Ferdinand-Mongin de Saussure oli sveitsiläinen indoeurooppalaisten kielten tutkija, jonka esittämät ajatukset vaikuttivat suuresti kielen tieteellisen tutkimuksen painopisteen muuttumisessa rakenteellisen kuvauksen suuntaan. Häntä pidetään kielitieteellisen strukturalismin yhtenä perustajana ja semiotiikan – tai saussureläisittäin semiologian – suunnannäyttäjänä siirryttäessä 1800-lukua hallinneesta historiallis-vertailevasta kielentutkimuksesta nykyaikaiseen kielitieteeseen.
Ferdinand Fabre (1830–1898) oli ranskalainen kirjailija. Hän aikoi ensin papiksi, tutki sitten lääketiedettä, mutta antautui pian kokonaan kirjalliselle uralle. Fabren esikoisteos oli runokokoelma Feuilles de lierre (1853), jota 1861 seurasi hänen esikoisromaaninsa Les Courbezon. Se on värikäs Ranskan akatemian palkitsema teos, joka kuvaa tapoja Sevennien vuoristossa. Yleistä tunnustusta ja huomattavan kirjallisen aseman Fabre saavutti hengellisen säädyn oloja kuvaavalla romaanillaan L’abbé Tigrane.
Ferdinand Freiligrath (1810–1876) oli saksalainen runoilija. Hän oli politiikassa radikaali, ja siksi hänet ajettiin moneen kertaan maanpakoon ja karkotettiin myös Sveitsistä ja Alankomaista. Pari kertaa hän haki itselleen tyyssijan Lontoosta, mistä hän toisen oleskelunsa jälkeen 1868 kansalliskeräyksen avustamana saattoi palata kotimaahansa. Hänen nuoruudenrunonsa Gedichte (1838) saavuttivat yleisen suosion. Freiligrathin runouden luonteenomaisia puolia oli jo aikaisin voimakas ja värikäs kuvailu. Kokoelmissa Ein Glaubensbekenntnis (1844) ja Politische und soziale Gedichte (1849–1851) ilmenee monesti valtiollista kiihkoa ja keinotekoisuutta. Mutta hänen myöhemmin, toisen englantilaisen maanpakonsa aikana, kirjoittamansa runot, kuten myös 1870 kirjoittamansa isänmaalliset runot, tietävät täyteläisten ja taiteellisten runovoimien ilmoille puhkeamista. Hän siirtyy romantiikasta kuvaamaan aikansa kansallista elämää.
Ferdinand Gregorovius (1821–1891) oli saksalainen historioitsija ja runoilija. Tärkeimmät historialliset teokset ovat Geschichte der Stadt Rom im Mittelalter (1859–1873), Geschichte des römischen Kaisers Hadrian (1884), Die Grabmäler der römischen Päpste, Lucrezia Borgia (1875), Urban VIII im Widerspruch zu Spanien (1879), Geschichte der Stadt Athen im Mittelalter (1889). Runoteoksista huomattavia ovat Der Tod des Tiberius, Euphorion (1891), Gedichte (1892).
Ferdinand Johan Wiedemann oli saksalais-ruotsalaissyntyinen kielitieteilijä, joka tutki etenkin viron kieltä ja muita suomalais-ugrilaisia kieliä, kuten liiviä, suomalaisen Antti Juhana Sjögrenin julkaisemattomien teosten pohjalta. Hän opiskeli Tallinnan lukiossa (1819−1821) ja sen jälkeen Tarton yliopistossa (1824−1826). Tämän jälkeen hän toimi vanhojen kielten opettajana Tallinnan ja Mitaun lukioissa. Tänä aikana hän julkaisi useita suomalais-ugrilaisia kieliä koskevia tutkimuksia ja nimitettiin vuonna 1857 Pietarin tiedeakatemiaan professoriksi. Hän vietti loppuelämänsä Pietarissa, jossa hän julkaisi muun muassa sen ajan laajimmat viron kielen sanakirjan ja kehitti viron kielioppia. Wiedemann kuoli 29. joulukuuta 1887.
Ferdinand Raimund oli itävaltalainen näyttelijä ja kansannäytelmien kirjoittaja. Hän oli wieniläisten kansannäytelmien perustaja. Hän toimi myös näyttelijänä ja teatterinjohtajana. Hänen huvinäytelmänsä ovat ansiokkaita. Hän toi ensimmäisenä kupletin saksankieliseen näyttämötaiteeseen.
Ferdinand Schmidt (1816–1890) oli saksalainen nuortenkirjailija. Hän perusti kansankirjastoja ja kirjoitti historiateoksia ja kirjoja nuorisolle, osittain valistushengessä.
Ferdinand Jakob Heinrich von Mueller oli saksalais-australialainen kasvitieteilijä ja tutkimusmatkailija. Hän nimesi noin 2 000 australialaista kasvia.
