KUNINGAS RICHARD TOINEN

Kirj.

William Shakespeare

Paavo Cajanderin suomennos ilmestyi v. 1905.

Näytelmän henkilöt:

KUNINGAS RICHARD TOINEN. EDMUND LANGLEY, Yorkin herttua. JUHANA GAUNT, Lancasterin herttua. HENRIK BOLINGBROKE, Herefordin herttua. AUMERLEN herttua, Yorkin herttuan poika. THOMAS MOWBRAY, Norfolkin herttua. SURREYN herttua. SALISBURYN kreivi. Kreivi BERKLEY. BUSHY, | BAGOT, | Kuningas Richardin lemmikkejä. GREEN, | NORTHUMBERLANDIN kreivi. HENRIK PERCY, hänen poikansa. Loordi ROSS. Loordi WILLOUGHBY. Loordi FITZWATER. CARLISLEN piispa. WESTMINSTERIN abotti. Loordi-marsalkka ja toinen loordi. Sir PIERCE EXTON. Sir STEPHEN SCROOP. Walesilaisen sotajoukon päämies. Kuningatar, kuningas Richardin puoliso. Glosterin herttuatar. Yorkin herttuatar. Kaksi kuningattaren hovinaista. Loordeja, airuita, sotaherroja, sotureita, puutarhureita, vanginvartija, lähettiläs, tallirenki ja seuralaisia.

Tapaus eri paikoissa Englannissa ja Walesissa.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Richard tulee seurueineen, Juhana Gaunt ja muita ylimyksiä hänen seurassaan.)

KUNINGAS RICHARD. Juhana Gaunt, ikä-arvoinen Lancaster, Valan ja takuun mukaan toitko tänne Kopean poikas, Henrik Herefordin, Ajamaan tuota röyhkää kannettaan, Jot' äsken meill' ei ollut aikaa kuulla, Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?

GAUNT. Sen olen tehnyt, armollinen herra.

KUNINGAS RICHARD. Ja lisäksi, oletko tiedustellut, Kanteeseen syynäkö vain vanha viha Vai, niinkuin kelpo kansalaisell' aina, Pätevä, varma tieto petoksesta?

GAUNT. Mikäli tutkia ma voin, niin syynä Ei vanha viha lie, vaan ilmi vaara, Jonk' uhkaavan hän kuningasta luulee.

KUNINGAS RICHARD. Sisähän heidät tuokaa. Silmä silmää Ja otsa otsaa vastaan vapahasti Haastelkoon syyttäjä ja syytetty. (Muutamia seuralaisia poistuu.) Kopeat ovat ja, kun kuohuu veri, Rutot kuin tuli, kuurot niinkuin meri.

(Seuralaiset palajavat, mukanaan Bolingbroke ja Norfolk.)

BOLINGBROKE. Mont' onnen vuotta taivas suokoon teille, Suurvaltias ja armollinen herra!

NORFOLK. Lisätköön päivä toisen päivän hyvää, Siks että taivas, maalle kateissaan, Kruunuunne liittää kuolemattomuuden!

KUNINGAS RICHARD. Suur' kiitos vaan! Mut toinen teistä mairii, Se aikeistanne nähdään, toisianne Maankavalluksesta kun syytätte. — No, lanko Hereford, mik' on sulla kanne Thomas Mowbrayta, Norfolkia vastaan?

BOLINGBROKE. Ensinkin — todistajaks otan taivaan; — Nöyrästä alamaisen rakkaudesta, Kuninkaan kallis onni huolenani, — Vapaana kaikest' ilkivihasta Teen kanteen tässä ruhtinaani kuullen. — Nyt, Thomas Mowbray, sinun puolees käännyn; Tervehdykseni huomaa: minkä lausun Ruumiini siitä vastaa päällä maan Tai kirkastettu sielu taivahassa. Sin' olet petturi ja pilttomies, Siks liian hyvä, eloon liian huono. Jot' ihanampi helo ilman täyttää, Sit' ilkeemmiltä siinä pilvet näyttää. Ja vielä kerran, tuoden tekos ilmiin, Sua sanon petturiksi suoraan silmiin. Näin mitä kieli lausuu, miekka saa, Jos kuningas niin sallii, vahvistaa.

NORFOLK. Puheeni kylmyys älköön soimatko Mun kiivauttani. Ei akkasota, Ei kahden torakielen herjahuudot Voi tätä meidän riitaa ratkaista; On kuumaa veri siitä jäähtyäkseen. Niin laimeaa ei malttini tok' ole, Ett' aivan suuttomaksi mykistyisin. Ensinkin majesteetin vuoks en julkee Kannustaa puhettani täyteen lentoon; Se kiltois, kunnes takaisin tuon suuhun Petoksen työntänyt ois kaksin kerroin, Kuninkaalliseen vereen katsomatta. Niin, jos ei valtasukua hän oisi, Ivaisin häntä, silmiin sylkisin. Sanoisin konnaks, salapurijaksi, Varmuudeks vielä etuvoitteen soisin Ja hänet yltäisin, vaikk' ylös Alppein Lumiseen huippuhun mun tulis juosta Tai muuhun seutuun asumattomaan, Mihin on koskaan uskaltanut britti. Uskollisuuttani tää seikka tukee: Kautt' autuuteni, valheita hän lukee.

BOLINGBROKE. Sa kalvas pelkur', tuossa kintaani! Kuninkaan heimouden näin ma hylkään Ja luovun veren syntyoikeudesta, Jot' arkoo pelkos vain, eik' arvonantos. Syyn kauhusta jos kunniani pantin Maast' ottaa vielä voit, niin selkä köyryyn! Tään kautta sekä kaikkein muidenkin Ritaris-tapain, miekka vasten miekkaa, Todistaa tahdon, mitä tässä haastan Tai mitä herjempää viel' itse keksit.

NORFOLK. Ma maasta otan sen ja, kautta miekan, Jok' olalleni ritaruuden laski, Sun vastaas astun jaloon kohteluun, Ritaristapain säännöt kaikki täyttäin. En hengiss' alas astu ratsultain, Jos syystä petturin ma nimen sain.

KUNINGAS RICHARD. Mut mitä, lanko, väität Mowbrayn syyksi! Sen täytyy suuri olla, jos se meidät Saa hänest' edes aattelemaan pahaa.

BOLINGBROKE. Min lausun, siitä hengelläni vastaan: Kahdeksan tuhat noobelia[1] sai hän Lainoiksi majesteetin sotureille, Mut ne hän itse halpaan toimeen käytti Kuin ilki-petturi ja häijy konna. Sen sanon myös, ja vahvistan sen miekoin Tässä tai missä vain, maiss' äärimmissä, Mihinkä koskaan britin silmä yltää, Ett' on se petos, mit' on tässä maassa Kuustoista vuotta kudottu ja tehty, Kaikk', kaikki viekkaan Mowbrayn alkutyötä. Ma väitän lisäksi — ja senkin kaikki Tuon kehnon hengellä ma toteen näytän —: Hän herttua Glosterin on kuoloon syypää; Tään herkät vastustajat vietellen, Kuin arka petturi, hän veri virtaan Upotti tämän viattoman sielun. Nyt veri tuo, kuin hurskaan Abelin, Maan kielettömist' onkaloista huutaa Ja verikostoon ankaraan mua vaatii. Es'isäin kunniakkaan maineen kautta Sen teenkin, taikka periköön mun hauta!

KUNINGAS RICHARD. Sen miehen rohkeus nousee pilviin asti! — No, Thomas Norfolk, mitä vastaat tuohon?

NORFOLK. Pois majesteetin kasvot kääntykööt, Ja hetken aikaa korvans' olkoot kuurot, Siks että tuolle suvun herjalle Ma kerron, kuinka jumalat ja hurskaat Moist' inhoo valhehtijaa.

KUNINGAS RICHARD. Puoltamaton On silmäni ja korvani. Jos oisi Hän veljeni ja vallan perillinen, Niin kuin hän nyt vain setäni on poika, Niin valtikkani arvon kautta vannon, Ett'ei tää pyhän veren heimouskaan Vois häntä turvata tai oikeudesta Vähääkään lujaa mieltän' eksyttää. Kuin sinä, alamaiseni hän on, Siis puhu suoraan, ole pelvoton!

NORFOLK. Siis, Bolingbroke, kavalaa kitaas myöten Sydämmes pohjiin saakka: valehtelet! Calais'lle varatusta lainasta Kuninkaan sotureille oikein maksoin Kolm' osaa, loput sallittiin mun pitää, Kosk' oli majesteetti mulle velkaa Jäännöksen matkalaskusta, kun hälle Kuningattaren Ranskasta ma toin.[2] Se valhe niele! — Mitä Glosteriin, Niin hänt' en tappanut; mut häpeekseni Löin siinä laimin pyhän tehtäväni. — Ja, lord Lancaster, mitä teihin tulee, Vastustajani arvokkaaseen isään, Niin hengellenne kerran panin paulan; Se rikos arkaa sieluani vaivaa; Mut ennenkuin sain viimeks sakramentin, Sen tunnustin ja teiltä varta vasten Anteeksi pyysin; toivon, että sainkin. Siin' on mun vikani. Muut syytteet kaikki Ne ovat vihan kaunaa ilkimyksen, Katalan, epäsuvustuneen konnan, Jonk' itse tahdon urhokkaasti voittaa, Ja vastavuoroon kintaani ma heitän Nyt jalkoihin sen korskan kavaltajan, Ritarikuntoni näin näyttääkseni Parhaissa hänen sydänverissään. Jott' onni tämä pian koittais mulle, — Määrätkää, herra, päivä taistelulle.

KUNINGAS RICHARD. Vihaiset loordit, neuvoani kuulkaa, Se sapen huoltaa suonta iskemättä. En ole lääkäri, mut tunnen kaavan: Syvä viha leikkaa liian syvän haavan. Sopikaa, anteeks suokaa, unhottakaa, Pois suoneniskun kieltää lääkär' vakaa. Siis, setä, rauhantekoon! Lauhtokaa Te poikaanne, ma tyynnän herttuaa.

GAUNT. Vanhalle rauhanteko sopiikin. — Pois heitä, poika, pantti Norfolkin.

KUNINGAS RICHARD. Te, Norfolk, sama tehkää.

GAUNT. Henrik, mitä? Nöyrästi pyydän, toiste en tee sitä.

KUNINGAS RICHARD. Pois, Norfolk, heitä tuo, se täytyy sun.

NORFOLK. Kuningas, jalkoihisi laskeun. Ma kuoloon sorrun, häpeään en vainen; Saat ottaa henkeni, mut puhtaan maineen, Mi kuolon kiusaks elää haudallani, Pelastan pilkan häpeästä ani. Häväisty, petteess' olen, syyttehessä Ja herjan myrkkynuoli sydämmessä; Herjaajan sydänveret yksin vois Mua auttaa.

KUNINGAS RICHARD. Kiukkus voita. Pantti pois! Voi jalopeura leopardin suuttaa.[3]

NORFOLK. Niin, mut sen pilkkuja ei voi se muuttaa. Vie häpeäni, niin saat pantinkin. Saasteeton nimi aarre kallihin On päällä maan; sen puutteess' olet vainen Kullattu savi, tomu kiiluvainen. Jalo henki taatussa on povessa Kuin helmi kuuden lukon takana. On kunnia mun elämäni tyyty; Vie kunnia, niin elämä on myyty. Siis, enkö syystä kunniaani puolla? Ma siinä elin, sille tahdon kuolla.

KUNINGAS RICHARD. Pois ensin lanko pantin heittäköön.

BOLINGBROKE. Oi, moisen synnin Herra häätäköön! Isäni nähden seistä miehuutonna Ja loisen arkuudella moista konnaa Mun-laisen kumartaako? Ennenkuin Näin loukkaan kunniaani omin suin Tai kielen' moisen tekee tarjon halvan, Sen pelkurin ma hampain rikki kalvan Ja paton kurjan syljen ivaten Häpeän paikkaan, Mowbrayn silmillen.

(Gaunt menee.)

KUNINGAS RICHARD. Ei sovi pyytää mun, vaan käskeä: Kun teit' en nyt voi sovittaa, niin tulkaa, Ja siitä hengellänne vastatkaa, Coventryyn pyhän Lamberluksen päiväks, Niin siellä peitsi ratkaiskoon ja kalpa Riitanne, jota kiihtää viha halpa. Me oikaista kun emme saaneet väärää, Niin ritar'ottelu nyt voiton määrää. Marsalkka, aseairut kutsukaa Ohjaamaan tätä kotikahakkaa.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Sama seutu. Huone Lancasterin herttuan hovilinnassa.

(Gaunt ja Glosterin herttuatar tulevat.)

GAUNT. Ah! osallisuus vereen Glosterin Mua enemmän kuin voihkinanne kiihtää Tuon vainaan hengen pyöveleitä vastaan. Mut rangaistus kun rikkojan on käessä Ja rikost' emme me voi rangaista, Niin jääköön asiamme taivaan haltuun. Se kyllä, jahk' on maassa aika kypsä, Syntisten päähän sataa kuuman koston.

HERTTUATAR. Paremmin eikö kannusta sua veljeys? Vanhassa veressäsi rakkautt' eikö Niin kipinääkään? Edwardin nuo pojat. Nuo seitsemän, joist' olet sinä yksi, Seitsemän saman pyhän veren maljaa, Seitsemän saman juuren kaunist' oksaa, Niist' osan luonto itse kuivetti, Ja toiset katkoi sallimus; mut Thomas, Mieheni, elämäni, Glosterini, — Edwardin pyhää verta malja täysi, Kuninkaan juurta kukoistava oksa — Säretty on ja kallis neste maassa, Kaadettu on, ja lehdet hävittänyt Kateuden käsi, murhan verikirves. Sun vertas, Gaunt, se oli; vuode, kohtu, Väki ja muotti, joka muovas sinut, Hänetkin loi. Vaikk' elät, hengitkin, Niin häness' olet kuoliaaksi lyöty. Hyväksyt isäs kuolon täysin määrin, Jos näin näet veli-raukkas kuolevan, Jok' oli isäs hengen painoskuva. Sit' älä kärsivällisyydeks sano, Se toivottuutta on; jos veljes surman Näin kärsit, henkees suoran tien sa näytät Ja neuvot murhaajas sua teurastamaan, Mik' alhaisoss' on kärsivällisyyttä, Jaloiss' on kalman kylmää pelkuruutta. Mit' enää puhun? Henkes parhaiten Sa turvaat, Glosterin jos surman kostat.

GAUNT. Asia Herran. Taivaan valtuutettu Ja sijainen, sen nähden voideltu, On murhaan syypää; rikosta jos on se, Sen taivas kostakoon, sen palvelijaan En koskaan minä vihan kättä nosta.

HERTTUATAR. Mua voi! Ken sitte kuulee tuskani?

GAUNT. Jumala, leskein auttaja ja turva.

HERTTUATAR. Niin olkoon siis. Hyvästi, vanha Gaunt! Coventryyn menet, missä Hereford-langon Näet ottelevan julman Mowbrayn kanssa. Josp' yljän kosto langon peitsess' istuis Ja Mowbrayn teurastaja-poveen tunkis! Tai jos ei ensi kiistass' ennä turma, Niin synnit painakoot niin Mowbrayn rintaa, Ett' orhin vaahtoavan selkä taittuu Ja itse ratsas suin päin syöksyy maahan Ja langon armoon antautuu, kurja! Hyvästi, Gaunt! Nyt murheen kanssa yksin Käy veli-vainaas vaimo käsityksin.

GAUNT. Hyvästi, sisko! Coventryyn käyn minä. Molemmill' olkoon onni myötyrinä!

HERTTUATAR. Ei vielä! Suru kimmoo, kun se sattuu, Ei tyhjää onttouttaan, vaan raskauttansa. Hyvästelen, vaikk' alkuun tuskin sain; Ei suru lopu, siltä näyttää vain. Terveiset veljelleni Yorkille! Niin, siinä kaikki! — Mutta miks tuo hoppu? Miks kiire noin, vaikk' onkin kaikki loppu? Muistanpa vielä. Pyydän — niin, mut mitä? — Tyköni Plashyyn häntä rientämään. York-vanhus siellä, oi, min näkeekään? Vain suojat autiot ja paljaat muurit,[4] Varastot tyhjät, käymättömät ukset, Ja tervehdykseks kaikuu valitukset. Terveiset vain! Miks etsis vierahista Surua, jonka löytää vaikka mistä? Lohdutta, lohdutta käyn kuolohon; Viimeinen hyvästini kyynel on.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Aukea tasanko Coventryn lähellä. Aituus ja valtaistuin. Airuita y.m.

(Lord-marsalkka ja Aumerle tulevat.)

MARSALKKA. Valmisko Henrik Hereford, lord Aumerle?

AUMERLE. Kiireestä kantaan, kutsuntaa vain vartoo.

MARSALKKA. Ja Mowbray uljaana ja ilomielin Vain syyttäjänsä ääntä vartoo.

AUMERLE. Siis ovat taistelijat varusteissa, Kuninkaan' tuloa vain odottavat.

(Torventoitauksia. Kuningas Richard tulee ja asettuu istumaan valtaistuimelle; Gaunt, Bushy, Bagot, Green ja muut ylimykset asettuvat samoin paikoilleen. Torvi soi, ja siihen vastaa ulkoa toinen. Airut tulee ja hänen jäljissään Norfolkin herttua täydessä sota-asussa.)

KUNINGAS RICHARD. Marsalkka, kysykää tuolt' aseekkaalta, Miks täydess' asussa hän tänne saapuu; Nimensä sanokoon ja, säännön mukaan, Asians' oikeaksi vannokoon.

MARSALKKA. Jumalan nimessä ja kuninkaan, Ken olet, sano, miksi tänne saavut Noin ritar'asussa ja ketä vastaat? Asias? Sano totuus, valas kautta Ja ritar'arvosi, niin totta kuin Sua taivas auttakoon ja miehuutesi!

NORFOLK. Norfolkin herttua, Thomas Mowbray, olen, Ja valallani saavun — jota taivas Varjelkoon ritaria rikkomasta! — Herefordia, mun syyttäjääni, vastaan Todistamaan, ett' olen uskollinen Taivaalle, kuninkaalle, suvulleni. Ja kautta käden tään ja taivaan armon, Näin puolustautuen, ma toteen näytän, Ett' taivaan, kuninkaan ja mun hän petti, Niin totta kuin mua taivas auttakoon!

(Asettuu paikalleen.)

(Torventoitaus. Airut tulee ja hänen jäljissään Bolingbroke aseissa.)

KUNINGAS RICHARD. Marsalkka, kysykää tuolt' aseekkaalta, — Kuka hän on, ja miksi saapuu tänne Noin sotatamineihin puettuna; Hän sääteisesti, niinkuin laki käskee, Asians' oikeaksi vannokoon.

MARSALKKA. Ken olet? Miksi tänne aituukseen Näin Richard kuninkaamme eteen astut? Asias? Ketä vastaat? Puhu totuus, Niin totta kuin sua taivas auttakoon!

BOLINGBROKE. Herefordin, Lancasterin, Derbyn Henrik Ma olen; aseissa nyt tässä seison Ja taivaan armolla ja tarmollani Täss' aituuksessa Thomas Mowbraysta, Norfolkin herttuasta, toteen näytän, Ett' on hän luimu konna, joka petti Jumalan, Richard kuninkaan ja minut; Niin totta kuin mua taivas auttakoon!

MARSALKKA. Se kuoleman on rangaistuksen oma, Ken rohkee koskettaa tät' aituusta, Pait marsalkka ja tämän jalon toimen Valitut valvojat.

BOLINGBROKE. Lord marsalkka, Kuninkaan kättä suudella mun suokaa Ja majesteetin eteen polvistua: Mowbray ja minä tässä olemme Kuin kaksi miestä, jotk' on vannoneet Pyhissä-käynnin pitkän, raskaan tehdä; Siis juhlalliset, hellät jäähyväiset Kummankin suokaa ottaa ystäviltään.

MARSALKKA. Kaipaaja kumartaa ja jäähyväisiks Kuninkaan kättä tahtois suudella.

KUNINGAS RICHARD. Alas astumme ja häntä syleilemme, Niin totta oikea kuin asiasi, Niin onni taistoss' olkoon seuranasi! Hyvästi, vereni! Jos tänään pois Sa vuodat, itken, mut en kostaa vois.

BOLINGBROKE. Jaloa silmää älköön itku halpa Häväiskö, jos mun kaataa Mowbrayn kalpa. Niin varmasti kuin haukka lintu-parkaan, Ma taistelussa Mowbrayn päälle karkaan. — (Lord-marsalkalle.) Hyvästi sanon teille, hyvä herra, — Myös teille, jalo lanko, lord Aumerle; — En pode, vaikka kuolon kanssa taistan, Nuor' olen, reipas, ilon maljaa maistan. Kuin pitoloissa herkut päättimeksi, Minultakin jää paras viimeiseksi: (Gauntille.) Vereni kallis alkulähde, sinä, — Nuoruutes into, minuss' uudistuen, Mua kahden miehen voimall' ylös nostaa Tavoittaakseni pääni päältä voiton. Karaise rukouksillas varukseni, Terästä siunauksin peitsen kärki, Ett' on kuin vahaa Mowbrayn pantsar'asu, Ja pojan uljas käytös kirkkaaks silaa[5] Juhana Gauntin nimen uudestaan.

GAUNT. Hankettas hyvää taivas auttakoon! Kuin leimaus nopsa ole toimissasi, Ja kaksin kahdistettuina sun iskus Huumaavan herranvoiman lailla syöskööt Tuhoisen vihamiehen kypärään! Veresi nouskoon! Ole miesi yhä!

BOLINGBROKE. Avuksi oikeus ja Yrjö pyhä!

(Asettuu paikalleen.)

NORFOLK (nousten). Mink' osan Jumala tai sallimus Minulle suonee, tässä elää, kuolee Kuningas Richardille uskollisna Vakava, suora, kunnon ylimys. Ilommmin mielin vankikaan ei heitä Pois kahleitaan ja avosyliin sulje Kultaista, vallollista vapauttaan, Kuin hyppelevä sydämmeni viettää Viholliseni kanssa taiston juhlaa. — Mont' onnen vuotta toivotan ma teille, Majesteetille ja pääri-kumppaneille. Iloisna taistoon käyn kuin pitohon; On rehdin mielin povi pelvoton.

KUNINGAS RICHARD. Hyvästi, herttua! Urhon hyveet läikkyy Sun silmissäs ja miehuus niistä säihkyy. — Marsalkka, toimeen! Taisto alkakoon!

(Kuningas ja loordit palajavat paikoilleen.)

MARSALKKA. Sa, Henrik Hereford, Lancaster ja Derby, Tuoss' ota peitses! Taivaan olkoon oikeus!

BOLINGBROKE (nousten). Kuin vuori vahva toivoss' aamen sanon.

MARSALKKA (palvelijalle). Tuo peitsi Norfolkin vie herttualle.

1. AIRUT. Nyt Henrik Hereford, Lancaster ja Derby Jumalan, kuninkaan ja itsens' eessä Täss' seisovi, ja uhall', että itse On petturi ja konna, toteen näyttää, Ett' Thomas Mowbray, herttua Norfolkin, Jumalan, kuninkaan ja hänet petti, Ja vaatii häntä siitä miekkasille.

2. AIRUT. Täss' seisoo Thomas Mowbray, herttua Norfolk, Ja uhall', ett' on petturi ja konna. Nyt puolustaikse, toteen näyttäin että Tuo Henrik Hereford, Lancaster ja Derby Jumalan, kuninkaan ja hänet petti, Vapaasta halusta ja rohkein mielin Vain vartoo merkkiä, ett' alkaa saa.

MARSALKKA. Soi, torvi! Taistelijat valmistukoot! (Soitetaan hyökkäystorvea.) Seis! Sauvan heittää väliin kuningas.[6]

KUNINGAS RICHARD. Pois pankoot peitsensä ja kypärinsä Ja käykööt kumpainenkin paikoilleen. (Pitkältä kestävää torventoitotusta.) (Molemmille taistelijoille.) Lähemmä tänne astukaa, ja kuulkaa, Mi meidän on ja neuvostomme päätös! Valtamme maata ettei saastuttaisi Sen oma ravitsema, kallis veri; Ja silmämme kun kammoo nähdä haavaa Kamalaa, kansaismiekan viiltämää; Ja koska näyttää, että korskan mielen Taivasta tavottava kotkan-lento Ja kateus, jok' ei kilpailijaa kärsi, On teitä yllyttänyt rikkomaan Kuninkaan rauhan, joka lapsen-untaan Maan kehdoss' uinuu hennoin henkäyksin; Ja koska voisi rummun jylhä pauhu, Rämäkän torven pelottava räikkä Ja raudan vihan kalske rajoiltamme Sulo-rauhan kaikottaa ja saada meidät Kahlaamaan oman heimon veressä, — Niin maistamme näin teidät karkoitamme. — Sa, lanko, hengen uhall' et saa ennen, Kuin kymmenen on kesää tehnyt kukkaa, Tät' ihanata maata tervehtää, Vaan henkipaton vierast' uraa käydä.

BOLINGBROKE. Tahtonne olkoon! Lohtuna on vielä, Ett' aurinkoinen loistaa myöskin siellä; Sen kultasateet, jotka teihin sataa, Ne kultaa myöskin pakolaisen rataa.

KUNINGAS RICHARD. Sun, Norfolk, raskaampi on tuomiosi, Ja julistan sen vastenmielisesti: Ei hidas hetken kulku määrätä Saa maanpakosi rajatonta äärtä; Nää toivottomat sanat sulle lausun: Uhalla henkes älä koskaan palaa!

NORFOLK. Se raskas tuomio on, majesteetti, Ja arvaamaton teidän lausumaksi. Paremman palkan kuin näin syvän herjan Ansainnut oisin teidän armoltanne. Nyt äidinkieleni mun jättää täytyy, Tuo vuotta neljäkymment' oppimani; Ei kieleni sen arvokkaampi mulle Kuin kielitön on viulu taikka harppu, Tai taitosoitin, jok' on lukittu, Tai, aukijätettynä, pantu käteen, Jok' ei sit' osaa sopusointuun sointaa, Mun suussani te kielen vangitsitte Hampaiden, huulten kaksoisteljen taa; Ja tyhmä, tylsä, tyhjä tiedottomuus On mulle vanginvartijaksi pantu. Mut liian olen vanha oppilaaksi, Niin, liian vanha imettäjän vauvaks. Siis tuomios on mykkää kuolemaa, Kun kiel' ei omaa kieltään käyttää saa.

KUNINGAS RICHARD. Herättää sääliämme älä koita; Sait tuomios: on myöhä vaikeroita.

NORFOLK. Pois valoisasta kotimaasta käännyn, Ja iki-öiden synkkään varjoon näännyn.

(Aikoo mennä.)

KUNINGAS RICHARD. Palaja vielä: ota matkaan vala. — Kätenne henkipatot miekallemme![7] Uskollisuuden kautta, jonka taivas On teiltä saapa — oman osuuteni Maanpakoon teidän kanssa karkoitin — Nyt vannokaa, min sanelen: ett'ette, Niin totta kuin teit' auttakohon taivas, Syleile maanpaossa toisianne, Tai toisianne koskaan silmiin katso, Tervehdi, kirjoita, tai tyynnyttele Kotoisen vihan luomaa myrskyä, Tai neuvosta ja sopimuksest' yhdy Kutomaan pahaa salajuonta meitä Tai maata, kansaa, valtakuntaa vastaan.

BOLINGBROKE. Sen vannon.

NORFOLK. Minä myös sen täyttää tahdon.

BOLINGBROKE. Norfolk, mikäli vihamiehen sopii: — Jos kuningas ois suonut, ilmaa harhais Jo meistä toisen sielu pakosalla Hauraasta tästä lihahaudastaan, Kuin liha tää nyt pakosall' on maastaan; Petokses myönnä ennen lähtöäsi; On pitkä sulla matka, älä mukaan Vain syypään sielun raskast' ota takkaa.

NORFOLK. Jos pettur' olen, Bolingbroke, niin nimeni Elämänkirjast' ottakoot, mun syöskööt Maanpakoon taivaastakin, niinkuin täältä! Mik' olet, taivas tietää sen ja sinä Ja minä, pian kuningas sen tuntee. — Hyvästi, valtias! Nyt harhan kaihdan, Kun kotimaani maailmaan ma vaihdan.

(Menevät.)

KUNINGAS RICHARD. Silmäisi peilissä ma näen, setä, Sydämmen murtuneen; tuo murheen näky Se poikasi pakovuosist' ottaa Pois neljä. — (Bolingbrokelle.) Kuusi talvikylmää vielä, Niin taasen kotiin palaat ilomiellä.

BOLINGBROKE. Kuin pitkä aika mahtuu pieneen sanaan? Kuninkaan henkäys neljä talvi-rauskaa Pois pyyhkäisee ja neljä kesää hauskaa.

GAUNT. Kuningas, kiitos, että isän tähden Vähensit pojan pakovuodet kuuteen. Mut pienen hyödyn minä siitä saan. Ennenkuin nämä kuusi määrävuotta, Näet, kuita vaihtelee ja matkan päättää, Mun lamppuni jo sammuu, öljy puuttuu, — Ja heikko valo ikiyöksi muuttuu; Lopussa on mun kynttiläni pää, Ma, kuolon sokko, poikaani en nää.

KUNINGAS RICHARD. Mont' elinvuotta vielä suodaan sulle.

GAUNT. Vaan sull' ei hetkeäkään antaa mulle. Suruilla päiväni voit lyhentää, Yöt ryöstää, vaan et huoment' ehdättää; Vakoja uurtamaan voit auttaa aikaa, Mut rypyn estämiseen sull' ei taikaa; Sanasi valta voi mun kuolettaa, Mut kuollutt' ei sun valtas henkiin saa.

KUNINGAS RICHARD. Täydessä tuumin poikas kartoitettiin, Ja oma kielesikin siihen suostui. Miks karsaat tuomiota oikeaa?

GAUNT. Makea maistaa, karvas sulattaa. Mun, tuomarin, te tiedustitte mieltä; Voi, etten saanut haastaa isän kieltä! Jos vieras ois hän, eikä poika ollut, Niin lievemp' oisi tuomiokin tullut. Ma puolenpidon soimaa kaihtaa koitin, Ja oman henkeni näin tuomioitin. Ma katsoin, eikö kukaan valittais Kovuuttani ja sitä vaimentais, Mut te vain hyväksyitte lausuntoni, Kun tahtomatta lausuin tuomioni.

KUNINGAS RICHARD (Bolingbrokelle.) Hyvästi, serkku! — (Gauntille.) Hyvästelkää te Kuus vuotta maanpakoa saa hän heti.

(Torventoitauksia. Kuningas Richard seurueineen poistuu.)

AUMERLE. Hyvästi, lanko! Mitä nyt et malta, Sen kirjeess' ilmoittanet toisahalta,

MARSALKKA. Ei vielä hyvästi; teen seuraa teille Niin pitkälle kuin maata riittää meille.

GAUNT. Oi, miksi sanojasi itaroit, Ja ystäväisi hyvästiin et vastaa?

BOLINGBROKE. Hyvästiks mull' on niitä liian vähän. Jos kieli, kunnon palvelusta tehden, Sydämmen täyden tuskan ilmi huokuis.

GAUNT. Surusi on vain ajaks poistumista.

BOLINGBROKE. Kun ilo poistuu, suru täyttää paikan.

GAUNT. Kuus vuotta kuluu pian.

BOLINGBROKE. Onnekkailta; Mut suru tunnit tekee kymmeniksi.

GAUNT. Kuvaile, ett' on se vain huvimatka.

BOLINGBROKE. Sydämmeni huokaa, näin jos valehtelen, Kun vain se väkinäist' on vaellusta.

GAUNT. Raskaitten askeltesi synkkää tietä Kuvaile kehykseksi, johon kerran Sa kotiintulos kalliin helmen liität.

BOLINGBROKE. Pikemmin joka raskaalt' askeleelta Ma muistan, kuinka etäämmälle yhä Vaellan rakkaimmista helmistäni. Mun täytyy monta pitkää oppivuotta Vieraissa maissa palvella, ja vihdoin, Kun olen vapaa, muut' ei kerskattavaa, Kuin että olin surun matkalainen.

GAUNT. Joka paikka, johon taivaan silmä osuu, Viisaalle satama on, onnen ranta. Hätääsi neuvo päättelemään näin: Hyvett' ei hädän vertaa. Älä päätä, Ett' ajoi sun maanpakoon kuningas, Vaan sinä hänet: raskaampi on tuska. Jos kantajansa heikoksi se huomaa. Sano, että kunniata etsimään Ma sinut lähetin, ja ettei sua Kuningas karkoittanut. Oleta, Ett' ahnas rutto taivaallamme leijuu, Ja ilmanalaan raittiimpaan sä riensit. Sun soittoniekkas olkoot laululinnut, Maan nurmi kaisloitettu juhlahuone,[8] Kukkaiset sulonaisia, ja kulkus Vain ilohyppyä ja karkeloa: Kaluva tuska, näet, ei kovin pure, Jos sille ilkut vain, etk' ylen sure.

BOLINGBROKE. Oi, ken voi pitää tulta kädessään, Kun ajattelee jäistä Kaukasusta? Ken julman nälän kiihkaa vaimentaa Vain atrioita kuvittelemalla? Ken lumess' alastonna vieriä Ja luulla kesähelteess' olevansa? Ei, ei! Tuo hyvän kuvittelu tekee Vain pahan tunteen kahta suuremmaksi. Enemmän suru tuima kirvelee, Jos kalvaa vain se, mut ei haavaa tee.

GAUNT. Pois! Sua seuraan. Noin jos nuori oisin, Ja moinen syy, kuink' aikailla ma voisin?

BOLINGBROKE. Englannin tanner, hyväst' armas manner, Emo, vaalija, jok' yhä mua kannat! Jos minne käyn, näin aina kerskaankin: Maanpaossakin poika Englannin!

(Menevät.)

TOINEN NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Coventry. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kuningas Richard, Bagot ja Green tulevat toisesta ovesta, Aumerle toisesta.)

KUNINGAS RICHARD. Kyll' oivalsimme. — No, Aumerle, kuin kauas Saatoitte Herefordin, tuon valtamiehen?

AUMERLE. Herefordin, niin sanotun valtamiehen, Vein valtatielle saakka, siihen heitin.

KUNINGAS RICHARD. Ja varmaan ero-itkut itkettiin?

AUMERLE. En suinkaan minä; kenties pohjatuuli, Jok' ihan oli kasvot meiltä polttaa, Herätti nuhan uinuvan ja ehkä Kyynelin kasti kuivat erojaiset.

KUNINGAS RICHARD. Ja mitä sanoi lanko erotessaan?

AUMERLE. Hyvästi. Mut kosk' ei sydän suonut kieleni Häväistä tuota sanaa, niin mua viekkaus Opetti teeskelemään tuskaa mointa, Kuin oisi sanat niellyt surun hauta. Jos hyvästeistä viivyntää ois tullut Ja ajan lisää lyhyeen maanpakoon, Niin ois hän saanut niitä kirjan täyden; Vaan nyt ei multa saanut yhtäkään.

KUNINGAS RICHARD. Hän lanko, lanko on; mut epäilemme, Kun aika hänet maanpaosta kutsuu, Palaako lanko ystäväinsä tähden. Me itse, Bushy, Bagot myös ja Green Näimme, kuinka liehakoi hän kansaa, Kuink' alhaisella, nöyräll' imarteella Sen sydämmeen hän tahtoi sukeltaa; Kuink' orjiin tuhlas kohteliaisuutta, Työmiehet voitti imartelutyöllä, Ja kantoi nöyräst' osaansa, ikäänkuin Maanpakoon heidän suosionsa veisi. Osteri-muijaakin hän lakittelee; Ajuri "Herran rauhaa" toivottaa Ja palkakseen saa polvenkoukistuksen Ja "kiitos, maamies, rakas ystävä!" Kuin oikeus ois hällä Englantiimme, Ja hän sen alamaisten ylin toivo.

GREEN. Hän tiessään on ja juonet hänen kanssaan. — Nyt kapinaan, jok' Irlannissa kiehuu! Rivakat toimet, ettei lisä viipy Tois heille lisää apuneuvoja Eduksi itselleen ja haitaks teille.

KUNINGAS RICHARD. Menemme itse mukaan tähän sotaan. — Mut kosk' on kirstu liian auliuden Ja hovinpidon vuoksi hiukan kevyt,[9] Niin pakko pantata on valtakunta; Ne tulot meille ensikäteen riittää. Jos siit' ei kyllin, niin me sijaisille Jätämme täytettäväks kirjekaavat; Jos rikkaaks jonkun huomaavat, niin niihin Panevat tämän nimiin aimo summat Ja laittavat ne meille tarpeisiimme; Sill' Irlantiin nyt mennään viipymättä. (Bushy tulee.) Mit' uutta, Bushy?

BUSHY. Gaunt vanhus heikkona on sairaana, Poteutui äkin, lentoviestin laittoi Anomaan luokseen teidän armoanne.

KUNINGAS RICHARD. Miss' on se sairas?

BUSHY. Ely-house'ssa.

KUNINGAS RICHARD. Jumala lääkärille mieleen tuokoon, Ett' auttais hänet viipymättä hautaan: Lippaansa sisustus se tässä sodass' Ois tarpeen päällysvaatteiks sotureille. — Pois tulkaa hänen luokseen! Suokoon luoja, Ett' oisi tämä kiire liian myöhä!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Lontoo. Huone Ely-house'ssa.

(Gaunt leposijalla; Yorkin herttua ja muita seisoo hänen ympärillään.)

GAUNT. No, mitä? Tuleeko se kuningas, Niin että viime henkäykseni huokuis Nuorelle liehakolle viisaan neuvon?

YORK. Noin älkää tuskailko ja ponnistelko: Neuvoille hänen korvansa on kuuro.

GAUNT. Sanovat, että kuolevaisen kieli Se valtaa kuulon niinkuin syvä soitto. Kun puhe niukkaa on, se korvaan ottaa: Ken haastaa vaivalla, se haastaa totta. Enemmän kuullaan kieltä, kohta mykkää. Kuin lörppää, jossa tyhjä ilo sykkää. Parasta elämä on loppuessaan; Laskeissaan päivä, soitto tauotessaan, Kuin herkun jälkimaku, muistoon jää. Kun mielest' aikaisemmat häviää. Jos Richard elävän ei kuullut mieltä, Nyt ehkä kuulee kuolevaisen kieltä.

YORK. Sen korvan tukkii toiset maireäänet: Nuo loiston ylistykset; tyhmät viisut Ja rivot laulut, joiden myrkkyääniin On nuorukaisen korva aina herkkä; Jutelmat Italian muodeista, Joit' apinoiva, kähläs kansamme Jälittelee ja nilkutellen matkii. Jos mailma päästää jonkin tyhmyyden — Viis siitä, kuinka huonon, kun vain uuden — Niin joutuun sitä korvaan toitotellaan. On neuvo myöhä, haihtuu niinkuin vahto, Kun järjen kanss' on kapinassa tahto. Ken tietää tiens', on neuvo sille turhaa, Se hengen haukkojalta hengen murhaa.

GAUNT. Profeetan henki minussa nyt nousee, Näin kuolevana hänest' ennustan: Ei pysyvää tuo hurjan himon lieska, Pian raivo tuli, näet, tyhjiin palaa; Vihusää kestää, vaan ei raju-ilma; Jot' äkin kannustat, se äkin uupuu; Ken ruokaa ahmii, ruokaan tukehtuu; Hepakka turhuus, pohjaton tuo ahma, Muut syötyänsä, raataa itseään. Kruunattu saari tää, tää valtain paikka, Tää majesteetin maa, tää Marsin istuin, Eedeni toinen, puoli-paratiisi, Linnoitus, luonnon itsellensä luoma Niin ruttoa kuin sodan kättä vastaan, Tää onnen asutus, tää pienoismailma, Tää helmi, upotettu hopeamereen, Jok' on sen vartijana niinkuin muuri Tai vallihauta, joka kodin suojaa Vähemmän onnellisten kateudelta; Tää Englanti, tää maa, tää pyhä paikka, Emo ja imettäjä kuningasten Suurvoimaisten ja synnylt' yleväin, Jotk' ovat ristin ritareina kuulut Etäälle hautaan saakka, missä lepäs Maailman lunnas, pyhän neitseen poika, Tuoll' uppiniskaisessa Juudan maassa; Tämäkö kallihitten kallis maa, Maineeltaan kallis kautta maailmoiden, Nyt pantataan — ma kuolen, kun sen lausun — Kuin mikä vuokramaa tai torpantila? Englanti, jonka ylvä meri nivoo Ja jonka vuorirannat luotaan työntää Tuon kateen, kostean Neptunin tyrskyt, Häpeään nivotaan ja mustetäpliin Ja lahon pergamentin siteisiin. Tää Englanti, jok' ennen voitti muita, Nyt itsestään on kehnon voiton saanut. Oi, henkeni jos vois sen herjan pestä, Kuink' autuaana menisinkin hautaan!

(Kuningas Richard, kuningatar, Aumerle, Bushy, Green, Bagot, Ross, Willoughby tulevat.)

YORK. Kuningas tulee; hänen nuoruuttaan Pidelkää lempeästi: nuoren varsan Jos raivoon saatat, enemmän se raivoo.

KUNINGATAR. Kuin jaksaa jalo lankomme, Lancaster?

KUNINGAS RICHARD. Rohkeutta, mies! Kuin voitte, vanha Gaunt?

GAUNT. Oi, kuinka tilaani se nimi sopii! Gaunt, se on: laiha; vanhuutt' olen laiha. Minussa suru piti pitkän paaston, Ja paastoava laihtuu. Mua kauan Englanti nukkuva on valvotellut, Ja valvova se heikontuu ja laihtuu. Isonnut olen, mikä monen isän On ravintona, katsett' oman lapsen, Mun sillä paastoll' olet laihaks saanut. Hautaankin laiha, laiha niinkuin hauta, Jonk' ontto vatsa ruoaks saa vain luita.

KUNINGAS RICHARD. Noin nimestäänkö tekee pilkkaa sairas!

GAUNT. Ei, kurjuus vain se itseään näin ilkkuu; Minussa nimeni kun tappaa aiot, Niin nimeäni ilkun maireeks sulle.

KUNINGAS RICHARD. Siis kuolevatko mairii eläviä?

GAUNT. Ei, elävät ne kuolevia mairii.

KUNINGAS RICHARD. Sa, kuoleva, mua mairit, sanoit sinä.

GAUNT. Ei, sinä kuolet, vaikk' oon sairas minä.

KUNINGAS RICHARD. Terveenä hengin ja sun sairaaks näen.

GAUNT. Sun minä sairaaks näen, sen Luoja tietää, Sairaana itse ja kun sun näen sairaaks. Ei kuolinvuotees vähempi kuin maasi, Joss' itse mainettasi sairastat; Ja varomaton potilas kun olet, Niin pääsi voidellun sa annoit hoitoon Sen lääkärin, jok' itse iski haavan. Tuhansin kruunuus mahtuu mairijoita. Ja suuremp' ei sen piiri kuin sun pääsi, Ja vaikka sullotut noin pieneen alaan, Ne koko maasi sulta peijaavat. Oi, jos ois esi-isäs aavistanut, Kuin pojanpoika tuhoo poikiaan, Ylettämättömiin hän häpeäsi Ois korjannut, sun istuimeltas syösnyt Jo ennen nousuas, sun, joka siihen Vain nousit itses siitä syöstäksesi! Oi, lanko, maailman jos oisit herra, Häpeä ois pois maasi vuokrata! Nyt kun tää maa on koko maailmasi, On häpeätä häpeämpää sitä Näin häväistä. Nyt Englannissa olet Vain tilanhaltija, et kuningas; Lain valtaherra lain on orja vain.

KUNINGAS RICHARD. Ja sinä, mieletön, kuuhullu hölmö, Kuumeesi etuoikeuteen luottain, Uskallat viluisilla neuvoillasi Vaalentaa poskeni ja valtaveren Pois raivon ajaa kotipaikoiltaan. Kautt' ylvään majesteetti-istuimeni, Jos Edward suuren et ois veljenpoika, Niin kieli tuo, mi päässäsi nyt pyörii, Pään pyörittäis sun, konnan, harteiltasi.

GAUNT. Mua älä säästä, Edward-veljen poika: Vaikk' isäns' Edwardin ma olin poika! Sen veren olet, niinkuin pelikaani, Jo kuiviin juonut, siitä päihtynytkin. Veljeni Gloster, jalo, puhdas sielu — Hän autuaitten rauhaa nauttikoon! — On hyvä todistus ja merkki siitä, Ett' Edwardin et verta kaataa kammo. Tee liitto tämän sairauteni kanssa; Kovuutes olkoon niinkuin käyrä vanhuus, Jok' aikaa kuihtunehen kukan katkoo. Sa häpeässäs elä nyt ja aina: Nää kirouksen sanat mielees paina! Nyt vuoteeseen, ja sitten hautaan vainen! Se eläköön, kell' arvo on ja maine!

(Palvelijat kantavat pois hänet.)

KUNINGAS RICHARD. Ja kuolkoon, ken on vanha, juonikkainen; Sin' olet kumpaakin, siis kuole vainen.

YORK. Sanansa anteeks suokaa, majesteetti: Se vanhuutt' on ja taudin kärtyisyyttä; Hän teitä lempii, uskokaatte pois, Kuin Henrik Hereford, jos hän tässä ois.

KUNINGAS RICHARD. Niin, oikein! Niinkuin Hereford! Yhtä syvä Mun lempeni on myös, ja sillä hyvä.

(Northumberland tulee.)

NORTHUMBERLAND. Gaunt kuningasta tervehtää.

KUNINGAS RICHARD. Ja sanoo?

NORTHUMBERLAND. Ei mitään; kaikk' on loppuun puhuttu. Kuin soitin kieletön nyt on sen kieli, Lopussa kaikki, puhe, henki, mieli.

YORK. Ja kohta Yorkille käy samoin aivan: On tuoni köyhä, vaan se päättää vaivan.

KUNINGAS RICHARD. Täyskypsä ensin putoo; päättänyt Hän kulkuns' on, ja meidän alkaa nyt. Se siitä. — Ja nyt sodast' Irlannissa. Nuo raa'at, puupäät jurrit taittaa täytyy, Ne elävät kuin käärmeet, missä muuten Ei käärmeill' ole oikeutta elää.[10] Ja koska tämä suurtyö hiukan maksaa, Niin avuks itsellemme anastamme Hopeat, rahat, saatavat ja kalut, Niin, kaikki, mik' on Gauntin omaa ollut.

YORK. Kuin kauan tuota kestän? Kuinka kauan Vääryyttä sietää arka alamaisuus? Ei surina Glosterin, ei Gauntin herjuu, Ei Herefordinkaan karkoitus, ei vääryys, Jonk' Englanti on kärsinyt, ei myöskään Bolingbroke-raukan naimisliiton kielto,[11] Ei oma häpäisy mua koskaan saanut Pienintä kasvoin juonta muuttamaan Tai nenää nyrpistämään kuninkaalle. Edwardin jalon pojist' olen nuorin, Isäsi, Walesin prinssi, oli vanhin; Sodass' ei raivo leijona niin hurja, Ei säisy lammas rauhassa niin lauha, Kuin tämä nuori prinssi-ylimys. Hänen on muoto sulla; tuolta näytti, Kun sinun ikävuotesi hän täytti: Mut Ranskalle vain rypisteli otsaa, Eik' ystävilleen; jaloin käsin voitti Mink' antoi pois, eik' antanutkaan pois Mink' isän voitollinen käsi voitti; Ei kättään suvun veret punanneet, Vaan suvun verivihollisten veret. Oi, Richard! Liiaks suru Yorkin valtaa, Hän muuten ei ois vertailuja tehnyt.

KUNINGAS RICHARD. Mitä, lanko?

YORK. Ruhtinaani, anteeks suokaa, Jos tahdotte; jos ette, niin en minä Anteeksi tahdo; tyydyn muutenkin. Ryöstääkö aiotte ja valloin ottaa Herefordin, maastaan syöstyn, oikeudet? Gaunt eikö kuollut? Eikö Hereford elä? Gaunt eikö rehti, Henrik uskollinen? Gaunt eikö perillisen arvoinen, Ja Henrik eikö pojan arvollinen? Herefordilt' oikeus ota, ajalt' ota Pois etuudet ja vanhat nauttimukset; Tään päivän jälkeen huoment' älä salli; Äl' ole, mikä olet; kuningashan Olet vain lain perimyksen kautta. Jos — kautta taivaan — varjelkoon sen taivas! Herefordin oikeudet sa anastat, Peräytät armokirjat, joilla voi hän Pidättää läänitykset itselleen, Ja hält' et kunnioitust' ota vastaan, Niin tuhat vaaraa keräät pääsi päälle, Tuhansin kelpo sydämmiä hukkaat, Ja hellän maltin kiihdät mietteisiin, Joit' ei sais alamainen mietiskellä.

KUNINGAS RICHARD. Sa mieti, mitä mietit. Hopeat Ma otan, kullat, maat ja tavarat.

YORK. Hyvästi, herra! Min en vain käy mukaan. Mikä on seuraus, ei tiedä kukaan; Mut sen ma tiedän, että huono tie Ei koskaan onnelliseen loppuun vie.

(Menee.)

KUNINGAS RICHARD. Wiltshiren kreivin luokse joutuun, Bushy, Ja käske, että tulee Ely-houseen Sopimaan asiasta. Huomen-aamull' Irlantiin matkaamme; jo onkin aika. Poiss'oloajaksemme määräämme York sedän sijaishallitsijaksemme, Hän nuhteeton on mies ja harras meihin. — Tule, kuningatar! Huomenn' erotaan; Tää lyhyt aika vielä iloitaan.

(Torventoitauksia. Kuningas, kuningatar, Bushy, Aumerle. Green ja Bagot poistuvat.)

NORTHUMBERLAND. Niin, loordit, herttua Lancaster on kuollut.

ROSS. Ja elää: nyt on herttuana poika.

WILLOUGHBY. Niin kyllä nimeen, vaan ei hyötyyn nähden.

NORTHUMBERLAND. Kumpaankin kyllin, jos sais oikeus vallan.

ROSS. Täys sydän on; vait'olost' ennen kätkee, Kuin sitä keventää saa vapaa kieli.

NORTHUMBERLAND. Puhu pois, ja ijäks vaietkoon sen kieli, Ken matkii puhettas sua turmellakseen.

WILLOUGHBY. Herefordin herttuaako puhees koskee? Jos niin on, sano rohkeasti pois, Hänestä korva mielin kuulee hyvää.

ROSS. Ei hyvää, jota voisin hälle tehdä, Jos teist' ei hyvää sitä säälitellä, Ken peruistaan on puti puhtaaks pantu.

NORTHUMBERLAND. Häpeä, Jumal' avita, on sietää Vääryyttä moista häntä, prinssiä, Ja monta muuta jalomusta kohtaan Täss' onnettuuden maassa. Oma itsens' Ei ole kuningas, vaan halvat liehit Hänt' ohjaavat, ja mitä nämä kielii Vihasta jotakuta vastaan meistä, Sen säälittä hän panee meissä toimeen Ja meiltä hengen, lapset, suvun tuhoo.

ROSS. Kansalta nylkenyt on raskaat verot Ja vieroittanut näin sen sydämmen; Kostellut aatelille vanhat vihat Ja vieroittanut senkin sydämmen.

WILLOUGHBY. Ja joka päivä hankkeess' uudet keinot: Pakotuslainat, lahjat ja ties mitkä. Mut mihin, Herran nimessä, ne joutuu?

NORTHUMBERLAND. Ei suinkaan sotiin; sotia hän ei käy; Hän kurjiin sopimuksiin haaskaa vain, Mink' esi-isät miekoin hankki. Rauha Enemmän hältä vie kuin sota heiltä.

ROSS. Wiltshire on valtakunnan vuokramies.

WILLOUGHBY. Kuningas hävinnyt on kauppasaksa.

NORTHUMBERLAND. Tuho ja häväistys nyt häntä uhkaa.

ROSS. Irlannin sotahan on rahaa tarvis, Vaikk' onkin verot raskaat; sen vuoks täytyy Maanpakolainen ryöstää.

NORTHUMBERLAND. Oma lanko: Mik' epäjalo kuningas! Mut, loordit, Tuon myrskyn havinan me kuulemme, Vaan emme etsi suojaa tuulispäältä; Purjeita tuuli pingoittaa, mut niitä Ei lasketa, vaan tieten hukutaan.

ROSS. Näemme haaksirikkoon joutuvamme, Ja vaara se on väistämätön nyt, Kun haaksirikon syyt näin suvaitsemme.

NORTHUMBERLAND. Ei, kuolon kuoppasilmässä mä huomaan Elämän siinnon, mut en virkkaa tohdi, Kuin lähellä on lohdun sanoma.

WILLOUGHBY. Mietteesi sano; meidän mietteet tunnet.

ROSS. Puhu suoraan vaan, Northumberland: me kolme Olemme yhtä me; ja mitä haastat, Se mietteeksi vain jää; siis sano suoraan.

NORTHUMBERLAND. No siis: — ma Port le Blanc'ist' olen saanut, Bretagnen satamasta, tiedon, että Herefordin herttua, Reginald Lord Cobham, — Richardin, Arundelin kreivin, poika, Jok' Exeterin hylkäs, — tämän veli, Entinen Canterburyn arkkipiispa, Sir Thomas Erpingham, sir Robert Waterton, John Norbery, sir John Ramston, Francis Quoint, Joill' on Bretagnen herttuan varustamaa Kuus laivaa sekä kolmetuhat miestä, Nyt tänne kiirein rientävät ja kohta Kai ovat pohjoisrannikolle nousseet; Siell' oisivatkin jo, mut odottavat Kuninkaan Irlantihin lähtöä. Jos silloin ikeen poistaa tahdomme, Sulittaa maamme rikkouneen siiven,[12] Panttauksen herjast' ostaa vapaaks kruunun, Tomusta pestä valtikkamme kullan Ja tehdä majesteetin näköisekseen, Niin seuratkaa mua heti Ravenspurgiin. Mut pelko jos saa teidät epäilyksiin, Niin jääkää, vaietkaa, ma menen yksin.

ROSS. Ratsaille pois! Ei pelko saa meit' estää. Siell' ensin olen jos vain ratsu kestää.

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Lontoo. Huone kuninkaanlinnassa.

(Kuningatar, Bushy ja Bagot tulevat.)

BUSHY. Surette liikaa, rouva kuningatar. Kuninkaast' erotessa lupasitte Unohtaa kaikki pahoittavat huolet Ja iloisella mielin olla aina.

KUNINGATAR. Kuninkaan mieliks tein sen; omiks mieliks En sitä voi; mut muut' en syytä tiedä, Miks tuskaa vieraakseni tervehtäisin, Kuin että hyvästi mä jätin vieraan Niin rakkahan kuin rakkaan Richardin. Mut sentään joku syntymätön suru, Helmoissa onnettaren kypsynyt, Mua lähestyvän näyttää; sydämmeni Vavahtaa tyhjää; jokin muu sit' ahtaa Kuin ero miehestäni.

BUSHY. Joka tuskall' On kaksikymment' eri kuvajaista, Jotk' ovat niinkuin tuska, vaan ei tuskaa. Kyynelten kiillottama surun silmä Moneksi muuttaa yhden esineen. Kuin hairakuva, joka suoraan nähden On sekavaa, mut viistoon katsottuna Jo hahmon saa: niin tekin, arvon rouva, Katsellen viistoon eroanne, näette Vain tuskan kuvan, tuskaa synkemmänkin, Jok' oikein katsoen on oleetonta Vain varjoa. Siis, rouva armiaisin, Kaikk' eron syy on, siin' ei muuta laisin. Se surun silmän hairaust' on vaan, Totena itkee turhaa luuloaan.

KUNINGATAR. Voi olla niin, mut sydän sanoo mulle, Ett' onkin toisin. Oli miten oli, Mut raskas mull' on mieli, synkän raskas; Ja vaikk' ei tyhjän ajatus mua paina, Niin raskas tyhjyys mua vaivaa aina.

BUSHY. Vain hourehia, armollinen rouva.

KUNINGATAR. Ei vähintäkään; hourehien isä On aina kaiho; niin ei minun laita: Tää jokin kaiho tyhjästä on siinnyt, Tai jotain on se tyhjä jota kaihon; Sen omistus on odotteessa vielä, Mut mitä on se, sit' en tunnekaan, Se tuska nimetön on, tiedän vaan.

(Green tulee.)

GREEN. Jumalan rauha kuningattarelle! — Huomenta, herrat! — Kuningas, ma toivon, Matkalla viel' ei lie.

KUNINGATAR. Miks sitä toivot? Pikemmin toivo, että matkall' oisi: Hankkeensa vaatii kiirettä ja kiire Taas toivoa; miks toivot siis, ett' ei hän Matkalla oisi?

GREEN. Siks, että hän, maan toivo, Palauttaisi joukkonsa ja saisi Toivottomuudeks vihamiehen toivon, Joll' on jo luja jalansija maassa. Bolingbroke purki itse maanpakonsa Ja eheänä saapui Ravenspurgiin, Kädessä miekka.

KUNINGATAR. Herra varjelkoon!

GREEN. Se liian totta on. Pahempaa vielä: Northumberland ja nuori Henrik Percy, Ross, Beaumont, Willoughby on hänen luokseen Paenneet mahtavine puolueineen.

BUSHY. Miks ette julistaneet pettureiksi Northumberlandia ja koko laumaa?

GREEN. Sen teimme: mutta kreivi Worcester silloin Sauvansa taittoi, marsalkkuuden heitti,[13] Ja koko hovikunta hänen kanssaan Pakeni Bolingbroken luo.

KUNINGATAR. Näin, Green, Mun tuskani sa olet kätilöin, Ja Bolingbroke kipuni kurja poika. Nyt sielu epäluomansa on luonut, Ja minä, haukkovainen lapsivaimo, Surua suruun lisään, tuskaa tuskaan.

BUSHY. Ei toivoa saa heittää.

KUNINGATAR. Ken sen estää? Ma toivon heitän, vihaa sille kannan: Se petturi on, imartaja, norkko Ja kuolon pidättäjä, tää kun tahtoo Elämän siteet helläst' irroittaa, Jonk' äärettömiin lykkää väärä toivo.

(York tulee.)

GREEN. Kas, tässä tulee Yorkin herttua!

KUNINGATAR. Ijäkkään hartioilla sodan merkit. Oi, katse täynnä huolekasta tointa! Jumalan tähden, setä, lohdun sana!

YORK. Niin toista puhuisin, kuin ajattelen. Taivaassa lohtu on, me päällä maan. Miss' on vain tuskaa, huolta, kärsimistä. Miehenne kauas pelastajaks läksi, Sill' aikaa toiset kodin tuhoo hältä: Ja minä pantu maata auttamaan, Jok' olen heikko tueks itselleni. Nyt seuraa juomingeita huono vointi; Nyt tutaan liehakoivat ystävät.

(Palvelija tulee.)

PALVELIJA. Poiss' oli, herra, poikanne, kun saavuin.

YORK. Vai poissa! — Hyvä! — Käyköön kuinka käy! — Paennut aateli on, kansa kylmää, Se yhtyy Herefordiin, ma pelkään. — Poika, Käy Plashyyn, Gloster-sisareni luo! Hält' oiti mulle hanki sata puntaa. Tuoss' ota sormus tuo!

PALVELIJA. Unohdin haastaa teidän armollenne, Ett' olin tänään siellä ohimennen; Mut rikon mielenne, jos lisää kerron.

YORK. Mit' on se? Sano, poika.

PALVELIJA. Tiimaa ennen Kuin sinne saavuin, herttuatar kuoli.

YORK. Jumal' armahtakoon! Mikä tuskain tulva Yht'aikaa syöksee tähän tuskain maahan! En neuvoa nyt tiedä. — Suokoon taivas, Ett' oisi — omasta ei syystä toki — Pää multa viety milloin veljeltäni. — Kuin? Viestit viel' ei matkall' Irlantiin? — Mitenkä saada rahaa tähän sotaan? Tule; sisko, — anteeks: käly, tarkoitin. — (Palvelijalle.) Mies, kotiin kiiruhda ja hanki vaunut, Tuo, mit' on siellä aseita. — (Palvelija menee.) Te, herrat Pitäkää sotaväen katselmus! — Jos tiedän, miten järjestää nää toimet, Käsiini sotkuisina viskatut, Niin älkää uskoko mua enää koskaan. — Molemmat ovat sukuani: toinen Kuningas, jota velvoitus ja vala Mun käskee varjella, ja toinen lanko, Kuninkaan loukkaama, jot' omatunto Ja heimous käskee minun puolustaa. Jotakin täytyy tehdä. — Tulkaa, käly, Ma teistä pidän huolen. — Katselmukseen Nyt menkää, herrat; sieltä Berkley-linnaan Heti tulkaa. — Plashyynkin mun pitäis mennä, Mut aika sit' ei salli. — Kaikk' on nurin, Ja koko maailma on hullun kurin.

(York ja kuningatar menevät.)

BUSHY. Irlantiin myötätuuli viestit vie, Mut mitään sielt' ei tuo se. Koota voima, Jok' oisi vihollisen vertainen, On meidän mahdotonta.

GREEN. Sitä paitse Kuninkaan lemmen likeiset myös liki On niiden vihaa, jotk' ei häntä lemmi.

BAGOT. Niin, häälyväisen kansan, jonka lempi On kukkaro; min verran se on vajaa, Sen verran sydän täys on verivihaa.

BUSHY. Siit' yleisesti syyn saa kuningas.

BAGOT. Jos tuomio heidän on, syyn saamme mekin, Kuninkaan alituiset seuralaiset.

GREEN. Pakoni otan Bristol-linnaan minä, Ja heti; kreivi Wiltshire on jo siellä.

BUSHY. Mukaanne tulen minä: vähän hyvää Voi vihaiselta kansalt' odottaa: Vain meitä raatelevat niinkuin koirat. — Tulette mukaan kai?

BAGOT. En, Hyvästi! Kuninkaan luokse menen Irlantiin. Jos oikein aavistan, niin viimeiset Me tässä sanomme jäähyväiset.

BUSHY. Kenties, jos York saa Herefordista voiton.

GREEN. Oi, raukkaa herttuaa! Hän työkseen ottaa Lukea hiekat, meren tyhjentää; Tuhannet luopuu pois, jos yksi jää.

BUSHY. Hyvästi ijäksi ja kerrassaan!

GREEN. Me vielä tavataan.

BAGOT. Ei päällä maan.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Salomaa Glostershiressa.

(Bolingbroke ja Northumberland tulevat sotajoukkoineen.)

BOLINGBROKE. Kuin pitkä täst' on matka Berkley'iin, loordi?

NORTHUMBERLAND. Mua, hyvä herra, uskokaa, Tääll' olen Glostershiress' aivan outo. Koluiset tiet ja suuret, jylhät vuoret Ikäväks venyttävät peninkulman, Vaikk' armas haastelunne sokeroitsi Ja makeutti muikeankin matkan. Mut arvaan, kuinka Willoughbyn ja Rossin On kulku pitkä Ravenspurgista Cotswaldiin asti teidän seuraa vailla, Jok' on, sen takaan, paljon huventanut Minulta matkan vastukset ja vaivat; Mut näiden matkaa sulostuttaa toivo Etuisuus saavuttaa, jok' on jo mulla, Ja ilon toivo ei sen vähemp' ilo Kuin saavutettu toivo; tämä heiltä Lyhentää matkan, niinkuin mulle tehnyt On ilo saada seurassanne olla.

BOLINGBROKE. Vähemmän arvoinen on seurani Kuin teidän hyvät sananne. Ken tuossa?

(Henrik Percy tulee.)

NORTHUMBERLAND. Poikani, Henrik Percy: veli Worcester On hänet lähettänyt, tiesi mistä. — No, Henrik, kuinka setäsi on laita?

PERCY. Ma sitä toivoin kuulla teiltä, isä.

NORTHUMBERLAND. Kuningattaren luona siis ei enää?

PERCY. Ei, isä, virkasauvansa hän taittoi Ja läksi hovista ja hajoitti Kuninkaan huonekunnan.

NORTHUMBERLAND. Mistä syystä? Ei siltä kuulunut, kun viimein nähtiin.

PERCY. Siks että teidät tehtiin petturiksi. Hän meni Ravenspurgiin tarjomaan Herefordin herttualle palvelustaan, Ja lähetti mun Berkley'iin tiedustamaan, Kuin suuren joukon siellä York on koonnut, Ja siitä viemään tiedon Ravenspurgiin.

NORTHUMBERLAND. Herefordin herttuan unhotitko, poika?

PERCY. En, isä hyvä; sit' en unhottanut, Mist' ikänä en tiennyt: tietääkseni En ole eläissäni häntä nähnyt.

NORTHUMBERLAND. Nyt tuntemaan hänt' opi; täss' on herttua.

PERCY. Arvoisa herra, apuani tarjoon: Se viel' on nuori, uusi, avuton, Mut auttavammaksi ja taatummaksi Sen ikä kypsentää ja vakaannuttaa.

BOLINGBROKE. Sua kiitän, jalo Percy; usko pois, En mistään tunne onnea niin suurta Kuin siitä että ystäväni muistan; Ja onneni jos lempes kanssa kypsyy, Niin on se palkitseva hartaan lempes; Sen liiton sydän solmii, käsi kiintää.

NORTHUMBERLAND. Kuink' etäällä se Berkley on, ja mitä York-vanhus siellä joukkoineen nyt puuhaa?

PERCY. Puuryhmän keskellä on siellä linna, Ja linnueena kolmetuhat miestä. Sisällä siellä York on, Berkley, Seymour, Ei muuta sääty- eikä arvomiestä.

(Ross ja Willoughby tulevat.)

NORTHUMBERLAND. Kas tuossa loordit Ross ja Willoughby, Verissä kannus, kiireen hehkoss' otsa.

BOLINGBROKE. Terveeksi, loordit! Lempenne, ma huomaan, Maanpakolaista petturia seuraa. Mun aarteeni se vielä näkymätön On kiitos vain, mut kun se rikastuu, Niin lempenne ja vaivanne se korvaa.

ROSS. Näkönne, herra, meidät rikastuttaa.

WILLOUGHBY. Ja ylenkyllin korvaa kaikki vaivat.

BOLINGBROKE. Ainainen kiitos, se on köyhän maksa; Se velastani vastaa, kunnes kypsyy Mun nuori onneni. Ken tulee tuossa?

(Berkley tulee.)

NORTHUMBERLAND. Lord Berkley on se, arvatakseni.

BERKLEY. Lord Hereford, lähetykseni on teille.

BOLINGBROKE. Sanokaa silloin: Lancasterille; Tät' etsin nimeä nyt Englannissa, Ja kieleltänne mun se löytää täytyy, Ennenkuin mitään puheeseenne vastaan.

BERKLEY. Te erehdytte; mull' ei aikomusta Sanaakaan arvonimistänne poistaa. Mun teille — mikä lienettekään loordi — Lähetti tään maan kuulu hallitsija, York herttua, kysymään, miks sijaisuutta Käytätte hyväksenne, nurjin asein Kotoisen rauhan meiltä säikyttäin.

(York tulee seurueineen.)

BOLINGBROKE. Sanani viejäksi ei teitä tarvis; Tuoss' itse tulee herttua. — Jalo setä!

(Polvistuu.)

YORK. Sydämmen näytä nöyryytt', älä polven, Jonk' alamaisuus viekastaa ja pettää.

BOLINGBROKE. Oi, armollinen setä!

YORK. Vaiti, vaiti? Sen sinnekin nuo sedät ja nuo armot! En setä ole petturin; ja armo On armottoman suussa häväistystä. Miks uskaltaa maanpakolainen jalkas Koskettaa synnyinmaasi tomuakaan? Ja vieläkin: miks rauhan poveaan Penikulmittaisin polkea sa tohdit, Ja inhain aseittesi komeudella Peloittaa kalvaat kylät? Sikskö että Sun voideltu on kuninkaasi poissa? Ei, poika hupsu! Kuningas on täällä, Vakaassa tässä povess' on sen valta. Jos viel' ois mulla sama nuoren into, Kuin milloin isäs, uljas Gaunt, ja minä Mars-jumalan, mustan prinssin, pelastimme Tuhanten ranskalaisten saarroksesta. Oi, kuinka sukkelaan tää käsi, jonka Nyt halpaus kahlitsee, sua kurittaisi Ja antais virhistäsi vitsaa sulle!

BOLINGBROKE. Vikani, hyvä setä, ilmaiskaa, Se mikä on ja mitä laatua!

YORK. Se kaikkein pahinta on laatua? Petosta inhaa, kurjaa kapinaa. Maanpakolaisena sa tulet tänne, Ennenkuin lopussa on määräaika, Ja asevoimin valtaherraas uhkaat.

BOLINGBROKE. Kun menin maasta, menin Herefordina, Kun tulen nyt, Lancasterina tulen. Suvaitkaa, jalo setä, rikostani Katsella silmin puoltamattomin. Isäni olette: minusta näyttää Gaunt vanhus teissä elävän; siis, isä, Näin sallitteko minut tuomittavan Maankulkuriksi, maat ja oikeudet Käsistä vietävän ja annettavan Hupaille nousukkaille? Miksi synnyin? Jos lanko Englannin on kuningas, Ma Lancasterin herttuaksi tahdon. On teillä poika, serkkuni Aumerle; Te ensinnä jos olisitte kuollut, Ja häntä näin ois poljettu, niin isän Gaunt-sedästään hän saanut ois, jok' oisi Vääryydet henkiheittoon ajanut.[14] Hakea en saa läänityksiäni, Jonk' armokirjat mulle myöntävät. Isäni maat ne ryöstetään ja myydään, Ja nää ja kaikki turhiin käytetään. Mit' oisi tehdä? Alamainen olen, Vetoan lakiin: valtamiest' ei suoda, Siks itseni mun täytyy vaatia Omani, synnynnäinen perintöni.

NORTHUMBERLAND. Liiaksi herttuaa on nujerrettu.

ROSS. Hänt' oikeuteensa tulee teidän auttaa.

WILLOUGHBY. Katalat hyötyneet on hänen maistaan.

YORK. Englannin loordit, suvaitkaahan kuulla: Nuo langon solvaukset hyvin tunsin, Ja koin, min voin, hänt' auttaa oikeuteensa. Mut tulla tänne noin ja uhka-asein Eteensä ottaa, kaikki tieltään kaataa, Vääryydell' oikeus saada, — se ei käy! Ja te, jotk' yllytitte, kapinaa Näin suositte ja itse kapinoitte.

NORTHUMBERLAND. Mut herttuahan vannoi, että etsi Vain omaansa; ja häntä auttaaksemme Me kalliin valan kaikki vannoimme. Ken rikkoo sen, ei näe ilon päivää.

YORK. Hyvä! Ma näen, mit' asehenne tähtää, Mut, sit' en muuttaa voi, sen tunnustan: On heikko voimani, ja kaikki nurin. Mut jos vain voisin, kautta sen, ken loi mun, Ma teidät tempaisin ja taivuttaisin Kuninkaan ehdottoman tahdon alle. Mut kun en voi, niin teille ilmoitan, Ett' olen puolueeton. Hyvästi; Jos ette kenties tahdo tulla linnaan Ja siellä tätä yötä levähtää.

BOLINGBROKE. Sen tarjon, setä, vastaan otamme. Mut meidän täytyy teidät Bristol-linnaan Mukaamme saada; sitä hallussaan Bagot ja Bushy pitää joukkoinensa, Nuo yhteiskunnan toukat, jotka vannoin Perata pois ja maasta hävittää.

YORK. Kentiesi tulen; kunhan tuumataan: Maan lakia en loukkaa. Terve vaan, Ei vihamiehinä, ei ystävinä! Mit' ei voi auttaa, sit' en sure minä.

(Menevät.)

KOLMAS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Leiri Walesissa.

(Salisbury ja muudan sotapäällikkö tulevat.)

PÄÄLLIKKÖ. Jo kymmenen on päivää odotettu Ja vaivoin joukot koossa pidetty, Ja viel' ei mitään kuninkaasta kuulu; Siis hajotkaamme kaikki. Hyvästi!

SALISBURY. Viel' yksi päivä, kunnon walesilainen! Kuningas kokonansa sinuun luottaa.

PÄÄLLIKKÖ. Luulevat hänen kuolleen; emme jää. Kaikk' kuihtuneet on maassa laakerpuut, Ja ilmaraanat tähtiäkin uhkaa, Verisnä maahan katsoo kalvas kuu, Tuhoa kuiskaa kälpeet ennustajat, Kamaltuu rikkaat, rosvot tanssii, telmii, Nuo peloissaan, ett' ilonsa he hukkaa, Nää sodasta ja ryöstöst' iloissaan. Kuningasten surmaa taikka kukistusta Tää tietää. — Hyvästi! Kaikk' karkaavat, Kuninkaan kuolleeksi kun luulevat.

(Menee.)

SALISBURY. Ah, Richard! Raskaan mielen silmillä Näen kunniasi, tähden lennon lailla, Putoovan taivaalt' alhaisehen maahan, Sun päiväs länteen laskee itkustellen, Tuhoista myrskyilmaa ennustellen. Vihollisleiriin ystäväsi kääntyy. Ja itse onni sulle nurjaks vääntyy.

(Menee.)

Toinen kohtaus.

Bolingbroken leiri Bristolissa.

(Bolingbroke, York, Northumberland, Percy, Willoughby, Ross; perällä Bushy ja Green vankeina.)

BOLINGBROKE. Nuo miehet esiin tuokaa! — Green ja Bushy, En tahdo sielujanne kiduttaa — Kosk' ovat ruumiist' eriävät kohta — Paheksimalla kurjaa elämäänne: Se armotonta ois; mut käsistäni Verenne pestäkseni, tahdon tässä Selittää julki kuolemanne syyt. Kuninkaan, jalon prinssin, eksytitte; Suvulta, muodolt' onnellisen miehen Te onnettomaks teitte, rumensitte; Te syntihetkinänne rikoitte Hänen ja hänen puolisonsa välin; Kuninkaanvuoteen rauhan häiritsitte; Kuningattaren armaan suloposket Te sokaisitte kyyneleillä, joita Pakotti ilmi oma ilkityönne. Ma itse, sukuoikeudelta prinssi, Kuninkaan ystävä ja heimolainen, — Siks kunnes saitte minut epäiltäväks, — Kumarsin sorrollenne niskani, Vieraisiin pilviin huokaukseni huo'uin, Maanpaon leipää syöden katkeraa, Te alusmaillani kun mässäsitte, Puritte puistot, metsät kaasitte, Revitte vaakunani ikkunoista Ja mielilauseeni, — ei mitään jäänyt, Pait lämmin vereni ja maineheni, Mailmalle aateluuttan' osoittamaan. Nää syyt ja enemmän, niin enemmänkin, Kuin nämä kaksittuina, kuoloon teidät On tuominneet. — Te, herrat, teloitukseen Ja surman kouriin toimittakaa heidät.

BUSHY. Minulle tervetulleemp' isku surman Kuin Englannille Bolingbroke. — Hyvästi!

GREEN. Vie taivas sielumme, se mulla lohtu, Mut vääryys piinaan joutuu helvettiin.

BOLINGBROKE. Nyt toimeen tuomio, Northumberland! (Northumberland y.m. poistuvat, Bushy ja Green mukanaan.) Kuningatar siis luonanne on, setä? Pidelkää, Herran tähden, hyvin häntä. Lähetän hälle nöyrät terveiset, Te perille ne viekää huolekkaasti.

YORK. Täält' ylimyksen laitoin viemään kirjeen, Joss' ystävyytenne ma tarkkaan kerroin.

BOLINGBROKE. Suur' kiitos, jalo setä! — Taistoon nyt Glendoweria ja kumppaneitaan vastaan! Hetkeksi työhön, sitten juhlanpitoon!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

Walesin rannikko. Etäällä linna.

(Torventoitauksia ja sotasoittoa. Kuningas Richard, Carlislen piispa, Aumerle ja sotamiehiä tulee.)

KUNINGAS RICHARD. Barkloughly-linnako se tuo on, niinkö?

AUMERLE. Niin, herra. Miltä teistä tuntuu ilma, Kun meren hyökylaineet ovat ohi?

KUNINGAS RICHARD. Hyvältä tieten: itken ilosta, Kun valtakunnassani taaskin seison. — Maa kallis, käsi tää sua tervehtää, Kun kapinoivat ratsun kavioilla Sua haavoittaa! Kuin äiti, joka lastaan Taas pitkäst' aikaa kohtaa, sitä itkein Ja hymyellen hyväilee, niin minäi Hymykyynelin sua, maani, tervehdän Ja valtakäsin hivelen. Maa armas, Kuninkaas vihamiestä älä ruoki, Sen rosmomielt' älä maireell' ilahuta, Vaan lukit, jotka myrkyn sinust' imee,[15] Ja hitaat sammakot sen laita tielle Haitaksi kavaltaja-jalalle, Jok' askelin sua polkee väkinäisin. Vihollistani polta nokkosilla, Ja jos hän poveltasi kukkaa tapaa, Sen pane vartijaksi luihu kyy, Min kaksoiskielen kuolettava pisto Kuninkaas vihamiehiin surman syöksee. — Manaust' älkää tyhjäks ilkkuko: On tällä maalla tunto, ja nuo kivet Sotureiks ennen asestuu, kuin kaatuu Kapinan miekkaan syntyvaltias.

PIISPA. Rohkeutta, vain! Se valta, joka teidät Kuninkaaks loi, myös kuningasta suojaa. Apua taivaan tulee meidän käyttää, Ei hylkiä; jos, näet, taivas tahtoo, Mut emme me, niin silloin taivaan tarjon Ja avun hylkäämme ja pelastuksen.

AUMERLE. Hän tarkoittaa, ett' ollaan liian veltot: Tää huolettomuus Bolingbrokelle Vain hankkii apua ja ystäviä.

KUNINGAS RICHARD. Sa, lohtumaton lanko! Etkö tiedä: Kun taivaan urkkivainen silmä piilee Maapallon taa, valaisten alamailmaa, Niin varkaat, rosvot täällä näkymättä Ryöstön ja murhan verhoissa liikkuu; Mut kun se tämän maisen käyrän takaa Tulestaa idän honkain ylväät latvat Ja säteen heittää rikoksien pesiin, Niin murha, petos, inha synti siinä Alasti seisoo, kammoks itsellensä, Yön verho harteilta kun riuhtaistaan. Niin Bolingbroke, tuo petturi ja varas, — Jok' yössä mässännyt on kaiken aikaa, Kun antipoodeissa me oleksimme, — Kun näkee meidän idän istuimelle Nyt nousevan, niin otsallansa petos Punastuu eikä päivän silmää kestä, Vaan itsekammost' ilkitöitään säikkyy. Ei kaikki ärjyn meren vedet voi Voidetta pestä voidellusta päästä; Ei kuolevaisen henkäys luovuttaa Jumalan valikoimaa edusmiestä; Jokaista kohti, joka kultakruunuun Käskystä Bolingbroken miekoin koskee, On taivaan Jumalalla palkoissansa Richardin suojaks kirkas enkeli; Eik' enkeleille kestä lapset maan: Oikeutta taivas turvaa ainiaan. (Salisbury tulee.) Terveeksi! Lähelläkö joukkonne?

SALISBURY. Ei lähellä, ei myöskään kauempana Kuin heikko käsi tää. Kielt' ohjaa harmi Ja epätoivost' yksin haastaa käskee. Yks päivä liian myöhä, varon minä, Pimitti kaikki maisen onnes päivät. Palauta eilispäivä, käännä aika, Ja kaksitoistatuhat sull' on miestä! Tuo liian myöhä päivä, päivä hallan, Vei ystäväs ja ilon, onnen, vallan. Kun walesilaiset kuuli sinun kuolleen, Het' yhtyivät he Bolingbroken puoleen.

AUMERLE. Huoletta, valtias! Miks noin kalpenette?

KUNINGAS RICHARD. Kakskymmentuhantisen joukon veri Heloitti poskillain; nyt on se pois. Ja kunnes poski taas sen veren perii, Mull' eikö syytä kalvistua ois? Ken tahtoo pelastua, pakoon nyt! Mun loistoni on aika ryöttänyt.

AUMERLE. Rohkeutta! Muistakaa, ken olette.

KUNINGAS RICHARD. Niin, unohduin: kuningas enkö ole? Herää, sä hidas majesteetti! Nukut. Kuninkaan nimi hyvin satatuhat On nimeä. Ylös, ylös, nimeni! Sun kirkkauttas halpa alamainen Tavoittelee. — Kuninkaan suosikit, Ylös katse maasta! Korkeit' olemme; Siis korkeit' aatelkaamme! Kyllin vahva York-setä meit' on auttamaan. — Ken tuossa?

(Scroop tulee.)

SCROOP. Enemmän kuninkaalle onnea. Kuin mitä tuo tää surunvoipa kieli?

KUNINGAS RICHARD. Avoin on korvani ja sydän valmis; Sanasi pahin maallinen on kato. Viedäänkö valtani? Se toi vain huolta, Ja katoako huolist' olla vapaa? Bolingbroke yhtä suureks yrittääkö Kuin mekin? Suuremmaks ei voi hän tulla. Jos Jumalaa hän palvelee, niin samoin Teen minäkin, ja siinä ollaan yhtä. Kapinass' onko maa? Sit' en voi auttaa; Se rikkoo Jumalaa ja meitä vastaan. Kirousta huuda, hukkaa, hävitystä! Pahint' on kuolo, mutta täyttymystä.

SCROOP. Näen ilolla, ett' olette niin valmis Tuhonne sanomia kuulemaan, Kuin myrskypäivä ajaton, jok' ajaa Hopeavirrat termäns' upottamaan, Ikäänkuin mailma liukeis kyyneliksi, Niin rajains' yli Bolingbroken raivo Myös paisuu, peittäin peljästyneen maanne Kovalla raudalla ja sydämmillä Rautaakin kovemmilla. Halliparta Kiireensä kaljun kuninkuuttas vastaan Kypäriin pukee; poika tyttöääntään Karaisee, hennot jäsenensä puuttain Teräkseen jäykkään kruunuasi vastaan; Papitkin kuolettavast' elfenpuusta Virittää jousta valtakuntaas vastaan; Naiskehrääjäkin ruosteist' iskee peistä Valtikkaas vastaan; kaikki kapinoi, Pahemmin käy kuin kertoakaan voi.

KUNINGAS RICHARD. Noin pahaa kerrot liian, liian hyvin. Mut miss' on kreivi Wiltshire? Missä Bagot? Ja kuink' on Bushyn laita? Missä Green? — kun verivihollisen sallivat Mitata häirimättä rajojamme. Jos voitamme, niin menee heiltä pää. Sopivat varmaan Bolingbroken kanssa.

SCROOP. Niin, totta, majesteetti, sopivat.

KUNINGAS RICHARD. Oi, konnat, käärmeet, iki-kirotut! Oi, koirat, jotka häntii joka miestä! Kyyt, jotka sydänverin lämmitetyt, Sydäntän' äimii! Kolme Juudasta, Kolmasti kukin häijympi kuin Juudas! Vai rauhan? Siitä horna sotaa käyköön Riettaita heidän sielujansa vastaan!

SCROOP. Kun lempi armas vaihtaa luonnett', Vihaksi verisimmäksi se muuttuu. Kirous peruuttakaa; rauhan solmi Pää, eikä käsi; kiroomanne nuo jo Tuiminta kalman turmaa kokivat: Maan alla kuopattuina makaavat.

AUMERLE. Siis kuolleet Bushy, Green ja kreivi Wiltshire?

SCROOP. Niin, kaikki Bristolissa mestatut.

AUMERLE. Miss' isä herttua on joukkoineen?

KUNINGAS RICHARD. Vähät siitä; lohdusta ei sanaakaan! Vain haudat, madot, ristit juttunamme! Paperiks tomua, ja kyynelsilmä Maan povelle nyt surun piirtäköön! Mut puhutaanpa testamentista, Valitaan toimimiehet: — ei, ei toki! — Mit' oisi meillä testamentattavaa, Pait virkaheitto ruumis maaemolle? Henkemme; maamme, kaikk' on Bolingbroken; Ei muuta meillä omaa, kuin vain kuolo Ja tämä pieni muru kuivaa maata, Jok' on vain multakääre luillemme. Mut, Herran tähden, istukaamme maahan Hokemaan kuningasten kuolemasta Satuja surkeita: ken hukkui sotaan, Ken syöstiin vallastansa, ketä syöstyn Vainoili haamu, kuka myrkkyjuoman Sai vaimoltaan, ken unessa sai surman, — Tapetut kaikki; sillä kruunussa Tuoss' ontelossa, joka kuolevaisen Kuninkaan otsaa kiertää, kuolemalla On hovinsa; se koirus siinä istuu, Kuninkaan valtaa nauraa, komeutt' ilkkuu; Henkäyksen ajan hänen valtiasta Suo näytellä, pelottaa, katsein tappaa; Herättää turhan häness' itseluulon, Ett' on tuo liha, hengen saartovalli, Lujinta vaskea; näin kujeiltuaan, Se vihdoin tulee, neulasella murtaa Tuon linnan ja — hyvästi, kuningas! Päät peittoon! Juhlamenoin ivaatteko Lihaa ja verta? Pois, pois kunnioitus, Tavat ja muodot, arvon osoitukset! Minusta kaiken aikaa erehdyitte; Kuin tekin, leiväst' elän, puutteen tiedän, Surua tunnen, ystäviä kaipaan. Noin alamaistuneina, kuinka voitte Mua pitää kuninkaana?

PIISPA. Viisas, tietkää, Tuhosta kohdanneest' ei huoliin vaivu, Vaan huolell' estää tuhon kohtaamasta. Vihollispelko, joka voiman lamaa, Nulona lisää vihollisen voimaa, Ja oma tyhmyys kääntyy teitä vastaan. Tuhoks on pelko; pahempaa ei taisto: Ken taistoon kuolee, kuolon kuolettaa, Mut kuolon pelko kuoloon orjuuttaa.

AUMERLE. Isäni voima käskekäätte tuoda, Jäsenest' yrittäkää ruumis luoda.

KUNINGAS RICHARD. Se moite sattui. — Bolingbroke, ma vielä Sun kanssas iskun vaihdan elon tiellä. Nuo pelon kuumeenväreet tuuli vie. Omansa jälleen voittaa helppo lie. — Scroop, missä setä joukkoineen nyt on? Puhu iloks, vaikk' on katsees iloton.

SCROOP. Tavataan taivaan värist' ennustaa, Millaiset nousevan on päivän tavat; Niin synkkä katseenikin ilmoittaa. Ett' yhä synkät mull' on kerrottavat. Osoitan mestaajaa, kun viime hetkeen Pahimman sanottavani ma säästän: Setänne yhtynyt on Bolingbrokeen; Pohjoiset linnat antauneet on kaikki; Eteläss' aateli on varusteissa Ja hänen puoltaan.

KUNINGAS RICHARD. Kylliks olen kuullut. Kirottu lanko, joka pois mun johdit Tuolt' epätoivon ihanalta tieltä! Mitä nyt sanot! Mikä nyt jää lohduks? Sit' ijäti ma vihaan, jumal'auta, Ken vielä mulle lohdutusta tarjoo. Flint-linnaan surut hautaan; murheen valta Se valtaveron vaatii valtialta. Väkeni menköön, kotiin rientäköön! Ken viljaa toivoo, maata kyntäköön! Minull' ei mitään. — Turha soittaa suuta; Ei mitkään neuvot päätöstäni muuta.

AUMERLE. Sananen vain!

KUNINGAS RICHARD. Se kahdesti mun sokaa, Ken minuun vielä syytää maireen lokaa. Erille joukot! Yöstä Richardin Pois Bolingbroken päivänpaisteihin!

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Wales. Flint-linnan edustalla.

(Bolingbroke sotajoukkoineen, liehuvin lipuin ja helisevin soitoin, York, Northumberland y. m. tulevat.)

BOLINGBROKE. Täst' urkinnasta näemme siis, ett' ovat Hajalla walesilaiset, että Salisbury On kuningasta vastassa, jok' äsken Harvoine ystävineen maalle nousi.

NORTHUMBERLAND. Hyviä, ihania uutisia: Pää Richardin lähellä tässä piilee.

YORK. Sanoa sopisi Northumberlandin: Kuningas Richardin! — Voi tuhon päivää, Kun voidellunkin pään näin täytyy piillä!

NORTHUMBERLAND. Te erehdyitte; lyhyt ollakseni, Typistin arvon.

YORK. Ennen aikaan oisi Typistys moinen tehnyt sen, ett' oisi Lyhy'in puhumin hän typistänyt Pään teiltä moisen päättömyyden vuoksi.

BOLINGBROKE. Otatte hairaan enemmän kuin tulis.

YORK. Te hairaan otatte, jos enemmän Te otatte kuin tulee. Taivas kostaa!

BOLINGBROKE. Sen tiedän; siksi tahtoansa vastaan En asetukaan. — Vaan ken tulee tuossa? (Percy tulee) Kah! Terve, Henrik! Eikö antau linna?

PERCY. Kuninkaallinen siin' on varustus, Jok' estää pääsyn.

BOLINGBROKE. Kuninkaallinenko? Ei kuningasta siellä?

PERCY. On kuin onkin, Kuningas siellä on: kuningas Richard Kivi- ja kalkkikehäss' asuu siinä Ja hänen kanssaan Salisbury, Aumerle Ja Stephan Scroop, lisäksi eräs pappi, Arvoisa mies, en saanut tietää, kuka.

NORTHUMBERLAND. Carlislen piispa varmaan.

BOLINGBROKE (Northumberlandille). Jalo loordi, Tuon vanhan linnan ruottaa lähestykää, Sen rauenneeseen korvaan vaskitorvest' Ajakaa rauhan henkäys, sanoen: Bolingbroke kättä Richard-kuninkaan Polvillaan suutelee ja valtiaalleen Vasalliutta tarjoaa ja nöyrää Uskollisuutta; hänen jalkoihinsa Ma tulin miekan laskemaan ja vallan, Jos maanpaon hän peruuttaa ja mulle Takaisin maani estämättä antaa; Jos ei, niin ylivoimaani ma käytän Ja kesän tomut kastan verivirroin, Joit' itkee lyötyin brittiläisten haavat. Kuink' onkin Bolingbroken mieltä vastaan Noin purppuraiseen tulvaan upottaa Richardin kauniin vallan vehmas kohtu, Sen nöyrä kunnioitukseni näyttää. Se viekää ilmoitus; me sillä aikaa Tään kentän ruohovaipall' astelemme. (Northumberland lähestyy linnaa, torvensoittaja mukana.) Pois rummun uhkapärinä nyt jääköön, Niin että linnan torniin ruhjottuun Älyttäis rehellinen tarjouksemme. Kuninkaan ja mun yhdyntämme varmaan Ois yhtä hirmuinen kuin elementtein, Tulen ja veden, kun ne jyryll' yhtyy, Reväisten halki taivaan valjut posket. Hän olkoon tuli, minä sulja vesi; Hän jyrähdelköön, minä vain kun maahan Sateeni valan, maahan, enkä häneen. — Mars! Tarkatkaa, mik' ilme kuninkaalla.

(Torvi kutsuu keskusteluun, johon linnasta toinen torvi vastaa. Muureille ilmestyvät kuningas Richard, Carlislen piispa, Aumerle, Scroop ja Salisbury.)

BOLINGBROKE. Kas, kas! Kuningas Richard tulee itse, Kuin päivä, joka idän tuliportist' Esiintyy, vihan puna otsallaan, Kun huomaa, miten kateet pilvet tahtoo Sen loiston himmentää ja soata Sen heloisata tietä lännen maille.

YORK. Kuninkaalt' yhä näyttää; nähkääs, silmä Kuin kotkan kirkas on, ja majesteetin Se voimaa salamoi. Voi surkeaa! Noin kauniin näyn tuska tummentaa!

KUNINGAS RICHARD (Northumberlandille). Me kummastumme; seisoimme jo kauan, Odottain polves arkaa notkistusta, Kosk' olen kai lain mukaan kuninkaasi. Jos olen, kuinka tohtii jäsenesi Unohtaa maksaa mulle velkaisuuttaan? Ja jos en ole, näytä Herran käsi, Jok' erottaa mun hallituksestani. Ei käsi, joka verta on ja luuta, Voi valtikkani pyhään kahvaan käydä, Pait varkain, häväisten tai väkivalloin. Jos luulet, että kaikki, niinkuin sinä, Minusta kieroin mielin kiertyy pois, Ja tyhjäks jään ja ystäviä vaille, Niin tiedä: kaikkivoipa taivaan Herra Pilvissä katsoo ruttolaumojaan Avuksi meille; näiden isku kohtaa Sen lapsiin syntymättömiin, ken nostaa Vasallikättä valtiasta vastaan Ja kalliin kruunun kirkkautta uhkaa. Sano Herefordille — tuossa kai hän seisoo — Ett' ilkipetosta on joka askel, Mink' astuu täällä. Avaamaan hän tuli Verisen sodan punatestamentin; Mut kunnes kruunu rauhass' istuu päässään. Tuhannen äidin pojan päät ne verin Rumentaa maamme kukoistavat kasvot Ja immenkalvaan rauhan muodon muuttaa Punaiseks vihaksi ja kedon ruohon Kostuttaa verill' aimo brittiläisten.

NORTHUMBERLAND. Kuningas taivaan meitä varjelkoon Kansallis-asein epäkansallisin Kuningastamme uhkaamasta! Lankos, Tuo kolminkerroin jalo Henrik Hereford, Nöyrästi kättäs suutelee ja vannoo Kunniakkaan haudan kautta, jossa lepää Kuninkaallisen kantaisäs luut, Kummankin teidän valtaveren kautta, Samasta lähteest' alun saaneen virran, Kautt' uljaan Gauntin käden haudatun, Kautt' oman arvonsa ja kunniansa, Jok' enemp' on kuin kaikki valat yhteen: Ett' ei hän tänne tullutkaan muun vuoksi, Kuin perioikeuttansa valvomaan Ja polvin rukoillakseen vapauttansa. Jos tähän kuninkaallisesti suostut, Aseensa kirkkaat ruostumaan hän panee, Heponsa uljaan seimeen, sydämmensä Alttiiseen majesteetin palvelukseen. Sen vannoo hän, niin totta kuin on prinssi, Ja minä ylimyksenä sen takaan.

KUNINGAS RICHARD. Northumberland, tää kuninkaan on vastuu: On jalo lanko tänne tervetullut, Ja kaikki kohtuvaatimuksensa On vastaan sanomatta täytettävät. Puhujalahjaas suloisinta käyttäin, Vie hellät terveiseni armaan korvaan. (Northumberland palajaa Bolingbroken luo.) (Aumerlelle.) On alentavaa meille, — eikö totta, — Noin kurja käytös ja noin nöyrä puhe. Takaisin kutsunko Northumberlandin, Ja konnan haastan taisteluun ja kuolen?

AUMERLE. Ei, älkää; sulosanoin taistelkaamme, Siks kunnes ystäviltä avun saamme.

KUNINGAS RICHARD. Oi, taivaan herra! että tämä kieli, Jok' ankaraan maanpakoon tuomitsi Tuon korskan miehen, mairitellen pyörtää Nyt sanansa! Josp' oisin yhtä suuri Kuin tuskani, tai pienemp' arvoani! Tai unhottaa jos voisin, mitä olin, Tai olla muistamatta, mitä nyt Mun täytyy olla! Paisut, ylvä sydän! Vapaasti lyö vain, koska vihamieskin Vapaasti sua lyödä saa ja mua.

AUMERLE. Northumberland Herefordin luota palaa.

KUNINGAS RICHARD. Mitä kuninkaan nyt tulee? Nöyrtyäkö? Sen tekee kuningas, Vai heittää valta? Kuningas taipuu. Kuninkaanko nimi Myös menettää? No, menköön, Herran nimeen! Ma kruunun helmet ruusunauhaan vaihdan, Erakon majaan uljaat hovilinnat, Komean puvun kerjäläisen mekkoon, Puukuppiin korkokuvalliset maljat, Pyhissäkäyjän-sauvaan valtikkani, Alamaiseni pariin pyhän kuvaan Ja laajan valtakunnan pieneen hautaan, Niin, pieneen, pieneen, maineettomaan hautaan. Ei! Vallan tielle minut haudatkaa, Suurliikkeen tielle, missä kansa aina Saa valtiaansa päätä polkea. Sydäntäni se polkee nyt, kun elän, Miks ei siis päätäni, kun haudass' olen? — Aumerle, sa itket, sääliväinen lanko. Hylyt kyyneleemme luokoot rankkasateen, Lamatkoot huokaustemme kanssa viljat Ja nälän tuokoot kapinoivaan maahan! Tai leikimmekö tuskaa, lyöden veikkaa, Ken paras meist' on kyynelmies! Es'merkiks: Kyyneltä tiputamme yhteen kohtaan, Siks kunnes siihen syöpyy kaksi hautaa, Ja kirjoitamme: "Tässä lepäjää Langokset; silmät kaivoi haudat nää." Tuo paha eikö hyvää? — Houkka vaan Ma, näemmä, olen: mua pilkataan. — Ylevä prinssi, lord Northumberland, Mitä sanoo kuninkaamme Bolingbroke? Salliiko majesteetti, että Richard Saa elää, kunnes Richard hautaan työntyy? Hassaatte jalkaa, Bolingbroke siis myöntyy.

NORTHUMBERLAND. Hän teitä alapihass' odottaa. Suvainnettehan tulla alas sieltä?

KUNINGAS RICHARD. Alas, alas tulen, niinkuin Phaeton, Joit' ohjat ryöstää huimat hevoskaakit. (Northumberland palajaa takaisin Bolingbroken luo.) Alapihaan? Siellä vallat alentuvat, Ja konnain eessä nöyrin kumartuvat. Alapihaan! Alas, kuningas ja hovi! Ei huuhkaan huutoon leivon laulu sovi.

(Astuvat alas muurilta.)

BOLINGBROKE. Mitä sanoo kuningas?

NORTHUMBERLAND. Sydämmen suru Sekoittaa hänet. Haastaa niinkuin hullu. Mut tuossa tuleekin hän.

(Kuningas Richard seurueineen tulee näyttämölle.)

BOLINGBROKE. Kaikki syrjään, Ja kunnioitus majesteetille! — Kuningas armollisin —

(Polvistuu.)

KUNINGAS RICHARD. Hyvä lanko, Noin prinssin polvi halventuu, ja pöyhkäks Käy halpa maa, kun sitä suutelee. Mieluummin sydän soisi tuta lemmen, Kuin silmä nähdä tyhjää mairitusta. Oi, nouse! Hyvinkin näin korkealla (Osoittaen päätään) On mieles, vaikk' on polves matalalla.

BOLINGBROKE. Kuningas suuri, omani vain tahdon.

KUNINGAS RICHARD. Omasi sun on, minä sun, ja kaikki.

BOLINGBROKE. Sen verran mun, kuin uskollinen työni Ansaitsee kuninkaani rakkautta.

KUNINGAS RICHARD. Ansaitsee hyvin; ansaitsee sen saada, Joll' uljuutt' on ja rohkeutta ottaa, — Kätenne, setä! Ei, ei kyyneleitä? Ne säälivät, mut eivät auta meitä. — (Bolingbrokelle.) Min' olen liian nuori isäks sulle, Mut sinä perimään mua kyllin vanha. Min tahdot, sen ma annan itsealta; Täytyyhän tehdä, mitä vaatii valta. — Siis Lontooseen? Vai mitä?

BOLINGBROKE. Sinne tie.

KUNINGAS RICHARD. Ei mulla siihen kieltovaltaa lie.

(Torventoitauksia. Menevät.)

Viides kohtaus.

Langley. Yorkin herttuan puutarha.

(Kuningatar ja kaksi hovinaista tulevat.)

KUNINGATAR. Minlaisin huvituksin koittaisimme Karkoittaa murheen mustat ajatukset?

1. HOVINAINEN. Lyökäämme keiliä.

KUNINGATAR. Näin muistuis mieleen, Kuin täynnä maailma on syvänteitä Ja kuinka kaltoin pyörii onnen pyörä.

1. HOVINAINEN. No, tanssikaamme.

KUNINGATAR. Tahdin suhtaa jalka Ei iloss' osaa pitää, kun ei sydän Voi suhtaa pitää murheessa. Siis tytöt, Ei tanssia, mut muuta huvitusta.

1. HOVINAINEN. Jos kertoisimme.

KUNINGATAR. Iloa vai tuskaa!

1. HOVINAINEN. Kumpaakin, rouva.

KUNINGATAR. Kumpaakaan ei, tyttö; Sill' ilo, jota olen aivan vailla, Mua murheesta vain lisää muistuttaisi; Ja tuska, jota olen aivan täysi, Vain ilon vajavuutta murhein lisäis. Ei tarvis toistaa, mitä on jo mulla, Ja turha valittaa, mit' olen vailla.

1. HOVINAINEN. Siis laulanko?

KUNINGATAR. Se tee, jos sull' on syytä. Näkisin mieluummin, ett' itkisit.

1. HOVINAINEN. Kyll' itkisinkin, jos se teitä auttais.

KUNINGATAR. Ja minä laulaisin, jos auttais itku, Ja sult' ei tarvis lainaks kyynelt' ottaa. Mut vait!' Puutarhurit jo tulee. Piiloon, Pois puiden varjoon! — (Puutarhuri ja kaksi puutarharenkiä tulee.) Neulakirjaa vastaan Suruni panen vetoon, että puhe On valtiosta. Muutteissa se uho On yleinen. Käy tuhon eellä tuho.

(Kuningatar ja hovinaiset vetäytyvät syrjään.)

PUUTARHURI. Nuo sitokaa, nuo veltot aprikoosit, Jotk' alas rehevällä raskaudellaan Isäänsä painavat kuin pahat lapset, Ja pönkittäkää oksat notkuvat. — Ja sinä, teloittajan lailla latvo Nuo ylen runsaat versot, jotka liikaa Kohottaa päätään tasavallassamme: Tääll' olla täytyy kaikki yhtäläistä. — Sill' aikaa minä käyn ja juurin kitken Pois inhan lauhan, joka hyödytönnä Maan mannon terveilt' imee kukkasilta.

1. RENKI. Miks tarhapiirissämme noudattaa Lakia, muotoja ja sopusuhtaa Ja tehdä siitä luja mallivalta, Kun maamme, meren ympäröimä tarha, On lauhaa täynnä, kukat läkähtyneet, Puut latvomatta, pensasaidat kuivat, Lamassa lavat, terveelliset yrtit Matoja kiehuvat?

PUUTARHURI. Vait, vaiti siitä! Ken tämän laaduttoman kevään salli, Nyt itse näki lehden lähtevän; Tuon lauhan, jota laajat lehvät kaihti, Ja joka uurti, tukevan kun näytti, Sen Bolingbroke pois kitki juurineen, Tarkoitan: Bushyn, Wiltshiren ja Greenin.

1. RENKI. Ne onko kuolleet?

PUUTARHURI. On, ja Bolingbroke Kuninkaan aulin vallannut. — Oi, sääli, Ett' ei hän maataan laittanut niin ruokkoon, Kuin tämän tarhan me! Näet, määräajoin Me marjapuiden kuoreen haavan teemme, Ett' ydystä ja voimast' eivät paisuis Ja liikaa rehevyyttään lahoaisi; Jos näin hän suurten tehnyt ois ja pöyhkäin, Nää alamaisen hedelmää nyt kantais Ja hän sais sitä maistaa. Nälkävesat Me katkomme, ett' eläis viljaoksat; Jos niin ois tehnyt hän, niin päässään ois Nyt kruunu, jonka turhuus syyti pois.

1. RENKI. Siis kuningasko kukistetaan, niinkö?

PUUTARHURI. Jo nutistettu on, ja kukistetaan Piankin. Viime yönä tuli kirje York-herttualta ystävälle tänne; Pahoja tiesi se.

KUNINGATAR. Tää vaitiolo Tukeuttaa mun. (Astuu esiin.) Sa kuva Aatamin, Tään tarhan pantu hoitajaks, kuin julkee Noin karvaan sanan haastaa karkas kieles? Mik' Eeva, mikä käärme sinut johti Kirottuun toiseen syntiinlankeemukseen? Richardko kukistettu? Uskallatko, Parempi tuskin maata, ennustaa Moist' alennusta? Milloin, missä, kuinka Sait moiset tiedot? Puhu, kurja raukka!

PUUTARHURI. Anteeksi, rouva: pieni ilo sitä On kertoa; mut totta, minkä sanon. Kuningas Richard Bolingbroken vahvass' On turvassa; nyt vaa'assa on onni; Miehenne kupissa on vain hän itse Ja joku häntä keventävä tyhmyys; Mut suuren Bolingbroken kupissa, Pait häntä, kaikki Englannin on päärit, Ja näillä Richardin hän painaa ylös, Lontooseen menkää, niin te näette sen: Ma haastan, minkä tietää jokainen.

KUNINGATAR. Kopea turma, jalalt' aina virkku, Mua eikö koske sanomas? Ja minä Saan viimeksi sen tietää? Viimeks aiot Mua tervehtää, siks että kauimmin Ma povessani surus säilyttäisin! — Pois, naiset, Lontooseen, pois, katsomaan Nyt Lontoon kuningasta murheessaan! Niin onko käypä, että, katse maassa, Bolingbroken saatoss astun voitokkaassa? — Mies sinä, noista tuskan sanoistasi Kaikk' ymppipuut sun kuolkoot tarhassasi!

(Kuningatar ja hovinaiset poistuvat.)

PUUTARHURI. Voi, raukka! Jos ei pahemmin käy sun, Kiroukses sattukoon vain minuhun. — Kyynelpä tuohon valui. Paikkaan tuohon Ma itkulehden kylvän, karvasruohon; Kun mullasta se päätään ylentää, Kuningatarta muistan itkevää.

(Menevät.)

NELJÄS NÄYTÖS.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Westminster-Hall.

(Hengelliset loordit oikealla puolen valtaistuinta, maalliset vasemmalla; yleisö alempana. Bolingbroke, Aumerle, Surrey, Northumberland, Percy, Fitzwater, eräs toinen loordi, Carlislen piispa, Westminsterin abotti ja seuralaisia. Perällä Bagot, oikeudenpalvelijain vartioimana.)

BOLINGBROKE. Esille Bagot! — Bagot, sano suoraan, Glosterin kuolemasta mitä tiedät. Ken kuningasta yllytti? Ken teki Tuon verimurhan ennenaikaisen?

BAGOT. Silmäini eteen tuokaa lord Aumerle.

BOLINGBROKE. Esille, lanko; katso tuohon mieheen.

BAGOT. Kielenne rietas, lord Aumerle, se varmaan Halveksii kieltää, mitä kerran lausui. Kun kalmankamalassa yössä surmaa Tuumailtiin Glosterille, kuulin teidän Sanovan näin: "Käs'varteni on pitkä; Englannin rauhanhovista se yltää Calais'hen saakka setä-ukon päähän." Muun ohessa ma teidän samaan aikaan Myös kuulin sanovan, ett' ette soisi Sadastatuhannesta kruunustakaan Englantiin Bolingbroken palaavan, Lisäten, että maalle siunaus oisi Tuo langon surma.

AUMERLE. Prinssit, jalot loordit! Kurjalle tuolle mitä vastata? Niin tähteäni häväistäkö,[16] että Ma häntä vertaisena rankaiseisin? Mut täytyy, tai tuon kurjan riettaat huulet Mun kunniani tahraa. — Tuossa pantti, Se kuolon käsisinetti, mi leimaa Sun hornan omaksi! Sa valehtelet, Sen sanon ma ja sydänverelläsi Sen todistan, vaikk' on se liian halpaa Ritarin miekanterää tahraamaan.

BOLINGBROKE. Äl' ota, Bagot; pantin anna olla.

AUMERLE. Ma soisin, että tässä seurass' oisi Parasta lähin se, ken näin mua loukkaa.

FITZWATER. Jos miehuutesi etsii vertaistaan, Niin tuossa pantti panttiasi vastaan! Kautt' auringon, mi näyttää, missä seisot, Sun kuulin sanovan ja kerskaavankin, Ett' olit Glosterin sa surmaan syypää. Sadasti valehtelet, jos sen kiellät; Ja miekankärjelläni petoksesi Sen tekopaikkaan työnnän, sydämmeesi.

AUMERLE. Et tohdi, raukka, sitä päivää nähdä.

FITZWATER. Kautt' autuuteni, nyt sen nähdä tahdon.

AUMERLE. Fitzwater, helvettiin sa silloin menet.

PERCY. Valetta! Kunniansa tässä kohden Niin puhdas on, kuin sinä saastainen; Se että olet, siitä pantti tuossa! Viimeiseen hengenvetoon saakka todeks Sanani näytän. Nosta pois, jos tohdit.

AUMERLE. Jos sit' en tee, niin kuihtukoon tää käsi. Ikänä koston kalpaa iskemättä Viholliseni kiiltokypärään.

LOORDI. Aumerle, sa valapatto, minäi vannon Ja kannustan sua yhtä monin "valhein", Kuin mitä auringosta aurinkoon Voi kavaltajan korvaan huutaa. Tuossa On kunniani pantti, nosta pois Ja ryhdy kaksintaisteluun, jos tohdit!

AUMERLE. Ken vielä? Kaikki voitan, jumal'auta! Tuhat eloa tää yksi povi kätkee, Ne vastaa satatuhat teidänlaista.

SURREY. Fitzwater, hyvin muistan hetken, milloin Aumerlen kanssa haastoitte.

FITZWATER. Niin oikein, Läsn' olitte ja voitte todistaa, Ett' on tää kaikki totta.

SURREY. Jumal' auta, Niin väärää, kuin on Jumal' itse totuus!

FITZWATER. Valetta, Surrey!

SURREY. Kunniaton vesa! Tuo vale miekallani valahtaa Ja koston päähäs valaa, kunnes sinä, Valetten valaja, valeines maahan Niin vaiti valahdat kuin isäs kallo. Tuoss' ota kunniani pantti siitä Ja ryhdy kaksintaisteluun, jos tohdit!

FITZWATER. Hupelo, kannustelet virmaa varsaa. Jos hengittää ma tohdin, syödä, juoda, Niin kohdata myös Surreyn erämaassa Ja häneen sylkeä ja julki huutaa: Valetta ajat, valetta, valetta! Tuoss' sanani on pantti, rangaistuksen Se lupaa sulle ankaran. Niin totta Kuin minun hyvin käyköön maailmassa, Miss' olen vasta tulokas, niin totta Aumerle on tosisyytökseeni syypää. Maanpakolainen Norfolk lisäks sanoi, Aumerle, sun lähettäneen kaksi miestä Calais'hen herttuata surmaamaan.

AUMERLE. Ken hyvä kristitty nyt lainaa kintaan? Valheita ajaa Norfolk; tuossa pantti, Jos kutsutaan hän kotiin vastaamaan!

BOLINGBROKE. Tää riita jääköön pantin varaan, kunnes Saa Norfolk kotiin kutsun; sen hän saa, Ja, vaikk' on vihamieskin, kaikki jälleen Myös maansa saa ja arvonsa. Kun palaa, Niin otteluun Aumerlen kanssa käyköön.

PIISPA. Se mainepäivä se jää näkemättä. Mont' ylevää on pyhää sotaa käynyt Kristuksen eestä henkipatto Norfolk Ja, ristin lippu käessä, karkoittanut Pakanat mustat, turkit, saraseenit; Sodasta uupuneena vetäytyi Italiaan; Venetiassa siellä Sen kauniin seudun maalle ruumiins' antoi Ja puhtaan sielun Kristus-päällikölleen, Jonk' alla ikäns' oli taistellut.

BOLINGBROKE. Mitä, piispa? Onko Norfolk kuollut?

PIISPA. On, Niin totta kuin ma elän.

BOLINGBROKE. Vieno rauha Saatelkoon hänen vienon sielunsa Tuon vanhan, hyvän Abrahamin helmaan Riitanne, loordit, pantin varaan jääköön, Siks kunnes taistopäivän määräämme.

(York tulee seurueineen.)

YORK. Lord Lancaster, mun höyhennetty Richard Lähetti tänne; perijäkseen suostuu Sun ottamaan, ja mahtivaltikkansa Käteesi kuninkaalliseen nyt laskee. Valt'istuimelle jälkeisenään nouse: Eläköön Henrik, neljäs nimeään!

BOLINGBROKE. Valt'istuimelle Herran nimeen nousen.

PIISPA. Ei, Herra siitä varjelkoon? — Vaikk' olen Puhujaks moiseen valtaseuraan halpa, Niin parhain sopii minun haastaa totuus. Jos tässä jalossa ois seurass' ykskin Kylläksi jalo oikein tuomitsemaan Jalon Richardin, niin tosi jalous häntä Moist' ilkityötä kavahtamaan neuvois. Alamainen kuninkaanko tuomariksi? Ken tässä Richardin ei alamainen? Varast' ei kuulematta tuomita, Vaikk' oiskin rikoksensa päivänselvä; Mut taivaan majesteetin kuvanko, Sen valtamiehen, sijaisen, jo ammoin Voidellun, kruunatun ja istutetun, Tuomitsee alamaisen halpa ääni Poissaolevana? Taivas varjelkoon Puhdasten mielet kristityssä maassa Noin inhaa, mustaa työtä tekemästä! Ma, alamainen, alamaisille Nyt puhun Herran herättämänä Näin rohkeasti eestä voideltunsa. Lord Hereford, tämä teidän kuninkaanne Herefordin kuninkaan on kavaltaja; Jos hänet kruunaatte, niin ennustan: Tät' inhaa työtä tulevaisuus voihkaa, Maan poikain veri omaa maata höystää, Pakanain, turkkein luona rauha uinuu, Ja tässä rauhan maassa suku suvun Ja heimo heimon sotatulin tuhoo. Sekaannus, kauhu, pelko, kapina Tääll' asustaa, ja maamme nimekseen Pääkallopaikan saa ja Golgathan. Oi, huonetta jos vastaan huone nousee, Niin syntyy surkein riita, mitä maa Tää kironalainen on koskaan nähnyt. Moist' estäkäätte, muuten lapset maan Ja lastenlapset teitä kiroo vaan.

NORTHUMBERLAND. Sep' oiva saarna! Vaivastanne teidät. Maankavaltajana nyt vangitsemme. — Lord Westminster, on teidän tehtävänne Tutkintopäiväks häntä tallettaa. — No, loordit, suostutteko kansan pyyntöön?

BOLINGBROKE. Tuokaatte Richard, että kansan nähden Hän luopukoon, niin epäluulon kaunaa Ei meihin jää.

YORK. Ma hänet tänne saatan.

(Menee.)

BOLINGBROKE. Te, loordit, jotka tässä vangitsimme, Vastaamaan tulostanne tuokaa takuu. (Piispalle.) Kehnosti ystävyyttä osoititte, Ja kehnoa me varroimmekin teiltä.

(York palajaa, seurassaan kuningas Richard ja virkamiehiä, jotka kantavat kruunua ja muita hallitsijan arvonmerkkejä.)

KUNINGAS RICHARD. Kuninkaan eteen miksi minut tuodaan, Ennenkuin heitän kuninkuuden aatteet, Joill' olen hallinnut? Viel' osaan tuskin Kumartaa, mairia ja liukastella. Oi, surun suokaa hetken vielä nöyryytt' Opettaa mulle! Noiden miesten kasvot Ma hyvin muistan: olivathan minun, Ja huusivathan usein "terve" mulle Kuin Juudas Kristukselle; täll' ykstoista Kahdestatoist' ol' uskollista mulla Kahdestatoistatuhannest' ei yhtään. — Eläköön kuningas! Ei aamenta. Olen pappi siis ja lukkari? Siis, aamen! Eläköön kuningas! En ole sitä, Mut: aamen! Ehkä taivas sinä pitää. Mihinkä tehtävään mua tänne tuodaan?

YORK. Tekemään, mitä vapaast' ehdostasi Väsynyt majesteetti sua käskee: Niin, Henrik Bolingbrokelle nyt valta Ja kruunu luovuttamaan.

KUNINGAS RICHARD. Kruunu tänne! — No, lanko, tartu kruunuun; tuohon, lanko: Sun kätes tuohon puoleen, minun tähän! Nyt kultakruunu on kuin syvä kaivo, Sen kaksi sankoa ne toistaan täyttää; Ilmassa toinen, tyhjä, tanssii, toinen Maan alla, näkymättä, täynnä vettä; Alainen, kyynelinen olen minä, Juon tuskaani, mut sinä nouset, sinä.

BOLINGBROKE. Mut luopumaanhan altis olitten.

KUNINGAS RICHARD. Niin, kruunusta, mut tuskistani en. Voit kruunut ottaa, arvot valtahas. Et tuskaani, sen olen kuningas.

BOLINGBROKE. Ma kruunun kanssa otan huoles sun.

KUNINGAS RICHARD. Sun huoles nousee, silt' ei laske mun. Mun huoleni on vanhat huolet voittaa, Sun huolesi on uutta huolta koittaa. Jää huoli mulle, vaikka pois sen annan, Se kruunuun kuuluu, vaan sit' yhä kannan.

BOLINGBROKE. Siis mieluista on teille jättää kruunu!

KUNINGAS RICHARD. On, ei, — ei, on; — vaan mitä minusta! Ei, ei'tä ei! Ma riipun sinusta. Nyt nähkääs, kuinka itseni ma tyhjään: — Pois raskaan taakan annan päästäni, Pois kädestäni jäykän valtikan, Pois vallan kopeuden sydämmestä. Voiteeni huuhdon omin kyynelin, Pois kruununi ma omin käsin annan, Pyhän arvoni ma omin kielin kiellän, Lupaukset, valat omin suin ma päästän. Pois vannon kaiken majesteetin loiston, Maat, saatavat ja verot luovutan, Epuutan käskyt, säännöt, asetukset. Jumal'anteeks petto, mik' on tehty mulle! Lujemmat valat vannottakoon sulle! Mua, tyhjää, pelkkä tyhjyys huolettaa; Sua, kylläistä, sua kaikki onnistaa. Richardin valtikkaa sa kanna kauan! Ja Richard pian povess' olkoon hauan! Kuningas Henrik, elä, Richard sanoo, Ja valtaheitto sulle siunaust' anoo. — No, joko riittää?

NORTHUMBERLAND (ojentaen hänelle paperin). Riittää, kun vain luette Nää kanteet rikoksista, joita itse Olette tehnyt, taikka kätyrinne, Maan etua ja yhteishyvää vastaan. Ne tunnustettuanne tietää kaikki, Ett' olette te syystä luovutettu.

KUNINGAS RICHARD. Vai se mun täytyy? Tyhmyyteni kuteet Itsekö purkaa? Oi, Northumberland, Sun rikokses jos olisi kirjaan pantu, Niit' etkö häpeäisi luetella Näin kaikkein kuullen? Jos sa tarkastaisit, Tapaisit siinä yhden ruman kohdan, Mi koskee karkoitusta kuninkaan Ja vahvaks tehdyn valan rikkomista, Mi taivaan kirjoissa on kirottuna Mustaksi merkitty. — Niin, kaikki te, Te, jotka nyt mua tässä katselette, Kun kurjuus mua härnää, vaikka jotkut Pesette kätenne kuin Pilatus, Teeskellen sääliä, — te, Pilatukset, Olette antaneet mun ristinpuuhun, Ja vesi pois ei huuhdo syntiänne.

NORTHUMBERLAND. Lukekaa joutuun, herra, kannekohdat.

KUNINGAS RICHARD. On silmät kyynelissä, en voi nähdä. Mut niin ei niitä suola sokaa, ett'en Näkisi tätä petturien laumaa. Niin, silmäni jos itseeni ma käännän, Niin huomaan itsenikin petturiksi, Kun mielin myöntyvin ma annoin riistää Kuninkaan ruumiilta sen koristukset, Tein halvaks loiston, orjaks kuninkuuden Ja majesteetin alamaiseksi Ja talonpojaks itse valtakunnan.

NORTHUMBERLAND. Mun herrani —

KUNINGAS RICHARD. En sinun herras ole, Kopea narri; kenenkään en herra; Ei mulla nimeä, ei arvoa, Ja sekin, minkä kastehessa sain, On multa riistetty. — Oi, tuskan päivää! Niin monet olen talvet tarsinut, Ja nyt en tiedä, mikä nimi mulla. Oi, leikkikuningas jos lumest' oisin Ja paisteess' auringon, tuon Bolingbroken, Pois saisin sulaa vesipisaroiksi! — Hyvä, suuri kuningas, et suurin hyvä! Sanasi jos viel' Englanniss' on käypää, Niin käskeköön se heti tänne peilin, Niin että näen, millainen mull' on muoto, Nyt kun sen majesteettius on mennyt.

BOLINGBROKE. Joku se tänne peilin noutakoon.

(Palvelija menee.)

NORTHUMBERLAND. Tuo lukekaa sill' aikaa.

KUNINGAS RICHARD. Paholainen, Mua kiusaat ennen jo kuin helvetissä!

BOLINGBROKE. Mylord Northumberland, ei enää tuota.

NORTHUMBERLAND. Mut sill' ei ole kansa tyydytetty.

KUNINGAS RICHARD. Se tyydytetään; tarpeeks asti luen, Kun oikean näen kirjan, miss' on kaikki Mun syntini, ja se — ma olen itse. (Palvelija palajaa, tuoden peilin.) Tuo tänne peili; siitä nyt ma luen. — Viel' enkö kurttuisempi? Niinkö monta On lyömää suru kasvoihini lyönyt, Eik' ole haavoittanut syvempää? — Sa, imartava lasi, mua petät Kuin onnenpäiviltäni kumppanit. Tuo sekö katse, joka kattons' alla Komensi tuhansia joka päivä? Tuo sekö katse, joka katsojalta Kuin aurinkoinen silmät häikäisi? Tuo katseko se katsoi sivu houkat Ja nyt on Bolingbroken katseen alla? On heikko loisto tuossa katseessa, Ja katsekin on heikko kuin sen loisto. (Paiskaa peilin maahan.) Tuoss' on se tuhansina sirpaleina! Vait olet, kuningas; pilass' on mieltä; Noin valeen suru muodon hävitti.

BOLINGBROKE. Surunne varjo vain on hävittänyt Muotonne varjon.

KUNINGAS RICHARD. Sano vielä kerran! Suruni varjo? Katsokaamme; — Oikein: Mun kaikki tuskani ne sisäss' asuu, Ja tämä surun ulkonainen ilme Vain varjo näkymättömän on tuskan, Mi hiljaa paisuu sieluss' ahdetussa; Siell' on sen juuri. Kiitos, kuningas. Suuresta armosta, kun annat syytä Valittaa mun ja lisäks neuvot keinon, Mitenkä valittaa! Vain yhtä pyydän; Pois sitten käyn ja enää en sua vaivaa. Suostutko?

BOLINGBROKE. Sanokaa se, hyvä lanko.

KUNINGAS RICHARD. Hyvä lanko? Suuremp' olen kuningasta; Kun olin kuningas, vain alamaiset Mua mairivat; nyt olen alamainen, Ja nyt mua mairii itse kuningas. Näin suurena ei kerjätä mun tarvis.

BOLINGBROKE. Anokaa sentään.

KUNINGAS RICHARD. Saanko sen?

BOLINGBROKE. Sen saatte.

KUNINGAS RICHARD. Siis anna minun mennä.

BOLINGBROKE. Minne?

KUNINGAS RICHARD. Minne Vain tahdot, kun sua näkemästä pääsen.

BOLINGBROKE. Pois hänet tulee laittaa Toweriin.

KUNINGAS RICHARD. Vai laittaa? Hyvin laittaa osaatte; Kuningas kaatuu ja te nousette.

(Kuningas Richard menee vartijoiden saattamana.)

BOLINGBROKE. Ens' keskiviikon kruunauspäivaksemme Me määräämme; siks olkaa valmiit, loordit.

(Kaikki poistuvat, paitse abotti, Carlislen piispa ja Aumerle.)

ABOTTI. Olemme nähneet kurjan näytelmän.

PIISPA. Vast' alkaa kurjuus. Vasta-syntyvissä Tään päivän pistos tuntuu ytimissä.

AUMERLE. Te, hengen miehet, millä keinoin vois Tään tahran valtiosta pestä pois?

ABOTTI. Ennenkuin mieleni ma suoraan lausun, Luvatkaa, pyhän sakramentin kautta, Hankkeeni haudata, mut toimeen panna. Mink' ikänänsä minä tuuman keksin. Näen, ett' on pilvess' aivan otsanne, Surussa sydän, silmä kyyneleissä. Nyt iltaiselle! Keinon keksin teille, Mitenkä koituu onnen päivät meille.

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Lontoo. Toweriin johtava katu.

(Kuningatar tulee hovinaisineen.)

KUNINGATAR. Kuningas tästä käy: tie kulkee tästä Kamalaan torniin Julius Caesarin;[17] Piipoveen sen on ylvä Bolingbroke Mies-poloiseni vangiks tuominnut. Lepäämme tässä, jos tää vainon maa Suo levon kuninkaansa puolisolle. (Kuningas Richard tulee vartijain saattamana.) Vait! Katsokaa! Ei, älkää katsoko Ruusuni kuihtumista! Toki nähkää, Säälistä että kasteeks sulaisitte Ja lemmen-itkunne hänt' elvyttäisi. — Sa autio, miss' ennen Troja seisoi, Sa arvon tähde, kuninkaan vain hauta, Etk' enää kuningas, sa kaunein maja, Miks inha suru sinuss' asustaa Ja ilo vain on olutmajan vieras?

KUNINGAS RICHARD. Äl' yhdy suruun, älä, kaunis vaimo; Näin loppuani joudutat. Oi, armas, Vain entis-oloamme ihanaksi Kuvaile uneks, josta heränneinä Nyt näemme, mitä todest' olemme. Vihaisen pakon valakumppani Min' olen; sen kanss' olen kuoloon asti Ruvennut liittoon. Mene sinä Ranskaan, Siell' yhdy hengelliseen sisarkuntaan. Taivaassa elo hurskas kruunun voittaa, Min täällä maailman turhuus vahingoittaa.

KUNINGATAR. Kuin? Mieleltä ja muodolt' onko Richard Hervonnut, heikennyt? Bolingbroke onko Älysi vienyt, sydämmeesi mennyt! Kuollessaan leijonakin kynttään näyttää, Ja, jos ei muuta, haavoittaa se maata Vihoissaan, kun on voitettu; mut sinä Kuin lapsi säisyst' otat kurituksen Ja vitsaa suutelet ja raivon eessä Kuin halpa orja ryömit, ja tok' olet Sa leijona, eläinten olet herra.

KUNINGAS RICHARD. Eläinten herra! Jos en sit' ois ollut, Niin vielä oisin ihmisien herra. Viraton kuningatar, mene Ranskaan, Mua kuolleeks aattele ja ettäs otat Nyt kuolevalta iki-jäähyväiset. Talv'illlat pitkät pesän loisteess' istu, Kuunnellen vanhan kansan taruja Surkeista ajoista, jo ammoisista; Ja ennenkuin teet hyvän yön, niin palkaks Mun säälittävä tarinani kerro Ja saata kuulijasi itkein lepoon; Hiiletkin tunnottomat säistävät Suruisen kieles synkkää sävellystä, Säälistä itkein tulen sammuksiin Ja surren tuhassa ja mustissansa Kuninkaan perinnäisen kukistusta.

(Northumberland tulee seurueineen.)

NORTHUMBERLAND. Mylord, Bolingbroke muuttanut on mieltä: Pomfretiin matka nyt, ei Toweriin. — Myös teistä, rouva, pidetty on huolta: Kiireinen tulee teille lähtö Ranskaan.

KUNINGAS RICHARD. Northumberland, sa porras, jota myöten Bolingbroke nousi valtaistuimelle, Ei monta tiimaa aika vanhene, Kun inhan synnin märkäpää jo kypsyy Ja mätäisyyttään puhkee. Sinä luulet, Vaikk' antais puolet vallastaan hän sulle, Vähäksi sen, kun hälle kaiken hankit; Hän luulee, että sinä, joka osaat Asettaa väärän kuninkaan, myös osaat Vähimmästäkin syystä hänet syöstä Päistikkaa laittomalta istuimeltaan. Pahojen rakkaus kääntyy peloksi, Ja pelko vihaksi, ja viha syöksee Vaaraan tai surmaan kummankin tai toisen.

NORTHUMBERLAND. Syy minun päähäni, ja sillä hyvä! Nyt hyvästit ja erot vain, ja oiti!

KUNINGAS RICHARD. Siis kaksois-ero! Kaksois-avion Puratte, häijyt: mun ja kruununi, Ja sitten mun ja puolisoni välin. — Pois suutelen nyt valan väliltämme: En toki; suutelollahan se tehtiin. — Northumberland, tee ero: minut Pohjaan, Miss' ilmaa väristys ja taudit painaa, Ja puolisoni Ranskaan, mistä tuli Komeillen kauneissaan kuin armas Vappu Ja jonne nyt kuin kurja Kekri palaa.

KUNINGATAR. Siis erotako? Eikö mikään estä?

KUNINGAS RICHARD. Kädestä käsi, sydän sydämmestä.

KUNINGATAR. Kuninkaan kanssa minut karkoittakaa.

NORTHUMBERLAND. Niin neuvoo lempi, vaan ei järki vakaa.

KUNINGATAR. Mun suokaa mennä hälle seuraajaksi.

KUNINGAS RICHARD. Yks suru on, vaikk' yhdess' itkee kaksi. Mua siellä itke, ma sua itken tässä; Parempi poiss' kuin lässä, eikä lässä. Tietämme mitelkäämme huokauksilla.

KUNINGATAR. Tie kellä pisin, pisin huokaus sillä.

KUNINGAS RICHARD. Jok' askeleelta huokaan kaksi kertaa, Pitentäin vähää matkaa toista vertaa. Ken tuskaa kosii, ei saa vitkastella; On aika pitkä vielä nainehella. Yks muisku suumme sulkee, sun ja mun, Ma sydämmeni annan, otan sun.

(Suutelevat.)

KUNINGATAR. Mun anna pois; ei tapaa ystävitten Sydäntäs tallettaa ja tappaa sitten. (Suutelevat taaskin.) Omani sain; nyt olet matkaan vapaa; Nyt sitä koitan huokauksin tappaa.

KUNINGAS RICHARD. Tää hupsu viipy tuskaa kiihtää vaan, Hyvästi! Loput suru kertokaan!

(Menevät.)

Viides Näytös.

Ensimmäinen kohtaus.

Lontoo. Huone Yorkin herttuan hovilinnassa.

(York ja herttuatar tulevat.)

HERTTUATAR. Mylord, sanoitte lopun kertovanne, Tulosta lankojemme Lontooseen, Kun itku keskeytti kertomuksen.

YORK. Mihinkä jäinkään?

HERTTUATAR. Siihen kurjaan kohtaan. Kun ilkikädet ikkunoista heitti Kuninkaan päähän törkyä ja likaa.

YORK. Niin, kuten sanoin, suuri Bolingbroke Selässä tulisen ja huiman orhin, Jok' ylvän ratsastajan hyvin tunsi, Eteni verkalleen ja arvokkaasti, Ja kaikki huusi: "Terve, Bolingbroke!" Ja onpa niinkuin haastais ikkunatkin, — Niin monen, nuoren, vanhan ahnas silmä Niist' iskee häneen kaipuun katseitaan, — Ja niinkuin kirjoverhoin koristetut Talojen seinät[18] huutais yhteen ääneen: "Bolingbroke, terve! Siunatkoon sua Kristus!" Mut hän vain puoleen sekä toiseen kääntyy, Pää paljas alempana ratsun harjaa, Ja heille lausuu: "Kiitos, kansalaiset!" Ja sitä tietään menee edelleen.

HERTTUATAR. Oi, Richard-raukkaa! Missä kulki hän!

YORK. Niinkuin teaterissa kansan silmät, Kun poistunut on lempinäyttelijä, Hitaasti kääntyy jälkeen-tulijaan, Tält' oottain pelkkää turhaa jaaritusta, Niin hekin, ehkä vielä hylkivämmin, Vilhuivat Richardiin; ei kukaan huuda: Jumala varjelkoon! Ei ilon ääni Hänelle lausu: tervetullut kotiin! Vihittyyn päähän syytävät vain lokaa; Hän vienon suruisena pois sen puisti, Ja kasvoiss' itku taisteli ja hymy, Nuo kärsiväisyyden ja tuskan ilmeet, Niin että, jos ei suuriin tehtäviin Koventais Luoja ihmissydämmiä, Niin sulaneet ne oisi pakostakin Ja itse julmuus häntä säälitellyt. Mut tämä säätämää on taivaan vallan; On meidän tahto korkeamman alla. Vannoimme Bolingbroken kuninkaaksi, Ja arvoonsa hän jääkäön ainiaaksi.

(Aumerle tulee.)

HERTTUATAR. Kah, poikani Aumerle!

YORK. Aumerle hän oli, Mut, ystävänä Richardin, ei enää; Nyt hänen nimensä on pelkkä Rutland.[19] Vakuutin parlamentiss' että on hän Uudelle kuninkaalle kuuliainen.

HERTTUATAR. Terveeksi! Keitä on ne orvokit. Joit' uuden kevään vehmas helma tuottaa?[20]

AUMERLE. En tiedä, rouva; onkin mulle yhtä, Olenko niistä yksi, vaiko en.

YORK. Mut niin sä kevään karehessa toimi, Ett' eivät ennen kukintaa sua poimi. Mit' Oxfordissa? Siellä turnataanko?

AUMERLE. Niin luulen.

YORK. Sinne halaat, minä luulen.

AUMERLE. Jos taivas siit' ei estä, sinne aion.

YORK. Mikä sinetti se povestasi riippuu? Sa kalpenetko? Tänne kirjoitus!

AUMERLE. Vain joutavaa.

YORK. Jos joutavaa, niin näytä. Ma vaadin; kuule, tänne kirjoitus!

AUMERLE. Anteeksi, armollinen isä, suokaa; Se turhanpäiväinen on asia, Mut jot' en minä syystä tahdo näyttää.

YORK. Mut jota minä syystä tahdon nähdä. Ma varon, pelkään —

HERTTUATAR. Mitä peljätä? Vain pelkkä sitoumus, jonk' on hän tehnyt Saadakseen sievän puvun naamiaisiin.

YORK. Sitoumus? Itselleenkö? Mikä sitoo Sitoumus häntä? Olet hupsu, vaimo. — No, poika, anna tänne kirjoitus!

AUMERLE. Ahteeksi suokaa, sit' en näyttää tahdo.

YORK. Ma vaadin, kuule; anna tänne, sanon! (Tempaa häneltä paperin ja lukee.) Petosta! Ilki-kavallusta! — Konna! Petturi! Orja!

HERTTUATAR. Mikä on, mylord?

YORK. Hoi! Tänne joku! (Palvelija tulee.) Satuloitse ratsu! Jumal' armahtakoon! Mikä kavallus!

HERTTUATAR. Voi, mitä? Mik' on asia, mylord?

YORK. Saappaani tänne! Satuloitse ratsu! (Palvelija menee.) Kautt' elämän ja kunnian ja valan, Sen konnan ilmi annan!

HERTTUATAR. Mitä sanot?

YORK. Vait, hupsu vaimo!

HERTTUATAR. Min' en ole vaiti, — Mik' asia, Aumerle!

AUMERLE. Oi, tyyntykää; Ei, äiti hyvä, muuta, kuin mit' aikoo Mun kurja pääni maksaa.

HERTTUATAR. Pääsi maksaa?

YORK. Saappaani tänne! Kuninkaan nyt luokse.

(Palvelija palajaa, tuoden saappaat.)

HERTTUATAR. Aumerle, lyö häntä! — Ällistythän poika! — (Palvelijalle.) Pois konna! Ijäks silmistäni pois!

(Palvelija menee.)

YORK. Saappaani tänne, sanon!

HERTTUATAR. Mit' aiot, York? Omaistes virhettäkö Et aio peittää? Onko toista poikaa Tai toisen pojan toivettakaan meillä? Hedelmän aika on jo mennyt multa, Ja armaan pojan aiot multa viedä? Ja äidin sulonimen multa riistää? Hän eikö näköisesi? Vertas eikö?

YORK. Hupakko, hullu vaimo! Tahtoisitko Salata tämän mustan salaliiton? Kakstoista heist' on saanut sakramentin Ja tehnyt kirjallisen sopimuksen Kuninkaan Oxfordissa murhata.

HERTTUATAR. Hän ei saa muass' olla; täällä hänet Me pidämme. Siis mitä hänen siihen?

YORK. Pois, hupsu vaimo! Olkoon kymmenesti Hän poikani, niin ilmi hänet annan.

HERTTUATAR. Jos hänen tähtens' oisit tuskaillut Kuin minä olen, säälisitpä häntä. Mut arvaan mielesi: sa varot varmaan, Ett' olin vuoteellesi uskoton, Ja ett' on äpärä hän, eikä poikas. York armas, armas ylkä, pois se aatos! Niin on hän näköisesi kuin ei kukaan, Ei tule minuun hän, ei sukuhuni, Ja sentään häntä lemmin.

YORK. Tieltä, huima!

(Menee.)

HERTTUATAR (Aumerlelle). Jälestä! Ratsu ota, kannust' anna, Luo kuninkaan sa lennä ennen häntä, Ja ano anteeks, ennenkuin hän syyttää. Sua heti seuraan; vaikka olen vanha Niin yhtä väleen ratsastan kuin York; Ja maasta min' en nouse ennen, kuin Saan anteeks Bolingbrokelta. Pois joutuun!

(Menevät.)

Toinen kohtaus.

Windsor. Huone kuninkaanlinnassa.

(Bolingbroke kuninkaana; Percy ja muita loordeja.)

BOLINGBROKE. Hurjasta pojastani onko kuultu? Kuukauteen kolmeen hänt' en ole nähnyt. Hän meille vitsaus on, hän, jos mikään. Ma soisin hänet löydettävän, loordit. Kyselkää Lontoosta, sen kapakoista; Käy, kuulemma, hän niissä joka päivä Rivojen, hurjain pukarien kanssa, Sellaisten, jotka ahtaill' asuu teillä Ja ryöstää matkaajat ja vahdit pieksee; Ja nuori, riehakas ja hento poika Hän pitää kunnianaan kannattaa Mokomaa roistoseuraa.

PERCY. Armon herra, Ma kaksi päivää sitten prinssin näin Ja kerroin hälle juhlist' Oxfordissa.

BOLINGBROKE. Ja mitä sanoi huimapää?

PERCY. Hän vastas, että aikoi mennä saunaan, Alttiimman nartun ottaa hansikkaan Ja sitä kantaa muistona ja sillä Upeimman ratsaan satulasta syöstä.

BOLINGBROKE. Yht' irstas, kuin on hurja! Kummassakin Paremman toivon häivää toki näen, Jost' ehkä vanhemmiten hyvää koituu. Ken tulee tuossa?

(Aumerle tulee.)

AUMERLE. Missä kuningas?

BOLINGBROKE. Miks, lanko, jylhä katsees on ja arka?

AUMERLE. Jumalan armo teille! Kahdenkeskist' Anoisin haastelua, majesteetti.

BOLINGBROKE. Pois menkää, kahden meidät jättäkää. (Percy ja loordit menevät.) No, mit' on langollamme sanomista?

AUMERLE. Ijäksi polvi maahan juurtukoon Ja kieli lakeen tarttukoon, jos nousen Tai puhun, ennenkuin saan anteeks teiltä.

BOLINGBROKE. Oliko rikos aikomus vai teko? Jos aikomus, niin, vaikk' ois kuinka musta, Sen anteeks suon, jos sillä lempes voitan.

AUMERLE. Siis suokaa minun vääntää lukko kiinni, Ett' yksikään ei sisään pääse, kunnes Kaikk' olen kertonut.

BOLINGBROKE. Tee tahtosi.

(Aumerle lukitsee oven.)

YORK (ulkoa). Kavahda, kuningas, ja etees katso! On kavaltaja siellä luonasi.

BOLINGBROKE. Katala, sulle näytän!

(Paljastaa miekkansa.)

AUMERLE. Koston kättäs Pidätä vain! Ei sulla syytä pelkoon.

YORK (ulkoa). Kuningas varma, tuhmanrohkee, avaa! Lemmestä vasten silmiäkö täytyy Sua herjata? Ovi auki, tai sen murran!

(Bolingbroke avaa oven.) (York tulee)

BOLINGBROKE. Mik' asiana, setä? Hengitähän, Ja sano, kuinka lähellä on vaara, Ett' asein voisimme sen torjua.

YORK. Tuo kirje lue, niin näet omin silmin, Mit' en voi kiireess' itse saada ilmi.

AUMERLE. Mut lukiessas muista lupaukses; Ma kadun; älä nimeäni lue; Käteni kanss' ei liitoss' ollut sydän.

YORK. Olipa, konna, tuon kun kätes piirsi; Povesta kavaltajan sen ma riistin; Pelosta katuu hän, ei rakkaudesta. Kuningas, sääli pois! Se sääli siittää Voi käärmeen, joka sydämmeen sua pistää.

BOLINGBROKE. Mik' inha, rohkea ja häijy petos! — Sa kunnottoman pojan kunnon isä! Hopealähde tahraton ja puhdas, Jost' alkoi virta tää, mut likateille Pois poikkesi ja tuli saastaiseksi! Pahaksi kääntyi liika hyvyytesi; Mut tämä hyvän tulva huuhtoo pois Tuon hairahtaneen poikas veritahran.

YORK. Näin tulee kunto paheen parittajaks: Hän häpeällään haaskaa kunniani, Kuin auli poika saidan isän, kultaa. Jää kunnia henkiin, häpeän jos surmaat; Jos sit' et tee, niin kunniani turmaat; Ma kuolen, jos hän elää; armo tee, Niin kunto kaatuu, petos riemuitsee.

HERTTUATAR (ulkoa). Kuningas, ovi auki, Herran tähden!

BOLINGBROKE. Mik' anoja niin kimakasti kirkuu?

HERTTUATAR. Suurvaltias, se nainen on, sun mummos. Oi, kuule mua, sääli anoavaa, Jok' ensi kertaa kerjää, ovi avaa.

BOLINGBROKE. Näytelmä ivaks muuttuu vakavasta: Nyt se on "kerjääjää ja kuningasta". —[21] No, julma lanko, avaa äidillesi: Sun tähtes tulee hän, sun rikoksesi.

YORK. Jos, vaikka kuka pyytäis, anteeks suot, Niin sillä lisää pahennusta luot. Pois mätä tuo, niin ruumis parantuupi; Jos sitä säästät, kaikki turmeltuupi.

(Herttuatar tulee.)

HERTTUATAR. Äl' usko, herra, armotonta moista; Ken vihaa itseään, ei lemmi toista.

YORK. Sa hupsu vaimo, mitä täällä kuokit? Yhäkö rinnoistasi konnaa ruokit?

HERTTUATAR. York hyvä, tyynny! Herra, kuulkaa mua!

(Polvistuu.)

BOLINGBROKE. Oi, täti, nouskaa!

HERTTUATAR. En; rukoilen sua. Ijäksi tähän polvilleni jään, En pyydä onnen päivää nähdäkään, Ennenkuin ilon, lohdun mulle kannat Ja pojalleni erheens' anteeks annat.

AUMERLE. Mun polveni se äidin pyyntöön taipuu.

(Polvistuu.)

YORK. Mun polveni se vastapyyntöön vaipuu.

(Polvistuu.)

HERTTUATAR. Puhuuko totta? Katsokaahan vain: Ei itke silmä, suotta vain hän uhuu, Suu hällä vain, mut meillä sydän puhuu. Hän heikost' anoo, kieltoa hän halaa, Mut meissä sydän, sielu, mieli palaa. Hän nousis mielellään, kun polvi puutuu, Mut meiltä polvi kiinni maahan juutuu. Hän teeskelee ja valhett' ajaa takaa, Mut meidän rukous harras on ja vakaa. Suurempi meidän rukouksess' on tarmo, Siis rukoustemme palkaks anna armo!

BOLINGBROKE. Oi, nouskaa, täti!

HERTTUATAR. Älä sano: nouskaa, Vaan ensin armo, sitten sano: nouskaa! Jos ammas oisin, kieltäs johtaa saisin. Niin ensi sanaks armon opettaisin. Niin haluttu ei sana koskaan mulle; Sano: armo; kuin, sen sääli neuvoo sulle. Lyhyt on sana, vaan sit' ihanampi; Ei mikään kuninkaalle sopivampi.

YORK. Siis sano ranskaksi: pardonnez-moi.

HERTTUATAR. Näin armon käsket armon kukistaa. Oi, tyly ylkä, sydämmetön miesi, Mi sanaa vastaan sanan panna tiesi! Ei, sano: armo; se on äidinkieltä, Ei tuossa Ranskan sotkuss' ole mieltä. Jo silmäs puhuu, puhu myöskin suulla, Sydämmes ääntä anna korvas kuulla; Kun tätä valitus ja parku kohtaa, Niin sääli mieleen armon sanan johtaa.

BOLINGBROKE. Täti, nouskaa!

HERTTUATAR. Pyytämättä osaan tuon, Mut armoa nyt pyydän.

BOLINGBROKE. Armon suon, Niin totta kuin mua armahtakoon Luoja!

HERTTUATAR. Tää polven polvistus mik' onnen tuoja! Mut varon, pelkään: töistähän tuo armo; Kahdesti lausutuss' on kahden tarmo, Se vahvistaa sen.

BOLINGBROKE. Sydämmestäni Ma armon suon.

HERTTUATAR. Jumala lienetki.

BOLINGBROKE. Mit' abottiin ja lanko-hyvään tulee[22] Ja muihin tämän soman liiton miehiin, Niin hukka heitä kantapäillä vainuu. — Väkeä, setä hyvä, lähettäkää Oxfordiin, taikka missä ovatkaan, Ne petturit ma laitan päältä maan; Kun pesän tiedän, kyllä saaliin saan. Hyvästi, setä! — Lanko, sanasi Sa pidä; äitis hyvin rukoili.

HERTTUATAR. Jumal' uusikoon sun, vanha poikani!

(Menevät.)

Kolmas kohtaus.

(Sir Pierce Exton ja palvelija tulee.)

EXTON. Kuulithan, mitä sanoi kuningas? "Mull eikö ystävää, ken pelastaisi Mun tästä elävästä pelosta?" Niin kai se oli?

PALVELIJA. Niin ne kuului sanat.

EXTON. "Ei ystävää?" hän sanoi kaksi kertaa, Ja kaksi kertaa painolla sen toisti. Niin, eikö totta?

PALVELIJA. Totta, niin hän teki.

EXTON. Ja puhuessaan katsoi tarkkaan minuun, Kuin sanoisi: josp' oisit sinä se, Tuon hirmun poveltani poistaja, Tarkottain kuningasta Pomfretissa. Pois! Ystävä ma olen kuninkaan, Sen vihamiehet korjaan päältä maan.

(Menevät.)

Neljäs kohtaus.

Pomfret. Linnan vankila.

(Kuningas Richard tulee.)

KUNINGAS RICHARD. Ma tässä mietin, miten vertailin Maailmaan tätä tyrmää, missä elän; Mut koska maailma on väkirikas, Ja tääll' ei muuta luotua kuin minä, En sitä voi, — mut valmiiks sen ma haudon. Ajuni tulee vaimoks sielulleni Ja sielu isäksi: ne siittää sitten Alati lisääntyvän aatossarjan, Jok' asuttaa tään pienoismaailman Oikuilla mailman lasten tapaisilla, Kosk' aatokset ei mitkään tyydy. Parhaat, Jumalisetkin aatokset, näet, usein Sekoittaa epäilys, jok' itse sanan Asettaa sanaa vastaan; esimerkiks: "Sallikaa lasten tulla"; sitten taas: "Niin työläs taivaan valtakuntaan mennä, Kuin kameelin on neulansilmän läpi." Ne, jotka tähtää kunniaa, ne kummaa Kutovat: kuinka nämä heikot kynnet Tuon kivikovan mailman kylkiluiden, Tuon tyrmän seinäin kautta raivais tiensä; Kun eivät voi, niin ylpeyttään ne kuolee. Ne, jotka mielen tyyneyttä tähtää, Sill' ailakoivat itseään, ett'eivät He ole ensimmäiset onnen orjat, Ei viimeisetkään; niinkuin kurja hölmö. Mi jalkapuussa herjan peittää sillä, Ett' on niin käynyt ja on käypä monen, Ja tässä aatoksessa lohdun löytää, Sälyttäin vaurionsa niiden selkään, Jotk' ennen häntä kärsineet on samaa. Niin minäi olen monena, mut koskaan En tyytyvä. Kuningas olen joskus, Mut tulee kapina, ja silloin toivon, Ett' oisin kerjuri, ja niin se olen; Mut sitten julma puutos uskottelee, Ett' oli paremp' olla kuninkaana; Taas olen kuningas; mut pian huomaan, Ett' ottaa kuninkuuden Bolingbroke, Ja tyhjä olen taas. — Jos mitä lienen, En minä, eikä mikään ihmislapsi, Mihinkään tyydy, ennenkuin hän tyyntyy Tyhjäksi tultuaan. — (Soitantoa.) Haa! Soittoa! Pitäkää tahti! — Sulosoitto vihloo, Jos suhta rikotaan ja ajan mitta. Niin ihmiselämänkin soiton laita. Nyt korvani on herkkä moittimaan, Jos harhassa ei kieli mittaa nouda, Mut aikani ja valtakunnan soinnuss' Ei rikottua mittaa korva kuullut. Ma ajan hukkasin, nyt se mun hukkaa, Ja minust' on nyt lyömäkellon tehnyt; Minuutteja on mietteet, huokauksin Ne merkkii hetket silmän kellotauluun, Johonka viisarina sormi yhä Osoittaa, kuivaten ne kyynelistä. Se ääni, joka tuntimäärät kolkkaa, On sydäntäni lyöpä tuskan huuto. Huokaukset, tuskat, kyyneleet näin näyttää Minuutit, hetket, tunnit. Vaan mun hetkeni Bolingbroken riemusaaton eellä laukkaa, Ja minä narri olen kelloukko.[23] Vait, soitto! Vait! Se hulluksi mun saattaa; Vaikk' on se hullut järkiins' auttanut, Minusta vain se viisaalta vie järjen. Siunattu sydän, joka teki mulle Tään rakkauden! Näet, rakkaus Richardiin On outo koru vihan maailmassa.

(Tallirenki tulee.)

TALLIRENKI. Terve, majesteetti!

KUNINGAS RICHARD. Kiitos, pääri suuri! Ei toinen toista paremp' ole juuri. Ken olet sa? Ja miksi tulet tänne, Miss' ei käy kukaan, pait tuo tuima koira, Jok' antaa ruokaa surun hengenpiteeks.

TALLIRENKI. Kuningas, köyhä tallirenkis olin, Kun olit kuningas; menossa Yorkiin Töin tuskin halatun sain luvan nähdä Entistä kuninkaallist' isäntääni. Sydäntä vihloi, Lontoon kaduilla, Kun kruunauspäivänä näin Bolingbroken Selässä uljaan berberilaisratsun, Sen ratsun, jolla sinä usein ajoit, Sen ratsun, jota helläst' itse hoidin.

KUNINGAS RICHARD. Sen seljässäkö! Sano, kuinka kulki Se hänen allaan?

TALLIRENKI. Uljaasti, kuin oisi Se maata halveksinut.

KUNINGAS RICHARD. Niinkö uljas, Kun Bolingbroken selkääns' sai! Se luuska, Kuninkaankädestäni leipää söi se, Tään käden taputuksist' ylvästyen. Ei kompastunut? Eikä langennut — Vaikk' ylpeys käy lankeemuksen eellä — Ja niskaa taittanut tuon korskan miehen, Jok' anasti sen häpäät? Anteeks, ratsu! Miks sua moitin? Kantamaan sa olet Ja ihmisien alaiseksi luotu. En hevoseksi minä syntynyt, Mut sentään taakkaa kannan niinkuin aasi, Ja veriin kannustaa mua Bolingbroke.

(Vanginvartija tulee, kulho kädessä.)

VANGINVARTIJA (tallirengille). Pois tieltä! Tääll' et enää olla saa.

KUNINGAS RICHARD. Pois mene, jos mua tahdot armahtaa.

TALLIRENKI. Mit' ei saa suu, sen sydän ilmoittaa.

(Menee.)

VANGINVARTIJA. Jos suvaitsette, tässä tarjoisin.

KUNINGAS RICHARD. Sit' ensin maista, niinkuin ennenkin.

VANGINVARTIJA. En tohdi, herra; Exton, joka äsken Kuninkaan luota tuli, käski toisin.

KUNINGAS RICHARD. Helvettiin Henrik Lancaster ja sinä! Mult' ummehtuu jo maltti; tät' en kestä.

(Lyö vanginvartijaa.)

VANGINVARTIJA. Apua! Apua! Apua!

(Exton ja palvelijoita tulee, aseet kädessä.)

KUNINGAS RICHARD. Mitä? Mit' aikoo kuolo tällä hyökkäyksellä? Surmakses, konna, kätes aseen tarjoo. (Sieppaa yhdeltä aseen ja tappaa hänet.) Noin! Noin! Viel' yks on paikka helvetissä! (Surmaa vielä toisen. Exton pistää hänet kuoliaaksi.) Palakoon ilkitulessa sen käsi, Ken löi mua! (Extonille.) Rietas, kuninkaasi verin Sa kuninkaasi maan näin tahraat perin. Ylös, sielu, ylös, taivaan kartanoon! Ja kurja liha maahan vaipukoon!

(Kuolee.)

EXTON. Yht' uljas, kuin ol' ylvää vertakin! Sen vuodatin. Oi, hyvää tarkoitin. Nyt sanoo piru, joka työn sai eloon, Ett' on se pantu hornan luetteloon. Elävän luo vien kuolleen kuninkaan. — Nuo toiset tähän pankaa poveen maan.

(Menevät.)

Viides kohtaus.

Windsor. Huone kuninkaan linnassa.

(Torventoitauksia. Bolingbroke, York, loordeja ja seuralaisia tulee.)

BOLINGBROKE. York setä, viime tieto kertoo, että Cicesterin on Glostershiressa Kapinajoukko poroks polttanut; Ne lyötiinkö vai vangittiin, en tiedä. (Northumberland tulee.) Terveeksi, loordi! Mitä uutta kuuluu?

NORTHUMBERLAND. Ensinkin, pyhää valtaas onnittelen; Ja sitten: — Lontooseen ma laitoin päät Salisburyn, Bluntin, Spencerin ja Kentin. Selitys, mitenkä he vangittiin, On tarkoin pantu tähän paperiin.

(Antaa paperin.)

BOLINGBROKE. Kiitokset, Percy, vaivoistasi saat Ja arvos mukaan edut arvokkaat.

(Fitzwater tulee.)

FITZWATER. Mylord, ma Oxfordista Lontooseen Lähetän Brocaan pään ja Bennet Seelyn: Olivat sitä kavaltaja-laumaa, Jok' Oxfordissa sulle surmaa mietti.

BOLINGBROKE. Fitzwater, vaivojasi muistelen, Ja kelpo työstäs sinut palkitsen.

(Percy tulee, mukanaan Carlislen piispa.)

PERCY. Pääpettur', Westminsterin abotti, On tunnon vaivoissa ja raskaan mielen Ruumiinsa haudan haltuun uskonut; Mut tässä Carlisle on ja vartoo vaan Kuninkaan tuomiota korskastaan.

BOLINGBROKE. Näin sanoo tuomiosi julistaja: Valitse piilopaikka, pyhä maja, Jossa siellä tee sä päivätyös; Jos rauhass' elät, rauhaan kuole myös! Vaikk' olit mulle vihollinen vento, Sinussa näkyi ylvä hengen lento.

(Exton tulee, palvelijain seuraamana, jotka kantavat ruumisarkkua.)

EXTON. Kuningas suuri, haudattuna pelkos On tässä kirstussa. Nyt voimaton Sun pahin, suurin vihamiehes on. Tuon tässä sulle Bordeaux'n Richardin.

BOLINGBROKE. En sua kiitä; käsin kamalin Häpeän näin mun päähäni sa toit Ja tähän kuuluun maahan tahran loit.

EXTON. Mut itse, herra, neuvoit tekohon.

BOLINGBROKE. Ei myrkky rakas, vaikka tarpeen on. Ma kuolemaansa vaikka toivoin myötään, Murhaajaa vihaan, rakastaen työtään. Sa palkaksesi tunnonvaivat ota, Minulta et saa armon suosiota. Yön varjoissa sa hiivi niinkuin Kain, Ja valoa ja päivää karta ain'. — Oi, loordit, sydän mull' on tuskaa täynnä, Tie onneen näin kun veren kautt' on käynnä. Mun kanssani nyt surkaa, huolikaa Ja mustaan murhepukuun pukeukaa. Ma pyhään maahan lähden pesemään Kädestäin syyllisestä veren tään. — Surusaattoon käykää; arvo murehelle Ja kyynel suokaa varhain kuollehelle.

(Menevät.)

SELITYKSIÄ:

Richard toinen, Edvardin, "mustan prinssin" poika, tuli v. 1377 kymmenvuotiaana isoisänsä, Edvard III:n, jälkeen kuninkaaksi. Hallituksensa alussa oli hänellä kelpo miehiä neuvonantajina, mutta myöhemmin hän joutui sellaisten ohjattavaksi, jotka kruunun arvon kokonaan häpäisivät. Tämmöistä asiaintilaa ruvettiin vastustamaan, ja vastustuksen etupäässä oli kuninkaan setä, Thomas Woodstock, Glosterin herttua. Kehnot suosikit karkoitettiin, ja asetettiin hallintoneuvosto, jonka päämiehenä Glosterin herttua oli. Mutta juonien ja väkivallan-tekojen kautta kuninkaan taas onnistui saada valta käsiinsä, ja pian hän myös sai tilaisuuden ijäksi vapautua Glosterista, suurimmasta vihansa ja pelkonsa esineestä. Tämä nimittäin valmisteli salaliittoa, jonka tarkoituksena oli ottaa kuningas vangiksi ja korjata tieltä hänen huonot neuvonantajansa. Liitto saatiin ilmi ja sen päämies vangittiin ja surmattiin, johon viitataan tässä näytelmässäkin. Tämä teko herätti suurta hämmästystä kansassa, jonka suosikki Glosterin herttua oli. Mutta kuningas pakotti parlamentin ei ainoastaan hyväksymään tätä tekoa, vaan vielä lisäksi tuomitsemaan kuolemaan Glosterin rikoskumppanit, jopa poistamaan kaikki määräykset, jotka kuninkaanvallan rajoittamiseksi oli säädetty 11 vuoden kuluessa. Tämän jälkeen kuningas alkoi hallita yhä mielivaltaisemmin ja valitsi neuvonantajikseen henkilöitä, jotka kansan silmissä olivat mitä kehnoimpia miehiä, semmoisia kuin Aumerle, Norfolk, Exeter, Wiltshire, Bushy, Bagot, Green. 1398 v:n parlamentti jo myönsi täydellisen itsevallan kuninkaan asettamalle valiokunnalle. Hallituksessa tuli nyt kokonaan mielivalta järjen sijaan. Omaisuutta ei pidetty pyhänä enempää kuin persoonallista vapauttakaan; lailliset perilliset karkoitettiin maistaan ja konnuistaan, jotka anastettiin valtiolle. Kansaa verotettiin jos jollakin tavalla, jotta saataisiin varoja tuhlaavaan hovielämään. Äsken mainitussa 1398 v:n parlamentissa Henrik Herefordkin nosti sen kanteen Norfolkin herttuaa vastaan, joka sitten oli alkuna Richardin kukistumiseen. Tällä tapahtumalla näytelmä alkaa ja noudattaa sitten pääpiirteissä historiallisten tapausten kulkua.

[1] Noobeli, vanha englantilainen kultaraha.

[2] Kuningattaren Ranskasta ma toin. V. 1396 kuningas Richard Canterburyn arkkipiispan kautta kihlasi kuusivuotiaan Ranskan prinsessan, Isabellan. Sh. tekee hänestä täysikasvuisen kuningattaren.

[3] Voi jalopeura leopardin suuttaa. Norfolkin vaakunakilvessä oli kultainen leopardi. Niinkuin tunnettu, Englannin valtakunnan kilvessä on leijonan kuva.

[4] Paljaat muurit. Tarkoittaa seiniä, joissa ei ollut verhoa. Seinäverhot olivat irtonaiset, hakasiin kiinnitettävät ja muutettavat.

[5] Kirkkaaks silaa Juhana Gauntin nimen uudestaan.

Kuva otettu kirkkaaksi silatuista aseista tai omistajan nimellä varustetuista metallilevyistä.

[6] Sauvan heittää väliin kuningas. Taistelun lopettamisen merkiksi.

[7] Kätenne henkipatot miekallemme. Miekan kahva muodosti ristin, jolla vala tehtiin. Vert. Hamlet, I näyt. 5 koht.

[8] Maan nurmi kaisloitettu juhlahuone. Niinkuin nykyään juhlaksi lattialle ripoitellaan hakoja ja lehtiä, niin silloin oli tapana niille levittää kaisloja.

[9] Liian auliuden Ja hovinpidon vuoksi.

Richard II:n hovielämä oli komeilevampi ja tuhlaavaisempi kuin yhdenkään hallitsijan sitä ennen tai sen jälkeen. Esimerkkinä mainittakoon, että hänen pöydässään joka päivä ruokittiin 10,000 henkeä, joita varten tarvittiin 300 ruoanlaittajaa. Sen vuoksi kuninkaan täytyikin vuokrata pois maansa. Vuokramies oli kreivi Wiltshire, kuninkaan suuri suosikki.

[10] Missä muuten Ei käärmeill' ole oikeutta elää.

Viittaa taruun, jonka mukaan pyhä Patrick hävitti Irlannista kaikki käärmeet.

[11] Bolingbroke-raukan naimisliiton kielto. Maanpakolainen Bolingbroke otettiin Ranskan hovissa loistavasti vastaan, ja hän oli jo kihlaamaisillaan Berryn herttuan, Ranskan kuninkaan sedän, tyttären, kun Richard kaikellaisilla valheellisilla juoruilla ja juonilla sai sen estetyksi.

[12] Sulittaa maamme rikkouneen siiven. Haukkajahdista otettu kuvaus. Haukoille pantiin kadonneiden vauhtikynien sijaan uudet keinotekoiset.

[13] Kreivi Worcester silloin sauvansa taittoi. Valkoinen sauva oli kuninkaallisen linnan ylihovimestarin tunnusmerkki. Sen taittamisella hän luopui virastaan ja luovutti myös kaikki alaisensa virkamiehet toimistaan.

[14] Vääryydet henkiheittoon ajanut. Ajometsästyksestä lainattu kuvaus.

[15] Lukit, jotka myrkyn sinust' imee. Lukit, konnat ja sammakot luultiin myrkyllisiksi.

[16] Niin tähtiäni häväistäkö. Tarkoittaa sitä tähteä tai tähtiasentoa, jonka vallitessa hän syntyi.

[17] Kamalaan torniin Julius Caesarin. Tarina kertoo, että Tower oli Julius Caesarin rakentama.

[18] Kirjoverhoin koristetut Talojen seinät.

Ulkoseinät olivat Bolingbroken kunniaksi päällystetyt verhoilla.

[19] Nyt hänen nimensä on pelkkä Rutland. Aumerlen herttua menetti herttuakuntansa, mutta sai pitää kreivikuntansa Rutlandin. Surreyn ja Exeterin herttuat samoin jäivät Kentin ja Huntingdonin kreiveiksi. Nämä kolme panivat toimeen seuraavassa mainitut turnajaiset Oxfordissa, joissa oli määrä murhata Bolingbroke.

[20] Keitä on ne orvokit, Joit' uuden kevään vehmas helma tuottaa.

S.o. ketkä ovat nyt arvoon kohonneet Bolingbroken noustessa hallitus-istuimelle.

[21] Kerjääjää ja kuningasta. Tarkoittaa vanhaa balladia, nimeltä kuningas Cophetua ja kerjäläistyttö, johon Sh. usein viittaa.

[22] Mit' abottiin ja lanko-hyvään tulee. Abotti oli Westminsterin abotti, ja lanko oli Exeterin herttua ja Huntingdonin kreivi, joka oli nainut Bolingbroken sisaren Elisabetin.

[23] Ja minä narri olen kelloukko. Tarkoittaa vanhoissa kelloissa tavattavaa kuvaa, joka kädessään pitää vasaraa, millä ilmoittaa tunnit.