OM DET NORDTSCHUDISKA SPRÅKET.
Akademisk Afhandling, som med den Vidtberömda Historisk-Filologiska Fakultetens vid Kejserl. Alexanders Universitetet i Finland samtycke till offentlig granskning framställes
af
ELIAS LÖNNROT
Medic. Doctor, ProvincialLäkare.
I HistoriskFilologiska Lärosalen d. 14 Maj 1853 p.v.t.f.m.
Helsingfors, J.C. Frenckell & Son, 1853.
Ett med finskan ganska nära beslägtadt språk är det tschudiska, som förekommer vid Ojat -flodens öfra utgrening emellan Ladoga sjön och Bjelosero, omkring 10 mil öster om den förstnänmda, ooh troligen på åtskilliga andra ställen i sydöstra delen af olonetsiska guvernementet. Åtminstone träffades om sommaren år 1842 ej långt från allmänna landsvägen emellan städerne Kargopol och Wyitegra, på 12 mils afstånd från den förra, i volosten Ischaira några tschudiska byar, och anledning är att förmoda, det på andra spridda ställen sådana ännu kunde finnas. Det tschudiska språket kallas af karelska och olonetsiska Finnar vanligen vepsän eller vöpsänkieli d.ä. vepsä eller vöpsä språket, hvilken benämnings ursprung torde blifva svårt att nöjaktigt utreda. En annan benämning, som man äfven emellanåt hör, är lyydin eller ljudin-kieli, som sannolikt uppkommit af det ryska ordet ljudy, och således betyder detsamma som folkets eller almogens språk. Tschuderna sjelfva tycktes hellre kalla sitt språk till tschuudin än vepsan keel, om ock den sednare benämnningen ej var för dem obekant.
Men icke blott i det olonetsiska guvemementet, äfven sydligare finnas Tschuder uti Ingermanland, de så kallade Voterne eller Vadjalaiset, såsom de sjelfva benämna sig, och hvaraf äfven benämningen Vatländare uppstâtt. Af dem finnas numera qvarlefvor endast uti Kattila och Soikkina församlingarne omkring 4 mil nordost ifrån Staden Narva; åtminstone vet man ej med säkerhet om deras förekommande äfven annorstädes. Dessa kallar Sjögren i sin afhandling "über die finnische Bevölkerung des St. Peterburgischen Gouvernements" till sydliga Tschuder och de i olonetsiska guvernementet till nordliga Tschuder, hvilka benämningar det synes vara bättre att äfven här bibehålla, än Vadjalaiset, Voter eller Vatländare och Vepsäläiset.
De i Ischaira och vid öfra ändan af Ojat-floden boende nordliga Tschuderne besökte jag om hösten 1842, då jag var i tillfälle att under flere veckors vistelse hos dem göra åtskilliga anteckningar öfver deras språk, hvilka nu ensamt ligga till grund för denna afhandling, då jag beklagligtvis ej varit i tillfälle att jemföra med egna anteckningar de upplysningar i saken, som kunde förekomma i Dr. Sjögrens afhandling "über die älteren Wohnsitze der Jemen" och annorstädes i Mémoires de l'Academie Impériale des Sciences de St. Pétersbourg; såsom åtskilliga ställen i den förstnämnda afhandlingen: " über die finnische Bevölkerung" etc., gifva anledning till att förmoda.
Hos de sydliga Tschuderne uppehöll jag mig någon tid i början af år 1845, och upptecknade då en hop af deras sånger i den vanliga finska runoarten, med tillhjelp af hvilka och andra på stället gjorda iakttagelser det ej blefve svårt att anställa en jemförelse emellan deras och de nordliga Tschudernes språk; men då det är att befara, det denna afhandling derigenom skulle uttänjas till en obehörig längd, så måste jag för denna gång afstå derifrån och sysselsätta mig nu endast med de nordliga Tschudernes språk, anförande till en början några hos dem upptecknade sagor och andra språkstycken med vid sidan ställd finsk öfversättning, hvarefter komma att följa nágra allmänna betraktelser öfver sjelfva språket.
1. Två broder och kölden.
Kaks veljet i vilu. Kaksi veljeä ja pakkanen.
Yks oli velj bohat, toine Yksi veli oli rikas, toinen tyhj. Bohatal oli äi rugist se- köyhä. Rikkaalla oli paljo ruista metud i kaiket elot kyllal, no kylvettyjä kaikkea tavaraa kyl- tyhjais'el veljel enambat ei lältä, mutta köyhällä veljellä leent, kot yhten aidan sydai- enempää ei ollut, kuin yhden mes vähäine rugist semetud. aidan sisässä vähäinen ruista Tuli vilu i n'etsän vähäis'en kylvetty. Tuli pakkanen ja rugihen kylmi. Tyhjais'el vel- sen vähäisen rukiin kylmi. Köy- jel eräis't raadot ei le, kut hällä veljellä muuta työtä ei ets'tä vilu, kudam kylmät' hä- ole, kuin etsiä pakkanen, joka nen rugihen. Ei äijät hän kä- kylmäsi hänen rukiinsa. Ei pal- vynt, i tuli hän, löys' mugo- joa hän käynyt, niin tuli hän, man penen kylvetin, i mäni löysi mokoman pienen saunan, hän sydaimehe sinne kylvet- ja meni hän sisään sinne sau- tihe. N'etsis kylvetis oli vanh naan. Siinä saunassa oli vanha akaine, kudam kysui hänel, akka, joka kysyi häneltä, mitä mitä hän kävyi. Neitsä mus'jik hän kävi. Se mies pakisi: "mi- pagis: "milai oli vähäine ru- nulla oli vähäinen ruista kyl- gist semetud, a tuli vilu i mi- vetty, mutta pakkanen tuli ja lai sen rugihen kaigen kylmi, kylmi minulla kaiken sen ru- i minä nygyide etsin n'etsän kiin, ja minä nyt etsin sitä pak- vilun i tahton kys'yda, min- kasta ja tahdon kysyä, min- t'ähte hän n'etsän tegi, milai tähden hän sen teki, minulla rugihen kylmät." Akaine pa- rukiin kylmäsi." Akka pakisi gis hänele, mis'je minun poi- hänelle, että minun poikani ne gad vilud n'ene oma, kudamot pakkaset ovat, jotka kaiken ot- kaigen ottas, a nygyide heiäse tavat, mutta nyt heitä ei ole ei le kodis, i kons hö tuvdas kodissa, ja koska he tulevat ko- kotihe, hö i sintäi ottas, jestli tiin, he myös sinun ottavat, sinä popadinet maas, a sinä jos sinä tavattaneen maassa, nouse pät'sile, sigä voit sinä mutta sinä nouse pätsille, siellä eläda. Musjik libui päfsile i voit sinä elää. Mies meni pät- vilu tali kotihe. Siit vanh ak sille ja pakkanen tuli kotiin. sanui itsese poigale: "sinä mi- Sitte vanha akka sanoi pojal- nun poig! mitä gorjal m'ehel lensa "sinä poikani! mitä köy- kylmätit rugihen, kudamol mui- hältä mieheltä kylmäsit rukiin, tej jo vähä oli?" Poig sanob: jolla muutenkin jo vähä oli?" "minä etsin eräisit, a lopul Poika saoo: "minä etsein mui- raati hot sen otta." Siit sa- ta, mutta lopulla piti jos senkin noi b'ednij m'es, vilule: "anda ottaa." Sitte sanoi köyhä mies mile hot, vähäine tagaisi, mil pakkaselle: "anna minulle vä- minä voin elädä, muite minä häinenkään takaisin, millä minä nälgha terävas kolen; ei le voin elää, muuten minä nälkään milai ni mitä sömist." Wilu pian kuolen; ei ole minulla sanui: "mö tahtomai antta net- mitään syömistä." Pakkanen sile m'ehele, mil ni hän vois' sanoi: "me tahdomma antaa eläda." Hö muga anttihe hä- sille miehelle (jotain), millä nele leibän ked havadan i pa- hän voisi elää." He myös antoi- gistihe: "kons sinä rubendat vat hänelle leivän kera säkin söömha, i siit sano: havad a- ja puhuivat: "koska sinä rupeat vaidate! i sile linob siit do- syömään, niin sitte sano: säkki vol'no sömist, i kons sinä lokyl- auki! ja sinulle tulee sitte pit sööndan, siit sano: havad kyllin syömistä, ja koska sinä salptate! i söömne mänob ha- lopetat syönnin, niin sano: vadaha tagaisi, i havadan suu säkki kiinni! ja syöminen salptase." Mus'jik blahodarij menen säkkiin takaisin, ja säkin vilule n'etsis hyvydes i läks suu salpautuu." Mies kiitti kotihe. Hän kävyi vähäisen, pakkasta siitä hyvyydestä ja i tegihe hänele nälg, i hän sa- läksi kotiin. Hän kävi vähäisen, noi: havad avaidate! i sil ja tuli hänelle nälkä, ja hän t'saassul havad avaisihe, i hä- sanoi: säkki auki! ja sillä nele tegihe dovol'no sömist. hetkellä säkki avoihe, ja hänelle Kons sööndan mus'jik lopi, sa- tuli kyllin syömistä. Koska mies nui mööst: havad salptate! i lopetti syönnin, sanoi hän taas: söömsed mööst mänthe tagaisi säkki kiinni! ja syömiset taas havadaha, i havad salbasihe. menivät takaisin säkkiin, ja Siit tuli kotihe, eli hätken i ja säkki salpasihe. Sitte tuli kotiin, eli kauvan tegi muga, kut vilu nevoi. teki niin, kuin pakkanen neuvoi. Kons hän kuverdan aigan eli Kun hän jonkun ajan eli nai- itsese naisen ked, kut hänele sensa kanssa, kuin hänelle vilu vilu nevoi, se hänen bohat neuvoi, niin hänen rikas vel- velj radijtseskans n'etsitä ha- jensä rupesi haluamaan sitä säk- vadat itselese i tahteli ostta. kiä itsellensä ja tahteli ostaa. Andoi siit havadas nuus'jniale Antoi siitä säkistä köyhälle vel- veljele sada hebot, sada leh- jelle sata hevoista, sata leh- mät, sada härgat, sada lam- mää, sata härkää, sata lammas- bast, i muga hän n'etsän ha- ta, ja niin hän sen säkin osti. vadan osti. I se tegihe nuus'j- Ja se köyhä veli tuli kerralla nij velj kerdal uhtei bohat, a uhka rikkaaksi, mutta mitä hä- mi hänele n'emis s'ivatois, kun nelle niistä eläimistä, kun hä- hänel ei le heinät, i sentähte nellä ei ole heinää, ja sentäh- hänel sivatad kaik kooltihe den hänellä eläimet kaikki kuo- nälkha, i mööst hän jäi mu- livat nälkään, ja taas hän jäi gomaks gorahiseks, mitte edel mokomaksi vaivaiseksi, millai- oli. Mööst hänele uus' raat, nen ennen oli. Taas hänelle lähtta etsmaha vilut i saamha uusi työ, lähteä etsimään pak- tos't havadat. Meni musjik, kasta ja saamaan toista säkkiä. löys' vilun i sanob hänele: Meni mies, löysi pakkasen ja "milai mööst ei le kus ni mi- sanoo: "minulla taas ei ole mi- tä," i pagisi hän vilule, kut tään," ja puhui hän pakkaselle, hänele oli tehtud. Wilu sa- kuin hänelle oli tehty. Pak- nui hänele: "kut sinä mugoit- kanen sanoi hänelle: "kuin si- t'e meletoi olit! Nygyide sä nä senlainen mieletöin olit! Nyt yhtyitte gor'ahine, mitte sä sinä yhtähyvin vaivainen, min- edel olit." I mööst jälgmäigi lainen sinä ennen olit." Ja taas n'etsä vilu andoi hänele toisen viimein se pakkanen antoi hä- havadan, kudam edelist oli nelle toisen säkin, joka edel- äijät tsomemb. Hän blaho- listä oli paljoa somempi! Hän darij vilule, i läks' hyvän me- kiitti pakkasta, ja läksi hyvällä len ked, i dumaib, mööst mielellä, ja arvelee, taas säk- n'etsä havad, mitte edeline ki, millainen edellinen oli. Jon- oli. Kuverdan hän astui i mööst kun vähän hän astui ja taas ha- sahoti hän södä i pagisi: _havad lusi hän syödä ja lausui: säkki avaidate! Kut hän sanui n'e- auki! Kuin hän sanoi ne sa- ne sanad, muga avaisihe i läks' nat, niin avoihe ja läksi sä- havadas-päi kaks mus'jikat, i kistä kaksi miestä, ja heillä heiläse palikad kädes, i otet- paalikat kädessä, ja ottivat sen tihe n'etsän m'ehen, i löös- miehen, ja alkoivat lyödä paa- kattihe palikoil, i lötihe hä- likoilla, ja pieksivät hänen san- nen uhtei jalos. Hän siits'je gen kovasti. Hän siinä surkeu- gor'as völ voi sanan sanoda: dessa vielä voi sanan sanoa: havad salptate! i mööst ne- säkki kiinni! ja taas ne miehet ne mus'jikad mäntihe tagaisi menivät takaisin säkkiin, ja säk- havadaha, i havad salpsihe. I ki salpautui. Ja hän puhuu: hän pagisob: varasta vähäine, odota vähäisen, minä se säkin minä n'etsän havadan vaihetan vaihetan taas veljen kanssa. Ja mööst veljen ked. I se tuli se tuli mies säkin kera kotiin, m'es havadan ked kot'he, i it- ja hänen rikas veljensä huo- sese hänen velj bohat homaits, maitsi, että hänellä taas säkki mis'je hänel mööst havad en- entistä paljoa somempi, ja hän tist äijät t'somemb, i hän uh- sangen kovasti alkoi halata tei jalos sjalaiskans veljen ked veljen kanssa säkkejä vaihtaa, havadil vaihetada, i b'ednij ja köyhä veli häntä ei estel- velj häntast ei otkasint; ho ha- lyt; he säkkejä vaihtoivat. Ri- vadil vaihetettihe. Bohat velj kas veli otti sen säkin ja kut- otti ne'tsän havadan i kutsui sui kaiken sukunsa ja heimon- itsese kaigen sugun i heimon sa ja rikkaita kauppamiehiä i bohatit kuptsit lounkile. I puoliselle. Ja tulivat, keräy- tultihe, k'erätihesei kaik hä- tyivät kaikki hänen sukulai- nen rodovij i kuptsad boha- sensa ja rikkaat kauppamiehet, tad, i kons kaik ativod kerä- ja kun kaikki vieraat keräytyi, sihesei, sanui hän: _havad a- sanoi hän: säkki auki! Säkki vaidate!_ Havad avaisihe, i ha- avoihe ja säkistä läksivät kaksi vadas-päi läkstihe kaks musji- miestä, ja paalikat heillä kä- kat, i palikat heiläse kädes, i dessä, ja he alkoivat lyödä hö lööskattihe ativoit palikoi- vieraita paalikoilla sangen ko- den ked uhtei jalos, i itstäse vasti, ja itseänsä isäntää vielä isandat völ jalombah, mise kovemmin, että paljo vierai- äi ativoit pagettihe pertis-päi ta pakenivat pirtistä lakitta s'aapkata irdale i joostihe kot- ulos ja juoksivat kotiin. Tus- he. Tuskas jälgmäigi itse i- kassa viimein itse isäntä sa- sänt sanui havadale: _havad noi säkille: säkki kiinni! ja salptate!_ i mus'jikad palikoi- miehet paalikoinensa menivät den ked mänthe tagaisi hava- takaisin säkkiin, ja säkki sal- daha, i havad salpsihe. I lo- pautui. Ja lopulla vieraat pul ativod völ lötihe isändän, vielä pieksivät isännän, että mise hän heitäte maniti. I hän heitä narrasi. Ja nyt tuli nygyide tegihe netsä bohat siitä rikkaasta veljestä mokoma velj mugoitte gor'ahine, mit- vaivainen, kuin ennen oli toi- te edel oli toine velj gor'a- nen veli vaivainen. Hänellä hine. Hänel oli uhtei tsoma oli sangen soma säkki, mut- havad, a hän kons tahteli siit ta hän kun tahteli siitä sä- havadas mujada, läkstihe ha- kistä maistaa, läksivät säkistä vadas-päi kaks m'est i palikoil kaksi miestä ja paalikoilla al- lööskattihe häntast; no nuus'jnij koivat lyödä häntä; mutta köyhä velj eli sen toisen havadan ked, veli eli sen toisen säkin kanssa kuni hän hengis. niinkauvan, kuin oli hengissä.
2. Tsar Pirras och hans hund.
Tsaar Pirras i hänen koir. Tsaari Pirras ja koiransa.
Ei kudamos lidnas oli tsaar Eräässä kaupungissa oli tsaari nimet Pirras, i hänel oli noor nimeltä Pirras, ja hänellä oli poig, kudamot kutsuttihe Pau- nuori poika, jota kutsuttiin laks. Pirras l'ubij hänt uhtei Paulaksi. Pirras rakasti häntä jalos, i pani hänele kolmed sangen suuresti, ja pani hänelle katsjad. Yks heis sööt' hän- kolmet katsojat. Yksi heistä tast itsese rinthil, toine hänen syötti häntä riimuillansa, toinen pesetteli a kolmans katsui. Pir- pesetteli häntä ja kolmas katsoi. rasal oli muga-s'je sokol i koir, Pirraksella oli niinikään havukka kudamoihi hän oli uhtei ohot- ja koira, joihin hän oli suuresti nik, i l'ubij heitäse ei vähäl. mieltynyt, ja rakasti heitä ei l tegihe Pir- vähin. Muutamana aikana sattui rasale erikada itsese tanhas it- Pirras eriämään talostansa vai- sese naisen ked, kudamon kut- monensa, jonka kutsuivat Aradei- suiba Aradeiaks. Hän jätti Pau- aksi. Hän jätti Paulasen edellä laisen edel sanotuile kolmele sanotuille kolmelle hoitajalle, katsjale, kudamoile pagisi, mis'e joille puhui, että hoitaa häntä katsta hänt parembah. Siit-s'je parhain. Samassa tuvassa, kus- pertis, kudamos Paulaine, olti- sa Paulanen, olivat myös havuk- he i sokol i koir. Kons tsa- ka ja koira. Koska tsaarin poika revit's uinois itsese kättudes, nukkui kätkyessänsä, hoitajat katsjad läksiba toishe perthe, läksivät toiseen tupaan, jotta ei mis'e ei bespokoida häntast it- häiritä häntä pakinoillansa; Si- sese paginoil. Siihe aigha, kons nä aikana, koska tupaan ei perthe ni ketä ei jäänud, läks' ollut ketään jäänyt, läksi sei- salman al t'sogas-päi uhtei suur nän alta nurkasta päin hir- us'j, kudam siirtihe kättuden viän iso käärme, joka siirti- nost i laati söda lapsen. So- he kätkyen luoksi ja mieli kol, kons nägist us'jan, träh- syödä lapsen. Havukka, kun näki nijhe, siit hän tolkais itsese käärmeen, säikähti, mutta sitte nen'al koirat, kudamole hän hän toukkasi nokallansa koiraa, andoi tedada, mis'e vardeitsis' jolle hän antoi tietää, että kättudes venujan p'enikäisen. vartioitsisi kätkyessä venyjän Koir kut pigai nägist us'jan, pienukaisen. Koira heti kun näki kerdal skonkahti hänen päle käärmeen, loiskahti hänen pääl- i savodi hänen ked hambastel- lensä ja rupesi pureilemaan hä- tase. Us'j puri koirat äi siois, nen kanssansa. Käärme puri koi- a agjal koir oigensihe i söi raa moneen kohtaan, mutta lopulla n'etsän us'jan surmha-sai. Sii- koira sai voiton ja söi sen he aigha, kons koir i us'j ham- käärmeen loppuun asti. Siihen ai- basteltihesei, sorthe hö lapsen kaan, koska koira ja käärme pu- kättudes-päi maha, i sil kättu- reilivat toisiansa, sortivat he del kaigen hänen katteiba, a lapsen kätkyestä maahan, ja sillä pert oli kaik rätustetud us'jan kätkyellä kokonaan hänen kaitti- i koiran verel. Koir, kut pi- vat, mutta koko tupa oli räädys- gai söi us'jan, panihe venuda tetty käärineen ja koiran verel- kättudele. Teräväs siit mänthe lä. Koira, heti kun oli syönyt sihe perthe katsjad. Kons nä- käärmeen, panihe maata kytkyelle, gistiba veren laval i koiran Pian jälkeen menivät siihen tu- magades kättudel, tuli m'elele paan hoitajat. Kun näkivät veren heilese, mis'e koir söi lapsen. lattialla ja koiran maatessa kät- Pölgastuttihe uhtei lujas i it- kyellä, tuli heille mieleen, että kettihe verehjsil kyyndlil. Yks koira oli syönyt lapsen. He pel- heisäse jooks tsaritsan nost i jästyivät sangen kovasti ja itki- sanui hänele, mis'e koir söi vät verisin kyyn. Yksi heistä hänen l'ubiman poigan, kuda- juoksi tsaarinnan luoksi ja sanoi mos-päi veri valoihe kaiket per- hänelle, että koira oli syönyt tit möte. Tsarits kuulist mu- hänen rakastetun poikansa, josta goman abedahsen v'estin i ki- veri oli valunut ympäri koko dastaskans kaikhe itsese äänhe tuvan. Tsarinna kuuli mokoman su- oh! oh! Pirras kulisti äänen rullisen sanoman ja alkoi hautaa i jälgmäigi, kons nägisti itsese täyteen ääneensä oh! oh! Pirras naisen vähäl hengel, staraihe, kuuli äänen ja jälkeenpäin, kun kut pidab antta hänele abut. näki naisensa vähissä hengin, Kons hän tuli meelhe, hän ky- mietti miten pitäisi antaa hänelle apua. sui hänt, mi hänele tegihe. Kun hän tointui, kysyi hän, mikä Kut pigai tedist kaigen, terä- hänelle tuli. Heti kun sai tietää vas käralsihe itsese kothe, i kaiken, terävään riensi kotiinsa, kons tuli sihe perthe, kuda- ja kun tuli siihen tupaan, jossa mos oli p'enikaine, tolko koir pienokainen oli, niin koira kun nigist hänen, sil t'sasul hänen näki hänen, kohta tuli hänen nost tuli, lastiskansihe i osut- luoksensa, liehakoitsi ja osoit- teli hänele händal itsese ihas- ti hänelle hännällä ihastuksen- tusen. Siit tsarits sanoi tsari- sa. Sitte tsaarinna sanoi tsaa- le: 'riko sitä prokl'atajat koi- rille: 'lyö se kirotta koira rat surmha-sai; hän kaigen tegi kuoliaksi; hän kaiken sen on- meile n'etsän b'edan. Siit Pir- nettomuuden meille teki. Sitte ras fatij itsesä m'etsin i t'sa- Pirras tempasi miekkansa ja poi koiran kahteks, i siit ru- löi koiran kahdeksi, ja sitte bettibe katsmaha, kus-päi n'et- ruvettiin katsomaan, kusta päin sä veri läksi. Jälgmäigi nägis- se veri läksi. Viimein näkivät tiba us'jan, kudam venui laval käärmeen, joka venyi lattialla kättut vast. Tsaar katselihe hä- kätkyen vieressä. Tsaari katseli nen uhtei hyvas i nägisti hä- hänen varsin tarkkaan ja näki nel äi ranuit, mugas'je i koi- hänellä paljo haavoja, niin myös ral nägisti äiat' heiase, kuda- koiralla näki paljo niitä, jotka mot us'j hänele hambasteli. käärme oli hänelle puraisnut. Siit tedisti Pirras, mi vigata Siitä havaitsi Pirras, että rikoi itsese l'ubiman koiran, i syyttä surmasi rakkaan koiransa, kons libuttiba kättuden, n'et- ja kun siirtivät kätkyen, löysi- sän p'enikoisen poigan löysiba vät sen pienukaisen pojan hänen hänen al eläban. alta elävänä.
3. Mannen och räfven.
Mus'jik i reboi. Mies ja repo.
Mus'jik ajoi kalan ked, ka- Mies ajoi kalan kanssa, kaloja lat lat's täys. Ajoi, ajoi, doro- puolikko täynnä. Ajoi, ajoi, gan laptas lumes venub reboi. tien vieressä lumella venyy re- Hän, reboi, heitanusei muitei po. Hän, repo, oli heittäynyt kooljaks. Mus'jik ot' n'etsän ilman kuoliaiksi. Mies otti sen reboin i dumaib, mi-s'e hän revon ja arvelee sitä kuoli- kolij, pani kalalatshu, ajab do- aksi, pani kalapuolikkoon, ajaa rogat möte. A reboi sigä-päi tietä myöten. Mutta repo siellä ot' kalan kaigen i rojib doro- otti kaikki kalat ja nakkelee gat möte lumele. Itse pageni pitkin tietä lumelle. Itse pakeni jälgmäiseks i lat'sun mööst ent- viimeiseksi ja katti puolikon seks katei. Mus'jik tuli kotihe, taas entiselleen. Mies tuli ko- itsese akale sanob: "minä, ak, tiin, sanoo akallensa: "minä, ak- olin i ostin odvad uhtei ka- ka olin ja ostin varsin huokiat lad, i völ dorogal löysin su- kalat, ja vielä löysin tieltä ren uhtei reboin kooljan, as- hyvin suuren kuolleen revon, as- tuske katsuhtamaha!" Mäntihe tupas katsomaan!" Menivät ja i tultihe saraile, avaitihe lat- tulivat vajaan (liiteriin), au- sun, latsus ei leent ni reboit kaisivat puolikon, puolikossa ei ni kalat. ollut ei repoa ei kalaa.
N'etsä reboi, kut oli ka- Repo kun oli kalat tiel- lad dorogale rojint i itse le nakellut ja itse läh- uidint, mäni, kalan kaigen do- tenyt, meni, keräsi kaikki rogat möte keräis i vöi n'et- kalat pitkin tietä ja vei ne sän kalan nagriskoopha. Tuli kalat nauriskuoppaan. Tuli sii- sihe händikas, kysub reboil: hen hukka, kysyy revolta: "mitä "min sinä komaine sööt?" Re- sinä kummiseni syöt?" Repo sa- boi sanob: "söön minä kalat." noo: "syön minä kaloja." Hukka Händikas mööst kysub hänet: taas kysyy häneltä: "mistä sait "kus otit sä n'etsän kalan?" sinä ne kalat?" Repo pakisi: Reboi pagis': "oi sie komaine, "oi sinä kummiseni, sinä kum- sie komaine, minä kun olin miseni, minä kun elin kylässä, d'erevn'as, i istuimoi, istuimoi ja istuusin, istuusin lähteen lähtken reunale, i händan sin- reunalle, ja päästin hännän sinne ne päästin lähtkehe, i ongitin lähteesen, ja ongein kaloja, ja kalat, i händha tartui uhtei häntään tarttui kovin paljo ka- äi kalat, sen minä i söön. Mä- loja, niitä minä syön. Mene- neske i sinä, komaine, d'e- päs sinäkin, kummiseni, ky- rern'ahan, istte lähtken reu- lään, istu lähteen reunalle, nale, händ päästä lähtkehe i päästä häntä lähteesen ja pidä pidä sigä hätk uhtei! Hot hö siellä kauvan aikaa! Jos kalat kalad liikuteltais händas, sinä liikuttelisivat hännästä, sinä händat ala ota!' häntää elä ota!"
Mäni händikas, muga i ra- Meni hukka ja teki niin, doi, kut reboi nevoi, istuihe kuin repo neuvoi, istuutui läh- lähtken reunale, händan pääst' teen reunalle, päästi hännän lähtkehe. I irdal suur uhtei lähteesen. Ja ulkona oli sangen pakaine, i händikahal händan kova pakkanen, ja hukalta kyl- lähtkehe kylmi, mis'e agjal mi hännän lähteesen, että lo- händat ei voi otta. Naised pulla häntää ei voi nostaa. Nai- tultihe vedele i otettihe hän- set tulivat vedelle ja ottivat dikast korondoil panta i löti- hukkaa korennoilla panna ja he händast uhtei jalos. Hän- löivät häntä kovin jalosti. dikas kun akois pageni, händ Hukka kun akoista pääsi, häntä lähtkehe jäi, sinne katteis. Ku- lähteesen jäi, sinne katkesi. ni n'ene akad oltihe vedel, Sillaikaa kun akat olivat ve- n'etsä reboi tuli naisten perthe, dellä, tuli repo naisten i naisil stolal kyrsit segoite- pirttiin, ja naisilla oli pöy- tud patha; n'etsän reboi raas- dällä kyrsäsiä seoitettu pataan; mestan söi, i padan kumois sen taikinan repo söi, ja ku- itselese päha, i jookseskans mosi padan päähänsä, ja al- mööst dorogat, möte metsha. koi taas juosta tietä myö- I dorogal homais hän händi- ten metsään. Ja tiellä huo- kahan, kudam jooksob hända- masi hän hukan, joka juoksee ta i vongub. Reboi hänel ky- hännättä ja vonkuu. Repo ky- sui: "händan kuna sinä jätit, syi häneltä: "kunne sinä, kum- komaine, kun silai händat ei miseni, hännän jätit, kun sinulla le?" N'etsä händikas reboile häntää ei ole?" Hukka alkoi p'enitseskans: "sä mintai käs- nuhdella repoa: "sinä minua käs- kit d'erevn'aha isttase lähtken kit kylään istuutumaan lähteen reunale, minä kuin istuimoi, reunalle, minä kun istuuin, niin i händan milai lähtkehe kyl- hännän minulta lähteesen kyl- mi, i sil aigal tultihe naised mi, ja sillaikaa tulivat naiset vedele i mintai lötihe koron- vedelle ja löivät minua korennol- doil pool surmha-sai, otva it- la puoli kuoliaksi, tuskin itse se uidin." N'etsä reboi sanui pääsin pois." Repo sanoi hukalle: händikahale: "i mintäi katsoske, "minuakin katsos, kummiseni, komaine, muga-s'je lööthe, kun samoite lyötiin, kun minä tulin minä tulin sintai d'erevn'aha kylään sinua vartioitsemaan; vardeitsemaha; katso milai pään katso kaiken pääni löivät rik- murettihe kaigen." — — — ki." — — —
4. Myran och herden.
Kus'jiaine i paimen. Muuriainen ja paimen.
Paimen metsäs polti kus'jiais- Paimen metsässä poltti muuri- pesän, kut kus'jiaine hänt ki- ais-pesän, kuin muuriainen hän- bedas puri. Kus'jiaisel paha tä kipeästi puri. Muuriainen pa- m'eles tegihe, a hänel muite hastui siitä, mutta muuten oli oli vähä väget, ei voint pai- hänellä vähän voimaa, ei voi- ment peksta. Siit sutundas nut paimenta pieksää. Suutuksis- läks Jumalan noste, paimnen saan läksi Jumalan luoksi, pai- päle s'alimahase, mis'e paim- menen päälle valittamaan, että ned äijän leibmuruit pantas paimenet panevat paljon leipä- maha; hän ei rohtint sanoda muruja maahan; hän ei rohjen- paimnen pääle pesän poltan- nut sanoa paimenen päälle pesän dat, mis'e hän eismäigi itse poltantaa, että hän ensin it- hubin radoi paimnele: hänen se pahoin teki paimenelle: puri kibedas. Jumal sanui: "voi- häntä puri kipeästi. Jumala sa- bik uskta, praud om, min si- noi: "voipikin uskoa, tosi on, nä pagiset, a omadik silai mitä sinä pakiset, mutta onko si- nähjad i svidetel'at; minä mui- nulla näkiöitä ja todistajia; tei en voi teit sudta." minä muuten en voi teitä tuomi- Kus'jiaine läks nähjit ets- ta." Muuriainen läksi näkiöitä maha, i mendes dorogal yks- etsimään, ja pakisee tiellä men- näse itsese ked pagisob: "mi- nessä yksin itseksensä: "minun lei pidab hämehauk löyta, n'et- pitää löytää hämähäkki, se hä- sä hämehauk t'edab paimnen mähäkki tietää paimenen työn, radon, mis'e hän elab joga sillä hän elää joka päivä niit- päivän n'emiden koiriden ked." ten koirain kanssa." Hän i löys hämehaugun i Hän myös löysi hämähäkin ja sanui hänele: "tule milei, vei- sanoi hänelle: "tule minulle, koi, nähjaks, minä paimnen veikkonen, todistajaksi, minä ked Jumalan-no sudimoi." paimenen kanssa Jumalan luona Hämehauk kysui: "mi teil mu- keräjöitsen." Hämähäkki kysyi: gomit tegihe keskustoit, i mis "kuin teillä mokomia keskustoita to suditoisei?" syntyi, ja mistä te keräjöitset-
Kus'jiaine ei sanont, min- te?" Muuriainen ei sanonut, min- t'ähte sudtihesei, tolko sa- tähden keräjöitsivät, hän vaan nui hän hänele: "silei pidab sanoi hänelle: "sinun pitää tul- tulda, Jumal itse sintai kutsui." la, Jumala itse kutsui sinua."
Hö tultihe Jumalan noste, He tulivat Jumalan luoksi, i Jumal netsil hämehaugul ky- ja Jumala alkoi kysyä hämähä- syskans: "nägidik sinä, mise kiltä: "näitkö sinä, että pai- paimen äijän leibmuruit pa- men paljon leipämuruja maahan nob maha?" Hämehauk sanui: panee?" Hämähäkki sanoi: "pai- "paimen ei le väär, hänel ei men ei ole syypää, hänellä ei le mugoist sijat, kas söda, ei ole mokomaa sijaa, kussa syö- stolat, kudamol leib t'sapta; dä, ei pöytää, jolla leipä leika- hänel kons joudei 'aig, siit ta; konsa hänellä on joutava hän i sööb." Jumal sanui hä- aika, niin hän syö." Jumala sa- mehaugule: "sinun n'etsä pa- noi hämähäkille: "se sinun pa- gin praud, a sinä kus'jiaine heesi on tosi, mutta sinä muu- kaigen k'elastat; mint'ähte si- riainen valehtelet kaikki; min- nä itseis lähelisen pääle vihan tähden sinä lähimäisesi päälle kandat?" I Jumal andoi ku- vihaa kannat?" Ja Jumala an- s'jiaist palikal selgha, i lykais toi muuriaista paalikalla sel- häntast taivhas-päi maha, i mu- kään, ja lykkäsi hänen taivaasta ga hän eeskäi keskel katteis, maahan, ja niin hän siitälä- a hämehaugun Jumal ot' i hin keskeltä katkesi, mutta hä- lasketi noral maha sent'ähte, mähäkin Jumala otti ja lasket- min hän praudan pagis', i it- ti nuoralla maahan sentähden, sese lähelisen päle ei vihat kun hän toden puhui ja lähimäi- kandant. I siit päivas-sai te- sensä päälle ei vihaa kantanut. gihesei hämehaugul itselase Ja siitä päivästä tekeysivät hä- norad, kudamoil voib ylähaks mähäkillä itsellänsä nuorat, da alahaks kävyda, a kus'jiai- joilla voipi ylös ja alas käydä, ne siit aigas-sai kahtes palas, mutta muuriainen siitä ajasta kut hän langeis ylähän-päi: alkain on kahdessa palassa, kun kesk tegihe hoik, pä da ta- hän lankesi ylhäältä päin: keskus gam sangtad. tuli hoikka, pää ja perä paksut.
5. Katten och mössen.
Kas'ji i hired. Kissa Ja hiiret.
D'erevn'as oli kas'ji uhtei Kylässä oli aika iso kissa, suur, kudam kaikit hirit sööb; joka syöpi kaikki hiiret, kus- kus löytab, siit i tabadab i sa löytää, siinä tavoittaa ja sööb. I n'ene hired, kudamod syöpi. Ja ne hiiret, jotka lopul- lopud jätihe, keraisihesei la jäivät, keräysivät kaikki yh- kaik yhlhe sijaha i ussoveti- teen paikkaan ja neuvottelivat, tehe, mi n'etsile kas'jile tehta, mitä sille kissalle tehdä, ja i kaikis tobjin hiir se dumai kaikkein suurin hiiri se arve- i pagisob: "kerakkamai mö kai- li ja pakisee: "kerätkäämme yh- kin d'engoit, ostkamai kellon teisesti rahoja, ostakaamme kel- i sidokamai ne'tsile kas'jile lo ja sitokaamme sille kissalle kaglaha; kun hän tuleskandob kaulaan; kun hän alkaa tulla kel- kellon ked, muga mö kulis- loneen, niin me kuulemme ja tamai i kaik pagenemai." D'en- pakenemme joka ainoa." Rahat gad ho k'eratihe i kellon os- he keräsivät ja ostivat kellon, tetihe, a ken heis n'etsän si- mutta ken heistä menee sito- doskandob kas'jile kellon kag- maan sen kellon kissalle kau- laha: yksin eba rohtkoi, i hot laan: yksin eivät rohkene, ja kaigin mäntas, hän n'etsä ka- jos kaikin menevät, se kissa s'ji heit sööb. Kellot ei roh- syöpi heidät. Kelloa ei rohjen- titud ni-ken mänta sidomaha. nut kenkään mennä sitomaan. Hiril d'engad mäntihe uhtei, Hiiriltä rahoja meni paljo, kel- kel muitei jäi, kun edelpäi ei lo jouten jäi, kun edeltäpäin ei dumaitud, mis'e heis sidojit tuumattu, että heissä sitojata ei le. Mitte tahtot raat, kun ei ole. Mikä työ tahtonsa, kun edelpäi et dumai, kävub kut edeltäpäin et ajattele, käypi hiril kellon sidont. kuin hiirillä kellon sidonta.
6. Tranan, räfven, anden och hönan.
Kurg i reboi. Kurki ja repo.
Kurg jäi talveks, reboi tu- Kurki jäi talveksi, repo tu- li, kysub: "kut silei kurg elä- li, kysyi: "kuinka sinä kurki da?" Kurg sanoi: "mi minun elät?" Kurki sanoi: "mitä mi- elämises, kun milai ni-mitä sö- nun elämisestäni, kun minulla mist ei le." Reboi sanui: "o- ei ole mitään syömistä." Repo penda sä mintäi, kurg, lend- sanoi: "opeta sä minua, kurki, maha, mä sintäi sötan talven." lentämään, mä sinua syötän tal- Hän i söti talven, i tuli ke- ven." Hän myös syötti talven, sä, "no, sanui, openda lend- ja tuli kesä, "no, sanoi, opeta maha!" lentämään!"
Kurg sanob: "istutehe selg- Kurki sanoo: "istuutu sel- ha, mä sintäi opendan!" Re- kään, mä sinua opetan!" Repo boi istuihe i n'etsä kurg lent', istuutui ja se kurki lensi, len- lent', lent', lent' ylähaks, i si- si, lensi, lensi korkialle, ja gä jät' reboin, kudam langeis siellä jätti revon, joka lankesi maha i katkais itsese jalgan. maahan ja katkaisi jalkansa. I n'etsä kurg laskihe maha i Ja kurki laskihe maahan ja kysub: "kuitei silei, reboi, leta kysyy: "kuinka sinulla, repo, oli?" "Hyvä, sanob reboi, oli, lentää oli?" "Hyvä, sanoo repo, a jalgan katkaisin." — "No, oli, mutta jalan katkaisin." — sanui kurg, kun katkaisit, ka "No, sanoi kärki, kun katkai- katkaida!" sit, niin katkaise!"
Sors i kana. Sorsa ja kana.
Jäi sors talveks. Kana sa- Jäi sorsa talveks. Kana sa- nob: "kut silei sors eläda?" noo: "kuinka sä sorsa elät?" Sors sanob : "nälgha kolen, sö- Sorsa sanoo: "nälkään kuolen, da ei le ni-mitä." N'etsä kana syödä ei ole mitään." Kana sanoi sanui sorsale: "openda sä min- sorsalle: "opeta sä minua uimaan, täi ujumaha, mä sintäi talven mä sinua talven syötän." Sii- sötan." Siit i söti sorsat tal- tä myös syötti sorsaa talven. ven. Tegihe kesä, "nygyide Tuli kesä, "nyt opetan, opendan, sanui sors, astu sa- sanoi sorsa, astu pyydämme mai yhtes räpusuden." N'etsä yhdessä rääpystä." Kana al- kana ujuskans sorsan jälghe koi uida sorsan jälkeen ran- rannas-päi i uptaskans. "Oi nasta ja upota. "Oi sorsa up- sors uptan!" — "Hot uptat, ka poan!" — "Jos uppoat, niin sä upta!" — "Oi sors upsin!" uppoa!" — "Oi sorsa upposin!" — "Hot upsit, muga upsit." — "Jos upposit, niin upposit." — Hän i uppois kans. — Ja kana myös upposi.
7. Tre bröder blifva rika.
Kolmen veljesen bohatunt. Kolmen veljeksen rikastuminen.
Endei eletihe kolmen velje- Ennen eli kolme veljestä ja sed, i n'ene jagoihesei: yhtele ne jakoivat välillänsä: yhdelle tuli gominlabidoine, toisele tuli riihi-lapio, toiselle kissa, kas'ji, kolmandele niinkät'sine. kolmannelle niinikeränen. Se N'etsä labidoisen ked vanhemb vanhin veli riihi-lapion kanssa. velj läks rahfhasehe. Astui, läksi vaeltamaan. Astui, as- astui, i tuli gomnaha, gom- tui ja tuli riihelle, riihessä nas mus'jik rugeben pubtastab, mies ruista puhdistaa, jyvän jyväisen kandab t'sogaha, a kantaa loukkoon, ruumenen toi- runguden toishe. N'etsä sanui seen. Se poika sanoi hänelle: hänele briha: "mäne mugoitt'e "mene mokoma rukiin puhdis- rugehen puhtastaj kothe, kuni taja kotiin, sillaikaa kuin sinä sinä sööt i havadan toot, sini syöt ja säkin tuot, minä ne minä n'etsän rugehen selgitan." rukiit selvitän." Mies meni, N'etsä mus'jik mäni, söi, i söi, ja kun tuli syömästä kons tuli sömas-päi tagaisi, takaisin, olivat sillä pojal- n'etsil brihal rugehed jo sel- la rukiit jo selvitetyt. Mies gitetud. Mus'ijk kysub bänel: kysyy häneltä: "mikä kone "mi silai n'etsä statjaine, ku- se sinulla on, joka rukiit sel- dam rugehen sel'gitab?" "Om vittää?" "On minulla riihi- milai labidoine", sanui briha, lapio", sanoi poika, ja osoit- i osuti hänele labidoisen. Mu- ti hänelle lapioisen. Mies s'jik kysub: "min sinä pagitset kysyy: "mitä sinä pyydät n'etsiit labidoises?" Hän n'etsä siitä lapiosta?" Poika nos- briha noust labidoisen seisma- ti lapion pystöön ja sanoi: ha i sanui: "n'etsän kortan "sen korkuisen läjän raho- kogon dengoit." Mus'jik i an- ja." Ja mies antoi, ja se doi, i n'etsä briha läks kothe poika läksi kotiin ja rikas- i bohatui. tui.
Toine velj sanob: "kut mi- Toinen veli sanoo: "kuinka lai pidab bohatuda? Lähtta i minun pitää rikastua? Lähtenen milei kas'jin ked rahfhase." minäkin kissan kanssa kulke- I läks n'etsä velj keskmaine. maan." Ja se keskimäinen veli Astui, astui, i tuli n'engoma- läksi. Astui, astui, ja tuli erää- ha lidnaha, i katsob, vedetas sen kaupunkiin, ja katsoo, ve- m'ehen hirile sömaks. Hän tävät miehen hiirille syödä. Hän sanui: "min andatei, ka minä sanoi: minkä annatte, niin minä mänen?" Hö äi dengoit hä- menen? He paljon rahoja hä- nele toigotetihe. I mänöb n'et- nelle lupasivat. Ja mene se poi- sä briha i panese aitha maga- ka ja paneikse maata aittaan, ta, kudam täys hirakaisit. Kons joka oli täynnä hiiriä. Kun hii- tuleskatas hirakaised händast ret alkavat tulla häntä syömään, söömha, hän pääst kas'jisen si- hän päästi kissan povestansa, ja sälis-päi, i n'etsä kas'ji rikoi se kissa tappoi heidät kaikki. Ja heit kaigit. I mänthe homis- miehet menivät aamulla kat- sol mus'jikad katsmaha: hira- somaan: hiiriä lavitsat täyn- kaisit lautsalised täydet, kaik nä, kaikki tapetut, mutta yk- rikotut, a yks hiir tobj istub si iso hiiri istuu miehen rin- m'ehen rinthil. I nous n'e- tahilla. Ja nousi poika, tu- tsä briha, tuli perthe i osut li pirttiin ja osoitti sen elä- n'etsän sverisen, kudam kaik vän, joka kaikki hiiret tappoi. hired rikoi. I kysui lidnan Ja kysyi kaupungin päämies: isand: "min sä hänes pagitset?" "mitä sä siitä tahdot?" Hän Hän libuti kas'jin korvis ylä- kohotti kissan korvista ylös haks i sanui: "n'etsän kortden ja sanoi: "tuon korkuuden an- andanet hobedat, ka i minä tanet hopiata, niin minä kis- kas'jin andan." Hän i andoi, san annan." Hän antoikin, i n'etsä briha tuli hobedan ked ja poika tuli hopian kanssa kothe i bohatui jalost. kotiin ja rikastui suuresti.
Kolmans noremb velj sa- Kolmas nuorin veli sanoo: nob: "lähtta muga i milei niin- "lähtenen muka minäkin niini- kät'sisen ked rahfhase, mis'e keräsen kanssa ihmisiin, että i milai bobatuda." I läks n'et- minäkin rikastuisin." Ja läksi sä noremb velj, mäni, mäni, se nuorin veli, meni, meni, tuli järven rantha i istuihe tuli järven rantaan ja istuutui randaisehe i punoskans noran. rannalle ja alkoi punoa nuoraa. I Vedehine nägisti bänen i Ja Wetebinen näki hänen ja olgoti itsesä vonukan: "mäne lähetti pojan poikansa: "mene katsmaha, min n'etsä mus'jik katsomaan, mitä se mies raa- radab!" Mäni i sanob: "tät käsk taa!" Meni ja sanoo: "ukko kysuda, min sinä radat." Hän käski kysymään, mitä sinä teet." n'etsä briha sanob: "punon mi- Hän se poika sanoo: "punon nä noran pagitase teis entsis köyttä vaatiakseni teiltä entis- vosis n'edoimkan. A kun etei ten vuotten rästiä. Waan kun andkoi n'edoimkat, kärin jär- ette maksa rästiä, käärin jär- ven kät'sile, vedan veden pät'- ven kerälle, vien sen uunin sile." N'etsä Vedehisen vo- perälle." Wetehisen pojan poi- nuk mäni t'ätase loste i sanui: ka meni ukkonsa luoksi ja sa- "oi t'ätoi! istub mus'jik järven noi: "oi ukko! istuu mies jär- randas, punob noran i pagit- ven rannalla, punoo köyttä ja sob meis entsis vosis ne- vaatii meiltä entisten vuotten doimkan. A kun emai andkoi rästiä. Waan kun emme maksa nedoimkat, kärib järven kät- rästiä, käärii järven kerälle, sile, vedab veden pätsile." viepi uunin perälle." Ukko sa- T'ät sanob: "nah n'etsile mi- noo: "vie sille minun sauvaa- nun palits; kut hän lykaidab ni; kun hän nakkaa sen sau- n'etsän palitsan sinus ylömba, van korkiammalle, kun sinä, ka i kärib järven kät'sile, ve- niin myös käärii järven keräl- dab veden pät'sile." le, viepi uunin perälle."
Vonuk mäni n'etsän palit- Poikanen meni sen sauvan san ked i sanui mus'jikale: kanssa ja sanoi miehelle: "uk- "t'ät käsk sintäi n'etsän palit- ko käski sinun tuon sauvan san lykaita; kun sinä ylömba nakata; sinä ylemmäksi nak- lykaidat, kut minä, ka i den- kaat, kun minä, niin me rahat gat andamai." Hän n'etsä Ve- annamme." Se Wetehisen po- dehisen vonuk itse lykais edel jan poika nakkasi ensin uhka uhtei ylahaks, i kons largeis, korkialle, ja kun putosi, puoli pool palitsat upponis maha. sauvaa upposi maahan. Se N'etsä briha sanoi: "noustas- mies sanoi: "nosta'pas sauva ke palits maas-päi i andaske maasta ja annapas minulle; minule; minä sinun jälgit en minä sinun jälkiäsi en rupea noustaskande." I Vedehisen nostamaan." Ja Wetehisen po- vonuk noust palitsan i andoi jan poika nosti sauvan ja an- n'etsile brihale. I hän ot' n'et- toi sille miehelle. Ja hän otti sän palitsan käthe i sanob: "pust sen sauvan käteensä ja sanoo: tuldas pilved, minä lykaidan "annas pilvet tulevat, minä nak- palitsan n'enihe pilvihe, hän i kaan sauvan niihin pilviin, sinne tartub." "Oi, sanui Ve- sinne se myös jääpi." "Oi, sa- dehisen vonuk, ala lykaida! noi Wetehisen pojan poika, elä t'ätain mintäi lajib i lööb." I nakkaa! ukko minua toruu ja mäni palitsan ked t'ätase loste lyöpi." Ja meni sauvan kanssa i sanui hänele, mi ladib pil- ukkonsa luoksi ja sanoi hänelle, vihi tartutada mus'jik palitsan. että mies hankkei pilviin tartut- Vedehine sanui hänele: "mäne tamaan sauvan. Wetehinen sanoi kutsu händast hebot kandmaha hänelle: "mene kutsu häntä he- ymbri järves!" voista järven ympäri kantamaan!"
Mäni vonuk i sanui mus'ji- Meni poikanen ja sanoi mie- kale: "t'ätain käsk sintäi hebot helle: "ukko käski sinua he- ymbri järves kandmaha, ku- voista järven ympäri kantamaan, dam se paremba kandab; kun ken se paremmin kantaa; kun sinä kandat, ka i dengad an- sinä kannat, niin rahat annam- damai." N'etsä Vedehisen vo- me." Wetehisen pojan poika nuk kandaskans edel, kins'joit, alkoi ensin kantaa, kiinnitti, kins'joit, kins'joit, i ei voint kiinnitti, kiinnitti, ja ei kantta, a briha kun ot hebon, istui voinut kantaa, mutta mies kun otti ratshile, ajoi hänel ymbri järves. hevoisen, istui ratsahin, ajoi hä- Mööst läks n'etsä Vedehisen nellä järven ympäri. Taas läksi vonuk, mäni i sanui t'ätale: Wetehisen pojan poika, meni ja "oi t'ätoi! minä en voint he- sanoi ukolle: "oi ukko! minä en bot ni mitä kantta, a kun mu- voinut hevoista mitenkään kan- s'jik jalgoil keskhe fatij hebon, taa, mutta kun mies jalkainsa vä- kandist' ymbri järves, da ei liin tempasi hevoisen, kantoi jär- ni higostunt." ven ympäri, ja ei hiostanutkaan."
Vedehine sanui hänele: "mä- Wetehinen sanoi hänelle: ne, kutsu jättho händast; hän "mene kutsu häntä kilpajuoksuun, kun jätab sinun, ka i kärib jos hän jättää sinun, niin kyl- järven kät'sile, vedab veden lä käärii järven kerälle, vie pät'sile." sen uunin perälle."
Läks netsä Vedehisen vonuk, Läksi Wetehisen pojan poi- tuli i sanui mus'jikale: "t'ät käsk ka, tuli ja sanoi miehelle: "uk- sintäi jättho kutsta, kudam ko käski sinua kilpajuoksuun, meis jätab toisen, kun sinä ken meistä jättää toisen, kun jätät, ka i d'engad andamai." sinä jätät, niin rahat annamme." N'etsä briha sanui hänele: "nak- Se mies sanoi hänelle: "tuossa hus kaskudes om milai kolm- kaskessa on minulla kolmiöinen öine poig; i hän jätab sintai. poika; sekin sinun jättää. Me- Mene i kis'ni sigä, siit hän ne ja karjaise siellä niin hän sinun ked jättho lähtob." Hän sinun kanssasi jättöön lähtee." i mäni i kis'nij, i penshas-päi Hän meni ja karjaisi ja jänis jänis jookseskans, da jät' hän- alkoi juosta pensaasta, ja jätti dast. N'etsä vonuk tuli tagaisi hänen. Poikanen, tuli takaisin i sanui t'ätalese: "oi t'ätoi! ja sanoi ukollensa: "oi ukko! kolmöine laps da mintai jät." kolmiöinen lapsikin minun jätti."
"Mäne, sanui Vedehine, da "Mene, sanoi Wetehinen, ja kutsu händast völ bortsale." kutsu häntä vielä painelolle." Hän i mäni i sanui: "t'ätain Hän meni ja sanoi: "ukko käs- käsk bortsale kutsta, kudam ki painelolle kutsua, ken sor- sordab toisen; kun sinä sor- taa toisen; kun sinä sorrat, dat, ka i d'engad andamai." niin rahat me annamme." Hän n'etsä briha sanui: "mä- Mies sanoi: "mene tuonne ne nakhu pikkuisehe, om mi- pikkuisen, on minulla pensaan lai penskan taga sada voosne takana satavuotinen ukko, lyö uk, iske händast dubinal, i sitä kepillä, hänkin sinun sor- hän sintai sordab." taa."
Hän mäni, sigä penshan ta- Hän meni, siellä pensaan ga kondij, hän isk dubinal, i takana kontio, hän löi kepillä, kondij skotsij i tabasihe hän- ja kontio hyppäsi ja tavoitti dast, i vanut', vanut', vanut', hänen, ja muokkasi, muokkasi, i p'eks' hänt pool surmha-sai. muokkasi ja pieksi hänen puolin Hän vähäs henges tuli t'ätase kuoliaksi. Hän vähissä hengin loste i sanoi t'ätalese: "oi t'ä- tuli ukkonsa luoksi ja sanoi ukol- toi! i sada voosne uk mintai lensa: "oi ukko! satavuotinen p'eks' i vanut' surmha-sai." "Mä- ukkokin pieksi ja vanutti minun ne, sanui Vedehine, kysu mu- kuoliaksi." "Mene, sanoi We- s'ijkal, äijänik hän pagitsob n'e- tehinen, kysy mieheltä paljonko doimkat?" Hän i mäni i ky- hän vaatii rästiä." Hän meni sui: "äijänik sinä pagitset n'e- ja kysyi: "paljonko, sinä vaadit doimkat?" Hän sanob: "yks n'et- rästiä?" Hän sanoo: "yhden täy- sä täys kolpakoinen kuldat." I den hatullisen kultaa." Wete- mäni n'etsä Vedehinen t'ätase hinen meni ukkonsa luoksi ja loste i sanui hänele: "yhten sanoi hänelle: "hän vaatii yh- kolpakoisen pagitsob kuldat täy- den hatullisen täynnä kultaa." den." A netsä briha karan Mutta mies kaivoi kuopan maa- kaivui maha i kolpakoishe rei- han ja laitti reijän hattuun, ja gun tegi, i sigä karan pääl pi- piteli hattua siinä reijän pääl- deli kolpakost. I Vedehine toi lä. Ja Wetehinen toi kultia kuldit mus'jikale kolpakoishe, miehelle hattuun, ja ne kullat i n'ene kuldad karaha mänthe, menivät kuoppaan, ja Wetehi- i Vedehine kandist', kandist', nen kantoi, kantoi, ja täytti i täyt' n'etsän karan i kolpa- sen kuopan ja hatun. Mies koisen. I pani n'etsä briha pani kullat säkkiin ja läksi kuldad havadaha i läks kot'he. kotiin. Ja tuli kotiin ja al- I tuli kot'he i eläskans bohatas koi eleskellä uhka rikkaasti uhtei lujas itsese veljesiden veljestensä kanssa. Ja niin ked. Da i völ elätas da oldas. ovat ja elävät vieläkin.
8. Några ordspråk och gåtor.
Homendes mudreniemb ehtat. Aamu on ehtoota viisaampi. Aig vajehtelese i rist'it vajeh- Aika vaihteleikse ja ihminen telese aigal. vaihteleikse ajan kanssa. Aig toob t'ynen meren, aig Aika tuopi tyynen meren, ai- vootjan venhen. ka vuotavan venehen. Ei i tsar kuldat sö. Ei kuningaskaan kultaa syö. Yhtäi kala vedes, ei yhtäi las- Ainian kala vedessä, ei ole james. aina apajassa. Yhtäi uus tsomemb, ensne hot Aina uusi hempiämpi, ehkä en- paremb. tinen parempi. Ak vanh vinan joob, laho pu Akka vanha viinan juopi, la- veden vedab. ho puu veden vetääpi. Ak dorogas-pai tagaisi pöörd- Akka tieltä pyörteleikse, ei mies lese, mus'jik hot huba ei pahanenkaan (käänny ta- pöördelt'e. kaisin). Anda Jumal aigad mäntä, päi- Anna Jumala ajat mennä, päi- vad kuldaised kuluda. vät kultaiset kulua. Anda yhtäi Jumal kyllal söda, Anna ainakin Jumala kyllin kyllal joda, kyllal antta ky- syödä, kyllin juoda, kyllin laha. antaa kylälle. Anda valdat pahale, enamb Anna valtaa pahalle, enemp' ota itseleis. ota itsellesi. Hyvä andab vähäises, paha i Hyvä antaapi vähästä, paha ei äijäs ei anda. anna paljostakaan. Ei kiirhul etähaks mäntä. Ei kiireellä kauvas mennä. Lapses om äi lis'at: kalan saab, Äijän lapsesta apua: kalan saa- kaks sööb. pi, kaksi syöpi. Lämbemb tuuliaisen al, mi si- Lämpimämpi tuulen alla, kun saren armastusen al. sisaren armon alla. Os'al rist'it toisen net'sastjas Onnellinen ihminen toisen va- mudreniaks tegehe. hingosta viisaaksi tulee. Raat muga linob, kut t'ehtas, Työ on niin, kuin tehdään, sakonad liintäs, kut lugetas. lait ovat, kuin luetaan. Lajint ranat ei tege, kun puul Ei haukku haavaa tee, kun ei päha ei iskta. puulla päähän lyödä. Ei kaik m'ehed, kudamod kaad- Ei kaikki miehiä, jotka hou- jit kandistas. suja kantavat. Jänut ei mitä jätta, langenut Ei jäänyttä jätetä, langennut- ei mitä sortta. ta langeteta. Ehtal itkent, homisol nag- Ehtoolla itkentä, aamulla nau- rant. ranta. Ei karged nagris eismäiseks Ei karvas nauris ensimäiseks hapne. mätäne. Kauhaine vardeta ei ladt'e. Ei kauha varretta kelpaa. Ei muga pagast, mi jo pap ei Ei niin kirkko, ettei pappi mylu. mahdu. Ei koir ujumaha opete händat Ei koira uimaan opi häntää ligotamata. kastamatta. Ei ni ken rodt'e kirves kädes. Ei kukaan synny kirves kädessä. D'erevn'at ei le koiratomat, Ei kylää koiratointa, eikä maata maat ei le m'ehetomat. miehetöintä. Kohub kos'k ei jädu, liikub Kuohuva koski ei jäädy, liik- kivi ei sammaldu. kuva kivi ei sammaloitu. Ei sil meri pagan, mi koirad Ei sillä meri pilau, jos koirat randas lakkitihe. rannasta lakkivat. Wilus hiles lämbyit ei sada. Ei kylmästä hiilestä tulta saada. G'ägi ei käsktes kukku, kukoi Ei käki käskein kuku, eikä ei kutstes laula. kukko kutsuen laula. M'es nimel ei elä, a radol. Ei mies nimellä elä, vaan työllä. Yhtäi Jumal abutab, kaikuit- Aina auttaa Jumala, ajan kai- sen aigan katkaidab. ken katkaiseepi. M'est abuda mäges, last nous- Miestä auta mäessä, lasta nos- ta kynduses. ta kynnyksessä. Ei aig m'est varasta, m'es ai- Ei aika miestä odota, mies gan varastab. aikaa odottaapi. Ei päiväne yhtäi yhtes t'su- Ei aurinko, aina yhdeltä puo- ras-pai pas'ta. lclta paista. Nutaj koir jänist ei sa. Haukkuja koira ei saa jänistä. Päivan-nousem ei heitä tuulen- Itä ei heitä tuulentaa, ennen- dat, kuni ei vihmu, ak ei kun sataa, akka ei heitä to- heitä lajindat, kuni ei itke. runtaa, ennenkun itkee. M'eletomit ei kyndkoi, ei se- Mielettömiä ei kynnetä, ei kyl- mentkoi, itse rodisei. vetä, itsestänsä kasvaa. Itkul ei päästä b'edas-pai, von- Itkulla ei päästä hädästä, von- gundal ei pahois päivis-päi. gunnalla ei pahoista päivistä. Ei kaht tsarit yhthe lidnaha Ei kahta kuningasta yhteen lin- mylukoi. naan mahdu. Ei bohat, kudam elon saab, Ei se rikas, joka elon saapi, se bobat, kudam vardeitsob. se rikas, joka hoitaa. Ahnel itsese valt onghe tart- Ahvenell' on valtansa onkeen ta, kun tahtob. tarttua, jos tahtoo. Paremb katsta nagrajan suhu, Parempi katsoa naurajan suu- mi itkejän. hun, kuin itkiän. Ei yks gor'a, ku birdas, go- Se ei ole yksi suru, ku on pir- r'at kaks niites. rassa, kaksi surua langassa. Ei severs m'ehit, kuvers kadjit. Ei niin paljo miehiä, kuin housuja. Savu silmit ei t'sapa. Ei savu silmiä lyö. Otjale yks gr'äh, sanojale sa- Yksi synti ottajalle, sanojalle da gr'ähat. sata syntiä. Ei m'es m'est ajele, aig m'e- Ei mies miestä ajele, aika mie- hen ajelob. hen ajeleepi.
* * * * * *
Paik paigan pääl, n'egl igäs Paikka paikan päällä, neulaa ei lis'ke? — _kiuduk kyl- iässä ei ollut? — Kiuvas vetis. saunassa_. Seisub patsas seitsmäl pats- Seisoo patsas seitsemällä pat- hal pääl, langtob patsas, saalla; kaatuu patsas, kaikki kaik rahvas ihastutas? — ihmiset ihastuvat? — _Pää- Äi-päiv. siäinen_. Täys karsin valgtit joutsnit? — Täysi karsina valkioita joutse- Hambhad suus. nia? — Hampaat suussa. P'enikäine, mustaine, kaigen Pienoinen, mustainen, kaiken mirun t'somitab? — N'egel. maailman kaunistaa?— Neula. Hiir raudaine, händ töine? — Hiiri rautainen, häntä hamppui- N'egl niiten ked. nen? — Neula lankaneen. Mesjad puised, pöldod rau- Rajat puiset, pellot rautaiset? daised? — Ikkun. — Ikkuna. Päival kogos, ööks levitetas? — Päivällä koossa, yöksi levite- Postelja. tään? — Wuode. Kanaine hohlaisen ked kaiguit- Kana töyhtö-päinen jokai- sele kumartase? — _Kä- selle kumartaikse? — Kä- aiastij. siastia_. Gomin raudaine, katos kagrai- Riihi rautainen, katto kaurainen? ne? — R'ehtil i kyrsäd. — Riehtilä ja kyrsät. Metsha mänob, kl'etkad tegob, Metsään menee, pesät tekee, metsas-pai tulob, kl'etkad metsästä tulee, pesät tekee? tegob? — Virs'ud. — Wirsut. Kid's'araine, kad's'araine, kai- Kiksarainen, katsarainen, jokai- guitsele kät andab? — G'äga. selle kättä antaa? — Ripa. Edel oraine, keskel keraine, Edestä oranen, keskeltä keränen, jälgel labidoine? — Kana. perästä lapioinen? — Kana.
9. Sjette kapitlet af Matthæi evangelium.
1. Wardeitkateisei andelta milostinat teiden rahfhan aigan, siks mis'e hö teit n'ähtais': muga ei line teile nahradat tatas teiden taivhalises.
2. I muga kons andad milostinan, ala torvda it'seis' kohtas, kut litsemerad t'ehtas sinagogois i irdal, mis'e kitaisiba heit rahvas. Toden sanon teile: hö saiba jo it'selesei nahradan.
3. Sinä-s'je andle milostin, mis'e hur käsi sinun ei nägeis', min tegob oiged.
4. Da linob milostin sinun n'ähmatoi, i tat sinun nägeb n'ähmatoman andab silei nägymis'el.
5. I kons ristitei, ala ole kut litsemerad, kudamod l'ubitas sinagogois i irdal seis'uteldas rist'mahase, mis'e n'ähtais' heit rahvas. Toden pagis'en teile: hö otiba jo it'selesei nahradan.
6. Sinä-s'je kons ristitei, mäne perthe it'seis' i salpta it'seis' veräjad, i rist'te it'seis' tatale, kudam ei nägy; i tat sinun nägeb ei-nägymis'en andab silei nägymisel.
7. Risttes-s'je algatei sanelko ligahist, kut kelitajad; ibo hö dumaitas, mi äijis' vaihis' it'seis' liintas kuuldud.
8. Algatei uskokoi heile; ibo tedab tat teiden, mis' tedatei nus'jan, edel teiden pagitust hänel.
9. Rist'kateisei-s'je tö muga: Tat meiden, kudam taivhil! i svätikahase nimi sinun.
10. Tulkaha tsarstv sinun; t'ehkahase vald i mal kut taivhal.
11. Leib meiden joga-päivaline anda meile n'etsile päivale.
12. I jäta meile velgad meiden, kut i mö jätamai volgnikoile its'emoi.
13. I ala anda meit hubale, no kait'se meit pahas-pai, siks' mis'e sinun om tsarstv i vägi i kuulund igäks; linob.
14. Ibo jestli linetei jätmaha rahfhale gr'ähad heiden, jätab i teile tat teiden taivhaline.
15. A jestli etei linekoi jätmaha rahfhale gr'ähoit heiden, i tat teiden ei jäta gr'ähoit teiden.
16. Kons-s'je pyhitatei, algatei olgoi abidoitut, kut litsemerad: ibo hö ottas pimedad ros'jad, siks' mis'e osutadas rahfhale pyhitajiks'. Todel sanon teile: hö saiba jo it'selese nahradan.
17. Sinä-s'je pyhitades voida pä it'seis' i pese ros'ja it'seis'.
18. Siks' mis'e ei osutadas rahfhale pyhitajiks', no tatan kohtas it'seis', kudam ei nägy; i tat sinun nägeb ei-nägymis'en andab silei nägymises.
19. Algatei kerakoi it'seletei elot maal, kus koi i roste sööb, i kus vorad kaivetas i voruitas.
20. No kerakat it'seletei elot taivhal, kus ni koi ni roste ei sö, i kus vorad ei kaivkoi i ei voruikoi.
21. Ibo kus elo teiden, sigäl linob i sydaim teiden.
22. Valgtus hibjät om silm. I muga silm sinun puhtas, se kaik hibj sinun valged linob.
23. Jestli-s'je silm sinun huba, se kaik hibj sinun pimed linob. I muga jestli valged, kudam sinusais, pimed, se pimed völ enambal.
24. Ni-ken ei voi sluus'jta kahtele bajarile: ibo ili yht linob ei t'irpmaha a tost l'oubmaha; ili yhtele hengel sluus'jmaha, a toisele ei raatmaha linob. Etei voikoi sluus'jta Jumalale i tavarale.
25. Siks' pagis'en teile: algatei hooldukoi hengel it'setei, mi teile söda i mi joda; ni hibjal teiden, mihe sobitas. Heng eig tobjemb sömis't i hibj sobit?
26. Katsuhtakatei taivhalis'it linduit: hö ei semekkoi, ei niitkoi, ni ei kerakkoi pöld-aitha; i tat teiden taivhaline sötab heit. Eig lujas tö parembad heit?
27. I ken teisatei holiteldese voib lis'ata it'selese kasvot yhtele kynabrusele?
28. I sobis' mi hooldutei? katsuhtakatei pöldohis'ile lilioile, kut hö kasvetas: hö eba raatkoi i ei keserkoi.
29. No minä pagis'en teile, mi i Salomon kaiges kuulundas it'sese muga ei sobinus, kut kaikutt'e heis.
30. Jestlis'je pöldohis'en heinän, kudam tänämbai kasvab, a homen linob pät'she lykaitud, Jumal muga sobitab, eig völ enambal teit, vähä-v'eriad?
31. Algatei hooltelkoisei pagis'tes: mi meile söda, ili mi joda, ili mihe sobitas.
32. Siks' mis'e n'etsitä etsitas k'elitajad, i siks' mis'e t'edab tat teiden taivhaline, mi teil kaiges n'etsis' om nuus'j.
33. Etskatei-s'je eismäi tsarstvat Jumalan i praudat hänen, i kaik n'etsä panese teile.
34. I muga ala hooldu hoomnis'es päivas, ibo hoomnine päiv it'e linob hooldumaha it'sese nuus'jis. Dovol'no kaikuit'sele päivale it'sese holed.
* * * * *
Då det kan vara nog af föregaende nio språkprof-stycken, så ihogkommande vårt i början gjorda löfte förfoga vi oss nu till några
Allmänna betraktelser öfver de nordliga Tschudernes språk.
Hvad först det nord-tschudiska språkets ljudsystem beträffar, så är det betydligen skildt ifrån finskans, och det hufvudsakligast i följande stycken.
a) Vokalharmonin. Så gifven och bestämd vokalharmonin också är för finska språket,[1] så orätt synes det vara att anse den såsom en gemensam tillhörighet för hela ural-altaiska språkfamiljen, då den ej igenfinnes ens i de med finskan närmast beslägtade estniska och lappska språken. Lappskan tillochmed saknar vokalerne ö och y, och om estniskan säger Dr. Faehlmann i sin skrift "über die Declin. der estn. Nomina" s. 4: "Die Vocalenharmonie ist im Finnischen, Dörpt-Estnischen, Syrjänischen, Ungarischen, Mongolischen u.s.w. nachzuweisen — doch, sonderbar genug, kommt sie im Reval-Estnischen gar nicht vor", och längre fram i samma skrift (s. 26) yttrar han: "Im Reval-estnischen findet sich, sonderbar genug, nicht die leiseste Spur dieser Vocalharmonie; im Gegentheil ist eine Vorliebe für eine Mannigfaltigkeit der Vocale. Der Vocal der Flexionsendung ist hier immer ein voller, und weil er ein vom Stammvocal meistens verschiedener ist, wird theils das Monotone vermieden, theils das Weichliche der so genannten kleineren Vocale (ä, ö, ü)."
Ungefär detsamma, som i reval-estniskan, är fallet med vocalharmonin i det nord-tschudiska språket, i det ej blott ändelserna vanligtvis hafva hårda vokaler efter veka vokaler i stammen, utan äfven sjelfva stammen ofta har i sin första stafvelse vek vokal, i den derpå följande hård, hvilket i synnerhet synes då inträffa, när första stafvelsens vokal omedelbart påföljes af flere än en konsonant. Emellertid ljuda dock tschudiskans hårda vokaler i sådana fall ej alldeles rent, utan med en liten stötning på ä, ö, y, hvilken ofta är så stor, att man ej rätt vet, om man skall beteckna det egna mellanljudet med a eller ä, o eller ö, u eller y.
b) Vokalerne a och e i ordets första stafvelse med omedelbart påföljande l jemte en annan konsonant uttalas med en så stark stötning, det förra på o, det sednare på ö, att de svårligen kunna skiljas från ett rent o och ö; jemför mom. h).
c) Diftongen ei öfvergår ofta till ij t.ex. ei, icke, leib bröd, heiden, deras, teile, åt eder, seison, jag står, uttalas nästan som: ij, lijb, hijden, tijle, sijsun.
d) Ett kort e i andra och påföljande stafvelser närmar sig ofta till ljudet af o, t.ex. n'ene, de, hänen, hans, tulen, jag kommer, ljuda nästan som n'eno, hänon, tulon. I rysk-karelska dialekten, äfvensom i den olonetsiska, är förhållandet i några ord detsamma; t.ex. olova, varande, för oleva.
e) I många ord närmar sig e uti första stafvelsen så till ljudet af ö, att det i föregående språkprof äfven blifvit betecknadt dermed, t.ex. mö, vi, tö, i, hö, de, völ, ännu, pöl'-gastuda, förskräckas, för: me, te, he, veel, pel'gustuda.
f) De långa vokalerne, äfvensom diftongerne ie, uo, yö, hvilka sednare vanligtvis öfvergått till ee, oo, öö, hafva i tschudiskan en så obestämd längd, att de i en öppen stafvelse höras hellre som korta än långa t.ex. maha, inuti jorden, m'elen, förståndets, vilen, jag skär, joda, dricka, suhu, inuti munnen, pyta, fånga, jäda, blifva qvar, söda, äta, hellre än: maaha, meelen, pyyta o.s.v.; men blifver stafvelsen sluten, så höres längden tydligare t.ex. maas i jorden, meelhe, i sinnet, viitta, skära, joomha, till att dricka, suun, munnens, pyytkamai, låt oss fånga, jäändos, rest, söömne, mat. Diftongen au uttalas i några ord såsom ou, t.ex. i lauts, bänk, jfr mom. k).
g) Konsonanterne b, d, g, k, l, m, n, p, r, s, t förekomma såväl hårda (solidae), som veka (liquïdae). I det sednare fallet kunde de betecknas med ett vidfogadt j, svarande emot ryskans j (jerj), om man ej hellre, för att göra ordens likhet med motsvarande finska ord åskådligare, ville välja beteckningssättet b', d, g', o.s.v. Sådana veka konsonanter förekomma t.ex. i orden: b'eglij, förrymmare, id s'u, malt, kyynd'el, tår, kud'ai, hundvalp, g'äga, handtag, g'ägi, gök, k'elik, linskäkta, l'et, eldstad, l'ebe, fåll, sel'g, rygg, m'es, man, n'ät, mård, n'ähta, se, män, han gick, p'eksta, slå, prygla, gor'a, bedröfvelse, här'g, oxe, r'ehtil, stekpanna, s'ibalk, slunga, s'ehlaine, brännässla, andais', han skulle gifva, las'k, lat, t'ähk, ax, t'irpan, jag tål, och äro äfven föröfrigt ingalunda ovanliga. Utom nyss uppräknade har språket äfven konsonanterne f, h, j, v.
h) Om det hårda l står omedelbart efter första stafvelsens vokal och åtföljes af en annan konsonant, så uttalas det som v, t.ex. i orden: sildane, bro, hilda, krossa, olda, vara, olgotada, sända, tolkta, stöta, solm, knut, polsun, jag kryper, polved, knän, tulkatei, kommen i, sulg, penna, kooltas, de dö, hvilka ljuda ungefär såsom,_sivdane, hivda, ovda, ovgotada, tovkta o.s.v. Är den föregående vokalen a eller e, så öfvergår den (jfr mom. b) till o och ö, hvarföre orden: valgtus, hvithet, palklan, jag lejer, kalm, graf, valmita, förfärdiga, salptan, jag tillsluter, talvele, åt vintern, peld, åker, velg, skuld, pelvas, lin, pelvhasine, af lin m.m. höras som: vovgtas, povktan, kovm, vovmita, sovptan, tovvele, pövd, vövg, pövvas, pövvhasine, och borde visserligen äfven skrifvas sålunda, om man ej ville hafva afseende på deras ursprung.
i) Konsonanten s förekommer såväl ren, som förenad med hväsljud. Det ryska sh har här betecknats med s', zh med s'j och tsh med ts. För z och c har det gemensamma s begagnats. Mycket tydligt höres z t.ex. i orden: keserdan, jag spinner, eismäigi, först, käsi, hand, pesen, jag tvättar, kasvo, växt, osal, lycklig, smeja, orm, och i många andra ord i synnerhet emellan tvänne vokaler, hvaremot det i somliga är svårare att skilja det från c.
k) Någon egentlig konsonantförmildring finnes ej i tschudiskan, hvarföre t.ex. huba, dålig, kodi, hem, viga, fel, deklineras: huban, kodin, vigan o.s.v., dock, om konsonanterne b, d, g genom ordets böjning komma att sluta en stafvelse, så höras de något hårdare, t.ex. hoob, slädfilt, randha, till stranden, emäg, värdinna, nästan som: hoop, rantha, emäk, och i samma fall förstärkes j understundom till g' (gj) t.ex. velj, broder, korj, släde, eller velg', korg' (velgj, korgj).
l) Mycket allmän är ett ords kontraktion, bestående deri, att då ordet genom böjnings- eller härlednings-ändelse förlänges, stammens sista vokal dervid utstötes, om blott de omstående konsonanterne kunna sämjas bredvid hvarandra. Följande exempel må närmare upplysa saken: abedahne, bedröfvad, för abedahine; gallis (dyr). gen. galhen; humbar (mortel) humbren; istun (jag sitter) istta eller istuda; joutsen (svan) jousnen; jumalatoi (gudlös) jumalatman; kainol (axelgrop) kainlon; kerin (jäg nystar) ker'tä; korged (hög) kortan; kudam (måne) kuudman; kutsun (jag kallar) kutslen; kyynd'el (tår) kyyndlen; käsken (jag befaller) kästla l. käskta l. käskeda; louna (middag) longen; lähte (källa) lähtken; melhine (förståndig) för melehine; muignen (jag surnar) för muigenen; nälghine (hungrig) för nälgahine; paimen (herde) paimnen; pas'tan (jag steker) pas'tta l. pas'tada; peigol (tumme) peiglon, pettel (stampjern) petlen; r'ehtil (stekpanna) r'ehtlän; roivas (linkärfve) roivhan; rusknen (jag rodnar) f. _ruskenen; sanged (tjock) santan; tahktan (jag slipar) för tahkadan; tappin (linbråka) tapmen; t'sibun (jag gungar) t'siipta l. t'sibuda; voise (läkemedel) voisken.
Föregås den sålunda utstötta vokalen af tvänne konsonanter, så kan äfven af dem den första dervid försvinna, såsom af exemplen: galhen, jousnen, kortan, kästta, longen (ty louna = lovna), santan, tapmen kan synas; ty utan ett sådant konsonant-försvinnande hade de bort skrifvas: gallhen, joutsnen, korgtan, käskta, lovngen, sangtan, tappmen, hvilket skrifsätt ej rättfärdigas af uttalet. Är den efter utstötningsvokalen stående konsonanten d, så öfvergår den till t: istta, kortan, kästta, pas'tta, santan, tahktan, t'siipta för istda, kordan, kästda o.s.v. af istuda, korgedan, käskeda o.s.v. sammandragna.
En dylik vokalutstötning gäller äfven för estniska språket såsom en allmän regel, men i finskan äger den rum endast i några bestämda fall, t.ex. lasna f. lapsena, kaannen f. kaatanen, seiskoon f. seisokoon, kannelma f. kantelema, och nyttjas äfven då endast såsom dialektvis jemte den oförkortade formen.
Lika sällsynta, som i finskan, synas ifrågavarande sammandragningar vara äfven i den sydliga tschudiska dialekten, och i lappskan torde det blifva svårt att upptäcka ens spår deraf.
Då här ej kan vara fråga om någon större fullständighet, så kan det vara tid att förfoga sig till den egentliga formläran. Och då verberna i det nord-tschudiska språket onekligen erbjuda den intressantaste sidan deraf, så må de, ehuru mot grammatikens häfdvunna ordning, börja framställningen.
I afseende på böjningssättet må först nämnas, att man åtskiljer trenne särskilta former deraf: den allmänna, den reflexiva och den negativa, och om den reflexiva bör nämnas, att den ofta förekommer i passiv bemärkelse, äfvensom, att många till sin bemärkelse intransitiva verber, jemte det allmänna (aktiva) böjningssättet, hafva också det reflexiva, samt att den utom sitt inneboende reflexiva objekt kan hafva äfven ett annat, hvarföre denna form i nord-tschudiska språket med allt skäl kunde kallas forma media. Efterföljande exempel kunna kanske lemna någon närmare upplysning om ifrågavarande reflexiva eller medialform.
ajelemoi, ajeltase, åka. andamoi, anttase, gifva sig. ehtimoi, ehtt'ase, hinna. haigostelemoi, -ltase, gäspa. haasktamoi, -skatase, öfverstiga. herastamoi, -stadase, uppvakna. ihastelemoi, -ltase, fröjdas. istlemoi, isteltase, bruka sitta. itkeskandemoi, -skatase, begynna gråta. jomoi, jodase, besupa sig. jygendamoi, -getase, sjunka. kandis'emoi, -stase, sväfva. katsomoi, -tstase, se för sig. lajimoi, -jidase, gräla. laskemoi, -sktase, sänka aig. lugemoi, -gedase, läsa. lugeskandemoi, -skatase, begynua lasa. lähendamoi, -hetase, närma aig. Iämbitelemoi, -teltase, värmas. mömoi, mödase, säljas. näritelemoi, -teltase, förställa sig. opendamoi, -petase, lära sig. palktamoi, -lkatase, blifva lejd. pöl'gastelemoi, -steltase, rädas. pidamoi, -dadase, nyttja. poigimoi, poiktase, kalfva; lemma. riitsimoi, -tst'ase, losas. salptamoi, -lbatase, tillslutas. samoi, -sadase, eftersträfva. segoimoi, goitase, inblandas; befatta sig med. seismoi, seistase, stadna. seisotamoi, -tadase, ställa sig. siirdamoi, siirttase, flytta sig; röras sobimoi, -bidase, påkläda sig. surendelemoi, -ltase, högfärdas. tegemoi, t'ehtase, blifva, varda. toradamoi, -ratase, slåss. tuskitsemoi, -tase, ängslas. tygestelemoi, -ltase, ragla, vackla, vagastelemoi, -ltase, anstränga sig. valmitsemoi, -tase, bereda sig. vardeitsemoi, -tase, akta sig. vastoimoi, vastoitase, bada sig med qvast. vilustelemoi, -steltase, svalka sig.
Alla dessa böjningssätt träffas äfven hos de finska verberna, ehuru, såsom framdeles kommer att ses, tschudiskans reflexiva form mycket afviker från den finska. I estniskan och lappskan saknas den reflexiva formen helt och hållet.
Emedan en obestämdhet rådt angående finska verbers modi och deras benämningar, hvilka nu borde användas äfven för de tschudiska verberne, och missförstånd således lätt kunde uppstå, så, för att förebygga sådant, måste här i början nämnas, att man för finskan antagit följande modi:
Modus. Oförflulen tid. Forfluten tid.
Praesentativus[2] — antaa (gifver) — on antanut. Praeteritivus — antoi [gaf) — oli antanut. Indefinitus[3] — antanee (tör gifva) — lienee antanut. Conditionalis[4] — antaisi (skulle gifva) — olisi antanut. Rogativus[5] — antakoon (måtte gifva) — olkoon antanut. Imperativus — antakaan (gifve) — olkaan antanut. Substantivus — antaa (gifva) — olla antanut. Adjectivus — antava (gifvande) — antanut.
Dessa finskans modi förekomma äfven i de närmast beslägtade språken, utom rogativus, som finnes hvarken i tschudiskan, estniskan eller lappskan, och indefinitus, hvilken ej upptages i estniska grammatiken, emedan den för det mesta försvunnit ur språket (jfr Rosenplänters Beiträge zur genauem Kenntniss der ehstn. Sprache, 2 Heft, s. 76). Likvisst förekommer den äfven i estniskan t.ex. uti stycket "Andresse laul" i nyssnämnda arbetets 7 häft s. 47, der orden äro: wassikad jäid jotematta, mis neil jua antanesse? (kalfvarne blefvo utan dricka, hvad månne kan gifvas åt dem att dricka?), hvarest i noten förklaras, att antanesse står i stället för antud on (har gifvifs), hvilket ej så är, utan är antanesse i modus indefinitus af verbet andama (gifva), och fullkomligt motsvarande finskans annettanee (tör gifvas).
Utom de för finskan och tschudiskan gemensamma modi, hafva de tschudiska verberna ännu en särskild modus, för att uttrycka möjligheten af en handling, hvilken i brist på annan benämning här må kallas modus eventivus. Den förekommer visst icke alltför ofta, höras dock emellanåt, t.ex. sada rublat minä n'etsiit hebos maksneisin (jag kunde möjligtvis betala 100 rubel för den hästen). Dess ändelse (-neisin) antyder, att den uppstått genom sammansättning af indefiniti och conditionalis modus-tillägg.
Oafgjordt må lemnas, om äfven sådana ordformer, som mönuisin (jag skulle hafva sålt), t'ehnuisin (j. sk. h., betalt), katsnuisin (j. sk. h. sett) o.s.v. kunde anses utgöra en annan för tschudiskan egen modus, och om dylika skulle förekomma äfven med passiv bemärkelse ( mötuisin, tehtuisin, katstuisin ), bildade de sednare af perf. adj. passivi, liksom de förra uppstått af perf. adj. activi med tillfogande af conditionalis modus-tillägg.
Tillfölje af det föregående blifva således i tschudiskan följande 8 modi: præsentativus, præteritivus, indefinitus, conditionalis, eventivus, imperativus, substantivus, adjectivus. Då i hvar och en af dem, med undantag af den sistnämnda, den förflutna tiden uttryckes perifrastiskt med tillhjelp af olda, så kan för korthetens skull den i följande böjningsexempel helt och hållet utelemnas.
A. Jakande aktiv böjningsform.
I. Præsentativus.
Sing. 1. andan (jag gifver) tegen (j. gör) salptan (j. tillsluter) 2. andat teget salptat 3. andab tegob salptab Plur. 1. andamai tegemai salptamai 2. andatei tegetei salptatei 3. |andaba tegeba salptaba |andtas {t'ehtas salpatas
II. Præteritivus.
Sing. 1. andoin tegin salpsin 2. andoit tegit salpsit 3. andoi tegi salbais Plur. 1. andoimai tegimai salpsimai 2. andoitei tegitei salpsitei 3. |andoiba tegiba salpsiba |andtihe t'ehtihe salbatihe
III. Indefinitus.
Sing. 1. andanen t'ehnen salbanen 2. andanet t'ehnet salbanet 3. andanob t'ehnob salbanob Plur. 1. andnemai t'ehnemai salbanemai 2. andnetei t'ehnetei salbanetei 3. |andneba t'ehneba salbaneba |andtanes t'ehtanes salbatanes
IV Conditionalis.
Sing. 1. andaisin tegeisin salptaisin 2. andaisit tegeisit salptaisit 3. andais tegeis salptais Plur. 1. andaisimai tegeisimai salptaisimai 2. andaisitei tegeisitei salptaisitei 3. |andaisiba tegeisiba salptaisiba |andtais t'ehtais salbatais
V. Eventivus.
Sing. 1. andneisin t'ehneisin salbaneisin 2. andneisit t'ehneisit salbaneisit 3. andneis tehneis salbaneis Plur. 1. andneisimai t'ehneisimai salbaneisimai 2. andneisitei t'ehneisitei salbaneisitei 3. |andneisiba t'ehneisiba salbaneisiba |andtaneis t'ehtaneis salbataneis
VI. Imperativus.
Sing. 2. anda tege salpta 3. andkaha t'ehkaha salbakkaha Plur. 1. |andkamai t'ehkamai salbakkamai |andkam t'ehkam salbakkam 2. |andkatei t'ehkatei salbakkatei |andkat t'ehkat salbakkat 3. |ndkaha t'ehkaha salbakkaha |andtakaha tehtakaha salbatakaha
VII. Substantivus.
Infin. andta t'ehta salbata Illat. andha tegehe salptaha Iness. andtes t'ehtes salbates Instr. andten t'ehten salbaten iness. andmas tegemas salptamas Illat. andmaha tegemaha salptamaha Adess. andmal tegemal salptamal Abess. andmata tegemata salptamata
VIII. Adjectivus.
Præs. andab tegeb salptab Perf. andnu t'ehnu salbanu
B. Nekande aktiv böjningsform.
I. Præsentativus.
Sing. (1. en, 2. et, 3. ei) anda, tege, salpta. Plur. (1. emai, 2. etei, 3. eba) andkoi, t'ehkoi, salbakoi.
II. Præteritivus.
Sing. (en, et, ei) andnu, t'ehnu, salbanu (andaske, tegiske, salptaske) Plur. (emai, etei, eba) andtud; t'ehtud, salbatud, (andasket, tegisket, salptasket)
III. Indefinitus.
Sing. (en, et, ei) andne, tehne, salbane. Plur. (emai, etei, eba) andnekoi, t'ehnekoi, salbanekoi.
IV. Conditionalis.
Sing. (en, et, ei) andais, tegeis, salptais. Plur. (emai, etei, eba) andtais, t'ehtais, salbatais.
V. Eventivus.
Sing. (en, et, ei) andneis, t'ehneis, salbaneis. Plur. (emai, etei, eba) andtaneis, t'ehtaneis, salbataneis.
VI. Imperativas.
Sing. 2. (ala) anda, t'ege, salpta. 3. (algha) andkaha, t'ehkaha, salbakaba. Plur. 1. |(algam) andkam, t'ehkam, salbakam. |(algamai) andkoi, t'ehkoi, salbakoi. 2. (algat l. algatei) andkoi, t'ehkoi, salbakoi. 3. (algha) |andkaha, t'ehkaha, salbakaha. |andtakaha, t'ehtakaha, salbatakaha.
VII. Substantivus och VIII. Adjectivus äro som i föregående jakande böjningsformen med tillfogande af nekningsordet ei framföre ordet.
C. Jakande reflexiv böjningsform.
I. Præsentativus.
Sing. 1. andamoi tegemoi salptamoi 2. andatoi tegetoi salptatoi 3. andase tegese salptase Plur. 1. andamoisei tegemoisei salptamoisei 2. andatoisei tegetoisei salptatoisei 3. |andasesei tegesesei salptasesei |andtasesei t'ehtasesei salbatasesei
II. Præteritivus.
Sing. 1. andoimoi tegimoi salpsimoi 2. andoitoi tegitoi salpsitoi 3. andoihe tegihe salpsihe Plur. 1. andoimoisei tegimoisei salpsimoisei 2. andoitoisei tegitoisei salpsitoisei 3. |andoihesei tegihesei salpsihesei |ndtihesei t'ehtihesei salbatihesei
III. Indefinitus.
Sing. I. andnemoi t'ehnemoi salbanemoi 2. andnetoi t'ehnetoi salbanetoi 3. andnese t'ehnese salbanese Plur. 1. andnemoisei t'ebnemoisei salbanemoisei 2. andnetoisei t'ehnetoisei salbanetoisei 3. andnesesei t'ehnesesei salbanesesei {andtanesei {t'ehtanesei {salbatanesei
IV. Conditionalis.
Sing. l. andaisimoi tegeisjmoi salptaisimoi" 2. andaisitoi tegeisitoi salptaiitoi 3. andaisihe tegeisihe salptaisihe Plur. l. andaisimoisei tegeisimoisci salptaisimoisei 2. andaisitoisei tegeisitoisei salptaisitoisei 3. |andaisihesei tegeisihesei salptaisihesei |andtaisihesei t'ehtaisihesei salbataisihesei
V. Eventivus.
Sing. 1. andneisimoi t'ehnesimoi salbaneisimoi 2. andneisitoi t'ehnesitoi salbgmeisitoi 3. andneisihe t'ehneisihe salbaneisihe Plur. l. andneisimoisei t'ehnesimoisei salbaneisimoisei 2. andneisitoisei t'ehnesitoisei salbaneisitoisei 3. |andneisihesei t'ehnesihesei salbaneisihesei |andtaneisihesei t'ehtanesihesei salbataneisihesei
VI. Imperativus.
Sing. 2. andte tegete (t'ehte) salbate (salptate?) 3. andkahase t'ehkahase salbakkahase Plur. 1. andkamoisei t'ehkamoisei salbakkamoisei 2. andkatoisei t'ehkatoisei salbakkatoisei 3. |andkahasei t'ehkahasei salbakkahasei |andtakahasei t'ehtakahasei salbatakahasei
VII. Substantivus.
Infin. andtase t'ehtase salbatase Illaat. andhase tegehese salptahase Iness. andtesasc t'ehtesase salbatesase Instr. andtenese (?) t'ehtenese (?) salbatenese (?) Iness. andmasase tegemasase salptamasase Illat. andmahase tegetnahase salptamahase Adess. andmalase tegemalase salptamalase Abess. andmatase tegematase salptamatase
VIII. Adjectivus.
Proes. andabase tegebase salptabase Perf. andnuse t'ehnuse salbanuse
D. Nekande reflexiv böjningsform.
I. Præsentativus.
Sing, (en, et ei) andt'e, t'ebt'e, salbate. Plur. (emai, etei, eba) andkoisei, tehkoisei, salbakoisei.
II. Præteritivus.
Sing. (en, et, ei) andnuse, t'ebnuse, salbanuse. Plur. (emai, etei, eba) andnusei, t'ehnusei, salbanusei.
III. Indefinitus.
Sing, (en, et, ei) andnese, t'ehnese, salbanese. Plur. (emai, etei, eba) andnekoisei, t'ehnekoisei, salbanekoisei.
I de öfriga personliga modi sattes vanligtvis nekningsordet framför den reflexiva formens 3 person såväl i singularis som i pluralis, ehuru äfven andra former förekomma; substantivi och adjectivi former få i likhet dermed nekningsordet ei framför sig.
E. Passiva böjningsformen.
Præs. andtas, tehtas, salbatas — ei andta, tehta, salbata. Præt. andtihe, tehtihe, salbatihe — ei andtud, tehtud, salbatud. Indef. andtanes, tehtanes, salbatanes — ei andtane, t'ehtane, salbatane. Condit. andtais, t ehtais, salbatais — ei andtais, fehtais, salbatais. Event. andtaneis, tehtaneis, salbataneis — ei andtaneis o.s.v. Imper. andtakaha, t ehtakaha, salbatakaha — algha andtakaha o.s.v. Subst. (infin.) (antaa, t'ehtaa, salbattaa — ei andtaa o.s.v. ?) (iness.) andtais, t'ehtais, salbattais — ei andtais o.s.v. Adject. (praes.) andtab, t'ehtab, salbattab — ei andtab o.s.v. (Perf.) andtud, t'ehtud, salbatud — ei andtud o.s.v.
Föröfrigt tyckes den passiva fonnen ej vara i bruk annorlunda än opersonligt: mintäi siirdtas (jag flyttas), mintäi siirdtihe (jag flyttades), mintäi liintäs siirdmaha (jag skall flyttas) o.s.v. Äfven begagnas reflexivformen ofta i passiv bemärkelse.
För åtskilliga i föregående paradigmer anförda former nyttjas äfven andra t.ex. ankoi, annen f. andkoi, andnen; andnesei vanligare än andnesesei; anthe f. andtihe; en andant f. en andnu o.s.v., hvilket här endast må omnämnas.
Af de härledda verbformerne i tschudiska språket är den inchoativa på - skanden (infinitiv, - skata ) mest egen. I andra slägtspråken finnes den ej, utom i lappskan, der den ändas i prasent. på - goadham, i infinit. på - goattet. Den kan i tschudiskan förekomma hos alla verber, såsom af följande exempel torde inses.
ajaskata, begynna varas, andaskata, beg. gifva, andleskata, b. ofta gifva, hapneskata, b. ruttna, hämarduskata, b. skymta, itkeskata, b. gråta, kehuskata, b. koka, kirguskata, b. skrika, kutoskata, b. leka (om fisk), kävyskata, begynna gå, langteskata, b. falla, lugeskata, b. läsa, magadaskata, b. ligga, meneskata, b. fara. opendaskata, b. lära, ataskata, b. taga, otleskata, b. ofta taga, paiseskata, b. svullna, palktaskata, begynna leja, palkteleskata, b. ofta leja, puhuskata, b. blåsa, päituskata, b. dagas, siirdaskata, b. röra, tahtoskata, b. vilja, tegeskata, b. göra, varaiskata, b. befara, voiskata, b. må väl.
Alla sådana ändas i præs. på - skanden och härledas från ett annat verbum, de anförda af verberne: ajan, andan, andlen o.s.v.
Ett attnat slag af härledda verber slutar sig på - skenden (infinit. på - sketa ) och tillfogar stamverbets begrepp någon obestämdhet. Præteritiva: kirjoiteskensin (jag skref), kuliskensin (jag hörde), langsiskensin (föll), nägiskensin (såg), otiskensin (tog), siirdiskensin (rörde) förklarades på ryska med: ja pisyval, ja slyhivalmalo ne pal', (ja bylo ne pal'), ja vidyval, ja vzjal bylo, ja dvigival_, och præsentativa: kävyskenden (jag går), langteskenden (faller), mööskenden (försäljer), nouseskenden (uppstiger), oleskenden (är), otleskenden (tager), pageneskenden (flyr), sylgeskenden (spottar), med: stupaju, padaju, prodaju, stapaju, byvaju, nimaju, bgivaju, plevaju, således med upprepnings och obestämda former. Andra dylika härledningsverber äro: ambuskenden (jag skjuter), jooskenden (dricker), meneskenden (far), noleskenden (slickar), nyhtiskenden (rycker), saaskenden (fångar), sööskenden (frossar), voiskenden (befinner mig, mår), vyöskenden (anklagar). I slägtspråken finnas ej dylika härledningsverber, utom i finskan ett derifrån ytterligare härledt freqventativt verbum: käyskentelen (brukar gå), teeskentelen (br. göra), lauleskentelen (sjunger ofta) o.s.v.
Derivata former på - stan (infinit. stada ), gifva en större bestämdhet åt stamverbets begrepp. Sådana äro: kandistan (jag bär), kulistan (hör), tundistan (känner), tedistän (vet) och några andra, ty alltför allmänna synas de ej vara. Förmodligen är denna derivationsform beslägtad med lappskans på - stam, - stet, svarande mot finskans på hdan, htaa t.ex. i katsahdan (jag ser).
Formen på - ssen (infinit. - sta ) t.ex. i kandissen (jag bär sakta), infin. kandista, anmärkes här endast såsom en egenhet, som ej tyckes hafva något motsvarande i finskan, men i lappskan torde den motsvaras af formen - sham (infinit. - shet ), t.ex. i ælasham (jag lefver smått), vadsasham (spatserar) af ælam (jag lefver), vadsam (j. går).
Faktiva härledningsverber förekomma med flereslags olika ändelser, såsom af följande exempel kan finnas:
a). præs. -soitan, infinit, soitta (-seitan, -seitta:)
alensoitta, göra lägre, hobensoitta, försilfra, jygensoitta, betunga, keb'nensoitta, lätta, kuivensoitta, torka, kyimänsoitta, afkyla, levenseitta, utbreda, lujensoitta, stärka, mustensoitta, svärta, mutensoitta, smutsa, neljänsoitta, fyrdela, sagensoitta, förtjocka, sogenseitta, förblinda, syvensoitta, fördjupa, tyhjensoitta, tömma, valgensoitta, göra hvif, vägensoitta, stärka, yhtenseitta, fördubbla,
b). præs. -skottan, infinit. -shoitta.
kehuskoitta, uppkoka, likaskoitta, påröra, lämbaskoitta, utböja matalskoitta, göra lägre, noselskoitta, förtunna, teraskoitta, hvässa.
c). præs. -toitan, infinit. -toitta (-teitan, -teitta).
ahtisteitta, förtrycka, haudotoitta, låta böna, heitatoitta, afkläda, hengestoitta, upplifva, hätkestoitta, förhala tiden, koletoitta, döda, mutastoitta, orena, smutsa, pagistoitta, aftala, samtalas, pehmitoitta, uppmjuka, päl'gastoitta, förskräcka, pölustoitta, damma, rambastoitta, förlama, seibastoitta, sätta störar, sel'gitoitta, förklara, tedistoitta, underrätta, t'ervehtoitta, helsa, t'sometoitta, pryda. ujutoitta, låta flyta, -simma, upehtoitta, gräfva, vaigastoitta, lugna, trösta, vätatoitta, omgjorda,
Af enahanda art äro: abidoitta, göra bekymmer, erikoitta, afsöndra, kargisteitta, förbittra, lämbastutta, böja, s'jibalkoitta, slunga, t'ynistoitta, åstadkomma lugn, vahtostoitta, göra fradga, vilustoitta, åstadkomma kyla, vägetuitta, försvaga, yhtistoitta, förena.
d). præs. -tan, infinit. -tada-
abutada, hjelpa, algotada, begynna, hajotada, färlora, halgoitada, klyfva, k'ehutada, låta koka, levitada, utbreda, lämbytada, böja, mugoitada, göra efter, mujutada, färga, n'äritada, härma efter, olgotada, sända, ondutada, urholka, ongitada, meta, ripputada, upphänga, sambutada, släcka, satatada, slå, stöta, sel'gitada, förklara, sibitada, klå, krafsa, sobitada, bekläda, surdutada, utmatta, tartutada, hoplöda, toigotada, lofva, uinotada, söfva, uppotada, dränka, vaigatada, drypa, virgoitada, antända, vääritada, beskylla.
Infinit, ändelse - tada i dessa verber kan kontraheras tili - tta (- ttaa ), hvilket äfven är fallet med verba på - stan, - stada, t.ex.
armastada, hafva medömkan, k'elustada, hindra, förbjuda, kidastada, skrika, noustuda, upplyfta, pudistada, skaka, r'etustada, orena, smutsa, vaigastada, sluta, låta upphöra, varastada, önska, vargastada, stjäla.
Verberna med præs. på - dan, infinit. - dada (- data ), hafva äfven företrädesvis den kontraherade formen (- ta i st. f. - dada, - data ) bruklig uti infinitivus, t.ex.
amuldan, -lta (ösa), jurahdan, -hta (dundra hastigt), kasardan, -rta (afqvista), keserdan, -rta (spinna), käraldan, -lta (omveckla), vedaldan, -lta, uttänja, ymbardan, -rta (omringa),
och i verber på - dan med föregående vokal synes kontraktionsformen uti infinitivus vara ensamt i bruk t.ex. i
avaidan, jag öppnar, halgaidan, klyfver, huigaidan, utskämmer, juraidan, dundrar, kargaidan, dansar, katkaidan, afrycker, keradan, samlar, kuradan, qväker, lisadan, tillöker, lykaidan, kastar, osaidan, gissar, sebädan, omfamnar, suhaidan, hviskar, säraidan, darrar, tabadan, ernår, tolkaidan, frånstöter, tugedan, understöder, varaidan, fruktar, befarar,
hvilka hafva infin. avaita, halgaita, huigaita o.s.v.
Detsamma är fallet med flerstafviga verber på - ndan i præs., endast med den skilnad, att de, jemte kontraktionen i infinitivus, bortkasta konsonanten n framför t, t.ex.
alendan, jag gör lägre, el'gendan, förstår, keb'nendan, lättar, kohendan, ställer i ordning, korgendan, höjer, lujendan, förstärker, murendan, söndrar, mustendan, svärtar, oigendan, rätar, oksendan, kräkes, polendan, förminskar, puustendan, ödelägger, rigendan, påskyndar, semendan, sår, t'ervandan, tjärar, tyhjendan, tömmer, väljendan, försvagar, yhdendan, förenar,
hvilka således hafva i infin. aleta, el'geta, keb'neta o.s.v.
Ursprungligen trestafviga hafva många verber genom kontraktion blifvit tvåstafviga i præsentativus. Sådana äro t.ex. följande:
kuivtan, jag torkar, langten, faller, metstan, jagar, palktan, lejer, sel'gtan, klarnar, sooldan, saltar, tahktan, slipar, t'ervtan, tjärar, torvtan, trompetar, uindan, insomnar, uptan, drunknar, visktan, kastar,
hvilka genom sammandragning uppkommit af kuivadan, langedan, metsadan o.s.v. och i infinitivus äro trestafviga: kuivata, langeta, metsata, palkata, selgeta, sotata, tahkata, t'ervata, torveta, uinota, uppota, viskata. I finskan och estniskan har præs. i dylika verber äfven förkortat sig till tvåstafvig, men på en annan väg, sålunda nämligen, att d (eller t ) gått förloradt, och de sammanstötande vokalerne förenats till ett långt vokalljud, hvarigenom i finskan uppstått kuivaan, lankeen, metsään o.s.v. I lappskan har i motsvarande fall d, t, bibehållits: arvedam, -det (begripa) dokkitam, -tet (tycka om), garrodam, -det (svära), lasetam, -tet (tillöka) manadam, - det (påminna), ramedam, -det (skryta), vainotam, -tet (eftertrakta), vaivvedam, -det (plåga), vassjotam, -tet (hata) o.s.v., hvilka i finskan heta: arvaan, tykkään, kiroan, lisään, manaan, ramaan, vainuan, vaivaan, vihaan, och hvilka, om de alla funnes i tschudiskan, der skulle blifva: arvdan, tyktan, kirodan o.s.v.
Andra slags vanliga härledningsverber äro:
a), præs. -ain, -öin, infinit. -aida, -oida.
aitoida, gärda, huhtoida, skölja, katkoida, afslita, segoida, förvillas, teramboida, hasta, viessaida, väga.
b). præs. -itsen, infinit. -ita.
abidoita, plåga arboita, kasta lott, hernakoita, gnägga, härkita, knåda smör. kabita, skafva, kuldita, fötgylla, naglita, spika, pagita, begära, purgita, yra om (snön), valmita, bereda, vardeita, vårda, vakta, änikoita, blomstra,
i praes. abidoitsen, urboitsen, hernakoitsen o.s.v.
c). praes. -(e)len, infin. -elta.
etsteltä, leta, huigtelta, skämmas, kädeltä, förjaga, johdutelta, påminna, kandisselta, bära smått, kutselta, kalla, kuundelta, höra på, langtelta, falla, lämbytelta, böja, mujelta, känna före, pagiselta, aftala, palktelta, leja, semendelta, så, siirdelta, röra, vardeitselta, lura på,
Dessa gifva stamordets betydelse samma bibegrepp af upprepning, obestämdhet och förminskning, som dylika derivationsformer äfven i finskan, estniskan och lappskan hafva. Åtskilliga af dem förkorta sig i præs. genom bortstötning af e framfor -ien, t.ex. hätlen, kutslen, kuundlen, siirdlen, de öfriga hafva fullständigt: etstelen, uigtelen, johdutelen o.s.v.
d). praes. -nen, infinit. -te.
Sådana äro t.ex.
hapnen, -ppata (ruttna), har'gnen, -gata (vänjas till), huignen, -geta (skämmas), muignen, -geta (surna), pagenen, -geta (fiy), rusknen, -kota (rodna) sogenen, -geta (bli blind).
e). præs. -un, infinit. -uda.
Hätkestuda (dröja länge), kurdistuda (blifva döf), pitestuda (stadna, blifva länge qvar), ramhtuda (förlamas), vaigastuda (tystna), vesaduda (beväxas med telningar) o.s.v. med præs. hätkestun, kurdistun, pitestun m.m. Äfven denna liksom den nyss föregående derivationsformen finnes i slägtspråken.
Slutligen må här i afseende på infinitivi formerande anföras åtskilliga exempel af tvåstafviga verber enligt hvad de (somliga möjligtvis felaktigt) blifvit uppgifna och antecknade.
a), præs. -an, infinit. dels -ada, dels förkortad.
andan, antta, gifva, haitan, -tada, tadla, harjan, -jada, borsta, hos'tan, -tada, glänsa, hädan, häta, förjaga, kaivan, kaida, gräfva, katan, katta, betäcka, keerdan, -dada, omringa, keitan, keitta, koka, kerdan, -ata, tvinna, käändan, käta, vända, lendan, leta, flyga, mujan, -jada, känna, pröfva, nuttan, -tada, skälla (hund), pas'tan, -tta, steka, pidan, -dada l. pita, hålla, radan, rata, arbeta, ragjan, -jada, trafva (häst), rastan, -tada, rycka, salvan, -vta, timra, satan, saatta, föra, leda, särban, -rpta, sörpla, tappan, -pta, bråka lin, tröska, tedan, teta, veta, t'sapan, -pta, hugga, Lapp. t'suoppam. t'suvdan, -vta, kasta säd, rensa, veerdan, -rtta, vältra, vodan, vota, flyta. voikan, -kta, jämra sig. väändan, väta, leka, spela,
Liksom pidan har pidada och pita, hafva de flesta öfriga af nyss uppräknade verber en längre och en kortare infinitivi form, ehuru blott den, som for hvarje träffat upptecknas, äfven här blifvit anförd.
b). præs. -en, infinit, -ta, -eda.
hengen, -gta, andas, imen, imda, di, itken, -kta, gråta, kylben, -lpta, simma, löga aig, kytken, -kta, fastbinda, käsken, -kta, befalla, linen, liinta, skola, litsen, -tsta, klämma, lugen, -geda, läsa, lähden, -htta, bege sig, nolen, noolda, slicka, nousen, -sta, stiga, olen, olda, vara, päsen, päästa, slippa, sotken, -keda l. -kta, knåda, tungen, -gta, tränga, vilen, viilda, skära, volen, voolda, skafva.
c), præs. -in infinit. -ta, -ida.
ehdin, ehtt'a, hinna, hyppin, hypta, hoppa, kerin, -rt'ä, nysta, ladin, lat'a, laga, lajin, -jute, skälla, loppin, lopta, sluta, lopsin, -psta, stampa, lykin, -kta, kasta, nyhdin, -htt'a, rycka, näppin, -pta, knipa, pilin, -lt'a, fila, pyhkin, -kt'a, torka, pärmin, -mta, fålla, ribin, riipt'a, rifva, riitsin, -sta, lösa, ristin, -stt'a, döpa, rohtin, -tida, -htt'a, våga rygin, -gida, hosta, tolkin, -kta, stöta, tus'jin, -st'a, sörja, viipsin, -sta, härfva,
d). præs. -on, infinit. -ta, -oda.
haudon, -dta. böta, hillon, hilta, krossa, kadon, -doda, försvinna, katson, -tsta, se, nevon, -voda, råda, rikkon, rikta, skada, sidon, -dodu, binda, survon, surta, stampa, uskon, -kta, tro.
e). præs. -un (-yn), infinit. -ta, -uda (-yda).
astun, -stta, stiga, hernun, -nuda, nysa, hooldun, -duda, bedröfvas, istun, -stta, sitta, kirgun, -rkta, skrika, kooldun, -duda, börtdö, korsun, -rsta, snarka, kosun, -suda, duga, kutsun, -sta, kalla, kävyn, -vyda, gå, mylyn. -lyda, inrymma, nukkun, -kta, slumra, nälgtun, -tuda, bli hungrig, polsun, -sta, krypa, rahnun, -nda, fläta, rippun, -pta, hänga, sambun, -buda, slockna, surtun, -tuda, tröttna, tippun, -pta, drypa, t'siibun, -pta, gunga, tust'un, -t'uda, få ledsamt, vanhtun, -tuda, föråldras, vatstun, -tuda, bli hafvande, vingun, -gta, gnälla.
* * * * *
Ehuru äfven de öfriga partes orationis i tschudiskan kunde erbjuda tillfälle till många anmärkningar, så måste vi dock, emot vår föresatts i början, här afbryta denna afhandling, tilläggande endast, att nominernas brukliga kasus äro följande 10 i begge numeri.
Singularis.
Nom. lugu, neisne, lähte, Gen. lugun, neitsen, lähtken, Infin. lugut, neitist, lähtet, Iness. lugus, neitses, lähtkes, Illat. luguhu, neitshe, lähtkehe, Adess. lugul, neitsel, lähtkel, Allat. lugule, neitsele, lähtkele, Abess. luguta, neitseta, lähtketa, Transl. luguks, neitseks, lähtkeks, Essiv. lugun, neitsen, lähtken,
Pluralis.
Nom. lugud, neitsed, lähtked, Gen. luguiden, neitsiden, lähtkiden, Infin. luguit, neitsit, lähtkit, Iness. luguis, neitsis, lähtkis, Illat. luguihe, neitsihe, lähtkihe, Adess. luguil, neitsil. lähtkil, Allat. luguile, neitsile, lähtkile, Abess. luguita, nejtsita, lähtkita, Transl. luguiks, neitsiks, lähtkiks, Essiv. luguin, neitsin, lähtkin.
Andra kasus, än de nyss uppräknade, hafva ej blifvit antecknade, men af dessa innefattar inessiv. finskans både iness. och elativus; adess. både adess. och ablativus; essivus både essiv. och instructivus, hvarföre det endast är finskans prolativ. och comitativus, som ej hafva sin motsvarighet i tschudiskan. Om prolat. må dock nämnas, att den ännu förekommer i några partiklar. För comitativus nyttjas genit. med prepositionen ked efter sig, hvilket ord troligen är beslägtadt med estniskans -ga, lappskans - guim, olonetska dialektens kelä, finskans kera.
Föröfrigt må anmärkas; att för elativus och ablativus, om de ock ofta uttryckas med ett ord ( lugus, neitses, lähtkes; lugul, neitsel, lähtkel ), för tydlighetens skull likaså ofta vidhänges partikeln pai (finskans päin ) efter ordet, t.ex. puus-pai, mages pai, lidnas- pai, unes-pai (= finskans puusta, mäestä, linnasta, unesta ), likaså: randal-pai, mägel-pai o.s.v. ( = finskans runnalla, mäeltä ).
Partikeln no vidfogas genitiv, till betecknande af samma förhållande, som i svenskan uttryckes med hos t.ex. Jumalan-no, tatan-no, minun-no, uksen-no, lambkiden-no (hos Gud, fadren, mig, dörra, fåren). Om det eljest skulle gagna till någonting, att föröka antalet af kasus, så kunde af denna vidfogning fås en särskild kasus för tschudiskan, och det fullkomligen med samma rätt, som estniskan af sitt -ga och lappskan af -guim efter genitiv, gjort en egen kasus. Men då det ingen nytta är af öfverflödiga kasus, så kan detta no (= finskans luo, luona) bäst anses såsom en annan post-position, ehuru man tillochmed säger veljenno-pai (— finskans veljen-luota-päin), ifrån att vara hos hrodren.
Samma är fallet med partikeln -sai, hvilket ofta vidfogas illat. utan att särdeles förändra betydelsen, och troligen är beslägtadt med finskans saakka.
Pronominal-suffixerne hafva för det mesta försvunnit firån tschudiskan, om de ens någonsin tillfunnits der i hela den rikedom, som de i finskan och lappskan hafva. De förekomma dock ofta vidhängda personspronominer, och i några ord, som öfvergått till betydelse af partiklar, t.ex. itsese, sin egen, meilamoi, hos oss, teiletei, åt eder, etelese, framåt, kohthase, till sitt ställe, uuthese, på nytt o.s.v. Emedan äfven estniskan på samma sätt saknar pronominal-suffixerna, så kan det blifva tutal om den saken, huruvida de ens förefunnits i etsniskan och tschudiskan annorlunda, än såsom de der ännu förekomma.
Till slut må anmärkas, att diminutiv-former på -ut (-yt) och -ne äro mycket i bruk af substantiver, liksom af adjektiver de på -tab, t.ex. ongut (krok), humbrut (mortel), vemblut (stråke) pyvhut (hjerpe), mesyt (honing), kastkut (dagg), sydaimut (hjerta), kadakut (enbuske), pölusut (dyna), pääskuihut (svala), genit. onguden, humbruden, embluden o.s.v. Likaså: kylakoine (by), norikaine (yngling), uhmuine (säckpipa), täpäine (propp, kork), naisukaine (qvinna), sarikoine (holme), ringeine (ring), ehtkome (afton), korsikoine (pärtkorg), hangoine (gaffel), lehtane (löf), lutakaine (vägglus), lötsakoine (groda), lassitsaine (hermelin), sagedaine (tjock), pimedatab (mörkaktig), vilutab (kylig), muigtatab (syrlig), sinetab l. sinestab (blå-aktig), galhetab (något dyr) o.s.v. Ofta vidfogas äfven orden rukaine, kulu, kuluine i sådan afsigt, t.ex. uk-rukaine (stackars gubbe), pä-rukaine (st. hufvud), kodi-kuluine (det dåliga hemmet), sydain-kulu (det stackars hjertat), aig-kulu (ussla tiden).
Refesenser:
[1] I finskan har man indelat vokalerne i
majores: a, o, u; minores: ä, ö, y; mediæ: e, i.
Denna indelning synes dock mera afse de i skrift brukliga vokaltecknen eller bokstäfverna, än de i det muntliga språket hörbara skilda vokalljud, hvilka afskilja sig I följande tvänne vokalserier:
hårda: a — è — ì — u — o veka: a — é — í — y — ö
Några så kallade medelvokaler förekomma ej i det muntliga språket, utan äro e och i antingen hårda eller veka, och det såväl i stammen som i ändelserna. Hårdt är e t.ex. i kelta, gul, tuolle, åt den der, vekt i keltä af hvem, työlle, åt arbetet, och likaså i hårdt i silta, bro, polvi, knä, vekt i siltä, af den, pilvi, moln. Men då denna skilnad emellan de hårda och veka e och i ej är af någon särdeles betydenhet, så skulle det visst ej medföra någon nytta, att i vanlig skrift hafva särskilda tecken derföre.
Hvad föröfrigt det finska språkets vokalsystem angår, så torde det efterhand genom foljande fyra serier hafva utbildat sig till sin närvarande fullkomlighet:
1. a — e (hårdt) — u 2. a — e (hårdt) — o 3. ä — i (vekt) — y 4. ä — e (vekt) — ö i /\ Genom följande fyra trianglar //\\ kan denna utveckling måhända // \\ åskådligare framställas. Först e// \\ utbildade sig vokalerna o, hårdt i //\ \\ och u. Derpå uppkom ännu med /䯯\ö¯¯¯¯y\ a till utgångspunkt ett mellanljud / \ \ (hårdt e) emellan a och i, samt ett a¯¯¯¯¯¯¯o¯¯¯¯¯¯u annat deremot svarande (o) emellan a och u, Vidare uppstod ett nytt mellanljud (ä) emellan a och e, men ett sådant, som i stället för att sämjas ihop med de redan färdiga vokalerne, och derigenom sluta vokalbildningen, upphäfde sig till utgångspunkt för tvänne nya vokalserier (ä, i, y —- ä, e, ö) och föranledde derigenom uppkomsten af de så kallade veka vokalerne. Här är ej tillfälle till anställande jemförelne angående vokalbilduingen i andra språk, endast om lappskan må det nämnas, att ä der ej tillvällat, sig samma makt, som i finskan, utau sjelf fogat sig till de redan färdiga vokalerne.
[2] Redan förut (Mehiläinen 1837) hafva vi ansett de finska verberna modus indicativus böra för bättre redighets skull fördelas i tvänne, nämligen indicativus præsentis ocb indic. præteriti, hvilka hvardera akulle komma att i likhet med de öfriga modi hafva en ofulländad ocb en fulländad tid, då af det fordna indikativet præssens och perfectum akulle komma att tillhöra indicativus præsentia, men imperfectum och plusquamperfectum fördes på indic. præteriti. Då foröfrigt indicativus præteriti har sin betydelse i den förflutna tiden, d.ä. uttrycker, hvad då var ofulländadt eller fulländadt, så kunde den lämpligtvis för korthetens skull kallas modus præteritivus och i likhet dermed indicativus præsentis få beta modus præsentativus.
Det torde ej vara svårt att inse, det indicativus i sin förra rustning är något oredig, då dess första tid (præsens) ställer subjektet i den oförflutna (närvarande eller tillstundande) tiden, men den andra tidsformen (imperfectum) flyttar det tillbaka i det förflutna, perfectum åter försitter det i den oforflutna och plusquamperfectum i den förflutna tiden, hvarföre dess fördelning i tvänne modi synes vara fullt rättfärdigad åtminstone för finska grammatiken.
[3] Har hos olika författare kallats; subjunctivus, subjunctivus præsens, potentialis, permissivus, concessivus, conjunctivus l. optativus præsens o.s.v. Fr. Diez i sin Grammatik d. romanischen Sprachen, 3 Theil (Bonn 1844) s. 191, benämner den dubitativus, sägande. "Der dubitative, ein unentschiedenes Urtheil aussprechende Conjunctiv ist besonders im Südwesten einheimisch", hvarpå han bland annat anför följande exempel på dess tillvaro i spanska språket: tendria mi amigo hasta veinte años (mochte wohl zwanzig Jahre alt sein).
Benämningen indefinitus torde visst vara lämpligare, in tillochmed concessivus, såtida med denna modus alltid uttryckes mer en ovisshet eller obestämdhet, än ett medgifvande t.ex. ei minusta olle'kana orjaksi anoppelahan (icke torde jag ens duga till en träl i svärmorshemmet), en tohi tupahan mennä: tuvassa toruttanehen (törs ej träda ini stugan: uti stugan torde bannas).
[4] Synonymer: subjunctivus, subjunctivus imperfectum, optativus, conjunctivus l. optativus imperfectum, conjunctivus præteritum, conjunctivus præsens o.s.v. Benämningen modus conditionalis anträffas i sanscrit (se: Fr. Bopps vergleich. Grammatik, 5 Abtheilung, Berlin 1849, s. 1005), och passar otvifvelaktigt bättre, än både conjunctivus, subjunctivus och i synnerhet optativus, att uttrycka begreppet af denna modus. Väl är det sannt, att äfven optativa sattser dermed emellanåt uttalas, men dervid underförstås då någon annan satts, och i alla fall användes conditionalis då i en bi-betydelse. Säger man t.ex. menisit matkaasi! (måtte du gå dina färde!) eller: voi, jos kävisit meilläkin! (o, måtte du besöka äfven oss!), så underförstås orden: se olisi hyvä (det vore väl) eller något dylikt. Den fordna benämningen: imperfectum conjunctivi är bestämdt oriktig; ty alldrig afses med conditionalis en påstående handling i förfluten tid, som dock är imperfecti hufvudsak.
[5] Benämningen rogativus synes vara bättre än optativus, dels derföre, att optativa sattser uttryckas äfven med conditionalis, dels för det, att det väsendtliga begreppet af denna modus afser en begäran, ej blott och bart en önskan.