Francisco de Moraes, myös Morais oli portugalilainen romaaninkirjoittaja, jonka kuuluisin teos on ritariromaani Palmerin de Inglaterra (1544). Moraes on lisäksi kirjoittanut kulttuurihistoriallisesti mielenkiintoiset Dialogos.
Francisco de Quevedo eli Francisco Gómez de Quevedo y Villegas (1580–1645) oli espanjalainen kirjailija, Cervantesin ohella 1600-luvun Espanjan merkittävimpiä prosaisteja. Hän oli konseptismin keskeisiä edustajia. Hän kirjoitti rakkaus- ja pilkkarunoja, poliittisia ja kirjallisuuskriittisiä teoksia ja myös romaaneja.
Francisco de Rojas Zorrilla oli espanjalainen näytelmäkirjailija ja hovirunoilija. Hän teki yhteistyötä Luis Vélez de Guevaran ja Antonio Mira de Amescuan kanssa, ja yhteistyön tuloksena syntyi komedia El pleito que tuvo el diabio con el cura de Madrilejos. Rojas Zorillan kaksi näytelmäkokoelmaa (1640–1645) osoittavat, että hän on kekseliäs näytelmäkirjailija, joka vie point d’honneurin pitemmälle kuin Calderón. Parhaissa näytelmissään, kuten García del Castañar eli Del Rey abajo ninguno, Rojas Zorilla kallistuu kohti kultismia, joskin tyyliä leimaa voima, ja hyvin rakennetuissa Lo que son mujeres ja Entre bobos anda el juego vuoropuhelu leiskuu salamoina. La traición busca el castigo on Alain-René Lesagen näytelmän Le traître puni lähde, samoin Donde hay gravios no hay celos, y amo criado on Paul Scarronin teoksen Jodelet, ou le maître valet lähde. Thomas Corneille on hyödyntänyt Rojas Zorillaa paljon. Obligados y ofendidos, y gorrón de Salamanca kekseliäine juonitteluineen on kiinnostava aikalaiskuva.
Francisco de Sá de Miranda oli portugalilainen runoilija. Hän oleskeli Italiassa ja sai sieltä vaikutteita runojensa muotoon, tyyliin ja tavun pituuteen, jotka hän vakiinnutti portugalilaiseen runouteen. Erityisen merkittäviä ovat hänen ekloginsa ja sonettinsa.
Francisco Manuel de Melo oli portugalilainen kirjailija, upseeri ja diplomaatti. Hän palveli kunnostautuen Flanderin sotaväessä, taisteli sitten kapinallisia vastaan Kataloniassa ja sai Filip IV:ltä tehtäväksi kirjoittaa sodan historian. Meloa syytettiin Francisco Cardoson murhasta, ja hänet tuomittiin, vaikka hän olikin viaton, yhdeksänvuotiseen vankeuteen ja lähetettiin vihdoin Brasiliaan. Ranskan hovin avulla hän pääsi palaamaan ja asui sitten Lissabonissa.
Francisco Pi y Margall oli katalaanitaustainen espanjalainen kirjailija, poliittinen ajattelija ja valtiomies. Hänen poliittinen vaikutusvaltansa oli suurimmillaan Espanjan ensimmäisen tasavallan aikana vuosina 1873–1874, ja hän toimi kesällä 1873 kuukauden ajan tasavallan järjestyksessä toisena valtionpäämiehenä. Pi y Margall kannatti Espanjan muuttamista liittovaltioon perustuvaksi tasavallaksi. Hänen ajattelussaan oli vaikutteita sosialismista ja anarkismista.
Francisco Sanches (1550–1623) oli portugalilainen filosofi, joka pakeni inkvisitiota Ranskaan. Hän opetti filosofiaa ja lääketiedettä Toulousessa. Teoksessaan Quad Nihil Scitus hän päätyy siihen, että ihminen ei voi koskaan ymmärtää luontoa täydellisesti. Ensimmäinen johtopäätös tästä oli, että kaiken tiedon perustana pitää olla usko. Toinen johtopäätös muodostui myöhemmin merkittäväksi: vaikka emme voi koskaan ymmärtää kaikkea, meidän ei tule luopua yrittämästä vaan haalia kaikki saatavilla oleva tieto. Tätä sanotaan rakentavaksi skeptisismiksi.
Francisco Suárez oli espanjalainen myöhäisskolastikoksi kutsuttu teologi ja filosofi, jonka mukaan kansainvälinen oikeus oli asetettua, positiivista oikeutta, jonka lähteitä olivat tapaoikeus ja valtioiden väliset sopimukset.
Franciszek Karpiński (1741–1825) oli puolalainen runoilija. Hän on kirjoittanut joukon herttaisia lyyrisiä ja myös aikoinaan hyvin suosittuja isänmaallisia runoja sekä vähemmän menestyneitä näytelmiä, kuten murhenäytelmän Judyta, ja kiinnostavat muistelmat Pamiętniki.
