KUNINGAS JUHANA

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1901.

Näytelmän henkilöt:

KUNINGAS JUHANA. PRINSSI HENRIK, hänen poikansa, sittemmin kuninkaana Henrik kolmas. ARTHUR, Bretagnen herttua, kuningas Juhanan vanhemman veljen, Bretagnen herttuan, Gottfrid-vainajan poika. WILLIAM MARESHALL, Pembroken kreivi. GEFFREY FITS-PETER, Essexin kreivi, Englannin ylituomari. WILLIAM LONGSWORD, Salisburyn kreivi. ROBERT BIGOT, Norfolkin kreivi. HUBERT DE BURGH, kuninkaan kamariherra. ROBERT FAULCONBRIDGE, sir Robert Faulconbridgen poika. PHILIP FAULCONBRIDGE, edellisen velipuoli, kuningas Richard I:n bastardi. JAMES GURNEY, lady Faulconbridgen palvelija. PIETARI POMFRETILAINEN, tietäjä. PHILIP, Ranskan kuningas. LOUIS, dauphin. Itävallan arkkiherttua. Kardinaali PANDULPH, paavin lähettiläs. MELUN, ranskalainen ylimys. CHATILLON, Ranskan lähettiläs. ELEONORA, kuningas Henrik II:n leski, kuningas Juhanan äiti. CONSTANCE, Arthurin äiti. BLANCA, Castilian kuninkaan, Alfonson, tytär, kuningas Juhanan sisarentytär. LADY FAULCONBRIDGE, bastardin ja Robert Faulconbridgen äiti. Herroja ja naisia, Angers'n porvareita, sheriffi, airuita, sotaherroja, sotamiehiä, sanansaattajia ja seuralaisia.

Tapaus osittain Englannissa, osittain Ranskassa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Northampton. Valtasali kuninkaan linnassa.

(Kuningas Juhana, kuningatar Eleonora, Pembroke, Essex, Salisbury y.m., sekä Chatillon tulevat.)

KUNINGAS JUHANA. No, Chatillon, mitä se Ranska tahtoo?

CHATILLON. Kuningas Ranskan tervehtii ja puhuu Kautt' airuensa majesteetille, Englannin lainamajesteetille —

ELEONORA. Mik' outo alku! Lainamajesteetti!

KUNINGAS JUHANA. Vait, äiti hyvä! Asiata kuule.

CHATILLON. Nimessä Arthur Plantagenetin, Gottfridin, veli-vainajasi pojan, Lain voimalla nyt Ranskan Philip vaatii Tään kauniin saaren aluineen, jotk' ovat: Irlanti, Poitiers, Anjou, Touraine, Maine, Kehoittain, että lasket pois sen miekan, Mi laiton haltija on näiden maiden, Ja käteen nuoren Arthurin sen annat, Nepaasi, valtiaasi, kuninkaasi.

KUNINGAS JUHANA. Mut mitä seuraa, jos me kieltäisimme?

CHATILLON. Verinen, hurja sota, joka pakoin Anastaa pakoin saadut oikeudet.

KUNINGAS JUHANA. Pakosta pakkoa, sodasta sotaa, Verestä verta: tietäköön sen Ranska.

CHATILLON. Siis lausun kuninkaani sodanhaasteen: Se lähetykseni on lopputoimi.

KUNINGAS JUHANA. Hänelle minun vie, ja mene rauhaan. Vaan niinkuin leimaus Ranskan eteen lennä, Siell' olen muuten minä ennen sua. Ja tykkieni jyskeen kuulla saatte. Pois! Vihamme sa ole torvettaja Ja oman häviönne synkkä enne. — Hän kunniakkaan saaton saakoon. Pembroke, Se toimita! Hyvästi, Chatillon!

(Chatillon ja Pembroke menevät.)

ELEONORA. No, poikani? Sit' aina sulle sanoin: Tuo turhamielinen Constance ei tyydy, Ennenkuin poikans' eduksi hän Ranskan Ja koko maailman on tuleen pannut. Tuo oisi estää voitu; helposti Ja hyvällä oisi kaikki sovitettu; Nyt kahden valtakunnan sotavoimain On julmin veritöin se ratkaistava.

KUNINGAS JUHANA. Mut meillä valta on ja oikeus.

ELEONORA. Niin, valta enemmän kuin oikeus; Pahasti oisi muuten sun ja minun, Niin omatuntoni sun korvaas kuiskaa; Sen kuulkoon taivas, sinä vain ja minä!

(Northamptonshiren sheriffi tulee ja puhuttelee kuiskaillen Essexiä.)

ESSEX. Suurvaltias, nyt ratkaistavaksenne Vedotaan kummallisin riita, mit' on Ikänä kuultu. Saako miehet tulla?

KUNINGAS JUHANA. No, tulkoot. — (Sheriffi menee.) Tämän retken kulungit Saa luostarit ja hippakunnat maksaa.

(Sheriffi palajaa ja hänen seurassaan Robert Faulconbridge ja Philip, bastardi.)

KUNINGAS JUHANA. Mit' olette te miehiänne?

BASTARDI. Minä Vakava alamainen, ylimys Northamptonshirestä ja, niinkuin luulen. Sir Robert Faulconbridgen vanhin poika, Soturi, jonka kuulu Leijonamieli Kentällä ritariksi löi.

KUNINGAS JUHANA. Ja sinä?

ROBERT. Saman Faulconbridgen perijä ja poika.

KUNINGAS JUHANA. Hän vanhempi ja sinä perijäkö? Siis sama teill' ei ole äiti ollut.

BASTARDI. On varmaan, ruhtinaani, sama äiti, Se tiettyä, ja sama myöskin isä, Niin luulisin; mut vissin tiedon tuosta Voi yksin äitini ja taivas antaa; Ken ihmislaps vois moisest' olla varma?

ELEONORA. Hyi, raakalainen! Äitiäsi herjaat Ja kunniaansa loukkaat luulollasi.

BASTARDI. Minäkö, rouva? Mull' ei siihen syytä. Se veljeni on juonta, eikä mun. Jos sen hän toteen sais, niin multa vuosin Viissataa puntaa sieppais. Kaitkoon taivas Mun maatani ja maammon kunniaa!

KUNINGAS JUHANA. Tokinen poika! — Miksi nuorempana Hän sulta vaatii perinnön?

BASTARDI. En tiedä; Varmaankin tekee tiluksia mieli. Mut äpäräksi vain hän mua haukkuu. Aviosyntyinenkö lien, vai enkö, Se seikka on, jost' äiti vastatkoon; Mut jalosyntyinen ma olen, herra, — Siunattu, kellä minust' oli vaivaa! — Naamamme rinnan pankaa, tuomitkaa: Jos Robert vanhus meidän kummankin On siittänyt, ja tuo jos isään tulee, — Oi, Robert vanhus, isä, polvillani Jumalaa kiitän, etten tule sinuun!

KUNINGAS JUHANA. Haa, minkä houkon taivas tänne laittoi!

ELEONORA. Leijonamielen kasvoin ilme aivan, Ja äänen soinnahduskin samanlainen. Kas, poikaniko näköisyytt' et huomaa Tuon miehen valtavassa vartalossa?

KUNINGAS JUHANA. Sävyjään olen tyynnä tarkastellut: Hän ilmeinen on Richard. — Sano, poika, Miks veljeltäsi vaadit hänen maitaan?

BASTARDI. Hän naamapuoli on kuin isänikin, Ja naamapuolikas[1] veis kaikki maani. Tuommoinen naamapuoli äyrityinen Viisisataa puntaa multa vuosin veisi!

ROBERT. Suurvaltias, kun eli isä-vainaa, Veljenne paljon käytti isääni —

BASTARDI. Vai niin; et tuolla maitani sa voita; Mut sano, kuinka äitiä hän käytti.

ROBERT. Ja kerran hänet laittoi airuena Sopimaan Saksan hallitsijan kanssa Senaikuisista tärkeist' asioista. Kuningas tilaisuudest' otti vaarin Ja hänen talossaan sill' aikaa asui. Mihinkä ryhtyi, sanoa en kehtaa, Mut tosi totta: aavat maat ja meret Isästä erottivat äidin silloin — Isäni usein sanovan sen kuulin — Kuin tämä hauska velikulta tehtiin. Hän kuolinvuoteellansa testamenttas Minulle maansa, kuollen siinä uskoss', Ett' emon poika tuo ei hänen ollut; Jos oisikin, niin syntyi neljätoista Hän viikkokautta ennen aikaansa. Siis, ruhtinas, omani mulle suokaa, Isäni maat, se isän oli tahto.

KUNINGAS JUHANA. Mut veljesihän laillinen on lapsi, Emosi aviossa synnyttämä. Jos tämä syrjähtyi, niin syy on hänen; Se vaara joka nainutt' uhkaa miestä. Mitä, jos veljeni, mi väittees mukaan Tuon pojan syntymäst' on vaivaa nähnyt, Ois isältäsi vaatinut tuon pojan? Ei, veikko, koko mailmaa vastaan isäs Ois oman lehmän vaskaa varjellut, Se varma. Poika veljeni jos oiskin, Niin hänt' ei tää vois vaatia, eik' isä Myös hyljätä, vaikk' ei hän oiskaan hänen. Siis tästä seuraa: äitini jos poika Sun isällesi siitti perijän, Niin isän perijän on isän maatkin.

ROBERT. Isäni tahdoll' ei siis ole voimaa Orvita lasta, jot' ei itse tehnyt?

BASTARDI. Ei voimaa enemmän mua orvita Kuin voimaa mua tehdä, luulisin ma.

ELEONORA. Mit' ennen olla soisit, Faulconbridgeko, Maanomistaja, niinkuin veljesikin, Vai Leijonako-mielen kuulu poika Ja oma herrasi, vaikk' ilman maata?

BASTARDI. Jos oisi veljeni mun näköiseni Ja minä hänen, ihka ilmi Robert, Jalat kuin puikot, käsivarret niinkuin Topatut airokalat, naama ohut, Ett' ei vois ruusuakaan korvaan panna, Kun huudettaisiin jo: "Kas, äyrityistä!"[2] Ja muodon kanssa kaikki maansa saisin, Niin paikasta en liiku, jos en antais Tään naaman eestä joka vaaksaa pois: Tuommoinen rääppä min' en olla vois.

ELEONORA. Sinusta pidän. Osasiko heität, Maas annat tuolle pois ja mua seuraat? Soturi olen, Ranskaa vastaan lähden.

BASTARDI. Veli, ota maani, minä otan onnen. Viisisataa puntaa vuosin naamas antaa, Ma siit' en antais viittä naulankantaa. — Ma teitä, rouva, seuraan kuolemaan.

ELEONORA. Ei, edeltä saat itse sinne mennä.

BASTARDI. Etuuden antaa moukka ylhäisille.

KUNINGAS JUHANA. Nimesi mikä?

BASTARDI. Philip, ruhtinaani; Nimeni alku Philip on: tuon hyvän Sir Robert-ukon vaimon vanhin poika.

KUNINGAS JUHANA. Täst' alkain nimi olkoon muodon mukaan: Polvistu, Philip, nouse suurempana; Nouse, sir Richard Plantagenetina!

BASTARDI. Kätesi, veljyt äidinpuolinen! Ma isältäni kunniata sain, Ja sinä isältäsi maata vain. Siunattu hetki, oli yö tai päivä, Kun sikisin ja poiss' ol' ukko-räivä!

ELEONORA. O, puhdasverinen Plantagenet! — Min' olen mummos, Richard; kutsu siksi.

BASTARDI. Niin, melkein, mut ei oikein; vähät siitä! Vinoa joskus hyväkin on työ; Jos oven suljet, käydään ikkunoista. Ken päivää pelkää, hiipii, kun on yö; Saa kuka saa, ken voisi estää moista! Liki tai kauas, kun vain naula veti; Min' olen minä, jospa ken mun teki.

KUNINGAS JUHANA. Mene, Faulconbridge! Min toivot sen nyt saat: Ritari maaton hankki sulle maat. — Tule, äiti; tule, Richard, sinäkin! Nyt Ranskaan, Ranskaan mitä kiiruimmin!

BASTARDI. Hyvästi, veli! Onneks olkohon Sinulle syntymäsi nuhteeton! — (Kaikki, paitse Bastardi, menevät.) Näin voitin vaaksan verran kunniaa, Mut monta, monta vaaksaa meni maata. Nyt mökin Jaanasta voin tehdä rouvan. — "Sir Richard, päivää!"[3] — "Kiitos, poikaseni!" — Jos hän on Yrjö, sanon Pekaksi, Nuor' aateluus se nimiä ei muista: Se nousukkaalle liian huomaavaista Ja alhaist' ois. Tuoss' armon pöydäss' istuu Mies ulkolainen, hän ja hammastikku.[4] Ritarivatsani jos nyt on kylläs, Niin hammast' imaisen ja kuulostelen Siroista kaukolaista: "Hyvä herra", Näin alotan ja kyynäspäähän nojaan; "Saisinko pyytää", — kysymys se tuo on: Ja vastuu tulee niinkuin aapisesta: "Oi, herra", sanoo vastuu, "mielist' aivan, Suvaitkaa, nöyrin olen palvelijanne." "Ei, minä tiedän", sanoo kysymys, Ja ennenkuin saa vastuu selvän, mistä On kysymys, niin puheiss' imarissa Alpeista, Pyreneitten vuoristosta, Po-virrasta ja Apenniineista Piankin joutuu illallisen aika. Tuo suurellist' on käytöstä, se sopii Mun-laisilleni neron nousukkaille. Se vain on ajan silmiss' äpärä, Jok' ajan muotitapoja ei tunne — Jään siksi minä, tunnenko vai en — Eik' yksin puvussa ja käytöksessä, Ei ulkokiilloll' eikä koreudella, Vaan sielun sisimmästä ajan maitiks Voi luoda maireen, maireen, maireen myrkyn. Sen tahdon oppia, en pettääkseni, Vaan sillä välttääkseni petosta. Sen tulee olla porras nousulleni. — Ken tuossa rientää? Ratsupuvussa? Naislennättikö? Eikö hällä miestä, Ken torveen toittais hänen edellään? (Lady Faulconbridge ja James Gurney tulevat.) Ah! Äitihän se onkin. — Hyvä rouva, No, mikä teillä nyt on hoviin kiire?

LADY FAULCONBRIDGE. Miss' on se veljesi, miss' on se konna, Jok' ajaa hampain takaa kunniaani?

BASTARDI. Velikö Robert? Robert ukon poika? Se jätti Colbrandko,[5] se hirviö? Sir Robertinko poikaa etsitte?

LADY FAULCONBRIDGE. Sir Robertinko poikaa! Niin, sa lortti, Sir Robertin! Sir Robert jätä rauhaan. Sir Robertin hän laps on niin kuin sinä.

BASTARDI. James Gurney jätä meidät hetkeks yksin.

GURNEY. Hyvästi, Philip!

BASTARDI. Philip? Naakka! James, Tekeillä kummaa on, saat kohta kuulla. — (Gurney menee.) En ole, rouva, Robert-ukon poika; Hän paastoaan ei rikkois, vaikka minust' Osansa söisi pitkäperjantaina. Sir Robert hyvää voi, mut' totta puhuin, Mua ei hän tehdä voinut — eipä niinkään; Tekonsa tunnetaan. — Siis, äiti hyvä, Ket' on mun kiittäminen raajoistani? Sir Robertist' ei ole tämä reisi.

LADY FAULCONBRIDGE. Oletko veljees liittounut sinä, Jonk' etu oisi puoltaa kunniaani? Mit' ivaa, sinä nokkaviisas loppi?

BASTARDI. Ritari, äiti hyvä, ritari: Ritarilyönti tuoss' on olassani. Sir Robertin en poika ole, äiti; Sir Robertin ja maani luovutin, Aviosuku, nimi, kaik' on mennyt. Siis, äiti, sano, ken on isäni? Mies pulska varmaankin; no, sano, äiti.

LADY FAULCONBRIDGE. Siis Faulconbridgen nimen kiellätkö?

BASTARDI. Niin totta kuin ma kiellän paholaisen.

LADY FAULCONBRIDGE. Isäsi oli Richard Leijonamieli. Tulisen, pitkän viettelyksen jälkeen Aviovuoteeseen ma hänet päästin. Jumala rikokseni anteeks suokoon! Sinut on synnyttänyt synti musta, Vaan vastustaa en voinut pakotusta.

BASTARDI. Kautt' auringon! Jos voisin jälleen siitä, Parempaa isää toivoa en voisi. On oikeutettujakin syntejä, Ja niit' on teidän; hupsuntyöt' ei työnne: Yleän lemmen alamaisuusuhriks Sydämmen altistua täytyi hälle, Jonk' urhontarmoa ja raivoisuutta[6] Niin säihkyi uljas leijona, ett' antoi Kuninkaan-sydämmensä Richardille. Ken leijonalta riistää sydämmen, Naissydämmenkin hevin voittaa. Äiti, Sydämmen kiitos sulle isästäni! Ken sanoo, että väärä oli työ Sun tekosi, sen nielköön hornan yö! Tule, äiti; suvulle sun näytän nyt; Saat kuulla, että synti ollut oisi, Jos Richardin sa oisit hyljännyt. Se valhehtii, ken toista väittää voisi.

(Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Ranska. Angers'n muurien edusta.

(Toiselta puolelta tulee Itävallan herttua sotajoukkoineen: toiselta Philip, Ranskan kuningas, sotajoukkoineen, sekä Louis, Constance, Arthur ja seuralaisia.)

LOUIS. Angers'n luo tervetullut, uljas herttua! — Arthur, sun suuri kantaisäs, Richard, Hän, joka sydämmen vei leijonalta Ja pyhään sotaan Palestiinaan läksi, Sai varhain surman tältä herttualta.[7] Nyt, hyvittääkseen hänen heimoaan, Hän meidän pyynnöstä on tänne tullut Sun tähtes, poika, miekkaa häilyttämään Ja väkivaltaa häätämään, jot' uhkaa Englannin Juhana, tuo setäs julma. Syleile, helli, tervehytä häntä.

ARTHUR. Richardin surman anteeks suokoon taivas, Taas elämän kun tuotte heimolleen, Sen oikeutta sodan siivin kaiten. Käteni heikko teitä tervehtää, Mut sydämmessä puhdas rakkaus asuu. Siis, tervetullut Angers'n porteille!

LOUIS. Mik' oiva poika! Ken ei sua auttais?

ITÄVALLAN HERTTUA. Tään pyhän suudelman nyt poskees painan Rakkauden panttikirjan vakuudeksi, Ett' ennen täält' en minä kotiin palaa, Kuin Angers ja sun oikeutesi Ranskaan Ja tuohon kalpeahkoon valkorantaan,[8] Min jalka luotaan survoo meren ärjyt Ja saarelaiset sulkee mannermaista — En, kunnes Englanti, tuo meren helmi, Tuo linna, aallon vyöttämä, jok' aina Lujana seisoo valloittajaa vastaan — En, kunnes tämä äärin lännen kulma Sua kuninkaakseen kutsuu — ennen, poika, En kotiin lähde enkä miekkaa heitä.

CONSTANCE. Täss' äidin, lesken, kiitos teille, kunnes Kätenne vahva hankkii hälle voimaa Paremmin rakkauttanne palkitsemaan.

ITÄVALLAN HERTTUA. On taivaan rauha niillä, joiden miekan Näin oikea ja hurskas sota vihkii.

KUNINGAS PHILIP. No, toimeen siis! Tuon korskan kaupungin Nyt otsaa kohti tykit suunnatkaamme. Parahat sodan päällysmiehet tänne Valitsemahan parhaat hyökköpaikat. Ma tästä kaupungista uhraan vaikka Kuninkaan-henkeni, ma vaikka kahlaan Torille ranskalaisten veressä, Mut tuolle pojalle sen valloitan ma.

CONSTANCE. Lähettiläältä ensin vastuu varro, Äläkä miekkaas suotta verin tahraa. Kentiesi Chatillon tuo rauhan tietä. Sen oikeuden, jonk' aiot sodall' ostaa. Kadumme silloin joka veren tilkkaa, Jot' innossa näin syyttä vuodatamme.

(Chatillon tulee.)

KUNINGAS PHILIP. Mik' ihme, lady! Toivoasi myöten Nyt saapuu lähettimme Chatillon. — Englannin vastuu kerro lyhyesti: Varromme tyynnä; puhu, jalo loordi!

CHATILLON. Tää kurja hyökkäys heittäkää, ja viekää Isompiin töihin sotajoukkonne. Englanti, vaateistanne kiukkuisena On aseissa. Mua vastatuuli esti, Ja hän sai siitä aikaa yhtä joutuun Kuin minä nousta maihin joukkoineen. Angers'ta kohti kiirein nyt hän marssii; On voima hällä vahva, miehet uljaat, Mukana leskikuningatar seuraa, Kuin Ate, veritöihin kiihtämässä, Myös veljentytär, Castilian Blanca, Kuningas-vainaan jalkapoika myöskin; Ja kaikki saaren hurjat huimapäät, Ravakat, rajut seikkailijat, joilla Naismuoto on, mut lohikäärmeen sisu, Maat, mannut myyvät pois ja ylvästellen, Perintöoikeus sälyttynä selkään, Tulevat tänne uuden onnen voittoon. Valiojoukkoa sen uljaampaa, Kuin mitä laivat Englannin nyt tuovat, Ei ole aallon parmaill' ennen uinut Peloksi, turmioksi kristikunnan. (Rumpujen ääniä kuuluu.) Nuo niiden jylhät rummut estävät Pitempää kertomusta; keskusteluun Tai taistoon kutsuvat. Siis valmiit olkaa.

KUNINGAS PHILIP. Kuink' äkkinäistä tämä hyökkäys!

ITÄVALLAN HERTTUA. Jot' äkkinäisempi, sit' enemmän Se kiihoittakoon meitä puolustukseen. Näet, tilaisuutta myöten kasvaa miehuus. Siis, tervetullut vaan; me valmiit ollaan.

(Kuningas Juhana, Eleonora, Blanca, Bastardi, Pembroke tulevat sotajoukon kanssa.)

KUNINGAS JUHANA. Ranskalle rauha, rauhassa jos Ranska Perityt maamme meille suo! Jos ei, Niin verta Ranska vuotakoon, ja rauha Taivaaseen nouskoon, meidän rangaistessa Jumalan vihan vitsana ne röyhkät, Jotk' ovat karkoittaneet rauhan maasta!

KUNINGAS PHILIP. Myös Englannille rauha, tää jos vaino Rauhaksi palaa Ranskast' Englantiin! Englannin tähden, rakkaudesta siihen Täss' asetaakan alla hikoilemme. Sun tehtäväsi tämä työmme ois; Mut Englantia rakastit niin vähän, Ett' oikeaa sen kuningasta sorsit, Perimysjohdon rikoit, valtakunnan Ivasit orpoutta, väkivalloin Pilasit kruunun neitseellisen maineen. Nuo, katso, Gottfrid-veljesi on kasvot! Nuo silmät, otsa tuo, ne ovat hänen, Vain pienois-ote siitä suuremmasta, Min Gottfrid hautaan vei; viel' ajan käsi Kehittää tästä kirjan yhtä suuren, Hän vanhemman on Gottfrid-veljes poika, Ja poikana on hällä isän oikeus Englannin kruunuun. Kuinka, Herran tähden. Sin' olet kuninkaana, vaikka virtaa Elävä veri noissa ohimoissa, Joill' oikeus kruunuun on, sun ryöstämääsi!

KUNINGAS JUHANA. Ken on sun valtuuttanut, Ranskan herra, Tilille tästä mua vaatimaan!

KUNINGAS PHILIP. Se ylin tuomari, mi mahtavain Povessa herättää sen hyvän vaiston, Ett' oikeutt' ei saa tahrata ja ryöttää, Hän turvihini heitti lapsen tään, Ja hänen valtuullaan sua töistäs syytän Ja avullaan sua niistä rankaisen.

KUNINGAS JUHANA. Vai niin, sa vallan itsellesi valtaat.

KUNINGAS PHILIP. Anteeksi: sillä valtaajaa vain häädän.

ELEONORA. Ja ketä valtaajaksi sanot, Ranska?

CONSTANCE. Sen kuulet multa: — poikaas, vallikkoa.

ELEONORA. Hyi, rietas! Äpäräskö kuninkaaksi, Ett' itse kuningatar-vallan saisit!

CONSTANCE. Pojalles olin yhtä uskollinen Kuin sinä miehelles; tää poika isääns' On enemmän kuin Juhana on sinuun, Niin toinen teist' on tavoillensa toiseen, Kuin piru äitiinsä ja sade veteen. Äpärä poikaniko? Kautta taivaan, Niin puhdasverinen ei isäns' ollut! Ja kuinka voikaan, moinen kun ol' äiti?

ELEONORA. Kah, poika, kelpo äiti! Isääs syyttää!

CONSTANCE. Kah, kelpo mummo! Sua tahtois syyttää!

ITÄVALLAN HERTTUA. Vait!

BASTARDI. Kuulkaa huutajaa!

ITÄVALLAN HERTTUA. Ken hitto sinä?

BASTARDI. Mies, joka hiton sutkat tekis sulle, Jos nahkoines sun tapais kahden kesken. Sin' olet sadun urhoollinen jänö, Mi nyhtää partaa kuolleen leijonan. Savutan turkkisi, jos saan sun kiinni; Niin varo vain, sen totta teen kuin teenkin.

BLANCA. Tuo puku leijonan vain häntä siisti, Ken puvun itse leijonalta riisti![9]

BASTARDI. Tuon seljäss' yhtä muhkea se on, Kuin Herkuleen ois vaippa seljäss' aasin. — Mut, aasi, pois tuon selkätaakkas laitan, Ja annan toisen, jolla lapas taitan.

ITÄVALLAN HERTTUA. Ken siinä lapattaa ja suurin sanoin Niin pöyhkeilee, ett' ihan korvat huumaa?

KUNINGAS PHILIP. Louis, nyt päätä, mit' on tehtävä.

LOUIS. Naiset ja narrit, tyhjä tora pois! — Juhana kuningas, tää lain on summa: Englanti, Irlant', Anjou, Touraine, Maine Pois anna, nimess' Arthurin sen vaadin. Aseesi heitätkö ja pyynnön täytät?

KUNINGAS JUHANA. En, ennen henki! Sua uhmaan, Ranska. Bretagnen Arthur, tule turviini, Enemmän minä sulle lemmest' annan Kuin mitä koskaan voittaa pelko Ranska. Antaudu, poika!

ELEONORA. Tule mummon tykö.

CONSTANCE. Niin, mene, poika, mummon tykö, mene! Kuningaskunta anna mummolle, Niin mummo luumut antaa, kirsikat Ja viikunat! Oi, mikä hyvä mummo!

ARTHUR. Vait, äiti hyvä! Oi, jos haudass' oisin! En ole moisen melun arvoinen.

ELEONORA. Laps parka itkee, noin kun äiti herjaa.

CONSTANCE. Jos herjaan taikka en, niin herja teihin! Ei äidin herja, mutta mummon häijyys Pusertaa raukan silmist' itkun helmet; Ne uhriveroks taivas omistaa; Noill' aito päärlyillä hän taivaalt' ostaa Oikeuden itselleen ja koston teille.

ELEONORA. Hävytön maan ja taivaan pilkkaaja!

CONSTANCE. Hävytön maan ja taivaan häväisijä! Minäkö pilkkaan? Sinä ja sun joukkos, Te tältä poljetulta piltiltä Maat, oikeudet, kuninkuudet veitte. Hän sinun esikoisesi on poika, Ei muusta onneton kuin sinusta. Sun syntis tätä lapsiparkaa kohtaa; Lain uhkarangaistus nyt häntä etsii, Kun vasta toisessa hän polvess' on Sun syntiraskaan kohtus sukukantaa.

KUNINGAS JUHANA. Lopeta, hourulainen!

CONSTANCE. Sana vielä: Tuon synneist' ei hän yksin vaivaa kärsi, Vaan tuon on synnit, vaivat luoja pannut Tään lapsen vaivaks, joka vaivaa kärsii Tuon sijassa ja hänen synneistään, Vääryyttä kärsii vääryydestä vaimon, Mi häness' omaa itseänsä vitsoo. Näin kaikki kosto tätä lasta kohtaa, Tuon naisen tähden kaikki. Kirous hälle!

ELEONORA. Viimeisen tahdon näytän, suulas herja. Jok' oikeuksistaan pois sun poikas sulkee.

CONSTANCE. Sen kyllä uskon: tahdon, ilkitahdon, Naistahdon, juljettoman mummon tahdon!

KUNINGAS PHILIP. Vait, lady! Vaietkaa tai malttukaa! Tään seuran suostumuksellaan ei sovi Noin epäsointoisata soimaa säistää. — Nyt torvi soikoon, Angers'n asukkaat Muureille kokoon; sanokoot, ken meistä On heille mieleen, Juhana vai Arthur.

(Torven toitauksia. Porvareita tulee muureille.)

1. PORVARI. Muureille kuka meitä kutsuu?

KUNINGAS PHILIP. Ranska Englannin puolesta.

KUNINGAS JUHANA. Ei, Englanti Omasta puolestansa. Angers'n miehet, Englannin taatut alamaiset —

KUNINGAS PHILIP. Taatut Arthurin alamaiset, Angers'n miehet, Puheluun rauhalliseen torvi kutsuu.

KUNINGAS JUHANA. Eduksi meille; siis meit' ensin kuulkaa — Nuo Ranskan liput, jotka edenneet On suoraan kaupunkinne silmäin eteen, Ne teille vahingoks on tänne tulleet. Kanuunain uumenet on vihaa täynnä, Ja valmiina ne ovat muureihinne Rautaista kiukkuansa purskumaan. Verisen rynnistyksen valmistukset Ja Ranskan julma hyökkö porttejanne, Noit' Angers'n kyynysilmiä, jo uhkaa. Ja me jos emme tulleet ois, niin kivet, Nuo nukkuvat, tuon muurivyönne paadet, Tykistön myrskyst' oisi alas syösseet Lujasta kalkki vuoteestaan ja tehneet Leveän aukon, josta teidän rauhaan Verinen hyökännyt ois väkivalta. Mut nähdessänsä meidät, kuninkaanne, — Mi vaivalla ja kiitomarssissa Toi tänne vastavoiman, joka suojais Naarmoista kaupunkinne poskipäitä — Niin kohta Ranska keskusteluun taipuu, Ja tulikuulain sijaan, joilla aikoi Kuumeeseen värisyttää muurejanne, Sanoja maireita nyt höyryttää, Kapinaan vietelläkseen korvianne. Heit' uskokaa sen mukaan, kunnon miehet, Ja sisään kuninkaanne päästäkää, Mi kiireen vaivoist' uupuneena hengin Nyt turvaa muurienne suojass' etsii.

KUNINGAS PHILIP. Nyt mua kuulkaa, sitten vastatkaa. Täss', oikealla kädelläni, jolla Tään pojan laillist' oikeutta vannoin Pyhästi kaita, nuor' on Plantagenet, Tuon miehen vanhimmaisen veljen poika Ja hänen valtiaansa, maan ja kaiken. Tään polkeutuneen oikeuden vuoksi Sodalla poljemme nyt Angers'n kenttää, Vaikk' enempää ei vihamieltä meissä. Kuin mihin vierasystävyyden käsky Tään lannistetun lapsen hyväksi Pakottaa tuntoa. Siis sovinnolla Vasallivelkanne nyt maksakaa Sen velkojalle, tälle ruhtinaalle, Niin aseemme, kuin rengassuinen karhu, Näöksi vain on eikä vahingoksi; Kanuunain vimman turhaan tuhlaamme Haavoittumattomihin taivaan pilviin Ja, jouten riemumielin palaten, Kypärin ehjin, lovettomin miekoin, Kotihin viemme samat kirkkaat veret, Joit' olimme jo kaupunkiinne syöstä, Ja rauhan saatte, vaimot, lapset, kaikki. Mut tyhminä jos tarjon hylkäätte, Niin teit' ei tämän harmaan muurin kehä Voi peittää meidän sota-airuiltamme, Vaikk' engelsmannit kaikki tykistöineen Sen jylhä kerho kätkis. Sanokaa siis, Meit' omistatteko te herraksenne Sen nimessä, jonk' oikeutt' ajamme, Vai annammeko raivollemme merkin Ja verell' otammeko omamme?

2. PORVARI. Englannin kuningas on valtiaamme, Hänellä oikeus on kaupunkiin.

KUNINGAS JUHANA. Täss' olen, kuninkaanne; avatkaa!

1. PORVARI. Sit' emme voi; ken kuninkaaksi tutaan, Sen siksi tunnustamme. Siihen asti Sulemme portit koko maailmalta.

KUNINGAS JUHANA. Kuningast' eikö tuta kruunustaan? Jos ei, niin todistajiks satatuhat Englantilaista rotumiestä tuon —

BASTARDI. Äpäriä ja muita.

KUNINGAS JUHANA. Jotk' oikeuttamme puoltaa hengellään.

KUNINGAS PHILIP. Ja yhtä monta yhtä ylvää miestä —

BASTARDI. Ja joku määrä äpäriä myös —

KUNINGAS PHILIP. Ne vastustavat tuota vaatimusta.

1. PORVARI. Siis, kunnes nähdään, ken on arvokkain, Niin kummaltakin arvokkaimman hyväks Evätään oikeus.

KUNINGAS JUHANA. Taivaan armon saakoot Ne syntiset, jotk' ennen iltakastett' Ijäiseen majaan käyvät taistellessaan Edestä meidän valtakuninkaan.

KUNINGAS PHILIP. Aamen! — Aseisiin, miehet! Ratsahille!

BASTARDI. Pyhä Yrjö, joka lohikäärmeen kaadoit Ja krouvin kilvessä nyt ratsain istut Meit' auta! — (Itävallalle.) Jospa tapaisin sun, herra, Pesässäs naarasleijonasi luona, Niin leijonanpa taljaan sarvet pannen Sinusta hirmun laittaisin.

ITÄVALLAN HERTTUA. Vait siitä!

BASTARDI. Vaviskaa kiljunata leijonan!

KUNINGAS JUHANA. Pois tasangolle tuonne! Siellä voimme Paraiten voimiamme järjestää.

BASTARDI. Mut joutuin, että paikast' edun saatte.

KUNINGAS PHILIP. Niin oikein. (Louisille.) Tuolla kukkulalla toisten On paikka. — Jumala ja oikeutemme!

(Menevät kaikki.)

Toinen kohtaus,

Paikka sama.

(Sotahuutoja ja ottelua; sen jälkeen peräytymistä. Hanskan airut, torvensoittajain seuraamana, lähestyy kaupungin porttia.)

RANSKAN AIRUT. Nyt, Angers'n miehet, portit seljälleen Arthurille, Bretagnen herttualle! Hän tänään Ranskan avull' itkun valtaan Englannin äidit saatti, joiden pojat Nyt hajan lepää hurmetanterella; Monenkin lesken mies nyt kylmin kourin Syliinsä tapaa virttynyttä maata; Ja huokealla saatu voitto leijaa Nyt Ranskan liehuvilla lipuilla; Ja voittaja jo riemusaatoss' astuu Ja tervehtii Bretagnen Arthuria Englannin sekä teidän kuninkaaksi.

(Englannin airut tulee, torvensoittajain seuraamana.)

ENGLANNIN AIRUT. Iloitkaa, Angers'n miehet! Kellot soimaan! Kuningas Juhana nyt lähestyy, Englannin sekä teidän kuninkaanne, Tään verikuuman päivän sankari. Hopeakirkkaat oli äsken aseet, Nyt ovat Ranskan verin kullatut; Englantilaisen kypärist' ei sulkaa Repinyt ole ranskalaisen peitsi; Lippumme kotiin vievät samat kädet, Jotk' auki käärivät ne lähteissämme. Kuin hauska metsäseura, riemuin saapuu Englannin joukko, kädet purppurassa[10] Ja vihamiesten verin värittyinä. Avatkaa portit? Tietä voittajalle!

1. PORVARI. Alusta loppuun näimme torneistamme Kummankin sotajoukon hyökkäyksen Ja peräymisen; niiden tasavoimaa Valittaa tarkinkaan ei silmä voinut: Veri verta maksoi, isku vaati iskun, Väkeä väki vastas, voima voimaa; Yht' oli kumpikin, siit' oltiin yhtä. Yks voiton vieköön, siks on kaupunkimme Molempain teidän tai ei kummankaan.

(Toisaalta tulee kuningas Juhana sotajoukkoineen, Eleonora, Blanca ja Bastardi; toisaalta kuningas Philip, Louis, Itävallan herttua ja sotaväkeä.)

KUNINGAS JUHANA. Sull' onko, Ranska, vielä verta antaa? Nyt onko valtoin oikeutemme virta? Sun sulkus seisauttamana hylkää Se luonnon uomansa ja tyrskyellen Sun rantojesi esteet tulvaan peittää, Jos et sen välkkyvien vetten salli Solua valtamereen hiljalleen.

KUNINGAS PHILIP. Sa, Englanti, et tässä tulituiskuss' Enemmän verta säästänyt kuin Ranska, Menetit vain. Tään käden kautta vannon, — Jonk' all' on maata taivaan silmänkannot — Ett' oikeuden en miekkaa ennen heitä, Kuin sillä sinut maahan lyön, tai lisään Kuolleitten lukuun ruhtinaisen ruumiin, Näin sodan tappio- ja murhalistaan Kuninkaan nimen liittäin kaunisteeksi.

BASTARDI. Haa, majesteetti! Kuinka arvos paisuu, Kun ylvä valtaveri tuleen syttyy! Nyt surma leukojansa terästää, Sen hampaina ja kynsinä on miekat, Ja raatain nyt se ihmislihaa ahmii Isoisten riidoiss' epäneuvoisissa. — Nuo vallasarmeijat miks tuijottavat? Kuninkaat, taistoon! Veritanterelle Te tasavoimat, tulitiineet henget! Häviö toisen olkoon toisen rauha; Mut siksi: verta, iskua ja surmaa!

KUNINGAS JUHANA. Kenenkä puolta kaupungin on väki?

KUNINGAS PHILIP. Englannin, sanokaa. Ken kuninkaanne?

1. PORVARI. Englannin kuningas, kun ensin tutaan Se kuningas.

KUNINGAS PHILIP. Se meissä tuntekaa, Sen oikeutt' edustamme.

KUNINGAS JUHANA. Ei, vaan meissä, Jok' itse arvoamme edustamme Ja oman persoonamme valtuudella, Me, oma herramme, Angers'n ja teidän.

1. PORVARI. Tuon kieltää valta meitä ylempi; Ja kunnes kaikk' on selvää, suljemme Nyt pelon valtaamina epäilymme Tään lujan salvan taakse, kunnes pelon Kuningas tietty kirvoittaa ja häätää.

BASTARDI. Kies' auttakoon! Teit' Angers'n roistot pilkkaa. Turvissa tuolla muurill' älläilevät Kuin teatteriss' aivan, osoitellen Tät' urhokasta surmanäytelmäänne. Kuninkaalliset prinssit, neuvo kuulkaa: Kuin kapinoivat Jerusalemissa,[11] Sopikaa hetkeksi, ja yhteisvoimin Vihanne vimmat syöskää kaupunkiin. Idästä, lännest' Englanti ja Ranska Tult' antakoon suuntäyden tykeistään, Niin että niiden kammottava jyske Tuon ylvään kylän kivikyljet ruhjoo. Ma noita kataloita kuumentaisin, Siks että turvatta ja ruhjottuina Niin paljaat oisivat kuin tyhjä ilma. Kun se on tehty, liitto purkakaa, Erilleen taaskin liput yhtyneet Ja otsa otsaa, peitsi peistä vastaan! Niin jommankumman puolelt' onnetar Valitsee tuokiossa suosikkinsa, Ja voiton suudelmalla suudellen Tervehtii häntä päivän sankariksi. No, vallat, kuink' on mieleen hurja neuvo? Se politiikalt' eikö haiskahda?

KUNINGAS JUHANA. Tuon taivaslaen kautta päämme päällä, Hyvä on neuvo! — Liitämmekö, Ranska, Nyt voimamme ja Angers'n kukistamme, Ja sitten kuninkuudest' ottelemme?

BASTARDI. Niin, kuninkaan jos mieltä sinuss' on — Sua niinkuin meitäkin nuo röyhkät solvaa — Niin tykkiesi suut, kuin mekin meidän, Kopeihin noihin muureihin nyt käännä; Ja ne kun ovat murskana, niin silloin Puramme välimme ja toisiamme Taivaaseen taikka hornaan passitamme.

KUNINGAS PHILIP. No niin! Te miltä puolen hyökkäätte?

KUNINGAS JUHANA. Me lännen tietä tuhon lähetämme Kaupungin sydämmeen.

ITÄVALLAN HERTTUA. Me pohjoisesta.

KUNINGAS PHILIP. Ja etelästä meidän ukkosemme Lähettää kuulatuiskun.

BASTARDI. (syrjään). Oiva juoni! Pohjasta etelähän! Ranska näin Ja Itävalta ampuu toistaan päin. Heit' yllytänkin vielä. — Toimeen siis!

1. PORVARI. Kuninkaat, kuulkaa! Hetki viipykää! Suloisen sovun rakennan ja rauhan. Kaupunki miekaniskutt' ottakaa, Mut rauhan kuolemaan ne säästäkää, Jotk' ovat sodan uhriks tänne tulleet. Oi, pidättykää, vallat mua kuulkaa!

KUNINGAS JUHANA. No, puhu! Sua suvaitsemme kuulla.

1. PORVARI. Castilian tytär, tämä Blanca neiti, Sukua Englannin on. Verratkaahan Dauphin'in ja tään kauniin immen ikää! Jos hilpas lempi etsii kauneutta, Mist' ihanamman löytääkään kuin Blancan? Jos hurskas lempi pyytää hyvettä, Niin mistä löytää puhtaamman kuin Blancan? Jos arvon-ahnas lempi säätyyn katsoo, Niin kenen veri jalompaa kuin Blancan? Hyveeseen, kauneuteen ja säätyyn nähden On yhtä täydellinen myös Dauphin; Jos ei, no niin, Dauphin ei ole Blanca, Ja Blancass' ei taas mitään vikaa, jos ei Se vika lie, ettei Dauphin hän ole. Dauphin vain puolikas on miekkomiestä, Siks että täydentää sen Blancan-lainen; Ja osittaista hyvettä on Blanca, Jonk' avujen on täytteenä Dauphin. Kaks moista hopiavirtaa yhtyessään Ihantaa rannat, jotka niitä kaulaa; Ja, kuninkaat, te kahden moisen virran Olette yhdistävät rantatermät, Jos tämän valtaparin naitatte. Se liitto tepsii enemmän kuin tykit Pönkättyyn porttiimme. Ne naittakaa, Niin rutommin kuin ruudin ruhjomalla Ja kilvan portit selkiseljälleen Avautuu teille. Vaan jos ette naita, Niin ärjy meri puoliks ei niin kuuro, Rajump' ei leijona, ei vuoret, vaarat Niin järkkymättömät, ei itse kuolo Niin raima ole surmaraivossaan Kuin kaupunkia puoltamassa me.

BASTARDI. Se valtti vanhan kuolon lahot luutkin Räsyistään puistaa! Suuri suu, mi surmaa, Verta ja vuorta oksentaa, ja haastaa Ärjystä leijonan niin tuttavasti Kuin kolmentoista tyttö rakistaan! Lie tykkimies tuon velikullan tehnyt: Sen suuss' on tykit, tulet, sauhut, jyskeet, Ja kielellään hän selkäsaunan antaa. Hän korviamme pieksää; pukkavammat On sanansa kuin ranskalaisen nyrkki. Huh! Moist' en sanaryöppää saanut sitten Kuin taatoks kutsuin velimiehen isää.

ELEONORA. Oi, neuvoon suostu, poika, naita heidät, Blancalle laajat anna myötäjäiset; Niin lujaksi sen liiton kautta kiinnät Evätyn oikeutesi kruunuun, että Tuo pojantaimi puuttuu aurinkoa, Jok' aimo hedelmäks sen kukat kypsäis. Näen Ranskan katseessa jo myöntymystä; Kas, kuinka kuiskailevat. Toimeen joutuun, Kun mielet viel' on herkät kunnialle, Ett' intoa näin sulavaa ei sääli Ja katumus ja vieno maireen kuiske Taas jäähdytä ja hyydä entiselleen.

1. PORVARI. Miks eivät nämä majesteetit vastaa Uhatun kaupunkimme sovun tarjoon?

KUNINGAS PHILIP. Puhukoon ensin Englanti; sill' ensin On sananvuoro ollut. — Mitä sanot?

KUNINGAS JUHANA. Jos poikas, Dauphin-prinssi, lukea Voi tästä kaunokirjasta, "ma lemmin", Kuningattaren lepingon saa tyttö, Niin, Anjou, Touraine, Poitiers ja Maine Ja kaikki, mitä tällä puolen merta — Pait tätä saartamaamme kaupunkia — On meidän maan ja kruunun alamaista, Kullatkoon hänen morsiusvuodettaan Ja valtaa, arvoa ja kunniata Hänelle kartuttakoon, niinkuin itse Hän suloon, kasvatukseen, vereen nähden On vertoja jos minkä prinsessan.

KUNINGAS PHILIP (Louis'lle). Mit' itse sanot? Katso neittä silmään!

LOUIS. Sen juuri teen, ja hänen silmässään Näen ihmeen, ihan ihmeellisen kumman: Näen tuossa silmäss' oman varjoni; Se poikanne on varjo vain, mut koht' on Se aurinko, mi pojan varjoks muuttaa. En itseäni rakastanut ennen Kuin nyt, kuin kuvani ma näen tuossa Sen silmäkultaan upotettuna.

(Louis ja Blanca kuiskailevat keskenään.)

BASTARDI. Sen silmäkultaan upotettuna! Sen kulmakarvaan hirtettynä juuri! Sydämmeen kahlittuna! Vakooja Omalle petokselleen! Synti suuri, Ett' tuommoiseen on lempeen moinen kettu Kahlittu, hirtetty ja upotettu!

BLANCA. Setäni tahto minunkin on myös. Jos teissä jotain mieleistä hän näkee, Niin, minkä näkee hän ja mihin mieltyy, Sen helposti ma tahdokseni siirrän, Tai, suoremmin jos sanoa mun suotte, Sen helposti ma lemmelleni uskon. Enempää teit' en tahdo mielistellä — Min teissä näen, se lemmen arvoist' on — Sen sanon vain: en mitään näe teissä — Vaikk' itse kateus oisi tuomarina — Mi vähintäkään vihaa nostattais.

KUNINGAS JUHANA. No, mitä sanoo nuoret? Mitä Blanca?

BLANCA. Hän kunnialle ain' on velkapää Niin tekemään, kuin viisautenne käskee.

KUNINGAS JUHANA. No, entä prinssi Dauphin: tätä neittä Te rakastaako voitte?

LOUIS. Kysykää, Ma lempeäni hillitäkö voin! Täydestä sydämmestä häntä lemmin.

KUNINGAS JUHANA. Volquessen, Anjou, Poitiers, Touraine, Maine, Nää viisi maata saat siis hänen kanssaan Ja siihen kolmekymment' tuhatta Englannin kultamarkkaa täytteheksi. Jos suvaitset, niin käske, Ranskan Philip, Nyt tyttären ja pojan lyödä kättä.

KUNINGAS PHILIP. Niin mielelläni! Kädet yhteen, lapset.

ITÄVALLAN HERTTUA. Ja huulet myös! On siihen lupakin; Niin minä tein, kun kihlat lupasin.

KUNINGAS PHILIP. Nyt, Angers'n miehet, portit avatkaa, Ett' ystävyys, min loitte, sisään pääsee. Kirkossa pyhän Maarian nyt heti On vihkimenot julki vietettävät. — Ei Constance rouva seurassamme lie? Ei, onneksi; tään solmimamme liiton Ois läsnäolollaan hän estänyt. Miss' ollee nyt hän poikineen? Ken tietää?

LOUIS. Hän teltassanne purkaa harmiaan.

KUNINGAS PHILIP. Ja, kautta kunniani, tämä liitto Ei hänen harmilleen tuo suurta hoivaa. — Mut, veli Englanti, tuon leskirouvan Mitenkä hyvitämme? Tänne tultiin Oikeuttaan puoltamaan, mut, herra nähköön, Se kääntyi toisin, omaks eduksemme.

KUNINGAS JUHANA. Se korjattakoon. Nuoren Arthurin Bretagnen herttuaksi nimitämme, Richmondin jaarliksi ja tämän rikkaan Kaupungin herraks. — Constance rouva tänne! Lähetti lennättäköön hälle kutsun Hääjuhlahamme! — Toivon, että voimme, Vaikk' emme tahtonsakaan määrää täyttää, Toki siihen määrään häntä tyydyttää, Ett' ehkäisemme hänen huutamistaan. Kiiruimman kautta rientäkäämme nyt Pikaiseen, äkkinäiseen juhlanviettoon!

(Kaikki menevät, paitse Bastardi. — Porvarit vetäytyvät pois muureilta)

BASTARDI. Hupsu mailma! Hupsut vallat! Hupsu liitto! Juhana osan heittää, ehkäistäkseen Arthurin oikeutta koko valtaan; Ja Ranska, jonka aseet omatunto Hionut oli, joka pyhin innoin Sotahan läksi Herran sotilaana, Nyt kuulee kuisketta tuon valapaton, Tuon ounaan perkeleen, tuon parittajan, Mi kunniansa syö, tuon päivinäisen Sanansa rikkojan, mi kaikki pettää, Kuninkaan, kerjäläisen, vanhan, nuoren, Tytönkin, joll' ei muuta hukattavaa Kuin tytön nimi, senkin siltä kettää Tuo silonaama, maire itsekkäisyys, Tuo itsekkäisyys, mailman väärä vietti. Vaikk' itsessään on mailma vaakitettu Tasaista tietään tasaisesti käymään, Niin voitonpyynti tuo, tuo väärä vietti, Tuo himon hiertäjä, tuo itsekkäisyys Pois aikeestaan ja suunnastaan sen työntää, Päämäärästään ja tasapainostaan. Ja väärä pyynti tuo, tuo itsekkäisyys, Tuo parittaja, kaiken kieron leima, Soaissut liehakan on Ranskan silmät, Ett' epää nyt hän lupaamansa turvan Ja rehellistä kunnon sotaa välttää Likaisen, kurjamaisen rauhan vuoksi. — Ja miksi itsekkäisyyttä ma moitin? Siks' ett'ei minua se kosinut. Ei siksi, ett'en kahmais täysin kourin, Jos kultaenkelit mua käteen tarttuis.[12] Mut käsi tää on kiusaamaton vielä Ja kerjäläisen lailla rikkait' ilkkuu. Niin, ollen kerjäläinen, ilkun siis Ja sanon, ett' on rikkaus suurin synti; Kun rikastun, en lakkaa huutamasta: Ett' on se kerjuu suurin synti vasta. Kosk' edun vuoksi vallat pettää noin, Sua, hyöty, palvelen ja jumaloin.

(Menee.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Seutu sama. Ranskan kuninkaan teltta.

(Constance, Arthur ja Salisbury tulevat.)

CONSTANCE. Vai naineet! Rauhan tehneet! Väärää verta Seattu väärään! Ystäviksi tulleet! Dauphinko Blancan saa, nuo maatko Blanca? Ei, ei! Sa puhut väärin, kuulit väärin. Mietihän, kerro uudestaan se vielä. Ei voi niin olla; sanot vain, ett'on niin. Ma uskon, ettei sinuun uskomista, Puheesi vain on rahvaan tyhjää tuulta. Luulenpa, että luulen sua, mies; Kuninkaan vala takaa mulle toista. Saat rankaisun, kun näin mun säikytit: Ma sairas olen, altis pelolle, Vääryyttä kärsinyt ja pelon alla, Turvaton olen leski, pelon oma, Ja vaimo luontoaan jo pelkoon luotu. Jos tunnustatkin, että puhut pilaa, Ei säikkyneet saa elonhenget rauhaa, Vaan värjyin värisevät kaiken päivää. Pudistat päätä; mitä sillä tahdot? Miks synkeästi katsot poikaani? Ja miksi käsi povellasi, miksi? Miks silmästäsi murheen vesi tulvii Kuin ylvä virta yli äyräittensä? Puheesko takeita nuo synkät merkit? Puhu, mut älä kaikkea, mit' äsken; Vain sana: puhees tosiko?

SALISBURY. Niin tosi, Kuin teistä varmaan ne on valheelliset, Joidenka syy on, ett' on puhe tosi.

CONSTANCE. Jos tätä murhett' uskomaan mua neuvot, Niin neuvo myös se murhe murhaamaan. Niin elämä ja usko vastaan tulkoot Kuin kahden hurjapäisen miehen raivo, Jotk' ensi yhtymässä sortuvat. Dauphin nai Blancan! Mihin joutuu Arthur? Englanti Ranskaan liittyy! Entä minä? Pois, mies! En näköäsi sietää voi; Tuo sanomasi rumentaa sun aivan.

SALISBURY. Mit' olen muuta pahaa tehnyt teille, Kuin muiden tuoman pahan ilmaissut?

CONSTANCE. Se paha on jo itsessään niin inhaa, Ett' itse kertojankin pahentaa.

ARTHUR. Oi, äiti hyvä, tyyntykää, ma pyydän.

CONSTANCE. Jos sinä, tyyntäjäni, ruma oisit, Kuvaton, äitis kohdun häväistys, Rivoa tahraa, inhaa vammaa täysi, Hupelo, rampa, kyssä, rujo, musta, Pisoilla, luomill' yltä ryvetetty, En siitä huolisi, vaan tyyni oisin; Et silloin mulle rakas oisi, etkä Ois syntysi ja kruunun arvoinen. Mut kaunis olet; kehdossas jo, armas, Sua suosi yhdess' onnetar ja luonto. Luonnolta puoleks auenneen sait ruusun Ja liljan hohdon. Ah! Mut onnetar Se muuttui, viettyi pois ja sulta vietiin; Juhana setäs kanssa nyt se kiemaa, Ja käsin kultaisin se Ranskan lahjoi Kuninkaan arvon maahan tallaamaan Ja parittajaks teki majesteetin. Niin, Ranska Juhanan ja onnettaren, Niin, valtaajan ja porton parittaa. — Mies, eikö tehnyt väärää valaa Ranska? Sanoilla hänet myrkytä, tai mene, Ja jätä yksin tuskat nää, jotk' yksin Mun kantaa täytyy.

SALISBURY. Anteeks suokaa, rouva, Mut ilman teitä palata en voi.

CONSTANCE. Sa voit, sun pitää; minä en sua seuraa. Suruni ylvääks opetan; sill' ylväs Se suru on, se omaajansa valtaa. Minun ja tämän suuren surun luokse Kuninkaat kokoon tulkoot; niin, näet, suuri On tuskani, ett' aava, vankka maa Se yksin jaksaa sitä kannattaa. (Heittäytyy maahan.) Täss' istun suruineni; tässä meitä Kuninkaat kumarrelkoot: käske heitä!

(Kuningas Juhana, kuningas Philip, Louis, Blanca, Eleonora, Bastardi, Itävallan herttua tulevat seurueineen.)

KUNINGAS PHILIP. Niin, armas tytär, tämä onnen päivä Se Ranskass' aina olkoon juhlapäivä. Sen kunniaksi ylväs aurinko Kulussaan taukoo, alkemistaa matkii Ja muuttaa silmän tenholoistolla Maan laihan kärkeen hohtavaksi kullaks. Näin vuosittain, kun tämä päivä palaa, Se pyhäpäivänä on vietettävä.

CONSTANCE (nousten). Kirottu päivä, eikä pyhä päivä! Mit' on se päivä ansainnut tai tehnyt, Ett' almanakkaan kultakirjaimilla Se merkittäisi juhlapäiväin joukkoon? Pois viikonpäivistä se pyyhkikää Häpeän, sorron, pattovalan päivä! Mut jos se jää, niin kuormilliset vaimot Rukoilkoot, ett'ei silloin syntyis lapsi, Jott' epäluoma toivoa ei pettäis. Tään päivän osaks kaikki haaksirikot Ja kaikki kaupan purkamiset tulkoot! Tään päivän alkeet saakoot huonon lopun, Ja vilpiks itse uskollisuus käyköön!

KUNINGAS PHILIP. Ei, toden totta, syytä teillä, rouva. Kirota tämän päivän somaa työtä. Takeena teill' on majesteettini.

CONSTANCE. Sain väärää rahaa, joka majesteetin On näköinen, mut koetust' ei kestä. Olette valapatto, valapatto! Viholliseni verta vuodattamaan Halaten tulitte, nyt halaten Omaanne vuodatatte hänen vertaan. Nyt sodan voimapaini, uhkakatse Ruseiltuun rauhaan, ystävyyteen ryytyy, Ja meidän sorto on sen liiton leima. — Oi, miekkaan, taivaat, miekkaan kuninkaita Valapattureita vastaan! Leski huutaa: Minulle tule puolisoksi, taivas! Tään kironpäivän hetket, rauhass' älkööt Ne mailleen menkö! Ennen iltaa vielä Verinen vaino pattokuningasten Välihin tulkoon! Kuule mua, kuule!

ITÄVALLAN HERTTUA. Ei! Rauhaa, lady Constance!

CONSTANCE. Sotaa, sotaa, Ei rauhaa! Minulle on rauha sotaa. Häväiset voitonmerkkis, Itävalta! Sa, orja, pelkuri ja raukka sinä! Pien' olet sankariksi, konnaks suuri. Sa vahvemman vain turviss' olet vahva. Sa onnettaren sulho, käyt vain taistoon, Kun oikullinen armos apuun joutuu. Sinäkin valas söit ja valtaa mairit. Mik' olet narri! Suurisuinen narri! Mun hyväkseni kerskut, poljet, noidut! Oi, sua kylmäverist' orja-parkaa! Kuin pauanne mun sivullani haastoit, Mua auttaa vannoit, käskit minun luottaa Väkeesi, onneesi ja tähtiisi. Nyt vihamiestenikö puoleen luovut? Sun leijonanko talja ylläs! Hyi! Vasikannahkall' arka nahkas peitä![13]

ITÄVALLAN HERTTUA. Tuon sanan sanonut jos oisi mies!

BASTARDI. Vasikannahkall' arka nahkas peitä!

ITÄVALLAN HERTTUA. Sen sanan maksat hengelläsi, konna.

BASTARDI. Vasikannahkall' arka nahkas peitä!

KUNINGAS JUHANA. Unohdat arvos; tuo ei meille mieleen.

(Pandulph tulee.)

KUNINGAS PHILIP. Kas, tuossa paavin pyhä legaatti!

PANDULPH. Voidellut taivaan edusmiehet, terve! Juhana, pyhä toimeni sua koskee. Minä, Milanon kardinaali, Pandulph, Legaatti paavi Innocentiuksen, Sinulta kysyn hänen nimessään Ja omantuntos puolesta, siis vastaa: Miks pyhää äitiämme, kirkkoa, Tylysti poljet, Stephan Langtonin kun, Valitun Canterbyryn arkkipiispan, Pyhästä hiipast' uhkamielin estät? Nimessä paavi Innocentiuksen, Isämme pyhän, tätä kysyn sulta.

KUNINGAS JUHANA. Nimelle moiselleko vastuun velkaa Vihityn kuninkaan on vapaa henki? Et nimeä sa, kardinaali, keksi Niin tyhjää, katalaa ja naurettavaa Tilille mua vaatimaan kuin paavin. Se hälle sano; tääkin vielä kuule Englannin suusta: mikään Rooman pappi Veroa meilt' ei saa, ei kymmenystä; On taivaan kautta ylin valta meillä, Ja taivaan kautta valtakunnassamme Aiomme tätä valtaa käyttää yksin Ja kuolevaisen käden avutta. Se sano paaville; ei tarvis häntä Ja vallananastustaan haikailla.

KUNINGAS PHILIP. Tuo herjaust' on, veli Englanti.

KUNINGAS JUHANA. Jos te ja kaikki kristikunnan vallat Noin pauloiss' olette tuon viekkaan papin, Peläten pannaa, jonka raha purkaa; Jos inhan kullan kuonall' ostatte Anetta valheellista henkilöltä, Jok' oman aneens' sillä panee kaupan; Jos te ja muutkin, perin peijattuina, Tuot' ilvetaikaa veroll' elätätte, Niin yksin, yksin minä paavin taitan Ja hänen ystävilleen kauhun laitan.

PANDULPH. Lain mulle suoman vallan kautta siis Kirottu olet nyt ja pannaan pantu; Ja siunattu se olkoon, joka luopuu Valasta luopiolle vannotusta; Ja ansiollinen ja autuutettu Ja pyhimyksen arvoss' olkoon käsi, Jok' ihmisteiltä salakeinoin raivaa Vihatun henkesi!

CONSTANCE. Oi, suotakoon Mun Rooman kanssa hetki sadatella! Hyvä isä, huuda kirouksiini aamen! Ei toista loukattua, jonka kieli Niin voisi häntä kirota kuin minun.

PANDULPH. Kirota mulla laki on ja valtuu.

CONSTANCE. Niin mulla myös. Jos oikeutt' ei suo laki, On laillist', ett'ei laki vääryytt' estä. Lain kautt' ei lapseni saa kruunuaan: Ken hältä kruunun valtaa, lainkin valtaa. Siis, kosk' on itse laki suurin vääryys, Kuin estäis laki mua kiroomasta?

PANDULPH. Nyt, Ranskan Philip, pannan uhalla Pääluopiosta tuosta kätes päästä Ja Ranskan voimat häntä vastaan nosta, Jos Rooman alle ei hän nöyristy.

ELEONORA. Kalvistut, Ranska? Älä päästä kättä.

CONSTANCE. Oi, estä, horna, Ranskan katumista! Jos käsi pääsee, sielun menetät.

ITÄVALLAN HERTTUA (Philipille). Kuningas, kuulkaa kardinaalia.

BASTARDI. Vasikannahkall' arka nahkas peitä.

ITÄVALLAN HERTTUA. Vait, koira, muuten puistan nyrkkiäni —

BASTARDI. Niin, housuntaskussa on kyllä tilaa.

KUNINGAS JUHANA. Mitä lausut, Philip, kardinaalille?

CONSTANCE. Toisinko lausuisi, kuin kardinaali?

LOUIS. Mietihän isä! Kysymys on siinä: Roomanko kovan pannan otat, vaiko Englannin löyhän ystävyyden hukkaat. Valitse helpompi.

BLANCA. Siis, pannaanpano.

CONSTANCE. Lujana, Louis! Perkele sua kiusaa Hahmossa nuoren, kauniin morsion.

BLANCA. Constance ei puhu vahvast' uskosta, Vaan hädästä.

CONSTANCE. Jos hätäni sa myönnät, Jok' elää siksi vain, ett' usko kuoli, Niin hädästäkin tämä hätä säätää, Ett' usko elpyy taas, kun hätä kuolee. Hätääni polje vain, niin usko nousee, Hätääni nosta, niin on polkeess' usko.

KUNINGAS JUHANA. Kuningas rauhaton on, eikä vastaa.

CONSTANCE. Hänelle rauha suo! Nyt kelpo vastuu!

ITÄVALLAN HERTTUA. Niin, Philip kuningas, pois arkuus heitä.

BASTARDI. Vasikannahkall' arka nahkas peitä!

KUNINGAS PHILIP. Hämmennyt olen. Mitä sanoisinkaan?

PANDULPH. Jos mitä sanot, hämmennyt vain lisää, Kun olet kirottu ja pannaan pantu.

KUNINGAS PHILIP. Tilaani asettukaa, hurskas isä, Ja sanokaa, mit' itse tekisitte. Me, kuninkaat, juur' äsken kättä löimme, Ja mielten sisin sopu kiinnitettiin Avioliitolla ja kahlehdittiin Lujilla pyhän valan siteillä. Viimeinen henkäys, joka huulillamme Sanoiksi sointui, oli vahva vala, Ett' ikirakkaus, ystävyys ja sopu Niin valtain ois kuin valtiasten kesken. Juur' ennen välirauhaa, hiukkaa ennen — Ol' aikaa tuskin pestä käsiämme, Joill' oli valtakauppa solmittava — Niin murhan sivellin, sen taivas tietköön, Ne oli tahrinut, ja kosto niihin. Kuvannut hurjain valtain julman riidan. Nuo kädetkö, joist' äsken veri pestiin, Jotk' äsken kahden puolen lempi liitti, Nyt purkais liiton tään ja hellän siteen? Uskollisuutta ivais? Taivast' ilkkuis? Niin häälyväiset lapset meistä loisi, Ett' irti kätemme nyt riuhtoisimme, Peruuttaisimme valat vannotut, Hymyvän rauhan vihkivuotehelle Veriset joukot marsittaisimme Ja puhtaan sopuisuuden vienon otsan Toralla tahraisimme? Pyhä herra, Arvoisa isä, sitä älkää suoko! Suvaitkaa päättää, määrätä ja säätää Lievempi muoto, niin me kuuliaiset Ilolla olemme ja ystävänne.

PANDULPH. Se muoto muodoton ja laki laiton, Jok' ystävyyttä suosii Englannin. Aseihin siis, ja kirkon puoltajiksi! Tai muuten äiti, kirkko, hylkypoikaan Kirouksen viskaa, äidin kirouksen. Niin, Ranska, käärmeelt' ennen kielen sidot, Nälistyneeltä tiikeriltä hampaan Tai härnätyltä leijonalta ryömän, Kuin käden, jota pidät, rauhaan käännät.

KUNINGAS PHILIP. Voin purkaa kädenlyönnin, vaan en sanaa.

PANDULPH. Siis sanan vihamieheks sanan teet, Ja kansaissodan tavoin valaa vastaan Asetat valan, kielen kieltä vastaan. Oi, ensin täytä taivaalle se vala, Jonk' ensin vannoit taivaalle, se vala, Ett' oisit meidän kirkon soturi. Min sitten vannoit, itseäsi vastaan Sen vannoit, ja sit' et voi itse täyttää. Se, mitä vannoit väärää tekeväsi, Ei ole väärää, jos sen oikein teet; Ja jos jää tekemättä, mik' on väärää, On oikein, että jää se tekemättä. Jos aikees harhaan vie, niin paras apu On uusi harha; jos se onkin väärää, Niin sitenhän se väärä suorenee. Petokseen petos auttaa, niinkuin tuli Haavassa poltetussa jäähtää tulta. Uskonto valan täyttämistä vaatii, Mut sinä vannoit uskontoa vastaan; Min kautta vannot, sitä vastaan vannot. Teet toden tähden valan valaa vastaan; Jos todeks sit' et tiedä, mitä vannot, Niin vannot sen vain, ettet väärin vanno; Ois muuten vala pelkkää ilvettä. Mut sinä vannoit vannovasi väärin, Niin, väärin, jos sen täytät, minkä vannoit. Myöhempi valas aiempaa on vastaan, Ja itse riidoin olet itses kanssa. Et voittoa voi saada parempaa, Kuin jos tuot' inhaa kiusausta vastaan Hyvän ja jalon puoles asestat; Jonk' ehon puolen rukouksiini suljen, Jos siihen taivut; vaan jos et, niin tiedä, Ett' uhkaa sua kirous niin raskas, Ett'et voi sitä puistaa pois, vaan kuolet Sen mustan painon alle toivotonna.

ITÄVALLAN HERTTUA. Kapinaa! Ilmi kapinaa!

BASTARDI. Niin vainko? Vasikannahka suutas eikö tuki?

LOUIS. Aseihin, isä!

BLANCA. Vihkipäivänäsi? Ja omaa avioimaas verta vastaan? Hääsaliksemme tappotannerko? Pärinä rummunko ja torven räikkä, Tuo hornan melu, juhlasoitoksemme? Oi, kuule, puolisoni! — ah! kuink' uusi On suussani se sana puoliso! — Sen nimen tähden, jot' ei kielen' ole Maininnut ennen, polvillani kerjään: Setääni vastaan sotaan älä lähde!

CONSTANCE. Oi, polvillani, jotka polvistuksess' On karjenneet, rukoilen, jalo Dauphin: Oi, älä muuta sitä tuomiota, Jonk' ennakolta säätänyt on taivas!

BLANCA. Nyt lempes nähdään. Mikä voisi sua Enemmän hellyttää kuin vaimon nimi?

CONSTANCE. Sun tukijasi tuki: kunnia. Oi, kunniasi, Louis, kunniasi!

LOUIS. Miks olette niin kylmä, majesteetti, Näin tärkeät kun seikat toimeen kutsuu?

PANDULPH. Julistan kirouksen hänen päälleen.

KUNINGAS PHILIP. Ei tarvis. — Luovun sinust', Englanti.

CONSTANCE. Kauniisti kääntyy eksytetty herruus!

ELEONORA. Rumasti luopuu ranskalainen höllyys!

KUNINGAS JUHANA. Ei kulu tuntia, niin kadut, Ranska.

BASTARDI. Tuo vanha suntio, tuo lukkar' Aika, Tahtooko hän sen? Silloin katuu Philip.

BLANCA. Aurinko vertyy; hyväst', armas päivä! Nyt kenen puolta pidän? Molempain: Yks käsi toisen joukon, toinen toisen; Ja näiden raivo, kumpaankin kun kiinnyn, Mun rikki riistää, kappaleiksi katkoo. Yljälle en voi pyytää voittoa, Sedälle täytyy pyytää tappiota, Isälle en saa menestystä suoda Ja mummon suomia en tahdo suoda. Jos kuka voittaa, minä aina tappaan, Se tietty ennen jo, kuin alkaa kilpa.

LOUIS. Mun luonani sun onnes elää, kulta.

BLANCA. Miss' onni elää, elo kuolee multa.

KUNINGAS JUHANA. Käy, lanko, kerää kokoon joukkomme! (Bastardi menee.) Oi, Ranska, vihan liekki minut polttaa, Ja vimman hehku minuss' on niin kuuma, Ett' yksin veri sammuttaa sen voi, Niin, veri, Ranskan jaloin, kalliin veri!

KUNINGAS PHILIP. Sun raivos ennen tuhkaks sinut polttaa, Kuin meidän veri tules sammuttaa. Etehes katso! Kavahda!

KUNINGAS JUHANA. No niin: Kavahda sinäkin! Nyt aseisiin!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Tasanko Angers'n lähellä.

(Sotahuutoja. Hyökkäyksiä. Bastardi tulee, kädessä Itävallan herttuan pää.)

BASTARDI. Nyt, totta vieköön, tulee kuuma päivä! Pilvessä joku ilmapiru väikkyy Ja turmaa seuloo. Itävallan pää On tuossa; Philip vielä hengähtää.

(Kuningas Juhana, Arthur ja Hubert tulevat.)

KUNINGAS JUHANA. Tää poika korjaa, Hubert. — Philip, riennä! Teltassa äitiäni ahdistetaan, Hän vangittu on, pelkään.

BASTARDI. Pelastettu. Ma turvaan hänet vein, ei pelkoa. Eteenpäin, herra! Vähän vaivaa vielä, Niin työmme saamme hyvään päätökseen.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Sama paikka.

(Sotamelskettä, hyökkäystä, peräytymistä. Kuningas Juhana, Eleonora, Arthur, Bastardi, Hubert ja ylimyksiä tulee.)

KUNINGAS JUHANA (Eleonoralle). Niin, äiti; vahvan vartioston turviin Te jäätte tänne. — (Arthurille.) Lanko, älä sure, Sua mummo rakastaa, ja yhtä armas Sedälles oot kuin olit isällesi.

ARTHUR. Voi, tästä äiti parka suruun kuolee!

KUNINGAS JUHANA (Bastardille). Pois, lanko, Englantiin! Edeltä riennä, Ja ennen tuloamme saitain munkkein Ravista kukkaroita; vangitut Vapauta enkelit;[14] näet, nälän täytyy Nyt rauhan lihavista lihoist' elää. Käskymme täytä ihan viime tinkaan.

BASTARDI. Tuohusta, kirjaa, kelloa en säiky,[15] Kun hopeat ja kullat mua viittaa. Hyvästi, herra! — Mummo, puolestanne Rukoilen — jos ma joskus hurskaaks käännyn — Nyt suudella mun suokaa kättänne.

ELEONORA. Hyvästi, jalo lanko!

KUNINGAS JUHANA. Hyvästi!

(Bastardi menee.)

ELEONORA. Käy tänne, pikku Arthur; mummo haastaa.

(Hän vie Arthurin syrjään.)

KUNINGAS JUHANA. Tule, Hubert. Kelpo Hubert, meidän tulee Sua kiittää paljosta. Tää lihalinna Se kätkee sielun, jok' on velkaa sulle Ja koron kanssa aikoo lempes maksaa. Ehtoisa valas, ystävä, se elää Povessa tässä, armoin hellittynä. Kätesi! Hiukan mull' ois sanomista, Mut jääköön aikaan otollisempaan. Mua, jumalauta, melkein hävettää Sanoa, kuinka rakas olet mulle.

HUBERT. Syvästi kiitollinen, majesteetti.

KUNINGAS JUHANA. Niin sanoa ei sulla vielä syytä, Mut kohta saat. Kuink' aika vitkaileekin, Niin tulee aika, jolloin voin sun maksaa. Mull' oli sanottavaa, — mutta jääköön. Aurinko taivaall' on, ja ylvä päivä, Jot' ailakoivat kaikki mailman ilot, On liian löyhäkkä ja huvikärkäs Mua kuulemaan. Jos kello keskiyön, Tuo rautakielinen ja vaskisuinen, Yön korvaan uniseen nyt kolkahtaisi; Tää paikka tässä jos ois kirkkotarha Ja sinä tuhantisen sorron lyömä; Jos raskasmielisyyden synkkä henki Veresi kuivaisi ja paksuks hyytäis — Mi suonissa nyt himartaen liukuu Ja silmään naurun houkuttaa, sen narrin, Ja kinnaa posket turhamaiseen iloon: Se vietti minun aikeilleni inha — Tai jos sa silmittä mun voisit nähdä Ja kuulla korvitta ja vastauksen Kielettä antaa, pelkin ajatuksin — Ei silmää, korvaa, tyhjää sanan helkkää — Niin tarkan valppaan päivän kiusallakin Valaisin povees aatteeni. Mut, ah! En tahdo. — Olet toki mulle rakas, Ja minä, niinkuin toivon, sulle rakas.

HUBERT. Niin rakas, että, mitä käskenette, Vaikk' oisi kuolema sen toimen loppu, Sen, jumalauta, teen.

KUNINGAS JUHANA. Sit' enkö tiedä? Oi, Hubert, hyvä Hubert, tuohon poikaan Luo silmäsi; niin, tiedä, ystävä, Hän tielläni on niinkuin mikä käärme, Ja mihin vain tään jalkani ma astun, Hän edessäni on. Mua ymmärrätkö? Sa häntä vartioit.

HUBERT. Ja niin sen teen, Ett ei hän vaaraks ole kuninkaalle.

KUNINGAS JUHANA. Kuolema.

HUBERT. Kuninkaani?

KUNINGAS JUHANA. Hauta.

HUBERT. Eloon Ei ole jääpä.

KUNINGAS JUHANA. Kyllin. Nyt ma voisin Iloinen olla. Hubert, sua suosin; En sano mitä tehdä sulle aion; Mut muista vain. — Hyvästi, arvo-rouva; Lähetän vartioston turvaks teille.

ELEONORA. Siunattu ollos!

KUNINGAS JUHANA (Arthurille). Englantiin nyt, lanko! Sua Hubert matkaan seuraa, töin ja innoin Sua palvellen. — Calais'ta kohti nyt!

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Sama paikka. Ranskan kuninkaan teltta.

(Kuningas Philip, Louis, Pandulph ja seuralaisia tulee.)

KUNINGAS PHILIP. Näin merillä kun myrsky myllertää, Niin koko laivastot ja armadatkin[16] Hajalle joutuu, erin kumppaneistaan.

PANDULPH. Rohkeutta vain! Käy kaikki vielä hyvin.

KUNINGAS PHILIP. Mitenkä hyvin, kun käy kaikki pahoin? Olemme voitetut, meilt' Angers viety, Tapetut ystävät, ja Arthur vanki. Englanti veriss' Englantiin on mennyt, Ivaksi tehden Ranskan vastustuksen.

LOUIS. Ja minkä voitti, sen myös vahvisti. Noin kuuma kiire ja noin järjin tehty, Noin kiivaat toimet ja noin viisas maltti Ei löydä vertaansa. Ken täänlaisesta On tappelusta lukenut tai kuullut?

KUNINGAS PHILIP. Tuon kunnian vois Englannille suoda, Jos tälle häpeälle löytyis vertaa. (Constance tulee.) Ken tuossa? Sielun hauta, joka sulkee Ijäisen hengen vastoin tahtoaan Kituisen henkäyksen kurjaan tyrmään. — Mukaani tulkaa, prinsessa, ma pyydän.

CONSTANCE. Kas nyt! Nyt näette, mik' on rauhan loppu.

KUNINGAS PHILIP. Rohkeutta, rouva! Malttukaa, Constance!

CONSTANCE. Ei, kaiken lohdun, kaiken avun hyljin, Pait kuolon, kuolon: lohdun viimeisen Ja tosiavun. Armas, maire kuolo! Suloinen löyhkä! Tuore mätäisyys! Ikuisen yösi vuoteelta nyt nouse, Sa kaiken onnen kauhistus ja kammo! Suudella tahdon vihatuita luitas Ja silmäni sun silmäkuoppiis painaa, Madoillas sormiani sormustella Ja mättää inhaa multaa suuni täyteen Ja hirmukalma sinunlaises olla. Nyt irviin suu, niin hymyväsi luulen, Ja vaimonas sua halaan! Tule, tule, Kurjuuden henttu!

KUNINGAS PHILIP. Rauhaa, kaunis murhe!

CONSTANCE. Ei, ei, niin kauan kuin vain huutaa jaksan! Oi, ukkosen jos suussa kielen' oisi, Niin tuskillani mailman järkyttäisin Ja unest' ajaisin tuon julman ruoton, Mi raukeaa ei naisen ääntä kuule Ja päivittäistä rukousta ilkkuu.

PANDULPH. Tuo hulluuden on puhett', eikä surun.

CONSTANCE. Et ole hurskas, noin kun panettelet. Vai hullu! Omaa lastani nyt raastan; Nimeni Constance; Gottfrid mieheni; Nuor' Arthur poikani, ja hän on poissa! Vai hullu! Hyvä Jumala, jos oisin, Ett' itseni ma voisin unhottaa! Jos voisin, oi, mink' unhottaisin tuskan! Viisautta saarnaa, että hulluks saat mun, Niin pyhäks itse tulet, kardinaali. En hulluna, vaan tuskan tuntevana, Saan järkipuoleltani järkineuvon, Mitenkä tästä tuskastani päästä, Ja tikarin tai hirsipuun se neuvoo. Jos hullu oisin, poikaani en tuntis, Häneksi ryysyvauvan luulisin. En ole hullu; liian hyvin tunnen, Mink' eri vaivan joka turma tuo.

KUNINGAS PHILIP. Sitokaa palmikkonne! Mikä lempi Tuon tukan tuuheiss' asuu kiharoissa! Hopeapisara jos niihin laskee. Niin siihen pisaraan kuin yhteissuruun Tuhannen hiusta ystävyksin juuttuu, Kuin uskolliset hartaat toverit Eriämättöminä turmiossa.

CONSTANCE. Siis, Englantiin!

KUNINGAS PHILIP. Nuo hiukset sitokaa!

CONSTANCE. Sen kyllä teen; ja miksikä sen teen? Kun siteistään ne päästin, ääneen huusin: "Oi, niin jos voisin päästää poikani, Kuin nämä hiukset vapauteen päästän!" Mut kadehdin nyt niiden vapautta, Ja kahlehtia tahtoisin ne jälleen, Kun vankina on poika parkani. — Ah, isä kardinaali, kuulin teiltä, Ett' ystävämme taivaassa me näemme; Jos totta tuo, niin taas näen poikani, Sill' esikosta Kainist' alkaen Ja aina lapseen eilen syntyneeseen Niin suloista ei luomaa ole nähty. Mut surun mato kukkaani nyt kaivaa Ja poskilt' ajaa pois sen syntysulot, Niin ett' on kolosilmäinen kuin aave Ja kalvas, laiha niinkuin kuumeen vilut; Ja niin hän kuolee; ja kun nousee jälleen, Ja taivaan salissa kun hänet kohtaan, En häntä tunne; siis en koskaan, koskaan Saa enää Arthur-pulmustani nähdä.

PANDULPH. Noin haikea on tuska kauhistusta.

CONSTANCE. Hän puhuu, joll' ei ole poikaa ollut.

KUNINGAS PHILIP. Surua hellitte kuin omaa lasta.

CONSTANCE. Niin suru täyttää lapsen tyhjän paikan, Sen vuoteessa se makaa, se mua seuraa, Sen sulokatsetta, sen ääntä matkii, Sen kaikki kauniit avut mieleen johtaa, Sen tyhjään pukimeenkin pukeutuu; Siis, syystä minä lemmin surua. Hyvästi! Jos ois teillä suru moinen, Paremmin minä teitä lohduttaisin. — (Repelee tukkaansa.) En päässä tätä järjestystä kärsi, Kun moinen hämmennys on sielussa. Oi, lapseni! Oi, Arthur, armas poika! Iloni, elämäni, kaikkeni! Sa lesken-lohtuni ja huolten hoiva!

(Menee.)

KUNINGAS PHILIP. Pahinta pelkään nyt, ja häntä seuraan.

(Menee.)

LOUIS. Ei mulle iloks mikään maailmassa; Elämä tympäisee kuin vanha taru Unisen tylsään korvaan matkittuna. Niin karvas häpeä on turmellut Makean mailman maun, että nyt se Vain häpeää ja karvautta tarjoo.

PANDULPH. Juur' ennen terveyden palaamista, Juur' taudin taitteessa on kipu haikein. Jokainen pahe, joka meidät jättää, On luopuessaan pahimmillaan. Mitä Tään päivän kadossa te kadotitte?

LOUIS. Kaikk' ilon, kunnian ja onnen päivät.

PANDULPH. Niin kyllä, voittanut jos oisitte. Ei, ei; kun suotuisin on onni meille, Niin silmin uhkaavin se meihin katsoo. On kummaa aatella, mut Juhanalle On tappioksi, minkä voitoks luuli. Surette, ett' on Arthur vankinaan.

LOUIS. Niin syvästi, kuin hän siit' iloitsee.

PANDULPH. Teill' yhtä nuori mieli on kuin veri. Profeetan henki kauttani nyt puhuu, Ja sanojeni pelkkä huoku liehtoo Jokaisen rikan, korren, joka haitan Polulta, joka jalkas suoraan johtaa Englannin valtaistuimeen. Siis kuule: Juhanan vallass' Arthur on, ja sini Kuin pojan suoniss' uhkuu veri lämmin, Ei anastaja tiimaa, minuuttia, Ei hengenvedon aikaakaan saa rauhaa. Valtikka, väkiryöstöin valloitettu, On väen saatu, väen varjeltava; Ken seisoo liukkaalla, ei halvintakaan Tuetta hylkää. Arthur kaatuva Siis on, jos Juhanan on mieli seistä; Niin käyköön, sillä toisin ei voi käydä.

LOUIS. Jos Arthur kaatuu, mitä voitan minä?

PANDULPH. Te puolisonne, Blancan, oikeudella Sen voitte vaatia, mink' Arthurkin.

LOUIS. Ja hengen, kaikki menettää kuin Arthur.

PANDULPH. Nuor' ootte tässä vanhusmaailmassa! Teit' auttaa Juhana; teit' aika suosii. Ken kelpo vereen kastoi onnensa, Verisen saa ja kelvottoman onnen. Tuo hänen ilkityönsä koko kansan Sydämmet kylmää, innon heissä jäätää, Niin että, pieninkin kun tila sattuu, He hänen valtikkansa kukistavat. Ei sitä utukuvaa taivaalla, Ei luonnon oikkua, ei pilvipäivää, Ei tuulen puuskaa, tavan sattumaa, Jot' eivät tosisyistään irroittaisi, Sanoen niitä ilmanraanoiks, enteiks, Epäluomiksi ja taivaanääniksi, Jotk' uhkaa julki kostaa Juhanalle!

LOUIS. Hän kenties Arthurin ei henkeen koske, Turvakseen häntä vankinaan vain pitää.

PANDULPH. Oh, kun hän teidän lähestyvän kuulee, Niin Arthur, jos hän vielä hengiss' on, Sen päälle kuolee! Juhanasta oiti Vieroittaa sydämensä koko kansa, Ja suuta suikkaa oudon tulokkaan, Ja kapinaan ja raivoon aihett' imee Juhanan verisistä sormenpäistä. Minusta mylläkkä jo käymäss' on; Oi, hautumass' on vielä parempaakin Kuin kaikki tää! — Äpärä Faulconbridge Nyt Englanniss' on, ryöstää kirkkoja Ja pyhyytt' ilkkuu. Nyt jos vain siell' oisi Aseissa kymmenkunta ranskalaista, Niin puolelleen he, niinkuin kutsulinnut, Kokoisi tuhatmäärät brittejä, Kuin lumipallo, joka kierittäissä Vuoreksi kohta kasvaa. Jalo Dauphin, Kuninkaan luokse tulkaa! Ihmeen paljon Hyväkseen heidän kiukkuaan voi käyttää Nyt, heidän mielessään kun viha kiehuu. Pois Englantiin! Kuningast' yllyttelen.

LOUIS. Syyt vankat vankkaan työhön kutsuu meitä. Jos te vain niinnätte, niin hän ei eitä.

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Northampton. Huone linnassa.

(Hubert ja kaksi palvelijaa tulee.)

HUBERT. Nuo raudat paistakaa; ja sinä mene Tuon seinäverhon taa. Maan poveen kun Ma poljen jalkaani, niin syökse esiin Ja tuoliin sio poika, jonka tapaat Mun luonani. Varuilla siis, ja tarkkaa.

1. PALVELIJA. Lie varmaan teillä valtuu tähän tekoon.

HUBERT. Epäilys rietas! Älä pelkää. — Menkää! — (Palvelijat menevät.) Tule, poikaseni, mull' on puhumista.

(Arthur tulee.)

ARTHUR. Huomenta, Hubert!

HUBERT. Pieni prinssi, huomenta!

ARTHUR. Niin pieni prinssi — vaikka suuremmankin On oikeus — kuin suinkin. — Olet synkkä.

HUBERT. Niin, totta, olen ollut iloisempi. Hyväinen aika! Luulin, ettei voisi Muu kukaan olla synkkä kuin vain minä. Mut muistanpa, kun Ranskass' olin, siellä Nuor' oli herrasto kuin yö niin synkkää Vain huvikseen. Niin kristitty kun olen, Jos oisin vapaa nyt ja lammaspaimen, Niin iloinen ma oisin päivän pitkän. Niin oisin täälläkin, jos vain en varois, Ett' aikoo setä mulle lisää pahaa: Hän pelkää minua ja minä häntä. Mun syynikö, ett' isäni on Gottfrid? Ei, totta, ei! Oi, Jumala! Jos oisin Sun poikas, Hubert, niin mua rakastaisit.

HUBERT (syrjään). Viattomilla loruillaan hän minuss' Elohon herättää jo kuolleen säälin, Jos häntä puhuttelen; joutuun toimeen!

ARTHUR. Oletko sairas? Kalvas olet tänään. Ah, jospa oisit sentään hiukan sairas! Yön luonas istuisin ja valvoisin; Ma enemmän sua hellin kuin sa mua.

HUBERT (syrjään). Poveni sanoillaan hän valloittaa. — Lue, pikku Arthur! (Näyttää hänelle paperia.) (Syrjään.) Hupsu kosteus sinä! Pois karkoitat sa julman kidutuksen! Pian toimeen, muuten silmistäni lujuus Naiskyynelinä vetrehinä vierii! — Lukea voitko? Kaunis käsi, mitä?

ARTHUR. Niin rumaan tarkoitukseen liian kaunis. Molemmat silmät kuumin raudoin polttaa!

HUBERT. Mun täytyy, laps.

ARTHUR. Ja tahdot myös?

HUBERT. Ja tahdon.

ARTHUR. Ja hennot? Päätäsi kun särki, sidoin Otsaasi nenäliinan, parahani — Kuninkaan tytär ommellut sen oli — Takaisin sitä koskaan vaatimatta. Pitelin sydänyönä käsin päätäs Ja tarkkana, kuin tunnilleen minuutit, Alati virkistelin vitkaa aikaa, Kysyen: "Mitä puutut?" "mitä särkee?" Tai "mitä hyvää voisin tehdä sulle?" Levossa köyhän miehen laps ois maannut Sinulle lemmen sanaa sanomatta, Mut sairaanhoitajasi oli prinssi. Kai luulet lempeäni teeskelyksi Ja juoneks sitä sanot: tee kuin tahdot. Jos taivaan suomasta nyt mua piinaat, No niin, sun täytyy. — Silmänikö puhkot? Nää silmät, jotka sinuun tuimaa katsett' Ei luoneet eikä luo?

HUBERT. Mua vala vaatii: Tulisin raudoin ne mun polttaa täytyy.

ARTHUR. Ah! Tuo vain tähän rauta-aikaan sopii! Mut itse rauta tulipunainenkin, Läheten silmää, kyyneleeni joisi Ja viattomuuteni lähteess' itse Näin sammuttaisi kuumaa kiukkuaan; Niin, ruosteestakin syöpyis, siksi että Tulellaan silmäkultaa vioitti. Sinäkö takorautaa kovempi? Jos saapuis enkeli ja sanois mulle, Ett' aikoo Hubert multa silmät pistää, En sitä uskois; sinua vain uskon.

HUBERT (polkien jalkaa). Esille! (Palvelijat palajavat, mukanaan köydet, raudat y.m.) Tehkää niin kuin teitä käskin.

ARTHUR. Oi, säästä, Hubert! Säästä! Silmät puhkoo Jo noiden verimiesten tulikatse.

HUBERT. Tuo tänne rauta! Kiinni hänet tuohon!

ARTHUR. Oi, miksi tarpeen moinen raju raakuus? En tenää vastaan; seison niinkuin kivi. Jumalan tähden, Hubert, älä köytä! Oi, kuule, Hubert! Laita pois nuo miehet, Ja hiljaa minä istun niinkuin lammas, En liiku, käänny, henkeäni vedä. En rautaa katso vihassa. Nuo miehet Vain laita pois, niin anteeks annan sulle, Jos mitä tuskaa mulle hankkinet.

HUBERT. Pois menkää; yksin meidät jättäkää.

1. PALVELIJA. Mielisti erin moisest' olen työstä.

(Palvelijat menevät.)

ARTHUR. Voi mua, pois kun sätin ystäväni! Häll' ilkas katse on, mut sydän hellä. — Takaisin kutsu mies! Hän säälillään Sun säälis elvyttäis.

HUBERT. Nyt ole valmis.

ARTHUR. Apua eikö?

HUBERT. Ei, vaan silmät puhki.

ARTHUR. Oi! Sun jos oisi silmässäsi raiska, Vain tomu, rae, sääski, pieni karva, Jalossa näkimessä joku häire, Niin tuntisit, kuin pienin siihen koskee, Ja julmaa tointasi sa kauhistuisit.

HUBERT. Sanasi, Arthur! Vait, ja kieles hilli!

ARTHUR. Ei, Hubert, kaksi kieltä saata kyllin Rukoilla kahden silmän puolesta. Ei, Hubert! Älä multa kieltä sido! Tai leikkaa, Hubert, kieleni, jos tahdot, Kun silmät pitää saan! Oi, silmät säästä, Jos muuksi ei, sua katsellakseni! Oi, katsos! Ase kylmä on; ei tahdo Se mua vioittaa.

HUBERT. Tulistaa voin sen.

ARTHUR. Et suinkaan. Tuli surusta on kuollut, Kun sitä, joka hyödyksi on luotu, Tuhoksi käytetään. No, katso itse! Ei pahaa tuossa poltinhiiless' ole; Sen elon taivaan henki sammutti. Katuman tuhkaa kylväen sen päähän.

HUBERT. Mun henkeni voi siihen elon saada.

ARTHUR. Se tee, niin näet, kuinka punastuu se Ja hehkuu, häveten sun käytöstäsi! Silmääsi ehkä sinkoo säkenenkin Ja, niinkuin koira, tappeluun jonk' ajat, Sua puree, herraansa, kun sitä härnäät. Apunsa kieltää kaikki nyt, mill' aiot Mua kiduttaa; sult' yksin puuttuu armo. Jonk' omaa raivo tulikin ja rauta. Nuo armottuuden kätyriksi luodut.

HUBERT. Elä ja näe! Silmiisi en koske, Setäsi kaikki aarteet vaikka saisin. Mut olin vannonut ja päättänytkin Raudalla tällä päästäsi ne polttaa.

ARTHUR. Nyt Hubertilta näytät; koko ajan Vain teeskelit.

HUBERT. Vait! Hiljaa! Hyvästi! Setäsi ei saa tietää, että elät. Valeilla vainukoirat nuo ma syötän. Levossa nuku, lapsut, huoletonna; Ei Hubert kaiken mailman aarteista Sua loukkaa, ei.

ARTHUR. Oi, taivas! — Kiitos, Hubert!

HUBERT. Vait! Hiljaa tule jäljessäni mun; Sun tähtes vaaraan suureen antaudun.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Sama seutu. Valtahuone kuninkaan linnassa.

(Kuningas Juhana, kruunattuna, Pembroke, Salisbury ja muita loordeja tulee. Kuningas istuutuu valtaistuimelle.)

KUNINGAS JUHANA. Taas kruunattuna,[17] tässä taaskin istun Ja ilokatseen kohtaamana, toivon.

PEMBROKE. Tuo "taas" — sen tohdin sanoa — on liikaa. Te olitte jo ennen kruunattu, Ei ole teiltä kuninkuutta viety, Kapinan tahrassa ei kansan into, Ei rauhaa maassa ole häirinnyt Uutuuden toivo eikä muutteen halu.

SALISBURY. Pukeuta loistoon kahdenkertaiseen, Koristaa arvo ilmankin jo rikas, Täys kulta kullata, valota lilja, Sirottaa hajuksia orvokkiin, Silittää jäätä, panna taivaankaareen Väriä uutta, taikka tuohuksilla Ihanaa taivaan silmää kaunistaa On naurettavaa, turhaa tuhlausta.

PEMBROKE. Kuninkaan olkoon tahto, — vaan tuo teko On niinkuin vanha, ennen kuultu, taru, Jok' uusittuna tympäisee, jos sitä Ajattomasti korvaan tyrkytellään.

SALISBURY. Näin vanhan suoran tavan arvokkaat Ja tutut kasvot ihan rumistellaan, Ja, niinkuin laiva tuulen kääntyessä, Niin ajatuksetkin saa uuden suunnan, Miel' arkailee ja säpsähtelee, sairaaks Käy terve järki, totuus epäilyttää, Kun puvun saa noin uudenkuosisen.

PEMBROKE. Ken tahtoo tehdä parempaa kuin hyvää, Se taitons' karuudellansa pilaa; Ja usein, vikaa kaunistellessa, Pahentuu vika kaunistelun kautta, Kuin paikka, jolla pientä reikää korjaat, Rumemmaks peittämällä tekee vian, Kuin mitä vika oli ilman paikkaa.

SALISBURY. Tähänpä, ennen uutta kruunaustanne, Neuvomme tähtäs; majesteetti tyytyi Ne hylkäämään; ja tyydymme siis mekin. Kun meidän tahto suuressa ja pieness' On majesteetin tahdon alamainen.

KUNINGAS JUHANA. Ma syitä tähän uuteen kruunaukseen Esitin teille, ja ne vahvoiks luulen; Mut uudet, vahvemmat ma teille annan, Kun pelkoni oli ohi. Mainikaa vain Ne puutteet, jotka parannusta kaipaa, Niin näette kohta, kuinka mieluisasti Ma pyyntöjänne kuulen ja ne täytän.

PEMBROKE. Siis minä, joka näiden kaikkein suuna Julistan heidän sydämmensä toiveet, Nyt itseni ja heidän, mutta teidän Turvaksi enin, jota he ja minä Syvästi harrastamme, nöyräst' anon Vapautust' Arthurille, jonka vankeus Nurinan nyrkkää mieltä kiihoittaa Puhkeemaan tähän häijyyn arveluun: Jos siihen, mitä rauhass' omistatte, — On teillä oikeus, niin miksi pelko, Jok' aina vääryyden käy kantapäillä, Nyt teidät käskee nuoren lankonne Vankeuteen panna, tylsään tiedonpuuttoon Masentaa nuoren hengen, kieltää siltä Jalojen urheilujen kalliit edut? Jott' ajan viholliset tekosyytä Ei tästä sais, niin suokaa meille käsky. Ett' anoisimme hänen vapauttaan. Enempää meill' ei mieless' oma hyöty, Kuin minkä teidän etuunne se koskee; Ja teille eduks on, ett' on hän vapaa.

KUNINGAS JUHANA. Niin olkoon! Hänen nuoruutensa johdon Ma uskon teille. — (Hubert tulee.) Hubert, mitä kuuluu?

(Hubert kuiskuttelee kuninkaalle.)

PEMBROKE. Tuo mies sen verityön on toimittaja; Näk' eräs ystäväni valtakirjan. Kirotun, häijyn syyllisyyden kuva Noiss' elää silmissä; tuo luihu katse On raskaan, levottoman mielen ilme. Varonpa, ett' on työ jo tehty, johon Varoimme hänet valtuutetuksi.

SALISBURY. Kuninkaan veri läikkii: salajuonen Ja omantunnon väliä se kulkee Kuin airut kahden tuiman sotarinnan. Vihansa kypsä on; se kohta puhkee.

PEMBROKE. Ja kun se puhkee, varon, että visva, Jok' erkanee, on vienon lapsen surma.

KUNINGAS JUHANA. Menemme suista kuolon vahvaa kättä. — Vaikk' elävä on mulla tahto myöntää, Niin kuollut teidän pyyntönne on, loordit. Tän' yönä Arthur kuoli, niin hän sanoo.

SALISBURY. Varoimme, ettei tautiin apua.

PEMBROKE. Kuulimme lapsen olleen kuolemallaan Jo ennen kuin hän kipuakaan tunsi. Tili siitä tehdään, täällä taikka tuolla.

KUNINGAS JUHANA. Miks minuun katsotte noin tuimasti? Mun hallussani sallimanko sirppi? Mun käskyssäni elon valtimotko!

SALISBURY. Ilmeistä pelijuonta! Häpeää, Ett' isoiset niin julki sitä käyttää! Onneksi olkoon vain, ja hyvästi!

PEMBROKE. Salisbury, varro minä lähden mukaan: Perintö lapsiparan etsikäämme, Väkisen haudan pieni valtakunta. Se, jonka oli laaja maa, se veri Siit' ainoastaan kolme jalkaa peri. Oi, inhaa maailmaa! Tät' ei voi sietää; Se kohta puhkee, ja se tuskaa tietää.

(Loordit menevät.)

KUNINGAS JUHANA. Vihasta hehkuivat. Mua kaduttaa. Verelle vahvaa perustust' ei panna; Ei muiden kuolo elon varmuutt' anna. (Sanansaattaja tulee.) Pelokas sull' on katse; miss' on veri, Jonk' ennen noilla poskillasi näin? Noin synkän taivaan seestää myrsky yksin. Ann' tulla! Mik' on Ranskassa nyt suunta?

SANANSAATTAJA. Ranskasta Englantiin. Ei moista voimaa Lie koskaan yhden vallan alueelta Kerätty ulkomaiseen sotaretkeen. Jäljittelevät teidän joutuanne: On tuskin kuultu heidän varusteistaan, Kun käy jo huhu, että perill' ovat.

KUNINGAS JUHANA. Oh, miss' on vakoojamme juopotelleet? Miss' uinailleet? Ja missä äidin tarkkuus, Kun moinen sotajoukko kokoon saatu On hänen kuulemattaan?

SANANSAATTAJA. Hänen korvans' On multaa täynnä: tään kuun esimmäisnä Kuol' ylvä äitinne, ja kolme päivää Sit' ennen lady Constance raivoon kuoli; Sen sivumennen huhun suusta kuulin; En tiedä, tottako vai valhetta.

KUNINGAS JUHANA. Kiirettäs, julma kohtalotar, hilli! Tee liitto kanssani, siks että talttuu Nuo nurisevat päärit! — Äiti kuollut! Nyt Ranskass' asiani nurin käyvät. — Ken johtaa tuota Ranskan sotavoimaa, Jonk' äsken sanoit maalle nousseen?

SANANSAATTAJA. Dauphin.

(Bastardi ja Pietari Pomfretilainen[18] tulevat.)

KUNINGAS JUHANA. Nuo huonot uutisesi ihan huimaa Mun päätäni. — No, mitä sanoo mailma Sun töistäsi? Äl' enää lisää pahaa Mun sullo päähäni, se on jo täysi.

BASTARDI. Jos pahinta te kuulla pelkäätte, Niin kuulematta kohdatkoon se teitä.

KUNINGAS JUHANA. Oi, anteeks anna, lanko! Tajun multa Tää tulva vei. Nyt taas kun hyrskyn päällä Vapaasti hengitän, niin kuulla taaskin Voin vaikka ketä, puhukoon jos mitä.

BASTARDI. Kuink' olen papistoa pidellyt, Sen haalimani rahasummat näyttää. Mut tänne kun ma kuljin halki maan, Näin, että kansa oudoll' oli päällä, Huhujen, turhain unten riivaamana, Peloissaan, vaikk' ei tiennyt syytä pelkoon. Profeetta täss' on, jonka mukaani Pomfretin kaduilt' otin; tuhansittain Häll' oli kuulijoita hännässään, Kun karkein sorasävelin hän riekui, Ett' ennen ensi helatorstain lounaa Ois majesteetti erin kruunustaan.

KUNINGAS JUHANA. Miks niin teit, sinä turhan haaveksija?

PIETARI. Siks' että tiesin, että niin on käypä.

KUNINGAS JUHANA. Pois, Hubert, hänet vie, ja tyrmään heitä! Ja lounana sen päivän, jolloin sanoi Mun kruunust' eroovan, hän hirtettäköön. Vie varmaan talteen hänet. Palaa sitten; Sinua tarvitsen. — (Hubert menee Pietarin kanssa.) Oi, rakas lanko, Oletko kuullut, ketkä ovat tulleet?

BASTARDI. Niin, ranskalaiset; sitä kaikki hokee. Lord Bigot ja lord Salisbury mun kohtas, Niin silmät punaisina kuni hiilos, Pait muita; Arthurin hakivat hautaa; Sanoivat hänet teidän toimestanne Tän' yönä tapetuksi.

KUNINGAS JUHANA. Hyvä lanko, Pyrihän noiden seuraan. Mull' on keino, Mill' uudestaan saan heidän suosionsa. Tuo heidät tänne.

BASTARDI. Menen etsimään.

KUNINGAS JUHANA. Mut riennä; jalka jouduttakoon jalkaa! Ei vihallista alamaista nyt, Kun ulkovallat kaupungeita uhkaa Julmalla rymyllä ja rynnäköllä! Mercurius ole! Siivet kantapäihin Ja lennä niinkuin aatos sieltä tänne.

BASTARDI. Minulle ajan henki kiireen neuvoo.

(Menee.)

KUNINGAS JUHANA. Sep' uljaan kelpo ylimyksen kieltä! — Jälestä mene; sanan viejä ehkä Minun ja paarein välillä on tarpeen; Se sulle työksi.

SANANSAATTAJA. Mielityöksi, herra.

(Menee.)

KUNINGAS JUHANA. Vai äiti kuollut!

(Hubert palajaa.)

HUBERT. Ruhtinaani, kuulin, Ett' yöllä oli nähty viisi kuuta; Alallaan oli neljä; viides näitä Kummasti pyörähdellen kierteli.

KUNINGAS JUHANA. Viis kuuta?

HUBERT. Vanhukset ja vanhat eukot Kaduilla ennustavat siitä turmaa. Arthurin kuolema on kaikkein suussa; Sen kuullessaan he huiskuttavat päätään Ja toisiensa korvaan kuiskivat; Puhuja kuulijan käy ranteeseen, Ja kuulija nyt tekee kauhun liikkeen, Rypistää otsaa, nyökkää, silmin mulkoo. Näin sepän, palja kourassa hän seisoi, Alasimella raudan jäähtyessä, Suu auki uutist' ahmi räätäliltä; Tää, mittapuu ja sakset kädessä, Jalassa tohvelit, — jotk' erehtyen Hädissään oli pannut väärään jalkaan — Huhusi tuhansien ranskalaisten Kent'issä tappotanass' olevan; Nyt toinen laiha, ryöttä kästyöläinen, Puheeseen puuttuin, maini prinssin surman.

KUNINGAS JUHANA. Miks tuolla mua koitat peljättää? Miks Arthurin sa surmast' aina hoet? Sun kätes hänet tappoi; mulla oli Syy vahva surmaa hälle toivoa, Mut sull' ei mitään syytä häntä tappaa.

HUBERT. Ei mitään? Ettekö mua käskenyt?

KUNINGAS JUHANA. Kirous kuningasten, että heillä On orjia, jotk' oikust' aiheen saavat Murtauta hengen kotiin veriseen, Ja joille vallan otsanrypistyskin On laki, joka tuiman majesteetin Tuo mielen ilmi, vaikka kenties oikku Sen aiheutti, eikä tosi aie.

HUBERT. Täss' ovat kätenne ja sinettinne.

KUNINGAS JUHANA. Oi, maan ja taivaan välillä kun tehdään Viimeinen tili, silloin kadotukseen Mun tuomitsee tuo sinetti ja käsi! Pahasti tehdään moni työ, kun nähdään Pahoille töille välikappaleita. Jos tarjona et sinä oisi ollut, Mies, jonka luonnon käsi merkinnyt, Valinnut, leimannut on herjan töihin, Tää murha mulle ei ois mieleen tullut. Mut kun näin hirmumuotos ja sun keksin Veriseen konnantyöhön sopivaksi Ja halukkaaksi moiseen vaaran toimeen, Niin Arthurin ma surmast' annoin vihjan, Ja sinä, kuninkaan kun armoon pyrit, Et prinssin murhaa tunnollesi pannut.

HUBERT. Kuningas hyvä, —

KUNINGAS JUHANA. Päätäsi jos oisit Vain pudistellut, tai vain kavahtanut, Kun hämärästi lausuin aikeeni, Tai epäilyksen katseen minuun luonut, Näin multa selvää kieltä vaiteloiden, Häpeäst' oisin mykäks vaiennut Ja sinun kammostasi kammostunut. Mut sinä ymmärsit mun vihjani Ja vihjaten taas haastoit synnin kanssa, Hillittä sydämmesi suostumuksen Ja raa'an kätes annoit tekoon, jota Nimittää kammoi kumpaisenkin kieli. Pois silmistäni! Älä koskaan palaa! Mun jättää loordit, valtakuntaa uhkaa Jo porteillani vieraan vallan joukot Myös tässä lihan yhteiskunnassa, Veren ja hengityksen valtaamassa, Sisällist' eripuraa, vihamieltä On tunnon välillä ja langon surman.

HUBERT. Muut viholliset maasta häätäkää, Ma teille rauhan teen ja sielullenne. Nuor' Arthur elää; tämä käsi tässä On viaton ja neitseellinen käsi, Ei vielä veritahrain purpuroima. Ei tähän poveen ole vielä päässyt Kamala murhanaatoksenkaan tunne. Minussa luontoa te herjasitte; Jos jylhä onkin ulkomuotoni, Se mielen toki kätkee liian hellän Teurastamahan viatonta lasta.

KUNINGAS JUHANA. Arthurko elää? Joutuun paarein luo! Vihansa hehkuun vala tämä tieto Ja kuuliaisiks heidät taltuta. Suo anteeks, että kiihkossani koskin Sun muotoosi; mun vimma sokaisi, Ja silmä, verinäön harhaa täynnä, Sun näki häijymmäksi, kuin mit' olet. Ei, älä vastaa! Linnaani nyt kutsu Vihaiset loordit kiirehimmän kautta. Hidas on pyyntö, joudulla sit' auta.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Sama paikka. Linnan edusta.

(Arthur ilmestyy muurille.)

ARTHUR. On muuri korkea; mut alas hyppään. Maa kulta, sääli! Älä mua loukkaa! — Mua harva tuntenee, ja joskin tuntee, Niin merimiehen puku tää mun muuttaa. Oi, pelkään; mutta tahdon uskaltaa. Jos alas pääsen, niskaa taittamatta, Niin tuhannet on keinot pakoon päästä. Parempi hypätä ja kuollakin, Kuin viipyä ja kuolla kuitenkin. (Hyppää alas.) Voi! Sedän henki tuossa kivess' on! — Luut Englantiin, ja sielu taivohon!

(Kuolee.) (Pembroke, Salisbury ja Bigot tulevat.)

SALISBURY. Saint Edmund's-Bury'n luona häntä kohtaan, Se turvallisint' on; syleillä täytyy Tät' ahtaan ajan lempitarjousta.

PEMBROKE. Ken teille toi tuon kardinaalin kirjeen?

SALISBURY. Melun'in kreivi, jalo Ranskan herra. Enemmän kertoi hän kuin tämä kirje, Dauphin'in suosiosta suullisesti.

BIGOT. Me huomenaamull' yhdytään siis häneen.

SALISBURY. Ei, oiti matkaan! Meillä, hyvät herrat, On kaksi pitkää päiväystä sinne.

(Bastardi tulee.)

BASTARDI. Huomenta kerran vielä, kiivaat loordit! Kuningas teitä pyytää heti luokseen.

SALISBURY. Kuningas itse meidät luotaan heitti. Likaiseen vaippakuluuns' emme aio Puhdasta kunniaamme puuhkaks antaa Tai noutaa jalkaa, joka, missä liikkuu, Verijäljen jättää. Vie se sana hälle. Pahinta tiedetään.

BASTARDI. Pahinta luulkaa, Mut hyvä sana paras, luulen minä.

SALISBURY. Ei tässä nöyryys tuumana, vaan harmi.

BASTARDI. Mut vähän sit' on tuumaa harmissanne; Siis paras tuuma oisi olla nöyrä.

PEMBROKE. On harmill' etuoikeutensa, herra.

BASTARDI. Tuhota isäntäänsä, vaan ei muita.

SALISBURY. Kas, tässä tyrmä. — (Huomaa Arthurin.) Ken se tuo?

PEMBROKE. Oi, kuolo! Kopea, kun sai puhtokauniin prinssin! Maass' eikö loukkaa, mihin tuota peittää?

SALISBURY. Niin, murha, omaa työtään vihaten, Sen julki saattaa, kostoon kehottaakseen.

BIGOT. Tai kun tuon kaunon hautaan tuomitsi, Sen huomas siihen liian kalliiksi.

SALISBURY. Sir Richard, mitä aattelette te? Lukenut oletteko, nähnyt, kuullut? Tai aatellako voinut? Aatellutko Sen näkevänne, minkä silmin näette? Aatellut moista, jos sit' ette näkis? Tuo itse latva, huippu, kruunu on, Niin, kruunun kruunu murhan kilvessä; Se kurjin konnantyö on, hurjin raakuus, Verisin ilkiteko, millä koskaan Sokea, kaihisilmäinen on vimma Hellästä säälist' itkun irti saanut.

PEMBROKE. Kaikk' entismurhat tämä oikeuttaa, Se vertaa vailla on, niin yksinäinen, Ett' ihan pyhittää ja hurskauttaa Tulevat syntymättömätkin synnit; Muu kuolettava verenvuodatus Tään inhan teon rinnall' on vain pilaa.

BASTARDI. Se kirottu ja verinen on työ Ja raskaan käden jumalaton teko, Jos on sen teon mikään käsi tehnyt.

SALISBURY. Jos on sen teon mikään käsi tehnyt? — Me näimme haameen siitä, mitä tulis: Tää Hubertin on käden ilkityötä, Kuninkaan juonia ja toimia. Alamaisuuteni nyt irti sanon, Tään armaan elon raunioilla polvin, Sen hengettömään jalouteen hengin Valani suitsutetta, pyhän valan, Ett' ennen mailman iloja en maista, En nautinnon mua anna saastuttaa, En lepohon ja mukavuuteen vaivu, Kuin olen koston arvokoristeilla Ma tämän käden jalostuttanut.

PEMBROKE ja BIGOT. Sielumme siihen hartaudella yhtyy.

(Hubert tulee.)

HUBERT. Palavin kiirein teitä etsin, loordit. Kuningas kaipaa teitä: Arthur elää.

SALISBURY. Oi, rietas tuo ei kalmaa punastu! Pois, inhoittava konna! Väisty täältä!

HUBERT. En ole konna.

SALISBURY (paljastaen miekkansa). Ennätänkö lain?

BIGOT. Miekkanne kirkas on; pois tuppeen terä!

SALISBURY. Sen ensin pistän murhamiehen nahkaan.

HUBERT. Takaisin, Salisbury, takaisin! Kiesauta! Mun miekkani se puree niinkuin teidän. En soisi, herra, teidän hairahtuvan Ja vastaiskun vaaraan antauvan. Vihanne nähden, ehkä unhoittaisin Säätynne, arvonne ja ylpeytenne.

BIGOT. Pois ryöttä! Uhkaatko sa ylimystä?

HUBERT. En hengestäni; mutta henkeäni Syytöntä puollan keisaria vastaan.

SALISBURY. Sin' olet murhamies.

HUBERT. En ole vielä, Mut älkää siksi mua tehkö vain. Ei totta puhu, joka väärin puhuu, Ja jok' ei puhu totta, valhettelee.

PEMBROKE. Murskaksi hänet lyökää!

BASTARDI. Hiljaa, sanon!

SALISBURY. Pois tieltä, Faulconbridge, ma muuten isken.

BASTARDI. Parempi, Salisbury, ett' isket piruun. Jos jalkaa liikutat, tai muikistelet, Tai pikavihas herjata mua sallit, Niin kuolet. Tuppeen miekkas ajoissa! Tai sua paistinvartainesi pieksän, Niin että pirun luulet irti päässeen.

BIGOT. Siis mitä tahdot, kuulu Faulconbridge? Avittaa konnaako ja murhamiestä?

HUBERT. En, Bigot, ole se.

BIGOT. Ken prinssin tappoi?

HUBERT. Terveenä jätin hänet tunti sitten; Hän rakas oli, kallis mulle. Itken Eloni ajan tätä elon hukkaa.

SALISBURY. En usko noiden silmäin tekovettä, On konnill' aina tarjon sitä märkää. Hän vanha kokenut on teeskelemään Viattomuuden, säälin kyyneleitä. Pois kaikki kanssani, jotk' inhoatte Teurastushuoneen likahuuruja! Mua tukehuttaa tämä synnin löyhkä.

BIGOT. Pois Bury'hin, Dauphinin luokse nyt!

PEMBROKE. Kuningas sieltä meitä tiedustelkoon.

(Loordit menevät.)

BASTARDI. Haa, oivaa! Tästä sutkastako tiesit? Niin pohjaton kuin armon syli onkin, Tää kuolon työ se tuomitsee sun, Hubert, Jos teit sen sinä.

HUBERT. Mua kuulkaa, herra.

BASTARDI. Haa! Kuules, mitä: kirottu sa olet, Niin musta, ettei mustempaa, ja vielä Lucifer-prinssiäkin kirotumpi, Ei hornass' ole henkeä niin rumaa, Kuin miksi tulet, tuon jos lapsen tapoit.

HUBERT. Kautt' autuuteni, —

BASTARDI. Tuohon hirmutekoon Jos myönnyit vain, niin epätoivoon riudu! Jos sulla nuoraa ei, niin hienoin siima, Min hämähäkki kehrää ruumiistaan, Kuristaa voi sun; korsi sulle tulla Voi hirsipuuksi; hukkua jos mielit, Niin kaada hiukan vettä lusikkaan, Niin siitä tulee koko valtameri, Mi moisen konnan tukeuttaa voisi. Sinua suuresti ma epäilen.

HUBERT. Jos töin tai aatoksin tai suostumuksin Sen armaan hengen ryöstöön olen syypää, Jonk' oli verhona tuo kaunis tuhka, Niin helvetti se älköön kyllin voiko Mua kiduttaa! Kun läksin oli terve.

BASTARDI. No, pois siis hänet sylissäsi vie. — Min' olen tyrmistynyt; tieni eksyy Tään mailman vaaroihin ja ohdakkeisiin. — Helposti koko Englannin sa nostat! Murusta kuolleen kuninkuuden tuosta Taivaaseen lensi koko valtakunnan Elämä, oikeus, uskollisuus, kaikki. Nyt Englannin ei muu kuin kynsin, hampain Tapella, raastaa, ken sais omakseen Tään ylvään vallan herrattoman kruunun. Nyt nirhatuilta majesteetin luilta Harjaansa nostaa sodan julma koira Ja sulosilmää rauhaa hampain irjuu. Kotoinen nyreys ja ulkovalta Nyt yhtyvät, ja sekasorto vaanii — Kuin korppi sairastunutt' elukkaa — Lahonneen loiston vinhaa kaatumista. Se onnellinen, jonka vyö ja takki Nää ilmat kestää! — Kanna pois tuo lapsi; Ja joutuun sitten kuninkahan luo! Tuhansin huolia nyt kantaa saamme, Ja itse taivaan vihoissa on maamme.

(Menevät.)

VIIDES NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Sama seutu. Huone kuninkaan linnassa.

(Kuningas Juhana, Pandulph, kantaen kruunua, ja seuralaisia tulee.)

KUNINGAS JUHANA. Näin nyt ma herrauteni kultarenkaan Käteenne annoin.

PANDULPH (antaen kuninkaalle kruunun). Kädestäni saatte Takaisin paavin läänityksenä Kuninkaallisen oikeuden ja vallan.

KUNINGAS JUHANA. Sananne pyhä pitäkää, ja menkää Heti Ranskan leiriin; pyhän isän teille Suomalla vallalla heit' estelkää, Ennenkuin täällä tulessa on kaikki. Nyreät kreivimme on kapinassa, Ja kansa, riidoin velvoituksen kanssa, Uskollisuutta vannoo sielun täyden Verelle vieraan, ulkovallalle. Ja tätä pahain nestehien tulvaa Ei muu voi asettaa kuin yksin te. Siis joutukaa; niin sairas nyt on aika, Ett' oiti täytyy lääkitystä antaa, Tai tulee tuho parantumaton.

PANDULPH. Mun henkeni se tämän myrskyn nosti, Kun paaville te uhottelitte; Mut nyt, kun syvää katumusta teitte, Taas kielin sodan myrskyn asetan Ja maahan riehuvaan tuon kaunist' ilmaa. Huomatkaa, tänä helatorstaina, Paaville vannomanne valan tähden, Aseensa vaadin Ranskan heittämään.

(Menee.)

KUNINGAS JUHANA. Nyt helatorstaiko? Profeetta sanoi, Ett' ennen lounaa helatorstaina Ma kruunustani luopuisin. Niin kävi; Ma luulin pakosta sen tapahtuvan, Mut, taivaan kiitos, omin ehdoin tein sen.

(Bastardi tulee.)

BASTARDI. Mennyttä koko Kent on; Dover-linna Vain yksin kestää; kelpo isäntänä Dauphin'in joukot Lontoo otti vastaan. Teit' aateli ei kuule, palvelustaan Viholliselle tarjomaan on mennyt; Ja hurja säikky ajaa sinne tänne Pient', epäröiväin ystäväinne laumaa.

KUNINGAS JUHANA. Palata eikö loordit tahtoneet, Kun kuulivat, ett' Arthur vielä elää?

BASTARDI. Kuolleena hänet kadull' äkkäsivät, Vain tyhjän lippaan, josta hengen helmen Kirottu käsi oli ryöstänyt.

KUNINGAS JUHANA. Tuo Hubert konna sanoi: Arthur elää.

BASTARDI. Niin, mut ei, jumalauta, muuta tiennyt! Vaan miksi allapäin ja murheissanne? Suur' olkaa työssä niinkuin aatteessakin, Ja silmää kuninkaallist' älköön mailma Pelon ja tuskan valtaamana nähkö. Kuin aika valpas olkaa: tuli tulta Ja uhka uhkaa vastaan; hirmun korskaan Korskalla vastatkaa! Alemman silmä, Jok' isoisilta lainaa ryhtinsä, Isoksi kasvaa esimerkistänne Ja ottaa päälleen uljaan sankarhengen. Pois! Välkkykää kuin sodan jumala, Kun sotakenttää kaunistaa hän aikoo! Rohkeutta vain ja mieltä ylevää! Kuin? Leijonaako pesäst' etsittävä? Ja siellä pelkoon säikytettävä? Ei, se ei kelpaa. Pystyyn vain! Ja tuhoon Käsiksi käykää kodist' etäämmällä; Päin syöskää, ennenkuin se liki pääsee!

KUNINGAS JUHANA. Tääll' äsken kävi paavin lähetti; Tein hänen kanssaan onnellisen rauhan; Dauphin'in sotajoukon kotiin laittaa Hän lupasi.

BASTARDI. Oi, kunniaton liitto! Pitääkö meidän omallakin maalla Terveiset laittaa, sovintoa pyytää, Kursailla, tinkiä ja keskustella Hyökkääjäin kanssa? Parratonko poika, Hyväilty silkkinarri, meitä uhkaa, Väettää mieltään sotaisessa maassa, Ivaten ilmaa lepattavin lipuin Ja ilman vastusta? Aseihin, herra! Ehk' ei saa kardinaali rauhaa aikaan; Ja joskin saa, niin sanottakoon meistä, Ett' oli meillä tahto vastustaa.

KUNINGAS JUHANA. Tee, mik' on sopivinta aikaan nähden.

BASTARDI. Eteenpäin, rohkein mielin! Tiedän vaan: Pystymme uljaammatkin voittamaan.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Tasanko Saint Edmunds-Bury'n luona.

(Louis, Salisbury, Melun, Pembroke, Bigot tulevat aseissa sotamiehineen.)

LOUIS. Kopio tuosta tehkää, lord Melun, Ja muistoksi se pankaa hyvään talteen. Nuo loordit sitten saakoot pohjakirjan. Niin että he, kuin mekin, lukemalla Siin' esitetyt kohdat, tietäisivät, Miks äsken sakramentin otimme, Ja pitäisivät liiton rikkomatta.

SALISBURY. Me sitä emme koskaan riko, me. Ja, jalo Dauphin, vaikka menollenne Pakotont', ehdollista luottamusta Näin vannomme, niin uskokaa mua, prinssi: Ei hauskaa, että moista ajan kuismaa Kehnolla kapinalla laastaroidaan Ja yhden mätähaavan paranteeksi Useita tehdään. Mieltä oikein särkee, Kun täytyy kupeeltani vetää rauta Ja tehdä leskiä, oi! maassa, missä Maineikas puolustus ja pelastus Nimeä Salisburyn nyt ääneen huutaa. Mut siihen määrään saastunut on aika, Ett' oikeutemme terveys ja hoito Pakottaa meitä julmaan väkivaltaan Ja hurjaan vääryyteen. Oi! Onhan sääli, Murheiset ystäväni, että meidän, Tään saaren poikien ja lasten, täytyy Se kolkko hetki ijässämme nähdä, Ett' yhdymme sen vihollisten riviin Ja vieraan kanssa kilvan ihanaa sen Povea poljemme — ah! pois ma käännyn. Ja tätä pakollista tahraa itken — Vain oudon aateliston kunniaksi Seuraillen tänne vieraan lippua. Kuin? Tänne? — Kansa, oi, jos muuttaa voisit! Jos käsi Neptunon, mi sua kaulaa, Vois itsetuntemisen riistää sulta Ja pakanaiseen rannikkoon sun niitää,[19] Miss' yhtyis näiden kahden kristijoukon Vihaiset veret liiton valtimoksi, Eik' enää naapur'riitaan menehtyisi.

LOUIS. Jaloa mieltä tuolla ilmaiset, Ja suuri tunnon taisto povessasi Sen panee jaloudesta järkkymään. Oi, oivan olet kamppauksen käynyt Pakon ja velvoituksen välillä! Suo, että pyyhin pois tuon jalon kasteen, Mi hopioina poskillesi valuu. Naiskyyneleistä sydämmeni heltyi, Ja ne vain sitä tavallist' on tulvaa; Mut tuopa, moinen miehen itkun tyrsky, Tuo sielun myrskyn kaivelema rankka, Enemmän pelottaa ja tyrmistyttää, Kuin jos näkisin taivaan katon täynnä Tulisten ilmanraanain kiemuroita. Pää pystyyn vain nyt, kuulu Salisbury, Ja ylväin mielin pois tuo myrsky työnnä! Nuo vedet jätä lasten silmiin, jotka Ei ole nähneet jättimailman vimmaa Ja onneen yhtyneet vain juhlissa, Kun ilot, pilat, seurat verta kiihtää. Tule! Rikkaan onnettaren kukkaroon Saat sinä kätes yhtä syvään pistää Kuin Louis'kin; — te samoin, herrat kaikki, Te, joiden jännevoima minuun yhtyy. (Pandulph tulee seuralaisineen) On niinkuin puhunut ois enkeli: Kas, pyhä legaatti se tuossa tulee Kädestä taivaan tuomaan meille valtuun Ja oikeuden leiman painamaan Pyhällä hengellänsä toimihimme.

PANDULPH. Terveeksi, jalo Ranskan prinssi! Sitten: Juhana kuningas nyt Rooman kanssa On sopinut; hän muuttanut on mieltä, Ei pyhää kirkkoa, ei Rooman hiippaa, Ei valtakaupunkia enää uhmaa. Siis lippus ylväät päästele, ja hilli Tuo hurjan sodan raivo henki, että, Kuin kädest' apatettu jalopeura, Lepohon rauhan jalkoihin se laskis, Eik' oisi muun kuin silmän kauhuna.

LOUIS. Anteeksi, pyhä isä! Min' en väisty. Ma olen liian suurisyntyinen, Käskettävä ja renki ollakseni Ja kuuliainen välikappale Kellenkään valtiaalle maailmassa. Henkenne ensin puhui tulta hiiliin Sodaksi tään maan välille ja minun; Ain' uutta sytykettä tuleen toitte; Nyt suur' on liekki, sitä sammuttamaan Ei riitä sytyttäjän heikko henki. Näytitte mulle oikeuteni kasvot, Haluni tähän maahan käänsitte. Ajoitte sydämmeeni tämän tuuman. Nyt sanotte; Juhana Rooman kanssa On rauhan tehnyt. Mitä minun siihen? Mun tämä maa on naimaosana Arthurin jälkeen; puoliks vallannutkin Sen olen. Taantuisinko nyt, siks että Juhana teki Rooman kanssa rauhan? Minäkö Rooman orja? Rahoillako Ja sotureilla, sotavaroillako Mua Rooma auttoi? Eikö ole kaikki Mun niskoillani? Kuka muu, kuin minä Ja ne, jotk' asiaani kannattavat, Hikoillen puuhaa näissä sotatöissä? Riemuillut eikö kansa: vive le roi! Kun saaren kaupunkien kautta kuljin? Mull' eikö parhaat kortit, voittaakseni Tään helpon pelin, miss' on kruunu kaupan? Nyt voittoniko sikseen heittäisin? Ei, kautta kunniani! Mahdotonta!

PANDULPH. Asian ulkopuolen näette vain.

LOUIS. Sisä- tai ulkopuolen! Min' en Siks kunnes teen niin kuuluks yritteeni, Kuin rohkealle toivolleni taattiin, Ennenkuin tämän urhojoukon hankin Ja nämä tulihenget kokoon haalin, Jotk' uhmaa voittoa ja maineen löytää Kidasta vaarojen ja kuolemankin. — (Torven toitaus kuuluu.) Mik' uljas torvi tuolla meitä kutsuu?

(Bastardi tulee seurueineen.)

BASTARDI. Maailman säädyllisten tapain mukaan Puhua pyydän: virkani on haastaa. — Kuninkaan luota tulen, pyhä isä, Kysymään, kuinka toimenne te teette. Kun vastuun saan, niin tiedän, miten laaja on liikkumisen valta kielelläni.

PANDULPH. Dauphin on liian itsepäisen jäykkä, Ei tahdo pyyntööni hän suostua, Vaan sanoo suoraan: aseita ei heitä.

BASTARDI. Pojass' on oikeus, kautta veren kaiken, Mit' äkä huokuu! — Englantia kuulkaa; Mun kauttani sen majesteetti haastaa: Aseissa on hän, niinkuin tulee olla, Tät' älytöntä, hölmää käyntiänne, Tät' ase-ilvettä ja hurjaa pilaa, Tät' uhkaa parratonta, poikasotaa Kuningas nauraa vain, ja hän on valmis Tään vaivaissodan ja nuo kerijoukot Pois maansa alueelta pieksemään. Se käs', jok' oman oven eessä teitä Niin suomi, että koikkuun kömmitte, Sukelsitte kuin sanko salakaivoon, Ryömitte pehkuun tallin pilttuisiin, Lippaissa, kirstuiss' asuitte kuin pantit, Elitte sikain kanssa, makorauhaa Haitte haudoissa ja käähkänöissä Ja oman kansan kukon kieuntaakin[20] Vavahditte ja vapisitte, luullen Sit' asestetun engelsmannin ääneks: Se voitollinen käsi nytkö herpos, Jok' antoi kodissanne vitsaa teille? Ei! Aseiss' ylvä kuningas on, tietkää. Hän niinkuin kotka poikains' yli leijaa, Ja päälle käy, jos lähestyy ken pesää. Ja luopiot te kiittämättömät, Veriset Nerot, maanne äidin kohdun Te raatajat, hävystä punastukaa, Kun eukkonne ja kalvaat impenne, Kuin urhottaret, rummun jälkeen käyvät, Sotisormikkaisiin vaihtain sormustimet, Keihäisiin neulat, hellät sydämmensä Verisiin, hurjiin intohimoihin.

LOUIS. Kehusi lopeta ja kotiin käänny! Torassa meistä voiton viet, sen myönnän. Hyvästi! Aikamme on liian kallis Hukata lörppään.

PANDULPH. Suokaa minun haastaa.

BASTARDI. Ei, minä puhun.

LOUIS. Kumpaakaan en kuule — Soi, rumpu! Sodan kieli puhukoon Tääll'-oloni ja oikeuteni puoleen!

BASTARDI. Ne huutaa, rumpunne, kun niitä lyödään; Te myös, kun teidät lyömme. Kaiku vain Sa rumpus pärinällä herätä, Niin tääll' on yhtä pingoitettu rumpu, Jost' yhtä äänekäs soi kaiku vastaan. Lyö toista, toinen yhtä äänekkäästi Rämähtää taivaan korvaan, ilkastellen Jyräkkää ukkosääntä. Hän jo saapuu — Nojaumatta tuohon nilkkuun pappiin, — Jot' ivaks enemmän kuin hyödyks käytti — Juhana uljas: kypärässä hällä Luuranko istuu, jonka työnä tänään On niellä tuhatkunta ranskalaista.

LOUIS. Soi, rumpu, soi! Nyt suoraan vaaroihin!

BASTARDI. No niin, Dauphin; ne varmaan löydätkin.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Sama seutu. Tappelutanner.

(Sotamelskettä. Kuningas Juhana ja Hubert tulevat.)

KUNINGAS JUHANA. No, kuinka meidän käy? Oi, sano, Hubert!

HUBERT. Huonosti, varon. Kuinka voitte, herra?

KUNINGAS JUHANA. Tää poltto, jok' on vaivannut niin kauan, Mua ahdistaa. Oi, sydän on niin sairas!

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Lankonne, herra, uljas Faulconbridge, Pakohon teitä kehoittaa ja pyytää Mua tuomaan tiedon, minne lähdette.

KUNINGAS JUHANA. Swinstead'iin, sano, sinne luostariin.

SANANSAATTAJA. Huoletta vain! Se suuri sotavoima, Jot' odotteli Dauphin avukseen, Toiss'yönä Goodwin-sand'iss'[21] ajoi maalle, Juur' Richard sai sen tietää. Ranskalaiset Sotivat veltosti ja peräytyvät.

KUNINGAS JUHANA. Mua voi! Tää julma kuume minut polttaa, En jaksa sanomastas iloita. Swinstead'iin pian! Kantotuoli tänne! Mun valtaa heikkous, mua raukaisee.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Sama seutu. Toinen kohta tappelutannerta.

(Salisbury, Pembroke, Bigot y.m. tulevat.)

SALISBURY. Paljonhan kuninkaall' on ystäviä.

PEMBROKE. Uus ryntäys! Rohkeutta ranskalaisiin! Käy pahoin meidän, jos käy pahoin heidän.

SALISBURY. Tuo pirun äpärä, tuo Faulconbridge, Uhalla uhan yksin kestää taiston.

PEMBROKE. Kuningas sairas lie ja matkaan mennyt.

(Melun tulee haavoitettuna, kahden soturin taluttamana.)

MELUN. Englantilaisten luopioitten luokse!

SALISBURY. Meill' oli onnen aikaan toinen nimi.

PEMBROKE. Melun se on.

SALISBURY. Ja kuolinhaavoissa.

MELUN. Englannin ylimykset, paetkaa! Olette myydyt. Kirvoittakaa rihma Kapinan neulasta ja tervehtäkää Eronnut uskollisuus palanneeksi! Kuninkaan eteen menkää, polvistukaa! Jos Dauphin tulee päivän sankariksi, Niin vaivojenne palkaksi hän teiltä Päät poikki lyö. Sen on hän vannonut, Ja minä myös, ja muutkin meidän kanssa, Saint Edmunds-Bury'n pyhäll' alttarilla, Samalla, missä kalliin ystävyyden Ja ikilemmen valan teille teimme.

SALISBURY. Se onko mahdollista? Onko totta?

MELUN. Mull' eikö silmäin eessä kuolon kauhu Ja jäljell' elämää vain pieni hiukka, Mi verin valuu pois, kuin vahakuva[22] Sulaen hajoo tulen paistehessa? Mik' yllyttää mua nyt vois petokseen. Kun petost' en voi hyödykseni käyttää? Miks valehella täällä kuolisin, Kun tuolla elää täytyy totuudella? Sen sanon taas: jos Dauphin tänään voittaa, Niin väärin vannoi hän, jos noilla silmin Te nähdä saatte uuden päivän nousun. Tän' yönä — jonka mustat myrkkyhuurut Väsyneen, heikon, vanhan päivänpojan Palavan sulkatöyhdön päällä suitsee — Tän' yönä teiltä elinpäivät päättyy, Ja palkka-petoksenne palkaksi Henkenne teiltä petoksella viedään, Dauphin jos teidän avullanne voittaa. On muuan Hubert kuninkaanne luona, Hänelle terveiseni; rakkautemme Ja muisto siit', ett' isoisäni Tääll' Englannissa syntyi, tuntoani Pakottaa tämän tunnustuksen tekoon. Siis melusta ja hälinästä täältä Pois viekää minut paikkaan, missä rauhass' Aatella saisin aatosteni tähteet Ja tehdä ruumiin eron sielusta Pyhissä mietteissä ja rukouksissa.

SALISBURY. Uskomme sua. — Hornaan sieluni, Jos ei mua muoto miellytä ja sävy Tään kauniin tilaisuuden, joka meidät Kirotun paon teiltä palauttaa! Nyt, niinkuin hiljaa laskeuva luode, Jätämme hurjat harhatiet ja käymme Taas vanhaa hylkimäämme valtaväylää, Lipuen tyveninä, nöyrinä Mereemme, suuren kuninkaamme turviin. — Käteni auttaa kantamaan sua täältä: Näen kuolon julmat tuskat silmissäsi. — Pois, ystävät! Taas pako uudistuu, Mut vanha uskollisuus palautuu.

(Menevät, taluttaen Melun'ia.)

Viides kohtaus.

Sama seutu. Ranskalaisten leiri.

(Louis tulee seurueineen.)

LOUIS. Ei auringolla ollut mailleen mieli, Vaan viipyi, lännen rantaa punaten, Kun arat engelsmannit omaa maataan Mittaili taappäin. Hyvä tuli loppu, Kun verileikin jälkeen hyvää yötä Jyrähytimme liikatykeillämme. Ja kirvoitimme liput ryysyiset, Kentälle viimeisinä herroiks jääden.

(Sanansaattaja tulee.)

SANANSAATTAJA. Missä on prinssi?

LOUIS. Tässä. — Mitä tiedät?

SANANSAATTAJA. Melun on kuollut; hänen toimestansa Englannin loordit taas on luopuneet; Ja kauan odotettu apuvoima On Goodwin-sand'in luona hukkunut.

LOUIS. Kirottu tieto! Kirottu myös sinä! En luullut että tänään apeutuisi Näin mieleni. — Ken sanoi Juhanan Paenneen pari tiimaa ennen, kuin Hapuva pimeys erin ajoi joukot?

SANANSAATTAJA. Ken lienee sanonut, mut totta on se.

LOUIS. Siis kukin paikalleen, ja varuill' olkaa! Niin aikaiseen ei aurinkokaan nouse, Kuin minä huomispäivän onnen leikkiin.

(Menevät.)

Kuudes kohtaus.

Aukea paikka Swinsteadin luostarin läheisyydessä.

(Bastardi ja Hubert tulevat eri taholta.)

HUBERT. Ken siellä? Joutuun sano, muuten ammun.

BASTARDI. Ystävä olen. Mutta kuka sinä?

HUBERT. Englannin puoluetta.

BASTARDI. Minne matka?

HUBERT. Mitä se sinuun? Minä enkö saisi Sun tietäs tiedustaa kuin sinä minun?

BASTARDI. Hubert, ma luulen.

HUBERT. Se on tosi luulo, Siis joka tapauksess' ystäväksi Sun uskon, koska äänestä mun tunnet. Ken olet?

BASTARDI. Kuka lienen; vaan jos tahdot, Niin mielikseni uskoa sa voisit, Ett' olen Plantagenet tavallaan.

HUBERT. Oi, muisti pahaa! Häpeään mun saatte. Sinä ja päätön yö. Suo anteeks, urho, Ett' ääni, sinun huuliltasi tullut, Mun korvissani soi niin vieraalta.

BASTARDI. Pois kaikki sievistelyt! Mitä uutta?

HUBERT. Hapuilen tässä pilkkomustass' yössä Tavoittaa teitä.

BASTARDI. Lyhyeen: mit' uutta?

HUBERT. Oi, hyvä herra, yön mukaista uutta, Kamalaa, mustaa, julmaa, lohdutonta!

BASTARDI. Esille uutisesi hirvein haava! En ole nainen minä, enkä pyörry.

HUBERT. Kuninkaan lienee munkki myrkyttänyt; Sanaton oli melkein; syöksyin tänne Tät' ilmoittamaan teille; parempi Äkiltä varustauta turmaa vastaan, Kuin jos sen verkkaiseltaan tietää saa.

BASTARDI. Kuink' otti hän sen? Kuka ensin maistoi?

HUBERT. Sanoinhan: munkki, uskalias konna, Jolt' äkkipäätä ratkes sisukset; Kuningas puhuu vielä, ehkä toipuu.

BASTARDI. Ken majesteettia jäi hoitamaan?

HUBERT. Vai ette tiedä? Palanneet on loordit, Ja Henrik-prinssin tuoneet mukanaan. He prinssin pyynnöst' ovat armon saaneet Ja ovat kaikin majesteetin luona.

BASTARDI. Vihasi hilli, kaikkivoipa taivas, Meit' älä yli voimain koittele! Tän' yönä, tiedä, puolet voimastani On tällä alangolla tulva vienyt; Lincolnin rimmet nuo ne kaikki nielleet; Mun hyvä ratsu tuskin pelasti. Edellä käy! Nyt luokse kuninkaan? Ehk' on hän kuollut ennen tuloani.

(Menevät.)

Seitsemäs kohtaus.

Swinsteadin luostarin puutarha.

(Prinssi Henrik, Salisbury ja Bigot tulevat.)

PRINSSI HENRIK. On liian myöhä; kaikki elinveret On myrkyttyneet; selvä, kirkas aju — Tuo muka sielun hauras asuinsuoja — Nyt hourunsekaisilla mietteillään Ennustaa, että lähellä on muutos.

(Pembroke tulee.)

PEMBROKE. Kuningas puhuu vielä; ja hän luulee, Ett' ulkoilmahan jos hänet tuodaan, Niin ankaran ja tuimelevan myrkyn Tulinen hehku siitä vaimenee.

PRINSSI HENRIK. Puutarhaan tänne hänet tuottakaa. — (Bigot menee.) Houriiko vielä?

PEMBROKE. Tyynempi hän nyt on Kun teidän lähteissänne; äsken lauloi.

PRINSSI HENRIK. Oi, taudin hairausta! Viimeisillään Ei tuimat tuskat tunne itseään. Kun kuolo ryöstänyt on ulko-osat, Niin näkymättömiin se katoo, sieluun Se rynnistää, ja sitä kiusaa, raataa Nyt legionat haaveit' outoja, Jotk', ahtautuen tähän viime loukkoon, Vain hämmentävät toisiaan. On kummaa Tuo kuolon laulaminen. Poika olen Ma tuolle kalpealle joutsenelle, Jok' omaa kuolinvirttään vaikeroitsee Ja heikkoutensa urkutorvella Sielun ja ruumiin soittaa ikirauhaan.

SALISBURY. Huoletta, prinssi; teill' on syntyvalta Tää sekasorto järjestää, mi hältä Jäi muodottomaksi ja keskoiseksi.

(Bigot palajaa seuralaisineen, jotka tuolissa kantavat kuningas Juhanaa.)

KUNINGAS JUHANA. Nyt sielulla on tilaa! Mielinyt Ei mennä ovist' eikä ikkunoista. Niin kuuma mun on povessani kesä, Ett' ihan tomuks sisukset se jauhaa. Olen kuva, jonka kynä kyhännyt On pergamentille; tulessa tässä Kutistun nyt.

PRINSSI HENRIK. Kuin voitte, majesteetti?

KUNINGAS JUHANA. Tuhottu, — myrkytetty, — kuollut, — kurja; Ja kukaan teist' ei pyydä talvea Jääkättään vatsahani pistämään, Tai johda valtakunnan virtoja Poveeni palavaan, tai pyydä, että Mun pykiville huulilleni pohja Viluista tuultaan suikkaisi ja jäillään Mua viihdyttäisi. — Paljoa en pyydä, Vain kylmää lohtua, ja tylyt, kovat Te olette, kun senkin kiellätte.

PRINSSI HENRIK. Oi, kyyneleilläni jos oisi voimaa Virkistää teitä!

KUNINGAS JUHANA. Suola niiss' on kuumaa. On sisässäni helvetti, ja myrkky Siell' asustaa kuin vihamies, ja vaivaa Armotta kirottua vertani.

(Bastardi tulee.)

BASTARDI. Oi, mua polttaa tulikuuma kiire, Palava into nähdä kuningasta.

KUNINGAS JUHANA. Silmääni ummistamaan tulit, lanko. Sydämmen touvit palaneet on poikki, Ja kaikki elämäni pursiköydet On vain kuin rihma, hieno hivuskarva; Sydäntä kannattaa vain pieni säie, Mi tuskin kerrontasi ajan kestää; Ja sitten kaikk' on multaa, mitä näet, Hävinneen kuninkuuden tyhjä muotti.

BASTARDI. Dauphin nyt varustelee matkaa tänne; Kuink' otetaan hän vastaan, tiesi taivas! Eräänä yönä, tilaisuutta käyttäin Kun peräydyin, niin paras miehistöni Vajosi arvaamatta rimpisuohon, Miss' äkillinen tulva nieli sen.

(Kuningas kuolee.)

SALISBURY. Puhutte kuolon sanaa kuolleen korvaan. — Oi, herrani! — Juur' kuningas — ja nyt!

PRINSSI HENRIK. Tie sama mullakin ja sama loppu. Ei varmuutta, ei turvaa päällä maan: Kuningas äsken, ja nyt talmaa vaan!

BASTARDI. Sa noinko menit? Nyt vain minä jään, Sijassas koston tointa täyttämään. Ja sitten sielu taivaaseen sua seuraa, Niinkuin se palveli sua maankin päällä. Nyt tähdet te, jotk' oikeill' aloillanne[23] Taas liikutte, miss' on nyt voimanne? Parempaa alttiutta näyttäkää; Palatkaa heti kanssani; pois syöskää Tuho ja alituinen häpeä Hervonneen maamme heikolt' ovelta! Koht' etsoon, muuten koht' on etso täällä! Dauphin se meitä kantapäille tallaa.

SALISBURY. Vähemmän, näen mä, tiedätte kuin me. Sisällä tuolla lepää kardinaali; Dauphin'in luota hän vast'ikään tuli Ja rauhanehdot tuoden semmoiset, Jotk' ottaa voimme kunnialla vastaan. Hän oiti sodast' aikoo luopua.

BASTARDI. Sen tekee sitä mieluummin, kun näkee Ett' ollaan täällä vahvat vastustukseen.

SALISBURY. Ei, hän jo tavallansa on sen tehnyt: Lähettänyt on monet lastivaunut Jo rannikolle päin, ja kardinaalin Sovittaa antaa koko riitajutun. Tään kanssa minä, te, ja muutkin loordit; Jos mieli, tänään iltapuolla käymme Asian hyvään loppuun saattamaan.

BASTARDI. No, olkoon sitte. — Ja te, jalo prinssi, Ja muutkin prinssit, joit' ei siellä tarvis, Isänne ruumis hautaan saattakaa.

PRINSSI HENRIK. Me hänet Worcester'ihin hautaamme. Se hänen tahtons' oli.

BASTARDI. Sinne siis, — Ja onni itsellenne, astuissanne Perittyyn kunniaan ja valta-arvoon! Eteenne nöyrimmästi polvistun Ja uskollista lupaan palvelusta Ja alaist' alttiutta ijäisesti.

SALISBURY. Ja sama nöyrä tarjous on meillä, Ja ijäti se tahratonna olkoon.

PRINSSI HENRIK. Mun heltyy mieleni; se kiittää tahtois, Mut sit' ei muuten voi kuin kyynelin.

BASTARDI. Suruista aika vieköön pakko-osan, Kosk' on jo etumaksuun tuskaa saanut. — Ei valloittajan korskan jalan alle Taipunut vielä maamme, eikä taivu, Jos ei se itseens' ensin haavaa iske. Kotona taaskin Englannin on prinssit. Nyt mailman kolme kulmaa varustelkoon, Ne kuritamme! Kukaan meit' ei ketä, Englanti jos vain itseään ei petä.

(Menevät.)

SELITYKSIÄ:

[1] Naamapuolikas. Tarkoittaa hallitsijan profiilikuvaa rahoissa. Robert oli kasvoiltaan yhtä laiha.

[2] Kas, äyrityistä! Kuningatar Elisabetin aikuisiin pieniin rahoihin oli ruusu leimattu kuvan korvan taakse. Oli näet silloin hovipiireissä tapana pitää korvakoristeena kukkia, hiussuortuvia, nauharuusuja, jopa armaan kengän-nauhojakin.

[3] Sir Richard, päivää! Bastardi kuvittelee, että joku halvempi henkilö tulee hänen luokseen terveisille.

[4] Hän ja hammastikku. Hammasten kaiveleminen oli ulkomaista tapaa, imaiseminen kotimaista. Hammastikut lienevät ensin tulleet käytäntöön Italiassa, josta hienot matkailijat toivat tavan Englantiin. Joskus niitä kannettiin lakissakin.

[5] Se jätti Colbrandko. Tanskalainen jättiläissankari, jonka Guy de Warwick kaksintaistelussa kaatoi.

[6] Jonk' urhontarmoa ja raivoisuutta j.n.e. Vanhan balladin mukaan Richard, vankina ollessaan Itävallassa, määrättiin taistelemaan nälkäisen leijonan kanssa rangaistukseksi siitä, että oli Itävallan herttuan pojan nyrkillään lyönyt kuoliaaksi. Richard pisti kätensä leijonan kitaan ja riisti maalle sen sydämmen. Siitä liikanimi: Leijonamieli.

[7] Sai varhain surman tältä herttualta. Sh. noudattaa vanhaa tarua, jonka mukaan Itävallan herttua Leopold surmasi Richardin.

[8] Kalpeahkoon valkorantaan. Tarkoittaa Englannin liituvuorisia rannikoita.

[9] Kun puvun itse leijonalta riisti. Tarun mukaan käytti Richard vaippanaan leijonan nahkaa; ja arkkiherttua käytti sitten tätä samaa nahkaa kuolemaansa saakka.

[10] Kädet purppurassa. Metsästäjillä oli tapana voitonmerkiksi tahria kätensä tapetun saaliin verillä.

[11] Kuin kapinoivat Jerusalemissa. Kun Titus Jerusalemia piiritti, olivat juutalaiset jakaantuneina kolmeen puolueeseen; mutta hädän tullessa yhtyivät kaikki ja löivät vihollisen yhteisvoimin takaisin.

[12] Jos kultaenkelit mua käteen tarttuis. Enkelin kuva oli leimattu kultarahoihin, joita siitä syystä nimitettiin enkeleiksi.

[13] Vasikannahkall' arka nahkas peitä. Vasikannahkainen takki kuului narrin pukuun.

[14] Vapauta enkelit. Vertaa ed. [12].

[15] Tuohusta, kirjaa, kelloa en säiky. Tarkoittaa kirkonkirouksen julistamista, jolloin raamattu kohotettiin ilmaan, kirkonkelloja soitettiin ja pyhät vahatuohukset sammutettiin.

[16] Armada oli se voittamaton laivasto, jonka Philip II Espanjasta lähetti Englantia valloittamaan, vaan joka joutui haaksirikkoon.

[17] Taas kruunattuna. Kuningas Juhana kruunautti itsensä neljä kertaa, kansan mieleen siten juurruttaakseen oikeuttaan Englannin kruunuun.

[18] Pietari Pomfretilainen oli erakko, jota alempi kansa piti suuressa kunniassa. Rangaistukseksi ennustuksistaan sidottiin hänet hevosen häntään ja laahattiin näin katuja pitkin ja hirtettiin sitten yhdessä poikansa kanssa.

[19] Ja pakanaiseen rannikkoon sun niitää j.n.e. Viittaus englantilaisten ja ranskalaisten yhteisiin ristiretkiin Palestiinaan.

[20] Oman kansan kukon kiekuntaa. Ranskalainen kukko, gallus.

[21] Goodwin-sands, kuuluisat matalikot Englannin etelärannikolla.

[22] Mi verin valuu pois kuin vahakuva. Viittaa siihen yleiseen kansan uskoon, että noidat voivat ihmisiä tappaa sulattamalla niiden vahasta tehdyt kuvat.

[23] Tähdet te, jotk' oikeill' aloillanne j.n.e. Nämä sanat lausutaan kapinoiville ja taas uskollisuuteensa palaaville loordeille.