HENRIK KUUDES I

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1907.

Näytelmän henkilöt:

Kuningas HENRIK KUUDES. GLOSTERin herttua, kuninkaan setä ja protektori. BEDFORDin herttua, kuninkaan setä ja Ranskan hallitsija. THOMAS BEAUFORT, Exeterin herttua, kuninkaan isän setä. HENRIK BEAUFORT, Winchesterin piispa, sittemmin kardinaali. JUHANA BEAUFORT, Somersetin kreivi, sittemmin herttua. HENRIK PLANTAGENET, mestatun Cambridgen kreivin vanhin poika, sittemmin Yorkin herttua. WARWICKin kreivi. SALISBURYn kreivi. SUFFOLKin kreivi. Lord TALBOT, sittemmin Shrewsburyn kreivi. JOHN TALBOT, hänen poikansa. EDMUND MORTIMER, Marchin kreivi. Mortimerin vanginvartija. Eräs lainoppinut. Sir JOHN FASTOLFE. Sir WILLIAM LUCY. Sir WILLIAM GLANSDALE. Sir THOMAS GARGRAVE, WOODVILLE, Towerin komendantti. Lontoon lordmajori. VERNON, valkoruusun eli Yorkin puoluetta. BASSET, punaruusun eli Lancasterin puoluetta. KAARLE, Dauphin, sittemmin Ranskan kuningas. REIGNIER, Anjoun herttua ja Napolin nimikuningas. BURGUNDin herttua. ALENÇONin herttua. ORLEANSin bastardi. Pariisin kuvernööri. Orleansin tykkimies ja hänen poikansa. Bordeaux'ssa olevien Ranskan sotajoukkojen päällikkö. Ranskalainen kersantti. Portinvartija. Vanha paimen, Jeanne la Pucellen isä. MARGAREETA, Reignier'n tytär. AUVERGNEn kreivinna. JEANNE D'ARC, yleisesti tunnettu La Pucellen nimellä. Pahoja henkiä, joita ilmestyy La Pucellelle; loordeja, Towerin vartijoita, airuita, sotaherroja, sotamiehiä, lähettiläitä, seuralaisia y.m.

Tapaus osittain Englannissa, osittain Ranskassa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Westminster-Abbey.

(Surumarssi. Kuningas Henrik V:n ruumis lepää loistovuoteella, sen ympärillä Bedfordin, Glosterin ja Exeterin herttuat, Warwickin kreivi, Winchester'in piispa, airuita y.m.)

BEDFORD. Nyt mustiin taivahat[1] ja päivä yöksi! Te pyrstötähdet, joista riippuu aikain Ja valtain vaiheet, pyrstöjänne kirkkait' Ilmassa häilytelkää, niillä piesten Pahoja noita tähti-luopioita, Jotk' aihehtineet Henrikin on kuolon! Hän, viides Henrik, kauan elääkseen Ol' liian suuri. Englanti ei koskaan Moint' ole kuningasta kadottanut.

GLOSTER. Meill' ennen häntä kuningast' ei ollut. Hän oli uljas, luotu käskemään: Kun säiläns' säihkyi, huikenivat silmät; Käsvartensa kun levitti, ne leijui Kuin lohikäärmeen siivet; silmän palo, Vihaista tulta täynnä, vihollisen Enemmän soenti ja pakoon työnsi Kuin sydänpäivän pisto vasten otsaa. Vaan mitä puhun? Sanat täss' ei riitä: Kun kättä vain hän nosti, niin hän voitti.

EXETER. Mustissa surraan; miks ei verissä? On Henrik kuollut eikä virkoo enää. Puuarkkua me tässä saattelemme Ja kuolon kunnotonta voittoa Nyt juhlakulkueessa julistamme Kuin vangit voittovaunuun kytketyt. Kuin? Turman tähtiäkö kiroilemme, Kun kukistivat kunniamme näin? Vai uskommeko, että viekkaat frankit, Kuin mitkä noidat, hänet loitsuillaan Pelosta surmas?

WINCHESTER. Kuningas hän oli, Siunaama kuningasten kuninkaan. Frankeille julma tuomionkaan päivä Niin julma ei kuin hänen katsantonsa. Hän soti sotaa sotalaumain herran Ja kirkon rukous hälle voiton toi.

GLOSTER. Kirkonko? Jos ei rukoilleet ois papit, Ei elo hält' ois katkennut niin pian. Naismainen prinssi vain on teille mieleen, Jot' ohjata kuin koulupoikaa voitte.

WINCHESTER. Mik' onkaan mulle mieleen, sinä olet Protektori ja ohjaat maat ja prinssit. On vaimos korska; hän sua enemmän Kuin Jumala ja pyhät miehet ohjaa.

GLOSTER. Vait pyhyydestä! Sinä lemmit lihaa Ja kirkoss' et käy vuosikauteen muuten Kuin rukoillakses turmaa vainoojilles.

BEDFORD. Heretkää toraamasta! Tyyntykää! Pois alttarille! — Mukaan, airuet! — Aseemme kullan sijaan uhraamme: Nyt Henrik kuollut on, ei aseet tarpeen. — Oi, jälkimailma, näet viel' ajat kurjat, Imulaps kun silmäst' äidin kyynelt' imee, Ja saari tää on suolavetten alho, Ja kuolleit' itkemään jää vaimot yksin! — Oi, viides Henrik, henkeäsi huudan: Tee onnekkaaksi tämä valtakunta, Maast' estä keskinäiset kansaisriidat, Pois turman tähdet torju taivaalta! Sun sielusi on tähti loistavampi Kuin Julius Caesar taikka Berenice.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Tervehdykseni teille, arvon loordit! Ranskasta synkeit' uutisia tuon Tuhosta, taposta ja tappiosta. Guienne, Champagne, Rheims, Orleans, Pariis, Guisors, Poitiers, — kaikk', kaikki meilt' on mennyt.

BEDFORD. Mitä haastat, — Henrik vainaan ruumiin luona? Hiljemmin! Tuon jos kuulee hän, niin murtaa Hän lyijynsä ja kuolleist' ylös nousee.

GLOSTER. Pariisi mennyt? Rouen antautunut? Jos henkiin vielä herätä vois Henrik, Niin tästä tiedost' uudestaan hän kuolis.

EXETER. Mik' on sen aikaan saanut! Petosko?

SANANSAATTAJA. Ei petos; miesten vain ja rahan puute. Näin sotilasten kesken kuiskaillaan: Ett' eri puolueisiin jakaannutte; Kun tulis sotaan mennä taistelemaan, Niin päälliköistä vain te kiistätte; Ken tahtois verkkaista ja halpaa sotaa, Ken lentäis sukkelaan, mut siivet puuttuu; Ken luulee, että kulungeitta aivan Ja mairesanoill' aikaan saadaan rauha. Englannin ritaristo, nouse, nouse! Soentaa nuort' ei kunniaas saa laiskuus; Aseistasi on liljat katkottuina, Englannin kilpi kahdeks silvottu.

EXETER. Jos tässä meidän kyyneleitä puuttuis, Tää sanoma ne saisi virtaamaan.

BEDFORD. Mua koskee se, mua, Ranskan hallitsijaa. Sopani tänne! Ranskast' ottelen. Pois tämä häväisevä murhepuku! Ranskalle silmäin sijaan annan haavat, Niill' uudistuvaa turmaans itkeäkseen.

(Toinen sanansaattaja tulee.)

2 SANANSAATTAJA. Tuon teille tuhon sanomia, loordit. Nyt Englannist' on Ranska täysin irti, Pait pari turhaa pikkukaupunkia; Kruunattu Kaarle Dauphin Rheimsiss' on; Bastardi yhtynyt on hänen kanssaan; Reignier on, Anjoun herra, hänen puoltaan; Alençon hänen luokseen karannut.

EXETER. Dauphinko siis on kruunattu? Ja kaikki Hänenkö luokseen karkaa? Mihin me nyt Karkaamme pakoon tätä häpeää?

GLOSTER. Me karatkaamme vihollisen kurkkuun. Jos sinä, Bedford, uuvut, minä kestän.

BEDFORD. Miks intoani, Gloster, epäilet? Ma mielessäni joukon pestasin, Joll' olen Ranskanmaan jo valloittanut.

(Kolmas sanansaattaja tulee.)

3 SANANSAATTAJA. Arvokkaat loordit, murehenne lisäks, Mill' arkkua Henrikin nyt kostutatte, Tuon teille tiedon julmast' ottelusta, Jonk' ottel' uljas Talbot Ranskan kanssa.

WINCHESTER. Ja jossa Talbot voitti, eikö niin?

3 SANANSAATTAJA. Oi, ei, vaan jossa Talbot voitettiin! Ma juurta jaksain tapauksen kerron: Elokuun kymmenentenä, kun urho Palasi piirityksest' Orleansin, Mukanaan tuskin kuusituhatt' miestä, Niin kolminkolmattapa tuhansin Hänt' ahdisti ja saarti ranskalaiset. Väkeä järjestää ei ollut aikaa, Ei keihäit' ampujien suojaks panna, Vaan piti aidoist' ottaa suipot seipäät Ja pistää niitä umpimähkään maahan Estääkseen ratsuväen hyökkäystä. Neljättä tuntia siin' oteltiin, Ja uljas Talbot miekoin sekä peitsin Tek' ihmetöitä yli ihmisjärjen. Satoja lähetti hän helvettiin; Pakeni kaikki häntä: tuolla, täällä Ja kaikkialla riehui hän kuin hurja. "Se itse hiisi on", huus ranskalaiset; Hänt' ällisteli koko sotajoukko. Väkensä, nähdessään tuon sankar'innon, Huus yhteen ääneen: "Talbot eläköön!" Ja hyökkäs kuumimpahan verilöylyyn. Siin' oisi saatu täydellinen voitto, Jos sir John Fastolfe[2] ei ois pelkur' ollut: Hän etujoukoss' oli jäljimpänä, Heit' auttaakseen ja seuratakseen, mutta Pakeni, kurja, miekall' iskemättä. Yleinen syntyi hävitys ja tappo, Heit' yltänänsä vihollinen saarti. Dauphinin mieliks silloin peitsen pisti Talbotin selkään kurja vallooni, Talbotin, jota koko Ranskan voima Ei uskaltanut silmiin katsoa.

BEDFORD. Talbotko kuollut? Itseni nyt tapan, Siks että täällä loistoss' elän jouten, Noin arvokas kun sankar' avutonna Jätetään kurjain vihollisten käsiin.

1 SANANSAATTAJA. Ei, ei, hän elää; vankina hän vain on. Lord Scales samoin ja lord Hungerford; Muut kaikk' on surmattu tai vangiks viety.

BEDFORD. Lunnaansa minä maksan, minä yksin. Dauphinin syöksen suin päin istuimeltaan Ja kruununs' ystäväni lunnaiks annan; Viis heitä yhteen meikäläiseen vaihdan. — Hyvästi, herrat! Menen toimiini. Nyt Ranskass' ilotulituksen laitan Pyhän, suuren Yrjänämme kunniaksi. Kymmenentuhatt' otan miestä myötä; Vaviskoon manner niiden verityötä. —

1 SANANSAATTAJA. Se tehkää; Orleans on piiritetty, Ja heikko meidän armeija ja raihnas; Salisburyn kreivi vahvistusta vaatii: Voi tuskin väkens' estää kapinasta, Kun moinen häll' on vastass' ylivoima.

EXETER. Valanne Henrikille muistakaa: Kokonaan joko kukistaa Dauphin Tai nöyräks ikeen alle taivuttaa.

BEDFORD. Sen kyllä muistan; jäähyväiset lausun Ja menen heti varustautumaan.

(Menee.)

GLOSTER. Ja minä joutuun Toweriin tykistöä Ja varastoja tutkimaan; ja sitten Kuninkaaks huudan nuoren Henrikin.

(Menee.)

EXETER. Minä Elthamiin luo nuoren kuninkaan: Hänelle olen hoitajaksi pantu, Ja hänen turvaans' siellä parhain valvon.

(Menee.)

WINCHESTER. Jokaisella on virkansa ja työnsä; Min' olen jouten, ei jää mitään mulle. Mut laiskajaakkona en viru kauan: Koht' Elthamista pois vien kuninkaan Ja itse istun ohjaksissa maan.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Ranska. Orleansin edustalla.

(Torventoitaus. Kaarle sotajoukkoineen, Alençon, Reignier y.m.).

KAARLE. Maan päällä Marsin todellinen kierto Niin tuntematon on kuin taivaallakin: Englantilaisten puoleen äsken loisti, Nyt meille hymyilee, kun voiton saimme. Tärkeimmät kaupungit on kaikki meidän. — Täss' Orleansin luona lystiks ollaan; Nälkäiset, aaveenkalvaat engelsmannit Meit' ahdistavat tunnin kuukaudessa.

ALENÇON. Kaipaavat häränpaistiaan ja lientään; Jos heit' et hevos-aasin lailla ruoki Ja sido kauravakkaa kuonon alle, Niin retkaavat kuin upotetut hiiret.

REIGNIER. Heretköön piiritys! Miks nahjustella? Pelätty Talbothan on vankina; Jälellä vain on hullu Salisbury, Ja kiukkuunsa hän pian pakahtuu, Kun sotureita on ja rahaa vailla.

KAARLE. Hälytys soimaan! Hyökätkäämme päälle! Maanmiesten kaatuneitten kunniaksi! Sen anteeks annan, jos mun surmaa ken, Jos väistyn tuumaakaan tai pakenen.

(Menevät.)

(Aseiden kalsketta. Hyökkäyksiä. Peräytymistä. Kaarle, Alençon, Reignier y.m. palaavat.)

KAARLE. Moist' onko nähty? Moista väkeä? Pelkurit! Koirat! Paennut en oisi, Mut jättivät mun vihollisen suuhun.

REIGNIER. Salisbury teurastaa kuin vimmattu, Hän tappelee kuin päiviins' suuttuneena; Muut loordit, niinkuin ahnaat jalopeurat. Karkaavat meihin niinkuin saaliin kimppuun.

ALENÇON. Maanmiehemme Froissardin mukaan kasvoi, Kun Edward kolmas eli, Englannissa Olivereja vain ja Rolandeja. Nyt vielä todemmin voi samaa väittää: Nyt Simsoneja vain ja Goliatheja Se sotaan laittaa; kymment' yksi vastaa. Luut on ja nahka heissä vain; ken luulis. Ett' uljuut' on ja mieltä moista heissä?

KAARLE. Pois lähtekäämme. Hurjapäitä ovat, Ja nälkä heidän intoaan vain kiihtää. Ma heidät tunnen vanhastaan; he ennen Muraksi muurit hampain kalvavat. Kuin piirityksestä he luopuvat.

REIGNIER. Aseissaan jokin konstilaitos piilee Kuin kellossa, ett' yhtenään ne lyövät; He muuten eivät mitenkään vois kestää Parhaaksi katson jättää heidät rauhaan.

ALENÇON. No, tehdään se.

(Orleansin Bastardi tulee.)

BASTARDI. Missä on Dauphin prinssi? Uutta tiedän.

KAARLE. Bastardi Orleans, kolmin kerroin terve!

BASTARDI. On synkkä katseenne ja poski kalvas; Tuon saiko aikaan viime tappionne? Rohkeutta, Dauphin? Apu lähell' on: Tuon mukanani tänne pyhän neitseen. Mi taivaalt' ilmestyksen kautta saanut On käskyn keskeyttää piirityksen Ja ajaa engelsmannit Ranskanmaasta. Syvemp' on häness' ennustuksen henki Kuin Rooman yhdeksässä sibyllassa; Hän tietää mennehet ja tulevat. Kutsunko tuon? Sanani uskokaa, Ne ovat pettämättömät ja todet.

KAARLE. Hänet kutsu. (Bastardi menee.) Koittaaksemme mahtiaan, Sa, Reignier, asetu Dauphinin paikkaan; Kysele jyrkästi ja tuimaan katso! Näin urkimme, mik' äly häness' asuu.

(Vetäytyy syrjään.)

(La Pucelle, Bastardi ja muita tulee.)

REIGNIER. Soma impi, sinäkö teet ihmeitä?

PUCELLE. Reignier, sinäkö mua pettää aiot? Miss' on Dauphin? — Käy kätköstäsi esiin; Sun tunnen, vaikk' en koskaan sua nähnyt. Älä säiky, multa peitossa ei mikään; Puhella kanssas soisin kahden kesken. — Pois, loordit; yksin meidät jättäkää.

REIGNIER. Hän hyvin kestää ensi hyökkäyksen.

PUCELLE. Dauphin, min' olen tytär lampurin, Älyni varttunut ei taidoiss' ole. Suvainnut taivas on ja pyhä äiti Valaisten paistaa halpaan säätyyni. Näet, hentoja kun lampaitani kaitsin Ja päivä paahtoi poskia, niin mulle Suvaitsi jumal'-äiti ilmestyä Ja täyden majesteetin hahmossa Mun käski heittää halvan toimeni Ja turmiosta maani pelastaa; Apua lupasi ja menestystä, Kun täydess' ilmeni hän kunniassaan; Ja minun, ahavoituneen ja mustan, Valeli kirkkailla hän säteillään Ja loi tään kauneuden, jonka näette. Kysele multa mitä ikänään, Niin miettimättä vastaan; taistelussa Mun uljuuttani koittele, jos tohdit, Niin näet, ett' olen enemmän kuin nainen. Siis luota minuun: onni siunaa sinut. Jos sotatoverikses otat minut.

KAARLE. Puheesi ylvä mua hämmästyttää; Mut miehuuttasi tahdon koitella: Käy kaksintaisteluun mun kanssani. Jos siinä voitat, niin on puhees totta; Jos et, niin vähääkään en sinuun luota.

PUCELLE. Olen valmis; miekka terävä on tässä, Lappeella kummallakin viisi liljaa; Katriinan kirkkomaalta Tourainesta Muun rautaromun joukosta sen löysin.

KAARLE. Jumalan nimeen siis! En naista pelkää.

PUCELLE. Ja minä miest' en koskaan pakene.

(Taistelevat.)

KAARLE. Pidätä kätes! Olet amatsooni, Deboran miekalla sa taistelet.

PUCELLE. Mua jumal'-äiti auttaa, muuten oisin Ma liian heikko.

KAARLE. Ken sua auttaneekin. Niin sinun minua nyt auttaa täytyy. Minussa halu hehkuu hillitön; Sa käteni ja sydämmeni voitit. Ihana Pucelle, se jos nimes on, Mun salli orjas olla, eikä herras; Niin, Ranskan Dauphin sitä sulta pyytää.

PUCELLE. En lemmen pauloihin saa heittäytä; Mun toimeni on pyhittämä taivaan. Kun ensin vihamiehes karkoitan, Sitt' aika aatella on hyvitystä.

KAARLE. Luo orjaas armon katse kuitenkin.

REIGNIER. Kauanpa näyttää prinssi pakinoivan.

ALENÇON. Hän varmaan tutkii tytön munaskuut. Näin kauan haastelu ei muuten kestäis.

REIGNIER. Mennäänkö väliin? Hän ei tiedä määrää.

ALENÇON. Me emme tiedä, mikä hällä määrä; On viekas viettelemään naisen kieli.

REIGNIER. Miss' ootte, prinssi? Mitä aattelette? Jätämmekö vai emme Orleansin?

PUCELLE. Ei, sanon minä, pelkurit te raukat! Viimeiseen taistelkaa; ma teitä kaitsen.

KAARLE. Se sana pitää; loppuun taistelkaamme.

PUCELLE. Valittu olen vitsaks Englannin. Pelastan kaupungin tän' yönä vielä: Syyssuven saatte, pyhän Martin kesän, Kun minä tähän sotaan rupean. On maine niinkuin rengas vedessä, Jok' yhä laajenee ja laajenee, Siks että levitessään tyhjään haihtuu. Englannin rengas päättyi Henrikkiin, On haihtunut sen ympäröimä maine. Nyt olen kuin se ylvä voittolaiva, Miss' Caesar kulki kera onnensa.

KAARLE. Jos Mahometin innostutti kyyhky,[3] Niin sinut innostuttanut on kotka. Ei Konstantinon äiti Helena, Pyhän Filipin ei tyttäret[4] sua voita. Sa maahan tullut kirkas Venus-tähti, Kuink' oikein nöyrästi sua palvelisin?

ALENÇON. Pois viipy! Avuks kaupungille!

REIGNIER. Vaimo, Pelasta, miten taidat, kunniamme! Karkoita heidät Orleansista Ja tule siten kuolemattomaksi.

KAARLE. Koht' yrittämään käymme. Joutuun tulkaa! Jos pettää hän, en profeetoita usko.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus,

Lontoo. Towerin linna.

(Portin edustalle tulee Gloster palvelijoineen, siniset takit yllä.)

GLOSTER. Käyn tarkastamaan Toweria. Siit' asti, Kuin Henrik kuoli, varon kavallusta. — Miss' ovat vartijat, kun heit' ei näy? Avatkaa portit! Gloster täällä huutaa.

(Palvelijat kolkuttavat.)

1 VARTIJA (sisäpuolella). Ken siellä kolkuttaa niin käskevästi?

1 PALVELIJA. Se jalo Glosterin on herttua.

1 VARTIJA (sisäpuolella). En päästä sisään, olkoon vaikka ken.

1 PALVELIJA. Näin vastaatko sa vallanholhojalle?

1 VARTIJA (sisäpuolella). Jumala häntä holhokoon; näin vastaan; Me emme muuta tee kuin mik' on käsky.

GLOSTER. Vai käsky? Kuka muu, kuin minä, käskee? Muut' onko vallanholhojaa kuin minä? Mun vastuullani portti murtakaa! Näin likaisetko ryötykset mua pilkkaa?

(Glosterin miehet ryntäävät porttia vastaan. Komendantti Woodville lähestyy porttia.)

WOODVILLE (sisäpuolella). Mitä melua? Tääll' onko pettureita?

GLOSTER. Teidänkö äänen kuulen, linnan herra? Avatkaa portti, Gloster tahtoo sisään.

WOODVILLE (sisäpuolella). Anteeksi, armo, avata en saa; Sen kielsi Winchesterin kardinaali. Hän antoi jyrkän käskyn, ett'en sisään Saa teitä päästää enkä teikäläistä.

GLOSTER. Sa pelkuri, mua hänkö parempi? Kopea Winchester, tuo pöyhkä pappi, Jota ei Henrik-vainaa sietää voinut? Et pelkää Jumalaa, et kuningasta; Heti avaa, tai sun ulos minä suljen.

1 PALVELIJA. Avatkaa portti vallanholhojalle; Se murretaan, jos ette väleen joudu.

(Winchester tulee palvelijoineen, kaikki ruskeihin puettuina.)

WINCHESTER. Haa, vallan-ahnas Humphrey! Mitä aiot?

GLOSTER. Kolipää pappi, pääsyn multa kiellät?

WINCHESTER. Niin teen, sa viekas vallan valtaaja, Mut maan ja vallan holhoja et suinkaan!

GLOSTER. Takaisin sinä, julki kavaltaja! Sa, joka Henrik-vainaan tappaa aioit Ja jolta synninkuitin portot saavat;[5] Leveässä kardinaali-hatussasi Ma sua seulon, noin jos yhä uhmaat.

WINCHESTER. Takaisin, sinä! Min' en tuumaa väisty; Damaskus olkoon tää,[6] ja sinä Kain; Nyt tapa Abel-veljesi, jos tahdot.

GLOSTER. En sua tappaa tahdo, pois vain ajaa; Kuin lasta kastehameessa sua kannan Pois punakaavussas, noin ilman muuta.

WINCHESTER. Koitappas vain! Sua uhmaan vasten suuta.

GLOSTER. Vai uskallat? Mua uhmaat vasten suuta? — Miekkaanne, miehet! Turvaa tääll' ei muuta. Sini- ja rusotakit vastakkain! — Kavahda partaas, pappi! (Gloster ja hänen miehensä hyökkäävät piispan päälle.) Sitä aion Ma nyhtää ja sua kelpolailla piestä. Maan tomuun kardinaali-hattus poljen, Ja paavin uhalla ja kirkon arvon Sua leukapielist' ees-taas riepotan.

WINCHESTER. Paaville siitä vastata saat, Gloster.

GLOSTER. Winchester-hanhi; Nuora tänne, nuora! Pois heidät pieskää, kaikki yhteen heittoon! Susi lammasvaatteissa, sun minä peittoon. Rusotakit, pois! Pois, puna-teeskentelijä!

(Glosterin miehet ajavat pois kardinaalin miehet. Keskellä melskettä tulee Lontoon lordmajori palvelijoineen.)

LORDMAJORI. Hävetkää, loordit! Esivallan miehet, Noin riettaastiko rauhan rikotte?

GLOSTER. Lordmajor, vait! Et loukkaustani tunne: Tuo Beaufort, jok' ei kuningasta pelkää, Ei Jumalaa, on Towerin anastanut.

WINCHESTER. Tuo Gloster, porvariston vihamies, Jok' etsii sotaa vain, ei koskaan rauhaa, Verottain yhä vapaat kukkaronne; Jok' uskontoa koittaa kukistaa, Siks ett' on vallanholhoja hän muka; Hän Towerist' ottais aseita ja rupeis Kuninkaaks itse, syrjäyttäin prinssin.

GLOSTER. En vastaa sanoilla, vaan iskuilla.

(Joutuvat taas käsikähmään.)

LORDMAJORI. Täss' ilmiriidassa ei mulla muuta Kuin julkitiedoks antaa julistus, — Lainpalvelija, huuda minkä jaksat.

LAINPALVELIJA. "Kaikki ja jokainen, jotka tänne ovat tänäpäivänä ase kädessä kokoon tulleet vastoin Jumalan ja kuninkaan rauhaa, vaaditaan ja käsketään, hänen korkeutensa nimessä, lähtemään itsekukin kotiinsa eikä tästä lähtien kantamaan, pitelemään tai käyttämään miekkaa, asetta tai tikaria, hengenrangaistuksen uhalla."

GLOSTER. Lakia min' en pura, kardinaali; Mut kun sun kohtaan, sisuni ma puran.

WINCHESTER. Se kohtaus se tullee kalliiks sulle; Tään päivän työn saa sydänveres maksaa.

LORDMAJORI. Jos ette lähde, kutsun kurikoita. Tuo kardinaali riettaamp' on kuin piru.

GLOSTER. Lordmajor hyvästi! Teet virkas vain.

WINCHESTER. Sa, inhottava Gloster, varo päätäs; Sen aion sulta ottaa ennen pitkää.

(Menevät.) ** LORDMAJORI. Nyt vaara ohi on, nyt voimme mennä, — Jes sentään, kuin tuo aatelisto melskaa! Minä vuoteen neljäänkymmeneen en vaan Tapellut vielä ole kertaakaan.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Ranska. Orleansin edustalla.

(Tykkimies ja hänen poikansa tulevat muurille.)

TYKKIMIES. Orleans on saarrettu; sen tiedät, poika. Ja brittein halluss' esikaupunki.

POIKA. Sen tiedän, isä; usein heitä ammuin, Mut, paha kyll', ei luoti sattunut.

TYKKIMIES. Mut nyt se sattuu; tee vain niin kuin käsken: Päätykkimies min' olen kaupungissa, Ja suosin vuoks mun täytyy jotain tehdä. Vakoojat prinssin kertoi, että britti On esikaupungissa varusteessa Ja salavihkaa rautahäkin takaa Tornista tuosta kaupunkia vaanii Ja tutkii, miten sieltä meitä parhain Hätyyttäis hyököllä ja ampumalla. Tätäpä kiusaa ehkäistäkseni Päin tornia ma kenttätykin käänsin Ja kolme päivää tässä väijyilin, Heit' eikö ilmaantuis. Nyt sinä väijy, Kun min' en kauemmin voi viipyä. Jos jonkun näet, tuo joutuun sana mulle, Mun tapaat luona linnanpäällikön.

(Menee.)

POIKA. Sen lupaan, isä; olkaa huoletta. Jos heidät näen, niin säästän teiltä vaivan.

(Erään tornin yläkerrokseen ilmestyvät Salisbury ja Talbot, sir William Glansdale, sir Thomas Gargrave y.m.)

SALISBURY. Talbot, eloni, iloni, taas sun näen! Mitenkä vankina sua kohdeltiin? Ja millä keinoin pääsit vapahaksi? Puhellaan täällä tornin harjalla.

TALBOT. Bedfordin herttualla oli vanki, Nimeltä uljas Ponton de Santrailles; Mun häneen vaihtoivat ja lunastivat. Ivalla kerran kehnoon miekkamieheen Mun vaihtaa aikoivat, mut kopeana Ma kielsin sen ja vaadin ennen surmaa Kuin tulla kaupatuksi koiran hintaan. Lunastus tuli vihdoin toivon mukaan. Mut, voi! tuo viekas Fastolfe mielen murti. Ma paljain nyrkein hänet tappaisin, Jos nyt vain hänet kourihini saisin.

SALISBURY. Mut sano, miten sua kohdeltiin.

TALBOT. Ivalla, pilkalla ja solvauksilla. Yleisön silmänhuviks kuljettivat Mua julkisilla toripaikoilla, Sanoen: tässä on se Ranskan hirmu, Se mörkö, jota lapset kammoi niin. Riistäydyin vartijaini käsist' irti Ja kaivoin kynsin maasta kiviä, Häpeäni katsojiin ne heittääkseni. Näköni julma toiset säikytti; Pois kaikki kaikkos pelost' äkkisurman. Ei rautamuurit mulle kyllin varmat; Niin nimeäni peljättihin, että Mun luultiin voivan taittaa terästangot Ja timanttiset portit murskata. Valitut pyssymiehet vahdiks pantiin; Ne joka hetki mua kiertelivät; Ja vuoteellani jos vain liikahdin, Oli luoti valmis sydäntäni varten.

SALISBURY. Surettaa kärsimyksiäsi kuulla. Mut runsaan heille valmistamme koston. Orleansiss' on nyt illallisen aika: Häkistä tästä luen joka miehen Ja näen ranskalaisten varustukset. Kas tuonne! Hauska näky sulle varmaan. — Sir Thomas Gargrave ja sir William Glansdale, Sanokaa suoraan mulle arvelunne: Mihin on kohtaan paras kääntää tykit?

GARGRAVE. Kai pohjoisporttiin; siell' on aatelisto.

GLANSDALE. Minusta paras sillan varustuksiin.

TALBOT. Ei, paras nälkäyttää kaupunki Tai heikontaa se pienill' otteluilla.

(Laukaus kaupungista. Salisbury ja sir Thomas Gargrave kaatuvat.)

SALISBURY. Armahda, Herra, syntisiä meitä!

GARGRAVE. Armahda, Herra, mua onnetonta!

TALBOT. Mik' äkkiturma meidät yllätti? Puhu, Salisbury, jos puhua sa saatat; Kuin voit sa, sankarien esikuva? Yks silmä poissa ja toinen poski! — Kirottu torni! Kirottu se turman käsi, Jok' aikaan sai tään synkän näytelmän! Salisbury kolmettoista voitot voitti; Hält' oppi Henrik viides sotataidon: Niin kauan kuin vain rummut soi ja torvet, Sen miehen miekka iskemäst' ei laannut. — Elätkö, Salisbury? Vaikk' on kieles mykkä, Viel' yhden silmän taivaan armon puoleen Kohottaa saatat: aurinkokin katsoo Yhdellä silmäll' yli maailman. — Jos Salisburyltä armos kiellät, taivas, Niin yhtäkään älä ihmist' armahda! — Pois ruumis viekää! Hautaan sitä autan. — Sir Thomas Gargrave, elätkö sa vielä? Luo silmäs Talbotiin ja haasta hälle! Tää lohtu, Salisbury, henkes virkistäköön! Et kuolla saa sa, kunnes — Kädellään viittoo, mulle hymyilee, Kuin sanoisi: "Kun erkanen ja kuolen, Niin kostaa muista ranskalaisille." Sen teen, Plantagenet! Kuin Neero luuttua ma soittelen Ja katson palavia kaupungeita. Mun pelkkä nimeni on Ranskan tuho. (Sotahuutoja. Ukkosta ja salamoita.) Mit' ääntä? Mikä jyry ilmassa? Mist' onkaan tämä meteli ja melske?

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Mylord, mylord, jo nostaa Ranska päätään, Dauphin ja eräs Jeanne la Pucelle — Pyhä ja uuden uusi naisprofeetta — Avuksi tänne tuovat suuren voiman.

(Salisbury huokaa.)

TALBOT. Haa, kuules, Salisbury huokaa kuollessaan! Sydäntään särkee, kun ei saa hän kostaa. — Min' olen sulle Salisburynä, Ranska. Pucelle tai pussu, delfiini tai Dauphin, Ulos sydämmenne ratsuillani survon, Ravaksi aivonne ma sekoitan. — Telttaansa Salisbury viekää; sitte nähdään, Mit' uskaltaa nuo Ranskan pelkurit.

(Menevät, kantaen pois ruumiit.)

Viides kohtaus.

Sama paikka. Kaupunginportin ulkopuolella.

(Miekankalsketta. Taistelua. Talbot ajaa Dauphinia takaa ja pakottaa hänet peräytymään; sitten tulee Jeanne la Pucelle, ajaen englantilaisia edellään. Talbot palaa.)

TALBOT. Mihin voima, tarmo, miehuus mult' on mennyt? Väkemme väistyy, estää sit' en voi. Sit' ajaa pakoon panssaroitu nainen. (La Pucelle palaa.) Tuoss' on hän, tuossa. — Kanssas ottelen; Piru tai pirun äiti, pidä puoltasi Ma suonta sinust' isken; olet noita;[7] Se sielus vieköön, jota palvelet.

PUCELLE. Tule, tule! Minä sinut nöyryytän.

(Taistelevat.)

TALBOT. Näin, taivaat, sallitteko hornan voittaa? Vaikk' into jännitetty poven särkis Ja käsivarret lohkeis harteista, Niin kyllä kesytän tuon korskan porton.

PUCELLE. Hyvästi, Talbot! Viel' ei aikas tullut; Mun täytyy kaupunkia evästää. Mua tavoita, jos voit; en voimaas pelkää. Nälkäistä laumaas mene virkistämään; Salisburyn testamentti valmiiks tee; Tää voitto meidän on, ja monta muuta.

(La Pucelle menee sotajoukkoineen sisään kaupunkiin.)

TALBOT. Mun pääni pyörii niinkuin myllynratas; En tiedä, missä olen, mitä teen. Pelolla, eikä voimall', ajaa portto Väkemme pakoon, Hannibalin lailla, Ja voittaa, miten tahtoo. Mehiläistä Näin avulla ja kyyhkyläistä löyhkäll' Ajetaan pesästänsä. Kiihkostamme Englannin koiriks meitä sanoivat; Nyt kiljuen kuin pennut pakenemme. (Lyhyt-aikaista miekankalsketta.) Maanmiehet! Uuteen taisteluun, tai muuten Pois jalopeurat kilvest' Englannin, Te äpärät, ja pankaa lampaat sijaan! Niin arkoen ei lammas pakoo sutta, Ei hevonen, ei härkä tiikeriä, Kuin entisiä orjianne te. (Miekankalsketta. Uusi ottelu.) Ei apua. — Pois joutuun vallituksiin! Salisburyn surman hyväksytte kaikki, Kun kukaan ei käy häntä kostamaan. — Pucelle on päässyt sisään Orleansiin, Meit' uhmaten ja ponnistuksiamme. Oi, Salisbury, jos kanssas saisin kuolla! Nyt täytyy häpeästä pääni peittää.

(Miekankalsketta. Peräytymistä. Talbot joukkoineen poistuu.)

Kuudes kohtaus.

(Muureille tulee la Pucelle, Kaarle, Reignier, Alençon ja sotureita.)

Torventoitaus.

PUCELLE. Lippumme muureille nyt liehumaan! Orleans on engelsmanneilt' anastettu. Sanansa pitänyt on Jeanne Pucelle.

KAARLE. Sa jumal-olento, Astraean tytär, Kuink' ylistää sua voinkaan tästä työstä! On puhees kuin Adoniin yrttitarha,[8] Jok' eilen kukki, hedelmäss' on tänään. — Naisprofeetastas ylvä ole, Ranska! — Takaisin Orleansin valloitimme; Maa onnea niin suurt' ei ole nähnyt.

REIGNIER. Miks, Dauphin, kaupungin ei kellot soi? Nyt porvaristo ilotulen tehköön. Kaduilla kemuilkoon ja juhlikoon Ilosta, mink' on taivas meille suonut.

ALENÇON. Ilo ja riemu koko Ranskan täyttää, Kun saa se tiedon meidän urhotöistä.

KAARLE. Jeanne voiton voittanut on, enkä minä; Siks kanssani hän kruunun jakakoon; Ja valtakunnan kaikki papit, munkit Hänt' ylistelkööt laulukulkueissa. Upeemman hälle pyramiidin nostan Kuin Rhodopen tai Memphiin[9] konsanaan; Ja muistoksensa, kun hän kerran kuolee, Tomunsa uurnass' uhkeammassa, Kuin kallis Dareion juveelilipas, Juhlissa viedään Ranskan kuningasten Ja kuningattarien edellä. Ei enää Sanct Denis'tä rukoilla, Jeanne la Pucelle nyt pyhimys on Ranskan. Komean juhlan teemme nyt ja rikkaan, Kun voiton saimme suuren, mainehikkaan.

(Torventoitauksia. Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sama paikka.

(Kersantti ja kaksi vahtisotamiestä tulevat portista.)

KERSANTTI. Nyt vahtipaikkaanne, ja varull' olkaa. Jos kuuluu melua tai sotureita Käy kohti muureja, niin heti tieto Päävahtiin tuokaa.

1 VAHTISOTAMIES. Kyllä, kersantti. (Kersantti menee.) Näin palvelija-raukat saavat seistä Sateessa, kylmässä ja pimeässä, Kun muut ne rauhass' uinuu vuoteessaan.

(Talbot, Bedford ja Burgund tulevat sotajoukkoineen; ryntötikkaat mukana; heikkoa rumpujen pärrytystä.)

TALBOT. Niin, valtias, ja mahtava Burgund, — Te, joiden tulon kautta meihin liittyy Wallon ja Picardie ja Artois — Tän' onnen yönä huoleton on Ranska, Kun juonut, mässännyt on kaiken päivää; Hyväksi käyttäkäämme tilaisuutta Ja kostakaamme heille petoksensa, Jonk' aikaan juoni sai ja hornan taika.

BEDFORD. Sa, Ranska, pelkuri! — Kuink' arvotonta Epäillä omaa tarmoaan ja liittoon Ruveta velhojen ja hornan kanssa!

BURGUND. Ei pettureilla koskaan muuta seuraa. Ken on tuo Pucelle, jota kehutaan Niin puhtaaks?

TALBOT. Tyttö, sanovat.

BEDFORD. Vai tyttö? Noin miehuullinen!

BURGUND. Suokoon Jumala, Ett'ei hän miehenä viel' ilmesty, Jos Ranskan lipun alle asettuu hän Täys-asuisena, kuin on alkanutkin.

TALBOT. Manatkoot henkiä ja juonitelkoot. Jumal' on linnamme! Se valtanimi Suo meidän murtaa nämä vuoriseinät.

BEDFORD. Ala, uljas Talbot; me sua seuraamme.

TALBOT. Ei kaikki yhtä haavaa; minusta Parempi rynnätä on eri teitä, Niin että, jos ei toisen onnistu, Voi toinen kestää paikassaan.

BEDFORD. Hyv' on; Minä hyökkään tuohon nurkkaan.

BURGUND. Minä tuohon.

TALBOT. Ja tässä Talbot ryntää taikka kaatuu. — Nyt, Salisbury ja oikeus Henrikin, Tän' yönä teidän puolestanne näytän, Ett' olen kummallekin uskollinen.

(Englantilaiset nousevat ryntötikkaita myöten muureille, huutaen "pyhä Yrjö!" ja "eläköön Talbot!" ja hyökkäävät kaikki kaupunkiin.)

VAHTISOTAMIES (sisäpuolella.) Aseihin! Joutuun! Vihollinen hyökkää.

(Ranskalaiset juoksevat paitasillaan muurien yli. Eri tahoilta tulevat Bastardi, Alençon, Reignier, toiset puoleksi puettuina, toiset pukemattomina.)

ALENÇON. Mitä, loordit? Pukematta?

BASTARDI. Pukematta, Ja iloisna, kun näinkin pelastuimme.

REIGNIER. Olikin aika herätä ja nousta, Kun hälytys jo kuului ovellamme.

ALENÇON. Siit' asti kuin ma toimiss' olen ollut, En ennen sotahankkeest' ole kuullut Näin rajusta ja hurjanrohkeasta.

BASTARDI. Se Talbot lienee itse hornan henki.

REIGNIER. Jos ei, niin taivas häntä varmaan suosii.

ALENÇON. Kas, tuossa Kaarle! Kuinka lie hän päässyt?

(Kaarle ja la Pucelle tulevat.)

BASTARDI. Haa, hänt' on vartioinut pyhä Jeanne.

KAARLE. Tää onko juonta, sinä viekas nainen? Oletko ensin meitä mielistellyt Vähällä voitolla, nyt hankkiakses Häviön kymmenesti suuremman?

PUCELLE. Miks Kaarle ystävälleen kiivastuu? Mull' olisiko aina sama voima? Jos valveilla ja maatessa en voita, Niin mua syytetään ja moititaan. — Soturit kähläät! Huono vahdinpito On tämän äkkiturman tuottanut.

KAARLE. Syy oli teidän, herttua Alençon: Yövahdin päällikkönä oisi teidän Paremmin tullut täyttää tehtävänne.

ALENÇON. Jos kaikk' ois piiriään niin vartioinneet, Kuin minä käskyssäni olevaa, Ei tätä häpeää ois meille tullut.

BASTARDI. Mun oli vartioittu.

REIGNIER. Minun myöskin.

KAARLE. Ma itse kuljin melkein kaiken yötä Pucellen piirissä ja omassani Ja pidin tarkkaa vahtivuoroista. Miten ja mistä tunkivat he sisään?

PUCELLE. Huonosti vartioidun paikan varmaan He löysivät ja siitä ryntäsivät. Ja nyt ei meillä muuta neuvoa Kuin koota hajan menneet soturimme Ja laittaa heille turmaks uudet juonet.

(Sotahuutoja. Englantilainen soturi tulee huutaen: "Talbot eläköön! Talbot eläköön." He pakenevat, jättäen vaatteensa.)

SOTURI. Mä kauniist' otan mitä jättävät. Mun miekkanani Talbotin on nimi. Tukuttain saalist' olen anastanut, Ei muuta aseena kuin tämä nimi.

(Menee.).

Toinen kohtaus.

Orleans. Kaupungin sisällä.

(Talbot, Bedford, Burgund, eräs sotapäällikkö ja muita tulee.)

BEDFORD. Jo päivä koittaa; paennut on yö, Mi pikimustaan vaippaan peitti maan. Heretköön ajo, paluutorvi soikoon!

(Paluutorvea soitetaan.)

TALBOT. Nyt tuokaa ruumis vanhan Salisburyn Ja tuohon turulle se asettakaa Keskelle tätä kiron kaupunkia. — Sielulles lupaukseni nyt täytin: Joka verentipasta, min vuodatit, Viis ranskalaista vähintäin on kuollut; Ja jotta näkis polvet nousevat, Mikä tuho kostokses on tapahtunut, Isoimpaan templiin täällä holvihaudan Rakennan, mihin ruumis siunataan; Ja siihen kaikkein nähtäväksi piirrän, Kuink' Orleans ryöstettiin, ja mikä luihuus Ikävän kuolemasi aiheutti, Ja mikä kauhu olit Ranskalle. Mut tässä verilöylyss' ihmeeksi Ei nähty armollista Dauphinia Ja urhotartaan, siveää Johannaa, Ja juoniliitosta ei muitakaan.

BEDFORD. Sanotaan että, taistelu kun alkoi, Äkisti syösten laiskan-vuoteeltaan, Mieslaumain lävitse ja yli muurin Kedolle karkasivat suoraapäätä.

BURGUND. Mikäli nähdä voin yön sumulta Ja savulta, niin itse minä varmaan Dauphinin karkoitin ja armahansa, Käs'kädessä kun juosten tulivat Kuin pari rakastavaa kyyhkyläistä, Jotk' yötä, päivää yhdess' ovat aina. Kun tääll' on kaikki hyvin, täysin voimin Heit' ajakaamme takaa.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Terve, loordit? Ken tässä ruhtinaallisessa seurass' On uljas Talbot niminen, se, joka On töistään kuulu kautta koko Ranskan?

TALBOT. Min' olen Talbot; kuka mulle puhuu?

SANANSAATTAJA. Se siveä Auvergnen kreivinna, Ihaillen hiljaa mainettasi, pyytää, Suur' loordi, että suvaitseisit käydä Halvassa hänen asuinlinnassaan, Jott' ylpeillä hän saisi, ett' on nähnyt Sen miehen, jonka mainett' ilmat raikuu.

BURGUND. Vai niin! No, nythän tämä sotaleikki Rauhaisaks muuttuu huvinäytelmäksi, Kun naiset meitä vaatii yhdyntään. — Noin sievä pyyntö ei lie hyljättävä.

TALBOT. Ei suinkaan; kaikki maailman kun miehet Ei puhetaidollaan saa mitään aikaan, Niin voiton ottaa naisen lempeys. — Siis sano, että nöyrimmästi kiitän Ja alamaisen käynnin luonaan teen. — Arvoisat herrat, tuletteko mukaan?

BEDFORD. Ei mitenkään, se sopivaa ei ois: Sanotaan, että kutsumaton vieras On tervetullein silloin kuin hän lähtee.

TALBOT. Vai niin; ei muuta siis, kuin että yksin Kokea saan tuon naisen suosiota. — Kapteeni, kuulkaa! (Kuiskaa.) Ymmärrättehän?

KAPTEENI. Kyll', arvon loordi; olen samaa mieltä.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Auvergne. Linnan piha.

(Kreivinna ja portinvahti tulevat.)

KREIVINNA. Sa, portinvahti, muista mitä käskin; Ja kun se tehty on, tuo avain mulle.

PORTINVAHTI. Kyll', armollinen rouva.

(Menee.)

KREIVINNA. On juoni valmis; jos käy hyvin kaikki, Niin tästä työstä tulen yhtä kuuluks Kuin Kyroksenkin surmaaja Tomyris. Suur' on tuon peljättävän miehen maine, Ja urhotyönsä yhtä kuuluisat. Todistaa tahtois silmä korvan kanssa, Ett' oikein tätä ihmett' arvioisi.

(Sanansaattaja ja Talbot tulevat.)

SANANSAATTAJA. Toivonne mukaan, armollinen rouva, Lord Talbot tässä nyt on kutsustanne.

KREIVINNA. On tervetullut. Mitä? Tuoko hän?

SANANSAATTAJA. On oikein, rouva.

KREIVINNA. Tuoko Ranskan vitsa? Se Talbot, jolla on niin hirmu nimi, Ett' äiti sillä lastaan vaientaa? Tarua, näen ma, huhu on ja väärä; Ma toivoin näkeväni Herkuleen Tai uuden Hektorin, ja tuiman muodon, Leveät hartiat ja vahvat raajat. Ah, tuohan laps on, turha kääpiö; Noin hintelä ja kurtistunut kyysä Ei vihamiestä niin voi säikyttää.

TALBOT. Uskalsin, rouva, teitä häiritä; Vaan koska armollenne nyt ei sovi, Niin voinen jättää käynnin toiseen aikaan.

KREIVINNA. Mit' aikoo nyt hän? — Kysy, minne matka.

SANANSAATTAJA. Lord Talbot, jääkää; armo tahtois tietää, Mik' äkkinäiseen lähtöönne on syynä.

TALBOT. No niin, kun hänell' on niin väärä usko, Niin tahdon näyttää, ett' on Talbot täällä.

(Portinvahti tuo avaimet.)

KREIVINNA. Jos olet hän, niin olet vanki.

TALBOT. Vanki! Ja kenen?

KREIVINNA. Minun, verenahnas loordi; Siks sinut talooni ma viettelin. On kauan vallassani varjos ollut — Kuvasi tuolla riippuu taulustossa — Mut nyt käy samoin olemuksesi; Ma kahlehdin sun kätesi ja jalkas. Sun, joka monta vuotta hirmukourin Maan meiltä hävitit ja kansan tapoit Ja miehet veit ja pojat orjuuteen.

TALBOT. Ha, ha, ha!

KREIVINNA. Nauratko, kurja? Vaikerratpa kohta.

TALBOT. Mua naurattaa, kun voitte luulla, rouva, Ett' Talbotista teill' on muu kuin varjo, Johonka julmuuttanne käytellä.

KREIVINNA. Kuin? Etkö ole Talbot?

TALBOT. Olen oikein.

KREIVINNA. Siis vallassani myös on olemus.

TALBOT. Ei, ei, vain oma varjoni ma olen; Petytte, tääll' ei olemukseni; Se, minkä näette, on vain pienin osa Ja vähin määrä ihmishahmostani. Jos täydess' oisin luonnossani tässä, Niin valtava ma oisin jättiläinen, Ett'en ma mahtuis kattonnekaan alle.

KREIVINNA. Kas, siinä vasta ongelmoitsija! Tääll' on, ja tääll' ei ole kuitenkaan! Kuink' yhteen sopii moinen ristiriita?

TALBOT. Sen teille näytän heti paikalla.

(Puhaltaa torveensa, rummunpärrytystä kuuluu, ja sitten tykin laukaus. Portti murretaan auki, ja sotureita ryntää sisään.)

No, rouva hyvä? Joko uskotte Ett' oma varjonsa on Talbot vain? Täss' olemus on, jänteet, kädet, voimat, Joill' ylväät niskanne hän notkistaa, Hajoittaa linnat, kaataa kaupunkinne, Ja autioks ne tuhoo tuokiossa.

KREIVINNA. Mun julkeuteeni älä julmistu; Pahoilen, etten kunnioittavasti Sua kohdellut, kuin oisi minun tullut.

TALBOT. Ei vaaraa, kaunis rouva; älkää väärin Talbotin mielialaa arvostelko, Niinkuin te ulkomuodost' erehdyitte. Tekonne minua ei loukannut, Ja muuta hyvitystä min' en vaadi, Kuin että suotte meidän viinejänne Ja ruokianne hiukan maistella; Näet, sotureill' on aina hyvä maitti.

KREIVINNA. Sydämmest' aivan; kunniaks on mulle Niin suurta sankaria kestitä.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Lontoo. Templen puisto.[10]

(Somerset, Suffolk, Warwick, Richard Plantagenet, Vernon ja eräs lainoppinut tulevat.)

PLANTAGENET. Arvoisat loordit, miks näin vaikenette? Puhua totuutt' eikö kukaan tohdi?

SUFFOLK. Olimme Templess' äänekkäitä liiaks; Puutarha tää on paljon sopivampi.

PLANTAGENET. Sanokaa suoraan, minuss' eikö totuus, Ja vääräss' eikö Somerset, tuo suulas?

SUFFOLK. Min' olen patus lakiasioissa; En ole koskaan lakiin mukautunut, Siis lain nyt mukautan itseeni.

SOMERSET. Lord Warwick, erottakaa välimme.

WARWICK. Kahdesta haukast' äkkilentoisemman, Kahdesta koirast' isosuisemman, Kahdesta tapparasta terävämmän, Kahdesta hevosesta uljaamman, Kahdesta immest' ilosilmäisemmän Voin heikoll' älylläni erottaa; Lain hienon hienoist' ongelmist' en vaan Tajua enempää kuin naakkakaan.

PLANTAGENET. Oh, mikä kohtelias varovaisuus! Niin alaston on puolellani totuus, Ett' umpisokeakin näkee sen.

SOMERSET. Mun puolellain niin hyväpukuinen Se on, niin selvä, loistava ja kirkas, Ett' itse kaihenkin se läpi kuultaa.

PLANTAGENET. Kosk' on niin jäykkä kielenne ja mykkä, Niin tuokaa merkill' ilmi mielenne: Ken aito aatelinen on ja puoltaa Sukunsa kunniaa, hän taittakoon — Jos arvelee mun puhuneeni totta — Näin valkoruusun tästä pensaasta.

SOMERSET. Ken pelkäämätön on, eik' imartaja, Vaan totuutt' auttaa tahtoo, poimikoon Täst' orjantappurasta punaruusun.

SUFFOLK. Rusetta kammoksun ja, puhtahana Matavan lieheen ruseesta, ma poimin Plantagenetin kanssa valkoruusun.

WARWICK. Somerset oikeass' on, sen ma sanon, Ja hänen kanssaan punaruusun poimin.

VERNON. Seis, hyvät loordit; ennen poimintaa Sopikaa, että se, ken puolellensa Vähimmän määrän ruususia saa, Se myöntäköön, ett' oikeass' on toinen.

SOMERSET. Hyvä Vernon, muistutus on paikallaan; Jos vähimmän saan minä, olen vaiti.

PLANTAGENET. Niin minäkin.

VERNON. Siis, nimess' oikeuden ja totuuden, Tään kalvaan neitseellisen kukan poimin Ja valkoruusun puoleen kallistun.

SOMERSET. Varokaa, ettei sormeenne se pistä: Punaatte verin kukkanne ja käytte Mun puolelleni vastoin tahtoanne.

VERNON. Jos mielipiteen tähden veri virtaa, Niin mielipide haavan parantaa; Näin samalla ma puolell' yhä pysyn.

SOMERSET. No, hyvä: lisää! Eikö vielä muita?

LAINOPPINUT. Jos oppini ja kirjani ei petä, Niin väärää asiaa te ajatte; Siis valkoruusun poimin minäkin.

PLANTAGENET. Somerset, missä nyt on todistus?

SOMERSET. Tupessa tässä miettii, miten kerran Verillä punaa valkoruusunne.

PLANTAGENET. Mut poskes meidän ruusujamme matkii: Pelosta kalpenevat, todistain Ett' oikeus on meissä.

SOMERSET. Plantagenet, Ei pelosta, vaan kiukusta, kun häpein Sun poskes meidän ruusuamme matkii, Vaikk' erhetystäs kielesi ei myönnä.

PLANTAGENET. Sun ruusussas on toukka, Somerset.

SOMERSET. Sun ruusussas on oka, Plantagenet.

PLANTAGENET. Terävä myös; sill' oikeuttaan se puoltaa, Kun sinun toukkas jäytää vääryyttään.

SOMERSET. Tää veriruusu saa kyll' ystäviä, Jotk' oikeiks näyttävät mun väitteeni, Kun näyttäytä ei tohdi Plantagenet.

PLANTAGENET. Kädessä tämä neitseellinen kukka, Sua, poika, ja sun liittokuntaas ilkun.

SUFFOLK. Ivasi muihin käännä, Plantagenet.

PLANTAGENET. Kyll', ylvä Poole: sua ilkun sekä häntä.

SUFFOLK. Siit' osani ma omaan kurkkuus työnnän.

SOMERSET. Pois, hyvä William Poole; tuo talonpoika Ei puhuttelun ole arvoinen.

WARWICK. Somerset, häntä loukkaat, jumal'auta! Lionel hänen esi-isäns oli, Clarencen kreivi, Edward kolmannen, Englannin hallitsijan, kolmas poika; Niin syvällä ei talonpojan juuret.

PLANTAGENET. Hän luottaa paikan pyhyyteen, ei muuten Noin tohtis puhua se maitomaksa.

SOMERSET. Sen kautta, joka loi mun, nämä sanat Ma joka kristikunnan kolkkaan huudan: Kuningas-vainaan aikaan eikö kuollut Isäsi, Richard Cambridge, petturina? Se petos sunkin tahras; häväistynä Pois sinut syöstiin vanhast' aatelista. Veressäs rikos elää; siks kuin taas Saat kunniasi, olet talonpoika.

PLANTAGENET. Isäni syytteess' oli, vaan ei syypää; Tuomittiin petoksesta kuolemaan, Vaan petturi ei ollut; paremmille, Kuin Somerset on, vielä näytän sen, Kun toivoss' aika kypsyy. Mitä tulee Itseenne sekä apuriinne Pooleen, Niin teidät merkin muistokirjaani, Tuon pilkan teille vielä kostaakseni. Varoitus mieleen pankaa, kavahtakaa.

SOMERSET. Olemme aina valmiit; tunnet meidät Väristä tästä vihamiehiksesi Sit' uhallasi ystävämme kantaa.

PLANTAGENET. Ja tätä kukkaa, koston kalpeaa, Vihani, verta janoavan, merkiks Me, totta jumal'auta, ikuisesti, Minä ja puolueeni, kannamme, Siks kuin se joko haudassani kuihtuu Tai kukkaan nousee suuruuteni tasaan.

SUFFOLK. No, jatka vain, ja vallanhimoos näänny. Hyvästi, kunnes vasta tavataan!

(Menee.)

SOMERSET. Sua seuraan, Poole. — Hyvästi, pöyhkä Richard!

(Menee.)

PLANTAGENET. Noin uhmaillaan! Ja kärsiä mun täytyy!

VERNON. Sen tahran, jonka sukuus heittivät, Pois pyyhkii parlamentti, joka riidat Välittää Glosterin ja Winchesterin. Jos ei sua silloin Yorkiks nimitetä, En enää minä tahdo Warwick olla. Mut merkiks, että paremmaks sun katson Kuin pöyhkän Somersetin tuon ja Poolen, Ma puoltajanas tätä kukkaa kannan. Täss' ennustan, ett' tämän päivän riita, Mi Templen puistoss' yltyi näin, viel' ajaa Puna- ja valko-ruusun verityöhön Ja laittaa tuhansia kuolon yöhön.

PLANTAGENET. Oi, hyvä herra Vernon, kiitän teitä, Kun kukan mulle mieliks poimitte.

VERNON. Sit' aion teille mieliks aina kantaa.

LAINOPPINUT. Niin ikään minä.

PLANTAGENET. Kiitos, hyvä herra. Nyt iltaiselle; totena se pysyy, Ett' tämä riita vielä verta kysyy.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Sama seutu. Huone Towerissa.

(Mortimer tuodaan kantotuolissa, jota kaksi vanginvartijaa kantaa.)

MORTIMER. Vanhuksen heikon tarkat vartijat, Levähtää tässä suokaa kuolevaisen. Niin ruumiin ruhjonut on pitkä vankeus, Kuin oisin vasta päässyt piinapuista. Nää harmaat hapset, tuonen airuet, Kuin Nestor ijän huoliss' ikääntyneet, Ne tietää ett' on loppu Mortimerin. Nää silmät, niinkuin lamput, joista lopuss' On öljy, himmeten jo vartoo yötä. Surujen painost' uupua hartiat; Käs' ydytön, kuin kuiva viinipuu, Lahovat köynnöksensä maahan painaa. Mut jalka tuo, mi hervotonna hoippuu, Voimatta tätä tomumöhkää kantaa, Se lentämällä hautaan päästä sois, Jok' enää ainut lohtu mulle ois. — Mut sano, eikö lankoni jo tule.

1 VANGINVARTIJA. Richard Plantagenet hän kyllä tulee. Panimme sanan asuntoonsa, Templeen; Vastattiin, että tulee.

MORTIMER. Hyvä on! Siis vihdoin sielu lohdutuksen saa! — Mies raukka! Solvaistuna niinkuin minä! Siit' alkain, kuin sai vallan Henrik Monmouth, Vaikk' ylemp' oli sotamaine mulla, Täss' inhass' olen ollut tyrmässä; Siit' alkain mustattu on Richardia Ja viety hältä perintö ja maine. Mut kuolo vakava, se huulten hoiva, Kurjuuden kaiken armas kirvoittaja, Nyt kahleheni helläst' irroittaa. Lopussa hänenkin jos huolens oisi, Ja jos taas saisi minkä menetti!

(Richard Plantagenet tulee.)

1 VANGINVARTIJA. Mylord, nyt rakas lankonne on tullut.

MORTIMER. Richard Plantagenet, hän onko tullut?

PLANTAGENET. On, jalo eno; kunniaton Richard, Lankonne, hiljan herjattu, on tullut.

MORTIMER. Mun kättän' ohjaa, että kaulata Ma häntä saan ja viime huokaukseni Povellaan huokaista. Oi, sano, milloin Mun suuni koskee hänen poskeaan, Ett' antaa saisin heikon suudelmani. Jalo oksa suuren Yorkin sukupuussa, Miks itses herjatuksi sanoit, miksi?

PLANTAGENET. Käs'varteheni vanhaa selkääs nojaa Ja tuskatonna tuskiani kuule. Ma Somersetin kanssa tänään jouduin Eräästä asiasta tuimaan kiistaan. Hän siinä säädytöntä kieltä käyttäin Isäni surmasta mua pisteli; Se syytös salpas kieleni; ma muuten Samalla mitall' oisin kostanut. Siis sano, eno hyvä, isän tähden, Plantagenetin kunniankin vuoksi Ja heimouden nimeen, mikä syy, Miks isäni, kreivi Cambridge, mestattiin.

MORTIMER. Syy sama, miksi minut vangittiin Ja miksi parhaan nuoruuteni ajan Ma riuduin tyrmäss' inhassa, syy sama Kirottu oli aihe isäs surmaan.

PLANTAGENET. Selitä mulle laajemmin se syy, En tunne sitä, en voi arvatakaan.

MORTIMER. Sen kyllä teen, jos heikko henki kestää Ja kuolo kesken kerrontaa ei saavu. Kuninkaan iso-isä, Henrik neljäs, Vei vallan Richard-langoltaan, jok' oli Edwardin, tätä sarjaa kolmannen, Perijä laillinen ja vanhin poika. Tään hallitessa Percyt pohjoisessa, Pitäen anastusta vääränä, Kokivat minut tehdä kuninkaaksi. Syy näiden urhoin tekoon oli, että — Kun Richard vallastaan näin oli syösty Ja rintaperillist' ei jättänyt — Min' olin syntyyn nähden suvun lähin; Sill' esi-isiäni äidin puolta Lionel Clarence oli, kolmas poika Kuningas Edward kolmannen; kun hän taas Sukunsa juonti Gauntin Juhanasta, Jok' oli neljäs vain tät' urhosarjaa. Mut kas: näin ylväästi kun yrittivät Perijää laillist' oikeuteensa saattaa, Niin meni multa vapaus, heiltä henki. Myöhemmin sitten, kun sai Henrik viides Isänsä Bolingbroken jälkeen kruunun, Niin isäs, kreivi Cambridge, Yorkin herttuan, Tuon kuulun Edmund Langleyn, jälkeläinen, Nai sisareni, sinun äitisi. Ja säälien mun kovaa kurjuuttani, Väkeä pestasi mua pelastaakseen Ja kruunun asettaakseen päähäni. Mut jalo kreivi kaatui, niinkuin muutkin, Ja mestattiin. Ja näin ne Mortimerit, Ne kruunuun oikeutetut, lannistettiin.

PLANTAGENET. Joit' olette te viimeinen.

MORTIMER. Niin olen; Ja näet, ettei ole mulla lasta, Ja heikko ääneni on kuolon enne. Sin' olet perijäni; loput arvaat; Mut hankkeissasi ole varova.

PLANTAGENET. Vakavat varoitukses mieleen painan; Vaan tuntuu kuin ois isän mestaus ollut Veristä väkivaltaa vähintään.

MORTIMER. Vait'ollen, lanko, politiikkaas aja. Lujassa istuu Lancasterin suku, Se niinkuin vuori on, sit' ei voi siirtää, Mut enosi nyt muuttaa täältä pois, Kuin ruhtinaatkin asuntoa muuttaa, Kun vanhaan olinpaikkaan kyllästyvät.

PLANTAGENET. Oi, jospa osa nuorest' elostani Vois kuolost' ostaa teidän ikäpäivät!

MORTIMER. Tekisit silloin mulle vääryyttä Kuin murhamies, jok' iskee monta haavaa, Vaikk' yksikin jo tappais. Älä sure, Jos onneni ei sua sureta; Vain hautaan toimita mun ruumiini. Hyvästi! Toivo, sulle hymyilköön, Ja sodassa ja rauhass' onni kanssas!

(Kuolee.)

PLANTAGENET. Ja sielullasi rauha, eikä sota! Teit vankilassa pyhiin-vaelluksen Ja erakkona elämäsi vietit. Niin, neuvos sydämmeni tallettaa, Sen mietteit' aavistaa ei kenkään saa. — Pois hänet viekää, miehet! Hän on saapa Paremman hautauksen kuin elämän. (Vanginvartijat kantavat pois Mortimerin ruumiin.) Sumea soihtus, Mortimer, nyt sammuu Alempas vallanhimon tukahdukseen. Ja vääryys tuo ja karvas solvaus, Min suvulleni Somerset on tehnyt, Se hyvitettävä on kunnialla. Nyt siitä syystä parlamenttiin riennän: Ma verelleni oikeutta hankin Tai onnekseni käännän sorrannankin.

(Menee.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Parlamenttitalo.

(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Exeter, Gloster, Warwick, Somerset, Suffolk, Winchester'in piispa, Richard Plantagenet y.m. tulevat. Gloster aikoo tarjeta kannekirjan. Winchester riistää sen häneltä ja repii sen rikki.)

WINCHESTER. Vai valmiiks sommitellun sepustuksen, Viekkaasti harkitunko herjauskirjan Tuot tänne, Gloster? Kanteen jos voit nostaa Tai aiot mulle jotain syyksi panna, Niin tee se joutuun, kavaltelematta; Minäkin suorastaan ja kohtipäätä Sun syytöksiisi aion vastata.

GLOSTER. Kopea pappi! Pyhä tää on paikka; Näkisit muuten, ketä tässä solvaat. Äl' usko, vaikka paperille panin Katalan, rikollisen menettelys, Ett' olen vääristellyt tai en taida Sanoilla toistaa minkä kirjoitin. Ei, piispa, niin on häijyytesi rietas, Niin julkeat ja myrkylliset juones, Ett' ylpeydestäs lapsetkin ne juoruu. Sin' olet ahnas koronkiskuri, Luonteeltas luihu, rauhan vihollinen, Himokas, irstas enemmän kuin sopii Sun virkasi ja arvos kaltaiselle. Mik' ilmeisempää kuin sun petokses, Kun ansan asetit mun hengelleni Niin Londonbridgessa kuin Towerissa? Jos miettees seulottais, niin pelkään, ett'ei Sun pöyhkän sydämmesi ilkijuonilt' Ois turvattuna kuninkaasikaan.

WINCHESTER. Gloster, sua uhmaan. — Loordit, suvaitkaa Mun kuulla vastaustani. Jos olin Itara, vallanhimoinen ja kiero, Niinkuin hän sanoo, miks siis olen köyhä? Miks en ma koita kohota ja nousta, Vaan pysyn yhä kutsumuksessani? Ja juoneni? Ken enemmän kuin minä Rakastaa rauhaa, jos saan rauhass' olla? Ei, hyvät loordit, siin' ei vikani, Se herttuaa ei ole kiihkoon saanut; Syy on, ett' yksin hallita hän tahtoo Ja yksin kuningasta lähell' olla; Siit' on tuo jyly hänen povessaan Ja valitukset joita ilmi mylvii. Mut olen yhtä hyvä — —

GLOSTER. Yhtä hyvä? Sinäkö, iso-isäni äpärä?[11]

WINCHESTER. Niin, suuri loordi! Tekö sitten muuta Kuin herra toisen valtaistuimella?

GLOSTER. Min' olen protektori, röyhkä pappi.

WINCHESTER. Ja minä meidän kirkon prelaatti.

GLOSTER. Kuin henkipatto rosvolinnassa, Mist' etsii turvapaikkaa varkauksilleen.

WINCHESTER. Arvoton iva!

GLOSTER. Sulle arvon antaa Vain ammattisi, eikä elämäsi.

WINCHESTER. Tuon Rooma sulle kostaa.

WARWICK. Mene ruumaan!

SOMERSET. Pitäisi teikäläisen malttaa mieltään.

WARWICK. Sopisi piispan vähän talttaa kieltään.

SOMERSET. Minusta teidän tulis hartaamp' olla Ja kunnioittaa hengenmiehen virkaa.

WARWICK. Minusta piispan tulis nöyremp' olla; Noin riidellä ei papin sovi.

SOMERSET. Sopii, Jos pyhää virkaansa näin loukataan.

WARWICK. Pyhä tai epäpyhä, vähät siitä; Mut hänen armonsa on protektori.

PLANTAGENET (syrjään). Plantagenetin täytyy vaieta; Sanottais pian: "Pidä suusi, mies, Ja suurten seurass' älä kieltäs soita!" Tuon piispan kanssa muuten hammastaisin.

KUNINGAS HENRIK. Te, arvon sedät, Winchester ja Gloster, Englannin yhteishyvän vartijat, Jos rukous mitään vois, niin sydämmenne Sopuun ja ystävyyteen yhdistäisin. Oi, mikä häpeä on kruunullemme, Kun kaks noin ylvää pääriä on riidoin! Voin vakuuttaa, vaikk' olen nuori, ett' on Sisäinen riita myrkyllinen käärme, Jok' yhteiskunnan sydänjuurta syö. (Ulkona huudetaan: "Hukka periköön rusotakit!") Mit' on se melu?

WARWICK. Kapinata varmaan, Jot' ilkeydestä nostaa piispan väki.

(Taaskin huudetaan: "Kiviä! kiviä!" Lontoon lordmajori tulee seurueineen.)

LORDMAJORI. Oi, hyvät loordit, te, ja hurskas Henrik, Oi, armahtakaa Lontoota ja meitä! Glosterin herttuan ja piispan miehet, Joilt' äsken aseenkäyttö kiellettiin, Kiviä taskuns' ahtaneet on täyteen Ja, vastapuolueiksi yhtyneinä, Niin lujaa lyövät kalloon toisiaan, Ett' aivot murskana on monen huiman; Kaduilla ikkunoita pirstataan; Pelosta täytyy puodit sulkea.

(Glosterin ja Winchesterin joukkolaiset ryntäävät sisään täydessä käsikähmässä, päät verisinä.)

KUNINGAS HENRIK. Alamaisvalallanne vaadin teitä: Miestappo pois ja rauha pitäkää! — Tuo riita asettakaa, setä Gloster.

1 PALVELIJA. Jos meiltä kivet kielletään, niin hampain Iskemme toisihimme.

2 PALVELIJA. Tehkää vain Mit' uskallatte; meissäkin on miestä.

(Uudelleen ottelua.)

GLOSTER. Väkeni, toraamasta heretkää Ja lopettakaa tämä tyhmä kiista.

1 PALVELIJA. Tunnemme teidät, armo, vakavaksi Oikeuden mieheksi, ja valta-arvoss' Olette kuninkaasta ensimmäinen; Me emme kärsi, että moista herraa Ja moista yhteiskunnan hellää isää Häpäisee kynätöhrys; ennen kaikki Menemme vaimoinemme, läpsinemme Sun vihamiehes teurastettaviksi.

3 PALVELIJA. Kynttemme karikkeetkin kuoltuamme Taas nousee taisteluun.

(Uudelleen ottelua.)

GLOSTER. Seis, sanon, seis! Jos, niinkuin sanotte, mua rakastatte, Mun hetkeks suokaa teitä tyynnyttää.

KUNINGAS HENRIK. Oi, kuinka surettaa mua tämä riita! Winchester, säälimättä voitteko Mun nähdä huokaavan ja kyynelöivän? Ken tuntis sääliä, jos ette te? Ken rauhan sanaa enää julistaa, Kun pyhät kirkon miehet riitaa suosii?

WARWICK. Taipukaa, Gloster; — taipukaa, Winchester; Jos ette jyrkäll' aio kiellollanne Tuhota maata, tappaa kuningasta. Näette, mikä turma, mikä murha On vihanpidostanne seuraus. Sopikaa siis, jos ette janoo verta.

WINCHESTER. Hän alistukoon, min' en muuten myönny.

GLOSTER. Ma, kuningasta säästääkseni, taivun; Mut sydämmen hält' ennen riistäisin, Kuin papille sen etuuden ma soisin.

WARWICK. Winchester, nähkääs, kuinka herttua On synkän, nurjan raivon karkoittanut; Sit' otsa kirkas osoittaa; miks siis on Teill' yhä katse tyly noin ja tuima?

GLOSTER. Winchester, tässä sulle käteni.

KUNINGAS HENRIK. Hyi, setä Beaufort! Saarnaavanne kuulin: Viha on kauhea, ja suuri synti; Nyt ette omaa oppianne seuraa, Vaan enin siitä itse eksytte.

WARWICK. Kuningas laupias! Mik' oiva nuhde! Hävetkää, Winchester, ja taipukaa! Pitääkö lapsen teitä neuvoa?

WINCHESTER. No, hyvä, herttua Gloster, minä taivun; Käsi kädestä ja lempi lemmestä!

GLOSTER (syrjään). No niin; mut varon, ett' on sydän ontto. — Täss', ystävät ja hyvät kansalaiset, Tää merkki rauhanlippu olkoon meidän Ja meidän puolueitten välillä. Ma, Jumal' auttakoon, en viekastele!

WINCHESTER (syrjään). Mut niin teen minä, Jumal' auttakoon!

KUNINGAS HENRIK. Oi, rakas setä, hyvä herttua Gloster, Kuink' iloitsen ma teidän sovinnosta! — Pois, miehet; älkää vaivatko meit' enää; Sopikaa niinkuin herrannekin.

1 PALVELIJA. Hyvä! Min' etsin haavuria.

2 PALVELIJA. Minä myös.

3 PALVELIJA. Ja minä kapakasta lääkett' etsin.

(Lordmajori, palvelijat y.m. menevät.)

WARWICK. Täss' olis, majesteetti, kirjoitus, Joss' ehdotamme, armollinen valtias, Oikeutta Richard Plantagenetille.

GLOSTER. Hyväpä on, lord Warwick! — Rakas prinssi, Jos tarkoin mietitte, niin teillä aihett' On tehdä Richardille oikeutta, Syist' erittäinkin, joita Elthamissa Esitin Teidän majesteetillenne.

KUNINGAS HENRIK. Ja, setä, pätevät ne oli syyt; Siis meidän tahtomme on, hyvät loordit, Ett' asetetaan Richard oikeuteensa.

WARWICK. Jos Richard asetetaan oikeuteensa, Niin isän vääryys hyvityksen saa.

WINCHESTER. Winchester tahtoo mitä tahtoo muut.

KUNINGAS HENRIK. Jos Richard lupaa uskollinen olla, Niin tämän lisäksi hän perinnöksi Saa kaiken, mik' on Yorkin suvun omaa, Jonk' olette te suora jälkeläinen.

PLANTAGENET. Uskollisuutta vannon alamaista Ja kuuliaisuutt' aina kuolemaan.

KUNINGAS HENRIK. Siis laske polvillesi jalkoihini, Niin kunnioituksesi palkinnoksi Ma vyölles sidon Yorkin urhomiekan. Nyt, Richard, nouse Plantagenetina, Jalona nouse Yorkin herttuana.

PLANTAGENET. Richardin onni vihollistes hukka! Ja niin kuin kuuliaisuuteni kasvaa, Kuninkaan pahansuovat kuihtukoot!

KAIKKI. Elä, ylvä prinssi, jalo Yorkin herttua!

SOMERSET (syrjään). Kuole, kehno prinssi, halpa Yorkin herttua!

GLOSTER. Nyt teidän majesteettinne on paras Meritse mennä Ranskaan kruunattavaks. Kuninkaan läsnäolo alamaisiin Ja tosiystäviin luo rohkeutta, Mut vihollisen mielen lannistaa.

KUNINGAS HENRIK. Kun Gloster käskee, Henrik mennä saattaa: Ystävän neuvo vihollisen kaataa.

(Torventoitauksia. Kaikki menevät, paitsi Exeter.)

EXETER. Niin, Englantiin tai Ranskaan mentäköön, Niin emme näe, mitä vielä tulee. Tää riita päärein välinen se kytee Teeskellyn ystävyyden tuhkan alla Ja vihdoin ilmiliekkiin leimahtaa. Kuin paise vähitellen märkänee, Siks kunnes lihat, luut ja suonet lohkee, Niin tääkin halpa ilkiriita paisuu. Nyt pelottaa mua paha ennustus, Jok' oli joka rintalapsen suussa Viidennen Henrikkimme aikana: Monmouthilainen Henrik kaikki voittaa, Windsorilainen Henrik kaikki hukkaa. Niin selvää tuo, ett' Exeter vain toivoo Pois päästä ennen tuota tuhon aikaa.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Ranska. Rouenin edustalla.

(La Pucelle tulee valepuvussa, seurassaan sotamiehiä, jotka ovat talonpojiksi puetut, säkit selässä.)

PUCELLE. Tuo kaupungin, Rouenin, portti on, Jok' auki murtaa täytyy viekkaudella, Sananne asetelkaa ovelasti: Puhukaa niinkuin halpa torikansa, Jok' aikoo saada rahaa viljastaan. Jos pääsemme nyt sisään, niinkuin toivon, Ja kählään vahdin heikoks älyämme, Niin annan merkin ystävillemme, Ett' arvaa Dauphin tehdä rynnäkön.

1 SOTAMIES. Nää pussit panee pussiin kaupungin; Me tullaan nyt Rouenin valtiaiksi. Siis kolkutamme.

(Kolkuttaa.)

VAHTISOTAMIES (sisältä). Qui est là?

PUCELLE. Paysans, pauvres gens de France. Torikansaa köyhää, tullaan myömään viljaa.

VAHTISOTAMIES (avaa portin). Sisähän; torikello on jo soinut.

PUCELLE. Nyt, Rouen, varustukses maahan murran.

(La Pucelle sotureineen menee kaupunkiin.) (Kaarle, Orleansin Bastardi ja Alençon tulevat sotajoukkoineen.)

KAARLE. Siunatkoon sanct Denis tään sotajuonen! Taas vaaratta Roueniss' yömme viettyy.

BASTARDI. Pucelle hän tuosta meni apureineen; Hän siell' on nyt; mut miten antaa tiedon, Mist' etuisin on hyökätä ja varmin?

ALENÇON. Hän tuonne torniin soihdun asettaa; Sill' ilmoittaa hän, että heikoin kohta Se paikka on, jost' itse meni sisään.

(La Pucelle ilmestyy muurin harjalle palava soihtu kädessä.)

PUCELLE. Iloista katsokaa hääsoihtua, Mi kansalaisiinsa Rouenin vihkii, Mut Talbotin on miesten surmaleima.

BASTARDI. Kas, jalo Kaarle, ystävämme merkki, Palava soihtu, tuoll' on tornissa.

KAARLE. Se loistakoon kuin koston pyrstötähti, Kuin vihollisten tuhon ennustaja!

ALENÇON. Hukkaamme aikaa; vaarallist' on viipy. Nyt hyökkäys heti! Huutakaa "Dauphin!" Ja vahtimiehet tieltä raivatkaa!

(Hyökkäävät sisään.)

(Sotamelskettä. Talbot Ja muutamia englantilaisia sotamiehiä tulee.)

TALBOT. Viel' itkein kadut tätä juontas, Ranska, Jos Talbot vain jää petoksestas eloon. Kirottu noita tuo, Pucelle, se velho, Tään hornan tuhon äkist' aikaan sai; Töin tuskin päästiin Ranskan korskaa pakoon.

(Menevät kaupunkiin.)

(Sotamelskettä. Kaupungista tulee Bedford, jota sairaana kannetaan nojatuolissa: hänen kanssaan tulevat Talbot, Burgund ja englantilainen sotajoukko. Muurille ilmestyvät La Pucelle, Kaarle, Bastardi, Alençon, Reignier, y.m.)

PUCELLE. Huomenta, urhot! Onko viljaa tarvis? Burgundin herra ennen paastonnee, Kuin ostaa meiltä uutta samaan hintaan: Se lustett' oli täynnä;[12] miltä maistuu?

BURGUND. Niin, ilku, paha henki, rietas portto! Koht' omallasi sinut tukeutan, Niin että vielä viljaas sadattelet.

KAARLE. Sit' ennen voitte kuolla nälkään, herttua.

BEDFORD. Töin, eikä sanoin, petos kostettakoon.

PUCELLE. Mitä, valkoparta? Kantotuolissako Mitellä miekkaa aiot kuolon kanssa?

TALBOT. Sa, ranskalainen piru, hiiden velho, Himoisten huorimusten ympäröimä, Ivata urhovanhustako kehtaat Ja puolikuollun' arkuudesta syyttää? Sun kanssas, lutka, vielä ottelen, Tai häpeäänsä Talbot hukkukoon!

PUCELLE. Noin tulinenko? — Vaiti vain, Pucelle; Kun Talbot jyrisee, niin tapaa sataa. (Talbot ynnä muut neuvottelevat.) Jumalan siunaus parlamentille; Ken puhemies on?

TALBOT. Tohditteko meitä Kedolla aukealla vastustaa?

PUCELLE. Niin hölmöiks meitä luuletteko, herra, Ett' uudelleen me vielä koittaisimme, Omaamme omammeko on vai ei?

TALBOT. En tuolle herjaavalle Hekatelle, Vaan sulle, Alençon, ja muille haastan: Tapella tahdotteko sotilaina?

ALENÇON. En, signor.

TALBOT. Mene sitte hiiteen, signor. Katalat Ranskan muulinajajat! Lymyvät muurin taa kuin kuormarengit! Ei aatelista miekkamiestä heissä.

PUCELLE. Pois, päälliköt! Pois muurilt' astukaamme; Tuo katse Talbotin ei tiedä hyvää. — Hyvästi, loordit! Sanomaan vain tultiin, Ett' ollaan täällä.

(La Pucelle ja muut poistuvat muureilta.)

TALBOT. Ja siellä mekin ollaan ennen pitkää, Tai herjaks menköön maine Talbotin. Sukusi arvon kautta vanno, Burgund, Sa Ranskan solvausten ärsyttämä, Taas voittaa kaupunki tai kuolla; — minä, Niin totta Englannin kuin Henrik elää, Niin totta kuin myös hänen isänsä Tääll' oli voittaja, niin totta kuin Täss' äsken luopuneess' on kaupungissa Leijonamielen sydän haudattuna, Niin totta voitan kaupungin tai kuolen.

BURGUND. Mun valani ja sun ne käyvät yhteen.

TALBOT. Mut tästä kuolevasta prinssistä, Täst' urhokkaasta Bedfordista ensin On pidettävä huolta. — Tulkaa, loordi, Paremman paikan teille hankimme, Sairaalle vanhukselle sopivamman.

BEDFORD. Lord Talbot, älkää noin mua häväiskö; Rouenin muurein edustalla tässä Ma teidän kohtalonne kuormaa kannan.

BURGUND. Mukaudu, uljas Bedford, pyyntöömme.

BEDFORD. En tästä lähteäkseni; luin kerran Kuin sairaanpaareill' ylvä Pendragon[13] Läks sotahan ja vihollisen voitti. Voin vielä sotilaita innostaa, Sill' aina itseni ma heissä löysin.

TALBOT. Povessa kuolevassa uljas henki! — No, hyvä; Herran haltuun, vanha Bedford! — Ja nyt ei muuta, urhokas Burgund, Kuin kiireimmiten kokoon sotajoukot Ja pöyhkeilevän vihamiehen niskaan!

(Burgund ja Talbot menevät sotajoukkoineen; Bedford y.m. jäävät.)

(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Sir John Fastolfe ja muuan päällikkö tulevat.)

PÄÄLLIKKÖ. No, Sir John Fastolfe? Minne noin on kiire?

FASTOLFE. Minnekkä? Paon kautta pelastumaan; Taas meidät tuhota he aikovat.

PÄÄLLIKKÖ. Kuin? Pakenetko? Talbotinko jätät?

FASTOLFE. Niin, kaikki Talbotit, kun itse säästyn.

(Menee.)

PÄÄLLIKKÖ. Pelkuri! Nurja kohtalosi olkoon!

(Menee.)

(Peräytymistä. Hyökkäyksiä. Kaupungista tulevat La Pucelle, Alençon, Kaarle y.m. ja poistuvat paeten.)

BEDFORD. Nyt, sielu lepoon, milloin tahtoo Herra; Nyt vihollisen tuhon olen nähnyt. Mik' ihmisen on uskallus ja voima? Nuo, jotk' ol' äsken uhkaa, pilkkaa täynnä, Nyt iloitsevat, paeta kun saavat.

(Kuolee ja hänet viedään pois kantotuolissa.)

(Sotamelskettä. Talbot, Burgund y.m. tulevat.)

TALBOT. Samaksi päiväks tappio ja voitto! Siis, Burgund, kaksinkerroin kunniaa; Mut taivahalle kiitos voitost' olkoon!

BURGUND. Sa voitonsankar', Talbot! Sydämmeensä Sun Burgund tallettaa ja urhotöistäs Hän sinne muistomerkin pystyttää.

TALBOT. Suur' kiitos, herttua! Vaan miss' on Pucelle? Lie nukahtanut vanha haltiansa. Nyt missä Bastardin on kerskaukset? Ja Kaarlen ivat! Kaikkiko on kuollut? Rouenin pää nyt roikkuu harmista, Kun paennut on moinen uljas seura. Mut kaupungista täytyy pitää huolta Ja sinne kelpo virkamiehet saada; Ja sitte kuninkaan luo Pariisiin; Siell' ylimyksineen on nuori Henrik.

BURGUND. Min Talbot tahtoo, hyväksyy Burgund.

TALBOT. Mut sitä ennen tulee meidän muistaa Tää jalo, vasta kuollut herttua Bedford Ja tänne hänet hautaan toimittaa. Parempaa miekkamiest' ei maailmassa, Ei jalomielisempää hoviherraa. Mut kuolla täytyy suurten mahtajainkin, Se kurjan ihmiselon loppu vainkin.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Seutu sama. Tasanko Rouenin läheisyydessä.

(Kaarle, Bastardi, Alençon, La Pucelle tulevat, sotajoukot mukana.)

PUCELLE. Ei, prinssit, täst' ei säikähtyä saa, Ei surra, jos Rouen on menetetty; Ei suru paranna, vaan vaarantaa Sit' asiaa, jot' ei voi enää auttaa. Tuo hullu Talbot hetken riemuilkoon, Harittain pyrstöään kuin riikinkukko; Me hänet kynimme ja höyhennämme, Jos kuulee syitä vain Dauphin ja muut.

KAARLE. Me sua tähän asti seurasimme Ja taitoasi emme epäilleet; Ei äkkiturma riko luottamusta.

BASTARDI. Ajustas etsi joku salajuoni, Niin mainees kuulutamme maailmaan.

ALENÇON. Pyhäkköön pystytämme patsaasi Ja pyhimyksenä sua kumarramme; Siis parhaaksemme toimi, armas impi.

PUCELLE. No, kuulkaa siis; tää Johannan on juoni: Makeilla sanoilla ja mesikielin Burgundin herttuan me viettelemme Pois Talbotista meidän puolelle.

KAARLE. Jos voisit, armas, sen, niin Ranskass' enää Ei Henrikin ois sotureille tilaa, Eik' enää noin se kansa ylvästelis, Vaan maasta pois se juuritettaisiin.

ALENÇON. Pois heidät Ranskast' ijäks ajaisimme, Ei kreivikunnan häivää heille jäis.

PUCELLE. Nyt nähkääs, hyvät herrat, miten aion Haluttuun päätökseen ma juonen johtaa. (Rummunpärrytystä kuuluu.) Haa, kuulkaa! Rummun ääni ilmoittaa Ett' ovat Pariisiin he marssimassa. (Englantilainen marssi. Etäällä kulkee Talbot ohi sotajoukkoineen.) Tuoss' astuu Talbot lipuin liehuvin, Englannin kaikki joukot jäljessä. (Ranskalainen marssi. Burgundin herttua tulee sotajoukkoineen.) Nyt tulee Burgund jälkijoukkoineen; On onni, että kulkee viimeisenä. Anokaa puhelua; torvi soimaan.

(Torvi soittaa keskusteluun.)

KAARLE. Burgundin herttuan kanssa puhelu.

BURGUND. Ken tahtoo Burgundia puhutella?

PUCELLE. Maanmiehes, Ranskan Kaarle kuningas.

BURGUND. Siis puhu, Kaarle; marssill' olen pois.

KAARLE. Puhu, Pucelle, ja sanoin hänet hurmaa.

PUCELLE. Ylevä Burgund, Ranskan varma toivo, Pysähdy, halvan tyttös ääntä kuule.

BURGUND. No, puhu, mutta älä puhu liikaa.

PUCELLE. Sa maatas silmää, Ranskaa viljavaa; Kas, kuinka julman vihollisen ryöstö On rumentanut kaupungit ja kylät! Kuin äiti kultalastaan katselee, Sen sammuvat kun silmät kuolo sulkee, Niin katso Ranskan kipua ja vaivaa; Kas, mitkä haavat, luonnottomat haavat, Sen rintaan tuskaiseen sa itse iskit! Oi, miekkas terä käännä toisaanne, Lyö lyöjää, älä auttajaa! Yks pisar Sun maasi sydänverta kaduttakoon Sua enemmän kuin vieraan veren tulvat; Takaisin käänny siis ja kyynelvirroin Pois huuhdo synnyinmaasi tahrapilkut!

BURGUND. Hän onko sanoillaan mun tenhonnut, Vai luontoko on mielen hellyttänyt?

PUCELLE. Sinua vastaan huutaa koko Ranska, Epäillen syntyperäs puhtautta. Sa pidät puolta vallanahnaan kansan, Jok' edun vuoksi sinuun luottaa vain. Kun Talbot kerran astunut on Ranskaan Ja sinusta on tuhon aseen tehnyt, Niin herra silloin Englannin on Henrik Ja sinut luopiona hyljätään. Oi, muista vain ja paina mielees tämä: Sun vihamiehes oli Orleans, Ja vankina hän oli Englannissa; Mut vihamiehekses kun huomattiin, Niin vapaaksi hän pääsi lunnahitta, Sun, Burgund, ja sun ystävies kiusaks. Siis huomaa: murhamiehiis liittyneenä Maanmiehiäsi vastaan taistelet. Pois käänny, pois, sa harhaan viety loordi! Kaarle ja kaikki sulle sylins' avaa.

BURGUND. Min' olen voitettu; nuo ylvät sanat Kuin jylisevä tykistö mun murjoi Ja milt'ei saaneet mua polvistumaan. Anteeksi, maani! Anteeks, kansalaiset! Syleilyyn hellimpään ma teidät suljen; Väkeni, sotavoimani on teidän. Hyvästi, Talbot! En sua enää usko.

PUCELLE (syrjään). Täys ranskalainen! Sinne tänne häilyy.

KAARLE. Ole tervetullut, uljas herttua; Sun ystävyytes meitä virkistyttää.

BASTARDI. Ja uuden innon povehemme luo.

ALENÇON. Osansa hyvin näytteli Pucelle, Hän siitä ansainnut on kultakruunun.

KAARLE. Armeijat yhdistäkää; nyt vain tuuma, Mitenkä vahingoittaa vihollista.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Pariisi. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Henrik, Gloster ja muita loordeja; Vernon, Basset y.m. Talbot ja muutamia hänen sotaherrojaan.)

TALBOT. Kuningas armollinen, kunnon loordit, Kun tähän maahan tulostanne kuulin, Soin aseilleni hetken lepoa, Näin kunnioittaakseni valtaherraa; Sen merkiks käsi tää — jok' allenne Viiskymmentä on linnoitusta pannut, Kakstoista kaupunkia, kuusi kylää Valleilla varustettua, ja lisäks Viissataa arvoluokan vankia — Kuninkaan jalkain juureen miekan laskee (Polvistuen.) Ja nöyräll' alamaisen alttiudella Näist' antaa voitoistansa kunnian Jumalalle ensin, sitten kuninkaalle.

KUNINGAS HENRIK. Tuo sekö on lord Talbot, setä Gloster, Jok' on niin kauan Ranskass' oleillut?

GLOSTER. On, luvallanne, majesteetti.

KUNINGAS HENRIK. Terve, Voittoisa loordi, uljas päällikkö! Kun olin nuori — viel' en ole vanha — Isäni muistan sanoneen: ei koskaan Pidellyt uljaamp' ole urho miekkaa. Uskollisuutenne jo kauan tunsin Ja virka-intonne ja sotatyönne; Mut vielä ette ole palkkaa saanut, Viel' ette edes kiitostammekaan, Kun vasta ensi kertaa teidät näemme. Siis nouskaa; näistä suurist' ansioista Shrewsburyn kreiviks teidät nimitämme; Paikkanne kruunauksessa ottakaa.

(Kuningas Henrik, Gloster, Talbot ja loordit menevät.)

VERNON. Sa, sir, jok' olit merellä niin kiivas, Häväisten värejäni, joita kannan Ylevän loordi Yorkin kunniaksi, Pysyä sanoissasi tohditko?

BASSET. Kyll', yhtä hyvin kuin sa puoltaa tohdit Tuot' ilkikieltäs, millä pahoin haukuit Herraani, Somersetin herttuaa.

VERNON. Sen mukaan, mikä on, saa herras arvon.

BASSET. Mik' on hän? Yhtä hyvä on kuin York.

VERNON. Valetta! Tuossa todistus!

(Lyö häntä.)

BASSET. Sa konna, Sa tiedät, mikä sotalain on sääntö, Ken miekan paljastaa, on kuolon oma. Ma muuten sydänveres tyhjentäisin. Mut menen majesteetin luo ja pyydän Hält' oikeutta kostaa tämä vääryys: Saat vielä, kun sun kohtaan, kestit maksaa.

VERNON. Katala, yhtä pian siell' oon minä, Ja ennen kohtaan sun, kuin toivotkaan.

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sama paikka. Vastaanottohuone.

(Kuningas Henrik, Gloster, Exeter, York, Suffolk, Somerset, Winchester, Warwick, Talbot, Pariisin kuvernööri y.m. tulevat.)

GLOSTER. Nyt, herra piispa, pankaa kruunu päähän.

WINCHESTER. Eläköön kuudes Henrik kuningas!

GLOSTER. Pariisin kuvernööri, tehkää vala: (Kuvernööri polvistuu.) Ett'ette muuta kuningasta kuule, Ett'ette muita pidä ystävinä Kuin hänen ystäviään, ette muita Vihamiehinä kuin niitä, jotka uhkaa Kavalin juonin hänen hallitustaan: Niin totta kuin teit' auttakohon taivas!

(Kuvernööri seurueineen menee.)

(Sir John Fastolfe tulee.)

FASTOLFE. Kuningas armollisin, kun Calais'sta Ma ratsastin ja kruunaukseenne riensin, Käteeni tämä kirje annettiin Lord Burgundilta teidän armollenne.

TALBOT. Häpeä sinulle ja Burgundille! Ritari halpa, vannoin, että vasta Kun sinut tapaan, riistän sukkanauhan Pois polvestasi, sinä pelkuri. (Riistää häneltä sukkanauhan ritarimerkin.) Nyt on se tehty, sillä ansiotta Sin' olet tämän suuren arvon saanut. — Anteeksi, suuri Henrik ja te muut! Tuo arkalainen, Patayn taistelussa, — Kun mulla vain kuustuhatt' oli miestä Ja Ranskall' yhtä vastaan kymmenen, — Heti aluss', ennen ensi iskua, Uskottu knaappi tuo pois pakoon pötki. Kakstoista sataa miestä menetimme; Ma itse sekä monet ylimykset Jouduimme ahtaalle ja vangittiin. Tuomitkaa, jalot herrat, teinkö väärin? Moinenko pelkuri on oikeutettu Pitämään tähtinauhaa: on vai ei?

GLOSTER. Häpeäteko, totisesti ruma Halvankin työksi, sitä enemmän Ritarin, päällikön ja johtomiehen.

TALBOT. Kun tämä tähtikunta perustettiin, Sen ritar' oli ylhäissukuinen, Ylevä, urhoollinen, uskalias, Sodassa kunniaan ja arvoon noussut, Hädässä uljas, surmaa pelkäämätön, Ja vankkumaton missä vaara suurin. Se, joss' ei mieltä ole tämänlaista, Se, pyhän ritar'arvon valtaajana, Häpäisee kunniakkaan tähdistön, Ja pitäis — tuomariks jos minä kelpaan — Mokoma karkoittaa kuin lehtolaps, Jok' ylhäisverest' ylvästellä kehtaa.

KUNINGAS HENRIK. Sa, maasi tahra, tuomiosi kuule: Pois, maasta pois, sa, ollut ritari; Nyt kuolon uhall' olet henkipatto. — (Fastolfe menee.) Nyt, protektori, kirje lukekaa, Jok' äsken saapui setä Burgundilta.

GLOSTER. Mit' aattelee, kun arvonimen muuttaa? Paljaaltaan "kuninkaalle", eikä muuta. Hän eikö muista, ken on majesteetti? Vai säädytön tuo päällekirjoitusko Vain hyvän tahdon muutost' osoittaa? Saas nähdä: — (Lukee.)

"Ominaisist' eri syistä Ja maani häviötä hellien Ja niiden haikeata valitusta, Jotk' ovat sorrossanne riutuneet, Tuhoisen heitän liittonne ja yhdyn Taas Kaarleen, Ranskan todelliseen herraan." Petosta julmaa! Onko mahdollista, Ett' ystävyyden, liiton, valan kanssa Noin viekas teeskely ja vilppi viihtyy?

KUNINGAS HENRIK. Mitä? Onko setä Burgund kapinassa?

GLOSTER. On, prinssi, ja nyt vihamiehenne.

KUNINGAS HENRIK. Ja sekö pahin, mitä kirjeess' on?

GLOSTER. Se pahin on; ja muuta siin' ei ole.

KUNINGAS HENRIK. No, siis, lord Talbot häntä puhutelkoon Ja tästä häväisystä rangaiskoon. — Kuink' on, mylord? Te siihen tyydyttekö?

TALBOT. Tyydynkö, prinssi? Minut ennätitte, Tuot' oisin muuten teiltä kerjännyt.

KUNINGAS HENRIK. Väkemme kokoon! Heti häntä vastaan! Hän tuntekoon, kuink' inhon petostaan, Ja mik' on rikos ystäviään pettää.

TALBOT. Menen, prinssi; toivon hartaast', että pian Näette vihollisen perikadon.

(Menee.)

(Vernon ja Basset tulevat.)

VERNON. Anoisin kaksintaistelua, prinssi.

BASSET. Minäkin, prinssi, kaksintaistelua.

YORK. Mun mieheni on tämä; kuulkaa häntä.

SOMERSET. Ja tämä minun; häntä suosikaa.

KUNINGAS HENRIK. Tyyntykää, loordit; antaa heidän haastaa. — No, hyvät herrat, miks noin huudatte? Miks kaksintaisteluun? Ja kenen kanssa?

VERNON. Hänen, mylord, hän mua loukannut on.

BASSET. Ja minä hänen; hän mua loukannut on.

KUNINGAS HENRIK. Mik' on se loukkaus, josta valitatte? Se minun tietää suokaa, sitten vastaan.

BASSET. Kun Englannista Ranskaan purjehdin, Tuo tuossa herjaavin ja häijyin kielin Mua tästä ruusust' ilkkui, jota kannan, Sanoen että verinen sen väri Kuvailee isäntäni hävyn punaa, Kun ykspäisesti totuuden hän kielsi Eräässä riitaisessa jutussa Hänen ja Yorkin herttuan välisessä, — Pait muuta halpaa herjapuhetta. Nää raa'at syytteet kumotakseni Ja isäntäni maineen puolustukseks Vetoan aseoikeuden apuun.

VERNON. Minulla sama pyyntö, majesteetti. Hän vaikka kavalin ja liukkain kielin Silata koittaa julkeit' aikeitaan, Niin tietkää, hän se ensin riidan nosti; Hän tästä merkist' ensin närkästyi Ja sanoi, että tämän kukan kalveus Ilmaisi herrassani sydänt' arkaa.

YORK. Somerset, eikö sopis heittää kiukku?

SOMERSET. York, salavihanne se esiin pyrkii, Vaikk' yritätte viekkaasti sen peittää.

KUNINGAS HENRIK. Oi, kuinka sairaat ihmisaivot hourii, Näin turhan turhasta kun asiasta Voi syntyä noin kiivas lahkoriita! Te, rakkaat langot, York ja Somerset, Sopikaa pois ja rauha pitäkää.

YORK. Tään riidan ensin miekka ratkaiskoon; Sitt' esittäköön majesteetti rauhaa.

SOMERSET. Ei muita koske riita tää kuin meitä, Siis meidän suotakoon se ratkaista.

YORK. Somerset, tuossa, ota panttini.

VERNON. Ei, kaikki jääköön siihen, mistä alkoi.

BASSET. Se vahvistakaa, armollinen herra.

GLOSTER. Vai vahvistakaa! Hiiteen koko riita! Kirotut te ja röyhkä räyhinänne! Vasallit hävyttömät, kehtaattekin Raa'alla menolla ja luikkinalla Kuningastanne häiritä ja meitä! Ja, loordit te, te ette oikein tee, Kun sukoilette tuota hurjaa riitaa, Ja vallankin, kun noiden suusta itse Otatte aiheen keskinäiseen toraan. Parempaan tapaan teitä kehoittaisin.

EXETER. Kuningas pahoillaan on; tehkää sopu.

KUNINGAS HENRIK. Esille astukaa, te taiston-ahnaat! Jos armoani toivotte, niin vaadin, Ett' unhotatte riidan ja sen syyt. — Ja, loordit te, te muistakaa, miss' ollaan: Ranskassa, keskess' epävakaan kansan. Jos huomaavat he kaihaa katseessamme Ja että epäsopu meidät valtaa, Niin kade mieli heitä kapinaan Ja jäykkään niskoitteluun houkuttelee. Ja sitä paitsi, mikä häpeä, Jos vieraat ruhtinaat saa tietää, että Kuninkaan jalo aateli ja päärit Asian tyhjän tähden tuhonneet On toisiaan ja Ranskan menettäneet! Isäni voittoja te aatelkaa Ja minun nuoruuttani; turhan vuoks ei Hukata saa mit' ostettu on verin. Mun suokaa tämä riita sovittaa. Jos kannan tätä ruusua, (Asettaa punaisen ruusun rintaansa.) niin kuka Vois siitä epäillä, ett' enemmän Ma Somersetiin kallistun kuin Yorkiin? Molemmat mulle lankoina on rakkaat. Näin voisi mua kruunustakin syyttää, Kosk' on myös skottein kuninkaalla kruunu. Mut paremmin teit' oma äly neuvoo Kuin minun puheeni ja taitoni: Siis, niinkuin sovussa me tänne tultiin, Niin sovuss', ystävyydess' erotkaamme. — York lanko, teidät tähän osaan Ranskaa Me asetamme sijaiseksemme; — Somerset hyvä, ratsujoukkonne Te hänen jalkaväkeens' yhdistäkää. Isäinne poikina, kuin kelpo miehet, Käsi kädess' astukaa ja vuodattakaa Vihanne sappi vihollisiinne. Me itse, protektori, sekä muut Levättyämme palaamme Calais'hen; Sielt' Englantiin, miss' ennen pitkää saanen Edessäin nähdä Kaarlen, Alençonin Ja petturjoukon teidän voittamina.

(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Gloster, Somerset, Winchester, Suffolk ja Basset menevät.)

WARWICK. Lord York, mun mielestäni, totta vieköön, Kuningas puhui oikein kauniisti.

YORK. Niin teki; mut en kärsi, että hällä On Somersetin merkki rinnassa.

WARWICK. Vain oikku; siin' ei moitteen sijaa; varmaan Ei pahaa tarkoita tuo hyvä prinssi.

YORK. Niin, jos sen tietäisi, — mut jääköön silleen. Muit' asioita nyt on aateltava.

(York, Warwick ja Vernon menevät.)

EXETER. Siin' oikein, Richard, teit, ett' olit vaiti; Sydämmes kiihko jos ois purkaunut, Niin siin' ois, varon minä, ilmi tullut Vihaista kiukkua ja karvast' ivaa Enemmän, kuin vois aavistaa ja luulla. Mut, miten onkaan; tyhminkin, kun näkee Tät' aateliston eripuraisuutta, Hovissa kilvan ahertelemista Ja suosikkien hurjaa lahkovimmaa, Voi ennustaa, ett' tulee huono loppu. On paha, ett' on lapsi valtiaana. Mut kateudesta näin kun mielet erii, Niin tuho kohtaapi ja hukka perii.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Ranska. Bordeauxin edustalla.

(Talbot tulee sotajoukkoineen.)

TALBOT. Käy, torvettaja, Bordeaux'n portille Ja kutsu muurille sen päällikkö.

(Torvi kutsuu keskusteluun. Muurille ilmestyy Ranskan sotavoimien päällikkö ja muita.)

Englannin majesteetin sodanpäämies, John Talbot Englannista, teitä kutsuu; Ja näin hän käskee: portit avatkaa, Nöyrtykää, kuninkaamme omistakaa Ja alttiin alamaisen vala tehkää, Niin verisin ma joukkoineni poistun; Mut rauhalle jos otsaa rypistätte, Niin raivostuu nuo kolme seuraajaani, Raju miekka, laiha nälkä, hurja tuli, Ja tuokiossa tasoittavat maahan Taivasta tavoittavat torninne, Jos ystävyyden tarjon hyljeksitte.

PÄÄLLIKKÖ. Kamala turman lintu, tuonen huuhka, Kansamme kammo, verinen sen vitsa! Nyt hirmuvaltas loppu lähestyy. Tie meidän luokse käy vain kuolon kautta. Olemme, näet sen, hyvin varustetut Ja kyllin vahvat taistoon hyökkäämään; Jos peräydyt, niin Dauphin aseiss' on Ja valmis kietomaan sun sodan ansaan; Molemmin puolin ratsujoukot sulkee Kuin muuri sulta vapauden ja paon; Et mihinkään voi suuntaan kääntyä, Miss' ei sua kuolo häviöllä uhkaa Tai kalvas turma sua vastass' ole. Kymmenentuhatta, näet, ranskalaista On sakramentin kautta vannonut Tuhoiset tykistönsä suuntaavansa Ei muuhun kehenkään kuin Talbotiin. Tuoss' seisot, hengit, uljas olet uros Ja voittamaton, sortumaton henki: Se viimeinen on kunniasi kiitos, Jonk' annan minä, vihamiehes, sulle; Ennenkuin lasista, jost' alkaa hiekka Jo valua, on viime jyvä juossut, Niin sinä, jok' oot terve, raitis nyt, Olet kalvas, marras, veriis ehtynyt. (Rummunpärrytystä kuuluu kaukaa.) Haa, kuule, kuule! Rumpu Dauphinin! Varoituskello, joka kuolinvirttä Sun pelokkaalle laulaa sielulles; Ja mun on rumpuni sun kuolinsoittos.

(Päällikkö ynnä muut poistuvat muurilta.)

TALBOT. Ei tyhjää tuo; jo vihollisen kuulen. — Pois, ratsumiehet, tannert' urkkimaan! — Mik' epätarkka, veltto sotakuri! Täss' ollaan aidatut ja karsinassa, Pien', arka kaurislauma Englannista, Jot' ajaa takaa Ranskan haukkukoirat! Mut kauriit' ollaan Englannin; pää pystyyn! Kuin rääpykset me paukust' emme kaadu, Vaan, niinkuin hirvet toivottoman hurjat, Käännämme teräs-otsan verikoiriin, Ett' arkaillen vain kaukaa nalkuttavat. Kalliisti myykää henkenne, kuin minä, Niin meistä, veikot, kalliit saavat kauriit! Jumala! Yrjö! Talbot! Oikeus! Niiss' olkoon aseittemme onnistus!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Tasanko Gascognessa.

(York sotajoukkoineen marssii esiin; sanansaattaja tulee.)

YORK. Ovatko palanneet ne reippaat miehet, Dauphinin sotavoiman urkkijat?

SANANSAATTAJA. Ovat, ja kertovat, ett' on Bordeaux'hon Väkensä vienyt, taistoon valmiina Talbotin kanssa. Hänen lähtiessään Vakoojat keksi kaksi joukkoa, Dauphinin voimaa vielä mahtavampaa, Jotk', yhtyin häneen, marssivat Bordeaux'hon.

YORK. Kirottu olkoon Somerset, se konna, Kun ei tuo lupaamaansa ratsuvoimaa, Mi piiritystä varten pestattiin. Suur' Talbot apuani odottaa, Ja petturi ja konna näin mua peijaa, Ett'en voi ylvää ylimystä auttaa. Jumala häntä hädäss' auttakoon! Hukass' on Ranskan sota, hän jos kaatuu.

(William Lucy tulee.)

LUCY. Englannin voiman ruhtinainen päämies, Nyt Ranskan maassa tarpeempi kuin koskaan, Avuksi lennä Talbot-urholle, Jot' ympäröi nyt rautavyö ja kietoo Kadotus tuima. Herttua, Bordeaux'hon! Bordeux'hon, jalo York! Tai mennyttä On Talbot, Ranska, maine Englannin.

YORK. Oi, jos tuo pöyhkä Somerset, jonk' apu Näin viipyy, Talbotin nyt sijall' oisi! Niin pelastuisi uljas ylimys Ja päästäis konnasta ja petturista. Vihasta, harmista mua itkettää, Kun kuollaan me, ja pettur' eloon jää.

LUCY. Apua loordille, hän ahtaall' on.

YORK. Hän kuolee; hukka perii; valapatto Ma olen; meidän suru Ranskan ratto; Me kaadutaan, mut Ranska menestyy, Ja kaikk' on konnan Somersetin syy.

LUCY. Jumalan armoon Talbot-urho siis, Ja poika myöskin, nuori John! Näin hänen Isänsä luo vastikään marssivan. Ei kuuteen vuoteen Talbot nähnyt lastaan; Nyt yhtyvät, mut kuoloss' ainoastaan.

YORK. Ah, ei lie Talbotille työtä hupaa Tarita tuliaisiks tuonen tupaa! Mua tuska ahdistaa, kun ystävät, Erossa olleet, kuoloss' yhtyvät. — Hyvästi, Lucy! Täytyy totisesti Kirota häntä, joka avun esti. — Mennytt' on Blois, Poitiers, Tours, Maine, Ja syynä Somerset on vehkeineen.

(Menee sotajoukkoineen.)

LUCY. Sill' aikaa kapinan kun korppikotka Mokomain suurten herrain maksaa jäytää, Niin veltto unteloisuus panee alttiiks Työt valloittajan tuskin kylmenneen, Ikimuistettavan Henrik viidennen. Kun kaikk' on hyötymään vain halukkaat, Niin menee henki, kunnia ja maat.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Toinen tasanko Gascognessa.

(Somerset tulee sotajoukkoineen hänen seurassaan eräs Talbotin sotaherroja.)

SOMERSET. On liian myöhä; en voi lähettää. Tuoss' yrityksess' ovat York ja Talbot Hätäilleet liiaks; koko meidän voima Ois saanut työtä, jos nyt kaupungista Ois tehty hyökkö. Uskalias Talbot Täll' uhkahurjalla on seikkailulla Nimensä entisloiston tahrannut. York saatti hänet häpein kuolemaan, Perimään pyrki hänen mainettaan.

SOTAHERRA. Tääll' on sir William Lucy; pyydämme Apua armeijamme ahdinkoon.

(Sir William Lucy tulee.)

SOMERSET. Sir William? Ken on teidät lähettänyt?

LUCY. Ken, niinkö? Petetty ja myöty Talbot, Jok', ympärillään hätä uhkaava, Rukoilee, jalo York ja Somerset, Ett' armeijastaan vähäväkisestä Sit' ahdistavan surman karkoitatte. Kun sodass' uupuneista jäsenistään Tuo kunnon urho tuolla verta hikoo Ja puoltaan pitäin vartoo pelastusta, Niin, te, te, hänen valhetoivonsa, Englannin maineen turva, täällä vain Kateuden halvan pauloiss' istutte. Erikoisriitanne ei saa hält' estää Avuksi pestattua sotavoimaa, Kun hän, tuo kuulu, jalo päällikkö, Maailmaa vastaan panee henkens' alttiiks. Bastardi, Kaarle, Burgund, Reignier Ja Alençon nyt häntä piirittävät, Ja Talbot surman saa, ja syy on teidän.

SOMERSET. York häntä yllytti; York auttakoon.

LUCY. York yhtä äänekkäästi teitä moittii, Ja sadattaa, kun pidätätte miehet, Jotk' ovat tähän sotaan pestatut.

SOMERSET. York valhettelee. Miks ei niitä nouda? En ole velkaa hälle ystävyyttä, Mua hävettäisi häntä kumartaa.

LUCY. Englannin petos, eikä Ranskan voimat, Nyt jalon Talbotin on ansaan saanut; Hän Englantiin ei enää palaa, ei; Toranne hänet petti, surmaan vei.

SOMERSET. No tulkaa; ratsuväen saa hän oiti, Jo kuuden tunnin päästä.

LUCY. Liian myöhään! Hän vangittu tai kuollut on. Ei voinut Hän paeta, vaikk' oisi tahtonutkin; Ja vaikka voiskin, paeta ei tahdo.

SOMERSET. Jos kuollut on, niin hyväst', urho, vainen!

LUCY. Häpeä teille jää, ja hälle maine.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Englantilaisien leiri lähellä Bordeaux'ta.

(Talbot ja hänen poikansa John tulevat.)

TALBOT. John, poikani! Sun tänne noudatin Sua sotataidoss' opastaakseni, Talbotin nimi sinuss' että eläis, Kun vanhuus mehuton ja heikot voimat Isäsi lepotuoliin kiinnittää. Mut — oi, nuo pahansuovat turman tähdet! — Nyt olet sinä tullut kalman juhlaan Ja vaaraan julmaan, väistämättömään. Siis, poika, parhaan ratsun selkään nouse, Niin neuvon, miten kiireen paon kautta Pelastut. Joudu!

JOHN. Nimenikö Talbot? Isäni poikako? Ja pakeneisin? Jos äitiäni rakastatte, älkää Häväiskö hänen kunnon nimeään Ja tehkö minust' äpärää ja orjaa! Sanotaan: Talbotin ei verta tää: Hän pakenee, kun jalo Talbot jää.

TALBOT. Pakene, surmani voit kostaa silloin.

JOHN. Ken pakeneepi näin, ei palaa milloin.

TALBOT. Molempain jäänti surma molempain.

JOHN. Mun suokaa jäädä; paetkaa te vain. On teidän tappionne korvaamaton, Min' olen arvoton ja tuntematon. Mun kuolemastani ei Ranska hyödy, Mut te jos kuolette, on kaikki myöty. Ei pako tahraa teidän kunniaa, Mut mun se tahraa vasta-alkavaa. Pakonne viisauden nimen saisi, Mut mua pelkuriksi sanottaisi. Ken näkis minuss' enää miehen mieltä, Jos ensi hetkessä ma väistyn tieltä. Polvillain kuolemaa ma rukoilen, En häpein osta henkeäni, en.

TALBOT. Näin hautaan viet sa kaiken äitis lohdun.

JOHN. Sen ennen teen, kuin herjaan äidin kohdun.

TALBOT. Käy pois, jos toivot siunausta multa.

JOHN. Käyn taistoon, vaan en pakoon sodan tulta.

TALBOT. Sinussa osa isääs elää vois.

JOHN. Ei osaakaan, mi häpeää ei tois.

TALBOT. Mainett' ei sulla, sit' et tahrais miten.

JOHN. Mut teidän maineenne se saastuis siten.

TALBOT. Isäsi käsky tahran huuhtois pois.

JOHN. Todistaa ette kuolleena te vois. Jos kuolo tietty, kahden paetaan.

TALBOT. Väkeni jättäisinkö kuolemaan? Oi, vanhuuttani tahrais moinen teko!

JOHN. Ja mulleko se sopis, nuorelleko? Mua ette luotanne voi erottaa, Jos ette kahdeks itseänne jaa. Menkää tai jääkää, yhdentekevää; Jos isä kuolee, min' en eloon jää.

TALBOT. Hyvästi, poika, siis, jonk' aurinko, Vastikään noussut, vaipuu mailleen jo! Sylikkäin seiskaamme ja kaatukaamme, Sylikkäin taivahasen astukaamme!

(Menevät.)

Kuudes kohtaus.

Tappelutanner.

(Sotamelskettä. Hyökkäys, jossa Talbotin poika joutuu saarroksiin, mutta pelastuu Talbotin avulla.)

TALBOT. Pyhä Yrjänä ja voitto! Lyökää, miehet! Hallitsijamme sanansa on syönyt Ja meidät Ranskan miekan uhriks myönyt. Miss' on John Talbot? — Hengitä ja huokaa; Sait henkes, kun jo olit tuonen ruokaa.

JOHN. Kahdesti isä! Poikas kahdest' oon: Eloni ensi laina taisteloon Ois hukkunut; mut kiusaks sallimuksen Sain miekkas kautta uuden olemuksen.

TALBOT. Kun miekkas kypärästä Dauphinin Tult' iski, syttyi sydän isänkin, Sen valtas voiton riemu; vanha rinta Ol' intaa täynnä, vimmaa tulisinta; Alençonin ma löin ja Burgundin, Ja Ranskan raivosta sun pelastin. Bastardin hurjan, — joka verta koitti Sinusta ottaa, poikani, ja voitti Aseittes neitsyyden, — ma kohtasin Ja annoin iskuja ja juoksutin Äpärä vertaan hiukan. Käessä kalpa Ivaten lausuin: "Epäluoma halpa, Likaista mieronvertas vuodatan Veroksi verivirran puhtahan, Min ryöstit pojastani uljahasta." Kun olin hengen ottaa katalasta, Apua sai hän. — Sano, armas John, Väsymys onko? Miten laitas on? Nyt luovut taistosta ja lähdet kait, Ritarin valtamerkin näin kun sait. Pakene pois ja isäs surma kosta; Ei yhden apu mua enää nosta. Oi, hulluutt' oisi — sitä ei voi peittää — Venosen varaan kaikkein henki heittää. Jos tänään vältän ranskalaisten nuolen, Niin huomenna ma vanhuuttani kuolen. Mun kuolostain ei suurta hukkaa jää, Vain päiväll' elämän se lyhentää. Mut sinuss' äitis kuolee, sukus aine, Isäsi kosto, nuoruus, maasi maine. Jos tänne jäät, tuon kaiken sinä kaadat, Jos pakenet, niin pelastaa sen saatat.

JOHN. Bastardin iskut minust' oli lievät; Nuo sanas minust' elinveret vievät. Jos halvan hyödyn vuoks sen herjan kannan, Maineeni että hengen hinnaks annan, Jos poika isän jättää taisteloon, Niin ratsu hänen altaan sortukoon Ja olkoon hän kuin Ranskan moukka kurja, Häpeä osanaan ja pilkka nurja! En, kautta kaiken kunnianne, en Ole poika Talbotin, jos pakenen. Pois, pois se! Poika Talbotin jos lienen, Talbotin rinnalla ma kuolla tiennen.

TALBOT. Siis seuraa toivotonta isääsi, Icarus, ihana mun iloni:[14] Isäsi rinnall' astu taiston tiellä; Me sankareina kuollaan ilomiellä.

(Menevät.)

Seitsemäs kohtaus.

Toinen kohta taistelutannerta.

(Sotakenttä. Hyökkäyksiä. Talbot haavoitettuna tulee palvelijan taluttamana.)

TALBOT. Miss' elämäni toinen? Oma meni. Miss' uljas John on? Missä poikaseni? — Mana pöyhkä, joka kahleisiin mun lyöt, Sua nauran, kun näen Johnin urhotyöt. — Kun maassa näki minut polvillain, Niin miekkaa verist' eessäin heiluttain Nälkäisen jalopeuran lailla riehui Ja raivoa ja vihan vimmaa kiehui. Siin' yksin vartijani seisoi nyt, Mut kun ei kukaan häneen hyökännyt, Vihasta sydän kuohui, silmät pyöri, Ja äkkiä hän vierestäni vyöri Tiheimpään taistelujen pyörteeseen Ja verimeren hukkui syvyyteen, Tuo uskalias henki. Sinne kuoli Icarus, isän ylpeys ja huoli.

(Sotamiehiä tulee, kantaen John Talbotin ruumista.)

PALVELIJA. Kas, tuossa poikanne on, herra armas.

TALBOT. Kujeinen kuolo, sun on pilkkas karvas. Mut kohta, hirmuvaltaas väistyen Ja kestävillä siteill' yhtyen, Kaks Talbotia kevein siivin lentää Ja uhallaskin ijäisyyteen entää. — Sa, jonk' on haavoist' ilo kuolollenki, Isälles haasta, kunnes ehtyy henki; Puhumall' uhkaa surmaa; se kenties On vihollisesi, on Ranskan mies: — Hän hymyilee, kuin virkkais: "Kuollut pois Ois surma tänään, Ranskan mies jos ois". Oi, tulkaa, isän syliin hänet tuokaa; Tään tuskan alla henkeni jo huokaa. Hyvästi vain! Tää toivoni ol' ylin: Nuor' Talbot haudakseen sai vanhan sylin.

(Kuolee.)

(Sotamelskettä. Sotamiehet ja palvelijat menevät, jättäen ruumiit paikoilleen. Kaarle, Alençon, Burgund, Bastardi, La Pucelle tulevat sotajoukkoineen.)

KAARLE. Jos York ja Somerset ois apuun tullut, Verinen päivä tää ois meille ollut.

BASTARDI. Tuo jalopeuran pentu, hurja perin, Punasi miekkasensa Ranskan verin.

PUCELLE. Tapasin hänet kerran, sanoin vainen: "Naismainen poika, sinut voittaa nainen." Mut pilkkanauruin ylpein, ylhäisin Hän vastasi: "Ei poika Talbotin Saaliiksi joudu riettaan irstailijan." Mun jätti miekaniskutta ja pian Tiheimpään taisteluhun syöksyi pois.

BURGUND. Ritari uljas tuosta tullut ois. Kas, tuossa lepää hän kuin arkussansa Sylissä urhoollisen vaalijansa.

BASTARDI. Palasiks pankaa, murskaks kumpikin! Tuo Gallian ihme, ylpeys Englannin!

KAARLE. Ei, ei; heit' eläissään me pakenimme, Nyt kuoltuaanko heitä solvaisimme?

(Sir William Lucy tulee seurueineen, ranskalainen airut käy hänen edellään.)

LUCY. Dauphinin telttaan minut saata, airut, Ett' tietää saan, ken päivän sankar' on.

KAARLE. Alistumisko-sanomaa sa tuot?

LUCY. Alistuminen, se on Ranskan sana; Englannin soturi ei sitä tunne. Vain tietää tahdon, kenen vangiks otit, Ja nähdä, kuinka mont' on surma saanut.

KAARLE. Vai vankeja? Ne ovat helvetissä. Vaan sano, ketä etsit.

LUCY. Miss' on se sodan mahtava Alcides, Shrewsburyn kreivi, urhollinen Talbot, Joll' urhotöistään arvonimenä On kreivi Washford, Waterford ja Valence, Lord Strange of Blackmere, lord Verdun of Alton, Lord Cromwell of Wingfield, lord Furnival of Sheffield, Voitostaan kuuluisa lord Falconbridge, Ritari pyhän Yrjön tähtikunnan Ja Mikaelin sekä kultataljan, Pääsotamarski Henrik kuudennen Kaikissa sodissamme Ranskanmaalla?

PUCELLE. Typerän pöyhkää tosiaan! Ei Turkki, Mi kahdenkuudetta on vallan herra, Ladella vois noin pitkää arvolistaa. Hän, jota noilla nimill' ylistät, Jaloissas tuossa mädänneenä löyhkää.

LUCY. Talbotko kuollut? Ranskan aimo vitsa Ja maanne musta Nemesis ja kammo! Oi, tykinluoteja jos silmän' oisi, Niin teihin ampuisin ne vasten otsaa! Oi, jos nuo kuolleet voisin herättää! Niiss' oisi kyllin Ranskan peljätteeksi. Jos kuvansakin teille jäisi vain, Se kauhuun saattais uljaimmankin teistä. Nuo ruumiit mulle suokaa; pois ne vien Ja hautaan heidät niin kuin arvo vaatii.

PUCELLE. Tuo nousukas lie henki Talbotin, Niin korskaillen ja käskevästi haastaa. Ne vieköön, Herran tähden! Täällä ne Vain löyhkäävät ja saastuttavat ilman.

KAARLE. Pois viekää ruumiit.

LUCY. Ne ma täältä vien; Mut näiden tuhkan alta väikkyy Se Phoenix, jota koko Ranska säikkyy.

KAARLE. Kun me vain niistä päästään, yhtä kaikki. Pariisiin nyt ja uuteen voittohon! Kun Talbot kaatui, kaikki meidän on.

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Henrik, Gloster ja Exeter tulevat.)

KUNINGAS HENRIK. Lukenut oletteko paavin kirjeen Ja keisarin ja kreivi Armagnac'in?

GLOSTER. Olen, mylord, ja sisällys on tämä: Anovat nöyräst', että majesteetti Suvaitsis Englannin ja Ranskan kesken Pysyvän, hurskaan rauhan rakentaa.

KUNINGAS HENRIK. Mit' ehdotuksest' itse arvelette?

GLOSTER. Se hyvä on ja ainoa on keino Kristittyin veren vuodatusta estää Ja kahden puolen rauha lujittaa.

KUNINGAS HENRIK. Niin oikein, setä; jumalatont' aina Ja luonnotonta minusta on ollut, Ett' uskonheimolaisten kesken näin Verinen riita vallitsee ja julmuus.

GLOSTER. Pait sitä — jotta ystävyyden side Pikemmin syntyisi ja lujiintuisi — Armagnac kreivi, joka Ranskan maan On mahtimies ja Kaarlen lähin lanko, Avioks teille ainon tyttärensä Ja suuret, kalliit myötäjäiset tarjoo.

KUNINGAS HENRIK. Avioks? Setä hyvä, olen nuori, Opinnot, kirjat mulle sopivammat Kuin lemmen suutelot ja kuherrukset. Mut lähettiläät kutsukaa, ja heille Mielenne mukaan vastaus antakaa. Min' olen tyytyvä, jos vaali vain on Jumalan kunniaks ja maani hyödyks.

(Legaatti ja kaksi lähettilästä tulevat, niiden kanssa Winchester kardinaalin puvussa.)

EXETER. Mitä ma näen? Winchester korotettu Ja kardinaalin arvoon vihitty? Nyt huomaan toteen käyvän mitä joskus Kuningas Henrik viides ennusti: "Jos kerran kardinaaliksi hän tulee, Niin hattunsa hän nostaa kruunun tasaan."

KUNINGAS HENRIK. Hyvät lähettiläät, teidän asianne Olemme harkinneet ja tutkineet. On hyvä tuumanne ja järkevä; Vakaasti olemme siis päättänytkin Sopuisat rauhanehdot esittää, Jotk' aiomme lord Winchesterin kautta Lähettää Ranskan tiedoks heti kohta.

GLOSTER. Mit' Armagnac'in tarjoukseen tulee, Niin kuninkaalle sen ma selvitin, Ja hän nyt, neiden avuihin ja suloon Ja myötäjäisiin nähden, tahtoo hänet Englannin kuningattareksi nostaa.

KUNINGAS HENRIK. Ja liiton merkiksi ja todisteeksi Tään juveelin ma lemmen pantiks annan. — Lord protektori, heille Doveriin Turvatkaa matka; ja kun laivass' ovat, Niin meren onneen heidät jättäkää.

(Kuningas Henrik seurueineen menee, Gloster, Exeter ja lähettiläät samoin.)

WINCHESTER. Legaatti, jääkää! Ensin teille annan Sen rahasumman, jonka suorittaa Lupasin hänen pyhimmyydellensä, Kun hän mun puki tähän arvopukuun.

LEGAATTI. Miten vain korkeutenne suvaitsee.

WINCHESTER. Nyt maarin Winchester ei kumarru Eik' ylväimmänkään päärin eteen taivu! Nyt, Humphrey Gloster, tuntea sa saat, Ett' arvosi ja syntymäsi tähden Et enää suuremp' ole piispaan nähden. Nyt polvistua edessäni saat, Tai kapinaan ma nostan kaikki maat.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Ranska. Tasanko Anjoussa.

(Kaarle, Burgund, Alençon ja La Pucelle marssivat sisään sotajoukkoineen.)

KAARLE. Maseat mielet elvyttää se tieto, Ett' ylvä Pariisi on kapinassa Ja urhoolliseen Ranskaan jälleen liittyy.

ALENÇON. Siis Pariisiin nyt, Kaarle, Ranskan herra! Tääll' armeijaanne tyhjiin kulutatte.

PUCELLE. Jos meihin yhtyvät, niin rauha heille; Periköön muuten hukka kaupungin!

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Menestys uljahalle päällikölle Ja onni hänen seuralaisilleen!

KAARLE. Mit' ilmoittavat vakoojamme? Kerro!

SANANSAATTAJA. Englannin armeija, jok' äsken oli Hajonnut kahtia, on yhtynyt Ja heti valmis käymään tappeluun.

KAARLE. Varoitus tulee liian äkkipäätä; Mut heti vastustukseen ryhdytään.

BURGUND. Talbotin henki siell' ei enää liiku; Hän kuollut on, ja turha pelkonne.

PUCELLE. Kaikesta kurjasta on pelko kurjin. — Ylös, Kaarle, voittoon! Henrik riehukoon, Ja koko maailmakin kiehukoon.

KAARLE. Siis matkaan, loordit, Ranskan onneksi!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Angiers'n edustalla.

(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. La Pucelle tulee.)

PUCELLE. Englanti voittaa, Ranska pakenee. — Avuksi loihteet nyt ja taikakeinot: Valiohenget, varoittajani, Minulle merkki tulevasta suokaa! (Ukkosen jylinää.) Te, pohjannavan mahtivaltiaan[15] Nopeat apurit ja käskyläiset, Esiin, ja auttamaan mua hankkeessani! (Pahoja henkiä tulee näkyviin.) Nopea tulonne on vakuutena, Ett' yhä tahdotte mua palvella. Nyt, henget tuttavat, te valikoidut Manalan mahtimailta, auttakaa Mua kerran vielä, että Ranska voittais. (Henget kulkevat ympäri mitään virkkamatta.) Oi, pitkä vaitiolonne mua kiusaa! Teit' olen verelläni ruokkinut, Nyt katkon jäsenen ja annan teille Vastaisen korvauksen vastineeksi, Jos nyt vain suostutte mua auttamaan. (Henget seisovat alakuloisina.) Apua eikö? Ruumiillani maksan, Jos rukoukseni nyt kuulette. (Henget pudistavat päätään.) Ruumiini eikö, eikö verenuhri Herätä teissä entist' auliutta? Sieluni viekää, ruumis, sielu, kaikki, Englanti kunhan vain ei Ranskaa voita. (Henget katoavat.) Mun hylkäävät! Nyt on se aika tullut, Ett' ylvän kypäränsä Ranska laskee Ja päänsä painaa syliin Englannin, Mun vanhat taikani on liian heikot, Ja horna voitettavaks liian vahva. Tomuhun loistosi nyt vaipuu, Ranska.

(Menee.)

(Sotamelskettä. Ranskalaisia ja englantilaisia tulee sisään taistellen. La Pucelle ja York ottelevat keskenään. La Pucelle joutuu vangiksi. Ranskalaiset pakenevat.)

YORK. Haa, sinä Ranskan portto, nyt sun sain. Nyt taioill' esiin loihdi henkiäsi, Ja koita, voivatko sun vapauttaa. — Ihana saalis, saatanalle herkku! Kas, kuinka virnahtaa se rietas velho! Hän, niinkuin Circe, tahtois minut muuttaa.

PUCELLE. Sua ei voi muuttaa tuota häijymmäksi.

YORK. Oo! Kaarle Dauphin hän on sievä mies, Hän yksin tyydyttää voi herkkusilmää.

PUCELLE. Palava piina vieköön sun ja Kaarlen! Verinen käsi, parhaass' unessanne, Äkisti yllättäköön kummankin!

YORK. Vait, taikuri ja sadattava velho!

PUCELLE. Oi, hetken aikaa suo mun sadattaa.

YORK. Sadata, häijy, hirressä kun roikut.

(Menevät.)

(Sotamelskettä. Suffolk tulee, taluttaen prinssessa Margareetaa.)

SUFFOLK. Ken lienetkin, niin olet vankini. (Tarkastelee häntä.) Sulo kaunotar, pois pako nyt ja pelko; Vain käsin kunnioittavin sua kosken. Ikisovuks näihin sormiin suukon painan,[16] Kun sorjalle ne kierrän varrelles. Ken olet, että sua kunnioisin?

MARGAREETA. Margareeta olen, tytär kuninkaan, Napolin kuninkaan; ken itse lietkin.

SUFFOLK. Min' olen kreivi, Suffolk nimeni. Anteeksi, luonnon ihme, että minun Tul' osakseni sinut vangita! Näin joutsen kaihtaa poikans' untuvaiset Ja siipeins' alle kätkee vangikseen. Vaan jos tää orjuus raskaasti sua tapaa, Suffolkin ystävänä olet vapaa. (Margareeta kääntyy lähteäkseen pois.) Oi, jää! Ei voimaa mulla päästää häntä. Käteni laskis, sydän sanoo: ei. Kuin virran kalvoss' aurinkoinen päilyy Ja siitä uusin sätein heijastuu, Niin silmissäin tuo kirkas kauneus väikkyy. Kosisin, mut en arvaa puhua; Ma kynällä ja musteella sen lausun. Hyi, de la Poole! Alennat itsesi. Sull' eikö kieltä? Eikö hän sun vankis? Sa naisen katsettako säikähdät? Niin; kauneuden ylvä majesteetti Se mielen tympäisee ja kielen huumaa.

MARGAREETA. Sano, kreivi Suffolk — se jos nimesi — Mit' anot lunnaiks, että minut päästät? Ma huomaan, näet, ett' olen vankisi.

SUFFOLK (syrjään). Mist' arvaat, että pyyntösi hän hylkää, Jos hälle lemmen tarjoust' et tee?

MARGAREETA. No, miks et puhu? Mitä lunnaiks vaadit?

SUFFOLK (syrjään). Hän kaunis on, ja siksi kosittava; Hän nainen on, ja siksi voitettava.

MARGAREETA. Otatko lunnaat? Myönnä taikka kiellä.

SUFFOLK (syrjään). Mies houkka! Muista ett' on sulla vaimo; Kuink' armastaa voit Margareetaa siis?

MARGAREETA. Parasta mennä pois, kun hän ei kuule.

SUFFOLK (syrjään). Tuo pilaa kaikki: on kuin vettä tuleen.

MARGAREETA. Hän puhuu hulluja; on varmaan hassu.

SUFFOLK (syrjään). Mut voishan toki saada vapautusta.

MARGAREETA. Mut voishan toki antaa vastausta.

SUFFOLK (syrjään). Ma voitan hänet. Kelle? Kuninkaalle? Ähää! En sentään ole pölkkypää.

MARGAREETA (syrjään). Pölkyistä puhuu; salvomies on varmaan.

SUFFOLK. Mut näin voin haluani tyydyttää, Ja valtakuntain kesken syntyy rauha. Yks vain on vielä mutka: vaikka kohta Isänsä Napolin on kuningas Ja Anjoun herttua ja Mainen, — köyhä Hän on, ja aateli on kauppaa vastaan.

MARGAREETA. Päällikkö, onko teillä aikaa kuulla?

SUFFOLK (syrjään). Niin pitää käydä, moittikoon jos kuinka; Henrik on nuori, pian suostutettu. — Mull' oisi, neiti, pikku salaisuus.

MARGAREETA (syrjään). Vaikk' olen vanki? Ritarilta näyttää; Ei varmaankaan mua aio häväistä.

SUFFOLK. Suvaitkaa, neiti, kuulla mitä sanon.

MARGAREETA (syrjään). Avuksi ehkä ranskalaiset joutuu En silloin hänen suosiotaan kaipaa.

SUFFOLK. Vain kuulkaa, neiti, yhtä asiaa. —

MARGAREETA (syrjään). Ennenkin naisia on vangittu.

SUFFOLK. Mut, neiti, miksi noin te puhutte?

MARGAREETA. Anteeksi, se vain oli qui pro quo.

SUFFOLK. Prinssessa hyvä, onneks eikö kahle, Mi teistä tekee kuningattaren?

MARGAREETA. Kurjempi kuningatar kahleissa Kuin orja halvass' orjuudessa; vapaa On ruhtinatar oleva.

SUFFOLK. Niin tekin, Englannin kuningas jos vain on vapaa.

MARGAREETA. Mitä hänen vapautensa minuun koskee?

SUFFOLK. Henrikin kuningattareks sun teen, Käteesi kultavaltikan ma annan Ja kultakruunu päähäs asetan, Jos tahdot olla minun —

MARGAREETA. Mitä?

SUFFOLK. Hänen armahansa.

MARGAREETA. Henrikin vaimoks olen kelvoton.

SUFFOLK. Ei, neiti; minä olen kelvoton Noin somaa naista hälle kosimaan Ja vaalist' osattomaks itse jäämään. Sanokaa, neiti, tyydyttääkö tää?

MARGAREETA. Jos isä tahtoo sen, niin minä tyydyn.

SUFFOLK. Siis tänne kaikki päälliköt ja liput! — Isänne linnan edustalla tässä Tahdomme hänen mieltään kuulustaa.

(Sotajoukkoja tulee.)

(Torvi kutsuu keskusteluun. Reignier tulee muurille.)

SUFFOLK. Kas, Reignier, vankina on tyttäresi.

REIGNIER. Kenenkä?

SUFFOLK. Minun.

REIGNIER. Mistä apu, Suffolk? Olen soturi; ei itkeä mun sovi Eik' onnen vaihtelua valittaa.

SUFFOLK. Kyll', arvon herra, apu siihen saadaan: Vain anna — kunniasi kautta tee se — Avioks tyttäresi Henrikille, Jolt' itseltään sain vaivoin suostumuksen, Niin tämä helppo vankeus tyttärelles Vapauden hankki kuninkaallisen.

REIGNIER. Puhuuko Suffolk mitä aattelee?

SUFFOLK. Ihana Margareeta tietää, että Ei Suffolk teeskele eik' imartele.

REIGNIER. Ruhtinas-sanallasi alas astun Sopuisaan vaadintaasi vastaamaan.

(Astuu alas muurilta.)

SUFFOLK. Ja tässä minä tuloasi varron.

(Torventoitauksia. Reignier tulee alas.)

REIGNIER. Terveeksi, uljas kreivi, meidän maille! Anjoussa mielin määrin käskekää.

SUFFOLK. Kiitos, Reignier, sa onnellinen, joll' on Niin kaunis lapsi, että kuninkaalle Avioks sopii! Minkä vastauksen Saan pyyntööni?

REIGNIER. Jos tytön halvan arvon Sen arvoiseksi katsot, että häntä Niin suuren herran morsioksi kosit, Niin, ehdoll' että rauhassa ma saan Anjoun ja Mainen kreivikunnat pitää Vapaina sodasta ja sorrosta, Mun tyttäreni Henrik saa, jos tahtoo.

SUFFOLK. Näin maksettu on lunnaat; hän on vapaa. Nuo kaksi kreivikuntaa, takaan sen, Levossa saatte omistaa ja pitää.

REIGNIER. Ja minä sulle, nimeen Henrikin, Jonk' olet edustaja, tässä annan Lupauksen pantiks tyttäreni käden.

SUFFOLK. Oi, Reignier, kiitos kuninkaallinen, Kosk' itse kuningasta kauppa koskee. (Syrjään.) Kuitenkin mulle mieluisempaa ois, Jos ajaisin täss' omaa asiaani. — Siis lähden tällä tiedoll' Englantiin Ja siellä panen vihkijuhlat toimeen. Hyvästi, Reignier. Kultapalatseihin Tuo hohtokivi kiinnä, niinkuin tulee.

REIGNIER. Syleilen sua, niinkuin syleileisin Ma kristillistä Henrik kuningasta.

MARGAREETA. Hyvästi! Suffolkia seuraa aina Margareetan kiitokset ja rukoukset.

(Menemäisillään.)

SUFFOLK. Hyvästi, neiti! Mutta, Margareeta, Mitäänkö tervehdyst' ei kuninkaalle?

MARGAREETA. Sellainen tervehdys, kuin neitosen Ja immikon ja palvelijan sopii.

SUFFOLK. Ihanat sanat, miellyttävän kainot! Mut, neiti rakas, vielä teitä vaivaan: Rakkauden lahjaako ei kuninkaalle?

MARGAREETA. Kyll', arvon herra: puhtaan sydämmen Ja lemmen koskemattoman ma annan.

SUFFOLK. Ja tämän lisäksi.

(Suutelee häntä.)

MARGAREETA. Se pidä itse; Ei rohkeutta mulla kuninkaalle Noin lapsimaista lahjaa lähettää.

(Reignier ja Margareeta menevät.)

SUFFOLK. Ah, mun jos oisit! — Suffolk, seis! Äl' astu Sa tuohon labyrinttiin, jossa väijyy Kavalat juonet vain ja Minotaurit. Sa hänen kiitoksillaan Henrik hurmaa; Vain muistiin paina immen ihmeavut Ja luonnon sulot, jotka taiteen voittaa; Merellä häntä mielees usein kuvaa, Ett', eteen Henrikin kun polvistut, Sä hänet ihmetytät suunniltaan.

(Menee.)

Neljäs kohtaus.

Yorkin herttuan leiri Anjoussa.

(York, Warwick ja muita tulee.)

YORK. Se noita, tuleen tuomittu, nyt tuokaa.

(La Pucelle, vartiain seuraamana, ja eräs lampuri tulevat.)

LAMPURI. Ah, Jeanne! On pakahtua isän sydän. Sua kaikkialta, kaukaa, lähelt' etsin, Ja nyt, kun onnistuin sun löytämään, Näen kuinka hirmuun kuoloon nuorra joudut. Jeanne, rakas laps, sun kanssas tahdon kuolla.

PUCELLE. Katala orja! Ikäkulu moukka! Jalompaa olen verta; sinä mulle Et ole isä etkä sukulainen.

LAMPURI. Hyi, hyi! — Ei, loordit; lapseni hän on, Sen tietää koko pitäjäs; viel' eloss' On äitikin ja todistaa voi, ett' on Hän poikuuteni ensi hedelmä.

WARWICK. Sa, jumalaton! Sukusiko kiellät?

YORK. Se näyttää, mik' on eläissään hän ollut: Paha ja huono; niin on myöskin loppu.

LAMPURI. Hyi, Jeanne! Noin paatunutko? Taivas tietköön, Ett' olet lihaani ja vertani. Sun tähtesi ma monet itkut itkin; Oi, älä mua kiellä, rakas Jeanne!

PUCELLE. Pois, moukka! — Tämän miehen palkkasitte Sokaamaan aatelista kruunuani.

LAMPURI. Niin, totta, kruunun papille ma annoin, Kun minut vihki hänen äitiinsä. — Polvistu, laps, ja ota siunaukseni! Vai sin' et taivu? Kirottu siis olkoon Sun synnyinhetkes! Soisin että maito, Jot' äitis antoi, rintojaan kun imit, Ois sinut tappanut kuin rotanmyrkky; Tai että ahnas susi ois sun syönyt, Kun laitumella kaitsit lampaita. Katala portto, isäsikö kiellät? — Pois tuleen, pois! On hirteen liian huono.

(Menee.)

YORK. Pois viekää! Elänyt on liian kauan Ja mailman pahuudellaan täyttänyt.

PUCELLE. Ei, ensin kuulkaa, kenen tuomitsitte: En lampurin ma ole sikiö, Vaan kuninkaissa on mun sukupuuni; Pyhä ja puhdas; taivaan valikoima Jumalan armon vaikutuksesta Maan päällä ihmetöitä tekemään. En pahan hengen liitoss' ollut koskaan. Mut te — te, himojenne saastuttamat, Te viattoman veren tahraamat, Tuhannen syyn ja synnin turmelemat, — Te, armon osattomat, luulette Ett' ihmetöitä mahdoton on tehdä Muun avulla kuin itse paholaisen. Suur' erehdys! Jeanne d'Arc on aina ollut Lapsuudest' asti puhdas immikko Ja mietteiltäänkin siveä ja kaino. Tää julma neitseen veren vuodatus Kostoa huutaa taivaan porteillakin.

YORK. Niin, niin; — pois hänet viekää roviolle.

WARWICK. Ja kuulkaa, miehet: koska hän on tyttö, Puit' ei saa säästää; pikitynnyreitä Pinotkaa surmapaalun kohdalle, Niin että lyhenisi hältä tuskat.

PUCELLE. Kova sydämmennekö ei mistään helly? — Jeanne, heikkoutes siis tunnusta; lain mukaan Se sulle etuoikeuden myöntää. — Veriset murhaajat, min' olen raskas; Last' älkää kohdussani murhatko, Jos minut väkinäiseen kuoloon viette.

YORK. Varjelkoon taivas! Pyhä neitsyt raskas?

WARWICK. Se ihme suurin, mink' on koskaan tehnyt! Siveyden ankaranko loppu tää?

YORK. Dauphinin kanssa lystäillyt on hiukan; Jo aavistinkin, missä tekosyy.

WARWICK. Kas niin! Ei meillä bastardit saa elää, Etenkin jos on Kaarle lapsen isä.

PUCELLE. Te erehdytte: laps ei ole hänen. Vaan Alençon mun rakkauttani nautti.

YORK. Vai Alençon, se kuulu Machiavelli! Se kuolee, vaikk' ois tuhathenkinen.

PUCELLE. Anteeksi suokaa: harhaan teidät vein; Ei Kaarle, mainittu ei herttuakaan, Napolin kuningas, Reignier, mun voitti.

WARWICK. Aviomieskö? Vallan hirveää!

YORK. Se vasta tyttö! Itsekään ei tiedä — Niin monta niitä oli — ketä syyttäis.

WARWICK. Se näkyy, ett' on antias ja aulis.

YORK. Kuitenkin puhdas neitsyt, totta vie! — Sikiös tuomitsit ja itses, portto; Rukoilla älä koita; turhaa tuo.

PUCELLE. Siis viekää minut; — kiroukseni jätän: Aurinko kirkas älköön koskaan luoko Säteitään maahan, missä asutte! Yö teidät peittäköön ja kuolon varjo, Siks että turmio ja tuska teidät Niskanne taittamaan tai hirteen ajaa!

(Vartijat vievät hänet pois.)

YORK. Rapistu tuhkaks, sinä pirstaks säry, Kirottu, musta hornan palvelija!

(Kardinaali Beaufort tulee seurueineen.)

KARDINAALI. Kuninkaan valtuuttamana, mylord, Tervehdin teidän ylhäisyyttänne. Nähkäätte, kristikunnan valtiot, Tät' ilmijulmaa riitaa surkutellen, Vakaasti yleisrauhaa toivovat Kopean Ranskanmaan ja meidän kesken. Tulossa tänne joukkoineen on Dauphin Täst' asiasta keskustelemaan.

YORK. Siis tääkö kaiken vaivamme on tulos? Kun surman saaneet on niin monet päärit, Ritarit, päälliköt ja soturit, Jotk' ovat tähän sotaan kaatuneet, Ja maansa eteen henkens' antaneet, Naismaisen rauhan lopuksiko teemme? Petoksen, vilpin, juonten kautta eikö Meilt' usiammat viety kaupungit, Jotk' esi-isät suuret valloittivat? — Oi, Warwick, Warwick! Tuskall' aavistan, Ett' ehkä menetämme koko Ranskan.

WARWICK. Huoletta, York! Jos rauhan rakennamme, Niin ehdot panemme niin ankarat, Ett'eivät ranskalaiset suurta hyödy.

(Kaarle seurueineen, Alençon, Bastardi, Reignier y.m. tulevat.)

KAARLE. Englannin loordit, kosk' on sovittu, Ett' aselepo julistetaan maassa, Tulimme kuulemaan teilt' itseltänne, Millaiset asetatte rauhan ehdot.

YORK. Puhu, Winchester; mun sappeni jo kiehuu Ja karmaalt ääneltäni sulkee tien, Kun näen nuo inhottavat viholliset.

KARDINAALI. Siis, Kaarle ja te muut, näin kuuluu ehto: Kuningas Henrik kun on suvainnut Sulasta säälistä ja lempeydestä Vapauttaa maanne sodan vaurioista Ja rauhan ihanuutta teille suoda, Hän teidät kruunun vasalleiksi vaatii. Ja sinä, Kaarle, ehdoll' että vannot Veroa maksaa sekä alistua, Saat, varakuninkaana hänen allaan, Kuninkaanarvos pitää edelleen.

ALENÇON. Oma varjonsako täytyy hänen olla? Koristaa kruunull' ohimoitaan saa, Mut arvoltaan ja olemukseltaan Ei ole yksityistä ylevämpi? Se tarjous on järjetön ja halpa.

KAARLE. On tiettyä, ett' enemmän kuin puolet On Ranskaa hallussain ja että siinä Hallitsen laillisena kuninkaana; Siis voittamattomanko osan tähden Heittäisin oikeuteni, tullakseni Kokonaisuuden varakuninkaaksi? Ei, hyvä lähettiläs, ennen pidän Sen, mikä mulla on, kuin pyydän lisää Ja siten kenties kaikki menetän.

YORK. Kopea Kaarle! Salakättä käytit Sa välitystä voittaaksesi rauhaa, Ja nyt, kun asia on ratkaistava, Sen sotkeako tahdot vertailuilla? Siis anastamas arvo ota vastaan Vain kuninkaamme armolahjana, Eik' oman ansiosi palkintona; Saat muuten kestää sodat päättömät.

REIGNIER. Mylord, ei hyvä tässä niskoitella Ja hälväistä; jos sopimus nyt raukee, Niin — sata yhtä vastaan vetoa! — Näin hyvää tilaisuutt' ei saada vasta.

ALENÇON (hiljaa Kaarlelle). Ois tosiaankin valtaviisas teko Pelastaa kansa tästä teurastyöstä Ja hirmutaposta, jot' yhä nähdään, Niin kauan kuin tät' ilmi vihaa kestää. Siis tähän rauhanliittoon suostukaa; Sen voitte rikkoa, kun hyväks näette.

WARWICK. No, Kaarle, ehtoihinko suostut?

KAARLE. Suostun, Mut välipuheen' että saamme pitää Ne kaupunkimme, joiss' on linnueita.

YORK. Vasallivala tee siis kuninkaalle: Ett'et, niin totta ritari kuin olet, Englannin valtaa vastaan niskoittele Tai kapinoi, et sinä, eikä aatelistos. —

(Kaarle ja aatelisto tekevät vasallivalan merkin.)

Väkenne hajoittakaa milloin mieli. Kokohon liput, rummut vaietkoot! Nyt juhlallisen rauhan rakennamme.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Henrik tulee, keskustellen Suffolkin kanssa, Gloster ja Exeter heidän jäljissään.)

KUNINGAS HENRIK. Mua ihmekuvauksenne, hyvä kreivi, Margareetan kauneudesta hämmästyttää. Avunsa, ruumiin lahjain sulostamat, Sytyttää lemmen liekin sydämmeeni; Ja niinkuin elämöivän myrskyn voima Vahvimman laivan työntää virtaa vastaan, Niin hänen mainehensa henki minut Joko haaksirikkoon vie tai satamaan, Miss' iloita saan hänen lemmestään.

SUFFOLK. Hätäinen kertomani, majesteetti, Vain oli ylistyksen alkulause. Tuon armaan neiden täydelliset avut — Jos mull' ois voimaa niitä kuvata — Muodostais kirjan, jonka joka rivi Tenhollaan tylsimmänkin hurmaisi. Tok' ei niin jumalallinen hän ole. Niin täynnä kaiken sulon valikoimaa, Ett'ei hän nöyrästi ja alttiin mielin Ois valmis käskyänne kuulemaan, Siveäta käskyänne, rakastaa Ja kunnioittaa teitä miehenänsä.

KUNINGAS HENRIK. Ei muuta Henrik koskaan vaadikaan. Siis, protektori, suokaa Margareetan Englannin kuningattareksi tulla.

GLOSTER. Sukoilen syntiä, jos sen ma suon. Tiedätte, majesteetti, että kihloiss' Olette toisen säätynaisen kanssa. Mitenkä tämän liiton purkaa voi, Niin ettei siitä kunnianne kärsi?

SUFFOLK. Niin valtiaskin väärän valan purkaa Niin mieskin, vaikka turnaisissa lupas Ruveta keihäisille, jättää kentän, Kun ala-arvoinen on vastustaja. Ala-arvoinen on köyhän kreivin tytär; Siis, purkaminen syntiä ei ole.

GLOSTER. Sanokaa, mik' on sitte Margareeta! Isänsä kreiviä ei parempi, Vaikk' onkin ylvä arvonimi hällä.

SUFFOLK. Isänsä kuningas on, hyvä herra. Napolin, Jerusalemin kuningas; Ja Ranskass' on hän suuress' arvossa. Tää sukulaisuus vahvistaisi rauhaa Ja pitäis ranskalaiset valassaan.

GLOSTER. Sen kreivi Armagnac'kin tehdä voi, Kosk' on hän Kaarlen lähin sukulainen.

EXETER. Hän lisäks takaa rikkaat myötäjäiset. Reignier vain ottaa pikemmin kuin antaa.

SUFFOLK. Vai myötäjäiset! Kuningasta loukkaat, Ett' ois niin kurja muka hän ja köyhä Ja rahaa kosis eikä rakkautta. Hän rikasta ei puolisoa etsi, Vaan itse puolisonsa rikastuttaa. Niin kurjat moukat pitää naista kaupan Kuin härkää, hevosta tai lammasta. On naimaliitto suuremp'arvoinen Kuin kaupanteko välimiehen kautta; Ja kuninkaasta riippuu eikä meistä, Kenen kanssa vihkivuoteensa hän jakaa. Siis koska tätä enin rakastaa, Niin varsin siitä syystä tulee meidän Myös tätä pitää muita parempana. On pakkoavio kuin helvetti, Elämä täynnä riitaa vain ja toraa, Kun vastakohta taas tuo siunausta Ja taivaallisen rauhan kuva on. Ken Henrikille sopis, kuninkaalle, Muu kuin Margareeta, tytär kuninkaan? Tavaton sulo, synnyn yhteydessä, Kuninkaan puolisoksi hänet määrää; Miel' uljas, ylvä henki — jota häness' On enemmän kuin naisiss' ylipään — Kuninkaan jälkeisiä meille takaa: Näet, Henrik, joka voittajan on poika, Enemmän voittajia varmaan siittää, Jos vaimokseen niin jalomielisen Hän neiden saa kuin kaunis Margareeta. Siis, loordit, suostukaa; ja päätös olkoon: Kuningattareksi Margareeta tulkoon.

KUNINGAS HENRIK. Se kertomanne liekö vaikutusta Ylevä kreivi Suffolk, vaiko syynä Lie hento nuoruuteni, jot' ei vielä Tulinen lemmenliekki kosketellut, En osaa sanoa; mut se vain varma: Niin ankara on riita rinnassani, Niin tuima toivon, pelvon temmellys, Ett' aatosteni työstä olen sairas. Siis, laivaan astukaa, ja joutuun Ranskaan! Sopikaa ehdoista ja toimittakaa, Ett' ylvä Margareeta suvaitseisi Englantiin purjehtia kruunattavaks Henrikin laillisena puolisona Ja voideltuna kuningattarena. Kulunkienne korvaukseksi Kerätkää kymmenykset koko maasta. Ma sanon: menkää! Kunnes palajatte, Tuhanten tuskain ahdistukseen jään. — Pois, setä, paha mieli! Jos sen mukaan Mua tuomitsette, mitä olette, Ei, mitä olitte, niin anteeks suotte, Ett' tahtoni näin äkin panin toimeen. Nyt sinne minut saattakaa, miss' yksin Saan tuskiani tyyten miettiä.

(Menee Exeterin kanssa.)

GLOSTER. Niin, tuskaa, varon, siit' on nyt ja vasta.

(Menee.)

SUFFOLK. Näin Suffolk voitti; nyt hän menee matkaan, Kuin muinoin nuori Paris Kreikkaan läksi, Toivossa, ett' on lemmen onni sama, Mut loppu parempi kuin troijalaisen. Margareeta kuningast' on johtava, Minä häntä, kuningasta sekä maata.

(Menee.)

SELITYKSIÄ:

[1] Nyt mustiin taivahat. Murhenäytelmissä verhottiin näyttämö mustalla.

[2] Jos sir John Fastolfe ei ois pelkur' ollut. Tätä sir John Fastolfea, joka oli kenraaliluutnantti ja Bedfordin herttuan käskynhaltija Normandiassa, ei saa sekoittaa sir John Falstaffiin.

[3] Jos Mahometin innostutti kyyhky. Tarina kertoo, että Mahometilla oli kyyhky, joka lensi hänen olalleen ja noukki nisun jyväsiä hänen korvastaan. Mahomet luulotteli herkkäuskoisille arabialaisille, että se oli pyhä henki, joka hänelle kuiskaili ilmestyksiään.

[4] Pyhän Filipin tyttäret. Vert. Apost. teot XXI, 9.

[5] Jolta synninkuitin portot saavat. Lontoon porttolat Southwarkin esikaupungissa olivat Winchesterin piispan alaisia ja maksoivat hänelle veroa. Tähän viittaa edempänä Glosterin huudahdus: "Winchester-hanhi!", joka tarkoittaa sekä ilotyttöä että pahaa tautia.

[6] Damaskus olkoon tää. Kainin luultiin tappaneen Abelin korkealla vuorella lähellä Damaskusta.

[7] Ma suonta sinust' isken, olet noita. Luultiin että noidan taikavoima herposi, kun hänestä saatiin verta isketyksi.

[8] Adoniin yrttitarha, missä tämä Venuksen lemmikki käyskenteli armaansa kanssa, oli sananpartena.

[9] Kuin Rhodopen tai Memphiin. Rhodope oli kevytmielinen nainen, joka oli lempensä myynnillä hankkinut niin suuret rikkaudet, että niillä rakennutti Memphiin lähelle pyramidin, joka oli pienin, mutta kauniin kaikista.

[10] Templen puisto. Temple oli lainoppineitten suuri virkatalo Lontoossa.

[11] Sinäkö, isoisäni äpärä. Winchesterin piispa oli Juhana Gauntin, Lancasterin herttuan, ja Katariina Swinfordin äpäräpoika.

[12] Se lustett' oli täynnä. Lusteen luultiin, leipään tai juomaan sekotettuna, vahingoittavan silmiä ja heikontavan näköä.

[13] Pendragon oli kuningas Arturin isä.

[14] Icarus, ihana mun iloni. Icarus, Daedaluksen poika, pakeni isänsä kanssa vankeudestaan Kreetan saaresta isän valmistamilla siivillä, mutta kun hän, isän varoituksista huolimatta, lensi liian lähelle aurinkoa, rupesi vaha, jolla siivet oli yhteen liitetty, sulamaan ja hän putosi ja hukkui mereen.

[15] Pohjannavan mahtivaltiaan. Pohjannapaa pidettiin pahojen henkien olinpaikkana. Sinne Miltonillakin langenneet enkelit kokoontuvat.

[16] Ikisovuks näihin sormiin suukon painan. Suffolk suutelee omia sormiaan — joka oli tavallinen kunnioituksen osoitus — ja syleilee niillä sitten Margareetaa.