Produced by Tapio Riikonen
KUNINGAS RICHARD TOINEN
Kirj.
William Shakespeare
Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1905.
Näytelmän henkilöt:
KUNINGAS RICHARD TOINEN.
EDMUND LANGLEY, Yorkin herttua.
JUHANA GAUNT, Lancasterin herttua.
HENRIK BOLINGBROKE, Herefordin herttua.
AUMERLEN herttua, Yorkin herttuan poika.
THOMAS MOWBRAY, Norfolkin herttua.
SURREYN herttua.
SALISBURYN kreivi.
Kreivi BERKLEY.
BUSHY, |
BAGOT, | Kuningas Richardin lemmikkejä.
GREEN, |
NORTHUMBERLANDIN kreivi.
HENRIK PERCY, hänen poikansa.
Loordi ROSS.
Loordi WILLOUGHBY.
Loordi FITZWATER.
CARLISLEN piispa.
WESTMINSTERIN abotti.
Loordi-marsalkka ja toinen loordi.
Sir PIERCE EXTON.
Sir STEPHEN SCROOP.
Walesilaisen sotajoukon päämies.
Kuningatar, kuningas Richardin puoliso.
Glosterin herttuatar.
Yorkin herttuatar.
Kaksi kuningattaren hovinaista.
Loordeja, airuita, sotaherroja, sotureita, puutarhureita,
vanginvartija, lähettiläs, tallirenki ja seuralaisia.
Tapaus eri paikoissa Englannissa ja Walesissa.
ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Richard tulee seurueineen, Juhana Gaunt ja
muita ylimyksiä hänen seurassaan.)
KUNINGAS RICHARD.
Juhana Gaunt, ikä-arvoinen Lancaster,
Valan ja takuun mukaan toitko tänne
Kopean poikas, Henrik Herefordin,
Ajamaan tuota röyhkää kannettaan,
Jot' äsken meill' ei ollut aikaa kuulla,
Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?
GAUNT.
Sen olen tehnyt, armollinen herra.
KUNINGAS RICHARD.
Ja lisäksi, oletko tiedustellut,
Kanteeseen syynäkö vain vanha viha
Vai, niinkuin kelpo kansalaisell' aina,
Pätevä, varma tieto petoksesta?
GAUNT.
Mikäli tutkia ma voin, niin syynä
Ei vanha viha lie, vaan ilmi vaara,
Jonk' uhkaavan hän kuningasta luulee.
KUNINGAS RICHARD.
Sisähän heidät tuokaa. Silmä silmää
Ja otsa otsaa vastaan vapahasti
Haastelkoon syyttäjä ja syytetty.
(Muutamia seuralaisia poistuu.)
Kopeat ovat ja, kun kuohuu veri,
Rutot kuin tuli, kuurot niinkuin meri.
(Seuralaiset palajavat, mukanaan Bolingbroke ja Norfolk.)
BOLINGBROKE.
Mont' onnen vuotta taivas suokoon teille,
Suurvaltias ja armollinen herra!
NORFOLK.
Lisätköön päivä toisen päivän hyvää,
Siks että taivas, maalle kateissaan,
Kruunuunne liittää kuolemattomuuden!
KUNINGAS RICHARD.
Suur' kiitos vaan! Mut toinen teistä mairii,
Se aikeistanne nähdään, toisianne
Maankavalluksesta kun syytätte. —
No, lanko Hereford, mik' on sulla kanne
Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?
BOLINGBROKE.
Ensinkin — todistajaks otan taivaan; —
Nöyrästä alamaisen rakkaudesta,
Kuninkaan kallis onni huolenani, —
Vapaana kaikest' ilkivihasta
Teen kanteen tässä ruhtinaani kuullen. —
Nyt, Thomas Mowbray, sinun puolees käännyn;
Tervehdykseni huomaa: minkä lausun
Ruumiini siitä vastaa päällä maan
Tai kirkastettu sielu taivahassa.
Sin' olet petturi ja pilttomies,
Siks liian hyvä, eloon liian huono.
Jot' ihanampi helo ilman täyttää,
Sit' ilkeemmiltä siinä pilvet näyttää.
Ja vielä kerran, tuoden tekos ilmiin,
Sua sanon petturiksi suoraan silmiin.
Näin mitä kieli lausuu, miekka saa,
Jos kuningas niin sallii, vahvistaa.
NORFOLK.
Puheeni kylmyys älköön soimatko
Mun kiivauttani. Ei akkasota,
Ei kahden torakielen herjahuudot
Voi tätä meidän riitaa ratkaista;
On kuumaa veri siitä jäähtyäkseen.
Niin laimeaa ei malttini tok' ole,
Ett' aivan suuttomaksi mykistyisin.
Ensinkin majesteetin vuoks en julkee
Kannustaa puhettani täyteen lentoon;
Se kiltois, kunnes takaisin tuon suuhun
Petoksen työntänyt ois kaksin kerroin,
Kuninkaalliseen vereen katsomatta.
Niin, jos ei valtasukua hän oisi,
Ivaisin häntä, silmiin sylkisin.
Sanoisin konnaks, salapurijaksi,
Varmuudeks vielä etuvoitteen soisin
Ja hänet yltäisin, vaikk' ylös Alppein
Lumiseen huippuhun mun tulis juosta
Tai muuhun seutuun asumattomaan,
Mihin on koskaan uskaltanut britti.
Uskollisuuttani tää seikka tukee:
Kautt' autuuteni, valheita hän lukee.
BOLINGBROKE.
Sa kalvas pelkur', tuossa kintaani!
Kuninkaan heimouden näin ma hylkään
Ja luovun veren syntyoikeudesta,
Jot' arkoo pelkos vain, eik' arvonantos.
Syyn kauhusta jos kunniani pantin
Maast' ottaa vielä voit, niin selkä köyryyn!
Tään kautta sekä kaikkein muidenkin
Ritaris-tapain, miekka vasten miekkaa,
Todistaa tahdon, mitä tässä haastan
Tai mitä herjempää viel' itse keksit.
NORFOLK.
Ma maasta otan sen ja, kautta miekan,
Jok' olalleni ritaruuden laski,
Sun vastaas astun jaloon kohteluun,
Ritaristapain säännöt kaikki täyttäin.
En hengiss' alas astu ratsultain,
Jos syystä petturin ma nimen sain.
KUNINGAS RICHARD.
Mut mitä, lanko, väität Mowbrayn syyksi!
Sen täytyy suuri olla, jos se meidät
Saa hänest' edes aattelemaan pahaa.
BOLINGBROKE.
Min lausun, siitä hengelläni vastaan:
Kahdeksan tuhat noobelia[1] sai hän
Lainoiksi majesteetin sotureille,
Mut ne hän itse halpaan toimeen käytti
Kuin ilki-petturi ja häijy konna.
Sen sanon myös, ja vahvistan sen miekoin
Tässä tai missä vain, maiss' äärimmissä,
Mihinkä koskaan britin silmä yltää,
Ett' on se petos, mit' on tässä maassa
Kuustoista vuotta kudottu ja tehty,
Kaikk', kaikki viekkaan Mowbrayn alkutyötä.
Ma väitän lisäksi — ja senkin kaikki
Tuon kehnon hengellä ma toteen näytän —:
Hän herttua Glosterin on kuoloon syypää;
Tään herkät vastustajat vietellen,
Kuin arka petturi, hän veri virtaan
Upotti tämän viattoman sielun.
Nyt veri tuo, kuin hurskaan Abelin,
Maan kielettömist' onkaloista huutaa
Ja verikostoon ankaraan mua vaatii.
Es'isäin kunniakkaan maineen kautta
Sen teenkin, taikka periköön mun hauta!
KUNINGAS RICHARD.
Sen miehen rohkeus nousee pilviin asti! —
No, Thomas Norfolk, mitä vastaat tuohon?
NORFOLK.
Pois majesteetin kasvot kääntykööt,
Ja hetken aikaa korvans' olkoot kuurot,
Siks että tuolle suvun herjalle
Ma kerron, kuinka jumalat ja hurskaat
Moist' inhoo valhehtijaa.
KUNINGAS RICHARD.
Puoltamaton
On silmäni ja korvani. Jos oisi
Hän veljeni ja vallan perillinen,
Niin kuin hän nyt vain setäni on poika,
Niin valtikkani arvon kautta vannon,
Ett'ei tää pyhän veren heimouskaan
Vois häntä turvata tai oikeudesta
Vähääkään lujaa mieltän' eksyttää.
Kuin sinä, alamaiseni hän on,
Siis puhu suoraan, ole pelvoton!
NORFOLK.
Siis, Bolingbroke, kavalaa kitaas myöten
Sydämmes pohjiin saakka: valehtelet!
Calais'lle varatusta lainasta
Kuninkaan sotureille oikein maksoin
Kolm' osaa, loput sallittiin mun pitää,
Kosk' oli majesteetti mulle velkaa
Jäännöksen matkalaskusta, kun hälle
Kuningattaren Ranskasta ma toin.[2]
Se valhe niele! — Mitä Glosteriin,
Niin hänt' en tappanut; mut häpeekseni
Löin siinä laimin pyhän tehtäväni. —
Ja, lord Lancaster, mitä teihin tulee,
Vastustajani arvokkaaseen isään,
Niin hengellenne kerran panin paulan;
Se rikos arkaa sieluani vaivaa;
Mut ennenkuin sain viimeks sakramentin,
Sen tunnustin ja teiltä varta vasten
Anteeksi pyysin; toivon, että sainkin.
Siin' on mun vikani. Muut syytteet kaikki
Ne ovat vihan kaunaa ilkimyksen,
Katalan, epäsuvustuneen konnan,
Jonk' itse tahdon urhokkaasti voittaa,
Ja vastavuoroon kintaani ma heitän
Nyt jalkoihin sen korskan kavaltajan,
Ritarikuntoni näin näyttääkseni
Parhaissa hänen sydänverissään.
Jott' onni tämä pian koittais mulle, —
Määrätkää, herra, päivä taistelulle.
KUNINGAS RICHARD.
Vihaiset loordit, neuvoani kuulkaa,
Se sapen huoltaa suonta iskemättä.
En ole lääkäri, mut tunnen kaavan:
Syvä viha leikkaa liian syvän haavan.
Sopikaa, anteeks suokaa, unhottakaa,
Pois suoneniskun kieltää lääkär' vakaa.
Siis, setä, rauhantekoon! Lauhtokaa
Te poikaanne, ma tyynnän herttuaa.
GAUNT.
Vanhalle rauhanteko sopiikin. —
Pois heitä, poika, pantti Norfolkin.
KUNINGAS RICHARD.
Te, Norfolk, sama tehkää.
GAUNT.
Henrik, mitä?
Nöyrästi pyydän, toiste en tee sitä.
KUNINGAS RICHARD.
Pois, Norfolk, heitä tuo, se täytyy sun.
NORFOLK.
Kuningas, jalkoihisi laskeun.
Ma kuoloon sorrun, häpeään en vainen;
Saat ottaa henkeni, mut puhtaan maineen,
Mi kuolon kiusaks elää haudallani,
Pelastan pilkan häpeästä ani.
Häväisty, petteess' olen, syyttehessä
Ja herjan myrkkynuoli sydämmessä;
Herjaajan sydänveret yksin vois
Mua auttaa.
KUNINGAS RICHARD.
Kiukkus voita. Pantti pois!
Voi jalopeura leopardin suuttaa.[3]
NORFOLK.
Niin, mut sen pilkkuja ei voi se muuttaa.
Vie häpeäni, niin saat pantinkin.
Saasteeton nimi aarre kallihin
On päällä maan; sen puutteess' olet vainen
Kullattu savi, tomu kiiluvainen.
Jalo henki taatussa on povessa
Kuin helmi kuuden lukon takana.
On kunnia mun elämäni tyyty;
Vie kunnia, niin elämä on myyty.
Siis, enkö syystä kunniaani puolla?
Ma siinä elin, sille tahdon kuolla.
KUNINGAS RICHARD.
Pois ensin lanko pantin heittäköön.
BOLINGBROKE.
Oi, moisen synnin Herra häätäköön!
Isäni nähden seistä miehuutonna
Ja loisen arkuudella moista konnaa
Mun-laisen kumartaako? Ennenkuin
Näin loukkaan kunniaani omin suin
Tai kielen' moisen tekee tarjon halvan,
Sen pelkurin ma hampain rikki kalvan
Ja paton kurjan syljen ivaten
Häpeän paikkaan, Mowbrayn silmillen.
(Gaunt menee.)
KUNINGAS RICHARD.
Ei sovi pyytää mun, vaan käskeä:
Kun teit' en nyt voi sovittaa, niin tulkaa,
Ja siitä hengellänne vastatkaa,
Coventryyn pyhän Lamberluksen päiväks,
Niin siellä peitsi ratkaiskoon ja kalpa
Riitanne, jota kiihtää viha halpa.
Me oikaista kun emme saaneet väärää,
Niin ritar'ottelu nyt voiton määrää.
Marsalkka, aseairut kutsukaa
Ohjaamaan tätä kotikahakkaa.
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Sama seutu. Huone Lancasterin herttuan hovilinnassa.
(Gaunt ja Glosterin herttuatar tulevat.)
GAUNT.
Ah! osallisuus vereen Glosterin
Mua enemmän kuin voihkinanne kiihtää
Tuon vainaan hengen pyöveleitä vastaan.
Mut rangaistus kun rikkojan on käessä
Ja rikost' emme me voi rangaista,
Niin jääköön asiamme taivaan haltuun.
Se kyllä, jahk' on maassa aika kypsä,
Syntisten päähän sataa kuuman koston.
HERTTUATAR.
Paremmin eikö kannusta sua veljeys?
Vanhassa veressäsi rakkautt' eikö
Niin kipinääkään? Edwardin nuo pojat.
Nuo seitsemän, joist' olet sinä yksi,
Seitsemän saman pyhän veren maljaa,
Seitsemän saman juuren kaunist' oksaa,
Niist' osan luonto itse kuivetti,
Ja toiset katkoi sallimus; mut Thomas,
Mieheni, elämäni, Glosterini, —
Edwardin pyhää verta malja täysi,
Kuninkaan juurta kukoistava oksa —
Säretty on ja kallis neste maassa,
Kaadettu on, ja lehdet hävittänyt
Kateuden käsi, murhan verikirves.
Sun vertas, Gaunt, se oli; vuode, kohtu,
Väki ja muotti, joka muovas sinut,
Hänetkin loi. Vaikk' elät, hengitkin,
Niin häness' olet kuoliaaksi lyöty.
Hyväksyt isäs kuolon täysin määrin,
Jos näin näet veli-raukkas kuolevan,
Jok' oli isäs hengen painoskuva.
Sit' älä kärsivällisyydeks sano,
Se toivottuutta on; jos veljes surman
Näin kärsit, henkees suoran tien sa näytät
Ja neuvot murhaajas sua teurastamaan,
Mik' alhaisoss' on kärsivällisyyttä,
Jaloiss' on kalman kylmää pelkuruutta.
Mit' enää puhun? Henkes parhaiten
Sa turvaat, Glosterin jos surman kostat.
GAUNT.
Asia Herran. Taivaan valtuutettu
Ja sijainen, sen nähden voideltu,
On murhaan syypää; rikosta jos on se,
Sen taivas kostakoon, sen palvelijaan
En koskaan minä vihan kättä nosta.
HERTTUATAR.
Mua voi! Ken sitte kuulee tuskani?
GAUNT.
Jumala, leskein auttaja ja turva.
HERTTUATAR.
Niin olkoon siis. Hyvästi, vanha Gaunt!
Coventryyn menet, missä Hereford-langon
Näet ottelevan julman Mowbrayn kanssa.
Josp' yljän kosto langon peitsess' istuis
Ja Mowbrayn teurastaja-poveen tunkis!
Tai jos ei ensi kiistass' ennä turma,
Niin synnit painakoot niin Mowbrayn rintaa,
Ett' orhin vaahtoavan selkä taittuu
Ja itse ratsas suin päin syöksyy maahan
Ja langon armoon antautuu, kurja!
Hyvästi, Gaunt! Nyt murheen kanssa yksin
Käy veli-vainaas vaimo käsityksin.
GAUNT.
Hyvästi, sisko! Coventryyn käyn minä.
Molemmill' olkoon onni myötyrinä!
HERTTUATAR.
Ei vielä! Suru kimmoo, kun se sattuu,
Ei tyhjää onttouttaan, vaan raskauttansa.
Hyvästelen, vaikk' alkuun tuskin sain;
Ei suru lopu, siltä näyttää vain.
Terveiset veljelleni Yorkille!
Niin, siinä kaikki! — Mutta miks tuo hoppu?
Miks kiire noin, vaikk' onkin kaikki loppu?
Muistanpa vielä. Pyydän — niin, mut mitä? —
Tyköni Plashyyn häntä rientämään.
York-vanhus siellä, oi, min näkeekään?
Vain suojat autiot ja paljaat muurit,[4]
Varastot tyhjät, käymättömät ukset,
Ja tervehdykseks kaikuu valitukset.
Terveiset vain! Miks etsis vierahista
Surua, jonka löytää vaikka mistä?
Lohdutta, lohdutta käyn kuolohon;
Viimeinen hyvästini kyynel on.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Aukea tasanko Coventryn lähellä. Aituus ja valtaistuin. Airuita y.m.
(Lord-marsalkka ja Aumerle tulevat.)
MARSALKKA.
Valmisko Henrik Hereford, lord Aumerle?
AUMERLE.
Kiireestä kantaan, kutsuntaa vain vartoo.
MARSALKKA.
Ja Mowbray uljaana ja ilomielin
Vain syyttäjänsä ääntä vartoo.
AUMERLE.
Siis ovat taistelijat varusteissa,
Kuninkaan' tuloa vain odottavat.
(Torventoitauksia. Kuningas Richard tulee ja asettuu istumaan
valtaistuimelle; Gaunt, Bushy, Bagot, Green ja muut ylimykset
asettuvat samoin paikoilleen. Torvi soi, ja siihen vastaa ulkoa
toinen. Airut tulee ja hänen jäljissään Norfolkin herttua
täydessä sota-asussa.)
KUNINGAS RICHARD.
Marsalkka, kysykää tuolt' aseekkaalta,
Miks täydess' asussa hän tänne saapuu;
Nimensä sanokoon ja, säännön mukaan,
Asians' oikeaksi vannokoon.
MARSALKKA.
Jumalan nimessä ja kuninkaan,
Ken olet, sano, miksi tänne saavut
Noin ritar'asussa ja ketä vastaat?
Asias? Sano totuus, valas kautta
Ja ritar'arvosi, niin totta kuin
Sua taivas auttakoon ja miehuutesi!
NORFOLK.
Norfolkin herttua, Thomas Mowbray, olen,
Ja valallani saavun — jota taivas
Varjelkoon ritaria rikkomasta! —
Herefordia, mun syyttäjääni, vastaan
Todistamaan, ett' olen uskollinen
Taivaalle, kuninkaalle, suvulleni.
Ja kautta käden tään ja taivaan armon,
Näin puolustautuen, ma toteen näytän,
Ett' taivaan, kuninkaan ja mun hän petti,
Niin totta kuin mua taivas auttakoon!
(Asettuu paikalleen.)
(Torventoitaus. Airut tulee ja hänen jäljissään
Bolingbroke aseissa.)
KUNINGAS RICHARD.
Marsalkka, kysykää tuolt' aseekkaalta, —
Kuka hän on, ja miksi saapuu tänne
Noin sotatamineihin puettuna;
Hän sääteisesti, niinkuin laki käskee,
Asians' oikeaksi vannokoon.
MARSALKKA.
Ken olet? Miksi tänne aituukseen
Näin Richard kuninkaamme eteen astut?
Asias? Ketä vastaat? Puhu totuus,
Niin totta kuin sua taivas auttakoon!
BOLINGBROKE.
Herefordin, Lancasterin, Derbyn Henrik
Ma olen; aseissa nyt tässä seison
Ja taivaan armolla ja tarmollani
Täss' aituuksessa Thomas Mowbraysta,
Norfolkin herttuasta, toteen näytän,
Ett' on hän luimu konna, joka petti
Jumalan, Richard kuninkaan ja minut;
Niin totta kuin mua taivas auttakoon!
MARSALKKA.
Se kuoleman on rangaistuksen oma,
Ken rohkee koskettaa tät' aituusta,
Pait marsalkka ja tämän jalon toimen
Valitut valvojat.
BOLINGBROKE.
Lord marsalkka,
Kuninkaan kättä suudella mun suokaa
Ja majesteetin eteen polvistua:
Mowbray ja minä tässä olemme
Kuin kaksi miestä, jotk' on vannoneet
Pyhissä-käynnin pitkän, raskaan tehdä;
Siis juhlalliset, hellät jäähyväiset
Kummankin suokaa ottaa ystäviltään.
MARSALKKA.
Kaipaaja kumartaa ja jäähyväisiks
Kuninkaan kättä tahtois suudella.
KUNINGAS RICHARD.
Alas astumme ja häntä syleilemme,
Niin totta oikea kuin asiasi,
Niin onni taistoss' olkoon seuranasi!
Hyvästi, vereni! Jos tänään pois
Sa vuodat, itken, mut en kostaa vois.
BOLINGBROKE.
Jaloa silmää älköön itku halpa
Häväiskö, jos mun kaataa Mowbrayn kalpa.
Niin varmasti kuin haukka lintu-parkaan,
Ma taistelussa Mowbrayn päälle karkaan. —
(Lord-marsalkalle.)
Hyvästi sanon teille, hyvä herra, —
Myös teille, jalo lanko, lord Aumerle; —
En pode, vaikka kuolon kanssa taistan,
Nuor' olen, reipas, ilon maljaa maistan.
Kuin pitoloissa herkut päättimeksi,
Minultakin jää paras viimeiseksi:
(Gauntille.)
Vereni kallis alkulähde, sinä, —
Nuoruutes into, minuss' uudistuen,
Mua kahden miehen voimall' ylös nostaa
Tavoittaakseni pääni päältä voiton.
Karaise rukouksillas varukseni,
Terästä siunauksin peitsen kärki,
Ett' on kuin vahaa Mowbrayn pantsar'asu,
Ja pojan uljas käytös kirkkaaks silaa[5]
Juhana Gauntin nimen uudestaan.
GAUNT.
Hankettas hyvää taivas auttakoon!
Kuin leimaus nopsa ole toimissasi,
Ja kaksin kahdistettuina sun iskus
Huumaavan herranvoiman lailla syöskööt
Tuhoisen vihamiehen kypärään!
Veresi nouskoon! Ole miesi yhä!
BOLINGBROKE.
Avuksi oikeus ja Yrjö pyhä!
(Asettuu paikalleen.)
NORFOLK (nousten).
Mink' osan Jumala tai sallimus
Minulle suonee, tässä elää, kuolee
Kuningas Richardille uskollisna
Vakava, suora, kunnon ylimys.
Ilommmin mielin vankikaan ei heitä
Pois kahleitaan ja avosyliin sulje
Kultaista, vallollista vapauttaan,
Kuin hyppelevä sydämmeni viettää
Viholliseni kanssa taiston juhlaa. —
Mont' onnen vuotta toivotan ma teille,
Majesteetille ja pääri-kumppaneille.
Iloisna taistoon käyn kuin pitohon;
On rehdin mielin povi pelvoton.
KUNINGAS RICHARD.
Hyvästi, herttua! Urhon hyveet läikkyy
Sun silmissäs ja miehuus niistä säihkyy. —
Marsalkka, toimeen! Taisto alkakoon!
(Kuningas ja loordit palajavat paikoilleen.)
MARSALKKA.
Sa, Henrik Hereford, Lancaster ja Derby,
Tuoss' ota peitses! Taivaan olkoon oikeus!
BOLINGBROKE (nousten).
Kuin vuori vahva toivoss' aamen sanon.
MARSALKKA (palvelijalle).
Tuo peitsi Norfolkin vie herttualle.
1. AIRUT.
Nyt Henrik Hereford, Lancaster ja Derby
Jumalan, kuninkaan ja itsens' eessä
Täss' seisovi, ja uhall', että itse
On petturi ja konna, toteen näyttää,
Ett' Thomas Mowbray, herttua Norfolkin,
Jumalan, kuninkaan ja hänet petti,
Ja vaatii häntä siitä miekkasille.
2. AIRUT.
Täss' seisoo Thomas Mowbray, herttua Norfolk,
Ja uhall', ett' on petturi ja konna.
Nyt puolustaikse, toteen näyttäin että
Tuo Henrik Hereford, Lancaster ja Derby
Jumalan, kuninkaan ja hänet petti,
Vapaasta halusta ja rohkein mielin
Vain vartoo merkkiä, ett' alkaa saa.
MARSALKKA.
Soi, torvi! Taistelijat valmistukoot!
(Soitetaan hyökkäystorvea.)
Seis! Sauvan heittää väliin kuningas.[6]
KUNINGAS RICHARD.
Pois pankoot peitsensä ja kypärinsä
Ja käykööt kumpainenkin paikoilleen.
(Pitkältä kestävää torventoitotusta.)
(Molemmille taistelijoille.)
Lähemmä tänne astukaa, ja kuulkaa,
Mi meidän on ja neuvostomme päätös!
Valtamme maata ettei saastuttaisi
Sen oma ravitsema, kallis veri;
Ja silmämme kun kammoo nähdä haavaa
Kamalaa, kansaismiekan viiltämää;
Ja koska näyttää, että korskan mielen
Taivasta tavottava kotkan-lento
Ja kateus, jok' ei kilpailijaa kärsi,
On teitä yllyttänyt rikkomaan
Kuninkaan rauhan, joka lapsen-untaan
Maan kehdoss' uinuu hennoin henkäyksin;
Ja koska voisi rummun jylhä pauhu,
Rämäkän torven pelottava räikkä
Ja raudan vihan kalske rajoiltamme
Sulo-rauhan kaikottaa ja saada meidät
Kahlaamaan oman heimon veressä, —
Niin maistamme näin teidät karkoitamme. —
Sa, lanko, hengen uhall' et saa ennen,
Kuin kymmenen on kesää tehnyt kukkaa,
Tät' ihanata maata tervehtää,
Vaan henkipaton vierast' uraa käydä.
BOLINGBROKE.
Tahtonne olkoon! Lohtuna on vielä,
Ett' aurinkoinen loistaa myöskin siellä;
Sen kultasateet, jotka teihin sataa,
Ne kultaa myöskin pakolaisen rataa.
KUNINGAS RICHARD.
Sun, Norfolk, raskaampi on tuomiosi,
Ja julistan sen vastenmielisesti:
Ei hidas hetken kulku määrätä
Saa maanpakosi rajatonta äärtä;
Nää toivottomat sanat sulle lausun:
Uhalla henkes älä koskaan palaa!
NORFOLK.
Se raskas tuomio on, majesteetti,
Ja arvaamaton teidän lausumaksi.
Paremman palkan kuin näin syvän herjan
Ansainnut oisin teidän armoltanne.
Nyt äidinkieleni mun jättää täytyy,
Tuo vuotta neljäkymment' oppimani;
Ei kieleni sen arvokkaampi mulle
Kuin kielitön on viulu taikka harppu,
Tai taitosoitin, jok' on lukittu,
Tai, aukijätettynä, pantu käteen,
Jok' ei sit' osaa sopusointuun sointaa,
Mun suussani te kielen vangitsitte
Hampaiden, huulten kaksoisteljen taa;
Ja tyhmä, tylsä, tyhjä tiedottomuus
On mulle vanginvartijaksi pantu.
Mut liian olen vanha oppilaaksi,
Niin, liian vanha imettäjän vauvaks.
Siis tuomios on mykkää kuolemaa,
Kun kiel' ei omaa kieltään käyttää saa.
KUNINGAS RICHARD.
Herättää sääliämme älä koita;
Sait tuomios: on myöhä vaikeroita.
NORFOLK.
Pois valoisasta kotimaasta käännyn,
Ja iki-öiden synkkään varjoon näännyn.
(Aikoo mennä.)
KUNINGAS RICHARD.
Palaja vielä: ota matkaan vala. —
Kätenne henkipatot miekallemme![7]
Uskollisuuden kautta, jonka taivas
On teiltä saapa — oman osuuteni
Maanpakoon teidän kanssa karkoitin —
Nyt vannokaa, min sanelen: ett'ette,
Niin totta kuin teit' auttakohon taivas,
Syleile maanpaossa toisianne,
Tai toisianne koskaan silmiin katso,
Tervehdi, kirjoita, tai tyynnyttele
Kotoisen vihan luomaa myrskyä,
Tai neuvosta ja sopimuksest' yhdy
Kutomaan pahaa salajuonta meitä
Tai maata, kansaa, valtakuntaa vastaan.
BOLINGBROKE.
Sen vannon.
NORFOLK.
Minä myös sen täyttää tahdon.
BOLINGBROKE.
Norfolk, mikäli vihamiehen sopii: —
Jos kuningas ois suonut, ilmaa harhais
Jo meistä toisen sielu pakosalla
Hauraasta tästä lihahaudastaan,
Kuin liha tää nyt pakosall' on maastaan;
Petokses myönnä ennen lähtöäsi;
On pitkä sulla matka, älä mukaan
Vain syypään sielun raskast' ota takkaa.
NORFOLK.
Jos pettur' olen, Bolingbroke, niin nimeni
Elämänkirjast' ottakoot, mun syöskööt
Maanpakoon taivaastakin, niinkuin täältä!
Mik' olet, taivas tietää sen ja sinä
Ja minä, pian kuningas sen tuntee. —
Hyvästi, valtias! Nyt harhan kaihdan,
Kun kotimaani maailmaan ma vaihdan.
(Menevät.)
KUNINGAS RICHARD.
Silmäisi peilissä ma näen, setä,
Sydämmen murtuneen; tuo murheen näky
Se poikasi pakovuosist' ottaa
Pois neljä. — (Bolingbrokelle.) Kuusi talvikylmää vielä,
Niin taasen kotiin palaat ilomiellä.
BOLINGBROKE.
Kuin pitkä aika mahtuu pieneen sanaan?
Kuninkaan henkäys neljä talvi-rauskaa
Pois pyyhkäisee ja neljä kesää hauskaa.
GAUNT.
Kuningas, kiitos, että isän tähden
Vähensit pojan pakovuodet kuuteen.
Mut pienen hyödyn minä siitä saan.
Ennenkuin nämä kuusi määrävuotta,
Näet, kuita vaihtelee ja matkan päättää,
Mun lamppuni jo sammuu, öljy puuttuu, —
Ja heikko valo ikiyöksi muuttuu;
Lopussa on mun kynttiläni pää,
Ma, kuolon sokko, poikaani en nää.
KUNINGAS RICHARD.
Mont' elinvuotta vielä suodaan sulle.
GAUNT.
Vaan sull' ei hetkeäkään antaa mulle.
Suruilla päiväni voit lyhentää,
Yöt ryöstää, vaan et huoment' ehdättää;
Vakoja uurtamaan voit auttaa aikaa,
Mut rypyn estämiseen sull' ei taikaa;
Sanasi valta voi mun kuolettaa,
Mut kuollutt' ei sun valtas henkiin saa.
KUNINGAS RICHARD.
Täydessä tuumin poikas kartoitettiin,
Ja oma kielesikin siihen suostui.
Miks karsaat tuomiota oikeaa?
GAUNT.
Makea maistaa, karvas sulattaa.
Mun, tuomarin, te tiedustitte mieltä;
Voi, etten saanut haastaa isän kieltä!
Jos vieras ois hän, eikä poika ollut,
Niin lievemp' oisi tuomiokin tullut.
Ma puolenpidon soimaa kaihtaa koitin,
Ja oman henkeni näin tuomioitin.
Ma katsoin, eikö kukaan valittais
Kovuuttani ja sitä vaimentais,
Mut te vain hyväksyitte lausuntoni,
Kun tahtomatta lausuin tuomioni.
KUNINGAS RICHARD (Bolingbrokelle.)
Hyvästi, serkku! — (Gauntille.) Hyvästelkää te
Kuus vuotta maanpakoa saa hän heti.
(Torventoitauksia. Kuningas Richard seurueineen poistuu.)
AUMERLE.
Hyvästi, lanko! Mitä nyt et malta,
Sen kirjeess' ilmoittanet toisahalta,
MARSALKKA.
Ei vielä hyvästi; teen seuraa teille
Niin pitkälle kuin maata riittää meille.
GAUNT.
Oi, miksi sanojasi itaroit,
Ja ystäväisi hyvästiin et vastaa?
BOLINGBROKE.
Hyvästiks mull' on niitä liian vähän.
Jos kieli, kunnon palvelusta tehden,
Sydämmen täyden tuskan ilmi huokuis.
GAUNT.
Surusi on vain ajaks poistumista.
BOLINGBROKE.
Kun ilo poistuu, suru täyttää paikan.
GAUNT.
Kuus vuotta kuluu pian.
BOLINGBROKE.
Onnekkailta;
Mut suru tunnit tekee kymmeniksi.
GAUNT.
Kuvaile, ett' on se vain huvimatka.
BOLINGBROKE.
Sydämmeni huokaa, näin jos valehtelen,
Kun vain se väkinäist' on vaellusta.
GAUNT.
Raskaitten askeltesi synkkää tietä
Kuvaile kehykseksi, johon kerran
Sa kotiintulos kalliin helmen liität.
BOLINGBROKE.
Pikemmin joka raskaalt' askeleelta
Ma muistan, kuinka etäämmälle yhä
Vaellan rakkaimmista helmistäni.
Mun täytyy monta pitkää oppivuotta
Vieraissa maissa palvella, ja vihdoin,
Kun olen vapaa, muut' ei kerskattavaa,
Kuin että olin surun matkalainen.
GAUNT.
Joka paikka, johon taivaan silmä osuu,
Viisaalle satama on, onnen ranta.
Hätääsi neuvo päättelemään näin:
Hyvett' ei hädän vertaa. Älä päätä,
Ett' ajoi sun maanpakoon kuningas,
Vaan sinä hänet: raskaampi on tuska.
Jos kantajansa heikoksi se huomaa.
Sano, että kunniata etsimään
Ma sinut lähetin, ja ettei sua
Kuningas karkoittanut. Oleta,
Ett' ahnas rutto taivaallamme leijuu,
Ja ilmanalaan raittiimpaan sä riensit.
Sun soittoniekkas olkoot laululinnut,
Maan nurmi kaisloitettu juhlahuone,[8]
Kukkaiset sulonaisia, ja kulkus
Vain ilohyppyä ja karkeloa:
Kaluva tuska, näet, ei kovin pure,
Jos sille ilkut vain, etk' ylen sure.
BOLINGBROKE.
Oi, ken voi pitää tulta kädessään,
Kun ajattelee jäistä Kaukasusta?
Ken julman nälän kiihkaa vaimentaa
Vain atrioita kuvittelemalla?
Ken lumess' alastonna vieriä
Ja luulla kesähelteess' olevansa?
Ei, ei! Tuo hyvän kuvittelu tekee
Vain pahan tunteen kahta suuremmaksi.
Enemmän suru tuima kirvelee,
Jos kalvaa vain se, mut ei haavaa tee.
GAUNT.
Pois! Sua seuraan. Noin jos nuori oisin,
Ja moinen syy, kuink' aikailla ma voisin?
BOLINGBROKE.
Englannin tanner, hyväst' armas manner,
Emo, vaalija, jok' yhä mua kannat!
Jos minne käyn, näin aina kerskaankin:
Maanpaossakin poika Englannin!
(Menevät.)
TOINEN NÄYTÖS.
Ensimmäinen kohtaus.
Coventry. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningas Richard, Bagot ja Green tulevat toisesta ovesta,
Aumerle toisesta.)
KUNINGAS RICHARD.
Kyll' oivalsimme. — No, Aumerle, kuin kauas
Saatoitte Herefordin, tuon valtamiehen?
AUMERLE.
Herefordin, niin sanotun valtamiehen,
Vein valtatielle saakka, siihen heitin.
KUNINGAS RICHARD.
Ja varmaan ero-itkut itkettiin?
AUMERLE.
En suinkaan minä; kenties pohjatuuli,
Jok' ihan oli kasvot meiltä polttaa,
Herätti nuhan uinuvan ja ehkä
Kyynelin kasti kuivat erojaiset.
KUNINGAS RICHARD.
Ja mitä sanoi lanko erotessaan?
AUMERLE.
Hyvästi.
Mut kosk' ei sydän suonut kieleni
Häväistä tuota sanaa, niin mua viekkaus
Opetti teeskelemään tuskaa mointa,
Kuin oisi sanat niellyt surun hauta.
Jos hyvästeistä viivyntää ois tullut
Ja ajan lisää lyhyeen maanpakoon,
Niin ois hän saanut niitä kirjan täyden;
Vaan nyt ei multa saanut yhtäkään.
KUNINGAS RICHARD.
Hän lanko, lanko on; mut epäilemme,
Kun aika hänet maanpaosta kutsuu,
Palaako lanko ystäväinsä tähden.
Me itse, Bushy, Bagot myös ja Green
Näimme, kuinka liehakoi hän kansaa,
Kuink' alhaisella, nöyräll' imarteella
Sen sydämmeen hän tahtoi sukeltaa;
Kuink' orjiin tuhlas kohteliaisuutta,
Työmiehet voitti imartelutyöllä,
Ja kantoi nöyräst' osaansa, ikäänkuin
Maanpakoon heidän suosionsa veisi.
Osteri-muijaakin hän lakittelee;
Ajuri "Herran rauhaa" toivottaa
Ja palkakseen saa polvenkoukistuksen
Ja "kiitos, maamies, rakas ystävä!"
Kuin oikeus ois hällä Englantiimme,
Ja hän sen alamaisten ylin toivo.
GREEN.
Hän tiessään on ja juonet hänen kanssaan. —
Nyt kapinaan, jok' Irlannissa kiehuu!
Rivakat toimet, ettei lisä viipy
Tois heille lisää apuneuvoja
Eduksi itselleen ja haitaks teille.
KUNINGAS RICHARD.
Menemme itse mukaan tähän sotaan. —
Mut kosk' on kirstu liian auliuden
Ja hovinpidon vuoksi hiukan kevyt,[9]
Niin pakko pantata on valtakunta;
Ne tulot meille ensikäteen riittää.
Jos siit' ei kyllin, niin me sijaisille
Jätämme täytettäväks kirjekaavat;
Jos rikkaaks jonkun huomaavat, niin niihin
Panevat tämän nimiin aimo summat
Ja laittavat ne meille tarpeisiimme;
Sill' Irlantiin nyt mennään viipymättä.
(Bushy tulee.)
Mit' uutta, Bushy?
BUSHY.
Gaunt vanhus heikkona on sairaana,
Poteutui äkin, lentoviestin laittoi
Anomaan luokseen teidän armoanne.
KUNINGAS RICHARD.
Miss' on se sairas?
BUSHY.
Ely-house'ssa.
KUNINGAS RICHARD.
Jumala lääkärille mieleen tuokoon,
Ett' auttais hänet viipymättä hautaan:
Lippaansa sisustus se tässä sodass'
Ois tarpeen päällysvaatteiks sotureille. —
Pois tulkaa hänen luokseen! Suokoon luoja,
Ett' oisi tämä kiire liian myöhä!
(Menevät.)
Toinen kohtaus.
Lontoo. Huone Ely-house'ssa.
(Gaunt leposijalla; Yorkin herttua ja muita
seisoo hänen ympärillään.)
GAUNT.
No, mitä? Tuleeko se kuningas,
Niin että viime henkäykseni huokuis
Nuorelle liehakolle viisaan neuvon?
YORK.
Noin älkää tuskailko ja ponnistelko:
Neuvoille hänen korvansa on kuuro.
GAUNT.
Sanovat, että kuolevaisen kieli
Se valtaa kuulon niinkuin syvä soitto.
Kun puhe niukkaa on, se korvaan ottaa:
Ken haastaa vaivalla, se haastaa totta.
Enemmän kuullaan kieltä, kohta mykkää.
Kuin lörppää, jossa tyhjä ilo sykkää.
Parasta elämä on loppuessaan;
Laskeissaan päivä, soitto tauotessaan,
Kuin herkun jälkimaku, muistoon jää.
Kun mielest' aikaisemmat häviää.
Jos Richard elävän ei kuullut mieltä,
Nyt ehkä kuulee kuolevaisen kieltä.
YORK.
Sen korvan tukkii toiset maireäänet:
Nuo loiston ylistykset; tyhmät viisut
Ja rivot laulut, joiden myrkkyääniin
On nuorukaisen korva aina herkkä;
Jutelmat Italian muodeista,
Joit' apinoiva, kähläs kansamme
Jälittelee ja nilkutellen matkii.
Jos mailma päästää jonkin tyhmyyden —
Viis siitä, kuinka huonon, kun vain uuden —
Niin joutuun sitä korvaan toitotellaan.
On neuvo myöhä, haihtuu niinkuin vahto,
Kun järjen kanss' on kapinassa tahto.
Ken tietää tiens', on neuvo sille turhaa,
Se hengen haukkojalta hengen murhaa.
GAUNT.
Profeetan henki minussa nyt nousee,
Näin kuolevana hänest' ennustan:
Ei pysyvää tuo hurjan himon lieska,
Pian raivo tuli, näet, tyhjiin palaa;
Vihusää kestää, vaan ei raju-ilma;
Jot' äkin kannustat, se äkin uupuu;
Ken ruokaa ahmii, ruokaan tukehtuu;
Hepakka turhuus, pohjaton tuo ahma,
Muut syötyänsä, raataa itseään.
Kruunattu saari tää, tää valtain paikka,
Tää majesteetin maa, tää Marsin istuin,
Eedeni toinen, puoli-paratiisi,
Linnoitus, luonnon itsellensä luoma
Niin ruttoa kuin sodan kättä vastaan,
Tää onnen asutus, tää pienoismailma,
Tää helmi, upotettu hopeamereen,
Jok' on sen vartijana niinkuin muuri
Tai vallihauta, joka kodin suojaa
Vähemmän onnellisten kateudelta;
Tää Englanti, tää maa, tää pyhä paikka,
Emo ja imettäjä kuningasten
Suurvoimaisten ja synnylt' yleväin,
Jotk' ovat ristin ritareina kuulut
Etäälle hautaan saakka, missä lepäs
Maailman lunnas, pyhän neitseen poika,
Tuoll' uppiniskaisessa Juudan maassa;
Tämäkö kallihitten kallis maa,
Maineeltaan kallis kautta maailmoiden,
Nyt pantataan — ma kuolen, kun sen lausun —
Kuin mikä vuokramaa tai torpantila?
Englanti, jonka ylvä meri nivoo
Ja jonka vuorirannat luotaan työntää
Tuon kateen, kostean Neptunin tyrskyt,
Häpeään nivotaan ja mustetäpliin
Ja lahon pergamentin siteisiin.
Tää Englanti, jok' ennen voitti muita,
Nyt itsestään on kehnon voiton saanut.
Oi, henkeni jos vois sen herjan pestä,
Kuink' autuaana menisinkin hautaan!
(Kuningas Richard, kuningatar, Aumerle, Bushy,
Green, Bagot, Ross, Willoughby tulevat.)
YORK.
Kuningas tulee; hänen nuoruuttaan
Pidelkää lempeästi: nuoren varsan
Jos raivoon saatat, enemmän se raivoo.
KUNINGATAR.
Kuin jaksaa jalo lankomme, Lancaster?
KUNINGAS RICHARD.
Rohkeutta, mies! Kuin voitte, vanha Gaunt?
GAUNT.
Oi, kuinka tilaani se nimi sopii!
Gaunt, se on: laiha; vanhuutt' olen laiha.
Minussa suru piti pitkän paaston,
Ja paastoava laihtuu. Mua kauan
Englanti nukkuva on valvotellut,
Ja valvova se heikontuu ja laihtuu.
Isonnut olen, mikä monen isän
On ravintona, katsett' oman lapsen,
Mun sillä paastoll' olet laihaks saanut.
Hautaankin laiha, laiha niinkuin hauta,
Jonk' ontto vatsa ruoaks saa vain luita.
KUNINGAS RICHARD.
Noin nimestäänkö tekee pilkkaa sairas!
GAUNT.
Ei, kurjuus vain se itseään näin ilkkuu;
Minussa nimeni kun tappaa aiot,
Niin nimeäni ilkun maireeks sulle.
KUNINGAS RICHARD.
Siis kuolevatko mairii eläviä?
GAUNT.
Ei, elävät ne kuolevia mairii.
KUNINGAS RICHARD.
Sa, kuoleva, mua mairit, sanoit sinä.
GAUNT.
Ei, sinä kuolet, vaikk' oon sairas minä.
KUNINGAS RICHARD.
Terveenä hengin ja sun sairaaks näen.
GAUNT.
Sun minä sairaaks näen, sen Luoja tietää,
Sairaana itse ja kun sun näen sairaaks.
Ei kuolinvuotees vähempi kuin maasi,
Joss' itse mainettasi sairastat;
Ja varomaton potilas kun olet,
Niin pääsi voidellun sa annoit hoitoon
Sen lääkärin, jok' itse iski haavan.
Tuhansin kruunuus mahtuu mairijoita.
Ja suuremp' ei sen piiri kuin sun pääsi,
Ja vaikka sullotut noin pieneen alaan,
Ne koko maasi sulta peijaavat.
Oi, jos ois esi-isäs aavistanut,
Kuin pojanpoika tuhoo poikiaan,
Ylettämättömiin hän häpeäsi
Ois korjannut, sun istuimeltas syösnyt
Jo ennen nousuas, sun, joka siihen
Vain nousit itses siitä syöstäksesi!
Oi, lanko, maailman jos oisit herra,
Häpeä ois pois maasi vuokrata!
Nyt kun tää maa on koko maailmasi,
On häpeätä häpeämpää sitä
Näin häväistä. Nyt Englannissa olet
Vain tilanhaltija, et kuningas;
Lain valtaherra lain on orja vain.
KUNINGAS RICHARD.
Ja sinä, mieletön, kuuhullu hölmö,
Kuumeesi etuoikeuteen luottain,
Uskallat viluisilla neuvoillasi
Vaalentaa poskeni ja valtaveren
Pois raivon ajaa kotipaikoiltaan.
Kautt' ylvään majesteetti-istuimeni,
Jos Edward suuren et ois veljenpoika,
Niin kieli tuo, mi päässäsi nyt pyörii,
Pään pyörittäis sun, konnan, harteiltasi.
GAUNT.
Mua älä säästä, Edward-veljen poika:
Vaikk' isäns' Edwardin ma olin poika!
Sen veren olet, niinkuin pelikaani,
Jo kuiviin juonut, siitä päihtynytkin.
Veljeni Gloster, jalo, puhdas sielu —
Hän autuaitten rauhaa nauttikoon! —
On hyvä todistus ja merkki siitä,
Ett' Edwardin et verta kaataa kammo.
Tee liitto tämän sairauteni kanssa;
Kovuutes olkoon niinkuin käyrä vanhuus,
Jok' aikaa kuihtunehen kukan katkoo.
Sa häpeässäs elä nyt ja aina:
Nää kirouksen sanat mielees paina!
Nyt vuoteeseen, ja sitten hautaan vainen!
Se eläköön, kell' arvo on ja maine!
(Palvelijat kantavat pois hänet.)
KUNINGAS RICHARD.
Ja kuolkoon, ken on vanha, juonikkainen;
Sin' olet kumpaakin, siis kuole vainen.
YORK.
Sanansa anteeks suokaa, majesteetti:
Se vanhuutt' on ja taudin kärtyisyyttä;
Hän teitä lempii, uskokaatte pois,
Kuin Henrik Hereford, jos hän tässä ois.
KUNINGAS RICHARD.
Niin, oikein! Niinkuin Hereford! Yhtä syvä
Mun lempeni on myös, ja sillä hyvä.
(Northumberland tulee.)
NORTHUMBERLAND.
Gaunt kuningasta tervehtää.
KUNINGAS RICHARD.
Ja sanoo?
NORTHUMBERLAND.
Ei mitään; kaikk' on loppuun puhuttu.
Kuin soitin kieletön nyt on sen kieli,
Lopussa kaikki, puhe, henki, mieli.
YORK.
Ja kohta Yorkille käy samoin aivan:
On tuoni köyhä, vaan se päättää vaivan.
KUNINGAS RICHARD.
Täyskypsä ensin putoo; päättänyt
Hän kulkuns' on, ja meidän alkaa nyt.
Se siitä. — Ja nyt sodast' Irlannissa.
Nuo raa'at, puupäät jurrit taittaa täytyy,
Ne elävät kuin käärmeet, missä muuten
Ei käärmeill' ole oikeutta elää.[10]
Ja koska tämä suurtyö hiukan maksaa,
Niin avuks itsellemme anastamme
Hopeat, rahat, saatavat ja kalut,
Niin, kaikki, mik' on Gauntin omaa ollut.
YORK.
Kuin kauan tuota kestän? Kuinka kauan
Vääryyttä sietää arka alamaisuus?
Ei surina Glosterin, ei Gauntin herjuu,
Ei Herefordinkaan karkoitus, ei vääryys,
Jonk' Englanti on kärsinyt, ei myöskään
Bolingbroke-raukan naimisliiton kielto,[11]
Ei oma häpäisy mua koskaan saanut
Pienintä kasvoin juonta muuttamaan
Tai nenää nyrpistämään kuninkaalle.
Edwardin jalon pojist' olen nuorin,
Isäsi, Walesin prinssi, oli vanhin;
Sodass' ei raivo leijona niin hurja,
Ei säisy lammas rauhassa niin lauha,
Kuin tämä nuori prinssi-ylimys.
Hänen on muoto sulla; tuolta näytti,
Kun sinun ikävuotesi hän täytti:
Mut Ranskalle vain rypisteli otsaa,
Eik' ystävilleen; jaloin käsin voitti
Mink' antoi pois, eik' antanutkaan pois
Mink' isän voitollinen käsi voitti;
Ei kättään suvun veret punanneet,
Vaan suvun verivihollisten veret.
Oi, Richard! Liiaks suru Yorkin valtaa,
Hän muuten ei ois vertailuja tehnyt.
KUNINGAS RICHARD.
Mitä, lanko?
YORK.
Ruhtinaani, anteeks suokaa,
Jos tahdotte; jos ette, niin en minä
Anteeksi tahdo; tyydyn muutenkin.
Ryöstääkö aiotte ja valloin ottaa
Herefordin, maastaan syöstyn, oikeudet?
Gaunt eikö kuollut? Eikö Hereford elä?
Gaunt eikö rehti, Henrik uskollinen?
Gaunt eikö perillisen arvoinen,
Ja Henrik eikö pojan arvollinen?
Herefordilt' oikeus ota, ajalt' ota
Pois etuudet ja vanhat nauttimukset;
Tään päivän jälkeen huoment' älä salli;
Äl' ole, mikä olet; kuningashan
Olet vain lain perimyksen kautta.
Jos — kautta taivaan — varjelkoon sen taivas!
Herefordin oikeudet sa anastat,
Peräytät armokirjat, joilla voi hän
Pidättää läänitykset itselleen,
Ja hält' et kunnioitust' ota vastaan,
Niin tuhat vaaraa keräät pääsi päälle,
Tuhansin kelpo sydämmiä hukkaat,
Ja hellän maltin kiihdät mietteisiin,
Joit' ei sais alamainen mietiskellä.
KUNINGAS RICHARD.
Sa mieti, mitä mietit. Hopeat
Ma otan, kullat, maat ja tavarat.
YORK.
Hyvästi, herra! Min en vain käy mukaan.
Mikä on seuraus, ei tiedä kukaan;
Mut sen ma tiedän, että huono tie
Ei koskaan onnelliseen loppuun vie.
(Menee.)
KUNINGAS RICHARD.
Wiltshiren kreivin luokse joutuun, Bushy,
Ja käske, että tulee Ely-houseen
Sopimaan asiasta. Huomen-aamull'
Irlantiin matkaamme; jo onkin aika.
Poiss'oloajaksemme määräämme
York sedän sijaishallitsijaksemme,
Hän nuhteeton on mies ja harras meihin. —
Tule, kuningatar! Huomenn' erotaan;
Tää lyhyt aika vielä iloitaan.
(Torventoitauksia. Kuningas, kuningatar, Bushy, Aumerle.
Green ja Bagot poistuvat.)
NORTHUMBERLAND.
Niin, loordit, herttua Lancaster on kuollut.
ROSS.
Ja elää: nyt on herttuana poika.
WILLOUGHBY.
Niin kyllä nimeen, vaan ei hyötyyn nähden.
NORTHUMBERLAND.
Kumpaankin kyllin, jos sais oikeus vallan.
ROSS.
Täys sydän on; vait'olost' ennen kätkee,
Kuin sitä keventää saa vapaa kieli.
NORTHUMBERLAND.
Puhu pois, ja ijäks vaietkoon sen kieli,
Ken matkii puhettas sua turmellakseen.
WILLOUGHBY.
Herefordin herttuaako puhees koskee?
Jos niin on, sano rohkeasti pois,
Hänestä korva mielin kuulee hyvää.
ROSS.
Ei hyvää, jota voisin hälle tehdä,
Jos teist' ei hyvää sitä säälitellä,
Ken peruistaan on puti puhtaaks pantu.
NORTHUMBERLAND.
Häpeä, Jumal' avita, on sietää
Vääryyttä moista häntä, prinssiä,
Ja monta muuta jalomusta kohtaan
Täss' onnettuuden maassa. Oma itsens'
Ei ole kuningas, vaan halvat liehit
Hänt' ohjaavat, ja mitä nämä kielii
Vihasta jotakuta vastaan meistä,
Sen säälittä hän panee meissä toimeen
Ja meiltä hengen, lapset, suvun tuhoo.
ROSS.
Kansalta nylkenyt on raskaat verot
Ja vieroittanut näin sen sydämmen;
Kostellut aatelille vanhat vihat
Ja vieroittanut senkin sydämmen.
WILLOUGHBY.
Ja joka päivä hankkeess' uudet keinot:
Pakotuslainat, lahjat ja ties mitkä.
Mut mihin, Herran nimessä, ne joutuu?
NORTHUMBERLAND.
Ei suinkaan sotiin; sotia hän ei käy;
Hän kurjiin sopimuksiin haaskaa vain,
Mink' esi-isät miekoin hankki. Rauha
Enemmän hältä vie kuin sota heiltä.
ROSS.
Wiltshire on valtakunnan vuokramies.
WILLOUGHBY.
Kuningas hävinnyt on kauppasaksa.
NORTHUMBERLAND.
Tuho ja häväistys nyt häntä uhkaa.
ROSS.
Irlannin sotahan on rahaa tarvis,
Vaikk' onkin verot raskaat; sen vuoks täytyy
Maanpakolainen ryöstää.
NORTHUMBERLAND.
Oma lanko:
Mik' epäjalo kuningas! Mut, loordit,
Tuon myrskyn havinan me kuulemme,
Vaan emme etsi suojaa tuulispäältä;
Purjeita tuuli pingoittaa, mut niitä
Ei lasketa, vaan tieten hukutaan.
ROSS.
Näemme haaksirikkoon joutuvamme,
Ja vaara se on väistämätön nyt,
Kun haaksirikon syyt näin suvaitsemme.
NORTHUMBERLAND.
Ei, kuolon kuoppasilmässä mä huomaan
Elämän siinnon, mut en virkkaa tohdi,
Kuin lähellä on lohdun sanoma.
WILLOUGHBY.
Mietteesi sano; meidän mietteet tunnet.
ROSS.
Puhu suoraan vaan, Northumberland: me kolme
Olemme yhtä me; ja mitä haastat,
Se mietteeksi vain jää; siis sano suoraan.
NORTHUMBERLAND.
No siis: — ma Port le Blanc'ist' olen saanut,
Bretagnen satamasta, tiedon, että
Herefordin herttua, Reginald Lord Cobham, —
Richardin, Arundelin kreivin, poika,
Jok' Exeterin hylkäs, — tämän veli,
Entinen Canterburyn arkkipiispa,
Sir Thomas Erpingham, sir Robert Waterton,
John Norbery, sir John Ramston, Francis Quoint,
Joill' on Bretagnen herttuan varustamaa
Kuus laivaa sekä kolmetuhat miestä,
Nyt tänne kiirein rientävät ja kohta
Kai ovat pohjoisrannikolle nousseet;
Siell' oisivatkin jo, mut odottavat
Kuninkaan Irlantihin lähtöä.
Jos silloin ikeen poistaa tahdomme,
Sulittaa maamme rikkouneen siiven,[12]
Panttauksen herjast' ostaa vapaaks kruunun,
Tomusta pestä valtikkamme kullan
Ja tehdä majesteetin näköisekseen,
Niin seuratkaa mua heti Ravenspurgiin.
Mut pelko jos saa teidät epäilyksiin,
Niin jääkää, vaietkaa, ma menen yksin.
ROSS.
Ratsaille pois! Ei pelko saa meit' estää.
Siell' ensin olen jos vain ratsu kestää.
(Menevät.)
Kolmas kohtaus.
Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.
(Kuningatar, Bushy ja Bagot tulevat.)
BUSHY.
Surette liikaa, rouva kuningatar.
Kuninkaast' erotessa lupasitte
Unohtaa kaikki pahoittavat huolet
Ja iloisella mielin olla aina.
KUNINGATAR.
Kuninkaan mieliks tein sen; omiks mieliks
En sitä voi; mut muut' en syytä tiedä,
Miks tuskaa vieraakseni tervehtäisin,
Kuin että hyvästi mä jätin vieraan
Niin rakkahan kuin rakkaan Richardin.
Mut sentään joku syntymätön suru,
Helmoissa onnettaren kypsynyt,
Mua lähestyvän näyttää; sydämmeni
Vavahtaa tyhjää; jokin muu sit' ahtaa
Kuin ero miehestäni.
BUSHY.
Joka tuskall'
On kaksikymment' eri kuvajaista,
Jotk' ovat niinkuin tuska, vaan ei tuskaa.
Kyynelten kiillottama surun silmä
Moneksi muuttaa yhden esineen.
Kuin hairakuva, joka suoraan nähden
On sekavaa, mut viistoon katsottuna
Jo hahmon saa: niin tekin, arvon rouva,
Katsellen viistoon eroanne, näette
Vain tuskan kuvan, tuskaa synkemmänkin,
Jok' oikein katsoen on oleetonta
Vain varjoa. Siis, rouva armiaisin,
Kaikk' eron syy on, siin' ei muuta laisin.
Se surun silmän hairaust' on vaan,
Totena itkee turhaa luuloaan.
KUNINGATAR.
Voi olla niin, mut sydän sanoo mulle,
Ett' onkin toisin. Oli miten oli,
Mut raskas mull' on mieli, synkän raskas;
Ja vaikk' ei tyhjän ajatus mua paina,
Niin raskas tyhjyys mua vaivaa aina.
BUSHY.
Vain hourehia, armollinen rouva.
KUNINGATAR.
Ei vähintäkään; hourehien isä
On aina kaiho; niin ei minun laita:
Tää jokin kaiho tyhjästä on siinnyt,
Tai jotain on se tyhjä jota kaihon;
Sen omistus on odotteessa vielä,
Mut mitä on se, sit' en tunnekaan,
Se tuska nimetön on, tiedän vaan.
(Green tulee.)
GREEN.
Jumalan rauha kuningattarelle! —
Huomenta, herrat! — Kuningas, ma toivon,
Matkalla viel' ei lie.
KUNINGATAR.
Miks sitä toivot?
Pikemmin toivo, että matkall' oisi:
Hankkeensa vaatii kiirettä ja kiire
Taas toivoa; miks toivot siis, ett' ei hän
Matkalla oisi?
GREEN.
Siks, että hän, maan toivo,
Palauttaisi joukkonsa ja saisi
Toivottomuudeks vihamiehen toivon,
Joll' on jo luja jalansija maassa.
Bolingbroke purki itse maanpakonsa
Ja eheänä saapui Ravenspurgiin,
Kädessä miekka.
KUNINGATAR.
Herra varjelkoon!
GREEN.
Se liian totta on. Pahempaa vielä:
Northumberland ja nuori Henrik Percy,
Ross, Beaumont, Willoughby on hänen luokseen
Paenneet mahtavine puolueineen.
BUSHY.
Miks ette julistaneet pettureiksi
Northumberlandia ja koko laumaa?
GREEN.
Sen teimme: mutta kreivi Worcester silloin
Sauvansa taittoi, marsalkkuuden heitti,[13]
Ja koko hovikunta hänen kanssaan
Pakeni Bolingbroken luo.
KUNINGATAR.
Näin, Green,
Mun tuskani sa olet kätilöin,
Ja Bolingbroke kipuni kurja poika.
Nyt sielu epäluomansa on luonut,
Ja minä, haukkovainen lapsivaimo,
Surua suruun lisään, tuskaa tuskaan.
BUSHY.
Ei toivoa saa heittää.
KUNINGATAR.
Ken sen estää?
Ma toivon heitän, vihaa sille kannan:
Se petturi on, imartaja, norkko
Ja kuolon pidättäjä, tää kun tahtoo
Elämän siteet helläst' irroittaa,
Jonk' äärettömiin lykkää väärä toivo.
(York tulee.)
GREEN.
Kas, tässä tulee Yorkin herttua!
KUNINGATAR.
Ijäkkään hartioilla sodan merkit.
Oi, katse täynnä huolekasta tointa!
Jumalan tähden, setä, lohdun sana!
YORK.
Niin toista puhuisin, kuin ajattelen.
Taivaassa lohtu on, me päällä maan.
Miss' on vain tuskaa, huolta, kärsimistä.
Miehenne kauas pelastajaks läksi,
Sill' aikaa toiset kodin tuhoo hältä:
Ja minä pantu maata auttamaan,
Jok' olen heikko tueks itselleni.
Nyt seuraa juomingeita huono vointi;
Nyt tutaan liehakoivat ystävät.
(Palvelija tulee.)
PALVELIJA.
Poiss' oli, herra, poikanne, kun saavuin.
YORK.
Vai poissa! — Hyvä! — Käyköön kuinka käy! —
Paennut aateli on, kansa kylmää,
Se yhtyy Herefordiin, ma pelkään. — Poika,
Käy Plashyyn, Gloster-sisareni luo!
Hält' oiti mulle hanki sata puntaa.
Tuoss' ota sormus tuo!
PALVELIJA.
Unohdin haastaa teidän armollenne,
Ett' olin tänään siellä ohimennen;
Mut rikon mielenne, jos lisää kerron.
YORK.
Mit' on se? Sano, poika.
PALVELIJA.
Tiimaa ennen
Kuin sinne saavuin, herttuatar kuoli.
YORK.
Jumal' armahtakoon! Mikä tuskain tulva
Yht'aikaa syöksee tähän tuskain maahan!
En neuvoa nyt tiedä. — Suokoon taivas,
Ett' oisi — omasta ei syystä toki —
Pää multa viety milloin veljeltäni. —
Kuin? Viestit viel' ei matkall' Irlantiin? —
Mitenkä saada rahaa tähän sotaan?
Tule; sisko, — anteeks: käly, tarkoitin. —
(Palvelijalle.)
Mies, kotiin kiiruhda ja hanki vaunut,
Tuo, mit' on siellä aseita. —
(Palvelija menee.)
Te, herrat
Pitäkää sotaväen katselmus! —
Jos tiedän, miten järjestää nää toimet,
Käsiini sotkuisina viskatut,
Niin älkää uskoko mua enää koskaan. —
Molemmat ovat sukuani: toinen
Kuningas, jota velvoitus ja vala
Mun käskee varjella, ja toinen lanko,
Kuninkaan loukkaama, jot' omatunto
Ja heimous käskee minun puolustaa.
Jotakin täytyy tehdä. — Tulkaa, käly,
Ma teistä pidän huolen. — Katselmukseen
Nyt menkää, herrat; sieltä Berkley-linnaan
Heti tulkaa. — Plashyynkin mun pitäis mennä,
Mut aika sit' ei salli. — Kaikk' on nurin,
Ja koko maailma on hullun kurin.
(York ja kuningatar menevät.)
BUSHY.
Irlantiin myötätuuli viestit vie,
Mut mitään sielt' ei tuo se. Koota voima,
Jok' oisi vihollisen vertainen,
On meidän mahdotonta.
GREEN.
Sitä paitse
Kuninkaan lemmen likeiset myös liki
On niiden vihaa, jotk' ei häntä lemmi.
BAGOT.
Niin, häälyväisen kansan, jonka lempi
On kukkaro; min verran se on vajaa,
Sen verran sydän täys on verivihaa.
BUSHY.
Siit' yleisesti syyn saa kuningas.
BAGOT.
Jos tuomio heidän on, syyn saamme mekin,
Kuninkaan alituiset seuralaiset.
GREEN.
Pakoni otan Bristol-linnaan minä,
Ja heti; kreivi Wiltshire on jo siellä.
BUSHY.
Mukaanne tulen minä: vähän hyvää
Voi vihaiselta kansalt' odottaa:
Vain meitä raatelevat niinkuin koirat. —
Tulette mukaan kai?
BAGOT.
En, Hyvästi!
Kuninkaan luokse menen Irlantiin.
Jos oikein aavistan, niin viimeiset
Me tässä sanomme jäähyväiset.
BUSHY.
Kenties, jos York saa Herefordista voiton.
GREEN.
Oi, raukkaa herttuaa! Hän työkseen ottaa
Lukea hiekat, meren tyhjentää;
Tuhannet luopuu pois, jos yksi jää.
BUSHY.
Hyvästi ijäksi ja kerrassaan!
GREEN.
Me vielä tavataan.
BAGOT.
Ei päällä maan.
(Menevät.)
Neljäs kohtaus.
Salomaa Glostershiressa.
(Bolingbroke ja Northumberland tulevat sotajoukkoineen.)
BOLINGBROKE.
Kuin pitkä täst' on matka Berkley'iin, loordi?
NORTHUMBERLAND.
Mua, hyvä herra, uskokaa,
Tääll' olen Glostershiress' aivan outo.
Koluiset tiet ja suuret, jylhät vuoret
Ikäväks venyttävät peninkulman,
Vaikk' armas haastelunne sokeroitsi
Ja makeutti muikeankin matkan.
Mut arvaan, kuinka Willoughbyn ja Rossin
On kulku pitkä Ravenspurgista
Cotswaldiin asti teidän seuraa vailla,
Jok' on, sen takaan, paljon huventanut
Minulta matkan vastukset ja vaivat;
Mut näiden matkaa sulostuttaa toivo
Etuisuus saavuttaa, jok' on jo mulla,
Ja ilon toivo ei sen vähemp' ilo
Kuin saavutettu toivo; tämä heiltä
Lyhentää matkan, niinkuin mulle tehnyt
On ilo saada seurassanne olla.
BOLINGBROKE.
Vähemmän arvoinen on seurani
Kuin teidän hyvät sananne. Ken tuossa?
(Henrik Percy tulee.)
NORTHUMBERLAND.
Poikani, Henrik Percy: veli Worcester
On hänet lähettänyt, tiesi mistä. —
No, Henrik, kuinka setäsi on laita?
PERCY.
Ma sitä toivoin kuulla teiltä, isä.
NORTHUMBERLAND.
Kuningattaren luona siis ei enää?
PERCY.
Ei, isä, virkasauvansa hän taittoi
Ja läksi hovista ja hajoitti
Kuninkaan huonekunnan.
NORTHUMBERLAND.
Mistä syystä?
Ei siltä kuulunut, kun viimein nähtiin.
PERCY.
Siks että teidät tehtiin petturiksi.
Hän meni Ravenspurgiin tarjomaan
Herefordin herttualle palvelustaan,
Ja lähetti mun Berkley'iin tiedustamaan,
Kuin suuren joukon siellä York on koonnut,
Ja siitä viemään tiedon Ravenspurgiin.
NORTHUMBERLAND.
Herefordin herttuan unhotitko, poika?
PERCY.
En, isä hyvä; sit' en unhottanut,
Mist' ikänä en tiennyt: tietääkseni
En ole eläissäni häntä nähnyt.
NORTHUMBERLAND.
Nyt tuntemaan hänt' opi; täss' on herttua.
PERCY.
Arvoisa herra, apuani tarjoon:
Se viel' on nuori, uusi, avuton,
Mut auttavammaksi ja taatummaksi
Sen ikä kypsentää ja vakaannuttaa.
BOLINGBROKE.
Sua kiitän, jalo Percy; usko pois,
En mistään tunne onnea niin suurta
Kuin siitä että ystäväni muistan;
Ja onneni jos lempes kanssa kypsyy,
Niin on se palkitseva hartaan lempes;
Sen liiton sydän solmii, käsi kiintää.
NORTHUMBERLAND.
Kuink' etäällä se Berkley on, ja mitä
York-vanhus siellä joukkoineen nyt puuhaa?
PERCY.
Puuryhmän keskellä on siellä linna,
Ja linnueena kolmetuhat miestä.
Sisällä siellä York on, Berkley, Seymour,
Ei muuta sääty- eikä arvomiestä.
(Ross ja Willoughby tulevat.)
NORTHUMBERLAND.
Kas tuossa loordit Ross ja Willoughby,
Verissä kannus, kiireen hehkoss' otsa.
BOLINGBROKE.
Terveeksi, loordit! Lempenne, ma huomaan,
Maanpakolaista petturia seuraa.
Mun aarteeni se vielä näkymätön
On kiitos vain, mut kun se rikastuu,
Niin lempenne ja vaivanne se korvaa.
ROSS.
Näkönne, herra, meidät rikastuttaa.
WILLOUGHBY.
Ja ylenkyllin korvaa kaikki vaivat.
BOLINGBROKE.
Ainainen kiitos, se on köyhän maksa;
Se velastani vastaa, kunnes kypsyy
Mun nuori onneni. Ken tulee tuossa?
(Berkley tulee.)
NORTHUMBERLAND.
Lord Berkley on se, arvatakseni.
BERKLEY.
Lord Hereford, lähetykseni on teille.
BOLINGBROKE.
Sanokaa silloin: Lancasterille;
Tät' etsin nimeä nyt Englannissa,
Ja kieleltänne mun se löytää täytyy,
Ennenkuin mitään puheeseenne vastaan.
BERKLEY.
Te erehdytte; mull' ei aikomusta
Sanaakaan arvonimistänne poistaa.
Mun teille — mikä lienettekään loordi —
Lähetti tään maan kuulu hallitsija,
York herttua, kysymään, miks sijaisuutta
Käytätte hyväksenne, nurjin asein
Kotoisen rauhan meiltä säikyttäin.
(York tulee seurueineen.)
BOLINGBROKE.
Sanani viejäksi ei teitä tarvis;
Tuoss' itse tulee herttua. — Jalo setä!
(Polvistuu.)
YORK.
Sydämmen näytä nöyryytt', älä polven,
Jonk' alamaisuus viekastaa ja pettää.
BOLINGBROKE.
Oi, armollinen setä!
YORK.
Vaiti, vaiti?
Sen sinnekin nuo sedät ja nuo armot!
En setä ole petturin; ja armo
On armottoman suussa häväistystä.
Miks uskaltaa maanpakolainen jalkas
Koskettaa synnyinmaasi tomuakaan?
Ja vieläkin: miks rauhan poveaan
Penikulmittaisin polkea sa tohdit,
Ja inhain aseittesi komeudella
Peloittaa kalvaat kylät? Sikskö että
Sun voideltu on kuninkaasi poissa?
Ei, poika hupsu! Kuningas on täällä,
Vakaassa tässä povess' on sen valta.
Jos viel' ois mulla sama nuoren into,
Kuin milloin isäs, uljas Gaunt, ja minä
Mars-jumalan, mustan prinssin, pelastimme
Tuhanten ranskalaisten saarroksesta.
Oi, kuinka sukkelaan tää käsi, jonka
Nyt halpaus kahlitsee, sua kurittaisi
Ja antais virhistäsi vitsaa sulle!
BOLINGBROKE.
Vikani, hyvä setä, ilmaiskaa,
Se mikä on ja mitä laatua!
YORK.
Se kaikkein pahinta on laatua?
Petosta inhaa, kurjaa kapinaa.
Maanpakolaisena sa tulet tänne,
Ennenkuin lopussa on määräaika,
Ja asevoimin valtaherraas uhkaat.
BOLINGBROKE.
Kun menin maasta, menin Herefordina,
Kun tulen nyt, Lancasterina tulen.
Suvaitkaa, jalo setä, rikostani
Katsella silmin puoltamattomin.
Isäni olette: minusta näyttää
Gaunt vanhus teissä elävän; siis, isä,
Näin sallitteko minut tuomittavan
Maankulkuriksi, maat ja oikeudet
Käsistä vietävän ja annettavan
Hupaille nousukkaille? Miksi synnyin?
Jos lanko Englannin on kuningas,
Ma Lancasterin herttuaksi tahdon.
On teillä poika, serkkuni Aumerle;
Te ensinnä jos olisitte kuollut,
Ja häntä näin ois poljettu, niin isän
Gaunt-sedästään hän saanut ois, jok' oisi
Vääryydet henkiheittoon ajanut.[14]
Hakea en saa läänityksiäni,
Jonk' armokirjat mulle myöntävät.
Isäni maat ne ryöstetään ja myydään,
Ja nää ja kaikki turhiin käytetään.
Mit' oisi tehdä? Alamainen olen,
Vetoan lakiin: valtamiest' ei suoda,
Siks itseni mun täytyy vaatia
Omani, synnynnäinen perintöni.
NORTHUMBERLAND.
Liiaksi herttuaa on nujerrettu.
ROSS.
Hänt' oikeuteensa tulee teidän auttaa.
WILLOUGHBY.
Katalat hyötyneet on hänen maistaan.