Elaran poika, oli Maan, kaikkia holhovan äidin, kasvatuslapsi.

V. 601. Ixion ja Perithoos hallitsivat kumpikin Lapithain kansaa sekä saivat, tarun mukaan, surmansa siitä, kun rupesivat rakkauden seikkoihin jumalattarein kera.

V. 645-46. "Thraakialainen tietäjä" s.o. pappi, runoilija ja laulaja Orfeus.

V. 651 "Imeht'" nim. Aeneas.

V. 659. "Vuostava" = jyrkkä.

V. 705, Manalan joen Laetheon nimi johtuu kreikkal. sanasta "lanthanoo", joka merkitsee — "unhotan."

V. 766-769. Näissä säkeissä mainitut olivat kuninkaita Alba-Longassa, Rooman emäkaupungissa.

V. 779. Assarakus oli Dardanon poika 5:nnessä polvessa.

V. 790. Caesar (= Julius Caesar), itsevaltiaaksi pääsnyt Rooman tasavallassa; hän murhattiin v. 44 e.Kr. Rooman senaatissa.

V. 793. Keisari (= Caesari) Augustus, jonka aikana runoilijamme Vergilio eli, hallitsi Roomassa vuodesta 31 e.Kr. vuoteen 14 jälkeen Kristuksen syntymän.

V. 795. Garamantia oli erään maakunnan nimi pohjois-Afrikassa (nyk. Fezzan).

V. 800-801. Meootein maaksi nimitettiin maata Azovan meren rannalla.

V. 802-804. Alcides = Herkules, rauhotti Erymanthon lehdot sillä, kuin tappoi siellä raivonneen hirveän villisian; Lernasta katso Aen. VI, v. 287.

V. 805. Liber = viinin jumala Bakkhus, viiniköynnösten kasvatuksen opettaja.

V. 806. Nysa oli eräs indial. kaupunki Merun vuorella (latinal. sana "merum" merkitsee viiniä).

V. 809-813. Näissä värsyissä on puhe Rooman toisesta kuninkaasta, rauhallisesta Numa Pompiliosta, joka oli kotosin Sabiinein pääkaupungista Kuureesta. Numan ansiotyönä oli varsinkin uskonnollisten menojen järjestys.

V. 813-815. Rooman kolmas kuningas. Tullus Hostilius, oli taasen sotainen.

V. 816-817. Ankus Martius'en, Rooman neljännen kuninkaan, sanotaan etsineen kansan suosiota varsinkin sentähden, että olisi sen avulla voinut syöstä Numa Pompilion vallasta, johon hän luuli itsellään olevan enemmän oikeutta kuin Numalla.

V. 819. "Kurikimput" = vitsakimput, niihin pistettyine kirveineen, olivat kuningasten, diktaatorein, konsulien, praetorien y.m. korkeimpain roomal. virkamiesten vallan merkkinä.

V. 821. "Tää isä", nim. vapauden jalo puoltaja Brutus, kuninkaan Tarkvinius "Superbon" (= "Ylimielen", "Ylpeän") vallasta syöksijä ja Rooman tasavallan perustaja v. 504 e.Kr., mestautti omat poikansakin yhdessä muiden ylimyspoikien kera, kun havaitsi, että nämät oli yhtyneet salaliittoon, auttaaksensa maanpakoon paennutta, ent. kuningasta Tarkvinio Ylimieltä taasen valtaan. — Yksi Drusoista voitti mainion Karthagolaisten päällikön Hamilkarin, toinen oli kuuluisa kansanpuoltaja (tribuuni). — Deciot, isä ja poika; edellinen päällikkönä latiinalais-sodassa Vesuvion tappelussa v. 340 e.Kr., jälkimäinen kolmannessa samniitilais-sodassa Sentinon tappelussa v. 298 e.Kr., pelastivat Roomalaiset sillä, että roomalaisen sotarinnan perääntyessä hurjasti syöksyivät vihollisia vastaan, jossa kyllä molemmat saivat surmansa, mutta sen kautta palauttivat sotarinnan takasin ja saavuttivat Roomalaisille voiton. — Manlius Torqvatus, joka ennen oli tappanut kahdentaistelussa erään gallialaisen jättiläisen sekä riistänyt tältä kultaisen kaulavitjan, (josta sai lisänimekseen Torqvatus), oli konsulina latinolaissodan aikana kuoleman uhalla kieltänyt kenenkään antautumasta kahdentaisteluun vihollisten kera. Hänen oma poikansa, vaadittuna, ei tätä kieltoa totellut, vaan taisteli erään latinalaisen päällikön kera, jonka hän voitti: siitä syystä antoi Manlio mestata poikansa, vaikka kansa hänelle armoa rukoili. — Kamillus, ehkä oli maanpakoon ajettuna, kokosi Roomasta Gallialaisia paenneet kansalaisensa ja, tultuaan Roomaan diktaatoriksi määrätyksi, pakotti entisen gallialaisen Brennon lakkaamaan Kapitoolion linnaa piirittämästä sekä sitten löi tämän kokonaan ja toi Roomalaisilta voitetut sotaliput takaisin.

V. 831-832. Tässä tarkoitetaan apen J. Caesarin sotaa vävyänsä Pompeijoa vastaan. Caesar läksi tähän sotaan Galliasta (nyk. Ranskanmaasta) Moneekon (nyk. Monakon) linnasta yli Alppien vuorten; Pompeijus taasen kokosi joukkonsa Itämailta.

V. 837-838. L. Mummius, "Akhaikus" (= "Akaijalainen") kunnianimeltään, jota t.p. tarkoittaa, voitti Kreikkalaiset Korinthon luona sekä lopetti Kreikan valloituksen samana vuonna, jona Karthago hävitettiin (v. 146 e.Kr.).

V:ssä 839-840 tarkoitetaan luultavasti Lucius Aemilius Paulusta, joka kävi v. 218 e.Kr. sotaa Illyriassa ja Kreikassa. — Aeakus oli Akhilleen isä.

V. 842. Kato oli siveydestään, opistaan, sukkeluudestaan sekä isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen. — Tämän Katon samaniminen ja samanmielinen jälkeinen surmasi itsensä Utikassa, Pohjois-Afrikassa, kun Rooma muuttui tasavallasta yksivallaksi.

V. 843. Grakkhon nimeltä mainitsee Rooman historia 4 kuuluisata miestä; näistä Tiberius ja Cajus Grakkhus sai surmansa siksi, että he puolsivat sorretun, köyhän kansan oikeuksia.

V. 844. Scipiot, Varhempi ja Myöhempi, olivat kuuluisia sotapäälliköitä Puunilais-sodissa, joista Myöhempi hävitti Karthagon. — Molemmat olivat jaloja luonteeltaan.

V. 845. Fabricius, kohtuullisesta elämästään etevä Roomalainen, jota Epiron kuningas Pyrrhus koki turhaan sekä säikyttää että lahjoella; Pyrrhon sanotaan siksi lausuneen: "Ennen aurinko kääntyy radaltansa, kuin Fabricius rehellisyydestään!" — "Serranon" (= "Kylväjän") lisänimen sai Attilius Regulus sentähden, että hän oli parhaillaan kylvämässä, kun lähettiläät hänet kutsuivat diktaatorina (itsevaltiaana) Rooman tasavaltaa hallitsemaan. — Jouduttuaan Karthagolaisten vankeuteen, lähettivät nää hänet Roomaan rauhaa hieromaan, sitten kuin olivat häneltä lupauksen ottaneet, että hän palaisi takasin. Roomassa Regulus rauhan asemesta päinvastoin kehoitti sotaa jatkamaan ja palasi lupauksensa mukaan Karthagoon, jossa hän kiduttamalla tapettiin.

V. 846. Jalosta Fabioin suvusta taisteli kerran 396 henkeä ominpäin koko Veijin kaupunkia vastaan, vaan tulivat vihdoin vietellyiksi sulkeuksiin ja surmattiin joka mies.

V. 847. Q. Fabius, lisänimeltään "Maximus Kunktator" (= "Suurin Kuhnustelia"), pelasti Rooman juuri sillä, ettei hän antautunut mihinkään suurempaan, ratkaisevaan tappeluun Karthagolaisten mainion päällikön Hannibalin kera Italiassa, vaan väsytti tätä ja tään väkeä partioretkillään, pienillä kahakoilla ja muonavarojen tuonnin esteellä.

V. 856. Marcellus samoin kuin v:ssä 842 mainittu Kossus sekä Romulus olivat siitäkin kuuluisat, että päällikköinä olivat tappelussa omakätisesti tappaneet vihollisten päällikön ja riistivät näiltä heidän tamineensa, jotka voittajan tuli uhrata "jalona saaliina" (spolia optima) Juppiterille tämän temppelissä Kapitooliolla. — Tämä suuri kunnia tuli vain näiden kolmen äsken mainitun osaksi.

V. 864. "Urohon" (nim. Marcellon) "jälest'". — Tästä alkain puhutaan Auguston nuorena kuolleesta, toivorikkaasta vävystä, Marcellosta.

V:t 894-897 ovat mukaelmia Odysseian XIX, v:istä 562-67, joissa löytyy tämä sanaleikki: sanalla "norsunluinen", kuten Voss selittää, on kreikan kielessä äänellistä yhtäläisyyttä erään toisen sanan kera, joka merkitsee "peijaamista", mutta sana "sarvihikas" on taasen "täyttämistä" merkitsevän sanan lainen. Paitsi sitä on aineellisessakin katsannossa näillä se omituisuus, että silloin kuin sarvi-aine on läpinäkyvää (sitähän on silmäterässäkin), ei norsunluu päästäkkään lävitseen valkeutta, niin — valkea kuin onkin.

V. 901. Kajeta = nyk. Gaeta.

SEITSEMÄS LAULU

Aeneaan saapuminen Italiaan ja hänen vastustajansa.

Ainehisto.

Troijalaiset, haudattuaan Aeneaan imettäjänä olleen Kajetan, lähtevät purjehtimaan ja kulkien ohi loitsijan Circen maan, saapuvat Tiber-virran suulle (l-36). — Lation kuningas Latinus ja kolme ennusmerkkiä tämän tyttärelle Lavinialle tulevasta ulkomaisesta sulhosta (37-106). — Harpyijain ennustus Teukroille pöytien kalunnasta toteutuu, josta Aeneas päättää saapuneensa matkojensa päähän (107-147). — Aeneaan lähetit tulevat Latinon luo; tään hovin komeus (148-191). — Ilioneys pyytää Latinoa Aeneaan liittolaiseksi (192-248). — Latino, nähden Aeneaassa Salliman lupaaman vävyn, suostuu mielellään heidän anomukseensa sekä antaa niin heille samoin kuin Aeneaalle komeat lahjat (249-285). — Juno, havaiten harmikseen Troijalaisten jo pääsneen Italiaan, päättää kylvää, Allekton avulla, sodan syitä Latinolaisten ja Troijalaisten kesken (286-340). — Allekto vimmaa ensin Latinon puolison Amatan raivoon (341-403), sitten, tullen Ardeaan ja tekeytyen vanhan papittaren Kalybeen näköiseksi, saattaa unessa Turnon sotaraivoon (404-474) ja vihdoin saattaa Askanion haavoittamaan Tyrrheon tyttären Silvian kesyn hirven, josta syntyy tappelu Tyrrhenilaisten ja Troijalaisten välillä (475-539). — Allekto, täytettyään Junon tahdon, saa tältä käskyn poistua Manalaan (540-571). — Kansa vaatii Latinoa avaamaan Sodan portit, josta tämä kieltäytyy; Juno itse sen tekee (572-622). — Sotahan varustaiminen (623-640). — Runoilija, pyydettyään haltiain apua, rupeaa luettelemaan Aeneaan vastustajoita, jotka joukkoineen olivat: jumalain ylönkatsoja Mezentius ja tään hyvä poika Lausus, Herkuleen poika Aventinus, jätinmoiset Katillus ja Koras, Vulkanon poika Caekulus, Neptunon poika Messapus, parvensa vertahinen Klausus, Agamemnonin poika Halesus, Eebalus, Ufens, marruvilainen pappi Umbro, Hippolyton poika Virbius sekä varsinki Turnus ja amazoni Kamilla (641-817).

Hoitaja Aeneaan, Kaijeta, sa rantamillemm' oot jättänyt kuollessas ikimuiston; vieläpä nytkin kunnias seutua suojaa ynn' nimes hautasi paikkaa suuressa Hesperiass' osottaa, jos on tuoss' joku arvo. Hautaiset jalo Aeneas hyvin päätettyänsä, 5 haudalle tehtyäns' kummun, sittenkuin syvä tyyntyi aavikko, purjehtimaan läks taas sekä valkaman jätti. Tuulonen kiihoittuu yöks eikäpä matkoa kiellä kuutama kirkas, vaan valost' tuon kimaltain meri hohtaa. Circaelais-maan rantamitsenpa he soutavat ensin 10 lehtojen turmiokkain ohi, joss' rikas Auringon tytti lauluja kaijuttaa yhä, joss' upeoiss' palatseissaan polttavi yön valistukseks keedroa tuoksuavaa ja pirralla helskyttää ylen hienoista kudelmaansa. Täältäpä huokaukset, jalopeurojenkin ärät kuuluu 15 kahletta vastustavain, sydän yölläkin karjahtavaisten; täälläpä harjakkaat siat ynn' ometoissahan otsot raivoavat sekä ulvovat suurien suttenki hahmot, mitk' oli ihmisten näöstään häjy haltia Circe julmilla yrteillä lumonnut pedon muotohon, nahkaan. 20 Ett'eivät jalot Teukrot moisia hirmuja kärsis, ett'ei sais satamaan sekä julmille rantamill' laskis, purjehet Neptunus mukahaisilla tuulilla täytti ynn' ohi lietselän kuohujen, autellen paoss', saatti. Vaan jopa ruskoittaan rupes aava ja kannelta taivaan 25 Koitar kultainen rusovaunuistansa jo loisti, tuulet kun tyyntyivät sekä tuulosen hiukkakin vaipui aivan ja marmorityynellä pinnalla loiskivat airot. Täälläpä Aeneas ulapalta jo aimosan lehdon huomaa. Keskite tään Tiber juoksullaan tyvenellä 30 pyörtehineen nopeoineen, keltaishiekkojen kesken, tunkeutuu merehen; monet äärellään sekä yllään virran rannoillen, uran luo kotiunnehet linnut ilmoa helskyttivät säveleilläns' ja lehdossa lentel. Käskee kumppanejaan kulun muuttaa, käänteä keulan 35 maalle ja riemuiten lask virtaan kalvehikkaasen. Suoppas, oi Erato, kuninkaista ja seikkojen vaiheist', entisestäi Lation tilast', ennenkuin väki vieras ausonilaisillen sai rantamillen esikerran, kerron ja taistelujen ens' alkua mielehen johdan! 40 Neuvo'os, haltiatar, runojaa! Sodan julmasta kerron taistosta kuin kuninkaistakin, joit viha vei veritöihin, Tyrrhenain sotajoukosta, taistohonkin ruvenneesta kaikesta Hesperiast'. Isompain asiain näen juonen; suuremman alan työn. — Kuninkaana jo rauhassa kau'an 45 hallitsi vanha Latinus linnans' ja maans' levohikkaat. Faunon ja laurentolaisen immen Marikan me täänpä kuulemme vanhemmiks. Isä Faunon olj Pikus. Se kertoo sua isäksensä, Saturnus; sä oot suvun varhain alku. Suomasta hän jumalain oli poikaa vailla ja miehen- 50 puolta, kun poikansa kuollunna olj elämäns' kevähässä. Yksin vaan elelee kotonaan tytär aimossa linnass'; hälle kun miehelähän, avioon eht lähtemävuodet, kosjoivat koko Ausoniast', isostai Latiosta hänt' useat, kosioip' ihaninkin kaikista muista 55 Turnus, mainio es'isistään; kuninkaatarpa tuota toivoi saadakseen vävykseen erittäin halukkaasti. vaan kamaluuksilla sen epäjää jumalain monet aanat. Seisoi laakeripuu ylevän palatsin pihamaalla, lehvältään pyhä, arvostettu jo aikoja sitten, 60 minkä Latinus-taaton, kun alkoi linnoa laittaa Feebollen sanotaan omanneen, sen löydettyänsä; siitäpä johti hän myös nimen Laurento-maan asukkaille. Latvahan tään mehiläisparv — ihme on kertoa — tullen kirkkahan taivon tietä ja voimakkaast' tuhutellen, 65 tihjänä istuiksen sekä toistensa koipihin tarttuin oksasta lehväkkääst' alaspäin parv äkkiä laskeis. "Ulkoa päin urohon tulevaksi me näemme", nyt lausuu tietäjä koht', "tuonpäiseltä suunnalta rientävät joukot näihin tienoihin, ison linnan hallitsiaksi!" 70 Paits sitä kun sytyttään rupes soihdullaan pyhäll' uhrit, jolloin juur isän luona Lavinia neitonen seisoi, näyttävät — kauheeta — tään suortuvat ottavan tulta, loistavatkin hamoset kokonaan sähisten palavilta, säihkelevän kuninkaallisen tukkansa kuin jalon kruunun 75 kalleine kivineen: hän keltaisloistossa hohtain huuruten räiskyilee kipenöit' yli kaikkea suojaa. Ihmekkään näyn ennustavan kamaloit' otaksuillaan; sillä he ennustavat osaltaan sekä arvolta saavan kuuluksi tuon, mut kansaa uhkaavan sodan suuren. 80 Vaan kuningas aristettuna entehilt' arpomatempliin läks isän Faunon, joss' salost' Albunean ylävästä neuvoa hän kyselee, joss' suurin lehtojen lähde pulppuilee pyhän veen sekä löyhkää varjossa huokuu. Täält' Italon suku, täält' koko Eenotrilaisien maakin 85 ets epätiedossa neuvoa. Kun papitar tähän kantoi lahjat ja uhrattuin karitsain levitettyjen taljain päällä hän nukkui yön tyveness', odottain unelmoita: ihmehen laillapa hän monet väikkyvät aavehet huomaa, kuuleepi monet äänet ja nauttiipi jumaloitten 90 seuraa, Tuonelankin joellen alimmaiselle haastaa. Täällä Latinuskin isä luotteit' etsien itse nyt sata villaista karitsaa tavan jälkehen uhras; näiden vuodillen kasatuille hän laskihe sitten pitkälleen, kuin kuul äkistään lehikost' ylävästä: 95 "Ällös sie tytärtäs avioon latinaisehen kihlaa, poikani, taikkapa turvai häihin aikomihinne; muu'alta päin vävyt saapuvat, joiden heimo on vievä tähtihin maineemme; näkevätpähän tään suvun lapset hallitsevansa ja kiertyvän jalkojens' alla sen kaiken, 100 kumpaa kiertäess' Okeanoo min päivä on nähnyt!" Näit' isä Faunon oraakkeli-arpoja, yön tyvenessä saatuja neuvoja ei salannut sydämeensä Latinus, vaan jo ne lennellen yli ausonilaisien linnain laajalti kertoi maine, kun Laomedontien heimo 105 kiinnitti ruohoiseen rant'töyrähäsen aluksensa. Aeneas ylipäällikköin kera, kaunis Julus laskeuvat levollen ylevän puun oksien varjoon; laittavat eineitään sekä ruoholle ruokien alle laittelevat nisukyrsiä, — heit' tähän Juppiter johti —, 110 viljasan pöytänsä sitte he täyttävät maan hedelmillä. Syötyä ruokansa muun, kun käskevi heit' osunnainen puutos jäystelemään elon jäännöksen vähäsenki, kun käsin hampainkin nää tarttua rohkenivat nyt uhrinleipihin eivätkä pöytänsä kyrsiä säästä: 115 "Hei! vain täydymmekös jatustaa myös pöydätki?" virkkaa Julus suottaillen, — tämän vainen. Se lausepa kuultu ensinnä vaivoillen lopun tek; ens lausuvan suusta sen isä huomas ja vaikeni Luomasta hämmästyneenä. Kohtapa lausuu: "Terve, o maa, min sääsi mull' Luoja, 120 tervepä teillenkin Troan uskolliset Penaatimme! Täss' koti, täss' isänmaamm' on! Sill' isä mulle Ankhises näitä, — nyt muistan, — kohtalojen salauksina kertoi: 'Muonas syötyä kun pakottaa sua, poikani, nälkä, tultuas oudoill' äärille, pöytiäkin kaluamaan, 125 niin kodin toivoa voit väsyneenä ja siellä sä muista oitis ens' asuntos rakentaa ja ne muurilla kiertää!' Tää olj se nälkä ja tää vihoviimeks ootteli meitä, onnettomuuksillen lopun tehden. Siksipä riemuiten juur auringon yletessä 130 tutkailkaamm', mikä maa tahi ketk' asukkaat ovat täällä, miss' ovat linnatkin, satamast' eri suunnille lähtein. Juppiterin pikarj olkohon tää! Rukouksilla taattoo Ankhisest' anokaat sekä viiniä pöytihin tuokaat!" Näinpä hän lausuttuaan, sitt' tammen lehvällä päänsä 135 kaunistaa sekä paikan Henkeä kuin jumalista vanhinta Maata ja Nymfejä, outojakin tähän asti virtoja myös anelee, Kointähtiä sitte ja Yötä. Troijanki Juppiterii, frygilais-emoaan tämän jälkeen, kumpaa vanhempaans' alimaasta ja taivosta pyytää. 140 Kolmasti selvään täss' isä kaikenvaltias korkeelt' taivaalta jyrähdytti ja välkkyvän, hohtavan kultaa jänkän, järkytetyn kädellään, yläkannella näytti. Tuost' leviää heti pitkin Teukrojen joukkoja maine, päivän joutunehen, jona nostavat aijotut muurit. 145 Kilpaan valmistavat aterjoita ja oivasta enteest' määräävät iloten pikareita ja kruunuja viinin. Juuri kun huominen olj valollaan Koi alkanut maita kirkastaa jokapaikasta, — kaupungin rajat, kansan rannatki tutkivat; täss' on Numikon lähtehen silmä, 150 tää Tiberin kymi on; asukkaat tääll' urhot Latinot. Poikapa Ankhisen valiten sata airutta kaikest' kansasta, lähteä käsk kuninkaan yleviin varustuksiin, saattamahan Pallaan levon tarjousmerkkejä tälle, lahjoja viemään myös uroholle ja rauhoa pyytään. 155 Joutuvat käskyjäns' täyttämähän sekä askelin kiirein lähtevät. Vaan matalall' ojall' itse hän muureja määrää, maiseman perkailee sekä rannalla ens'-asunnoita, leirin laatuhun, hän sakaroilla ja vallilla kiertää. Vaan jo Latinoin tornien huippuja, päätettyään tien, 160 suojiakin näkevät sekä astuvat linnahan miehet. Poikaset kaupungin edustalla ja kukkea nuoruus harjottelei hevosilla ja tuhkassa vaunuja ohjaa; jäykkiä jousia nuo virittää tahi norjia käellään peitsiä paiskovat, nää kehottaa kisajuoksuhun, taistoon: 165 ennalta ratsastaen hevosella kun kertovi airut hallitsiall' ikävanhalle vankkoja miehiä tulleen, outoja vaattehiltaan. Tää suojihin kutsua käskee; valtio-istuimell' its' istahtaapi hän sitten. Suuri ja aimohikas, satapatsahinen hovi jylhä 170 olj mäell' linnan, — laurentolaisen Pikon palatsi, arvokas puistoistaan, pyhityksestä es'-isienki. Täälläpä valtansa saada ja ensin vitsansa nostaa hallitsiain oli määränä; tää hovinaan oli templi, tääll' aterjain pyhät paikat; teurastettua oinaan, 175 tääll' isät istumahan yhä pitkiin pöytihin käivät. Myöskin muinaisten isien rivittäin kuvat vanhat ceederist' tääll' olivat, Italus isä ynnä Sabinus, viinin kylväjä, jonk' kuvan all' oli koukero sirppi, ukko Saturnus ja Januksen kaks'otsanen patsas, 180 seisoivat etehistössä muinaiset kuninkaatki, jotk' isänmaataan puollustaess', sodass' surmansa saivat. Paits sitä olj aseheit' templin ovipielillä paljon, kiipperät kirvehet riippuivat sekä voitetut vaunut, töyhtötkin kypäräin sekä porttein kookkahat teljet, 185 peitset ja kilvet, myös sodass' saadut laivojen keulat. Auguri-valtikkaa piti istuen, lyhvähän mekkoon verhounneena, vaan vasemmallaan kilpeä kantoi orhien hiltijä Pikus; tuot' avioks halutessaan, koskien kultasin lehvinehen sekä myrkyllä muuttain, 190 loiht' tikaks Circe ja tuon sulat kirjaili värikkäiksi. Templissä täss' jumalain sekä es'isien lavitsalla istuen Teukroja luokseen suojihin käski Latinus; sitten näin sisähän tuleville hän tyynenä lausuu: "Dardanidat sanokaat, — mehän tunnemme niin kotimaanne 195 kuin suvunkin; siis tiettyinä tuletten ulapalta —: mik' on asjanne? Tai mikä syy alukset, mikä puute niin monien merien läpi vei teit' Ausoni-rantaan? Tien erehdyksestäkös vai myrskyjen heittona tänne, — jot' usehin merimiehet kärsiä saa syvängöllä —, 200 virran rannoillen tulitten, satamaan pysähdyitte? Älkäte peljätkö vierailuu Latioss' eli kansaa kummastelko Saturnon, mi laitta ja kahlehitt' tyyn' on, alttihist muinoisen jumalan pysyen elinlaissa. Muistanpa vielä, — vaikk' ajan vuoks jotenkin hämärästi —, 205 ukkojen Aurunkkomaan hokeneen, ett' tienoita tältä syntynyt Dardanus olj Frygian varustuksill' ast' tullut thraakialais-Samohon, jota nyt sanotaan Samothrakeks. Täältäpä lähtenehen Korython, min Tyrrhenien maast' taivaan tähtihikkään hovi kultanen istumellensa 210 ottaa; näin jumalain sekin kartutti alttarijoukkoo." Lausunut olj; vaan Ilioneys puhett' tään täten vastaa: "Oi kuningas, Faunon jalo taim', ei synkeä myrsky saattanut turvaumaan meren heittona maihinne meitä, eikäpä tähtönenkään tahi rannikko harhahan vienyt: 215 vaan tahallamme ja tarkottain tähän kaupunkihinne läksimme maanpakolaisina vallasta, min näki muinoin suurimmaksi Olympon huipulta nouseva päivä; Juppiter on sukumm' alkuna; Juppiter Dardanon kansan es'isä on; kuningas, tuo Juppiterin sukulainen, 220 Troijan Aeneas ovilles on laittanut meitä. Mimmoinen kamalasta Mykenesta puhkesi myrsky Troijan maan ylitsen, mill' onnella kumpikin puoli, Euroopan sekä Aasian maanosa, törmäsi yhteen, tietty on, vaikk' urannoill' erottais ketä keskellä neljän 225 vyöhykkeen värin päivän polttama autio vyöhyt. Tuostapa tulvasta niin usean vaeltain meren kautta etsimme suojaa pient' isänmaan jumalille ja rantaa rauhaisaa sekä kaikkien omaa, vettä ja ilmaa. 230 Emmepä maallenne oo häpeäks' eik' heikkone teidän main', ei semmoisen teon kunnia raukene koskaan eik' Ausonit laskenehens' kadu Teukroja maahan. Aeneaan kautt' onnen ma vannon ja myös käden vahvan, koetetun niin levon aikana kuin sodass' ynn' asehissa, 235 ett' useat ovat kansat (meit' älä halveksi, joskin ensinnä kannamme rauhan nauhoja, nöyrästi pyytäin!) meit' ovat liittoonsa halunneet, anoneet monet kansat. Vallallaan jumalain mut Luoma on maitanne meitä käskenyt etsimähän. Täält' Dardanus syntynyt on, näet; 240 tänneppä vaativi, käskyillään pakottaapi Apollo tyrrhenalais Tiberin, Numikon pyhän lähtehen luokse. Pait sitä muinais-onnemme pieniä lahjoja sullen hän lähettää, pelastaa min Troijan liekistä voitiin. Tästäpä maljasta Ankhises isä alttarill' uhras; 245 tää Priamon puku olj, kun sääntöjä hän tavan jälkeen kansoill' laati; hän suo pyhän kruunun ja valtikan ynnä vaatteita, töit Ilion naisten." Ilioneyn puhuessapa näitä, Latinus nyt katsoo tuijottaa ajatellen ja istuu liikkumatonna, 250 katsetta kääntäen sinne ja tänn'. Ei purppura kaunis hallitsiaan teho eik' teho valtikkakaan Priamon niin, min vert' tyttärens' harkitsee avioita ja häitä, min vert' arpaakin Faunon sydämessänsä miettii: tässähän tarjotahan vävy tuo etähäisestä maasta 255 lähtenyt Salliman kautt', samanlaisella arvalla valtaan kutsuttu; tään hoetaan suvun kunnoltaan eteväksi koituvan, myös koko maankin ett' anastaisi se kerran. Vihdoin näin iloten nimes: "Ennettä, aikomustamme auttakohot jumalat! Mitä, Troijan mies, anot, suodaan; 260 lahjoja halveksi en. Ei johdattaissa Latinon teilt' ole puuttuva maan lihavuus eik' aartehet Troijan! Tulkohon Aeneas, jos meitä hän niin himaroitsee, jos haluaa tutuks tulla ja kutsuttaa toveriksi, tulkohon, älköönk' ystävän kasvoja hän varoelko! 265 Rauhamm' on tehty, kun vaan kuninkaan kätehen käten' yhtyi. Nää kuninkaallenne vastaukseks takasin te nyt viekää! On tytär mulla, jot' ei avioon oman maan asukkaalle antaa suo isänmaan monet temppeli-arvat ja taivaan ihmehet; ennustavat vävyn saavan maast' etähästä, 270 jäävänkin Latioon tähän; nää suvullaan ovat meidän arvomme tähtihin vievät. Sen juuri ma vaativan Luoman tuumailen sekä suon, jos mieleni oikean arvaa." Näin nimes, sitt' orihit koko joukollen valikoi, joist' uhkeina kolm'sataa tallissa korkeass' seisoi. 275 Kaikille Teukroillen heti käskevi sarjassa johtaa purppurahan, koruloihin verhotut sukkelasääret. Näidenpä rinnalla riippui kultaiset koristukset; kullasta loistellen nuo kultaa keltasta järsi. Aeneaallen poiss' olevall' luvataan parivaunut, 280 liekkiä huohottavat hevot, aetheri-heimosta siinneet, noitten laatua, joit' isältään salahan oli Circe loihtija vaihdokkaast' emäst' siitätellyt sekalaisiks. Näinepä lahjoineen ja Latinon viestine ratsain Aeneadat palajaa kopeoina ja rauhoa tuovat. 285 Vaan kas! taas palaten tuli Inakholaisesta Argost' Juppiterin tyly puoliso, kulkien ilmojen teitä, kun ilosen näki Aeneaan sekä Teukrojen laivat seelt' etähältä, Sicilian saaren Pakhynosta saakka. Suojia laitettavan näki, luotettavan jo nyt maahan, 290 laivatkin hylätyiks. Pysähtyi surun katkeran tuntein. Päätänsä hän pudistellen näin sydämestänsä lausuu: "Haa, vihattuu sukua'! Frygilaisten Sallimallemme vastaist' onnea! Hukkuikos Sigeon ketoloilla, sainko sen vankeuteen otetuks? Onk' syttyen Troija 295 miehiä kärventänyt edes? — Siis tulen kuin sotajoukkoin keskite löysivät tien. Kai tenhoni uupuen vihdoin luopus' ja hylkäisin vihan ankaran kyllästyneenä? Rohkeninhan isänmaast' ajetuita ma seurata suuttuin kautt' ulapan, pakolaisia vainotakin ulapalla! 300 Tenhotta on maan, taivonki voimat Teukroja vastaan! Mink' mua voivat Syrtit, Scylla ja laaja Kharybdis auttaa? Pääsiväthän Tiberin haluttuun joen uumaan, huoleti myrskystä kuin minustai! Lapithain tylyn voihan kansan Mars hukuttaa; jumalain isä itsekin myönsi 305 muinaisen Kalydonan Dianan kostojen uhriks. Syy Lapithain mikä tai Kalydonan olj kärsiä tuota? Vaan minä Juppiterin jalo puoliso koettelematt' en jättänyt oo niitäkään: mink' voin poloinen? Mihin kaikkeen käännynki, vie yhä Dardano voiton! Ell'ei ole kyllin 310 tenhoni suur, niin noit' anon auks, mitä jäänyt on vielä: jos en voi jumaloita ma voittaa, taivutan Tuonen. Olkoon, ett'en ma voi Lation heit' estellä mailta, Sallittu ett' on järkähtämättä Lavinian nainti, vaan hidastuttaa, viivyttää nää seikat ma saatan; 315 vielähän kumpaisen kuninkaan voin vainota kansaa! Täll' omiens' telotuksella yhtyköhön vävy appeen! Teukrojen kuin Rutuloin veri huomen on lahjanas, impi, kaasonas on sodan haltiatar! Ei vain tytär Cisseyn raskaana tulisoihdusta synnyttänyt aviossaan 320 tulta; on toinen Paris sekä tuommoinen Venuksellai poika ja taas kamalat tulet uudessakin Pergamossa." Niin pian kuin nimes nää, hän julmana laskihe maahan; kutsui Syöjättärein sisaren, surun tuovan Allekton mantuhisest', umeast' asunnosta, joll' on sodat julmat, 325 vainot ja viekkaudet, tuhokkaat tihotyöt sydämellä! Inhoo tuot' isä Pluto ja inhoavat Manalanki siskot hirviötä: niin tihjähän muotoa muuttaa, niin kamalat ovat kasvons' ja niin kähykyistä se kiehuu. Tuotapa kiihoittaa sanoillaan, täten lausuen Juno: 330 "Teeppäs palvelus tää minullen, Yön tuottama tytti, tää työ, että mun kunnia murtumatonna ja arvon' järkkymätön ois eik' avioihin voisi Latinon yhtyä Teukrot eik' asettuu Italoin rajallenkaan. Voithan veljetkin yks'mieliset taistohon saattaa, 335 voit sytyttää vihaliekkeihin kodit, suojihin ruoskat voit, Manalan tulet pistää; on tuhannet nimet sulla, niin monet keinoski on vahingoittaa. Keksipä juoni, rikko'os solmittu liitto ja kylväös sie sodan syitä; nuoriso tahtokohon, halutkoon sotahan, ruvetkoonki!" 340 Siitäpä Syöjättären mujuloitaan täynnä Allekto ens Latioon, Laurenton korkeahan tuli kansan valtian linnahan ynnä Amatan tyynehen suojaan; tuotapa puuhaavaa Teukroin tulon, Turnonki häitten tähden tuskottivat useat naishuolet ja harmit. 345 Tummista hiuksistaan tähän haltiatar jopa kärmeen heitti ja rinnan luo sisällen povehen tämän peitti, että hän raivoten hirmullaan pelottais koko perheen. Tuo pujahtain pukimen välihin sekä patjahan rinnan, koskemataan vähintään matelee sekä hourivan pettää, 350 muuttaen myrkylliseks sydämen; kyy kaulassa muuttui kultaiseks isoks renkaaksi tahi pitkäksi nauhaks, kietoupi hivuksiins', jäsenilläkin liukkahast liikkuu. Vaan kunis ens hivurutto se, tarttuen kyyn mujuloista, tuntonsa turtuttaa sekä luillen tuo tulehduksen, 355 eikäpä henk' koko rinnassaan viel' syttynyt liekkiin, leppeämmin nimes hän, valittain emojen tavan jälkeen tyttären vuoksi ja myös frygilaisten häittenki tähden: "Troijan maanpatollenko Lavinian suot avioksi, oi isä? Eik' tytärtäs, eik' itseäs sull' ole sääli? 360 Etkö sä äitiäkään sääl, min ens tuulella jättää, pois merellen paeten, tytön vieden, se vilpikäs herja? Eik' Troan paimen näin Lakedaimonihin pujahtainnut, Ledankin Helenan eik' Troijan linnahan vienyt? Miss' omatuntosi on? Miss' entinen heimosi huoli, 365 Turnollekin sukulaisille niin monest annettu toive? Maasta Latinoill' oudosta jos haetaan vävy, jos tuo varm' on ja jos isän Faunon huolettavat sua käskyt: kaikenpa maan, mikä on erällään erinäisenä meidän vallasta, vierahaks katson; tuot' osottaa jumalamme. 370 Turnonki on, jos tutkitahan suvun ens perijuurta, Inakhus, Akrisius isinään, sukuns' alku Mykene." Turhaan tuhlattuaan nämät lausehet, kun hän Latinon huomaa vastustavan, kokonaan sisälmyksihin hivuu kärmehen myrkkysä rutto ja valtaa tään kokonansa: 375 silloinp' onnettomin kamaloitten raivojen alla hulluna riehuu pitkin kaupunkia rajusasti. Lentäen niinkuin hyrräkin koukkuisan kepin alla, kun sitä kierryttävät pojat ympäri huonetta tyhjää, innolla leikiten, suuressa kierross'; se hyrräten kiertyy 380 kiepoitettuna nauhalla: tuotapa pienosten joukko ymmärtämätt' imehtii sekä hyrrän lentoa katsoo; vauhtia läimäykset enentää: tuot' ei hitahammin juosnunna hän läpi kaupungin sekä julmien kansain. Vieläpä metsiinkin, nimittäin sitä taiaksi Bakkhon, 385 raskaampaan rikokseen ruveten sekä hullummaks tullen, kiitää, tyttären siell' lehokkaihin vuorihin kätkee, Teukroin ett' aviost' hänet estäs ja häät hidastuttais. "Bakkhus ohoi!" — hän kirkuen ansainneen tytön yksin huutavi sun. Sun kunniakses hänen pehmeät thyrsot 390 ottavan, sull' tekevän kisajoukot ja hoitavan hiuksens, kertovi maine; nyt raivon vimmoamat emot tempaa mielissä yht'aikaa sama hulluus, lähteä ko'ista. Hyljättyään kotins', ulkona häiläsivät hajahapsin. Vaan muut kirkuillen ulinallansa täyttävät ilman; 395 turkiksiin puettuina he kiehkurasauvoja kantaat. Itseppä keskessä hän kulettaa pikisoihtua riehuin, laulaen tyttärelleen sekä Turnolle häärunoloita; rauhattomin verikatsehin vilkkuillen äkist huutaa kirkuen: "Voi, emot! Ketk' Lation vain naisia ootte: 400 säälii jos kenenkään sydän tuntehikas katalinta vainen Amataa, jos emon oikeuden suru vaivaa: päästäkäten tukan nauhat ja raivous-tanssihin käykäät!" Näin läpi korpien kuin petojen lymypaikkojen kesken Allekto kuninkaatarta Bakkhon vimmalla vaivaa. 405 Sitten kuin näki kyllin kiihyttäneen aluks raivon, mullistaneensa Latinon aikehen kuin koko perheen: oitis haltiatar häjy tummilla siivillä täältä lähtee urhokkaan Rutulon varustuksihin, — mitkä akrisilais-Danaen sanotaan väelleen rakennelleen, — 410 joutuhun leyhyttäin Eteläll'. Isät Ardeaks ennen paikkaa kutsuivat: "Suur Ardea" on nimens' nytkin, vaikka jo suuruus men'. Ylevissä sen suojissa Turnus nautti jo parhaillaan sydän yön miel'tehtosta unta. Päähänsä Allekto häjyt kasvot ja hirveän hahmon 415 riisti ja muuttihen tuost' ijäkkään akan muotohon; otsan kurttuihin rumihin rypistäin, pani valkeat nauhat harmaihin hapeniins; pään seppelsi sitt' olivilla; Junon temppelin on papitar Kalybe olevinaan. Näin nimeten näkyviin hän nuorelle miehelle astuu: 420 "Turnus, oisitko niin monet vaivat tuhlannut hukkaan? Sietäsitkös Teukroin pakolaisten valtios kiertää? Kieltävi sult' avion kuningas, sodan kautt' haetutkin myötähiset: etämailt' haetaan Lation perillistä. Mennös, pilkattu, torjumahan vast'mieliset vaarat, 425 pelmuta Tyrrhenin kansat, Latinoille lepo tuota! Näitäpä sullen mun, makasit kun yön tyvenessä, ilmoittaan its kaiken voipa Saturnia käski. Siispä sä uljaasti sotahan väki valmista, taistoon linnasta lähtemähän, frygilais-päämiehine polta 430 kaunistetut alukset, jotk' laskivat sorjahan virtaan! Tään jalo taivahisten väki käsk. Kuningaski Latinus jos epäjäis avios eik' huolisi käskyjä kuulla, vihdoin huomatkoon, kokekoon Turnon asehissa!" Nuoripa mies papitart' ivaten näin vuorohons alkoi 445 vastaamaan: "Tiberin urahan alusten tulemasta ei, kuten sie otaksut, vihi kuuluvistan' ole jäänyt; moisia hirmuja mull' älä syöttele; eip' ole meitä unhottanut kuninkaallinen Juno. Vaan sua vanhuuden höperyys, äkinnäis tapauskin 440 turhaan huolilla, oi emo, vaivaa; — tää, kuningasten aikoess' otteluhun, papitart' tekokauhuin peijaa. Huolenas on jumalain kuvat, temppeliensäkin hoito; vaan sodass' ottelevat urohot sodast', rauhasta säätkööt!" Näistäpä lauseistaan vihan liekkihin leimaht Allekto. 445 Mut puhuvan, urohon jäsenet äkist ottavi hirmu; silmänsä tyrmistyvät: niin Raivotar kyist' uhiseepi, niin oli muotonsa hirmuinen. Tuo silmiä kiertäin säihkyviä, hitahaista ja haastamahan yrittäivää muuta, sen esti, kaks kärmettä kiskaltain nivuksistaan, 450 ruoskillaan sivahutti ja nää lisäs raivoavaisna: "Oon se, jot' vanhuuden höperyys, jota heikkous myöskin hallitsiain käetess' sotahan kamaluuksine peijaa. Katsos näit'! — Olen Raivottarein sisaruksien seuraa, mie käsissäin sodat, surmanki kannan." 455 Miehyttä kohti hän näin nimeten tulen viskas ja oiti mustan kiiltelevät sytykkeet kytevät sydämess' sen. Hält' unen katkaisee iso hirmu ja luit', jäseneitä, pitkin ruumistakin hikitulv' valelee. "Tamineeni!" hurjana huutaa, näit' hakien sijaltaan, kamarista. 460 Riehuu taistelun kiihko ja turmiokas sodan hulluus, varsinkin viha; aivan kuin risuvalkea, koska suurella räiskeellä viriää vask'kattilan alla, nestehet kun yli kuohuvat kiehuin, kun vesihöyry kiehuilee sisässään sekä vaahtoilee yli reunain; 465 ei patahan sovi ves', mut mustana huuruvi ilmaan. Rauhan rikkonehen Lation kuninkaan tykö lähtöön nuoria urhojahan komentaa, varustautuen käskee suojella Italiaa, rajalt' torjua pois vihamiehen; vertahisen olevans' molempain, Teukroin ja Latinoin. 470 Kun oli lausunut nää, jumalill' lupauksia tehnyt, toisiahan sotahan Rutulot jopa yllytti kilpaan. Tuotapa viehättää jalon muotonsa ryhti ja nuoruus, es'isät tuot' kuninkaat, tätä taas käsi kuulusa töistä. Silloin kuin Turnus Rutuloit' uromielellä täyttää, 475 Allekto Teukroin luo stygilaisilla siivillä rientää, uusine vehkeineen tähystäin tilan, miss' soma Julus rannalla pyytämäss' olj satimilla ja joutsella riistaa. Koirihin tääll' äkistään rajun raivon Kokytian neito laittaa, koskettain otusvainulla kuonohon näiden 480 hirveä vainoamaan tulisesti; se ensinnä syynä vaivoihin oli, tää sotahan väen kiihytti mielet. Löytyipä jalonmuotoinen, isosarvinen hirvi; temmattuaan emän nännistä, hirveä Tyrrheni-poikuus syötti ja Tyrrheus isä, jonk' kuninkaan oli karja 485 hoidettavissa ja laajoill' laitumill' uskottu kainta. Käskyjä tottelevaa sisar Silvia hellästi varsin kaunisti, kierrellen tämän sarviin kiehkurat sorjat: hänp' elukkaa suki myös vesin puhtahin huuhdeltuansa. Tottunut tuo sivelyyn, emäntänsäkin pöydästä ruokaa 490 saamahan, metsissä kuljeks, vaan takasin palas yöksi myöhään itsestään kodin tuttuihin veräjöihin. Metsästäväisen Julon raivosat koiratpa tuota vainosi harhoavaa, kun uimahan virtoa myöten olj osunut sekä rannan ruoholla hellettä poisti. 495 Itsepä Askanius, haluten ylistyst' erityistä, käyrällä joutsella nuoltansa tähtäs eikäpä käeltään harhoavalt' apu haltian puuttunut, vaan suhahtain tuo vinhasti tunkeusi läpi vatsan kuin sisälmysten. Mut elokas satutettuna tuttuhun riens kotisuojaan, 500 huudellen navettoon tuli, joss' ometan verissänsä täyttääpi valituksilla aivan kuin avun pyytäis. Yhtenen lyötyähän käsiään ens Silvia sisko kutsuu auttamahan sekä tuimia miehiä huutaa. Hällen (sill' lymys tyynissä metsissä tuo häjy rutto) 505 äkkiä auks tulevat: tää kärvettyneen karahkan, mut tuo aseheks toi raskaan pahkurarangan: min vainen sai käsihin kukin, sen viha nuijaksi tek'. Väen kutsuin Tyrrheus, tammea nalkkine kuin ajetuin parahillaan neljäksi halkaisi, vihastuin kovin tempasi kirveen. 510 Vaan häjy haltiatar, lymystään vahinkoon sopivaksi nähtyähän ajan, nous ometan katollen ylevälle; harjalta tää hätämerkin suo sekä Tarttaron äänen käyrällä torvellaan torahuttaa, jost' koko lehto äkkiähän vavahtui sekä raikuivat salokorvet. 515 Kuulipa tuon Trivian järv kauas, kuulipa Narin virtaki valkoinen rikinve'estä, Velinonki lähteet; tuost' arastuin emot painoi rintahans' poikasiansa. Silloin äänellen, min hirveä soi sotatorvi merkiksi, rientävät temmattuaan aseheks kuka minki 520 joutuhun maanmiehet urokkaat; myös Troijanki miehet Askanioll' avonaisesta leiristä lähtevät auksi. Laitetahan sotarinnat. Eikäpä taistella enään maan tapahan kovin nuijin ja kärvennetyin karahkoinkaan: kaks'teräkirveellä sotivat sekä laajalti musta 525 seisoo miekkojen paljastettujen joukko ja aseet, päivän paisteessa kajastain valon pilvihin, kiiltää: niinkuin aalto kun ensin tuulella vaahtoell' alkaa, vaan vähittäin meri yltyy, aaltoja ain' ylemmäksi nostaa, pohjankin perukast' kunis pilvihin töytää. 530 Nuoren miehenpä tuoss' eturinnasta viuhuva nuoli, — Tyrrheon vanhimman pojan Almon —, jo kaatavi; sillä kulkkuhun kiinn' osui surman nuoli ja ääntimen kosteen tien tuo sulki ja hentosan vei elons' hurmehellansa; ympärillään urojen monet ruumiit, vanha Galaesus 535 kaatui, rauhan kun vuoks välihin läks: mies mitä hurskain tää oli, ausonilais maa-konnuiltaan mitä rikkain. Lammas-kaatraa viis oli hällä ja viis oli laumaa laitumillaan sekä myös sadall' aatralla kynnätti maata. Näinpä kun taistellaan tasa-onnella kenttiä pitkin, 540 voimakas Syöjätär täytettyään lupauksen, kun taiston sai veriseksi ja miestapot kuin myös tappelut alkuun sai, Hesperian jätti ja taivaan ilmojen kautta kulkien, Junolle voittajan ilkkuvall' äänellä lausuu: "Näets' jopa aikahan sain rajun riidan tappelun kautta! 545 Koetappa taivuttaa sovintoon sekä liittoja laittaa, Teukroja kasteltuain Ausonian hurmehen vuolla! Vieläpä teen tämänkin, jos mulle on tahtosi tietty: taisteluhun rajakaupungit kavaluudella saatan, mieliä yllyttäin sodan turmiokkaan ikävällä, 550 ett' ylen ympäri rientävät auks; asehill' arot täytän." Junopa virkki: "Jo lii'aksikin petost' on sekä kauhuu! Saatuna on sodan syyt; käsikkäin asehill' otellaan jo. Jop' asehet veristää veri, jotk' käsihins' osauntui. Tämmöiset aviot sekä moiset viettäköhöt häät 555 kuuluisa Venuksen suku, its' kuningaski Latinus! Ei sua sallinut oo ylä-ilmoissa vapahasti liikkumahan isä tuo, joka suuren Olympomme johtaa. Lähteös täältä! Ma, jos jotakin jäis työkseni vielä, itse sen toimitan." Nää sanat hälle Saturnia lausui. 560 Tuopa nyt kärmeistä sähäväiset siipensä nostain matkustaa Kokyton majahan, ylä-ilmasta lähtein. On kesk' Italiass' sija, juurella tunturivuorten kuuluisa, perin laajaltikin myös mainehelt' tuttu, Amsankton noro; tihjöill' oksilla tuon joka suunnalt' 565 ahdistaa salon synkeä seinä ja keskellä pauhaa paaterojen kurimuksissa, vääntehiss' ärjyvä koski. Täältäpä näytetähän Manalan kamalan kidan reikä, onkalo hirmuinen, joss' ammottaen syvä jurmu Hornan ruttohiset avajaa kidat: Raivotar peittyi 570 ilkein voiminehen tähän, taivon ja maan kevennykseks. Silläpä aikaa mut kuninkaatar Saturnia saapi täydelleen sodan alkuun. Paimenten koko joukko syöksevi kaupunkiin sotarinnasta, lyötyjä tuoden, poikasen Almonen, verisenki Galaesuksen hahmon; 575 pyytävät hartaasti jumalain ja Latinonki turvaa. Läsn' oli Turnus myös käräjöidessä; hän palon, murhan kammoa kartuttaa: Troalaisia kutsutuks valtaan, etsittävän frygilais-suvun häit', ajetuks pojes itsens'. Joiden haltiokkaat emot Bakkholle tanssien metsät 580 tiettömät harhoavat (sull' ei nimi ollut Amatan arvoton), nyt kokohon tulevat sekä pyytävät sotaa. Raivohon hurmaunneet heti vaativat taistoa julmaa kaikk' jumalain sekä Salliman ennusmerkkejä vasten. Joukossa seisovat luon' asunnon kuninkaansa Latinon. 585 Hän epäjää kuni liikkumaton merikallio heitä; aivan kuin merikallio, tullessa ankaran myrskyn, ympärillään tuhanten kohaellessa kiivasten aaltoin, kestävi pohjallaan: karit, vaahtosat louhetki turhaan luonansa pauhaavat, revitäänk' kupehiltansa haura. 590 Vaan kun ei enähän hän voinunna hullua mieltä voittaa, kun asiat kävivät kuten Junon olj tahto: taivaasen, jumaloihinkin vetoen isä vahvaan, ääntää: "Väistymme Luomalle! Meidät jo vie rajuilma! Itsepä nää rikokset verin syntisin saatte te maksaa, 595 hurjat! Syytäs on, Turnus, tää! Saat hirveän koston: kerranpa viel' lähestyt anomuksillas jumaloita! Sill' olin saanunna rauhan ja täys menestys isänmaall' olj: nyt edes kuollakkaan levoss' en saa!" Lausuttuaan näin sulkeutui palatsiinsa ja asjoillen menons' antoi. 600 Hesperilais-Lation tapa olj, jota albanilaiset linnat katsoivat pyhäks; tuotapa mahtavin Rooma nyt pyhittää, kun, lähteäkseen sotahan, varustaikse, josko se hankkeutuu sodan turmion Getojen maahan siirtää, Hyrkaniaan ja Arabiahan tahi lähtee 605 Indiahan, Koin puolehen, tai sotalippuja saamaan Parthien maalta. On kaks Sodan porttia (tää nimenään on), — nää ovat uskollen pyhät kammosta kauhean Martin: näit' tuhat vaskista telkeä, rautaissulkua sulkee lakkaamatt'; eik' vartia Janus portilta poistu. 610 Nuopas, kun isill' on sotahan totinen halu käydä, vyöhön Gabinon, Kvirinuksen levättiin puettautuin, itse konsuli vonkuvat portit auk' avajaapi; taistohon kutsuu hän, jota kutsua nuoriso seuraa; yhtenen vaskiset torvetki raikahuvat sulavasti. 615 Näinpähän Aeneaan urohille Latinoa sotaa julkasemaan haluttiin sekä aukomahan sotaportit. Taattopa koskea kielsi ja kääntyen pois pakeneepi julmaa tointa ja kätkeytyy pimeään pakopaikkaan. Taivolta liihottain jumalain kuninkaatarpa silloin 620 portteja töytäisi kädellään; saranoilta ne vääntäin, näin sodan rautaiset jo Saturnia murtavi portit. Riehuu Ausonia, tuo tyyni ja rauhakas ennen. Jalkaisin sotahan osa aikoo, toinenpa telmii korkeena pölyttäin ylevill' orihillansa; kaikki 625 pyytävät aseita. Silokilvet ja kiiltävät nuolet voiteli ihralla yhdet, kun muut hihoi kirvestä sieraan: hauskaa kuunnell' on torvien ääntä ja lippuja kantaa. Viis hyvin vaurasta kaupunkii asekkaita nyt laittoi aikahan määrättyyn: Tibur ylpeä, vahva Atina, 630 Ardea, Krustumeri sekä Antemnae torikaski. Valmistetaan tukevat pääsuojat ja varvikkokimpun punoovat pajuloist'; osa vaskesta haarniskat takoo, säärystimet sileät tekevät vanuvast' hopeasta. Vannahan täällä ja sirpin kunnia, tuoll' koko aatran 635 rakkaus poistui; liesillä karkasevat isäns' säilät. Kuuluu toitaus nyt; jopa käy sodan merkki, parooli. Tää kypärän majastaan hoputen haki, tuo ikenensä korskuvat saatettuaan hevot, kilven ja kolmenki kerran kullatun pantsarin otti ja taattavan säilänsä vyötti. 640 Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, alkaen laulaa, ket kuninkaat sotahan kävivät, kutakin kenen joukot seurasivat ketoloit' tihittäin, mitä miehiä silloin Italon kaunis maa vihannoi, kiils mist' asehista! Sillä sen muistatten, jumalattaret, mainita voitte: 645 meillepä tunkeus tuskin mainehen himmeä haimi. Ensin Mezentius, tuo jumalain ylenkatsoja julma, joukkonsa valmistain, käi Tyrrhenon rannalla taistoon. Vieressä poikansa olj Lausus, jota ei ihanampi ollunna kenkään, paits Laurentosta muotoa Turnon. 650 Lausus, tuo hepojen masennuttaja kuin petojenkin pyydysmies, Agyllinan linnasta saatua turhaan toi tuhat miest': ois tään pitänyt paremman isän saada käskyjä kuulla, — Mezentius ett'ei ois isäns' ollut. Voittosin sitt' orihin sekä kiehkuraltaan komeoine 655 vaunuineen kedoll' ylvästää Herakles-uron poika, kaunis Aventinus, suku-merkkinä kilvellä mill' on käärmeitä satakunta ja käärmetten kiertämä Hydra; auringon valohon papitar hänet synnytti Rhea vuoren Aventinon salomaiss' salavuoteudestaan, 660 — nainen, mi yhdistyi jumalaan, kun Laurento-seutuun, surmattuaan Geryon, tirynthinen voittaja saapui, kun pes Iberian härkiä tyrrhenolaisessa vuossa. Nää sotahan varustautuvat peitsin ja hirvein keihäin; pyörein taistelevat tikarein ja Sabellien piikkein. 665 Jalkasin itse, ja kääreytyin ison leijonan taljaan, hirveän pörhöisen pani valkois-hampahinensa yllehen kallon ja näin kuninkaan hovihin esiyntyi julmana harteilleen Herakleen pääll' ottaen viitan. Sitten veljestä kaksi Tiburtus'en linnasta läksi, 670 — linnasta veljen Tiburtuksen mukahan nimetystä — Katillus sekä tuima Koras, sukuns joill' oli Argost'; marssivat nää esimmäisinä tihjöjen keihojen keskeen, pilvestä syntynehet kuni huipulta korkean vuoren laskeuvat kaks Kentaurii, Homolen sekä Othryn 675 jääkkähän jättäen joutuun: suo samovaisille tilaa aarniometsä ja ryskyillen salon virvikkö väistyy. Eikäpä Praenesten rakennuttaja puuttunut siellä, — mink' kuninkaan sienneeksi Vulkanosta laumojen keskeen, liedestä löydetykskin ain' uskonut on joka aika, — 680 Caekulus. Seuraa tuot' talonpoikien aimosa parvi: jotk' ylevää Prenesteä miehet ja Junon Gabioin kennäsmaita ja jäist' Anienea kuin purokkaita Hernikko-louhia viljelevät, isä joit', Amasenus, sie elätät ja Anagnia runsas. Kaikilla heill' ei 685 helskynehet asehet, sotavaunut ja kilvet, mut usein lennättää sinilyijystä kuulaa; peits-pariansa muu osa käyttääpi; kypärät kelt'taljasta sutten suojana pään heill' olj; jalastaan vasemmasta mut paljaat jäi jälet, toista kun vain kovanahkanen kurpponen peitti. 690 Messapuskin, hepojen masennuttaja, poika Neptunon, jot'ei kenkänä voi kukistaa tulin taikkapa miekoin, aikojahan levokkaan väen kuin sodan unhottaneetkin joukot kutsuu äkkiähän sotahan, esill' ottain miekkansa. Nuo on Fescennien joukkoja, Aekvot, Faliskot, 695 näill' kotinaan on Sorakten linnat, Flavinion kentät, lampi ja kukkulakin Ciminin sekä lehdot Kapenon. Astuivat tahilleen sekä laulelivat kuninkaastaan, aivan kuin säepilvissä joskus joutsenet valkeet, laitumeltaan palatess' sulosointusin joikuvat äänin 700 pitkistä kauloistaan: heläjää joki, helkkyvät kauas Aasian järvetkin. Eikäpä luullunna ois vask'paitoja niin ison joukon voitavan yhtehen saada, mut taivaan lintujen pilven pyrkivän riekuillen meren seljältä rantojen suojaan. 705 Katso, Sabinojenkin ikivanhasta heimosta Klausus johtaa parvea suurt', tuo itsekin parvensa moinen, josta nyt Klaudialais-suku on Latioon levennynnä korttelineen, kun Sabinoillen osa Roomasta suotiin. Siin' oli myös Amiternojen ruoti ja vanhat Kvintit, 710 öljyä tuovan Muttiskan ja Ereton koko joukko: jotka Nomenton linnaa, ruusuis-maita Velinon, hirveän Tetrikon töyrästä taikkapa vuorta Severon, Kasperiaa, Foruloo tai vuota Himellan mi hoitaat; myös Fabarin, Tiberinkin juojat ja joitapa jäinen 715 Nursia laitti, Hortinan luokat ja kansat Latinon, mitk' erottaa vedellään paha-onninen Allia-virta: niin monet kuin Libylais-ulapallakin nousevat aallot, talvisaikana kun raju Orion tyrskyhyn peittyy; taikkapa kuin kevähäll' ovat tihjät kypsyvät tähkät 720 Hermon kentällä, keltasillai Lykian ketomailla. Helskyvät kilvet ja maa jaloissaan tutajaa töminästä. Troijankin nimellen vihamies, Agamemnonin poika, vaunuihin hevot valjastaapi Halesus ja julmaa Turnollen tuhat kansaa vie, jotk' kääntävät kuokkein 725 viinikkäitä Massikomaita ja joit' yläviltä Aurunkomaan ukot vuorilta laittivat, luont' Sidicinan kentän ja jotka Kalest' olivat sekä laakasan virran Vulturnon asukas sekä myöski Satikulus tuima, Oskeinkin väki. Näill' ovat pyöreät linkomapeitset 730 keinona; vahvalla hihnalla näit' tapa on varustella. Suojaa kilp vasentaan; käsikähmäks on viikatemiehet. Et sinäkään runostamm' ole mainitsemattamme jäävä, Eebalo, minkä Telon sanotaan Sebethon-kapehesta siittäneheks, ijäkkäämpänä Kaprin kun Telebolaisten 735 seutua hallitsi; mut isän sarkoihin tytymättä poika jo silloin saattoi valtansa all' avaralta kansaa Sarrasten sekä Sarnon rannikkomaita ynnä Rufran, Batulon ja Celennan maan asukkaita, noit', yli joit' omenaisen Abellan katsovat muurit: 740 taitavat linkoamaan vasamoitansa Teutoni-laihen; heidänpä peittävi päitä kiskottu korkkinen kuori, kilvet vaskitetut ovat, vaskiset välkkyvät miekat. Laittoipa sinut tappeluhun myös vuorinen Nersae, maineeltas etevän sekä taistelu-onnesta, Ufens; 745 häll' oli vallan tyrmiä kansa ja tottunut varsin korvessa metsästämään, — väki Aekvikulan aromailta. Maata he viljelevät asehiss', ovat alttihit aina uusihin ryöstöihin sekä ryöstöistään elelemään. Saapui Marruvilaisien kansasta pappikin taistoon, 750 lehvällä onnekkaan olivin koristain kypäräänsä, Arhippon kuninkaan alamainen, urhein Umbro: kyyn suvullen, lohikäärmehillen kähyvill' äkeästi tää kädellään levittää uniloita ja taialla taisi kiukkuja laimentaa sekä taidolla tuskia poistaa. 755 Vaan ei dardanolaisen keihään iskua tainnut hän parantaa eik' haavoiss' auks hänell' ollehet loitsut untelokkaat eik' Marsien vuorilta etsityt yrtit. Murhehtii sua Angvitian salo, Fucinon kirkas aalto ja päilyvä lampi. 760 Läksipä taistelemaan myös Hippolyton soma poika, Virbius; tään etevän olj Aricia laittanut äiti, kasvatetun Egerian metsissä, tuoretten rantain luona', miss' olj Dianan runsas ja tyyntävä alttar. Hippolyton sanotaan, hänet kun emopuolensa vehkeet 765 surmahan sai ja hän hurmeellaan isän tyydytti koston, — kun hänet olj repineet hevot raisut —, ilmohin jälleen aetheri-tähteihin sekä taivaallen palanneeks, kun sai elohon hänet Paeonin yrtit ja lempi Dianan. Silloin kaikenvoip' isä, suuttuen ett' umeasta 770 Tuonesta ihmislaps joku saattoi noust' elon valoon, lääkkehen semmoisen sekä taian keksijän paiskas, Feeboksen pojan, nuolellaan Manalan suvannoille. Mutta Diana Hippolyton eränäis-asunnoihin hellänä korjas ja kätki Egeria-impyen metsiin: 775 yksin ett' italoisissa metsissä tuntematonna viettäisi eloaan, nimen muuttaen Virbius oisi. Siitäpä ast' kavioisetkin hevot templist' Dianan estetähän kuin myös lehikoista, kun rannalla nuoren miehen nuo, pelästyin merihirmuja, kaasivat vaunut. 780 Poikapa kuitenkin tuliset hevosens' aromaiden kentillä lennättelee sekä vaunuiss' syöksyvi sotaan. Ensimmäisenä hyöriipi jaloryhtinen Turnus, kantaen aseita sekä päältään muist' ylemmäisnä: tään ylevän kypärän kolm'kertanen töyhtökäs kantoi 785 harja Khimairaa, purskuavaa kidast' aetnahist' tulta; sen enemmin tuo riehuvan näytti ja suitsevan julmaa tulta, min hirveemmäks, verisemmäksi tappelu kiihtyi. Mut keveää kohovaisine sarvinehen Io kaunist kilpeä kullattua, — se jo käyden karvahan muuttuu 790 lehmäksi, — tärkeä aine, — ja immen olj vartian' Argus; tuossapa kaas silatust' isä Inakhus urnasta vettä. Seuraapi jalk'miehien parvi ja kaikilla kentill' Argosen miehet ja kilpesät taajenevat sotajoukot, laumat Aurunkkojen, Rutulot, veteraanit Sikanot, 795 myös Sakraanien joukot ja kirjavat kilvet Labikoin; jotka sun korpiaskin, Tiberinus, ja rantoa pyhää kyntelevät, Numikon, Rutulein jotk' kumpuja kuokkii, Circeenkin ylänköitä, jotk' Anxurus Juppiter tienoot hallitsee, iloten viherästä Feronian lehdost', 800 ynnä miss' on Saturnon syvä lampi ja pohjalla laaksoin etsivi tiens, loristen merehen, tuo jäävilu Ufens. Volskein kansasta saapui viel' paits näitä Kamilla, johdattain ritarparvea vaskesta kiilteleväistä, naissotilas: ei rukkihin eik' Pallaan kudekoppaan 805 neitosen tottunehet kädet, vaan kovat tappelut impi kestää voi sekä juoksullaan ohi tuulista kiitää. Leikkaamattoman laihonpa tää yli korsien latvain kiitänyt ois, vähintään tähät hentosat turmelematta; tai meren keskitenkin hän kuohuvill' aalloill' liehuin 810 ois samonnut, nopeat jalat aavalla kastelematta. Tuot' imehtii koko nuoriso, suojista, pellolta rientäin, joukossa ootellen emot ihmettelee tulevaista, katsoo hämmästyen: kuninkaallinen purppuravaippa kuin koristaa ihanoit' olanpäit', miten kultaissolki 815 hiuksia kiinnittää, miten kantaa Lykian viintä, paimenmyrtillä kuin koristettua keihästä käyttää.

Viitteet:

V. 5. "Hautaiset". nim. Kajetan, josta johtui Gaetan-kaupungin nimi.

V. 35. "Käskee", nim. Aeneas.

V. 37. Erato oli yksi 9:stä laulunhaltiattaresta (Musaista).

V. 47. Faunus oli eräs Italian alku-asukkaiden (Aboriginein) kuningas, jota kuolemansa jälkeen palveltiin ennustavana metsäjumalana.

V. 55. Turnus, urhoollinen Rutulein kuningas, Daunon ja nymfan Venilian poika ja Juturna-nymfan veli.

V. 63. Laurento-maan nimi johtuu runoilijamme mukaan, latinal. sanasta "laurus" = laakeripuu (vertaa v. 59).

V. 82. Albunea on erään jokseenki korkealla olevan, rikinpitoisen lähteen nimi; sen äyräillä oli nymfalle Albunealle pyhitetty lehto. Lähteen nyk. nimi on Acqua solibrata d'Attieri.

V. 116, Vertaa Aen. III. 255-257.

V. 140. Nim. Ankhisesta ja Venusta.

V. 154. "Pallaan levontarjous-merkkejä", nim. Pallaalle pyhitetyn öljypuun (olivin) lehvistä tehtyjä kiehkuroita.

V. 178-179. Sabinus, josta Sabinoin kansa johti nimensä, opetti ensinnä viinipuita kasvattamaan ja hoitamaan.

V. 180. Janus'en sanotaan olleen samaan aikaan kuninkaana Latiossa kuin Saturnuskin. — Januksen temppelistä katso Aen. I, v. 293, 294.

V. 187. "Auguri-valtikka" oli hiukan yläpäästä taivutettu sauva, jota lintujen lennosta ennustajat (Augurit) käyttivät.

V. 189. Nimi Pikus (= Picus) merkitsee myöskin tikkaa.

V. 209. Korythus oli, tarun mukaan, Dardanon veli ja seurakumppani, tään lähtiessä Italiasta Samothrakeen. — Etruriassa oli Korython kaupunki (nyk. Cortona) nimitettynä hänen mukaan.

V. 304. Lapithat olivat vuorikansaa pohjoisessa Thessaliassa. Heidän kuninkaansa Perithoon häissä syntyi verinen tappelu heidän ja vierastensa Kentaurien välillä, jossa koko Lapithain kassa sai surmansa. Tään riidan pani alkuun Mars kostoksi siitä, kun hän yksin jumaloista jäi häihin kutsumatta.

V. 306. Oineos, aetolilaisen kaupungin Kalydonan kuningas, jätti kerran Dianalle uhraamatta, ehkä kaikille muille oli uhrannut. Tätä kostaakseen laittoi Diana rajun metsäsian (karjun) Oineon alueille, joka teki paljon vahinkoa, kunnes Meleager sen tappoi.

V. 319. Cisseyn tytär Hekuba, Priamon puoliso, ollessaan Parisest' raskaana näki kerran unissaan, että hän kantoi rintansa alla tulisoihtua; tää oli enne Troijan sotaan, joka Parisen kautta oli syttyvä.

V. 343. Amata oli Latinon puolison nimi.

V. 363. "Troan paimen", s.o. Paris, joka vei Ledan tyttären Helenan Troijaan.

V. 390. Bakkhon juhlissa kannettiin, hänen kunniaksi, viiniköynnöksillä ja muratilla kiehkuroittuja sauvoja ("thyrsejä").

V. 413. Hannibal hävitti Ardean perinjuurin.

V. 516. Ardeasta etäällä olevan Trivian (nyk. Lago di Nemi'a) järven rannoilla oli Dianalle pyhitetty lehto. — Nar (nyk. Nera) on pienonen Tiberin lisäjoki, Umbrein ja Sabinoin maiden rajalla.

V. 517. Velino on pienonen järvi ja joki, joka laskee Narin jokeen.

V. 565. Amsanktus oli nimeltään eräs syvä korpinotko, jota ympäröi outaiset vuoret ja jossa oli pahalta löyhkävä järvi; se oli Hirpinein maassa, Apulian ja Kampanian välillä. Sen läheisyydessä on pohjaton rotko (nyk. Bocca del Lupo), josta vielä nytkin pahalta löyhkäviä kaasuja huokuu.

V. 604. Getojen maa = nyk. Unkari ja Rumeenia.

V. 606. Indiaan eivät Roomalaiset koskaan tulleet.

V. 607. Auguston aikana saatiin ne sotaliput takasin, mitkä Krassus tappionsa kautta v. 53 e.Kr. oli Partheille menettänyt.

V. 610. Joka portin luona oli Janus'en kuvapatsas.

V. 612. Kvirinuksen viitta oli valkea, purppurareunainen. — Gabinon vyö tarkoittaa sitä pukeutumistapaa, että levätin (toogan) toinen lieve nakattiin vasemman olan ylitse ja vedettiin ympäri oikean käden alatse rinnalla kiinnitettäväksi.

V. 641. Helikon on eräs vuori Boiotiassa Kreikanmaalla, tarun mukaan laulunjumalattarien olopaikka.

V 648. Tyrrhenon ranta = Etruria.

V. 652-653. Kaikki Lauson kera lähteneet kaatuivat sodassa.

V. 655. Näillä vaunuilla oli voitettu palkinto, palmulehvä, kilpa-ajossa.

V. 657. "Suku-merkkinä"; taru kertoo Herakleen 8 kuukauden ijässä kouraisneen sen kyyparin kuoliaaksi, minkä Juno, hänet surmatakseen, oli hänen kätkyelleen lähettänyt.

V. 658. Hydra = vesikärme, lohikärme.

V. 660. Aventinon vuori oli eräs niistä 7:stä kukkulasta, joille Rooma oli rakennettu.

V. 662. Tirynthinen voittaja = Tirynsistä, Argos-maan kaupungista syntynyt voittaja, Herkules.

V. 666. "Leijonan taljaan", nim. Nemealaisen leijonan, minkä Herkules tappoi.

V. 675. Kentaurit ovat tässä nähtävästi personifikatiooneja joko tuuliaispäille tai lumikiepeille. — Homole ja Othrys ovat vuoria Thessaliassa.

V. 679-680. Kerrotaan, että kipinä kirposi Caekulon äitiin ja että hän siitä tuli raskaaksi.

V. 682. Junolla oli Gabii-kaupungissa temppeli.

V. 684. Amasenus oli samannimisen virran haltia.

V. 696-697. Kaikki näissä värsyissä mainitut paikat olivat Etelä-Etruriassa.

V. 709. Romulon aikana muutti Titus Tatius, Sabinojen kuningas, ynnä osa tään alamaisia Roomaan.

V. 709. "Korttelineen" = se kaupungin osa Roomassa, mikä nimitettiin Klausuksen mukaan.

V. 710-716. Näissä värsyissä mainitut paikat olivat Sabinoin ja Latinoin maassa.

V. 717. "Paha-onninen" on Allia virta siitä syystä, kun Roomalaiset kärsivät sen luona suuren tappion toisessa Puunilaissodassa.

V. 721. Hermon kenttä oli Hermos'en virran luona Lydiassa (V. asiassa), jossa Lykiankin maakunta oli.

V. 726-740. Nimet tarkoittavat Etelä-Italian Kampanian maakunnan paikkakuntia ja heimoja.

V. 734. "Sebethon", s.o. Kampaanialaisen joen Sebethon haltian tyttärestä, "kapehesta."

V. 744-749. Näissä värsyissä on puhe Aekvi-heimosta, joka asui Latiossa, länteen päin Fucino järvestä.

V. 750-760 on puhe Marsien sotaisesta heimosta, joka asui itäänpäin Fucino-järvestä.

V. 751. Olivi = öljypuu.

V. 762. Vähän matkaa eteläänpäin Alba-Longasta on Aricia-järvi, jonka rannalle oli rakennettu Dianalle pyhitetty templi ja lehto.

V. 765. j.s. Theseyn poikaan Hippolytoon oli tään emintimä Faedra rakastunut; kun hän ei taipunut emintimänsä rikokselliseen rakkauteen, syytti Faedra tätä siitä, mihin itse oli koettanut häntä vietellä. Tästä suuttuneena sai Theseys isänsä Neptunon meritursaiden kautta säikyttämään Hippolyton hevosia, jolloin Hippolyte tuli muserretuksi. Mutta Diana antoi Aeskulapin, lääketieteen jumalan, hänet parantaa ja vei sitte Egerian immen lehtoon, missä hän eli Virbius'en nimellä (nimi on muodostettu sanoista vir — mies ja bis = kahdesti, toistamiseen).

V. 769. Paeon = Apollon lisänimi, hänen lääketaitonsa vuoksi

V. 781. "Poikapa" s.o. äsken mainitun Virbius'en samanniminen poika.

V. 785-788. Turnon kiilloitettu kypärä näytti, hänen liikkuessa ja päivän paistaessa, syöksevän tulta.

V. 789. Tarun mukaan Juppiter muutti, suojellakseen suosittuansa Inakhon tytärtä Io'a Junolta, hänet lehmäksi. Juno sai kuitenkin tämän lehmän valtaansa ja antoi sen satasilmäisen hirviön Argus'en vartioittavaksi. Argus'en kyllä Merkurio tappoi, mutta Io sai sittemmin kauan harhailla, kunnes tuli Egyptiin, jossa Juppiter hänet muutti Isis-nimiseksi jumalattareksi.

V. 792. Inakhus, Argos'en ensimmäinen kuningas, tuli samannimisen virran jumalana palveltavaksi.

V. 795-802 mainitut paikat ja heimot olivat Latiossa, Tiberin eteläpuolella, Volskien heimon alueella.

V. 805. Pallas = Minerva, oli naistöiden suojelija.

V. 816. Lykialaiset V. Aasiassa olivat taitavia joutsimiehiä.

KAHDEKSAS LAULU.

Aeneaan liittolaiset.

Ainehisto.

Sotaa alottaissa, lähettää Latinus Venulon, Diomedestä liittoon anomaan (1-17). — Tiberino, Tiber-joen haltia, kehottaa Aeneasta lähtemään arkadilaisen Evanderin liittoa pyytämään (18-65). — Aeneas, rukoeltuaan, lähtee laivoilla matkaan, jota Tiber virta tulvallaan edistää; Aeneas saapuu Pallanteon linnan edustalle (66-101). — Arkadilaisten parhaillaan uhratessa, saapuu Aeneas heidän luo ja pyytää päästä Evandron puheille, jonne tään poika Pallas hänet saattaa (102-125). — Aeneas pyytää Evandroa liittoonsa, osoittaen, että he ovat keskenään sukulaisia; Evandro, Ankhisen ystävä, suostuu tähän (126-174). — Evandro kertoo, kuinka Herkules tappoi hirviön Kakon, Vulkanon pojan, joka oli varastanut Herkuleelta muutamia härkiä (175-279). — Uhri ja ylistyslaulu Herkuleen kunniaksi (280-305). — Matkalla kaupunkiin Evandro kertoo entisistä maan vaiheista sekä näyttelee Aenealle Rooman seudun merkillisyyksiä (306-358). — Yömaja Evandron hovissa (359-369). — Venus pyytää puolisoaan Vulkanoa valmistamaan Aenealle aseita, johon tämä suostuu (370-406). — Aeneaan asetten valmistus Vulkanon ja Kykloopein pajassa yöllä (407-453). — Aamu; Evandron ja Aeneaan ylösnousu ja yhtyminen (454-468). — Evandro, kerrottuaan Mezentiuksen julmuuksista, kehoittaa Aeneasta etsimään tuon kapinallisten alimaisten liittoa sekä puolestaan lupaa, poikansa Pallaan johdon alla, lähettää voimiensa mukaisen apujoukon hänelle (469-519). — Venus, jylisyttäen sekä näyttäen aseita taivaalla, antaa merkin, minkä Aeneas selittää Evandrolle (520-540). — Uhrit, varustaiminen ja lähtö sotaan (541-607). — Venus lahjoittaa Aenealle komean kilven y.m. aseita (608-625). — Kilpeen kuvatut tapaukset Rooman historiasta: Romulus ja Remus suden hoitamina; Roomalaiset ryöstävät Sabinolaisten naisia; petollisen Metton rankaistus; Porsenna, Kokles ja Kleelia; Manlio puoltaa Kapitooliota; Aktion meritappelu; riemujuhla keisari Augusto Oktavianon Aktion voiton vuoksi y.m. (626-731).

Niinpian kuin sotalippuja Laurento-linnasta Turnus nouti ja äänellään rämeällään räikkyvät torvet ynnä läks liikkeellen tuliset hevot, helskyvät aseet, oitipa kiihoittuu sydämet; koko yhtyvi kohta hoppuellen Latio hätäisesti ja julmana raivoo 5 nuoriso. Päämiehet etevimmät, Messapus ja Ufens, myös jumalain ylenkatsoja etsi Mezentius liittoo, yltäänsä vähentäin avarat kedot viljelijöistään. Laitetahan Venulus ylevän Diomedesin linnaan, ett' avun pyytäs ja veis sanan: saapunehiks Latioon jo 10 Teukrojen, — tullehen Aenean aluksilla ja tuovan lyödyt Penaatit ja kertovan, ett' hänet ois kuninkaaksi määrännyt Onni ja kansoistai monet yhtynehiksi teukerilais-urohon, Latioss' isoks kasvavan maineens'. Aikeellaan mitä hän yrittäis, mitä, Onni jos myöntäis, 15 tappelun seuraukseks haluais, ois selvempi hälle, kuin Turnus-kuninkaallen taikkapa myös Latinolle. Näin hoetaan Latioss'; sitä Laomedontinen urho kaikkea nähden, suuresti huolistuu sydämessään; mielensä häilyy milloin tänne ja konsapa tuonne, 20 horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa: aivan kuin väräjää vask'maljassakin veden läikkä kiiltäen auringon tahi hohtavan kuun kuvasesta: laajalti heijastuu jokapaikkahan, kimmovi taivaan kannelle tai kimeltää katon harjankin kupuralla. 25 Yö oli ynn' elokkait' väsyneitä jo kaikissa maissa, lintujen, raavasten suvutkin uni sitkeä valtas, kun isä Aeneas joen rannalla jäätävän taivaan kannen all', erittäin tuhokkaan sodan vuoks murenissaan uinaht ja myöhäisen jäsenillensä soi levon hoivan. 30 Häll' ihavirrasta paikan haltia nyt Tiberinus poppelien lehikon välist' ukkona nousevan näytti; liinainen, sininen ohut vaate verhosi häntä, vaan hapeneitaan seppelsi röyheä ruoho; hän sitten näin oli lausuvinaan sekä näin nimeten surut poisti: 35 "Oi jumalain sukulainen, ku Troijan kaupungin jälleen tuot' vihamiehiltä meill', iki-Pergamon varjelet vanhan, sie, jota Laurento-maa, Lation kedotkin jota kaipaa, — varmahan on kotis täällä ja turvassa on Penatiskin; ällös luovu tai sodan uhkoa säiky! Jo kaikki 40 laannunna on jumalain vihan kiukku. Sulle jo, ett'et näit' unen kangastuksiksi luulis, rannan tammien suojassa löytyy aimosa lutsu, kolmetkymmentä päätä mi ilmahan tuotettuansa valkosna vierevi maass', utareissaan valkoset porsaat. 45 Siin' on kaupungin sia, siell' lepo vaivast' on varma: kolmekymmentä vuott' on vierevä tästä, kun Alban linnan Askanius perustaa, nimeltään ylen kuulun. En epävarmoja kerro. Mut milläpä lailla nyt aikeen täyttää voit, ota vaarin, kun lyhyesti ma neuvon. 50 Arkadit, Pallaksen sukulaiset, rantamillemme, seurattuaan kuninkaansa Evandron lippuja tänne, paikan määräsivät sekä laativat vuorille linnan, Pallanteon, nimittäin sen es'isän Pallas'en jälkeen. Nää sodass' aina Latinon kansan kanss' ovat; näitä 55 pyytäös sie sotakumppanikses sekä tehkösi liitto! Suuntoa oikeeta sua rantojen keskite johdan, että sä airojen voimalla voittaisit ylävirran. Nous, jumalattaren poika, ja tähtien hälvetess' ensin nöyränä Junoa sie rukoellos ja uhkivan vainon 60 voittaos uhrauksillas! Mulle sa kunnian annat voitettuais. Minä oon se, min täydellä vuoksella huomaat virtaa ahdistavan sekä uurtavan runsahat pellot, keltainen Tiber, taivaallen rakastettavin virta. Mull' on nouseva suur koti tääll', pääkaupunkien pääks." 65 Virkki ja, kätkeytyin heti haltia vuoksehen syvään, juumikkoon vajos. Aeneaan uni, yökin jo jättää. Nousi ja autere-auringon rusohohtosta koita katsellen, tavan jälkehen, kämmenillään jokivettä nostaa, sitten täänmoiset sanat ilmahan lausuu: "Nymfat, laurentolais-nymfat, suku joist' jokiloill' on, siekin, oi isä Thybris, sun pyhän virtasi kanssa, Aeneast' tuetkaat sekä vihdoin väistöte vaarat! Miss' sun lähtehes ois hyvähän, kun säälit sä meidän onnettomuuttamme, miss' ihanimpana maasta sä pulppuut, 75 sua yhä arvostan sekä ain' sua uhrilla muistan, sarvikas Hesperian vesien jokivaltias: vaan sie auttaos ainoastaan sekä selvemmin vahvista merkkis!" Näin nimeää sekä laivoist' ottaapi pari purtta, airoin nää varustaa sekä myös toverit asehilla. 80 Vaan kas! äkkiähän sekä silmille kummaksi näyksi, metsästä valkea valkosineen kera porsahinensa nähdähän pitkällään viheräisellä rannalla lutsu: tään jalo Aeneas sull' uhraten, mahtavin Juno, teurastaa ja sen porsahineen lask alttariloilles. 85 Sen koko yön kuluessa Tiber jopa laimensi tulvaa virran ja virtaillen ylöspäin pysähtyi siten tyynnä, ett' kuni rauhasa allikko taikkapa päilyvä lampi, muuttautuis vesipeiliks ja soudulta poistaisi vaivan. Rientävät tiell' aletullen siis tarinoin ilosesti. 90 Vieree virralle tervattu taika, jot' ihmehti aallot, korpikin ihmettel eränäinen miehien kilpein välkettä kauas ja kirjavapurtten kulkua vuolla. Soutavat herkeämätt' yön, päivänkin väsymättä, kaarrellen isot niemet ja siimeksess' erilaisten 95 puiden purjehtivat viheräin salojen suvannoilla. Kuumana päivä olj nousnut keskelle taivahan kantta, kun näkevät varukkeet etähällä ja linnan ja suojain harvahkot katot, nyt joit' taivahall' laajensi Rooman mahti, mut silloin Evandrus olj köyhän valtion päämies. 100 Kääntävät keuloja päin heti kaupunkia lähetessään. Arkadilais-kuningas sinä päivänä uhria vuotuist' uhraamaan jaloll' Amfitryon pojallen, jumaloille kaupungin lehoss' sattui. Tään kera poika olj Pallas, aateliston koko nuorisojoukko ja köyhä senaatti 105 suitsutti siellä ja alttaril' lämmin höyrysi hurme. Suurten kun alusten näkivät salojen pimennossa rantahuvan sekä airoill' ääneti soudettavaksi: kaikki he säikähyvät äkin näystä ja jättäen uhrit, jalvoilleen kavahtaa. Heit' urhea kieltävi Pallas 110 uhria keskeyttään sekä kiitää, temmaten keihään, vastahan itse ja kaukaa huutavi mäeltä: "Mi saattaa syy, pojat, lähtemähän teill' uusille? Minne on aije? Miss' suku tai kotinn' on? Sodankos vai rauhanko tuotte?" Häll' isä Aeneas näin keulalla korkeall' lausuu, 115 rauhaa tuovan olivin lehveä tarjoten käellään: "Teukroin heimoa näet ja Latinoin vastustajoita, joita he maanpakolaisia pois pakottais sodin ylpein. Etsimm' Evandroa nyt. Nämät viekäte, kertoen tulleen liittoa laatimahan Teukroin ylimys-lähetyksen!" 120 Kuultuahan nimen niin ylen mainion hämmähti Pallas: "Ken", nimes, "lienetkään, puhumaan käy taattoni luokse, astuos vieraanamme sä meidän Penaatien suojaan!" Tarttuen tään kätehen, puristaa sitä hän hetahasti. Lehdon siimeksehen menevät sekä jättävät virran. 125 Sitten Aeneas kuninkaall' laill' ystävän lausuu: "Oivin Arkadilainen, mua jota Luote on säännyt pyytämähän, ojentain sitehin varustettua oksaa, empä mä peljännyt, ett' oot Danaoin ylimys ja Arkadilainen ja ett' olet Atridain sukulainen; 130 vaan mua kuntoni kuin jumalain pyhät luottehet ynnä heimolliset isät, maillenkin sinun laajennut mainees luoksesi saattivat nyt sekä mielukas Salliman pakko. Ilion kaupungin ens'alkaja, Dardanus taatto, Atlaan tyttärest' Elektrast' siennyt, kuten kertoo 135 Hellenit, Teukroin luo tuli. Elektran mahtavin Atlas olj isä tuo, tukeaa olillaan joka taivahan kantta. Taattonne Merkurius on, jonk' on siitetyn Maija valkean Kyllenan jäähuipulla synnyttänynnä: vaan Maijan, jos kuultua yhtäkän uskomme, Atlas, 140 tuo Atlas isän' on, joka taivahan tähtiä kantaa. Kumpasenkin jakauntuu näin verest' yhdestä heimo. Näihin luottaen en lähettein minä enk' oveluuden kautt' ens tutkaillut sua; itseni niin kuten pääni huomahas heitin ja pyytäen liittoosi, tulin suojaas. 145 Tuo sama Daunian heimo, mi vainoo sua sodallansa julmasti, meidät jos saisi se pois, ei puuttuvan luulis, ettei Hesperian kokonaan sais valtansa alle, vallottaen ylä-aavan ja sen, sisäpuolta mi huuhtoo. Ottaos, antaos liitto! On taistohon urheat rinnat 150 meillä, on urheutt', tottunut nuoriso on urotöihin!" Näin nimes Aeneas. Tuo kasvoja, silmiäkin tään, aikojahan koko ruumistaan tähyst' tutkivin silmin. Sitt' täten vastaapi vähän: "Urhoisin Frygilainen, kuink' sua mielelläin otan vastaan, tunnenki jälleen! 155 Kuink' isäs Ankhisen jalon lausehet, ääni ja kasvot muistuvat taas! Hesionen tervehtiess' sisar-valtaa muistan Laomedon Priamon samonneen Salaminiin, jolloin Arkadian jääkylmiä maita hän terveht. Silloinp' poskian' ens' utusillaan liemensi nuoruus; 160 ihmettelin Teukroin päämiehiä, ihmettelinpä poikaa Laomedonin: mut kaikista suurinna kulki Ankhises. Mun mieleni nuoruuden halust' yltyi haastelemaan urohon kera kuin kätehen käden lyömään. Yhtyen mielelläin Feneon hänet linnahan saatin. 165 Viinen oivallisen sekä Lykian nuolia mulle, kullanki raitahisen takin antoi hän erotessaan, myös parin suitsia, joita nyt Pallas-poikani käyttää. Siis jos liittohon pyydätte kättäni, teill' on se suotu; niin pian kuin valo alkaa maillen huomenna koittaa, 170 lasken teit' avun saaneina', ilotan varollaini. Kuitenki vuotiset uhrit nää, joit' ei sovi jättää siksehen, tänne kun saitten ystävinä' kerallamme viettäkäten ja jo tottukaten tovereinn' aterjoihin!" Näin nimeten aterjat, pikaritki hän tuomahan käskee 175 taasen ja nurmikko-istumellen urohot asettaapi; Aeneaan etevinnä hän vastahan ottavi, pyytäin vaahterasohvalle, leijonan taljalle takkuhiselle. Kilpahan nuoret miehet sitte ja alttaripappi härjänpaistia tarjoavat sekä sullovat merssiin 180 leivoksia Cererin maukkaita ja viiniä kaataat. Silloin Aeneas sekä Troijan nuoriso nauttii selkää aimokkaan härän ynn' ydelmyksiä uhrin. Vaan kun nälkä jo lakkas ja ruo'ankin halu tyyntyi, näin kuningas nyt Evandrus ääns: "Ei oo nämät juhlat, 185 atriat vuotuiset sekä alttarit niin ison tenhon muinaisii jumaloita' tuntematon epä-usko säädellyt turhaan: julmista vaaroist', Teukeri-vieras, päästyä uhraamme yhä uhreja ansion jälkeen. Katsoppa aimoa paatta, mi nuokkuu rauneikolla, 190 kuink' erilleen ovat paiskotut louhet ja millinen ompi vuoren runnakko, min häviön teki paatero-syöksy. Tääll' oli syrjäinen, erittäin syväkuilukas luola, joss' asumass' oli peikon Kakus'en kauhea muoto; tänn' ei paistaa voinunna päivä, mut tuorehest' aina 195 murhasta huurusi maa ja sen ilkeillä oviloilla naulatut miesten päät verivisvone kalvasna riippui. Peikon sen taatto Vulkanus olj; siks tulta se synkkää suustansa tupruttel jätinmoisena liikkuessansa. Saipa nyt kerran meilleki toivovillen avun aika, 200 sai tulemaan jumalan, näet; suurin kostaja itse, Geryonin kolm'hahmoisen tapost', saalihistaanki ylpeä Alkides tuli, voittamiaan ajaen tänn' aimoja härkiä, joill' oli laitumenaan jokilaakso. Vaan Kakon ihan villitty mieli, ett' uskaltamatta 205 tai kokematt' ei jäis rikoksen, petoksen joku laatu, neljäpä laumasta ruumiiltaan ylen uljasta härkää varkahin vie, yht' montakin hiehoa, kaunista varsin; sitte ne, ettei sorkista suoria jälkiä jäisi, hännästä luolahan raasti ja näin päinvastahisilla 210 jäljillä ryöstetyt hän salas rotkoihin pimeöihin. Tuot' hakevaa ei mitkään merkit luolalle vieneet. Amfitryon pojan mutta jo laumoja kyllästyneitä niityltä liikkeellen ajellessa, kun lähtöä hankki, ammuivat eron vuoks härät nyt sekä täyttivät kaikki 215 lehdotkin mölinällä ja jättivät mylvien kummut. Päästipä härjistä yks mörän, onkalossaan avarassa ammahtaen, sekä näin lymystään Kakon halun petti. Tuostakos Alkiden rajusappinen leimahti harmi raivoamaan: kätehens' asehet sekä pahkuranuijan 220 tempaisee sekä kiitävi kukkulan huipulle juosten. Silloinkos Kakon näkivät vast' äimähtyneeksi, pelkurikskin toverimm': itätuultakin, näet, nopeammin pötk ukuraan pakohon, hädissään kuni siivillä lentäin. Vaan kun jo sulkeutui sekä, kahlehet katkoen, julman 225 vieritti paaden, mi raudan ynn' isäns' sukkelin neuvoin riippui, hän vakavat näin porttinsa teljellä sulki. Kas, jopa raivoissaan Herakles tuli tuonne ja tutkein kaikk' ovipaikat, käänsihe katsellen sinne ja tänne, hampaitaan kiristäin. Vihan vimmassa kolmasti kaiken 230 tutki Aventinon mäen; kolmast pyrkivi turhaan kallio-uksista, kolmasti väsyen noroll' istaht. Seisoi kalliokärk, joka suunnallen ylen jyrkkä, luolan harjanteelt' yleten, näöltään mitä korkein, — lintujen ilkeiden pesillen soveljas olopaikka: 235 tään kun harjune tuo vasempaan, joen puolehen nuokkui, ponnistaen päinvastahan järkytti oikealt' irti, kiskalti juurilta sen syvimmiltä ja äkkiä sitten työkkäsi: tästäpä työkkäyksest' jyrähtää ylin ilma, rantamat halkeevat sekä vuoks vavisten vavahtuupi. 240 Onkalo, tuo Kakon hovi suuri, jo nyt näkyviin tulj aivan ja varjohiset onelmat kokonaan avauntuit: aivan kuin jos, maan revästen erilleen, joku voima mantuhiset majat aukoo, — inhoks kun tuo jumaloille paljastaa Manan vallan ja varsin jos nähdähän julma 245 kuilu ja haamut tuskaelee, valon päästyä sinne. Vastoin toivoans' siis äkistään valohon osunutta, vinkelossaan käsitettyä, oudosti möyryäväistä ylhäält' Alkides vasamoinensa vainoten käyttää kaikk' asehiks, hätöttäin karahkoilla ja myllynkiveinki 250 moisilla paasilla. Vaan se, kun ei enähän pako ollut vaarasta mahdollist', ylen sauhua syöks kidastans ja — kertoa kummaa — mustahan sauhuun rotkonsa peitti, estäen näin näkemästä; hän tupruttaa ukurassaan sauhusta synkimpään tulehen sekotettua usvaa. 255 Eipä nyt malttanut Alkides: hypäten läpi liekin syöksi hän päistikkään, sakeinna miss' sauhua kiiri palloten, luolakin miss' iso mustassa huurussa kiehui. Täällä hän Kakuksen, pimeäss' tult' tuiskivan turhaan, kouristaa syleten ihan vääräks ja tuon kuristaa niin, 260 ett' ulos purskahti silmät ja jäi verest' kuivaksi kurkku. Murtaen aukaistaan heti ukset ja synkeä suoja, kätketytkin härät kaikki ja kielletyt ryöstönsä taivaan saatetahan valohon sekä koivista hirveä raato raastetahan näkyviin. Hepä katsovat kyllästymättä 265 julmia silmiä, hahmoa, rintaa pörheäkarvaa tään pedon viikkoisen sekä liekkiä syösnyttä kitaa. Siitäpä ast' on vietetty juhla ja myöhempi polvi riemulla päivää muisti ja ens sen Potitius alkoi, vaan Herakleen pyhästönpä Pinarion hoitavi huone. 270 Tään hän alttarin lehtohon laitti, mi arvosimmaksi meill' yhä mainitahan sekä suurinna on olev' aina. Nuoret miehet, te siis avujen sen moisien muistoks lehvällä kruunatkaat nivuksenne ja, oikeall' ottain maljan, te yhteistä jumalaa anokaat, hetahasti 275 viiniä uhraellen!" Nimes: tään kakskarvanen peitti Herkules-varjollaan tukan poppel ja päässänsä liehui köynnös, mut oikeass' olj pyhä malja. Nyt joutuhun kaikki pöydälle uhraavat iloten, anoen jumaloita. Vaan jopa taivaan kiertyissä lähemmäks tuli ilta: 280 astuivat papit, joist' etupäässä Potitius kulk ja, turkiksiin puettuina, he veivät tult' tavan jälkeen. Kestejä uudistavat sekä tuovat toisehen pöytään lahjansa oivat ja täysin maljoin täyttävät uhrit. Laulamahan Saliot nyt suitsevan alttarin luona 285 ryhtyivät, ohimoillansa kantaen poppelilehvää: tääll' oli poikien parvi ja ukkojen tuolla; he lauloi Herkuleksen urotöit': "emopuolen hän miten ensin hirviöt tappanut on, kädellään rutistain pari kyytä; kuinka hän taistoissaan isot kaupungit hajotellut, 290 Troijan ja Eekhalion, on: kuin tuhat raskasta työtä Eurystheys-kuninkaan komennost', tylyn käskystä Junon kest. Oi voittamaton, kaksruumihit pilvien lapset, Hyleon ja Folon, kädelläs sekä Kreetanki peikon, sie Nemeon rytömaan all' leijonan kookkahan surmaat. 295 Pelkäsivät stygilais sua allikot, Tuonenki vahti, luolassaan veristen kaluttuin yli luiden mi roikkui. Ei sua säikyttänyt näky mikään, ei iso Tyfeus- kaan asehissaan, eikä sun järkesi häimähtynynnä, Lernan kärmehenkin pääparvet kun sua kiersi. 300 Terve, sa Juppiterin totinen suku, sie jumaloitten kaunistus, tule, onnekas, meidän ja uhrisi luoks ja onnea tuo!" — Näin laulelivat, muit' ennenpä Kakon mainitsevat ukuroita ja tuon tulen tupruttamista. Laulusta raikuupi koko lehto ja kunnahat kaikuu. 305 Sittenpä kaupunkiin takasin tulevat koko uhrin loppuun saatettuaan. Kuningas ijält' asteli vanha, seurana vieressä täll' oli Aeneas sekä poikans; matkaa tehden se tiell' useoill' ilahutt' tarinoilla. Aeneas imehtii sekä valppain silmine katsoo 310 kaikkia, maisemihin ihastuin; ilotenpa hän tutkii, kuulevi entisten urosten erikois-tarinoita. Rooman linnan laittaja ruhtinas virkki Evandrus: "Näiss' saloloiss' asuivat kotimaiset Faunit ja Nymfat, myös suku miesten, mi syntynyt onkaloss' olj kovan tammen: 315 ei heill' ollunna viljelyst' eik' lakiloit', osanneet ei härkiä valjastaa, tavaraa kasaten omans säästää, vaan hedelmät sekä vaivoin tuottava metsästys heitä ylläpit'. Ens tuli maahan Saturnus Olymposta taivaan, vainoa Juppiterin paetessa, kun vallasta luopui: 320 tää suvun raan, levinnyt mikä olj mäkilöill' yleville, yhtehen liitti ja sääs lakiloita ja maan Latioksi kutsui, rannoillamme kun näillä hän turvassa piili. Vuos'sadat nuo, jotk' kultaisiks teki hallituksensa, vierivät: näin tyvenessä hän rauhassa kansoja johti, 325 kunnes turmeltunut vähitellen ja huonompi aika, tappelun raivo ja aarteiden himo seurasi tuota. Nyt tulivat Ausonien parvet, Sikanien heimot, muuttipa nyt nimenkin useammin Saturnian seutu. Seurasivat kuninkaat, iso-ruumihikas, raju Thybris, 330 josta me sitt' Italot Tiberin joellen nimen saimme; entisen, mut totisen nimens Albula hylkäs. Mun maasta pois ajetun isien, meren ääriinkin samovaisen Sallima kaikenvoipa ja onneni pakkosa Luoma näillen mailien vei, mua äitini, nymfan Karmentan 335 peljättävät arist' aanat ja näiden luoja Apollo." Tuskin nää nimes, alttarin kun, edeten, osottaa ja portinkin, jota Rooman kansa nyt Karmentalaiseks kutsuupi Karmentan kunniaks, entisen Nymfan, onnea ennustaneen; sill' Aeneadain tulevaista 340 hän jaloutta ens' ennust ja Pallanteon ylevyyttä. Metsän sitt' aimoisen, Romulus uros min pakopaikaks määräs, ja jäisen Luperkalin näyttää kallion alta; näin on Lykaion Pan nimitettyn' Arkadien tapaan. Myöskin näyttävi Argileton kiro-metsän ja paikan 345 kautt' opastaa, selitellen murhasta vierahan Argon. Vie sitt' Tarpeijon, Kapitolionkin mäkilöille, kullast' mi hohtavat nyt, mut synkkinä korpin' olj ennen. Arkoja kauhistutti jo nyt maamiehiä seudun kammo ja nytkin jo törmää, korpeakin kamoksuivat. 350 "Lehdossa täss' eräharjulla tään", — nimeää, "mäen asuu haltia yks, — on tietämätöntä — ken; Arkadilaiset Juppiterinkin luulevat nähnehen, kuink' useasti mustaa kilpeä puisti ja oikeall' yllytti myrskyn. Täss' parin linnan näet erisuunnille antavat muurit, 355 näet ruhajoukon ja muiston merkkejä entisten miesten. Tään isä Janus ja tuon teki linnan Saturnus; on ollut Jänikulon nimi tällä, Saturnian mut nimi tuolla." Keskenähän puhellen majahan nämät köyhän Evandron astuivat sekä siellä ett' täällä he ammuvan karjan 360 Rooman huomasivat toriloill', upeoill' Karinoilla. Kun majahan ehittiin nimeää: "Tähän suojahan astui voittaja Alkldes, — hänet tää hovi vastahan otti. Rohkene, vieras, halveksia' varat siekin ja näyttäy haltian vertahiseks, ett'et köyhältä paljoa vaadi!" 365 Virkki ja sitten hän majan ahtahan vei katos' alle kookkahan Aeneaan sekä tään hajotettujen lehtein päällä ja afrikalais-ohon taljalla nukkua suopi. Laskeup' yö, maan kätkien tummien siipiens' suojaan. Vaan Venus, säikähtynyt sydämest' emo ei ihan syyttä 370 uhkasta Laurentoin, metelist' isostai levotoinna Vulkano-puolisolleen puhellen koruvuotehell' alkaa näin sekä lausehillaan jumalaista hän lempeä loihti: "Kun sodallaan kuninkaat argolaiset saarsivat Troijaa syystä ja linnan sortunehen vihollis-tuli poltti, 375 auttamahan polosii en pyytänyt enk' asekertaa, taitosi töitä, kun, en sua, armahin puoliso, turhaan vaivoja mie näkemään halunnut 00, vaikkapa sangen suuresti velkaunnut olenkin Priamon pojillen ja Aeneaan usehin olen itkenyt onnettomuutta. 380 Suomasta Juppiterin Rutulein jo he pääsivät rantaan. Siis samanen anoen tulen sun tehovoimalta pyytään äitinä aseita pojallen. Nereon tytär onhan, onhan Tithononki puoliso liikuttaa sua voinut. Kas, mitk' yhtyvät kansat! Kaupungit sekä portit 385 suljettuaan, hiovat tuhoks kalpoja heimollisillein." Näin nimes haltiatar; käsivarsillaan lumivalkein' arvelevaa poveaan veti lämmintä kohden. Hän oitis tuntevi entisen leimun ja mielusa lämpönen tunki ain' ytimiins' ast' ja voivutetuin läpi luittensa kiisi; 390 niinkuin ukkoisen puhetessakin leimaus piirtää, välkkyellen valollaan, tulisen vaon pilvihin joskus. Kepposestaan iloten, sulons tunteva puoliso huomas voittanehens. Isä nyt nimeää ikilemmelle nöyrtyin: "Miks haet syit' etähält'? Mihin on minuhun sinun uskos 395 poistunut, haltiatar? Jos moinen ois surus ollut, niin olis silloink' oikein ollunna Teukroja auttaa, ellei kaikenvoip' isä eik' olis Sallima Troijan tuominnut, — Priamus vuos'kymmenet viel' pysynyt ois. Vaan nyt jos sotahan käkeät, jos aikehes tuo on, 400 min vain taidostain sekä huolestain lupaella voin, mitä raudasta tai metallin sulatuksesta vainen saan, min voi tuli, palkeet, — sen olet saapa. Sä lakkaa voimistas, anoen, epäellä!" Sen lausuttuansa, soi halutut sepäykset ja rauhallist' unost' etsi; 405 vaipuen puolison rinnalle hän levon soi jäsenilleen. Sitte kun vietetyn yön kesk'mailla jo alkavi hoiva karkoittaa unosen, kun ensinnä vaimo, joll' onpi pakkona kehräellen elättää vähän tuottavan työn kautt' itseä, kiihdyttää tult' tuhkahan vaimentunutta; 410 liittäen työllensä yötä hän harjoittaa valoss' soihtuin piikoja uurahast' työss', ett' puolison vuodetta voisi siviänä säilyttää sekä pieniä lapsia hoitaa: eip' tulen haltiakaan nyt myöhemmin aikoa tuota pehmeält' vuoteeltaan ylös kapsahtanut sepän töihin. 415 Aeolian ja Sicilian rantaman vieressä nousee saar Lipare, tulivuorista korkea tupruavista: paukkuu rotko sen alla ja Kykloopein tulen syömät Aetnankin ukurat sekä voimakkaast' alasilla kalkkuvan kuullahan iskut ja viuhahtavan teräsraudan 420 raudan raan sulatusarinoissa, kun ahjossa liekki hehkuvi. Vulkanon koti. Vulkanilais-nimi maallai. Tännepä nyt tulen haltia korkeast' taivahast' astui. Rautaa kalkuttaa Kykloopit onkalossansa Brontes kuin Steropes, jäsenilt' alastonki Pyrakmon. 425 Juur käsillään oli muodostumass' ukonnuol osittain jo kiilloitettuna, joit' isä kaikelta taivahalt' usein paiskovi maihin, — mut osa viel' oli keskeneräisnä. Myös raetten satehen kolm'joukkoa, ves'satehenki kolmet yhdistivät, tulen hehkuvan kolme ja tuiskun. 430 Julmiakin salahmoita ja pau'anneen pelotusta työhön liittelevät, — vihan vainoavain väläysten. Muu'alla Martillen sotavaunut ja kiitävät pyörät laitetahan, joill' yllyttää urohot, hovit taistoon; kilpeä aimoisaa, sekä myös asehet tylyn Pallaan 435 kilpahan kiillottivat nämät, kyymois suomuja, kultaa, karmeita punotuit', jumalattaren rinnassa itsee Gorgoakin, joka pääss' sivallussaan silmiä mulkoi. "Kaikki ne pois! Hylätkäät", ääns, "syrjähän aljetut työnne, Aetnan Kykloopit, sekä huomatkaat tämä tarkkaan! 440 Tehtävät on asehet uroholle. Nyt voimat on tarpeen, nyt kädet joutuisat, koko taitonnekin kyky tarpeen! Pois hidastus hylätkäät!" Eik' ääntänyt muuta, kun kaikki joutuummin käsiks käivät ja työn jakoivat tasasesti. Vellinä velluvi vaski ja kultametallikin, rauta 445 haavoja tuottava ahjossaan avarassahan läikkyy. Valmistavat ison kilven, — suojaks Latinojen kaikkein peitsiä vasten, — ja seitsemän kertaiseksi sen laittaat raut'levyst'. Toisetpa palkeill' liehtoen ottavat, antaat tuulta ja muut vetehen taas kastavat tirskuvan vasken; 450 moukarilyönneistään alasillen kiikkuvi luola; tahdilleen nuo voimakkaasti vuorottamalla paukuttavat sekä vahvoin pihdin kääntävät tönkkää. Taatto Vulkanus kuin näit' Aeolon rannalla puuhaa, Evandron matalast' majastaan herättää valo armas, 455 aamuinen herättää katon harjalla lintujen laulu. Nousevi vanhus ja sitten ruumihins viitalla verhoo, tyrrhenilais-sidenauhoill' anturat jalkahan pauloo. Kiinnitti myös olaltaan sivulleen tegelaisenki miekan, vaan vasemmall' olalleen pani yllehen pantterin taljan. 460 Koirat, kumpikin vartia, kynnykselt' ylevältä eessähän julkottaa, oman kulkien herransa kanssa. Vierahan Aeneaan majahan erityisehen urho astui, muistellen puhettaan, luvattuu apuansa. Eip' Aeneaskaan ylösnousnunna myöhemmin yhtään. 465 Tuon oli seurassa Pallas ja tään kera kulki Akhates. Yhdyttyään kätt' antavat, istahtavat majan keskeen; tehtyä sen, tarinaa vapamielistä nauttivat sitten. Ensin näin kuningas: "Suurin Dardanien päämies, en, säilyessäs sun, 470 Troijan löytymist' enk' isänmaatanne voitetuks myönnä; niin ison arvonne suhteen meil' ovat taistelun auksi voimamme pienoiset. Tuolt' Tuscien sulkevi virta täält' hätöttää Rutulus, asehill' edess' vallimme helskäin. Vaan sull' aimoisten sukujen sekä suurien valtain 475 joukot ma liitteä aijon, min onnesi oottamaton suo keinoks: sä juuri kun Salliman kutsumana tulet tänne. Ei ylen kaukana täält' on vanhoillen perustettu louhill' Agyllinan toripaikka, joss' Lydian kansa muinoin kuuluisa sodastaan asuks vuorill' Etruskein. 480 Tuotapa kuuluisaa kuningas Mezentius sitten julmalla aseitten pakon vallalla hallitsi pitkät vuodet. Miks' kertoisin jumalattomat murhat ja julmat hirviön työt? Jumalat, sen kostote häll', omilleenki! Yhdistellyt se on eläväin kera kuollehet ruumiit, 485 liitellen käsihin kädet, kasvoihin näöt yhteen vaivataksensa ja tiukkuavii verestään sekä visvast' näin kamalass' syleyksessä hengen heittohon piinas. Kansapa nyt väsyen vihoviimein hulluhun raivoons, piirittää asehillaan niin hänen kuin kotins myöskin, 490 surmaa tään toverit sekä polttaapi palatsinki; tappelun aikana tuo pakohon Rutulein aromaille kiipas ja ystäväns Turnuksen avun löys asehista. Syystäpä raivoillen siis nousi Etruria kaikki, vaatien rankaisuun kuningast' sodall' alkanehella. 495 Näille sun Aeneas tuhansille ma johtajaks annan. Sillä jo nurjailee koko rannalla tihjöjen laivain miehet ja liikkehell' lippuja vaatii; vaan ikä velho estävi ennustaen: 'Oi nuoriso oiva Meonein, vanhojen miesten kukka ja arvo, jotk' oikea harmi 500 vei sotahan ja Mezentius syyllänsä kiihotti kostoon; ei ole Italolaiselle sallittu niin ison kansan voittaa, vaan saa johtajat kaukaa.' Etruskilainen väk asettuu, peläten jumalain varotuksia, tälle kentälle. Airuita minun luo sekä valtion kruunun 505 valtikkoneen lähettää its' Tarkho ja jättävi merkit leirihin, ett' tulisin Tyrrhenoin valtoa ottaan. Vaan mua vanhuutein hidas, kylmä ja vuosista verkka, vallasta kieltää, on urotöihinki myöhähköt voimat. Poikaan' yllyttäisin, jos ei emons oisi Sabinost', 510 ellei tää osaks ois isänmaans. Sie, jonkapa Onni vuosille, heimollekin hymyää, jota Sallima vaatii, toimehen käy, Teukroin, Italoink' ole urhosin päämies! Sulle mun Pallaksen sitä paits, mun lohtuni ynnä toivoni liitän, että sun johdattaissasi sotaa, 515 Martin toint' tukalaa kokemaan, näkemään sinun töitäs tottuis ynn' esivuosist' ett' oisit häll' ihanteena. Arkadilais-ritarii parisataa hälle mä annan, miehistön valitun: nimessään Pallas saman verran." Tuskin olj nää puhunut, kun katselivat ajatellen 520 Aeneas, Ankhisen poika, ja kelpo Akhates: ois useat tukaluudet huolettaneet sydäntänsä, ellei ois Venus seijas-taivahalt' antanut merkin. Sillä nyt aavistamatt' ylä-ilmasta välkkyen leimaus tulj jyristen sekä äkkiä syöksyvän näyttihe kaikki, 525 tyrrhenilaisenki torven räikkinä ilmassa soivan. Tutkelevat: ain' uudestaan jyry kauhea kuuluu. Aseita, se'espaikalta taivaan, pilvien kesken, poudassa kiiltelevän näkevät sekä helskyvän toisiins. Muut sydämessään hämmästyvät, mut Dardanon urho 530 tunteepi jyrinän jumalattaren, äitinsä, enteeks. Hän nimeää: "Oi ystävä, sie älä tutkia huoli, tuo mink' kohtalon aanana ois; mua kutsuvi taivas! Tään lupas haltiatar emo antaa merkiksi mulle, jos sota puhkeisi, tamineita Vulkanonki tuoda 535 aukseni ilmojen teitä. Voi mikä kurjillen Laurentoillen tuho uhkaa! Kuinka sa syys sovittaa saat, Turnus! Kuin monet aaltois all' urosten kypärät sekä kilvet ja ruumihit huuhtoo saat, isä Thybris! Käyköhöt vain sotahan, lain rikkoin!" 540 Kun oli nää sanat lausunut, nous sialtaan ylevältä; ensin Herkuleksen kytevii tult' alttariloita hän virittää, vähäsii Penateita ja eilistä Larii hilpeenä anoen; valituit' tavan jälkehen lampait' uhraapi nyt Evandrus ja Troijan nuoriso myöskin. 545 Laivojen luo sitt' täält' tovereit' tavataksensa lähtee; heidän hän luvustaan, sodan jotk' olivat tovereinaan, kelpoja kunnoltaan valitseepi; muut vesitietä jäljestä seuraavat, samoten vähittäin alavirtaa, tietoa viemähän Askanioll' isäst' ynn' asioista. 550 Teukroill' aikovillen Tyrrhenien kentille suodaan ratsut. Läks jalo Aeneas, min leijonan talja verhoo keltainen kokonaan helokynsistä kiiltäin. Äkkiähän vähän kaupungin läpi lentävi maine, Tyrrhenien kuninkaan urosten nyt lähtevän rantaan. 555 Pelvosta kartuttavat lupauksia äidit ja kulkee vaaraa ennemmin pelko, mi suurentaa sodan uhkaa. Taatto Evandrus sitt' erovan kätehen ruvenneena itkusta kyllästymättään lausuvi näin halaellen: "Jospa mull' oi kuluneet sois Juppiter jällehen vuodet, 560 jommoinen olin kuin sotarinnan ma Praenesten luona ensinnä kaasin ja voitettuain kasan kilpiä poltin, kun kuninkaan Herilon kädelläin minä Tuonehen työnsin. Kolmet henkeä hälle Feronia äitinsä antoi syntyissään — kamalaa! Mun taistella kolmasti täytyi, 565 kolmasti kaataminen olj; kaikkipa sittenki hältä henkensä tää käsi katkas ja yht' useat asehet riist. Empä mä ois sulosest' eronnut halauksestas koskaan, poikani, eikä Mezentius naapuri ois tätä päätä pilkannut koskaan, niin monet miekalla julmahan surmaan 570 syösten ja niin usean urohon telottain seastamme. Vaan te, o ylhäiset, jumalain sinä johtaja, suurin Juppiter, armahtakaat, anon, arkadilais-kuningasta; kuulkaatten isän toivomukset: jos tahtonne ompi Pallaan säilyttää minullen, jos Sallima säästää, 575 hengissä jos hänet näen sekä luokseni saapuvan jälleen, niin elämää anon, niin joka vaivan tahdon ma kestää: vaan kovall' onnella jollakin jos, oi Sallimus, uhkaat, sallittakoon jo nyt, nyt tukalan elon päätteä, kunnes on epätietosna murhe ja on tulevan epävarma 580 toivo, kun sua, rakas poikani, mun elon ainutta riemuu voin sepäellä, ett'ei joku synkempi viesti mun rintaa haavoittais!" — Nää lausehet juur erotessansa taatto virkki ja palveliat majahan väsyneen pojes auttoi. Mut jopa läks avonaisista porteista ritarjoukko: 585 Aeneas esimmäisien keskess', Akhateski kelpo, sitten Troijan muut ylimykset ja keskellä joukon Pallas viitassa kuin koreoiss' asehissansa nähdään: niinkuin Okeanon veden kastama nostavi Kointäht, — mink' yli muiden tähtien suosiipi Venus tulta —, 590 taivaallen pyhät kasvot ja haihduttaa syvät varjot. Seisovat valleilla arat äidit ja katsoen tuhkan pilveä seuraavat, väkeään vask'kiilteleväistä. Nää lehon kautta, mist' oikasutie lähimmittäin saattaa, matkustavat asehissaan. Nousee huuto ja parveen 595 käytyä saa hepojen kapiot jymyhyn tomukummun. Caeriton jäävilun virran luona on jylheä korpi, laajalti uskonnoll' isien pyhä: vuorien vierut tuon rajottaa joka puolta ja kuusien vehreä korpi. Silvanoll' entisten Pelasgein sanotaan pyhitelleen 600 lehdon ja juhlan niittyjen, karjankin jumalalle; nuo esimmäisn' asuneet on Latinoin maa-alueilla. Tään lähitienolla Tyrrhenineen salapaikkahan Tarkho leirihin käynyt olj: ylevält' ylängöltä sen nähdä saatettiin koko joukko, mi taajeni kenttiä pitkin. 605 Tänn' isä Aeneas, sotahan valittunsakin joukko saapi ja, uuvuttuaan, hepojaan sekä itseä hoitaa. Vaan Venus haltiatar sulokas lomitsen yläpilvein, lahjoja kannellen tuli; tää erälaaksossa poikans kun etähäll' erillään joen viivästävän tykön' äkkää, 610 lausuupi nämät lausehet, tullen vastahan hälle: "Siin' ovat nuo luvatut, minun mieheni taidolla tehdyt lahjani: Laurentolaisia sie kopeoit' älä pelkää kutsua taisteluhun heti, poika, äl' urhoa Turnoo!" Näin Cytherea lausuttuaan halas poikuettaan ja 615 hohtoiset asehet pani tuon etehen ala tammen. Tää iloten jumalattaren lahjasta, kunniastaankin moisesta ei voi kyllästyy tähystellessä tarkkaan kaikkea: ihmettelee sekä kääntääpi käsissänsä töyhtökäst', aimoisaa kypärää, joka kuultavi tulta, 620 miekkaa turmaista', vask'kankeeta sotapaitaa, kookasta, veren karvaista kuni on panupilvi päivää vasten, kun tuo kimaltain kumottaa etähälle; myös sekotusmetallista ja kullasta säärystimeltään sorjia, peistä ja kertomatont' ihan laitosta kilven. 625 Siin' Italoin osat olj, suvun Roomankin iloretket, tuntien tarkoin ennusteet, ajatkin tulevaiset piirrellyt tulen haltia; siin' koko Askaniuksen jälkeen nousevan heimon ja taistellut sodat kaikki. Laittanut olj virumaan viheräisessä luolassa Marsin 630 hirmuisen suden; tään nisien luo myös pari poikaa loikovat leikitellen, elatusemoaan imeskellen pelvotta: tuo taapäin kenokaulansa kääntäen kumpaa vuorottain hyväjää sekä heidän ruumista nuolee. Rooman tään lähellen ja Sabinojen naisien ryöstön 635 penkilt' teaatterin ynn' ilonäyttelyst' aimosan Cirkon liittänyt olj sekä äkkiä oudon, kiihtyvän taiston Rooman kuin Tatius-ukon närkkähän Kureksen kesken. Sitten nuo kuninkaat lopetettua keskenäns taiston Juppiterin älttäreiden luon' asehissa ja kantain 640 maljoja seisoivat, rakentain, sian uhraten, liiton. Tuostapa ei etähäll' palasiks rajusat hevot Metton raastivat (— oisitpa Alban mies pitänyt lupaukses!); miehenki valhekkaan sisälmyksiä viskovi Tullus metsähän tuossa ja kosteat orjantappurat verta 645 tiukkuvat. Tarkvinion ajetunkin käski Porsenna ottamahan sekä julmalla saarrolla ahdisti linnaa; puolustamaan vapauttaan Aeneaan suku riensi. Suuttuvan muotoiseks sen ja uhkaavanki sä oisit nähnynnä, sillan ett' hävittää on rohjennut Kokles, 650 murtaen kahlehens' ett' kymin yl' läks Kleelia uimaan. Kuppurallaan Tarpeijon linnan vartia seisoi, Manlius, temppelin eess' ylevää Kapitooliot' puoltain; viel' Romulon hovin oljet äsken leikatut kattoi. Täälläpä kaakattain hopeainen ankkakin lensi 655 kultaisess' etisessä ja julkais gallien matkan: Gallit saapuivat läpi metsän ja ottivat linnan synkkyyden sekä varjosan yön hyvin peittoa käyttäin heill' oli kullan keltanen tukka ja keltaset vaatteet; hohtavat raitaisist' takistaan sekä valkosta kaulaa 660 kiertävät kultaset vitjat ja kullakin kaks alppilaista keihästä kädess' säihki ja ruumeitaan isot kilvet peittivät. Tanssivatkin Saliot, alastoinna Luperkot myssyne viiksineen sekä taivolta puonnehet kilvet kalkutellut oli; kaupungin läpi uhreja veivät 665 vankkuriss' sorjissa hurskahat äidit. Täält' etähälle liittääpi Manalan majat, Tuonenki korkeat portit, myös rikosten kuritukset ja ruhtoa sun, Katuma, uhkaavan kiven alle ja Raivotart' kauhistuvaisen; hurskahat taas erilleen: näill' antamahan lait Katon. 670 Näiden keskessä olj avaran meren, myrskysän hahmo kultanen; vaan meri valkosna vaahtosi myrskyäväisnä, ringissä myös delfinit hohdokkaat hopeasta pyörtelivät, meren tyrskyä halkoen purstohinensa. Keskessään vask'laivaston, sodan Aktialaisen 675 huomaa: järjestetyss' sotarinnass' sä nähnynnä oisit kiehuvan Leukaten kaiken ja kullasta kiiltävän laineet. Tappeluhun vei keisari Augusto tääll' Italoita, kansan, senaatin, Penaattein kanss', yleväin jumalainkin, korkeall' keulalla seisten; tään ilosill' ohimoilla 680 kiils pari leimua, vaan ylipääns' isän nähtihin tähti. Toiselta suunnalta tuulin ja muin' jumaloine Agrippa johtaa korkeena väkeään: sodan ylpeä merkki kiiltävi päässä nyt täll', alusten anastuksesta, — kruunu. Barbarijoukkoin täält' Antonius kirjavin asein, 685 — jok' Itämaan väen voittanut on sekä poutasan rannan, Aigypton, Itämaan väen myös mukanaan etäsimmän Baktran tuopi ja seuraa — kauhu! — Egyptistä vaimo. Yhtehen syöksivät kaikki ja vaahdottivat meren kaiken, pyörrellen ulappaa etähäis-alusten kokin, airoin. 690 Saapuivat merellen; merell' uiden luulisit irti kiskottuin Cykladain tahi vuorien syösnehen yhteen: niin torikeuloist' taistelevat jätinmoisista miehet. Tappura-soihtuja käellä ja keihästen lentosta rautaa kylvetähän: punertuu meritaistost' Neptunuksen kentät. 695 Keskessä valtiatar väkeään kotimaisella kutsuu kalkkaloll' eikäpä hän näe viel' takoaan pari kyytä; kaikenlais-jumalain imehet sekä haukkuv' Anubis vasten Neptunusta, Venusta sekä vasten Minervaa taistelevat. Mars tappelun keskustassapa riehuu 700 rautahan kaivertu sekä ilmassa hirveät Kauhut viittoineen revityin', iloten myös kulk Erimieli; tuot' Sodan haltiatar verisin rusikoinensa seuraa. Näitäpä katsoen joutsen jännitti Aktiolainen pilvist' Apollo: säikähti tästä Egypti ja Indot, 705 kaikki Arabialaiset, Sabaeotki läksivät karkuun. Myös kuninkaatarkin mukahaisilla tuulilla nähtiin purjehtivan, levittää komennettuans kaikki jo purjeet. Tuon tulevaisesta kuolosta kalvenneen sodan keskeen tehnynnä olj tulen haltia myrskyn ja Luotehen huostaan 710 suoden, mut vastassaan iso ruumihisen, surevaisen Niilin, aukasevan syleään, koko viitalla kutsuin tummahan helmahans lannistetuita ja virtansa mutkiin. Vaan Caesar kolm'kkertaisess' iloretkessä kulkein Rooman muureihin, jumalill' Italoin iki-uhrin 715 sääsi ja kolmesataa pyhästöö mitä suurinta laittoi linnahan. Raikuivat ilost', tanssista, leikistä tiet nyt, kaikissa templeiss' on emojoukot, kaikissa uhrit; maall' alttareiden eess' vasikat makas uhria varten. Muhkean Febuksen tuo kynnyksellä nyt istuin 720 tutkivi kansojen lahjoja, kynnyksille ne ylpeill' antaen: pitkänä sarjana astuvat voitetut kansat, kieliltä kuin asehilta ja vaattehiltaan monenlaiset. Paimenten suvun tässä ja vyöttömät Afrikalaiset, täss' Lelegat, Karat sekä joutsikkaatki Gelonit 725 Vulkano tek; jopa tyynemmin kulkivat Eufraten aallot, myös inehmoist' etäsimmät Monnit ja haarova Rheini, vallattomatki Dahaet sekä juonikas sillall' Araxes. Näitä hän Vulkanon yhä kilvessä, lahjassa äidin ihmeht ja, tietämättään asioist', ilotsee kuvioista; 730 heimonsa sitt' olalleen osat, heidänki mainehen nostaa.

Viitteet:

V. 9. Diomedes, kuuluisimpia Troijan sodan urhoja, muutti sodan jälkeen Etelä-Italiaan (Apuliaan), jonne perusti Argos Hippion nimisen kaupungin, jonka nimi sitten muuttui Argyripa'ksi sekä vihdoin nykyiseksi Arpi'ksi.

V. 83. Kolmasti tulee Aeneidissä puhutuksi "valkeasta emäsiasta valkosine porsahineen virran rannalla" merkkinä, mihin kaupunki (Alba-Longa) oli perustettava.

V. 103. "Amfitryon pojalle", nim. Herkuleelle.

V. 119. "Nämät". nim. sanat.

V. 130. Evander y.m. johtivat sukuperänsä Elektrasta, Atlaan tyttärestä: samoin Aeneaskin johti sukunsa Atlaan toisesta tyttärestä Maijasta. — Nimi Evander, syntynyt kreikkalaisista sanoista, merkitsee suomeksi: hyvämies.

V. 146. Daunus oli Turnon isä.

V. 157-158. Herkules vei mukanaan Hesioneen, Laomedon tyttären ja Priamon sisaren, Kreikkaan sekä antoi hänet Salaminin kuninkaalle Telamonille puolisoksi.

V. 276. Poppelia sanotaan "kakskarvaseksi" sentähden, koska sen lehdet ovat toiselta puolelta tummemmat kuin toiselta. Poppeli oli Herkuleelle pyhitetty.

V. 285. Saliot, joita Noman säännön mukaan piti olla 12, olivat Mars'in pappeja. Heidän nimensä johtuu lat. sanasta "salire" = hypätä, koska heidän tuli tanssia Mars'in kunniaksi määrätyissä juhlakuluissa.

V. 291. Herkules valloitti Troijan ja tappoi sen kuninkaan Laomedontin siitä syystä, koska hän ei täyttänytkään Herkuleelle lupaustansa, antaa tälle Trosin hevoset, kun Herkules oli pelastanut hänen tyttärensä Hesionen. — Eekhalian taas Herkules hävitti siksi, koska sen kuningas Eurytus kieltäytyi antamasta tyttärensä Iolen Herkuleelle puolisoksi.

V. 293. "Kaksruumihit", s.o. Kentaurit, joiden ruumiin ylä-osa oli ihmisen, mutta ala-osa hevosen muotoinen.

V. 294. Hylaeus ja Folos oli kahden Kentaurin nimiä. — Kreetalais-peikko oli hirveä härkä, minkä Herkules ei tappanut, kuten Vergilius otaksuu, vaan toi elävänä kuningas Eurystheylle.

V. 296. Tuonen vahti = Kerberus, jonka Herkules ryösti Manalasta ja toi maanpinnalle.

V. 298. "Näky mikään", minkä Herkules näki Manalassa.

V. 322. Nimi "Latium" johtuu lat. sanasta lateo = olla peitossa, lymyillä.

V. 343. "Luperkalin", nim. luolan. Nimi Luperkal, — jonka arvellaan johtuvan lat. sanoista lupus = susi ja arceo = estää ja joka siis merkitsisi "susien estäjää". — oli metsän jumalan ja karjan suojelian Panin lisänimi, samoin kuin hän myös nimitettiin Lykaiolaiseksi erään Arkadian vuoren Lykaion mukaan (kreikk. sana "lykos" merkitsee sutta).

V. 345. "Argileton" (= Argon kuoleman) lehto sai nimensä erään argivolaisen Argosen murhasta siellä siitä syystä, kun Evanderin alamaiset varoivat tään väjyvän Evanderin henkeä.

V. 346. Evander todisti viattomuuttansa Argon kuolemaan.

V. 347. Tarpeijo oli vuoren jyrkänteen nimenä, mistä kuolemaan tuomitut pahantekijät syöstiin alas.

V. 354. Kilpeä puistellen, tärisyttäen luultiin Juppiterin saavan ukonilman aikaan.

V. 358. Janikulon mäelle oli Evanderin linna rakennettuna, josta sitten Rooma levisi muille (6) kummuille.

V. 361. "Karinoiksi" kutsuttiin Rooman komehinta kaupunginosaa.

V. 383. Nereon tytär, merenneito Thetis pyysi ja sai Vulkanolta aseita pojallensa Akhilleelle.

V. 384. Tithonon puoliso Aurora sai myös Vulkanolta aseet Memnon pojallensa (Aen. I, 489).

V. 479. Agyllan kaupungin perustajat olivat Pelasgeja, mutta tulivat siitä karkoitetuksi, kun Lydialaiset siirtolaisina kuninkaansa Tyrrhenon johdolla sinne saapuivat. Siitä lähtein sai kaupunki nimekseen Caere.

V. 533. "Mua kutsuvi taivas!" nim. sotaan.

V. 553. "Helokynsistä" s.o. kullatuista kynsistä "kiiltäin."

V. 626. "Siin'" nim. kilvessä olivat Roomalaisten tulevaiset kohtalot kuvaeltuna.

V. 631. "Pari poikaa", nim. Romulus ja Remus.

V. 635. Kun Roomassa oli naisista puute, panivat he toimeen kansanjuhlan (cirkusleikit), johon kutsuivat Sabinolaisia vieraiksi. Juhlan parhaillaan ollessa, karkasivat Roomalaiset silloin pahaa aavistamattomien, aseettomien Sabinolaisten päälle ja ryöstivät heidän naisensa. Tästä syntynyt sota päättyi siten, että osa Sabinolaisia yhdessä kuninkaansa Tltus Tation kera muutti Roomaan asumaan.

V. 642. Alba-Longalainen Mettus Fuffetius, Roomalaisten liittolainen, oli tehnyt salaliiton Rooman vihollisten kera ja meni tappelun aikana vihollisten puolelle.

V. 646. Porsenna, Etrurian kuningas, koki sodalla pakottaa Roomaa ottamaan taasen kuninkaaksensa Tarkvinius Superbon (= "Ylpeän"), jonka Roomalaiset olivat ajaneet pois hänen väkivaltaisuutensa tähden.

V. 650. Kun kerran, piirityksen aikana, Roomalaiset täytyivät, hyökkäyksen tehtyänsä, paeta ja Etrurialaiset heitä ahdistivat jo ihan kintereillään, pelastuivat he vain siten, että Horatius Kokles kääntyi sillalla yksin taistelemaan vihollisia vastaan ja taisteli niin kauan kunis Roomalaiset ehtivät purkaa sillan hänen takanansa, jonka jälkeen hän hyppäsi Tiberin virtaan ja ui omiensa luo. — Kleelia, joka yhdessä muiden roomalaisneitojen kera oli Porsennan panttivankina, pakeni ja ui Tiberin yli Roomaan: Roomalaiset lähettivät hänet Porsennalle takaisin, mutta Porsenna lahjoitti kunnioituksesta hänelle vapauden.

V. 652. Manlion, kun oli Tarpeijon linnaa vartioimassa, saattoi ankkojen kaakatus havaitsemaan, että Gallit yrittivät yöllä päästä linnaan, jolloin hän ajoi heidät takaisin.

V. 663. Saliot oli Marsin ja Luperkot Panin pappeja.

V. 664. "Taivolta puonnehet kilvet", joita oli 12, olivat Salioin vartioittavina.

V. 668. Katilina, eräs roomal. senaattori, oli v. 63 e.Kr. koettanut saada Roomassa kapinan aikaan ja siten anastaa itselleen vallan.

V. 670. Kato oli tapainsa puhtaudesta ja yksinkertaisesta elämästään ja hehkuvasta isänmaanrakkaudestaan kuuluisa Roomalainen.

V. 675. Tästä värssystä alkaen kuvailee Vergilius Aktion tappelua v. 31 e.Kr., jossa Augustus voitti vallasta hänen kera kilpailevan Antonion sekä tään liittolaisen ja rakastetun Kleopatran, Egyptin kuningattaren. Sen tappelun jälkeen, missä Augustus voitti varsinkin taitavan meripäällikkönsä Agrippan neuvoilla, sai Augustus rajattoman vallan Rooman tasavallassa. Agrippa sai, ansiojensa palkinnoksi, kantaa laivankeuloja kuvaavilla koristuksilla kaunistettua kruunua (korona rostrata'a).

V. 692. Cykladat ovat saaria Egean meressä.

V. 696. "Valtiatar", nim. kuninkaatar Kleopatra.

V. 697. Aktion tappelun jälkeen, välttääkseen vankeutta Roomassa, antoi Kleopatra pari kyytä purra rintaansa.

V. 698. Anubis oli egyptiläinen epäjumala, jolla luultiin olleen koiran pään, mutta ihmisen ruumiin.

V. 712. Koko viitalla liehuttaen, ikäänkuin peittääkseen lapsiansa sen suojaan.

V. 725. Lelegat oli eräs pelasgilainen heimo Kreikassa ja Vähä-Aasiassa. — Karat = Kaarialaiset Vähästä-Aasiasta. — Geloonit olivat kotoisin Ukrainista Dnieperin rannoilta. —

V. 727. Morinit asuivat Belgiassa.

V. 728. Dahaet olivat eräs skythialainen kansa Kaspian meren rannoilta. — "Juonekas sillalle", s.o. ylen tulviva virta Araxes Armeniassa.

YHDEKSÄS LAULU.

Sodan alku.

Ainehisto.

Aeneaan poissa ollessa lähettää Juno Irin yllyttämään Turnoa sotaan Troijalaisia vastaan, jota kehotusta Turnus oitis noudattaa (1-32). — Kun Troijalaiset, Aeneaan käskyn mukaan, olivat vetäyneet muurien suojaan, päättää Turnus polttaa heidän laivastonsa (33-76). — Berekyntia muuttaa, Juppiterin luvalla, laivat yhtä moneksi meren immeksi (77-122). — Turnus rohkaisee tästä ihmeestä hämmästyneitä Rutuloita, näyttäen, että laivojen poiston kautta on jumalatar tehnyt Teukrojen paon mahdottomaksi. — Teukrot saarretaan (123-175). — Nuorukaiset Nisus ja Euryalus, havaittuaan että eräällä suunnalla vihollisten leirissä olivat nuotiot kyyntyneet, tarjoutuvat Teukrojen päälliköille lähtemään airueina Aeneaan luo; tarjous otetaan ilolla vastaan ja suurien lupausten ja hartaiden toivotusten seuraamina he lähtevät matkaan (176-313). — Telotettuaan vihollisleiristä monta nukkunutta Rutuloa, pääsevät he jo metsään, mutta, kohdattuaan vihollis-parven ja jouduttuaan ilmi Euryalon saaliiksi saadun kypärän välähyksen kautta, joutuvat siellä perikatoon (314-449). — Rutulot, aamulla vahinkonsa havaittuaan, pistävät Nison ja Euryalon päät keihästen neniin sekä kuljettavat niitä Teukrojen näkyvissä; Euryalon äidin murhe (450-502). — Tappelu alkaa; Rutuloin taistelu kilpien katos'alla; tornin kaatuminen (503-589). — Askanius ampuu tyhmänylpeän, kerskuvan Remusen, mutta saapi Apollolta käskyn, jättämään sota miesten työksi (590-663). — Jättiläiset Pandarus ja Bitias aukasevat portin, surmaavat monta siihen ryntäävätä vihollista, mutta saavat surmansa Turnuksen kädestä, joka päällepäätteeksi, porttia suljettaessa, tulee erhetyksestä teljetyksi kaupunkiin (664-759). — Sitten kuin Turnus oli pannut suuren verisaunan kaupungissa toimeen, täytyy hänen, ylivoiman ahdistamana, vähitellen perääntyä virralle päin, johon hän vihdoin hyppää ja uipi väkensä luokse (760-818).

Turnus; Nisus ja Euryalus; Pandarus ja Bitias.

Vaan sill'aikaa kuin nämät toimitetaan salomailla, taivahalt' Iriksen lähettääpi Saturnia Juno rohkean Turnon luo. Ukon Pilumnon lehokkaassa lyylimä-laaksossa silloin istumahan osui Turnus. Hällepä on rusosuin nimennyt Thaumantias näitä: 5 "Turnus, toivovallen mitä ei jumaloist' olis kenkään sallia rohjennut, sen myöns sull' onnekas hetki. Aeneas toverit, sotaleirin ja laivaston jättäin, läksi Evandron valtiohon ja Palation maille, kaupunkeihinkin Korython etimmäisihin pyrkein 10 lydialais-maamoukkia läks kivottaan sotaleikkiin. Miks hidastat? Johan on hevot, vaunutki hankkia aika! Pois koko vitkailus! Mene, lyö sekasortohon joukot!" Virkki ja taivaallen pyräht lentohon laukuvin siivin, lennolla leimahuttain ison kaaren pilvien alle. 15 Nuoripa mies hänet tuns sekä tähtiin päin käden kumman nostaen lausehillaan täten seuraa erkanevaista: "Iris, taivasten sulo, ken sinut pilvistä mulle maallen laittanut on? Mist' tää niin hohtava loiste äkkiä nous? Avauntuvan näen minä keskeltä taivaan, 20 taivolla tähtiä näen samovan. Moist' ennettä seuraan, kenp' oliskaan sodan vaatija!" — Näin nimeten joen luokse astaht ja ammentaen sen kalvosta vettä hän paljon pyyntöjä laitteli ilmoihin, jumaloill' lupaellen. Vaan jopa läks avonaisille kentillen koko joukko, 25 kirjavilt' tankeiltaan, hevosilta ja kullalta kiiltäin. Messapus etujoukkoja joht, jälimmäisiä taasen Tyrrheuksen pojat, vaan väen keskustaa komens Turnus, keikkuellen asehiss', yleten väestään koko päältään: nää samos aivan kuin tyvenest' ylenee syvä Ganges 30 seitsemäst' tyynestä lähteestään tahi kuin vetäyntyy aimosa Niil takasin ketomailta ja uumahans siirtyy. Tällöin äkkiä tupruavan kuni tuhkasen pilven Teukrot huomaavat ketomailla ja nousevan kalveen. Tornilta vastaiselt' esimmäisenä huutavi Kaikus: 35 "Miehet, ohoi! Mikä parvi se synkkänä pilvenä vyöryy? Aseihin heti! Tuokate keihäät! Muurille nouskaat! Saapumass' on vihamies!" — Ryminällä siks suurella porttein taakse Dardanidat vetäyntyen täyttävät muurit. Näinp' eroten asekuntoinen oli käskenyt heille 40 Aeneas: sill'aikaa jos joku sattuis vaara, ett'eivät sotarintoa laittais, kentälle lähtis, — leirissä oisivat vaan hakien varustuksien suojaa. Siis ehk' kamppailuun viha, kunnia yllytti käymään, kuitenki sulkevat porttinsa kiinni ja täyttävät käskyt, 45 tornien suojuksess', asehiss' odottain vihollista. Turnus kun kiireissään hitahan oli jättänyt joukon, kahdenkymmenen ratsastajan kera oottelematta linnalle sai: tään Thraakian valkois pilkukas ratsu toi sekä kultaista kypärääns koristelj puna töyhtö. 50 "Ken kerallain vihollist' esimmäisn' on vainossa, miehet? Hei!" — nimeää sekä sylkyttäen syöks ilmahan keihään tappelun alkeeksi kupeellen ja kentälle kiitää. Huudolla vastaavat toverins sekä julmasti ärjyin seuraavat, imehdellen Teukrojen arkoa mieltä, 55 ett'eivät kedon tanterellen eik' taistohon miehet käy, vaan leirissä piilevät. Kiivahast' täältä ja sieltä ratsain aukkoa etsiskelee se ja muuria tutkii. Niinkuin lampaitten navettaa susi nuuskivi täyttä, kun ulisee ometan luon', nähtyähän satehet ja 60 myrskyissäät, sydän yöll', — emäns luona mut määkivät vuonat suojassa; vimmoissaan tää julmana, hurjana telmii vastoin varjelluita, kun pitkällinen nälän tuska kiihtyy äkkiähän, kun tään janoaa kita verta: näinpähän Turnollakin viha syttyy, leiriä, linnaa 65 tutkiessaan, juur näin ytimensäkin harmista kiihtyy, arvelless' sisähän miten pääsis ja millinen keino teljetyt Teukrot sais alangolle ja kentälle saattais. Laivaston, mikä leirin vieressä kätkössä piili, vallilla piiritetyn sekä virrankin syvängöillä, 70 kimppuhun käy, tovereitaan karskeja käskien polttoon: tuimana leimuavan kätehen sitt' ottavi soihdun. Toimehen käyvät: Turnon läsn'olo kiihdytti heitä; turmiosoihduin siis koko nuoriso nyt varustautuu. Nuotiot raastetahan: valoaan pikimäist' tulisoitto 75 luo, tulen tupruttaiss' sysikkään tuhan tähtiä kohti. Haltia ken, sano oi Runotar, niin hirveän roihun poistaa voi? Ken niin ison loimon laivoilt' estää? Vanha jo on tapaus, mut aina sen kertovi maine. Silloin kuin frygilaisella Idan vuorella laittoi 80 laivoja Aeneas, käetess' samota ulapalle, kerrotahan Berekyntia-äidin Juppiterille suurelle nää sanat lausunehen: "Suo, poikani, mulle armahall' äidilles anomuksens, kun valtahan pääsit! Mull' oli mäntyinen salo, ainiahan rakastettu; 85 metsä se linnan huipulla olj ja mun lyylimäpaikka, vaahtera rankoiltaan sekä tummilta kuusilta synkkä: dardanolaiselle nää urollen, kun laivoja puuttui, mielesti soin, mut nyt levotont' iso huol murehuttaa. Pelkoni poista ja tään suo pyytävän äitisi voivan, 90 ettei tuulispää hajalleen sais näit' eli myrsky. Onneksi olkohon noill', ett' töyryillämme ne tehtiin!" Hällepä vastaa poika, mi maailman tähtiä kiertää: "Oi mitä pyydätkään, emo? Tai mitäs etsit sä noilla? Voisiko kuolevien käsin laittamill' laivoill' antaa 95 ainainen olemus? Epävarmoja vaaroja voisko turvassa Aeneas tuta? Moinen kell' ois jumaloista myönnetty valta? Mut kun pysyneet ovat loppuhun, joskus tultua ausonilais-satamiin, mikä tuulilta säilyi, päällikön Dardanojen mikä toi Laurentojen seutuun, 100 hahmon turmehuvan otan niiltä ja nää meren laajan teen jumalattariks, että ne niin kuni Nereon Doto- tai Galatea-imp' aaltoa vaahtoavaa povin halkois." Näin nimes, vannoen sen stygiläisen veljensä virran kuin myös pihkasta loimottavain, syväkuilujen rantain 105 kautta ja vannomallaan vapisuttaa kaiken Olympon. Päivä se sallittu nyt lähestyi, jopa ehtivät Onnen määräämät ajat, jolloin äitiä Turnuksen vääryys muistutti estämähän vihityist' aluksistansa liekin. Tällöin kummallinen näkimet valo häikäs ja nähtiin 110 koitosta liihottavan yli taivaan penkerepilven Idan kuoroineen; sitt' aivan hirveä ääni taivolta raikuen Teukroin kuin Rutuloin väen huumas. "Teukrot, älkäätten varustaiko mun laivoja puoltaan, älkäätten sotahan ruvetko; meren ennenpä polttaa 115 kuin pyhät puut voi Turnus! Olkaatten vapahat ja muuttukaten meren neidoiks!" Näin emo käski ja kaikki katkasevat nopeaan alukset sitehens satamassa: nuo delfinien laill' upottain kokat laimingin pohjaan, kätkeyvät sekä niin moneks muuttuvat — ihmekäs kumma — 120 hahmoks impyehen, kuin mont' oli vaskista keulaa rannalla seisonut ennen ja kiitävät täst urannolle. Mieli täst' äimistyi Rutulein, Messapuski itse säikähti korskuissa hevosten sekä vuo Tiberinki seisahtuu, käheäst kohaten palajaa ulapalta. 125 Mut ei rohkeamielisen Turnon lannistu uljuus; mieliä hän kivottaa vain sen uhemmin, toruenki: "Teukroja uhkaa nää imehet; näin Juppiter itse ainoan turvansa luovutti heilt'; ei keihoja, tulta tarvinneet Rutuloin! Näin on meri suljettu heiltä 130 eik' paon toivoakaan oo; maailmast' osa toinen teljetty on, vaan maa käsissämm'; asehiss' italoisten kansain niin monet on tuhannet! Ei haltia-enteet, joist' Frygiläiset niin kehuvat mua kauhista yhtään! Kyllin on onnellen, Venukselleki suotu, ett' Teukrot 135 pääsivät Ausonian elomaille. On mullakin arvat vastahiset, — hävittää rikoksellista kansoa miekoin, ryöstetyn puolison vuoks; ei koske Atridoja yksin tuo suru eik' sotahan vain Spartalla oikeutt' ollut. — Onhan mut kerranki hukkua kyllin? — Kyll' olis ollut 140 entinen synti, ett' inhonut ois sydämens koko naisten heimoakin. Tään vallin ja estetten ojanmoisten luottamus rohkaisee, vähän kuolosta suojelemalla, Teukroja viel. Mut eivätkös varustuksien Troijan, Neptunon käsin tehtyjen, liekkihin sortuvan nähneet? 145 Teistä ken, maan valiot, siis lähtee muureja kangin murtamahan sekä mun kera pelkurileirihin hyökkää? Vulkanon tamineit' en kaipaa eik' tuhat laivaa tarvita Teukroja vasten. He liittohons saakohot vaikka kaiken Etrurian! Ei pimeytt' eik' Palladionkaan 150 varkautt' arkaa, linnan vartioston telotusta tarvitse peljätä; emm' uvehen pimiään lymy vatsaan; päivällä, julkisest on paras saartaa liekillä muurit. Teenpä mä etteivät Danaoin ja Pelasgien kanssa luulisi taistelevans, joit' ehkäsi kymmenen vuotta 155 Hektor! Te siis nyt, kuin osa parhain päiväst' on mennyt, iltaisin ilomiell', asiat hyvin tehtyä, miehet, ruumista holhoilkaat sekä taistohon valmihit olkaat!" Portteja vahtimahan yövartiollaan tämän jälkeen Messapoll' uskotahan sekä muureja liekillä saartaan. 160 Neljäpätoist' Rutuloin asemiestä nyt muurien vahtiin arvotahan, kutakin joist' taas sata urhoa nuorta, purppuratöyhtöiltään sekä kullasta loistaen, seuraa. Vuorottain, eroten, nämät vahti ja nurmella loikoin viiniä appoivat vask'maljoja kallistamalla. 165 Nuotion leimutess', yön näin vartiajoukk' unetonna leikissä viettääpi. Muurilta katselevat tätä Teukrot, kun varustustaan miehittävät: varovasti he joutuun portteja sitten tutkivat, keskenähän varustuksia sillottavat ja 170 korjaavat tamineita. Mnestheus ja tuima Serestus kiirehtivät, jotk' Aeneas isä hetkenä vaaran miesten johtajiks ynn' asiain esimiehiksi määräs. Pitkin muureja nyt koko joukko, ens vaarasta arpoin, vahtivi vuorottain, mitä kunkin vahdittavan' on. 175 Porttia vahtaamass' on Nisus, Hyrtakon poika, taisteluss' urhein; tään nopeain vasamain sekä peisten taitavan Aeneaall' oli laittanut metsän-imp' Ida; kumppaninaan oli Euryalus, jota ei somemp' ollut Aeneadaist' ykskään, asekkaist' ei Dardanidaista; 180 nuoruuden kevät niin verevytti sen kasvoja vielä. Toistensa ystävin' olj he ja yhdessä riensivät taistoon, yhdessä silloinkin molemmat oli vahtina porttein. Nisus ääns: "Jumalatkos juohtavat tään halun mieleen, Euryalus, vai kiihkonsakos jumalaks joka ainoon 185 muuttuvi? Nyt sotahan tahi rohkenemaan isonmoista mieleni innostuu, lepohon eik' tyynehen tyydy. Näetkö sä kuin Rutulot ovat tulleet huolettomiksi? Nuotiot tuikkelevat himeäst: unehen he ja viinaan vaipuivat sekä laajalti seutu on hiljaan. Kuules 190 arveluain ja mun nyt kohoaa mikä mielessä miete: Aeneaan haentaan isät kaikki ja kansakin vaatii miehiä laittamahan, jotk' veisivät tarkkahan tiedon. Jos mitä pyydän he sull' lupajais (— sill' on teon maine kylliksi mull' —), aliten mäen tuon minä voivani luulen 195 löyteä tien Pallanteon linnoituksia kohti." Hämmähti Euryalus, ison kunnian kiihkosta syttyin, sitt' toverilleen näin puhelee heti haltiokkaalle: "Kartteletkos urotöittesi sie toveriks mua, Nisus? Vai sua vaaroihin täänmoisihin laskisin yksin! 200 Ei mua niin sodantaitava kasvatellunna Ofeltes taattoni, korjattuaan minut argivolaisien kauhuin, Troijanki vaivojen keskeltä; enk' ole kestänyt kaikki, Aeneast' uromielt' enk' seurannut kovass' onness'? On ylenkatsomahan elon tässäkin rohkeutt', ett' tuon 205 kunnian kaihoamas elollaan hyvin ostavan luulis!" Nisuspa näihin: "En mitenkään pelännyt sinust' tuota; väärin se ois! Ei! Niin tosin kuin mua Juppiter suuri voittoon auttakohon tahi ken hyvähän tätä silmin suosivin katsoo! Vaan kuten moisess' on vaarassa usein, 210 jos joku haltia tai osumus mua kommelukseen veis, jäämähän soisin sun: ikäs on elohon sopivampi. Oispa ken, laahattuaan minut tappelust' tai rahall' ostain, maahan mun kätkisi; tai jos tuon tavan kieltäsi Onni, peijaiset tekis pois-olevalle ja kaunistas haudan. 215 Enk' emolles sois ollani niin syvän, haikean murheen syynä, ku ainoastaan sua niin useoist' emoloista seurata rohkes, huolimataan majast' oivan Acesteen." Vaan tämä: "Turhaan sie sepität nyt vain verukkeita, sill' ei horjuillen minun mieleni asjasta luovu. 220 Lähtään vaan!" — nimeää. Heti vahteja nostatti. Nuopa astuvat vuoroonsa sijahan; vaht'paikkansa jättäin hän kera Nison jo lähtee etsimähän kuningasta. Kaikkia murheitaan nyt muut elokkaat unellansa mailla jo viihdyttivät sekä rintansa unhotti vaivan: 225 Teukroin päälliköt mut etevimmät ja miehistö uljas valtion tärkeimmist' asioist' oli neuvottelussa, mik' olis tehtävä, ken sanan Aeneakselle veisi. Seisovat keihäihin nojaten sekä kilpiä kantain keskellä leirityksen avomaata, kun Nisus ja myöski 230 Euryalus anovat esillen heti laskettavaksi; häiriön kannattavan asiansa. Ensin Julus kiirehtiväiset kohtas ja Nisuksen lausua käski. Hyrtakon poika nyt näin nimes: "Kuulkaat suosivin mielin, älkäätkä, mitä kerromme, punnitko vuottemme jälkeen, 235 Aeneadat! Rutulot, unehen sekä viinihin voipuin, vaikenivat, sopivan kuin kepposeks keksimme paikan, miss' merenpuolisen portin luona tie hajauntuu; sielläpä tupruavat sysisauhua nuotiot kyynneet tähtihin. Jos, koettaaksemme onnea, sallitte mennä 240 Aeneaan hakuhun Pallanteon linnahan meitä, kanss' erän tään näetten koht' aimoisan verilöylyn jälkehen saapuvamm'. Ei petä meit' tie kulkiessamme; sill' erälaaksojen notkossa metsästys-kulullamme näimm' esikaupungin sekä tunnemme kaiken jo virran." 245 Täss' ijältään ijäkäs sekä vuosilta vanha Aletes: "Oi isänmaan jumalat, yhä joiden vallass' on Troija, ettepä kauttaaltaan suo Teukrojen joutua hukkaan, kun tätä mieltä ja tuot' uroutta jo nuorille soitte!" Näin nimeten halajaa sekä kumpaisen kätehen sitt' 250 otti ja, kyynelten näölleen heruessa, hän virkki: "Miehet, minkäpä palkinnon teill' ansion jälkeen antaa voisimmekaan urotöistänne? Muist' ihanimman teille jo soi jumalat avussanne; mut varmahan myöskin palkitsee hyvä Aeneas sekä nuor ijältänsä 255 Askanius, joka ei tätä ansiot' unhota koskaan!" "Teille mä, joll' isän on palauksessa ainoa turva", jatkaa Askanius, "nimess' suurten Penaatien, Nisus, Assarakon, Larin, iki-Vestanki temppelin kautta vannon: min verran on onnea taikkapa toivoa mulla, 260 uskon ma huostaanne, takasin isä vain hakekaatte, että mä taas hänet näen, hänen saarnata vaurion minkään. Maljaa kaks ihan hopeista sekä korkokuvaista annan, jotk' isän' otti, Arisban voitettuansa, kolmijalan parin myös ja talenttia kultasta kaksi, 265 muinaismaljan, sidonilainen min lahjotti Dido. Vaan jos Italian osus valtikan voittaen saamaan taattoni halttuunsa sekä heittäis saalihist' arpaa: näitkö sä millinen olj hepo Turnon ja mill' asehilla kullasta hohdellen kulk? Kilven ja purppuratöyhtöt 270 nuo osaksen' otan juuri, jo nyt sun lahjasi, Nisus. Kahdesti kuus sitä paits isä kaunisten äitien antaa henkejä, vankejakin sekä näiden kaikk' asehetki; tuohon, mit' on kuninkaalla Latinolla maata, mä liitän. Vaan sinut, jonk' elämää ikän' noudattaa lähemmältä, 275 sun minä, oi jalo poika, jo kaikesta mun sydämestän' ystäväksein otan, kaikkien kohtalojen' osaveikoks. En sua paits mitäkään mun valtani arvoa nauti, enk' sodast', taistosta päätä, mut ain' sinuhun enin uskon töiss' sekä keskusteluiss'." Hänellen näin lausuvi vastaan 280 Euryalus: "Mua päiv' ei ykskään vois urotöihin löytää innottomaks; sen vain sanon: myöntäköhön tai vastahan käyköhön Onni! Mut kaikkia lahjojas ennen yht' tätä vain anon: on Priamon ikiheimosta mulla äiti, jot' ei kova-onnista lähtemäst' estänyt kanssain 285 Ilion maa eik' myös kuninkaankan' Acesteksen linna. Vaarasta tietämätönnä täst' tään minä jäähyvästittä heitän jälkeeni; sill' yö todistaa sen ja myöski sun kätes, etten voi emon itkua kesteä. Vaan sä lohduttaos surevaa, sitä pyydän, ja jäänyttä korjaa! 290 Tään sinust' toivon mun suo kera viedä; sitt' ilosemmin kaikkihin vaaroihin menen!" Täst' Teukroin sydän heltyi, kyyneltä vuodattamaan, erittäinkin kelvon Julon; Sill' isäns rakkauden ajatus hänen liikutti mieltään. Sitten näin nimeää: 295 "Kaikki, mit' oiv' yrityksesi ansaitsee, lupajan sull'. Äitiksein hänet teen; nimi vainen hältä Kreusan puuttuva on ja sun moiseks saannista suodahan hälle ei vähä kunnia. Seuratkoon mikä kohtalo hyvään työtäsi, — vannon pääni ja sen, mink' kautt' isän' ennen 300 vannoi: sulle ne, mitk' lupasin asiain menestyissä, nuo samat jää emolles, suvulleski, jos kuolisit heiltä!" Itkien näin nimeää sekä riist' olaltaan heti miekan kultaellun, mink' ihmehen laill' oli tehnyt Lykaon, Gnosi, ja sen somahan kätk norsunluisehen huotraan. 305 Mnestheo Nisoll' leijonan pörheäkarvasen taljan suo, mut vankka Aletes tään kera raut'lakin vaihtaa. Lähtevät koht' asehissaan; näitä, kun läksivät, kaikki ukkojen, miesten ynn' ylimysten saattavi joukko portille toivehillaan. Nyt myös ihanainen Julus 310 kuntoa miehellist' osottain sekä huolt' yli vuotten, saatettavaks isälleen heill' uskoi paljon, mut tuulet kaikki ne haihduttavat kuni sauhun pilvihin hukkaan. Lähtien kaivoksien yli käyvät ja yön pimeässä saapuvat leirihin nää vihollisten, ens usealle 315 surmaksi koituen. Nurmelle siell' unehen sekä viiniin nukkunehiks näkevät sekä rannalla pystyssä vaunut, miesten uinoavan ratasten, asetten sekä ohjain, viininki lekkerien pariss'! Ens nimes Hyrtakon poika: "Euryalus, rohetaanpa nyt! Käydäänpäs käsin asjaan. 320 Täss' on tie! Sinä, ett' takoamm' ei vois joku nostaa kättänsä turmaksemme, nyt vahdi ja tirkistä tarkkaan! Tässä ma aukkoa teen sekä raivaan tien avaraksi!" Näin nimeten hän hillitsi äänens ja miekkoineen käi Rhamnekseen kopeaan koht'; tää yleväll' aluksellaan 325 loikoen korskaili povestaan syvimmäst' unissansa; arvolta tää kuningas olj ja Turnon tietäjä mieluin, vaan ei ennustuskykyns surmaans saattanut estää. Palveliaa kolm, jotk' oli nukkunehet asehissaan, tappaa, myöski Remon asekantajan luont' orittensa 330 yllätetyn ajajan pään nuokkuvan lyöpi hän miekoin. Sitt' erittää pään herrankin sekä jättävi ruumiin sätkelemään verissään. Tään tummaa hurmetta huuruu niin alunen kuten maakin. Myös Lamyron sekä Lamon, nuorenki Serranon, joka holvaellut oli vallan 335 juur sinä yön', — ehon muodoltansa ja paljohon viiniin untunehen: oi onnellinen, jos hän koko yön sen holvaellut olis herkeämätt' ihan aamuhun asti! Niinkuin lammasläävässä nälkänen leijona riehuu, kun sitä vaivaapi kova puute: se raastavi purren 340 pehmyttä rintaa, kauhistunutt', ärähtähi verisuisna: moist' oli Euryalon telotustyö, näinpä hän kiihtyin raivoo, alhaisimman kun rahvahan keskessä surmaa Fadon, Herbeson, Rheton kuten myös Abarin muut aavistamatta, mut Rheton valvonehen sekä nähneen 345 kaikki, kun arkana hän ison tynnyrin suojassa piili: kuitenkin sysäs tään kohotessa, hän miekkansa kaiken rintahan tään sekä sen hänen hurmehestaan purppuraisna pois vetäs: henkensä heittää hän veren kanss' ylenantain kuollessa viiniä; tuo salamurhaa kiivahast jatkaa. 350 Messapon tovereittenki luokse jo sai, näki jossa nuotiot tuikkelevan tukalasti ja lieatut ratsut rauhassa laidunta käyvän, kun lyhyeen täten Nisus, — sillä jo lii'oin tään tapon kiihkossa viettyvän huomaa "Laatkaamme!" — nimeää. "Meill' uhkaava valo koittaa. 355 Kyllin jo rankaisimm'; auk tie vihollisten on kautta." Urhojen kauttaaltaan hopeaistamineita he paljon jättävät, maljoja, mattojakin, kudelmalt' ihanoita. Euryalus Rhamneen silat, kultaishelmisen vyönki otti, min ennen olj rikas tlburilais-Remulolle 360 Caedikus lahjoittanut, kun pois olevan kera yhtyi liittohon. Kuollen tuo sen kannettavaks pojalleen soi, mut tään kuoltua sen Rutulot sotasaalihiks saivat; turhaan nuot anast tää, ylevill' orillensa ne kiintäin. Messapon komean kypäränkin, töyhtöltä kauniin 365 päähänsä laski. Sitt' erjeten leiristä pääsevät turvaan. Vaan sill' aikaa ratsastajain etujoukko Latinon linnasta kulki, kun muu osa leirissään odott' aikaa, vastaust' Turnollen takasin kulettain kuninkaalta, kolm'satanen sotamiestä ja näitten johtaja Volski. 370 Nää jopa sai lähemmäks varustuksia astuen leiriin, tiell' etähällä kun Euryalon vasempaan pujahtaivan huomaavat; kypäräns yön hälvenevän hämärässä pettää unhottaneen, välähtäin sätehistä. Se turhaan ei näky mennytkään, mut jo joukosta huutavi Volski: 375 "Miehet seis! Miks kuljetten? Asehissa ket' ootte? Minnekkä matkanne on?" Häll' ei tule vastaust' yhtään, vaan salohon pakohon pyritään, yön etsien turvaa. Tietyillen urillen ritarit siks kääntyvät vastaan sieltä ja täältä ja sulkevat vahdeillaan ulospääsyn. 380 Metsä olj, pensahistaan sekä tammista laaja ja synkkä, min tiheät kutiskot jokapaikassa täytti ja missä kaitainen ura joht palasten epäselvien kesken. Euruyalust' erämaan pimennot sekä raskahat saaliit estävät, arkuuskin hänt' eksytti oikealt' tieltä. 385 Nisus jo pääs, vihamiehet jo, mieletön, olj sivunnunna, albalaisetki seudut, mitk' nimens myöhemmin saivat Albasta; nyt kuninkaan ne Latinon olj karjojen maina. Kun pysähtyi sekä pois olevaa toveriins' haki turhaan: "Euryalus, mihinkäs sinut seutuhun, onneton, heitin? 390 Minnekkä lähden?" Taas koko eksyttävän salon tietä kulkevi hän sekanaista ja oijeti huomatut jäljet tutkivi taas palaten, vaeltain saloss' äänettömässä. Kapsetta kuuluvi vain hepojen sekä merkkejä miesten. Eik' kulunutkaan aikoa paljon, kun huuto jo kuului, 395 kun näki Euryalon, johon nyt käsiks käi koko joukko, yön sekä paikan eksyttämään, äkinnäis metelistä häimertyneesen ja turhaa vastustust' yrittäivään. Min tekis? Kuinkapa tai asehilla mill' auttoa voisi ystävätään? Vai syöksyisk' itsekin miekkojen keskeen 400 kuolemahan, soman kuoleman etsien haavojen kautta? Oieti voimakkain käsin sylkyttelee vasamaansa, katsellen ylös kuuhun ja näin nimeää rukoellen: "Auttaos, haltiatar, läsn'ollos nyt hädässämme, tähtien kaunistus, Lation salojenki sä turva; 405 jos isä Hyrtakus alttarilles jotakin mua ennen lyylinyt on, jos näit' its' oon lisännyt eräteiltä, templihis jos ripustin näit' tai panin pielihin pyhiin: parvea häiritä suo, kautt' ilmojen peitseni ohjaa!" Äänsi ja ponnistaen koko voimalla paiskasi keihään; 410 keiho se lennellen yön halkaisee sumuloita, sattuvi Sulmonin selkähän takaapäin sekä siellä murtuvi, varsin särkynehin lävistäin sydämen tään. Syöksyvi hän verivirtaa purskuttaen sydämestään, jäähtyen, sätkellen erokamppailuss' ohimoitaan. 415 Katselevat joka suunnalle. Tuo utalampana tästä toisen taas vasaman ihan korvansa juurelta paiskas. Kun hätiköivät, taas Tagus'en molempiin ohimoihin viuhahtain tuli keihäs ja aivoihin puhastuihin lämpöisnä takertui. Rajuaa tyly Volsk näkemättä 420 keihään paiskelijaa, kera minkä hän vois käsin käydä. "Saatpahan sie verivirrallas edes maksoa mulle surman kumpasenkin!" — nimeää sekä paljahin miekoin Euryalust' tavottaa. Mut nytkös vauhkona Nisus pelvosta parkaisee eik' kauempaa lymyhynsä 425 malttanut jäädä tai ison tuskans' kärsiä voinut: "Mie olen tehnyt sen, mua vastahan kääntöte miekan, oi Rutulot, koko vilppi on mun; ei rohjennut mitään tää eik' voinunna; vannon sen taivaan tähtien kautta; onnetont' ystävätään hän lii'aksi lempinyt vain on!" 430 Tämmöistä nimes hän; mut voimalla syösty jo miekka tunkeutui läpi kyljen ja puhkasi valkosen rinnan. Suistuu Euryalus, jäseneit' ihanoita kun pitkin vuotavi hurme, kun hartehill' laskihe hervoton kaula: niinkuin purppura-kukkainen, min aatra jo nyhti, 435 kuihtuen kuoleutuu tahi raukeepi unikukka, latvansa nuokuttain, sade kun sitä sattuvi painaan. Keskehen mut Nisus hypähtää sekä Volskia yhtä pyytävi olletikin, ain' Volskihin vain tähystääpi. Sen luo pakkauneet vihamiehet sieltä ja täältä 440 estävät hänt'. Tää ahdistaa yhä iskien säilin säihkyvin, sinnes kuin Rutulon sen parkuvan suuhun töytäs ja kuollessaan vihamieheltä katkasi hengen. Ystävän hengettömän yli kuoleman haavasta sitten suistuvi hän, näin vihdoin vaipuen tyynehen kuoloon. 445 Miekkoiset molemmat! Jos voi mitäkään minun laulu, ei ikimuistostaan teit' aik' ole poistava koskaan, kunnekka Aeneaan suku vallitsee Kapitolin vahvoa vuorta ja kunnekka on Italoin isän valtaa! Voittanehet Rutulot anastettua riistan ja saaliin, 450 kuollutta Volskia nyt valitellen leirihin veivät. Olj suru leirissäkin, kun kuolleheks löysivät Rhamneen niin monen muun ylimyksen surmansa saanehen kanssa, Serranon sekä Numan. Ruumisten, puoleksi kuollein miesten luo iso joukko nyt saapui, joss' vereksestä 455 murhasta huurusi maa sekä vaahtosi virtana verta. Tuntevat saaleita omikseen, komean kypäränki Messapon, — silat nuo niin suurella vaivalla saadut. Vaan jopa maillen taas ihanaa valoaan sirotellen nousee, Tithonin kultais-vuotehen jättäen, Koitar: 460 päivän jo paistaissa, valollaan asiat kerittäissä Turnus kiihoittaa sotahan, asehissa jo itse, miehiä: itsekukin kokoaa vask'paitaset joukot taistohon, kiihottaen monenlaisin mainehin kostoon. Kiinnittävät myös (hirveä nähdä!) peitsien päihin 465 Nison ja Euryalon päät; suurella huudolla noita sitte he seurasivat. Aeneadat urokkaat vasemmallen puolelle muurein järjestävät sotarinnan, sill' oikean suojeli virta; vahtien kaivannoit' avaroita he synkkinä seisoo 470 tornien huipuill': liikutti heit' urosten ivatut päät, tunnetut liiankin, kun ne tiukkuvat mustoa visvaa. Kautt' aran kaupungin sill' aikaa siivekäs Maine kiitää kertomahan sekä Euryalon emon korviin ehtivi. Tuostapa koidon luist' eros äkkiä lämpö, 475 sukkulat kirposivat käsistään kutomuksensa purkain. Kiitääpi katalainen ja oihkaten naisehikkaasti muureillen väen keskehen syöksyypi hajahapsin hurjana ens: ei miehiä tää eik' vaaroja eikä keihoja muista, täyttää mut valituksilla taivaan. 480 "Täänk' sinust', Euryalus, näen vain? Vai sie minun myöhän vanhuuden tuki näin minut yksin jätteä taisit, julmuri! Eik' hätihin edes moisihin lähtenehelle jäähyvästiks katalaa emoaan puhutell' ole suotu! Oudolla maalla sa, voi, Lation verikoirien, lintuin 485 saalihiks jäit virumaan! Sua en, emos, haudata saanut juhlallisest enk' sulkea silmäs enk' haavojas pestä, verhot' en vaatteella, mitä päivät ja yöt hätimmästi joudutin, naisekkait' asettain surujain kutomalla. Minnekä saan? Jäsenet mikä maa sekä silvotut raajat, 490 runnotun ruumihin säilyttää? Tuonk', poikani, mulle itsestäs vain suot? Tätäkös merin, maisin ma etsin? Surmatkaat ma, jos säälitte yhtään, keihonne kaikki paiskatkaat minuhun, Rutulot, minut tappaen ensin, tai, jumalain isä valtias, armahda sie, sysätkös tää 495 vainottu pää, vasamallasi paiskaten, Tuonelan maille: kosk'en muuten ma voi lopettaa katalaa elämääni!" Tuostapa itkustaan sydän heltyi, synkeä kuului kaikilta huokailus: lamauntuvat taistohon voimat, raueten ratk. Surun kiihottajan sen Idaeus ja Aktor 500 Ilioneyn komennosta ja haikeast itkevän Julon tempoavat, käsillään hänet korjatakseen majahansa. Torvenpa hirmuinen torahdus remahtain etähältä raikuvi, seuraapi jota huuto, mist' taivaski kaikuu. Volskit ryntäävät rivittäin, katon kilvistä tehden, 505 koettavat miehittää kanavoita ja muureja murtaa. Muut sisähän yrittää, tikapuillaan muurille nousten heikkona miss' sotarint' oli, miss' väen harvalukuisen keskestä paistavi päivyt. Kaikenmoisia Teukrot keihoja paiskovat noihin ja häätävät pois kovin nuijin 510 suuressa taistelussaan opin saanehet linnoa puoltaan. Myöskin vierittävät ylen suuria paasia, jos ehk' murtaa takasivat katetun sotarinnan: mut kaikki koitokset kestävät nuo, ivaten tiheän katon alla. Eivätpä kestäkään, kun nyt ulospistävän louhen, 515 hirmuisen ison Teukrot syöks, sitä vierreltyänsä: tää musertelj Rutuloit' avaralt', asehittenki peitteen murskasi. Eip' enähän Rutulot halunneet katos'alla taistella kauemmin, mut muurilta nakkausneuvoin pyytävät karkoittaa. 520 Muualla päin näöltään kamalaisna Mezentius honkaa huiskutti etruskilaist', tult' tupruavaa lähetellen. Messapus, hepojen masennuttaja, poika Neptunon, muuria murtaapi, komentaa varustuksille portaat. Teit', oi Kalliope, anon, auttooten runoseppää, 525 mitkäpä miekalla nyt telotukset ja kennelle Turnus surmaksi sai? Manalaank' urohista ken toisensa laittoi. Kanssani kertoelkaat sodan verrattomat tapaukset; sillä te muistatten, jumalattaret, voittekin muistaa! Korkea siltasa torni olj, laaja milt' olj näköpiiri, 530 tärkeä paikaltaan; tätä kaikk' Italot koko voimin pyytävät valloittaa sekä kaikella voimalla syöstä; Teukrot puolustavat sitä louhein lohkarehilla, paiskoen peitsiäkin yhä akkunareijistä tihjäään. Ensiinnä nyt kytevän tulisoihdun viskasi Turnus, 535 seinillen virittäin tulen; vahvasta tuulesta tuopa lautoihin leviää sekä kärventäen ovet jäytää. Säikähtyneet sisällään hätiköi sekä koettavat turhaan välttää onnettomuutta. Kun pakkauvat peräyntyin puolehen siihen, miss' ei palanut, niin painosta torni 540 äkkiä syöks sekä räiskeellään jyrähdyttävi taivaan. Maahan paiskatahan puol'kuolleina, musertuissa hirveän joukon: nää vasamiins' lävistyivät ja noitten rintoja runteli hirret. Tuskinpa vainen Helenor kuin Lykus säilyivät, joist' olj ihan nuori Helenor. 545 Meonilais-kuninkaalle Licymnia orjatar tään olj synnyttänyt salass'. Sitt' asehiss' evätyissä sen Troijaan laitti; häll' olj sapel kirkas ja puhdas, maineheton kilp. Tää kun Turnuksen tuhanten näki keskessä itsens, rintaman täällä ja tuolla Latinoja vahtoamassa, 550 kuin peto, metsästäjäin tiheän rivin piirittäessä, peitsiä vastahan raivoelee sekä, surmansa tieten, ryntävi ynn', yli keihästen hypäten, samoaapi: nuoripa mieskin näin vihollisten keskehen hyökkää kuollakseen, miss' astalojen tihein oli parvi. 555 Paljoa sukkelamp' olj jalaltaan Lykus; tää vihollisten keihästen valitsen paeten pyrk vallille, koettain yllättää kädellään toveritten tarttua käteen. Takaa tuot' ajaen vasamoins, näin ärjyvi Turnus saavuttaessa häll': "Luulitko, houkkio, voivasi meidän 560 karttaa sie käsiämme?" — ja riippuvahan heti tarttui kiinni ja muurilt' tään ison lohkarehen kera tempas: aivan kuin jänösen tahi joutsenen valkearuumiin Juppiterin aselintu kun käyrihin kynsihins koppaa; tai karitsan navetasta kun martialais-susi ryösti, 565 jot' emä määkien kaipaa. Nyt jokapaikassa nousee huuto: he hyökkäävät sekä hiekalla täyttävät hautaa; muut tulisoihtuja leimuava katonharjalle heittää. Ilioneys kivilöillä ja suurella lohkolla vuoren portille saavan Lucetion surmas, kun tulta se kantoi; 570 Emathionin Liger, Korynaeonpa kaasi Asilas; tää oli keiholt' oiva ja tuo osas joutsella kau'as; Caeneus Ortygian sekä voittajan Caeneon Turnus; Turnus Ityn, Klonion, Dioxippon kuin Promolonki, myös Sagarin sekä korkean tornin puoltajan Idan; 575 Privernon Kapys. Tuot' oli haavottanunna Themillan ens vähän keihäs; siks kätens, mieletön, kilpensä heittäin, haavan luo vedältää, kuin kiitäen siivekäs nuoli tään käden naulitsee sivullen sekä kylkehen tunkein hengittimet repi haavalla surman tuottanehella. 580 Seisoipa komeoiss' asehissaan Arcens'in poika, loistaen tummassa purppurassaan sekä viitassa, neulan kirjoamass', soma muodoltaan; hänet olj isä Arcens laittanut, kasvatetun emon lehdoss', Symaethian virran luona, miss' ompi Palikon runsas ja tyyntävä alttar. 585 Keihäät pantua poijes Mezentius viuhuvan lingon kolmasti kieputtaa pääns ympäri piukkein hihnoin, lyijyiskuulallaan sulatulla sitt', otsan sen kesken murskaten, hengettömäks hänet hiekan kaas somerolle. Nyt vast' Askanion sanotaan nopean vasamansa 590 taistossa jännittäneen, joka ennen olj vain pelotellut arkoja raatelijoita, ja urhokkaan Numalaisen kaatanehen kädellään, nimi jonk' Remunen oli; Turnon nuoremman sisaren hän äsken olj vaimoksi saanut. Tää sopivat, sopimattomatkin sotarintaman eessä kirkuelee sekä uudesta arvostaan ylimiellä harppovi, itsestään rehennellen reuhoamalla: "Ettenkös häpeä taas vallilla saarretull' olla, muurilla kuoloa torjuen, oi Frygit kahdesti lyödyt? Kas, sodallaan miten vaativat vaan nuo meilt' avioita! 600 Hiisikö sai teit' Italiaan vai toi joku hulluus? Ei tääll' Atridat oo tahi lörpöttäväinen Ulixes. Synnyltään karu heimo, me poikamme ens joen luokse viemme, ne karkaistaksemme ankaran kylmällä veellä; korvessa uurastavat pojat pyyntiä uuvuttavaista, 605 joutsella ampuillen sekä ratsullaan huvitellen. Uurahat työssä ja niukkaan tyytyvät miehemme karskit milloin kuokkivat maat' tahi taistellen linnoja voittaa. Vietetähän asehiss' ikä kaikki ja härkiä lyömme laapurin nurjalla pääll' läpäten eik' korkea vanhuus 610 tahtomme voimaa voi masentaa, urouttamme muuttaa. Harmaatkin hivukset katetaan kypärällä ja koota tuoretta saalist' ain' ilottaa sekä ryöstöstä elää. Purppuran, sahramin kirjoamat takit kiiltävät teillä; tansseja vaan haluaa yhätellen mielenne tyhjä; 615 haa, hihakkaat nutut noill' on ja myssyssä poskien peitteet! Hyi akat eik' urohot, jo te Dindymon vuorelle menkäät, miss' ulisten kaksäänistä tuttua loilua huilut uikuvat! Teit' emän Idan jo kutsuvi pilli ja rumpu; siis hylätkäät asehet urohill', eretkäät sodastanne!" 620 Moistapa syytelevää, horivaa loruaan mitätöntä sied' ei Askanius, vaan kääntyen joutsella nuolen kohden suunnittaa, sitt' jännättyään heti joutsen seisaht, Juppiterii lupauksilla ens anoakseen: "Juppiter kaiken voipa, o auttaos urheat aikeet! 625 Itsepä templihis tuon sull' lyylimälahjana juhlaks hiehon valkoisen, kult' otsan sull' alttarill' laitan, päätä mi kantaapi tasakorkeena emän kanssa, teikkovi sarvinehen sekä sorkilla hiekkoa potkii!" Kuuli ja taivahan nyt säkeheiseltä puolelta Taatto 630 leimahuttaa vasemmalta; jo rapsaht surmanki joutsi. Vinhasti viuhahtain jopa lens ulos kiitävä nuoli: tää Remusen pään puhkas ja raudan luont' ohimonsa halkasi. "Mee, kopehin pakinoines nyt kuntoa pilkkaa! Tään Rutuloill' Frygit kahdesti lyödyt vastaukseks suo!" 635 Askanius vaan tään. Sitä seuraa Teukrojen huuto: riemusta pauhaavat ylentäin urouttansa tähtiin. Päätyip' ilman kannelta kaunistukka Apollo katsomahan alas ausonilais väkehen sekä linnaan, pilvellä ollen ja näin nimeää ilosell' Julollen: 640 "Onnea uljuutees, pojusein! Näin tähtihin noustaan, oi jumalain vesa, es'isäkin jumalain! Sodat kaikki syyst' asettuut, meill' Onni kun Assarakon suvun tuopi; Troija sull' ei ole kyllin!" Näin nimeten heti lasken kannelta taivon ja leijuvat liemingat hajottaa ja 645 saapuu Askanion luo, muotonsa muuttaen vanhan Buten kalttaiseks. Tämä dardanilaisen Ankhisen knaappina ennen olj sekä perheen luottamusmiesnä; Askanion toveriks isä sitte sen määräs. Apollo kaikelta olj ukonlaisena, ääneltään, väriltään ja 650 hiuksilta valkeiltaan, helinält' asehittenki julmain; kiivasta Juloa näin puhutellen hän nimeääpi: "Aeneaan poik', kyllin on, ett' Remusen vahingottas kaasit sä nuolellas: tämän sull' ens suuri Apollo myöntää kiitoksen eik' taitoas karsahin katso; 655 muutenpa sie sodast' erkane, poika!" Kun virkki Apollo, muodon lausuessaan inehmon hän jo heitti ja kau'as ilmahan ohkaiseen näkyvistähän haihtuvi heiltä. Huomasivat jumalan Teukroin ylimykset ja Febon peitset ja, väistyess' sen, heti helskehet tunsivat viinen. 660 Tappelun siis halukkaan hepä Febon käskyjen jälkeen estävät Askanion, vaan itse taistohon jälleen astuvat, vaaroihin taas henkensä antaen alttiiks. Kaikkien linnotusten edustalla jo nousevi huuto: Joutsia jännittävät tulisesti ja keihoja viskoot. 665 Peitsistä peittyypi koko maa; nyt kilvet ja ontot lyönnistä helskyävät kypärät: raju tappelu syntyy: aivan kuin samoellen lännestä, Kaurihin vuoksi ruoskitsee sade maata ja kuin rakehet rajusäällä rapsahtavat merehen, kun Juppiter hirveän lounais- 670 myrskyn suo satehen, pisartain onspilviä taivaan. Pandarus kuin Bitias, pojat Alkanorin frygilaisen, jotk' oli saanunna Juppiterin salon impi Iaera, — poikuehet kotimaana petäjäin sekä vuorien moiset —, portin aukasevat, mink' heill' oli uskonut päämies, 675 ynn' usaltain väkehens, vihollista nyt kutsuvat linnaan. Tornien mut edustall' its' seisovat kumminki puolin, rautaisiss' asehiss' sekä päässään häilyvät töyhtöt; aivankuin kohoaa kymivirtojen kirkasten luona, sorjalla rannalla Pon tahi luon' Adigen ihanaisen 680 ilmoihin paritammea, taajoja latvoja nostaen taivaallen sekä huojuvat huippuineen komeoine. Hyökkäävät Rutulot äkätess' avonaisiksi portit. Äkkiähän Kvercens ja Akvikulus oiv' asehilta, mielensä malttamaton Tmarus sekä urhea Haemon 685 kaikkine joukkoineen pakohon joko täytyvät painaa tai ihan portin kynnyksellen henkensä heittää. Kiihtyvät tuost' enemmin vihat mielissään sotasissa; nyt jopa Teukrotkin sinn' yhtehen joukossa saavat, rohkeevat käsikähmähän käyd', uloten etemmäksi. 690 Turnolle johtajallen, joka muualla päin elamoitsi, miesten kammollen sanan airut tuo, — vihollisten raivoavan erittäin tapossaan sekä aukovan portit. Aikehens hyljäten tää sekä suuresta harmista kiihtyin hyökkäsi Teukrojen portin ja veljien luo kopeoitten; 695 ensin Antifaten, kun tää tuli ensiksi vastaan, kookkahan Sarpedon, emost' thebalaisesta kerson, peitsensä paiskaten, kaas: italoinen sardelli lentäin ohvassa ilmassa, vatsahan, näet, poven korkean alle sattuen kätkeytyy; kolo haavasta synkästä syyti 700 hurmetta vaahtoavaa sekä lämmitti rinnassa rautaa. Sitt' Erymantin, Afiduon, Meropen kädellään kaas, kirkassilmäsenkin Bitiaan, urokkaan sydämeltään, keihoa paits; sill' ei olis keiholla henkensä mennyt; vaan tuli sylkyttäen jätinmoista nakkauspeistä, 705 minkä hän kuin salaman syöks; ei härän vuotoa kaksi, eik' kova, kaksinkertanen, kultanen haarniskapaita kestänyt tuota, mut horjahtuen jäsenet isot sortui. Huoahti allansa maa, kun kalskuen kilp putos ylleen. Niinkuin eubealais-Baijaen meren rannalla joskus 710 lasketahan kivi-arkku, min täyttänehet ovat aimo paasilla, ynn' urantoon sysätään; sepä syöksyen jurmuun näin katoaa sekä pohjaan töytättyään pysähtyypi: sakkautuu meri ynn' ylös mustaa työntävi multaa; jyrskeestään tutajaa iso Procida kuin kova peite 715 Inarimen, mink' Juppiter laski Tyfeonin päälle. Kaikenpavaltias Mars uromielen ja innon Latinoin kartuttaa sekä rintoja kiihdyttää sota-intoon; mut lähettää paon Teukroillen sekä synkeän pelvon. Ylt'ylitsen käsiks käyvät, kun vain vara taistohon suotiin, 720 haltia vimmainen kun heidän mielensä valtas. Kun maass' seljällään näki Pandarus veljensä ruumiin, onnenki muutoksen, kova onni mi valtasi seikat, suurella voimallaan saranalla hän kiertävi portin, ponnistaen tukevill' olillansa ja mont' omistansa 725 linnasta sulkien pois tylyhyn siten taistohon jätti; vaan muut ryntääjät sisähän sulk, ottaen kanssaan, mieletön, kun Rutuloin ei joukon keskessä nähnyt hyökkäävää kuningasta ja täänkin linnahan telkes, aivan kuin rajun tiikerin arkojen lammasten keskeen. 730 Äkkiä välkähti silmist' tään tuli outo ja aseet julmasti helskyivät; tutajaa kypärällänsä töyhtö hurmehikas sekä säihkyellen hänen leimuvi kilpi. Tuntevat muodon tään vihatun, järeät nivuset tään hämmästyen heti Aeneadat. Iso Pandarus silloin 735 ryntää ynn' äkäyntyen veljensä kuoleman vuoksi lausuvi: "Eip' ole täällä Amatan huomenpalatsi eik' isänmaan varustuksilla Ardea Turnoa suojaa! Leirin näet vihollisten etk' ulos pääse sä täältä!" Hällepä pilkkaellen ääns kylmällä mielellä Turnus: 740 "Alkaos, jos sull' on uroutta ja taistelemaan käy; löytänehes Akhilleen Priamolle sa kertoa saat viel'!" Virkki. Hän oksiltaan oakkaan sekä karkeakuoren paiskaa, ponnistaen, min voimansa myönsivät, keihään. Ilmat vain vian saivat; sillä Saturnia Juno 745 tullen sen suunnitti pois, joten peitsensä porttihin tarttuu. "Vaan tät' et keihoa karta, mink' käsivoimani sulle laittaa enkä sun laillasi keihäshaavoja anna!" Näin nimes; korkeallen kavahtain hän miekkansa nostaa, miekalla kummanki sitt' ohimon välitsenpä kesk' otsan 750 halkais ja tarpais hirveän haavan leukahan asti. Tuop' oli ryskettä! Suuresta painostaan vavahtui maa. Hervottomat jäsenet, verisetkin aivosta aseet vaipuvat, kuollessa tään, alas; vaan tasasin osin hällä sinne ja tänn' olallaan molemmin päin riippuvi päähyt. 755 Kauhusta kalvistuin pakohon jopa kääntyvät Teukrot. Nyt jos voittajallen olis äkkiä juontunut mieleen, teljet murtaen, ystävät portista laskea linnaan, päivä se viimeinen olis kansalle kuin sodall' ollut! Raivopa kiivastunutta ja murhan mieletön kiihko 760 vei vihamiehiä vastaan. Ensin hän Falerin sekä, polven taittaen, Gygen saavutti, peitsiäkin vedästyit' ulos paiskeli selkään karkurillen; suo häll' uroutta ja tarmoa Juno. Tään toveriks Hayn liitti ja kilven murtaen, Fegen; 765 aavistamattoman Alkandron, sotahan kehottaiss' sen muureilla, Halion, Noemoin kuin Prytaninki; Lynceon vastustavan, tovereitaan auks hakevaisen, miekkaa heiluttaen luon' oikeapuolisen muurin kimppuhun käy, otellen joit' yhdellä iskulla heitti 770 pään kypärän kera kauas. Sittepä myös petojenki ahdistajan Amykon, jota ei kokeneempoa ollut keihoja voitelemaan käsin eikäpä myrkyllä rautaa; aeolilais-Klytion, Runotartenki ystävän Krethen, Krethen, Lauluttarein toverin, joka lauluja aina, 775 soittoakin kitharan sekä soitellen laulella suosi ain' uvehist', urosten asehista ja myös kahakoista. Vihdoin päämiehet tapon kuultuahan omiensa, yhtyvät Dardanidat Mnestheus ja tuima Serestus; harhoavan näkevät toverit vihamiehenki linnass'. 780 Mnestheus nyt: "Mihinkäs pakenette ja aijotte?" lausuu. "Mitkäpä muurit muut, mitä suojaa teillä on vielä? Yksikö mies, maanmiehet, ja kaikkiakaan varustusten saartama vois mokomat tapot linnassa kostamattamme tehdä ja miehistämm' etevimmistä niin monet Tuoneen 785 laittaa? Eik' isänmaat' polost', entisiä jumaloita, suurtakin Aeneast' eik' oo, köpelöt, häpy, armo?" Kiihottuen täst' urhostuvat sekä suurissa joukoin seisahtuvat. Vähitellenpä Turnus taistosta väistyy, pyrkien virrallen, osahan miss' suo kymi suojaa. 790 Teukrot ankarammin tähän ärjyen kimppuhun käyvät, joukkoja tihjentäen. Kuni hirmuista jalopeuraa ahdistaa vasamoinehen suuttunut parvi, mut kouko säihkyen, tuijottain tulisest peräyntyvi eikä harminsa, kuntonsa voi pakohon eik' kääntyä vastaan, 795 eik', ehk' tuot' tekis miel, urosten läpi keihojen saata tunkeuda: näin Turnuski vasten mielt' takauntuu kiiruhtamatt' takasin sekä mielensä kiukusta kiehuu. Vieläpä silloinkin pari kertaa vastahan hyökäht, kahdesti hämmästyneen väen sai pakohon sisälinnaan. 800 Leiristä kiiruhtaen väki saapi nyt yhtenen kaikki. Vastustuksehen ei kehotella Saturnia Juno rohkene, ilmojen teitä kun Juppiter taivahalt' Irin laittoi saattamahan sisarelleen ankaran käskyn, Turnus jos Teukrojen ei varusteist' ylevistä nyt väistyis. 805 Siks ei sankari tää enähän niin kilvellä kestää eik' kädellään voi: niin joka suunnalta heitetyt keihäät sortavat tuot'. Ohut ain' kalajaa ohimoittensa luona nyt sotalakki ja vaskisen haarniskan murtavat paadet, töyhtökin töytäistään laelt' eik' enähän tue kilpi 810 lyönnistä, Teukrot kuin käsiks käi vihasemmin ja itse säihkeleväinen Mnestheus. Jop' hiki kaikesta juoksee ruumihist' tään pikivirtana, henkiä eik' enähän voi: ahdistaa väsynyttä jo ahdas henk' kuni ähky. Silloinp' päistikkäin hypäten lopuks hän asehissaan 815 viskautui kymihin. Tämä keltasehen vetehensä ottavi syöksähtävän, vedellään sepä vienolla saattain hilpeän vei toverein luo, huuhdottuaan veret ensin.

Viitteet:

V. 2. Saturnia Juno s.o. Saturnon, ajan jumalan, tytär Juno. — Iriksestä katso Aen. IV, 694. — V. 3. Turnus oli Daunon poika ja Pilumnon pojanpoika.

V. 5. Thaumantias = Thaumas'en tytär.

V. 10. Korytho oli eräs etruskilainen kuningas, joka oli perustanut Korython kaupungin (nyk. Cortona'n).

V. 58. "Se", nim. Turnus.

V. 82. Berekyntia, vert. Aen. VI, 785.

V. 102-103. Doto ja Galatea olivat meren jumalan Nereon tyttäriä, Vellamon neitoja.

V. 108. "Äitiä", nim. Berekyntiaa.

V. 264. Arisba oli eräs kaupunki V.-Aasiassa, jonka Troijalaiset ovat valloittaneet ennen Kreikkalaisten tuloa sotaan heitä vastaan.

V. 307. Aseiden vaihtaminen oli ennen muinoin ystävyyden liiton merkki.

V. 364. "Anast tää", nim. Euryalus.

V. 370. Volski, oikeittain Volscens, oli tään Rutulein parven päällikön nimi.

V. 378. "Yön", tässä = pimeyden.

V. 383. "Palasten" = polkujen.

V. 511. "Suuressa taistelussaan j.n.e.", nim. Troijan 10 vuotisen piirityksen aikana.

V. 519. "Nakkausneuvoin" s.o. vanhan ajan tykinmoisien nakkauskoneiden (= vipukoneiden, viippaimien, "katapulttien" ja "ballistojen") avulla.

V. 584. Symaethia-virta (nyk. Jaretta) on Sicilian itärannalla. — Arcens'in äitinä sanotaan olleen nymfan Thallan.

V. 610. "Laapuri" oli sotakirveellä varustettu keihäs, = hellebardi.

V. 616. Hihoja nutuissa ja poskipeitteitä päähineissä pitivät muinaiset kansat veltostumisen merkkinä (vertaa Aen. IV, 216).

V. 617. Dindymo oli erään Cybeleelle pyhitetyn vuoren nimi V.-Aasiassa.

V. 619. "Idan emä" = Cybele.

V. 642-643. Tässä paikassa viitataan keisari Auguston aikana vallinneesen rauhaan Rooman valtakunnassa; Assarakus, josta Augusto johti sukuansa, oli Dardanon pojanpojan Tros'in poika.

V. 668. Kauriin tähdistön taivaalle ilmaantuessa ovat Italiassa sateiset ajat.

V. 698. "Italoinen sardelli" s.o. italialaisesta sardellipuusta tehty peitsi.

V. 710. Baijaen kaupungin, joka oli Kampaanian maakunnassa ja missä Rooman ylhäisö oleskeli mielellään Vergilion aikana kesäaikoina maahovissa, olivat Eubean saarelta tulleet Kreikkalaiset siirtolaiset perustaneet.

V. 716. Procidan saari on Neapelin lahden edustalla.

V. 716. Inarime, nyk. Ischian (l. Iskian) saari, myöskin lähellä Neapelia, on syntynyt maanalaisen tulen vaikutuksesta; siellä oli äskettäinkin suuri maanjäristys (v. 1886). — Vergilio kertoo, että Juppiter laski tään saaren Tyfeonin, erään jättiläisen päälle, tämän rangaistukseksi. Vert. Aen. III, 578 ss.

KYMMENES LAULU.

Sota.

Ainehisto.

Kokouksessa Olympolla kehottaa Juppiter jumalia yksimielisyyteen (1-15), jolloin Venus valittaa Juppiterille Troijalaisten kovaa onnea ja Junon vainoamista (16-62), mutta Juno sen syytöksen torjuu, sanoen Troijalaisien ja Venuksen itsensä olevan syypäät onnettomuuksiinsa (62-95). — Juppiter päättää kokouksen vakuutuksella, ettei hän tahdo kumpaakaan heistä puoltaa, vaan on jättävä asian Kohtalon ratkaistavaksi (96-117). — Rutulot ahdistavat Troijalaisia, jotka puolustaivat Askanion ja Mnestheon johdon alla (118-145). — Sillä aikaa Aeneas, saatuaan Etruskit liittolaisikseen, läksi Pallaan, Tarkhon ja 30 laivan kera palausmatkalleen omaisiensa luo, jolla matkalla kohtaa laivoista syntyneet merenimmet, joista Kymodokea kertoo hänelle, millä kannalla asiat leirissä ovat (146-255). — Aeneaan ja hänen väkensä saapuminen rantaan (256-307), jota Turnus kokee turhaan estää; tappelu rannalla (308-361). — Pallas, tehtyään ihmeteltäviä urotöitä, tulee kahdentaistelussaan Turnon kera tapetuksi (362-509). — Aeneas, saatuaan tiedon ystävänsä Pallaan kaatumisesta, kostaa hirveästi tämän kuoleman, jolloin tappaa paitsi muita myös rikkaan, aarteitaan turhaan tarjoilevan Magon, kopeilevan Haimonin, kerskuvan Anxurin, Tarqviton, Ligerin ja Lukagon (510-605). — Juppiter sallii Junon pelastaa Turnon Aeneaan käsistä; Juno muuttuen Aeneaan näköiseksi viekottaa Turnon laivaan ja vie hänet hänen isänsä Daunon linnaan (606-688). — Mezentius kaadettuaan paljon Troijalaisia ja Tyrrhenilaisia, joutuu vihdoin kahdenkamppailuun Aeneaan kanssa, jossa tulee haavoitetuksi ja pelastuu ainoastaan siten, että hänen poikansa Lausus astuu hänen ja Aeneaan väliin (689-790). — Lauson kuolema (790-832). — Mezentius murhehtii poikansa kuolemata ja lähtee, sitä kostaakseen, jatkamaan ratsain tappeluansa Aeneaan kera, mutta saapi siinä surmansa (833-908).

Jumalten neuvottelu; Pallas ja Turnus; Aeneas, Mezentius ja Lausus.

Huonehet aukaistaan jopa kaiken voivan Olympon, kun jumalain isä ynn' inehmoin kuningas kokoukseen kutsuu tähtisehen majahans, jost' kaikkia maita, Teukrojen leiriäkin ylähält' tähystää ja Latinoin kansoja. Istahtavat avaroiss' saliloissa. Hän alkaa: 5 "Suuret taivahiset, miks teidän tahtonne taasen muuttunut on, miks niin ylen kiistätte kiivahin mielin? Italiaa sotimast' olin kieltänyt Teukroja vastaan; mut tora millinen nous yli kieltonikin! Mikä pelko taistohon käskee näit' tahi noit' eli tarttua miekkaan 10 vaativi? Saap' ikävöimätäkin sodan oikea aika, kun tyly Karthago kerran tuo varustuksihin Rooman surmoa suurta ja aukaisee uran alppien kautta: silloin sallitahan närin taistella, riistoa ryöstää. Nyt heretkäät tyvenen sovinnon rakentain iloksenne!" 15 Juppiter näin lyhyesti; mut ei Venus kultanen vastaan lyhvähän lausuile: "Oi isä, oi ikinen inehmoin, jumalainki sä herra! — sillä mit' oiskaan muuta, jot' auksemme voisimme pyytää? näetkö sä ilkkuvat kuin Rutulot, miten kulkevi Turnus 20 parvinens, kuin uvehist' isostellen ja onnesta paisuin hyökkävi? Eip' enähän varusteetkana Teukroja suojaa! Nuo jopa porttienkin sisäpuolla ja harjalla muurin taistelevat, ett' tulvilleen verens' saa kanavatkin! Poissa on Aeneas sekä tiedota. Etkö sä heitä 25 koskahan saarrosta päästä? Taas varustuksia, Troijan syntyess', uhkailee vihamies; taas uus sotajoukko ynn' Aetolian Arpista nousee Teukroja vastaan Tydeon poika! Ma luulen haavoja saavani taasen; taas varoella ma, tyttäres, saan inehmoin tamineita! 30 — Jos luvattais sekä vasten tahtoa Dardanolaiset Italiaan sai: kärsiköhöt viastaan; sä et heitä tarvitse auttaa! Vaan jos seurasivat osoansa, ennusti mist' usehin jumalat sekä haamut; ken muuttaa käskyjäs uskaltaa tahi uusia arpoja säätää? 35 Virkkasin miks Erycinan rannalla poltosta laivain tai vihurein kuninkaasta ja tuulista raivoavista, nousnehist' Aeoliast', tai pilvistä lähtöä Irin? Vieläpä Tuonenkin, — kun koettamataan tämä keino jäi hänelt' —, tää manajaa; ylä-ilmahan päästyä kohta 40 Allekto Italian kesk'kaupunkein läpi riehui. — Ei mua liikuta valtio, vaikkapa tuotakin toivoin, kestäess' onnen; voittakohot, kenen voittoa suot vain! Jos ei seutua oo mitäkään, mink' puolisos julma sois Teukroill', isä, sorretun Troijan sauhuavaisten 45 jättein kautt' anon: vaarata sallittakoon asehista selvitä Askanion; — pojan poikaani edes säästä! Aeneas samotkoon vain oudoill' aavilla keijuin tietä, min Onnensa soi hänen kuljettavaksensa; täänpä suojella vain sekä julmast' taistosta tahtosin poistaa. 50 On Amathus mull', on Pafos korkea ynnä Cythera, Idalian hovit on: asehist' erotenpa hän hiljaan tääll' elons viettäköhön. Väkivallalla käskettäköön vain Karthago sortaa Ausoniaa; sitt' ei vihollista Tyron linnoill' oo ketäkään. Mitäkäs sitä auttoi 55 taistelun turmasta pääsy, mit' Argoksen tulen väistö, — niin useat avaran meren, maan mitä kestetyt vaarat, jos Latiossakin Teukrot Pergamo-onnensa saavat? Eik' paremp' ollunna ois, isänmaan tuhon jättehill' ett' ois jäänehet mannulle, miss' oli Troija? Xanthon, Simoïn taas 60 kurjille jällehen ann', anon; ennemmin entiset suo taas Teukroill', oi isä, kohtalons!" — Nyt kuninkaallinen Juno harmistuin nimes: "Miks mua äänettömyydestä vaadit luopumahan sekä julkasemaan salatun surun lausein? Kenp' inehmoista tai jumaloist' on käskenyt käymään 65 Aeneast' otelmaan, — kuningasta Latinoa vasten nousemahan? — Tuli Italiaan pakost' onnensa, olkoon, Kassandran unen vimmoamaisna; mut tokkohan käskin leirinsä jättämähän tahi tuulille uskoa hengen? Tokkohan uskomahan pojalleen sodan johdon ja linnan? 70 Yllytinkös levokkait' asukkaita ma Tyrrheniliiton rikkoon? Haltia ken petokseen joht? Julmako valtamm'? Junonko syytä se on tai pilvistä laitetun Irin? Väärin jos on Italoin kohovaa Troijaa tuliliekin saarrella, väärin jos Turnon on isänmaall' asuskella, 75 jonk' emo haltiatar olj Venilia, taatto Pilumnus: saavatkos Lation tulisoihtuineen Frygit polttaa? — vierahat maat kukistaa ikehens' ala? — saalista ottaa? — morsiantaan valiskellen sulholta kihlatun viedä? — rauhan kätt' ojentaa, varustain selän taa tamineitaan? 80 — Kreikkaalais-käsist' Aeneaan sinä saat pelastella, pilvehen peitellä saat sekä tyhjähän usmahan miehen, laivatkin voit yht' usehiks meren immiksi muuttaa, — väärinkö siis jos myös Rutuloill' avun suonehet oomme? Viestitä Aeneas on poissa; hän viestitä jääköön! 85 On Pafos, Idalion sull', on yleväinen Cythera: miks käsin kaupunkiin sotasaan käyt, — tuimihin miehiin? Vai mekö mullistaa Frygian ylen häilyvän vallan sult' yritämm'? Mekö? Ken polois-Teukrot Akhivojen valtaan heitti? Mi syyn' oli, ett' asehiss' oli noustava miesten 90 Europan, Asian ja mi varkaus rauhansa rikkoi? Mun avittaissako Troijan liekkiö petteli Spartan? Annoinkos asehet, — uhitinkos lemmellä sotaan? Silloin sun omistas sopi peljätä; nyt valitella väärin ja myöhäänkin alat, turhia artteja nostain!" 95 Näin nimes Juno; silloin taivahiset erimielin yhtyivät hälisten pakinaan, kuni tuuloset ensin hiljahan kun humajaa lehikoissa ja viel' epäselvään tuulahtavat, julistain merimiehille kiihtymyst' tuulten. Nytp' isä kaikenvoipa, joll' on yli kaikkien valta, 100 alkaa. Täst' tyventyi jumalain ylen korkea linna, vaikeni maa vavahtuin sekä vaikeni korkea taivas, vaipui tuulahuskin, tyventyi meri päilyväks pinnaks. "Kuulkaat siis sekä nää minun lausehet mielehen pankaat! Kosk' kera Ausonilaisien ei voi yhtyä Teukrot 105 liittohon eikä se teidän arttinne loppua löydä; millainen hyvähän olis Kohtalo tai mikä toivo Teukrolla tai Rutuloll', en huol erotella ma yhtään: Kohtalon suomastakos Italot nyt saartavat Teukroin leiriä vain kokonaan erehtyinkös tahdosta Onnen. 110 En vapahda Rutuloit'! Yrityksensä kullekin vaivan tai ilon tuo. Kuningas sama, Juppiter, kaikkia johtaa! Luoma on löytävä tiens'!" — Stygilaisen sen veljensä virran pihkasta hehkuvien, syväkuilusten rantojen kautta vannoi, vannoessaan vapisuttaen kaiken Olympon. 115 Näin lopettaa. Nous Juppiter kultais-istumeltansa sitte ja taivahiset välissään ovellen hänet saatti. Sillävälin Rutulot jokapaikassa porttien luona miehiä surmaavat sekä muureja saartavat liekin; vaan väki Aeneadain suletaan varustuksien keskeen 120 eik' mitäkään paon toivoa oo. Ylä-tornissa koidot turhaan seisovat, muureja puoltaen harvalukuisna.

— 259 —

Imbrason poik' Asius, Hiketaonin poika Thymetes, Assarakot molemmat, kera Kastorin vanhempi Thymbris olj eturinnassa. Näitä Sarpedonin kumpikin veljes, 125 Klarus kuin Themon Lyciast' yleväisestä seuraa. Ponnistaen koko ruumiillaan kiviharkkoa kantoi, — vuoresta melkoista palast', — Akmon Lyrnesiolainen; eik' isomp' ollunna tuot' Klytius isä eik' veli Mnesthes. Nää vasamilla, mut puoltaen nuo sotivat kivilohkoill', 130 liekkejä viskelevät sekä laittavat nuolia jänteill'. Itsepä keskellä näit' Venuksen mitä hartahin huoli dardanilainen poika, kas, paljahin päin somin vilkkaa, — kuin diamantti, mi keltasehen on juotettu kultaan kaulailen koristeeks tahi pääll' eli niin kuni kiiltää 135 norsunluu sovitettuna bux- tai oriko-puuhun taitavast; niskalle maidon valkeallen hivukset tään liehuvat kiinnittää soma, pehmonen kultanen rengas. Ismarus, sunkin myös näkivät suvut urheamielet haavoja annelleen sekä myrkkyis-nuolt' asetelleen, 140 Meonien suvust' oivan, maan väkimultoa jossa miehet viljelevät sekä Paktolus kullalla kastaa. Siin' oli Mnestheus, jota eilinen kunnia saattaa kuuluks, ett' ajanut pakohon olj vallilta Turnon; siin' olj Kapys, nimens Kapua-kaupunki josta on saanut. 145 Näin nämät taistelivat sodan armottoman kahakoissa, aavalla Aeneas ulapalla kun matkusti yöllä. Kun luont' Evandron hän ehti Etruskien leiriin, saa kuninkaan luo, julkaisee nimens, heimonsa hälle, mik' asians' olis, itse min toisi; Mezentius ketkä 150 liittohons' sai sekä Turnuksen väkivaltasen mielen näyttää, ihmis-asjoihin mikäl' luottoa voisi muistuttaa, avun pyytäen. Vitkastamattapa Tarkho voimansa yhdistää, valan tehden. Huolesta päästen lydialais-suku nyt, jumalat kuten käsk, kävi laivaan, 155 luottaen vierahasen päämieheens. Ens alus kulkee Aeneaan, kokassaan frygilais-jalopeuroja kantain, mut yläpuolla on näist' Troijan pakolaisille rakkain Ida. Täss' istuupi jalo Aeneas ajatellen vaiheit' taistelujen sekä Pallas tään vasemmalla 160 istuen vieressään utelee joko tähdistä, synkän oppahist' yön, tahi maisin kuin merin kärsimiänsä. Aukaiskaat Helikon, jumalattaret, laulua e'istäin: mitkäpä joukot rannoilt' tuscialaisilta seuraa Aeneast', alukset varustaa sekä kulkevi merta? 165 Massikus vaskisin "Tiikerineen" ens kynteli aavaa: tään muass' olj tuhat miehuista', jotk' Klusion muurit, Kosanki linnan jättivät; heill' oli peitset ja nuolet, viinet olj keveät olallaan sekä tappava joutsi. Siin' oli tuima Abas: tään verrattomiss' asehissa 170 joukko olj kaikki ja kulta-Apollosta kiilteli keula. Sataa kuus häll' antanut olj Populonia äiti urhoa taisteluhun sopivaa; mut Ilvanpa saari kolmesataa, — teräskaivannoistansa runsahist' oiva. Kolmas olj inehmoin, jumalain välitulkki Asilas, 175 — joll' elukkain sisälmykset ja taivahan tähdet olj tietyt, tiettynä lintujen kiel, salamain välähystenki enteet —, vie tuhannen miest' tuurihikast' tiheään sotarintaan. Alfealain' alultaan heit' tottelemaan komens Pisan linna Etrurian maalla. Seuraa kaunehin Astur, 180 Astur, ratsuhun ynn' upeiin tamineihin mi luotti. Liittävät sataa kolm yksmielisnä seuroavaista Caereten asukkaat sekä myös Minjon joen lietteet, Pyrgokin muinoinen sekä tautia tuova Graviska. En suakaan Ligurein sotapäällikkö urhein heitä 185 mainitsematta Cinyra ja harvoja vievä Kupavo, jonka jo kiireellä somat joutsen-sulkaset nousee, teidän, o Rakkaus, syy sekä taattonsa muutoksen merkki. Kerrotahan Cyknon, surevan Faetoninsa armaan vuoksi, kun poppelien — sisartens' — lehikon varikossa 190 laulel ja lempehens murheiseen haki laulusta hoivaa, laulaen linnun muodossa viettänehen ijäkkyyden, sitten maast' eroten hänen laulaen nousnehen tähtiin. Poikansa, laivalla seurassaan tasavuotinen joukko, airoin souduttaa jätinmoista "Kentauria"; tuopa 195 halkoen suurella paaskokallaan mert', aaltoja uhkaa jyrkkänä, pitkällä kun taiallaan vakoaa urannoita. Myöskin vei isänmaan nyt ääriltä joukkonsa Oknus, Manton ennustavan sekä tuscialais-joen poika; muurit tää sinullen, nimenkin emon Mantuan antoi; 200 Mantua, es'isistään rikas, vaan ei yks suku kaikkein. Kolmepa heimoa on, mut heimoss' on kansoa neljä; its' se on kansojen päänä ja Tuscien heimost' on miehet. Täältäkin viissatasen Mezentius vastahans' saapi; poikapa Benakon, kahilaista mi seppeltä kantoi, 205 "Mincius"-laivassa vei vihamiehinä heit' ulapalle. Raskas "Aulestes" samoaa; sadall' airolla merta soutavat miehet ja vaahdottavat, samertain meren kalvon. Tuot' veti hirmuinen Triton, joka tummoa merta torvella säikyttää: pääst' uumenihinpa on uivall' 210 karvaisen inehmon kuva, mut maha pyrstöksi päättyy: puol'inehmon alapuolella vaahtoo hyrskyen aalto. Kolmella kymmenell' laivalla näin useat ylimykset riensivät Troijan auks, meren kenttiä vaskella viilten. Jop' on taivaalta alennunna nyt päivä ja riensi 215 öisissä vaunuissaan soma kuu kesk'kannelle taivaan, Aeneas kun, (sill' ei jäsenillensä suo suru rauhaa), ohjaa istuellen peräsintä ja purjetta hoitaa. Hällepä, kas, tien keskellä saa omien tovereinsa seurue vastaansa Nymfat, joit' ehto Cybebe 220 käskenyt olj meren vallitsemaan, nymfaiks aluksista muuttaessaan; tasakyljin he uivat ja aaltoja halkoi, yht' useoina kuin vask'keulaa rannall' olj ollut. Tunnettuaan kuninkaans etähält' tämän parvi se kiertää leikkien. Heistäpä nyt puhumaan paras Kymodokea 225 takaa oikeallaan peräkeulahan tarttuvi, nostain selkänsä, vaan vasemmallaan hiljahan ui ulapalla. Sitten hämmästyneelle hän näin nimeää: "Jumalainen, valvotko Aeneas? Nous, antaos purjehet täydet! Oomme sun laivojas kaikk', ylängön pyhän hongista Idan 230 tehtyjä, tulleita meren immiks. Kun meit' epäkelpo tuurillaan Rutulus sekä liekillä pohjahan pyysi, mursimme sun sitehes suruksemm', meren kautt' tavotellen vain sua. Uuden tään näön meill' emo säälien loiht ja loi meren immiks värjymähän ijät' aaltojen alla. 235 Poikasi Askanius suletaan varustusten ja hautain, keihästen sekä taistelevaisten Latinojen keskeen. Etruskilais-väkineen jopa määrätyt paikkansa valtaa Arkadilais ritarmies. Välihin väkens vastahan panna, etteivät tulis leirihin, Turnon on luja päätös. 240 Nouskosi siis sekä koin yletess' ens kumppanit käske kutsumahan sotahan, ota kilpesi, sulle min antoi verrattoman tulen haltia, kultasi min somaks reunat! Päiväpä huomeinen, jos et turhaksi mun sanan' usko, hirmuiset tapettuin Rutuloin kasat löytävi." Näin olj 245 lausunut: oikeallaan erotessa hän korkean keulan työkkäsi, tuon hyvin tuntein. Tää vilaht aaltojen halki kiireemmin vasamaa sekä nuoltakin tuulien vertaa. Jäljessä joudutti matkoans muut. Imeht ymmärtämättä Aeneas, mut enne se kuitenki mieltänsä nostaa. 250 Taivasta katsellen hän lyhvehen näin aneleepi: "Idalais-jumalain sulo äiti, on Dindymon jolla linnat tornihikkaat sekä leijonaparj ikehessä, taistoissamm' ole, haltiatar, tukemm'; entehes tarkkaan täyttäen, auttaos sie Frygilaisia suosiollisna!" 255 Sen nimes vainen hän; sill' aikaa rientäen koitti varhainen valokas jopa päivyt, karkottaen yön. Lippuja seuraamaan käsk ensinnä hän tovereita, tutkimahan tamineita ja taisteluhun varustaimaan. Vaan jopa kannattamaan rupes silmänsä Teukrojen leiriin, 260 noustuahan ylös keulaan. Kun vasempaans pani sitten kilpensä leimuavan, ison huudonpa tähtihin Teukrot nostavat muureillaan: vihans yllytti karttunut toivo; peitsiä paiskoavat. Kuten synkkien pilvien alla strymonilais-kuret päästävät huudon, kun läpi ilmain 265 lentävät riekuillen, etelää suhisten paetessaan. Mut Rutuloin kuninkaasta ja Ausonien ylimmistä kummalta näyttävi tuo, alukset kunis kääntyvän rantaan, kunnekka huomaavat meren täydeltä laivoja saavan. Töyhtöisän kypärän kärk leimuilee etähälle 270 päässänsä, kilpikin kultainen heloittaa heleästi: aivankuin verisetki kometat kirkkahan' yönä synkkinä säihkelevät välist' tai kuni Sirion leimu; tää mukanaan janon, tauditkin kipeöill' inehmoille tuopi ja synkistää valollaan pahan tietävän taivaan. 275 Eipähän Turnuksen urokkaan täst' toivo se raukee, että hän puoltasi maan sekä saapuvat rannalta estäis. Miehiä sen uhemmin nimeten kehottaa, toruenkin: "Minkäpä toivoitten musertaa kädellänne, on tuolla. Nyt tapelkaat kuni miehet! Puolisoaan, kotoansa 280 muistakohon joka mies; nyt tehtäköhön urotöitä kunniaks es'isien! Meren luo heti juoskame vastaan, kunnes maall' yrittäät sekä viel' enspääsynsä horjuu! Onni on urhoisten apu!" Näin nimes; sitten tuumivi, keitä hän vastahan veisi 285 tai kenellen varustuksien saarron uskoa voisi. Sillävälin toverit ylevilt' aluksiltansa laskee silloill' Aeneas; muut vartosivat meren aallon hyökyämist' takasin, hypäten sinä hetkenä maalle; airojen neuvolla muut. Tähystellen rantoja Tarkho, 290 miss' ei tyrskyä pohj' eik' pauhaa murtuen aalto, vaan meri esteettä kohinan enetessä miss' syöksyy, äkkiä kääntääpi kokat maall' anoen tovereita: "Oi valiot toverit, nyt tarttukaten hyvin airoon, soutootten ett' huojuvat laivat, maan vihollisten 295 keuloilla halaiskaat, ett' itselle lois vaon laiva! En minä kammoa, jos alus särkyiskin satamassa moisessa, kun vaan pääsemme rantaan!" Sittekuin näitä lausunut olj Tarkho, toverit kovin airohin käivät, soutivat hyrskyelless' alusten Lation kohen kenttää, 300 kunnes törmäsivät kokat maahan ja vaarata kaikki seisahtui satahangat. Mut ei sinun laivasi, Tarkho. Sillä kun, puututtuaan karihin, pahall' louhelle tarttuu, kauan se kiikkuillen pysyi, taistellen hyökyä vastaan, särkyvi sitte ja näin urohot luo aaltojen keskeen; 305 airojen sirpalehet sekä uiskelevat tuhot heitä estävät, kompastuttavi jalkoja myös pako-aalto. Eipähän Turnuskaan hidastellut, vaan heti tempaa kaiken joukkonsa Teukroja vastaan marssien rantaan. Kuuluvat merkit. Ens maajoukkoja vastahan hyökkää 310 Aeneas, kahakan alottaaksens, Latinoja kaatain, surmattuaan Theron, jätinmoisna kun miehistä ensin tää rupes Aeneakseen; tält' tuuralla vaskisen verhon, raskahan, kultaisen, soman kautta hän puhkasi kyljen. Sitte Likhaan telottaa, ulos leikatun kuollehest' äidist', 315 Febus, sun pyhiäs, joka pienenä vältteä saattoi raudast' onnettomuutt'. Ei viikkoakaan kun jo Cisseyn tuiman ja suuren Gyaan, jotk' kaasivat miehiä nuijin, Tuonehen laittoi; ei Herakleen asehet vähänkään näit' eik' väkevät kädetkään tuenneet tahi äijä Melampus, 320 kumppani Alkideen, kun tää teki vaikeat työnsä maalla. Mut, kas, Faron juur joutavia horistessa, paiskaten peitsensä suoraan ärjyvähän osui suuhun. Myös sinäkin, jonk' leukoja hienonen höytyvä valkas, ystävätäs Klytioota kun seurasit onneton Kydon, 325 kaatuen dardanilais-käden kautt' olisit menehtynnä, lempesi unhottain, joka sull' oli nuoria kohtaan, kurja, jos kohdannut sa et ois veliparvea, Forkon poikia, seitsemän joit' luvult' olj sekä seitsentä peistä paiskasivat: kypäräst' osa, kilvestä muut takasin taas 330 kimmahtavat; osittain osuvat Venus esteli armas ruumihist' tään. Vakavall' Aeneas Akhaatelle lausuu: "Annas peitsiä; jos osuneet ovat ennen Akhivoin ruumeihin Troijan kedoll', enp' ole paiskova turhaan nyt Rutuleihinkaan." Sitt' temmattuaan ison keihään, 335 sen lähettää: tuo kiitäen Meonin vaskisen kilven lens lävitsen sekä haarniskan kuten myös poven puhkas. Täll' avuks Alkanor veli sai tukeaan velimiestä lannistuvaa kädellään: läpi tään olan lennettyänsä eellehen kiiteli peitsi ja hurmeisna piti suuntans; 340 vaan sen jo oikea käs nivelist' olaltaan tehotonna häili. Nyt veljensä ruumihist' ottaen peitsen, Numitor tähtää Aeneahan: hänellenp' ei sallittu ollut sattumahan, mut suuren Akhaten reiden se mursi. Luottaen ruumihisen tukevaan tähän Kuresta Klausus 345 riensi ja kurkkuhun löi Dryopin etähältäkin julman keihäänsä, väkeväst sysätyn; sepä haastavan äänen, hengenkin, lävistäin salitinluuns, salpasi; mut tuo suistuvi maahan päin, ylen antaen paksua verta. Kolmepa thrakialais-Borean ylevää sukukuntaa, 350 kolmet, joit' Idas-isä laittoi Ismaran maasta, kaatoi tappelujen kihinässä. Jo ehti Halesus, aurunkolais-sotajoukot ja sai Neptunonki heimo, mainio myös hevosista Messapus. Vuorohon koittaat toisians' karkoittaa; Ausonian portillakin jo 355 taistellaan. Kuni korkean taivahan vastaistuulet kiihtyvät taistelemaan rajultaan, väeltään tasavoimin: eivät ne toisiahan, — ei pilvet eik' meri väistä; kauan häilyvi taisto, on jäykkänä vastassa kaikki: näinpähän Teukroinkin sotarinnat ja näin Lationkin 360 yhtyvät, kun kävi mieheen mies sekä jalkahan jalka. Tällöin muualla päin, johon ympyräpaasia paljon, vierulta runkojakin revityit' oli tunkenut virta, arkadilais-väki tottumaton kävi jalkasin taistoon; kun, Latinoin näki ahdistaess', samovan pakohon sen 365 — koskapa heit' uvehistaan luopumahan rytömaa sai —, keinohon ainoahan, mikä jää pulahetkinä, ryhtyin, Pallas nyt anoen, toruenkin pyys urommaksi: "Minnekkä karkaatten, toverit? Urotöiden ja teidän johtajan Evandron nimen kautta ja saatujen voittoin, 370 toivonikin vuoks kilpaamaan isän kanss' urotöissä: älkäät juoksuhun luottako! Raudalla raivata täytyy tie vihamiehien kautta. Miss' uhkaa miehien parvi tihjänä, sinn' isänmaa jalo teidät ja päällikön Pallaan vaativi. Ei jumalat, inehmolliset mut vihamiehet 375 vainovi meit': yhenlaisia mieleltä, voimilta oomme. Kas, tuolt' estävi meit' ison aavikon pohjaton telki; maall' ei voi paeta: merehenk' vai Troijahan lähtään?" Näin nimeten vihamiehien parven keskehen syöksyi. Hällen vastahan ens kovan Onnen suomana sattui 380 Lagus: täänpä hän, kun ylen raskasta paatta se kiskoi, keihään paiskattuaan, lävistää, miss' erkivät rungon rangasta kylkienluut; takasin sitt' tempavi peitsen luihin tarttunehen. Käsikseen ei ehtinyt Hisbo, vaikkapa toivoi tuot'; tätä ennenpä syöksyvän kimppuun, 385 kun varomattomast ystäväns julmasta kuolosta raivos, Pallas ehti ja kosteahan sysäs keuhkohon miekan. Käi Stheneloon käsiks sitte ja vanhasta heimosta Rheton Ankhemoloon, emopuolen mi rohkesi tahrata vuoteen. Kaaduitten tekin, kaksoiset, Rutuloin ketoloilla, 390 Laris ja Thymber, Daucin niin yks'muotoset lapset, että he vanhempiaan hupahan erehdyksehen saivat; mut kamalamp' eromerkin Pallas nyt teki teille: sillä sun, Thymber, pääsi Evandron katkasi miekka; sun taas oikea käs haki, Laris, säileä turhaan, 395 sormet kun hervottuneet varaten kävi kalpahan kiinni. Arkadit yltynehet torunnast', uron oivia töitä nähdessä, taistoon saa murehen, hävynkin sekatunne. Silloin vaunuissaan ohi rientävän Rhetesen Pallas surmaa. Tää välihoivapa suotiin Ilolle vielä. 400 Sillä hän Iloa koht' oli pahkunut raskahan keihään, mink', osuen välihin, sai Rheteus, uljahin Teuthras, sua paetess' sekä Tyreä-veljeäs; vaunusta suistuin kuollessaan Rutuloin ketomaita se potkivi jalvoin. Aivan kuin sopivaisena poutana, kiihtyess' tuulten, 405 metsän pistääpi tulehen eri kohdista paimen; äkkiä vallattuaan välyksen leviää yli laajain kenttien yhtenä nyt tulen loimotus kammottavainen; leimujen leikkiä tää tytyväisenä istuen katsoo: näinpähän urhouskin tovereiden yhtehen yhtyy, 410 Pallas, sun avukses. Mut taistossa tuima Halesus syöksyvi tappeluhun sekä peittyy kilpensä suojaan. Tää telottaapi Ladonan, Feretan ja Demodokonki: oikean Strymonion käden, tään kohottais sitä suulle, katkasi säilällään välähyttäen; paadella Thoan 415 lyö näköhön, musertain verisiks niin luut sekä aivot. Aavistaen isä metsihin olj salannunna Haleson; vanhana kuolohon kun tää tummeat silmänsä sulki, valtasivat hänet Parkat, Evandron nyt vasamille määräten. Tään käsiksen kävi Pallas näin rukoellen: 420 "Oi, isä Thybris, suo vasamalle, min viskata aijon, onnea, löytämähän tien rinnan kautta Haleson! Nää asehet, urohon tamineet sinun tammesi saapi." Kuulipa haltia näitä, kun suojas Imaust' Haleso, onneton, arkadilais-vasamallen jäi povens paljaaks. 425 Vaan sodan urhea henk, Lausus, ei parvensa suonut lannistua tämänmois urohon kukistuksesta: tappaa ensin Abaan edestään, kahakan parahan tukisolmun. Kaatuvat Arkadian pojat, kaatuvat myöski Etruskit, Teukrotkin, jotk' kreikkaalais-käsist' turmansa vältti; 430 yhtehen käy väki joukolta, johtajiltaank' tasavoimin. Ahtaa rintamoaan takajoukk'; ei kätt' tahi peistä voi vivahuttaa ahdingolt'. Täält' ahtavi Pallas, vastassa Lausus tuolt'; — ei poikenneet ikäns paljon, ei näköns' uljaatkaan, mut heilt' oli kieltänyt Onni 435 pääst' isänmaahansa takasin. Ei sallinut heitä keskenäns' ottelemaan its' mahtava herra Olympon. Kohtapa nää jalommalt' vihamieheltä kohtalons saavat. Turnon sillävälin sisar armas auttamahan käsk Lausoa; vaunuissaan nopeasti se kiis väen kesken. 440 Kun näki kumppanit, ääns: "Jo on taistosta luopua aika! Yksin Pallasta vastahan käyn; mull' yksinpä Pallas suotakohon; halajaisinp' ett' täss' isäns katsomass' oisi!" Näin nimeää; toverit, kuten käski hän, kentältä taantuu. Vaan Rutulein pois mentyä reipas mies kopeoita 445 käskyjä tään imehtii sekä Turnon kookasta vartta katsovi hämmähtyin, tähystäin tätä synkkänä kaukaa. Näin nimeten meni vastoamaan nyt hän tyrannille: "Mua joko johtajan kiitetähän taminein otannasta, tai yleväst' erostan'. Isällein saman arvosta on se. 450 Heittäös uhkat!" Näin nimeten kesk'kentälle astuu. Arkadien sydämessäpä mut veri kylmäksi hyytyy. Turnus vaunuistaan alas hyppäs ja jalkasin päätti kamppailla. Kuten leijona huomattuaan ylängöltä aikovan tappeluhun härän, kentällä seisovan, kaukaa 455 kiitävi; semmoinen tulevan oli Turnonki muoto. Tään kun peitsensä kannatusmatkalle tullehen luuli Pallas ens käsiks käi, jos käynyttä heikommin voimin taistoon auttasi Onni ja näin ylä-ilmahan lausuu: "Kautt' isän kestityksen sekä pöytien, joihin sä saavuit 460 outona, Alkides, anon; auttaos aijetta suurta! Nähköhön kuollessaan hän mun verisen asun hältä riistävän, voittajakseen minut nähkööt kuolevat silmäns'!" Urhoa kyll' Alkides kuuli ja rintansa pohjaan raskaan huokauksen pakottaa sekä katkerast itkee. 465 Vaan isä lohduttain nimeää pojalleen nämät lauseet: "Määrätty kuolionsa hetki on kullekin; on elon aika kääntymätön, lyhyt kaikkein; mut se on kuntosan tointa mainettaan urotöill' edistää! Ison Troijanki muurein all' useat jumalain pojat kaatui; sielläpä syöstiin 470 lapseni Sarpedon. Odottaa siis Turnoa kerran Luomansa, sallitun kun elon ehtivi hän rajapyykkiin." Näin nimeten Rutuloin ketomaille hän silmänsä suuntaa. Vaan Pallas koko voiminehen nyt peitsensä paiskaa, ontosta huotrastaan myös tempaa säihkyvän säilän. 475 Sinne se kiitäen, miss' olanpäätä suojeli kilven pää, putoaa sekä, tien avaten läpi laitojen kilven, vihdoin raapaisee ison Turnon vartalohonki. Turnus taas terävän, raut'kärkisen peitsensä kauan viipattuaan, päin Pallasta heittää; sitt' täten lausuu: 480 "Katsoppa, jos paremmin lie tunkeva peitsemme!" Sen vain virkki; mut kilvenpä, kuin monin kerroin raut' tahi vaski- kerrokset suojelikin häränvuotaa verhoamalla keskeltä puhkaisee hänen peitsensä voimakas vauhti pantsarinkin pidäkkeet sekä julmasti raastavi rinnan. 485 Turhaan haavastaan hän tempaa lämpimän keihään, yhdessä seuraapi tätä tietä hurme ja henki. Haavahans sortuu: helskähtävät asehens ylitsensä, maahan kuin verisin suin suistuvi kuolemahansa. Tään luo seisahtuen nimes Turnus: 490 "Tarkkahan kertootten minun lausehet, Arkadilaiset, Evandroll': kuten ansaits, annan ma jällehen Pallaan. Haudan kunnia, peijaisista jos lohdutust' ompi, häll' luvataan. Häll' ei vähän arvosiks Dardanon kestit nouse!" Näin nimeten jalallaan vasemmalla hän tallaa 495 hengettömään, isopainoisen vyön riistäess' siltä, piirretynkin tihotyön: miten häätaloss' yhtenä yönä miesten seurue murhattiin, sijans kuin veristettiin joitapa Eurytisen Klonus-poika olj veistänyt kultaan: saatua saalihiks sen iloten omistaapi nyt Turnus. 500 Tietämätön tulevast' on kohtalost' ihmisen mieli määrääkin pitämään, kun sill' on myötänen onni! Aikapa Turnollekin saa, jolloin hartahast soisi Pallaan säilyneheksi ja saalista tuota ja päivää harmitteleepi! Vaan toverit valittain sekä itkein 505 kilvelle nostettuaan, Pallaan pois joukossa vievät. Mink', oi, murheen, mink' isälles sinä kunnian tuotat! Tää ens päivä sun sai sotahan, tää myöski sun poisti; milliset kuitenkin Rutuloin kasat jälkehes heität! Moisen onnettomuuden ei huhu, mut vaka tieto 510 ehtivi Aeneall', olevan omiens liki hengen vaaraa, myös ajan, ett' Teukroill' paenneill' avuks rientäs. Miekalla hän lähimmät tuhoaa sekä peitsellä, kiihtyin, raivaa tien avaraks väen kaut', sua, ylpeä Turnus, uuteen otteluhun hakien. Pallas ja Evander, 515 kaikk' ovat mielessään: pitojuhlat, joihinka ensin vierahaks sai, lupauksensa suomat. Neljä hän Sulmon poikaa nuorta ja myös saman verran, jotk' kasvatti Ufens, ottaen kiinn' elävältä, ne Tuonelan hengille jääksii, ettäpä polttotavan tulen vangittujen veri kastais. 520 Sitte Magoon etähäisehen paiskasi turmasan keihään. Tuo kumartuin sen väist'; ylitseen lens hirveä peitsi; polvia tään halaten, rukoellen sitt' ääntävi näitä: "Taattosi haamun kautta ja Julosi kasvavan toivon pyydän henkeni säästämähän isän kuin pojan vuoksi! 525 Mull' on suur talo, on kuvattuu hopeaa isot joukot kätköön kaivettu maahan, on taottuu, takomatta kultaa kimpalettain. Tuo eihän voittoa Teukroin kääntäis eikä mun henkeni tuottane niin ison haitan." Näin nimes; Aeneas häll' lausuvi vastaten näitä: 530 "Minkäpä kullan tai hopean talenteista sa kerroit, säästä ne lapsilles! Sodan keskustelut jo on Turnus ensinnä katkaisnut niin kohta kuin Pallaksen tappoi. Tään hyväksyy Ankhisen haamu ja poika Julus!" Näin nimeten kypärään vasemmallansa otti ja vääntäin 535 pyytävän kaulan, hän miekkansa syöks ihan kahvahan asti. Poika olj Haimonin tuossa, se Febon, Diananki pappi, nauhoineen pyhä päähine suojasi jonk' ohimoita, kiillellen kokonaan puvust' ynn' etevist' asehista. Yhdyttyään ajoi tään kedollen, pudonneen tavatenpa 540 hän telottaa sekä peittävi varjolla kuolon; Serestus vie otetut asehet olallaan, Mars, sull' ilo-uhriks. Taistelun uudistaa Vulkanon heimoa suurta Caekulus kuin myös Marsien vuorilta saapunut Umbro. Vastassa raivoo Dardanon poika. Hän miekalla hakkaa 545 Anxurin vasemman käden, kilvenkin alas maahan. Tää puhunut jotakin isonmoist' olj ja karttuvan luuli tarmonsa lausehist', taivaasen kehuess' urouttaan; itselleen lupael ijäkkyyttä ja vuosia paljon. Vastahan Tarkvitus hypäten komeoiss' asehissaan, 550 min salo-Faunollen Dryope imp' synnyttänyt olj, puuttui raivoavan etehen: tuo vauhdilla heittäin peitsensä, näin lävistää sotapaidan ja kookkahan kilven; sittepä pään, anovan tehomatta ja aikovan paljon lausua, hän sivaltaa alas maahan ja lämmintä runkoo 555 vierrettäen, vihamiehen rinnan yl' lausuvi näitä: "Siinä sä maata saat, kuvatus! Sua ei paras äiti maahan peitä tai isänmaa jäseneitäsi multaa haudalla: lintujen ruoaksi jäät tahi, aavahan painuin, aalto sun vie sekä nälkäiset kalat nuolevat haavas!" 560 Kohtapa Antaioo, Lukast', etevimpiä Turnon urhoja ahdistaa, Numaa ja Kamertesta nuorta, Volscensin uropoikaa; tää oli rikkahin mailtaan kansassa Ausonien sekä hallitsi tyyntä Amykloo. Niinkuin Aigeion, mink' kerrotahan sata kättä 565 käyttänehen sekä suusta ja rinnasta puol'satasesta liekkiä suitsuttaneen, kun Juppiterin ukonnuoliin kilpiä niin useoit' tärisytti ja paljasti miekkoj': Aeneas siten myös koko kentällä voittaen riehui, hurmeesta kunis lämpesi miekka. Kas, vielä Nifaeon 570 neljähän hän hepohon sekä rintaa vastahan tähtäs. Vaan nuo, astuvan kun näkivät etähältä ja vahvaan ärjyvän, vauhkoutuin takasin peräyntyvät hurjast, kaatavat siin' ajurin sekä rantaan rattahat vievät. Silloin valkoisten hevosten parinensa Lukagus 575 keskehen saa ja Liger-velikin; veli ohjalla hoitaa orheja, tuima Lukagus mut paljasta kalpoa käyttää. Eipähän Aeneas täten raivoavaisia siedä; hyökkää näill' etehen, samoten kamaloin' vasamoineen. Jolle Liger: 580 "Et hepoloit' Diomeden, et vaunuja näe sä Akhilleen, et Frygian ketoloit': elämäs nyt kuin sota loppuu tuoss' ihan paikassa!" Mielettömän Ligerin tämän moisten lausetten kajahtaiss' etähälle, jo Troijanki urho vastintaan varustaa, lähettäin vihamieheen peitsen, 585 kun ojentuu edustalle Lukagus ja nirkkoa käyttäin lyö hepojaan; tään juur ojentaiss' vasemman jalan, taistoon valmistuessa, jo säihkyvän kilven reunojen alta kiitävi keihäs ja tään vasemman kupehen lävistääpi; vaunuistaan tupertuin ulos kuoleva nurmelle suistuu. 590 Hurskas Aeneas ääns katkerin lausehin hälle: "Ei hepojen hidas juoksu, Lukagus, sun vaunuja meille heittänyt eik' kumonneet vihamiehienkään peloitukset! Rattahilt' its' hypäten sinä valjakon hylkäsit!" Lausuin näin anastaa hevot. Kurkottaa käsiään veli parka 595 häll' asetonna, kun vaunuist' olj myös vierähtänynnä: "Sun sekä niiden kautta, jot synnyttivät sinut moiseks, Dardano-mies elämään' edes säästä ja pyyntöni kuule!" Näin anovallen Aeneas: "Et lausunut äsken lausehet nää; siis kuole ja veljenä veljeäs seuraa!" 600 Hengen sitt' olopaikan, rinnan miekalla puhkoo. Näin jakel pitkin kenttiä kuoloa dardanilainen johtaja, raivoillen veden tulvan tai rajun myrskyn laisna. Jo hyökkäävät ulos vihdoin, jättäen leirin, poikansa Askaniuski ja turhaan saarretut miehet. 605 Juppiter Junollen sill' aikaa näin nimeääpi: "Oi sisarein sekä myös minun armahin puoliso, niinkuin luulen, auttaapi Venus, — siin' et erhettynyt oo —, Dardanojen sotavoimaa, kun ei taistossa miesten käs ole vahv' eik' urhokas miel eik' kestävä vaarat!" 610 Junopa nöyränä häll': "Oi miksikä, puoliso kulta, sairasta kiusaelet, miks nuhteitas varovaista! Jos olis lemmelläin sama voima, mi ennen, ja niinkuin vieläkin täytyis olla, sä et sitä kieltäis multa, kaikenvoipa, ett' taistosta Turnon pois pelastaisin, 615 Daunolle ett' isälleen hänet saattaa vaarata voisin. Jääköhön, hukkukohon viaton verens Teukrojen kostoon, vaikka hän johtaakin sukuaan suvustamm' ylevästä, Pilumnus jonk' oli es'isä neljäs; vaikk' käsin runsain, vaikk' useasti hän suuria lahjoja templihis kantoi!" 620 Häll' ylevän nyt Olympon valtias lyhvehen lausuu: "Kuolohon uhkaavaan anotaan jos viivytys-aikaa miehellen poloselle, jos tehdä sen voivani luulet: vie Turnus pakohon, hänet aut' tuhost' uhkoavasta! Tuohon ma myöntyä voin. Vaan jos joku suurempi toive 625 kätkeyp' pyyntöihis ja jos sie koko taistelun luulet voivasi muuttaa johdattaen, niin turhia toivot." Junopa kyyneltäen: "Mut ehk, mit' et lausehin myönnä, myöntäisit sydämessäs ja Turnollen elons soisit! Nyt viatont' odottaa kova kohtalo, — taikka ma aivan 630 oon erehtynnä. O, ennen pettäköhön mua turha pelko ja kääntyköhön, kuten voi, parempaan sinun aikees!" Kun oli nää nimennyt, läks taivahan kannelta oitis ilman kautt' ajaen rajutuulella, pilvehen peittyin, Iliolais-sotarinnan ja luo Lation varustusten. 635 Sittepä haltiatar sumuloist' ihan ohkasen haamun Aeneaan näköiseks, (— ett' ihme olj katsoa tuota! —) dardanolais-asehin varustaa, jälittäin urohon pään töyhtöä, kilpeäkin; tää tyhjiä lörpötteleepi järjettömyyksiä, Aeneaan kävellyst' apinoiden 640 kuollon jälkehen kuin hoetaan samovan kuvatusten tai kuten tuntoa hervottonutt' unen houraus pettää. Näin sotarinnan eess' iloten karehtiipi nyt hahmo, urhoa härnäellen vasamilla ja äänellä kutsuin. Turnus vainovi tuota ja kaukaa viuhuvan viskaa 645 peitsen; se kääntyen mut pakohon heti hoippasi poijes. Koskapa Aeneaan pakohon nyt mennehen Turnus luuli ja mielessään, raju, tyhjää toivoa kantoi: "Aeneas, mihinkäs pakenet? Älä kihlojas hylkää! Maata mun käestäni saat, jota merten kautta sä etsit!" 650 Näin nimeten hän seuraa sylkytellen sapeliinsa paljasta eik' ilon aihettaan näe tuulien vievän. Sattui seisomahan alus, kytketty korkean vuoren särmähän, minnekkä vei tikapuut sekä laskettu silta; tällä Osinius olj kuningas Klusion mailt' tullut. 655 Tänn' aran Aeneaan kuvatus lymyhyn paetessaan heittäytyi eik' Turnuskaan hitahampana vainoo, voittaen esteitä sekä kiidellen yli siltain. Tuskinpa laivahan ehti, kun katkas Saturnia touvin, — laivan kun irtaunneen vei luoteella ulapalle. 660 Aeneas juur poisolevaa hänt' etsivi taistoon, kohtaamans useat urohot Manalaan lähetellen. Eipähän köykäinen enähän kuva pyrkinyt piiloon, vaan ylös liidellen se jo mustahan pilvehen peittyi; Turnuksen mut tuulispää vie keskelle merta. 665 Katseli taa, osumaans imehdellen, ja kiittämätönnä säilymisestä hän tähtihin päin molemmat kädet nostaa: "Oi, isä kaikenvoipa, sa katsoitkos kovan onnen moisen mun ansainneen, nämät kärsimähän kuritukset? Minnekkä meen? Haa, mist' erosin? Karatenk' omillein saan? 670 Näenkö mä Laurentolaisten taas varustukset ja muurit? Miksikä luulevatkaan urohot mua, joita ma johdin? Enkö mä heittänyt heit', oi leimaus, julmahan kuoloon? Nytkin harhoavan näen heitä ja syöstyjen voihkat kuulen. Haa, mitä teen? Tai missäpä pohjaton maa mun 675 nielisi? Voi, tepä jos edes armahtaisitte, tuulet! Kallioriuttoihin, — teit', Turnus, hartahast' pyydän —, viekäät, paiskatkaat alukset Syrttein kivisärkkiin, jonnekka ei Rutulot eik' vainois kielevä maine!" Näin nimeten sydämessään häilyvi sinne ja tänne 680 mieletön, josko hän miekkahan moisen tahransa vuoksi syöksys ja miekan hirmuisen läpi kylkien työntäis, vaiko hän heittäytyis merehen sekä rannikon lahteen pyrkisi uiden ja sais taas Teukrojen kanss' aseleikkiin. Keinoa kumpaakin koki kolmasti; kolmasti suurin 685 Juno sen esti ja, miehyttä säälien, häll' levon tuotti. Aalloill' lelluellen, vaoten mert', tuulien mukaan, hän isän Daunuksen ikivanhaan linnahan saapuu. Vaan nyt tuima Mezentius, Juppiterin kehotuksest', yhtyy tappeluhun karaten ilosiin Troalaisiin. 690 Hyökkää tyrrhenilais-sotajoukko ja kaikki he yhtä miest' tätä kiukuissaan useoin' vasamoinehen vainoo. Kallionmoisena hän, avaraan merehen mikä pistää, tuulien raivoillen avonaisna ja lainehill' altis, kaiken voiman ja taivaan kuin meren melskehet kestää, 695 seisten järkkymätään: täten Dolikhaon pojan Hebron maahan kaas, kera tään Latagon sekä pelkurin Palmon: hän Latagoon nyt hirveän suurella paadella paiskaa aavistamattomallen ihan muotoon; Palmolta polven murskattuaan hitahaks pakohon teki; Lausolle antaa 700 tään asehet olallen ja sen päähän kiinnitti töyhtön. Vieläpä Evantheen frygilaisen ja myöski Mimantan, kasvinkumppanuksen Parisen, min sai saman' yönä taatollen Amykolle Theano, kun soihdusta raskas Cisseis-kuninkaatar Parin: kotonaan Paris lepää 705 linnassa, mut Lation maa kätkee oudon Mimantan. Aivankuin salokarju, min korkeilt' tunturilt' ajaa koirat raatelijat, jota on Vesulon näremetsä kauan suojellut tahi Laurento-lamp' elätellyt kaislistoillaan, — kun tämä verkkojen keskehen puuttuu, 710 seisahtuu öräten kamalasti ja harjansa nostaa: ei uroutt' ole kellään reimasti kimppuhuns käymään, vaan meluten, varoen vasamill' etähältä he vainoo; tuo vain käännäiksen joka suuntahan pelkeämättä, hampaitaan kiristäin sekä seljästä puistellen peitset: 715 niin nekin, närkästyneet mi Mezentiukseen oli syystä, paljahin miekoin ei rohenneet hänehen käsiks käydä; kaukaa peitsillään sekä huudolla härsyttävät vain. Saapunut olj Akron, Korython ikikuululta maalta, helleniläis-mies, häät hopussaan joka siksehen heitti; 720 tappelun tuoksinahan kun tään näki tulleheks kaukaa, jollenka töyhtön ja purppura-vaattehet morsian antoi: nälkäinen kuni leijona, kuljeksiess' erämaita, kun sitä vaivaapi kova nälkä, jos pelkurikauriin oljentuu näkemään tahi korkeasarvisen hirven, 725 irjuen irvistää hyvillänsä ja harjansa nostain, päällen syöstyähän revaltaa sisälmykset ja tällä hirveestä kidastaan kamalasti nyt vuotavi hurme: tuimasti näin tiheään vihollisten Mezentius parveen hyökkävi. Kaatuupi polonen Akron sekä potkii 730 mustaa maat' jaloillaan veristäin asetten säpäleitä. Vaan ei karkaavaa se Orodesta kaatoa kehtaa, eik' salavihkaan selkähän peitsellä paiskata haavaa; kiis etupuolelta vastaan, näin mies vastahan miestä käi, kavaluudessa ei ovelamp, mut voimilta vahvemp. 735 Keihääsen nojaten lask jalkansa voitetun päälle: "Aimo Orodes, melkoinen sodan ponsi, jo kaatui, miehet!" Tuot' toverins' säestää ilosest pilaellen. Vaan tämä kuollen: "Et minust' ilvehdi kostota kauan, kenpä sä lietkin, voittaja; myös samanen sua onni 740 oottavi, kohta kun suistua näillen saat ketoloille!" Vimmasta irvistäen Mezentius virkkavi hälle: "Kuole nyt; vaan jumalain isä kuin inehmoin kuningas on säädellyt minust'!" Tään nimeten veti ruumihist' tuuran. Tuon lepo pitkällinen sekä rautainen uni painaa 745 silmiä; sulkeuvat näkimens ikipitkähän yöhön. Caedikus Alkathoön telottaa, Sakrator Hydaspen, Parthenion Rapo lyö sekä voimilta jänttärän Orsen; Messapus Klonion ja Lykaonilais-Ericeten: tuonpa, kun vauhkouneen hevon vaunuista putos maahan, 750 tään jalk'miehen jalkasin. Lykialais-Agis saapui, jonka Valerus, ei osaton isiens urouusta, kaatoi; vaan Thronion Salius, Saliuksen Nealces, nuolelta, keihäältään etähällen kantavalt' oiva. Tuima jo Mars jaellut surujaan oli kumminki puolin, 755 kuoloakin; samoten oteltiin, samotenpa nyt kaatui voittajat kuin tapanneet; ei kumpanenkaan ota karkuun. Juppiterin palatseissapa haltiat säälivät tyhjää kiukkua kumpaisen sekä ihmisvaivoja näitä; täältä Venus, mut tuoltapa katsel Saturnia Juno, 760 kuin tyly Tisifone rajuaa tuhanten otelmassa. Vaan pudistain jätinmoista nyt peistä Mezentius astuu riehuen kentällen. Min verran suuri Orion, kun meren keskellen jalan käy syvimpäin syväreinkin halki ja, tiens avaten, oliltaan ulapast' yleneepi; 765 tai ijäkkään sarapuun kuten vuorien huipulta nousneen juuret on maassa, mut pilvien keskehen kätkey latva: näinpähän aseineen kamaloine Mezentius astuu. Aeneas tätä vastaan, tään väkijoukossa nähden, hankkeu lähtemähän. Hän seisoo peljästymättä, 770 urhollist' odottain vihollista ja luottaen voimaans; laskettuaan näkemält' välimatkan, min peitsensä kantaa: "Oikea käs, jumalain, sekä peitsi, mink' aijon ma laittaa, nyt apun' olkohot! Ruumihist' Aeneaan minä herjan riistettyyn sotapaitahan, voiton merkiksi, Lausus, 775 sua lupajan puettaa!" — nimes. Kaukaa viuhuvan keihään heitti, mut kilpistyen tuo kilvestä lensi ja kauas oivaan Antenoriin osui, vatsan ja kylkien koskeen; Antenoriin, Herakleen toveriin, joka, Argosta lähtein, saanut Evandron luo olj ja Italo-linnahan jäänyt. 780 Haavast' toiselle aijotust', onneton, syöksi ja katsoin taivahasen päin kuollessaan sulo-Argoa muistel. Syöksipä Aeneaskin jalo keihään: tuo läpi kilven kolmenkertaisen vask'kuoren ja liinasen peitteen, kolmetkin perättäin härän vuotaa puhkas ja tarttui 785 vatsahan tään mut ei väkeään lamannut. Heti miekan Aeneas, äkätess' ilokseen vert' tyrrhenilaista, huotrasta tempaa, innolla käyden häärivän kimppuun. Huokasi raskaasti isä kultansa rakkaudesta Lausus, kun näki tuota, ja kyyneltä silmänsä vuosi. 790 — En sun armottomaa telotustasi tai urotöitäs aika jos myöhäinen tekoas on uskova moista, en sinust' ääneti oo, oi miehuinen jalomieli! — Tuo takasin peräyntyen kun rajarikkona poistui häintuskin sekä kilvessä vei vihamiehensä keihään, 795 hyökkäsi poikainen, asetten välihin sekottaiden; kunpa jo Aeneas kätens nostanut olj sivaltaakseen, astaht tää ala miekan ja tuota hän viivyttämällä ehkäsi; seuraa tuost' toverein ilohuuto, kun poistui pois isä, jonk' oli suojellut pojan kilpi; he kaukaa 800 paiskovat keihäitä sekä häiritsevät vihollista peitsillä. Aeneas rajuaa, pysyen ta'a kilven. Aivan kuin raemyrskyt syöksyvät puhjettuansa joskus ja kyntäjät tää saroiltaan hajalleen ajeleepi, kun vaellusmies, viljelijät kaikk' etsivät suojaa 805 linnassa tai joen viemill', luolissai ison vuoren, mailla kun myrskyelee, ett' voisivat, laattua ilman, työtänsä jatkaa: näin joka suunnalta peitsien pilven lyömänä Aeneas, tapellessansa kun rajuaapi, kesti sen kaiken ja Lausoa toruu, Lausoa uhkaa: 810 "Kuolemahan mihin syöksyt ja voimistas yli rohkeet? Rakkaus pettää sun varomattoman." Mut yhä vaan se mieletön hyökkää. Nyt jopa kiivaammin viha julma dardanilais-päämiehessä nousi ja Lausolle Parkat viimeis-säikehen kehräsivät, kun työns ison miekan 815 Aeneas läpi miehukkaan ja sen kaikkine kätki: puhkasi miekkansa kilven ja sen tamineet kevykäiset, pehmeän viitankin, min kullalla kirjonnut äit' olj; rinnan tään veri täyttää; sitt' elo ilmojen kautta murheisn' erkani Tuonelahan sekä ruumihin jätti. 820 Vaan kun kalvistuneen näköhön sekä muotohon katsoi, kasvoihin imehen haleoihin poika Ankhisen, huokasi raskaasti suruissaan ojentain kätens hälle, kun isän rakkauden ajatus hänen liikutti mieltä: "Milläpä sull', urotöistäs näist', oi onneton poika, 825 milläpä Aeneas jalon luontosi palkita voipi? Saat asehes, joist' oot ilonnut; sinun vanhemmill' annan tuhkasi haudattavaks, jos tuo sua painavi huoli! Lohduksi olkohon tuo, polonen, katalaan erohos, ett' Aeneaan käden kautt' olet kaatunut!" Arvelevaisii 830 kutsuvi hän tovereita ja maast' ylös auttavi häntä, tukkaa tään veren tahraelless' su'ittuu tavan jälkeen. Sillävälin Tiberin joen luona tään isä huuhtoi haavaansa jokiveellä ja puun tyvellen nojauntuin virvotti ruumistaan. Etähälläpä oksilla riippui 835 vaskinen nyt kypäräns, vaan maall' asehet vetelehti. Aatelistost' etevimmät olj luonaan; itse hän karsein, huohottaen virumass' oli, kammatun partansa laskein rinnalle; Lausosta hän kyselee, lähettäin useoita kutsumahan takasin, surukkaan isän käskyjä viemään. 840 Vaan toverit jopa kilvellä toivat ruumista Lauson, itkien, kelpoista sekä saanutta hirveän haavan. Itkun jo kaukaa kuul kovan onnen ouniva mieli. Mullalla harmahat tahraapi nivuksensa ja nostaa kumpaisen käden taivasta kohti ja ruumista halaa. 845 "Semmoinenk' elämään halu mull' oli, poikani, että itseni e'est' vihamiehiä vastaan mennä sun sallin, mun sukuain? Sinun näittenkö haavojen kautt', isäs, säilyin, kuollostas elämään? Haa, nytkös kurjalle vihdoin maanpako on rasitukseks! Nyt vast' sain syvän haavan! 850 Mie, oi poikani, sun nimes tahraelin rikoksilla, valtio-istumeltai isien vihan vuoksi ma syöstiin. Jos piti kärsiä mun isänmaan sekä kansani koston, kaikkehen surmahan mie elon syypähän antanut oisin. Nyt elän! Valkeutt' enk' inehmoin ole jättänyt vielä! 855 Mut jätän sen!" Heti näin nimeten kohoaa kipeälle longalleen sekä vaikk' kipu suuressa haavassa vaivaa, lannistumatta hän käskeepi hevon tuoda; se häll' olj lohtuna ynn' ihanelmana kilpausvoittojens vuoksi. Murhehtivallen hän nimeää sekä alkavi näillä: 860 "Rhebus, jo kauan, — jos mitäkään pysyvää inehmoill' on —, viivyimme. Veriset tamineet nuo voittaen tänäin, päänkin Aeneaan sinä tuot sekä Lausoni tuskain kostajan' oot kerallain; mut voittoa jos väken' ei saa, yhdessä kaadut. Ma en, näet, urhokkain, sinun luule 865 sietävän vierasten komentoo eik' Teukrojen herraa!" Virkki ja selkähän kapsahtain asettui kuni ennen vankasti, temmattuaan molempiin käsihin teräkeihäät; hehkui päässänsä vaski ja myös hevosjouhinen töyhtö. Kentälle näin nopeaan karahuttaa. Mielessä kuohuu 870 hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne; raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto. Kolmasti Aeneast' tämä korkea-äänisnä kutsui. Aeneas tuon tuns sekä näin iloten aneleepi: "Tehköön tuon jumalain isä kuin myös suuri Apollo, 870 että sä kanssani käyt otelmaan!" Tään nimes vain sekä vastahan uhkaten käy vasamoineen. Vaan tuo: "Surmattuas pojan miks pelotat mua vielä, julmuri? Tää oli ainoa tie, joten mun hukuttaa voit. Surm' ei kauhuksi oo meill' emmekä hengistä huoli. 880 Lakkaa, kuolemahan tulen nyt sekä sulle ma ens nää lahjaksi tuon!" Nimeten vasaman lähettää vihamieheen; heittävi toisen ja sitten taasenki toinen jo lentää kilpehen verrattomaan; mut kestää kultanen kilpi. Kolmasti ratsastain vasempaan hän kiertävi tuota, 885 peitsiä heitellen; myös kolmasti Dardanon urho kilvellä vaskitetull' ison kiertää kanssansa metsän. Sittepä kun ikävistyy vitkasteluun, monen peitsen nyhtämiseen, epäsuhtanen taistelu kun ikävöittää: paljon arveltuaan jopa hyökkää viimeks ja viskaa 890 taistelijan uvehen ohimoihin onsihin keihään. Pystyhyn keikahtaa hevonen sekä pieksävi ilmaa kapjoineen yli kaatuess' suistunehen ritarmiehen, kietoutuu sekä päistikkäin putoaa lapaluulleen. Taivaallen kohoaa Frygien ja Latinojen huuto. 895 Kiitävi Aeneas sekä huotrasta tään terän tempaa; sittepä ääns: "Miss' ompi, Mezentius julmuri, tuo sun hirmuinen väkevyys?" Mezentius vastasi, kunpa ilmahan katsellen näki taivon ja järkehen tointui: "Katkera oi vihamies, miks ärjyt ja kuoloa uhkaat? 900 Ei häpeää ole kuolo enk' niin minä taistohon tullut, eikäpä keskeemme tätä liittoa Lausoni tehnyt. Ainoastaan anon tuot', vihamies jos sen voitetull' antaa: myöntäös haudattaa minun ruumis! Tiedänpä kansan julmasti närkästyneeksi; sen vimma sä estäös, pyydän; 905 sallios poikani kanssa mun haudan kumppaniks yhtyy!" Näin nimeää, osans tietäen kaulansa miekalle suo ja aseillen heruvaan verehen hän henkensä heittää.

Viitteet:

V. 12-13. Viittaus Puunilaissotiin, varsinki toiseen.

V. 22-23. Katso Aen. IX, 727-778.

V. 28-29. Aetolilaisesta siirtolaiskaupungista Arpista Diomedes, Tydeon poika; Diomedes ei kuitenkaan ruvennut sotaan, ehkä Venus sitä pelkäsi (vert. Aen. XI, 226 ss.).

V. 30. Troijan sodan aikana, kuten Iliadi kertoo, haavoitti Diomedes sekä Venuksen että Marssin.

V. 34. "Haamut", nim. Hektorin, Kreusan ja Ankhisen (vert. Aen. II, 270; 772; V, 722).

V. 36. Vert. V, 606, 759.

V. 37. Vert. I, 51.

V. 39-40. Vert. VII, 312, 324.

V. 51-52. Amathus, Pafos ja Idalia olivat kaupunkeja Cyperin saarella, jossa Venuksella oli oma temppelinsä, — Cytherasta vert. Aen. I, 680.

V. 142. Paktolus, Lydiassa (Vähässä Aasiassa) juokseva, kultahiekasta rikas virta.

V. 154. "Huolesta päästen", (vertaa Aen. VIII, 479-503.)

V. 155. "Lydialais-suku", = Etruskit (vert. Aen. VIII, 479).

V. 157. "Kokassaan", nim. koristuksina, "frygilais-jalopeuroja kantain."

V. 159. "Ida" (= Idavuoren halttiattaren kuva) "on yläpuoll'".

V. 166. Tiikeri oli Massikon laivan nimi.

V. 171. "Kulta-Apollosta kiilteli keula", s.o. laivan kokassa kiilteli kullattu Apollon kuva.

V. 173. Ilvan saari = nyk. Elba.

V. 179. Pisa oli siirtolaiskaupunki, jonka Kreikanmaalta saman nimisestä kaupungista Alfeon virran rannalta lähteneet siirtolaiset olivat perustaneet. — "Tottelemaan" nim. päällikköään Asilasta.

V. 189. Kun Faeton, Auringon poika, tuli Juppiterin nuolen kautta tapetuksi, surivat hänen sisarensa sekä ystävänsä Cyknus tätä niin katkerasti, että jumalat sääliväisyydestä muuttivat Faetonin sisaret poppelipuiksi, mutta Cyknon joutseneksi (latinal. sana "cycnus" = "joutsen").

V. 194. "Poikansa", edellisen yhden niminen poika.

V. 196. Kokkaan oli kiinnitettynä terävä paasi.

V. 198. Oknus oli ennustavan nymfin Manton ja tuscialaisen joen haltian poika.

V. 202. "Kolmepa heimoa on" Mantuassa asumassa, nim. Kreikkalaisia, Umbrilaisia ja Etruskilaisia.

V. 205. Benakon (nyk. Garda) järven haltian poika Mincius oli laivan keulaan kuvattuna ja laiva sen mukaan nimitettynä (Mincio virta juoksee Garda järven läpi).

V. 209. "Tuot' veti hirmuinen Triton", joka oli Aulesten laivan kokkaan kuvattuna.

V. 239. "Välihin j.n.e.", nim. arkadialaisen Evandron lähettämän ja troijalaisen, linnassa olevan väen väliin.

V. 252. "Idalais-äiti" s.o. Cybele.

V. 265. Strymon oli erään thraakialaisen joen nimi (nyk. Struma eli Karasu).

V. 271. "Päässään", nim. Aeneaan päässä.

V. 273. "Sirion", s.o. Siriustähden (kaunehimman kiintotähden) "leimu."

V. 290. "Airojen neuvolla muut", nim. pyrkivät rantaan.

V. 313. "Vaskisen verhon", s.o. pantsarin, rintahaarniskan.

V. 316. "Pienenä" = vielä syntymätönnä, niinkutsutun "keisarileikkauksen" kautta päivän valoon saatettu.

323. "Paiskaten", nim. Aeneas, "osui j. n. e."

V. 350. Boreas = Pohjantuuli.

V. 351. Ismara oli erään Thrakian maan vuoren ja kaupungin nimi.

V. 363. "Tunkenut virta" nim. tulvallaan.

V. 463. "Alkldes" = Alkeyn poika, Herkules.

V. 466. "Vaan isä", nim. Juppiter.

V. 517. Sulmo oli kahden samannimisen kaupungin nimi, joista toinen oli Pelignien, toinen Volskien maassa.

V. 520. Samoin uhrasi Akhilleskin kaatuneen ystävänsä Patroklon hautajaisissa Troijan luona sotavankeja tämän haamulle.

V. 526. "Kuvattuu hopeaa", s.o. koverretuin korkokuvin koristeltuja hopeakaluja.

V. 544. Caekulosta ja Umbrosta vert. Aen. VII, 681; 752.

V. 564. Tyyneksi l. hiljaiseksi kutsutaan Amykloa, erästä etelä-Italian merikaupunkia (Kajetan ja Terracinan välillä) siitä syystä, koska siinä oli hengen uhalla kielletty puhumasta uhkaavista vihollisten aikeista, koska ne usein olivat näkyneet turhiksi. Kun sitten Dorialaiset tulivat kaupunkia valloittamaan, joutui se juuri tään vuoksi helposti vihollisten haltuun.

V. 565. Aigeion on sama kuin Briareys (vert. Aen. VI, 287).

V. 619. "Isäns' neljäs" s.o. isänsä neljännessä polvessa (isän-isän-isän-isä).

V. 646. "Se", nim. kuvatus.

V. 704. "Soihdusta raskas"; Paris'en äiti Hekuba, Cisseyn tytär, luuli unissaan kerran olevansa soihdusta raskaana.

V. 708. Vesulus (nyk. Monte Viso), Alppien korkeimpia kukkuloita, Meri-Alppien ja Kottisten-Alppien välillä.

V. 719. Korytho, vert. Aen. III, 170; IX, 10.

V. 739-41. Kuten tästä paikasta näkyy uskoi Vergiliuskin kuolevilla välisti olevan kykyä ennustamaan; Oroden ennustus toteentui.

V. 861. Toisten painosten mukaan oli "jumalain ylenkatsoja" Mezentius antanut hevosellen nimeksi: Phebus (= Apollo, vert. v. 875 ja 878).

V. 888. "Metsän"; siltä näytti kilpeen tarttuneiden keihästen paljous.

V. 902. "Keskeemme", s.o. sinun, Aeneaan, poikani tappajan, ja minun kesken.

V. 904-905. Vertaa Aen. VIII, 481-495.

YHDESTOISTA LAULU.

Sotilakko ja sodan jatko.

Ainehisto.

Aeneas, pystytettyään muistomerkin sen vuoksi, että oli kahdentaistelussa kaatanut kuninkaan Mezention, rohkaisee omiansa ja lähettää suuren lähetyskunnan Pallaan ruumista sen kotimaalle viemään (1-99). — Kuolleiden hautaamiseksi välirauhaa anoville latinolaisille lähettiläille Aeneas suopi 12 päivän sotilakon (100-138). — Evandron murhe poikansa kuolemasta (139-181). — Troijalaiset ja Latinolaiset osottavat viimeistä kunnioitustaan sodassa kaatuneille (182-224). — Diomedeen liittoa anomaan lähetetyt lähettiläät palajavat tyhjin toimin takasin siitä syystä, kosk'ei Diomedes tahtonut ryhtyä sotaan ilmesti jumalain suosimain Troijalaisten kera (225-295). — Latinon tästä syystä kutsumassa neuvoskunnassa, näyttää Latinus olevansa taipuvainen rauhaan Aeneaan kera, jota mieltä Drances kannattaa ja kehottaa, ivaten, Turnoa luopumaan sodasta ja kosimisesta sekä pyytää kuningasta rauhan tueksi antamaan tyttärensäkin Lavinian Aeneaalle puolisoksi (296-375). — Turnon kiivas vastaus Dranceelle ja hänen mielipiteensä sotakannasta (376-444). — Aeneas siirtää väkeänsä likemmäksi kaupunkia; tämä seikka lopettaa sekä neuvottelun että sotilakon; Turnus, uskottuaan ylipäällikön viran amazonille Kamillalle, lähtee eräälle vuorisolakkeelle Aeneasta väijymään (445-531). — Kerrottuaan Kamillan elämänvaiheista, antaa Diana nymfinsä Opiksen toimeksi kostaa Kamillaa pian kohtaavan kuolon (532-596). — Kauan häilyvä ratsuväen tappelu kaupungin edustalla (597-647). — Sitten kuin Kamilla oli tehnyt ihmeteltäviä urotöitä ja viettynyt komeasti varustettua Khloreota vainoamaan, ampui hänet salavihkaan väijyvä Arruns kuoliaaksi (648-835). — Opis kostaa Kamillan kuoleman ja ampuu Arrunsin, tään paetessa kotimaalleen (836-867). — Troijalaisten Onnella tehty hyökkäys päälliköttömäksi jäänyttä joukkoa vastaan saattaa nämät pakenemaan, jolloin paljon väkeä musertuu kaupungin portista sisään pyrittäessä. — Kamillan kaatuminen saa Turnon liikahtamaan väijymysasemaltaan; heti sen jälkeen lähtee Aeneaski vuorisolakkeen kautta liikkeelle (868-915).

Hautajaiset. — Latinojen neuvottelu. — Kamilla.

Nousten Okeanon sill' aikaa Koitar jo jätti. Aeneast', ett' aikaa maanpanijaisihin saisi, huoli ehk' kiiruhtaa, murehiss' ehk' kuollosta miel olj, päivänpä koittaissa jumaloill' lupauksensa täytti voitettuaan. Ison tammen, mist' oli karsitut oksat, 5 pystytti haudalle, sen koristain komeoill' asehilla, voittonsa merkiks; Mezention päällikön hän asun suo sull', oi sodan valtias suur! Asettaa verest' tiukkuvat töyhtöt, miehen murretut peitset ja paikalta kahdeltatoista puhkotun haarniskan; vasempaan sitoi vaskisen kilven, 10 kaulalle sen ripust miekan norsunluisenki huotran. Päällikköjen koko parvi kun suojellen seurasi häntä, riemastuneita hän näin kehottaa sitt' ystäviään: "Tehty jo suurin on työ, urohot! Pojes pankahat huoli jääneestä; esikois asehet kopean kuninkaanki 15 tuoss' ovat; onpa Mezentius mun käsivoimalta tässä! Matkamme on kuninkaan luo nyt ja Latinojen linnaan. Valmistakaat asehet, sodan loppua onnellist' toivoin, ett' epäröiviä ei joku este, kun lähteä taistoon määräävät jumalat sekä miehiä leiristä johtaa, 20 häiritsis tahi myöhempi arvelu heit' aristaisi. Sill'aikaa tovereiden hautaamattomat ruumiit viekäämme lepohon, erokunnian vainajill' antain! Menkäät vainaillen jalomielille, jotk' ovat meille ansainneet kotimaan verellään, 'hyväst'-lahjanne viemään! 25 Ensinnä vietäköhön surevan Euvandrusen linnaan Pallas, jonkapa ei mitäkään vajahan avuloista kuolohon katkerahan vajottain vei synkeä päivä!" Näin nimes kyyneltäen sekä siihen suojahan kääntyi, miss' ikäpuoli Aceetes, mi arkadilaisen Evandron 30 knaappina ennen olj, oli paarille pantua Pallaan ruumista vahtaamass'; eip' hän yht' onnellisesti kasvattilemmikkiään apulaisena seurata saanut. Siin' itk palvelijain koko joukko ja Teukerin kansa, itkivät naisetkin hivuksens hajottain tavan jälkeen. 35 Vaan kun Aeneas ylevist' oviloist' tuli suojaan: raskaan huokauksen nämä tähdille nostavat, rintaans lyöden, ja haikeesta surustaan ylen voikuvi linna. Kun näki Pallaksen tuetun pään kalvahat kasvot, kun näki ausonilais-vasaminkin raastaman haavan 40 nuoressa rinnassa tään, näin kyynelten noustessa lausui: "Käikös kääntyessään parempaan kateheksi nyt Onnen, oi poloteltava poika, sa valtiotamme ett' et sais nähdä ja ett' et sais iloten palata kotimaahas? Enkä mä Euvandrost' isästäs erotessani hälle 45 tään luvannut, kun hän halaten mua matkahan laski vallottamaan ison maan sekä tuon erittäin varottaissa, miesten ankarojen olevan, sodass' yrmeän kansan. Ehkäpä parhaillaan, ylen paljoa toivoen turhaan, tehnee hän lupauksiakin, koristain alttareita: 50 kuollehen poikansa vainen, jok' ei taivahisilta tarvitse nyt mitäkään, surusaatossa tyhjässä tuomme! Onneton, poikasi julman kuolon nähdä sa vain saat! Vai on tää palauksemme, — moisetko voittomme merkit? Vai tä mun toivoni suur? Mut etpä, Evandro, sa tahraa 55 tuottavat haavat näe täll'! Et, isä, paennehen poikas vuoks surust' tarvitse toivoa surmaa! Mink', oi, turvan, Ausonia, kadotit sekä minkäpä sieki, Julus!" Näinpä hän itkettyään kohottaa valiteltavan ruumiin käski ja, määrättyään koko joukostaan tuhat miestä 60 laittoi viimeis-kunnioitustaan häll' osottamaan, taatonkin suruhun osan ottoon: raskahan murheen hiukkanen lohtu, he min isä-raukallen velastuivat! Lehvillä lehdittävät muut paareja pehmeäks joutuun, liitellen sianvarsia tammenlehvihin yhteen; 65 lehdes-holvilla siimestävät myös laitetun vuoteen. Maalaisvuoteesen ylevään tähän lasketahan mies, niinkuin kukkanen, min on poiminut impyen sormi, orvokki hentoinen tahi hervotonkin hyacinthi, joit' ei viel' heleys eik' ehtinyt poistua muoto, 70 mut enähänp' ei maa-emo ruoki ja voimia tuota. Sitten purppura-viittaa kaksi ja kullasta jäykkää toi häll' Aeneas, mitk' häll' oli, työst' ilotellen muinoin valmistanut käsill' itse' sidonilainen Dido ja langoin kultasineen oli kirjonut taiten. 75 Yhtehen näist' urohon hän kunniaks viimeiseksi verhottaa sekä ruumiihin silmät vaipalla peittää; saamansa paits sitä laurentolais-kahakast' monet lahjat liittävi ynn' isoss' saatossa käskevi viemähän noita, annettuaan vihamiehiltä voitetut ratsut ja peitset. 80 Niilt' oli kä'et selän taa sitonut, jotk' kuoleman uhriks Tuonell' olj jääksinyt, kastelemaan verellään rovioita. Myös vihamies-varuksin puetettuja tankoja, joihin piirrellyt nimet olj vihamiesten, käskevi viemään päällikköin. Talutettihinp' vanha Aceeteski koito, 85 rintahan nyrkeillään joka löi, repi kasvoja kynsin, tai joka pitkosen pitkälleen alas heittihe maahan. Viedään myös Rutuloin veren kastamat vaunut ja jälkeen askeltaa sota-orj Aeton, koristuksia vailla, kuonolle kyynelten isojen pisarain heruessa! 90 Keihon kuin kypärän tuo toiset. Mut voittaja Turnus valtasi muut. Tätä seuraavat surusaatossa Teukrot, Tyrrhenit, Arkadien päämiehet lippuja laskein. Sitten kuin toverein iso saatto olj eistynyt loitos, seisahti Aeneas sekä näin syväst huoaten lausui: 95 "Toisten kyynelien luo meit' äreän sodan Luoma kutsuvi. Voi ijäti hyvin sie, oi urhein Pallas, voi ijäti hyvin!" Nää vain lausuttuaan meni linnaan korkeahan sekä leiriä kohden käyntinsä käänsi. Vaan lähetit jopa kaupungista Latinojen saivat 100 oksaa tarjoellen olivista ja pyytäen lupaa: ruumeita, mitk' kentillen oli kaatanut miekka, että hän hautaamaan lepohon lakon antasi heille; eip' enähän eronnein kera vainaajain sota oisi; joit' tovereiks, sukulaisikseen sanonut oli, säästäis. 105 Näillen Aeneas hyvä, kun anoivat sopivaista, antaa suostumuksen sekä nää nimeää lisäks vielä: "Millainen kova Onni on kietonut teitä, Latinot, moisehen taisteluhun? Miks ette te sois toveriks meit'? Kuolleillen, sodan kautt' tapetuilleko pyydätte rauhaa? 110 Mieleisest' elävillekin tuota ma tahtosin suoda! En olis tullut, jos Onn' ei säätänyt tänn' asuntoomm' ois; en sodi kansaa vastahan; mut kuningas ylenkatsoi liittomme, Turnuksen kun liittohon luottihe ennen. Oikeampaa olis, jos sotahan olis käynynnä Turnus. 115 Jos sodan päättää tuo väellään, jos Teukroja häätää aikovi, niin kerallain sopi näiden yhtyä taistoon; jäis elämään, kenen soi elon haltia tai oma uljuus! Menkäte, pankaatten toverinn' eronneet rovioille!" Näin nimes Aeneas. Vaan ääneti kummeksivat ja 120 toinen toisehen silmänsä luovat he hiiskahtamatta. Sitt' ijäkäs Drances, joka nuorta Turnusta vainos ain' närällään sekä kielittelyillään, vastaamaan näin ryhtyi: "Oi iso maineeltas, asehilta mut suuremp', Troijan mies, miten voin avuas ylistää ylen kyllin? 125 Ihmettelenk' enemmin sävymieltäs vai urotöitäs? Tään kotikaupunkiin palaten iloviestinä viemme kiitollisna ja, jos joku Sallima soisi, Latinon teemme sun ystäväkses. Hakekoon muilt' liittoa Turnus. Vieläpä autamme muurein sallittujen rakennusta, 130 kannamme paasiakin olallamm' asunnoks Troalaisten!" Näin pakis hän; muut suostumustaan osottaa sorinallaan. Päivää määräävät kakstoista ja, saatua rauhan, vaaratta Teukrot Latinojen kanss' sekasin läpi korven vuorilla kulkivat. Kaksteräkirveen iskemä kaatui 135 ryskyen saarni ja kaatuvat pilvienkin-tasat hongat; ei lakata lemuvaisia keedroja, tammeja kiiloin halkomast' eik' vetämäst' sarapuit', ratasten naristessa. Maine jo kiidellen, — surujen ylen kiitävä airut —, Euandron pelottaa kuin tään perehen sekä linnan, 140 vaikk' oli Pallaast' äsken voiton viestiä tuonut. Portille Arkadit riensivät, muinoisen tavan jälkeen, temmattuaan tulisoihtuja; loitospa loistavi tiellä tervaksien rivi, kirkastain ketomait' avaralta. Teukrot vastaansa tulivat, surevaisien yhtyin 145 joukkohon. Sitten kuin emot linnahan astuvan näiden huomaavat, parullaan polotellen he täyttävät linnan. Eipä Evandroa nyt enähän voi hillitä kenkään; joukkohon riensi ja Pallaan laskettuin yli paarein heittäytyin hän jää virumaan valittain sekä voihkain. 150 Kun hänen äänelleen soi tuskin tien suru vihdoin: "Etpä sä taatolles luvannut tätä, kun sua, Pallas, yrmeähän sotahan varovammin käymähän käskin! Tietämätön emp' ollut, min arvonen uus sotamaine, kuin ylen mieluinen ens'taistelun kunnia ompi! 155 Miehuisen opin onneton koetos ja äskösen taiston ankarat alkeet! Ei jumaloist' ole kuullunna kenkään mun lupauksia eik' anomuksia! Oi pyhin vaimo, miekkonen kuollessas, kun murheen tään siten vältit! Oon isänään ohi määrästän' elänyt sitä vastaan, 160 kun jäin jäljelle. Joska mun, Dardanojen aseveikon, oisivat surmanneet Rutulot! Elon' oisin ma ennen antanut, jos minut tää komeus kotihin olis Pallaan tuon't asemest'. En syytä ma teitä, en liittoa, Teukrot, en toveruuttammekaan; tää vanhuudellemme onni 165 säättynä olj. Vaan ehk' ylen aikasin kohtasi kuolo poikaani, — ilahuttaa kaatunehen tuhansittain Volskeja surmattuaan, Latioon Teukroj' avittaissaan. Peijaiskulkua en parempaa vois sulle ma, Pallas, hankkia, kuin se, min Aeneas hyvä soi, Frygit suuret, 170 min soi Tyrrhenien päämiehet ja tää sotajoukko. Tuovathan urosten asut, mitk' kätes Tuonelle jääksii. Oispahan joutunehet aseheskin suurehen paaluun, jos ikä, jos sama vuotten tuottama tarm' olis ollut, Turnus! — Vaan miks Teukroja viivyttelen sodast', utra? 175 Menkäte kertoilkaat kuninkaallenne nää sanat tarkkaan, että mä jään vihattuun elämään, kun kuollut on Pallas, siihen on, näet sen, kätes syyn', isällen, pojallen mi Turnusen velkaa on. Tilapää tää ainoa ompi onnehes, kiitollisuutehes. En elon auvoja etsi; 180 ei; ilon' on pojallein Manalassa sun kertoa kostos!" Koitar sillävälin sulosan valon kurjille tuotti kuolevillen, palauttaen näillen työt sekä vaivat. Jop' isä Aeneas, jopa rannan lahtehen Tarkho laittoivat rovion, johon kantoivat tavan jälkeen 185 ruumeita toverein, — jopa nyt, sytytettyäns' synkän loimotuksen, sakeaan savuhun lymys korkea taivas. Kolmasti leimuavaa rovioo komeiss' asehissaan marssivat kierrellen; kolm' kertaa hautaus-tulta ratsahin kylträsivät hyvästiks, valittain surullisna. 190 Kastuu kyynelistään maa, kostuvat myös asehetkin. Taivaallen kohoaa urosten polo, torvien räike. Sittepä muut tapetuilta Latinoilt' temmatut saaliit viskaavat tulehen: kypäröit', useoit' sapeleita, ohjia, vaunujakin nopeoita; mut tuttuja toiset 195 lahjoja tuo: tapettuin katalat vasamat sekä kilvet. Tuonelle teurastetaan usean härän ruumihit tässä, harjakkaat siatkin sekä kaikilta kentiltä viedyt raavaat sorretahan tulehen. Koko rannalla sitte tuhkaa ystävien tähystäät, rovioo vahiskellen 200 puol' palanutt': erot' eivät he voi, kunis kastehikas yö tähtiin kiiluvihin tukevuutetun taivahan tuopi. Myöskin laittoivat monin paikoin koidot Latinot suunnattomat roviot sekä hautaavat useoiden miesten ruumeita, osittain taas nostaen vievät 205 maakuntaan lähiseen tahi kaupunkiin palauttaat. Muitten surmattujen sekasan, ison polttavat joukon nää lukematta ja kunniankaan tekemättä; nyt laajat pellot tuikkelevat jokapaikassa liekistä kilpaan. Kolmas päivä jo haihdutti taivolta hallasen varjon, 210 surren kuin rovion syvähän seotuita he tuhkaan etsivät luita ja kattoivat varin maan kupuroin ne. Vaan jo Latinon kaupungin komeoiss' asunnoissa nouseepi kova parku ja sangen haikea murhe. Täss' emot, onnettomat miniät, sisarten surevaisten 215 rakkahat rinnat ja myös pojatkin, jotk' orvoiks jäivät, kiroovat sodan julmuutta sekä Turnusen häitä! Käskevät itseä tuot' asehilla ja miekalla päättään, Italian joka valtaa, suurinta arvoa vaatii. Tään pahentaa tyly Drances ja kertoo yht' tätä vainen 220 taistohon vaadittavan, yht' Turnusta kutsuttavan vain. Kiistoissaan tiheöissä nyt kuuluupi moni miete Turnonkin hyväks, tuot' kuningattaren arvo kun puoltaa, kannattaa useain myös voitonmerkkien maine. Näittenpä riitojen kuin melun kestäissä parahillaan, 225 kas, ylen murheissaan lähetit Diomedesin linnast' tuovat vastauksen, ett'ei mitäkään koko moisten vaivojen kustannus tehonnut, ei antimet, kulta, eik' tehonneet isotkaan lupaukset; on liittoa muilta etsiminen nyt Latinoin tai Frygien kera rauhaa. 230 Lannistaa kuninkaanki Latinon nyt ankara huoli. Onnesan Aeneaan jumalain avun ilmesti saavan — muistuttaa jumalain viha kuin edessään vereksetkin haudat. Siks ison neuvoskunnan ja myös ylimykset kutsuen käskyllään kokoaa ylevään hovihinsa. 235 Yhtehen saavat nuo palatsiin monin tulvaten joukoin. Keskessä istuupi ijältään ylimmäisenä kuin myös suurinna vallaltaan, ei huoleta otsin, Latinus. Tääll' Aetolian linnasta tulleita läheteitä käskee kertomahan, mitä tiesivät, vaatien tarkan 240 vastinehen perätysten. Tultua äänettömyyden, näin Venulus, totellen hänen käskyä, lausua alkoi: "Näimm', oi maanmiehet, Diomeden ja Argojen leirit, matkan kuljettuamme, me voitimme kaikk' osumukset, koskimme sen kätehen, joka Ilion rainasi linnan. 245 Voittaja tää rakens Argyripaan, nimittäin kotosen tuon heimonsa jälkeen, Garganon Japygilais-ketomaille. Suojaan saavuttuamme, kun meill' lupa lausua suotiin, lahjamme tuomme ja myös isänmaan nimenkin nimeämme, millainen sota nous sekä syyn, miks tultihin Arppiin. 250 Kuultua tään hän vastauksen tyvenen täten antoi: 'Kansat, o miekkoiset sekä myöskin vallat Saturnon, muinois Ausonilaiset! Mi häiritsee lepoanne kohtalo, yllyttäen teit' outohon taistohon käymään? Ketkäpä kalvallaan vaan loukkasi Ilion maita, 255 — siksehen heitän, min kärsimme luon' yleväin varustusten, keit' uroloit' upottelj Simois —, jokapaikassa saimme kärsiä syyn sovitukseks hirmuiset rasitukset, — verratenkin Priamoon polojoukko! Sen näytti Minervan ankara myrsky ja Eubean paadet ja kosto Kafaren. 260 Tuostapa taistelustaan, erirannoillen ajettuina, Proteon patsahill' ast Menelaus, Atreyn poika, harhasi, siks näki myös Aetnan Kyklopit Ulixes. Vallasta kertoisinko Neoptelemon, kumonnastak' Idomeneyn kodon? Maall' Libyan asunnostako Lokrein? 265 Mahtavien Akhiveinpa Mykenoist' itsekin päämies puolison kelvottoman verukkeilt' on, päästyä kotiin, hukkunut; väärtäjämies anast Aasian voittajan vallan. Käi kateheks jumalain kai, alttarit ett' isänmaani, kaihotun puolison tai ihanan näkisin Kalydonan! 270 Vieläpä vainoo meit' imehetkin, hirveät nähdä, kun kadonneet toverit pyräht ilmahan siivillä lentoon; lintuna lentävät nuo jokiloill' — oi syntien julmaa rankaistusta! — ja louhia täyttävät uikkuvin äänin! Tuotapa saatoinkin odottaa ma jo hetkestä siitä, 275 kuin tavotin, vähämieli, ma ruumeita ylähäisten kalvalla, oikean kuin Venuksen käden haavotin naarmuun! Elkäätten enähän mua vietelkö moisehen taistoon! Pergamon kun hävitimm', meit' ei sotahan halut' yhtään Teukroja vasten; en vaivaa entistäkään ilomiellä 280 muistele. Lahjanne, joit' isänmaastanne toitte te mulle, viekäte Aeneaall'! Olen julmia peitsiäns vasten taistellut kahakassa; siks uskokaten kokenutta, kilpine kuin kohoaa, miten tuimasti peitsensä paiskaa! Miestä jos vertaistaan kaks viel' olis kasvattanunna 285 Ilion maa, ois Inakholais-varustuksihin tullut Dardanus, vuorostaank' olis onneans surrunna Kreikka. Minkä me viivyimme tylyn Troijan muurien luona Hektorin, Aeneaan se olj syy, ett' Akhivojen voitto häili ja kymmenenteenk' yhä vuotehen karkosi meitä. 290 Kumpikin urhoudelt', asehilta on oivilta kuulu, mut avult' tää etevämp' on. Käykäte liittohon, jos vaan saatte sen; mut varokaat asetten osumist' tamineihins!' — Tuossa nyt, oi parahin kuningas, kuninkaan sinä lauseet kuulit ja millinen on ajatus sodan tärkeydestä." 295 Tuskin näin lähetit, kun Ausonien väen valtas riitainen, sekanen häly: niinkuin kosk' kivet estää kiivahan vuon sekä, sulkeutuiss' uran, syntyvi pauhu, kun lähirannoillen kohaellen syöksyvät aallot. Vaan kun tyyntyivät sydämet sekä sai levon kasvot, 300 näin ylevält' tilaltaan kuningas, anoeltua, alkaa: "Soisinp' ennemmin isänmaan asioista, Latinot, päättänehemme, — se ois paremp' ollut — eikä nyt vasta yhtyä neuvotteluun, vihamies kun jo valleja vaartaa! Hankalahan sotahan jumalain suvun kanssa me saimme, 305 lannistumattomien urosten kera, joit' ei mitkään uuvuta taistot, ett' tuurista ei tapanneinakan' erkii. Toivon, mi teill' Aetolien liitosta olj, pojes pankaat! On kukin itselleen paras toivo. Te vaaramme näette. Millainen hävitys on sortanut muun menestyksen, 310 silmä sen huomaa, — tuo käsihimmekin kaikki jo tuntuu! En ketäkään minä syytä. Min kunto on voinunna vainen, tehtynä on. Isänmaan koko voimalla taisteltu ompi. Siis nyt mielessäni mitä arvelen, mie epäellen kerron ja muutamin lausehin — kuulkaat tarkkahan — näytän. 315 Vuon Tiberin ihan vieressä mull' ikivanha on sarka, läntehen päin mikä antaa aina Sikaanien maill' ast'. Aurunkot, Rutulot sen jylhiä kumpuja kylvää, sahroin kynnettyään, mut on raunikot maan' elukasten. Tään koko seudun ja korkean vaaran mäntysän korven 320 suokaamme Teukroin sovitukseks ja tehkäme liiton välttävät ehdot, valtion heit' osakkaiks nimetkäämme; jääkööt, jos sitä nuo haluaa sekä tehköhöt linnan! Vaan jos muillen maille ja toisen kansan he luokse tahtovat päästä ja meidän mailtamme siirtyä poijes —, 325 niin parikymment' tammist' Italian alust' teemme tai useampiakin, kuten tahtovat; on koko tarve aavikon luon'; nepä its' sanokoot alusten luvun kuin myös muodon; me vasket, ainekset sekä työväen suomme. Pait sitä, jotka mun viestini veisi ja laatisi liiton, 330 lähtemähän puhujaa sata, heimoltaan Latiossa oivinta tahdon, tarjoamaan sotilakkoa meiltä, viemään lahjojakin, elehvantin luuta ja kultaa, hermelikaapun ja istumen, valtamme merkkinä heille. Kaikesta neuvotelkaat, tukaloit' asioitamme auttain!" 335 Nyt Drances, joka olj äkeissä, jot' Turnusen arvo kierolla kiukulla kuin katehen kuvotuksilla vaivas, aarteiltaan rikas, kieleltään paremp, mut hidas käs olj taistossa, — neuvotteluiss' ei katsottu arvottomaksi, taitava vehkeilyyn, — hänet äitinsä korkea heimo 340 aateliseks sai, mut isän puolelta tietymätön olj —, nousi ja lauseellaan täten syyttäen kiukkua nosti: "Kaikille selvästä seikasta, jok' ei ääntämme kaipaa, oivallisin kuningas, puhut. Kaikki sen tietäväns myöntää, Onni min kansalle tuo, mut lausua tuot' epäröivät. 345 Lausua sallikohon se ja ylpeytens' pojes pankoon, min pahan johdon ja myös tapojen nurinpuolisten vuoksi, — sen sanon mie, hän mull' asehilla ehk' kuoloa uhkais! — niin monen päämiehen on sortunut henki ja näemme kaiken kaupungin vajonneen suruhun: Frygilaisten 350 leiriä härnää vain tä ja koikkavi pois, asehillaan taivoa vain pelottain! Viel' noihin antihis, mitkä viedä ja lausua Teukroillen isot käsket, sä yksi liittäös viel', parahin kuningas; älä suo väkivallan vaikuttaa kenenkään sinuhun, — vävyll' oivalle tyttös 355 muhkein' häineen suo, isä, näin rakentain ikirauhan! Vaan jos semmonen pelko jo mielet ja rintamme valtaa, niin rukoelkame itseltä hält', anoen lupoansa: myöntyköhön, kuninkaall', isänmaall' oman valtansa suokoon! Miks julk' vaaraan kumppaniparkoja niin useoita 360 syökset, sä oi Lation sen moisien pulmien pää-syy? Ei sota onneksi oo; sult' rauhaa pyydämme kaikki, Turnus, ja rauhan myös vakavimman ainoan pantin! Ensinnä mie, vihamiehekses jota luulet ja tuona en varo ollani, kas anoen tulen: armahda kansaas, 365 ylpeys heitä ja lyötynä lähde! Jo kylliksi näimme kuoloa, kun hajoten isot peltomme heitimme sikseen. Tai jos liikuttaa sua arvo, jos rohkeus täyttää rintasi, sulle jos niin on myötäis-valtio mieleen: rohkene taistelemaan kuni mies vihamiestäsi vastaan! 370 Kaiketi, yhtys ett' Turnollen kuninkaallinen vaimo, henkemme halvat, me itkua, hautaa puuttuva rahvas, heittää kentille saamme! Jo sie, jos sulla on voimaa, jos isien uroutta on sulla, nyt vastusta häntä, ken sua paittauttaa!" 375 Näistäpä lauseistaan ihan raivostuneena jo Turnus harmista oihkaisee, täten rintansa pohjasta lausuin: "Runsaspa lahja sull' on, Drances, puhumaan yhä silloin, kuin sotahan käsivartta on tarvis ja ensinnä saavut, kun halutaan kokoust'. Ei vaan hovi täytettävän' oo 380 suurilla lauseillas, joit' uhkuvi suusi, kun vallit sua erottaa vihamiehest' eik' ojat aaltoa verta! Pauhaa vaan jyryten, tapas jälkeen, pelkuriks syytä vaan, Drances, mua, kosk' kätes niin isot Teukrojen joukot Tuonehen laittoi, kosk' ylimalkaan voittojes merkit 385 kenttiä kaunistavat! Mitä uuras urhous voittaa, saatathan koittaa; eip' vihamiehiä oo etähältä meidän etsiminen; joka suunnalt' he saartavat linnaa! Vastahan lähtäänkös — Mitä viivyt? — Vai sinull' onkin kielessä liukkaassa sekä liukkaammiss' sapikoissas 390 kaikki sun urhoutes! Vai minä lyötynä?! — Voisk' ken ilkiö syyst' mua syyttää lyödyks, kun Tiberin verest' Iliolaisesta huomaa tulvoavan ja Evandron huoneenkin perin juurin sortunehen, asehistakin riistetyks Arkadilaiset? 395 Ei mua nähnehet tuoks Bitias- eik' Pandarus-jätti eik' tuhannet, jotk' äsken voittaen Tuonehen laitoin, kun suletuks vihollisten vallien piirihin jouduin. — 'Ei sota onneks oo!' — Sitä Dardanolaisille laula, houkka, ja asjoilles! Sitä varten sie älä lakkaa 400 pelkohon yllyttämästä ja kahdesti voitetun kansan voimia innostamast', alentain sotilaita Latinon! Myrmidonein päämiehetki nyt Frygien uroutta, Tydeon poika, Larisson Akhilleskin vapisee jo, Aufidon nyt jokikin kamaltuupi jo Adrian merta! 405 Pelkuriuttakin hän pelajaa mun arttini vuoksi, tuo rikosseppä, ja näin koettaa pelollaan pahentaa syyn'! Ei tämä käs ole koskaan poistava tuommosen hengen, pelvosta luovu: se ain' asukoon ruhossaan mokomassa! — Nyt sinun puoleesi sekä päätöksiis, isä, käännyn. 410 Jos et toivoa voi mitäkään asetustamme enään, jos niin hyljätyt oomme ja jos, väen väistyess' kerran, lannistuimm' eik' onnemme voi sitä korjata yhtään, rauhaa sitt' anokaamm', ojentain käsiämm' asehitta. Vaikka, jos muinoisest' olis kunnosta jäänynnä hiukkaa, 415 miekkoseks ennen muita ja tuskista kirvottuneeksi sen jalomieleksi katson, mi, ettei sais tätä nähdä, sortui kuolemahan, suin päin tupertuin toramaalle! Vaan varat meillä jos on, on koskematon sotajoukko, jos avuks kaupungit Italoin sekä kansat me saamme, 420 jos Frygilaisillekin on kunnians maksanut paljon verta ja kuolleensa ovat heilläkin, jos sama turm' on kaikilla, — miks häpeällisest' ens' yrityksestä säikymm', miks pelättää hätätorv meit', ennenkuin hätä onkaan? Paljon vierevät päivät kuin kaikk' kääntävä aika 425 suunnittaa parempaan; usehin hymy-suinenpa Onni vaihtuen petti ja taas vakavaan asemaan monen autti! Jos ei auttaiskaan meit' Aetolilaiset ja Arppi, auttaahan Messapus, Tolumnius onnesa, joit' on johtajiks laittanut niin monet kansat; kohtapa seuraa 430 kunnia niin Lation kuin Laurentomaan valioita! Volskien oivasta kansasta myöskin ompi Kamilla, ratsuväen etupäässä ja vaskesta hohtosten joukkoin. Vaan mua taistohon jos Teukrot kysyvät ihan yksin, jos sitä toivot ja niin ylen kaikkien onnea haittaan, 435 — ei näit' oo käsiäin vihaten niin kammonut Voitto, moisen ett' toivon eest' minkään koetuksesta väistyn. Uljaasti menen vastaan, vaikk' uros seisos Akhilles, Vulkaanon takomat tamineet ehk' tuo käsillensä saisikin! Teille, Latinollen apellen tämän hengen 440 Turnus mie lupajan, joka en avultain ole kestään kehnompi. — Aeneas mua kutsuu. — Pyydän, ett' kutsuis, ettei mun asemesta, jos ois jumalain viha moinen, Drances kärsisi eikä se, kunnian oottaess', sais sen!" Näinpä he keskenähän asioist' epäselvistä väittäin 445 harkitsivat, kun Aeneas sotarintansa siirti. Suurella huudolla, kas, palatsin läpi kiisi siks airut; tääpä se kaupungin pelotuksilla suurilla täyttää: rintaman laittanehen Tiberin joen puolelta Teukroin, Tyrrhenien myös joukon laskeunneen yli kenttäin. 450 Äkkiä mielet häiritähän, heti kiihtyvi kansan rinta ja kiehahtaa rehahtain tulisimpahan kiukkuun. Vaativat aseita hoputen, "tamineit'!" — pojat kirkuu. Nurkuvat, itkevätkin surullisn' isät. Riiteleväisten ankara pauhina nouseepi jokapaikassa ilmaan: 455 niinkuin istahtamaan kun jylhään metsähän sattuu lintujen parvia tai kuni pauhaten joutsenet joikuu, kaijuttain kalakkaasta Padusan virrasta soita. "Arvelkaat vain, kumppanukset", — nimeää tilapäätä käyttäen Turnus, "ja istuen rauhaa vain ylistelkäät, 460 kun nuo tunkeuvat asehissansa maahanne!" Tään vaan lausuttuaan ylös keikaht ja riens palatsist' ulos joutuun. "Käsk' asentoon, Volusus, heti Volskien joukot ja johda myös Rutulot!" — nimeää. "Ritarjoukon sie asehissa viet Messapus ja veljes Koras ketomaill' avaroille! 465 Linnan portteja vahtaelkoon osa, tornihin nouskoon; muut mihin käskenkin, kerallain kahakkaan varustaukoot!" Oitipa muureillen koko kaupungissa nyt juostaan. Neuvottelun isä itse ja aikehens suuret Latinus lykkää, harmistuen ajan ankeutt', toiseksi aikaa, 470 katkerast' itseäns syytellen, ett' ei hyväksynnä Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon. Toiset porttien luon' väjyshautoja luovat ja tuovat paaluja, paasiakin. Toraht hurmekkaan sodan merkin räikkyen torvi. Jo muurien piirille kirjava joukko 475 nous, emot kuin pojatkin: hädän suuruus kaikkia kutsuu. Linnahan korkeimpaan sekä Pallaan templihin lähtee äitien suuren seuran keskessä nyt kuninkaatar, lahjoja vieden ja impi Lavinia vieressä kulki, niin ison tuskan syy, sulot silmänsä alas luoden, 480 Pyhää sauhua suitsuttain emot astuvat templiin; näin anovat surullisn' ylevän nuo kynnyksen luona: "Johtaja taistelujen, asevoipa Tritonia impi, murtaos, oi, kädelläs Troan liekkiön peitsi ja tuo sa kaataos maahan ja tappaos aimojen porttien alla!" 485 Valmistihen sotahan nyt joutuhun riehuva Turnus. Jop' komean vask' suomuisen rutulois-pantsarinsa olj pukenunna ja kultaset säärystimensäkin jalkaan, verhota vain oli pääns; sivulleen oli vyöttänyt miekan; kullasta hohtaen näin yleväst' alas linnasta riens ja, 490 korskeillen väestään, vihamiehens' jo toivossa voitti: kuin orikin, kun paulansa murrettuaan pakeneepi tallista vapauteen sekä aavalle kentälle päästen taikka se laitumellen sekä tammojen parvehen täyttää, tai vilahtain, tapans jälkehen, tää joen tuttuhun uomaan 495 uimahan laukkaa; keikkuen korskuvi tää kenokauloin, harjalla vatkaellen lapojaan sekä kauloa vasten. Vastahan volskialais-väen keskessä hälle Kamilla sai sekä portin luon hevoltaan kuninkaatar nyt hyppäs; häntäpä seuraillen uvehilt' alas hyppäsi maahan 500 myös koko joukko ja näin häll' lausuvi sitte Kamilla: "Ruhtinas, itsehens jos voi luottaa yhtäkän uljuus, vastustaa minä Aeneaan sotajoukkoa tohdin; yksin Tyrrhenien lupajan ritarjoukkoja vastaan mennä. Sä mun sodan suo ens' vaaroihin käsin käydä; 505 sie ole jalkasin muurien luona ja valleja vahdi!" Näihinpä Turnus, julmahan impehen katsehen luoden, lausuvi: "Oi imp', Italian iha, kuinka ma voinen kiittää tai sua palkita? Onhan nyt sinun uljuus aivan verraton, kun mua seurata taistohon tahdot! 510 Aeneas, kuten maine ja luotettavat vakojamme kertovat, ratsuväen keveän on laittanut, herja, ennalta häiritsemään ketomait'; its' ylheän vuoren harjun korpea myöten kaupunkia läheneepi. Mie sotasutkausta salon oijelvoisella ahtaall' 515 aijon, sulkeaksen' väelläin hänet kumminki puolin. Tyrrhenolais-sotajoukon kanssa sä käy kahakoimaan; kanssasi olkoon tuima Messapus ja myös Lation kuin Tlburilaistenki joukot; sie ota päällikön toimi!" Näin nimes; myös Messapoa kuin päämiehiä taistoon 520 ystäviään kehottaa samall' lailla; sitt' taistohon lähtee. Notko olj mutkainen, sotavehkeihin soveljas ja väijymyksiin; tuot' ahdistaa salon lehtevän tihjät rintehet kumminki puolin; tääll' ojelvoinenpa johtaa, ahtaat myös solakkeet sekä turmasat tiet pujottaivat. 525 Sen yläpuolla on vuoren harjulla, — väijynnäks oiva —, tuntematon tasamaa sekä turvahiset pakopaikat, jos vasemmalt' tai puolelta oikealt' taistella tahdot tai pysähtyy ylängöille ja suuria paasia viertää. Tännepä korskea mies tutun seudun tieltä nyt kulki, 530 valtasi paikan ja vaaralliseen salohon teki leirin. Opista sillävälin nopeaa yleviss' asunnoissa, seuransa neitsyitä sekä joukostaan pyhäst' yhtä, näin puhutellen Latonia murheissaan pakinoihin ryhtyi: "Taisteluhun rajuhun nyt saapi Kamilla, 535 impyet, turhaan hän asehillammekin varustaupi, armahin lapsi; sill' eipä Dianalle lempi se ookkaan outoa eik' äkistään minun mieltäni liikuta lempeys. Vallastaan vihan vuoks erotettuna, min väkivalta vaikutti, Privernon ikilinnan kun jätti Metabus, 540 pienoisen paetessaan tappelujen hälinässä vei pakohon mukanansa ja tään emon jälkehen kutsui Kasmillan nimest', puustavin poistettuansa, Kamillaks. Hän sylissään tätä kantaen, suurien vuorien jylhään korpehen matkusti, kun joka suunnalta nuolia tuiski, 545 kun joka paikassa volskialais-sotaparvia kiehui. Tään paetessapa juur Amasenus vaahdoten tulvi äyräittens' ylimpäin yli; moinen pilvistä syöksi, näät, sade. Uimahan aikoessaan, laps kultansa tuota vain pidättää, pelättää rakas kantamus. Kaikkia yksin 550 miettivällen äkistään tää miete nyt mielehen juohtui: keihään aimoisen, mitä kantamahan osui urho voimakkaass' kädessään, — luja-oksasen kärvetyn tammen pinnalle tyttöisensä hän nyt vetäs niinillä kiinni, kiinnittäen mukavasti, ja peitsen keskehen laittoi; 555 tuotapa viipottain kädessään näin taivolle lausuu: 'Sullen, armas Latonia impi ja lehtojen turva, tyttösen tään omistan isänään, kun ilmojen kautta peitsehen turvaten hän vihamiest', anoen, pakeneepi! Haltiatar, omakses ota hän, anon, kun lähetän tään 560 tuulihin vaarallisiin!' Näin virkki ja kaikella voimin paiskasi peitsen; viuhahti ilma ja vuolahan virran poikki jo peitsellä lens suhahtain katalainen Kamilla. Vaan Metabus lähemmin ison joukon ahdistaessa virtahan antautuu sekä keihään neitosen kanssa 565 riemuiten — Trivian pyhän lahjan — turpehest' ottaa. Ei mitkään asunnot hänt' eikäpä linnojen muurit suojelleet eik' hän sovintoon rajupäält' olis käynyt; yksinpä paimenten elämää vai vuorilla vietti. Korvessa tää tytärtään kuin myös petojen ukuroissa, 570 laidunta käyvän tamman nännistä maitoa saaden, hoiti ja tään ohukaisille huulille lyps utareita. Kohta kun alkoi vaan laps askelta ottaen käydä, tää lelukseen häll' antoi keihäitä teräpäitä; pienosen harteillen sälyttäin pani nuolet ja joutsen. 575 Kultaisen hius-neulan ja huntuisen asemesta riippuvat kiireheltään yli selkänsä tiikerin taljat. Hennolla tää kädellään jopa poikien peitsiä paiskoi, linkoakin pääns' ympäri kieputti piukkein hihnoin, strymonilais kuren kuin tai valkosen joutsenen tappoi. 580 Turhaan tuot' useat emot Tyrrheni-kaupunkiloissa toivovat minjäkseen: tää tyytyen vainen Dianaan, neitona viettääpi asehissa ja impeydessä ain' eloaan. En sois, ett' ois hänet vallannut moinen taistelun into, kun Teukrojen kanss' sotahan sekauntuu; 585 tää, minullen rakas, ois sisaristani yhdeksi tullut! Siis sinä, koskapa häntä jo katkera kuolema uhkaa, lähteös taivahalt' impi ja riennä Latinojen seutuun, jossa nyt surkea turmio-enteinen sota käydään! Ottaos nää sekä joutsesta laukase kostaen siihen, 590 ken pyhän ruumiin haavoittaneekin, nuolella tällä; Teukroko tai Italus, verellään samall' lailla sen maksaa! Raukan ruumihin, lannistumattomatkin asehet vien pilven longassa hautaan, kätkien nuot isänmaahan!" Virkki; mut ilman köykäsen kautta se taivahalt' astui. 595 Helskyen' mustahan sitt' vihuriin hänen hahmonsa haihtui. Muureja sillävälin läheneepi jo Teukrojen joukko, Etruskien päämiehet ja ratsuväen koko parvi, ryhmittäin jaetut luvultaan. Koko kentällä riehuu keikkuillen hevonen sekä piukkein' ohjinens hyppii, 600 kääntyen sinne ja tänne; jo laajalti peitsien rautaa törröittää keto, hohdellen komeoist' asehista. Vastahan rientävi Messapus, nopeatki Latinot, myös Koras veljensäkin ja Kamillan impyen parvi, kaikki he ilmauvat kedollen tanahan käsillänsä 605 keihäitään ojentain etähälle ja näit' täristellen; miehien kiitäminen, hepojenkin korskunta kiihtyy. Nuolien heitäntämatkalle tultua nää molemmat nyt seisahtuvat, äkistään korottaat sotahuudon ja ärjyin kannustavat hepojaan: jokapaikasta äkkiä tuiskii 610 keihäitä, tiheän lumen lailla, ja taivahan varjoo. Äkkiähän tanapeitsin Tyrrhenus ja tuima Akonteus yhtehen törmäävät sekä suurella ryskehell' ensin aikahan saa häviön, nelijalkaisten karahuttaiss' rintoja rintoihin. Alas syöstynä maahan Akonteus 615 aivan kuin salamalt' tahi viippaimen ison kuulan kautt' etähällen lens sekä ilmahan henkensä heitti. Oitis horjahtuvat sotarinnat ja kilpens Latinot kääntyen viskaavat selän taa, hevot nurmille kääntäin. Vainoovat, Asilaan komentaiss' etujoukkoa, Teukrot. 620 Porttien luo jopa saapuivat, kun taasen Latinot nostavat huudon ja taas hepojaan takasin palauttaat; nää paeten palajaa, kokonaan irt' ohjansa laskein. Niinkuin arjullaan meri vuorohon hyökyvi, milloin rannoillen etehenpäin roiskahuttaa yli riuttain 625 vaahtosta vettä ja kuohahtaa sorallen etähälle; milloin taas nopeaan pakenee sekä kiehuen härppää vieritetyt kivet, kun vesin vyöryvin jättävi rannan. Kahdesti muurille päin Rutulot ajoi Tusceja takaa; kahdesti taas, selän suojaten, täytyvät katsoa taakseen. 630 Vaan kun yhtyivät käsikähmähän kolmannen kerran, rintamat kietouvat ja kun mies soti miestänsä vastaan, silloin sortunehet valittaa; verivirrassa vyöryy ruumihit kuin asehet sekasin, urosten tapellessa, puoleks'ki kuolleet potk uvehet: raju ottelu nousee. 635 Orsilohkos Remulon, kun kammosi ryhtyä mieheen, paiskasi keihäänsä hevoseen, osuen tämän korvaan. Lyönnistä jalvoilleen kavahtaa jymyjalka ja vatkaa haavasta tuskaillen, kavioit', ylös rintansa nostain. Maahan suistuvi tuo pudoten. Katillus Jollan 640 ynn' ison urhoudelta ja varreltaan, asehiltaan kaatoi Herminion, jonk' peitota keltanen tukka liehi ja peitota hartiot olj; ei säikytä haavat tuot'; asehill' oli altis. Tään isot hartiot keihäs puhkaisee sekä tuskasta kiertää koukkuhun miehen. 645 Juokseepi jokapaikassa verta; he taistellen suovat kuoloa, haavoistaan urohon myös kuolon he saavat. Vaan kahakoiden keskess' amazoni-neito Kamilla, kantaen viint', avoks toisen rintansa jäädessä, raivoo; tää kädellään joko norjia peitsiä tihjähän paiskoi, 650 taikkapa vahvaa kirvestä uupumaton kätens käytti. Helskää kultanen jouts olallaan, asehetki Dianan. Vieläpä kun pakohon ajetaan sekä poijes hän taantuu, kääntyen päin paetessaan joutsella nuolia ampui. Ympärillään valitut sisaret ja Larinasta neito, 655 Tulla ja Tarpeija imp, joka vaskista kirvestä käytti, Italon tyttäret, joit' omaks kunniaksensa Kamilla oiviksi rauhan kuin sodankin kätyreiks valikoitsi. Niinkuin thrakialaiset Amazonit kun Thermodontin virran poikk', otellen koreoill' asehillansa, kiitää, 660 Hippolyte sotanainen ja vaunussa Penthesileia kun palajaa sekä ympärillään iso neitojen joukko riehuvi kirkuillen, kuun moisine kilpine helskäin. Kennenkä peitsellä ens, kenen viimeks hirveä impi surmaat? Kuin monet ruumihit kuolohon syökset sä maalle? 665 — Euneon, Klytion pojan ensin, jonk' avonaisen rinnan puhkaisee iso varsinen peitsensä eestään. Kaatuu oksentain verisyöksyä tuo sekä maahan suistuupi verihins' sekä tuskissa kiemurteleikse. Nytpä Liriin, Pagasoonki hän yhtyi; näistä kun toinen 670 ratsulta haavotetult' alas syöstyä ohjia korjaa, toinen auttamahan tätä saapuu suojuksetonna; syöksyvät päistikkäin molemmat. Tähän liitti Amastron — Hippotadeen; etähältä hän vainoten peitsellä kaataa Tereon, Harpalykon sekä Demofo'on sekä Khromin; 675 kuin mont' paiskasikin kädellään vain keihoa, neito, niin mont' tappoi Teukronki miest'. Tamineins etähällä outone ynnä iapygilais-hevoll' Ornytus kulkee: tään sotilaan tukevii olanpäitäpä nyljetty hiehon taljanen peittää, päätänsä mut hukan hirveä kuono, 680 valkosin hampaineen sitä peittivät myös suden leuat; suojanans maalainen käsissään oli nuija; se liikkui joukkojen keskessä päältään muist' ylettyin ylemmäksi. Tään erottain, joka helppoa olj sotilain paetessa, hän lävistää sekä närkästyneenä nyt lausuvi hälle: 685 "Metsäänkös samonnees, Tyrrhenialainen, sä luulit? Päivä jo sai, mikä näyttääpi valeheks sanojanne naisien taistosta. Et vähäisen nimen sie isies vie hengille kuitenkaan, kun Kamillan peitseltä kaaduit!" Niin myös Orsilokhon sekä Buten, kaks jätinmoista 690 Teukroa: kääntynehen pois Buten peitsellä iski pantsarin kuin kypärän välihin, miss' istuvan kaula paisti ja miss' olaltaan vasemmalt' alas laskehti kilpi. Kierrolla Orsilokhon jätin ahdistettuna välttää piirissä ahtaammassa sen, vainoten vainoavaista. 695 Sitt' ison kirveensä uron luiden ja suojusten kautta varpailleen kavahtain anovaan, ylen pyytävähänkin, iskee, lämpösin' roiskuttain ajuneen hänen muotons'. Appenninneiltä sotilas osui Aunonki poika tään näkemään, näöstään mut säikähtyen aristuupi, 700 — huonoin ei Ligureista, kun pettää sattuma salli; kun ei juoksussa nähnynnä tää paon mahdollisuutta eik' kuningattaren ahdistavan pois kääntyvän huomaa, ryhtyi koettelemaan kavaluutta ja viekasta juonta, lausuen näin: "Mitä on erityistä jos luotat sä, nainen, 705 voimalliseen hepohon? Pako heitä ja nyt tasamaalla rohkeneppas käsikähmähän käydä ja jalkasin taistoon; sittepä näet, kell' antaa kiitosta horjakka maine!" Virkki; mut tuo, sydäntyin sekä suuresti harmistuneena, ystävälleen hevon jätti ja yhdenlais-asehissa 710 pelvota kalpoineen, somin kilpinehen jalan vastaan läksi. Mut nuorekas mies, petoksella mi voittavans luuli, kiitääpi pakohon heti ynn' hevon kääntäen pois päin, kannuksillahan kiihdyttelee nopeaa elukkaansa. "Turha Ligur, kavaluudestas sinä tyhjähän kerskut, 715 turhaan, veijari, sie kotimaasi nyt konstia koitit; ei sua pettävän Aunon luo petos ehjänä auta!" Näin nimes impi, kun jalkoineen tulisest nopeoine juosten hän sivuaa hevosen, edelt' ottaen ohjat, kimppuhuns käy sekä rankaisee verisest vihamiehen; 720 kuin keveäst' ylevält' voi kallioltaan pyhä lintu lennolla saavuttaa ylevistäkin pilvistä kyyhkyn, pitää kiinn' otetun sekä käyrillä kynsillä raastaa, tään veren, untuvien revittyin' alas sinkotess' ilmaan. Huolimatonn' ei, näit' inehmoin isä ynn' ylähäisten 725 katsellen yleväisnä Olympon huipulla istuu. Tyrrhenien Tarkhooisä kiihoittaa kamaloihin taistoihin, kivottain närän katkeran tutkasimilla. Siis sotahan sekä väistelevän väen keskehen Tarkho karrauttaa hevollaan, kehottain sanoillaan sotajoukkoo, 730 myös nimeltään kutakin pakolaist' otelmaan palauttaa: "Oi mikä pelko, te ain' kevytmieliset, toimettomatkin Tyrrhenit, kuinkapa mielenne moinen valtasi arkuus? Nainenko teit' työns karkuritielle ja tään väen voitti! Kalpaa miks tahi näit' vasamoita me kannamme turhaan? 735 Eivätpä lempeilyyn hitahat ole tai kisaleikkiin, taikka jos Bakkhon-tanssihin kutsuvi kaareva pilli, joss' aterjat odottaa sekä täysine maljone pöydät, — tuo halunn' on ikä voimanne — kun papit mielenne jälkeen uhroavat sekä runsas atria korpihin kutsuu!" 740 Näin nimeten hevosen väen keskellen karahuttaa, itsekin kuollakseen sekä raivoten käi Venulukseen; ratsulta tempasi pois kädellään syleten vihamiehen, tään sylissään sitt' aimolla voimalla joutuhun viepi. Huutopa taivaallen kohoaa; siks kaikki Latinot 745 katsovat tuot'. Tasangolla nyt tuimana kiitävi Tarkho, miehen ynn' asehet kulettain; sitt' tuon vasamasta kärjen katkaisee sekä etsivi paljasta paikkaa, minnekä kuolemanhaavaa löis; tenienpä se vastaan estävi kaulaltaan käden, voimilla voimia välttäin. 750 Kuin ylähälle kun lentäen temmatun käärmehen kotka keltanen vie, kun tarttuen kynsin sen kietovi jalkaan; vaan mato haavoitettuna kiemurteleiks käperryksiin ynn' omat suomuksens törötyttäen suin suhajaapi, korkeallen kurottuin; tuo kuitenki käyrine nuokin 755 hakkaa taistelevaa sekä siipinens ilmassa läiskää: saalihins tlburilaisenki näin juur joukosta Tarkho voittaen vie. Etevää esimerkkiä päällikön noutain Tyrrhenit hyökkäävät. Tuoss' Arruns kuollonomainen peitsellä kuin kavaluudella vilkasta vainos Kamillaa, 760 ensin tutkaellen, mist' ois häll' ehtosin onni. Minnekkä riehuellen väen keskessä käänsihe neito, sinnepä Arrunskin samoaa sekä ääneti seuraa; mistäpä voittaen tuo palajaa vihamiehien luonta, sieltäpä nuorikin mies salahan nopeast hevot kääntää. 765 Milloin täält' yrittää tahi tuolt', joka suunnalta koettaa kimppuhun käydä ja tarkkaa keihoa sylkytti, kehno. Pappipa muinoinen Cybelen Khloreus etähällä sattui kiiltelemään Frygian-komeoiss' asehissaan, kun hepoaan ajel vaahtoavaa, jota kaunisti loimi, 770 kultais-haat sekä myös vask' suomut, sulkien moiset. Tummasta muhkeena purppurast' etämaisesta itse joutsestaan lykilaisesta laukas Gortynia-nuolii; kultaa olj kypäräns sekä kultanen jouts olallansa helskyi; myös solin kultasin keltaisest' sametista 775 manttelin laskoksiin hän liehuvihin kokoaapi; yllään kirjottu takki ja polvill' olj haljakka-vaippa. Tuot' sota-impi, ett' temppelihin troalais-tamineita lahjoittais tahi itseäns ett' koristais otetulla kultapuvullaan, tuota hän vain kahakan hälinässä 780 hurjana vainos ja kaiken joukon kautt' epimättä saalihiks tuon asun saada nyt naisen kiihkolla pyysi: väijytys-paikasta kun sopivan näki tullehen hetken, keihoa sylkyttää, jumaloit' anoen täten, Arruns: "Suurin haltia, templin Sprakten vahti, Apollo, 785 sie, jota ens kumarramme ja jonk' ylistykseksi lieskan laitamme mäntyispuista ja, luottaen hurskauteemme, astumme, palvelias, tulen kautt' yli hiilien leimun; suo, isä kaikenvoipa sä, pois asetustamme poistaa tään häpeän! En saalista tai tytön voitosta pyydä 790 arvoa enk' asettaan niitäkään; mull' arvoa muut työt tuottakohot! Kun vain rajurutto tä haavahan sortuis, niin kotikaupunkiin palajan minä mainehetonna!" — Kuuli ja toiveistaan tahallaan osan onnistumaan suo Feebus; toisenpa taas osan haihdutti tuulien huostaan. 795 Ruttohon kuolohon että hän kaatais raisun Kamillan, myöns anovalle, mut ett' isänmaan palaten näkis taasen, ei luvannut, hajottain etelän rajutuulihin äänens. Siispä kun viuhahtain kädestään lens ilmojen kautta keihäs, tarkastavat sekä tuimina katsovat kaikki 800 Volskit nyt kuninkaatarta. Eipä hän tuulesta mitään, ei hälinäst' eik' ilmassa kiitäväst' astalast' äkkää, siks kunis tunkeutuin ota ottavi paljahan rinnan alle ja juo syvällen osuneena nyt impyen verta. Hämmästyneet sisaret saa yhtehen auttoaksensa 805 syöksähtyvää kuninkaatarta. Karkaa pelkuri Arruns, riemuhuns pelko kun yhtyi eik' enähän rohennut tää peitsehen luottaa tai vasamoin, käsin impehen käydä. Aivan kuin susi, ennen kuin sitä kostajat vainoo, vuorille korkeillen heti teittömillen pakeneepi, 810 paimenen raadeltuaan tahi myös vasikan isonlaisen, tietäen rohkean työns sekä häntäns, sen alas laskein, luihuna painaapi mahalleen sekä metsähän pötkii: näinpähän Arrunskin näkyvistä nyt joutuhun poistui, turvaiten pakohon näin joukon keskehen kätkyi. 815 Kuollen imp' kädellään veti keihoa, mut poviluiden jää välihin syvähän tään haavaan rautanen nirkko. Vaipuu hän veretönnä ja kuolohon raukeat silmät synkkenevät; helo entinen purppuraposkilta poistui. Kuollen Akkalle näin sitt', yhdelle ystäviänsä, 820 hän nimeää, johon ennen muitapa luotti Kamilla, jonk' kera vaihtoi myös surujaan —, sekä lausuvi hälle: "Voin tähän ast jotakin, sisar Akka, mut katkera haava heikentää, sumullaan pimennellen mun luonani kaikki. Riennä ja Turnollen nää viimeisn' neuvona saata: 825 saisi ett' otteluhun sekä Teukroja linnasta estäisi Voi hyvin!" Näin nimetessään ohjakset kirpos ja maahan vaipui pyörtyen itsekkin. Koko ruumihistaan hän kylmeten kirvoittuu vähitellen ja kuollonomaisna, kaulan ja hervottoman pään lask, eroten asehistaan; 830 huoahtain vast'mielisnä henkensä Tuonehen haihtui. Tähtihin kultaisiin yleten siks surkea parku nousevi; ärtyy vainen Kamillan kuoltua taisto; kerralla hyökkääpi koko Teukrojen tihjäkäs joukko, johtajat Tyrrhenien ja Evandron Arkadilaiset. 835 Vaan jo Dianan vartia vaarasen harjulla Opis istuvi ylhäällä sekä pelvota taistoja katsoo. Miesten raivoavain kun huutaissa parahillaan kaukana huomas Kamillan surkean kuolonsa saaneen, huokasi näin nimeten sydämestään hän syvimmästä: 840 "Liiaks, o neitonen, liioin ankaran sie kurituksen sait, kun Teukroja vainota koettanut oot asehillas! Ei sua auttanut, ett' erilläs lehikoissa Dianaa palvelit aina ja harteillas ett' viintämme kannoit. Ei sua kuitenkaan kuningattares mainetta vaille 845 heittänyt kuollessas eik' kuolosi unhotetuksi jää inehmoiss' eik' kostota kuollehes mainehes kerro. Ken hyvähän vaan haavall' on loukannut sinun ruumiis, sen sovittaa elollaan!" — Olj juurella korkean vuoren muinois-Laurentoin kuninkaan Dercennuksen kumpu, 850 tehtynä maankamaroist', yli mink' oli tuuheva tammi: tännepä haltiatar ihanin ens joutuhun lentäin seisahtui ja Arrunsia kummun huipulta vahti. Kun näki mieleltään ilosan sekä kerskoavaisen, "Syrjähän miks", nimeää, "pakenet? Tänn' ohjoa kulkus, 855 tänneppä, hukkuva, vainen, Kamillan ett' arvosen saisit palkan! Diananko vain sinäkin saat nuolista surmas?" Virkki ja viinestä kultaisestapa lentävän nuolen Opis otti ja närkästyneenä nyt jännitti joutsen, hetkisen pingottain, kunis yhtyivät kera toistens 860 kiipperät päät ja kun sai molemmat kädet taas ihan suoraks, rautasta kosk vasen nuolta ja jäntehell' oikea rintaa. Tuskin viuhahtavan vasaman suhahtain läpi ilmain, Arruns kuuli, kun ruumihisens samass' sai se jo nuolen. Kuolevan tuon toverit sekä huokuvan viimeisillään 865 jättävät unhottaen virumaan kedon outohon multaan; siivinp' Olympoon taivahiseen läks lentäen Opis. Johtajan näin kadotettua läks ritarparvi Kamillan karkuhun, myös pakenee Rutulot sekä tuima Atinas; päälliköt eksynehet sekä yksin jäänehet joukot 870 suojaa etsivät, kun, hevot kääntäen, pyrkivät linnaan. Eikäpä Teukroin ahdistaessa ja tuodessa surmaa keihine kenkään kestää voi tahi näit' pysähdyttää; vaan väsyneill' olillaan nämä löysiä jousia kantaa; kiitäessään jymyää hepojen kapioist' tomukenttä. 875 Vyöryy muurien luo pölypilvi jo synkkä ja musta; silloinp' vartiopaikoissaan emot, rintoa lyöden, haikean huudon nostavat taivahan tähtiä kohti. Jotkapa juosten ens avonaisihin syöksyvät porttiin, näit' takoaan sekanen vihamiesten vainovi joukko; 880 eipä he kurjoa kuoloa vältä, mut kynnyksienki luon', isänmaan varustusten kuin kodin turvasan luonai kuolevat haavoihins. Osa sulkee heiltä jo portit eivätkä rohkene tiet' tovereill' avata' tahi linnaan laskea, tuot' anovaisia; syntyy surkein murha 885 porttia puollustavain sekä näihin syöstyjen kesken. Jääneinä ulos itkevien emojen näkyvissä, suin päin kaivoksiin osa, tungoksen tupatessa, syöstähän; valloilleen hevot laskien muut sokeasti porttihin murskauvat sekä ramppeihin vakavoihin. 890 Vieläpä äiditkin varustuksilla kiivahimmasti — heitä Kamillan es'kuva, lemp isänmaan kuten neuvoo heittävät keihäitä käsineen hötelöin; kovan tammen kangin kuin karastuin karahkoinkin matkivat rautaa, innoissaan haluten ens' kuoloa linnansa eestä. 895 Turnon sillävälin salossaan kamaloittavi julmin airut ja urhokkaan ylen rauhattomaks teki Akka: Volskien rintamien hajonneeks, eronneeksi Kamillan, tuimana hyökkääväin vihamiesten, auttaess' Onnen, kaikki jo vallanneen; jopa ehtivän linnahank' kauhun. 900 Raivoten tuo, kosk' Juppiterin kova tahto sen vaatii, hylkää miehitetyt mäen töyrät ja korpesat vaarat. Tuskin olj näkyvistä hän pääsnyt, kentälle joutuin, kun isä Aeneas avonaisihin metsihin mennen nouseepi yli harjun ja synkästä korvesta lähtee. 905 Kumpikin näin väkineen varustuksille rientävi joutuin eivätkä toisist' oo ylen pitkän matkan he päässä, kun näki Aeneas ketojen tomun vallassa aivan tupruavan etähällä jo Laurentolaisien joukot; julman Aeneaan tuns Turnuskin asehissa, 910 astuvan jalkaväen, hepojenkin hurskavan kuuli. Ehkäpä oisivat nää heti taistohon käynehet, jos ei Länteiseen merehen väsyneet uvehens olis Febus ruusunen kastanut, näin yön tuottaen mentyä päivän. Kaupungin edustall' asettuu he ja vahtivat linnaa. 915

Viitteet:

V. 3. "Kuollosta", nim. Pallaan.

V. 8. "Asettaa" haudalle aseet niin, että niistä tuli Mezention hahmo hänen aseissa ollessa.

V. 196. "Katalat", "onnettomat" olivat vasamat sen vuoksi, koska ne eivät voineet pelastaa niiden omistajaa kaatumasta.

V. 246. Diomedes (vert. Aen. II, 164) oli siirtynyt Apuliaan (etelä-Italiassa) ja sinne perustanut Garganon vuoren luo Argyripaan kaupungin, minkä hän nimitti kotikaupunkinsa "Argos Hippion" (= "hevokkaisen Argon") mukaan.

V. 247. Japyx = luoteistuuli; "japygilaisiksi" kutsuttiin ketoja, niillä vallitsevien luoteistuulien vuoksi.

V. 252. "Saturnon vallat", vert. Aen. VIII, 319.

V. 260. Minerva nostatti Eubean kaakkoisen niemen Kafaren (nyk. Capo d' Oro'n) luona myrskyn, jolla hän tahtoi varsinkin tuhota lokrilaisen Ajaxin (vert. Aen. I, 43-49), mutta jossa hukkui tai ajettiin merelle muidenkin Troijasta palajavien Kreikkalaisten laivat.

V. 262. Proteus oli erään merenhaltian nimi, jonka luultiin oleskelleen Faron saaren luona Niilin suulla Egyptissä. "Proteon patsahill' asti" merkitsee tässä samaa kuin "äärimmäiseen kaakkoon asti", minne Kreikkalaiset vanhimpina aikoina tulivat (Egyptiin).

V. 264. Neoptelemosta vert. Aen. III, 296, 319. 326-333.

V. 265. Idomeneystä katso Aen. III, 121-122, 401. — Lokreista osa siirtyi Kreikasta Etelä-Italiaan, toinen osa pohj. Afrikaan.

V. 266 ja 268. Agamemnonin, Kreikkalaisten päämiehen, puolison nimi oli Klytaimnestra ja avionrikkojan nimi Aigisthos. — "Väärtäjämies" = väärtimies, avionrikkoja.

V. 270. Kun Diomedes sai tietää, että häntäkin uhkasi Agamemnonin kohtalo hänen puolisonsa Aigialean ja tään salalempiän puolelta, ei hän palannutkaan kotiinsa Kalydonaan, vaan pakeni Italiaan. Troijan sodan aikana oli Diomedeen isä paennut Kalydonasta Argoon.

V. 277. Vrt. Aen. X, 29-30.

V. 286. Inakholaisihin varustuksiin, linnaan, s.o. Kreikan maahan. — Inakhus oli Argon kaupungin ensimmäinen ja oli Kreikanmaan vanhimpia tiettyjä kuninkaita. "Inakholainen" merkitsee siksi ylimalkaan — ikivanhaa, aikaisinta muinaisuutta.

V. 317. Sikaanien seutu oli Tiberin virran ja Laurento-maan välillä.

V. 375. Paittauttaa = manaa, kutsuu.

V. 395. Sapikka = eräs laatu kenkiä (peuran nahasta).

V. 405. Aufidus (= Ofanto) virtakin pakenee, Troijalaisien pelvosta, Adrian merta, jonne se laskee. — Virta on Apuliassa.

V. 458. Padusa (nyk. Po d' Argenta) on eräs Po-virran suuhaaroja.

V. 534. Latonia, = Latoonan tytär, metsästyksen jumalatar Diana.

V. 540. Privernon linna oli Volskien maassa (nyk. Piperno vecchio, lähellä Amaseeno-virtaa).

V. 659. Thrakian nimellä tarkoitetaan tässä seutuja Mustanmeren luona, sen pohjois- ja eteläpuolella; kaakkois-Venäjän aroilla asuvien kansojen naiset ovat vielä nykyjäänkin kuuluisat erinomaisesta ratsastustaidostaan. — Thermodonti-virta (nyk. Terma) on Ponton maakunnassa V. Aasiassa.

V. 661. Hippolyte ja Penthesileia olivat, sadun mukaan, Amazoni-kuningattareja.

V. 721. "Pyhä lintu", Juppiterin mielilintu, kotka.

V. 727. "Isä" nim. Juppiter.

V. 767. Vergilius nimittää Arrunsia kehnoksi sen vuoksi, koska tämä ei uskaltanut ryhtyä julkisesti Kamillan kera taistelemaan, vaan vainos, Kamillaa salamyhkään kuni salapurija koira (vert. 809-813).

V. 913. "Länteiseen mereen" = länteiseen Atlantin valtamereen.

KAHDESTOISTA LAULU.

Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.

Ainehisto.

Turnus ilmottaa alakuloiselle Latinolle ja hänen perheelleen aikeensa ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä Latinus ja Amata kokevat häntä luovuttaa (1-80). — Tästä tiedon Aeneaalle lähetettyään, katsastaa Turnus hepojaan ja aseitaan. — Aeneas suostuu Turnuksen tarjoukseen (81-112). — Liitto taistelun ehdoista ja seurauksista tehdään ja uhrilla vahvistetaan, mutta se rikkoutuu kohta Junon yllyttämän Turnon sisaren Juturna nymfin juonien kautta (113-265). — Sen vuoksi syntyneessä tappelun tuoksinassa, missä moni menettää henkensä, tulee Aeneaski haavoitetuksi ja täytyy vetäytyä syrjään (266-323). — Turnus kaataa paljon Troijalaisia sekä tekee voitetuistaan pilkkaa (324-382). — Iapis, Aeneaan lääkäri, saa vihdoin, Venuksen avulla, nuolen haavasta pois (383-429). — Lyhyesti poikaansa kunnollisna ja urhoollisna pysymään kehotettuaan, palaa Aeneas tappeluun ja turhaan Turnoa, jonka Juturna ajurin haahmossa aina vei toisaalle, kahdentaisteluun vaadittuaan, on vähältä taasen tulla haavoitetuksi; sen vuoksi hän närkästyy ja saa hirveän tapon aikaan vihollisten joukossa sekä lopuksi lähtee Latinon kaupunkia hätyyttämään (430-592). — Kaupungin hätä; Amata, Latinon puoliso, tästä päättäen Turnon kaatuneen, hirttää itsensä (593-613). — Nähden kaupungin hädän, päättää Turnus ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä Juturna ei häntä enään saanut luopumaan (614-696). — Turnus, joka taistelun kiireissään oli siepannut oman miekkansa asemesta ajurinsa miekan, joutuu sen mentyä poikki aseettomaksi, täytyy paeta ja paetessaan pyytää kansalaisiltaan toista miekkaa; Aeneas, polvihaavastaan hitaana, ajaa häntä takaa ja uhkaa tappaa sen, joka Turnolle miekan antaisi. — Aeneaan Faunon puuhun tarttunutta peistä pois pyytäessä, antaa Juturna veljellensä miekan, jolloin Venuskin irroittaa Aeneaan peitsen puusta (697-790). — Juppiterin kehotuksesta luopuu Juno vihastaan Troijalaisia vastaan sillä ehdolla, ettei Troja-nimistä kaupunkia enään perustettaisi ja että Teukrot muuttuisivat kieleltään latinalaisiksi (791-842). — Juppiterin lähettämän hirviölinnun peljättämänä täytyy Juturnan luopua veljeänsä auttamasta (843-886). — Turnus, liian suuren kiven viskattuaan, ei jaksanutkaan saada sitä Aeneakseen sattumaan ja tulee Aeneaan peitsen kautta haavoitetuksi, kaatuu maahan ja pyytää Aeneasta hänen henkeänsä säästämään; Aeneas alkaa tuntea sääliä kaatunutta vihollistaan kohti, mutta huomaa, Turnon kovaksi onneksi, tään olalla Pallaan hankkilusvyön ja tästä kiivastuen pistää Turnon kuoliaaksi (887-952).

Onnettoman sodan kautta kun huomaa Turnus Latinoin mielen lannistuneen ja hänt' täyttämähän lupaustaan ilmesti vaadittavan, hän raivoopi levotonna, kiihtyen mielessään. Kuten puunialais-ketomailla, rintaan metsästäjäin kädest' aimon saatua haavan, 5 leijona taisteluhun varustaupi ja telmien vatkaa niskalla harjaa tuuheata' sekä pyytäjän keihään pirstoo tarttunehen pelotoinn', äräten verisuisna; näin juur kiihtynehen Turnon raju luontokin yltyy. Sitten näin nimeää kuninkaalle ja närkäsnä alkaa: 10 "En enähän minä estele eik' arat Dardanot syytä taannuttamaan sanojaan saa eik' valaliittonsa kieltää. Käyn käsin. Laitappas, isä, uhraten laillinen liitto! Tai tuon aasialaisen Dardanon karkurin paiskaan Tuonelahan kädelläin (sen nähköhöt veltot Latinot), 15 kaikkien erhetyksen kun yksin ma kalvalla torjun; tai maan voittakohon ja Lavinia puolisons' olkoon!" Tyynenä mieleltään nyt vastaa hälle Latinus: "Oi jalo miehuinen, jota kiivaammin sua uljuus yllyttää, mun velvollisuutena senp' enemmin on 20 neuvoa, senp' enemmin varottain koko vaarasi näyttää! Sull' isän Daunon valtiot on, useat ovat linnat vallottamanne; en kultaa enk' toveruutta ma kiellä; neitoja muitakin on Latiossa ja Laurento-maassa, jotk' ovat yht' etevät suvultaan. Suo vilppiä paitsi 25 katkeran totuuden julistaan' ja se mielehes kätke! Entisist' yljistä kellenkään mua lapseni kihlast' ennustain jumalat sekä ihmiset kielsivät kaikki. Vaan sukulaisuus kuin sinun lempiminen minut saatti, puolison myös valitus kaikk' estehet poistamahan pois, 30 kun kävin kiellettyyn sotahan lupaukseni rikkoin. Minlainen kova onni, mi tuomio tuost' mua, Turnus, vainovi, näet sinäkin, — mitä vaivoja mie enin kärsin. Tuskinpa linnassakaan kaks kertaa lyötynä aivan Italian pelastimme me toivon, — on vertamme lämmin 35 viel' Tiberin joki, kentätkin isot valkosna luista. Miks usehin epäröin? Mikä raivo mun mieleni muuttaa? Heitä jos Turnon kuoltua tahdon liittohon voittaa, — miks en säilyessään pikemmin lopettais kahakoita? Minkäpä heimommekin, Rutulot, mitä kertosi muukin 40 Italia, sinut jos nyt sallisin syöksyä surmaan, — Onni min estäköhön! —, kun lastani puolisoks pyydät? Muistappas sodan vaihettelusta ja armahda vanhaa taattoas, jonk' olet nyt suremaan kotihin etähälle jättänyt Ardeahan!" — Pakinast' ei raivosa Turnus 45 huolinut, mut enemmin vain lohdusta yltyen kiihtyi. Kohta kun harmiltaan hän lausua voi, täten alkaa: "Murhees, puolestain, parahin, jota kannat, ma pyydän, heittäös, kunnian kun etehen mun kuollani sallit! Emme mekään tehotont', isä, keihoa emmekä peistä 50 visko ja juoksemahan veren saa myös meidänki isku. Kauas haltiatar emons poistuva on, joka multa karkoavan lymyttäis sekä kätkisi pilvien peittoon!" Vaan pelästyin kuninkaatar uudesta tappelun laista itki ja intoista vävyään est', uhkaten kuolla: 55 "Turnus, kyynelten sua kautta, jos arvo Amatan mieltäsi koskevi yhtään, sie minun ainoa toivo, vanhuutein kivun hoiva, Latinon arvo ja valta luona min on, johon myös koko huoneemme nojauntuu, — yhtä ma pyydän: luopuos taistosta Teukroja vastaan! 60 Kohtalot millaiset sua kohtaavat tapellessas, Turnus, ne kohtaavat muakin. Heti tään elon kurjan heitän enk' Aeneast' vävyn' nähdä ma vankina tahdo." Nää emon pyynnöt Lavinia kuuli ja kyynelillänsä poskia kostuttaa ihanoit': äkistäänp' punerrusta 65 kuumana nousi ja kasvojen hehkuvien yli lensi: niinkuin Indian norsunluuta kun jos joku tahtoo purppurin kaunistaa, kuni valkein liljojen kesken hehkuvat ruusut; sen väriset oli neitosen kasvot. Rakkaus vaivaa tuota, kun neitohon katsehens luopi; 70 kiivammin sotahan halajaa ja Amatalle lausuu: "Ällös kyynelilläs, anon, taikkapa uumoen moista sie mua saata, kun sodan yrmeän taistohon lähden, oi emo; eip' olekkaan minun vallassa kuoloan' estää! Viestini airut vie, Idmon, Frygien tyrannille, 75 s'ehk'ei mielehens oiskaan: juur kun huomenna Koitar rattahineen rusevin' ajaen alottaa rusotella, s'ett' ei Teukroja veis Rutuloin etehen! Sotilakko Teukroill' kuin Rutuloill' olev' on! Sodan taistomme päättää. Kentällä päätettäköön, omakseen ken Lavinian saapi!" 80 Kun oli nää sanonut, hän äkkiä läks asuntoonsa, oivia vaadittuaan hepojaan etehens, ihannellen katsovi, jotka Pilumnolle lahjaks soi Orithyia; valkeudellaan nää lumen, juoksulla tuulenki voitti. Seisovat ympärillään vireät ajurit, taputellen 85 rintoa kämmenillään sekä kammaten jouhista harjaa. Sitte hän kullasta kuin valinvaskesta valkeast' tönkän pantsarin viskaisee olilleen sekä luoksensa ottaa miekan ja kilven ja myös punatöyhtöisen kypäränki: miekan, min Daunollen isäll' olj tulenvaltias herra 90 tehnyt ja kiillottanut helokkaaks stygilaisella veellä. Voimakkaast' ison keihään tempavi sitte, mi pantu keskelle huonettaan oli aimoa patsasta vastaan. Aktorin Aurunkon tärisyttävi saalista norjaa näin nimeten: "Hei sie, mik' et kutsumustan' ole koskaan 95 kieltänyt, keiho, jo aika nyt sai; sua, kuulusin Aktor, kantavi tää Turnon käsi; suo frygilais retusmiehen ruumihin kaataa, pantsarin suo musertaa simareiksi nyrkillä voimakkaalla ja tuhkassa tahrata myrrhaa tiukkuvat hiuksens, mitk' kiharoinunna on väri rauta!" 100 Näin kun raivoelee, hänen kasvoillaan säkenöitsee kuumana kiivautensa ja silmänsä säihkyvät tulta: aivan kuin möräjää käetessänsä taistohon härkä hirmuisna, kuni tuimasti kiukuten sarvinehen tuo teikkovi puun tyvehen sekä ilmaa puskien peihtoo, 105 näin sotahan varustautuen hiekkaisell' arinalla. Sillävälin emons' suomiss' Aeneas asehissa julmana valmistau sotahan sekä ihdasta kiihtyy, ett' sodan suostumuksen mukahan vois taistellen päättää. Hän toverein, apeanki Julon poistavi huolen, 110 kertoen sallimastaan sekä viedä Latinolle käskee vastaus tarkalleen urojaan sekä ehtonsa määrää. Juuri kun kirkastamaan valollaan rupes huominen päivä vuorten huippuja, auringon hevot kun ulapalta nousivat, maailmaan ihanaa valoaan sirotellen, 115 kenttää oit' otelmaan ison linnan muurien luona mittaillen Rutuloin sekä Teukrojen valmisti miehet, liesiä keskellen sekä yhteisill' jumaloille turpehest' alttarit. Muut sekä vettä ett' tultakin toivat, vyötetyt vyöllä ja myös ohimoillansa seppeltä kantain. 120 Astuu ausonilaisväki ynnä sen keihäsät parvet porttien täydeltä tunkeuvat. Erilais asehissaan rientävi Teukrojen kuin Tyrrhenain nyt koko joukko; rautaan niin puetut kuin jos sotahan kova taisto heitäkin vaatis. Myös tuhanten kesk' kohdalla itse 125 päämiehet, helottain purppurasta ja kullasta, kiitää, heimosta Assarakon Mnestheus ja urho Asilas, Messapokin hepojen masennuttaja, poika Neptunon. Merkin saatua kun joka mies heti paikkahans' astui, keihoja maahan kiinnittävät, asettaaksensa kilvet. 130 Katselemaan emot lähtenehet, asuton väki ynnä heikot vanhukset toriloill', asuntoin katoksille kiipeävät; muut seisovat aimojen porttien luona. Junopa vuorelta nyt, jota Albanoks nimitellään — vaan nimetön oli silloin, arvoa, mainetta vailla —, 135 huipulta katsellen tähystää toramaata ja kumpaa parvea Laurentoin, Teukron ja Latinonki linnaa. Haltiatar heti näin, Turnon sisaren' lateleepi, naisjumalalle, mi järvet ja koskekkaat joet katsoo (Juppiter, auterien kuningas iso, hälle sen arvon 140 antoi, siitä ett' uhrasi tää häll' impeytensä): "Oi jokien sulo nymfa ja mielellemme sä rakkain, tiedäthän että mä sull' Lation vain naisista niistä, jotk' ison Juppiterin ovat, harmiksein, kohounneet vuoteellen, majan oon luvannunna Olympossa antaa! 145 Sull' osotan surus syyn, mua ett'et syyttäs, Juturna. Mink' vai Sallima soi sekä Onnettaret kunis salli, suosinut maata ma oon Lation, kotias sekä Turnoo. Miehuisen sotahan näen käyvän onnea paitsi, näen häll' Onnettarein kovan päivän ja turmasan vallan 150 saavan. En tuot' otelmaa enk' liittoa katsoa saata. Veljes eestä sa, jos johonkin kykenet tehokkaasen, lähde; sen voit nyt! Ehkäpä kääntyis kurjien onni." Tuskin nää nimes, kun hyräht itkemähän jo Juturna, kolmasti, neljästikin kädellään sulorintahans lyöden: 155 "Ei ole parkuhun aikaa", virkki Saturnia Juno, "joudu ja veljes, jos jotenkin voit, kuolemast' auta; tai sota kiihoita sekä laittama liittonsa särje! Puolestas minä vastaan." Näin kehotettua jätti horjuvan taistelemaan sydämens' surun katkeran kanssa. 160 Sillävälin kuninkaat sekä aimosan kookas Latinus, neljäkäs-vaunuissaan samoaa, ohimoillansa kantain, kruunua kultaista', sädetten tusinasta mi kiilsi es'isän lailla Apollon; valkoisne parineen kiis Turnuskin, kädellään täristäin kaht' astalarautaa. 165 Myös isä Aeneas, Rooman suvun alku, nyt kiiltäin kilveltä tahdikkaalta ja taivahisilt' asehiltaan, Askanius mukanaan, — Rooman ison kasvava toivo, lähtevät leiristään; jopa valkeaviittanen pappi porsaan harjaksisen sekä nuorekkaan karitsankin 170 toi sekä valmisti leimuuvill' alttareill' elukoita. Nää päin aurinkoon kohovaisehen kasvonsa kääntäin suolatut jauhonsa uhriksi tuovat ja raavasten otsaan miekalla merkitsevät, valaen pikareist' alttareille. Säilänsä Aeneas jalo paljastaen anel näitä: 175 "Aurinko vierasna miesnä ja tää anovalle nyt olkoon Maa, min vuoksi ma voin niin suuria vaivoja kestää, myös Isä kaiken voipa ja sieki, Saturnia-rouva, ollos haltiatar avuljaamp', anon; mainio Marskin sie, joka taivuttelet, isä, taistoja tahtosi jälkeen, 180 lähteitä, suvannoit' anon, teit' ylä-ilmojen tenhon voimia, myös merenkin yli tumman joilla on valta! Voitto jos kääntyis ehk' Ausonien Turnuksen puoleen, lähteminen on voitettuin sitt' Evandrusen linnaan, pois eroten ketomailt' eik' koskaan taistohon enään 185 Teukrot ryhtyä saa eik' vainota seutuja näitä. Vaan jos seurais Onni nyt meidän taisteluamme, kuin pikemmin minä suon, — jumalat halun' jälkehen tehkööt! — en edes Teukroillen Italoit' alamaisiksi vaadi, en hae valtaani; lait yhteiset ijäks kaikeks 190 liittohon yhdistäkööt molemmat vapavaltaset kansat! Juhlista säädän mie, mut taistosta appi Latinus; appeni korkeinna komentaa, mull' laittavat Teukrot linnan, mut nimen kaupungille Lavinia antaa." Näin ens Aeneas; täten jatkoi sitte Latinus, 195 katsoen taivaallen, käden nostaen tähtien puoleen: "Vannon, Aeneas, myös Maan, Meren, Tähtien kautta, kaksois-lasten Latonan kautta, kaks-otsikko Janon, Tuonen valtiasten väen kautta ja hirveän huoneen, näit' Isä kuulkohon myös, salahmoine mi liittoja vihkii; 200 kosken alttarihin, tulen vannoen tenhojen kautta: älköhön rauhaa tuot' Italoilt' eik' liittoa koskaan vietäkö, vaikk' kävis kuink' asiat; kenenkään mua voim' ei luovuta täst'; ei vaikkapa maan upottais meri pohjaans paisuen tulvallaan sekä taivaan Tuonehen paiskais: 205 kuin vakavast' tää, (— sill' oli valtikkaa pitämässä —), valtikka ei veso lehtiä eikä se varjoa koskaan, kerta kun metsästä pois on nyhdetty juurinehen se irt' emämaasta ja lehtens ja oksansa katkasi kirves: muinoin puu, mut nyt sepän käet vasetuin koristeineen 210 sen somist, kannettavaks Italoin isillen takoessaan!" Näinepä lausehineen nuo keskenähän teki liiton, päällikköin näkyvissä ja sittepä uhraten lailleen tappavat raavaita tulehen sekä kiskovat näiltä pois sisälmykset ja täysillä maljoin täyttävät pöydät. 215 Vaan epäsuhtaiseks jopa taistelu tuo Rutuloille näyttääpi, levotuuski jo valtaa kansassa mielet sen enemmin, jota selvemmin näkevät erotuksen. Verkalla astelullaan sitä eistävi Turnus, kun astui nöyränä alttarin luo anomaan, alas silmänsä luoden, 220 poskin riuahtunein sekä nuorella muodolla kalpeus. Kohta kun tään jupinan enenneen näki sisko Juturna, kun näki muuttunehiksi jo kansan vaihtuvat mielet, joukkojen keskehen muututtuaan näöltään Kamertaksi, — jonkapa es'isien iso sarja ja taattojen kunto 225 sai nimen kuuluks ja jok' asehiss' oli ankara aivan —, joukkojen keskehen saa, asiain hyvin tietäen laidan, juorua kylvämähän monenlaista ja lausuvi näitä: "Ettenkös häpeä, Rutulot, yht' eestänne kaikkein laittaess' ottelemaan? Saman vertaiset luvultamme, 230 voimilta emmekö oo? Tuoss' kaikk' on Evandron ja Teukroin hirveä joukko ja tuossa Etruskit Turnolle tuimat! Tuskin miehens' saa, meist' ottelis jos joka toinen! Nousevi arvollaan jumalain luo kyllä hän, joiden alttarill' uhrautuu sekä kansan suuss' yhä elää, 235 mep' isänmaan kadotamme, on kärtsiä herroja meidän kuuleminen, jos nurmella huoleti loikuelemme!" Näistäpä lauseistaan jopa syttyi nuorien mieli syttymistään sekä joukkoihin leviääpi jo nurku. Muuttui Laurentolaiset jo tästä, jo myöski Latinot. 240 Jotka olj itselleen ikävöinehet taistelun hoivaa onnena, tahtovat nyt kahakkaa, olemattomaks suoden liittoa, surkuellen Turnon tukalaa olokohtaa. Liittipä tuohon Juturna nyt viel' enemmin, — ylähältä merkin antaess', oivempaa jota ollunna muut' ei 245 mieliä häiritsemään Italoin sekä kummalla petti. Sillä kun Juppiterin kotk' kellertäväinen nyt aamun ruskossa lennellen vesilintuja vainos ja lintuin parvea pauhuisaa, äkistään vilahtain sepä vuon luo, joutsenen kaunoisen, tyly, käyrihin kynsihins' sieppas. 250 Rohkeammiks Italot tulivat, kun lintujen parvi kääntyi riekuillen paostaan, — ylen ihme olj nähdä! — siivillä taivaan kun pimittäin, vihollista he vainoo, yhtyen ilmojen kautt'; ylivoima kun voitti sen myöskin kuormastaan väsyen, eräns hellitti kynsistä kotka 255 virtahan laskeimaan sekä häipyi ilmahan itse. Huutaen tervehtivät Rutulot tätä merkkiä silloin, hankkeutuin sotahan; nyt ensin Tolumnius velho lausuvi: "Tuoss' olj, jot' usehin anonut olen hartaast! Merkin tään jumalain hyväksyin käsitän; heti käykäät 260 miekkahan johtoni all', oi kurjat, joit' tyly vieras taistolla kauhistaa kuni arkoja lintuja, teidän rannoillen asustuin väkisin! Merellenpä hän kohta haihtuva on paeten. Yks'mielisnä käykäte yhteen puollustamaan kuningastanne, jonk' ovat vienehet teiltä!" 265 Virkki ja rynnähtäen vihamiehiä vastahan paiskas peitsen; jo viuhahtain väkäpuu lens ilmoa tarkkaan halkoen. Nousipa tuost' heti ankara huuto ja kaikki katsojat hämmähtivät sekä taisteluhun povet kiihtyi. Keihään kiidelless' osui yhdeksän ihaninta 270 veljestä seisomahan sitä kohti ja jotk' oli kaikki kantanut Arkadian Gylippon hyvä puoliso yksin; näistäpä yhden vyölle, miss' ommeltu vyö kohen vatsaa hierovi, missä sen päät solk yhtenen kiinnitteleepi, veljeksen ihanan näöltään, asehiltansa kauniin, 275 puhkaisee kylk'luut ja sen keltais-hiekkahan kaataa. Veikotpa nyt, väki uljas, ja tappiostaan äkeissään oieti kalpansa paljastavat, osa tarttuvi peitsiin; sitten hyökkäävät rajuten. Heill' laurentojoukko vastahan rientää; täältäpä syöksähti taas kuni laine 280 Teukrot, Agyllinat sekä Arkadien monet joukot. Yksi nyt valtaa vain halu kaikkia: tarttua miekkaan. Alttarit ryöstellään; koko taivaalla vasamoiden kiitävi synkeä pilvi ja rautainen sade syöksyy; uhraus-maljatki ryöstetähän. Pakeneepi Latinus 285 vieden karkotetut jumalat sodan pauhusta kanssaan. Vaunuja valjastavat muut tai hypäten hepojensa selkähän karkaavat sekä seisovat paljahin miekoin. Aulestesta Messapus, Tyrrhenein kuningasta, joll' oli kruununsa pääss', ylen toivoen sotkea liitto, 290 säikäyttää hevollaan karahuttaen: tuo peräyntyin kaatuu alttarihin takanaan olevaan, katalainen, syösten raivolle ynn' olilleen. Vasamoin' tuli joutuun Messapus sekä löi anovaisehen pölkkyhikkäällä peitsellä korkeelta oriltaan jykevästi ja lausui: 295 "Kyllänsä sai; tää on jumalillen suotusamp' uhri!" Ryntäävät Italot sekä ryöstävät lämpysän ruumiin. Alttarilt' kärventyneen kekäleen edestään Korynaeus tempaisee sekä lyömähän kiirehtiväisen Ebuson läimähyttää näköhön täll'. Leimaht tuon iso parta, 300 antaen kärventyessänsä katkun. Vainotenp' itse äimistyneen vihamiehen tukkahan käi vasemmallaan, polvella ponnistaen sitt' tään alas lyykisti hän ja julmalla miekalla syöks povehen. Podalirius Alsoo paimenta, kun sotarinnan eess' ohi peitsien kiisi, 305 vainoten ahdistaa, sapelin vetästen: sepä kääntyin kirveensä olan taa kohottain, tämän otsan ja leuan halkas ja pärskyttel verellään avaralt' tamineita. Silmätpä tään syvä rauha ja rautainen uni painaa, kun ijankaikkisehen suletaan näkimensä jo yöhön. 310 Vaan vaka Aeneas käsiään ojentain asetonna, paljahin päin nyt näin omiaan koki hillitä huutain: "Minnekäs syöksytten? Mist' tuo närä äkkiä nousi? Hillitkäät vihojanne! Jo liitto on tehty ja kaikki määrätyt lait; mull' on vain oikeus taistohon käydä; 315 sallikahat mun ja poistote pelko! Ma vahvalla käellä liittoni täytän; uhrit nää mull' on Turnuksen velkaa!" Näitäpä lausuessaan sanojaan parahillansa juuri, oikeni, kas, urohon nyt siuhuen siivekäs nuoli, — tietämätöntä, sen syöks kenen käs tahi toiko sen tuuli 320 kunnian moisen ken Rutuloill', jumalatk' eli onni, toimitti? — Vaijennut on kuuluisan teon maine eikäpä haavast' Aeneaan kenkään kehununna. Turnus kun Aeneaan väen keskestä poistuvan huomaa, johtajat hämmästyneiks, äkinnäisestä toivosta kiihtyy: 325 vaadittuaan hepojaan, asehensa, hän uljahast vaunuun kiirehtii hypäten, käsihin sitt' ohjakset tempaa. Kiidellen urosten monet laittavi ruumihit Tuoneen; murskaa vaivaisiks useoit' tahi vaunulla sotkee joukkoja tai vasamoin otetuin pakolaisihin paiskoo. 330 Aivan kuin joen jääkkään Ebron luona kun kiitäin julmana kilpiä Mars kalisuttaa, kun hepoloitaan raivoja laskee hän sotahan; kuten nuo tasangolla Lännen kuin Etelän sivuaa; töminästäpä jalkain huokaa Thraakian ääri ja ympärillään tylyt Kauhun 335 kasvot ynn' Närät, Vainot kiirehtivät kerallansa: hiest' täten huuruvia hepojaan ajel tappelun pauhuun urhea Turnus, kehnosti pilkkaellen tapetuita vastustajoitaan; pärskyttelee nopeast kaviot nyt hurmetten lätäköitä ja sotkevat hiekkahan verta. 340 Vaan jopa surmasi hän Sthenelon, Thamyrin sekä Folon, yhtyen näihin, — mut tuon etähältä, ja kaksoset kaukaa Imbrasidat, Glaukon ja Laden, joit' Imbrasus itse kasvattanut Lykiass' oli, nää varustain samall' lailla taistelemaan tahi myös hevollaan vihureist' ohi rientään. 345 Muu'alla päin samos Eumedes sotahan parahillaan, Dolonin muinaisen sukulainen, taistossa oiva, ukkoa muistuttain nimeltään, isäjään ripeyltään, tuota mi tiedustamaan Danaoin varustuksia läksi, tohti mi palkaksensa Akhilleen vaunuja pyytää; 350 toisenpa palkan soi häll' uskaltamastansa Tydeen poik' eik' hän enähän halunnut Akhilleen hepoloita. Kun vaan tuon avokentällä kaukaa huomasi Turnus, pitkän matkan pääst' osaten hänehen vasamallaan, valjakon seisahuttaa sekä vaunuistaan alas hyppää, 355 kaatunehen puol'kuollehen saavuttaa sekä pannen jalkansa kaulalle tään, tikarin anastaapi hän käestä, välkkyvän sen sitt' töytäten kaulahan näin nimes hälle: "Siin' ovat peltosi nuo, joit' Teukro sa taistellen pyysit; mittaa Hesperiaa syleten; sen palkanpa saa, jotk' 360 uskaltavat muhun ryhtyä; näin rakennelkohot linnaa!" Näiden seurahan peitsensä paiskaten Asbuten laittaa, Khloreön, Sybarin ja Daretan, Tersilokhonkin, seljältä hurjistuneen hevosen pudonneenki Thymeten. Aivankuin Edonista kun vonkuen pohjonen tuuli 365 kiitääpi merellen sekä aaltoja rantahan vyörtää; minnekkä törmääkin vihurit, siin' haihtuvat pilvet: näinp' edest' Turnonkin, mihin kääntyi vain, väki väistyi, näin pois rimtama siirtyi; milloin kiidätti vauhti, milloin kääntyessään sai liehumahan kova tuuli 370 töyhtönsä. Kärsinyt ei Fegeus kopeaa ajoansa: vaan pysähtyin ratasten etehen hän oikeallansa ohjista kääns nopeain hepojen pois vaahtosat turvat. Längiss' se kun vedetään sekä riippuvi, tään avopaikkaan tunkeutuu iso keihäs ja, kakskerran sotapaidan 375 puhkoen, haavalla raamaisee keveäst' tämän pintaa. Kuitenki kilpensä kääntäen, käänsihe hän vihamiestä vasten ja puukkonsa paljastain pelastustahan etsi: pyörä ja akseli mut hänet ruhtoi vauhdilla maahan pitkälleen ja nyt jouduttuaan hänen luoksensa Turnus, 380 sen kypärän alapään sekä haarniskan yläreunan keskeltä hakkaa pään sekä ruumiin hiekalle heittää. Voittosa Turnus näin kun surmaapi ketoloilla, silloin Aenean, Mnestheus ja vankka Akhates kuin myös Askanius vie hurmeisna varustuksiin, 385 vuorottain tukien hänen käyntiä pitkine sauvoin. Harmittelee sekä koettaa keihoa pirstounutta kiskoa irti ja min pikemmin avun tuomahan vaatii, laajalti leikkosivat ett' haavan ja pystyntäpaikan silposivat kokonaan, ett' taas palata sotahan sais. 390 Vaan jopa eht, enimmän jota Febus suosi, Iapis, Iason poika, joll' olj erittäin hän suosiollisna; tällepä taitojans lahjaks soi ilon suopa Apollo, laulun, ennustuksen ja myöskin ampumataidon. Ett' tää sairastuneen isän vois elonlankoa jatkaa, 395 kasvien tenhon ja lääkärityön siks tuntea tahtoi, ennemmin harjoittaen vain nöyränä tyynekäst' tointaan. Katkerast' ärjähtäen nojauntuu suurehen peitseen Aeneas, ison kumppanusten sekä itkevän Julon keskessä, kyynelillen välitöinnä. Tääpä nyt ukko 400 paeonilais-tapahan puetett' taa käättyne vaattein, paljoa taitosineen koettaa käsineen sekä Febon tenhosill' yrtillä turhaan; turhaan nirkkoja koettaa irroittaa, yhä vain oli kiinn' oakas terärauta. Keinoa ei mitäkään suo Onn', eik' taatto Apollo 405 auta ja hirmuinen melu kasvamistaan yhä kasvaa, kentällä kun lähestyy yhä vaara. Jo taivahan peittää tuhka, jo ratsastajat tulevat sekä tihjästi leirin keskehen tuiskuupi vasamoita. Nous ylä-ilmaan kumppanusten sotivain sekä kaatuvien suruhuudot. 410 Säälien nyt Venus äit' pojan tautia ansiotonta kreetalais-Idan haki paltehelt' Diktamno-yrtin, mill' oli höytyvät lehdet ja kukkaset min puneroivat röyhyss'; ei mäkivuohille tuntematon tämä ookkaan ruoho, kun tarttumahan nuol lentävä selkähän sattuu. 415 Tään Venus, verhottuaan koko muotonsa synkkähän pilveen, nouti ja lääkettä kaadettais somahan pikariin sen viskaisee, salahan parantain; sekottaa väekkäitä nesteit' ambrosian sekä tuoksuavaa panakeaa. Tälläpä rohdolla haavaa hautovi vanha Iapis 420 tietämättään, kun äkkiähän koko ruumihin tuska poistui, haavan pohjassa kun tyrehtyi veren vuoto. Kättä jo seuraellen vähintään hakaroimatta nuoli läksi ja uudestaan hänehen palas entiset voimat. "Tänn' asehet nopeaan urollen! Mitä seisot?" Iapis 425 huutaa, mieliä ens kehottain vihamiehiä vastaan. "Ei tämä ihmisten avull' eikäpä taitoni työllä tullut, et, Aeneas, sinä säilynyt kätteni kautta; suurempi haltia autti ja suurihin sääst sua töihin!" Tappeluhun haluten tää pohkensa säärysti kultaan 430 kumminki puolin ja, vitkailuu vihaten, haki peitsen. Kilpi kun toimitettiin käsilleen sekä pantsari selkään, Askanioo seväten halajaa käsillään hetahasti, sitten, suudeltuaan keveäst, kypärän läpi lausuu: "Kuntoa sie minust' oppios, poika, ja toimellisuutta; 435 muist' opi onnea! Nyt sua mun käsi taistossa vielä puollustaa sekä auttavi kunniahan erityiseen. Laittaos sie, kun vaurastut ijältäs isommaksi, että sun kiihottais sydäntäs omies esimerkkii noudattamaan isä Aeneas sekä myös eno Hektor!" 440 Nää sanat lausuttuaan jalonmoisna hän portista läksi, aimoa keihoa sylkyttäen; kera suurien joukkoin Antheus, Mnestheus hyökkäävät sekä jättäen leirin tulvailee koko joukko. Jo peittyy pilvehen synkkään kenttä ja maa tutajaa jaloksiss' sotaväen töminästä. 445 Vallilta vastaiselt' tulevan näki näiden jo Turnus, Ausonitkin näkivät, min vuoksipa hyytävä pelko luitansa karmi. Mut ennen muita Juturna Latinot kuuli ja äänestä tuns sekä säikähtyen pojes läksi. Kiitäen tuo mukanaan vie kentälle hirveän joukon: 450 aivan kuin maan luo rajusään puhetessakin tuuli kiitävi kautt' ulapan: oi, aavistavat sitä kaukaa kalkien maalaisten sydämet; sepä tuo hävitystä puille ja viljelysten lakomista ja laajalti kaataa kaikk', edelt' päin vihurit ulisten kun lentävät rantaan: 455 näinpä nyt Teukrojenkin päämies vihamiehiä vastaan joukkoja johtaa; tihjöihin rivihin joka mies käy. Ensinnä kalvalla löi urokkaan Thymbraeus Osirin, Arkhetion Mnestheus ja Epulon surmas Akhates, Ufensin Gyas; kaatui myöski Tolumnius pappi, 460 tuo, joka paiskasi ens vasaman vihamiehiä vastaan. Nousevi taivaallen iso huuto ja vuorohons kääntyi karkuhun päin Rutulot tomukkaina kenttiä pitkin. Hän pakohon samonneit' ei kehtaa kuolohon kaataa, eik' lähellen osuneit' eik' linkoavaisia peistä 465 vainoa; Turnoa vain hän tihjässä synkeydessä etsivi katsellen sekä vain tätä vaativi taistoon. Tästäpä peljästyin sydämessähän impi Juturna Turnuksen ajurin, parahill' ajaessa, Metiskon puotti ja vaunuista' pojes vierähtäneen etäs jätti. 470 Its' sijahan asettuu, käsihins' anast liehuvat ohjat, ruumihill', äänell' ynn' asehilla Metiskoa matkein. Kuin sinipääskyinen, kun se lentäen rikkahan herran kautt' isojen suhahtaa hovien, yleväink' etehistöin, kärpäsist' einettään hakien loruvaan pesähänsä, 475 tyhjän pylvähistön läpi milloin, taikkapa lammen pinnan luo vilahtain: vihamiehien kesken Juturna näin samoten uvehin joka paikkahan ehtien kiitää; siellä ja täällä hän näyttävi veljeä riemuavaa vain eik' käsikähmähän yhtyä suo, yhä väistyen kauas. 480 Kiertäen Aeneas samoaa hänehen osuakseen; urhoa vaaniessaan hajotettujen joukkojen kautt' hän huutaen kutsuu. Milloin vain näki hän vihamiehen, ehdittää koki tuot' uvetten nopeain samonnalla: oitispa vaunujahan nyt käänsi Juturnakin poispäin. 485 Minkäpäs saattoi hän? Monenlaisessa harmissa turhaan kuohuvi, mieltä kun vaivaavat erisriitaset huolet. Messapus tähän, kun kädessään osui kantamahan kaht' norjaa, lentämähän keveää, teräskärkistä peistä, tarkkahan tähtäillen näist' yhden paiskasi lentoon. 490 Vältti sen Aeneas alaspäin kumartuin sekä taasen laittihe taistelemaan; vain töyhtönsä nuppuhun koski peitsi ja löi hajalleen laeltaan hänen töyhtönsä tupsun. Väijymysten pakotuksesta kiihtyi harminsa aivan, kun poispäin hepojen näki taasen vaunuja vievän, 495 Juppiterill' osotettua loukatun alttari-liiton hän jopa syöksähtää väkehen sekä julmana aikaan, Mars'in autelless', erotuksetta hirveän surman saapi ja irroittaa vihan ohjakset kokonansa. Ken Runotar kamalat tapaukset ne kertovi mulle, 500 murhat, johtajien telotukset, jotka nyt vuoroon kentällä Turnus aikahan saa sekä vuorohon Troijan sankari? Näink' metelöiden kansojen yhtyä täytyi, Juppiter, joiden olj ikirauhassa määränä elää? Aeneas Rutulon Sukron — tää taistelu vasta 505

— 330 —

Teukrojen hyökkäyksen pysähdytti — jo vitkastamatta kylkehen haavottaa sekä, jost' on kiirehin kuolo, kalpansa töytäisee verisen läpi tään povisuojan. Turnus taas pudonneen Amykon sekä veljen Dioren, yhdyttyään jalan näihin, — sen saapuvan nuolella kaukaa, 510 — tään tikarillansa löi; molempain päät, pantua poikki, vaunuilleen asettaa, mukanaan verissänsä ne vieden. Tuopa Talon, Tanain sekä urhon Cethegonki tappaa, kolmet kerrallaan, sekä myös polosenki Onyten, Ekhionin pojan, vaan emoltaan Peridljojen heimoo; 515 tää Lyciasta, Apollonin kentiltä, laitetut veljet, nuorenki miehen Meneten, mi halveksi taistoa turhaan, Arkadiast'; täll' olj kalakkaan Lernan joen luona pyydykset sekä olj talo pien' eik' kenstien tuttu portti, mut vuokratullen tilailen hänen taattonsa kylvi. 520 Aivan kuin tuliliekit, joit' on kuivahan metsään, laakeripuun huminoivahan lehtohon laskettu kerran; tai kuni syöksyessään alas vuoriston ylängöiltä koskena pauhaavat kymit, kun merehen nämä kiitää, raivaten itselleen uran; eip' molemmat hitahammin, 525 Turnus ja Aeneas, sotahan samonneet; jopa riehuu rinnassa harmi ja voittamaton sydän määrätä raivoo, nyt jopa haavottamaan koko voimilla käydähän. Tääpä entisist' es'isistään, suvustaank' kopeoivan Murrhanon, josta Latinojen maan kuningasten johtuvi heimo, 530 paadella suin päin aivan ja vauhdillakin kiven aimon syöksi ja maahan kaas. Yli tuon nyt ohjine, aisoin' rattahat vyöryivät; äkistään kavioinensa talloin, herraans' sullovans' ei hevoset äkänneet palasiksi. Rientävän Hyllon, urhoudest' ylen ylvästäväisen, 535 kohtasi tuo ja sen kullattuun ohimoon osas peitsen; keihäs tää kypärän läpi aivoonsa pysähtyypi. Ei sua voimakas käs, urohin Danaoista sa Kretheu, Turnost' auttanut eik' tuenneet jumalansa Kupenkoo, tullessa Aeneaan; povens keihääsen tulevaiseen 540 puuttui eik' polost' auttanutkaan vask'kilpensä suoja. Aeolus, Laurentot näkivät torakentälle sunkin sortuvan ynn' avaralta sun peittävän selkines maata; kuolitpa, jot' ei saattanehet Argivojen parvet kaataa eik' Priamon alusmaankaan lyöjä Akhilles: 545 kuolla sun määränäs täss' oli; Lyrnessoss' kotis suur olj, Idan vuoren luona, mut hautas Laurento-maassa. Kääntyvät taisteluhun sotajoukot ja kaikki Latinot, kaikkipa Teukrotkin, Mnestheus ja tuima Serestus, Messapus hepojen masennuttaja, urho Asilas, 550 Tuscien parvet, Evandronki arkadilais-sotaryhmät; puolestaan urohot koko voiminens' ottelevat nyt. Taistellaan joka paikassa hoivaa paits sekä rauhaa. Tällöin Aeneaall' emo kaunihin johdatti mieleen' pyrkiä kaupunkiin sekä linnan luo väen kääntää 555 joutuhun, säikyttämään äkist ryntäyksellä Latinot. Turnoa etsiessään kun tää väkijoukkojen kautta vei sotarintaa sinne ja tänne, hän kaupungin huomaa säästynehen sodan vitsauksesta ja nauttivan rauhaa syyttä. Häll' oit' ajatus isompaan yrityksehen nousee; 560 johtajat Mnestheon, Sergeston sekä urhon Sereston kutsuen, knmmullen asettuu, johon muu väki Teukroin yhtehen sai eik' tihjänä kilpiä tai vasamoita riisu. Hän seisoen keskellä nyt mäkitöyryltä lausuu: "Tehkäte tahtoni viivyttämättä; nyt Juppiter auttaa; 565 älkäätk' aikehen uutuuden vuoks verkemmin menkö! Kaupungin, sodan syyn, tänäpäivänä vallan Latinon, s'ellei taipua tahdo ja tunnusta tottelevansa, mie hävitän ja sen mahdin suitsevaks raunioks sorran! Täytyisk' ootella mun, kunnes suvatseis otelmaamme 570 suostua Turnus ja taas masennettuna uutehen taistoon ryhtysi? Tuo pää, kumppanukset, sodan julman on pääsyy! Soihtuja tuokaatten heti liekillä liittoa vaatein!" Virkki ja kiivastuin sydämissään kaikk' samall' lailla ryhmihin astuvat, sitten tihjänä joukkona muurein 575 luo tulevat. Hetikoht' tikapuut ja jo liekkikin nähdään. Erkauntuu osa porttien luo sekä vahteja tappaa, peitsiä heittävät muut sekä nuolilla peittävät taivaan. Its' esimmäisenä kättänsä muurien puolehen nostaa Aeneas sekä korkeall' äänell' Latinoa syyttää: 580 vannoo kautt' jumalain väkisin pakotettavans taistoon, kahdesti nyt Italot vihamiehinä rikkonehen jo toisenki liiton. — Nous pelokkaiss' asukkaiss' erimieli täst'. Osa käskee kaupungin avata sekä portit Teukroill'; itsenkin kuninkaan varustuksille vievät; 585 tuovat muut asehensa ja jatkavat puoltoa muurein: aivankuin mehiläisiä kun suletuks kivirotkoon paimen huomaapi ja sen sauhun katkulla täyttää; nää asioist' hädissään vaks'kennoisten sisäpuolla häärivät, kun huristen tuliseen he jo kiihtyvät kiukkuun; 590 palloelee katollen savu musta; nyt kiivahast paaden hyrrätähän sisustass', savutuprun kieriess' ilmaan. Vielä se onnettuus väsyneelle Latinolle sattui, synkeähän suruhun mikä saattoi nyt koko linnan. Kun tulevan kuninkaatar, näet, vihollisten jo huomaa, 595 nousevan muureillen sekä suojille tuiskivan tulta, vaan ei vastustavan Rutuloin näe eikäpä Turnon joukkojen; Turnuksen, polonen, kahakassa jo luuli kaatunehen; surustaan heti joutuen hän sekapäälle, itseäns' syyttää onnettomuuksien syyksi ja pääksi. 600 Paljon, mieletön, lausuttuaan surussaan rajusassa, vaattehens kuollakseen purppuraisen riuhtovi rikki, kuollonsa hirmuisen punoen täst' ortehen paulan. Kun tapaturman tään sai kuulla Latinojen naiset, siitäpä raivostuin raast oiti Lavinia impi 605 keltaiskutrians kuin rusoposkians; sittepä luonaan muu väki; voikuuvat valituksista laajalti suojat. Täst' koko kaupungin läpi kulkee haikea maine. Mielet lannistuvat; revityin takin käypi Latinus, huumaunneen' avion tapaturmast' ja vaarasta linnan; 610 tuhkaa tää sirottain, hajahapsians harmait' tahraa, katkerast itseä syytellen, ett'ei valinnunna Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon. Sillävälin tasangon takareunalla urhea Turnus harvoja harhoavaisia vainoo ain' hitahammin; 615 ain' vähemmimp' uvetten vikevyys on mielehen hälle. Outohin kauhuihin seotun tuon huudonpa hälle korvihins ilma jo toi sekä kauhisti kuuntelevaista linnan huumahtuneen polotus kuin haikea huuto. "Voi mua, kaupungin mikä semmoinen suru valtaa? 620 Tai mikä semmoinen polotus nyt linnasta kuuluu?" Näin nimeää sekä seisahuttaa rajust ohjia kiintäin. Hällepä nyt ajajansa Metiskon muuttunut hahmoon sisko, mi vaunujahan, hepojaan sekä ohjia hoiti, vastaa näin nimeten: "Tätä tietä Teukroja, Turnus, 625 seuratkaamme, miss' ensinnä voittohon tie avauntuu; muitakin on, jotk' puoltaa voi kädellään asunnoita! Hyökkää Aeneas Italoihin ja ahdistelee siell'; tehdäänpäs verisauna nyt Teukroillen mekin vuoroon! Emmehän oo luvultamm' alemmat tai myös kahakoiden 630 voitosta halvemmat!" Tähän Turnus: "Oi sisar, sun ma jo tunsin, kun häiritsit kavalasti äsköisen sopimuksen ja antauduit tähän taistoon; turhaan, haltiatar, petät nyt! Mut Olymposta kenpä sua lähettäin on tahtonut kestämähän nämät vaivat? 635 Vaiko ett' saisit nähdä sa veljesi hirveän kuolon? Sillä min teen tai onni min suo enähän menestyksen? Nä'inhän silmien' eess' mua äänellään nimenneenki Murrhanon, jota mull' ei rakkahamp' ollunna kenkään, hukkuvan urhokkaana ja julmaan vaipuvan haavaans. 640 Kaatui onneton Ufenskin, ett'ei häpeäämme nähdä' sais; Teukrot anast tään asehet sekä ruumiin. Sallisinkos hävittää, — sepä viel' tapaturmia puuttuisi — suojamme? Eik' valeheks Drancen sanat mun käten' näyttäs! Vai paeta'! Vai tää maa Turnon sais paon nähdä! 645 Siihenkö määrään ast' on kurjoa kuolla? Sä, Tuoni, oo minullen hyvä ees, jumalain kun suosio poistui! Sieluni hurskaana sekä tuon vian tietämätönnä luoksenne astuu eik' koskaan isillen häpeäksi." Tuskin nää nimes, kun vihollisten keskite rientää 650 ratsulla vaahtoavalla Saces ajaen, näön jonka nuol oli murskannut sekä Turnoa pyytäen riensi: "Turnus, viimeinen olet turvamme; armahda kansaas! Riehuen Aeneas asehillaan syöstä nyt uhkaa korkeimmat Italoin varustukset ja nää havitella; 655 soihdut jo lentävät huoneillen. Sinuhunpa Latinot silmänsä luovat; häilyypi kuningaski Latinus, ket' vävykseen nimittäis tahi kanssaan liittohon pyytäis. Ystävistäs sull' uskollisin kuninkaatarki itse päivänsä päätti ja poistui pois vihaten elämäänsä. 660 Porttien luona nyt vainen Messapus ja tuima Atinas taistoa kannattavat; näist' seisovat kumminki puolin joukot tihjöinä, kuni raut'oras, veettyne miekoin törröttäen; sie vain avokentällä rattahin häilät!" Hämmästyi useain asiain ajatuksista vallan 665 Turno ja tuijottaen oli hiljaan. Mielessä kuohuu hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne; raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto. Sittenkuin suru lakkas ja mieleensä valo koitti, kiivastuen varustuksille silmänsä leimuavaiset 670 käänsi ja kaupunkia tähyst aimoa rattahiltansa. Vaan, kas, kerrosten välystässä jo liekkien pyörre aaltona taivaallen kohoaa sekä valtavi tornin; hirsistä liitellyist' tään tornin olj tehnyt Latinus, laittanut pyörätkin sekä tehnyt korkeat sillat. 675 "Luoma jo voittaa mun, sisar; lakkaa estelemästä! Lähkäme, minnekä meit' kova Onni ja haltiat kutsuu! Aeneaan kera päätetty on käsin käydä ja kuollen voittoa vaiva; sä et mua näe enähän epäröivän, siskoni; raivota suo, anon, vaan tää raivoni ensin!" 680 Virkki ja vaunuistaan nopeaan tasangolle hän hyppäs, raivaten tien vihollisten peitsien kautta ja siskon huolihins jätti ja kiidellen väen keskustan mursi. Kallion moisena, kun alas vuoren huipulta suistuu tää, kun irrottanut sen on tuuli tai sade rankka 685 huuhtonut tai sen, vuotten vierressä, hellitti vanhuus; kiitävi jyrkäntöön isoll' vauhdilla hirveä louhi, maast' yhä ponnahtain sekä metsät ja karjat ja miehet allansa ruhtoellen: hajotettua parvien Turnus näin samos linnan muurien luo, joss' runsahimmin maa 690 vuodatetust' verest' tiukkus ja keihäit' ilmassa viuhui; merkin annettuaan kädellään, hän huutaen lausuu: "Tauotkaat, Rutulot, ja jo estöte peitset, Latinot! Käyköön kuin hyvähän, se on Onneni; munpa on vainen liiton täyttäminen edestänne ja miekalla päätös!" 695 Keskeltä erkanevat nyt kaikki ja paikkoa suovat. Vaan isä Aeneas, kun Turnon sai nimen kuulla, hylkääpi varustukset ja korkean linnanki sikseen; poistavi esteet kaikki ja jättävi puuhansa kesken, riemusta korskuillen, kovin helskyttäen asettansa: 700 lailla Athon tai kuin on Eryx tahi itse kun pauhaa huiskuvin tammeineen sekä telmäelee lumisella huipullaan kohoten päin ilmoihin Apenninnus. Vaan jopa kilpaillen Rutulot sekä Teukrot ja kaikki katselemaan kävivät Italot, jotk' puolsivat linnaa 705 ylhäistä kuin myös jotk' puskurill' linnoa särki, kaikki he lask' asehens' oliltaan. Imehtiipi Latinus, kuinka nyt maan eri suunnilla syntynehet oli yhteen saanehet aimoisat urohot otellaksensa miekoin. Mut nämät, tyhjäksi kun avauntuupi toratanner, 710 viskattuaan vasamans' etähältä ja kiirehest juosten, ryhtyvät taistelemaan vask'kilpeinsä kumistessa. Allansa huokaa maa, kun tihjöjä iskuja miekoin tuiskuilee; väki ynn' urous täss' yhtenen yhtyy. Niinkuin suuren Silaan ylängöillä taikka Taburnon 715 kun päin pyörähtäen vihamielin syöksyvi kaksi härkää taistelemaan: pelokkaina nyt paimenet väistyy, pelvosta ääneti on koko karja ja tuumivat hiehot, ken salon valtias ois ja ken johtoons sais koko karjan; suurella voimallaan jakelee nuo iskuja vuoroon, 720 sarvin kun puskevat ponnistaen; verivirta jo kaulaa, kylkiä huuhtoo; mylvinästään koko korpikin raikuu: näin troalainen Aeneas sekä Daunian urho kilpine yhtehen sai, näin taivahan täyttävi kalske. Vaakaa kannattaa tasapainossa Juppiter itse, 725 laskettuaan molempain eri kohtalot sille hän katsoo, kenpä nyt tuomittais häviöön, mihin kuolema kääntyis. Hyökkää äkkiähän, koko ruumistaan kohotuttain varpahilleen Turnus sekä kalpoa nostaen iskee. Huudahtavat levotoinna Teukroin ynnä Latinoin 730 rintamat, jalvoilleen kavahtain. Mut petturi miekka murtuvi iskussaan sekä kiivahan pettänyt näin ois, ellei ois paennut. Pakenee Itätuult' nopeammin, kun näki joutavan kahvan ja myös kätens' suojattomiksi. Kiireissään, hoetaan, kun ensin rattahill' astui 735 taistohon lähteäkseen, hänen, unhottaen isän kalvan, miekan temmanneen mukahans' ajurmiehen Metiskon. Sen ajan tuo kest, kun paeten sitä väistivät Teukrot; vaan kun Vulkanon jumalan sopahan tämä sattui ihmisten teko-miekka, se särkyi kuin lasi hapras 740 iskusta; keltais-hiekalla kiiltelevät säpäleet vain. Siis hädissään paeten mihin milloink' juoksevi Turnus, kiidellen epäsääntöisesti nyt ristihin, rastiin. Sillä sen ympäritseen sulk Dardanojen kehä tihjä, sulkevi täält' iso suo, mut muurit korkeat tuolta. 745 Myöskin Aeneas, hitahammaksi polvensa ehkä saattoi nuolen tuottama haava ja juoksuans' esti, arkoa innokkaast perävilkkaa seuraten vainoo: aivan kuin erämies, kun tää joen saartaman kohtaa tai punahöyhenten pelotuksilla teljetyn hirven, 750 juosten vainovi tuota ja koiransa haukkumisilla; vaan tuo väijymysten sekä kammosta korkean rannan kiitäen risteilee tuhat kertaa; virkkupa Umber vainovi suu levällään sekä, saamaisillansa, luullen saanehen, haukkaisee erehtyin vain tyhjeä ilmaa. 755 Tuostakos syntyypi melu; kaikuvat rannat ja lammet ympärillään sekä ryskeestään rytisee koko taivas. Tuo pakojuoksussaan Rutuloita nyt kaikkia soimaa, its' kutakin nimittäin sekä pyytäen taattua miekkaa. Tappaa Aeneas sitä vasten ja surmata uhkaa 760 oiti sen, ken avun sois sekä peljättää pelokkaita, estäväns kaupungist' uhaten; näin ähkyen vainoo. Juosten täyttävät viis kehystää sekä yhtäkin monta risteillen. Sill' ei nyt pyydetty pient' eli halpaa palkkaa, mut Turnon elämästä ja hengest' olj taisto. 765 Katkeralehtinen tässä oliv, pyhä Faunolle, sattui seisomahan, mikä puu merimiehille kuulu olj ennen, jolle he, säilyttyään merivaarasta, lahjansa toivat, Laurentohengillen ripustain tähän lyylityt vaatteet; tään pyhän puun oli kaatanehet erotuksetta Teukrot, 770 että he taistella ois typityhjällä kentällä voineet. Peitsipä Aeneaan oli täällä; sen tänn' oli vauhti tuonunna, kiinnittäen pysyväisesti norjahan runkoon. Ponnistaen kädellään koki temmata Dardanon poika peitsensä pois sekä vainota tällä, kun juosten sit' ei voi 775 saavuttaa. Vaan tuskissansa siks pelvosta Turnus, "Faunus, armahtaos, anon", lausuu; "oi, parahin maa, säilytä peitsi, jos oon pitänyt teit' arvossa aina, joit' ovat loukanneet Teukrot sodallaan tihokkaalla!" Lausui; eik' jumalain apu tyhjähän toivottu ollut. 780 Sillä nyt tempoen kauankin, ei norjasta puusta millään voimallakaan hajottaa voi puun rakoelmaa Aeneas. Kunis uuraast ponnistelee sekä puuhaa, muuttautuin ajurmiehen muotohon taasen Metiskon autti ja veljelleen toi kalvan Daunian nymfi. 785 Nymfille rohkeallen kun tuon Venus sallituks huomas, suuttuen riensi ja puun syväst' aukosta riuhtasi peitsen. Uljastunein' asehilta ja mieleltä vilkastuneina, miekkahan luottaen tää, mut tuo vasamaltansa tuima, seisovat vastakkain he nyt läähöttäen sotatyöstään. 790 Junollen kuningas mut kaiken voipa Olympon lausuvi keltais-pilveltä taistoa katselevalle: "Puoliso, min lopun saa tuo? Tai mitä jäänevi vihdoin? Sankarin Aeneaan sinä tunnet ja tietäväs myönnät, taivaallen luvatuks sekä nousevan tähtihin luomans 795 kautta. Mit' aijot? Tai jää-jänkällä toivossa miss' oot? Haavoittaa jumalaa kuni ihmistä onk' otollista? taikka onk' kalpaa, — sillä min vois sua paitsi Juturna —, Turnolta vietyä tuoda ja voitettua väell' auttaa? Herkeä vihdoinkin sekä pyyntöihimme sä taivu, 800 elköhön semmoinen sua kalvako äänetön harmi elköönkä sulokasvoillas suru nähtäkö synkkä! Loppuhun saavuttiin. Oot maisin kuin merin voinut Teukroja ahdistaa, sodan hirmuisen viritellä, perheen solvaista sekä häiritä häät murehella: 805 muuta en koetella salli!" Olj Juppiter näin puhununna, haltiatar kun Saturnia muodolta nöyränä vastaa: "Kun tämä tahtosi mull' on tiettynä, Juppiter aimo, niin Turnon sekä maat olen murheeksein hylännynnä. Et mua ilmais-istumellain näkis istuvan muuten, 810 siedellen sopivat, sopimattomat, mut tulisesti rintamass' seisoisin, tylyhyn sotahan Troat johtain! Käskin Juturnaa veikkoonsa katalaa, hyväks nähden, auttamahan, suurt' uskaltamaan elons vuoksi ma suostuin mut en taistelemaan, ei joutsin eikäpä peitsin: 815 vannon sen stygilais-puronkin pään rauhattoman kautt', raskaimman valan kautta, mi määrätty on jumaloille! Vaan jopa taivun mie sekä taistelut suuttuen hylkään. Sulta sen vain, mitä ei laki ykskään Kohtalon kiellä, mie Lation anon puolesta, arvonkin omies vuoks: 820 kun nyt onnellisell' aviolla jo laativat rauhan, — olkohon —, kun lakiloita ja liittoja solmitahan jo —, ettei vanhat Latinot tarvitsis nimens muuttaa, etkä sa vaatisi heit' troalaisiksi muuttua koskaan, eikäpä muuttamahan puhettaan tahi vaattehen partta! 825 Sill' Lation nimi, albalais-kuninkaat ijät' olkoot! Kuulusa kunnostaan Rooman ain' olkohon heimo, hukkukohon sekä hukkua suo niminensä jo Troijan!" Näin hymyellen häll' inehmoin sekä asjojen alku: "Juppiterink' sisar vainen ja toinen Saturnuksen lapsi 830 kuohuttelee vihan moisia aaltoja rintansa alla? Kuitenki hillitse taas sinun turhaan alkanut raivos! Myönnän sen, mitä pyydät; alttihist taipuen suostun. Ausonit säilyttää kotikielen kuin tapans' saavat; niinkuin on, nimens' olkohon; yhdistettynä vainen 835 Teukrot tääll' asukoot! Tavat, uhrienkin menot tuohon liitän viel' sekä teen Lation ihan yhdeksi kansaks. Heimo täst' Ausonien verehen sekotettuna nousee, jonka sa näet inehmot, jumalatkin hurskaudellaan voittavan eikäpä suo sull' arvoa muu suku moista!" 840 Tuohonpa suostui Juno ja mieltään helpotti riemu. Sitten taivaalla eroten hän pilven jo jätti. Näiden päätyttyä Isä mielessä miettivi muuta, kuinka Juturnan hän erottais asehista nyt veljen. Kerrotahan olevan kaks kauheeta Rajutarta, 845 jotka on Tuonen Megaeran kanss' Yö hirveän synkkä yhdellä kerralla synnyttänyt sekä kielillä kyiden lahjonnunna ja suonunna noillen kerkeät siivet. Nää ovat Juppiterin, ylen ankaran herransa, suojan alla ja nää levittää kipujaan kipeöill' inehmoille, 850 jos joskus jumalain kuningas kamalan ruton taikka kuoleman laittavi tai sodall' ansainneit' aristaapi linnoja. Näist' nopeaan lähett' taivaan kannelta yhden Juppiter, toimittamaan nyt Juturnalle ennettä käskein. Joutuhun tuo samoten, vilahtain kuni tuppuri maahan 855 tai kuni joutseltakin läpi pilvien laukastu nuoli, hirveän myrkkysin' nestehineen varannut min on Parthi, Parthipa taikka Kydon, — ja mi kuoloa armota tuottaa; oudost tää suhahtain nopeaan ohi varjojen kiitää. Näin kulk yön tytärkin sekä saapui nyt sotamaille. 860 Kunpa se Ilion joukot ja Turnonkin väen huomaa, pienen lintuisen hän äkkiä muuttuvi muotoon, tuon, joka haudoilla tahi rauniokummulla joskus istuen suo pahantietävän voikunan yön pimeässä: muuttuen muotohon tään sepä Turnon kasvojen luona 865 kirkuen lenteli rutto ja siipinens kilpehen läiski. Kammon hämmästys jäseneitä jo raukasi kumma, pörhistää tukan kauhu ja äänensä kurkkuhun tarttuu. Vaan kun Raivottarein suhinan tuns lennosta kaukaa, onneton kiskaltaa hajalleen hivuksensa Juturna, 870 kynsine — raadellen sisar kasvoja, nyrkkine — rintaa. "Kuinkapa auttaa voi sisares enähän sua, Turno? Tai mitä jäi katalallen mull'? Elämääs miten voisin pitkittää? Miten vastustaa mokomaa kuvatusta? Täydyn jo rintaman jättää. Älkäätten pelotelko 875 arkaa, hirveät liekkiöt, tunnen ma siipenne läiskeen, äänenki murhaavan; mua ei petä ylpeät käskyt suuren Juppiterin! Täänk' impeydestä hän antaa? Miks elon ainaisen soi? Miksi on kuoleman ehto poistettu? Semmoiset surut jos minä vältteä voisin, 880 varmahan veikon onnettoman toveriks Manalalle lähtisin. Kuolematon oon?! Jääkös mull' ilo mikään, kun, veli, puutut sie? Haa, joskapa pohjaton maa mun nielisi, että mä, haltiatar, tulisin Manalalle!" Näin nimeten sinivaattehellaan pään peitti ja raskaast 885 huoahtain syvähän suvantoon jopa Tenhotar peittyi. Vastahan Aeneas käy sylkyttäen jätinmoista peistänsä puista ja näin vihastuin sydämestänsä lausuu: "Miksikä aikailet? Tai taas mitä, Turnus, sa aijot? Ei ravaten, asehillapa julmill' on taisteltavamme! 890 Muutuppa vaikk' joka muotoon, paa kokohon mitä voit vain mielelläs tahi taidollas'; haluaisitko tähtiin töydätä taikkapa maan ukuroihinkin lymyttäidä!" Päätään tuo pudistain: "Mua ei kamalat sanas, julmur, säikytä, mut jumalat aristaa sekä Juppiter nurja!" 895 Eik' enempää nimeten näki luonaan hirveän louhen, kallion sammaltuneen, olemaan joka kentällä sattui, pantuna pyykiks, se ett' torat ratkaisis ketomaista. Tuskin tuon kakstoistakin miestä nyt jaksaisi nostaa, jommoiset inehmot nykyjään maa tuottavi meille. 900 Senp' käsin ruskavin nostaen paiskasi tää vihamieheen nousten korkeammalle ja täydessä juoksussa urho. Vaan ei juostessaan eik' käydessä itseäns tunne, kätt' ei nostaessaan tahi liikuttaiss' eto-paatta: polvensa notkahuvat, verikin jääkylmäksi hyytyy. 905 Eip' urohon kivi tää, läpi tyhjää ilmoa vierren, kulkenutkaan koko matkaa eikäpä sattunut kohden. Aivan kuin unessai, kun silmiä raukea torkka painavi yöllä ja, juoksemahan haluten, sitä turhaan koettavan näytämme, kun kipeöinä juur yrittäissä 910 vaivumm', eik' puhe kuulu, kun ruumihin tunnetut voimat pettävät eikäpä ään' eik' myös sanat tottele meitä: Turnolta, näin mitä keinoa taidolla koettikin, julma haltiatar menestyksen kiels. Siks häll' eri tunteet rintaa raatelevat. Rutuloita ja muureja katsoo, 915 oottaapi pelokkaana ja peitsen ruhtovan pelkää; väistyä ei mihinkään eik' torjua voi vihamiestä, eik' näe vaunujakaan eik' myös ajajaa sisartansa! Arvelevaan Aeneas julmaa peistänsä viippaa; paikan katsoen etsittyään, koko ruumihillansa 920 paiskavi kaukaa. Muurienkaan ei puskurin koskaan sinkomat paadet niin rymisneet eik' ukkosen pauhu niin jyrisnyt. Kuni tuulispää lens synkeä peitsi, tuottaen hirmuista hävitystä; se pantsarin reunat puhkaisten sekä seitsenkertaiset nahat kilven, 925 tunkeus viuhahtaen yläreiteen. Horjuvin polvin sortui haavoitettuna kentällen iso Turnus. Nousevat nyt valittain Rutulot, kaikk' kukkulat kaikuu ympärillään sekä parkua kannattavat salot kauas. Nöyränä hän rukoellen silmiä, kättänsä nostaa, 930 pyytäen lausuu: "Tään olen ansainnut; ma en pyydä armoa; onneas käytä! Mut jos apean isän murhe liikuttaa sua voi, anon: — on samanlain' isä ollut sullakin, Ankhises —, Daunon ijäkkyyttä sä sääli; mut taas ennen jos tahdot ruumiistan' elon ottaa, 935 suo omillein mun! Sa voitit ja voitetun nostavan kättä Ausonit nähnehet on; sun vaimos Lavinia olkoon; tyytyköhön vihas tuohon!" Julmana olj asehissaan Aeneas, kun tuijotti tuohon ja hillitsi kättään; arvelevaa jopa ain' enemmin hänen lausehens' alkoi 940 liikuttaa, näki kun yleväll' olallaan kovaks onneks ystäväns Pallaksen sapelvyön, mikä tuttuna varsin Soljiltaan kimaltelj: tuon haavoitettuans Turnus kaasi ja harteillaan vihamiehestä merkkiä kantoi. Sitte kun katsoessaan kamalan surun muiston ja saaliin 945 huomasi hän, täst' kiehahtaen kamalan vihan raivoon näin nimes: "Verhottuin vain mun toverin varukseenko täällä sa säilyisit? Pallas sinut haavalla tällä, Pallas sun tuhoaa, verestäs näin ottaen koston!" Tuon nimeten vihamiehen rintahan julmana miekan 950 kätkevi. Tään jäseneitä siks kirvoittaapi jo kylmyys, kun elo huokauksen kera, suuttuen, Tuonehen haihtui.

Viitteet:

V. 83. Orithyia oli Athenan kuninkaan Erekhteon tytär, jonka Thrakian kuningas Boreas ryösti ja otti puolisokseen. — Thrakia oli kuuluisa hyvistä hevosistaan.

V. 94. "Aurunkon" eli aurunkolaisen Aktorin, eroitukseksi samannimisestä troijalaisesta Aktorista (vert. IX, 500).

V. 106. Arina (vert. lat. arena) = hiekkamaa, hiekkaranta.

V. 115. Alkukielen mukaan kuuluu tämä värssy näin: "nousivat, sieramistaan ylävist' tuhuttain valoansa."

V. 162. "Neljäkäs vaunuissaan", s.o. neljän hevosen vetämissä vaunuissaan.

V. 198. "Kaksois-lasten Latonan", s.o. Latonan kaksoisten, Apollon ja Dianan kautta.

V. 296. "Kyllänsä sai" (hoc habet) — oli myös gladiaattorin puhetapa, kun oli saanut vastustajansa kuollettavasti haavotetuksi.

V. 347. Homeron mukaan ei Dolon ollut juuri mikään sankari (Il. X, 314-457); sillä kun hän yöllä vakomusmatkallaan Kreikkalaisten leirissä joutui Odysseyn ja Diomeden vangiksi, ilmoitti hän, henkensä pelastaakseen, näille kaikki, mitä he vain tahtoivat tietää. Diomedes tappoi hänet sitten kuitenkin.

V. 365. Edoni-maa on thrakialaisen Strymonin virran luona.

V. 401. "Paeonilaistapahan" = lääkärein tavoin (vert. Aen. VII, 769).

V. 412. Diktamno yrtti (Origanum Dictamnus, Linn.) kasvaa Dikteellä, joksi kutsutaan erästä kukkulaa Idan vuorella Kreetan saarella.

V. 419. Nimellä "Panakea", joka johtuu kreikkal. sanoista "pan" = kaikki ja "akos" = tuska, tarkoitetaan jotakin kasvia, josta valmistettu lääke muka voisi lievittää kaikki tuskat.

V. 515. Ekhion auttoi Kadmusta, kun tää perusti Thebeä.

V. 516. "Apollonin kentiltä" = hänelle pyhitetyiltä kentiltä. — "Laitetut veljet"; näillä veljillä tarkoitetaan luultavasti Klarusta ja Thermonia (vertaa Aen. X, 126).

V. 701. Athos on erään vuoren nimi Makedoniassa. — Eryx luultavasti vuoren nimi Siciliassa (vertaa Aen. I, 570).

V. 715. Silas on myös eräs metsänen vuori Bruttiassa (etel. Italiassa). — Taburnus on vuoren nimi, mikä on Kampania- ja Samnium-maakuntain rajalla.

V. 753. Umber — koiran nimi; Umbrian maa oli kuuluisa hyvistä koiristaan.

V. 766. Oliv = olivipuu, öljypuu.

V. 858. Kydon s.o. Kydonin kaupungin asukas, Kreetan saaren pohjoispuolella. Kydonit olivat taitavia joutsimiehiä ja nuolien myrkyttäjiä.

V. 943. "Tuon", nim. Pallaan.

Oudompien Aeneidi-suomennoksessa käytettyjen sanojen selitys.

Aaluva — vesa, varpa. Aana — enne, merkki. Aari — suuri herneen jyvä. Aarnio — suuri, vanha. Aarnio-aarre — muinais-aarre. Aarniokas — jättiläinen; hirveän suuri. Aarniometsä — ikivanha metsä. Aatkela — harmillinen, vihattu, vastenmielinen. Aava — ulappa, meri. Aavikko — ulappa, uranto. Ahtaa — ahdistaa. Aikaella — vitkastella, hidastella. Ailut — tuska. Aimo — kelpo, suuri. Aimosa — kelpo, aika suuri. Aines — materiaali, rakennusaine. Airut — sanansaattaja. Alho — laakso, noro, notko. Allikko — seisova vesi, vesilutakko. Ange — murhe. Ankehikas — murheellinen. Ankeus — murhe, ahdistus. Antura — kenkä. Apea — surullinen. Appoa — mässätä. Arina — liesi. Arina — riutta, kuivakari; hiekkamaa (vertaa lat. arena). Arju, — iso, kohaeleva laine. Arpa — ennustus, luote. Artti — riita. Arvella — miettiä, ajatella, harkita. Asekas — sotilas. Askeltaa — astua. Astali — keihäs. Asu — varus, tamineet, asekerta, sotapuku. Asuton — varukseton, aseeton. Auder — höyry, kaasu; poutapilvi. Autto — tyhjä, autio. Auvo — riemu. Avio — puoliso. Avittaa — auttaa.

Ehto, ehdon l. ehon — oiva, kaunis. Ehtysä — maho, hedelmätön. Ehättää — ehdättää, saavuttaa. E'istää — edistää. Eittää — kieltää. Empiä — arvella, epäellä. Enne — ennustusmerkki, Ennuste — ennustus. Entää — saavuttaa, ehdättää. Epiä — arvella, epäellä, empiä, estellä, kieltää. Epäkelpo — kelvoton. Epäröidä — epäellä, arvella. Erjetä, erkenen — haaraantua, erkaantua. Erä — saalis. Erälaakso — yksinäinen, kaukainen salolaakso. Erämies — metsästäjä. Etopaasi — aika paasi. Etäs — kau'as, etäälle. Evätä — eittää, kieltää.

Haalea — tuhkan l. valkean harmaa. Haarniska — sotapaita. Hakaroida — estellä; tarttua kiinui. Halea — kalman karvainen, kaamea. Haljakka — kallis vaippa. Haltiokas — hurmehtiva, innostunut. Halvot — halot. Hankkilus — olalta riippuvan miekan kannatusremelit. Hapenisto — hiukset, tukka. Haperuus — heikkous, hataruus. Harkita — ajatella, miettiä, arvella. Harso — läpikuultava, harvaraitainen vaate. Haura — merenruoho. Hautaiset — hautajaiset. Helosa — kirkas, hohtava. Helvistyä — kuivettua, näivettyä, pelehtyä. Hermelikaappu — näädännahkainen levätti l. viitta. Hetahasti — sydämellisesti. Hiiata — pettää. Hiipua — sammua, hiiltyä, peittyä tuhkalla. Hiivata — vetää, laahata (merimiesten käyttämä sana). Hilpeä — ilonen. Hiltijä — hillitsijä. Himaroita — halaita, haluta. Himeäst' — sumeasti, himmeästi. Hivuvuosi — ruttovuosi. Hoipata — suurin askelin pötkiä. Hoiva — lepo, rauha. Holvaella — pilaella, ilkastella, laskea leikkiä. Horista — lörpöttää, höpistä. Horho — lehto, metsistö. Houkka — hupakko. Houkkio — mieletön, hupsu. Huiskua — häilyä. Huiskuttaa — häilyttää. Huotra — miekantuppi. Hupa — katoava; vähän; tyhjä. Hurme — veri. Huuru — höyry, kaasu. Huuruta — höyrytä. Hyinen — jäinen. Hykertyä alas — painua alas. Hyöky — rantaan murtuva aalto. Häikäistä — sokaista. Häimertyä — hämmästyä, ällistyä, oukkamustua. Hälvetä — haihtua, vaaleta. Härnäellä — kiusaella, suututtaa. Hätöttää — vainota, ahdistaa. Häätää — estää, ajaa pois. Höytyvä — haituva, hieno karva, liemen.

Iha — sulo; ihanne. Ihanelma — ihanne. Ihapöytä — kaunis pöytä. Ihavirta — soma virta. Ihta — halu, kiivaus. Ijäkkyys — vanhuus. Ikipitkä — ikuinen. Iloviesti — ilosanoma. Ime — ihme. Inehmo — ihminen. Irjua — irvistää; karjua.

Jatustaa — vaivalla kaluta, syödä. Joikua — huutaa joutsenen tavoin. Jurma — syvänkö, kuilu. Jurmu — äkkijyrkkä, syvänkö. Juro — tyly. Juumikko — syvänkö, äkkisyvä. Jymytä — kumista, jylistä. Jänkkä — synkkä l. rakehinen pilvi. Jännätä — jännittää. Jänttärä — tukeva. Jäystellä — pureksia, kaluta. Jäytää — kuluttaa, kalvaa. Jäähtää — jäähdyttää. Jääjänkkä — jäinen l. rakehinen pilvi. Jääksiä — vihkiä, luvata haltioille.

Kaaso — morsiamen vaatehtija, morsiuspiika. Kaatra — lammaslauma, lauma. Kahilainen — kaislainen. Kaiho — kateellinen. Kaihtua — haihtua (pilvistä puhuen). Kaikota — paeta. Kaikottaa — huutaen eläviä karkottaa (metsästäessä). Kaimoella — muistella, juohtaa mieleen vanhoja seikkoja. Kaiskera — tukala. Kalki — onneton. Kalkkalo (Aen. VIII, 697) — eräs kastanjettejen laatuinen egyptiläinen soittokone, jota käytettiin Isiksen palveluksessa sekä tanssiin ja leikkiin kehotettaessa. Kallioriutat — kalliosärkät. Kalliovinkelo — kalliohalkeema, kallioluola. Kalpa — miekka. Kalve — siimes, varjo. Kalvehikas — siimeksikäs. Kamaltua — kauhistua. Kapsahtaa — nousta äkkiä, keikahtaa. Karahka — tanko, seiväs. Karehtia — liikkua. Karike — jäännös. Karjaspää — lakkapää, pauhaava aalto. Karju — metsäsika, villisika. Karkella — tanssia. Karrauttaa — karahuttaa, ajaa täyttä laukkaa. Karski — reipas. Karskisti — uljaasti. Karu — ynseä, kova, synkkä. Karumaa — kivikkomaa. Katala; katalainen — onneton. Kauttaaltaan — läpikotasin, peräti, kokonaan. Keijua — keinua, häilyä. Keikkua — hyppiä. Keksi — venheen haka, puoshaka, koukkukärkinen tanko. Kenokaula — pystykaula. Kensti — pöyhkeilevä, koreileva, dandy. Kerittää — kirvottaa, irrottaa. Kerso — äpärä, lehtolapsi. Kiemurteleita — mutkailla, käpertäitä. Kieriä — palloella (savusta puhuen). Kihopaasi — kallio, jonka ympärillä vesi pauhaa. Kiintää — kiinnittää. Kiipperä — kaareva, käyrä. Kiiriä — vyöryä, pyörteleitä. Kilpistyä — kipertyä. Kimaltaa — kiiltää, läikkyä, välkkyä. Kimmeltää — kiiltää, loistaa. Kimpale — möhkä, suuri pala. Kirjota — koristaa (kirjavaksi). Kirvota, Kirvottua — irrottua, pudota. Kiviharkko — kivenlohkare. Kiviriutta — särkkä, kariniemi. Kivottaa — kehottaa, kiihottaa. Koikkia — suurin askelin hoipata, pötkiä. Koito — parka, onneton. Koitto — itä (Aen. IX, 111). Koitua — sattua, kääntyä. Koljeet — käädyt, kaulaketjut. Komero — ukura, luola, onelma. Kommelus — pula. Kontu — maatila. Korskaella — kuorsata. Korskeilla — kopeilla. Kothurnot — korkeat saappaat, joita metsästäessä sekä murhenäytelmiä esiteltäessä käytettiin. Kotonen — kotimainen. Kouko — hirviö, peto. Kuihkata — vihjaista, kuiskata. Kurkottaa — ojentaa. Kurpponen — karvakenkä. Kutisko — pensaikko. Kuuro — myrskyinen rankkasade. Kuvatus — haamu, tenttu, kuvahinen. Kuvotus — vatsanväänne l. katkominen, ellotus. Kylträtä — tehdä kunniaa, asetta olkapään luo nostaa. Kymi — virta, kemi. Kypene — kipinä, säen. Kyyneltää — vuodattaa kyyneleitä. Kyyntyä — tuhkaan peittyä (tulesta puhuen). Käetä — aikoa, ruveta. Kärtsä — kiivas. Kätyri — apulainen. Köpelö — saamaton, hidas, kömpelö.

Laapuri — hellebardi, kirveellä varustettu keihäs. Laatia — tehdä, laittaa. Laiminki — peilityyni, läikkyvä vedenpinta. Lakko — välirauha, aselepo. Lamauntua — hervottua. Lantua — taipua, nöyrtyä. Laukata — juosta neliä. Leijua — liihottaa, häilyen liikkua. Leikit, Leikkeet — kalut, kapineet. Lekkeri — ankkuri, viinilasku. Leppä — veri. Lepänkiima — verenhimo. Leuto — lieviä, vieno (Aen. VI, 715, oikeitt. — kivun poistava). Levätti — viitta, vaippa. Lieattu — sidottu (kammitsalla). Liekkiö — veijari. Liementää — liemenparralla varustaa. Lieminka — ohkanen pilven haihtuva. Lohtu — lohdutus. Loimo — roihu, ilmivalkea. Lonka — pilventönkkä. Lumikieppi — lumivyöry, laviini. Luoma — sallima, luote, kohtalo, onni. Lutsu — emäsika. Lyykistää — painaa alas. Lyylimälaakso — uhrauslaakso. Lyyliä — uhrata. Lähetti — lähettiläs. Läikkä — meren päilyvä, peilityyni pinta.

Maininki — läikkyvät aallot merellä kotvan aikaa jo tuulen laattua. Manaus — manuutus, paittaus, muistutus, käsky. Mantu — maa. Mantuhinen — mainen, maahinen. Meuruella — mellastaa. Miehuinen, Miehyt — nuorimies, nuorukainen. Miel'tehtonen — mielusa. Moinen — semmoinen. Moukari — suuri vasara, palja. Muihe, Muju — myrkky. Mulkoa — väännellä l. käännellä oudosti silmiä. Murehellinen — murheellinen. Murskata — musertaa. Mustanpuuhava — mustanko. Myrysmies — loitsija, poppamies; ennustaja. Myöhänkö — myöhänläntä. Mörä — örinä. Möyrytä — örätä, öristä, murista.

Naava — puunsammal. Nirkko — oas, teränhaka. Näljästää — tehdä limaskaiseksi. Närä — viha, pahansuonti.

Ohto, ohdon l. ohon — otso, karhu. Oieti — heti, oitis. Ojelvoinen, Oijelvoinen — polku. Oljeta, Oijentua — sattua, päätyä. Ometta — navetta. Onelma — luola. Ontto — onsi. Otelma — tappelu, taisto. Otus — elävä. Ouniva — aavistava. Outa — metsä. Ovela — sukava, viekas Oveluus — kavaluus.

Paaterosyöksä — paasien syöksy. Pahkua — tähdätä, suunnata. Paittauttaa — maimuttaa. Pakinoita — puhella, tarinoita, jutella. Palas — metsätie, polku. Pantsari — rautanen rintapaita, sopa, sotisopa, haarniska. Panu — salama, salahma. Parooli — lunnassana, merkkisana sodan aikana. Parraspuut — reunapuut. Patja — tyyny, polstari. Pauanne — jyrisijä, ukkonen. Peihtoa — pieksää. Peijaiset — hautajaiset. Peijata — pettää. Peikko — hirviö. Peitsi — keiho, astala. Pelmuttaa — hävittää, hajottaa. Peräruori — laivan peräsin, ruori. Pirahuttaa — sinkahuttaa, murentaa. Pohtaa — lyödä, mutkia. Ponsi — tuki, turva. Povarmies — ennustaja, poppamies. Puikahtaa — pujahtaa. Pulma — pula, hätä. Puola; puolapuut — rattaan rummusta lähtevät puut. Pyhäkkö — templi, pyhä esine. Päilyvä — rasvatyyni. Päähyt — suuri l. aika pää.

Raamaista — raapaista. Raastaa — raadella. Raat, monikko sanasta raaka — maston poikkipuut. Raisu — raivosa, virkku. Rajuta — raivota. Rappeuta — mennä rappiolle, pilalle. Rauma — salmi. Rauneikko — rauniokasa. Raunikko — louhikko. Regatta — laivasto. Rehahtaa — puhjeta, syttyä. Remuta — meluta. Retusmies — mies parka, mies raiska. Reualtaa — reväistä, kiskoa. Reuhata — pauhata. Revaltaa — repiä. Riuahtunut — lakastunut, nurpistunut, kalvistunut. Riuhtoa — repiä. Roihu — ilmivalkea, hohku, loimo. Roihuva — leimuava. Roikua — maata, olla pitkällään. Ruhajoukko — sora- l. rauniojoukko. Ruho — linnun rintalasta; möhkömäinen. Ruitot — rinnassa olevat sisälmykset. Runnakko — syöksy. Ruoteli — ruori, peräsin. Ruuhi — venhe; ruumis-arkku. Ruuma — laivanrunko, laivansisus. Rytömaa — korpi, missä on paljon kaatuneita puita. Ryöppysä — koskekas, pauhaava. Röyhy — viuhka.

Saada — tulla, saapua, koitua. Saartaa — piirittää. Saarto — piiritys. Sakara — ulos pistävä kärki, muurin hammas. Salitinluu — kulkkuluu. Samertua — röyheltyä. Samota — kulkea, Sapikka — kenkä (vert. ven. sapog). Sarastaa — koittaa, valjeta. Sarkka — malja. Satimet — pyydysneuvot, pyydykset. Satu — kohtalo, seikkailu. Sees — kirkas taivas. Seestää — kirkastaa. Sevätä — halata, syletä. Siekata — viipyä, vitkastella. Siimestää — varjota. Simare — säpäle, muru. Sintsi — porstua. Sirottaa — levittää. Siuhua — viuhua (lentävän nuolen vaikuttamasta äänestä puhuen). Sohju — tiheä, ruittoisa sade. Sopa — sotapaita, haarniska. Soraluikku — sorapilli, sorea ääninen pilli (ruots. skalmeja, saksal. Schalmei). Suistua — syöksyä, kaatua. Suortuvat — pitkät hiukset. Surkuella — säälitellä. Suupua — vaipua, kuolla. Suvanto — syvä, tyyni paikka virrassa tahi järvessä. Sylkyttää — heiluttaa, viipata. Syy — suoni, juoni (esim. kivissä, puissa). Syväri — syvä kohta. Säilä — kalpa, miekka, sapeli. Säkeinen — kirkas, paistava. Särähtyy — leimuten repeytyy. Sävy — mielilaatu, luonne. Sävymieli — maltillisuus, ihmisellisyys, kohtuus. Säärystin — sääripeite (raudasta t. teräksestä).

Taajeta — tihjetä, levitä. Taatto — isä. Tahra — häpeä. Takertua — tarttua. Talja — vuota, nahat, turkikset. Taika — köli, aluksen pohjan-alainen puu. Talmanen — utuinen, sumuinen, terheninen. Tamineet — varus, asekerta, sotapuku. Tanaan, tanahan — vaakasuoraan. Tehoa — vaikuttaa. Tehovoima — tenho, vaikuttava voima. Teikkoa — leikiten puskea (kuten vasikka). Telineet — rakennuspuitteet. Teliä — halailla, syleillä (lasten keskuudessa käytetty sana). Tenho — salainen voima, taika, vaikutin, lumous. Tenhoton — voimaton, vaikuttamaton. Teniä — kamppailla vastaan. Tihkeä — tiheä, tuuhea. Tihomieli — rikoksellinen. Tihotyö — rikos. Tikari — sotapuukko. Toramaa — tappelutanner. Torkka — torkkuminen. Touvi — paksu köysi (laivoissa). Tuhto — soutupenkki. Tuhutella — humajaa, hurista. Tuivertaa — huljuttaa, huiskuttaa, huojuttaa, häilyttää. Tukisolmu — ponsi. Tulen-aina — tuli-aines. Tuppuri — tuulispää. Turjuttaa — häilyttää. Turma — perikato, hukka, tuho. Tursas — kummallinen merihirviö, hirviö. Turtuttaa — tehdä tunnottomaksi. Tutkasin — pistin, tutkain. Tuurihikas — keihäällä varustettu. Tyrehtyä — pysähtyä, väsähtyä vuotamasta. Tyrmistyä — kauhusta synketä, pimetä. Tyrmiä — ynseä, tyly, juro. Täyttää — juosta neliä. Tönkkä — jäykkä. Törötyttää — pystyttää.

Udella — kysellä. Uhittaa — kehottaa, kivottaa. Uhkuta — virrata, kummuta, juosta. Uhotuuli — kylmä tuuli. Uitua — niukua, voikua (niink. vesilinnut), ulista. Uinostunut — rauennut, väsynyt. Uinota — uneksia, nukkua, torkkua. Uksi — ovi. Ukura — luola. Umea — pimeä, synkkä. Untelokas — unettava, unta tuottava. Untuva — nukka. Uoma — virran ura. Upea — komea. Uranto — ulappa, aava, aukea meren selkä. Urhoinen — urhoollinen. Urjeta — lähteä, avautua. Usma — sumu, utu, ume, terhen, Usva — talma. Utala — etevä, reipas. Utra — poloinen, parka. Utunen — haituva. Uuma — joen väylä, uoma. Uumenet — vyötäiset. Uumi — vyötäre. Uunnuttava — hervotuttava. Uunnuttavainen — hervottavainen. Uve — hepo, hevonen.

Vaania — vainota, etsiä. Valio — uros, etevä, valittu. Varhain — aikaisin. Varras — paistihanko. Varuke — linnoitus. Vauhko — arka, suunniltaan joutunut. Vauhkouta — suunniltaan joutua, raivostua, säikähtyä. Vaurio — vahinko. Vieno — hieno, pehmeä. Vieru — ahde, rinne. Viha — vihavoiminen, kipu (esim. raudan vihat). Viini — nuolisäiliö, nuolikoppa. Viipata — sylkyttää, häilyttää. Viippain — tykkiä vastaava vanhanajan ampumakone, jolla kiviä lingottiin. Viitta — takki. Vinha — tuima, valtava, voimakas. Vinkelo — rotko. Virva — lentotuli, noidan nuoli, liekki, aarniovalkea. Virvikkö — pensaikko. Viuhua — suhista (niink. lentävä nuoli). Vivahuttaa — kavahuttaa, liikuttaa. Vuo — vuoksi, virta, kymi. Vuono — lahti. Vuostava — jyrkkä. Vyöhyke — zooni, ilmanala, yksi maan 5:stä pää-ilmanalasta. Väikkyellä — leijailla, häälyä, epäselvään näkyä. Väikkyvä — heijuva, epäselvään näkyvä esine. Väkipuuska — tuulispää. Vänkeä — vahva, tukeva. Värjyä — vapista, liikkua. Väylä — purjehdusväylä, farvateri. Värätä — väristä. Ydelmys — ydin.

Ylheä — jylhä. Ylvästäväinen — kerskuva. Yrmeä — ynseä, karu, tyly, kova. Yrtti — ruoho, hoitokasvi. Yönen — yö. Ähky — rinnan ahdistus, hengenahdistus. Äimähtyä — hämmästyä. Äkätä — havaita. Äreä — ynsiä, ankara, tuima. Ärhäkkä — kiivas, tuittusa. Äyräs — reuna, ranta.