Konstantin Fischer oli venäläinen virkamies. Hän palveli ensin finanssiministeriössä ja koska oli kenraalikuvernööri Menšikovin suosikki, sai 1833 viran Suomen Pietarissa olleen kenraalikuvernöörinkanslian päällikkönä. Hän sai 1851 nimityksen ministerivaltiosihteerin apulaiseksi ja aateloitiin. Kun Menšikov erosi virastaan, myös Fischer erosi 1856. Hän sai nimityksen Venäjän hallitsevan senaatin jäseneksi. Hänen venäjänkieliset muistelmansa on käännetty osittain ruotsiksi. Hän oli vanhoillinen eikä tuntenut Suomen asioita.
Konstantin Jakovlevitš Grot oli venäläinen slaavilaisen historian tutkija. Hänet nimitettiin 1883 slaavilaisen filologian professoriksi Varsovan yliopistoon, ja sittemmin hän oli keisarillisen hoviarkiston hoitajana. Hän julkaisi muun muassa seuraavat teokset: Konstantinos Porphyrogennetoksen tiedot eteläslaavilaisista, Määri ja unkarilaiset 9:nnellä vuosisadalla, Unkarin ja slaavilaisten historiasta 12:nnella vuosisadalla.
Konstantin Kostenetsilainen oli keskiajalla elänyt bulgarialainen kirjailija ja kronikoitsija. Hänet tunnetaan parhaiten Serbian despootin Stefan Lazarevićin elämäkerrasta ja ensimmäisen serbialaisen filologisen tutkimuksen, Skazanije o pismenah, kirjoittamisesta.
Konstantin Nikolajevitš Leontjev oli venäläinen diplomaatti ja filosofi. Porvariston vastaisen ja elitistisen paatoksensa vuoksi hän sai lempinimen "Venäjän Nietsche". Leontjevin näkemys historiasta oli äärimmäinen, ja hänen vaikutuksensa omana aikanaan oli suppea. Nikolai Danilevskin ideat tekivät aluksi vaikutuksen Leontjeviin, mutta hiljalleen Leontjev etääntyi niistä, varsinkin panslavismista. Hänen näkemyksensä poikkesivat slavofiileistä monissa kysymyksissä. Erotuksena venäläisistä muilta slaaveilta puuttui Leontjevin mielestä organisoiva periaate, muoto, minkä vuoksi he olivat alttiita ortodoksiselle ja bysanttilaiselle kulttuurille vieraille egalitarismin ideoille. Inhossaan liberalismia ja rappeutuvaa Länsi-Eurooppaa kohtaan Leontjev kuitenkin lähestyi slavofiileja ja romanttisia nationalisteja.
Konstantin Konstantinovitš Olimpov, oik. Fofanov (ven. Константин Константинович Олимпов, Фофанов); (4. syyskuuta [J: 17. syyskuuta] 1889 Pietari, Venäjän keisarikunta – 17. tammikuuta 1940 Omsk, Neuvostoliitto) oli venäläinen runoilija.
Konstantin Petrovitš Pobedonostsev oli venäläinen juristi, joka toimi Venäjän ortodoksisen kirkon ylimmän hallintoelimen eli pyhän synodin yliprokuraattorina vuosina 1880–1905 ja oli tuona aikana merkittävä poliittinen vaikuttaja Venäjän keisarikunnassa. Keisarin neuvonantajana Pobedonostsev ohjasi päätöksentekoa taantumukselliseen suuntaan, erityisesti Aleksanteri III:n hallitsijakaudella.
