Otar Tšiladze oli georgialainen kirjailija, jolla oli merkittävä rooli georgiankielisen proosakirjallisuuden elvyttämisessä Stalinin valtakauden jälkeen. Luonteenomaista hänen romaaneilleen on sumerilaisen ja helleenisen mytologian yhdistyminen nykyajan georgialaisen intellektuellin ahdinkoon.
Otfried, myös: Otfrid Weissenburgilainen, (790–870) oli elsassilainen benediktiiniläismunkki. Hän kirjoitti muinaisyläsaksaksi runomuotoisen evankeliumiharmonian. Teos on muinaisyläsaksan tärkeimpiä muistomerkkejä. Siitä on säilynyt muutamia käsikirjoituksia. Wienissä säilytettävää pidetään Otfridin itsensä tarkastamana. Yksi käsikirjoitus on myös Heidelbergissä ja Münchenissä kummassakin.
Otfried Preußler [proisler] oli saksalainen lastenkirjailija. Hänen tunnetuimmat suomeksi käännetyt teoksensa ovat Mustan myllyn mestari ja Pikkunoita.
Otis Barton oli yhdysvaltalainen insinööri ja sukeltaja, koulutukseltaan tekniikan tohtori. Hän oli varakasta sukua New Yorkista ja kiinnostui sukeltamisesta jo varhain; saatuaan väitöskirjansa hän matkusti ympäri maailman työtä tehden tutustuakseen sukeltamiseen joka paikassa; hän hyödynsi tämän tietotaidon palattuaan.
Otokar Březina, oikea nimi Václav Ignác Jebavý, oli tšekkiläinen kirjailija. Hän kirjoitti yksinäisyyden leimaamia runoja mutta lopetti kirjoittamisen 35-vuotiaana.
Ottavio Rinuccini oli italialainen runoilija. Hän matkusti Maria de' Medicin mukana Ranskaan, ja hänestä tuli Henrik IV:n kamariherra. Rinuccini on oopperatyylin luojia tekemillään teksteillä oopperoihin Dafne, Euridice ja Arianna. Rinuccini oli myös pidetty lyyrikko. Hänen teoksiaan on julkaistu muun muassa 1622 ja 1802.
Ottessa Moshfegh on yhdysvaltalainen kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Eileen sai Hemingway-palkinnon, oli Booker-palkinnon ehdokkaana ja National Book Critics Circle Awardin kaunokirjallisuuden finalisti.
Otto Bauer oli itävaltalainen sosiaalidemokraattinen poliitikko ja austromarxismina tunnetun sosialismin suuntauksen johtava teoreetikko. Bauer kannatti myös kansallisvaltioiden luomista ja pangermanismia, ennen kaikkea Itävallan ja Saksan yhdistämistä. Hän oli Itävallan sosiaalidemokraattisen puolueen johtavia hahmoja ja toimi Itävallan ulkoministerinä vuosina 1918–1919.
