KUINKA ÄKÄPUSSI KESYTETÄÄN

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1912.

Näytelmän henkilöt: Eräs loordi. RISTO SUKKI, päihtynyt kattilanpaikkuri, emäntä, paashi, näyttelijöitä, metsämiehiä ja loordin palvelijoita (johdannossa esiintyvi). BAPTISTA, rikas padualainen ylimys. VINCENTIO, vanha pisalainen kauppias. LUCENTIO, Vincention poika, Biancan rakastaja. PETRUCHIO, veronalainen ylimys, Katariinan kosija. GREMIO, | Biancan kosijoita. HORTENSIO, | TRANIO, | Lucention palvelijoita. BIONDELLO, | GRUMIO, | Petruchion palvelijoita. CURTIS | Majisteri. KATARIINA, äkäpussi, | Baptistan tyttäret. BIANCA, hänen sisarensa, | Eräs leskivaimo. Räätäli, korukauppias, Baptistan ja Petruchion palvelijoita y.m.

Tapahtumapaikkana milloin Padua, milloin Petruchion maahovi.

JOHDANTO.

Ensimmäinen kohtaus.

Nummi. Kapakan edusta. (Kapakan-emäntä ja Sukki tulevat.)

SUKKI. Kyllä minä teidät kynin, totta totisesti!

EMÄNTÄ. Jalkapuuhun, senkin kulkuri!

SUKKI. Senkin luuska! Sukit eivät ole mitään kulkureita. Silmäilkää aikakirjoja: me tulimme maahan Richard^[1] valloittajan kanssa. Siis, paucas pallabris:^[2] antaa maailman pyöriä. Hih! Hei!

EMÄNTÄ. Ettekö tahdo maksaa laseja, jotka särjitte?

SUKKI. En, en penniäkään. Pidä paikkas, Jeronimo!^[3] Mene kylmään sänkyysi lämmittelemään.

(Menee syrjään.)

EMÄNTÄ. Kyllä minä keinon tiedän: menen hakemaan neljännysmiestä.

(Menee.)

SUKKI. Neijännys-, viidennys- tai kuudennusmiestä: kyllä minä hänelle vastaan lain jälkeen. Minä en väisty tuumaakaan, poikaseni; tulkoon vain, ja hyvällä.

(Kaatuu maahan ja nukkuu.) (Torventoitotusta. Muuan loordi palaa metsältä seurueineen.) LOORDI. Mies sinä, hoida hyvin koiriani: Ajosta pilalla on Hula-parka; Sa kytke Turkka yhteen Jorman kanssa. Mies, näitkös kuinka Teppo suoriutui, Kun aitauksen kolkkaan jäljet hukkui? Ma sit' en koiraa vaihtais sataan puntaan. 1 METSÄSTÄJÄ. Hoo, yhtä hyvä koira Kaaro on: Ei hellittänyt, vaikka jäljet hukkas, Vaan kahdesti jo tänään vainun sai. Se koira parempi on, sen ma takaan. LOORDI. Vait, hölmö! Jos ois Kaikku yhtä liukas, Niin kymmentä se vastais mokomaa. Nyt hyvin niitä ruoki vain ja hoida: Taas huomenna ma lähden metsälle. 1 METSÄSTÄJÄ. Kyll', arvon herra. LOORDI. Kuka tuossa? Kuollut Vai päihtynytkö? Katso, onko henki? 2 METSÄSTÄJÄ. On henki; jos ei lämmittäis hänt' olut, Niin vuoteess' ei noin kylmäss' uni maistuis. LOORDI. Se senkin eläin! Makaa niinkuin sika! Kamala kuolo, kuink' on kuvas inha! Ois mieli tehdä juomarille metkut. Mitä, jos pantais hänet hienoon sänkyyn, Uus puku ylle, joka sormeen sormus, Makeimmat herkkupalat vuoteen ääreen Ja sirot paashit viereen, kun hän herää: Tuost' itsens' unhottaisko kerjäläinen? 1 METSÄSTÄJÄ. Unohtais varmaan, siit' ei epäilystä. 2 METSÄSTÄJÄ. Ja kummaltapa tuntuis herätessä. LOORDI. Kuin maire uni taikka harhahurmos. Siis taiten juoneen käykää, varoin hänet Paraaseen huoneeseeni kantakaa, Kuvia haureliaita seiniin pankaa, Pää herjan hajuvesin voidelkaa Ja sulostakaa ilma suitsutteilla; Tilatkaa soittajia soittamaan Säveltä taivaallista heräävälle; Ja jos hän puhuu, olkaa heti valmiit Ja alhaisin ja nöyrin kumarruksin Kysykää: "mitä, armo, käskette?" Yks hopeaisen, kukitetun maljan Taritkoon hälle, täynnä ruusuvettä, Ja toinen tuokoon kannun, kolmas pyyhkeen: "Täss', armo, käsillenne vilvoketta!" Komeita pukimia tuokoon toinen, Kysyen, minkä suvaitsee; taas toinen Puhukoon koirista ja hevosista, Ja kuinka rouvaa tauti surettaa. Hänt' uskotelkaa, ett' on ollut hullu; Jos sanoo, että on^[4] — niin sanokaa. Ett' uneksii, ja ett' on ylhä loordi. Se tehkää, miehet, ja se taiten tehkää; Siit' ajanviete tulee verraton, Jos liioittelematta juoneen käytte. I METSÄSTÄJÄ. Osamme näyttelemme niin, sen lupaan, Ett' innostamme päättäen hän uskoo Se olevansa, miksi sanotaan. LOORDI. Varoen nostakaa ja sänkyyn viekää; Ja kukin tehtäväänsä, kun hän herää. (Sukki kannetaan pois. Torventoitauksia.) Käy, poika, tiedustamaan, kenen torvi. (Palvelija menee.) Lie joku ylhä loordi, joka täällä Levähtää aikoo matkallaan. (Palvelija palaa.) Ken on se? PALVELIJA. Jos suvaitsette, näyttelijäkunta, Mi tarjoo palvelustaan. LOORDI. Käske tänne. (Näyttelijöitä tulee.) Olette tervetulleet. 1 NÄYTTELIJÄ. Nöyrin kiitos! LOORDI. Teill' aikomusko olla meillä yötä? 1 NÄYTTELIJÄ. Jos armo tahtoo meidän palvelusta Hyväkseen käyttää. LOORDI. Vallan mielelläni. — Tuon miehen muistan kerran näytelleen Arentimiehen vanhimpata poikaa: Niin, sievästi sa neittä siinä kosit. En muista nimeäs, mut luontevasti Sen osan suoritit; se sulle sopi. 1 NÄYTTELIJÄ. Sotoa varmaan tarkoitatte, armo. Loordi. Niin oikein: esitykses oli oivaa. Tulette juuri otolliseen aikaan: Ma pientä kujett' olen aatellut, Miss' auttaa mua voitte taidollanne. Tääll' eräs loordi tahtois teidät nähdä, Mut kovin pelkään että hämmennytte, Kun näette hänen hassut elkeensä — Hän koskaan näytelmää ei ole nähnyt — Ja remahdatte ääneen nauramaan, Ja hänet suututatte; sillä tietkääs, Jos nauratte, hän joutuu ihan vimmaan. 1 NÄYTTELIJÄ. Ei vaaraa; mielemme me malttaa voimme, Vaikk' ois hän mitä naurettavin hölmö. LOORDI. Mies, saata heidät ruokakamariin Ja laita heille kelpo tuliaiset, Taloni tavaroita älä säästä. — (Palvelija ja näyttelijät menevät.) (Toiselle palvelijalle.) Tuo tänne passarini Pertteli, Ja pue hänet naiseks päästä jalkaan; Vie sitten hänet juopon huoneeseen, Kumarra häntä, armon rouvaks kutsu, Ja sano, suosini jos tahtoo voittaa, Ett' olkoon käytöksessään säädykäs, Niinkuin on nähnyt ylhäisien rouvain Aviomiehiänsä kohtelevan: Niin olkoon hänkin nöyrä juomarille; Syvästi niiaten ja lempein äänin Sanokoon: "Mitä, armo, käskette, Jott' alamainen puolisonne saisi Osoittaa lempeään ja palvelustaan?" Ja sitten halaillen ja suukostellen Ja juopon rintaan päätään kallistain Ilosta kyyneliä vuodattakoon, Kun terve taas on ylhä puoliso, Mi neljätoist' on vuotta kuvitellut Vain olevansa kurja kerjäläinen. Ja jos ei pojall' ole naisen lahjaa Komentaa esiin kyynelvirtoja, Niin hyväks avuksi on sipuli: Se, kätkettynä salaa nenäliinaan, Saa pakostakin silmät vettymään. Tee kaikki tää niin nopeaan kuin voit, Ma heti sulle lisää ohjeit' annan. (Palvelija menee.) Se poika vallasnaisen suloutta Ja tapaa, käytöst', ääntä hyvin matkii. On hauska kuulla, juoppoa kun kutsuu Hän miehekseen, ja nähdä, kuinka toiset Pidättää vaivoin voivat nauruaan, Kun tuota halpaa moukkaa palvelevat. Opastan heitä: läsnäolollani Voin liikaa hilpeyttä ehkäistä, Jok' ehkä muuten ylettömäks yltyis. (Menevät.)

Toinen kohtaus.

Loordin makuuhuone. (Sukki kalliissa yönutussa, palvelijain ympäröimänä; toiset tuovat vaatteita, toiset pesuvadin, kannun y.m. astioita; loordi palvelijaksi puettuna.)

SUKKI. Jumalan tähden, potullinen sahtia!

1 PALVELIJA. Halaatte, armo, ehkä sektiä?

2 PALVELIJA. Tai mielinette, loordi, hillahuuppaa?

3 PALVELIJA. Minlaiset vaatteet armo ylleen tahtoo?

SUKKI. Minä olen Risto Sukki, en mikään armo enkä loordi. Sektiä en ole ikänäni maistanut, ja jos tahdotte antaa minulle jotakin huuppaa, niin antakaa sitte perunahuuppaa. Älkää kysykö, mitä vaatteita ylleni tahdon: minulla ei ole enemmän nuttuja kuin selkiä, ei enemmän sukkia kuin sääriä, ei enemmän kenkiä kuin jalkoja; toisinaan sentään enemmän jalkoja kuin kenkiä, tai semmoisia kenkiä, joista varvas pilkistää päällisen alta.

LOORDI. Pois taivas karkoittakoon moiset houreet! Oi, että mahtimies, noin ylhää kantaa, Noin varakas ja suuriarvoinen, Noin joutuu pahan hengen riivaamaksi!

SUKKI. Mitä? Aiotteko saattaa minut hulluksi? Enkö minä ole Risto Sukki, vanhan Sukin poika Burtonin nummelta, syntymältä kulkukauppias, kasvatukselta karstantekijä, muunnokselta karhunkuljettaja, ja nykyiseltä ammatiltani kattilanpaikkuri? Kysykää Maija Pölsältä, tuolta Wincotin lihavalta kapakan-emännältä, eikö hän tunne minua! Jos sanoo, että en ole häneltä velaksi ottanut puhdasta olutta neljäntoista äyrin arvosta, niin arvostelkaa minua valheellisimmaksi konnaksi koko kristikunnassa. Mitä! Enhän vain liene noiduttu! Tässä on —

1 PALVELIJA. Oo, tuotahan se suree rouvanne!

2 PALVELIJA. Oo, tuotahan se väkennekin kaihoo!

LOORDI. Siks sukunnekin taloanne vieroo: Tuo kumma hulluus pois sen karkoittaa. Oo, jalo loordi, sukuperääs muista, Maanpaost' älys ylhä palauta, ja Maanpakoon pois nuo alhat houreet aja! Kas, väkesi on palvelemaan valmiit, Vain viittaustasi he vartovat. Halaatko soitantaa? Apollo soittaa, Häkeissään sadat satakielet laulaa. Halaatko unta? Hienon teemme sijan Ja pehmeämmän kuin se hempivuode, Jok' oli laitettu Semiramiille. Kävellä tahdot? Tiesi kukitamme. Vai ratsastaako? Ratsusi on valmiit, Satulat, suitset helmeä ja kultaa. Tai haukka-ajoon aiot? Haukkas liitää Ylemmä leivosta. Tai metsästellä? Sun koirais haukunnasta taivas raikuu Ja kumahdellen vastaa ontto maa. 1 PALVELIJA. Jos ajojahtiin aiot, niin on hurttas Kuin hirvi liukkaat, kiivaammat kuin kauris. 2 PALVELIJA. Pidätkö kuvista, niin koht' on täällä Adonis puron varrell' uinuvana, Ja Venus piilevänä kaislikossa, Jok' aaltoo hänen henkäyksistään Juur' niin kuin tuulessakin kaisla huojuu. LOORDI. Saat nähdä Ion impenä ja nähdä Kuink' yllätettiin hän ja vieteltiin: Kuvass' on teko ilmi elävänä. 3 PALVELIJA. Tai Daphnen, joka orjantappuroissa Repelee jalkans', että veri vuotaa. Ja jonka nähdessään Apollo itkee; Niin taidokast' on kyyneleet ja veri. LOORDI. Sin' olet loordi, muuta et kuin loordi, Ja vaimos kauniimp' on kuin mikään nainen Täll' inhall' iällä. 1 PALVELIJA. Jo ennen kuin Ne kyyneleet, joit' itki hän sun tähtes, Kuin kade tulva kauniit kasvot kastoi, Hän oli luomakunnan viehkein luoma, Eik' ole nytkään muita huonompi. SUKKI. Minäkö loordi? Moisen vaimon mieskö? Tää untako? Vai entisetkö unta? En uness' ole: kuulen, näen ja puhun, Ma tuoksun tunnen, hienoon patjaan kosken. Niin loordi olen, totta totisesti, En mikään paikkuri, en Risto Sukki. — No, vaimomme nyt tuokaa nähdäksemme; Ja vielä kerran tuoppi sahtia! 2 PALVELIJA. Suvaitkaa, armo, pestä kätenne! (Palvelijat tuovat pesuastian, kannun ja pyyhkeen.) Mik' ilo nähdä teidät entisellään! Jo taaskin tunnette, ken olette. Te viisitoista vuotta näitte unta Tai valveill' ollessanne nukuitte. SUKKI. Viistoista vuotta! Olipa se unta! Mut enkö koko aikaan puhunut? I PALVELIJA. Kyll', armo, mutta pelkkää hullutusta. Vaikk' ylhäishuoneessanne makasitte, Sanoitte ulos teidän ajetun Ja soimasitte talon emäntää Ja uhkasitte hänet lakiin haastaa, Kun hän ei käytä kruunattua mittaa; Ja väliin Pölsän Liisaa huusitte. SUKKI. Niin, krouvi-emäntäni tyttöstä. 3 PALVELIJA. On olematon talo sekä tyttö Ja ihmisetkin, joita mainitsitte: Tapani Sukki, vanha Naukun Jussi, Ja Heikki Kumina ja Pekka Turve Ja sata muuta saman-nimellistä, Olematonta, joit' ei kukaan tunne. SUKKI. Jumalan kiitos, että parannuin! KAIKKI. Aamen! SUKKI. Suur'kiitos! Tuost' et tule vahinkoon. (Paashi, naiseksi puettuna, tulee seuralaisineen.) PAASHI. Kuink' armollisen herrani on laita? SUKKI. He, hyvin vain; ei täällä ruokaa puutu. Miss' eukkoni? PAASHI. Täss', armon herra; mitä käskette? SUKKI. Sa eukkoni? Ja et mua mieheks sano? Ma noiden olen herra, sinun ukkos. PAASHI. Mies sekä herra, herra sekä mies, Ma kuuliainen olen puolisonne. SUKKI. Se tietty. — Miksi sanon häntä? LOORDI. Rouvaks. SUKKI. Kuin? Kaisa-rouvaksi, vai Jaana-rouvaks? LOORDI. Vain rouvaksi, se loordien on tapa. SUKKI. No, eukko rouva, sanovat mun maanneen Ja nähneen unta viisitoista vuotta. PAASHI. Ne kolmekymment' oli vuotta mulle, Kun täytyi olla erin vuoteestanne. SUKKI. On siinä aikaa! Miehet, menkää matkaan! — Nyt, rouva, vaatteet pois, ja vuoteeseen! PAASHI. Suur-armollinen herra, pyydän että Viel' yhden yön tai pari maltatte, Siks ainakin kuin laskenut on päivä. Mua lääkärit on suoraan velvoittaneet, Pelosta että vanha tauti palaa, Pysymään erin teidän vuoteestanne. Ma toivon, että tepsii tämä syy. SUKKI. Kylläpä se niin tepsii, että töin tuskin voin niin kauan odottaa. Mutta harmillista olisi jälleen vaipua noihin unennäköihinkin; tahdon siis odottaa, huolimatta siitä, mitä liha ja veri sanoo. (Palvelija tulee.) PALVELIJA. Armonne näyttelijät, kuullen teidän Taas parantuneen, hauskan komedian Täss' esittävät; lääkärit niin tahtoo; Verenne soannut on liika synkkyys, Ja raskas mieli hulluuden on siemen. Siis hyvää tekee kuulla näytelmää Ja mielens' antaa ilon valtaan, joka Pidentää elämää ja harmit häätää. SUKKI. Hitto olkoon, se on tapahtuva! Eikö se komelia ole jotakin jouluhypitystä tai nuoratanssia? PAASHI. Ei, paljon hupaisempi kappale. SUKKI. Mitä, oikeinko kotitarve-kappale? PAASHI. Ei, tuommoinen vain historia. SUKKI. Hyvä, sitä tahdomme kuulla. Tule, eukko rouva, istu tähän viereeni! Antaa maailman pyöriä; me emme tässä enää tule sen nuoremmiksi. (Istuutuvat.)

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Katu Paduassa. (Lucentio ja Tranio tulevat.) LUCENTIO. Sa tiedät, että harras halu nähdä Tää kaunis Padua, tää taiteen kehto, Mun loistavahan Lombardiaan toi, Italian ihanaiseen yrttitarhaan, Ja että isän lempisuosiosta Sain hänen lupansa ja seuraks sinut, Sa uskollinen, taattu palvelija. Nyt tänne jääkäämme ja opin tietä Ja taiteen uraa onnell' alkakaamme. Tuo kunnon porvareistaan kuulu Pisa On synnyinpaikkani; siell' isä asui, Vincentio, Bentevoglin sukua, Mies kauppiaana kuulu kautta maiden. Florensin kasvatin, Vincention pojan, Tulisi, isän toiveet täyttääkseen, Somentaa hyveill' isän rikkautta. Siks, Tranio, aion hyvett' opiskella Ja sitä tietoviisauden haaraa, Jok' opettaa, ett' on vain hyveess' onni. Sanohan mieles; Pisan, näet, jätin Ja tulin tänne niinkuin mies, mi jättää Matalan lammikon ja virtaan syöksyy, Näin tyyten sammuttaakseen janoaan. TRANIO. Mi perdonate, rakas, nuori herra, Ma kaikess' ajattelen niinkuin te, Iloiten, ett' on yhä teillä halu Suloisen opin suloisuutta maistaa. Mut, hyvä herra, hyvett' ihaillessa Ja hyveen tieteilyä, älkäämme Tok' olko niinkuin stoalaiset pölkyt Tai piintyneet niin Aristoteleeseen, Ett' ihan pannaan jää Ovidius. Logiikkaa tuttavissa jauhakaa Ja retoriikkaa arkipuheessanne; Runo ja soitto virkistykseks olkoon; Matematiikkaan, metafysiikkaan Vain ryhtykää, kun vatsa sitä vaatii. Ei mikään luonnista, jos halu puuttuu; Mik' enin haluttaa, sit' oppikaa. LUCENTIO. Suur' kiitos, Tranio, neuvosi on hyvä. Jos Biondello vain jo oisi täällä, Niin työhön käydä heti voisimme Ja ottaa huoneuston, johon sopis Kaikk' ystävät, joit' aion täällä saada. Mut varro hiukan: mikä seura tuo? TRANIO. Vain juhlasaatto, meitä tervehtivä.^[5] (Baptista, Katariina, Bianca, Gremio ja Hortensio tulevat. Lucentio ja Tranio vetäytyvät syrjään.) BAPTISTA. Mua, hyvät herrat, älkää kiusatko. On, tiedättehän, luja mulla päätös: En tytärtäni nuorint' ennen naita Kuin olen miehen saanut vanhemmalle. Jos kumpi teistä lempii Katariinaa, — Ma teidät tunnen, hyvää teille suon — Kosikoon mielin määrin; luvan annan. GREMIO (syrjään). Kosia häntä pitäis: hän on äksy. — Tuoss' on, Hortensio! Naida tahdotko? KATARIINA. Oi isä hyvä, mua aiotko Näin kaupitella noille kumppaneille? HORTENSIO. Kuin? Kumppaneille? Kumppanist' ei teille, Jos ette luontoanne lauhduta. KATARIINA. Ei, hyvä herra, teille siit' ei vaaraa: Viel' ette puolitiessä sydämmeensä; Ja vaikka oisittekin, kyllä varmaan Hän kolmijalkusella päänne sukis Ja maalais naamanne ja narriks pukis. HORTENSIO. Piruista moisist' auta meitä, Herra! GREMIO. Minua myöskin, hyvä Jumala! TRANIO. Hst, herra! Tästä tulee hauska hupi; Tuo tyttö hassu on tai aika jupi. LUCENTIO. Mut toisen vait'olossa neitseellistä On suloa ja nöyryytt' ihmeellistä. Vait, hiljaa, Tranio! TRANIO. Hyv' on; hst! Töllistelkää kylliksenne! BAPTISTA. Hyvät herrat, heti vahvistaakseni Nuo sanani, — Bianca, mene sisään! Äl' ole pahoillas, Bianca hyvä, Sua silti vähemmin en rakasta. KATARIINA. Se pikku lelli! Kylläp' ois hän valmis Nyt tillittämään, jos vain tietäis, miksi. BIANCA. Hyvä mieles olkoon mielipahastani. — Mukaannun nöyräst', isä, tahtoonne: Mun seuranani sitra on ja kirjat, Ma lohdukseni soittelen ja luen. LUCENTIO. Haa, kuules, Tranio! Oi, Minerva puhuu! HORTENSIO. Signior Baptista, olettehan tyly! Surettaa että meidän lemmestämme Saa kärsiä Bianca. GREMIO. Kuin, Baptista? Tuon lemmon tähden hänet salpaatteko? Tuon pahan kielen hänkö maksaa saa? BAPTISTA. Tytykää, herrat; päätökseni pysyy. Bianca, mene sisään! (Bianca menee.) Kun tiedän, että paras ilo hälle Runous, soitto on ja soittimet, Niin nuoruutt' opastamaan hankin hälle Ma kotiin opettajan. — Te, Hortensio, Te, Gremio, sopivan jos tiedätte, Niin mulle lähettäkää; taitomiestä Ma hyvin kohtelen; en mitään säästä, Mik' oman lapsen kasvatusta koskee. Hyvästi vain! Jää tänne, Katariina! Biancan kanss' on mulla puhumista. (Menee.) KATARIINA. Haa! Minäkö en myös sais mennä? Mitä? Minäkö käskettävä? Niinkuin itse En tietäis, mitä tehdä, mitä jättää! Haa! (Menee.)

GREMIO. Niin, mene sinä pirun ämmän häntään! Sinulla on myötäantimet niin hyvät, että täällä ei kukaan sinua pidätä. — Noiden rakkaus ei ole niin suuri, Hortensio, ett'emme hyvin voisi malttaa, puhallella kynsiämme ja rauhassa odottaa; meidän kakkumme ei ole vielä molemmin puolin paistunut. Hyvästi! — Mutta rakkaudesta suloiseen Biancaani koetan kuitenkin saada, jos suinkin voin, sopivan miehen, joka opastaisi häntä hänen mieliharrastuksissaan, ja tätä hänen isälleen suositella.

HORTENSIO. Niin minäkin, signior Gremio. Mutta sananen vielä, jos suvaitsette. Vaikka riitamme luonto ei tähän asti ole sallinut mitään välipuheita, niin tietäkää nyt, että, vakaasti miettien, olisi meille kummallekin tähdellistä — jotta jälleen pääsisimme kauniin haltijattaremme puheille ja voisimme onnellisesti kilvoitella Biancan rakkaudesta — eritoten ajaa ja panna toimeen yksi asia.

GREMIO. Ja mikä se, jos saan kysyä?

HORTENSIO. He, että hankimme miehen hänen sisarelleen.

GREMIO. Miehenkö? Paholaisen!

HORTENSIO. Minä sanon: miehen.

GREMIO. Ja minä sanon: paholaisen. Luuletko todellakin, Hortensio, että, vaikka hänen isänsä onkin upporikas, kukaan olisi niin hullu, että naisi itselleen helvetin?

HORTENSIO. Joutavia, Gremio! Vaikka ei meidän kärsivällisyytemme, ei sinun eikä minun, riitä kestämään hänen suuriäänistä riehkinäänsä, niin on niitä sentään, hyvä ystävä, hiljaisia miehiä maailmassa — kun vain olisivat löydettävissä — jotka ottaisivat hänen kaikkine vikoineen ja rahat kaupan päälliseksi.

GREMIO. Enpä tiedä; mutta minä yhtä mielelläni ottaisin hänen myötäjäisensä sillä ehdolla, että tulisin joka aamu kaakinpuussa piiskattavaksi.

HORTENSIO. Totta, mitä sanoit: ei ole mädissä omenissa valitsemisen varaa. No niin, kun nyt tämä laillinen este on tehnyt meistä ystävät, niin pitäkäämme edelleenkin ystävinä yhtä, kunnes, auttamalla Baptistan vanhempaa tytärtä naimisiin, olemme tehneet nuoremman naimiseen esteettömäksi; ja sitte taas reippaasti kilpailuun! — Ihana Bianca! — Onni miehen edellä käy; nopein juoksija voiton vie. Mitä arvelet, signior Gremio?

GREMIO. Siihen suostun; ja mielelläni antaisin vaikka parhaan ratsun Paduassa naimahevoseksi sille, joka oikein rajusti häntä kosisi ja hänet saisi ja hänet naisi ja talon hänestä pelastaisi. Lähtekäämme!

(Gremio ja Hortensio menevät.) TRANIO (astuen esiin). Ihanko totta? Onko mahdollista? Noin ruttoon voiko lempi tarttua? LUCENTIO. Oi, Tranio, ennenkuin sit' itse ko'in, En sit' ois mahdolliseks uskonut. Mut näes, kun jouten seisoksin ja katsoin, Niin lemmen teho valtas joutilaan; Ja nyt, sen suoraan sulle tunnustan, — Jok' olet minun kallis uskottuni, Kuin Anna Dido-kuningattaren — Ma palan, Tranio, riudun; kuolen, Tranio, Jos tuota somaa tyttöä en saa. Mua neuvo, Tranio! Tiedän, että voit; Mua auta, Tranio! Tiedän, että tahdot. TRANIO. Nyt, herra, teit' ei aika nuhdella: Toruilla sydämmest' ei lempi lähde. Jos lempi voitti, ei voi siihen mitään: Redime te captum, qvam queas minimo. LUCENTIO. Suur' kiitos, poika; jatka; tuo se lientää; On tuumas terveellistä; jatka, jatka! TRANIO. Niin tyttöst' aavehtien katselitte, Ett' ehkä tärkein huomaamatta jäi. LUCENTIO. Oo, poskillaan näin sulon samanlaisen Kuin ol' Agenorinkin tyttärellä, Suur' Zeus kun hänen kättään ihaili Ja Kreetan rantaa polvin suuteli. TRANIO. Tuon vainko näitte? Ette, kuinka sisar Toraksi löi ja moisen nosti myrskyn, Ett' ihmiskorva tuskin melun sieti? LUCENTIO. Korallihuultensa näin liikkuvan Ja hänen hengestänsä ilma tuoksui: Ihanaa, pyhää kaikki, minkä näin. TRANIO. Nyt aika herättää hänt' unestaan. — Herätkää, hoi! Jos neittä rakastatte, Niin älyin taidoin hänet voittakaa. Niin hurja on ja häijy vanhin sisko, Ett' isä, kunnes hänest' irti pääsee, Ei päästä nuorempaakaan naimisiin; Ja siksi hänet tarkoin sisään salpaa, Jott' ei hänt' ahdistaisi kosijat. LUCENTIO. Oi, Tranio, kuinka julma on se isä! Mut huomasitko, kuinka oli kärkäs Hänelle saamaan hyvää opettajaa? TRANIO. Sen huomasin; ja valmis mull' on juoni. LUCENTIO. Minulla myöskin. TRANIO. Vannon, että sama On kuje kummallakin. LUCENTIO. Mikä sulla? TRANIO. Ett' astutte nyt kouluttajan virkaan Ja tytön opetukseen ryhdytte: Se juonenne. LUCENTIO. Niin onkin; eikö kelpaa? TRANIO. Se mahdotonta on. Ken Paduassa Vincention poikaa silloin edustaa, Hovia pitää, opit käy ja pidot, Maanmiehiänsä tervehtii ja kestaa? LUCENTIO. Basta! Ei hätää: juoneni on valmis. Ei meitä vielä missään ole nähty, Ja palvelijaa herrasta ei kukaan Voi kasvoist' erottaa. Siis sinä, Tranio, Minua edustat ja olet herra, Hovia pidät, komennat ja käsket; Min' olen joku toinen: halpa mies Pisasta, — Napolista, — Florensista. Siis päätetty! Nyt joutuin vaattees riisu, Mun sulkahattuni ja vaippan' ota; Sua Biondello palvelee, kun saapuu; Mut ensin noidun hältä kielen lukkoon. (Vaihtavat vaatteita.) TRANIO. Se onkin tarpeellista. Olkoon niin: Kun tää on, herra, tahtonne, ja minä Teit' olen velvollinen kuulemaan — Niin lähteissämme käski isänne: "Avulias ole pojalleni", sanoi, Vaikk' arvatenkin toisin tarkoitti — Niin olen mielelläin Lucentio, Siks että rakastan Lucentiota. LUCENTIO. Siks että rakastaa Lucentio. Käyn orjaks tytön vuoks, jok' äkkipikaa Kahlehti haavoitetun silmäni. (Biondello tulee.) Tuoss' on se lurjus. — Missä olet ollut? BIONDELLO. Miss' ollutko? Miss' itse olette? Teilt' onko Tranio varastanut vaatteet? Vai hältä te? Vai kumpikinko? Mitä? LUCENTIO. Lähemmä! Nyt ei aika suottailla; Siis mukaudu ajan vaatimukseen. Pelastaaksensa henkeni on Tranio Minulta asun lainannut ja puvun, Ja minä hältä, pakoon päästäkseni. Kun tänne saavuin, näet, niin riitannuin Ja tapoin miehen: pelkään tulla ilmi. Sävyllä häntä palvele, se muista, Kun minä henkeäni pakoon lähden. Mua ymmärrätkö? BIONDELLO. En tään taivaallista. LUCENTIO. Ja Traniost' et saa sanaa hiiskua: On Tranio muuttunut Lucentioksi. BIONDELLO. No, onneks olkoon! Toivois sitä muutkin! TRANIO. Ja minä toivon lisäks, että sekin onni koittais, Lucentio että nuorimman Baptistan tytön voittais. Mut, poika, — min' en itseni, vaan herras tähden sois, Ett' ihmisissä käytöksesi aina höyli ois. Kun ollaan kahdenkesken, min' olen Tranio, Mut muuten kaikkialla sun "herrasi Lucentio". LUCENTIO. No, tule, Tranio. Yks toimi sull' on tehtävänä vielä: Sa liity muihin kosijoihin; älä kysy, miksi; Se riittää, että syyni tiedät ylen painaviksi. (Menevät.) 1 PALVELIJA. Torkutte, herra, kappalt' ette tarkkaa. SUKKI. Tarkkaan, kautta pyhän Annan: hyvä kappale, tosiaankin! Tuleeko vielä lisää? PAASHI. Tää vast' on alku, herrani. SUKKI. Se on oikein oivallinen työkappale, eukko rouva; kunhan vain loppuisi!

Toinen kohtaus.

Sama paikka. Hortension talon edusta. (Petruchio ja Grumio tulevat.) PETRUCHIO. Verona, jätin hetkeks sun, ja tulin Tääll' ystävissä käymään Paduassa, Etenkin hyvän, taatun ystäväni Hortension luona; tässä kai hän asuu. Koputa, Grumio, konna, koputa!

GRUMIO. Koputa! Ketä mä koputan? Onko kukaan herjastellut herraa?

PETRUCHIO. Koputa häntä oikein jytevästi.

GRUMIO. Koputa häntä? Mikä, herra, minä olen, että minä häntä, herra, koputtaisin?

PETRUCHIO. Koputa, konna, tuossahan näet oven, Ja lujast' iske, tai saat kalloos loven. GRUMIO. Hän haastaa riitaa. — Hyvä, etten minä ensin lyönyt; Kyll' olis silloin periltäkin hitto minut syönyt. PETRUCHIO. No, eikö siitä tule mitään? Koputa, sanon, nopeaan ja minkä voimas voi, Tai pian koko sävelikkö korvissasi soi. (Lyö häntä korvalle.) GRUMIO. Avuksi, hyvät ihmiset, mun herrani on hullu! PETRUCHIO. Koputa, kun ma käsken, senkin lurjus! (Hortensio tulee.)

HORTENSIO. Mitä nyt? Mitä tämä? — Vanha ystäväni Grumio, ja hyvä ystäväni Petruchio! Mitä te Veronassa teette?

PETRUCHIO. Hortensio, tuletteko te riitaa ratkomaan? Con tutto il cuore ben trovato, sanon vaan.

HORTENSIO. Alla nostra casa ben venuto, molto onorato, signor, mio Petruchio. No, nouse, Grumio; riita sovitaan.

GRUMIO. Ei, herra, siinä ei ole pontta eikä perää, mitä hän tuossa latinaksi selittää. — Tämä, jos mikään, on minulle laillinen syy luopua hänen palveluksestaan. — Nähkääs, herra, hän käski minun koputtaa häntä, iskeä oikein jytevästi; luuletteko, herra, että olisi ollut palvelijalle sopivaa näin pidellä herraansa, vallankin kun, mikäli minä voin nähdä, hän oli vähän toisella kymmenellä. Mut jos vain minä heti oisin lyönyt; Niin eip' ois hitto Grumiota syönyt.

PETRUCHIO. Typerä nulikka! — Horatio, katsos, Oveesi käskin koputtaa sen konnan, Mut siihen hänt' en saanut milläkään. GRUMIO. Vai oveen koputtaa! Oi, hyvä taivas! Sanoihan suoraan: koputappa häntä, Lujasti iske, iske jytevästi! Ja oven koputuksesta nyt puhuu! PETRUCHIO. Vait, lurjus, taikka matkaan, tiedä se! HORTENSIO. Petruchio, malta! Minä Grumion takaan. Pois kopu väliltänne, sun ja hänen, Tuon vanhan, hauskan, taatun Grumion! Nyt sano, ystävä, mik' onnen tuuli Sun lietsoi Veronasta Paduaan? PETRUCHIO. Se tuuli, joka nuoret onnenhakuun Pois maailmalle ajaa kodista, Miss' on niin vähän tarjon kokemusta. Hortensio, näin on lyhyesti laita: Antonio, mun isäni, on kuollut; Ja tässä itse harhailen ja etsin, Mist' eukon saisin sekä onnen naisin; Kotona konnut, kultaa kukkarossa, Ma matkustan ja mailmaa katselen. HORTENSIO. Petruchio, toimitanko empimättä Sinulle riitaisan ja häijyn vaimon? Et neuvostani suurin kiittäisi, Mut lupaan, että rikkaan sulle hankin, Hyvinkin rikkaan: — liiaks sua sentään Rakastan, jotta moista toivoisin. PETRUCHIO. Näin vanhain ystävien kesken tarvis Ei monta sanaa. Tytön jos sa tunnet Niin rikkaan, että vaimokseni kelpaa, — Häätanssissani tulee kullan soida — Vaikk' ois niin jolsa kuin Florentiuksen Oli avio,^[6] niin vanha kuin Sibylla Ja häijy niinkuin Sokrateen Xanthippa, Tai vaikka pahempikin, niin ei vois hän Mua kammottaa, ei edes sammuttaa Minussa lemmen kiihkaa — vaikk' ois ärjy Kuin Adrian on meren kuohupäät. Rikasta tulin naimaan Paduasta; Jos rikkaan saan, saan onnen Paduassa.

GRUMIO. Niin, nähkääs, herra, hän sanoo ainakin suoraan mitä ajattelee. Niin että antakaa hänelle vain kylläksi rahaa ja naittakaa hänet vauvalle, tai pelinukelle, tai vanhalle homsulle, jolla ei ole enää hammastakaan suussa, vaikka tauteja on yhtä monta kuin kahdellakuudetta hevosella: kaikki kelpaa, kun vaan tulee rahaa.

HORTENSIO. Petruchio, kun näin pitkälle on tultu, Niin jatkan mitä piloill' alotin. Petruchio, sulle toimittaa voin vaimon. Jok' ylen rikas on ja nuori, kaunis, Ja vallasnaisen tapaan kasvatettu; Yks vika vain, ja siin' on vikaa kyllin: Hän sietämättömän on kiukkuinen Ja ynseä ja häijy siihen määrään, Ett' itse, vaikka köyhemp' olisin, En kultavuoristaan ma häntä naisi. PETRUCHIO. Hortensio, sin et tunne kullan voimaa. Isänsä nimi sano vain, se riittää: Ma tytön suostutan, vaikk' ääneen pauhais Kuin syksyn pilviss' ukko jyrisee. HORTENSIO. Isänsä on Baptista Minola, Ylimys ystävällinen ja höyli; Ja tyttö Katariina Minola, Pahasta suustaan kuulu Paduassa. PETRUCHIO. En häntä tunne, mutta isän tunnen, Ja hänkin hyvin tunsi isäni. Unt' en saa, ennenkuin sen tytön näen. Siis anna anteeksi, jos jätän sun Näin heti ensi tapaamisen jälkeen, Jos ehk' et sinä mulle seuraa tee.

GRUMIO. Kuulkaa, hyvä herra, antakaa hänen mennä niin kauan kuin tuota tuulta kestää. Mutta sen sanon, että, jos tyttö tuntisi hänet niin hyvin kuin minä, niin tietäisi hän, että torat hyvin vähän siihen mieheen pystyy. Hän voi kenties kymmenkunnan kertaa sanoa häntä lurjukseksi tai sen semmoiseksi, se ei häntä vähääkään liikuta; mutta kun hän kerran rupee, silloin se vasta tosi alkaa. Tietäkääs mitä: jos tyttö vähääkään tekee vastarintaa, niin kyllä se mies hänen kasvonsa kuvittaa, tekeepä ne niin kuvattomiksi, että hänellä ei ole enemmän näkeviä silmiä kuin kissalla. Te ette tunne häntä, herra.

HORTENSIO. Petruchio, varro, minä tulen mukaan: Baptistan hallussa on aarteeni, Hän elämäni kalleutta valvoo, Tytärtään nuorint', ihanaa Biancaa, Ja minulta ja muilta kosijoilta Ja kilpakiehtojilta hänet kätkee, Pitäen perin mahdottomana — Sen vian vuoks, jonk' äsken mainitsin — Ett' ikänään saa Katariina miehen. Sen vuoks Baptista niin on laittanut, Ett' ei Biancan luokse kukaan pääse, Ennenkuin naidaan pois se Kaisa hurja. GRUMIO. Se Kaisa hurja! Se tytön nimeksi on perin kurja. HORTENSIO. Tee mulle palvelus, Petruchio hyvä: Baptistan luokse valepuvussa Nyt minut saata soittotaiturina, Jost' opettajan sais Bianca-neiti. Ma niillä juonin, näet, saan tilaisuutta Tytölle tunteitani ilmaista Ja salavihkaa häntä kosia. (Gremio ja Lucentio tulevat, jälkimmäinen valepukuisena, kirjat kainalossa.)

GRUMIO. Tuo ei ole mitään koirankuria, tuo muka! Kas vain, kuinka ne nuoret lyövät päänsä yhteen pettääksensä vanhoja! Herra, herra, katsokaa taaksenne! Keitä tuossa tulee? Häh?

HORTENSIO. Vait, Grumio! Sehän kilpakosijani. Petruchio, mennään syrjään. GRUMIO. Komea poika, oikein naisten hempu! (Vetäytyvät syrjään.) GREMIO. Jo luin luettelon; se on hyvä. Mut, kuulkaa, kauniiksi ne sidottakaa, Ja muistakaa: vain lemmenkirjoja, Muut' ette hänellä saa luettaa. Mun ymmärrätte. — Lisäksi ja yli Baptistan antimien minä teitä Hyvitän auliisti — Nuo paperinne Hyvillä hajuilla ne hajutelkaa: Hän, joka saa ne, hyvää hajua On suloisempi. Mitä hälle luette? LUCENTIO. Mitä luenkin, niin puolestanne puhun Kuin suosijan, niin vakaasti, sen lupaan, Kuin jos te itse läsnä oisitte, Ja ehkä vielä tehovammin sanoin Kuin te, jos ette liene oppimies. GREMIO. Oi, oppi, mikä aarre oletkin! GRUMIO. Oi, hölmö, mikä aasi oletkin! PETRUCHIO. Vait, sinä! HORTENSIO. Vait, Grumio! — (Astuu esiin.) Herran rauha, signior Gremio! GREMIO. Signior Hortensio, terve! Arvaatteko, Mihinkä menen nyt? — Baptistan luo: Lupasin taitavata opettajaa Kysellä kauniille Biancalle, Ja onneks tapasin tään nuoren miehen, Jok' opiltaan ja käytökseltään hälle Sopiva on ja tuntee runoniekat Ja muutkin kirjat — hyvät, tietysti. HORTENSIO. Hyv' on; ja minä ylimyksen näin, Jok' oivan, hienon soittoniekan lupas Opettajaksi laittaa neidellemme. Näin mitään en lyö laimin, palvellessa Biancaa ihanaa, jot' armastan. GREMIO. Ma häntä armastan, sen työllä näytän. GRUMIO (syrjään). Sen kukkarollaan näyttää. HORTENSIO. Gremio, Ei lemmestä nyt aikaa rupattaa. Jos puhut kauniisti, niin sulle uutta Ma kerron, jok' on hyödyks kummallekin. Täss' sattumalta herran tapasin, Jonk' oma etu meidän etuun liittyy: Kosia lupaa hurjaa Katariinaa Ja hänet naidakin, jos vain saa rahaa. GREMIO. Haa! Sanottu ja tehty! Kaikki hyvin! Mut tunteeko hän tytön kaikki viat? PETRUCHIO. Ett' äreä ja tyly on, sen tiedän; Jos siinä kaikki, niin ei tuosta haittaa. GREMIO. Niin vainko, ystäväni? Mistä ollaan? PETRUCHIO. Antonion poika olen Veronasta. Isäni kuollut on, mut rahat jäivät; Niill' elän kauan, pidän hyvät päivät. GREMIO. Ei päivät hyvät moisen räivän kanssa. Mut Herran nimeen vain, jos haluttaa! Ma kaikess' olen teille avuksi. Siis naida aiotte tuon villikissan? PETRUCHIO. Niin totta kuin ma aion elääkin. GRUMIO (syrjään). Hän naiko tuon? Jos ei, niin tytön hirtän. PETRUCHIO. Siks enkö tänne tullut? Luuletteko, Mult' että pieni melu korvat särkee? Olenhan kuullut jalopeuran kiljun Ja nähnyt myrskyn mylleröimän meren Kuin villikarjun vaahdoss' ärjyvän, Ja tuliputken tanterella soivan Ja taivaan tykkein pilviss' ulvovan, Ja taiston hälinässä räikän kuullut Ja ratsun hirnunnan ja torven rämyn. Siis naisen kielest' älkää haastelko, Jok' isompaa ei anna paukausta, Kuin jos sa takkaan heität kastanjan. Möröjä lapsille! GRUMIO (syrjään). Hän niit' ei pelkää! GREMIO. Hortensio, kuules, onnelliseen aikaan Tää herra tullut on, sit' aavistan, Niin omaksi kuin meidän hyödyksemme. HORTENSIO. Lupasin että häntä auttaisimme Ja korvaisimme kosikulungit. GREMIO. Sen teemmekin, jos hän vain saa sen neidon. GRUMIO (syrjään). Josp' yhtä varmaan minä hyvän keiton! (Tranio, komeaksi puettuna, ja Biondello tulevat.) TRANIO. Jumalan rauha, herrat! Rohkeneisin Kysyä teiltä, mikä suorin tie Signior Baptista Minolan on taloon. GREMIO. Sen, joll' on kaksi somaa tytärtäkö? Sen taloonko? TRANIO. Sen saman. — Biondello! GREMIO. Mut ettehän vain aio niiden luo? TRANIO. Hänen tai niiden; mitä teihin tuo? PETRUCHIO. Mut äksyn luo ei vain, ma sit' en sois. TRANIO. Ei äksyistä! — Biondello, tule pois! LUCENTIO (syrjään). Hyv' alku, Tranio! HORTENSIO. Sana teille ennen lähtöänne: Te neitokaista kosioimaan liette tullut tänne? TRANIO. Jos oisinkin, ei lie se rikosta? GREMIO. Ei, jos vain menette ja ette kikosta. TRANIO. Mut katu lienee vapaa, tiedänhän, Niin minulle kuin teille. GREMIO. Mut ei hän. TRANIO. Miks? Saanko tietää? GREMIO. Siihen vastaus on: Siks että on hän signior Gremion. HORTENSIO. Siks ett' on hän signior Hortension. TRANIO. Seis, herrat! Ylimyksinä te suokaa Minulle oikeus; tyynesti mua kuulkaa. Baptista arvoisa on ylimys, Eik' isänäkään vallan outo hälle. Ja vaikka tytär kauniimp' ois kuin onkaan, Yks monist' olen kosijoistaan minä. Niit' oli tuhat Ledan tyttärellä, Bianca saakoon yhden lisää siis, Ja saakin sen. Lucentio hänet veisi, Vaikk' itse Paris häntä pyyteleisi. GREMIO. Tuo herra puhuu kumoon meidät kaikki! LUCENTIO. No, antaa laukata, hän onkin koni. PETRUCHIO. Hortensio, mitä nämä pitkät puheet? HORTENSIO. Suvaitkaa minun vielä kysyä: Baptistan tytärt' oletteko nähnyt? TRANIO. En, mutta kuulin ett' on hällä kaksi: Pahasta kielestään on toinen kuulu Ja toinen kainost' ihanuudestaan. PETRUCHIO. Mun on se vanhin, siit' en hellitä. GREMIO. Se työ te Herkuleelle jättäkää, Se raskaamp' on kuin kaikki kaksitoista. PETRUCHIO. Se, hitto vieköön, selittää siis täytyy: Sen toisen tyttärensä, johon teillä On mieli, isä kätkee kosijoilta Eik' ennen päästä häntä naimisiin, Kuin vanhempi on tytär saanut miehen; On silloin vapaa nuorempi, ei ennen. TRANIO. Jos niin on, että te se mies, jolt' avun Me saamme kaikki, muun muassa minä, Niin jää siis murtakaa ja toimiin käykää, Pois viekää vanhin, tehkää vapaaks nuorin; Ja kuka tämän saaneekin, ei lie Niin hävytön hän, ettei kiittäis teitä. HORTENSIO. Puhutte hyvin, sangen älykkäästi; Ja kun nyt kosijana esiinnytte, Niin teidän, niinkuin meidän, tulee kiittää Tät' ylimystä hyväst' avustaan. TRANIO. Sit' en lyö laimin. Siitä todisteeksi Humussa viettäkäämme tämä ilta Ja neitostemme malja juokaamme. Kuin juttuherrat laissa, riitelemme, Mut ystävinä syömme sekä juomme. GRUMIO ja BIONDELLO. Sep' oiva ehdotus! No, tulkaa, pojat! HORTENSIO. Niin, ehdotus on hyvä, tosiaan! — Petruchio, ben venuto sanon vaan.

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone Baptistan talossa. (Katariina ja Bianca tulevat.) BIANCA. Teet väärin, sisko, itselles ja mulle, Kun näin mua pitelet kuin palkkaorjaa; Mua loukkaa se. Kun käteni vaan päästät, Niin itse viskaan nämä korut pois Ja kaikki vaatteet, vaikka hameenikin. Jos mitä käsket, kaikki minä teen, Mit' olen velvollinen vanhemmalle. KATARIINA. Ma vaadin, sano, kuka sulle rakkain On kosijoistasi? Mut puhu totta. BIANCA. Oi, sisko, kellään miehellä en vielä Niin kauniit' ole nähnyt kasvoja, Jotk' ennen muita ois mua hurmanneet. KATARIINA. Valetta, vauva! Eikö vain Hortension? BIANCA. Jos hän sua miellyttää, niin häntä lupaan Kosia puolestas, ja hänet saat. KATARIINA. Ahaa! Sa havittelet rikkautta Ja suurest' elää mielit Gremion kanssa. BIANCA. Sa häntä minultako kadehdit? Oo, lasket leikkiä? Nyt ymmärrän: Pilanas vain mua pidit koko ajan. Oi, Kaisu sisko, päästä käteni! KATARIINA. Jos tää on pilaa, oli muukin pilaa. (Lyö häntä.) (Baptista tulee.) BAPTISTA. Seis, mamsellini! Mistä tämä julkeus? — Bianca, mene! — Itkee, lapsi-parka! — Käy neulokseesi, hänest' älä piittaa. — Hyi, sinä lemmon vesa, loukkaat häntä, Jok' ei sua koskaan ole loukannut! Sanonut onko sulle pahaa sanaa? KATARIINA. Vait'olollaan mua härnää; tahdon kostaa. (Karkaa Biancan päälle.) BAPTISTA. Mun nähtenikö? Mitä? — Mene, Bianca! (Bianca menee.) KATARIINA. Haa, sitäkään ei sallita! Nyt näen sen: Hän aarteenne on, hänet pitää naittaa; Saan häissään avojaloin tanssia Ja, siksi että häntä rakastatte, Manalass' apinoita taluttaa.^[7] Ei sanaa enää: itkemään nyt istun, Siks kunnes tilaisuutta kostaa saan. (Menee.) BAPTISTA. Näin kiusattua onko perheen-isää? — Mut keitä tuossa? (Gremio tulee Lucention kanssa, joka on halvassa puvussa. Petruchio Hortension kanssa, joka on soiton-opettajaksi puettuna, ja Tranio Biondellon kanssa, joka kantaa luuttua ja kirjoja.) GREMIO. Hyvää huomenta, naapuri Baptista! BAPTISTA. Huomenta, huomenta, naapuri Gremio! Jumalan rauha, hyvät herrat! PETRUCHIO. Samaten teille! Onhan teillä tytär, Siveä, kaunis, nimeltä Katriina? BAPTISTA. On tytär mulla nimeltä Katriina. GREMIO. Olette liian töykkä; hienommasti! PETRUCHIO. Pois loukkaukset! Antakaa mun olla. — Veronast' olen ylimys; kun kuulin Ma hänen älystään ja kauneudestaan, Ujosta olennostaan, nöyryydestään, Suloudestaan ja ihme-avuistaan, Niin rohkenin ma omin luvin tulla Taloonne vieraaks, jotta todistaa Vois silmä, mitä kertonut on maine. Ja vieras-ystävyyden johdannoksi Esitän miehen, (esittää Hortension) joka taitavana Matematiikassa ja musiikissa, Hänt' opastaa voi näissä tieteissä, Joiss' ei hän liekään vallan kokematon. Jos hänet hylkäätte, ma loukkaannun; Hän Mantuast' on, Licio nimeltään. BAPTISTA. Olette tervetullut; samoin hänkin. Mut Katariina-tyttöni, sen tiedän. Ei teille sovi, valitettavasti. PETRUCHIO. Eritä, näemmä, hänest' ette tahdo, Tai kenties min' en mieleisenne lie. BAPTISTA. Siin' erehdytte; sanon mitä luulen. Mist' olette? Ja mikä nimenne? PETRUCHIO. Petruchio nimeni, Antonion poika: Sen miehen koko Italia tuntee. BAPTISTA. Hänet hyvin tunnen; tervetullut siis! GREMIO. Petruchio, anteeks: suokaa meillekin Kosio-pahaisille sananvuoro. Hiis olkoon, kylläpä on teillä hätä! PETRUCHIO. Oi, anteeks, signior; mutta työt' ei kesken heittää saa.

GREMIO. Niin, niin; mut vielä kironnette tätä kosintaa. — Naapuriseni, tämä on hyvin tervetullut lahja, siitä olen varma. Osoittaakseni samanlaista kohteliaisuutta minäkin, joka olen saanut teiltä osakseni suurempaa kohteliaisuutta kuin keneltäkään muulta, rohkenen tarjota teille tämän nuoren miehen, (Esittää Lucention) joka on kauan Rheimsissä opiskellut ja on yhtä taitava kreikassa, latinassa ja muissa kielissä kuin tuo toinen musiikissa ja matematiikassa. Hänen nimensä on Cambio; pyydän, ottakaa hänet suosioonne.

BAPTISTA. Monet tuhannet kiitokset, signior Gremio! Tervetuloa, rakas Cambio! — (Traniolle) Mutta, arvoisa herra, te näytätte täällä niin vieraalta; rohkenisin kysyä syytä teidän tänne-tuloonne.

TRANIO. Anteeksi, herra, suokaa rohkeuteni, Ett', tässä kaupungissa outona, Kosimaan tulen teidän tytärtänne, Tuot' ihanaa ja siveää Biancaa; Myös tunnen lujan päätöksenne antaa Etuisuus vanhemmalle sisarelle. En muuta pyydäkkään kuin että suotte — Jahk' ensin tietää saatte sukuni — Sen mulle, minkä muille kosijoille: Vain suosinne ja vapaan luokse-pääsyn. Ja tytärtenne kasvatusta varten Täss' annan tämän soitin-pahaisen Ja nämä latinan ja kreikan kirjat:^[8] Ne vastaan ottakaa, niin arvon saavat. BAPTISTA. Lucentio nimennekö? Mistä kaukaa? TRANIO. Pisasta, herrani; Vincention poika. BAPTISTA. Hän Pisan mahtimies on; hyvin tunnen Nimeltä hänet. Varsin tervetullut! — (Hortensiolle) Te luuttu ottakaa, — (Lucentiolle) ja te nuo kirjat. Te heti saatte nähdä oppilaanne. — Hoi, tänne! (Palvelija tulee.) Saata nämä ylimykset Mun tytärteni luo, ja käske heidän Pidellä höylist' opettajiaan. (Palvelija, Hortensio, Lucentio ja Biondello menevät.) Nyt kävelemme hetken puistossani, Ja sitten atrialle. Tervetulleet Olette kaikki, sen ma vakuutan. PETRUCHIO. Signior Baptista, asiall' on kiire, En jouda joka päivä kosimaan. Isäni tunnette ja näin myös minut. Hält' aimot perin rikkaudet, joit' olen Pikemmin lisännyt kuin vähentänyt. Siis sanokaa: jos tyttärenne myöntyy, Ma mitä silloin myötäjäisiks saan? BAPTISTA. Mun kuoltuani puolet maistani, Ja heti käteen kaksituhat puntaa. PETRUCHIO. Ja palkaks siitä lupaan, jos hän eloon Minusta jää, kaikk' irtaimeni hälle Ja kiinteimeni leskeneläkkeeksi. Lähimmät kohdat pannaan välikirjaan Molemmin puolin noudatettaviksi. BAPTISTA. Niin, kun on tärkein sovittu, kun hältä Vain myönnön saatte: siitä riippuu kaikki. PETRUCHIO. Oo, se ei mitään; minä, nähkääs, isä, Yht' olen kiinteä kuin hän on ynsy; Ja kaks kun hurjaa lieskaa toisiins' yhtyy, Niin vihanvireensä he kuluttavat; Vähästä puuskast' yltyy pieni liekki, Mut myrsky koko tulen sammuttaa. Niin minä hänen teen, ja niin hän taipuu: Min' olen jyrkkä, kosin niinkuin mies. BAPTISTA. No, kosi sitten; onneks olkoon vain! Mut kestätkö sä kaikki häijyt sanat? PETRUCHIO. Kyll', yhtä varmasti kuin vuoret tuulta: Ne eivät horju, vaikka tuulkoon aina. (Hortensio palaa, haava päässä.) Kah, mitä, ystäväni? Miks noin kalvas? HORTENSIO. Pelosta varmaankin, jos kalvas olen. BAPTISTA. No, soitoss' edistyykö tyttäreni? HORTENSIO. Paremmin edistyisi sodassa: Vois rauta hällä kestää, mut ei luuttu. BAPTISTA. No, eikö luutull' opi näppäämään? HORTENSIO. Kyll' aivan: luutulla mua kalloon näppäs. Kun sanoin, ett' on otteet hällä väärät Ja sormens' asentoon kun asetin, Niin pirullisen kärtynä hän huusi: "Vai otteita! Kyll' otteet teille näytän!" Ja näillä sanoin päähän mua löi, Niin että luutun läpi meni pääni. Siin' ällistyen, luuttu kaulassa, Nyt seisoin tirkistäin kuin kaakinpuusta, Kun hän mua viulunvinguttajaks sätti Ja porosorkaks ja jos joksikin, Kuin näit' ois vartavasten opetellut. PETRUCHIO. Mut sepä hauska tyttö, tosiaan! Nyt kymmenesti rakkaamp' on hän mulle. Oo, jutella jos saisin hänen kanssaan! BAPTISTA (Hortensiolle). Pois tulkaa; moisest' älkää nolostuko, Vaan nuorint' opettakaa tytärtäni: Hän opinharras on ja kiitollinen. — Signior Petruchio, tuletteko mukaan, Vai lähetänkö Katrin luoksenne? PETRUCHIO. Se tehkää, minä täällä häntä varron. (Baptista, Gremio, Tranio ja Hortensio menevät.) Ja rohkeasti kosin, kun hän saapuu. Jos sättii mua, niin sanon, että laulaa Niin ihanasti hän kuin satakieli; Jos yrmyilee, niin sanon, että katseens' On kirkas niinkuin kasteess' aamun ruusu; Jos vaiti on hän eikä mitään puhu, Ylistän hänen liukaskielisyyttään Ja puhelahjaans' ihanaksi kehun; Jos hiiteen minut käskee, kiitän häntä, Ikäänkuin käskis viikoks minut jäämään; Jos antaa rukkaset, niin kysyn, milloin On kuuliaiset meillä, milloin häät. — Hän tuossa tulee; nyt, Petruchio, puhu! (Katariina tulee.) Huomenta, Kati, se lie nimenne. KATARIINA. Niin oikein lie, mut sentään hieman väärin: Katariinaks sanotaan, kun puhutellaan. PETRUCHIO. Valetta! Nimenne on pelkkä Kati, Hupainen Kati, joskus paha Kati, Mut Kati, kaunein Kati maailmassa, Katien kati, kallis Kati-kulta, — Ei sentään katinkulta; siis nyt, Kati, Mua kuule, Kati, sydämmeni lohtu: Kun koko mailma lempeyttäsi kiitti, Avuistas puhui, kauneuttasi kehui, Ei kuitenkaan niin suuresti kuin pitäis, Niin tuo mua liikutti, ja nyt sua kosin. KATARIINA. Vai liikutti! Siis liikuttakoon teidät Myös täältä pois. Näin koht', ett' olettekin Te liikkuva. PETRUCHIO. Niin mikä liikkuva? KATARIINA. Sarana-tuoli. PETRUCHIO. Oikein! Istu siihen! KATARIINA. On aasit luotu kantamaan, niin tekin. PETRUCHIO. On vaimot luotu kantamaan, niin tekin. KATARIINA. Minä ainakaan en moista narria. PETRUCHIO. En, Kati hyvä, kuormittaa sua aio: Sin' olet vielä nuori sekä kevyt. KATARIINA. Niin kevyt, ettei tuommoinen mua sieppaa, Ja paino mull' on se kuin pitääkin. PETRUCHIO. Vai pitää paino? KATARIINA. Pidä kyntes, haukka! PETRUCHIO. Oi, mettis-parka, viekö sinut haukka? KATARIINA. Ei, varokoon vain haukka itseään. PETRUCHIO. Seis, vaapsain, sinä! Liiaks olet häijy. KATARIINA. Jos vaapsain olen, varo pistintä! PETRUCHIO. Siis paras pois ne nyhtää. KATARIINA. Jospa, narri, Vain tietäisit, miss' on se. PETRUCHIO. Ken ei tietäis, Miss' ota vaapsahaisen? Hännässä. KATARIINA. Eipäs kuin suussa. PETRUCHIO. Kenen suussa? KATARIINA. Sinun, Kun hännästä sä puhut. — Hyvästi! PETRUCHIO. Mun suuni sunko hännässäs? Ei, Kati, Min' olen aatelia. KATARIINA. Sepä nähdään! (Lyö häntä.) PETRUCHIO. Jos vielä mua lyöt, niin sua tyrkkään. KATARIINA. Näin aatelisen kilpes menetät: Jos mua lyöt, et ole aatelia, Ja aatelittomana kilvetön. PETRUCHIO. Vai heraldiikkaa! Pane minut kirjaan. KATARIINA. Mikä vaakunaksi? Kukonharja?^[9] PETRUCHIO. Kukko Ei harjaa kaipaa, kanani jos Kati. KATARIINA. Ei kelpaa mulle; kurjasti sa laulat. PETRUCHIO. Noin, Kati, älä mulle muikistele. KATARIINA. Se tapani, kun näen raakilan. PETRUCHIO. Ei täällä raakilaa; siis muikeus pois! KATARIINA. Tääll' on se. PETRUCHIO. Näytä se! KATARIINA. Josp' olis peili! PETRUCHIO. Siis kasvojani tähtäät? KATARIINA. Pilkkaan osui Noin nuorelta! PETRUCHIO. Haa, kautta pyhän Yrjön, Vai liian nuori sulle! KATARIINA. Kuihtunutkin Jo olet. PETRUCHIO. Surusta. KATARIINA. Sit' en ma sure. PETRUCHIO. Et, Kati, noin et pääse minusta. KATARIINA. Jos jään, niin kiihdyt; anna minun mennä. PETRUCHIO. En niinkään! Olet oikein sievän sievä. Sua tylyks, ynsyks, suulaaks sanottiin, Nyt huomaan huhun valehtelijaksi: Iloinen olet, hauska, vallan höyli, Sanaton, vaan kuin kevään kukka vieno, Et osaa muikistaa, et karsastaa. Et purra huulta niinkuin häijyt naiset; Ei mieleen sulle tiuskinat ja torat; Sulolla kosijoitas kohtelet, Puhellen vienosti ja lempeästi. Miks juorutaan siis, että Kati liikkaa? Paha on mailma: Kati suora, sorja Kuin pähkinän on vitsa, ruskea Kuin itse pähkinä, ja makeampi Kuin pähkinän on sydän. Annahan, Kun katson käyntiäsi! — Ethän liikkaa. KATARIINA. Vait, hölmö! Käske renkiäsi. PETRUCHIO. Metsää Ei somista Diana niin kuin Katin Kuninkaallinen käynti tätä majaa. Diana ollos sä, hän olkoon Kati, Diana hauska olkoon, Kati kaino. KATARIINA. Mist' on nuo kauniit puheet kotoisin? PETRUCHIO. Omasta päästä: tulen äitiini. KATARIINA. Älykäs äit'! Ois poika tyhmä muuten. PETRUCHIO. Niin, enkö viisas? KATARIINA. Kyllä lämpimäkses. PETRUCHIO. Kyll' lämpiän, kun sänkyys pääsen, Kati. Mut leikki sikseen, sanon sulle suoraan: Isäsi mulle sinut luvannut On vaimoks; määrätty on myötäjäiset; Nain sinut, Kati, tahdot taikka et. Ma sulle mieheks olen omani. Kautt' auringon, jok' ihas mulle näyttää, — Nuo ihat, jotka mun on hurmanneet, — Sa muut' et miestä ottaa saa kuin minut: Min' olen luotu sua kesyttämään, Tekemään Villi-Katist' oivan Katin Ja säisyn niinkuin muutkin kotikatit. Tuoss' isäsi; ei auta kielto nyt; Ma tahdon ja mun täytyy Kati saada. (Baptista, Gremio ja Tranio palaavat.) BAPTISTA. Petruchio, kuinka teidän onnistaa Katariinaan nähden? PETRUCHIO. Hyvin; kuinkas muuten? On mahdotont', ettei mua onnistaisi. BAPTISTA. No, tytär Katariina? Taasko juro? KATARIINA. Vai olen tyttärenne? Toden totta, Kyll' oivaa isänrakkautt' osoitatte, Kun naitatte mun puolihassulle, Hullulle huimapäälle, kiroojalle, Jok' aikoo kaikki voittaa vannomalla. PETRUCHIO. Niin, nähkääs, isä: — te ja koko mailma, Ken hänestä vain puhui, puhui pahaa. Jos hän on tuima, on se politiikkaa: Ei ärjö hän, vaan kaino niinkuin kyyhky, Ei tulinen, vaan vilvas niinkuin aamu, Lucretian vertainen on kainoudessa, Ja kuin Griseldis kärsivällinen. Lyhykäisesti: niin hyvä meill' on sopu, Ett' ensi pyhänä on meidän häät. KATARIINA. Ens pyhänä sun ennen hirteen soisin. GREMIO. Petruchio, kuulkaas: hirteen teitä toivoo! TRANIO. Siin' onnenneko? Sitt' on hukka meidän! PETRUCHIO. Ei hätää, hyvät herrat; itselleni Ma hänet valikoin; jos hän ja minä Vain tyydymme, niin mitä teidän siihen? On meillä välipuhe, että hänen Äkäinen tulee aina seurass' olla. On uskomatont' aivan, kuinka paljo Hän mua rakastaa. Sa, kulta-Kati! Hän kaulassani riippui; toisiaan Niin taajaan seuras suutelot ja valat, Ett' tuokiossa sydämmeni vei. Vast'alkajia te! On kumma nähdä, Kun mies ja nainen ovat kahden, kuinka Kesyttää lallukin voi kiukkupussin. — Kätesi, Kati! Nyt Venetiaan lähden Hääpäiväkseni vaatteit' ostamaan. Häät toimittakaa, vieraat kutsukaa; Katista sievä tulee, sen ma takaan. BAPTISTA. Mitä sanoisinkaan? Tänne kätenne: Petruchio, onneks olkoon! Kauppa tehty. GREMIO ja TRANIO. Sanomme: aamen, todistajina. PETRUCHIO. Hyvästi, isä, vaimo, ystävät! Nyt pois Venetiaan! On kohta pyhä; Hilut, helyt, kalut kalliit sieltä tuomme. Nyt suukko! Pyhänä me häitä juomme. (Petruchio ja Katariina menevät, kumpikin eri taholle.) GREMIO. Noin kiirein onko koskaan naista naitu? BAPTISTA. Nyt olen niinkuin kauppamies, jok' onnen Varalle heittää elämänsä ponnen. TRANIO. Olikin vanhennutta tavaraa; Nyt tuottaa korkoa, tai mereen hukkuu. BAPTISTA. Aviosopu paras korko kai. GREMIO. Mies kyllä sovust' osansa jo sai. — Nyt nuoremman on tyttärenne vuoro. Tää on se kauan ikävöitty päivä; Min' olen naapuri ja kosin ensin. TRANIO. Mut minä enemmän Biancaa lemmin Kuin aatos aavistaa tai kieli kertoo. GREMIO. Nulikkain lempi maidikkaalta maistuu. TRANIO. Sun lempes hyytyy, harmaapää. GREMIO. Sun paistuu. Hotikko, väisty! Vanhuudest' on turvaa. TRANIO. Mut nuoruus neitosien silmät hurmaa. BAPTISTA. Pois torat! Minä tämän riidan ratkon: Teoilla voitto voitetaan. Ken lupaa Paraimman huomenlahjan tytölleni, Se saa Biancan lemmen. — Siis, signior Gremio, mitä tarjoatte? GREMIO. Mull' ensinnäkin kaupungiss' on talo Hopeella, kullall' ylen varustettu, Vadit ja kannut, missä kädet pestä, Tapetit, verhot kaikki Tyruksesta, Rahoja täynn' on norsunluiset lippaat, Sypressikirstuissa on silkit, peitot, Upeat kankaat, verhot, baldakiinit, Lakanat hienot, Turkin helmityynyt, Venetiasta kulta-uutimet, Kuparit, tinat, kaikki, mit' on tarpeen Taloudessa. Talossani maalla On mulla satakunta lypsävää Ja toista sataa lihavata härkää Ja kaikki raavastarpeetkin sen mukaan. Kyll' itse olen vanha, myönnän sen, Mut huomenna jos kuolen, saa hän kaikki, Jos eläissäni tulee mulle vain. TRANIO. Se "vain" se sopi hyvin. — Nyt mua kuulkaa. Isäni ainut olen perillinen: Jos tyttärenne vaimokseni saan, Niin kolme neljä taloa hän rikkaass' Saa Pisan kaupungissa, yhtä hyvää Kuin ykskään, mit' on täällä Gremiolla; Kakstuhatt' tukaattia lisäks vuosin Paraista tiloistani eläkkeeksi. No, Gremio, joko pulaan jouduitte? GREMIO. Kakstuhatt' tukaattia vuosin maista! Mun kaikki maani ei sen arvoiset; Mut ne hän saa, ja lisäks kauppalaivan, Jok' ankkuriss' on nyt Marseillessa. No, joko kauppalaivaan kompastuitte? TRANIO. Isälläin kolme suurt' on kauppalaivaa — Se tiedetään — kaks kaljaasia lisäks Ja kaksitoista jaalaa; ne ma lupaan, Ja kaks sen vertaa kuin sa konsanaan. GREMIO. Lupasin kaikki, mull' ei enempää: Ei muuta antaa voi kuin mit' on omaa; Jos minä kelpaan, mun hän saa ja kaikki. TRANIO. Siis tyttö ennen kaikkia on minun, Sananne mukaan; Gremio on pietti. BAPTISTA. Te parhaan teitte tarjon, myönnän sen, Ja isänne jos takuun tuo, niin tyttö On teidän; sillä — anteeks — ennen isää Jos kuolisitte, kuink' on huomenlahjan? TRANIO. Kujeita! Hän on vanha, minä nuori. GREMIO. Mut nuoret voivat kuolla niin kuin vanhat. BAPTISTA. No, hyvä! Tää on päätökseni, herrat: Ens' sunnuntaina, niinkuin tiedätte, On tyttäreni Katariinan häät; Biancan seuraavana sunnuntaina Te saatte vaimoksi, jos takuun tuotte; Saa muuten Gremio hänet. Kiitän teitä, Ja nyt vain suosioonne sulkeudun. (Menee.) GREMIO. Hyvästi, naapuri! — Nyt en sua pelkää: Niin, keikka-Heikki, isäs olis hupsu, Jos kaikki antais pois ja vanhoillaan Sun pöydässäsi söisi. Hitto vie, Se vanha kettu ei niin houkka lie! (Menee.) TRANIO. Sun rutto syököön, vanha kurttunaama! Sun pistin korkeimmalla valtilla. Nyt tiedän, kuinka autan isäntääni: — Niin, teeskelty Lucentio itselleen Vois isän laittaa, teeskellyn Vincention; Siit' ihme syntyis: isäinhän se työtä On laittaa lapsia; mut tässä siittää Laps isän, jos vain mulla juonta riittää. (Menee.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Huone Baptistan talossa. (Lucentio, Hortensio ja Bianca tulevat.) LUCENTIO. Seis, vinguttaja! Liian röyhkäks käytte. Jo unohduksiss' onko tervehdys, Jonk' antoi teille Katariina-neiti? HORTENSIO. Toraisa kirjatoukka! Tämä neiti On taivaallisen soiton haltija: Siis väistykää ja etuus mulle suokaa; Kun täss' on yksi tunti soiteltu, Te saatte toisen käyttää lukemiseen. LUCENTIO. Typerä hölmö, oppia ei sulla, Ett' ymmärtäisit soiton tarkoituksen: Sen tulee ihmismieltä virkistää Vakavan työn ja opinnoiden jälkeen. Siis salli meidän filosofioida; Kun väsymme, niin antaa soiton soida. HORTENSIO. Mies, tuot' en uhmailuas minä siedä. BIANCA. Te loukkaatte mua kaksin kerroin, herrat, Kun siitä kinaatte, mink' itse määrään. En ole vitsottava koululainen, En kytkettynä määräaikoihin, Vaan otan opetusta milloin tahdon. Niin, riidan päätteeksi nyt istukaamme: — Te luuttuun tarttukaa ja soitelkaa; Se tuskin vireiss' on, kun luku päättyy. HORTENSIO. Siis lopetatteko, kun vireiss' olen? (Vetäytyy syrjään.) LUCENTIO. Yritys turha! — Viritelkää vain! BIANCA. Mihinkä viimeks jäimme? LUCENTIO. Tähän, neiti: — Hic ibat Simois; hic est Sigeia tellus, Hic steterat Priami regia celsa senis. BIANCA. Kääntäkää tämä. LUCENTIO. Hic ibat, niinkuin jo teille sanoin; — Simois, olen Lucentio; — hic est, Vincention poika Pisasta; — Sigeia tellus, näin valepukuisena, voittaakseni lempenne; — hic steterat, ja se Lucentio, joka tulee kosimaan; — Priami, on palvelijani Tranio; — regia, minun asussani; — celsa senis, jotta pettäisimme sen vanhan lemmenlöyhkön. HORTENSIO (lähestyen). Nyt, neiti, soittimeni vireiss' on. BIANCA. No, antaa kuulua! (Hortensio soittaa.) Hyi, kvintti pärrää! LUCENTIO. Vain tappiin sylkekää, ja uusi koitos!

BIANCA. Nyt katsokaamme voinko kääntää tuon: Hic ibat Simois, en tunne teitä; — hic est Sigeia tellus, en usko teitä; — hic steterat Priami, varokaa, ettei hän kuule; — regia, älkää liiaksi rohkeilko; — celsa senis, älkää epäilkö.

HORTENSIO. Nyt vireiss' on se. LUCENTIO. Paasi pärrää. HORTENSIO. Paasiss' Ei vikaa, vaan tuo pärrä tässä paasaa. (Syrjään.) Se kirjaksi on ropi-rohkea! Hiis olkoon, kultaani se lurjus kyöhää! Mut paremmin sua tarkkaan, kirjatoukka. BIANCA. Ehk' uskon vasta, vaan nyt epäilen. LUCENTIO. Pois epäilykset! Aeacidein juurta Ol' Ajax, nimens' sai hän vaariltaan. BIANCA. Pitänee opettajaa uskoa, Ma muuten, tietkääs, kovin epäilisin. Mut jääköön tää. — Nyt teihin, Licio! Hyvät opettajat, älkää pahastuko, Näin kanssanne vaikk' olen suottaillut. HORTENSIO (Lucentiolle). Pois nyt, ja minut rauhaan jättäkää: Ei täällä tersettiä soiteta. LUCENTIO. Noin turhan tarkka! (Syrjään.) Valvoa mun täytyy Ja vaaniskella: jos en erehdy, On soma soittajamme rakastunut. HORTENSIO. Ennenkuin, neiti, luuttuun tartutte Ja sormittelu-taitoon perehdytte, Mun täytyy taiteen alkeist' alottaa; Lyhemmän teille neuvon askelman, Huvemman, mehukkaamman, tehoisamman, Kuin mitä koskaan muut on neuvoneet; Se täss' on siroon muotoon puettuna. BIANCA. Jo aikaa askelmani suoritin. HORTENSIO. Mut lukekaa Hortension kuitenkin. BIANCA (lukee). "C. Olen sointu, joka ilmi tuo, D. E. Kuink' on Hortension lempi lämmin; F. G. Bianca, hälle kätes suo. A. Hän sua lempii muita kiihkeämmin. H. Yks mull' avain kahteen nuottiin on: C. Armahda, tai sorrun kuolohon." Tää onko askelmanne? Se ei kelpaa: Parempi vanha on; niin, outoon oikkuun En taattuja ma vaihda ohjeita. (Palvelija tulee.) PALVELIJA. Teit' isä käskee kirjat jättämään Ja käymään siskon majaa koristamaan: Häät huomenna on, niinkuin tiedätte. BIANCA. Hyvästi, herrat; minun täytyy mennä. (Bianca ja palvelija menevät.) LUCENTIO. Siis mull' ei syytä jäädä. (Menee.) HORTENSIO. Mutta mulla Syyt' urkkia on tuota kirjatoukkaa: Näen katseesta jo, ett' on rakastunut. Bianca, jos niin halpa sull' on mieli, Ett' isket silmää joka kuihkojalle, Niin mene muille! Noin jos liehut vaan, Niin minä otan toisen mistä saan. (Menee.)

Toinen kohtaus.

Baptistan talon edusta. (Baptista, Gremio, Tranio, Katariina, Bianca, Lucentio ja palvelijoita tulee.) BAPTISTA. Petruchion ja Katariinan häät On täksi päivää määrätty, Lucentio, Ja viel' ei mitään ylkää kuuluvissa. Nyt sitä juorutaan! Mik' ilkku syntyy, Kun poiss' on ylkämies, ja pappi vartoo Vain pyhää vihkitointa-alkaakseen! Mit' arvelette tästä häpeästä? KATARIINA. Mun vain on häpeä; niin, vasten mieltä Mua pakotettiin mieheks ottamaan Mokoma juro, puolihupsu kolho, Jok' äkin kosii, vitkaan häitä viettää. Sanoinhan, että hän on houkkio Ja moukan tavoist' ilki-iva pilkkii. Vain ollaksensa oikein hauska mies, Hän tuhansia kosii, määrää häät, Ja kuulututtaa, ystäviä kutsuu, Mut naida sit' ei aio, jota kosi. Nyt mailma Katariina-parkaa näyttää, "Tuoss'" sanoo, "houkan on Petruchion vaimo, Jos mies vain suvaitsisi naida hänet!" TRANIO. Baptista, Katariina, malttukaa: Petruchio, toden totta, hyvää aikoo, Mik' estäneekin häntä saapumasta. Vaikk' onkin töykeä, on toki viisas, Vaikk' ilveileekin, taattu mies tok' on. KATARIINA. Oi, etten olis koskaan häntä nähnyt! (Menee itkien pois, Bianca ja palvelijat jäljessä.) BAPTISTA. Niin, mene, laps! En soimaa, että itket: Mokoma solvaus pyhimystä loukkais, Saatikka sinunlaistas äkämystä. (Biondello tulee.)

BIONDELLO. Herra, herra! Uutta, vanhaa uutta, semmoista, jota ette koskaan ennen ole kuullut!

BAPTISTA. Vanhaa ja uutta yhtä haavaa! Kuinka se on ymmärrettävä?

BIONDELLO. No, eikö ole uutta kuulla, että Petruchio on tulossa?

BAPTISTA. Onko hän tullut?

BIONDELLO. Ei, ei toki.

BAPTISTA. Mitä sitte?

BIONDELLO. Hän on tulossa.

BAPTISTA. Milloin on hän täällä?

BIONDELLO. Silloin kuin hän seisoo tässä, missä minä nyt seison, ja näkee teidät siinä.

TRANIO. Kerro nyt sitte ne vanhat uutisesi!

BIONDELLO. No niin, Petruchio on tulossa, yllä uusi hattu ja vanha takki; vanhat housut, kolmasti käännetyt; saappaat, joita jo on käytetty kynttiläsäiliönä, toisessa solki ja toisessa paula; vanha, ruostunut miekka, kaupungin asehuoneesta saatu, kahva halki, tupenhokki poissa ja kannikkeet hajalla; hepo nilkku, selässä vanha, koinsyömä satula, ja jalustimet kumpikin eri lajia; lisäksi se on yskäinen ja kuivatautinen, ikenet turvoksissa, kauttaaltaan kapinen, pahkapolvinen, pattijalkainen, sappi vialla, parantumaton ajos kaulassa, pahasti pyörretautinen, suolimatojen vaivaama, selkä rampa, lapa lyöttynyt ja etujalat kankeat, kuolaimet puoleksi koukistuneet, ja lampaannahkaiset päitset kompastuksen takia niin kireälle pingoitetut, että monasti ovat katkenneet ja sitten solmimalla paikatut; satulavyö kuudesti parsittu, ja samettinen naissatulan häntähihna, johon omistajan nimimerkiksi on kaksi kirjainta sirosti nastoilla kiinnitetty, sieltä täältä käärelangalla paikattu.

BAPTISTA. Kuka hänen kanssaan tulee?

BIONDELLO. Ah, herra, hänen passarinsa, päästä jalkaan sonnustettuna samaan tapaan kuin hevonenkin: toisessa jalassa palttinasukka, toisessa karkea villasäärystin, sukkanauhoina punainen ja sininen verkakaistale; vanha hattu, jossa töyhtönä häilyy "neljäkymmentä uutta lemmenlaulua"; hirviö, oikea hirviö pukimeltaan, ei vähääkään kristityn juoksupojan eikä ylimyksen passarin näköinen.

TRANIO. Ties, mikä kumma oikku häntä riivaa! Tok' usein häll' on halpa puku yllä. BAPTISTA. Hyvä vain, että tulee, tulkoon millaisena tahansa. BIONDELLO. Ei herra, hän ei tule. BAPTISTA. Sanoithan, että hän tulee. BIONDELLO. Kuka? Petruchioko? BAPTISTA. Niin, että Petruchio tulee. BIONDELLO. Ei, herra, sanoin että hänen hevosensa tulee ja hän sen selässä. BAPTISTA. No niin, sehän on yhtä. BIONDELLO. Ei, kautta Nikolaan! Jo hölmökin sen ties, Että hevonen ja mies Ei ole yhtä vaan, Mut ei myös montakaan. (Petruchio ja Grumio tulevat.) PETRUCHIO. No, miss' on vieraat? Kuka kotona? BAPTISTA. Hyv' että tulitte. PETRUCHIO. Ei niinkään hyvä — BAPTISTA. Mut ettehän tok' onnu. TRANIO. Pukunne Niin hyvä ei, kuin pitäisi. PETRUCHIO. Jos oisi Se parempikin, näin ma ryntäisin. Mut miss' on Kati, armas morsioni? — Kuink', isä, voitte? — Mikä seuraa vaivaa? Miks, hyvät ihmiset, mua tölläilette, Ikäänkuin näkisitte kumman aaveen Tai pyrstötähden tai muun hirviön? BAPTISTA. Hääpäivännehän tää, sen tiedätte; Pahoimme ensin, että ette tulis; Nyt pahoilemme, että tulette Noin pukemattomana. Pois nuo rääsyt! Ne arvollenne ovat häpeäksi Ja juhlassamme silmän vaivana. TRANIO. Mik' arvon toimi teit' on pidättänyt Näin kauan vaimostanne erillään Ja tänne laittanut noin muuttuneena? PETRUCHIO. Ikävä kertoa ja paha kuulla: Niin, lupaukseni tulin täyttämään, Vaikk' kaikin puolin sit' en täyttää voikaan. Mut, kun saan aikaa, syyni selvitän, Niin että kaikki ovat tyytyväiset. Mut miss' on Kati? Viivyin liian kauan; Jo aamu kuluu, kiire kirkkoon on. TRANIO. Noin ette morsionne luo saa mennä; Sisähän käykää, vaatteet teille lainaan. PETRUCHIO. Ei, hitto vie! Näin juuri minä menen. BAPTISTA. Vihille noinhan ette aio mennä? PETRUCHIO. Näin juuri; siis tuo puhe jättäkää. Hän minuun vihitään, ei vaatteisiini. Jos, mitä minusta hän kuluttaa, Niin voisin uudistaa kuin nämä rievut, Niin hyvä Katin ois ja paras minun. Mut mitä, narri, tässä rupatan, Kun morsiantan' tervehtää mun pitää Ja muiskull' uusi arvo vahvistaa! (Petruchio, Grumio ja Biondello menevät.) TRANIO. Tuo hassu puku tahallist' on varmaan. Jos koittaisimme, ehkä suostuisi Parempiin pukeumaan, kun lähtee kirkkoon. BAPTISTA. Käyn katsomahan, mitä tästä koituu. (Menee.) TRANIO. Biancan lempeen lisätä nyt tulee Vain isän suostumus; ja sitä varten — Niinkuin jo sanoin teidän armollenne — Ma hankin miehen, kenen hyvänsä, Jot' aikeeseemme voimme opastaa: Hän olla saa Vincentio Pisalainen Ja täällä Paduassa taata summan Mun lupaamaani vielä suuremman. Näin saatte rauhass' elää onnessanne Ja luvalla Bianca-neidin naida. LUCENTIO. Jos ei vain kumppanini, kirjatoukka, Niin tarkkaan vaanis hänen askeleitaan, Sopisi salaa mennä vihille; Ja sitten, vaikka epäis koko mailma, Ma pidän mailman uhall' omani. TRANIO. Tät' oikein tulee meidän punnita, Pitäen tarkoin silmäll' etuamme; Näin peijaamme tuon harmaan Gremion, Tuon turhan tarkan isän, Minolan, Ja soittajan, tuon mielaan Licion, Kaikk' isäntäni vuoks, Lucention. (Gremio palaa.) No, Gremio, kirkostako tulette? GREMIO. Niin ilolla, kuin koskaan koulusta. TRANIO. Ovatko tulleet morsian ja sulho? GREMIO. Sanotte: sulho; kolho, sanokaa: Hän kyllä naistaan kolhii että tuntuu. TRANIO. Hän naistaan pahempiko? Mahdotonta! GREMIO. Se mies on piru, piru, ilmi piru. TRANIO. Se nainen piru on, piru, pirun mummo. GREMIO. Hui, hai! Laps, lammas, kyyhky miehen suhteen! Lucentio, tietäkääs, kun pappi kysyi, Tahtoiko vaimokseen hän Katariinan, Hän huusi: "tahdon, hitto vie!" ja noitui Niin että pappi aivan kauhuissaan Pudotti kirjansa, ja kun hän sitä Kumartui ottamaan, niin moisen puustin Sai ylkä-houkkiolta, että siinä Makasi maassa papit sekä kirjat. "Ne nostakoon", hän huus', "ken haluaa." TRANIO. Ja kun hän nousi, mitä sanoi nainen? GREMIO. Vapisi; mies, näet, jalkaa löi ja noitui, Ikäänkuin aikois pappi häntä pettää. Kun lopussa on kaikki vihkimenot, Hän huutaa viiniä:^[10] "saas tästä!" sanoo, Kuin laivall' ois ja myrskyn tauottua Matruusein kanssa mässäis; kaataa viinin Ja leivät heittää naamaan lukkarin Vain siitä syystä, että tämän parta Niin näytti laihalta ja nälkäiseltä, Kuin pyytänyt ois palaa ryypyn päälle. Sen tehtyään hän naistaan kaulaan tarttuu Ja painaa suulle moisen moiskauksen, Ett' ihan koko kirkko kajahtaa. Kun tämän näin, niin häpeissäni poistuin, Ja perästä kai tulee koko seura. Näin hassuja en häitä ole nähnyt. Vait, vait! Jo kuulen pelimannin soiton. (Soittoa.) (Petruchio, Katariina, Bianca, Baptista, Hortensio, Grumio ja koko hääjoukko tulee.) PETRUCHIO. Suur' kiitos vaivoistanne, ystävät! Hääpöytä tääll' on uljas valmistettu, Ja ruoalle mua varrotte, sen tiedän: Mut, paha kyllä, kiire mull' on lähtö, Ja sanon sen vuoks nyt jäähyväiset. BAPTISTA. Tän' iltanako matka täältä? Mitä? PETRUCHIO. Niin, vielä päiväsaikaan, ennen iltaa. Sit' älkää ihmetelkö; asiani Jos tietäisitte, ennen käskisitte Mua menemään kuin jäämään. — Arvon seura, Suur' kiitos teille, että katselitte, Pois itseni kun annoin tämän hurskaan Ja herttaisen ja hellän vaimon omaks. Hääpöytään käykää, juokaa maljani! Mun täytyy mennä. Herran haltuun kaikki! TRANIO. Oi, suokaa meidän pyytää teitä jäämään. PETRUCHIO. Se ei käy päinsä. GREMIO. Suokaa minun pyytää. PETRUCHIO. On mahdotonta. KATARIINA. Suokaa minun pyytää. PETRUCHIO. Nyt tyydyn. KATARIINA. Tyydyttekö jäämään siis? PETRUCHIO. Ma tyydyn, sinä kun mua pyydät jäämään; En toki jää, jos kuinka pyytäisit. KATARIINA. Jos rakas olen, jääkää! PETRUCHIO. Hevoseni! GRUMIO. Valmiit ovat, herra: kaurat ovat syöneet hevoset. KATARIINA. No, hyvä! Tee niinkuin tahdot, min' en lähde tänään, En huomennakaan; tulen milloin mielin. Ovi on auki, herra, tuoss' on tie; No, rasvo kenkäsi ja marssi matkaas; Mut minä lähden kun mua haluttaa. Sinusta tullee aika torikko, Kun heti aluss' yrmit noin ja pauhaat. PETRUCHIO. Oi, malta, Kati hyvä, älä suutu! KATARIINA. Suutunpa vainkin. Mikä kiire sulla? — Oi, isä, tyyntykää; hän kyllä taipuu. GREMIO. Kas niin vain, ystävä; nyt alkaa leikki. KATARIINA. Hääpöytään siitä joutuin, hyvät herrat! Pitävät naista narrinaan, ma huomaan, Jos häll' ei rohkeutta vastustaa. PETRUCHIO. Niin, joutuin menkööt, kun sa käsket, Kati. — Totelkaa morsianta, nuodemiehet, Remutkaa, juhlikaa ja mässätkää Ja Katin neitsyysmalja pohjaan juokaa, Humussa hurjailkaa — tai menkää hirteen! Mut kiltti Kati seuraa minua. Pois kiukut, töminät ja muikistukset! Ma tahdon hallita mik' omaani: Hän kontuni on, maani, taloni, Latoni, peltoni ja hevoseni, Ja härkäni, ja aasini, ja kaikki. Tuoss' seisoo hän; ken tohtii, koskekoon! Ma uhmaan rohkeintakin, joka multa Tien sulkee Paduaan. — Hoi, Grumio, Esille pamppus! Meitä kiertää rosvot; Pelasta emäntäs, jos olet mies. — Tipuni, tyynny, ei sua kukaan koske, Sua minä suojaan miljoonia vastaan. (Petruchio, Katariina ja Grumio menevät.) BAPTISTA. No, menköön vain, se hellä pariskunta! GREMIO. Paraiksi, muuten nauruun kuolisin. TRANIO. Tää hulluista on avioista hulluin. LUCENTIO. Mitä aattelette, neiti, siskostanne? BIANCA. Ett' itse hupsu on, ja hupsun nai. GREMIO. Topakan katin vain Petruchio sai. BAPTISTA. Vaikk' ylkää on ja morsiota vailla Hääpöytämme, niin, hyvät naapurit, Pitomme siltä herkkuja ei vailla. — Lucentio, te yljän paikkaan käykää; Bianca, sinä ota siskon sija. TRANIO. Bianca siiskö morsianta leikkii? BAPTISTA. Niin, niin, Lucentio. — Sisään, hyvät herrat! (Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

(Grumio tulee.)

GRUMIO. Hittoon, kaikki uupuneet hevoskaakit, kaikki hupsut herrat ja kaikki huonot tiet! Onko ihmistä koskaan näin piesty? Onko ihmistä koskaan näin ryvetetty? Onko koskaan ollut ihmistä näin väsynyttä? Lähettivät minut ennalta tekemään tulta, ja tulevat itse perässä lämmittelemään. Jos en olisi tämmöinen pikkuinen toppu ja kuumiamaan hoppu, niin huuleni jäätyisivät kiinni hampaisiini, kieli kitalakeen ja sydän kylkiluihin, ennenkuin joudun tulen sulatettavaksi; mutta aion tulta puhumalla lämmittää itseäni, sillä, mitä ilmaan tulee, voi sitä minua isompikin mies kylmettyä. Hoilaa! Hoi, Curtis!

(Curtis tulee.)

CURTIS. Kuka se niin viluisesti huutaa?

GRUMIO. Jäämöhkäle. Jos et usko, niin voit laskea luikua hartioistani kantapäihin yhtä vikkelästi kuin päästä niskaan. Tule, hyvä Curtis!

CURTIS. Onko herrani rouvineen tulossa, Grumio?

GRUMIO. Ovat, Curtis, ovat. Siis, tulta, tulta! Vettä vain älä siihen vala.^[11]

CURTIS. Onko hän semmoinen tulinen torapussi kuin sanotaan?

GRUMIO. Oli, hyvä Curtis, ennen tätä kylmyyttä; mutta tiedäthän, että talvi taltuttaa miehet, vaimot ja elukat, sillä se on kesyttänyt minun vanhan herrani ja minun nuoren rouvani ja minut itseni, Curtis kamraati.

CURTIS. Mene siitä, senkin kolmituumainen narri! Minä en ole mikään elukka.

GRUMIO. Olenko minä sitten vain kolmituumainen? Sinun sarvesi on jalan mittainen, ja minä olen vähintään yhtä pitkä. Mutta tahdotko nyt laittaa tulta, taikka kantelen sinusta rouvallemme, jonka kättä — hän on jo kohta käsillä — tuossa paikassa saat tuntea kylmäksi lohdutukseksi siitä, että olet tulisessa toimessasi vitkastellut?

CURTIS. Mutta, hyvä Grumio, sanohan, mitä maailmalta kuuluu.

GRUMIO. Pelkkää kylmyyttä, Curtis, kaikessa muussa paitse sinun virassasi; siis, tulta! Tee mitä sinun tulee, ja ota vastaan mitä sinun tulee, sillä herrani ja rouvani ovat melkein kuoliaaksi paleltuneet.

CURTIS. Nyt on valkea tehty; kerro nyt, Grumio hyvä, jotakin uutta.

GRUMIO. No niin: (Laulaa.) "Hih, Hannu, hei, Hannu!" ja niin paljon uutta kuin tahdot..

CURTIS. Niin, sinulla on ne ainaiset kolineesi.

GRUMIO. Laita siis tulta, sillä kylmä minua hirveästi kolii. Missä on kokki? Onko illallinen valmis, onko talo siistitty, onko kaislat lattialla,^[12] onko hämähäkin verkot poistettu, onko palvelijoilla uudet parkkumit ja valkeat sukat ja kaikilla käskyläisillä häävaatteet yllä? Onko tuopit pesty ja jumprut puhtaat, verhot paikoillaan ja kaikki kunnossa?

CURTIS. Kaikki reilassa; siis, sano nyt jotakin uutta.

GRUMIO. Ensiksikin tiedä, että hevoseni on väsynyt; ja että herrani ja rouvani ovat lentäneet toinen toisensa niskaan.

CURTIS. Mitä?

GRUMIO. Niin, satulasta nurinniskoin rapakkoon; ja siihen liittyy eräs tarina.

CURTIS. Mikä? Sano, hyvä Grumio.

GRUMIO. Tänne korvasi!

CURTIS. Tässä on!

GRUMIO. Tuossa on!

(Lyö häntä korvalle.)

CURTIS. Tämähän on jo tarinan tuntemista, eikä vain kuulemista.

GRUMIO. Sen vuoksi sitä sanotaankin tunnolliseksi tarinaksi; ja tämä puusti oli vain koputus korvallesi, että suvaitsisit kuulla. Nyt alotan: Imprimis, ajoimme alas lokaista mäkeä, herrani ratsastaen rouvani takana, —

CURTIS. Molemmatko yhdessä hevosessa?

GRUMIO. Mitä sillä tarkoitat?

CURTIS. He, hevosta vain.

GRUMIO. Kerro siis itse se tarina. Mutta jos sinä et olisi minua keskeyttänyt, niin olisit saanut kuulla, kuinka rouvan hevonen kaatui, ja hän hevosen alle; olisit saanut kuulla, kuinka ruokottomaan paikkaan, ja kuinka tahratuksi hän tuli; kuinka herra jätti hänet siihen hevosen alle; kuinka hän minua pieksi siitä, että rouvan hevonen kompastui; kuinka rouva kahlasi liassa raastaakseen minut irti hänestä; kuinka herra kiroili, kuinka rouva rukoili, hän, joka ei milloinkaan ennen ollut rukoillut; kuinka minä huusin; kuinka hevoset karkasivat tiehensä; kuinka rouvan suitset katkesivat; kuinka minä menetin häntävyöni, — ja monta muuta muistettavaa seikkaa, jotka nyt saavat unhotukseen kuolla, ja sinäkin kokemusta vailla palata hautaasi.

CURTIS. Tästä päättäen on herra äkäisempi kuin rouva.

GRUMIO. Niin onkin; ja sen saat sinä ja teistä kaikista julkeimmat tuntea, jahka hän tulee kotiin. Vaan mitä tässä joutavia höpisen! — Huuda tänne Natu, Jooseppi, Niku, Vilppu, Valteri, Oluvinen ja kaikki muut; laita että kampaavat sileäksi päänsä, harjaavat siniset nuttunsa ja sitovat kunnollisesti sukkanauhansa; katso että kumartaessaan raapaisevat vasemmalla jalalla ja etteivät millään muotoa koske herrani hevosen häntäkarvaankaan, ennenkuin ovat kättään suudelleet. Ovatko he kaikki valmiit?

CURTIS. Ovat.

GRUMIO. Kutsu ne tänne.

CURTIS. Kuuletteko? Hoi! — Teidän pitää mennä herraamme vastaan, antaaksenne arvoa rouvalle.

GRUMIO. Oo, kylläpä hän ilmankin on arvollinen.

CURTIS. Kukapa ei sitä tietäisi?

GRUMIO. Sinä, näen mä, kun kutsut kokoon väkeä antamaan hänelle arvoa.

CURTIS. Kutsun heitä häntä arvioimaan.

GRUMIO. Hän ei varmaankaan tule heidän kaupiteltavakseen.

(Useita palvelijoita tulee.)

NATU. Tervetuloa kotiin, Grumio!

VILPPU. Mitä kuuluu, Grumio?

JOOSEPPI. Kas, Grumio!

NIKU. Grumio toveri!

NATU. Mitä kuuluu, vanha poika?

GRUMIO. Tervetuloa, sinä! — Kuinka voit, sinä? — Kas, sinäkö? — Sinäkin, kamraati! — Tämä olkoon tervehdykseksi. No, te nästit pojat, onko kaikki valmista, kaikki siistiä?

NATU. Kaikki on valmista. Kuinka lähellä on herra?

GRUMIO. Heti käsillä, parahiksi ratsailta astunut; siis älkää — Tuhat tulimmaista, vait, hiljaa! Kuulen herrani jo tulevan.

(Petruchio ja Katariina tulevat.) PETRUCHIO. Miss' on ne koirat? Ovell' eikö ketään, Ken pitäis jalustinta, ratsun korjais? Miss' ovat Natu, Reko, Jooseppi? KAIKKI PALVELIJAT. Tässä, tässä, herra! tässä, herra! PETRUCHIO. Niin, tässä, herra! tässä, herra! tässä, herra! Te tomppelit ja säädyttömät pöllöt! Ei järjestystä, tapaa, huutia! — Miss' on se hölmö, jonka eeltä laitoin? GRUMIO. Täss', yhtä hölmönä kuin laittaissanne. PETRUCHIO. Maamoukka! Senkin ajojuhta-kaakki! Sun tuli puistossa mua kohdata, Nää laiskat jortit kaikki mukanasi. GRUMIO. Ei Natun takki ollut vallan valmis, Ja nyörit puuttui Kaapon kengistä, Ei sorttaa Pekan hatun mustukkeeksi, Ja kesken oli Vilpun miekantuppi; Vain Reku, Aatu, Rappu ovat siistit, Muut kaikki vanhoiss' ovat ryysyissään; Mut näinkin vastass' ovat kaikki tässä. PETRUCHIO. Pois, konnat! Tuokaa sisään illallinen. (Palvelijat menevät.) (Laulaa.) "Miss' eloni on entinen — Miss' ovat" — Istu, Kati, tervetullut! Ho, ho, ho, hoo! (Palvelijat tuovat illallisen.) No, joutuin! — Pidä hauskaa, Katiseni! — Pois saappaat jalastani, mölhöt, joutuin! (Laulaa.) "Oli kerran munkki, harmaaveli, Ja pitkin tietä hän astuskeli;" — Seis, konna! Nyrjähytät jalkani. Kas, tuossa! Riisu toinen varovammin. — (Lyö häntä.) Pidä hauskaa, Katri! — Vettä tänne! Pian! — Miss' Into-hurttani? — Mies, sinä tänne Mun nouda orpanani Ferdinand. (Palvelija menee.) Hyväile tuota, Kati, suuta suikkaa. — Miss' ovat tohvelini? — Entä vesi? (Palvelija tuo vesikannun ja vadin.) Peseydy, Katiseni!^[13] Tervetullut! — (Palvelija pudottaa kannun.) Kirottu konna! Miks sen pudotit! KATARIINA. Oi, rauhoitu! Se meni vahingossa. PETRUCHIO. Äpärä, aasinkorva, pölkkypää! Käy, Kati, istumaan; sun on kai nälkä. Sinäkö siunaat ruoan, vaiko minä? Mitä? Oinastako? 1 PALVELIJA. Niin. PETRUCHIO. Ken toi sen? 1 PALVELIJA. Minä. PETRUCHIO. Se palanutt' on; palanutt' on kaikki. — Ne vintiöt! — Miss' on se kokki-lurjus? Kuink' uskallatte, konnat, moista laittaa Ja ruokaa tarjota, jot' en voi syödä. Pois viekää kaikki, lasit, lautaset. (Viskaa maahan ruoat ja astiat.) Typerät pässit, säädyttömät lortit! Haa! Myhkäättekö? Kyllä kohta näytän! KATARIINA. Noin, rakas puolisoni, älä ärjy; Hyväähän ruoka oli, kelpais syödä. PETRUCHIO. Ei, Kati, kuivaa vain ja palanutta, Ja mult' on moinen jyrkkään kielletty: Se kiihtää sappea ja siittää äkää. Parempi meidän kahden paastota — Kun sapellinen kummankin on luonto — Kuin syödä moista lihaa taudiksemme. Siis tyynny, huomenna se korvataan, Ja tän yön miehissä nyt paastoamme. Pois tule, morsiuskammariin sun saatan. (Petruchio, Katariina ja Curtis menevät.) NATU. Oletko, Pekka, koskaan moista nähnyt? PEKKA. Hän tappaa hänet omill' oikuillaan. (Curtis palaa.) GRUMIO. Miss' on hän nyt? CURTIS. He, hänen kammarissaan, Ja saarnaa hälle kieltäytymistä; Kiroilee, noituu, eikä vaimo-raukka Puhua tohdi, seistä, päätään nostaa, Vaan istuu niinkuin unen torroksissa. Pois, pois! Hän tuossa tulee tänne taas. (Menevät.) (Petruchio palaa.) PETRUCHIO. Näin hallintaani viisaast' alotan, Ja toivon että tulee loppu hyvä. Havukka nälissään on, vatsa tyhjä, Eik' ennen ruokaa saa kuin kesyttyy, Se muuten herrans' äänt' ei koskaan kuule. Viel' yks on keino sitä taltuttaa, Niin että lähestyy ja kutsun tuntee: Valvottaa täytyy, niinkuin haukan tehdään, Jok' äänt' ei kuule, viuhtoo vain ja riuhtoo. Ei ruokaa tänään saanut, eikä saakkaan, Ei viime yönä unt', eik' ensi yönä. Kuin äsken ruoassa, niin vuoteessakin Jos jonkinlaista vikaa koitan löytää; Ma sinne tänne patjat, tyynyt viskaan Ja huiskin haiskin peitot, lakanat, Ja kesken rymäkkätä vannon, että Sulasta hellyydestä kaikki teen. Näin koko yön ma häntä valvotan; Jos torkahtaa, niin riitelen ja pauhaan Ja huudollani pidän valveill' yhä. Näin vaimon tappaa hellyydellä voi;^[14] Näin tylyn, tyrmän luontons' aion suistaa. Ken paremmin voi äksyn taltuttaa, Sanokoon pois, niin laupeutt' osoittaa. (Menee.)

Toinen kohtaus.

Padua. Baptistan talon edusta. (Tranio ja Hortensio tulevat.) TRANIO. Mut, Licio, voisiko Bianca-neiti Rakastaa toista kuin Lucentiota? Mua tyhjäll' uskottelee, luulemma. HORTENSIO. Niin, nähdäksenne että puhun totta, Vain hänen opetustaan tarkatkaa. (Vetäytyvät syrjään.) (Bianca ja Lucentio tulevat.) LUCENTIO. No, neiti, hyödyttääkö opetus? BIANCA. Mit' opetatte? Neuvokaa se ensin. LUCENTIO. Mit' itse taidan: lemmen taitoa. BIANCA. Sen taidon taituriksi tulkaa pian. LUCENTIO. Kun sydämmessänne ma vain saan sijan. (Astuvat pois.) HORTENSIO (tulee esiin). Nopea edistys! Mut vannoittehan, Ett' ei Bianca ketään maailmassa Niin paljon lemmi kuin Lucentiota. TRANIO. Kirottu lempi! Kiero vaimoväki! — Sen sanon, Licio, tää on kummallista. HORTENSIO. Mua oikein tuntekaa: en ole Licio, En soittoniekka, vaikka siltä näytän, Vaan mies, ken inhoo valepuvuss' olla Mokoman vuoks, jok' ylimyksen hylkää Ja moista retkaletta jumaloi; Hortensio on, tietkää, nimeni. TRANIO. Signior Hortensio, usein olen kuullut, Kuink' intoisesti lemmitte Biancaa. Kun nyt näen itse, mikä lehko on hän, Niin kanssanne, jos siihen tyydytte, Biancan lemmest' iäksi ma luovun. HORTENSIO. Kas, kuinka halaavat ja suutelevat! Lucentio, tuossa käteni: ma lupaan Ett' enää hänt' en kosi; hylkään hänet: Hän sit' ei hellyytt' ole ansainnut, Mill' olen, hupsu, häntä mairitellut. TRANIO. Vakaasti vannon minäi, etten häntä Ikänä nai, en, vaikka rukoilisi. Hyi, kuinka julkeasti tuota liehii! HORTENSIO. Muut kaikki hänet heittäkööt, pait tuo! Ja minä, jotta vala vahva oisi, Nain vielä huomenissa rikkaan lesken, Jok' on mua yhtä paljon lempinyt Kuin minä tuota hävytöntä haaskaa. Hyvästi vain, signior Lucentio! — Mun sydämmeni naisen hyvyys voittaa, Ei kauniit silmät. Jääkää hyvästi, Lujana pysyn siinä, minkä vannoin. (Hortensio menee. Lucentio ja Bianca palaavat.) TRANIO. Bianca-neiti, onni suotakoon, Ja siunaus poluillenne vuotakoon! — Niin, rakkahani, teidät yllätin; Hylkäämme teidät, minä ja Hortensio. BIANCA. Pois pila! Molemmat mun hylkäättekö? TRANIO. Molemmat. LUCENTIO. Siis on päästy Liciosta. TRANIO. Niin, hän nyt aikoo ottaa hauskan lesken Ja yksin päivin kihlata ja naida. BIANCA. Jumala hälle suokoon iloa! TRANIO. Hän siitä kesyn tekee. BIANCA. Niin hän sanoo! TRANIO. Kesytyskouluunkin jo mennyt on. BIANCA. Kesytyskouluun? Onko semmoinenkin? TRANIO. On, on, ja ohjaajana on Petruchio: Hän opettaa sen seitsemätkin temput, Mill' äkäpussit kesyttää ja hemput. (Biondello tulee juoksujalassa.) BIONDELLO. Oi, herra, herra! Väijyin niin, ett' olen Kuin koira uupunut; mut vihdoin tuli Mäkeä alas vanha enkeli; Hän sopii meille. TRANIO. Kuka, Biondello? BIONDELLO. Majisteri tai mikä jupisteri, En tiedä oikein; puku vain on jäykkä, Ja käynti, ryhti niinkuin minkä taaton. LUCENTIO. Mut, Tranio, mitä meidän tulee häneen? TRANIO. Jos herkkä uskomaan on tarinaani, Niin riemulla Vincention osaa näyttää Ja takuun herra Baptistalle suo, Ikäänkuin oisi hän Vincentio itse. — Pois armainenne! Minut jättäkää. (Lucentio ja Bianca menevät.) (Majisteri tulee.) MAJISTERI. Jumalan rauha! TRANIO. Rauha! Tervetullut! Tähänkö päättyy vaiko jatkuu matka? MAJISTERI. Pariksi viikoksi se tähän päättyy, Vaan sitten jatkuu, jatkuu Roomaan asti, Ja sieltä Tripoliin, jos eletään. TRANIO. Tulette mistä kaukaa? MAJISTERI. Mantuasta. TRANIO. Vai Mantuasta? — Herra varjele! Paduaan tuletteko hengen kaupan? MAJISTERI. Kuin? Hengen kaupan? Pahojapa kuuluu. TRANIO. Ken Mantuasta tulee Paduaan, On kuolon oma. Syykö outo teille? Venetia laivanne on pidättänyt, Ja doogi — riidoin herttuanne kanssa, — Sen julkisesti julistanut on. On kummaa — Vaan kun tulitte vast' ikään, Niin ette liene kuullut julistusta. MAJISTERI. Ah, herra, pahaa pahempi se mulle: On vekseleitä mulla Florensista, Jotk' olis tänne jätettävät. TRANIO. Hyvä! Ma tehdäkseni teille palveluksen Näin teitä neuvon: — sanokaa tok' ensin, Pisassa oletteko koskaan ollut? MAJISTERI. Useinkin Pisass' ollut, Pisassa, Tuoss' arvon porvareistaan kuuluisassa. TRANIO. Siis tuntenette myös Vincention? MAJISTERI. En tunne, mutta hänest' olen kuullut: On summattoman rikas kauppias. TRANIO. Mun isäni hän on; ja, totta puhein, Näkönne paljon häneen vivahtaa. BIONDELLO (syrjään). Juur' niinkuin osterihin omena! TRANIO. Pulasta auttaakseni henkenne Teen hänen vuokseen teille tämän hyvän; Se vähin onnenne ei ole suinkaan, Ett' olette Vincention näköinen; Nimeään saatte käyttää, luottoaan Ja talossani olla mielivieras. Niin käyttäytykää vain kuin teidän tulee, Niin — ymmärrättehän — siell' olla saatte Siks kuin on toimitettu toimenne. Jos hyvää tää, niin ottakaa se vastaan. MAJISTERI. Sen teen, ja pidän teitä iäti Eloni, vapauteni turvaajana. TRANIO. Siis tulkaa mukaan, heti käymme toimeen. Tään ohimennen teille sanon vain: Isääni tänne joka päivä varron Takaamaan myötäjäiset, kun, näet, aion Erään Baptistan tyttären ma naida. Lähemmät ohjeet annan teille pian; Nyt tulkaa säälliseksi pukeumaan. (Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Huone Petruchion maatalossa. (Katariina ja Grumio tulevat.) GRUMIO. En, totta, kuolemakseni en tohdi! KATARIINA. Sit' ilkkuvampi, mitä loukkaavampi! Hän naiko minut nälkään tappaakseen? Isäni taloon kerjääjä kun tulee, Saa pyytäessään heti apua, Tai ainakin saa laupeutt' osaksensa. Mut minä, joka kerjätä en osaa Ja jonk' ei koskaan tarvis kerjätä, Näin nälkään kuolen, unen puutteest' uuvun, Torat ruokana ja kirot valvatteena; Ja — mikä enemmän kuin puute vihloo — Tuon sulan lemmen varjolla hän tekee, Ikäänkuin ravinto ja uni mulle Tois kuolintaudin taikka äkki-surman. Siis ole hyvä, hanki vähän ruokaa, Mit' olkoonkin, kun vain on syötävää. GRUMIO. Vasikansorkkaa ehkä haluatte? KATARIINA. Ooh, se on hyvää, sitä mulle tuo. GRUMIO. Se, varon ma, on liian kiihoittavaa. Mut ehkä voissa paistettua suolta? KATARIINA. Se mainiota; sitä hanki vain. GRUMIO. En tiedä, vaan lie sekin kiihoittavaa. Mut pihvipaistia ja sinappia? KATARIINA. No, sehän onkin mieliruokaani. GRUMIO. Niin, mutta sinappi on vähän tuimaa. KATARIINA. Tuo pihvi vain ja jätä sinappi. GRUMIO. Se ei käy, sinappia olla pitää, Mult' ette muuten pihviäkään saa. KATARIINA. Siis jompaakumpaa, taikka molempia. GRUMIO. Siis sinappia ilman pihviä. KATARIINA. Pois tiehes, senkin viekas vilkkuri! (Lyö häntä.) Vain ruokain nimillä mua ravitset, Kirottu sinä joukkokuntinesi, Jotk' iloitsette kurjuudestani! Pois tiehesi, ma sanon! (Petruchio, ruokavati kädessä, ja Hortensio tulevat.) PETRUCHIO. Kuink' on sun, Kati? Rakas, allapäinkö? HORTENSIO. Miten on mieli? KATARIINA. Synkkä, varsin synkkä. PETRUCHIO. Ilostu; minuun riemukatse luo! Täss', armas, näet huoleni, kun itse Ma ruokas laitan ja sen sulle tuon. (Asettaa vadin pöydälle.) Tää hyvyys, Kati, kiitost' ansainnee. Mitä? Eikö sanaakaan? Siis täst' et pidä, Ja kaikki vaivani on turhaa ollut. — Pois viekää ruoka! KATARIINA. Ei, ei, jättäkää! PETRUCHIO. On halvastakin työstä tapa kiittää: Siis kiitä, ennenkuin sa ruokaan kosket. HORTENSIO. Petruchio, hyi, nyt moitett' ansaitsette! — Teen seuraa teille, Katri rouva, tulkaa! PETRUCHIO (syrjään). Jos ystäv' olet, kaikki syö, Hortensio! — No, käpyseni, ruoka maistukoon! Syö joutuin, Kati! — Ja nyt, kultaseni, Isäsi taloon taaskin palaamme, Ja siellä liehumme ja komeilemme, Kapotit yllä, pönkät, tönkät, puuhkat, Sametit, kullat, silkit, muutkin ruuhkat, Vyöt, viuhkat, renkaat, helmet, koristeet Ja pitsit, litsit, helyt, hetaleet. Jo kyllin söitkö? Tässä ompelija Koruja tuo ja silkkipukimia. — (Räätäli tulee.) Tulehan, räätäli, ja helus näytä. Esille kangas! — (Korukauppias tulee.) Mit' on sulla, mies? KORUKAUPPIAS. Se tanu, jonka armo tilasi. PETRUCHIO. Sehän on muodoltaan kuin liemikuppi! Samettikulppo! Ruma, hyi, ja rivo! Kuin karinkaukalo tai pähkinä, Mitätön, turha lelu, vauvan myssy! Pois mokoma, ja hanki suurempi! KATARIINA. En tahdo suurempaa: tää muodiss' on, Ja tällainen on lakki hienostolla. PETRUCHIO. Saat sellaisen, kun ensin hienostut, Mut ennen et. HORTENSIO (syrjään). Ja hopuss' ei se käy. KATARIINA. Mitä, herra? Lie mun lupa puhua, Ja puhua ma tahdon: laps en ole; Mua paremmatkin kuulleet on; jos teitä Puheeni vaivaa, korvat tukkikaa. Sydämmen haikeudesta puhuu suuni; Jos vaikenen, niin sydän halkeaa, Ja ennen kuin sen sallin, viimetinkaan Vapaasti tahdon käyttää kieltäni. PETRUCHIO. Totuuden lausuit: hattu tuo on rivo, Putinkivormu, pata, silkkitorttu. Sinusta pidän, kun et siihen mielly. KATARIINA. Pidä tai älä pidä, siihen miellyn, Ja tämän tahdon, tai en mitään tahdo. (Korukauppias poistuu.) PETRUCHIO. Hametta etkö? — Tänne, räätäli! Hyväinen aika, mikä kouko tämä? Tämäkö hiha? Sehän on kuin tykki: Noin ristiin, rastiin leikelty kuin torttu! Pykälät, renkut, venkut, raot, vaot Kuin parturilan suitsumaljoissa! Haa! Mitä, pirun nimessä, on tämä? HORTENSIO (syrjään). Hän ei saa hamett' eikä hattua. RÄÄTÄLI. Sen käskitte mun tehdä täsmälleen Niin kuin se nykyajan muoti vaatii. PETRUCHIO. Niin tein; mut muista, etten käskenyt Sua sitä muodin mukaan turmelemaan. Pois täältä, juokse kotiin päätäpahkaa! Minusta et saa kauppatuttavaa. Pois, pois! ja käytä tuota miten tahdot. KATARIINA. Noin muodikast' en hamett' ole nähnyt, Noin sievää, siroa ja sopivaa. Te ilvenuken minustako teette? PETRUCHIO. Tuo tuossa sinust' ilvenuken tekee. RÄÄTÄLI. Hän sanoo, että teidän armonne tekee hänestä ilvenuken. PETRUCHIO. Hävytön röykkiö! Sen valehtelet, Sa neule, vinkerpori, kyynärä, Puolkyynärä sa, kortteli, sa tuuma, Täinmuna, saivar, kirppu! Näinkö uhmaa Mua kodiss' omassani neuleenrihma? Pois, senkin paikka, tilkku, kankaanpää, Tai omalla sua kyynärälläs mittaan, Niin että elinaikasi sen muistat! Sen sanon minä: pilattu on hame. RÄÄTÄLI. Petytte, armo hyvä; hame tehty On niinkuin mestarille neuvottiin. Sen kuosist' antoi Grumio määräyksen.

GRUMIO. En määräyst' antanut, vaan kankaan annoin.

RÄÄTÄLI. Mut kuinka tahdoitte sen tehdyksi?

GRUMIO. He, hitto, neulalla ja langalla!

RÄÄTÄLI. Mut kuinka tahdoitte sen leikatuksi?

GRUMIO. Olethan sinä leikellyt jos mitä.

RÄÄTÄLI. Niin olenkin.

GRUMIO. Älä vain kunniaani leikkaa. Monta miestä olet piukentanut; minua vain älä piukenna: minä en tahdo tulla leikatuksi enkä piukennetuksi. Sen minä sinulle sanon: minä pyysin mestariasi leikkaamaan kankaan, vaan en pyytänyt häntä leikkaamaan sitä kappaleiksi; ergo, sinä valehtelet.

RÄÄTÄLI. Tässä on tilauslista todistukseksi.

PETRUCHIO. Lue se.

GRUMIO. Se lista valehtelee hänen omaan kurkkuunsa, jos hän sanoo, että minä niin sanoin.

RÄÄTÄLI. " Imprimis, löyhä hame."

GRUMIO. Herra, jos minä koskaan olen puhunut löyhästä hameesta, niin neulokaa minut sen laahukseen ja lyökää kuoliaaksi ruskealla lankakerällä. Sanoin vain: hame.

PETRUCHIO. Jatka!

RÄÄTÄLI. "Pieni, pyöreä kaulus."

GRUMIO. Kauluksen tunnustan.

RÄÄTÄLI. "Puuhka-hiha."

GRUMIO. Kaksi hihaa tunnustan.

RÄÄTÄLI. "Hihat siroksi leikatut."

PETRUCHIO. Niin, siinä se koiruus piilee.

GRUMIO. Laskuvirhe, hyvä herra, laskuvirhe! Sanoin että hihat oli auki leikattavat ja taas kiinni neulottavat, ja sen tahdon sinussa toteen näyttää, vaikka pikkusormesi onkin sormustimella pansaroitu.

RÄÄTÄLI. Totta on, mitä sanoin; ja jos missä sinut käsiini saan, niin kyllä sulle näytän.

GRUMIO. Olen paikalla valmis; ota sinä lasku ja anna minulle mittapuu, äläkä minua säästä.

HORTENSIO. Herra varjelkoon, Grumio, silloin hän pian joutuu laskusta pois!

PETRUCHIO. Niin, herra, hame tuo ei kuulu mulle.

GRUMIO. Niin, aivan niin, se kuuluu rouvalle.

PETRUCHIO. Vie mestarisi käyttövaraksi.

GRUMIO. Älä, konna, henkesi tähden! Vai rouvani hame sinun mestarisi käyttövaraksi!

PETRUCHIO. Mitä tuolla tarkoitat, mies?

GRUMIO. Ah, herra, tarkoitus on syvällisempi kuin luulette: rouvaniko hame hänen mestarinsa käyttövaraksi? Hyi, hyi, hyi!

PETRUCHIO (syrjään). Hortensio, sano, että maksat hameen. — (Ääneen.) Pois vie se! Mene; sanaakaan ei enää! HORTENSIO. Minulta huomenna saat hameen hinnan. Tuot' äkkinäisyytt' älä pahastu. Nyt mene; terveisiä mestarille! (Räätäli menee.) PETRUCHIO. Tule, Kati! Isäs luo nyt lähtekäämme Näiss' alhaisissa arkivaatteissa; Komea kukkaro, mut puku halpa: Näet, henki se on ruumiin rikkaus. Kuin mustan pilven alta aurinko, Niin halvan puvun alta arvo loistaa. Vai onko närhi leivost' ylevämpi, Siks ett' on sillä sulat kauniimmat? Tai kyykö parempi on airokalaa, Siks että viehättää sen kirjonahka? Ei, Kati; suakaan ei huonommaksi Tuo halpa puku tee ja arkiasu. Jos se sua hävettää, niin syytä mua. Siis rohjennu; me heti lähdemme Isäsi taloon juhlimaan ja syömään. Väkeni tänne! Matkustamme heti; Hevoset viekää lehtikujan suuhun: Sielt' ajamme, mut sinne kävelemme. Nyt, luulemma, on kello seitsemän, Perillä voimme olla puoliseksi. KATARIINA. Vakuutan että kello on jo kaksi; Te sinne tuskin illaks ehditte. PETRUCHIO. Sen pitää olla seitsemän, kun lähden. Jos mitä sanon, teen tai aion tehdä, Sin' aina jankkaat vastaan. Matka jää: En lähde minä tänään; kun sen teen, Niin pitää kellon olla mitä sanoin. HORTENSIO. Niin, päivääkin se herra komentaa! (Menevät.) LOORDI. Hoi tänne! (Palvelijoita tulee.) Hän nukkuu. Hiljaa hänet nostakaa Ja omiin vaatteisiinsa pukekaa; Mut varokaa, ettei hän herää. 1 PALVELIJA. Kyllä. Avuksi tulkaa häntä kantamaan. (Kantavat pois Sukin.)

Neljäs kohtaus.

Padua. Baptistan talon edusta. (Tranio ja majisteri, Vincentioksi puettuna, tulevat.) TRANIO. Täss' on se talo; huudanko ma, herra? MAJISTERI. No, tietystikin. Mutta, jos en pety, Signior Baptistan pitäis muistaa minut: Kakskymment' ajastaikaa sitten yhdess' Asuimme Genuassa Pegasossa. TRANIO. Hyv' on; vain tehtävänne muistakaa, Ja tuima olkaa, niinkuin isän tulee. (Biondello tulee.) MAJISTERI. Sen lupaan. Mutta tuossa tulee poika: Pitänee häntäkin kai neuvoa. TRANIO. Hänestä huolet' olkaa. — Biondello, Tee tyyten tehtäväsi; paina mieleen, Ett' tämä herra on Vincentio. BIONDELLO. Ei siitä pelkoa. TRANIO. Sanoitko asian Baptistalle? BIONDELLO. Isänne on Venetiassa, sanoin, Ja tänään häntä tänne varrotte. TRANIO. Sin' olet kelpo poika; tuossa sulle! (Antaa hänelle juomarahaa.) Baptista tulee. — Käykää juoneen, herra! — (Baptista ja Lucentio tulevat.) Paraiksi tulette, Signior Baptista. — Täss', isä, on se herra, josta puhuin. Nyt pyydän, tehkää isän työ ja suokaa Bianca mulle isänperinnöstä. MAJISTERI. Soh, hiljaa, poika! — Luvallanne, herra: Kun tänne Paduaan ma saatavia Perimään tulin, kuulin pojaltani Sen tähdellisen uutisen, ett' oli Hän tyttäreenne lemmensuhteessa. Nyt mainehenne vuoks ja senkin vuoksi, Ett' on hän tyttäreenne kiintynyt Ja tämä häneen, viivyttää en tahdo, Vaan, niinkuin hellä isä, jouduttaa Vain naimistaan. Jos sama teilläkin On hyvä tahto, pitäkäämme neuvot, Niin näette, että halukas ja valmis Min' olen naimakauppaan suostumaan; Sill' epäillä en teitä voi, Baptista, Kun maineestanne hyvää kuulin vain. BAPTISTA. Sanani anteeks suokaatte, signior: Mua miellyttää tuo lyhyt suoruutenne. Niin, oikein, poikanne Lucentio lempii Mun tytärtäin, ja tämä lempii häntä, Jos molemmat ei perin teeskentele. Siis, jos ei teillä muuta sanomista, Kuin että hän saa isän-sydämmenne Ja tyttäreni hyvät myötäjäiset, Niin kauppa tehty on, ja poikanne On luvallani saapa tyttäreni. TRANIO. Suur' kiitos, herra! Missä teist' on paras Julaista kihlaus ja kirjat tehdä Molempain meidän tyydytykseksi? BAPTISTA. Ei vainkaan minun talossani: seinill' On korvat, mull' on monta palvelijaa. Lisäksi vanha Gremio yhä vaanii: Vois sattumalta meidät yllättää. TRANIO. Siis minun luonani, jos suvaitsette: Siell' asuu isäni, ja vielä tänään Asian voimme salavihkaa päättää. Tää palvelija tuokoon tyttärenne, Notaarin heti hankkii poikani. Pahinta vain: kun hätäiset on laitteet, Tytyä saatte halpaan hätäruokaan. BAPTISTA. Vähätpä siitä! — Cambio, juokse kotiin, Biancaa käske heti pukeumaan. Jos kysyy, kerro mit' on tapahtunut: Lucention isä ett' on Paduassa, Ja ett' on kohta hän Lucention vaimo. LUCENTIO. Oi, sitä jumalilta rukoilen! TRANIO. Jumalat jätä rauhaan; nyt vain mene. — (Lucentio menee.)^[15] Signior Baptista, tietä näytänkö? Siis tervetullut! Yhdet vain on ruoat; Pisassa sitten parataan. BAPTISTA. Ma tulen. (Tranio, majisteri ja Baptista menevät.)

BIONDELLO. Cambio!

LUCENTIO. Mitä nyt, Biondello?

BIONDELLO. Näitte kai, kuinka herrani iski teille silmää ja hymähteli?

LUCENTIO. Mitä se tietää, Biondello?

BIONDELLO. Oo, ei mitään; mutta hän jätti minut tänne jälkeensä selittämään teille hänen viittojensa ja merkkiensä mielen ja tarkoituksen.

LUCENTIO. No, selitä ne sitten.

BIONDELLO. Näin ikään siis: Baptistasta ei vaaraa, hän pakisee nyt petollisen pojan petollisen isän kanssa.

LUCENTIO. No, ja mitä sitte?

BIONDELLO. Teidän on määrä viedä hänen tytärtään illallispöytään.

LUCENTIO. Entä sitte?

BIONDELLO. Pyhän Luukas-kirkon vanha pastori on teille apuna milloin hyvänsä.

LUCENTIO. Ja mitä tietää tämä kaikki?

BIONDELLO. Sitä en minä tiedä; sen vain tiedän, että he puuhaavat väärää tallekirjaa; Ottakaa te hänet talteen cum privilegio ad imprimendum solum. Kirkkoon pois! — ottakaa mukaan pappi, lukkari ja pari pätevää, kunniallista todistajaa.

Jos tää ei keino auta, niin en minä muuta keksi: Biancan saatte mielestänne heittää ainaiseksi.

LUCENTIO. Kuules sinä, Biondello, —

BIONDELLO. Ei ole aikaa. Tunnen tytön, joka tuli naiduksi eräänä iltapäivänä, kun meni puutarhaan poimimaan persiljaa kanin täytteeksi; ja niin voitte tekin tehdä, herra, ja sillä hyvästi! Herrani käski minun mennä Sant Luukaaseen pyytämään pappia olemaan saapuvilla, kun te tulette sivullisenne kanssa.

(Menee.) LUCENTIO. Ma voin ja tahdon, jos hän siihen suostuu; Ja sen hän tekee; miks siis epäilen? Käy kuinka käy, ma tahdon liehakoita; Kovalle ottaa, jos ei Cambio voita. (Menee.)

Viides kohtaus.

Maantie. (Petruchio, Katariina ja Hortensio tulevat.) PETRUCHIO. Hiis olkoon, joudu! Isän luo on matka. Hyväinen aika, kuinka paistaa kuu! KATARIINA. Kuu? Aurinkohan! Ei nyt kuutamaa. PETRUCHIO. Se kuu on, joka paistaa, sanon minä. KATARIINA. Ei, aurinkohan paistaa, tiedän minä. PETRUCHIO. Kautt' emoni pojan, joka olen minä, Se kuu on, tähti, taikka mitä tahdon, Ennenkuin tästä isäs taloon lähden. — Mene ja laita kotiin hevoset. — Teet aina tenää, aina, aina tenää! HORTENSIO. Mukautukaa, tai paikalt' emme pääse. KATARIINA. Eteenpäin, oi, kun näin jo pitkäll' ollaan; Kuu olkoon, aurinko, tai mitä mielit, Niin, vaikka päresoitto, jos niin tahdot; Vast'edes vannon, että se se on. PETRUCHIO. Se kuu on, sanon minä. KATARIINA. Kuu, niin aivan. PETRUCHIO. Valetta! Se on Herran aurinko. KATARIINA. Niin, Herran aurinko, sen Herra tietköön, Mut aurinkokaan ei, jos sin' et tahdo; Ja kuukin vaihtuu, niinkuin mielesi. Jos miksi nimität sen, se se on Ja Katariinast' oleva on aina. HORTENSIO. Petruchio, eteenpäin! Jo voiton sait. PETRUCHIO. Eteenpäin siis! Noin pallon tulee vierrä Eik' aina ristiin rastiin poikin rataa. — Mut hiljaa! Mikä seura tulee tuossa? (Vincentio tulee matkapuvussa.) (Vincentiolle) Huomenta, kaunis neiti! Mistä matka? — Sanoppa, Kati, suoraan, oletko Noin pulskaa vallasnaista koskaan nähnyt? Sasuillaan valko taistelee ja puna; Ei taivaall' loista tähdet niin kuin silmät Kasvoissa noissa taivahallisissa. — Soma neiti, hyvää päivää vielä kerran! — Syleile, Kati, tuota kaunotarta. HORTENSIO (syrjään). Hän miehen hulluks saa, kun naiseks sanoo. KATARIINA. Ihana, soma, raitis immen umppu, Mihinkä matka, miss' on kotisi? Miekkoinen isä, joll' on laps noin kaunis, Mut miekkoisempi mies, jonk' avioksi Sun suopeat on tähdet määränneet! PETRUCHIO. Mit' aiot, Kati? Ethän liene hullu? Se mies on, rypistynyt ukko-räivä, Ei tyttö, joksi sinä häntä sanot. KATARIINA. Anteeksi, vanha isä, silmän harha: Näköni aurinko on häikäissyt, Niin että kaikki näyttää vihannalta. Nyt näen, ett' olet arvollinen vanhus, Siis anteeks anna tyhmä erheeni. PETRUCHIO. Se, hyvä vanhus, tee, ja sano meille, Mihinkä matka; jos meill' yks on tie, Niin seurasi on meille iloksi. VINCENTIO. Te, arvon herra, ja te, hauska neiti, Jonk' outo tervehdys mua peljätti, Nimeni on Vincentio, Pisass' asun, Ja matka Paduaan on poikaani Tapaamaan, jot' en ammoin ole nähnyt. PETRUCHIO. Ken nimeltään? VINCENTIO. Lucentio, hyvä herra. PETRUCHIO. Hyväpä tuo, ja paras pojallesi. Ei yksin ikään, heimouteenkin nähden Sanoa minun suonet: rakas isä. Mun puolisoni, tämän rouvan, siskon Sun poikas äsken nai. Äl' ihmettele, Äläkä suutu: häll' on kelpo maine Ja suku suuri, myötäjäiset runsaat, Lisäksi kaikki ominaisuudet, Jotk' ylimyksen vaimoll' olla tulee. Mun suo sua syleillä, Vincentio-vanhus. Nyt käymme katsomaan sun kelpo poikaas, Jot' ilahuttaa varmaan tulosi. VINCENTIO. Tää tottako? Vai matkamiesten lailla Pilana pidättekö huviksenne Vain muukalaista, jonka tapaatte? HORTENSIO. Se totta, isä, on; sen vakuutan. PETRUCHIO. No, tule pois, niin näet totuuden; Ens' ilveemme sun teki luulokkaaksi. (Petruchio, Katariina ja Vincentio menevät.) HORTENSIO. Bravo, Petruchio! Miehuutt' annoit mulle. Nyt lesken luo! Jos aikoo suutaan soittaa, Niin keinon tiedän, millä suulaat voittaa. (Menee.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Padua. Lucention asunnon edusta. (Biondello, Lucentio ja Bianca tulevat; Gremio kävelee edestakaisin.)

BIONDELLO. Hiljaa ja joutuin, herra: pappi vartoo.

LUCENTIO. Lennän, Biondello; mutta sinua kenties tarvitaan talossa; mene siis!

BIONDELLO. Enpä vainkaan; ensin tahdon nähdä kirkon selkänne takana; sitten menen takaisin herrani tykö niin pian kuin saatan.

(Lucentio, Bianca ja Biondello menevät.) GREMIO. Mua ihmetyttää, missä Cambio viipyy. (Petruchio, Katariina, Vincentio ja palvelijoita tulee.) PETRUCHIO. Täss' ovi on, Lucentio asuu tässä. Isäni talo toriin päin on hiukan, Mun täytyy rientää sinne; hyvästi! VINCENTIO. Sit' ennen ei tee pieni naukku pahaa. Tääll' olen vähän niinkuin isäntä, Ja taloss' on kai jotain tarjottavaa. (Koputtaa ovea.)

GREMIO. Siellä sisällä askaroidaan; parasta koputtaa kovemmin.

(Majisteri katsoo ulos ikkunasta.)

MAJISTERI. Kuka se siellä niin kolkuttaa kuin tahtoisi särkeä oven?

VINCENTIO. Onko signior Lucentio kotona, herra?

MAJISTERI. On, kotona on, mutta häntä ei saa puhutella.

VINCENTO. Mutta jos joku toisi hänelle sata tai parisataa puntaa ajanratoksi?

MAJISTERI. Pitäkää sadat puntanne itse; hän ei niitä tarvitse niin kauan kuin minä elän.

PETRUCHIO. Mitä sanoin teille? Poikaanne pidetään hyvänä Paduassa. — Kuulkaahan, herra, turhitta mutkitta: olkaa hyvä, sanokaa signior Lucentiolle, että hänen isänsä on tullut Pisasta ja seisoo tässä ovella saadakseen häntä puhutella.

MAJISTERI. Valehtelet: hänen isänsä on tullut Pisasta ja katsoo tässä ulos ikkunasta.

VINCENTIO. Oletko sinä hänen isänsä?

MAJISTERI. Olen, herra; niin sanoo hänen äitinsä, jos saan häntä uskoa.

PETRUCHIO (Vincentiolle). Mitä tämä on, herraseni? Suoraa konnuutta, ottaa omakseen toisen miehen nimi!

MAJISTERI. Kiinni se konna! Aikoo ehkä tässä kaupungissa jotakuta pettää minun nimessäni.

(Biondello palaa.)

BIONDELLO. Olen nähnyt heidät kirkossa yhdessä. Jumala suokoon heille hyvää laivamatkaa! — Vaan kuka täällä? Vanha herrani Vincentio! Nyt olemme hukassa, perin hukassa!

VINCENTIO (huomaa Biondellon). Tule tänne, sinä pyövelin ruoka!

BIONDELLO. Tahtoisin sentään saada pitää oman pääni.

VINCENTIO. Tänne, sinä konna! Mitä, oletko sinä unohtanut minut?

BIONDELLO. Unohtanut teidät? En, herra, en ole voinut teitä unohtaa, kun en ikipäivinäni ole teitä koskaan nähnytkään.

VINCENTIO. Mitä, senkin paatunut lurjus, vai et koskaan ole nähnyt herrasi isää, Vincentiota?

BIONDELLO. Mitä? Vanhaa, arvoisaa vanhaa herraaniko? Olen maarinkin: nähkääs, tuossa hän katsoo ulos ikkunasta.

VINCENTIO. Niinkö todellakin?

(Lyö häntä korvalle.)

BIONDELLO. Apua, apua, apua! Täällä hullu mies aikoo tappaa minut.

(Juoksee tiehensä.)

MAJISTERI. Apuun, poikani! — Apuun, signior Baptista!

PETRUCHIO. Tule, Katiseni! Käykäämme tästä syrjään nähdäksemme, kuinka tämä riita päättyy.

(Vetäytyvät syrjään.) (Majisteri, Baptista, Tranio ja palvelijoita tulee.)

TRANIO. Kuka te olette, herra, kun uskallatte lyödä minun palvelijaani?

VINCENTIO. Kukako minä olen? Kuka te sitten olette, herrani? — Oo, te kuolemattomat jumalat! Senkin koreiltu lurjus! Silkkitakki! Samettihousut! Heleänpunainen viitta! Suippuhattu! — Olen hukassa! Olen hukassa! Sillaikaa kuin minä istun kotona ja säästän, niin poikani ja palvelijani tuhlaavat kaikki yliopistossa.

TRANIO. Mitä? Mikä nyt sitte on?

BAPTISTA. Mitä? Onko mies hullu?

TRANIO. Hyvä herra, puvustanne päättäen näytätte olevan vanha, hiljainen herrasmies, mutta sanoistanne luulisi teidät hulluksi. Hyvä herra, mitä se teitä koskee, jos minä kuljen helmissä ja kullassa? Minulla on siihen varaa, kiitos hyvän isäni.

VINCENTIO. Isäsi, senkin konna! Hän on purjeenneuloja Bergamossa.

BAPTISTA. Erehdytte, herraseni, erehdytte! Sanokaa kuitenkin, minkä luulette hänen nimensä olevan.

VINCENTIO. Hänen nimensäkö? Niinkuin minä en tietäisi hänen nimeään! Minä olen hänet kolmivuotiaasta kasvattanut, ja hänen nimensä on Tranio.

MAJISTERI. Mene tiehesi, senkin hupsu aasi! Hänen nimensä on Lucentio; ja hän on minun ainoa poikani ja tilojeni perijä, minun, signior Vincention.

VINCENTIO. Lucentio? Ah, hän on herransa murhannut! — Vangitkaa hänet, vaadin sitä herttuan nimessä! — Oi, poikani, poikani! — Sano minulle, senkin konna, missä on poikani Lucentio?

TRANIO. Kutsukaa tänne oikeudenpalvelija.

(Muuan palvelijoista menee ja tuo oikeudenpalvelijan.)

Vie tyrmään tuo houkkio! — Isä Baptista, katsokaa, että hän joutuu oikeuden eteen.

VINCENTIO. Minutko tyrmään?

GREMIO. Seis, mies, häntä ei pidä tyrmään viedä!

BAPTISTA. Suu kiinni, signior Gremio! Minä sanon, että hänet pitää viedä tyrmään.

GREMIO. Varokaa, signior Baptista, ettei teitä peijata tässä jutussa. Minä tohdin vannoa, että tämä on se oikea Vincentio.

MAJISTERI. Vanno, jos tohdit.

GREMIO. En, vannoa minä en tohdi.

TRANIO. Voisit yhtä hyvin sanoa, että minä en ole Lucentio.

GREMIO. Niin, tiedänhän että sinä olet signior Lucentio.

BAPTISTA. Pois tuo vanha narri! Putkaan pois!

VINCENTIO. Näin vierast' uhata ja rääkätä! Oo, suunnatonta häpeemättömyyttä!

(Biondello palaa, mukanaan Lucentio ja Bianca.)

BIONDELLO. Oo, olemme hukassa! Ja tuossa hän on: kieltäkää hänet, luopukaa hänestä, muuten olemme kaikki perikadossa!

LUCENTIO (polvistuen). Anteeksi, isä! VINCENTIO. Rakas poika, elät? BIANCA (polvistuen). Anteeksi, isä! BAPTISTA. Mitä sinä rikoit? Miss' on Lucentio? LUCENTIO. Tässä on Lucentio. Tuoss' isäni, se oikea Vincentio. Mun avioni tyttäres on nyt, Sun silmäs vain on varjo pettänyt. GREMIO. Ovelaa juonta! Pettää meidät kaikki! VINCENTIO. Miss' on se Tranio, se konnan luuta, Jok' uhmaten mua ilkkui vasten suuta? BAPTISTA. Tää eikö Cambio siis olekaan? BIANCA. On muuttunut Lucentioksi vaan. LUCENTIO. Nää lemmen ihmeit' on. Biancan lempi Mun vaihtamaan sai osaa Tranion kanssa: Minuna esiintyi hän kaupungissa; Ja minä onnelllsest' olen vihdoin Haluttuun päässyt onnen satamaan. Pakosta teki Tranio, minkä teki; Mun tähten', isä, hälle anteeks suo.

VINCENTIO. Minä silvon nenän siltä lurjukselta, joka tahtoi lähettää minut tyrmään.

BAPTISTA (Lucentiolle). Mutta kuulkaas, herraseni: oletteko nainut tyttäreni, kysymättä minulta lupaa?

VINCENTIO. Huoleti, Baptista; me kyllä teidät tyydytämme; huoleti vain! Nyt menen tuonne sisään kostamaan tämän konnuuden. (Menee.) BAPTISTA. Ja minä tutkimaan tämän koiruuden syvyyttä. (Menee.) LUCENTIO. Älä kalpene, Bianca; ei isäsi tästä suutu. (Lucentio ja Bianca menevät.) GREMIO. Ma mukaan menen pitoihin; en huoliani huokaa: Jos muu on toivo mennytkin, niin saanen toki ruokaa. (Menee.) (Petruchio ja Katariina tulevat esiin.) KATARIINA. Nyt mennään katsomaan, mit' alkaa tuosta. PETRUCHIO. No, mennään vain, mut ensin suutelo! KATARIINA. Mitä? Keskelläkö katua? PETRUCHIO. Mua häpeätkö suudella? KATARIINA. En, Herran tieten, mut en tässä kehtaa. PETRUCHIO. No, mennään sitte kotiin taas. — Hoi, ratsut! Poika, hoi! KATARIINA. No, tuossa saat sen muiskusi! Nyt etkö jäädä voi? PETRUCHIO. Näin hyvä on; nyt tule, Kati! Parempi on kerta Kuin ettei koskaan; myöhä ain' on myöhän verta. (Menevät.)

Toinen kohtaus.

Huone Lucention talossa. (Pöytä on katettu. Baptista, Vincentio, Gremio, Majisteri, Lucentio, Bianca, Petruchio, Katariina, Hortensio ja leskivaimo tulevat; Tranio, Biondello, Grumio ja muita passareina.) LUCENTIO. Jo lopultakin soraäänet sointui. Nyt sopii, kun on hurja sota käyty, Sen vaaroja ja vastuksia nauraa. — Isääni tervehdi, Bianca soma, Niin kuin sun isääs minä tervehdin. — Veli Petruchio, — sisar Katariina, — Hortensio, sinä, kauniin leskes kanssa, — Pitäkää hyvänänne talon tarjot: Nää kemut vain on vatsan tulppana Pitojen päälle. Pyydän: istukaa! Jutella voimme samassa ja syödä. PETRUCHIO. Ain' yhä: istu, istu, syö ja syö! BAPTISTA. Näin hyvää Paduass' on, poikani. PETRUCHIO. Ei Padussa mitään, mik' ei hyvää. HORTENSIO. Sen meihin nähden todeksi ma soisin. PETRUCHIO. Ha, haa! Hortensio pelkää vaimoaan. LESKI. En min' oo mikään pelko, tietkää se! PETRUCHIO. Älykäs liette, vaan nyt äly petti: Hänellä, tarkoitin, on pelko teistä. LESKI. Kun pää on pyörä, pyörii koko mailma. PETRUCHIO. Pyörykkä vastaus! KATARIINA. Mitä tarkoititte? LESKI. Sen siitä saa, kun pisti. PETRUCHIO. Pisti? Mitä? — Hortensio, mitä siitä arvelet? HORTENSIO. Sanalla-pistämistä tarkoittaa. PETRUCHIO. Selitys oiva! Siit' on saapa muiskun. KATARIINA. "Kun pää on pyörä, pyörii koko mailma:" Sanokaa, mitä sillä aattelitte? LESKI. Miehenne, joka äkäpussin nai, Mun miehelleni soisi samaa kai: Sit' arvon aattelin. KATARIINA. Se arvoton Ol' ajatus. LESKI. Niin, aattelinkin teitä. KATARIINA. Teit' arvostella olis arvotonta. PETRUCHIO. Us, kiinni, Kati! HORTENSIO. Us, kiinni, leski! PETRUCHIO. Satanen pöytään: tuon lyö Kati alleen! HORTENSIO. Se mun on virkani. PETRUCHIO. Kuin virkamiehen suusta! Maljas, poika! (Juo Hortension maljan.) BAPTISTA (Gremiolle). Kuink' on tää sutka seura teille mieleen? GREMIO. Hyvinpä päänsä yhteen puskevat. BIANCA. Kuin? Päänsä yhteen? Koiranleuka voisi Sanoa: sarvens' yhteen puskevat. VINCENTIO. Kas, sekö morsiamen herätti? BIANCA. Niin, vaan ei säikyttänyt; nukun jälleen. PETRUCHIO. Ei, älkää toki: näin kun alun teitte, Niin saatte pari pistostakin kestää. BIANCA. Olenko lintunne? Pois heti lennän, Mua jousi vireessä nyt seuratkaa. — Olette tervetulleet kaikkityynni. (Bianca, Katariina ja leski menevät.) PETRUCHIO. Pääs' pakoon. — Signior Tranio, tätä kurppaa Te tähtäsitte, mut ei osunut: Siis kaikkein honkaan-ampujien malja! TRANIO. Lucentio susikoiranaan mua käytti: Se ajaa vain ja pyytää herralleen. PETRUCHIO. Osuva vertaus, vaikka koiramainen! TRANIO. Hyv' että itse ajoon ryhdyitte; Tevana teille tenän tekee varmaan. BAPTISTA. Ohoo! Petruchio, se nuoli sattui. LUCENTIO. Suur' kiitos, Tranio, siitä letkauksesta! HORTENSIO. Se isku sattui. Tunnustakaa pois. PETRUCHIO. Se vähän liipaisi, sen tunnustan, Mut minust' ohi lensi sutka teihin Ja rammaks teki kummankin, sen takaan. BAPTISTA. Mut, toden tiestä, poikani Petruchio, Pahimman torapussin sait kai sinä. PETRUCHIO. En, sanon minä. Vakuudeksi siitä Jokainen pankoon sanan vaimolleen; Se, jonka vaimo kuuliaisin on Ja tulee heti, kun on sanan saanut, Se voittaa vedon, jonka määräämme. HORTENSIO. Hyvä! Ja mitä pannaan vedoksi? LUCENTIO. Kakskymmen-kruununen. PETRUCHIO. Kakskymmenkö? Sen panen haukasta ja koirastani, Mut vaimostani kymmenkertaisen. LUCENTIO. No, sata sitten! HORTENSIO. Hyvä! PETRUCHIO. Päätetty! HORTENSIO. Ken alkaa? LUCENTIO. Minä. — Mene, Biondello, Ja kutsu tänne vaimoani. BIONDELLO. Heti. (Menee.) BAPTISTA. Vetosi tasaamme: Bianca tulee. LUCENTIO. En tasan pane; kaikest' yksin vastaan. (Biondello palaa.) No, mitä? BIONDELLO. Rouva käskee sanomaan, Ett' työssä on hän eikä nyt voi tulla. PETRUCHIO. Vai työssä; ei voi tulla! Sepä vastaus! GREMIO. Niin, varsin nöyrä. Suokoon Jumal', ettei Pahempaa anna teidän vaimonne! PETRUCHIO. Parempaa toivon. HORTENSIO. Mene, Biondello, Ja pyydä heti vaimoani tänne. (Biondello menee.) PETRUCHIO. Ohoo, vai pyydä! Silloin varmaan tulee. HORTENSIO. Mut teidän vaimonne ei tule, pelkään, Ei pyytämälläkään. (Biondello palaa.) No, miss' on rouva? BIONDELLO. Hän sanoo, että suottailette vain; Ei mieli tulla, käskee teitä luokseen. PETRUCHIO. Pahempaa vain ja pahempaa! Ei mieli! Oo, kurjaa, suututtavaa, inhottavaa! — Sa, Grumio, mene puolisoni luo Ja sano, että vaadin häntä tänne. (Grumio menee.) HORTENSIO. Ma tiedän, mitä vastaa. PETRUCHIO. No? HORTENSIO. Ei tule. PETRUCHIO. Sen pahempi se mulle; sillä hyvä. (Katariina tulee.) BAPTISTA. Mik' ihme! Tuossa tulee Katariina! KATARIINA. Mua haetitte; mitä halaatte? PETRUCHIO. Miss' sisaresi, ja Hortension vaimo? KATARIINA. Lekolla istuvat ja tarinoivat. PETRUCHIO. Tuo heidät tänne; ja jos eivät mieli, Niin piiskall' aja miehiensä luo. No, mene, laita heti heidät tänne! (Katariina menee.) LUCENTIO. Tää ihme on, jos ihmeit' ollenkaan. HORTENSIO. Niin kyllä; mitä sitte tietäneekään! PETRUCHIO. Se tyyntä tietää, rauhaa, rakkautta, Isännän arvoa ja käskyvaltaa, Niin, kaikkea, mik' auvon tuo ja onnen. BAPTISTA. Petruchio hyvä, onnekses siis olkoon! Sa vedon voitit; siihen lisään vielä Kakskymmentuhantisen kruunua: Uus tytär uudet saakoon myötäjäiset; Ei sama ole hän, mik' oli ennen. PETRUCHIO. Paremmin vielä tahdon vedon voittaa: Viel' antakoon hän näytteit' alttiudestaan, Tuost' äsken voittamastaan alttiudesta. (Katariina palaa, mukanaan Bianca ja leskivaimo.) Tuoss' ynseät hän puolisonne tuo: Ne vanginnut on naisen puhelahja. — Tuo tanusi ei sulle sovi, Katri; Pois viskaa romu tuo ja jaloin polje! (Katariina tekee niin.) LESKI. Oi, ettei huokailla mun ennen tarvis, Kuin syypääks joudun moiseen hupsuuteen! BIANCA. Hyi! Mitä tyhmää nöyryyttä on tää? LUCENTIO. Josp' ois sun nöyryytesi yhtä tyhmää! Sun nöyryytesi viisaus, Bianca, Mult' äsken kiemas sata kruunua. BIANCA. Sin' olit narri, kun löit siitä veikkaa. PETRUCHIO. Katariina, minä vaadin, että kerrot Tylyille noille naisille, mit' ovat He velkaa herroilleen ja miehilleen. LESKI. Te pilkkaatte. Sen sinnekin ne saarnat! PETRUCHIO. Tee niinkuin sanon; hänest' alota. LESKI. Sit' ei hän tehdä saa. PETRUCHIO. Saa, sanon minä; — hänest' alota! KATARIINA. Hyi! Uhan rypyist' otsas silitä, Äläkä silmäis vihan salamoilla Sä loukkaa herraasi ja kuningastas. Se ihanuutes syö kuin halla heinän, Nimesi pilloo niinkuin myrsky kukan, Eik' ole kaunist' eikä sopivaa. Äkäinen vaimo on kuin riehka lähde, Samea, ruma, synkkä, suloton; Ei kukaan, vaikka janost' ihan kuivuis, Halua siitä maistaa tilkkaakaan. Mies vaimonsa on herra, elo, turva, Pää, hallitsija; häntä huoltelee Ja hänen elatustaan; antautuu Tukalaan vaivaan merellä ja maalla, Vilussa päivät valvoo, myrskyss' yöt, Hän lämpimän kun kodin turvaa nauttii; Ja muuta siit' ei pyydä palkakseen Kuin hellyytt', auliutta, lemmekkyyttä, — Niin suuren velan eteen turha maksu! Mit' alamainen hallitsijalleen On vaimo velvollinen puolisolleen: Jos tyly on hän, ynsä, äksy, nuiva, Ja miehen kohtu-vaatimust' ei nouda, Hän eikö ole kapinoitsija Ja rakkaan herrans' inha kavaltaja? Häpeän rouvain tyhmyyttä: he sotaa Vain tarjoovat, kun tulis rauhaa pyytää, Ja valtaa tavoittavat, mahtia, Kun pitäis totella ja palvella. Niin hento miks on ruumiimme ja vieno, Niin mailman telmännässä tarmoton? Siks tieten, että moisell' olennolla Sydänkin pitää vieno, hento olla. Niin, niin, te ynseät ja heikot madot, Mull' oli sydän jäykkä niinkuin teillä, Miel' yhtä ylväs, suuremp' ehkä syy Sanasta sana antaa, uhast' uhka; Nyt näen, ett' aseemme on ruoko vain, Ja mekin yhtä heikot; halu lähin On sitä näyttää, mit' on meissä vähin. Pois uhka, se ei auta milloinkaan! Herranne jalan alle käsi vaan! Ja näytteeks, herrani jos käskee vielä, Mun käteni ei palvelustaan kiellä. PETRUCHIO. Kas siinä vaimo! — Kati, anna suuta! LUCENTIO. Niin, vanha poika, ei nyt enää muuta. VINCENTIO. On hauska nähdä lasta taipuvaa. LUCENTIO. Mut paha nähdä naista raivoisaa. PETRUCHIO. Nyt maata, Katri! — Kolme meitä tässä On sulhoa, mut kaks on melkeässä. Hyv' yötä, herrat! (Lucentiolle) Valkeaiseen sinä Kyll' osasit,^[16] mut vedon voitin minä. (Petruchio ja Katariina menevät.) HORTENSIO. Kesytti äkäpussin, toden totta! LUCENTIO. Mut ihme, että meni vauriotta. (Menevät.) (Näyttämö muuttuu ja kuvaa samaa kapakkaa, missä Sukki alussa esiintyi. Kaksi palvelijaa tulee kantaen Sukkia, jolla nyt on omat vaatteet yllä. He laskevat hänet maahan. Kapakoitsija tulee.)

SUKKI (herää). Simon! Lisää viiniä!... Mitä? Kaikkiko komeljantit tiessään? Enkö siis olekaan mikään loordi?

KAPAKAN-EMÄNTÄ. Vai loordi! Lempo sinut periköön! — Aina sinä olet päissäsi, Sukki.

SUKKI. Kuka se? Krouvariko? Ah, minä olen nähnyt niin ihanaa unta, ettet sinä koskaan eläissäsi ole kuullut semmoisesta puhuttavankaan!

KAPAKAN-EMÄNTÄ. Hyvin mahdollista. Mutta parasta että korjaat luusi kotiin, sillä vaimosi sinua varmaankin nyt pelmuuttaa, kun olet täällä koko yön unia nähnyt.

SUKKI. Niinkö luulet? Nyt tiedän, kuinka äkäpussin kesytän. Siitä olen koko yön uneksinut, ja sinä olet minut herättänyt paraasta unesta, mitä ikänäni olen nähnyt. Mutta nyt menen kotiin vaimoni tykö, ja kesytän minäkin hänet, jos hän minua suututtaa.

(Menevät.)

SELITYKSIÄ:

^[1] Richard valloittajan kanssa. Sukki tarkoittaa tietysti Wilhelm valloittajaa.^[2] Paucas pallabris. Väännetty espanjankielisestä lauseparresta: "pocas palabras" s.o. vähin sanoin.^[3] Pidä paikkas, Jeronimo! Leikillinen viittaus muutamaan sananparreksi tulleeseen kohtaan eräässä senaikuisessa näytelmässä.^[4] Jos sanoo, että on — Loordi ei voi häntä nimeltä nimittää, kun ei hänen nimeään tunne.^[5] Vain juhlasaatto, meitä tervehtivä. Leikillinen viittaus niihin juhlamenoihin, joilla tervehdittiin kaupunkien läpi matkustavia ylhäisiä vieraita.^[6] Niin jolsa kuin Florentiuksen Oli avio.

Ritari Florentius oli luvannut naida inhoittavan noidan, jos tämä auttaisi häntä selittämään erästä arvoitusta, josta hänen henkensä riippui.

^[7] Manalasi apinoita taluttaa. Tämän rangaistuksen saivat, kansantarun mukaan, kuoltuaan vanhat piiat, jotka lapsia inhosivat.^[8] Nämä latinan ja kreikan kirjat. Kuningatar Elisabetin aikana naisetkin Englannissa lukivat latinaa ja kreikkaa.^[9] Kukonharja. Tarkoittaa narrinlakkia, jonka töyhtönä oli kukonharja.^[10] Hän huutaa viiniä. Oli vanha tapa Englannissa tarjota kirkossa heti vihkimisen jälkeen leipää ja viiniä. Tavallista oli myöskin, että vihkiäisten jälkeen ylkä suuteli morsianta.^[11] Vettä vain älä siihen vala. Viittaus vanhaan kansanlauluun, jossa sanotaan:

Skotland palaa, Skotland palaa. Tulta, tulta, tulta, tulta! Lisää täytyy vettä valaa.

^[12] Onko kaislat lattialla. Sh:n aikana ylhäistenkin kodeissa levitettiin kaisloja permannolle.^[13] Peseydy, Katiseni. Ennen syöntiä oli kädet pestävä, koska siihen aikaan käytettiin sormia kahvelin asemesta.^[14] Näin vaimon tappaa hellyydellä voi. Viittaus Heywoodin näytelmään: "A woman killed with kindness."^[15] Lucentio menee, mutta Tranion viittauksesta piiloutuu, kunnes toiset ovat poistuneet, ja tulee sitte jälleen esiin jatkamaan keskustelua Biondellon kanssa.^[16] Valkeaiseen sinä Kyll' osasit.

Viittaus Biancan nimeen. Englannissa on ampumataulun keskus valkea.