Produced by Tapio Riikonen

KUNINGAS HENRIK VIIDES

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1905.

Näytelmän henkilöt:

KUNINGAS HENRIK VIIDES.
GLOSTERin herttua, | kuninkaan veljet.
BEDFORDin herttua, |
EXETERin herttua, kuninkaan setä.
YORKin herttua, kuninkaan serkku.
SALISBURYn kreivi.
WESTMORELANDin kreivi.
WARWICKin kreivi.
CANTERBURYn arkkipiispa.
ELYn piispa.
CAMBRIDGEn kreivi, |
Loordi SCROOP, | salaliittolaisia.
Sir THOMAS GREY, |
Sir THOMAS ERPINGHAM, |
GOWER, |
FLUELLEN, | upseereja kuningas Henrikin sotajoukossa.
MACMORRIS, |
JAMY, |
BATES, COURT, WILLIAMS, sotamiehiä samassa sotajoukossa.
PISTOOLI, NYM, BARDOLPH, Falstaffin entisiä palvelijoita,
nykyään sotamiehiä kuningas Henrikin sotajoukossa.
POIKA, edellisten palvelija.
KAARLE KUUDES, Ranskan kuningas.
LOUIS, Dauphin.
BURGUNDin herttua.
ORLEANSin herttua.
BOURBONin herttua.
Ranskan konnetaabeli.
RAMBURES ja GRANDPRÉ, ranskalaisia ylimyksiä.
MONTJOY, ranskalainen airut.
Harfleurin linnan päällikkö.
Lähettiläitä Englannin kuninkaan luona.
ISABELLA, Ranskan kuningatar.
KATARIINA, Kaarlen ja Isabellan tytär.
ALICE, prinsessa Katariinan hovineitsyt.
ROUVA REIPAS, Pistoolin puoliso.
Herroja ja naisia, upseereja, ranskalaisia ja englantilaisia
sotamiehiä, lähettiläitä ja seuralaisia.

TAPAUS, alussa Englannissa, sittemmin Ranskassa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

(Kuoro esiintyy.)

KUORO.
Tulinen tänne runotar, mi nousis
Kirkkaimpiin innostuksen ilmoihin!
Kuningaskunta näyttämöksi, prinssit
Siin' esiintyjiksi, ja kuninkaat
Näytelmän uhka-uljaan katsojiksi!
Silloinpa Henrik urho luonnossaan
Ilmaantuis Marsina, ja kantapäillä,
Kuin kahlekoirat, nälkä, tuli, miekka
Rukoilis työtä. Anteeks, arvo seura,
Ett' arkihenki mieto rohkenee
Lavalla tällä halvall' esitellä
Suurtyötä mointa! Laaja Ranskan maa
Mahtuisko tähän korsuun? Voisko tähän
Puusoikkoon sulloa ne kypäritkään,
Jotk' Agincourtiss' ilmaa säikäytti!
Anteeksi! Pieni käyrä numerohan
Voi tietää miljoonaa; siis suokaa meidän,
Tuon suuren luvun nollain, vaikutella
Kuvitusvoimahanne. Olettakaa,
Nää seinät että kehykseensä sulkee
Kaks mahtivaltaa, kaksi naapurusta,
Jotk', otsa korkealla, toistaan uhkaa
Molemmin puolin syvää, kaitaa merta.
Puutteemme täydentäkää mielessänne,
Tuhansiks ositelkaa joka mies
Ja valmiiks ajatelkaa sotajoukot
Kun puhe ratsuist' on, niin kuvitelkaa,
Ett' uljain kavioin ne maata polkee.
Kuninkaat mielessänne koristelkaa,
Heit' ees taa kuljetelkaa ohi aikain,
Ja hiekkalasin juoksuun supistakaa
Vuosjakson työt. Mun, kuoron, täss' on toimi
Esittää teille tapausten loimi.
Proloogina nyt pyydän kiltiks teitä
Ja suopeasti tuomitsemaan meitä.

(Poistuu.)

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Eteishuone kuninkaanlinnassa.

(Canterburyn arkkipiispa ja Elyn piispa tulevat.)

CANTERBURY.
Niin, tietäkää, mylord, taas esillä
On sama lakiehdotus, jok' oli
Kuningasvainaan yhdentenätoista
Hallintovuonna vasten tahtoamme
Lähellä päästä voimaan, jos ei hurja,
Levoton aika sit' ois tyhjäks tehnyt.

ELY.
Mut miten nyt se torjutaan, mylord?

CANTERBURY.
Sit' ajatella sietää. Jos se voittaa,
Niin menee paras, osa tiloistamme:
Maat maalliset, jotk' ovat hurskaat miehet
Kirkolle testamentanneet, ne kaikki
Meilt' otetaan; kuninkaan loistoks niillä
Viistoista kreiviä voi muka pitää
Ja viisitoistasataa ritaria,
Kuustuhat kaksisataa kantapoikaa;
Viel' avuks sairaille ja iäkkäille,
Raukoille, joilt' on ruumiin tarmo mennyt,
Satasen pulskaa vaivaistaloa,
Ja siihen lisäks tuhat puntaa vuosin
Kuninkaan kassaan: se on ehdotus.

ELY.
Sep' aimo kulaus!

CANTERBURY.
Kalkit juo ja kaikki.

ELY.
Mut miten sitä estää?

CANTERBURY.
Kuningas
On laupias ja hienotunteinen.

ELY.
Ja pyhän kirkon harras ystävä.

CANTERBURY.
Nuoruuden eljet moist' ei ennustaneet.
Mut tuskin hengetön ol' isän ruumis,
Niin pojan hurjuus sekin heikenneen
Ja kuolleen näytti: sillä tuokiossa
Tul' äly niinkuin enkeli ja pieksi
Hänestä pois tuon synnin Aatamin
Ja hänen ruumiistaan tek' ilotarhan,
Jonk' omaa nyt ja täyttää taivaan henget.
Niin pian opinkäynyttä ei toista;
Ei koskaan ole parannuksen virta
Niin ripein vuoltein pessyt tahraa pois;
Ei koskaan ykspäisyyden lohikäärme
Niin äkist' ole istuimeltaan syösty,
Niin kerrassaan, kuin tässä kuninkaassa.

ELY.
Se muutos hyväonninen on meille.

CANTERBURY.
Puhuvan hänen kuulkaa uskonnosta,
Niin ihmetystä täynnä sydämmenne
Vain toivois, ett' ois kuninkaamme piispa;
Neuvottelevan kuulkaa valtatöistä,
Niin sanotte: tuo hänen alaans' onkin;
Sodasta kuulkaa haastavan, niin tuntuu
Kuin muuttuis soitoks julma miekankalske;
Udelkaa valtiollist' asiaa,
Hän gordilaiset solmut helpost' avaa
Kuin sukkanauhansa; niin, kun hän puhuu,
Niin vaiti ilma on, tuo villipää,
Ja kaikkein korviss ihmettely mykkä
Hunajaa väijyy hänen huuliltaan;
Niin että elämän on taitopuoli
Hänessä tiedon kasvattaja ollut.
On ihme, ett' on niin hän vaurastunut,
Vaikk' aina haluns' oli turhuuteen,
Opiton, tyhjä, raaka seura hällä,
Ja humut, huvit, kesti: ajan veivät,
Ja häness' ahkeruutt' ei nähty koskaan,
Ei hillintää, ei pidättäytymistä
Huonoista paikoista ja joukkioista.

ELY.
Nokkosten alla kasvaa mansikoita,
Ja terveet marjat menestyy ja kypsyy
Paraiten halvempien kanssa rinnan.
Näin prinssi hurjuutensa hunnun alle
Älynsä peitti, joka sekin kasvoi
Rajuimmin niinkuin kesäruoho yöllä
Ja vahvaks varttui, vaikka näkymättä.

CANTERBURY.
Niin kyllä, ihmeitä ei ole enää;
Ja siis on meidän etsittävä johto
Jokaisen ilmeen syntyyn.

ELY.
Mut, mylord,
Tuon alahuoneen ehdotuksen kuinka
Nyt lievennämme? Mitä mieltä tästä
On majesteetti?

CANTERBURY.
Häälyvältä näyttää;
Pikemmin sentään taipuu meidän puoleen
Kuin suosii vastakkaista ehdotusta.
Tein, näette, majesteetille ma tarjon —
Hengellisessä parlamentissamme
Ja ajan vaatimuksiin katsoen,
Joit' olin Ranskaan nähden laajaan hälle
Ma selitellyt — verosumman antaa
Isomman kuin yht aikaa koskaan ennen
Edeltäjille maksoi papisto.

ELY.
Ja mitenkä hän otti vastaan tarjon?

CANTERBURY.
Mieleistä majesteetille se oli;
Mut kyllin häll' ei ollut aikaa kuulla —
Vaikk' oisi tahtonut, sen huomasin —
Erityiskohdin esittää kun aioin
Es'isäst' Edwardista johtuvaa
Oikeuttaan erinäisiin herttuakuntiin,
Mut etupäässä Ranskan valtakruunuun.

ELY.
Mut mikä este teidät keskeytti?

CANTERBURY.
Se Ranskan lähettiläs silloin juuri
Puheille pyrki; nyt paraikaa hällä
Lie vastaanotto: onhan kello neljä?

ELY.
On oikein.

CANTERBURY.
Siis mennään lähetystä kuulemaan,
Vaikk' arvaan kyllä jo sen sisällyksen,
Ennenkuin ranskalainen mitään virkkaa.

ELY.
Mukananne tulen, halaan kuulla häntä.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Vastaanottohuone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Henrik, Gloster, Bedford, Exeter, Warwick,
Westmoreland ja seuralaisia.)

KUNINGAS HENRIK.
Miss' arvoisa on Canterburyn piispa?

EXETER.
Ei läsnä.

KUNINGAS HENRIK.
Haettakaa hänet, setä.

WESTMORELAND.
Kutsunko lähettilään, majesteetti?

KUNINGAS HENRIK.
Ei vielä, lanko; ensin ratkaistava
On tärkeä ja tähdellinen seikka,
Läheltä Ranskaa koskeva ja meitä,

(Canterburyn arkkipiispa ja Elyn piispa tulevat.)

CANTERBURY.
Jumala enkeleineen pyhää kaitkoon
Valaistuintanne sekä suokoon teidän
Kaunistaa sitä kauan!

KUNINGAS HENRIK.
Kiitos, kiitos!
Nyt, tietoviisas piispa, olkaa hyvä,
Sanokaa totuuden ja tunnon mukaan,
Epääkö Ranskan salilainen laki,
Vai eikö, oikeutemme. Herran tähden
Älkäätte, rakas, uskollinen piispa,
Asiaa kiertäkö tai kaartako
Tai vilppiin älyänne viekotelko
Esittämällä kierää vaatimusta,
Joll' ei jo synnyss' ole toden leimaa.
Ties taivas, kuinka moni, terve nyt,
Saa vielä maksaa verellään ne pyyteet,
Joit', arvo piispa, meissä herätätte.
Varokaa, pian vaaraan meidät myytte,
Unestaan herätätte sodan miekan!
Nimessä taivaan pyydän: varokaa!
Kun kaksi moista valtaa ottelee,
Niin paljo vuotaa verta; ja sen veren
Jok'ainut syytön pisara sen kiroo,
Jonk' ilkineuvo miekanterää hioi
Lyhyen ihmiselon tuhoksi.
Näin teitä velvoitan; nyt puhukaa;
Me kuulemme ja hartaast' uskomme
Ett' tunnossanne puheenne on pesty
Niin puhtaaksi kuin synti kastehessa.

CANTERBURY.
Siis kuulkaa, majesteetti, ja te päärit,
Jotk' ootte valtaistuimelle velkaa
Veren ja hengen: — kuninkaamme oikeutt'
Ei Ranskan kruunuun estä muu kuin tämä,
Mi johdettu on Pharamondista:
In terram Salicam mulieres ne succedant,
"Ei salilaista maata peri vaimo"
Mut "salilaisen maan" nuo ranskalaiset
Lukevat väärin Ranskaksi ja samoin
Lainlaatijaksi väärin Pharamondin.
Tok' oikein sen maan oppineetkin väittää,
Ett' tämä Sale-maa on Saksassa
Sale- ja Elbe-virtain välissä.
Kun Kaarle suuri, näette, Saksin voitti,
Asukkaiks sinne frankkeja hän jätti,
Ja nämä, halveksien Saksan naista,
Jok' eli siivotonta elämää,
Lain julistivat tämän: ettei vaimo
Periä saisi salilaista maata;
Ja tuo maa Salen välissä ja Elben
Saksassa vielä nimeltään on Meissen.
Siis näkyy, ettei salilainen laki
Säädetty ole Ranskan kruunun hyväks;
Ja Ranskakin se Sale-maan sai vasta,
Kun vuotta neljäsataa yksikolmatt'
Oli mennyt Pharamondin kuolemasta,
Jonk' antamaksi tämä laki luultiin;
Hän näet kuoli vuonna neljäsataa
Ja kuusikolmatta; ja Kaarle suuri
Kahdeksansataa viisi voitti saksit
Ja Salen seudut frankeill' asutti.
Kuningas Pipin — lisäks väitetään —
Mi Childerikilt' otti kuninkuuden,
Perusti oikeutensa Ranskan kruunuun
Täysperijänä, johtain sukunsa
Qatarin tyttärestä, Blithildasta.
Myös Hugo Capet, joka riisti kruunun
Lothringin Kaarlelta, jok' oli ainut
Täyspuhdas Kaarle suuren jälkeläinen,
Saadakseen jonkin varjon vaateelleen,
Jok' itsessään ol' arvoton ja laho,
Oikeuttaan johti rouva Lingaresta,
Jok' oli tytär Kaarle Kaljupään,
Ja tää taas poika Ludvig keisarin
Ja Kaarle suuren pojan. Myöskään Ludvig,
Capetin, anastajan, ainut poika,
Ei Ranskan kruunupäänä liioin saanut
Tunnossaan rauhaa, kunnes todistettiin
Ett' isoäitins', Isabella kaunis,
Polveutui rouva Ermengardista,
Lothringin Kaarlen tyttärestä suoraan.
Näin tuli Kaarle suuren sukukanta
Uudestaan liitetyksi Ranskan kruunuun.
Siis on kuin kesäpäivä selvää, että
Pipinin oikeus, Hugon vaatimukset
Ja Ludviginkin rauha perustuvat
Naispuolisehen oikeuteen kaikki.
Näin menettelee Ranska vielä nytkin,
Vaikk' yhä salilaiseen lakiin vetoo,
Kun teiltä kieltää vaatimuksenne,
Ja ennen verkkoon kietoutuu, kuin riisuu
Pois kierot oikeutensa, jotk' on teiltä
Ja esi-isiltänne anastanut.

KUNINGAS HENRIK.
Mut voinko oikeuden ja tunnon mukaan
Tuon vaatimuksen tehdä?

CANTERBURY.
Minun päähän'
Se synti tulkoon, tuima majesteetti.
Mooseksen neljäs kirja säätää näin:
"Jos poika kuolee, tytär periköön."
Puoltanne pitäkää siis, majesteetti;
Verinen viiri auki käärikää
Ja suuriin isihinne katse luokaa;
Haudalle käykää suuren kantaisän,
Jost' oikeutenne juontuu; hänen ylvää
Rukoilkaa henkeään ja Edwardin,
Setänne, mustan prinssin,[1] joka pani
Ranskassa toimeen murhenäytelmän,
Maan koko sotavoiman lyöden maahan,
Suur' isä kummulta kun katseli,
Hymyillen jalopeura-pentuansa,
Jok' ahmi Ranskan ylimystön verta.
Oi, uljaat brittiläiset puolin voimin
Uhmaavat Ranskan koko uhkeutta,
Kun toinen puoli vieress' on ja nauraa,
Erillään taistelusta, toimetonna!

ELY.
Nuo suuret vainaat johdattakaa muistiin,
Verestäin voimakäsin heidän töitään.
Te heidän perijänään istutte
Nyt heidän istuimellaan; veri, miehuus,
Mi heille maineen toi, se myöskin teidän
Suonissa virtaa; kolmast' ylvä valtias,
Nuoruuden kevätkukass' olette
Ja kypsä suuriin hankkeisiin ja töihin.

EXETER.
Kuningaskumppanit, maan valtiaat,
Vain odottavat että nousisitte
Kuin entisenkin suvun jalopeurat.

WESTMORELAND.
Syy teill' on, tiedetään, ja valta, keinot;
Englannin kuninkaall' ei yhdelläkään
Niin rikast' ole aatelia ollut,
Niin nöyrää kansaa, jonka sydämmet,
Ruumiinsa jättäin tänne Englantiin,
Jo Ranskan tanterille leiriytyvät.

CANTERBURY.
Mukahan ruumiit myöskin, majesteetti,
Ja verin, tulin, miekoin oikeutenne
Taas voittakaa! Me, kirkon miehet, teille
Avuksi kokoomme niin suuren summan,
Ett'ei sen moista papit yhteen erään
Es'isillenne koskaan maksaneet.

KUNINGAS HENRIK.
Ei yksin Ranskaan meidän hyökättävä,
Myös puolustukseen skottilaista vastaan
On hankittava, joka tilaisuutta
Varmaankin käyttää meihin rynnistääkseen.

CANTERBURY.
Ei, majesteetti; rajavartiomme
On kyllin vahva muuri torjumaan
Maan sydämmestä moiset rosvojoukot.

KUNINGAS HENRIK.
Ei tässä puhett' yksin sisseistä;
Päävoimaa skottilaisen pelkäämme,
Jok' aina rauhaton on naapur' ollut.
Tiedätte, aina kun läks sotaan Ranskaan
Mun kantaisäni, niin skottilainen
Se turvattomaan valtakuntaan syöksi
Kuin hyöky halkeamaan, parrastasan
Ja väkivoimin autiota maata
Tulella, miekall' ahdistain ja vyöttäin
Lujahan saartoon kaupungit ja linnat,
Niin että maamme, turvaa ihan vailla,
Moist' ilkinaapuruutta kauhistui.

CANTERBURY.
Pelotus suuremp' oli vahinkoa;
Se itse hyvän esimerkin antaa:
Kun kaikki ritaristo Ranskass' oli,
Ja leskenä se aateliaan suri,
Niin ei vain puoliaan se pitänyt,
Vaan skottilaisten kuninkaankin voitti,
Kuin kulkuraavaan kytki, Ranskaan laittoi,
Näin vangiks otetuilla kruunupäillä
Lisäten mainett' Edwardin ja tehden
Niin kunniasta rikkaiks aikakirjat,
Kuin meren liejupohja laivarytää
Ja summatonta kalleutt' on täynnä.

WESTMORELAND.
Mut vanha, tosi sananlasku sanoo:
"Sen, ken tahtoo Ranskan valloittaa,
Tulee Skotlannista aloittaa."
Näet, Englannin kun kotka ryöstöön lentää,
Niin Skotlanti, se kärppä, turvattomaan
Sen pesään hiipii, munat tyhjiin imee
Ja niinkuin hiiri, kun on kissa poissa,
Pilaa ja haaskaa, mit' ei syödä jaksa.

EXETER.
Ja siksi tulis kissan jäädä kotiin!
Mut siihen ehdotont' ei pakkoa,
Sill' onhan meillä lukot aitoissamme
Ja sievät paulat pikkuvarkaan kaulaan.
Käs' asestettu ulkona kun sotii,
Pää päältään hyökkyyt torjuu kotona;
Hallinto, nähkäät, hyvin jäsennelty
Ylemmäst' alempaan ja alhaisimpaan,
Se samaa laulaa säveltä ja yhtyy
Täydeksi luontevaksi sopusoinnuks
Kuin soitto ikään.

CANTERBURY.
Siksi taivas jakaa
Myös ihmisille eri tehtävät,
Työntoimen pannen alituiseen käyntiin,
Jonk' ylin määränpää on kuuliaisuus.
Samaten tekee mesimehiläiset,
Eläimet, joiden luonnonvaisto neuvoo,
Mitenkä valtakunnat järjestetään.
Kuningas heillä on ja virkamiehet
Jos jonkin arvolliset, joista toiset
Kodissa kurin pitää päällikköinä,
Taas toiset kauppiaina käyvät kauppaa,
Aseina piikit sotaa käyvät toiset
Ryöstellen kesän ruususilmikoita
Ja vieden saaliins' ilomarssissa
Kotihin valtatelttaan keisarinsa,
Jok' uutterana valtamahdissaan
Katsastaa, miten kultaparvekkeita
Laulellen rakentavat muurarit.
Kuink' uuraat käs'työläiset mettä vatkaa
Ja köyhät päiväläiset tungeksivat
Solassa ahtaass' yllään raskas taakka;
Kuink' yrmy tuomar', äissään suristen
Kalpeille pyöveleille jättää laiskat
Ja haukottavat kuhnurit. Näin myöskin
Monella asialla, vaikka yhteen
Ne sointuvat, on erilainen teho,
Kuin nuolet, eri suunnilt' ammutut,
Kaikk' yhteen pilkkaan sattuu; monta tietä
Vie samaan kaupunkihin, monta virtaa
Samahan suolamereen; monta viivaa
Aurinkokellon keskipisteess' yhtyy;
Tuhannet toimet myös, kun saa ne vauhtiin,
Päämäärään samaan vie, ja vauriotta
Kaikk' onnistuu. Siis, Ranskaan, kuningas!
Jakakaa neljäks armas Englantinne:
Siit' yksi neljännes vain Ranskaan viekää,
Niin koko Gallia on vapiseva.
Jos kolmell' osalla me emme voi
Kotona koirilt' oviamme puoltaa,
Niin meitä piestäköön, ja kansaltamme
Miehuuden, valtataidon maine menköön.

KUNINGAS HENRIK.
Dauphinin lähettiläät tuokaa sisään.
(Eräs seuralaisista menee. Kuningas nousee valtaistuimelle.)
On päätös tehty; taivaan avulla
Ja teidän — vahvuuteni jalot suonet —
Kun Ranskan voitan, niin sen nöyryytän
Tai murskaks lyön sen; joko siellä istun
Ja laajaan herrauteeni lasken Ranskan
Ja kuninkaalliset sen herttuakunnat,
Tai luuni halpaan uurnaan pantakoon
Ja hautaa jääkööt, patsastakin vaille.
Jos täysin suin ei aikakirjat kerro
Suurtöitäni, niin olkoon hautani
Kuin mykkä turkki, jolt' on kieli viety,
Ja vahakirjoitusta vaille jääköön.
(Ranskan lähettiläät tulevat.)
Halaamme tietää, mitä Dauphin lanko
Suvaitsee ilmoituttaa; tervehdys on
Häneltä, kuulen, eikä kuninkaalta.

1 LÄHETTILÄS.
Suvaitsetteko, majesteetti, meidän
Esittää suoraan toimemme, vai kaartain
Ja viittomallako Dauphinin tahdon
Ja tehtävämme ilmoitamme?

KUNINGAS HENRIK.
Olen
Kristitty kuningas, en tyranni.
Ja kiihkoni niin armon taltuttama
Kuin tyrmään kahlehdittu rikollinen.
Siis suoraan lausukaa ja peittämättä
Dauphinin tahto.

1 LÄHETTILÄS.
Lyhyesti siis:
Vaaditte, majesteetti, Ranskalt' äsken,
Es'isän suuren, Edward kolmannen,
Perillisenä, eräät herttuakunnat.
Herramme prinssi vastaa, että vielä
Nuorelta liiaksi te haiskahdatte,
Ja pyytää huomauttaa, ett' ilohypyill'
Ei Ranskaa voiteta ja ettei siellä
Mässäillen saada herttuakuntia.
Hän teille sopivampaa lähettää,
Tavaraa tynnyrillisen, ja toivoo
Ett' ette herttuakunnist' enää nosta
Melua joutavaa. Niin sanoo Dauphin.

KUNINGAS HENRIK.
Tavaraa mitä?

EXETER.
Höyhenpalloja.

KUNINGAS HENRIK.
Niin leikkisäkö Dauphin? Sepä hauskaa.
Lahjasta kiitämme ja vaivastanne.
Kun mailat saamme näille palloille,
Niin Luojan avull' alotamme Ranskass'
Isänsä kruunull' aimo palloiset.
Hän, Dauphin, moisen kanss' on leikkiin mennyt,
Jonk' iskut kaikki Ranskan hovikunnat
Saa säikkymään. Kyll' ymmärrämme mielen:
Hän hurjaa nuoruuttamme soimaa, mutta
Ei arvaa, mik' on hyöty siitä ollut.
Englannin valtaistuin-raukalle
Suurt' emme panneet arvoa, ja siksi
Etäällä siitä hurjaan irstaisuuteen
Vain heittäydyimme, niinkuin mieli aina
Kotoa poissa ollessa on hilpein.
Sanokaa hälle: arvoni ma tunnen;
Kuningas olen, suuruuteni purjeet
Levitän levälleen, kun kerran nousen
Ma Ranskan valtaistuimelle; siksi
Noin syrjään laskin majesteettiuden
Ja ahersin kuin päivämies; mut siellä
Niin täyteen loistoon nousen, että kaikkein
Ma ranskalaisten silmät huikaisen,
Ja Dauphin sokenee mun nähdessään.
Sanokaa hupaprinssille, ett' ivans'
On tykinluodeiks muuttanut nuo pallot,
Ja niistä käyvä tuhoava kosto
On tuimeleva hänen sieluaan:
Näet, tuhansilta leskiltä tuo iva
Pois ivaa rakkaat miehet, äideiltä
Pois pojat ivaa, maahan ivaa linnat,
Ja moni vielä syntymätön poika
Dauphinin pilkkaa kiroova on kerran.
Mut kaikki viel' on Herran tahdosta;
Vetoan häneen; hänen nimessään
Sanokaa Dauphinille, että tulen
Hänelle kostamaan ja ojentamaan
Oikeuden kättä pyhäss' asiassa.
Pois rauhaan! Dauphinille sanokaa:
Typerä oli pila, miehen mukaan!
Sit' itkee sadat, mut ei naura kukaan.
Saatelkaa heitä matkaan! — Herran haltuun!

(Lähettiläät menevät.)

EXETER.
Hupainen lähetys se oli tuo.

KUNINGAS HENRIK.
Sen lähettäjä viel' on punastuva.
(Astuu alas valtaistuimelta.)
Hyväksi käyttäkää siis joka tilaa,
Mik' edistää voi hankettamme, loordit.
Nyt meillä mielessä ei muu kuin Ranska,
Pait Jumala, jot' enin tulee muistaa.
Siis jouduttakaa mitä tähän sotaan
On tarpeellista; miettikäätte, miten
Varovin kiirein lisää sulkia
Siipiimme saada. Herran avulla
Dauphinin pieksen isäns' ovella.
Siis kaikin älyämme koitelkaamme,
Ett' aimo hankkeen hyvään alkuun saamme.

(Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

(Kuoro esiintyy.)

KUORO.
Kaikk' Englannin on nuoret innoissaan;
Nyt turhuus silkkinen on arkkuun pantu;
Nyt asesepän kelpaa; kunnia
On kaikkein povess' yksinvaltiaana.
Mies laidunmaansa myy ja ostaa ratsun
Ja siivitetyin seuraa kantapäin,
Ikäänkuin mikä Englannin Merkurius,
Es'kuvaa kaikkein kristikuningasten.
Odotus ilmass' istuu, kätkein miekkaa,
Mi kahvasta on kärkeen saakka täynnä
Kuningas-, herttua-, kreivi-kruunuja,
Heikulle taattuja ja urhoillensa.
Ranskanmaan miehet, joilla tiedoss' on
Nää kauhistavat hankkeet, vapisevat
Pelosta aivan, kalpein valtataidoin
Kokien meidän aikeitamme estää.
Oi, Englanti,
Sisäisen voimuutesi ilmikuva,
Kuin pieni ruumis, joss' on sydän suuri,
Mit' et sä voisi, kunnia kun käskee,
Jos hyvät kaikki lapses ois ja puhtaat!
Vikasi näe! Sinusta on Ranska
Lutojen sydämmien pesän löynnyt,
Min kavalilla kruunuilla se täyttää.
Kolm' aika konnaa, kreivi Richard Cambridge,
Henrik, lord Scroop of Masham, sekä kolmas,
Sir Thomas Grey Northumberlandilainen,
Ne Ranskan viekotteesta — mikä viekkaus! —
Pelokkaan Ranskan kanss' on liiton tehneet;
Ja näiltä tämä kuningasten helmi —
Jos pysyy horna sanassaan ja petos —
On saapa surmansa Southamptonissa,
Ennenkuin laivaan käy ja Ranskaan lähtee.
Viel' olkaa kärsiväiset; paikan muutteet
Suvaitkaa myöskin, meill' on siihen pakko.
Rahat on maksettu ja konnat valmiit;
Kuningas poiss' on Lontoosta, ja nyt
Tapauspaikka on Southamptonissa.
Siell' on nyt teatteri, siellä tekin.
Vakaasti sieltä Ranskaan teidät viemme
Ja tuomme pois, ja teille suopeaksi
Loihdimme rauman. Jos se riippuu meistä,
Niin poissa pysyy meritauti teistä.
Kun kuningas taas tulee näkyviin,
Niin siirtyy tapaus Southamptoniin.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Katu Eastcheapissa.

(Nym ja Bardolph tulevat.)

BARDOLPH.
Terve tuloa, korpraali Nym!

NYM.
Hyvää huomenta, luutnantti Bardolph!

BARDOLPH.
No, oletteko ystäviä taas, te ja vänrikki Pistooli?

NYM. Minä, tuota noin, en siitä asiasta piittaa; puhun vähän; mutta tulee kai, tuota noin, se ilonkin aika, kun joutuu; — vaan olkoon miten on. Taistella en taida, mutta pidän silmät kiinni ja peitsen sojossa. Se on vain tuollainen turha kalu, tuota noin, mutta mitä siitä? Sillä voi juustoa paistaa, ja se kestää pakkasta siinä kuin jonkun toisenkin pamppu; ja sillä hyvä.

BARDOLPH.
Kustannan aamiaisen saadakseni teidät ystäviksi, ja sitten menemme
kaikki kolme rakkaina veljinä Ranskaan. Tuohon käteen, hyvä korpraali
Nym!

NYM. Totisesti, tahdon elää niin kauan kuin voin, se on selvä, ja kun en enää voi elää, niin koitan selvitä niin hyvin kuin voin. Se on minun valttini se, ja se on sen virren loppu.

BARDOLPH. Varma nyt on, että hän on nainut Reippaan Leenan, ja varmasti se nainen on tehnyt teille vääryyttä, te kun jo olitte kihloissa hänen kanssaan.

NYM. Tuota noin, minä en oikein sitä tiedä. Olkoon miten on. Toiset ihmiset saavat nukkua ja pitää kurkkunsa; mutta jotkut sanovat, että veitsissä on terä. Olkoon miten on. Vaikka mielenmaltti on väsynyt nahkakoni, menee se kuitenkin retuuttaa. Makkarassa on kaksi päätä. Niin, minä en oikein sitä tiedä.

(Pistooli ja rouva Reipas tulevat.)

BARDOLPH. Tuossahan tulee vänrikki Pistooli rouvineen. Olkaa nyt hiljaa, hyvä korpraali. — No, mitä kuuluu, krouvari Pistooli?

PISTOOLI.
Hä, rakki? Sanotko mua krouvariksi?
Tuon käden kautta! hylkään pois sen nimen;
Eik' enää Leena pidä majakkaita.

ROUVA REIPAS. En totisesti, en ainakaan pitkältä; sillä jos annamme huoneen ja ruoan kahdelle- tai neljälletoista neidille, jotka elävät kunniallisesti neulanpistimillä, niin eikös heti luulla että pidämme porttolaa.

(Nym paljastaa miekkansa.)

Jesta varjele, hän tottakin jo paljastaa pamppunsa! Kohta tässä tehdään ehdollinen aviorikos ja murha.

BARDOLPH.
Hyvä luutnantti, — hyvä korpraali, ei mitään väkivaltaa!

NYM.
Päh!

PISTOOLI.
Päh sinuun, senkin islantilainen koira![2] senkin suippokorvainen
Islannin rakki!

ROUVA REIPAS.
Hyvä korpraali Nym, näytä, että olet mies, ja pistä miekkasi tuppeen.

NYM.
Aiotteko pötkiä pakoon? Kyllä teille näytän, kun olette solus.

(Pistää miekkansa tuppeen.)

PISTOOLI.
Vai solus, senkin koira, häijy kyy!
Se solus sinun kummaan naamaasi,
Se solus kitaasi ja kurkkuusi,
Niin, inhaan keuhkoosi ja mahaasi
Ja, mikä pahempi, sun rivoon suuhus!
Sen soluksen sun suoliisi ma paiskaan.
Voin syttyä, Pistooli vireiss' on,
Ja kohta leimahtaa ja paukahtaa.

NYM. Minä en ole mikään Barbason,[3] minua ette voi noitua. Olen nyt sillä humöörillä, että voisin antaa teille kelpo selkäsaunan. Jos tässä rupeatte kemeiniksi, Pistooli, niin kyllä minä teitä miekallani hakkaan, tuota noin, siivolla tavalla. Menisitte vähän syrjään, niin saisin vähän suolianne kutkuttaa, tuota noin, siivolla tavalla; se on sen asian humööri.

PISTOOLI.
Kirottu konna, kerskaileva raukka!
Jo hautas ammottaa, sun surma nielee.
Siis, vedä miekkas!

(Pistooli ja Nym paljastavat miekkansa.)

BARDOLPH. Kuulkaa, kuulkaa mitä sanon: joka ensi lyönnin lyö, siihen minä syöksen miekkani kahvaa myöten, niin totta kuin olen soturi.

(Paljastaa miekkansa.)

PISTOOLI.
Tukeva, vahva vala; raivo talttuu.
Tuo tänne nyrkkis, käpäläsi tänne!
Sun miehuutes on mahtava ja suuri.

NYM. Kurkun minä sinulta leikkaan, ennemmin tai myöhemmin, siivolla tavalla; se on sen asian humööri.

PISTOOLI.
Coupe le gorge!
Niin kuuluu nimi. Taaskin sua uhmaan.
Sa Kreetan koira, muijaaniko mielit?
Pois lasarettiin, sieltä itsellesi
Inhottavasta nälkäkopist' ota
Cressidan sikiöimä rupiluuska,
Nimeltä Torkko Hurstinen; nai hänet.
Tää qvondam Reipas mun on, hänet pidän
Ma yksinäni; — pauca, sillä hyvä.

(Poika tulee.)

POIKA. Herra rahtyöri. Pistooli, tulkaa kaikin mokomin herrani tykö — ja te, rahtyörska myös, — hän on kovin sairas ja tahtoo mennä makuulle. — Rakas Bardolph, pistä nokkasi lakanain väliin ja toimita vuoteenlämmittäjän virkaa; toden totta, hänen tilansa on sangen huono.

BARDOLPH.
Hiiteen, kanalja!

ROUVA REIPAS. Niin, totisesti, hänestä saavat varikset näinä päivinä rasvaisen palan; kuningas on särkenyt hänen sydämmensä. — Rakas mieheni, tule paikalla kotiin.

(Rouva Reipas ja poika menevät.)

BARDOLPH. Kas niin, kuulkaa minua ja tulkaa ystäviksi. Tuleehan meidän yhdessä mennä Ranskaan. Siksikö, hitto vieköön, meillä on veitset, että leikkaisimme kurkun toinen toiseltamme?

PISTOOLI.
Joet tulvikoot, uliskoon horna ruokaa!

NYM.
Maksatteko minulle ne kahdeksan killinkiä, jotka vedossa teiltä voitin?

PISTOOLI.
Se katala on orja, joka maksaa.

NYM.
Mutta nyt minä ne vaadin; se on sen asian humööri.

PISTOOLI.
Ratkaiskoon miehuus. Iske, poikaseni!

(Paljastaa miekkansa.)

BARDOLPH. Kautta tämän miekan, joka ensi iskun iskee, sen minä isken; Kautta tämän miekan, sen teen!

PISTOOLI.
Miekka on vala, valalla on valta.

BARDOLPH. Korpraali Nym, jos tahdot olla ystävä, niin ole ystävä; jos et tahdo, niin ole minunkin vihamieheni. Kas niin, miekka tuppeen!

NYM.
Mutta minä vaadin ne kahdeksan killinkiä, jotka voitin teiltä vedossa.

PISTOOLI.
Saat noobelin ja kullassa sen saat,
Ja lisäks tarjoon sulle pienen naukun
Veljeyden, ystävyyden vahvikkeeksi;
Mun luonan' elää Nym, ma Nymin luona.
Niin, eikö niin? Näet, muonakauppiaaksi
Rupean leirissä ja kokoon rahaa.

NYM.
Saanko minä noobelini?

PISTOOLI.
Niin, täyden summan saat ja puhtaat rahat.

NYM.
Hyvä vain; se on sen asian humööri.

(Rouva Reipas palajaa.)

ROUVA REIPAS. Niin totta kuin olette vaimosta syntyneet, niin tulkaa joutuun sir Johnin luo. Voi sitä mies parkaa! Polttava qvotidiaani-tertiaani niin häntä ravistelee, että on oikein surkea sitä katsella. Hyvät ihmiset, tulkaa hänen tykönsä!

NYM.
Kuningas on häneen purkanut huonot humöörinsä, se on sen asian totuus.

PISTOOLI.
Nym, sinä haastat oikein: sydän hältä
On särjetty ja rikki nakerrettu.

NYM. Kuningas on hyvä kuningas; mutta olkoon miten on; hänellä on ne puhtinsa ja humöörinsä.

PISTOOLI.
Nyt ritaria surkuttelemaan,
Ja eläkäämme niinkuin karitsaiset!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Southampton. Neuvossali.

(Exeter, Bedford ja Westmoreland tulevat.)

BEDFORD.
Kuningas, jumaliste, noihin konniin
Liiaksi luottaa.

EXETER.
Kohta vangitaan ne.
WESTMORELAND.
Kuink' ovat liukkaat, luihut käytökseltään,
Ikäänkuin uskollisuus povess' asuis,
Vakava vilpittömyys leimanaan.

BEDFORD.
Kuninkaan tietoon kaikk' on hankkeet tulleet
Tavalla, jota eivät uneksineet.

EXETER.
Mut että oma makuukumppani,
Kuninkaan suosiolla lihotettu,
Voi majesteetin hengen vieraan kullast'
Alttiiksi antaa petokseen ja surmaan!

(Torventoitauksia. Kuningas Henrik, Scroop, Cambridge,
Grey, loordeja ja seuralaisia tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
Nyt mennään laivaan; suotuisa on tuuli.
Lord Cambridge — ja lord Masham — niin myös tekin,
Ritari hyvä — julki lausukaa:
Nää voiko joukot, jotka mukaan viemme,
Tien murtaa läpi Ranskan sotavoimain,
Näin täyttäen ja toimeen pannen työn,
Johonka olemme ne varustaneet?

SCROOP.
Miks ei, jos kaikki tekee tehtävänsä.

KUNINGAS HENRIK.
Sit' emme epäilekään. Emme luule
Sydäntä joukossamme olevan,
Mi sydämmemme kanss' ei yhteen sointuis,
Ja sydäntä ei myöskään kotiin jäävän,
Jok' ei sois meille voiton onnea.

CAMBRIDGE.
Niin rakastettua ja peljättyä
Ei valtiasta toista; alamaisell'
Ei yhdelläkään harmia ja haittaa.
Suloisen valtikkanne varjossa.

GREY.
Isänne vihamiehetkin ne meteen
Sappensa kastavat ja palvelevat
Teit' uskollisin, hartain sydämmin.

KUNINGAS HENRIK.
Kiitollisuuteen siis on meillä syytä,
Ja ennen unhotamme oman käden
Kuin hyväin töiden palkitsemisen
Arvon ja ansiollisuuden mukaan.

SCROOP.
Niin palvelus se terässuonin raataa,
Ja vaivan virkistyksenä on toivo
Teit' yhtenänsä saada palvella.

KUNINGAS HENRIK.
Sen luulemmekin. — Setä Exeter,
Vapauta mies, jok' eilen vangittiin,
Siit' että meitä pilkkas; arvelemme,
Ett' oli liika viini siihen syynä;
Kun tointunut hän on, niin anteeks saakoon.

SCROOP.
Tuo armollista on, mut vaarallista;
Rangaiskaa pois! Jos tuota suvaitsette,
Vois esimerkki houkutella muita.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, olkaamme nyt sentään armollinen!

CAMBRIDGE.
Se voitte olla, vaikka rankaisette.

GREY.
Suur' armo on jo heittää henki hälle,
Kun ensin saa hän kelpo kurituksen.

KUNINGAS HENRIK.
Oi, tämä hellä huolenpito meistä
On raskas sana tuota raukkaa vastaan!
Jos pientä viinapäisen virhett' emme
Sukoilla saa, kuink' ankara on meidän
Siis oltava, kun uhkaa valtapetos,
Hyväksi purtu, nielty, sulatettu?
Sen miehen vapautamme, vaikka Scroop
Ja Grey ja Cambridge, tarkkaa, hellää huolta
Pitäen meistä, hälle rangaistusta
Näin vaativat. Nyt Ranskan asiaan;
Miss' äskeiset on valtuutuksen saajat?

CAMBRIDGE.
Min' olen yksi, teidän korkeutenne.
Käskitte minun tänään sitä pyytää.

SCROOP.
Niin ikään minun, herra kuningas.

GREY.
Myös minun, armollinen majesteetti.

KUNINGAS HENRIK.
Cambridgen kreivi, Richard, tuo on teidän —
Lord Scroop of Masham, teidän tuo — tuo teidän,
Ritari Grey Northumberlandilainen.
Lukekaa! Näette, arvonne ma tunnen. —
Lord Westmoreland, ja setä Exeter,
Tän' yönä noustaan laivaan. — Mitä, herrat?
Mit' onkaan papereissa, joka teistä
Noin punan vie? — Kas, kuinka kalpenevat!
Kuin paperi on posket. — Mit' on siinä.
Kuin noin se veren peljättää ja ajaa
Pois kasvoistanne?

CAMBRIDGE.
Syyni tunnustan
Ja heittäydyn majesteetin armoon.

GREY ja SCROOP.
Johonka armoon kaikin vetoamme.

KUNINGAS HENRIK.
Sen armon, joka äsken meissä eli,
Te itse murhasitte neuvoillanne.
Hävetkää haastellakaan armosta;
Nyt omat syynne sattuu itseenne,
Kuin koira, joka repii isäntäänsä.
Englannin hylyt täss' on, nähkääs, prinssit
Ja jalot loordit te! Lord Cambridge tässä —
Tiedätte, kuink' ol' aulis rakkauteni
Hänelle kaikki hankkimaan, mik' ikään
Vain koski kunniaa; ja tämä mies
Halvasti, jonkun halvan kruunun vuoksi,
On ranskalaisten juoniin liittynyt
Mua murhatakseen täällä Hamptonissa.
Samassa liitoss' on tää ritari,
Jok' yhtä kiitosvelkainen on mulle. —
Mut, mitä sanon sulle, Scroop, sa julma,
Tunteeton, kiittämätön elukka?
Sull' oli avain kaikkiin neuvoihini,
Poveni tunsit syvimmätkin sopet,
Mun oisit voinut miltei kullaks lyödä,
Jos tahdoit käyttää mua hyödyksesi
Mahdollist' onko, että vieras palkka
Sais sinust' irti kipinänkään pahaa,
Mi vikais sormeni? Niin kummaa on se,
Ett' tuskin silmä näkee sen, vaikk' onkin
Niin selvää se kuin musta valkoisella.
Petos ja murha ovat aina yhtä,
Kuin kaksi perkelettä yksin ikein
Niin luontevasti vetää samaa köyttä,
Ett' ihmetyskään siit' ei ääntä nosta.
Mut sinä luonnottomast' ihmetyksen
Teit petoksen ja murhan seuralaiseks.
Ken olkoonkin se viekas perkele,
Mi näin on mieles muuttanut, hän hornass'
On saanut mestaruuden valtakirjan.
Muut perkeleet, jotk' yllyttävät vilppiin,
Somaksi kaunistavat kadotuksen
Helyillä, koruilla ja kiilloksilla,
Lainoilla hurskaan ulkokultaisuuden.
Sun mestarisi sun vain käski nousta,
Ei pettämisen aihett' ilmaissut,
Vaan ilman muuta petturiks sun vihki.
Jos henki tuo, jok' eksytti sun näin,
Maailmaa kiertäisi kuin jalopeura,
Niin mustaan hornaan palaten hän lausuis
Näin leegioilleen: yhdenkään ei sielu
Niin helppo ostaa kuin tuon engelsmannin.
Oi, kauniin luottamuksen epäilyllä
Ryvetit näin! Ken näytti taatulta?
Sinä, jos ken. Ken vakaalt', oppineelta?
Sinä, jos ken. Ken ylhäist' oli verta?
Sinä, jos ken. Ken oli harras, hurskas?
Sinä, jos ken. Ken oli kohtuullinen,
Ilossa, vihassakin kiihkoton,
Verensä herra, luja luonteeltaan,
Avujen täydellinen sopusuhta,
Ei kuulematta näköön luottaen
Ja kypsään harkintaan vain turvautuen?
Sinä, jos ken, noin puhdas olit, kirkas.
Mut nyt kun lankesit, jäi jälkees tahra,
Jok' epäiltäväks jaloimmankin merkkii
Ja lahjakkaimman. Itkeä sua voisin;
On niinkuin toinen syntiinlankeemus
Tuo rikoksesi. Syyllisyys on selvä;
Vangitkaa heidät lakiin vietäviksi;
Jumala heidän juonens' anteeks suokoon!

EXETER.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Richard, Cambridgen kreivi.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Henrik Scroop, Mashamin loordi.
Vangitsen sinut valtiopetoksesta, Thomas Grey, Northumberlandin ritari.

SCROOP.
Jumala juonemme on paljastanut;
Rikosta enemmän kuin surmaa suren;
Sit' anteeks teiltä anon, majesteetti,
Sen vaikka saankin hengelläni maksaa.

CAMBRIDGE.
Minua vietellyt ei Ranskan kulta,
Vaikk' aiheena ma tosin sitä käytin
Pikemmin saadakseni tuuman toimeen.
Mut kiitos Jumalalle, että estyin!
Siit' oikein iloitsen ma kesken tuskaa,
Rukoillen taivaalt' anteeksi ja teiltä.

GREY.
Ei suuremp' ilo hartaan alamaisen,
Kun vaarallinen petos paljastuu,
Kuin mulla tällä haavaa ilo siitä,
Ett' estyin kirotusta hankkeestani.
Anteeksi syyni, vaan ei rangaistus!

KUNINGAS HENRIK.
Jumal' anteeks suokoon! Tuomionne kuulkaa:
Kuninkaallista persoonaamme vastaan
Te vehkeilitte, tehden salaliiton
Päävihollisen kanssa, jolta kullass'
Otitte pestin meidät tappaaksenne.
Aioitte kuninkaanne surmaan myydä,
Ja prinssit, päärit kaikki orjuuteen,
Ja häväistykseen, sortoon alamaiset,
Ja perikatoon koko valtakunnan.
Itsemme puolest' emme kostaa tahdo,
Mut niin on kallis meille maamme onni,
Jonk' aioitte te kaataa, että meidän
Lain rangaistavaks täytyy teidät jättää.
Pois menkää, kurjat raukat, kuolemaan!
Jumalan armo teille voimaa suokoon
Sen kestämään ja kaikki pahat työnne
Todesta katumaan! — Pois heidät viekää!

(Cambridge, Scroop Ja Grey poistutat vartijain seuraamina.)

Nyt Ranskaan, loordit! Teille tämä retki
Tuo yhtä paljon kunniaa kuin meille.
Me sotaonnest' emme epäile;
Kun Luoja armiaasti ilmi toi
Sen luihun petoksen, jok' estehenä
Tiellämme väijyi, emme epäilekään,
Ett' edestämme kaikki haitat väistyy.
Maanmiehet rakkaat, matkaan! Sotavoima
Jumalan käteen! Heti toimet käymään!
Vesille riemuin! Liput liehumaan!
En yksin Englannissa valtias,
Myös Ranskass' olla tahdon kuningas.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Lontoo. Rouva Reippaan talo Eastcheapissa.

(Pistooli, Rouva Reipas, Nym, Bardolph ja poika tulevat.)

ROUVA REIPAS.
Kultaseni, sokerimuruseni, ota minut mukaasi Staines'iin.

PISTOOLI.
En, en; nyt uljas sydämmeni voihkaa. —
Pää pystyyn, Bardolph! Kerskusuones avaa, Nym!
Miehuutes harja nosta sinä, poika!
Falstaff on kuollut; syyt' on voihkinaan.

BARDOLPH. Oi, jospa nyt olisin hänen luonaan, missä lieneekin, taivaassa tai helvetissä!

ROUVA REIPAS. Ei, helvetissä hän ei ole, se on varma; hän on Arthurin helmassa,[4] jos koskaan on kukaan Arthurin helmaan tullut. Hän sai niin kauniin lopun ja erosi täältä niinkuin vastakastettu lapsi. Hän lähti näiltä ilmoilta täsmälleen kahdentoista ja yhden välillä, juuri nousu- ja laskuveden keskivaiheilla; sillä kun näin hänen hypistelevän lakanoita ja nyppivän kukkia ja hymyilevän hyppysilleen, niin silloin tiesin, että hänellä oli matka edessä; sillä hänen nokkansa oli niin terävä kuin kirjoituskynä ja hän houraili viheriöistä niityistä. "Kuinka voitte, sir John?" kysyin minä; "hyvä mies, rohkeutta vain!" Silloin hän huudahti: Jumala! Jumala! Jumala! kolme tai neljä kertaa. Lohduttaakseni häntä sanoin, että hän nyt ei ajattelisi Jumalaa; toivoin, ettei hänen vielä tarvitsisi sellaisilla ajatuksilla itseään kiusata. Sitten hän pyysi, että panisin lisää peitettä hänen jaloilleen; pistin käteni vuoteeseen ja tunnustelin niitä, ja ne olivat kylmät kuin kivi; sitten tunnustelin polvia ja siitä yhä ylöspäin, ja kaikki oli kylmää kuin kivi.

NYM.
Sanotaan, että hän kiroili sektiä.

ROUVA REIPAS.
Sen hän teki.

BARDOLPH.
Ja naisia.

ROUVA REIPAS.
Ei, sitä hän ei tehnyt.

POIKA.
Teki kuin tekikin; ja sanoi, että ne olivat lihastuneita perkeleitä.

ROUVA REIPAS. Niin, hän ei koskaan voinut kärsiä lihanpunaista; siitä väristä hän ei pitänyt.

POIKA.
Sanoi kerran, että piru hänet vielä perisi noiden naisten takia.

ROUVA REIPAS. Tosin hän tavallaan oli naisten kanssa tekemisissä, mutta hän oli silloin reumatiisinen ja puhui Babylonin portosta.

POIKA. Ettekö muista, että hän kerran näki kirpun Bardolphin nenällä ja sanoi, että se oli musta sielu, joka paloi helvetin tulessa?

BARDOLPH. No niin, ne poltokset ovat nyt lopussa, jotka sitä tulta pitivät voimassa; siinä kaikki se rikkaus minkä hänen palveluksessaan hankin.

NYM.
Eikö jo mennä? Kuningas on jo varmaankin Southamptonista lähtenyt.

PISTOOLI.
Siis matkaan! Tänne huules, eukkoseni!
Taloa, tavaroita tarkoin katso!
Vireillä aistit! Tunnussana olkoon:
"Juo sekä maksa!" Älä usko ketään.
Vala on heinää, lupaus palttua;
"Luja" on paras koira, kyyhkyseni;
Siis olkoon neuvonantajas Caveto.
Nuo silmäpäärlys pyyhi. — Virkaveikot,
Pois Ranskaan nyt! Kuin hevosiilit, pojat,
Imemään, imemähän silkkaa verta!

POIKA.
Mutta se kuuluu olevan epäterveellistä mokaa, sanotaan.

PISTOOLI.
Tuon sulosuulle suukko, sitten mars!

BARDOLPH.
Hyvästi, rahtyörska!

(Suutelee häntä.)

NYM. Minä en, tuota noin, voi suudella, se on sen asian humööri; mutta: hyvästi vain!

PISTOOLI.
Osota emännyyttäs! Pidä tiukkaa,
Sen sulle sanon!

ROUVA REIPAS.
Hyvästi! Ajöö!

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Ranska. Huone Ranskan kuninkaan linnassa.

(Torventoitauksia. Ranskan kuningas Kaarle seurueineen,
Dauphin, Burgundin herttua, konnetaabeli y.m. tulevat.)

KUNINGAS KAARLE.
Englanti meihin täysin voimin hyökkää,
Ja huolen asia on, että meillä
Ois vastusneuvot kuninkaalliset.
Siis Orleansin, Brahantin, Bretagnen
Ja Berryn herttuain tulee sotaan mennä;
Te, prinssi Dauphin, käykää kiiruusti
Varustamaan ja vahvistamaan linnat
Uljailla miehillä ja tykistöllä:
Englanti yhtä vinhaan hyökkää päälle,
Kuin meren vedet imee kurimus.
Siis pelko meidät vaatii varoviksi,
Kun muistoss' on nuo tuoreet esimerkit,
Joit' ovat tanteriimme piirtäneet
Tuhoisat, halveksitut engelsmannit.

DAUPHIN.
Ylevä isä! Tarvis varustaida
On vastuksien varalle; ei rauha
Saa valtakuntaa nukuttaa, jos kohta
Ei sota uhkaiskaan tai ilmi vaara;
Asestus, katselmus ja väennosto
On tehtävä ja toimitettava,
Kuin sota todellakin hankkeiss' oisi,
Siis tarvis meidän kaikkein tarkastaa,
Mitk' ovat valtakunnan heikot kohdat;
Ja tehkäämme se ilman pelon hiukkaa,
Ikäänkuin kuultu ois, ett' Englanti
Vain helluntaiseen mauritanssiin aikoo.
Niin arvoton nyt siell' on kuninkuus,
Niin veltosti sen valtikkata kantaa
Hupelo, tyhmä, irstas nuorukainen,
Ett' turhaa kaikk' on pelko.

KONNETAABELI.
Hiljaa, prinssi!
Suuresti erehdytte kuninkaasta.
Suvaitkaa läheteiltä kysyä, —
Kuink' arvokkaasti kuunteli hän heitä,
Kuink' oivat häll' on neuvonantajat,
Kuin tyyni väitteissään hän on, mut myöskin
Kuin hirvittävä mielenlujuudessaan, —
Niin huomaatte, ett' entinen tuo hurjuus
Vain roomalaisen Brutuksen on kuori,
Jok' älyn peittää tyhmyyksien vaippaan,
Kuin maamies lannalla ne juuret kattaa,
Joist' aikaisimman herkkusadon toivoo.

DAUPHIN.
Ei, herra konnetaabeli, ei suinkaan,
Vaikk' ei lie haitaks niinkin ajatella.
Mut puolustaiss' on paras vastustajaa
Vahvemmaks arvella, kuin miltä näyttää;
Täyssuhtainen näin tulee puolustus.
Sen muuten, jos on mitta liian niukka,
Käy niinkuin saidan, joka takin pilaa
Saadakseen pienen tilkun säästymään.

KUNINGAS KAARLE.
Niin kyllä, Henrik kuningas on vahva;
Siis, prinssit, varustukset vahvat vastaan!
Sukunsa meidän lihaamme on syönyt,
Ja hän on samaa murhamiesten sarjaa,
Jok' etsi meitä kotipoluillamme.
Siit' ylen kuulu häpeämme kertoo,
Kun Cressyn tappelussa petti onni
Ja kaikki meidän prinssit vangiks otti
Tuo musta nimi, Walesin musta prinssi,
Jonk' isä, korkeana niinkuin vuori.
Vuorella seisten ylhääll' ilmassa,
Pään ympärillä päivän kultakehä,
Hymyillen katsoi, kuinka uljas poika
Työt luonnon hävitti ja pirstas kuvat,
Joit' oli Jumala ja suuret isät
Jo kaksikymmenisen vuotta luoneet.
Hän tuossa voitonrungossa on oksa.
Ja hänen onneaan ja luononvoimaans'
On meidän peljättävä.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA.
Majesteetti,
Pakeille pyytää päästä Henrikin,
Englannin kuninkahan, lähetystö.

KUNINGAS KAARLE.
Heit' oiti kuulla tahdon; tulkoot sisään.
(Sanansaattaja ja muutamat loordit menevät.)
Tulista tääll' on ajo, niinkuin näette.

DAUPHIN.
Siis seis, ja tehkää pysty! Arat koirat
Kovimmin haukkuvat, kun heistä kauas
Pakenee otus. Majesteetti, pankaa
Lujalle engelsmannit! Tietäkööt,
Mink' yksinvallan pää te olette.
Ei itserakkaus niin suuri synti,
Kuin itsensä on halveksiminen.

(Loordit palaavat Exeterin ja hänen seurueensa kanssa.)

KUNINGAS KAARLE.
Veljemme Englanninko luota?

EXETER.
Niin
Näin tervehtii hän teitä, majesteetti:
Nimessä kaikkivallan vaatii, että
Yltänne riisutte ja luovutatte
Tuon lainaloiston, jonka taivaan armo
Ja kansain oikeus ja luonnon laki
On hälle määrännyt ja jälkeisilleen,
Nimittäin kruunun ja ne laajat arvot,
Jotk' aikain säännösten ja tavan mukaan
Kuuluvat Ranskan kruunuun. Jotta näkyis,
Ett' ei se pyyde ole ontto, kiero,
Ei madonsyömän ammoisuuden peru
Eik' unhotuksen pölyst' ilmisaatu,
Tään lähettää hän suvun muistopuun,
(Antaa paperin.)
Mi kauttaaltaan on todistavan selvä,
Ja pyytää teitä sitä silmäämään;
Jos näette, että suurist' isistään
Hän suurimmasta suoraan polveutuu,
Kolmannest' Edwardista, niin hän teiltä
Pois vaatii kruununne ja kuninkuuden,
Jotk' ovat vääryydellä anastetut
Häneltä, niiden syntyhaltijalta.

KUNINGAS KAARLE.
Jos kiellän, mitä seuraa?

EXETER.
Veripakko.
Sisimpään vaikka sydämmeenne kruunun
Te kätkisitte, hän sen sieltä kaivaa.
Hän tulee myrskyn siivillä kuin Zeus,
Maantäräyksellä, ukonjyrinällä,
Ja pakottaa, jos kehoitus ei auta.
Hän taivaan laupeuden kautta pyytää:
Pois kruunu jättäkää ja säästäkää
Ne sieluparat, joille ahnas sota
Nälkäiset leukans' avaa; teidän päähän
Valitus orvon tulkoon, lesken kyynel,
Tapetun veri, immen salatuska
Isän ja puolison ja sulhon tähden,
Jotk' ahmaa tämä sota. Tää on vaade,
Ja uhka tää, ja tää mun tehtäväni,
Jos täss' ei läsnä liene Dauphin, jolle
On erityinen mulla tervehdys.

KUNINGAS KAARLE.
Me puolestamme tuota mietimme;
Huomenna veljellemme Englannille
On vastaus valmis.

DAUPHIN.
Dauphin puolestaan
On tässä; mitä hän saa Englannilta?

EXETER.
Häpeän, pilkan, uhkan, ylenkatseen
Ja kaiken, mikä ylvään lähettäjän
On arvoista, hän osakseen on saapa.
Näin sanoo kuninkaani: jos ei täysin
Isänne suostu kaikkiin vaatimuksiin,
Näin imeltäin sit' ivaa katkeraa,
Jot' osoititte meidän kuninkaalle,
Niin tilin hän niin tuiman siitä vaatii,
Ett' onkalot ja holvit Ranskanmaan
Kiroovat teitä, pilkan takaisin
Lähettäin tykistömme jyrinällä.

DAUPHIN.
Jos isä vastuun antaa suopean,
Niin sano: se mun tahtoni ei ole;
Englannin kanssa sotaa toivon vain,
Pariisin pallot siksi lähetinkin
Huviksi tuolle poikahurviolle.

EXETER.
Pariisin Louvre tuost' on vapiseva,
Vaikk' Euroopan se valtahovi oiskin;
Te nähdä pian saatte — mink' on nähneet
Jo alamaiset ihmeekseen — mik' ero
Nuoruuden toiveiden on välillä
Ja miehen täysitoimen. Minuutilleen
Hän laskee aikansa, ja tappioita
Kokea saatte, jos hän Ranskaan jää.

KUNINGAS KAARLE.
Huomenna saatte täyden vastauksen.

EXETER.
Koht' antakaa se, muuten kuninkaamme
Kysymään itse tulee syytä viipyyn;
Häll' on jo jalansija tässä maassa.

KUNINGAS KAARLE.
Palata saatte pian hyvin ehdoin;
Yö on vain lyhyt henkäyksen aika
Näin suuriin asioihin vastatessa.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

(Kuoro esiintyy.)

KUORO.
Näin mielikuvituksen siivill' lentää
Nopea näytelmämme yhtä joutuin
Kuin aatos. Ajatelkaa näkevänne,
Kuink' uljain varustuksin kuningas
Käy valtoinensa laivaan Hamptonissa,
Ja ylvään laivastonsa silkkiliput
Vilvoittelevat nuoren Phoiboon otsaa.
Mukana toimikaa ja katselkaa,
Kuin laivapoika hamppuköyttä kiipee;
Kuunnelkaa, kuinka pilli kimakka
Sekavaan meluun järjestystä luo;
Kuvailkaa, kuinka palttinaiset purjeet,
Joit' äkkinäinen tuuli pullistaa,
Mert' auraamaan nuo jättivältit työntää,
Taistellen hyrskyn kanssa. Kuvitelkaa
Rannalta näkevänne kaupungin,
Jok' epävakaall' aallokolla tanssii;
Yht' ylvävoimaisena laivastomme
Harfleuriin kulkuns' ohjaa. Mukaan! Mukaan!
Hengessä peräsimeen tarttukaa;
Pois Englannista hiljaa kuin yösydän
Ja vartioina ukot, lapset, eukot,
Joiss' yty joko alull' on tai mennyt,
Ken, jolla leuassa on utukarvaa,
Ei Ranskaan seurais näitä ritariston
Valiosankareita? Aatos työhön!
Kuvailkaa mielessänne piiritystä,
Teloiltaan nähkää tykkein, surma suussa,
Saarrettuun ammottavan Harfleuriin.
Ranskasta palaa lähetti ja sanan
Tuo Henrikille, että hälle tarjoo
Kuningas tyttärensä Katariinan
Ja myötäjäisiks pari herttuakuntaa
Katalan pientä. Tarjo tuo ei mieleen,
Sytyttimellään pirulliseen tykkiin
Nopea koskee tykkimies,
(Miekankalsketta ja tykinlaukauksia.)
ja kaikki
Edestä kaatuu. Meille taputelkaa,
Ja puutteet mielessänne tasoitelkaa.

Ensimmäinen kohtaus.

Ranska. Harfleurin edustalla.

(Miekankalsketta. Kuningas Henrik, Exeter, Bedford,
Gloster, ja sotamiehiä kantaen rynnäkköportaita.)

KUNINGAS HENRIK.
Viel', ystävät, viel' yksi ryntäys,
Tai ruumiillamme muurit peittäkäämme!
Rauhassa miehen paras kaunistus
On kaino hiljaisuus ja tyyni nöyryys;
Mut korviimme kun sodan myrsky soi,
Niin menoissanne olkaa tiikereitä;
Jäykiksi suonet, veri kuohuksiin
Ja ruman raivon peittoon vieno luonto!
Sukeukoon silmään kauhistuksen katse,
Jok' otsan ampuakkunasta väijyy
Kuin malmitykki; synkät kulmakarvat
Sitä varjotkoot, kuin aita-vuoltu vuori
Kurottuu yli perstan perustansa,
Jot' ärjyn valtameren tyrsky huuhtoo.
Hammasta purkaa! Pulleiks sieramet!
Henkenne pidättäkää! Viritelkää
Kaikk' elinjänteet täyteen vireeseen!
Ylös, ylös, Englannin te ylimykset,
Joiss' elää sankar'isäin veri, isäin,
Jotk' ovat jokainen kuin Aleksander
Sotineet näillä seuduin aamust iltaan
Ja tuppeen miekan vasta kätkeneet,
Kun työt' ei enää ollut! — Älkää tuoko
Häpeää äideillenne; näyttäkää,
Ett' oma isä siittänyt on teidät!
Esikuva olkaa paksuverisempäin
Ja opettakaa heitä sotimaan! —
Ja tekin, kansanmiehet, joiden raajat
Sukesi Englanti, nyt osoittakaa
Mit antaa voimaa ruoka; vannokaamme
Hoitonne ansainneenne; sen ma uskon,
Sill' ei niin halpaa, alhaist' ole teissä,
Ett' ylvää loistetta ei silmiss' oisi.
Näen teidän, niinkuin kahleist' ajokoirain,
Irralleen pyrkivän. Jo ajo käy;
Intonne nouskoon! Ryntäyshuuto olkoon:
Henrikki, Englanti ja pyhä Yrjö!

(Menevät. Miekankalsketta ja tykinlaukauksia.)

Toinen kohtaus.

Paikka sama.

(Sotajoukkoja marssii näyttämön poikitse.
Nym, Bardolph, Pistooli ja poika tulevat.)

BARDOLPH.
Ryntäys, ryntäys! Päin rikkoa, päin rikkoa!

NYM. Seis, hyvä korpraali, seis! Nuo poksaukset ovat liian kuumia, ja minulla puolestani ei ole mitään varahenkeä; tämä humööri on liian kuumaa, se on sen asian loppukoraali.

PISTOOLI.
Koraali oiva! Humöörejä sataa;
Pau! puksis! Herran, vasallit ne kaatuu.
Ja miekka vyöllä
Ma verityöllä
Ikuisen maineen niitän.

POIKA. Jospa nyt olisin jossakin olutkapakassa Lontoossa! Antaisin pois koko maineeni oluthaarikasta ja turvallisuudesta.

PISTOOLI.
Minä myös:
Jos toiveet oisi kylläksi,
Mult' intoa ei puuttuisi,
Vaan sinne juoksisin.

POIKA.
Sen arvaa!
Mut ei niin varmaa
Kuin oksalla linnun laulu.

(Fluellen tulee.)

FLUELLEN.
Pois muurin aukkon, te koerat! Ettek lähd siit, te ryökälet?

(Ajaa heitä edellään.)

PISTOOLI.
Suur' herttua, sääli tomun lapsia!
Aseta vihas, miehuullinen vihas!
Aseta vihas, urho! Miekkoseni,
Aseta vihas! Laupeudu, henttu!

NYM. Tuo se on hyvää humööriä! Mutta se kunnia, se saa aikaan huonoa humööriä.

(Nym, Bardolph ja Pistooli menevät.
Heidän jäljissään Fluellen.)

POIKA. Vaikka olenkin nuori, olen kuitenkin tarkannut noita kolmea suusankaria. Olen noiden kaikkien kolmen palveluspoika, mutta nuo kaikki kolme, jos he minua palvelisivat, eivät voisi minulle tehdä miehen palvelusta, sillä kolme mokomaa narria ei yhdessäkään täytä miehen mittaa. Bardolph on maitomaksainen ja punanaamainen, jonka vuoksi hän tuijottaa tuikeasti, mutta ei taistele. Pistoolilla on terävä kieli, mutta tylsä miekka, jonka vuoksi hän halkoo sanoja, mutta pitää aseensa ehjänä. Nym taas on kuullut, että harvapuheiset miehet ovat parhaita; sen vuoksi hän häpeää lukea rukouksiaan, ettei luultaisi häntä pelkuriksi; mutta hänen harvat huonot sanansa ovat yhdistyneet yhtä harvoihin hyviin töihin, sillä hän ei ole koskaan kenenkään ihmisen päätä halkaissut paitse omansa, ja se tapahtui sängyntolppaan, kun hän oli päissään. He varastavat mitä saavat, ja sanovat sitä liikkeeksi. Bardolph varasti luutunkotelon, kantoi sitä kaksitoista peninkulmaa ja möi sen kolmesta äyristä. Nym ja Bardolph ovat liittoveljiä näpistelemisessä: Calais'ssa he varastivat hiilikauhan, ja tästä tempusta ymmärrän, että he kauhovat konttiinsa jos mitä. He tahtoivat, että minä olisin yhtä perehtynyt ihmisten taskuihin kuin heidän hansikkaansa tai nenäliinansa; mutta ottaa toisen taskusta ja pistää omaani, siihen olen liian hyvä mies; minä en väärin kokoon kääri. Minun täytyy heidät jättää ja hakea parempi palveluspaikka; heikko vatsani ei kestä heidän konnuuttaan, ja sen vuoksi minun täytyy antaa heidät ylen.

(Menee.)

(Fluellen palajaa; hänen jäljissään Gower.)

GOWER. Kapteeni Fluellen, heti miinojen tykö! Glosterin herttua tahtoo teitä puhutella.

FLUELLEN. Jaa miinatten tyijö, niin vai? Sanokkan te herttual, etei ol nii hyvä tuli miinatten tyijö, sill, näettäk, miinat ei ol akuraatis sotareklamentitten kans, siin ei ol tarppelist ontevuutt; sill, näettäk, viholine — sen te, näettäk, voisisitt selittä herttual — on kaivann ites neli jalkka kontramiinatten ali. Jumalist, mnää pelkkän ett hän paiska meijä kaikk ilmaha, jos ei tul paremppi tireksuunej.

GOWER. Glosterin herttuaa, jolle piirityksen johto on uskottu, ohjaa kokonaan eräs irlantilainen, sangen urhollinen mies, tosiaan.

FLUELLEN.
Kapteen Macmorris, eiks nii?

GOWER.
Niinpä luulen.

FLUELLEN. Jumalist; hän on nii suur tomppel, etei mailmas toist ol; sen mnää hänel sano vaikk päi silmi. Hänel ei ol sen enemppä tireksuunej oikkeois sotareklamenteis, näettäk, ruomilaisis reklamenteis, kun koeranpenikal.

(Macmorris ja Jamy tulevat etäältä.)

GOWER.
Tuossapa hän tuleekin ja skotlantilainen kapteeni Jamy hänen kanssaan.

FLUELLEN. Kapteen Jamy on ihmelise röhki mies, se o viss se, hänel on suur taitavus ja tietelisyys vanhois sodis, mnuu erityisen tietön mukka hänen tireksuunistas; jumalist, hän puolusta akumentejäs simmotto ku joku toinenki sotamies, mitä tule ruomilaisten vanhoitten sottain reklamenteihi.

JAMY.
Kah voan, hyvvee päivee, kattein Fluellen.

FLUELLEN.
Jumal antakko teijän korkkisukusuudellen hyvä päivä.

GOWER. No, mitä, kapteeni Macmorris? Oletteko miinat jättänyt? Ovatko vallinkaivajat tehneet lakon?

MACMORRIS. Spuasan njimes,[5] se on pahoi ruattu; ruado heitetty kesken, da torvi soittaa järillehpäi menemäh. Hotj omane käsi, hotj tuaton hengi menjis, sidgi sanon, ett ruado on pahoi ruattu, da se on kesken heitetty. Min' olisin ljinnan ambuo räjähyttännyh porohal, Spuasan minuu auttakkah, yhtes rubiemas. Pahoi ruattu, ylen pahoi ruattu, hotj käsi menjis, pahoi ruattu!

FLUELLEN. Kapteen Macmorris, mnää pyydän, suokka minul se kunni, ett mnää, näettäk, saisisi vähä niiku praakat teijän kans osaks siit, mit tule tai kuulu sotareklamenteihi, ruomilaissi sotareklamenteihi, akumentitte ja välipuhen muodos, osaks ett mnää saisisi puolusta mnuu ajatuksian, osaks, näettäk, mnuu meininkitten todistukseks niist sotareklamentitten tireksuuneist: se on se pääassi.

JAMY. Siitäp hyvvee tulloo, tos olokoo, hyvät katteinit kumpii, ja sen mie teiän luvallanne teil palakihten, kun voan soan sopivoo tilaisuutta; sen, tos olokoo, tien.

MACMORRIS. Nygöi e ole aigua pagisemah, Spuasan njimeh, e ole. Päiv on räkki, da seä, da soda, da kunjingas, da kunjingahan poijat: e ole aigua pagisemah. Ljinn on piiritetty, da sodatorvi kutshuu meidy rynnäkköh; a myö vai pagisemmo, da rua nji midä emmo, Spuasan njimeh; täs tulou huigei meil kaikil; Jumal auttakkah, eigo se ole huigei seisuo tjiloilleh; huigei on, hotj käsi menjis, huigei on. Siel olis kagloa leikattavannu, ruaduo ruattavannu, a nji midä e ole ruattu, Spuasan njimeh, nji midä.

JAMY. Kautta sakramenti, ennenkui neä miun silimäin unnee uupunoo, tahon mie tehä kelepo työn tai moassa moatuva, tai surmaan suistuva; ja tahon sen, niätsen, nii ulijaasti kuitata kui soatan, se on ihan vissi ja tos, ja sen pituinen se. Saakelj olokoo, hupaist ois ollunna kuulla teiän niinikkäästi kahen kamppailevan.

FLUELLEN. Kapteen Macmorris, mnää luulen, teijä luvallan, näettäk, etei mahd ol montta teijän kansas.

MACMORRIS. Minun kansas? Mi on minun kansu? Ongo hylgy, koiru, äbäreh, kanalju? Mi on minun kansu? Ken pagisoo minun kansas?

FLUELLEN. Näettäk, jos te otatt asjan toisel viissi kun on meinatt, kapteen Macmorris, nii mnää melkke luule, ett te ett kohtel mnuu nii hövelist ku teijän oikeutt' myöde pidäisis mnuu kohdell; ollen mnää yht hyvä mies kun tekki, nii sotareklamenteihi kun sukuperän synttyn ja muihi erityissi nähden.

MACMORRIS.
Min' en tunne teidy nji muga hyväkse miehekse, kui min' itshe olen;
Spuasan njimeh, minä tahon teil kagla leikata.

GOWER.
Hyvät herrat, te ymmärrätte toisianne väärin.

JAMY.
Ah! Sep' onnii just paha vika.

(Torvet kutsuvat keskusteluun.)

GOWER.
Kaupungissa torvet kutsuvat keskusteluun.

FLUELLEN. Kapteen Macmorris, ku muulosten paremppa tilasutt on saataviss, nii mnää rohkenen sanno teil, ett mnää tunne sotareklamenti, ja sill hyvä.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Paikka sama. Harfleurin porttien edustalla.

(Linnanpäällikkö ja joitakuita kaupunkilaisia muureilla.
Englantilaiset sotajoukot alempana. Kuningas Henrik
seurueineen tulee.)

KUNINGAS HENRIK.
No mitä päättänyt on linnan herra?
Tään jälkeen uutt' en puhelua salli.
Siis armoihimme antaukaatte, muuten,
Kuin tuhost' ylpeilevät ihmiset,
Meit ärsytätte tekoon pahimpaan.
Niin totta kuin ma olen sotilas, —
Se nimi mulle parhain sopineekin, —
Jos vielä kerran tykit panen soimaan,
Niin puoleks voitettua Harfleuria
En jätä ennen, kuin se tuhkiin peittyy,
Kaikk' armon ovet suljen; sotilaani
Tylyt ja raa'at, tappoon tottuneet,
Joill' omatunto laaja on kuin horna,
Riehaavat verikäden vapaudella,
Pois niittäin niinkuin ruohon raittiit immet
Ja lapset kukkeat. Mitäpä siitä,
Jos julma sota, leimuin huoliteltu,
Kuin hiiden päämies, kasvot tahrittuina,
Harjoittaa kaikenlaista hirmutyötä,
Mi seuraa tuhoa ja hävitystä?
Mitäpä siitä; itse teiss' on syy,
Jos puhtaat impyenne käsiin joutuu
Rajun ja riettaan väkivaltauksen.
Mitk' ohjat irstaan ilkeyden suistaa,
Kun hurjast' alas mäkeä se laukkaa?
Ma yhtä turhaan käskyjäni tuhlaan
Soturiin, joka ryöstötöissä riehuu,
Kuin Leviathanin jos maihin nousta
Ma käskisin. Siis, miehet Harfleurin,
Kansanne säästäkää ja kaupunkinne,
Kun viel' on soturit mun vallassani,
Kun vielä armon kylmä, vieno tuuli
Hajoittaa murhan, ryöstön, konnuuden
Saastaiset, myrkylliset myrskypilvet;
Te muuten pian nähdä saatte, kuinka
Sokea solttu riettain verikäsin
Tuskasta parkaisevain tytärtenne
Ryvettää kiharat ja isänne
Hopeiseen tarttuu partahan ja nakkaa
Arvoisat heidän päänsä murskaks seinään,
Lapsenne alastomat peitseen pistää,
Jost' äidit hourut tuskan ulvonnallaan
Pilvetkin särkee, niinkuin Juudan vaimot
Ajossa Herodeksen verikoirain,
Tää mieli välttääkö ja antauta?
Vai tehdä vastusta ja kaatua?

PÄÄLLIKKÖ.
On tänään meiltä kaikki toivo mennyt;
Dauphin, jolt' apua me pyysimme,
Selittää, ettei joukkons' ole valmiit
Näin kovaa piiritystä torjumaan.
Suur' kuningas, siis hellään armoos ota
Henkemme, kaupunkimme. Astu sisään,
Vallitse meitä ja mit' omaa meillä;
Me emme enää puolustaida voi.

KUNINGAS HENRIK.
Siis auki portit! — Menkää, setä Exeter,
Harfleuriin marssikaa ja sinne jääkää;
Se lujaks tehkää Ranskan hyökkäyksille,
Kaikille armo suokaa. — Minä, setä,
Kun tulee talvi ja kun sotilaissa
Lisääntyy taudit, palajan Calais'hen.
Harfleuriin luoksenne nyt jäämme yöksi,
Ja aamull' alkaa matka ensi työksi.

(Torventoitauksia. Kuningas Henrik seuralaisineen
ja sotajoukkoineen marssii kaupunkiin.)

Neljäs kohtaus.

Rouen. Huone kuninkaanlinnassa.

(Katariina ja Alice tulevat.)

KATARIINA.
Alice, tu a été en Angleterre, et tu parles bien la langue du pais.

ALICE.
Un peu, madame.

KATARIINA. Je te prie, enseignez la moi; il faut que j'aprenne à parler. Comment appellez vous la main en Anglois?

ALICE.
La main? Elle est appellée de hand.

KATARIINA. De hand. Et les doigts?

ALICE.
Les doigts? Ma foi, j'ai oublié les doigts, mais je m'en souviendrai.
Les doigts? Je pense, qu'il sont appelles de fingres; oui, de
fingres.

KATARIINA. La main, de hand; les doigts, de fingres; je pense que je suis bonne écolière: j'ai gagné deux mots d'Anglois assez vite. Comment appellez vous les ongles?

ALICE.
Les ongles? On les appelle de nails.

KATARIINA. De nails. Ecoutez! dites-moi, si je parle bien: de hand, de fingres, de nails.

ALICE.
C'est bien dit, madame, c'est du fort bon Anglois.

KATARIINA.
Dites-moi en Anglois, le bras.

ALICE. De arm, madame.