Antoine Augustin Cournot oli ranskalainen taloustieteilijä ja matemaatikko, joka pyrki ensimmäisten joukossa soveltamaan matematiikkaa taloustieteen kysymysten käsittelyyn.
Antoine Pierre Marie François Joseph de Lévis-Mirepoix oli ranskalainen romaanikirjailija, historioitsija ja esseisti. Hän oli Ranskan akatemian jäsen. Hän oli titteleiltään San Fernando Luisin herttua ja Espanjan grande sekä Lèvis-Mirepoix’n paroni.
Antoine de Montchrétien, myös Montchrestien, (1575–1621) oli ranskalainen näytelmäkirjailija. Hän jäljitteli Senecaa, kuvasi voimakkaita, sankarillisia luonteita. Hänen murhenäytelmänsä ovat enimmäkseen epädramaattisia, mutta niissä on kuitenkin runollisesti kauniita kohtia. Merkittävimmät niistä ovat Sophonisbe (1594), Aman (1599) ja L’Écossaise au Marie Stuart (1601). Montchrestien on Pierre Corneillen ensimmäinen, joskin epämääräinen tienviittoja.
Antoine Marie Roger de Saint-Exupéry oli ranskalainen kirjailija ja lentäjä. Hänen tunnetuin teoksensa Pikku prinssi on yksi maailman myydyimmistä kirjoista. Suomennettu on myös Yölento, Siipien sankarit, Lento Arrasiin ja Postilento etelään.
Antoine Faivre oli ranskalainen uskontotieteilijä ja esoteerisuuden tutkija. Hän oli pitkäaikainen Sorbonnen yliopiston École pratique des hautes études -korkeakoulun professori.
Antoine François Prévost d’Exiles eli abbé Prévost oli ranskalainen kirjailija ja jesuiittamunkki. Hänen elämänsä täyttyi seikkailuista, vaikka niistä karsisi ne monet tekaistut jutut, joita hänen ympärilleen on kehkeytynyt. Hänen myöhempi maineensa perustuu teokseen Histoire du chevalier des Grieux et Manon Lescaut eli Manon Lescaut.
Antoine Hamilton oli irlantilaissyntyinen aatelismies, sotilas ja kirjailija, joka vaikutti pääasiassa Ranskassa. Hän palveli sekä Ranskan että Englannin armeijoissa. Hänet muistetaan lankonsa Philibert de Gramontin elämäkerrasta sekä itämaisista romansseistaan.
Antoine Houdar de La Motte (1672–1731) oli ranskalainen kirjailija, joka kokeili lähes kaikkia runouden lajeja. La Motten ensimmäinen näytelmä Originaux epäonnistui, mutta murhenäytelmä Inès de Castro ja |huvinäytelmä Le Magnifique herättivät suurta kiinnostusta. Taistelussa vanhan ja uuden suunnan välillä La Motte puolusti uutta. Hänet valittiin vuonna 1710 Ranskan akatemian jäseneksi. La Motten kootut teokset ilmestyivät 1754.
