HENRIK KUUDES II

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1907.

Näytelmän henkilöt:

Kuningas HENRIK KUUDES. HUMPHREY, GLOSTERin herttua, hänen setänsä. Kardinaali BEAUFORT, Winchesterin piispa. RICHARD PLANTAGENET, Yorkin herttua. EDWARD, | hänen poikansa. RICHARD, | SOMERSETin herttua, | SUFFOLKin herttua, | kuninkaan puoluetta. BUCKINGHAMin herttua, | Lord CLIFFORD ja hänen poikansa, | SALISBURYn kreivi, | Yorkin puoluetta. WARWICKin kreivi, | Lord SCALES, Towerin päällikkö. Lord SAY. Sir HUMPHREY STAFFORD ja hänen veljensä. Sir JOHN STANLEY. Laivankapteeni, perämies, alaperämies ja VALTER MEREINEN. Kaksi ylimystä, Suffolkin vankeuskumppaneita. VAUX. HUME ja SOUTHWELL, kaksi pappia. BOLINGBROKE, loitsija. Hänen kutsumansa henki. THOMAS HORNER, aseseppä. PIETARI, hänen oppipoikansa. Chattamin kirjuri. Sanct Albansin majori. SIMPCOX, petturi. Kaksi murhaajaa. JAC CADE, kapinoitsija. YRJÖ BEVIS, JUHO HOLLAND, DICK, teurastaja, SMITH, verkakankuri, MIKKO, y.m. Caden liittolaisia. ALEKSANDER IDEN, kentiläinen ylimys. MARGAREETA, kuningas Henrikin puoliso. LEONOORA, Glosterin herttuatar. KREETA JOURDAIN, noita. Simpcoxin vaimo. Loordeja, ladyjä ja seuralaisia; airut; anojia, ammatinvanhimpia, pyöveli, sheriffi ja palvelijoita; porvareita, oppipoikia, haukkamiehiä, vartijoita, sotureita, sanansaattajia y.m

Tapaus Englannissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Loistohuone kuninkaanlinnassa.

(Torventoitauksia; sitten hoboijan soittoa. Toiselta sivulta tulevat kuningas Henrik, Glosterin herttua, Salisbury, Warwick ja kardinaali Beaufort; toiselta kuningatar Margareeta, Suffolkin taluttamana, York, Somerset, Buckingham y.m.)

SUFFOLK. Niinkuin ma teidän majesteetiltanne Sain Ranskaan lähteissäni toimeksi Kuninkaan sijassa ja puolest' ottaa Avioksenne kauniin Margareetan; Niin kuuluisassa Toursin kaupungissa, Sisilian ja Ranskan kuninkaan, Orleansin, Calabrian, Bretagnen Ja Alenconin herttuan, kuuden kreivin, Kahdentoista paroonin ja kahdenkymmenen Arvoisan piispan läsnäollessa, Ma täytin työn ja vihille vein hänet, Nyt nöyrästi ja notkistetuin polvin, Englannin ja sen suurten loordein nähden, Täss' oikeuteni häneen luovutan Ma kuninkaalle, joka olemus on Sen suuren varjon, jota edustin. Parahin lahja, minkä antanut On mikään kreivi: kaunein kuningatar, Mi millekään on kuninkaalle tuotu.

KUNINGAS HENRIK. Sa nouse! — Tervetullut, kuningatar! En hellempää voi lemmen näytett' antaa Kuin tämän hellän muiskun. — Elon herra, Suo mulle hurskas, kiitollinen sydän! Näiss' ihanissa kasvoiss' annoit mulle Maailman täyden maallist' onnea, Jos lemmen sopu yhteen liittää mielet.

KUNINGATAR MARGAREETA. Englannin valtias, armas puolisoni, Mun aatosteni harras seurustelu — Öin, päivin, maatessa ja valvoessa, Hoviseuroissa ja rukousnauhan luona — Kanssanne, kaikkein rakkain majesteetti, Mua rohkaisuttaa tervehtimään teitä Näin suorin sanoin, niinkuin äly neuvoo Ja ylenriemullinen sydän käskee.

KUNINGAS HENRIK. Jo näkö hurmas mun, mut sanain somuus Ja puheen viisas majesteettisuus Nyt ihmettelyn ilon itkuks muuttaa; Niin riemua on sydän täynnä. — Loordit, Iloinen tervehdys nyt armaalleni!

KAIKKI. Eläköön kuningatar Margareeta, Englannin onni!

(Torventoitaus.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Kiitos teille kaikin!

SUFFOLK. Mylord protektori, jos suvaitsette, Niin tässä ois se rauhansopimus, Mik' Englannin ja Ranskan välillä Puoleksitoista vuodeksi on tehty.

GLOSTER (lukee). " Imprimis, ovat Ranskan kuningas Kaarle ja William de la Poole, Suffolkin markkreivi, Englannin kuninkaan Henrikin lähettiläs, sopineet, että mainittu Henrik ottaa aviokseen neiti Margareetan, Napolin, Sisilian Ja Jerusalemin kuninkaan Reignier'n tyttären, ja kruunaa hänet Englannin kuningattareksi ennen ensintulevan toukokuun kolmattakymmenettä päivää. — Item, että Anjoun herttuakunta ja Mainen kreivikunta ovat luovutettavat ja jätettävät kuninkaalle, hänen isälleen" —

KUNINGAS HENRIK. No, mik' on, setä?

GLOSTER. Anteeks, majesteetti! Vain äkkikohtaus joka mieltä kääntää Ja silmää hämärtää, ett'en voi jatkaa.

KUNINGAS HENRIK. Winchester setä, pyydän, jatkakaa.

WINCHESTER. " Item, on lisäksi sovittu, että Anjoun ja Mainen herttuakunnat ovat luovutettavat ja jätettävät kuninkaalle, hänen isälleen, ja että hän on lähetettävä perille Englannin kuninkaan omalla kustannuksella, ilman mitään myötäjäisiä."

KUNINGAS HENRIK. Hyv' on. — Markkreivi, polvistu: sun teemme Suffolkin ensimmäiseks herttuaksi Ja miekan vyölles sidomme. — York lanko, Me Ranskan hallinnosta vapautamme Nyt teidät, kunnes puolitoista vuotta On umpeen mennyt. — Kiitos, setä Winchester, Gloster, York, Buckingham, Somerset, Salisbury ja Warwick! Teitä kaikkia Kiitämme tästä suosiosta, millä Otitte vastaan kuningattaremme. Pois tulkaa pitämään nyt tointa siitä, Ett' aikaan saadaan joutuin kruunaus,

(Kuningas, kuningatar ja Suffolk menevät.)

GLOSTER. Te uljaat päärit, maamme pylväät, teille Nyt Humphreyn täytyy purkaa tuskansa, Ja teidän tuska, koko maamme tuska. Mitä? Henrik-veljenikö sotiin uhras Nuoruuttaan, voimaansa ja rahaa kanssa? Niin usein lepäsikö taivasalla Kesähelteessä ja talvipakkasessa Perimysmaansa, Ranskan, voittaakseen? Ja veljenikö Bedford vaivaa näki Älyllä säilyttää min Henrik voitti? York-urho, Salisbury, Somerset, Buckingham Ja uljas Warwick, syvät naarmunneko Te saitte Ranskassa ja Normandiessa? Ja setä Beaufortko, ja minä itse, Ja valtakunnan viisas neuvoskunta, Näin kauan mietimme ja neuvospöydäss' Yöt päivät sinne tänne tuumailimme, Mitenkä pitää Ranska kurissa? Ja kuningasko lasna Pariisissa Kruunattiin vihollisen uhallakin? Nää vaivat, tämä kunniako tyhjää? Henrikin voitot, valppaus Bedfordin Ja teidän työt ja meidän neuvot tyhjää? Englannin päärit, häpeällinen On rauha tää ja turmaks tämä liitto: Nimenne aikakirjoista se pyyhkii, Pois raapii kunnianne kirjoitukset, Kukistaa Ranskan valloituksen muistot, Hävittää kaikki olemattomiin.

KARDINAALI. Mitä, lanko, tämä kiivas puhe tietää Ja tämä laajan laaja todistelu? Ranska on meidän ja se pidetään.

GLOSTER. Niin kyllä, herttua, pidetään, jos voidaan; Mut nyt se mahdotonta on. Tuo Suffolk, Tuo vasta-tehty herttua, joll' on ohjat, Anjoun ja Mainen antaa pois Reignier'lle, Räsykuninkaalle tuolle, jonka arvoon Ei hyvin sovi hoikka kukkaronsa.

SALISBURY. Niin, kautta Sen, jok' edestämme kuoli, Ne oli Normandian avaimet! — Mut Warwick, uljas poika, miksi itket?

WARWICK. Surusta, ett' on ijäksi ne menneet; Jos viel' ois toivoa, niin miekka verta Nyt vuotais, eikä silmä kyyneleitä. Anjou ja Maine! Ne itse valloitin, Omalla tuolla kädellä ne otin Ja kaupungitko, jotka voitin haavoin, Takaisin annetaan nyt rauhankaavoin? Mort Dieu!

YORK. Tuo Suffolk herttua läkään tukehtukoon, Kun tämän sankar-saaren maineen raiskas! Sydämmen multa Ranska raastaa saisi, Ennenkuin moiseen liittoon suostuisin. Englannin kuninkaat on, tietääkseni, Vaimoillaan aina saaneet suuret perut, Ja meidän Henrik omaans' antaa pois Saadakseen vaimon, jok' on tyhjän tyhjä.

GLOSTER. Somapa sutkaus, ennen kuulumaton, Ett' oli koko viidestoista osan Kuletuskuluiks Suffolk vaatinut! Ois jäänyt Ranskaan, nälkään kuollut Ranskaan, Ennenkuin —

KARDINAALI. Lord Gloster, kiivastutte liiaksi; Se oli majesteetin oma tahto.

GLOSTER. Lord Winchester, ma hyvin teidät tunnen; Puheeni se ei teitä harmita, Vaan läsnä-oloni on haitaks teille. Viha pyrkii maalle; kiukkus, pöyhkä pappi, Se kuultaa kasvoistasi; jos jään tänne, Niin alkaa jälleen vanha toramme. — Hyvästi, loordit! Muistakaa mun sanoneeni, Ett' ennen pitkää mennyttä on Ranska.

(Menee.)

KARDINAALI. Noin protektori poistuu kiukuspäissään. Hän vihamieheni on, tiedätte, Niin, jopa teidän kaikkein vihamies, Ja hyvä ei lie liioin kuninkaalle. Aatelkaa, ett' on valtaverta hän Ja kruunun otaksuttu perillinen; Keisarikunnan vaikk' ois Henrik saanut Ja kaikki lännen vallat naimisellaan, Niin olis sittenkin hän tyytymätön. Varokaa, loordit, ettei mairesanoin Hän teitä hurmaa; viisaat olkaa, valppaat. Jos kansa häntä suosiikin ja kutsuu Nimellä "Humphrey, hyvä herttua Gloster" Taputtain käsiään ja huutain ääneen: "Jes siunatkoon sit' armollista herraa! Jumala hyvää Humphreyt auttakoon!" Niin tämän suosin uhallakin varon, Ett' on hän holhoojana vaarallinen.

BUCKINGHAM. Ja miksi kuningasta holhotaan, Täysikäinen kun on hän hallitsemaan? Somerset lanko, minuun yhtykää, Ja Suffolk herttuaan kaikki yksin miehin, Niin pian Humphrey sijaltaan on syösty.

KARDINAALI. Tää asia ei siedä viivytystä; Suffolkin herttuan luokse heti lähden.

(Menee.)

SOMERSET. Buckingham lanko, vaikka Humphreyn korska Ja ylhä asema on kiusaks meille, Niin tuota pöyhkää piispaa varokaamme. Sen julkeus on sietämättömämpi Kuin kaikkein maamme prinssein; jos Gloster Viralta pannaan, niin hän tulee sijaan.

BUCKINGHAM. Tai sinä taikka minä tullaan sijaan, Humphreyn ja kardinaalin kiusalla.

(Buckingham ja Somerset menevät.)

SALISBURY. Kopeus käy vallanhimon edellä. Kun noilla huolena on oma etu, Maan paras meidän olkoon huolenamme. Ain' olen nähnyt, että Humphrey-herttua On käyttäynyt kuin jalo ylimys; Mut usein näin tuon pöyhkän kardinaalin — Jok' enemmän on soturi kuin pappi, Ja kopea kuin ois hän kaikkein herra — Kiroovan, mässäävän ja elämöivän, Niin kuin ei sovi esivallan miehen. — Sa, Warwick poika, vanhuuteni lohtu, Maineesi, suoruutesi, tarkkuutesi Suurimman kansansuosion sulle hankki, Lähinnä hyvää Humphrey-herttuaa. — Ja, veli York, sun tekos Irlannissa, Kun siellä suistit kapinalliset, Ja viime työsi Ranskan sydämmessä, Miss' olit kuninkaamme sijaisena, Sun saattoi kansan suosioon ja arvoon. — Me yhteishyvän puolest' yhtykäämme Ja suistain ehkäiskäämme kaikin voimin Niin Suffolkin kuin kardinaalin korskat, Somersetin ja Buckinghamin pyyteet, Ja Humphreyt' auttakaamme minkä voimme, Niin kauan kuin maan hyväksi hän toimii.

WARWICK. Niin totta kuin mua Jumal' auttakoon, Niin kansani ja maani parast' etsin!

YORK (syrjään). York samaa sanoo, syyllä suurimmalla.

SALISBURY. Nyt joutua! On maine muuten mennyt.

WARWICK. Maineko mennyt? Isä, Maine on mennyt, Se Maine, jonk' omin mainein Warwick voitti Ja puoltaa aikoi henkeen, kuolemaan. Ei maine mennyt, isä; Maine se meni; Mut taas sen voitan, vaikka surmakseni.

(Warwick ja Salisbury menevät.)

YORK. Anjou ja Maine on myöty Ranskalle; Pariisi mennyt; koko Normandia On turvatonna nyt, kun nuo on poissa. Suffolk on tehnyt rauhanpykälät; Ne päärit hyväksyi, ja hyvillään On Henrik, kun sai kaksi herttuakuntaa Pois vaihtaa yhteen herttuan herttatyttöön. En heitä moiti; mitä heidän siihen? Ei omaans' antaneet he, vaan sun omaas, Halvasta saaliinsa voi rosvo myydä, Portoille antaa, ystäviä ostaa Ja herroiks elää, kunnes kaikki loppuu; Mut' syytön omistaja syrjäss' itkee Ja onnetonna vääntää käsiään Ja päätään pudistaa ja värjöttelee, Kun saalis jaetaan ja viedään pois; Ei tohdi omaans' ottaa, vaikk' on nälkä. Niin York'kin istuu, purren hammasta, Kun hänen maitaan kaupitaan ja myydään. Englanti, Ranska, Irlanti ne ovat Lihaani, vereeni niin liittyneet Kuin sydämmehen Calydonin prinssin[1] Althaean turmiokas kekäle. Anjou ja Maine siis myyty Ranskalle! Kirous! Ranskaa itselleni toivoin, Samoin kuin vehmast' Englanninkin maata. York vielä kerran vaatii omaansa, Ja siksi pidän Nevillen puolta Ja olen mielin kielin Humphreyn kanssa, Ja kun näen ajan tulleen, vaadin kruunun: Se on se kultapilkka, johon tähtään. Lancaster ei saa oikeuttani ryöstää, Ei lapsenkäsin kantaa valtikkaa, Ei pitää valtadiadeemaa päässään, Min pappis-oikut eivät kruunuun sovi. Siis, hiljaa, York, siks kunnes aika kypsyy; Varuillas ole, valvo, muut kun nukkuu, Ja valtakunnan salaisuudet urki, Siks kunnes, lemmen iloon kylläyneenä, Henrik on nuoren morsionsa kanssa, Englannin kalliin kuningattaren, Ja Humphrey päärein kanssa riitaan tullut; Korkeelle silloin nostan valkoruusun, Jonk' armas tuoksu täyttävä on ilman, Ja, Yorkin sukukilpi lipussa, Käyn painiin Lancasterin suvun kanssa: Vien hältä kruunun, potkikoon min voi; Englannin halventaa se kirjakoi.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Sama paikka. Huone Glosterin herttuan asunnossa.

(Gloster ja herttuatar tulevat.)

HERTTUATAR. Miks alas painuu puolisoni pää Kuin tähkä Cereen raskaan painon alla? Miks otsaans' suuri Humphrey rypistää, Kuin valtain lemmet häntä vihoittaisi? Miks katseesi sa mustaan maahan luot Ja tuijotat, kuin huikeneisi silmäs? Mitä sä näet? Kuninkaanko kruunun, Jot' ympäröitsee mailman koko kiilto? No, tuijota, ja kasvoillasi ryömi, Siks kunnes päähäs saat sen kultarenkaan! Ojenna kätes, tartu hohtokultaan! Liianko lyhyt? Jatkoks ota minun. Kun kahden olemme sen käsittäneet, Niin kahden päämme pilviin nostamme, Eik' enää silmämme niin alas painu, Ett' edes vilkaisemme halpaan maahan.

GLOSTER. Oi, rakas Noora, miestäsi jos lemmit, Tuo vallanhimon syöpä karkoita! Ja olkoon aatoskin, jos aattelen Hurskaalle Henrik-kuninkaalle pahaa, Mun viime huokaukseni päällä maan! Mua viimeöinen julma uni painaa.

HERTTUATAR. Mik' uni? Sano, niin ma palkinnoksi Myös kerron kauniin aamu-uneni.

GLOSTER. Tää virkamerkki kahdeks katkaistiin, Tää sauvani; ken teki sen, en muista, Mut, luulemma, se oli kardinaali, Ja sauvan katkennaisiin nostettiin Suffolkin herttuan, William de la Poolen, Ja herttuan Edmund Somersetin päät. Se uneni; ties Herra, mitä tietää!

HERTTUATAR. Pah! Sitä vain se tietää, että se, Ken Humphreyn huvipuistost' oksan taittaa, Saa päällään julkeutensa sovittaa. Mun untani nyt kuule, rakas Humphrey: Ma istuin majesteetin paikalla Westminster-kirkoss' istuimella, missä Kuningas kruunataan ja kuningatar; Ja Henrik polvistui, ja Margareeta, Ja kruunun panivat mun päähäni.

GLOSTER. Leonoora, nyt mun nuhdella sua täytyy: Kopea vaimo, paha Leonoora! Olethan valtakunnan toinen rouva Ja protektorin oma rakas vaimo; Iloa maallist' enemmän on sulla, Kuin mitä ajatukses aavistaa. Yhäkö noita juoniasi haudot, Syöstäkses miehesi ja itsesi Häpeän lokaan arvon kukkuloilta? Pois, pois! En sua enää tahdo kuulla.

HERTTUATAR. Mitä, puolisoni! Noinko Leonooraan Sa kiivastut, kun uniaan hän kertoo? Vast'edes pidän salass' uneni, Niin vältän nuhteet.

GLOSTER. Oi, älä suutu, leppynyt jo olen.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Lord protektori, kuninkaan on tahto, Ett' oiti Sanct Albansiin hankkiutte Kuninkaallisten kanssa haukanjahtiin.

GLOSTER. Kyll', oiti. — Noora, haluatko mukaan?

HERTTUATAR. Kyll', armas. — Kohta tulen jälestä.

(Gloster ja sanansaattaja menevät.)

Jälessä kuljen; eellä en voi käydä, Kun Gloster on noin alhainen ja nöyrä. Jos minä oisin mies ja herttua Ja lähin kuninkaasta, niin nuo häijyt Kompastuskivet raivaisin, ja tieni Se päättömien niskain yli kulkis. Mut vaimonakin tahdon näytellä Osaani onnettaren näytelmässä. — Sir John, miss' olet? Älä pelkää, mies: Ei muita täällä, sinä vain ja minä.

(Hume tulee.)

HUME. Kies'auksi teidän majesteetillenne!

HERTTUATAR. Majesteetillenne? Olen armo vain.

HUME. Mut taivaan armosta ja Humen neuvost' On armon arvonimi suureneva.

HERTTUATAR. Mitä sanot, mies? Oletko neuvotellut Ovelan noidan, Kreeta Jourdanin, Ja velhon, Roger Bolingbroken, kanssa? He suostuvatko mua auttamaan?

HUME. Luvanneet ovat — näyttää teille hengen, Manalan mailta esiin loihditun Jok' antaa vastuun kaikkiin kysymyksiin, Joit' armon rouva tehdä suvaitsee.

HERTTUATAR. Hyv' on. Ma mietin valmiiks kysymykset; Ja kun Sanct Albansista palaamme, Niin toivon ett' on kaikki toimitettu. Tuoss', ota palkkas; pidä lystiä, Hume, noiden toimikumppanies kanssa.

(Menee.)

HUME. Siis Humen tulee pitää lystiä Tuon armon kullalla; no, se on varma! Mut kuules, sir John Hume, sa luki suusi, Siit' älä muuta päästä kuin vain — hm! Tää toimi vaatii suurta salaisuutta. Leonoora rouva antaa mulle kultaa, Ett' toimittaisin hänen luokseen noidan; No, kulta kelpaa, vaikka antais piru. Kyll' uhraa mulle kultaa monet muutkin: En väittää tohdi, että kardinaali Ja suur' mies tuo, tuo uusi herttua Suffolk; Mut siltä näyttää; ovat, totta puhein, Kun armon suuret tuumat tietävät, Palkanneet minut kukistamaan hänet Ja taioill' aivot hältä hurmaamaan. Sanotaan: kelpo konna itsens' auttaa; Mut minun täytyy auttaa kumpaakin, Niin kardinaalia kuin Suffolkia. Hume, pidä varas, muuten heitä loukkaat, Kun sanot heitä kelpo konniksi. Niin on nyt laita: konnan Humen kautta Lopulta, varon, herttuatar kaatuu; Ja jos hän kaatuu, Humphreyn perii pahat; Mut sama se, kun minä vain saan rahat.

(Menee.)

Kolmas kohtaus.

Huone kuninkaanlinnassa.

(Pietari ynnä muita armon-anojia tulee, anomuskirjat kädessä.)

1 ARMON-ANOJA. Hyvät herrat, pysykää esillä; lord protektori kulkee heti kohta tästä ohi, ja silloin me voimme antaa supliikkimme kirjallisesti.

2 ARMON-ANOJA. Niin, Herra häntä varjelkoon, hän on hyvä mies! Jessus häntä siunatkoon!

(Suffolk ja kuningatar Margareeta tulevat.)

1 ARMON-ANOJA. Tuossa hän tulee, luulemma, ja kuningatar hänen kanssaan. Minä olen ensimmäinen, se on varma.

2 ARMON-ANOJA. Takaisin, narri! Sehän on herttua Suffolk, eikä protektori.

SUFFOLK. Mitä, mies? Tahdotko mitä minusta?

1 ARMON-ANOJA. Suokaa anteeksi, mylord, luulin teitä protektoriksi.

KUNINGATAR MARGAREETA (lukee otsakirjoituksen). "Mylord protektorille!" Ovatko anomuksenne hänen ylhäisyydelleen? Näyttäkää minulle: mitä sinun koskee?

1 ARMON-ANOJA. Minun on, teidän armonne luvalla, John Goodmania vastaan, lord kardinaalin palvelijaa, joka pidättää minulta taloni, maani, vaimoni ja kaikki.

SUFFOLK. Vaimosikin? Sepä jotenkin likentelevää, totta tosiaankin. — Entä teidän? — Mitä on tämä? (Lukee.) Herttua Suffolkia vastaan, joka on aidalla sulkenut Melfordin yhteismaan. — Mitä tämä tietää, herra konna?

2 ARMON-ANOJA. Voi, herra hyvä, minä olen vain köyhä anoja koko meidän porvariston puolesta.

PIETARI (tarjoten anomuskirjaansa). Mestariani Thomas Horneria vastaan, joka sanoi, että Yorkin herttua on kruunun oikea perillinen.

KUNINGATAR MARGAREETA. Mitä sanot? Onko herttua York sanonut, että hän on kruunun oikea perillinen?

PIETARI. Ettäkö mestarini on? Ei, totta totisesti; mutta mestarini se sanoi, että hän on, ja että kuningas on vallan-anastaja.

SUFFOLK. Onko siellä ketään?

(Palvelijoita tulee.)

Ottakaa talteen tämä mies, ja pankaa heti oikeudenpalvelija noutamaan hänen isäntäänsä. — Kuulustelemme teitä lähemmin tässä asiassa, kuninkaan läsnäollessa.

(Palvelijat vievät pois Pietarin.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Ja te, jotk' armon turvaa etsitte Lord protektorin armon siipein alta, Uus tehkää anomus ja hälle viekää.

(Repii palasiksi anomuskirjan.)

Pois, roistot! — Suffolk, antaa heidän mennä.

KAIKKI. No, mennään; tulkaa pois!

(Anojat menevät.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Sanokaa, Suffolk, tämäkö on tapa, Tämäkö meno hoviss' Englannin? Tää Britteinkö on saaren hallitus, Tää Albionin kuninkaanko valta? Mitä? Henrikinkö täytyy ijät kaiket Tuon jörön Humphreyn holholainen olla? Mull' onko arvo kuningattaren Vain ollakseni herttuan alamainen? Oi, tiedäs, Poole, kun sinä Toursiss' olit Mun rakkauteni tähden keihäisillä Ja Ranskan naisten voitit sydämmet, Niin luulin, ett' on Henrikillä myös Sun kaltaisesi miehuus, muoto, käytös. Mut hurskaus vain mielessä on hällä Ja isämeidät, helmirukoukset; Uroinaan profeetat ja apostolit, Aseinaan pyhät lauseet raamatusta, Lukuhuone hällä turnauskenttänä Ja pyhäin vaskikuvat lemmittyinä. Vois kardinaalikokous hyvin tehdä Hänestä paavin, viedä hänet Roomaan, Ja panna päähän kolminaisen kruunun: Se hänen pyhyydelleen sopisi.

SUFFOLK. Huoletta, armo; niinkuin minä teidät Toin tänne Englantiin, niin minä laitan Myös niin, ett' Englannissa viihdytte.

KUNINGATAR MARGAREETA. Pait ylvää Glosteria meill' on Beaufort, Tuo pöyhkä pappa, Somerset, Buckingham Ja juro York; ja noista halvin mahtaa Englanniss' enemmän kuin kuningas.

SUFFOLK. Ja se, ken näistä kaikkein enin mahtaa, Ei mahda enempää kuin Nevilit: Ei pelkkiä ne ole päärejä Nuo Salisbury ja Warwick.

KUNINGATAR MARGAREETA. Kaikki loordit Ei puoleksikaan niin mua suututa Kuin protektorin suurellinen vaimo. Hän hoviss' ylvästelee yhtenään, Naisliuta hännässä, kuin keisarinna Hän oisi eikä herttua Humphreyn vaimo; Hänt' outo luulee kuningattareksi; Hameissaan herttuan tuloja hän kantaa Ja sydämmessään meidän köyhyytt' ilkkuu. Hänt' eikö eläissäni kosto tapaa? Tuo alhaissyntyinen ja halpa ruosa Kehaisi taannoin mielitietyilleen, Ett' arkeisimman leninkinsä laahus Isompi oli arvoinen kuin kaikki Isäni maat, siks kunnes Suffolk antoi Kaks herttuakuntaa hänen tyttärestään.

SUFFOLK. Min' olen itse hälle ansan pannut Ja asettanut vietelintusia; Kun näiden ääntä kuulemaan hän laskee, Niin siit' ei enää nouse teille kiusaks. Hänt' älkää aatelko. Mua kuulkaa, armo, Ja sallikaa mun antaa tässä neuvo: Vaikk' emme kärsi kardinaalia, Tok' yhtykäämme loordeihin ja häneen, Siks ett' on Humphreyn päähän vihat saatu. Mitä Yorkiin tulee, niin tuo viime kanne Ei ole hälle varsin eduksi. Näin vähittäin ne kaikki juuritamme, Ja onnell' itse vallan johtoon käytte.

(Kuningas Henrik, York, Somerset, Glosterin herttua ja herttuatar, kardinaali Beaufort, Buckingham, Salisbury ja Warwick tulevat.)

KUNINGAS HENRIK. En, loordit, välitä, ken siihen tulee, Somerset taikka York, se mulle yhtä.

YORK. York Ranskassa jos käyttäynyt on väärin, Niin hänet hallituksest' evätkää.

SOMERSET. Jos Somerset ei siihen arvokas, York tulkoon hallitsijaks; minä väistyn.

WARWICK. Te arvokasko olette vai ette, Ei siitä riitaa; York on arvokkain.

KARDINAALI. Vait, pöyhkä Warwick, paremmat kun haastaa!

WARWICK. Sodass' ei Beaufort mua parempi.

BUCKINGHAM. Sua paremmat on täällä kaikki, Warwick.

WARWICK. Voi Warwick tulla parhaaks kaikista.

SALISBURY. Vait, poika! — Sano mulle, Buckingham, Miks Somerset ois siihen parempi.

KUNINGATAR MARGAREETA. Siks, tieten, että kuningas niin tahtoo.

GLOSTER. Kuningas kyllin vanha on, ett' itse Voi äänestää; tää ei lie naisten tointa.

KUNINGATAR MARGAREETA. Jos kyllin vanha on hän, miksi, herttua, Olette hänen protektorinsa?

GLOSTER. Min' olen valtakunnan protektori; Ja paikastani luovun, kun hän tahtoo.

SUFFOLK. No, luovu siis, ja röyhkeytesi heitä. Siit' asti kun sa tulit kuninkaaksi — Ja kuka muu on kuningas kuin sinä? — On yhteiskunta yhä hävinnyt. Dauphin sai voiton tuolla puolen merta, Ja maamme päärit on ja ylimykset Sun valtiutes alla orjina.

KARDINAALI. Kidutit kansaa; kiskomisillasi Papiston kukkarotkin tyhjensit.

SOMERSET. Rakennuskiihkosi ja vaimos korut On valtiolta vienyt suuret summat.

BUCKINGHAM. Julmuutes, rikoksia rangaistessas, On sivuuttanut lain ja sinut itses Lain valtaan jättänyt.

KUNINGATAR MARGAREETA. Jos tiedettäisiin, Niinkuin sit' epäillään, kuink' olet myynyt Maan virkoja ja Ranskan kaupungeita, Niin pian päättömänä saisit juosta.

(Gloster menee. Kuningatar pudottaa viuhkansa.)

Viuhkani tänne! Etkö kuule, nukke?

(Antaa herttuattarelle korvapuustin.)

Ah! Tekö, rouva? Suokaa anteeksi!

HERTTUATAR. Niin, minä, niin, sa pöyhkä ranskatar! Jos kauniit kasvos saisin kynsiini, Niin kymmenet mun käskyni ne tietäis.

KUNINGAS HENRIK. Oi, täti, tyyntykää; se oli erhe.

HERTTUATAR. Vai erhe! Katso etees, kuningas; Hän viettelee sua, hypittää kuin lasta. Vaikk' onkin miehet täällä housuttomat, Niin ei Leonooraa kostamatta lyödä.

(Menee.)

BUCKINGHAM. Lord kardinaali, Leonooraa seuraan, Ja tarkkaan, miten Humphrey käyttäytyy. Nyt eukko äksy on; ei piiskaa tarvis. Hän ilmankin jo perikatoon laukkaa.

(Menee.)

(Gloster palaa.)

GLOSTER. Nyt, loordit, vihaani kun lauhdutin Kävelemällä linnan pihamaalla, Puhumaan tulen valta-asioista. Mitä tulee vääriin ilkisyytöksiinne, Ne todistakaa, laki tuomitkoon. Niin Jumal' olkoon mulle armias, Kuin kuningas ja maa on mulle rakas! Mut asiaan nyt käsill' olevaan, — Ma sanoin, majesteetti, että York on Sopivin Ranskan hallitsijaksi.

SUFFOLK. Mut ennen vaalia mun suokaa näyttää Kylliksi pätevillä todisteilla, Miks York on kaikkein sopimattomin.

YORK. Miks olen sopimaton, sanon sen: Siks ensinkin, ett'en sua imartele; Ja sitten, että, jos saan paikan minä, Niin Somerset mua täällä viivyttää, Pidättäin ohjeet, rahat, sotatarpeet, Siks ett' on Dauphin jälleen saanut Ranskan. Niin viimeinkin sain odottaa, siks kunnes Pariisi saarrettiin ja nälkäytettiin.

WARWICK. Sen minä todistan; niin rumaa työtä Ei ole petturikaan maassa tehnyt.

SUFFOLK. Vait, visapää!

WARWICK. Sä, ylpeyden kuva, Miks oisin vait?

(Suffolkin palvelijat tuovat Hornerin ja Pietarin.)

SUFFOLK. Siks että tuoss' on mies, Jok' on maanpetoksesta syytettynä. Jumala suokoon, että York ois syytön!

YORK. Ken sanoo petturiksi Yorkia?

KUNINGAS HENRIK. Mit' aiot, Suffolk? Sano, keitä nuo?

SUFFOLK. Kuningas armollinen, tämä mies Maanpetoksesta mestariaan syyttää. Näin kuului sanat: Richard, Yorkin herttua, Englannin laillinen on kruunupää, Ja teidän armonne vain anastaja.

KUNINGAS HENRIK. Mies, sano, nuoko oli sanasi?

HORNER. Teidän majesteettinne luvalla en ole koskaan sellaista sanonut enkä ajatellut; Jumala on todistajani, että tuo konna on tehnyt väärän kanteen minua vastaan.

PIETARI. Näiden kymmenen luuntynkän nimessä, hyvät loordit, vannon että hän niin sanoi minulle ullakkokamarissa eräänä iltana, kun paraikaa kirkastimme Yorkin herttuan asevaruksia.

YORK. Katala, kurja ryötys, palkkaorja, Ma petospuheistasi pääsi vaadin. — Rukoilen, armollinen majesteetti: Lain ankaruuden tuntea hän saakoon.

HORNER. Ah, mylord, hirttäkää vaikka minut, jos semmoista olen sanonut. Syyttäjäni on oppipoikani; ja kun häntä tässä taannoin rankaisin rikoksesta, vannoi hän polvillaan, että hän sen minulle kostaisi; siihen minulla on hyvät vieraat miehet. Armollinen majesteetti, älkää rehellistä miestä syöskö perikatoon konnan syytöksestä.

KUNINGAS HENRIK. Kuink' oikein tässä tuomittaisi, setä?

GLOSTER. Näin tuomitaan, jos tuomita saan minä: Somerset tulkoon hallitsijaks Ranskaan, Kosk' epäluuloon joutunut on York; Ja noille aika määrätkää ja paikka, Miss' aseill' asiansa ratkaiskoot, Sill' ilmeinen on oppipojan häijyys. Näin Humphrey tuomitsee ja se on oikein.

SOMERSET. Ma nöyrimmästi kiitän, majesteetti.

HORNER. Ja minä suostun kaksintaisteluun.

PIETARI. Voi, armollinen herra, minä en osaa taistella; Herran tähden, armahtakaa minua! Ihmisten pahuus nousee voimallisena minua vastaan. Jumala, ole minulle armollinen! En osaa pistoakaan pistää. Jesta varjele sentään!

GLOSTER. Sun täytyy taistella, tai joudut hirteen.

KUNINGAS HENRIK. Pois, tyrmään nuo! Ja kaksintaistelu On ens kuun viimeisenä tapahtuva. — Somerset, tule valmistaumaan matkaan.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Glosterin herttuan puutarha.

(Kreeta Jourdain, Hume, Southwell ja Bolingbroke tulevat.)

HUME. Tulkaa, hyvät ihmiset! tietäkää, että herttuatar odottaa lupauksienne täyttämistä.

BOLINGBROKE. Olemme siihen valmiit, herra Hume. Tahtooko hänen ylhäisyytensä nähdä ja kuulla loihtujamme?

HUME. Tietysti; kuinkas muuten? Hän ei ole arkalasta kotoisin, hän.

BOLINGBROKE. Olen kuullut sanottavan, että siinä naisessa on voittamaton henki; mutta paras olisi, herra Hume, jos pitäisitte seuraa hänelle tuolla ylhäällä, sill'aikaa kuin me puuhaamme täällä alhaalla; siis pyydän, että nyt menette Herran nimeen ja jätätte meidät. (Hume menee) Muori Jourdain, kyyristykää maahan ryömillenne. — John Southwell, lue sinä; ja niin ryhtykäämme työhömme.

(Herttuatar ilmestyy ulkoparvelle.)

HERTTUATAR. Hyvin tehty, ystävät; tervetulleet, kaikki. Toimeenne vain! Mitä pikemmin, sen parempi.

BOLINGBROKE. Huoletta, rouva! Noita aikans' arvaa. Yö synkkä, musta, kammottava yö, Yö, jolloin tuleen sytytettiin Troja, Yö, jolloin huuhka huutaa, halli haukkuu Ja aaveet liikkuu, haamut hautans' avaa, Se aika paras meidän askareille. Ei, istukaa! Pois pelko! Pyhään piiriin Me loihtimamme aaveet kiinnitämme.

(He toimittavat noitatemppunsa ja piirustavat loitsupiirin. Bolingbroke tai Southwell lukee: conjuro te etc. Hirvittävää ukkosenjylinää ja salamoimista; sitten nousee henki maasta.)

HENKI. Adsum.

KREETA JOURDAIN. Asmath! Jumalan kautta ijankaikkisen, Min nimeä ja voimaa vapiset, Nyt vastaa kyselmiini; täält' et pääse, Ennenkuin puhut.

HENKI. Kysy mitä tahdot. — Oi, että kaikki tää jo lopuss' oisi!

BOLINGBROKE (lukee paperista). Kuninkaast' ensin. Miten hänen käy?

HENKI. Viel' elää herttua, Henrik, kukistajas[2] Ja jälkees eloon jää ja miekkaan kaatuu.

(Sitä myöten kuin henki puhuu, kirjoittaa Southwell vastauksen paperille.)

BOLINGBROKE. Ja mik' on Suffolk-herttuan kohtalo?

HENKI. Hän kuolee vesillä ja veteen hukkuu.

BOLINGBROKE. No, entä herttua Somersetin vaiheet?

HENKI. Varokoon linnoja; Hän hiekkakedolla on turvatumpi, Kuin missä linnat pilviin nousee. Heretkää! Min' en kestä kauempaa.

BOLINGBROKE. Pimeyteen vaivu, järveen palavaan! Pois täältä, inha henki!

(Ukkosenjylinää ja leimauksia. Henki vaipuu maahan.)

(York ja Buckingham tulevat kiireellä, mukana vartijoita.)

YORK. Kiinni nuo petturit ja niiden roskat! Haa! noita-muori, sainko sinut kiikkiin? — Te täällä, rouva? Kuningas ja maa Täst' ovat puuhast' ylen kiitolliset. Lord protektori hyvin varmaan korvaa Näin kauniin työn.

HERTTUATAR. Ei puolinkaan niin ruma, Kuin sinun työsi kuningasta kohtaan; Kopea herttua, sa syyttä uhkaat.

BUCKINGHAM. Vai syyttä, rouva? Tunnetteko tätä?

(Näyttää hänelle paperin.)

Pois tyrmään nuo ja kukin erikseen! — Te, rouva, tulette nyt meidän kanssa. Sa, Stafford, ota hänet huostaasi. —

(Herttuatar astuu alas parvekkeelta.)

Nyt tulee armon pikkuvehkeet ilmi. — Pois kaikki viekää!

(Vartijat vievät pois Bolingbroken, Southwellin y.m.)

YORK. Buckingham, hyvin häntä peijasitte. Soma juoni! Sille kelpaa rakentaa. Mut katsokaamme pirun käsialaa. Mitä hän kirjoittaa?

(Lukee.)

"Viel' elää herttua, Henrik, kukistajas, Ja jälkees eloon jää ja miekkaan kaatuu." Niin, ihan oikein: Aio te, Aeacida, Romanos vincere posse. No niin, ja sitte: "Ja mik' on Suffolk herttuan kohtalo?" — "Hän kuolee vesillä ja veteen hukkuu." — "No, entä herttua Somersetin vaiheet?" — "Varokoon linnoja: Hän hiekkakedolla on turvatumpi, Kuin missä linnat pilviin nousee." Pois tulkaa, hyvät herrat! On ennuksia työläs saada irti, Ja työläs niit' on käsittää. Nyt Henrik matkall' on Sanct Albansiin, Ja tämän arvon-rouvan mies on myötä. Nää sanomat on sinne saatava Niin nopeaan kuin ratsu voi ne viedä: Protektorille harmittava suurus.

BUCKINGHAM. Mun suokaa, armollinen herttua. Se viesti viedä, palkan toiveessa.

YORK. Mieltänne myöten, loordi. — Tänne, hoi!

(Palvelija tulee.)

Mies, kutsu loordit Salisbury ja Warwick Huomenna illanviettoon luokseni.

(Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sanct Albans.

(Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta, Gloster, kardinaali ja Suffolk tulevat, haukkamiesten seuraamina, jotka kajahuttavat ajohuudon.)

KUNINGATAR MARGAREETA. En ole, loordit, moneen vuoteen nähnyt Parempaa vesilinnun ajoa. Mut, anteeks, myrskyn tähden vanha Hannu, Lyön vetoa, ei olis lentoon noussut.

KUNINGAS HENRIK. Mut, mylord, teidän haukall' oli vauhti, Se kiiti korkealle yli muiden. — Oi, suur' on Luoja luoduissaan! Niin lintu Kuin ihminenkin pyrkii pilvihin.

SUFFOLK. Ei ihme ole, majesteetti, että Noin hyvin nousee protektorin haukat: Ne tietää isäntänsä lentomielen, Jonk' aatos kiitää haukkaa ylemmä.

GLOSTER. Mylord, vain alhainen ja halpa mieli Se ylemmä ei lentää voi kuin lintu.

KARDINAALI. Sen kyllä näen: hän tahtoo pilviin nousta.

GLOSTER. Niin kardinaali; eikö oisi hyvä, Jos taivaaseen te lentää voisitte?

KUNINGAS HENRIK. Ikuisen ilon aarrekammioon!

KARDINAALI. Sun taivaasi on maassa; sydän, silmä, Vain kruunuun palaa, se on sielus aarre. Tuhoinen protektori, viekas pääri, Sa, kavaltaja kuninkaan ja maan!

GLOSTER. Ai, kardinaali, miss' on pappeutesi? Tantaene animis coelestibus irae? Noin pappi kiivas? Peitä vihas, setä! Vai voiko sen noin hurskas mies?

SUFFOLK. Ei vihaa täss', ei enempää kuin vaatii Niin hyvä riita ja niin huono pääri.

GLOSTER. Kuin ken, mylord?

SUFFOLK. Kuin te, lord protektori, Jos ei lord protektori pahastu.

GLOSTER. Julkeutes, Suffolk, Englanniss' on tuttu.

KUNINGATAR MARGAREETA. Sun vallanhimos, Gloster, myös.

KUNINGAS HENRIK. Vait, vaiti! Kiihkeitä päärejä äl' ärryttele; Siunattu maassa rauhantekijä!

KARDINAALI. Siis minä siunattu, kun miekallani Lord protektorin rauhaan taivutan.

GLOSTER (syrjään kardinaalille). Oi, hurskas setä, jospa niiksi tulis!

KARDINAALI (syrjään). No, niin, jos sinä tohdit.

GLOSTER (syrjään). Tätä varten Ei laumaas tarvis koota; oma ruumis Sanoistas vastatkoon.

KARDINAALI (syrjään). Kyll', missä sinä Et tohdi hiiskahtaakaan; vaan jos tohdit. Niin illaks saavu puiston itäkulmaan.

KUNINGAS HENRIK. Mitä nyt, loordit?

KARDINAALI. Usko mua, Gloster, Sun miehes liian joutuin haukan kätki, Ois muuten ajo käynyt paremmin.

(Syrjään.)

Mukaasi ota miekkas.

GLOSTER. Kyllä, setä.

KARDINAALI (syrjään). Tiedäthän paikan? Puiston itäkulma.

GLOSTER (syrjään). Tulen, kardinaali.

KUNINGAS HENRIK. Mistä puhe, Gloster?

GLOSTER. Vain haukan ajosta; ei muusta mistään. —

(Syrjään.)

Pyhän äidin kautta, pappi, pääsi kalin, Jos mitään maksaa taistotaitoni!

KARDINAALI (syrjään). Medice, te ipsum. — Niin, protektori, suojaa itseäsi!

KUNINGAS HENRIK. Sää julmaks yltyy, niinkuin vihannekin. Tuo soitto kuinka sydäntäni vihloo! Kun moiset kielet sorahtaa, niin missä On enää sopusointaa? Suokaa, loordit, Mun sovittaa tää riita.

(Muuan Sanct Albansin porvari tulee huutaen: "ihme!")

GLOSTER. Mikä melu? Mies, mitä ihmettä sa julki huudat?

PORVARI. Ihme, ihme!

SUFFOLK. Käy esiin, ihme kerro kuninkaalle.

PORVARI. Aatelkaas, sokea kun näköns äsken Sanct Albansin sai pyhänarkun luona, Mies, jok' on ennen ollut umpisokko.

KUNINGAS HENRIK. Kiitetty Herra, joka uskovilleen Pimeyteen valon tuo ja hätään lohdun!

(Sanct Albansin majori virkaveljineen, Simpcox, jota kaksi miestä kantaa tuolissa, hänen vaimonsa ja suuri kansanjoukko tulee.)

KARDINAALI. Täss' astuu kulkueessa porvaristo; He tuovat miehen teille nähtäväksi.

KUNINGAS HENRIK. Suur' häll' on tässä surun laaksoss' ilo, Vaikk' enentääkin näkö kiusausta.

GLOSTER. Pois, syrjään! Majesteetin eteen viekää; Kuningas tahtoo häntä puhutella.

KUNINGAS HENRIK. Mies hyvä, kerro meille tapaus, Ett' edestäsi Herraa kiittäisimme. Kauanko sokea? Ja nytkö näet?

SIMPCOX. Sokea syntymästä, majesteetti.

VAIMO. Niin, se on toden totta.

SUFFOLK. Ken nainen tuo?

VAIMO. Tään miehen vaimo, teidän luvallanne.

GLOSTER. Parempi todistajaks olis äiti.

KUNINGAS HENRIK. Miss' olet syntynyt sä?

SIMPCOX. Berwickissä, Pohjoiseen täältä, teidän luvallanne.

KUNINGAS HENRIK. Sait, sielu parka, Herralt' armon suuren. Nyt yöt ja päivät hälle pyhitä Ja muista, mit' on Herra sulle tehnyt.

KUNINGATAR MARGAREETA. Mies, sano, sattumaltako sa jouduit Tuon pyhän arkun luo, vai hurskaudesta?

SIMPCOX. Sulasta hurskaudesta, tietköön Herra! Sadasti ainakin Sanct Albans hyvä Unessa mulle huusi: "Tule, Simpcox, Rukoile arkullani, niin sua autan."

VAIMO. Niin, toden totta, monta, monta kertaa Ma kuulin äänen häntä kutsuvan.

KARDINAALI. Mut oletko sa rampa?

SIMPCOX. Olen niin, Mua Jumal' auttakoon!

SUFFOLK. Kuin siksi tulit?

SIMPCOX. Putosin puusta.

VAIMO. Luumupuusta, herra.

GLOSTER. Oletko kauan ollut sokea?

SIMPCOX. Oi, syntymästäni.

GLOSTER. Ja kiivit puuhun?

SIMPCOX. Sen yhden kerran; olin silloin nuori.

VAIMO. Niin totta, ja sai siitä kalliin maksaa.

GLOSTER. Siis sinä pidät paljon luumuista?

SIMPCOX. Ei, eukko tahtoi pari väskynää Ja hengen uhalla mun ajoi puuhun.

GLOSTER. Kavala kettu! Vaan se ei sua auta. — Näytäppä silmäs: — ummista ne, — avaa, — Minusta, näkösi ei ole hyvä.

SIMPCOX. On, herra hyvä, kirkas niinkuin päivä, Jumalan kiitos ja Sanct Albansin!

GLOSTER. Vai niin! No mitä karvaa on tää viitta?

SIMPCOX. Punainen, herra, punainen kuin veri.

GLOSTER. Niin oikein. Entä tämä takki?

SIMPCOX. Musta, Niin, musta niinkuin korppi.

KUNINGAS HENRIK. Siis tiedät, minkä värinen on korppi.

SUFFOLK. Ja korppia ei koskaan ole nähnyt.

GLOSTER. Mut monta kurttaa, vaippaa tätä ennen.

VAIMO. Ei tätä ennen koskaan eläissään.

GLOSTER. Sanohan, mies, mik' on mun nimeni?

SIMPCOX. Ah, herra, sit' en tiedä.

GLOSTER. Entä tämän?

SIMPCOX. En tiedä.

GLOSTER. Etkö tämänkään?

SIMPCOX. En, totta.

GLOSTER. No, mikä sitte oma nimesi?

SIMPCOX. Santeri Simpcox, teidän luvallanne.

GLOSTER. No, istu sitten siinä, Santeri, Sa kristikunnan valheellisin konna. Jos oisit sokeana syntynyt, Niin yhtä hyvin kaikkein meidän nimet, Kuin vaatteittemme värit, oisit tiennyt. Näkevä värit erottaa, mut äkin Noin kaikki nimittää on mahdotonta. — Sanct Albans, herrat, täss' on ihmeen tehnyt; Ja eikö suuri oisi taito sillä, Ken vois tuon ramman saada jaloille?

SIMPCOX. Oi, herra, jospa sen te voisitte!

GLOSTER. Hyvät Sanct Albansin miehet, eikö teidän kaupungissanne ole piiskuria ja semmoista asetta, jota sanotaan ruoskaksi?

Maj. On, teidän armonne, jos suvaitsette.

GLOSTER. No, haettakaa yksi tänne heti.

MAJORI. Mies, hae tänne heti piiskuri.

(Yksi seurueesta menee.)

GLOSTER. Nyt tuokaa mulle heti tuoli tänne.

(Tuoli tuodaan.)

No, lurjus, jos tahdot päästä selkäsaunasta, niin hyppää tuon tuolin yli ja juokse tiehesi.

SIMPCOX. Ah, herra, en voi omin voimin seistä; Näin minua vain turhaan kidutatte.

(Sananviejä palaa tuoden mukanaan piiskurin.)

GLOSTER. No, meidän täytyy sitten auttaa sinua jaloille. Kas niin, piiskuri, piekse häntä, kunnes hän hyppää tuon tuolin yli.

PIISKURI. Kyllä, herra. — Kas niin, lurjus; takki yltäsi joutuin!

SIMPCOX. Ah, herra, mitä tehdä? Minähän en pysy seisomassa.

(Kun piiskuri on häntä kerran lyödä sivahuttanut, niin hän hyppää tuolin yli ja juoksee tiehensä; kansa seuraa huutaen: "ihme!")

KUNINGAS HENRIK. Ah, herra, kuinka kauan tätä kärsit?

KUNINGATAR MARGAREETA. Hupaista nähdä, kuin se lurjus juoksi.

GLOSTER. Ajakaa konnaa takaa; pois tuo luuska!

VAIMO. Sulasta tarpeesta sen teimme, herra.

GLOSTER. Ajakaa piesten heitä markkinapaikasta toiseen, kunnes tulevat Berwickiin, mistä lähtivätkin.

(Majori, piiskuri, vaimo y.m. menevät.)

KARDINAALI. Lord Humphrey tänään teki ihmeen kai.

SUFFOLK. Niin kyllä: juoksemaan kun ramman sai.

GLOSTER. Viel' ihmeempää te teitte: saitte vaan Häthätää kaupungitkin juoksemaan.

(Buckingham tulee.)

KUNINGAS HENRIK. Mit uutisia, lanko Buckingham?

BUCKINGHAM. Vapisee sydän sitä ilmi tuoda. Katala, renttuileva roistojoukko On Leonooran, protektorin vaimon, — Tään koko liittokunnan pään ja johdon — Avustamana sekä suojaamana, Vehkeillyt salaa kruunuanne vastaan Yhdessä loitsijain ja noitain kanssa. Olemme teossa ne tavanneet, Maan alta pahoja kun henkiä He nostivat ja näiltä tiedustivat Kuninkaan elämää ja kuolemaa Ja samoin muiden neuvoskunnan herrain, Jost' oiti saatte laajemmalta tietää.

KARDINAALI. Protektori, näin ollen vaimollanne Lie pian matka Lontooseen. Tuo tieto Aseenne kärjen kääntää, luulemma; Nyt varmaan ette saavu määrä-aikaan.

GLOSTER. Kopea pappi, mieltän' älä riko! Suru ja murhe multa voiman murtaa, Ja, murrettuna näin, ma tieltäs väistyn Ja halvimmankin palkkalaisen tieltä.

KUNINGAS HENRIK. Oi, Herra, min saa turman häijyt aikaan, Näin kooten koston omaan päähänsä!

KUNINGATAR MARGAREETA. Nyt, Gloster, tahran omaan pesääs sait; Jos syytön liet, niin turvass' olet kait.

GLOSTER. Rakastin maatani ja kuningasta, Siit' otan taivaan todistajakseni. Kuin vaimoni on laita, sit' en tiedä; Surettaa kuulla mitä olen kuullut. Hän jalo on, mut kunnian ja kunnon Hän unhotti, kun moista piti seuraa, Jok' aatelisen tahraa niinkuin piki; Hän älköön enää tulko mua liki. Lain kouriin hänet annan ankariin, Kun Humphreyn puhtaan nimen raiskas niin.

KUNINGAS HENRIK. No, hyvä; täksi yöksi jäämme tänne; Huomenna palaamme taas Lontooseen; Ja siellä tätä seikkaa tutkitaan Ja tilille nuo ilkimykset viedään; Oikeuden vaakaa tulee tässä käyttää, Se toden osoittaa ja tarkan näyttää.

(Torventoitaus. Menevät.)

Toinen kohtaus.

Lontoo. Yorkin herttuan puutarha.

(York, Salisbury ja Warwick tulevat.)

YORK. Nyt kun on halpa illallinen syöty, Niin suokaa, loordit Salisbury ja Warwick, Mun täällä puistoss' omaks varmuudeksi Vakaata tiedustella mieltänne, Mik' oikeus mulla Englannin on kruunuun.

SALISBURY. Haluan saada tarkalleen sen kuulla.

WARWICK. No, ala, York; jos oikeus on sulla, Niin Nevilit on käskettävissäsi.

YORK. Siis, kuulkaa, hyvät herrat: — poikia Ol' Edward kolmannella seitsemän: Ensiksi Edward, Walesin musta prinssi; Ja toinen William Hatfield; kolmas oli Clarencen herttua Lionel; ja neljäs Juhana Gaunt, Lancasterin herttua; Sen jälkeen Edmund Langley, Yorkin herttua; Glosterin herttua, Thomas Woodstock, kuudes; Ja William Windsor vihdoin seitsemäs. Isäänsä ennen kuoli musta prinssi, Ja häneltä jäi yksi poika, Richard, Jok' Edward kolmannelta peri kruunun, Siks kunnes Bolingbroke, Lancasterin herttua, Juhana Gauntin poika, kuninkaana Nimeltä Henrik neljäs, otti vallan, Vei viran lailliselta kuninkaalta, Ja kuningatar-raukan Ranskaan laittoi, Jost' oli tullutkin, ja Pomfretiin Kuninkaan salpas, missä, kuten tietty, Tuo hyvä Richard salaa murhattiin.

WARWICK. Niin, totta puhuu herttua: näin kruunun Sai Lancasterin suku.

YORK. Ja sen pitää Nyt väkivallall' eikä oikeudella: Näet, vanhimman kun pojan poika kuoli, Ois toisen pojan suku vuoross' ollut.

SALISBURY. Mut William Hatfield kuoli lapsetonna.

YORK. Mut kolmannella, Clarencella, — josta Ma polveudun — Philippa oli tytär, Jonk' Edmund Mortimer, Marchin kreivi, nai; Hänestä lähti Roger, Marchin kreivi, Ja tästä Edmund, Anna ja Leonoora.

SALISBURY. Tuo Edmund, Bolingbroken hallitessa, Niin olen kuullut, pyrki kuninkaaksi, Ja oisi päässytkin, mut Flandower Piti häntä vankeudessa kuolinpäivään. Vaan jatkakaa.

YORK. Tään vanhin sisar Anna, Mun äitini ja kruunun perillinen, Cambridgen Richardille meni vaimoks, Joka Richard oli Edward kolmannen Viidennen pojan, Edmund Langleyn, poika. Tuost' oikeuteni johdan; Marchin kreivin Hän tytär oli, Rogerin, jonk' isä Ol' Edmund Mortimer, mi nai Philippan, Clarencen herttuan ainon tyttären. Siis, vanhemman jos pojan oikeus eellä On nuoremman, niin kuninkuus on minun.

WARWICK. Ei selvinkään voi tätä selvemp' olla. Juhana Gauntin jälkeinen on Henrik, Neljännen pojan; York taas kolmannen. Siks kunnes Lionelin suku sammuu, Hält' oikeus puuttuu; mut se vielä elää, Sinussa kukkii se ja pojissasi, Tuon rungon ihanissa aaluvissa. Siis, isä Salisbury, nyt polvistumme Ja täällä syrjäss' ensimmäisinä Laillista valtiasta tervehdimme Ja kruunun perijänä kunnioimme.

MOLEMMAT. Kuningas Richard kauan eläköön!

YORK. Suur' kiitos! Kuningas vain viel' en ole: En ole kruunattu, ei tätä miekkaa Viel' Lancasterin sydänveri punaa. Mut äkisti tät' ei saa toimeen panna. Vaan hiljaa, salaa, varoen. Niin tehkää, Kuin minä, näinä vaaran aikoina: Älkäätte olko huomaavinannekaan Suffolkin uhkaa, korskaa Beaufortin Ja Somersetin vallan-ahneutta Ja Buckinghamia ja koko laumaa, Siks kunnes karjan paimenen he pauloo, Siveän prinssin tuon, tuon hyvän Humphreyn. Sit' etsivät he, ja sit' etsiessään Surmansa löytävät, jos York ei pety.

SALISBURY. Jo riittää, York; nyt meill' on täysi tieto.

WARWICK. Sydän sanoo mulle, että Warwick-kreivi York-herttuan kerran tekee kuninkaaksi.

YORK. Ja, Nevil, minä sanon itselleni: Richard se kerran tekee Warwick-kreivin Kuninkaast' ensi-mieheks Englannissa.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Lontoo. Oikeussali.

(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta, Gloster, York, Suffolk ja Salisbury tulevat; kreivinna Gloster, Kreeta Jourdain, Southwell, Hume ja Bolingbroke tuodaan vartioittuina sisään.)

KUNINGAS HENRIK. Glosterin vaimo, Leonoora Cobham, esiin! Suur' syntis Herran on ja meidän nähden; Lain tuomio siis kuule rikoksistas, Jotk' ovat, sanan jälkeen, kuolon omat. — Nuo neljä viekää tyrmään takaisin Ja sieltä mestauspaikkaan. Noita tuo Tuhaksi Smithfieldiss' on poltettava, Ja muut nuo kolme hirteen hirtettävät. — Te, rouva, aatelista verta ollen, Ikänne saatte kunniaton olla Ja kolmen päivän julkiripin jälkeen Omassa maassa maanpaossa elää, Sir Stanleyn kanssa Manin saaressa.

HERTTUATAR. Maanpako hyvä; hyvä oisi kuolo.

GLOSTER. Sun laki tuominnut on, Leonoora; Min' en voi päästää, minkä laki sitoo. —

(Herttuatar ja muut vangit poistuvat vartioittensa kanssa.)

Suru sydämmen ja itku silmän valtaa. Ah, Humphrey, tämä häpeä se hautaan Sun vanhan pääsi murehella painaa! — Ma pyydän, kuningas, mun suokaa mennä: Ikäni rauhaa kaipaa, suru hoivaa.

KUNINGAS HENRIK. Seis, Humphrey, herttua Gloster! Sauvas ensin Minulle anna; oma holhoojansa On Henrik nyt; mun väkeni on Herra, Ja tuki, sauva, jalkain kynttilä. Mene rauhaan, Humphrey, yhtä rakkaana Kuin olit kuninkaasi holhoojana.

KUNINGATAR MARGAREETA. En tiedä syytä, miksi holhotaan, Kuin lasta, vallan voipaa kuningasta. — Jumalan avulla nyt Henrik maan On yksinvaltias. — Pois sauvas vaan!

GLOSTER. Vai sauvani; — Täss' on se, jalo Henrik, Sen yhtä mielisti ma annan sulle, Kuin ennen isäsi sen antoi mulle; Ja yhtä mielist' etees lasken sen, Kuin toiset sitä halaa riidellen. Hyvästi! Mun kun peittää manan laine, Sun valtaas rauha tukekoon ja maine!

(Menee.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Kas niin, nyt kuninkaana Henrik on, Ja kuningattarena Margareeta, Ja Humphrey tuskin ennallaan; hän pahoin On silvottu; kaks iskua yht'aikaa: Maanpaossa on vaimo, jäsen poikki Ja sauva poissa: — tuo sen paikka vain. Kuninkaan käteen se on soveliain.

SUFFOLK. Maan puoleen noin tuo ylvä honka taipuu, Noin Leonooran korska tyhjään haipuu.

YORK. Hän rauhaan menköön! — Teidän armonne, Tää kaksintaistelun on määräpäivä. Ja kantaja ja vastaaja — tuo seppä Ja oppipoikansa — on valmiit taistoon. Jos majesteetilla on halu nähdä.

KUNINGATAR MARGAREETA. Tietysti, Henrik; hovista ma saavuin Vaseti tätä taistelua varten.

KUNINGAS HENRIK. No, Herran nimeen, kaikki kuntoon siis! Se tähän jääköön; Herran käteen oikeus!

YORK. En koskaan, loordit, ole nähnyt miestä Niin neuvotonta ja niin taiston-arkaa, Kuin tämän asesepän oppipoika.

(Toiselta taholta tulee Horner ja tämän naapurit, jotka juottavat häntä humalaan; hänellä on sauva, jonka päässä on hiekkapussi,[3] ja hänen edellään käy rumpali; toiselta taholta tulee Pietari, jolla on samanlainen sauva ja samoin rumpali edellä; häntä seuraa joukko oppipoikia, jotka juovat hänen maljansa.)

1 NAAPURI. Kas tässä, naapuri Horner, lasillinen sektiä, maljasi! Älä pelkää, naapuri, kyllä kaikki käy hyvin.

2 NAAPURI. Ja tässä, naapuri, lasillinen charnecoa.[4]

1 NAAPURI. Ja tässä, naapuri, sarkallinen hyvää tupultti-olutta; juo, äläkä oppipoikaasi pelkää.

HORNER. Antakaa tänne vain! Minä teidän kaikkien maljaan vastaan; ja Pietarille näytän pitkää nenää.

1 OPPIPOIKA. Saas tästä, Pietari; älä pelkää.

2 OPPIPOIKA. Ole hyvällä tuulella, Pietari, älä mestariasi pelkää: taistele oppipoikain arvon puolesta.

PIETARI. Kiitoksia vain, kiitoksia! Juokaa ja rukoilkaa minun puolestani, sillä luulenpa että nyt olen ryypännyt viimeisen ryyppyni tässä maailmassa. — Tuossa, Roopetti, jos kuolen, niin saat sinä tuon esiliinani, ja sinä, Ville, sinä saat vasarani; ja sinä, Tommi, sinä saat kaikki rahani. — Jesta siunaa ja varjele! Minä en mitenkään piisaa mestarilleni, sillä hän on jo niin näppärä miekkailemisessa.

SALISBURY. Kas niin, heretkää juomasta ja alkakaa taistella. — Poika sinä, mikä on nimesi?

PIETARI. Pietari, kaiketi.

SALISBURY. Pietari! Ja mikä vielä?

PIETARI. Puusti.

SALISBURY. Puusti! Ho, katso sitten, että mestarillesi annat kelpo puustin.

HORNER. Hyvät ihmiset ja kylänmiehet, olen tullut tänne, niin sanoakseni, oppipoikani yllytyksestä, näyttääkseni että hän on konna ja minä itse kunnon mies; ja mitä Yorkin herttuaan tulee, niin menen vaikka kuolemaan siitä, etten koskaan ole aikonut hänelle mitään pahaa, enkä kuninkaalle, enkä kuningattarelle liioin. Siis, Pietari, varo nyt kalloasi!

YORK. Pian! Sopertaa jo alkaa konnan kieli. Nyt, torvettaja, anna taiston merkki.

(Torventoitaus. Taistelevat, ja Pietari paiskaa mestarin alleen.)

HORNER. Seis, Pietari, seis! Tunnustan, tunnustan petokseni.

(Kuolee.)

YORK. Ottakaa pois häneltä ase. — Poikaseni, kiitä sinä Jumalaa ja hyvää viiniä mestarisi päässä.

PIETARI. Hyvä Jumala, olenko minä voittanut viholliseni tässä ylhäisessä seurassa? Oi, Pietari, olet nyt näyttänyt toteen asiasi oikeuden.

KUNINGAS HENRIK. Pois silmistämme viekää petturi. Kuolostaan nähdään, että oli syypää; Ja oikeuden Herra osoitti Vakaaksi, syyttömäksi poikaparan, Jok' oli vääryydellä surman saada. — Pois, tule, poika, saamaan palkkasi.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Lontoo. Katu.

(Gloster tulee palvelijoineen, kaikki surupuvussa.)

GLOSTER. Noin pilvi kirkkaimmankin päivän peittää, Ja kesän jälkeen tulee kolkko talvi Ja kovat, tuimat pakkaset. Näin vaihtuu, Kuin vuoden ajat, ilot myös ja murheet. — Mies, mit' on kello?

PALVELIJA. Kymmenen, mylord.

GLOSTER. Niin, kymmeneltä oli minun määrä Tavata katuvaista vaimoani. Lie työläs hänen kovaan kivikatuun Hienoista, herkkää jalkaans' astua. Oi, Noora, vaivoin jalo mieles sietää Ett' ilkikatsein roistokansa silmiin Sua töllistää ja nauraa häpeälles, Tuo, joka ennen vaunus jälkeen juoksi, Kun riemusaatoss' ajoit katuja. Mut vait! Hän tulee. Kyyneleisin silmin Mun täytyy nähdä hänen kurjuuttaan.

(Herttuatar Gloster tulee, puettuna valkoiseen katumuspaitaan, paperihelyjä selässä, avojaloin ja palava vahakynttilä kädessä; Sir John Stanley, sheriffi, ja oikeudenpalvelijoita.)

PALVELIJA. Me hänet ryöstämme, jos tahdotte, Sheriffin käsistä.

GLOSTER. Ken häneen koskee, On surman oma. Anna olla!

BERTTUATAR. Gloster, Tuletko häpeääni katsomaan? Nyt sinäkin teet katumusta. Katsos, Kuin töllistävät! Kas, kuin tyhmä kansa Osoittaa sormellaan ja päätään nyökkää Ja tiukasti sua silmiin katsoo! Gloster, Oi, piile noita vihan katseita, Sulkeudu suojaas, häpeääni itke, Ja kiroo vihamiehes, sun ja mun!

GLOSTER. Leonoora, tyynny; tuskas unhota!

HERTTUATAR. Mua neuvo unhottamaan itseäni! Kun muistan, että vaimos olen, Gloster, Ja sinä prinssi, maamme protektori, Niin näyttää minusta, ett'ei mua pitäis Näin pilkkaan puettuna kuljettaa, Paperit seljässä, ja kintereillä Tuo roskajoukko, jolle kyyneleeni Ja syvät huokaukseni vain on huviks. Jalkaani hellää kivi julma leikkaa, Ja kun se sattuu, nauraa kade kansa Ja ilkkuu: "Katso etees, mihin astut". Oi, Humphrey, voinko kestää tätä herjaa? Kuink' enää maailmaa voin katsella, Ja päivän ihailua onneks luulla? Ei, pimeys valoni, yö päiväni, Ja komeuteni muisto kauhuni! Sanonpa joskus: olen Humphreyn vaimo, Ja hän maan hallitsija on ja prinssi; Mut moinen prinssi, moinen hallitsija, Ett' oheen jäi, kun vaimo-raukkansa Ivaksi tehtiin, kummitukseks, jota Jokainen joutojortti sormin näytti. Sävyinen ole vain, mua älä häpee, Älä huoli mistään, kunnes surman säilä Sun tapaa, niinkuin pian käy. Näet, Suffolk, Tuo, joka kaikki kaikessa on hälle, Min vihoiss' olet sinä ja me kaikki, Ja York, ja jumalaton pappi Beaufort, Ne kaikk' on sulle paulan pauloneet, Ja siihen istut, liehu miten tahdot. Mut älä pelkää, kunnes kiinn' on siipes, Äläkä vihamiestäs estää koita.

GLOSTER. Ah, Noora, vaiti! Harhaan ihan tähtäät. Ei syytön kaula kesken katkea. Sadasti suurempikin vainojoukko, Ja vaikk' ois jokaisella sadan voima, Ei mitään vaaraa tuottaa vois, niin kauan Kuin vakaa olen, vilpitön ja syytön. Mun pilkastako pitäis sinut päästää? Ei siitä herjas puhdistuis, mut minä Lain rikkojaksi voisin pian tulla. Paras on apu, Noora, tyyni mieli; Siis sydämmelles neuvo malttamusta: Tää kummastus ei monta päivää kestä.

(Airut tulee.)

AIRUT. Minä kutsun teidän ylhäisyytenne hänen majesteettinsa parlamenttiin, joka pidetään Buryssä ensimmäisenä päivänä tulevaa kuuta.

GLOSTER. Mun mieltänikö ensin kysymättä? Salaista tointa! — Hyvä, kyllä tulen.

(Airut menee.)

Hyvästi, Noora! — Herra sheriffi, Valtuuden mukaan häntä kohdeltakoon.

SHERIFFI. Mun valtuuteni, herttua, tähän päättyy; Ja sir John Stanleylla on käsky viedä Nyt hänet Manin saareen mukanaan.

GLOSTER. Te, sir John, vaimoniko vartijaksi?

STANLEY. Niin, sain sen toimen, armollinen herra.

GLOSTER. Hänt' älä siltä kovista, jos pyydän Sun häntä säästämään; ehk' onni kääntyy, Ja hyvää sulle tehdä voin, jos sinä Teet hälle hyvää. Hyvästi, sir John!

HERTTUATAR. Menetkö mua hyvästelemättä?

GLOSTER. En sitä voi, nää kyyneleet sen sanoo.

(Gloster ja palvelijat menevät.)

HERTTUATAR. Sinäkin menit? Kaikk' on lohtu poissa. Mun kaikki jättää; iloni on kuolo, Tuo kuolo, jonka nimeäkin kammoin, Siks että ajast' etsin ijäisyyttä. Ma pyydän, Stanley, täältä minut vie, Yks kaikki, minne; suosiot' en kerjää, Vain saata minut, minne käskettiin.

STANLEY. Man-saareen matka, armollinen rouva, Siell' arvon mukaan teitä kohdellaan.

HERTTUATAR. Se pahaa tietää; pelkkää olen herjaa, Siis herjaavastiko mua kohdellaan.

STANLEY. Kuin herttuatarta, Humphreyn puolisoa, Sen arvon mukaan teitä kohdellaan.

HERTTUATAR. Voi hyvin, sheriffi, mua paremmin, Vaikk' olet häpeäni opas ollut.

STANLEY. Sen vaati virka; anteeks suokaa, rouva.

HERTTUATAR. Niin, niin, voi hyvin; virkas olet tehnyt. No, joko mennään, Stanley?

STANLEY. Katumus lopuss' on; nyt pois tuo paita, Ja käydään pukeumaan matkaa varten.

HERTTUATAR. Ei paidan kanssa vaihdu häpeä, Pukuuni kalleimpaan se kiinni juuttuu; Se näkyy, vaikka kuinka pukeuisin. No, näytä tietä; vankeuteeni halaan.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Buryn luostari.

(Torventoitaus. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta, kardinaali Beaufort, Suffolk, York, Buckingham ja muita parlamentin jäseniä tulee.)

KUNINGAS HENRIK. Mua ihmetyttää, ettei tule Gloster, Ei tapa hällä olla viimeinen; Mik' onkaan syynä, että nyt hän viipyy.

KUNINGATAR MARGAREETA. Mut ettekö te näe tai tahdo nähdä, Kuink' outo häll' on käytös nyt, ja kuinka On olentonsa majesteetillinen? Kuink' ylpeäks on tullut, ynseäksi Ja korskaks, — toisenlaiseksi kuin ennen? Ma muistan, kuink' ol' ennen hieno, nöyrä, Ja jos vain kaukaa katseen loin, niin oiti Hän oli polvillaan, ja koko hovi Ihaili hänen alamaisuuttaan. Mut kohtaa häntä nyt, vaikk' aamusella, Kun kaikki tervehtivät toisiaan, Niin otsa rypyss' on ja katse tuima, Ja, polvi jäykkänä, hän ohi kulkee, Ja meit' ei kunnioita niinkuin pitäis. Ken pelkäis pennun mörinää? Mut suuret Ne vapisee, kun jalopeura kiljuu; Ja pieni Englanniss' ei ole Humphrey. Ensinkin lähisukua on teille, Ja jos te kaadutte, niin nousee hän. Siis minusta ei valtaviisast' ole — Kun muistetaan, kuink' on hän vihansuopa, Ja kuink' on kuolemanne eduks hälle — Ett' arvoisan on persoonanne luo Ja teidän neuvostoonne hällä pääsy. Hän mairilla on kansan suosin saanut, Ja, kapinan kun tehdä suvaitsee, Niin pelkään, että kaikki häntä seuraa. On kevät; hölläss' ohdakkeen on juuret; Jos sit' et raivaa pois, se pellon peittää Ja viljan tukehuttaa kasvussaan. On nöyrä huolenpito herrastani Tään pelon Humphreyn suhteen herättänyt. Jos tyhmää tää, nais-pelkoa se olkoon, Ja paremmat jos syyt sen poistaa voi, Niin myönnän herttuata loukanneeni. Te, loordi Suffolk, Buckingham ja York, Kumotkaa tämä väitteeni, jos voitte, Mut muuten päteväks se myöntäkää.

SUFFOLK. Olette herttuan oikein oivaltanut; Ja lausua jos mun ois ensin tullut, Niin oisin samaan tapaan puhunut. Hänenpä yllytteestään herttuatar On hornanjuonens' alkanut, sen vannon; Ja vaikk' ei rikokseen häll' oiskaan osaa. Niin, kerskatessaan suurest' asemastaan — Kun kuninkaan on lähin perillinen — Ja muilla mahtavuuden haaveiluillaan, Hupelon vaimons' on hän yllyttänyt Kutomaan juonta kuninkaamme tuhoks. Syvässä vedess' isot kalat uivat, Ja suoran tuon on pinnan alla petos; Ei kettu hauku, lammasta kun vaanii. Ei, kuninkaani! Tutkimaton viel' on Tuo Gloster, pohjaton siin' asuu vilppi.

KARDINAALI. Lakia vastoin pikkurikoksista Hän määräs julmat hengenrangaistukset.

YORK. Ja protektorina hän maalta kiskoi Soturin palkoiks Ranskaan suuret summat, Joit' ei hän sinne koskaan lähettänyt; Siks aina melskeit oli kaupungeissa.

BUCKINGHAM. Hoh, nää vaan pikkuvikoja on, muiden Salaisten rinnalla, joit' aika vielä Paljastaa tuossa Humphrey-herttuassa.

KUNINGAS HENRIK. Niin, hyvät loordit, harras pyrintönne Näin niittää ohdakkeet pois tieltämme On kiitettävä; vaan, jos puhun suoraan, Niin Gloster-lankomme on yhtä puhdas Petoksen aikeistakin meitä kohtaan, Kuin säisy kyyhky taikka maitovuona; Hän hyvä, nöyrä, hurskas on, ei pahaa Hän uneksi, ei turmaa meille hanki.

KUNINGATAR MARGAREETA. Noin tyhmä luottamus on vaarallista. Vai kyyhky hän? Siis häll' on lainasiivet, Sill' ilkeä on sisultaan kuin korppi. Vai lammas hän? Siis lainanahka hällä, Sill' ahnas susi hän on mieleltään. Se puvun ryöstää voi, ken pettää tahtoo. Varokaa, valtias: meidän kaikkein onni Tuon viekkaan miehen kukistuksess' on.

(Somerset tulee.)

SOMERSET. Tervehdykseni, armon majesteetti!

KUNINGAS HENRIK. Somerset, terve! Mitä kuuluu Ranskaan?

SOMERSET. Ett' arvo, valta, kaikki siinä maassa On teiltä mennyt; kaikki lopussa!

KUNINGAS HENRIK. Pahoja siis; mut Herran olkoon tahto!

YORK (syrjään). Pahoja mulle: Ranskaa minä toivoin, Samoin kuin vehmast' Englantia toivon. Näin kukkani jo kuihtuu umpussaan Ja madot syövät lehväni; mut pian Ma tähän avun hankin, taikka myyn Pois oikeuteni maineikkaaseen hautaan.

(Gloster tulee.)

GLOSTER. Tervehdykseni nöyrin, majesteetti! Anteeksi suokaa, että näin ma viivyin.

SUFFOLK. Ei, Gloster, liian varhain oisit tullut, Jos et ois uskollisempi kuin olet. Maankavalluksesta sun vangitsen.

GLOSTER. Haa, Suffolk! Luuletko mun vangittuna Sävyä muuttavan tai punastuvan? Ei, sydän tahraton ei hevin säiky. Ei kirkkain lähde ruopasta niin puhdas, Kuin minä majesteetin petoksesta. Ken syyttää mua voi? Mit' olen tehnyt?

YORK. Ranskalta saitte lahjoja, niin luullaan, Ja sotamiesten palkan pidätitte, Ja näin me menetimme Ranskanmaan.

GLOSTER. Vai luullaan vain? Ja ketkä sitä luulee! Soturein palkkaa riistänyt en koskaan, Enk' ole Ranskalt' äyriäkään saanut. Niin totta kuin mua Jumal' auttakoon, Niin öitä valvoin, öitä öiden jälkeen, Englannin parast' ahkeroiden vain! Jos penniäkään kuninkaalta kiskoin Tai omaks hyödyks äyriäkään käytin, Mua siitä syytettäköön tuomiolla. Ei, monta monta puntaa omistani — Kun tahdoin varatonta kansaa säästää — Ma linnueille etukäteen annoin, Takaisin sitä koskaan vaatimatta.

KARDINAALI. Mylord, tuo kerska hyvin sopii teille.

GLOSTER. Vain sulan toden lausun, jumalauta!

YORK. Protektorina pahantekijöille Keksitte suunnattomat kidutukset, Ett' oli maamme kuulu julmuudestaan.

GLOSTER. Sen kaikki tietää, että laupeus oli Protektorina suurin vikani; Ma rikollisen kyyneleestä hellyin, Ja nöyrä sana monen vapaaks osti. Lain ankaruutt' en muille käyttänyt Kuin verisille murhamiehille Ja kavalille maantien rosvoojille; Mut verisynti kyllä rangaistuksen Sai julmemman kuin varkaus tai muu rikos.

SUFFOLK. On pikkusyitä helppo kaunistella; Mut suuremmista teitä syytetään, Joist' ette voi niin hevin puhdistua. Kuninkaan nimess' otan teidät vangiks Ja jätän teidät kardinaalin huostaan, Siks kunnes asianne tutkitaan.

KUNINGAS HENRIK. Ma varmuudella toivon, herttua Gloster, Ett' epäluulosta te selviytte; Olette syytön, tuntoni sen sanoo.

GLOSTER. Kuningas kulta, nyt on vaaranpäivät; Nyt kunnon polkee ruma vallanhimo, Ja viha vainoo ihmisrakkautta; On inha juonittelu vallalla, Ja kohtuus karkoitettu Englannista. Nuo henkeäni väijyvät, sen tiedän; Ja kuoloni jos maalle onnen toisi Ja noiden hirmuvallan lopettaisi, Niin mielelläni kuoloon menisin. Mut tää vain näytelmän on johdanto; Tuhannet, jotk' ei vielä ouno vaaraa, Tään julman murhenäytelmän saa päättää. Beaufortin säkenöivät verisilmät Sydämmen kielii ilkeydestä; Suffolkin synkkä otsa vihaa kiehuu; Terävin kielin purkaa Buckingham Kateuden taakkaa, jok' on sydämmellään; Äkäinen York, mi kuuta tavoittaa, Ja jonka röyhkää kättä pidättelin, Väärällä syytteell' uhkaa henkeäni; Ja tekin, kuningatar, muiden kanssa, Syyditte syyttä herjaa pääni päälle, Ja innoll' yllytitte ahkeralla Rakasta valtaherraani mua vastaan. Niin, kaikki yhtä juonta olette; Ma tiesin teidän salakokouksenne, Joiss' oli kaupan syytön henkeni. Vääristä todistajist' ei lie puute, Ja viekkain vehkein syytä lisätään. Todeksi käynee vanha sananlasku: "Jos koiria on, kyll' on kalikoita".

KARDINAALI. Kuningas, moista herjaa ei voi sietää. Jos niitä, jotka suojella teit' aikoo Salavihalta ja konnain tikareilta, Noin syödään, ivataan ja pilkataan, Ja syyllisell' on täysi puhevalta, Niin jäähtyy into teitä puolustaa.

SUFFOLK. Hän kuningatart' eikö soimannut Ivalla, vaikka taidoin peitetyllä, Ett' ostetuin hän valamiehin muka Kukistaa hänet aikoo arvostaan?

KUNINGATAR MARGAREETA. Hävinneen minä sallin haukkua.

GLOSTER. Todemmin sanottu kuin tarkoitettu. Ma häviän, mut voittajia voi, Kun väärin pelaavat! Ja hävinneellä On silloin täysi lupa puhua.

BUCKINGHAM. Sanamme vääntää hän ja aikaa hukkaa. — Hän teidän vankinne on, kardinaali.

KARDINAALI (muutamille seuralaisille). Pois hänet viekää; hyvään säilyyn pankaa.

GLOSTER. Voi, Henrik, pois näin heität sauvas ennen, Kuin jalkas vahvat on sua kantamaan. Sivultas paimen viedään näin, ja sudet Nyt tappelee, ken ensin sais sun syödä. Oi, pelkoni ett' oisi aiheeton! Mut, Henrik hyvä, tuhos lähell' on.

(Muutamat seuralaiset vievät pois Glosterin.)

KUNINGAS HENRIK. Tehkää tai jättäkää min parhaaks näette, Hyvät loordit, niinkuin itse oisin läsnä.

KUNINGATAR MARGAREETA. Kuin? Aiotteko jättää parlamentin?

KUNINGAS HENRIK. Niin, Margareeta; sydän suruun hukkuu, Sen virrat silmist' alkaa tulvia; Ruumiini kurjuuden on kahleiss' aivan, Sill' onko kurjempaa kuin paha mieli? Ah, setä Humphrey, kunnon, kunnian Ja arvon kuvan kasvoissasi näen, Ja sentään, Humphrey hyvä, tulee aika, Ett' epäilen ja viekkaaks sua varon. Mi turman tähti onneas nyt vainoo, Kun suuret loordit nuo ja kuningatar Tuhota koittaa syytönt' elämääsi? Et heitä koskaan loukannut, et ketään. Kuin teurastaja raastaa vasikkaa Veriseen teurastaloon ja sen sitoo Ja raukkaa lyö, jos ponnistaa se vastaan, Niin hänetkin nuo tunnottomat veivät. Ja niinkuin emä kirmaisee ja mylvii Ja katsoo mihin kantamoistaan viedään, Ja muut' ei voi kuin lastaan ruikuttaa; Niin minäi hyvän Humphreyn tilaa suren, Ja turhaan kyynelöin, ja vesisilmin Jälkeensä katson, enkä voi hänt' auttaa, Niin mahtavat on hällä vihamiehet. Ma kohtalotaan tahdon itkeä Ja huudan joka huokaukseltain: "Ken oli petturi? Ei Gloster vain." —

(Menee.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Hyvät loordit, auringossa sulaa lumi. Kuin jää on Henrik suuriss' asioissa, Mut heltyy liian pian; Humphreyn loisto Lumoaa hänet, niinkuin krokotiilin Suruinen voihke pettää matkaajan, Tai niinkuin kimaltava kirjokäärme Kukissa kiemuroiden pistää lasta, Jok' ihaillen sen katsoo kauneutta. Jos toist' ei ole viisaampaa kuin minä — Mut omaa älyäni sentään kiitän — Niin pian pääsis Gloster maailmasta, Ja mekin pääsisimme pelostamme.

KARDINAALI. Hän kuolkoon, valtaviisaus sen vaatii! Mut siihen vain on tarvis tekosyy; Hän laillista on tietä tuomittava.

SUFFOLK. Minusta tuo ei valtaviisast' oisi: Kuningas puuhaa hänen puolestaan, Ja kansa nousee hänen puolestaan; Ja meillä, paitse epäluuloa, Vain heikot syyt on hengenrangaistukseen.

YORK. Siis ette toivo, että kuolis hän.

SUFFOLK. Ah, York, ken sitä toivois enemmän?

YORK. Mut Yorkill' enimmän on siihen syytä. — Sanokaa, kardinaali, ja te, Suffolk, Käs' sydämmellä: eikö oisi yhtä Asettaa ahnas kotka vartioimaan Kanoja nälkäiseltä haukalta Kuin panna protektoriks herttua Humphrey?

KUNINGATAR MARGAREETA. Näin kana-raukat varmaan surman saisi.

SUFFOLK. Niin, teidän armonne; siis hulluutt' eikö Ketusta tehdä lammaskarjan paimen? Sit' ilkimurhaajaks jos syytettäis, Niin sille huono puolustus se oisi, Ett' aikomustaan viel' ei täyttänyt. Ei, kuolkoon se, siks että se on kettu Ja luonnostaan jo karjan vihollinen, Ennenkuin turpaa verenpuna tahraa; Ja sama Humphreyn suhde kuninkaaseen. Sit' älkää surko, miten surma tehdään, Jos pauloin, satimin tai salavehkein, Valveilla taikka maatessa, se yhtä, Kun vain hän kuolee; luvallista juonta On kaataa se, jok' ensin käyttää juonta.

KUNINGATAR MARGAREETA. Puhut kuin mies, sa ylvään ylvä Suffolk.

SUFFOLK. Ja mies se on, ken panee tuuman toimeen, Sill' usein puheet toisin käy kuin aikeet. Mut, jotta sydän sointuis kielen kanssa, — Sill' ansiokkaaks katson tämän työn, Kun sillä turvaan majesteetin hengen, — Vain käskekää, niin rupeen hälle papiks.

KARDINAALI. Mut minä hänet kuolleeks soisin, Suffolk, Ennenkuin ehditte te papiks tulla. Sanokaa, että tekoon suostutte, Niin kyllä minä teloittajan hankin, — Niin arka majesteetin hengest' olen.

SUFFOLK. Siis, tuohon käteen! Tekonne on hyvä.

KUNINGATAR MARGAREETA. Niin minustakin.

YORK. Minusta niinikään. Me kolme näin kun teemme tuomion, Niin vähät siitä, kuka sitä moittii.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Ma tulen, loordit, suin päin Irlannista; On kapinoitsijoita siellä noussut, Jotk' engelsmanneja kuin heinää kaataa. Apuhun, loordit; vimma ehkäiskää, Paranemattomaks ett' ei käy haava; Kun tuore on se, voi sit' auttaa vielä.

KARDINAALI. Se rikko vaatii joutuin korjaamista. Kun näin on asiat, niin mikä neuvoks?

YORK. Somerset hallitsijaks sinne pannaan. Niin onnekasta miestä täytyy käyttää; Häll' oli hyvä onni Ranskassa.

SOMERSET. Jos York, tuo valtataituri, ois ollut Mun sijassani hallitsijana, Hän tuskin siell' ois pysynyt niin kauan.

YORK. Ei, niinkuin sinä, menettääkseen kaikki. Ennemmin oisin kuollut ennen aikaa, Kuin tuonut kotiin sitä häpeää. Ett', ollessani siellä, kaikki meni. Sull' onko edes yhtään naarmuloita? Ken nahkaans' säästää noin, ei hevin voita.

KUNINGATAR MARGAREETA. Tuo säen pian raivotuleks yltyy, Jos poltakset ja tuuli sitä auttaa. — Seis, hyvä York! — vait, rakas Somerset! — York, sinun onnes, hallitsijana, Ois ehkä ollut huonompi kuin hänen.

YORK. Huonompi tyhjää? Häpeään siis kaikki!

SOMERSET. Ja sinä myös, kun huudat häpeää!

KARDINAALI. Te, York, nyt onneanne koitelkaa. Aseiss' on villit kernit Irlannissa, Lihoittain maataan verill' Englannin. Valiojoukko viekää Irlantiin, Jokunen joka kreivikunnasta; Koitelkaa onneanne Irlannissa.

YORK. Sen teen, jos majesteetti suvaitsee.

SUFFOLK. Kuningas meille valtuuden on suonut; Me mitä päätämme, hän vahvistaa. Siis, jalo York, tää toimi ota vastaan.

YORK. No, kyllä; väkeä vain hankkikaa; Sill'aikaa järjestelen asiani.

SUFFOLK. Väestä minä huolta pidän, York. Mut Humphreyn kavaluuteen palatkaamme,

KARDINAALI. Hänest' ei enempää; ma häntä hoidan, Niin ettei kauemmin hän meitä vaivaa. Pois lähtekäämme, päivä on jo mennyt. Lord Suffolk, kahden vielä haastelkaamme.

YORK. Lord Suffolk, kahden viikon kuluessa Odotan joukkojani Bristolissa; Sielt' aion kuljettaa ne Irlantiin.

SUFFOLK. Hyvästi kaikki toimitetaan, York.

(Kaikki menevät, paitsi York.)

YORK. Nyt mieltäs rohkaise, jos koskaan, York, Ja epäilykses vaihda päätökseen. Se ole, mitä toivot olevasi, Tai se, mit' olet, tuonen saaliiks anna; Ei sillä olemisen arvoa. Asukoon kalvas pelko alhaisossa. Ei poveen kuninkaalliseen se sovi. Kuin kevään kuurot aatos aatost' ajaa, Ja joka aatos korkeuksiin tähtää. Ajuni, ahkerampi lukkia, Vihollisille paulaks ansaa kutoo. Hyvä, loordit, hyvä! Valtaviisast' oli Pois minut laittaa suuren joukon kanssa; Käärmettä konttaista näin lämmitätte, Jok' elpyneenä poveen teitä pistää. Väkeä tarvitsin, sen teiltä sain; Suur' kiitos vain! Mut näin te hullun käteen Panitte teräaseen, se on varma. Suurt' armeijaa kun Irlannissa ruokin, Niin Englannissa nostan mustan myrskyn, Jok' ihmisiä kymmentuhansin Puhaltaa taivaaseen tai helvettiin; Ja myrsky tää ei riehumasta lakkaa, Ennenkuin kultavanne päässäni, Kuin kirkkaan päivän heloittavat säteet, Tuon hullun pyörtäjäisen raivon tyyntää. Ja näille hankkeilleni apuriksi Vietellyt olen jäykän kentiläisen, John Caden Ashfordista, John Mortimerin arvonimellä Kapinan tekemään, jot' osaa hyvin. Sen huiman miehen Irlannissa näin, Kuink' otteli hän kerniläisten kanssa, Siks että sääret keihäst' oli täynnä Kuin piikkisian selkä harjasta; Kun siitä pelastui, tek' ilmahypyn Kuin hurja maurilainen tanssija,[5] Kalistain keihäitään kuin kulkusia. Pörröisen, viekkaan kernin hahmossa hän Seurusti usein vihollisen kanssa, Ja ilmitulematta palasi Ja kertoi mulle heidän konnantöistään. Tuon pirun etulaisekseni teen; Hänell' on näkö, käynti, puhetapa John Mortimerin, joka nyt on vainaa. Näin kansan mieltä tiedustan, se onko York-suvun vaatimuksiin taipuva. Jos vangitaan hän, piinapenkkiin pannaan, Ei mikään kidutus saa hänest' irti, Ett' olen minä häntä yllyttänyt. Jos taas hän menestyy, niin kuin ma luulen, Niin tulen voimallani Irlannista Ja niitän mit' on kylvänyt se konna. Kun Humphreyn saamme pois, tuon suositun, Ja Henrik syrjätään, niin kaikk' on mun.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Bury. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kaksi murhaajaa tulee kiireellä sisään.)

1 MURHAAJA. Lord Suffolkille riennä kertomaan, Ett' tieltä pois on herttua.

2 MURHAAJA. Mitä teimme? Oi, ett' ois tekemättä! — Onko koskaan Niin katuvaista nähty?

1 MURHAAJA. Loordi tulee.

(Suffolk tulee.)

SUFFOLK. No, miehet, onko toimitettu työ?

1 MURHAAJA. On, hyvä loordi, kuollut on hän.

SUFFOLK. Hyvä. Pois täältä nyt, ja menkää asuntooni. Tään miehen-työn ma teille palkitsen. Koht' ovat täällä kuningas ja päärit. Mut onko vuode siistitty, ja kaikki Niin kuntoon laitettu, kuin määräsin?

1 MURHAAJA. On, armollinen herra.

SUFFOLK. Pois, pois joutuin!

(Murhaajat menevät.)

(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta, kardinaali Beaufort, Somerset, loordeja ja muita tulee.)

KUNINGAS HENRIK. Setämme heti tänne kutsukaa! Tutkimme tänään hänen ylhäisyyttään, Hän onko syypää, niinkuin väitetään.

SUFFOLK. Ma heti hänet kutsun, majasteetti.

(Menee.)

KUNINGAS HENRIK. Paikkaanne, herrat! Pyydän, hyvät loordit: Kovemmin älkää setää kohdelko, Kuin mitä tositodistusten jälkeen Ja teoistaan hän syypääks havaitaan.

KUNINGATAR MARGAREETA. Varjelkoon taivas, että ilkimielin Tuomittais syypääks syytön ylimys! Suo, Jumal', että voisi puhdistautua!

KUNINGAS HENRIK. Margareeta, kiitos! Tuo mua ilahuttaa.

(Suffolk palaa.)

Mitä? Kalvas olet? Miksi vapiset? Kuink' asiat on, Suffolk? Miss' on setä?

SUFFOLK. Vuoteessaan kuollut; Gloster kuollut on.

KUNINGATAR MARGAREETA. Jes' auta!

KARDINAALI. Herran salatuomio! — Näin viime yönä unta, että Gloster Ol' äänetön, ei saanut sanaa suustaan.

(Kuningas pyörtyy.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Ah! Mitä nyt? — Kuningas kuolee! Apuun!

SOMERSET. Kohottakaa, ja puristelkaa nenää.

KUNINGATAR MARGAREETA. Pois, pian, apuun! — Henrik, silmäs avaa.

SUFFOLK. Hän virkoo. — Rouva hyvä, rauhoittukaa!

KUNINGAS HENRIK. Oi, suuri Luoja!

KUNINGATAR MARGAREETA. Kuinka voitte, armo?

SUFFOLK. Tyyntykää, majesteetti, tyyntykää!

KUNINGAS HENRIK. Mua Suffolk-herttuako tyynnyttää? Vastikään mulle kaarneen virttä lauloi, Jonk' onsi sävel vei mult' elinvoiman, Ja nytkö peukaloisen sirkutukset Ja tyhjän rinnan ontto lohdutus Vois karkoittaa tuon ensin kuullun äänen? Makeilla sanoilla sa myrkkys peität. Pois kätes minusta! Pois, sanon ma! Sen koskentaa kuin käärmeen kieltä kammon Pois näkyvistä, kurja sanantuoja! Silmissäs julman ylevänä istuu Maailman kauhuks murhan hirmuvalta. Älä katso minuun; silmäs haavoittaa. — Ei, älä mene! — Tule, basiliski, Katseillas syytön katselija tapa! Ma kuoloss' ilon löydän, elossa Vain kaksoiskuoleman, kun poiss on Gloster.

KUNINGATAR MARGAREETA. Miks Suffolk-herttuaa noin soimaatte? Vaikk' oli Gloster hälle vihamies, Kuin kristitty hän tämän surmaa suree. Ja minä — vaikka vihamiehet oltiin — Jos kyynelvedet, tuskan huokaukset, Veriset voihkinat sais häneen elon, Sokeaks silmäni ma itkisin, Huokailust' uuveltuisin, liljankalvaaks Muuttuisin hiuttavasta voihkinasta, Jos henkiin voisin Humphreyn herättää. En tiedä, kuin mua mailma tuomitsee; On tietty, ett'ei ystäviä oltu, Ja kenties mua murhaajaksi luullaan. Näin mainettani pahat kielet kalvaa, Ja hovit häpeääni huutavat. Sen surmastaan ma saan. Mua onnetonta! Kuningatar, ja pilkka-kruunu päässä!

KUNINGAS HENRIK. Voi, Glosteria säälin; voi, mies-raukkaa!

KUNINGATAR MARGAREETA. Mua sääli, paljo raukemp' olen minä. Kuin? Poisko käännyt? Kasvosiko peität? En spitaalinen ole; katso minuun. Oletko tullut kuuroksi kuin kyy? Siis myrkkyinen myös ole, tapa vaimos. Humphreynko hauta kaiken lohtus kätkee? Ilosi siis ei Margareeta ollut! Humphreylle patsas laita, sitä palvo, Ja mun tee kuvastani juomakyltti. Tään vuoksko olin haaksirikkoon tulla Ja vastatuuli kahdesti mun ajoi Englannin rannikolta omaan maahan? Se oli enne; tuulikin se näytti Mua varoittavan: karta käärmeen pesää, Äl' astu jalkaas tuohon tylyyn maahan! Mut minä hyvänsuopaa tuulta toruin Ja häntä, joka vaskiluolasta Sen irroitti, ja huokua sen käskin Englannin siunattua rantaa kohti Tai kääntää jylhään luotoon laivan keulan. Mut Aeolus ei ollut murhamies, Sen inhan toimen sinulle hän jätti. Mua aallot vyöryvät ei hukuttaneet, Ne tiesivät, ett' tyly käytöksesi Kuivalla maalla vielä kyyneliin Mun hukuttaisi merta suolaisempiin. Terävät luodon suiput hiekkaan peittyi; Ei tahtoneet mua murskata, ne tiesi Kovemman vielä kivisydämmesi Mun täällä linnassasi murskaavan. Niin pitkälle kuin liituvuores siinti, Kun myrsky meidät ajoi rannikolta. Kannella seisoin raju-ilmassa, Ja synkeä kun meriusva alkoi Kärkkäiltä silmiltäni kaihtaa maan, Juveelin kalliin otin kaulastani — Timanttikehysteisen sydämmen — Ja heitin maalle päin; sen meri otti, Näin, toivoin, sinäi sydämmeni otat. Samassa haihtui kaunis Englanti; Sydäntä silmäin seurata nyt käskin, Ja himmiks kaukoputkiks niitä sanoin, Kun rakkaan rannikon ne kadottivat. Pakotin usein kieltä Suffolkin — Tuon inhan horjumieles edustajan — Mua lumomaan, niinkuin Ascanius teki, Kun Dido-hupsulle hän kaikki kertoi Isänsä teot Trojan palon jälkeen! Min' enkö ole lumottu kuin Dido? Ja sinä petollinen kuin Ascanius? Ah! En voi enää. Kuole, Margareeta! Näet, Henrik itkee, kun niin kauan elät.

(Melua ulkoa. Warwick ja Salisbury tulevat. Kansaa tunkeutuu ovelle.)

WARWICK. Huhutaan, majesteetti, että Suffolk Ja kardinaali Beaufort kavalasti On hyvän herttuan Humphreyn murhanneet. Nyt kansa, niinkuin hurja mettisparvi, Jolt' emo vietiin, hyörii sinne tänne Ja raivossaan ei katso, ketä pistää. Kapinan hurjan minä asetin, Siks kunnes itse saavat toden kuulla.

KUNINGAS HENRIK. Niin, liian totta, Warwick, hän on kuollut. Vaan kuin, sen tietää Herra, eikä Henrik. Käy tuonne, tutki kuolleen ruumista Ja tästä äkkisurmast' ota selvä.

WARWICK. Sen tahdon tehdä. Sinä, Salisbury, Sill'aikaa pysy hurjan kansan luona.

(Warwick menee lisähuoneeseen ja Salisbury vetäytyy syrjään.)

KUNINGAS HENRIK. Sä, joka kaikki tuomitset, oi, torju, Pois torju aatos, joka mieleen pyrkii, Ett' täss' on väkivallan työtä tehty! Jos väärää luulen, anna anteeks, Herra! Sa yksin olet tuomari. Oi, sentään! Kalpeita huuliaan ma lämmittäisin Tuhansin suuteloin, ja kasvoilleen Valaisin suolakyynelt' ulapoittain, Rakkautta kuuroon korvaan haastaisin, Ja tunnustaisin kättä tunnotonta; Mut turhaa nuo ois tyhjät muistiaiset, Ja kuolleen mullan-kuvan näkeminen Se vain mun suruani suurentais.

(Pariovet sisähuoneeseen avataan, ja Gloster nähdään kuolleena vuoteessaan. Warwick ja muita seisoo ruumiin ympärillä.)

WARWICK. Kuningas, nähkääs tätä ruumista!

KUNINGAS HENRIK. Näen siinä, kuinka hautani on syvä. Kaikk' onni mainen Humphreyn sielun kanssa Pakeni pois, ja hänet kun ma näen, Niin kuolleena näen oman elämäni.

WARWICK. Niin totta, sieluni kuin elää soisi Sen majesteetin turvissa, jok' otti Miehuuden päälleen, meitä pelastaakseen Isänsä vihan kirouksesta, Niin totta luulen, ett' on väkinäistä Kuululle tälle herttualle tehty.

SUFFOLK. Oi, valaa julmaa, vakaan vannottua! Mut millä Warwick todistaa sen!

WARWICK. Nähkääs, Kuink' ehtynyt on veri kasvoihin! Olen usein nähnyt luontaisesti kuolleen: Veretön on se, kalvas, tuhkanharmaa, Kun veri kaikki syöksyy sydämmeen, Ja tämä, kuolon kanssa kamppaillessaan, Sen avuks ottaa vihollista vastaan. Kun sydän jäähtyy, jäähtyy myöskin veri, Ja poskia ei palaa punaamaan. Mut tuon on kasvot vertyneet ja mustat, Ja silmät, kuopistansa pullollaan, Kamalan jäykät on kuin kuristetun, Sieraimet laajat, tukka sotkuinen, Ja sormet harillaan, kuin sen, mi painii Henkensä kaupall' ylivoimaa vastaan. Kas, kuink' on hiukset raitiin tarttuneet, Ja siro parta takkuinen ja pörrö Kuin myrskyn lakoama viljapelto! Niin, murhattu hän täss' on; näistä merkeist' On pieninkin jo todistuksen voipa.

SUFFOLK. Ken, Warwick, herttuan ois murhannut? Minä ja Beaufort häntä vartioimme, Ja me tok' emme murhaajia liene.

WARWICK. Olitte Humphreyn veriviholliset, Te kumpikin, ja tekö vartioiksi? Hän varmaan ystäväin ei hoidoss' ollut, Ja vihamiehen saikin, niinkuin nähdään.

KUNINGATAR MARGAREETA. Siis epäilette näitä loordeja Glosterin äkkisurmaan vikapäiksi?

WARWICK. Ken näkee hiehon veriin kuolleena. Ja teurastajan kirveinensä läsnä, Epäilee heti, että tuo sen tappoi. Ken tapaa teiren haukan pesässä, Aavistaa heti, kuink' on lintu kuollut, Vaikk' onkin haukan nokka veretön. Niin epäiltävä tääkin murhenäytös.

KUNINGATAR MARGAREETA. Suffolkko teurastaja? Miss' on veitsi? Beaufortko haukka? Miss' on haukan kynnet?

SUFFOLK. Ei veistä mulla, nukkuvien surmaks, Vain koston miekka, rauhan ruostuttama; Sen kirkastan tuon herjan sydämmessä, Mi minuun painaa murhan verileiman. Sano, jos tohdit, ylvä Warwick-herra, Ett' olen herttua Humphreyn kuoloon syypää!

(Kardinaali, Somerset y.m. tulee.)

WARWICK. Sen Warwick tohtii, minkä Suffolk tohtii.

KUNINGATAR MARGAREETA. Ei suistaa tohdi kieltään solvaavaa Eik' ylpeätä herjamieltään heittää, Vaikk' uhkais Suffolk häntä tuhannesti.

WARWICK. Vait, rouva, kunnioittaen sen sanon. Jokainen sana hänen edukseen Se kuninkaallist' arvoanne tahraa.

SUFFOLK. Sa tomppeli ja tollo loordiksi! Jos koskaan vaimo petti miestänsä, Niin saastaisessa vuoteessaan sun äitis Syleili moukkaa typerää ja siten Istutti jaloon runkoon maatis-oksan. Sen oksan sinä olet hedelmä, Etk' ylevätä Nevillen kantaa.

WARWICK. Jos ei sua verivelkas varjeleisi, Ja jos en palkkaa riistäis pyöveliltä, Näin säästäis sulta sadat häpeät; Läsn'olo kuninkaan jos ei mua sitois, Niin, kurja konna, polvillasi saisit Puheesi pyytää anteeksi ja myöntää Ett' omaa äitiäsi tarkoitit, Ja itse että äpäränä synnyit; Ja anteekspyyntös jälkeen, pelkuri, Sa palkkas saisit, saisit hornaan mennä, Katala, joka nukkuvain juot verta.

SUFFOLK. Sinusta valveilla ma verta lasken, Jos lähteä nyt tohdit kanssani.

WARWICK. No, tule heti, tai sun täältä raastan! Vaikk' olet halpa, kanssas ottelen; Näin Humphreyn haamulle teen palveluksen.

(Suffolk ja Warwick menevät.)

KUNINGAS HENRIK. On puhdas sydän paras panssari; Mies hurskas kolmasti on varustettu; Mut alaston, vaikk' yltään aseiss' ois, Se mies on, jonka tunnon tahraa vääryys.

(Melua kuuluu ulkoa.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Haa! Mitä melua?

(Suffolk ja Warwick palaavat, miekat paljastettuina.)

KUNINGAS HENRIK. No, mitä, loordit? Meidänko nähden paljastatte täällä Vihaista miekkaa? Mikä rohkeus! Mit' äänekästä meteliä tämä?

SUFFOLK. Kavala Warwick Buryn miesten kanssa Mua miekoin ahdistavat, majesteetti.

(Kansanjoukko meluaa ulkona. Salisbury palaa.)

SALISBURY (ulkona olevalle kansalle). Seis! Kuninkaalle kerron pyyntönne. — Näin, herra, sanoa mun kansa käskee: Jos Suffolk ei saa heti surmaansa, Tai häntä Englannist' ei karkoiteta, Niin linnastanne riistävät he hänet Ja vitkaan kiduttavat kuolemaan. Sanovat, että hyvän Humphrey-herttuan Hän surmas; sanovat myös pelkäävänsä, Ett' ehkä majesteetinkin hän surmaa. Siis rakkkaast' alamaisen innosta, — Ei uhkan halust', eikä niskoittelun, Ikäänkuin vastustaa teit' aikoisivat, — He hänen karkoitustaan vaativat. Sanovat, hengestänne huolehtien, Ett', armonne jos tahtois nukkua Ja käskis, ettei häiritä sais teitä Vihan tai hengenmenon uhalla, Niin, tästä kiellostanne huolimatta, Jos näkisivät kyyn, mi hankokielin Pujahtais salaa majesteetin päälle, Olisi pakko teidät herättää, Niin ettei vaarallista unen härmää Tuo surmamato iki-uneks muuttais. Siis kiellon uhallakin aikovat, Jos tahdotte tai ette, teitä kaita Moisilta käärmeiltä kuin viekas Suffolk, Jonk' onneton ja myrkyllinen pisto Setänne hengen salaa vei, jok' oli Tuhansin kerroin häntä arvokkaampi.

KANSA (ulkona). Kuninkaan vastaus, lord Salisbury!

SUFFOLK. Kyll' uskon, että raaka roskajoukko Voi moisen sanan kuninkaalle laittaa; Vaan te, mylord, sen asioita käytte Vain loistaaksenne puhetaidollanne. Mut muuta kunniaa ei Salisbury saanut, Kuin sen vain, että luona kuninkaan Kävi padanpaikkurien lähettinä.

KANSA (ulkoa). Kuninkaan vastaus, taikka sisäänmeno!

KUNINGAS HENRIK. Salisbury, sana viekää, että heitä Hellästä huolenpidostaan ma kiitän, Ja vaikk'ei mua kehoittaneet oiskaan, Niin tehdä aion mitä vaativat. Suffolkist' olen totisesti aina Tuhoa kruunulleni aavistanut. Siis vannon nyt sen majesteetin kautta, Jonk' olen halpa edustaja vain: Hän kauemmin kuin kolme päivää älköön Tät' ilmaa saastuttako hengellään, Jos elää tahtoo!

KUNINGATAR MARGAREETA. Rukoilen tuon hyvän. Suffolkin puolesta.

KUNINGAS HENRIK. Et ole hyvä, Jos Suffolkia sanot hyväksi. Vait, sanon; hänen puolestaan jos puhut, Niin vihaani vain lisäät. Sanassani Jo yksin sanotussa pysyisin; Mut kun sen vannoin, on se järkkymätön. — Jos kolmen päivän päästä sinut nähdään Maatilkulla mun hallitsemallani, Niin mailma henkes lunnaiksi ei riitä. — Tule, Warwick, hyvä Warwick, tule mukaan! Minull' on suurta sulle ilmaistavaa.

(Kuningas Henrik, Warwick, loordit y.m. menevät.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Tuho ja tuska teitä seuratkoon! Sydämmen katkeruus ja karvas piina Ne olkoot teidän seurakumppaninne! Olette kaksi, piru kolmas olkoon! Väijyilköön teitä kolminainen kosto!

SUFFOLK. Pois, hyvä kuningatar, sadatukset! Nyt raskaan eron Suffolk sinust' ottaa.

KUNINGATAR MARGAREETA. Hyi, arka akka, hellä raukka, sinä! Kirota vihamiestäs etkö tohdi?

SUFFOLK. Kirotut nuo! Miks heitä sadattaisin? Jos kirous tappaa vois kuin peikon parku, Niin keksisin niin häijyt myrkkysanat, Niin karvaat, karkeat ja kauhistavat, Hammasten kirskeell' esiin käristetyt Ja paatunutta vihaa yhtä täynnä Kuin kalvas kateus inhass' onkalossaan. Kiivaudest' änkyttäisi kieleni; Kuin piitä iskein silmä säkenöisi; Hivukset törröttäis kuin mielipuolen; Niin, joka jäsen sadattais ja kirois. Mult' ihan sydän särkyis, jos en saisi Sadattaa heitä. Myrkky juomans' olkoon! Vihava sappi hienoin herkkunsa! Sypressimetsä armain siimeksensä! Suloisin silmänruoka basiliskit! Vienoinkin kosketus kuin käärmeenpisto! Kyyt sihisevät soittokuntanaan, Ja säistäjinä turman-huuhkain kuoro! Kaikk' ilkikauhut mustan helvetin —

KUNINGATAR MARGAREETA. Rakas Suffolk, tyynny; itseäs vain kiusaat. Kirosi nuo — kuin peilist' aurinko Tai liika panos pyssyssä — ne taappäin Vain ponnahtaa ja itseäsi kohtaa.

SUFFOLK. Kirota käskit; nytkö käsket jättää? Nyt, kautta maan, jost' olen karkoitettu! Kirota voisin koko talvis-yön, Vaikk' alastonna vuoren huipull' oisin, Miss' ei suo kylmän viima ruohon nousta, Ja pitää kaikki hetken leikkinä.

KUNINGATAR MARGAREETA. Oi, pyydän, tyynny! Mulle kätes anna, Sit' että huolivesin kostuttaisin. Paikasta tuosta älköön taivaan sade Suruni muistoksia haihduttako!

(Suutelee hänen kättään.)

Tuo muisku kätees painukoon, ett' aina Nää huulet muistaisit, jotk' ovat sulle Tuhannet huokaukset huokuneet! Nyt mene, tuskan että tuta saisin; Tääll' ollessasi vain sit' aavistan Kuin kylläinen, jok' ajattelee nälkää. Takaisin kutsun sun, tai minut myöskin Maanpakoon syöskööt; ja maanpaossa Ma olenkin, jos sinust' olen erin. Pois! Vaiti! Pois, pois, pois! — Oi, älä vielä! Kaks tuomittua ystävää näin erii Tuhansin suuteloin ja jäähyväisin, Mi sadasti on raskaampaa kuin kuolo. Hyvästi! Hyväst' elämä ja Suffolk!

SUFFOLK. Näin kymmenesti maasta karkoitettu On Suffolk parka: kerta kuninkaan, Ja kolme kertaa kolme sinun kauttas. En maata sure, sun vain pois kun saisin; On kyllin väkirikas erämaa, Jos sun on taivaallinen seuras mulla; Miss' olet sinä, siell' on itse mailma Ja mailman riemut; missä et sin' ole, Siell' erämaa on. Enempää en jaksa. — Oi, elä sinä, elost' iloitse; Mun iloni on, että sinä elät.

(Vaux tulee.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Mihinkä Vaux'lla kiire? Mitä tiedät?

VAUX. Vain ilmoittaisin kuninkaalle, ett' on Juur' kuolemaisillansa kardinaali: Äkisti kääntynyt on kovaan tautiin, Tuijottaa, läähöttää ja ilmaa haukkoo, Maan kiroo lapsia ja Luojaa herjaa. Välistä puhuu, niinkuin Humphreyn haamu Ois vieress' aivan; huutaa kuningasta, Patjalleen kuiskaa, niinkuin tälle kuiskais Sydämmen raskaan salaisuuksia. Ja ilmoittamaan tulin kuninkaalle, Ett' ihan nyt hän häntä ääneen huusi.

KUNINGATAR MARGAREETA. Vie surusanomasi kuninkaalle.

(Vaux menee.)

Voi inhaa ikää! tuskan sanomaa! Vaan miksi kurjaa hetken hukkaa itken, Suffolkin unhottaen, kalleuteni? Miks en ma sure sua yksin, Suffolk, Ja suvituulen kanssa kilpaa itke? Se maata kastaa; minä suruani. Pois joutuin! Tulossa on kuningas; Jos luotani sun tapaa, vie sun surma.

SUFFOLK. En elää voi, jos sinust' eriän; Ja kuolema sun luonas mit' ois muuta Kuin vieno uinahdus sun sylissäsi? Täss' ilmaan henkeni ma huokuisin Niin hiljaa, tuskatta kuin imulapsi, Jok', äidin nänni suussa, kuoloon vaipuu. Mut, sinust' erin, sinua kuin hullu Huutaisin ummistamaan silmäni Ja huulillasi suuni sulkemaan. Niin sielun lennossaan sa pidättäisit, Tai sinun ruumiisees sen huokuisin; Elysiumiss' eläisi se silloin. Sun luonas kuolo oisi leikki-kuolo, Mut sinust' erin tuskan kidutus. Oi, suo mun jäädä, tulkoon mitä tulkoon!

KUNINGATAR MARGAREETA. Pois! Vaikk' on ero niinkuin poltinrauta, Niin kuolettavaan haavaan on se tarpeen. Pois Ranskaan, Suffolk! Mulle kirjoita; Jos missä mailman sopess' oletkaan, Niin mull' on Iris, joka sinut löytää.

SUFFOLK. Ma menen.

KUNINGATAR MARGAREETA. Ota sydämmeni myötä.

SUFFOLK. Juveeli kurjimmassa lippaassa, Mik' arvokalun kätkenyt on koskaan. Kuin laiva särkynyt, nyt eritään: Tää mun on kuolintieni.

KUNINGATAR MARGAREETA. Minun tää.

(Menevät eri taholle kumpikin.)

Kolmas kohtaus.

Lontoo. Kardinaali Beaufortin makuuhuone.

(Kuningas Henrik, Salisbury, Warwick y.m. tulevat. Kardinaali makaa vuoteessaan, palvelijoita seisoo vuoteen vieressä.)

KUNINGAS HENRIK. Kuin voit sa, Beaufort? Puhu kuninkaalles.

KARDINAALI. Jos kalma olet, Englannin saat aarteet, Joll' ostaa toisen voit sa moisen saaren, Jos mun vain annat elää tuskitta.

KUNINGAS HENRIK. Oi, mikä merkki huonon elämän, Kun noin on kauhistava tuonen tulo!

WARWICK. Se kuningas on, joka puhuu, Beaufort.

KARDINAALI. Jos mieli, viekää minut oikeuteen. Hän kuoli vuoteessansa: missäs muuten? Pakottaa voinko ihmist' elämään? — Oi, laatkaa rääkkäämästä! Tunnustan. — Taas elossako? Näyttäkää, miss' on: Tuhannen puntaa, jos saan hänet nähdä! — Ei silmiä! Ne soaissut on multa. Oi, silittäkää hiukset! Pystyss' on ne Kuin tymäpuikot, joihin sieluni Takeltuu siivet. Tuokaa juotavaa! Sanokaa rohtoherralle, ett' antaa Sen tuiman myrkyn, jonka hältä ostin.

KUNINGAS HENRIK. Oi, ikihallitsija taivasten, Luo armon katse tuohon onnettomaan! Pois aja tunkeileva vihollinen, Jok' ahdistaa tuon raukan sielua! Povestaan huuhdo musta epätoivo!

WARWICK. Kas, kuinka kuolontuska muodon murtaa!

SALISBURY. Hänt' älä häiri; rauhass' eritköön.

KUNINGAS HENRIK. Sielulleen rauha, jos niin Herra tahtoo! — Jos taivast' ajattelet, kardinaali, Niin kättä nosta, anna toivon merkki. — Ei merkkiä! Hän kuolee. Armo hälle!

WARWICK. Hirmuista elämätä todistaa Noin julma kuolo.

KUNINGAS HENRIK. Älkää tuomitko; Me syntisiä kaikki olemme. — Hält' ummistakaa silmät; uudin eteen! Ja kaikki hartauteen vaipukaamme.

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Kent. Merenrannikko lähellä Doveria.

(Laukauksia kuulun mereltä. Sen jälkeen astuu venheestä maalle merikapteeni, perämies ja alaperämies, Valter Mereinen ynnä muita; niiden joukossa Suffolk valepukuisena, ja muita ylimyksiä vankeina.)

KAPTEENI. On kailava ja arka päivä-lörppä Jo meren helmaan hiipinyt, ja sudet Nyt ulvonnallaan herättävät kaakit, Jotk' yötä murheen-synkkää hinaavat Ja veltot lerppasiipens' yli hautain Levittelevät, kidast' usmaisesta Tympäävää pimeytt' ilmaan huokuen. Nyt anastetun laivan miehet tuokaa; Sill' aikaa särkällä kun ankkuroimme, He tässä lunastakoot henkensä Tai verin särkän hiekkaa kirjavoitkoot. Tuon vangin sulle annan, perämies; — Ja, sinä, alaperämies, saat tämän; — Ja tuo (osoittaen Suffolkia) on, Valter Mereinen, sun osas.

1 YLIMYS. Perämies, mitä lunnaiks vaadit? sano.

PERÄMIES. Tuhannen kruunuako tai kaula poikki!

ALAPERÄMIES. Te saatte saman antaa — taikka päänne.

KAPTEENI. Tuhannen kruunuako Teistä liikaa, Ja sentään käytte ylimyksistä? — Pää poikki konnain! — Kuolla teidän täytyy. Ei niiden päitä, jotka meiltä kaatui, Noin turhan turha rahamäärä korvaa.

1 YLIMYS. Ma maksan sen, kun säästät henkeni.

2 YLIMYS. Ja minä myös; ja heti tilaan rahat.

MEREINEN. Kun iskin laivaan, meni multa silmä; (Suffolkille) Ja siitä kostoksi sun täytyy kuolla, Ja noiden myös, jos minä päättää saan.

SUFFOLK. Ylimys olen: täss' on Yrjön-risti; Sa vaadi mitä vain, ma kaikki maksan.

MEREINEN. Ja minä myöskin olen ylimys; Nimeni Valter Mereinen. No, mitä? Miks tuijottelet? Kuolemaako pelkäät?

SUFFOLK. Nimeäs pelkään, siin' on kuolon sointaa. Minulle tietäjä on ennustanut Mereiseen hätään että hukkuisin. Mut verenhimos älköön tästä nousko; Nimes' on, oikein ääntäin, Merinen.

MEREINEN. Mereinen taikka Merinen, yks kaikki! Nimeemme viel' ei tahraa ole jäänyt, Jot' ei ois siitä miekoin pesty pois. Siis kostollani jos ma kauppaa hieron, Niin miekka multa murskatkaa ja kilpi, Ja pelkuriksi minut huutakaa.

(Iskee kiinni Suffolkiin.)

SUFFOLK. Seis, Mereinen, sun vankisi on prinssi, Suffolkin herttua, William de la Poole.

MEREINEN. Suffolkin herttuako ryysyissä?

SUFFOLK. Niin, mut nää ryysyt herttuaan ei kuulu; Zeus valepuvuss' oli, miks en minä?

KAPTEENI. Mut Zeus ei surmaans' saanut kuin nyt sinä.

SUFFOLK. Katala moukka, kuninkaan ei verta, Ei Lancasterin arvokasta verta Saa moinen tallirenki vuodattaa. Suutelit kättäin, jalustinta pidit, Lakitta juoksit juhdan vieressä, Pään nyökkäyksestä jo autuaana. Mua maljain ääress' usein palvelit, Nuoleksit tähteitä, ja pöydän luona Matelit polvillas, kun atrioin Ma kuningatar Margareetan kanssa. Sa tuota muistele ja harjas laske, Ja ajatonta röyhkeyttäs hilli. Sa usein seisoit eteisessäni Ja nöyräst' odottelit tuloani. Tää käsi usein on sua suositellut, Ja nyt se tukkii sulta riettaan suun.

MEREINEN. Kapteeni, pistänkö ma tuota konnaa?

KAPTEENI. Jahk' ensin minä häntä sanoin pistän, Niinkuin hän mua pisti.

SUFFOLK. Halpa orja, Sanas on tylsät niinkuin sinä itse.

KAPTEENI. Pois viekää tuo ja isonveneen laitaan Pää katkaiskaa.

SUFFOLK. Siin' omas uskallat.

KAPTEENI. Niin, Poole.

SUFFOLK. Poole?

KAPTEENI. Poole, puolherra, rupaherra, Lika ja loka, jonka saasta sokaa Englannin hopeaisen juomalähteen. Nyt tukin ammottavan suusi tuon, Jok' ahminut on valtakunnan aarteet; Tomua suudella saa huules, jotk' on Kuningatarta suudelleet; ja sinä, Jok' ilkuit hyvän Humphrey-herttuan surmaa, Nyt suotta irjut tunnotonta tuulta, Jok' ivaten sua viuhuu vasten naamaa. Vihille mene hornan noitain kanssa, Siks että valtaherralle sa naitit Tyttären halvan kuninkaan, mi vailla On maata, kruunua ja alamaista. Sa pirun-taidollasi suureks kasvoit Kuin vallan-ahnas Sulla, herkutellen Emosi sydänveren pisaroilla. Anjoun ja Mainen Ranskalle sa möit; Sun tauttas ynseät normannit meitä Ei kutsu herroikseen; ja Picardie Voutimme tappoi, linnat vei, ja miehet Verisnä, ryysyisinä kotiin laittoi. Ylevä Warwick ja Nevilit, jotka Ei koskaan suotta miekkaa paljastaneet, Vihasta sinuun, säilään tarttuvat; York-suku — jonka hallinnosta syöksi Kuninkaan viattoman halpa murha Ja kopea ja röyhkä hirmuvalta — Kostosta palaa; lipuiss' ylväissä Pilkoittaa pilven piilost' aurinkomme,[6] Ja alla seisoo: nubibus invitis. Aseissa kansa täällä Kentiss' on, Ja päätteeks häpeä ja mieronköyhyys On kuninkaamme linnaan hiipinyt; Sun syysi kaikki. — Pois! — Pois hänet viekää.

SUFFOLK. Josp' oisin Jumala, ja salamoilla Nuo kehnot orjat murskata jos saisin! Vähällään kurja pöyhkeilee; tuo konna. Vain purren päällikkö, on uhkaavampi Kuin Bargulus,[7] Illyrian merirosvo. Ei kotkain verta ime kuhnurit, Vain mehiläisten pesiä ne ryöstää. On mahdotonta, että minut surmais Mokoma halpa palkkamies kuin sinä. Ei nosta sanas katumaa, vaan vihaa. Kuningatar mun Ranskaan lähetti; Ma vaadin, että joutuin viet mun sinne.

KAPTEENI. Mereinen! —

MEREINEN. Pois, Suffolk, minä kuolemaan sun vien.

SUFFOLK. Gelidus timor occupat artus: — sua pelkään.

MEREINEN. Ja syystä pelkäät, sen saat kohta nähdä. No, joko poiss' on miehuus? Joko taivut?

1 YLIMYS. Rukoile, Suffolk, puhu kauniisti.

SUFFOLK. Suffolkin vallaskiel' on tyly, tuima, Se voi vain käskeä, ei kerjätä. Pois se, ett' alamaisin rukouksin Ma mokomia kunnioisin! Ennen Panisin pääni mestauspölkylle, Kuin polveani muille notkistaisin Kuin jumalalleni ja kuninkaalle; Niin, ennen pääni veripuussa keikkuu, Kuin halvan orjan eessä paljastuu. Pelosta tosi-aateli on vapaa: Enemmän kestän, kuin sa tehdä tohdit!

KAPTEENI. Pois hänet vie, ja tuki hältä suu.

SUFFOLK. Soturit, näyttäkää nyt julmuutenne, Ett' ikikuuluks tulis kuolemani. — Saa konnilt' usein suuret miehet surman: Niin roomalainen miekkailija-orja Hyvän tappoi Tullion; äpärä Brutus Caesarin surmas; villi saarikansa Pompejon; rosvot murhaa Suffolkin.

(Suffolk menee Mereisen ja muiden kanssa.)

KAPTEENI. Nyt niistä, joiden lunnaat määräsimme, Saa toinen mennä, niin on tahtomme; Te tulkaa siis, ja tuo saa lähteä.

(Kaikki menevät, paitsi ensimmäinen ylimys.) (Mereinen palaa, kantaen Suffolkin ruumista.)

MEREINEN. Tuoss' olkoon pää ja ruumis, siksi kuin Ne kuningatar, lemmikkinsä, hautaa.

(Menee.)

I YLIMYS. Oi, veristä ja julmaa näytelmää! Tuon ruumiin kuninkaalle viedä tahdon. Jos hän ei kosta, kostaa ystävät Ja kuningatar, joka häntä lempi.

(Kantaa pois ruumiin.)

Toinen kohtaus.

Blackheath.

(Yrjö Bevis ja Juho Holland tulevat.)

YRJÖ. Kas niin, hanki nyt miekka itsellesi, vaikka puusta tehty; he ovat jo kaksi päivää olleet jalkeilla.

JUHO. Sitä tarpeellisempi heille, että pääsevät lepoon.

YRJÖ. Tiedäppäs, että Jack Cade, verkakankuri, aikoo siistitä yhteiskuntaa, ja kääntää ja uudelleen sitä nukittaa.

JUHO. Se onkin tarpeellista, sillä se alkaa jo olla nukkavieru. Sen totta sanon, että täällä Englannissa ei ole ollut mitään rattoa, sitten kuin aateliset rupesivat nousemaan.

YRJÖ. Oi, surkeita aikoja! Käsityöläisten kuntoon ei panna mitään arvoa.

JUHO. Aateli pitää häpeänä kantaa etunahkaa.

YRJÖ. Ja mikä vielä pahempaa: kuninkaan neuvosmiehet eivät ole hyviä työmiehiä.

JUHO. Niin oikein, ja kuitenkin sanotaan kirjassa: "tee työtä ammatissasi", joka merkitsee sitä, että hallitusmiesten pitää olla työmiehiä; ja siis pitäisi meidän olla hallitusmiehinä.

YRJÖ. Oksaan osattu! Ei ole parempaa kelpo sydämmen tunnusmerkkiä kuin kova käsi.

JUHO. Näen heidät, näen heidät! Siinä on Bestin poika, nahkuri Winghamista, —

YRJÖ. Hän saa vihollistemme nahat, tehdäkseen niistä koirannahkaa.

JUHO. Ja Dick, teurastaja, —

YRJÖ. No, silloin sitä syntiä nuijataan otsaan kuin härkää ja vääryydeltä leikataan kurkku kuin vasikalta.

JUHO. Ja Smith, kankuri, —

YRJÖ. Argo, niiden elämänlanka on kehrätty.

JUHO. Tulkaa, lyöttäytykäämme noiden seuraan.

(Rummunpärrytystä. Cade, Dick teurastaja, Smith kankuri ja suuri joukko muita tulee.)

CADE. Me, John Cade, siksi kutsuttu luulotellun isämme mukaan, — sillä vihollistemme pitää kaatua maahan meidän eteemme, — hengen kutsumuksesta kutsuttu kukistamaan kuninkaita ja ruhtinaita — vaadimme hiljaisuutta!

DICK. Hiljaa!

CADE. Isäni oli Mortimereja, —

DICK (syrjään). Hän oli kunnon mies ja hyvä muurari.

CADE. Äitini oli Plantageneteja, —

DICK (syrjään). Tunsin hänet hyvin, hän oli lastenämmä.

CADE. Vaimoni oli Lacyn sukua.

DICK (syrjään). Niin tosiaankin, hän oli kulkukauppiaan tytär ja myyskenteli lasia.

SMITH (syrjään). Mutta nyt, kun ei enää jaksa reppua kantaa, on hän ruvennut kotipyykkäriksi.

CADE. Niinmuodoin olen minä kunniakkaasta huoneesta.

DICK (syrjään). Niin, totisesti, sillä paljas maa on kunniakas paikka, ja siinä hän syntyi, pensaan takana; sillä hänen isällään ei ollut muuta huonetta kuin tyrmä.

CADE. Mieltä minussa on.

SMITH (syrjään). Niin kyllä, mieltä sitä kerjätessäkin tarvitaan.

CADE. Paljon minä voin kestää.

DICK (syrjään). Siitäkös puhettakaan; olen nähnyt häntä piiskattavan kolmena markkinapäivänä perätysten.

CADE. En pelkää miekkaa enkä tulta.

SMITH (syrjään). Miekkaa hänen ei tarvis pelätä, sillä hänen takissaan ei ole pistämän paikkaa.

DICK (syrjään). Mutta tulta hänen tulisi pelätä, sillä hänellä on kädessä poltinmerkki lampaan varkaudesta,

CADE. Olkaa siis urhoollisia, sillä päällikkönne on urhoollinen ja lupaa panna toimeen parannuksia. Englannissa pitää saada vastedes ostaa seitsemän puolen-pennin sämpylää yhdellä pennillä; kolmen korttelin kannun pitää vetää kymmenen korttelia; ja kaljaa ei saa juoda, se on kuolemanrikos. Kaikki valtakunnassa tulee olla yhteistä,[8] ja minun paraatihevoseni pitää käydä Cheapsidessä laitumella. Ja kun minä tulen kuninkaaksi, — ja kuninkaaksi minä tulen. —

KAIKKI. Jumala varjelkoon teidän majesteettianne!

CADE. Kiitoksia vain, hyvät kansalaiset! — niin ei enää tarvita mitään rahaa, sillä kaikki saavat syödä ja juoda minun kustannuksellani; ja minä puetan kaikki samaan pukuun, niin että he olisivat yksimieliset kuin veljekset ja kunnioittaisivat minua herranaan.

DICK. Ensi työksi tapamme kaikki lakiherrat.

CADE. No, senhän minä aionkin tehdä. Eikö ole surkuteltavaa, että viattoman lampaan nahasta tehdään pergamenttia; joka pergamentti, kun sitä vähän töhritään, voi tehdä lopun ihmisestä. Sanotaan, että mehiläiset pistävät; mutta minä sanon, että mehiläisten vaha sen tekee, sillä yhden ainoan kerran olen pannut sinettini paperiin, ja siitä asti en ole hetkeäkään ollut omassa nahassani. Mitä nyt? Kuka se siellä?

(Muutamia tulee, tuoden mukanaan Chathamin kirjurin.)

SMITH. Chathamin kirjuri; hän osaa kirjoittaa ja lukea ja laskea.

CADE. Oi, inhottavaa!

SMITH. Me tapasimme hänen korjaamassa oppilaittensa kirjoituksia.

CADE. Sekös vasta konna!

SMITH. Hänellä on taskussa kirja, jossa on punaisia puustaveita.

CADE. Mutta hänpäs on oikea velho.

SMITH. Hän osaa laittaa supliikkeja ja kirjoittaa virkakirjoitusta.

CADE. Ikävä seikka: se mies on, totta vieköön, kunnon mies; hän ei saa kuolla, jos vain en häntä syylliseksi löydä. — Tule tänne, mies, tahdon sinua tutkia. Mikä on nimesi?

KIRJURI. Emanuel.

DICK. Niin ruukataan kirjoittaa julkisten kuulutusten otsaan. — Sinun tulee käymään hullusti.

CADE. Anna sinä minun puhua. — Ruukaatko itse kirjoittaa nimesi, vai käytätkö puumerkkiä, niinkuin muut kunnialliset arki-ihmiset?

KIRJURI. Olen, Jumalan kiitos, saanut niin hyvän kasvatuksen, että osaan kirjoittaa nimeni.

KAIKKI. Hän on tunnustanut; viekää pois hänet! Hän on konna ja petturi.

CADE. Viekää pois hänet, sanon minä! Hirttäkää hänet, kynä ja mustepullo kaulassa.

(Kirjuri viedään pois.)

(Mikko tulee.)

MIKKO. Missä on ylipäällikkömme?

CADE. Tässä minä olen, sinä alasälli.

MIKKO. Pakoon, pakoon, pakoon! Sir Humphrey Stafford ja hänen veljensä ovat kuninkaan sotavoiman kanssa aivan lähellä.

CADE. Seis, konna, seis, tai hakkaan sinut maahan! Hänpäs tulee tekemisiin miehen kanssa, joka on yhtä hyvä kuin hän itse. Eihän hän ole muuta kuin ritari, vai mitä?

MIKKO. Ei.

CADE. Tullakseni hänen vertaisekseen, tahdon lyödä itseni ritariksi heti paikalla. (Polvistuu.) Nouse, sir John Mortimer! Ja nyt hänen kimppuunsa!

(Sir Humphrey Stafford ja hänen veljensä William tulevat sotajoukkoineen rumpujen soidessa.)

STAFFORD. Kapina-roistot, Kentin loka, saasta, Aseenne heittäkää, te hirtehiset! Pois kölsiinne, ja jättäkää tuo moukka! Kuningas armias on, jos sen teette.

WILLIAM STAFFORD. Mut julma, raivokas ja verenahnas, Jos niskuroitte; antaukaa tai kuolkaa!

CADE. Viis piittaan noista silkki-orjista! Vain teille puhun, hyvät kansalaiset, Joit' aion tästä puolin hallita, Lain mukaan kruunun perijä kun olen.

STAFFORD. Katala, isäs oli muurari, Ja itse olet leikkuri, vai mitä?

CADE. Puutarhuri se oli Aatamikin.

STAFFORD. Mut se ei kuulu tähän.

CADE. Kuuluu kyllä. Mortimer, Marchin kreivi, eikö ollut Hän nainut Clarence-herttuan tyttären?

STAFFORD. Oli oikein.

CADE. Ja tästä syntyi hälle kaksoset.

WILLIAM STAFFORD. Valetta!

CADE. Siinäpä se kysymys; Mut minä sanon, että se on totta. Vanhempi imettäjän hoitoon pantiin Ja kerjuu-akka hänet varasti, Kun suvustaan ei tiennyt, ja kun kasvoi, Rupesi muurariksi; minä olen Sen miehen poika, kieltäkää, jos voitte.

DICK. Se on päivän selvää; siis hänestä tehdään kuningas.

SMITH. Hän muurasi takka-uunin isäni taloon, ja siitä ovat tiiliskivet elävinä todistuksina vielä tänä päivänä: älkää siis huoliko kieltää.

STAFFORD. Siis luotatte tuon kehnon orjan sanaan, Jok' asioista puhuu, joit' ei tunne.

KAIKKI. Tietysti luotamme; siis, korjatkaa luunne!

WILLIAM STAFFORD. Jack Cade, tuon sulle Yorkin herttua neuvoi.

CADE (syrjään). Valehtelee; itse sen olen keksinyt. — Mene, ukkoseni, sano kuninkaalle minun puolestani, että isänsä, Henrik viidennen, tähden, jonka aikana pojat pelasivat nappikuoppaa ranskalaisista kruunuista, minä suostun siihen, että hän saa hallita, mutta minä tahdon olla hänen protektorinsa.

DICK. Ja lisäksi tahdomme lord Sayn pään, siksi että hän myi pois Mainen herttuakunnan.

CADE. Ja siihen meillä on laki ja oikeus; sillä sen kautta Englanti on tehty rammaksi, ja saisi nyt kulkea sauvan varassa, jos en minä sitä voimallani kannattaisi. Sen sanon teille, te kuningaskumppanit, että tuo lord Say on kuohinut yhteiskunnan ja tehnyt siitä salvion; ja päälle päätteeksi, hän osaa puhua ranskaa, ja niinmuodoin hän on petturi.

STAFFORD. Oi, surkeata tietämättömyyttä!

CADE. Niin, vastatkaa, jos voitte. Ranskalaiset ovat meidän vihollisemme; no siis, minä vain kysyn: voiko se, joka puhuu vihollisen kielellä, olla hyvä neuvonantaja, vai ei?

KAIKKI. Ei, ei, ja sen vuoksi me vaadimme hänen päänsä.

WILLIAM STAFFORD. Siis, koska hyvät sanat eivät auta, Kuninkaan joukot viemme heitä vastaan.

STAFFORD. Julista, airut, joka kaupungissa, Ett' on se petturi, ken Cadeen liittyy; Ja joka tappelusta pakenee, Se, vaimon, lasten nähden, varotukseks Tupansa ovipieleen hirtetään. — Kuninkaan ystävät, mua seuratkaa!

(Molemmat Staffordit menevät sotavoimmeen.)

CADE. Te, kansan ystävät, mua seuratkaa. — Vapaus kutsuu, miehiä nyt olkaa; Kaikk' alas, loordit, aatelit! Ei muita Saa armahtaa, kuin kell' on paikkakengät: Ne säästävää on, kunnon väkeä; Jos tohtisivat, liittyisivät meihin.

DICK. He ovat jo järjestyksessä, ja marssivat meitä vastaan.

CADE. Mutta me olemme vasta silloin järjestyksessä, kun olemme oikein epäjärjestyksessä. Eteenpäin, mars!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Toinen kohta Blackheathia.

(Sotamelskettä. Molemmat puolueet tulevat ja taistelevat; molemmat Staffordit kaatuvat.)

CADE. Missä on Dick, teurastaja Ashfordista?

DICK. Tässä.

CADE. He kaatuivat tieltäsi kuin lampaat ja härjät; ja sinä liikuit, niinkuin olisit ollut omassa teurastushuoneessasi; ja sen vuoksi minä sinut palkitsen seuraavalla tavalla: paastoaika tehdään kahta pitemmäksi, ja sinä saat oikeuden teurastaa sata, yhtä vailla.

DICK. En enempää pyydä.

CADE. Ja, totta puhuen, vähempää et ansaitse. Tätä minä kannan voiton merkkinä, (Ottaa maasta Staffordin asevaruksen.) ja nuo ruumiit saavat laahata hevoseni perässä, kunnes tulen Lontooseen, missä annamme kantaa lordmajorin miekkaa edellämme.

DICK. Jos tahdomme menestyä ja jotain hyvää tehdä, niin murtakaamme auki vankilat ja päästäkäämme vangit ulos.

CADE. Ole huoleti, kyllä minä siitä vastaan. Tulkaa pois, nyt marssimme Lontoota kohti.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Henrik lukee anomuskirjaa; herttua Buckingham ja lord Say hänen vieressään; etäällä kuningatar Margareeta, joka suree, Suffolkin pään yli kumartuneena.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Sanotaan: suru mielen laimentaa, Ja turmelee ja tekee pelokkaaksi. Siis itku pois, ja mieti kostoa! Mut ken vois itkun heittää, tuon kun näkee? Levätköön tuossa rinnoillani pää; Mut missä syleiltäväni on ruumis?

BUCKINGHAM. Minkä vastauksen antaa teidän armonne kapinoitsijain anomuskirjaan?

KUNINGAS HENRIK. Lähetän heille jonkun pyhän piispan. Varjelkoon taivas, että miekkaan hukkuis Niin monta sielu-parkaa! Ennen itse Jack Caden kanssa neuvoon käyn, kuin sallin Verisen sodan heidät hukuttaa. — Mut varro, luen kertaalleen sen vielä.

KUNINGATAR MARGAREETA. Oi, julmureita! Tuoko kaunis muoto Mua hallinnut on niinkuin kiertotähti, Ja noit' ei voinut sääliin taivuttaa, Jotk' eivät ansainneet sit' edes nähdä?

KUNINGAS HENRIK. Lord Say, Jack Cade on vannonut, ett' aikoo Hän pääsi ottaa.

SAY. Mutta minä toivon, Ett' aikoo majesteetti ottaa hänen.

KUNINGAS HENRIK. Mit', armas puolisoni? Yhäkö Suffolkin surmaa valitat ja itket? Jos minä kuolisin, niin pelkään, armas, Ett'et mua itkis noin.

KUNINGATAR MARGAREETA. En, ystäväni, En itkisi, vaan eestäs kuolisin.

(Sanansaattaja tulee.)

KUNINGAS HENRIK. No, mitä uutta? Miksi moinen kiire?

SANANSAATTAJA. Kapinalliset on Southwarkissa; pakoon! Cade julistaa, ett' on hän Mortimer Ja Clarence-herttuasta polveutuu; Valtaajaks sanoo armonne, ja vannoo Westminsterissä kruunun ottavansa. Sotavoimanansa ryysyinen on joukko Tylyä, raakaa moukkaväkeä; Lord Staffordin ja tämän veljen surma On heitä rohkaissut ja innostanut. Lait, opit, hovit, aatelit, ne heistä Rojua vain on, tuhon omaa kaikki.

KUNINGAS HENRIK. Oi, jumalattomia ihmisiä! He eivät tiedä mitä tekevät.

BUCKINGHAM. Palatkaa Killingworthiin, majesteetti, Siks kuin on vahva sotavoima koottu.

KUNINGATAR MARGAREETA. Oi, Suffolk-herttua jos eloss' oisi, Niin kapina ois pian ehkäisty.

KUNINGAS HENRIK. Lord Say, nuo petturit sua vihaavat, Siis Killingworthiin tule kanssamme.

SAY. Näin kuninkaani henki joutuis vaaraan: Mun näköni jo heissä vihan nostaa; Ja sen vuoks tähän kaupunkiin ma jään, Ja piilen täällä miten parhaaks nään.

(Toinen sanansaattaja tulee.)

2 SANANSAATTAJA. Jack Cade on valloittanut Lontoon sillan; Taloistaan lähtee porvaristo pakoon; Alhainen kansa, saalist' ahnehtien, Liittäytyy petturiin; he vannovat Hävittävänsä kaupungin ja linnan.

BUCKINGHAM. Pois viipy! Ratsun selkään!

KUNINGAS HENRIK. Tule, armas! Jumal' on toivomme, Hän meitä auttaa.

KUNINGATAR MARGAREETA. Mun meni toivoni, kun Suffolk kaatui.

KUNINGAS HENRIK (Lord Saylle.) Hyvästi! Kapinoivia äl' usko.

BUCKINGHAM. Äl' usko ketään, pelost' että petyt.

SAY. Viattomuuteeni ma yksin uskon; Siks olen rohkea ja pelvoton.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Tower.

(Lord Scales ja muita kävelee muurilla; alhaalle ilmestyy muutamia porvareita.)

SCALES. Mitä kuuluu? Onko Jack Cade voitettu?

1 PORVARI. Ei, mylord, eikä siltä näytäkään; he ovat valloittaneet sillan ja tappavat kaikki, jotka heitä vastustavat. Lordmajori pyytää apua teidän armoltanne Towerista, puolustaaksen Cityä kapinoitsijoita vastaan.

SCALES. Mit' ilman olla voin, sen kaiken annan; Mut minuakin ahdistavat he: Jo Towerin yrittivät valloittaa. Pois Smithfieldiin, ja kootkaa väkeä! Lähetän avuks sinne Matthew Gough'n. Kuninkaan, maan ja hengen eestä lyökää! Hyvästi vain! Mun täytyy tästä mennä.

(Menevät.)

Kuudes kohtaus.

Tykkikatu.

(Jack Cade tulee seuralaisineen. Hän lyö sauvallaan Lontoon-kiveen.[9])

CADE. Nyt on Mortimer tämän kaupungin herra. Ja tässä, Lontoon-kivellä istuen, säädän ja käsken että, kaupungin kustannuksella, Lontoon putkikaivosta ei saa juosta muuta kuin punaista viiniä tänä meidän hallituksemme ensimmäisenä vuosikautena. Ja vast'edes on se valtiopetosta, jos joku kutsuu minua muuksi kuin lord Mortimeriksi.

(Soturi tulee juoksujalassa.)

SOTURI. Jack Cade! Jack Cade!

CADE. Lyökää kuoliaaksi se mies!

(Lyövät hänet kuoliaaksi.)

SMITH. Jos tuo mies on viisas, niin ei hän enää koskaan sano teitä Jack Cadeksi; luulenpa että hän on saanut sangen hyvän varoituksen.

DICK. Mylord, tuolla on sotajoukko koolla Smithfieldissä.

CADE. Mennään siis ja tapellaan niiden kanssa. Mutta ensin menkää ja pankaa Lontoon silta palamaan,[10] ja jos voitte, niin polttakaa myöskin Tower poroksi. Kas niin, mars matkaan!

(Menevät.)

Seitsemäs kohtaus.

Smithfield.

(Sotamelskettä. Toisaalta tulee Cade liittolaisineen; toisaalta porvareita ja kuninkaan sotajoukkoja, Matthew Gough johtajana. Tappelevat; porvarit ajetaan pakoon ja Matthew Gough kaatuu.)

CADE. Kas niin, miehet! — Menkää nyt toiset ja repikää maahan Savoija;[11] toiset menkää oikeuslaitoksiin; alas kaikki!

DICK. Minulla olisi anomus teidän ylhäisyydellenne.

CADE. Vaikka mitä ylhäistä anoisit, niin se sinulle myönnetään tuosta sanasta.

DICK. Ei muuta mitään, kuin että Englannin lait kävisivät ulos teidän suustanne.

JUHO (syrjään). Siitä tulisi, piru vieköön, veriset lait, sillä hän sai keihäästä haavan suuhunsa, ja se ei ole vielä parantunut.

SMITH (syrjään). Ei, Juho, siitä tulisi haisevat lait, sillä hänen henkensä haisee paistetulta juustolta.[12]

CADE. Minä olen asiaa miettinyt; olkoon niin! Menkää ja polttakaa koko valtakunnan arkisto; minun suuni on Englannin parlamenttina.

JUHO (syrjään). Sitte kai saamme purevia asetuksia, jos ei vedetä häneltä hampaita suusta.

CADE. Ja tästälähin on kaikki oleva yhteistä.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Mylord, saalis, saalis! Täällä on lord Say, joka on myynyt ne Ranskan kaupungit; sama mies, joka pani meidän maksamaan yksikolmatta viisitoistanneksia ja yhden killingin punnalta viimeistä sotaveroa.

(Yrjö Bevis tulee lord Sayn kanssa.)

CADE. Hyvä, hän on siitä hyvästä kymmenesti mestattava. Haa, sinä Say, senkin seepekki, senkin seevesi! Nyt sinä olet meidän kuninkaallisen tuomiovaltamme maalitaulun pilkkuna. Millä voit sinä minun majesteetilleni vastata siitä, että olet antanut pois Normandian munsööri Baisemonculle, Ranskanmaan Dauphinille? Tehtäköön se sinulle tiettäväksi tässä meidän läsnäollessamme, nimittäin lord Mortimerin läsnäollessa, että minä olen se luuta, jonka tulee laasta hovi puhtaaksi semmoisesta törystä kuin sinä. Sinä olet sangen petturimaisesti tärvellyt valtakunnan nuorison laittamalla latinankoulun; ja vaikka esi-isillämme ennen ei ollut muita kirjoja kuin pykäläpuu, olet sinä keksinyt tänne präntit ja, kuninkaan ja kruunun ja majesteetin vastukseksi, rakentanut paperimyllyn. Sinulle todistettakoon vasten partaa, että pidät seuranasi ihmisiä, joilla on alinomaa suussa nominat ja verpat ja muut mokomat inhottavat sanat, joita ei kristityn korva kestä kuulla. Sinä olet asettanut rauhantuomarit, jotka kutsuvat eteensä köyhiä ihmisiä vastaamaan asioista, joihin he eivät mitään voi vastata. Päälle päätteeksi olet sinä pannut heitä vankeuteen; ja kun eivät ole osanneet lukea, olet sinä heidät hirtättänyt: vaikka he juuri siitä syystä olisivat enimmin ansainneet elää. Sinä ratsastat satulaloimella, eikö totta?

SAY. Mitä pahaa siinä on?

CADE. Ei ole soveliasta, että sinä annat hevosesi käydä viitassa, kun kunniallisemmat ihmiset kuin sinä käyvät housuissa ja mekossa.

DICK. Vieläpä tekevät työtä paitasillaankin, niinkuin minä itse, esimerkiksi, joka olen teurastaja.

SAY. Te, Kentin miehet, —

DICK. Mitä sanot sinä Kentistä?

Say. En muuta kuin tämän: se on bona terra, mal agens.

CADE. Viekää pois, viekää pois! Hän haastaa latinaa.

SAY. Mua kuulkaa, viekää sitte, minne mieli. Kent, Caesarin on selitysten mukaan, Suloisin paikka koko saarella: Ihana seutu, hyvyyksiä täynnä; Sen kansa rikas, aulis, uljas, uuras; Te ette siis voi säälist' olla tyhjät. En Mainea, en Normandiaa myynyt, Takaisin ostaisin ne hengelläni. Hyvällä aina käytin oikeutta; Mun rukous, kyynel voitti, eikä lahjat. Jos mitä teiltä kiskoin, tarkoitin Vain kuninkaan ja maan ja teidän turvaa? Jakelin oppineille suuret summat, Kosk' itse kirjallani armoon pääsin, Ja koska näin, ett' tietämättömyys on Jumalan kirous ja ett' on tiede Se siipi, jolla noustaan taivaaseen. Jos teit' ei itse hornan henget riivaa, Niin ette voine mua murhata. Tää kieli vieraille on kuninkaille Puhunut puolestanne.

CADE. Topp! Milloin sinä olet iskuakaan iskenyt sotatantereella?

SAY. Isoill' on pitkät kädet; usein iskin Ma umpimähkään vain, ja hengilt' iskin.

YRJÖ. Mikä inhottava pelkuri! Mitä? Karkaa ihmisiin takaapäin!

SAY. Nää posket kalvaaks valvoin teidän tähden.

CADE. Anna hänelle korvapuusti, niin tulevat taas punaisiksi.

SAY. Heikoks ja sairaaks pitkä istuminen Mun teki, köyhäin juttuja kun ajoin.

CADE. Siis teidän pitää saada vähän hamppulientä ja tapparan apua.

DICK. Miksi vapiset, mies?

SAY. Mun valtaa halvaus, eikä suinkaan pelko.

CADE. Kas vain, kuinka hän nyökkää, niinkuin aikoisi sanoa: kyllä teille vielä näytän! Tahdon nähdä, istuuko hänen päänsä vakavammin seipään nokassa. Viekää pois, ja pää poikki!

SAY. Sanokaa, mik' on suurin rikokseni? Tavaraa pyysinkö vai kunniaa? Mull' onko ryöstökultaa kirstut täynnä? Mull' onko vaatteus kalliinnäköinen? Ketä loukkasin, kun hengen vaaditte? Käsiä näit' ei syytön veri tahraa, Ja täss' ei rinnass' ole vilpin vikaa. Oi, antakaa mun elää!

CADE. Sääliä minussa nuo sanat nostattaa; mutta tahdon sitä hillitä: hänen täytyy kuolla, jos ei muun vuoksi, niin siksi, että puhuu niin kauniisti henkensä puolesta. Pois viekää hänet; hänellä on paholainen kielen takana, hän ei puhu Jumalan nimessä. Kas niin, pois se mies, sanon minä, ja pää poikki heti paikalla! Ja sitten murtaukaa hänen vävynsä, James Cromerin, taloon ja lyökää häneltäkin pää poikki, ja tuokaa sitten molemmat tänne kahden seipään nenässä.

KAIKKI. Se on tapahtuva.

SAY. Maanmiehet, oi, jos rukouksillenne Jumala ois niin kuuro kuin te itse, Niin kuink' ois kuoltuanne sielun laita? Siis leppykää, ja suokaa minun elää.

CADE. Pois viekää hänet ja tehkää niinkuin teitä käskin.

(Lord Say viedään pois.)

Ylpein pääri valtakunnassa ei saa kantaa päätäkään hartioillaan, jos ei siitä maksa minulle veroa; ei yksikään tyttö saa naimisiin mennä, jos ei anna minulle piikuuttaan, ennenkuin muut sen saavat. Miesten tulee olla minun allani in capite; ja me säädämme ja käskemme, että heidän vaimonsa pitää olla niin vapaat, kuin sydän voi toivoa tai kieli voi kertoa.

DICK. Mylord, milloin menemme Cheapsideen ja teemme jakoa pistimillämme?

CADE. Heti paikalla.

KAIKKI. Ihanaa, ihanaa!

(Kapinoitsijat palaavat, tuoden mukanaan lord Sayn ja hänen vävynsä päät.)

CADE. Mutta eikö tämä ole vielä ihanampaa? Pankaa heitä suutelemaan toisiaan; he pitivät eläessään niin paljon toisistaan. Erottakaa heidät taas, muuten neuvottelevat, miten antaisivat pois vielä useampia kaupunkeja Ranskassa. Soturit, jättäkää kaupungin ryöstäminen illaksi, sillä me tahdomme ratsastaa katuja pitkin, nämä seipäät valtikkoina edellämme; ja joka kadun kulmassa tulee niiden suudella. — Mars matkaan!

(Menevät.)

Kahdeksas kohtaus.

Southwark.

(Sotamelskettä. Cade roistojoukkoineen tulee.)

CADE. Kalastaja-katua ylös! Pyhän Maunun kulmasta alas! Lyökää ja tappakaa! Heittäkää Thamesiin! — (Soitetaan keskusteluun ja sitten paluumatkalle.) Mitä melua kuulen? Uskaltaako kukaan soittaa keskusteluun tai paluumatkalle, kun minä olen käskenyt tappaa?

(Buckingham ja vanha Clifford tulevat sotajoukkoineen.)

BUCKINGHAM. Täss' ovat ne, jotk' uskaltaa ja tahtoo Sua häiritä. Siis tiedä, Cade: me tullaan Kuninkaan lähetteinä kansalle, Jot' olet sinä harhaan johtanut; Ja armon julistamme jokaiselle, Ken luopuu sinusta ja menee kotiin.

CLIFFORD. No, kansalaiset, mitä? Suostutteko Ja tartutteko armoon tarjottuun, Vai roistojenko kera surmaan käytte? Ken kuninkaan on mies ja armoon taipuu, Se hattuansa heilutelkoon, huutain: Jumala kuningasta varjelkoon! Ken tätä vihaa sekä tämän isää, Viidettä Henrikkiä, Ranskan vitsaa, Asettaan puistakoon ja menköön matkaan.

KAIKKI. Jumala kuningasta varjelkoon!

CADE. Mitä, Buckingham ja Clifford, oletteko te noin urheita poikia? — Ja te, halvat moukat, uskotteko te häntä? Tahdotteko välttämättä mennä hirteen, armo kaulassa? Siksikö miekkani on murtanut Lontoon portit, että te minut hylkäisitte Valkean-hirven luona Southwarkissa? Luulin, ettette koskaan heittäisi aseitanne, ennenkuin olisitte takaisin voittaneet vanhan vapautenne; mutta te olette kaikki raukkoja ja pelkureita ja mielellänne elätte aateliston orjuudessa. Taittakoot he vain selkänne taakoillaan, viekööt huoneet päänne päältä, raiskatkoot vaimonne ja tyttärenne teidän silmäinne edessä; mitä minuun tulee, niin minä nyt ponnistain vain yhden puolesta, ja niin — Jumalan kirous teitä kaikkia kohdatkoon!

KAIKKI. Me seuraamme Cadea, me seuraamme Cadea.

CLIFFORD. Cade hänkö Henrik viidennen on poika, Kun kiljaisitte häntä seuraavanne? Hän Ranskaan teidät johtaako ja tekee Halvimmastakin herttuan ja kreivin? Ah! Häll' ei kotia, ei pakopaikkaa; Ja muu ei häntä elätä kuin saalis, Jonk' ystäviltänne ja meiltä ryöstää. Oi häpeää, jos, teidän kiistellessä, Nuo voittamanne vauhkot ranskalaiset Meritse saapuis teidät voittamaan! Jo tässä kansais-sodassa ma heidät Näen Lontoon kaduill' ylvästelevän, Kiljaisten jokaiselle: Villageois! Ei, ennen tuhat Cadea kaatukoon, Kuin että Ranskan armoon taipuisitte! Pois Ranskaan, voittamaan min menetitte! Englannin kotiranta säästäkää! Rahaa on Henrikillä, teillä voimaa; Jumal' on apumme, ja voitto varma.

KAIKKI. Eläköön Clifford! Eläköön! Me seuraamme kuningasta ja Cliffordia.

CADE. Voiko höyhentäkään niin herkästi sinne ja tänne puhaltaa kuin tuota joukkoa? Henrik viidennen nimi vetää heidät senkin satoihin onnettomuuksiin ja panee heidät jättämään minut pulaan. Näen jo, kuinka lyövät päänsä yhteen hyökätäkseen minun kimppuuni. Miekkani minulle tietä raivatkoon, sillä tänne ei auta jäädä. — Helvetin ja perkeleitten uhallakin hyökkään suoraa päätä teidän lävitsenne; ja taivas ja kunnia olkoot todistajani, ettei rohkeuden puute minussa, vaan ainoastaan seuralaisteni halpa ja häpeällinen petos ajaa minut käpälämäkeen.

(Menee.)

BUCKINGHAM. Pakoonko lähti? Takaa ajakaa! Ken hänen päänsä kuninkaalle tuo, Se tuhat kruunua saa vaivastansa.

(Muutamat joukosta menevät.)

Soturit, tulkaa; mietin, millä keinoin Kuninkaan kanssa teidät sovitan.

(Menevät.)

Yhdeksäs kohtaus.

Kenilworthin linna.

(Torventoitauksia, Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta ja Somerset tulevat linnan terassille.)

KUNINGAS HENRIK. Maan päällä liekö kuningasta toista, Joll' iloa ois vähemmän kuin mulla? Kehdosta tuskin kömpyröin, kun tulin Yhdeksän-kuisena jo kuninkaaksi. Niin kruunua ei halaa alamainen, Kuin minä alamaisen tilaa halaan.

(Buckingham ja Clifford tulevat.)

BUCKINGHAM. Kuningas, terve! Ilon sanomia!

KUNINGAS HENRIK. Cade petturiko vangittu? Vai onko Paennut ko'otakseen lisää voimaa?

(Alhaalle ilmestyy joukko Caden seuralaisia, nuora kaulassa.)

CLIFFORD. Hän pakeni, ja joukkons' antautui; Nyt, naru kaulass', odottavat nöyräst' Elon tai kuolon tuomiota teiltä.

KUNINGAS HENRIK. Oi, taivas, porttis avaa ikuiset Ja ota vastaan ylistys ja kiitos! — Henkenne tänään lunastitte, miehet, Ja osoititte, kuinka maatanne Ja kuningastanne te rakastatte. Pysykää siinä kunnon mieless' yhä, Ja Henrik, vaikka onkin onneton, Ei koskaan ole armoton, se varma. Näin kiitoksen ja armon teille suoden, Nyt päästän teidät kunkin maallensa.

KAIKKI. Jumala kuningasta varjelkoon!

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Kuningas, saanko luvan kertoa, Ett' äsken York on tullut Irlannista. Mukanaan valtava ja suuri joukko On kernejä ja gallowglasseja,[13] Ja uljaassa nyt marssiss' astuu tänne, Julistain kaikkialla, että hällä Vain mielessä on luotas karkoittaa Somerset, jota sanoo petturiksi.

KUNINGAS HENRIK. Näin Caden välillä ja Yorkin värjyn Kuin laiva, joka, vältettyään myrskyn, Tyynessä joutuu merirosvoin käsiin. Cade joukkoineen on tuskin pakoon lyöty, Kun York jo asestuu hänt' auttaakseen. — Buckingham hyvä, mene häntä vastaan Ja kysy, miksi aseiss' on, ja sano Ett' Edmund-herttuan laitan Toweriin; — Ja, Somerset, sua siellä säilytän, Siks kunnes joukkons' on hän hajoittanut.

SOMERSET. Kuningas hyvä, Ma omin ehdoin menen vankeuteen Tai kuolemaan, jos maani etu vaatii.

KUNINGAS HENRIK. Mut muista, että tylysti et haasta: Kopea on hän, kovaa kielt' ei siedä.

BUCKINGHAM. Tahtonne teen; ja toivon että kääntyy Hyväksi kaikki.

KUNINGAS HENRIK. Tule, puolisoni; Paremmin hallitsemaan oppikaamme; Viel' Englanti mun hallintaani kiroo.

(Menevät.)

Kymmenes kohtaus.

Kent. Idenin puisto.

(Cade tulee.)

CADE. Riivatun kunnianhimo! Riivattu minä itse, kun kannan miekkaa, ja kuitenkin olen kuolla nälkään! Kokonaista viisi päivää olen piillyt näissä metsissä, enkä tohdi täältä ulos kurkistaakaan, sillä koko maa minua väijyy. Mutta nyt olen niin nälissäni, että, vaikka saisin tuhat vuotta elämän vuokra-aikaa, en voisi enää kestää kauempaa. Sen vuoksi olen kiivennyt muurin yli tähän puutarhaan nähdäkseni, voinko syödä ruohoa tai poimia muutteesta vähän kypäräkaalia, joka ei ole hullumpaa vatsanjäähdykettä tässä kuumuudessa. Luulenpa, että se kypärä-sana on tehty aivan minua varten; monta kertaa olisi tappara halkaissut kalloni, jos ei olisi minulla kypärää ollut; ja monta kertaa, kun olen vahvasta marssista saanut palavan, olen juonut siitä niinkuin halstoopinpullosta; ja nyt se sana kypärä saa käydä ruoan verosta.

(Iden tulee palvelijoilleen.)

IDEN. Oi, kuka tahtois hovin humuss' elää, Maan tyyntä rauhaa kun saa nauttia? Tää pieni maa, jonk' isältäni perin, Kuningaskunnan arvoinen on mulle. En tahdo nousta muiden häviöstä, En koota kultaa, tiesi millä keinoin; Ma tyydyn, kun saan elantoni vain, Ja kerjäläist' en työnnä oveltain.

CADE. Tuossa tulee kartanon herra ja ottaa minut kiinni maankuljeksijana, kun olen luvatta tullut hänen tiluksilleen. — Haa, konna, sinä tahdot pettää minut ja saada tuhat kruunua kuninkaalta, kun viet hänelle minun pääni! Mutta minäpä opetan sinua syömään rautaa niinkuin kamelikurki, ja nielemään miekkani niinkuin suuren nuppineulan, ennenkuin tästä eriämme.

IDEN. Haa, raaka mies, ken lietkin! En sua tunne; Kuin siis sun pettäisin! Siin' eikö kyllä, Ett' omaan puistooni sa tunkeut Ja niinkuin rosvo mua ryöstää tahdot, Kavuten varkain yli muurini? Ja herjasanoinko mua vielä uhmaat?

CADE. Sua uhmaanko? Niin, sen teen, kautta parhaimman veren, mitä ikänä on juoksutettu; nykäisenpä vielä sua parrastakin. Katso tarkasti minuun: en ole viiteen päivään einettäkään haukannut, ja kuitenkin, tule sinä vain viiden miehesi kanssa, ja jos en teitä kaikkia nutista hengen pisarattomiksi, niin rukoilen Jumalaa, etten koskaan enää ruohoa söisi.

IDEN. Niin kauan kuin on pystyss' Englanti, Ei sanota, ett' Aleksander Iden, 'sqvire Kentistä, on nälkäsuolen kanssa Ruvennut epätasaan tappeluun. Silmääni vastaan pane siirosilmäs, Niin näet, mun säikytätkö katseellasi; Vastakkain raajat, niin näet heikkoutesi. Tään nyrkin suhteen kätes on vain sormi; Vain tikku sääres tätä rankaa vastaan; Mun jalkani sun koko voimas voittaa; Kun ilmaan nostan käsivarteni, Niin hautas on jo maahan kaivettuna. Sanaasi pöyhkään sanaa antamatta Tää miekka puhukoon mit' ei voi kieli.

CADE. Kautta miehuuteni, muhkein miekkailija, mistä ikänäni olen kuullut! — Rauta, jos nyt teräsi pettää eikä tuota jykeväluista kolhoa survo pelkiksi lihaviipaleiksi, ennenkuin taasen tupessasi lepäät, niin rukoilen polvillani Jupiteria, että muuttuisit hevosenkenkänaulaksi. (Taistelevat. Cade kaatuu.) Oi, olen mennyt mies! Nälkä, eikä mikään muu, on minut tappanut. Tulkoon vaikka kymmenen tuhatta perkelettä kimppuuni, niin, kun vain saan nuo kymmenen hukkaan mennyttä ateriaa korvatuksi, käyn niitä kaikkia vastaan! — Lakastu, puisto, ja ole tästä lähtien hautauspaikkana kaikille, jotka tässä talossa asuvat, siksi että Caden voittamaton sielu täältä pakoon lensi.

IDEN. Cadenko, julkipetturinko tapoin? Sun, miekka, tästä työstä pyhitän Ja haudalleni panetan, kun kuolen. Kärjestäs tuot' ei verta pois saa pestä, Vaan se sua peittäköön kuin airutkaapu, Julistain isäntäsi kunniaa.

CADE. Hyvästi, Iden, ja ole ylpeä voitostasi. Vie terveiseni Kentiin ja sano, että se on menettänyt parhaimman miehensä, ja kehoita koko maailmaa rupeamaan pelkuriksi; sillä minut, joka en koskaan mitään pelännyt, on voittanut nälkä, eikä miehuus.

(Kuolee.)

IDEN. Teet mulle vääryyttä, sen tietää taivas. Katala, kuole, sinä, maasi kirous! Ja niinkuin ruumiisees tuon miekan työnnän, Niin sielus työntäisin ma helvettiin. Päistikkaa sinut kantapäistä kiskon Pois tunkiolle, jossa hautas olkoon; Siell' inhottavan pääsi katkaisen, Ja vien sen riemusaatoin kuninkaalle, Mut ruumiis heitän korpin ruoaksi.

(Menee palvelijoineen, kiskoen perässään ruumista.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Tasanko Dartfordin ja Blackheathin välillä.

(Toisella sivulla kuninkaan leiri. Toiselta sivulta tulee York liehuvin lipuin ja helisevin soitoin; hänen sotavoimansa näkyy etäältä.)

YORK. Näin Irlannista tulee York ja vaatii Nyt oikeuttaan ja kruunun riistää heikon Henrikin päästä. Kellot, ääneen soikaa! Kirkkaasti, ilotulet, leimutkaa Laillista kuningasta tervehtien! Ah, sancta majestas, kuink' olit kallis! Se totelkoon, ken hallita ei osaa; Käsi tää vain kultaa pitämään on luotu; En sanoilleni täyttä pontta saa, Jos sit' ei valtikka tai miekka anna. Totta kuin elän, tahdon valtikan, Jonk' ympärille Ranskan liljat käärin.

(Buckingham tulee.)

Ken tulee? Buckingham, mua häiritsemään? Kuninkaan luota varmaan? Teeskelkäämme!

BUCKINGHAM. Jos hyvää aiot, York, niin tervetullut.

YORK. Buckingham, tervehdykses otan vastaan. Tuletko käskystä, vai muuten vain?

BUCKINGHAM. Henrikin, majesteetin, käskystä Kysymään, mitä rauhass' aseet tietää? Miks sinä, alamainen niinkuin minä, Ja vastoin pyhää uskollisuusvalaa, Keräsit omin päin noin suuren joukon, Ja hovin eteen näin sen tuoda tohdit?

YORK (syrjään). Voin tuskin puhua, niin kiehuu sappi. Piin voisin pirstata ja vuoren murtaa, Niin halvat sanat nuo mua suututtaa. Kuin Ajax Telamonius nyt voisin Vihani purkaa lampaisiin ja härkiin. Suursukuisempi olen kuningasta, Ja mieleltäkin kuninkaallisempi; Mut nöyrtyä mun täytyy, kunnes Henrik On heikennyt ja minä voimistunut. — Oi, Buckingham, ma pyydän, anteeks suo, Odottaa sait näin kauan vastausta: Mun sieluani vaivaa raskas synkkyys. Syy, miksi sotajoukon toin, on se, Ett' aioin ylvän Somersetin poistaa, Jost' uhkaa maalle on ja kuninkaalle.

BUCKINGHAM. Se liioin rohkea on teko sulta; Mut jos ei muuta mieltä hankkeillas, Niin täyttänyt on Henrik vaatimukses: Jo Toweriss' on herttua Somerset.

YORK. Sano kunniasi kautta: vankinako?

BUCKINGHAM. Niin, kunniani kautta: vankina.

YORK. Siis joukkoni ma päästän, Buckingham. — Soturit, kiitos teille; kotiin menkää; Huomenna tulkaa Yrjön kedolle, Niin saatte palkkanne ja mitä mieli. — Jos valtiaani, hurskas Henrik, vaatii Uskollisuus- ja alamaisuus-pantiks Vanhimman poikani — tai kaikki pojat, — Niin annan ne niin mielisti kuin elän. Maat, ratsut, aseet, tavarat, niin, kaikki Hän ottakoon, jos Somerset vain kuolee.

BUCKINGHAM. York, kiitän tuota nöyrää alttiuttas. Nyt kahden käymme telttaan kuninkaan.

(Kuningas Henrik tulee seuralaisineen.)

KUNINGAS HENRIK. Buckingham, eikö pahaa aio York, Kun hänen kanssaan noin käyt käsityksin?

BUCKINGHAM. Kaikessa alamaisen nöyryydessä York itse kuninkaalleen esiintyy.

KUNINGAS HENRIK. Mut miksi sotavoima tuo?

YORK. Sill' aioin Somerset-petturin ma karkoittaa Ja kaataa ilki-kavaltajan, Caden, Jok' onkin, kuulemma, jo kukistettu.

(Iden tulee, kantaen Caden päätä.)

IDEN. Näin alhainen ja halpa-arvoinen Jos lähestyä tohtii kuningasta, Niin tässä olis kavaltajan pää, Pää Caden, jonka taistelussa tapoin.

KUNINGAS HENRIK. Cadenko pää? — Vanhurskas olet, Luoja! Mun nähdä suo sen kasvot kuolleena, Jok' elävänä niin mua tuskautti. Sinäkö hänet tapoit, ystävä?

IDEN. Niin, armollinen majesteetti, minä.

KUNINGAS HENRIK. Mikä on nimesi ja mikä säätys?

IDEN. Aleksander Iden on mun nimeni, 'sqvire Kentistä, ja köyhä alamainen.

BUCKINGHAM. Ois kohtuullista, jos niin suvaitsette, Teostaan lyödä hänet ritariksi.

KUNINGAS HENRIK. Polvistu, Iden! (Iden polvistuu.) Ritarina nouse! Tuhannen markkaa palkinnoksi saat Ja seurueeseemme sun kutsumme.

IDEN. Tään armolahjan Iden ansaitkoon, Ja kuolkoon, jos hän uskottomaks nähdään!

KUNINGAS HENRIK. Kas, Buckingham: Somerset ja kuningatar. Sano, että Hän oiti hänet kätkee Yorkilta.

(Kuningatar Margareeta ja Somerset tulevat.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Sadalta Yorkilt' ei hän päätään peitä, Vaan katsoo häntä rohkeasti silmiin.

YORK. Haa! Mitä? Somersetko vapaana? York, vihdoin ajatukses päästä valtaan Ja kieles saata sointuun mieles kanssa! Tuon näköäkö pitää minun sietää? — Miks sanas söit, sa viekas kuningas, Kun tiedät, ett' en loukkausta kärsi? Kuningas, sanoin; kuningas et ole: Et kelpaa hallitsemaan joukkoja, Kun petturia hallita et tohdi; Sun pääs ei kruunuun sovellu; sun kätes On luotu pyhiinvaeltajan sauvaa, Ei valtavaltikkata kantamaan. Tuon kullan tulee kiertää tätä otsaa, Jonk' uhkaus ja hymy vuorotellen Surmaa ja auttaa, kuin Akhilleen peitsi.[14] Tää käsi kannattaa voi valtikkaa Ja arvoon, voimaan nostaa lain. — Pois tieltä! Kautt' taivaan, sin' et hallita saa miestä, Min taivas sulle haltijaks on luonut.

SOMERSET. Pääkavaltaja! — Vangitsen sun, York, Kuninkaan, maan ja kruunun petturina. Katala, polvistu, ja anteeks ano!

YORK. Minäkö? Mitä? Kysyn ensin noilta, Mun sallivatko kelleen polvistua. — Mies, kutsu poikani, he mua taatkoot.

(Muudan seuralainen menee.)

Ennenkuin sallivat mun tyrmään mennä, He lunnaikseni miekkans' antavat.

KUNINGATAR MARGAREETA. Heti Clifford kutsukaa; hän todistakoon, Nuo Yorkin äpärätkö kelpaavat Isänsä, kavaltajan, takaukseksi.

(Buckingham menee.)

YORK. Sa, veren saastuttama napolitar! Napolin hylky, maamme verivitsa! Sua suurisukuisemmat Yorkin pojat Isäänsä taata voivat; surma niille, Jotk' aikoo moisen takuun evätä!

(Edward ja Richard Plantagenet tulevat sotajoukkoineen toiselta puolelta; toiselta tulevat vanha Clifford ja hänen poikansa, hekin sotajoukkoineen.)

Tuoss' ovat! Puoltaan pitävät, sen takaan.

KUNINGATAR MARGAREETA. Ja tuoss' on Clifford; hän sen takuun polkee.

CLIFFORD (polvistuen). Menestys, onni majesteetille!

YORK. Sua kiitän, Clifford! Kerro, mitä uutta? Meit' älä vihan katsein säikyttele; Me olemme sun valtiaasi, Clifford; Taas polvistu, niin erhees tuon saat anteeks.

CLIFFORD. Tää herrani on, York; en erehdy; Mut sinä erehdyt, kun moista luulet. Pois hourulaan! — Mies onko mieletön?

KUNINGAS HENRIK. On, Clifford; vallanhimon hulluudessa On noussut vastustamaan kuningastaan.

CLIFFORD. Hän petturi on; Toweriin hänet viekää. Ja kapinoitsijalta poikki pää!

KUNINGATAR MARGAREETA. Hän vanki on, mut totella ei tahdo: Poikansa häntä takaavat, hän sanoo.

YORK. Niin, eikö totta, pojat?

EDWARD. Kyll' isä, jos vain meidän sana pystyy.

RICHARD. Ja jos ei sana, kyllä miekka pystyy.

CLIFFORD. Haa, noita kavaltaja-pentuja!

YORK. Noin sano kuvastas, kun peiliin katsot. Min' olen herras; sinä kavaltaja. — Ajakaa tänne karhuparini,[15] Niin, kun vain kahleitaan he ravistavat, Nuo luihut häntärakit säikkyvät: Salisbury ja Warwick tänne kutsukaa.

(Rummun pärrytystä. Warwick ja Salisbury tulevat sotaväkineen.)

CLIFFORD. Nuo sinun karhusiko? Usutamme Nuo karhus hengiltä, ja kahleillaan Sidomme itse karhunkaitsijan, Jos tohdit heidät härnäpaaluun tuoda.

RICHARD. Vihainen, ärjäs koira kääntyy päin Ja puraisee, jos sitä pidätetään; Mut jos vain joutuu karhun käpäliin, Niin, häntä jalkain välissä, se kiljuu; Ja samaa koiran virkaa tekin teette, Warwickin kanssa voitteloon jos käytte.

CLIFFORD. Pois äkä-möhkä, tönkkä kuvaton, Joll' yhtä kiero sielu on kuin muoto!

YORK. Me teille vielä kuumat laitamme.

CLIFFORD. Varokaa, ett'ette vain itse pala.

KUNINGAS HENRIK. Mitä, Warwick? Eikö polves enää taivu? Häpeä, Salisbury, valkohiuksiasi, Kun hurjaa poikaas, hullu, väärään johdat! Haudanko partaall' irstailijaa matkit Ja silmälaseill' etsit surua? Oi, miss' on kuuliaisuus, uskollisuus? Jos pois ne karkoitetaan lumipäästä, Niin missä suojaa saavat päällä maan? — Aiotko haudast' esiin kaivaa sodan Ja verin ryöttää kunnon vanhuutes? Miks ikää sull' on, eikä älyä? Tai jos sit' on, miks sitä väärin käytät? Häpeä! Nöyräst' alistukoon polves, Mi vanhuuttaan jo hautaan käyristyy.

SALISBURY. Kuningas, tyystin olen harkinnut Tään suurisynnyn herttuan vaatimusta, Ja tunnon mukaan katson, ett' on hän Englannin kruunun tosi-perillinen.

KUNINGAS HENRIK. Mut teithän uskollisuus-valan mulle.

SALISBURY. Sen tein.

KUNINGAS HENRIK. Valasi voitko taivaan nähden purkaa?

SALISBURY. On synti suuri syntiin vannoa, Mut synti suurempi on syntisessä Pysyä valassaan. Ei kellään pakko, Ei juhlallisen valan nojallakaan, Harjoittaa murhaa, ryöstää lähimmäistään, Väkisin puhtaalt' immelt' ottaa piikuus, Perintö riistää isättömältä Ja sortaa lesken peri-oikeutta, Jos muut' ei syytä ole vääryyteen, Kuin ett' on juhlallisen valan tehnyt.

KUNINGATAR MARGAREETA. Ei viekas vilppi kaipaa verukkeita.

KUNINGAS HENRIK. Buckingham tänne! Asestukoon heti.

YORK. Buckingham tuo, ja kaikki ystäväskin; Min' aion kruunun voittaa taikka kuolla.

CLIFFORD. Jäljemmän takaan, jos ei unet petä.

WARWICK. Pois mene maata, lisää uneksimaan, Niin säästyt taistelujen myrskyiltä.

CLIFFORD. Min' aion kestää myrskyn ankaramman, Kuin minkä sinä tänään nostaa voit; Sen kirjoittaa ma aion kypärääsi, Jos vain sun sukumerkistäsi tunnen.

WARWICK. Kautt' isän kilven, Nevil-suvun merkin, Tuon ryhmypaaluun lyödyn pystykarhun! Ylhäällä tänään kannan kypäräni, Kuin vuoren kukkulalla setripuu Uhalla myrskyn kantaa lehvästönsä, Ja sun jo säikyttää sen pelkkä näky.

CLIFFORD. Ja kypärästäs minä karhun riistän Ja ilkkuen sen jalkan' alle poljen Uhalla itse karhunkaitsijan.

NUORI CLIFFORD. Aseisiin siis, sa isä voitokas! Kapinamiehet joukkioineen kuolkoot!

RICHARD. Hyi! Hiljaa! Hyi! Noin tyly olla voit, Kun tänään Kristuksen kanss' atrioit!

NUORI CLIFFORD. Kuvaton rujo! Sin' et tiedä, missä.

RICHARD. No, jos et taivaassa, niin helvetissä.

(Menevät eri taholle.)

Toinen kohtaus.

Sanct Albans.

(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Warwick tulee.)

WARWICK. Hoi, Clifford Cumberland, sua Warwick kutsuu! Ja jos et piillä aio karhulta, Niin nyt, — kun ärjäs häikkätorvi raikuu Ja surmattujen huudot ilman täyttää, — Nyt tule, Clifford, taisteluun sua vaadin! Sa, ylvä pohjolainen, Cumberland, Sorroksiin huudan ääneni sun tähtes.

(York tulee.)

Mitä näen, jalo loordi? Jalkaisinko?

YORK. Tuo turkka Clifford tappoi multa ratsun, Mut samalla ma maksoin mitalla, Ja uljaan lempihevosensa laitoin Varisten ruoaksi ja korppien.

(Clifford tulee.)

WARWICK. Nyt toisen on tai toisen hetki tullut.

YORK. Seis, Warwick! Toinen otus valikoi! Min' ajan tätä valtaeläint' itse.

WARWICK. Niin oikein, York: sa kruunust' ottelet. — Niin totta onnea kuin toivon, Clifford, Niin tuskaist' on sua käsistäni päästää.

(Menee.)

CLIFFORD. Miks minuun katsot, York? Mit' aikailet?

YORK. Sun rakastuisin reimaan ryhtiisi, Jos sin' et verivihollinen oisi.

CLIFFORD. Kiitosta sunkin miehuutesi saisi, Jos sit' et käyttäis halpaan petokseen.

YORK. Se miekkaas vastaan nyt mua auttakoon, Niin totta kuin on oikeus sen puolla!

CLIFFORD. Täss' alttiiks panen sielun sekä ruumiin.

YORK. Kamala panos! Ole valmis siis!

CLIFFORD. La fin couronne les oeuvres.

(Taistelevat. Clifford kaatuu ja kuolee.)

YORK. Näin sota rauhan toi: nyt pois on tarmo. Sielulles rauhan suokoon taivaan armo!

(Menee.)

(Nuori Clifford tulee.)

NUORI CLIFFORD. Tuho ja häpeä! Pois kaikki kaikkoo. Sekasorron pelko tuo, ja sekasorto Se haavoittaa, kun pitäisi sen auttaa. Oi, sota, sinä hornan sikiö, Jot' aseenansa taivaan viha käyttää, Nyt koston tulikekäleitä viskaa Poviimme jäisiin! — Kukaan ei saa väistää: Ken oikea on soturi, ei helli Se itseään, ja itseään ken hellii, Se luonnostaan ei saa, vaan sattumalta Urohon nimen. —

(Huomaa isänsä ruumiin.)

Sorru, inha mailma! Viimeisen päivän lieska ennen aikaans' Yhdeksi sulattakoon maan ja taivaan! Nyt mailman tuomiotorven räikkä soikoon, Ja heikot pikku-äänet vaietkoot! — Oi, kallis isä, osasiko oli Menettää rauhaan nuoruutes, ja sitten, Vanhuuden hopeoihin puettuna Ja kunnian ja levon päivinäsi, Noin kuolla hurjaan taisteluun? — Tuo näky Kivettää sydämmeni; kivest' olkoon, Niin kauan kuin se mun on! York hän meidän Ei säästä vanhuksia; minäkään siis En heidän lapsiansa; immen kyynel On mulle samaa mitä kaste lieskaan; Ja kauneus, josta leppyy tyrannitkin, Vihani liekkiin öljyä vain kaataa. Täst'edes säälistä en tietää tahdo; Jos lapsen kohtaan Yorkin suvusta, Niin useammiks kappaleiks sen silvon Kuin Absyrtuksen hurja Medea. Mainetta tahdon niittää julmuudella. Sa, uusi pirsta vanhan Clifford-suvun,

(Nostaa maasta ruumiin.)

Niin kuin Aeneas vanhaa Anchisesta, Sua minä miehen-harteillani kannan. Mut taakkaa elävää Aeneas kantoi. Ei vain niin raskasta kuin tämä tuska.

(Menee.)

(Richard Plantagenet ja Somerset tulevat taistellen; Somerset kaatuu.)

RICHARD. Niin, makaa sinä siinä! — Nyt kurjan olutkrouvin kilven alla, "Albansin pyhän linnan", Somerset On tehnyt velhon kuuluks kuolemallaan. Äl' uuvu, miekka! Papit palvokoot Vihamiehen eestä; prinssit tappakoot!

(Menee.)

(Sotamelskettä. Hyökkäyksiä. Kuningas Henrik, kuningatar Margareeta y.m. tekevät pakoa.)

KUNINGATAR MARGAREETA. Pois! Miksi aikailet? Hyi! Häpeää!

KUNINGAS HENRIK. Ken taivaan tahdon välttää? Tänne jää.

KUNINGATAR MARGAREETA. Mik' olet mies? Et taistele, et väisty. Nyt miehuutt', älyä ja puolustusta On väistyä ja turvaa etsiä Miten vain voi, ja varmin tie on pako.

(Sodan hälinää kuuluu kaukaa.)

Jos teidät vangitaan, niin onni kaikki On meiltä mennyt; mut jos pakoon päästään — Ja päästään, jos ei aikailla — niin lähell' On Lontoo, missä teill' on ystäviä; Ja siellä tämä meidän onnen rikko Piankin korjataan.

(Nuori Clifford tulee.)

NUORI CLIFFORD. Jos sieluni Ei turmaa vastaist' aavistais, niin ennen Jumalaa herjaisin, kuin pakoon teitä Ma käskisin. Mut paeta nyt täytyy: Parantumaton valtaa hämmennys Nyt koko meidän puolueemme mielen. Pois joutuin siis! Se päivä kerran koittaa, Kun mekin vielä saamme heidät voittaa. Pois, kuninkaani, pois!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Tasanko lähellä Sanct Albansia.

(Sotamelskettä ja peräytymistä. Torventoitauksia; sen jälkeen tulevat York, Richard Plantagenet, Warwick ja sotamiehiä liehuvin lipuin ja helisevin soitoin.)

YORK. Tietääkö kukaan Salisburystä mitä? Se talvileijona ei raivoissaan Ikäänsä muista eikä ajan taakkaa, Vaan niinkuin kukkea ja reipas sulho Hädässä nuortuu vain. Tää ilon päivä Ei iloks ole, turhaan koko voitto, Jos Salisbury on mennyt.

RICHARD. Jalo isä, Kolmasti autoin häntä ratsun selkään, Kolmasti suojasin ja kolmasti Talutin pois ja vaadin syrjään jäämään: Mut aina, missä vaara, siellä hänkin; Ja niinkuin mökiss' uljaat seinäverhot, Niin tuossa ruumisrähjäss' oli tahto. Mut tuossa, kas, se jalo mies jo tulee.

(Salisbury tulee.)

SALISBURY. Hyvin tänään sodit, kautta miekkani! Niin, totta, kaikki teimme. — Kiitos, Richard! Kuin kauan elää saan, sen tietää Herra; Mut Hän sen salli, että surman uhkan Kolmasti minusta sa tänään torjuit. — Omaamme vielä emme omaa, loordit; Ei vihollisen pako vielä riitä; Mokomat vastustajat pian tointuu.

YORK. Niin, varminta on ajaa heitä takaa. Kuningas paennut on Lontooseen Ja kokoon kutsuu kohta parlamentin. Siis ajoon, ennenkuin on käsky valmis! — Lord Warwick, lähdetäänkö perässä?

WARWICK. Perässä? Ei, vaan edellä, jos voidaan, Tää suur' on päivä, loordit, jumal'auta! Albansin tappelu, min voitti York, On mainittava kautta vuosisatain. — Hoi, torvet soimaan! — Lontooseen nyt vainen! Ja tulkoon moni päivä tämänlainen!

(Menevät.)

SELITYKSIÄ:

[1] Kuin sydämmehen Calydonin prinssin j.n.e. Calydonin prinssin, Meleagerin, elämä riippui kekäleestä, jota hänen äitinsä Althaea säilytti. Kostoksi siitä, että Meleager oli tappanut hänen veljensä, heitti hän sen tuleen, ja Meleager kuoli suurissa tuskissa.

[2] Viel' elää herttua, Henrik, kukistajas. Tämän ennustuksen kaksimielisyys on tahallinen.

[3] Sauva, jonka päässä on hiekkapussi. Ritarit ja ylimykset suorittivat kaksintaistelunsa peitsellä ja miekalla, mutta alhaiso yllä mainitulla aseella.

[4] Charneco, makea, espanjalainen viini.

[5] Kuin hurja maurilainen tanssija. Maurilaistanssi, jota tanssittiin pääsiäis- ja helluntaipyhinä ja erittäinkin kevätjuhlissa, oli Espanjasta tuotu Englantiin.

[6] Pilkoittaa pilven piilost' aurinkomme. Edward III:n vaakunassa oli aurinko, jota pilvet puoliksi peittivät.

[7] Bargulus. Illyrialainen merirosvo, josta Cicero puhuu.

[8] Kaikki valtakunnassa tulee olla yhteistä. Kommunistisia oppeja saarnattiin Englannissa jo kuningas Richard III:n aikana.

[9] Lontoon-kivi. Luultavasti jokin vanha kivinen muistopatsas Lontoossa.

[10] Pankaa Lontoon silta palamaan. Lontoon silta oli siihen aikaan puusta.

[11] Savoija oli entinen kuninkaallinen linna Thamesin rannalla, jonka Savoijan kreivi Pietari rakensi v. 1245.

[12] Paistettu juusto oli walesiläisten mieliruoka.

[13] Kernit ja gallowglassit olivat irlantilaista jalkaväkeä, joista edelliset käyttivät tapparaa, jälkimmäiset miekkaa.

[14] Surmaa ja auttaa kuin Akhilleen peitsi. Akhilles, kun oli kuolettavasti haavoittanut mysialaisen kuninkaan Telephoksen, paransi tämän jälleen raudanlastuilla.

[15] Ajakaa tänne karhuparini. Nevillen, Warwickin kreivien, vaakunana oli karhu, ryhmyiseen paaluun kytkettynä.